Antti Savinainen

Paul Bruntonin Yliminää etsimässä

Johdanto

Paul Brunton syntyi Lontoossa 1898 ja kuoli Genevessä 1981. Paul Brunton (PB) oli hänen kirjailijanimensä; oikea nimi oli Raphael Hurst. PB:stä voidaan sanoa, että hän toimi idän henkisten opetusten – erityisesti joogan ja mietiskelyn – välittäjänä länsimaisille etsijöille. PB:n kirjat lienevät suomalaisellekin alan lukijakunnalle tuttuja; Yliminän viisaus –kirjaa voidaan perustellusti pitää hänen pääteoksenaan. On mielenkiintoista todeta, että kyseisen kirjan kääntäjänä toimi luterilainen pappi Voitto Viro, joka myös tapasi PB:n.

Tässä esityksessä tarkastelen PB:n suhdetta teosofiaan ja hänen tärkeimpään opettajaansa Ramana Maharshiin käyttäen päälähteenäni Fungin (2002) uskontotieteen väitöskirjaa. Koetan myös arvioida joitakin PB:n opetuksia ruusuristiläisestä näkökulmasta.

Bruntonin suhde teosofiaan

PB:n ensimmäiset henkiset kokemukset – hänen omien sanojensa mukaan mystisten ekstaasien sarja – tapahtuivat 16-vuotiaana. Niitä edelsivät meditaation harjoittaminen ja palava pyrkimys saavuttaa Henkinen Itse. Kokemukset herkistivät hänen mieltään, ja PB koki voimakkaana eron arkielämän ja itsensä välillä. Niinpä hänellä syntyi ajatus päiviensä päättämisestä. PB oli kuitenkin hyvin kiinnostunut kuolemasta, ja päätti tutkia asiaa tarkemmin kirjallisuuden avulla. Intensiivinen henkisten opetusten lukeminen sai hänet luopumaan itsemurha-aikeistaan.

Lukujensa myötä PB tutustui teosofiseen kirjallisuuteen ja liittyi Teosofiseen Seuraan. Hän koki oppineensa paljon teosofian tutkimisesta, mutta kahden vuoden jälkeen hän erosi Seurasta. PB antoi teosofialle tunnustusta siitä, että hän sai siltä ensimmäisen johdannon idän ajatteluun. Teosofia oli PB:n mukaan tarjonnut maailmalle erittäin arvokasta henkistä opetusta 1800-luvulla. Se kykeni heikentämään tieteellisen materialismin vaikutusta ja edistämään uskontojen välistä kunnioitusta. PB kuitenkin koki, että 1900-luvulle tultaessa Seura oli menettänyt henkisen vitaliteettinsa ja että Seuran taustalla olleet adeptit olivat vetäytyneet siitä pois ja jättäneet Seuran oman onnensa nojaan.

PB piti Teosofisen Seuran perustajaa H.P. Blavatskya nerona, joka ei ollut saanut ansaitsemaansa arvostusta maailman silmissä. Arvostuksesta kertoo myös se, että hän suositteli pojalleen Kenneth Hurstille Blavatskyn Teosofian avainta "helpoksi, auttavaiseksi ja kiinnostavaksi johdannoksi". Tämä arvostus ei silti estänyt PB:tä näkemästä Blavatskyn luonteen ja esitysten tiettyjä heikkouksia. Esimerkiksi PB epäili Blavatskyn käsitystä Valkoisen Veljeskunnan mestareista, jotka asuivat Tiibetissä, vaikka ei sulkenutkaan pois mahdollisuutta, että Blavatsky olisi saanut opetusta tuntemattomilta Mestareilta. (Kuten edellä kävi ilmi, PB oli aikaisemmin puhunut Seuran perustamista valvoneista adepteista; muuttikohan hän tässä kantaansa kriittisempään suuntaan?) Joka tapauksessa PB ajatteli, että hän jatkoi Blavatskyn aloittamaa työtä omalla tavallaan. Tähän voi yhtyä ainakin siinä mielessä, että kumpikin toi idän esoteriikkaa länsimaihin.

Ramana Maharshi

Maharshi Bruntonin opettajana

PB tapasi sattumalta Madrasin (nykyinen Chennai) kadulla Maharshin oppilaan, joka vaati häntä tapaamaan Maharshia. PB kieltäytyi, koska se ei sopinut hänen matkasuunnitelmiinsa. Hän kuitenkin muutti mieltään tavattuaan toisen intialaisen opettajan, joka vaati vielä voimakkaammin häntä tapaamaan Maharshia. PB kyseli Madrasissa Maharshista, mutta kukaan ei tuntunut tietävän hänestä mitään; vasta PB teki Maharshista kuuluisan Intiassa ja muualla maailmassa. Esitän seuraavassa joitakin otteita Maharshin opetuksista (teoksesta Salaista Intiaa etsimässä):

Maharshi edusti advaita vedantaa, joka on monismia korostava buddhalaisvaikutteinen vedantan suuntaus. Maharshi antoi varsin vähän suullista opetusta PB:lle. Hänen vaikutuksensa oli pääasiassa toisenlaista: PB kuvaa, kuinka hän koki sanoin kuvaamatonta rauhaa pelkästään istuessaan Maharshin lähellä. PB tuli tietoiseksi Maharshin luomasta ilmapiiristä ja siitä, kuinka se vaikutti hänen olemukseensa. Näyttää siltä, että PB todella sai syvähenkisen kokemuksen Yliminästään Maharshin ohjauksessa.

Fyysinen yhteys Maharshiin katkesi jo vuonna 1939 (Salaista Intiaa etsimässä -kirja oli ilmestynyt v. 1934). Tämä johtui välirikosta muiden Maharshin seuraajien kanssa. Henkinen side ei kuitenkaan katkennut, vaan PB omien sanojensa mukaan oli telepaattisessa yhteydessä Maharshin kanssa hänen kuolemaansa v. 1950 saakka ja senkin jälkeen. Seuraava tapaus saattaa liittyä juuri Maharshiin (Hurst, 1989).

PB oli syönyt Kauko-Idässä myrkytettyä ruokaa, minkä seurauksena hän menetti tajuntansa joutuen kuoleman porteille (tämä tapahtui v. 1953). Hän oli jo miltei kokonaan ruumiinsa ulkopuolella, kun eräs ystävä löysi hänet. Ystävä kutsui PB:tä takaisin, ja samalla hän havahtui unenomaiseen tietoisuuteen. Tässä tajunnantilassa hän näki mestarin astraalisen hahmon. Tämä sanoi hänelle: "Olen tullut hakemaan sinut pois. Mutta voit vielä valita paluun ja luokseni tulemisen väliltä." PB kertoi, että hänelle olisi ollut suuri helpotus vastata mestarin kutsuun myöntävästi, mutta työ oli vielä kesken. Niinpä hän päätti palata takaisin.

PB ei nimennyt tapaamaansa mestaria; kyseessä on siis voinut olla joku muu kuin Maharshi. Ilmestyneestä mestarista PB sanoi, että kyseessä oli hyvin tunnettu ja rakastettu mestari

Tietäjän ihanne

PB:llä oli myös kaksi muuta opettajaa Maharshin lisäksi, jotka vaikuttivat merkittävästi hänen ajatteluunsa ja elämäänsä. Toinen näistä opettajista oli advaita vedantan asiantuntija Subrahmanya Iyer, joka sanoi olleensa innokas teosofi ja lukeneensa Blavatskya ja olleensa useita vuosia Annie Besantin pauloissa. Iyer teki selvän eron joogin ja tietäjän välille. Joogi tuntee sisäisen Itsensä ja on tyytyväinen omassa hiljaisuudessaan eläen maailmasta välittämättä. Tietäjä puolestaan saa tietoa myös universaalista Itsestä eikä vetäydy maailmasta, vaan toimii jatkuvasti muiden hyväksi. Iyer opetti PB:lle, että ei ole olemassa henkilökohtaista pelastusta; se on pahinta itsekkyyttä. Iyerin opetus tuo elävästi mieleen ehkä merkittävimmän Viisauden Mestarien kirjeen (ns. Maha-Tsohanin kirje), jossa arhatin tietä pidetään "häikäisevänä itsekkyytenä". Tämä ei liene yhteensattumaa, koska Iyer oli ollut ainakin aikaisemmin teosofian yhteydessä.

PB päätyikin pitämään Maharshia täydellisenä joogina, mutta ei vielä tietäjänä (Sage). Hänen ideaalinsa oli yhteneväinen Iyerin opetuksen ja buddhalaisen boddhisattva –ihanteen kanssa. Ruusuristiläisestä näkökulmasta voin vielä lisätä, että tämä on myös kristusihmisen ihanne. PB kirjoittaa (Fung, 2002, kirjoittajan käännös):

"Tietäjälle toisten kärsimys on hänen omaa kärsimystään, joogille näin ei ole. Maharshi oli mystiikan eli joogan adepti, mutta hänen käsityksensä totuudesta on asetettava kyseenalaiseksi. Hän sanoo, että tietäjä voi katsella välinpitämättömästi miljoonien ihmisten teurastusta sodassa. Tämä on kyllä varsin totta joogille, mutta se ei ole koskaan totta niille, jotka ovat uhranneet kaiken tulevan nirvaanisen autuuden palatakseen maahan, kunnes kaikki ovat pelastuneet; vain heitä voidaan oikeutetusti kutsua tietäjiksi…"

Kritiikistä huolimatta PB piti Maharshin merkitystä itselleen suurena ja järkkymättömänä, vaikka hän ei yhtynytkään kaikkiin Maharshin käsityksiin. Toisaalta Maharshin kannanottoa voi eräästä näkökulmasta hieman ymmärtää: ehkä on niin, että korkeamman minän tajunnassa ihminen kokee Suuren Elämän ja sen täydellisyyden kaikesta maailmassa ilmenevästä kärsimyksestä ja pahasta huolimatta. Ehkä syvemmältä kannalta katsottuna kaikki tosiaan on järjestyksessä. Tästä ei kuitenkaan seuraa eikä saa seurata välinpitämättömyys ihmisten kärsimyksiä kohtaan; päinvastoin, tämä kokemus voi kannustaa totuuden etsijää palvelun ylevän ihanteen toteuttajaksi.

Yliminä

PB päätyi Yliminän käsitteeseen, jolla hän kuvasi ihmisen korkeampaa olemuspuolta. Englanninkielinen ilmaisu on Overself eli Yli-itse, mutta pidän Viron käännöstä onnistuneena. PB sai idean Yliminä –sanalle Ralph Waldo Emersonin esseestä The Oversoul (Ylisielu). Intialaisessa ajattelussa vastaava käsite on atman, jonka englanninkielistä käännöstä "itse" (self) PB piti epäonnistuneena. Yliminällä hän tahtoi tehdä selvän eron empiirisen minän eli egon ja jumalaisen Itsen välillä.

Yliminä esiintyy ensimmäistä kertaa teoksessa Salaista Intiaa etsimässä, joka edusti PB:n mystistä vaihetta. Tässä vaiheessa hän oli jo tavannut Maharshin. Fungin mukaan teoksessa on nähtävissä teosofian vaikutus, joka väheni PB:n myöhemmässä, filosofisessa vaiheessa. Tämä vaihe alkoi Fungin tulkinnan mukaan v. 1937 PB:n tavattua Iyerin.

Yliminän luonnehdinta kehittyi PB:n oman esoteerisen kehityksen mukana. Mystisessä vaiheessa Yliminä kuvasi ihmisen korkeampaa yksilöllisyyttä, jota ruusuristiläisessä ajattelussa kutsutaan korkeammaksi minäksi. PB kuvasi Yliminän vaikutusta intiimiksi läsnäoloksi, lämpimäksi ja rauhoittavaksi vaikutukseksi, joka koetaan syvässä meditaatiossa. Pekka Ervastin opetuksissa vastaava Yliminän aspekti eli korkeampi minä vaikuttaa ihmisen empiiriseen minään kolmella tavalla: omanatuntona, totuuden etsimisenä ja puhtaana, epäitsekkäänä rakkautena. Ervastin ja PB:n kuvaukset ovat tässä mielestäni hienosti toisiaan täydentäviä.

Filosofisessa vaiheessaan PB toi esille Yliminän yhteyttä Maailmanjärkeen; ruusuristiläisessä ajattelussa tätä kuvaa jumalainen Itse, jonka yhteyteen korkeampi minä tulee vihkimysprosessin myötä. PB ei puhu vihkimyksistä teosofiseen tapaan, mutta hän näyttää kuvaavan vastaavia saavutuksia Yliminän kannalta. Ihmisen korkein päämäärä on PB:n mukaan pysyvä yhteys Yliminän kanssa. Matkan varrella etsijä saa jo kokea yhteyttä Yliminäänsä harvoissa, ohikiitävissä hetkissä. PB:n käsityksen mukaan Yliminän kanssa yhdistynyt tietäjä kyllä on Valossa, mutta hänkin on jumalallisen Mysteerin ulkopuolella. (Tarkoittaakohan hän tässä Maailmanjärkeä vai Absoluuttia?)

Brunton henkisenä opettajana

Mielestäni on selvää, että PB oli henkinen opettaja, koska hän antoi yksityiskohtaisia neuvoja mietiskelystä ja henkisestä pyrkimisestä kirjoissaan. Hänellä oli myös oppilaita ympäri maailmaa. PB ei pitänyt luentoja, mutta hän otti ihmisiä vastaan ja piti yllä laajaa kirjeenvaihtoa. PB antoi henkistä opetusta, mutta suhtautui tietyllä varauksella organisoituihin henkisiin ryhmiin ja varsin kriittisesti perinteiseen guru-oppilassuhteeseen. PB:n mukaan Yliminä on ainoa opettaja, jota tulee etsiä ennen muita; samalla kannalla oli myös Ervast.

PB:n opetusten käytännöllinen puoli painottui mietiskelyn selvittämiseen, mutta hän toi myös esille etsijän eetillisiä edellytyksiä. Hän painotti moraalisen pyrkimyksen, tunteiden puhdistamisen ja itsekasvatuksen merkitystä osana henkistä tietä. PB kehotti harjoittamaan mietiskelyä ja samanaikaisesti puhdistamaan ja jalostamaan luonnetta. Hän totesi, että itsekäs ego on esteenä Yliminään yhdistymiselle; tämä este ei poistu pelkästään mietiskelyä harjoittamalla. Opetus on ruusuristiläisestä näkökulmasta hyvin tuttua ja kannatettavaa. Eroa lienee lähinnä painotuksessa: Ervast suositteli lähinnä Vuorisaarnan inspiroimaa rukousmietiskelyä ja korosti eettistä pyrkimystä – lyhyesti sanottuna Jeesuksen seuraamista – puhdistuksen tien tärkeimpänä asiana. Ervast totesi painokkaasti, että ilman mietiskelyä on mahdotonta edistyä puhdistuksen tiellä. PB puolestaan sanoi, ettei mietiskelyssä voi edistyä pitkälle ilman luonteen jalostamista.

PB:tä ja Ervastia yhdistää myös Vuorisaarnan arvostus kristinuskon eettisenä ydinopetuksena. PB sanoikin, että Vuorisaarnassa käytännöllinen kristinusko on ilmaistu äärimmäisen hienolla tavalla. Tosin yksi tärkeä ero PB:n ja Ervastin eettisten opetusten välillä löytyy: PB:n mielestä väkivallasta ja sodasta kieltäytyminen – ahimsa – sopii vain maailmasta vetäytyneille askeeteille, kun taas Ervastin opetuksissa se kuuluu kaikille uuden liiton tien kulkijoille.

Ei liene yllätys, että PB sai myös kritiikkiä osakseen. Ehkä vakavin arvostelu häntä kohtaan tuli Jeffrey Massonilta (Masson, 1992), jonka vanhemmat olivat innokkaita PB:n oppilaita. Massonin kritiikki on päässyt PB:stä kertovalle Wikipedia -sivullekin. Esitän tässä muutamia syytöksiä, joiden perusteella PB on joskus saatettu kyseenalaiseen valoon.

PB ennusti v. 1942, että kolmas maailmansota syttyisi v. 1962. Tämän johdosta osa hänen oppilaistaan, Massonit mukaan lukien, muuttivat Etelä-Amerikkaan, koska PB uskoi sen olevan ainoa turvallinen manner. PB kuitenkin perui ennustuksensa v. 1961 lähettämällä oppilailleen kirjeen, jossa hän sanoi, että silloisissa oloissa oli mahdotonta ennustaa tulevaisuutta. Hän kuitenkin edelleen piti vuotta 1962 kriittisenä maailmanrauhan kannalta. Tätä ennustusta voidaan pitää oikeaan osuneena: ihmiskunta oli lähempänä ydinsotaa kuin koskaan aikaisemmin Kuuban ohjuskriisin aikana lokakuussa 1962.

Masson opiskeli Harvardissa sanskritia. Hän huomasi, ettei PB osannut tätä lainkaan lukuun ottamatta yksittäisiä sanoja. Lisäksi kävi ilmi, että PB:n ei ollut hankkinut tohtorin arvoa akateemisilla ansioilla. Voidaanko siis vetää johtopäätös, että PB oli huijari, koska hän ei kyennyt lukemaan Vedantan tekstejä alkukielellä? Ei tietenkään voida, koska PB:n opettajista erityisesti Iyer oli perehtynyt intialaisiin teksteihin alkukielellä, ja häneltä PB oppi paljon Advaita Vedantan sisällöstä ja henkisestä tulkinnasta. Ehkä PB antoi seuraajiensa ymmärtää – ainakin Masson antaa sellaisen vaikutelman – osaavansa sanskritia paremmin kuin todella osasi, mutta hänen opetuksensa arvo ei ole sen varassa. Henkinen tieto ei vaadi akateemisia oppiarvoja tai sanskritin teknistä osaamista.

PB oli antanut Massonin isälle sijoitusneuvoja, jotka osoittautuivat kannattamattomiksi. PB myönsi, että hän oli tehnyt virheitä ja oli siitä pahoillaan. Hän toivoi, että Massonin isä olisi saanut vuosikymmenien aikana häneltä edes jotakin henkistä apua, joka voisi korvata taloudelliset menetykset. Hän lupasi yrittää korvata aiheuttamansa harmin lupaamalla muistaa Massonin isää päivittäisissä mietiskelyissään, vaikka siitä ei kenties olisi hyötyä hänelle vielä tässä inkarnaatiossa. Ehkä siinä toteutui jokin karma, koska PB:llä oli henkisen tiensä mystisessä vaiheessa suuri kiinnostus okkulttisiin kykyihin ja voimiin. Myöhemmässä vaiheessa hän luopui tästä pyrkimyksestä ja sanoi, että Yliminän saavuttaminen on verrattomasti suurempaa kuin mitkään kyvyt. Tämä on käsittääkseni puhdasta teosofiaa.

Bruntonin valaistuminen

Esitän lopuksi otteita PB:n valaistumiskokemuksesta (Hurst, 1989; käännös Ilkka Castren). Ainakin tämän kirjoittajasta kokemus vaikuttaa hyvin autenttiselta.

"Oma lopullinen valaistumiseni tapahtui 1963. Aivan kuin olisin kokenut pommin räjähdyksen tietoisuudessani, kuin pääni olisi haljennut auki. Tämä tapahtui yöllä unen ja valveen välitilassa ja johti mielen liikkumattomuuden ja hiljaisuuden syvenemiseen: ei ollut lainkaan tarvetta meditoida. Bhagavad Gitan kohta joka mainitsee, että Tietäjälle päivä on kuin yö ja yö on kuin päivä, tuli kirjaimellisesti todeksi ja jatkuu sellaisena. Kokemus tuli itsestään ja ymmärsin, että Jumaluus oli aina ollut kanssani ja sisälläni."

"Tunsin että rakkauteni ihmisiä kohtaan ei vähentynyt, vaan päinvastoin se kasvoi suuresti. Jotkut ihmiset näyttävät pelkäävän, että heidän täytyisi luopua henkilökohtaisista rakkauden tunteistaan, jos he astuvat henkiselle polulle. Totuus on, että he tulevat suomaan enemmän todellista rakkautta, jos se tulee heidän korkeamman itsensä kautta. Minä olin rakkaus, ei tarvinnut edes yrittää rakastaa ketään."

Lähteet

Brunton, Paul: Salaista Intiaa etsimässä, 1981.

Brunton, Paul: Ajatuksia etsijän tieltä, 1992.

Fung, Annie Cahn: Paul Brunton A Bridge Between India and the West. A doctoral thesis presented

to the Department of Religious Anthropology Universite de Paris IV Sorbonne, 1992.

Väitöskirjan englanninkielinen versio on netistä ladattavissa kahdessa osassa: