Aate

Sivistys ja valistus

Useimmat ns. abstraktiset käsitteet ovat kaksijakoisia, ts. ne käsittelevät sekä sielun- että hengenelämää. Mutta suuri yleisö ei tiedä mitään siitä asiasta vaan luulee muodollisen kaksijakoisuuden ainoastaan kielelliseksi vilkkaudeksi.

En ole vielä nähnyt enkä kuullut yhdenkään muun kirjailijan kuin itseni erottavan esimerkiksi rakkautta lemmestä, totuutta rehellisyydestä, sivistystä valistuksesta jne. Nähtävästi he otaksuvat noilla käsitteillä olevan vain kaksi nimeä, kuten sillä Suomen kaupungilla, jota kutsutaan sekä Vaasaksi että Nikolainkaupungiksi. Syy on tietysti se, että kirjailijat yleensä omistavat abstraktiset käsitteet ainoastaan sielunelämän palvelukseen.

”Sivistys” ja ”valistus” ovat kaksi käsitettä, joita käytetään aivan kuin ne tarkoittaisivat samaa asiaa. En ole vielä kuullut kenenkään epäilevän, että joku sivistyneeksi tunnettu henkilö olisi samalla valistunut ja päinvastoin. Sanomalehdissä luetaan kansan sivistystarkoituksiin myönnetyistä varoista. Seuraavassa lauseessa jo sanotaan, että kansanvalistus on tärkeä asia. Meillä onkin Kansanvalistusseura, joka epäilemättä luulee sivistävänsä ja valistavansa kansaa samanaikaisesti.

Kuitenkin noilla asioilla voisi väittää olevan vähintäänkin yhtä suuren eron kuin yöllä ja päivällä.

Sivistys on yksinomaan sielullista muovaustyötä. Valistus taas on hengenmaailmasta – sielunelämän kautta – tulevan valon vastaanottamista.

Sivistystyöllä tehdään sielunelämä ulospäin siivolta näyttäväksi. Seuraelämässä sivistyneenä pidetty henkilö ei saa osoittaa sielullista eristäytymistä käytöksessään. Hänen tulee luopua omista tavoistaan ja omaksua sivistyneen seuraelämän tavat. Hänen tulee pukeutua uusimman vaatemuodin mukaan, kumartaa, kiittää ja hymyillä suloisesti, kuten näkee täysin sivistyneidenkin tekevän. Tietysti hänen tulee myös seurata aikaansa siten, että tutustuu kirjallisuuden avulla kuuluisien suurhenkilöiden nimiin ja historiallisiin tekoihin. Sivistynyt ihminen ei ainakaan seuraelämässä saa esimerkiksi kysyä: ”Kuka on se Napoleon, josta olen kuullut puhuttavan?” Sellainen mahdollinen sivistyksen aukko, ettei hän tiedä mitään Napoleonista, on hänen täytettävä kotonaan kirjojen avulla. Hän ei myöskään saa sanoa: ”Minä en tiedä mitään Dantesta ja Shakespearesta”. Hän kyllä saa olla tietämättä noista menneisyyden henkilöistä, kunhan ei vain sano olevansa tietämätön heistä.

Kun kuuluisa amerikkalainen keksijä Edison oli kerran Pariisissa, hänelle sanottiin: ”Monsieur Edison ! Vous n’êtes pas un homme de science.” (Herra Edison! Te ette ole tiedemies.)

Syy oli siinä, ettei Edison puhunut tieteestä perinteisen koulutuksen tai tieteellisen kaavan mukaisesti vaan oman kokemuksensa perusteella.

Sivistyksen laita on sama kuin yleensä sielunelämän ilmennysmuotojen. Siinä voidaan käyttää petosta. Henkilö, jolla ei ole minkäänlaisia kirjatietoja, voi – jos hän on varakas – pukeutua hienosti ja päästä ”sivistyneitten” seuraan, esimerkiksi jonkun tuttavansa välityksellä. Siellä hän voi alussa esiintyä jonkinlaisena kuuntelijana saadakseen tutustua sivistyneitten tapoihin. Puoli vuotta kuuntelijana ja katselijana oltuaan hän voi jo esiintyä täysin sivistyneenä. Päinvastaisessa tapauksessa henkilöä, jolle paremman luokan ravintolan ovet ovat ennen olleet auki, voidaan estää pääsemästä sisälle, jos hän ei ole ”sivistyneesti” pukeutunut.

Elias Lönnrotia ei monikaan pitänyt sivistyneenä hänen ulkoasunsa tähden, vaikka hän oli lääkäri, kirjailija ja yliopiston professori.

Pettämättömän todistuksen siitä, että sivistys kuuluu yksinomaan sielunmaailmaan, voi saada kuka tahansa, joka haluaa kokeilla sitä. Jos hän menee tänään hienosti puettuna johonkin vaatetusliikkeeseen, hänelle ollaan hyvin ystävällisiä. Jos hän huomenna menee samaan kauppaan rähjäisissä vaatteissa, häntä katsotaan karsaasti. Mutta jos hänen on huonosti puettuna mahdollista näyttää omaavansa kirjatietoja, niin häntä oudoksutaan ja aletaan kohdella paremmin.

Sivistyksen ihailijat lähtevät siis siitä edellytyksestä, että sivistyksen pitää välttämättä näkyä ulospäin. Jos niin ei tapahdu, ei ainakaan tuntematonta henkilöä pidetä sivistyneenä.

Asianlaita onkin se, että ihminen voidaan sivistää opetuksella ja ulkopuolisella kasvatuksella, kun taas hänen itsensä on hankittava valistus. Ns. pedagogiikka (kreikk. paidagoogeesis) on läksyjen luettamista ja oppilaan ulkoisen käytöksen valvomista. Tällä tavalla tehdään oppikouluissa ”sivistyneitä”. ”Sivistynyt” onkin esimerkiksi kreikassa ”eypaideytos”, so. hyvin lapsena opetettu, kun taas ”valistunut” on ”katharos”, so. sielullisten elementtien määräysvallasta puhdistunut.

Tavallinen ihmiskunnan historia pitää kirjaa menneitten aikojen sivistyneistä, mutta valistuneita se ei tunne ensinkään. Se kyllä tietää mainita vanhan ajan filosofeista yhtä ja toista, koska pitää näitä nykyisen materialistisen tieteen jonkinlaisina kantaisinä. Mutta sellaiset filosofit kuin Pythagoras ja Platon eivät kuuluneet tavallisiin sivistyneisiin helleeneihin. He olivat valistuneita paljon suuremmassa määrin kuin sivistyneitä.

Nykyisen materialismin kannalta ovat ihmiset joko sivistyneitä tai raakalaisia. Sivistyksen katsotaan sisältävän väliasteita, mistä johtuu termi ”puolisivistynyt”. Mutta materialismi ei tiedä mitään niistä henkilöistä, jotka eivät ole täysin sivistyneitä tai puolisivistyneitä eivätkä raakalaisia vaan valistuneita.

Viimeksi mainittuihin lukeutuvat ne suuret yli-ihmisetkin, joita teosofisessa kirjallisuudessa kutsutaan viisauden mestareiksi. Heillä ei omasta puolestaan ole mitään tekemistä sivistysmuotojen kanssa, vaikka he tietysti valvovat sitäkin kansojen sielunelämän ulkopuolista muovaustyötä, jota kutsutaan sivistykseksi.

Mutta jos sivistys ja valistus ovat kaksi eri asiaa, niin voi joku kysyä, voiko ihminen olla samanaikaisesti sekä sivistynyt että valistunut. Epäilemättä voi, mutta siinä tapauksessa valistus hallitsee välttämättä hänessä sivistystä. Hän esiintyy sivistyneesti ainoastaan siinä määrin, ettei tarpeettomasti herätä muiden huomiota. Hän itse ei ole sidoksissa mihinkään sivistysmuotoon, sillä hänen toimintakenttänsä kuuluu järjen ja hengen alueelle eikä astraalitasolle.

Valistunut ihminen on kosmopoliitti eli maailmankansalainen siten, että kun hän joutuu uuteen ympäristöön, hän sopeutuu siihen ja hyväksyy sen omalla olemuksellaan, mutta hänen sisäinen elämänsä pysyy silti riippumattomana ympäristön muutoksista. Sellainen olento ei pelkää sitä vaaraa, joka voi uhata ihmistä, jonka sivistyksen eheyttä aletaan epäillä, eikä hän riennä muiden mieliksi paikkaamaan sivistystään. Koska hän on itse itsensä auktoriteetti, hän ei ole riippuvuuden lain alainen samalla perusteella kuin ne, jotka ovat täysin joukoista riippuvaisia eli sielullisen holhousvallan alaisia.

Tietäjä — lokakuu 1914

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.