Kun ensi painoksen ilmestymisestä nyt on kulunut viisitoista vuotta, haluan luonnehtia sitä sisäistä asennetta, minkä pohjalta tämä teos on syntynyt.
   Alkuaan suunnittelin, että liittäisin sen olennaisen sisällön viimeiseksi luvuksi aikaisemmin ilmestyneeseen kirjaani "Johdatus ihmisen ja maailman henkiseen tiedostamiseen". Se ei ollut kuitenkaan mahdollista. Tämä sisältö ei siihen aikaan muodostunut minulle samalla tavoin kokonaisuudeksi kuin mainittu kirja. Minulle oli selkeytynyt näkemys ihmisen henkisestä olemuksesta ja saatoin sen kuvata; mutta ne kosmiset tosiasiat, jotka oli esitettävä "Hengentieteessä", eivät silloin vielä olleet samassa määrin käsilläni. Olin selvillä yksityiskohdista, mutta kokonaiskuva puuttui.
   Päätin sen vuoksi julkaista tuon 'Johdatuksen' ja kehitellä 'Hengentiedettä' kaikessa rauhassa.
   Silloisen asenteeni mukaisesti olisi tämän teoksen sisältö täytynyt ilmaista ajatuksin, jotka luonnontieteellisistä käsitteistä on kehitetty ilmaisemaan henkistä. Tämän teoksen ensimmäisen painoksen esipuheesta voi todeta, miten syvästi tunsin olevani vastuussa luonnontieteelliselle ajattelulle.
   Mutta pelkästään sellaisten käsitteiden avulla ei voida kuvata henkistä maailmaa. Henkinen näkeminen ei sovi pelkän ajatussisällön rajoihin. Jos on elävästi kokenut henkisen näkemisen luonteen, tietää että tavallisen tietoisuuden käyttämät käsitteet pystyvät ilmaisemaan vain aistein havaittavaa, eivät henkisesti nähtyä.
   Henkisesti nähty voidaan ilmaista ainoastaan kuvina (imaginaatioina), joista puhuvat intuitiivisesti koettujen olentojen inspiraatiot. (Imaginaation, inspiraation ja intuition luonnetta on tarkemmin käsitelty tässä teoksessa sekä kirjassa "Henkisen tiedon tie".)
   Mutta henkisen maailman imaginaatioiden kuvaaja ei voi nykyaikana esittää pelkästään näitä imaginaatioita. Hän esittäisi silloin kokonaan toisenlaisen tietoisuuden sisältöä, millä ei olisi mitään yhteyttä nykyajan tietämykseen. Hänen on täytettävä nykyinen tietoisuus sillä, mitä toisenlaatuinen, henkiseen maailmaan näkevä tietoisuus voi tiedostaa. Silloin hänen esityksensä sisältönä on henkinen maailma, mutta tämä sisältö valautuu ajatusten muotoon. Näin se tulee täysin tajuttavaksi tavalliselle tietoisuudelle, joka ajattelee nykyajalle ominaisella tavalla, mutta ei vielä pysty näkemään henkiseen maailmaan.
   Käsittämättömäksi se jää ainoastaan silloin, kun ihminen itse asettaa itselleen esteitä: kun hän omaksuu ne ennakkoluulot, jotka aikamme on väärinymmärretyn luonnontieteen pohjalta muodostanut "tiedon rajoista".
   Hengentiedossa kaikki perustuu ihmisen sisimpään sielunelämään, ei vain henkinen näkeminen vaan myös henkisten tutkimustulosten ymmärtäminen tavallisessa tietoisuudessa.
   Tästä ei ole aavistustakaan sillä, joka harrastelijamaisesti väittää, että henkisten asioiden ymmärtäminen on pelkkää itsesuggestiota.
   Asia on kuitenkin niin, että se mikä fyysisen maailman tarkastelussa tajutaan todeksi tai erheeksi pelkästään käsitteinä, muuttuu henkisen maailman tarkastelussa elämykseksi.
   Jos on taipuvainen ajattelemaan, että henkisesti havaittu ei ole tavalliselle tietoisuudelle sen rajojen vuoksi ymmärrettävää, vaikuttaa tunteenomaisesti arvosteluunsa — vaikka vähäisessäkin määrin — ja levittää siten aivan kuin pimentävän pilven ymmärtämisen ylle. Silloin ei todella pysty ymmärtämään.
   Mutta ennakkoluulottomalle, vaikka henkistä havaintokykyä vailla olevalle tietoisuudelle henkisesti havaittu on täysin ymmärrettävää, kun hengentutkija on pukenut sen ajatusmuotoon. Se on ymmärrettävä samoin kuin taiteilijan valmis maalaus. Henkisen maailman ymmärtäminen ei kuitenkaan ole taiteellis-tunteenomaista, kuten taideteoksen tajuaminen, vaan ajatuksenomaista kuten luonnontieteellinen ymmärtäminen.
   Jotta tällainen ymmärtäminen olisi todella mahdollista, on hengentutkijan aina saatettava henkiset havaintonsa ajatusmuotoon niiden kadottamatta tässä muodossa imaginatiivista luonnettaan.
   Tämä oli sisäinen asenteeni valmistellessani "Hengentiedettä".
   Vuonna 1909 vihdoin tunsin, että voisin kirjoittaa tällaisin edellytyksin kirjan, joka sisältäisi henkisten havaintojeni tulokset saatettuina toistaiseksi riittävässä määrin ajatusmuotoon. Se olisi ymmärrettävä jokaiselle ajattelevalle ihmiselle, joka ei itse asettaisi itselleen ymmärtämisen esteitä.
   Samalla minun on sanottava, että tuolloin (1909) kirjan julkaiseminen tuntui minusta uhkarohkealta. Tiesin että luonnontutkijoiden on mahdotonta saavuttaa vaadittavaa ennakkoluulottomuutta, yhtä vähän kuin niiden lukuisten ihmisten, jotka ajattelussaan ovat heistä riippuvaisia.
   Katsoin kuitenkin että juuri aikana, jolloin ihmisten tietoisuus on eniten etääntynyt henkisestä maailmasta, tarvitaan kipeimmin tietoa siitä.
   Tiesin myös että on ihmisiä, joille vieraantuminen kaikesta henkisyydestä on niin vaikea este elämässä, että he sisäisellä kaipauksella tarttuvat tietoon henkisestä maailmasta.
   Seuraavat vuodet ovat vahvistaneet tämän käsityksen. Vaikka "Johdatus" ja "Hengentiede" ovat kirjoja, jotka todella vaativat lukijalta hyvää ymmärtämisen tahtoa, ne ovat saaneet laajan levikin.
   Olen tietoisesti välttänyt "helppotajuisuutta" ja pyrkinyt sellaiseen ilmaisumuotoon, joka vaatii ajatusponnistusta. Olen antanut kirjoilleni tällaisen luonteen siksi, että niiden lukeminen on jo henkisen koulutuksen alkua. Rauhallinen ajatusponnistus, jota niiden lukeminen vaatii, vahvistaa elämänvoimia ja tekee ne kykeneviksi lähestymään henkistä maailmaa.
   Se että annoin kirjalle nimen "Geheimwissenschaft", tiede salatusta, on alun alkaen aiheuttanut väärinkäsityksiä. Useilta tahoilta on huomautettu, että tiede ei saa olla mitään "salaista". Sellainen väite on perusteeton. Jos julkaisee jotakin, ei halua pitää sitä salassa. Kirja osoittaa kauttaaltaan ettei tarkoitus ole salata mitään, vaan päin vastoin saattaa se tieteellisestikin ymmärrettävään muotoon. Eikö sana "luonnontiede" viittaa siihen, että on kysymys "luontoa" koskevasta tiedosta. "Salatiede" on tietoa siitä, mikä on sikäli "salaista", ettei sitä voida havaita ulkoisessa luonnossa. Se on havaittavissa sielun sisimmässä, kun ihminen suuntautuu kohden henkeä.
   "Hengentiede" on "luonnontieteen" vastapaino.
   Henkisistä havainnoistani on usein huomautettu, että ne sisältävät muuntuneessa muodossa samaa kuin muinaisten aikojen ihmisten käsitykset henkisistä maailmoista. On sanottu, että olen lukenut kaikenlaista, tallentanut sen alitajuntaani ja sitten tuonut sen julki luullen, että se on oman havaintoni tulosta. Esitysteni perustana ovat muka gnostiset opit, itämaiset viisaudenkirjat jne.
   Tämä väite jää pelkästään pinnalle.
   Tietoni henkisestä maailmasta — siitä olen täysin varma — ovat oman havaintoni tulosta. Kaikkien yksityiskohtien ja suurten yleiskatsausten suhteen olen huolellisesti tarkkaillut itseäni, olenko edetessäni henkisen näkemisen tiellä ottanut jokaisen askeleen täysin selkeän tietoisuuden vallitessa. Niin kuin matemaatikko siirtyy ajatuksesta toiseen minkään tiedottoman tekijän tai itsesuggestion siihen vaikuttamatta, samoin täytyy henkisen havainnon teossa siirtyä imaginaatiosta toiseen ilman että sielussa saa sijaa mikään muu kuin kirkkaan ja selkeän tietoisuuden henkinen sisältö.
   Varmuuden siitä, ettei jokin imaginaatio ole mielivaltainen muodoste vaan todellisen henkisen sisällön kuvallinen ilmaus, antaa terve sisäinen kokemus. Tämä saavutetaan sielullis-henkisellä tavalla, samoin kuin aistihavainnon tasolla kuvitelmat erottuvat todellisista ilmiöistä, mikäli havaitseva elimistö on terve.
   Näin saavutin havaintojeni tulokset. Aluksi ne olivat pelkkiä havaintoja ilman sanallista ilmaisua.
   Kun halusin tuoda ne julki, tarvitsin sanallisia ilmaisuja.
   Etsin silloin ilmaisuja henkisten tosiasioiden vanhemmista esityksistä. Olen käyttänyt näitä ilmaisuja vapaasti, niin että ne aina poikkeavat siitä, mitä ne merkitsevät aikaisemmissa esityksissä. Etsin näitä ilmaisumuotoja vasta sitten, kun oman havaintoni sisältö oli minulle selkeytynyt.
   Sen, mitä näistä asioista olin aikaisemmin lukenut, pystyin kuvaamassani tietoisuustilassa sulkemaan pois tehdessäni omia tutkimuksiani.
   Ilmaisuissani havaittiin jälkiä vanhemmista katsomuksista. Sisältöön katsomatta tuijotettiin vain näihin ilmaisuihin. Kun puhuin ihmisen sieluruumiissa olevista "lootuskukista", tämä nähtiin todisteena siitä, että esitin intialaisia oppeja, joissa tämä ilmaisu esiintyy. Kun puhuin "astraaliruumiista", se muka johtui lukemistani keskiaikaisista kirjoituksista. Kun käytin nimityksiä angeloi, arkangeloi jne., minun sanottiin vain elvyttävän kristillisen gnosiksen katsomuksia.
   Tällaista pinnallista ajattelua kohtasin jatkuvasti.
   Halusin viitata tähän "Hengentieteeni" nyt ilmestyessä uutena painoksena. Kirja sisältää antroposofian pääpiirteet. Se on siksi altis samoille väärinkäsityksille kuin antroposofia yleensä.
   Siitä lähtien, kun tässä kirjassa esitetyt imaginaatiot muodostuivat mielessäni kokonaiskuvaksi, olen lakkaamatta kehittänyt edelleen ihmiseen, ihmiskunnan kehitykseen ja kosmokseen kohdistuneita tutkimuksiani henkisen näkemisen avulla. Olen saanut selville yhä uusia yksityiskohtia. Mutta se "hengentiede", jonka pääpiirteet viisitoista vuotta sitten saatoin julkisuuteen, ei havaintojeni mukaan ole missään kohdin muuttunut. Kaikki, mitä myöhemmin olen voinut sanoa, on vain täydennystä tähän alkuperäiseen luonnokseen.

Etusivu Antroposofia