Antti Savinainen

Kuolemanrajatutkimus: tiede kohtaa Aikain Viisauden

Johdanto

Olin ajatellut pitkään, että tiede ei anna tukea ihmisen kuolemattomuudelle, yliaistillisille kyvyille tai millekään muullekaan "yliluonnolliselle". Olen hieman joutunut korjaamaan käsitystäni tutustuttuani uusimpaan kuolemanrajatutkimukseen, joka on onnistunut pääsemään virallisen tieteen arvostetuille julkaisufoorumeille. Tutkijoille on avautunut mahdollisuus selvittää systemaattisesti kokemuksia, joita joillakin kliinisesti kuolleilla ihmisillä on. Tarkoituksenani on tässä esityksessä tutkia tieteen ja teosofian kohtaamista kuolemanrajatutkimuksessa eli esitellä joitakin keskeisiä tieteellisiä tutkimustuloksia ja arvioida niitä teosofian valossa. Tuon esille myös kritiikkiä, jota ovat esittäneet skeptikot ja toisaalta eräät konservatiivisen kristinuskon edustajat.

Kuolemanrajatutkimuksen tuloksia

Kokemuksen keskeisiä piirteitä

Kuolemanrajakokemuksissa voidaan erottaa erilaisia piirteitä; käytän kuolemanrajakokemuksesta alan tutkimuksessa vakiintunutta englanninkielistä lyhennettä NDE (near-death-experience). Kaikki eivät koe kaikkia piirteitä, mutta esitän tässä usein raportoidut kokemukset.

Ensimmäisenä kokemuksena yleensä on ruumiista irtautuminen. Ihmiset kertovat, että he kuulevat ja näkevät kehonsa yläpuolelta, mitä elvytystilanteessa tapahtuu. Usein tähän liittyy tavallista selkeämpi ja kirkkaampi tietoisuus, vaikka henkilön aivotoiminta on vakavasti rajoittunutta esimerkiksi sydänkohtauksen vuoksi. Kehosta vapautuneeseen tietoisuuteen liittyy monilla suuren ja ehdottoman rakkauden, myötätunnon, ilon ja rauhan kokeminen.

Pieni osa NDE-kokijoista näkee elämänsä kertauksen, joka näyttää elämän merkittävät tapahtumat alkaen syntymästä. Länsimaisista NDE-kokijoista 13 % on raportoinut elämänkertauksen, kun taas joillakin alkuperäiskansoilla NDE-kokemuksiin ei ole liittynyt lainkaan elämänkertausta. Elämänkertaus tapahtuu hyvin nopeasti, mutta silti kokija kykenee seuraamaan sitä intensiivisesti. Aika koetaan paljon nopeammin eli kyseessä on eräänlainen elämän filminauhan pikakelaus. Seuraavassa on otteita, joista tulee hyvin esille elämänkertauksen eettinen luonne ja tapahtumien arvioiminen oikeiksi ja vääriksi:

"Näin kuinka itsekäs olin ollut…antaisin mitä tahansa päästäkseni takaisin ja muuttuakseni."

"Syntymästä lähtien näet ja tunnet kaikki kokemuksesi ja tunteesi ja toiset, joita olet loukannut; tunnet heidän tuskansa ja tunteensa…En näe mitä toiset ovat tehneet minulle, näen mitä minä olen tehnyt toisille."

"…olin hyväksynyt, että jotkut asiat elämässäni olivat pahoja, mutta nyt ne yhtäkkiä katsottiin hyviksi. Vastaavaa tapahtui myös joidenkin asioiden kohdalla, joita olin itse pitänyt hyvinä, mutta nyt ne näyttäytyivätkin pahoina…Yllätyksekseni näin yhden saksalaisen [kokija oli ollut liittoutuneiden puolella toisessa maailmansodassa]. Tämä saksalainen oli taistellut englantilaisen sotilaan kanssa, ja kummatkin olivat haavoittuneet kuolettavasti. Ennen kuolemaansa saksalainen sotilas antoi minulle rautaristinsä, jonka olen säilyttänyt koko elämäni ajan. Hän antoi sen minulle, koska olin antanut hänelle henkosia englantilaisen sotilaan tupakasta. Tämä katsottiin hyväksi teoksi, vaikka tein sen vain englantilaisen sotilaan pyynnöstä..."

Tunnelikokemus tapahtuu noin kolmanneksella ihmisistä; he kertovat, että tunneli on monivärinen ja sen läpäisy on hyvin nopeaa. Seuraavana on vuorossa puhtaan kirkas valo, joka ei kuitenkaan ole häikäisevää. Tämä mystisen valo kutsuu voimakkaasti puoleensa; sen kohtaaminen on yleisempää kuin tunnelikokemus. Valossa ihminen kohtaa toisia tietoisia olentoja. Nämä voivat olla edesmenneitä sukulaisia tai tuntemattomia valo-olentoja, jotka kuitenkin tuntuvat hyvin läheisiltä. Eräs kokija kertoi:

"Näiden olentojen kohtaaminen oli kuin elämänsä kaikkein tärkeimpien ihmisten uudelleen tapaaminen pitkän eron jälkeen. Tähän uudelleen näkemiseen liittyi ylitsevuotava rakkaus ja ilo."

NDE-kokemuksen aikana ihminen voi kokea ymmärtävänsä kaiken, oman elämänsä, toiset ihmiset ja koko maailmankaikkeuden. Elämä ja olemassaolo tuntuvat syvästi merkityksellisiltä, ihminen kokee kaiken ykseyden. Kokemuksen loppupuolella ihminen kohtaa rajan (tästä kertoi eräässä tutkimuksessa noin kolmasosa kokijoista), jonka ylittämisen jälkeen ei tunnu olevan enää paluuta maalliseen elämään. Hän voi ymmärtää tämän intuitiivisesti tai sitten valo-olento kertoo sen hänelle. NDE-kokemus tuntuu niin taivaalliselta, että paluu sairaaseen ruumiiseen voi tuntua hyvin vaikealta. Päätöstä helpottaa, kun ihminen muistaa tai hänelle muistutetaan lapsista tai muista läheisistä, jotka vielä tarvitsevat häntä.

Hyvin pieni osa NDE-kokemuksista on pelottavia (eräissä tutkimuksissa 1 %). Tällaisia ovat kokeneet jotkut itsemurhan yrittäneet, huumeiden yliannostuksen ottaneet ja myös aivan "tavalliset" ihmiset, joilla kokemuksen alkuun on liittynyt voimakas kuolemanpelko. Ruumiista irtautumiskokemuksen jälkeen nämä ihmiset saapuvat pimeään tai harmaaseen tyhjyyteen, jossa vallitsee yksinäisyys ja epätoivo. He voivat tuntea pahan olennon läsnäoloa ja kuulla pelottavia ääniä. Jotkut kuvailevat hyvin klassisen helvetin kaltaisen paikan. Näillä ikävilläkin kokemuksilla voi olla positiivinen vaikutus: jotkut ovat ottaneet kokemuksensa varoituksena ja mahdollisuutena muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan.

Tarkastellaan seuraavaksi tutkimusta, jota pidetään NDE-alalla uraauurtavana.

van Lommelin tutkimus

Pim van Lommel on hollantilainen kardiologi, joka kohtasi jo uransa alkuvaiheessa kuolemanrajakokemuksen elvytettyään potilaan, joka oli hyvin pettynyt jouduttuaan luopumaan onnellisesta olotilastaan toisessa maailmassa. Van Lommel arveli, että ilmiö selittyy lääketietieteellisellä tiedolla. Hän kiinnostui aiheesta ja aloitti kollegojensa kanssa vuonna 1988 laajan tutkimuksen Hollannissa. Mukaan tuli kymmenen sairaalaa, joissa elvytettyjä potilaita haastateltiin heti, kun se oli mahdollista. Potilaiden lääketieteellinen ja muu taustatieto oli näin luotettavasti käytössä toisin kuin aikaisemmissa tutkimuksissa, joissa tietoja oli pyritty etsimään vuosiakin kokemuksen jälkeen. Tutkimusasetelman vahvuutena oli se, että NDE-ryhmälle syntyi hyvä kontrolliryhmä eli potilaat, jotka eivät olleet kokeneet kuolemanrajakokemusta. Kaikkia elossa olevia ja suostumuksensa antaneita potilaita haastateltiin kaksi vuotta kokemuksen jälkeen ja vielä kolmannen kerran kahdeksan vuoden kuluttua; kyseessä oli siten ns. pitkittäistutkimus. Tutkimus julkaistiin vuonna 2001 erittäin arvostetussa lääketieteen lehdessä The Lancet (van Lommel ym., 2001)

Elvytetyistä 18 % (62 potilasta 344:stä elvytetystä) ilmoitti kokeneensa NDE-kokemuksen ja 7 %:lla oli ollut syvä tai erittäin syvä NDE-kokemus eli heillä oli ollut useita piirteitä edellä kuvatuista kokemuksista. Tutkimus mahdollisti NDE-kokemuksiin mahdollisesti vaikuttavien tekijöiden tutkimisen. Osoittautui, että lääketieteelliset seikat (esimerkiksi lääkitys ja hapenpuute), kuolemanpelko, NDE-kokemuksista kuuleminen aikaisemmin, uskonto tai koulutustausta eivät olleet yhteydessä NDE-kokemuksen kanssa. Kokemuksen esiintymiseen vaikutti positiivisesti mm. alle 60 vuoden ikä ja aikaisempi NDE-kokemus. Muistihäiriöiden esiintyminen taas vähensi NDE-kokemuksen todennäköisyyttä.

Pitkittäistutkimus toi esiin merkittäviä eroja NDE-ryhmän ja kontrolliryhmän välillä. Kummassakin ryhmässä oli tapahtunut muutoksia elämänasenteissa ja arvoissa, mutta NDE-ryhmän jäsenet olivat kokeneet perusteellisemman elämänarvojen muutoksen. He olivat rakastavampia, empaattisempia ja hyväksyvämpiä. Heidän kiinnostuksensa henkisyyteen oli kasvanut, kun taas kontrolliryhmällä se oli vähentynyt. Monissa aikaisemmissa tutkimuksissa oli todettu, että NDE-kokemus vähensi sitoutumista perinteiseen kristillisyyteen. Tämä näkyi myös van Lommelin tutkimuksessa vähentyneenä kirkossa käyntinä (kontrolliryhmässä kirkossa käynti kohosi hieman).

NDE-ryhmän jäsenten arvostus rahaa, omaisuutta ja yhteiskunnallista asemaa kohtaan oli vähentynyt. Kummassakin ryhmässä kuolemanpelko oli vähentynyt, mutta NDE-ryhmällä vielä merkittävämmin. Usko kuolemanjälkeiseen elämään oli vahvistunut voimakkaammin NDE-ryhmässä. Monet NDE-kokemuksen läpikäyneet kertoivat tulleensa sensitiivisemmiksi toisten ihmisten tunnetiloja kohtaan; heillä oli ollut myös kokemuksia selvänäköisyydestä ja ennalta tietämisestä (näiden kykyjen paikkansapitävyyttä van Lommelin ryhmä ei kuitenkaan tutkinut).

Van Lommelin ryhmän tutkimuksissa samoin kuin monissa muissakin tutkimuksessa tulee esille NDE-kokemuksen elämää radikaalisti muuttava vaikutus. Kuolemanrajalla käyneille ihmisille elämässä tärkeää on rakkaus itseä, toisia ihmisiä ja luontoa kohtaan. Seuraavassa kertomuksessa tämä eettinen muutos tulee erityisen selvästi esille:

"En pelkää kuolemaa, koska en koskaan unohda mitä minulle tapahtui. Olen varma, että elämä jatkuu. Olen kokenut vuosien aikana useita muutoksia. Tunnen suurta yhteenkuuluvaisuutta luontoa kohtaan….Minussa on kehittynyt syvällinen oikeudentaju. Olen paljon kärsivällisempi ja rauhallisempi… Vihaisuuteni on taakse jäänyttä elämää. Tunnen voimakkaan sisäisen kehotuksen olla koskaan valehtelematta. Olen mieluummin hiljaa kuin kerron valkoisen valheen. Ponnistelen pitääkseni kiinni sovituista aikatauluista: asiat täytyy tehdä tietyssä ajassa... Nautin elämästä suunnattomasti…Uskon, että ihmiset ovat lakanneet elämästä sydämestään käsin… "

Van Lommel toteaa, että yleensä ihmiset tulevat kokemuksensa myötä anteeksiantavimmiksi, suvaitsevaisemmiksi ja myötätuntoisemmiksi; lyhyesti sanottuna he pyrkivät ilmentämään elämässään rakkautta ilman ehtoja. Van Lommel tuo myös esille, että NDE-kokemuksissa tulee esille kosminen laki, jonka mukaan kaikki mitä teemme toisille, teemme lopulta itsellemme; kaikki ovat yhteydessä toisiinsa.

Positiivisella NDE-kokemuksella ei ole aina pelkästään suotuisia vaikutuksia. Jotkut NDE-kokijat vakuuttuvat olevansa erityisiä Jumalan valittuja ja erityisen armoitettuja ihmisiä, joiden tehtävänä on levittää NDE-kokemustaan ikään kuin kyseessä olisi uusi uskonto. Toisilla taas kokemusten integroiminen osaksi uutta elämänymmärrystä vaikeutuu, jos läheiset ohittavat NDE-kokijan kokonaan tai jopa tekevät hänestä pilkkaa. Joskus sukulaisilla ja ystävillä saattaa olla liian suuret odotukset: jotkut ajattelevat, että NDE-kokijasta on tullut kaiken anteeksiantava pyhimys, jolla on parantavia voimia ja profetioimisen kyky.

Tutkimustensa johdosta van Lommel vakuuttui, että NDE on todellinen ilmiö, joka viittaa voimakkaasti siihen, että ihmisen olemassaolo jatkuu kuolemanrajan yli. NDE-kokemusten tutkiminen paljasti van Lommelille uusia näkökulmia elämään: esimerkiksi hän kertoi eräässä haastattelussa hämmästyneensä, kuinka jokainen ajatus on merkittävä ja tärkeä. Hän luopui lääkärin työstään, kirjoitti omista ja muiden tutkimuksista kirjan ja toimii alan luennoitsijana. Kuolemanrajatutkimus voi siis aiheuttaa elämänmuutoksia myös niille, jotka eivät ole sitä kokeneet.

Todennettuja havaintoja NDE-tapauksissa

Edellä todettiin, että NDE:n aikana ihmiset kertovat pystyvänsä tekemään ympäristöstään havaintoja. Jotkut tapaukset on kohtalaisen hyvin dokumentoitu, joten niillä on merkitystä NDE:n tieteellisessä arvioinnissa. Tieteellisessä kirjallisuudessa tunnetaan 40 tapausta (tilanne vuonna 2007), joissa on vahvistettua näyttöä kehon ulkopuolisessa tarkasta havainnoinnista. Esittelen tässä kolme tapausta.

Ensimmäisessä tapauksessa hollantilainen potilas tuotiin syvässä koomassa sairaalaan (tapaus esitettiin van Lommelin ryhmän The Lancet –lehden julkaisussa). Hoitaja oli ottanut hengityksen varmistamiseksi tehdyn intuboinnin vuoksi tekohampaat pois ja laittanut ne talteen laatikkoon. Myöhemmin hoitaja tapasi miehen sydänosastolla, ja mies kertoi heti, että kyseinen hoitaja tietää, missä hänen tekohampaansa ovat. Mies sanoi nähneensä elvytyksen itsensä ulkopuolelta. Hoitajalta oli saatu tapauksesta myös kirjallinen lausunto.

Toisessa tapauksessa 35-vuotiaalla amerikkalaisella Pam Reynoldsilla todettiin aivokasvain, jonka leikkaaminen oli erittäin vaikeaa. Reynolds suostui uskaliaaseen operaatioon, jossa hänen kehonlämpötilansa laskettiin alhaiseksi, sydän pysäytettiin, hengitys lakkautettiin ja aivoista laskettiin veri pois. Toisin sanoen Reynoldsin piti kliinisesti kuolla leikkausta varten. Hänen elintoimintojaan seurattiin huolellisesti leikkauksen ajan. Leikkaus alkoi kallon avaamisella; Reynolds oli tällöin nukutuksessa, mutta ei ollut vielä kuitenkaan kliinisesti kuollut. Sitten Reynolds kuuli kallosahan epämiellyttävän äänen. Kuulemisen ei olisi pitänyt olla mahdollista näissä olosuhteissa varsinkin, kun hänen korvissaan oli tulpat, jotka lähettivät säännöllisen signaalin korviin. Seuraavaksi hän irtautui ruumiistaan pään yläosan kautta ja näki kehonsa ja ympäristönsä yläpuolelta. Havainnot tuntuivat kirkkaammilta ja selvemmiltä kuin tavallinen aistiminen. Hän kuuli hoitajan sanovan, että suoni on liian pieni, minkä vuoksi hoitaja asensi laitetta veren hapettamiseksi. Reynolds ihmetteli, mitä he tekivät hänen alaraajoissaan, koska kyseessähän piti olla aivojen leikkaus. Hän näki, että vain osa hiuksista oli ajeltu leikkausta varten ja hän kuvaili sahan, joka oli enemmän sähköhammasharjan kuin sahan näköinen (Reynolds oli ajatellut etukäteen, että kallo sahattaisiin auki). Leikkaava lääkäri piti mahdottomana, että Reynolds olisi nähnyt kallosahan ennen leikkausta, koska saha otetaan esille vasta, kun potilas on nukutettu ja ainoastaan leikattava alue on näkyvillä. Reynoldsin antama kuvaus kallosahan yksityiskohdista ei ollut täysin oikea, vaikka saha olikin poran kaltainen. Muilta osin hänen antamansa tiedot leikkauksen kulusta pitivät paikkansa.

Kolmannessa tapauksessa keskeisessä roolissa on kenkä. Kaupungin ulkopuolella työskennellyt siirtolainen Maria vietiin Seattlen sairaalaan sydänkohtauksen jälkeen. Kolme päivää myöhemmin hän sai toisen sydänkohtauksen, mistä hän selvisi elvytyksen ansiosta. Tämän jälkeen Maria kertoi hoitajalle kokeneensa ruumiista irtautumisen elvytyksen aikana; hän oli pannut merkille elintoimintojaan seuraavan laitteen ja sen tulostukset. Seuraavaksi Maria siirtyi sairaalan ulkopuolelle. Hän kykeni kuvailemaan sairaalan ulkopuolisen alueen oikein myös sellaisilta osin, jotka eivät olleet näkyvissä hänen huoneestaan. Marian huomio kiinnittyi kolmannen kerroksen ikkunalaudalle, jonka luokse hän siirtyi tahdonvoimaansa käyttäen. Ikkunalaudalla oli miesten mallia oleva vasemman jalan tenniskenkä. Kenkä oli tumman sininen ja se oli pikkuvarpaan kohdasta kulunut. Maria pyysi hoitajaa tarkistamaan oliko kenkä todellinen vai pelkkää kuvittelua. Hoitaja löysi kengän kuvatusta paikasta. Kengän piirteet vastasivat Marian kuvausta.

Kuolemanrajakokemusten kritiikkiä

Tieteellinen kritiikki

Edellä esitetyn perusteella voisi ajatella, että nythän tiede on todistanut sen minkä uskonnot ja teosofia ovat tienneet kaiken aikaa: kuolemanjälkeistä elämää on olemassa. Todistusaineistosta huolimatta kaikki eivät ole vakuuttuneita. Jotkut skeptikot ovat sitä mieltä, että ihmisten kokemukset ovat täysin yhteensopivia nykyisen neurotieteen kanssa. NDE-kokemukset kuitataan hallusinaatioina, jotka aiheutuvat esimerkiksi hapen puutteesta tai aivojen poikkeuksellisesta toiminnasta kriisitilanteessa. Näin siitä huolimatta, että hallusinaatiohypoteesille ei ole NDE-tutkimuksissa empiiristä näyttöä kuten edellä esitelty van Lommelin ryhmän tutkimuskin paljasti. Vaikuttavat tapaukset, joissa ihmiset kertovat havainnoistaan, voidaan skeptikkojen mielestä selittää muistojen, mielikuvituksen, odotusten ja onnekkaiden arvausten yhdistelmällä. Esimerkiksi elvytyksen kuvaaminen oikein voisi sopia hyvin tähän selitysmalliin, koska hyvin moni on katsellut vaikkapa Teho-osastoa televisiosta. On mielenkiintoista, että tätä olettamusta on voitu testata empiirisesti: eräs tutkija haastatteli elvytettyjä, joilla oli NDE-kokemus ja sellaisia, joilla ei kokemusta ollut. Osoittautui, että NDE-kokijat kykenivät kuvaamaan omaa elvytystään erittäinkin tarkasti, kun taas kontrolliryhmän jäsenet tekivät ainakin yhden vakavan virheen elvytyksensä kuvauksessa.

Katsotaan sitten edellä esitettyjä vakuuttavan tuntuisia, hyvin dokumentoituja tapauksia. Hämmästyttävässä kengän tapauksessa Maria on voinut sairaalan huoneessa ollessaan kuulla ohikulkijoiden puhuvan merkillisestä kengästä ja sitten unohtanut kuulemansa. Mieli on elvytyksen jälkeen rakentanut tarinan spontaanisti ja käyttänyt kuulemiaan asioita tarinan rakennusaineina. On myös mahdollista, että hän oli sairaalaan tullessaan nähnyt sairaalan ympäristöstä asioita, joita hän sitten selitti ruumiin ulkopuolisina havaintoina. Vastaavasti Reynolds on voinut kuulla anestesiasta huolimatta ympäriltään ääniä (näin on tosiaan joskus raportoitu tapahtuvan); hänen mielensä on voinut käyttää hyväksi osittaista kuulo- ja tuntoaistia ja sitten rakentaa kuvatut kokemukset ilman mitään huijaustakin. Tekohampaiden löytymisestä taas oli haettu varmistus hoitajalta, mutta ei koomassa olleelta mieheltä, joten tämäkin tapaus on epäilyksenalainen.

Ehkä keskeisin tieteellinen erimielisyys koskee aikaa, jolloin kuolemanrajakokemus tapahtuu. Jos se todella tapahtuu kliinisen kuoleman aikana (tällöin mm. EEG eli aivosähkökäyrä näyttää pelkkää "viivaa"), niin tämä viittaisi voimakkaasti siihen, että tietoisuus voi toimia aivoista riippumatta. Tähän suuntaan onkin jonkin verran näyttöä, mutta kuten edellisistä esimerkeistä kävi ilmi, näyttö ei ole kiistatonta. Tähän voin lisätä, että vaikka kiistaton näyttö saataisiinkin, se ei silti pakottaisi luopumaan nykyisestä aivotutkimuksen viitekehyksestä. On nimittäin esitetty, että vaikka mitattavaa aivosähkötoimintaa ei aivokuorella olisikaan, voi sähköistä toimintaa olla olemassa aivojen syvemmissä osissa, mikä sitten mahdollistaisi jonkinlaisen tietoisuuden säilymisen aivoissa. Ongelmana tässä argumentissa on se, että mitään kuolemanrajatutkimuksen ulkopuolista näyttöä kliinisen kuoleman aikana tapahtuvasta tietoisuuden jatkumisesta aivojen syvemmissä osissa ei ole.

Lukija voikin näistä esimerkeistä päätellä, että tuskin mikään todistusaineisto voi olla niin vankkaa, että tiukka materialismin tai filosofisen naturalismin kannattaja muuttaisi sen perusteella mielipidettään tietoisuuden luonteesta. Aina löytyy jokin mahdollinen selitys, jonka avulla voidaan välttää vastenmieliseksi koettu maailmankuvan muuttaminen. Toisaalta on hyvä, että asioihin suhtaudutaan kriittisesti. Se kuuluu tieteelliseen totuuden etsintään, mutta dogmaattinen sitoutuminen materialismiin ei ole tieteellistä.

Konservatiivisen kristinuskon kritiikki

Konservatiivinen (eli fundamentalistinen) kristinusko tarjoaa kuolemanrajatutkimukseen toisenlaisen kriittisen näkökulman. Kristitty lääkäri Maurice Rawlings esitti kirjassaan "Kuoleman tuolla puolen", että raportoitua paljon suurempi osa NDE-kokemuksista itse asiassa on helvetillisiä. Ihmiset vain unohtavat epämiellyttävät kokemuksensa nopeasti. Hän esitti, että haastattelu täytyy tehdä heti potilaan herättyä, jotta valikoivaa unohtamista ei pääse tapahtumaan. Myös lääkäri Michael Sabom tunnustautuu konservatiivisen kristinuskon edustajaksi, mutta hän on samalla rehellinen NDE-tutkija. Sabom totesi, että edes Rawlingsin kirjassaan esittelemä aineisto ei tue johtopäätöstä kuten ei muukaan alan tutkimus: lähes kaikki NDE-kokemukset ovat hyviä. Sabom oli kysynyt asiaa Rawlingsilta, joka oli sanonut, että hänelle oli tärkeämpää tuoda esille pelastussanomaa eikä tehdä tiedettä.

Sabom tuo kirjassaan "Light and Death" esille oman tutkimuksensa empiiriset tulokset ja tulkintansa kristilliset oletukset. Hän päätyy siihen, että NDE-kokemuksissa on Raamatun valossa kysymys Jumalan yleisestä ilmoituksesta, mutta kenties myös demonien harhautuksesta; näin siksi, että aika usein kokemus johtaa pois Jeesuksen pelastusteosta itämäisiin harhaoppeihin kuten jälleensyntymiseen [kenties jopa teosofiaan]. Sabom antaa kyllä tunnustusta NDE-kokemuksen elämää muuttavalle vaikutukselle todeten, että sen "hedelmät ovat hyviä". Sabomin omassa tutkimuksessa konservatiivisen kristinuskon edustajien uskon sisältö ei NDE-kokemuksen johdosta juurikaan muuttunut. Hän huomautti, että muissa tutkimuksissa ongelmana on ollut se, että ihmisten kristillisyyden astetta ei oltu mitenkään mitattu. Sabom kehittikin kyselylomakkeen, jonka mukaan hän luokitteli NDE-kokijoiden kristillisyyden asteen: "hyvät" pisteet saa, jos vastaa, että Jeesuksen sijaissovituksen hyväksyminen johtaa kuoleman jälkeen taivaaseen ja sen hylkääminen kadotukseen.

Sabomia ja Rawlingsiakin huomattavasti tiukempaa kantaa edustavat amerikkalaiset teologit John Ankerbeg ja John Weldon. Heidän mukaansa NDE-kokemus ei sovi lainkaan yhteen Raamatun ilmoitukseen; heidän mukaansa se sopii loistavasti yhteen itämaisten ja new age -oppien kanssa. Kyseessä on siten pelkästään demonien harhautus; demonit näyttävät ihmisille sen mitä he tahtovat [ihmeellistä kyllä, heidän maailmankuvassaan Jumalalla ei ole mitään valtaa NDE-kokijoiden kohtaamassa näkymättömässä maailmassa]. Heidän mukaansa tosi kristittyjen NDE-kokemus on erilainen, mutta he eivät tarkenna millä tavalla se on erilainen. Harhauttavalle NDE-kokemukselle altistuu, jos on harjoittanut salaoppeja. Tähän voi kyseisten teologien mielestä vaikuttaa se, että joku suvun jäsen on vaikkapa kolme sukupolvea aikaisemmin ollut tekemisessä okkultismin kanssa.

Tuon esille näinkin jyrkkiä näkökulmia, vaikka se saattaa monesta lukijasta olla tarpeetonta. Kenties on hyödyllistä tietää, että tällaisiakin perusteluja NDE-kokemusten tulkinnoista on esitetty. Johtopäätökseni on tästäkin kritiikistä sama kuin skeptikkojen tapauksessa: mikään NDE-ilmiöön liittyvä todistusaineisto ei voi muuttaa voimakkaaseen uskonnolliseen näkemykseen sitoutuneen ihmisen käsityksiä, koska aivan kaikki voidaan selittää edellä esitetyllä tavalla. Tosin voisin samalla kysyä, luopuisinko itsekään omaksumastani ruusuristiläisestä maailmankatsomuksesta, jos tieteellisen todistusaineisto asettaisi sen keskeisiltä osin kyseenalaiseksi.

Katsotaan seuraavaksi miten teosofia selittää kuolemanrajakokemuksien havaintoja.

Teosofian näkökulma

Johdannoksi totean, että teosofiassa väitetään sen antamien tietojen perustuvan hengentutkijoiden yliaistillisiin empiirisiin havaintoihin kuolemanjälkeisistä asioista. Tässä näkökulmassa ihmisen tietoisuuden laajentuneet kyvyt toimivat tiedonhankkimisen välineinä; ihminen itse toimii "mittausinstrumenttina". Kuolemanrajatutkimus tarjoaakin mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailuun teosofisten selitysten ja tieteen tutkimustulosten kanssa.

Teosofiassa ja antroposofiassa on tarkkoja kuvauksia kuolemanjälkeisen elämän vaiheista. Esitän tässä Pekka Ervastin (PE) opetusten pohjalta lyhyen kuvauksen kuolemanjälkeisestä elämästä. Kuolemanprosessi alkaa ruumiista irtautumisella, jossa tietoisuus kohoaa korkeamman minän eli ihmisen kuolemattoman ydinolemuksen yhteyteen. Sen jälkeen tapahtuu elämänkertaus, jossa ihminen katselee elämäänsä objektiivisesti korkeamman minänsä valossa, ja hän osaa arvostella, mitkä teot ja ajatukset olivat hyviä eli rakkauden mukaisia ja mitkä eivät olleet. Ihminen on tällöin voimaruumiissaan eli eetteriruumissa. Elämänkertauksen jälkeen hän lähtee eetteriruumistaan ja nukahtaa. Hän on tässä nukkuvassa tilassa korkeintaan kolme vuorokautta, minkä jälkeen tapahtuu herääminen astraalisessa tilassa, joka on vielä yhteydessä maanpiirin kanssa. Tässä tilassa ollessaan ihminen voi seurata omat hautajaisensa. Tämä vaihe ei kestä pitkään; se päättyy siirtymiseen kuolemanjälkeiseen maailmaan, jossa varsinaisen astraalinen elämä alkaa. Siellä ihminen tapaa edesmenneitä läheisiään ja ystäviään. PE myös mainitsee, että edesmenneet läheiset voivat olla vastaanottamassa ihmistä jo kuolemanprosessin alkuvaiheessa. Oleellinen piirre astraalielämässä on se, että ihmisellä ei ole enää välitöntä yhteyttä korkeampaan minäänsä, ellei hän ole sitä elämän aikana onnistunut saamaan aikaiseksi. Astraalisen elämän luonne riippuu ihmisen moraalisesta luonteesta; se voi olla aluksi vaikeakin.

Elämä astraalimaailmassa päättyy lopulliseen puhdistusprosessiin, minkä jälkeen ihminen jälleen menettää tajuntansa, jota seuraa syntymä taivasmaailmassa. Tätä kutsutaan myös toiseksi kuolemaksi, jossa ihmisestä on seulottu pois kaikki paha. Taivasmaailman loppuvaiheessa ihminen yhtyy jälleen korkeampaan minäänsä ja näkee elämän suuren ja ihmeellisen ihanteen, josta kaikki suuret henkiset opettajat ovat puhuneet (erityisen selvästi tämä ihanne on nähtävissä Jeesuksen Vuorisaarnassa). Ihminen lupaa pyhässä hurmiossa yrittää uudelleen toteuttaa tätä ihannetta ja aloittaa uuden syntymisen prosessin.

Kuolemanrajakokemuksessa tapahtuva ruumiista irtautuminen, elämänkertaus ja läheisten kohtaaminen ovat täysin yhteensopivia PE:n ja muiden teosofisten kuvausten kanssa. [Toki teosofiset kuvaukset menevät paljon pidemmälle kuin NDE-tutkimuksen empiria. Oleellista on tässä se, että kuvaukset ovat sopusoinnussa hyvin dokumentoidun empirian kanssa. Tämä ei tietenkään takaa, että myös muu kuvaus olisi totta; voitaneen silti sanoa, että olemassa oleva empiria lisää teosofisten yms. kuvausten uskottavuutta.] On kuitenkin yllättävää, että vain varsin pieni osa NDE-kokijoista raportoi elämänkertauksesta. Miten tämä olisi selitettävissä? Ehkä kuolemanrajakokemus sisältää tiettyjä välähdyksiä kuolemanjälkeisestä elämästä eivätkä kaikki koe kuolemanprosessia kokonaisuudessaan. Tässä on huomattava, että vaikka tutkimusten NDE-kokijat olivat kliinisesti kuolleita, heidät pystyttiin vielä elvyttämään (tietysti ilman elvytystä he olisivat kuolleet "lopullisesti"). Teosofisessa tulkinnassa tämä tarkoittaa sitä, että fyysisen ja sielullis-henkisen ihmisen yhteys – "hopealanka" – ei ollut vielä katkennut.

Miksi sitten vain vajaa viidennes elvytetyistä muistaa kokeneensa jotakin? Onko niin, että suurin osa ihmisistä ei koe mitään kliinisen kuolemansa aikana? Teosofinen tieto tarjoaa tähän kysymykseen yhden näkökulman. Unta kutsutaan teosofiassa joskus kuoleman pikkuveljeksi, koska unessakin henkis-sielullinen ihminen siirtyy näkyvän ruumiin ulkopuolelle ja kokee näkymättömässä maailmassa kaikenlaista. Muisto tästä ei kuitenkaan siirry fyysis-eetteriseen aivotajuntaan; muistamisen edellytyksenä on PE:n mukaan ajatus- ja tunne-elämän puhdistaminen. Tästä näkökulmasta katsottuna kaikki kliinisesti kuolleet kyllä kokevat jotakin tajuttomuustilansa aikana, mutta kaikki eivät pysty muistamaan kokemuksiaan. Tällä en silti tarkoita sitä, että NDE-kokemuksen saaneet olisivat eettisesti kehittyneempiä kuin muut ihmiset. NDE-kokemuksen muistamiseen lienee omat sisäiset syynsä ja en olisi lainkaan yllättynyt, vaikka sille löytyisi selitys tieteenkin näkökulmasta.

Elämänkertauksessa keskeistä on sen moraalinen luonne: ihminen tietää selvästi, mikä on elämän tarkoitus ja miten hänen olisi pitänyt elämänsä elää. Elämän lakien kokeminen tapahtuu NDE-kokemuksissa myös tunnelin jälkeisen valon kohtaamisessa, jolla on elämää syvästi muuttava vaikutus kuten edellä tuli esille. Valon voisi tulkita siten, että ihmisen persoonallisuus on siinä osallinen korkeamman minänsä tajunnasta. Ihminen voi valossa kohdata olennon, joka edustaa hänelle korkeampaa ihannetta tai hän voi kokea valon opetukset ilman opettajan hahmoakin. Sekä kuolemanrajakokemukset että Aikain Viisaus viittaavat kaiken takana olevaan suureen rakkaustajuntaan, kaiken ykseyteen.

On mielenkiintoista todeta, että NDE-kokemukset antavat tukea PE:n opetukselle, jonka mukaan Vuorisaarnan ihanteet eivät ole Jeesuksen keksimiä ulkoisia moraalisääntöjä, vaan kuvastavat Suuren Elämän syvimpiä lainalaisuuksia. Edellä esitetyissä esimerkeissä tuli esille oikeastaan kaikki Vuorisaarnan keskeiset opetukset:

- Älä suutu, vaan säilytä mielentyyneytesi kaikissa elämän tilanteissa

- Opettele ajatustesi ja tunteidesi puhtaus; jokainen ajatuksesi on merkityksellinen

- Ole rehellinen, puhu aina totta ja pidä lupauksesi

- Älä vastusta pahaa (tämän eräs puoli on anteeksiantaminen)

- Rakasta kaikkia, myös vihamiehiäsi

Tunnelikokemus voisi kuvata siirtymistä eteerisestä maailmasta astraalimaailman valoisille alueille. Pelottavat NDE-kokemuksetkin sopivat teosofiseen selitysmalliin: ihminen kulkee aina myös astraalimaailman raskaiden tasojen läpi, mutta yleensä hän ei kiinnitä niihin mitään huomiota. Kuitenkin näistä alimmista astraalimaailman tasoista voi tulla tietoiseksi, jos ihminen on jostakin syystä pelon vallassa tai jos hän on yrittänyt itsemurhaa. Itsemurhaa yrittäneiden yksinäisyyden kokemukset ovat kuin suoraan PE:n esitelmästä "Itsemurha ei ole oikea ratkaisu". PE:n esityksestä käy ilmi, että ihminen ei pääse eetterimaailmasta eteenpäin, koska hän on riisunut vain ulkoisen fyysisen ruumiinsa. Tämäkin tila on väliaikainen, mutta voi kyllä ihmisestä tuntua ikuisuudella. PE:n mukaan tällaisen ihmisen epätoivoa syventää kristinuskon opetus taivaasta ja helvetistä; itsemurhan tehnyt tai alemman astraalimaailman puhdistustilassa elävä ihminen voi todella luulla olevansa ikuisessa kadotuksessa, mikä tekee hänen auttamisestaan aluksi vaikeaa.

Joissakin NDE-kokemuksissa tulee selvästi esille karman laki: esimerkiksi elämänkertaus näyttää myös ajatustasolla tehtyjen tekojen seuraukset. Ei ole siten kovin yllättävää, että monet NDE-kokemuksen läpikäyneet ovat alkaneet uskoa karman lakiin ja myös jälleensyntymiseen. Monista on siten tullut tietyssä merkityksessä teosofeja sekä teoriassa että käytännössä, koska he ainakin pyrkivät tuomaan veljesrakkautta eli buddhia päivätajuntaan kuten H.P. Blavatsky asiasta opetti.

Ihminen käy kuolemassa luonnon pakosta läpi prosessin, joka on samankaltainen kuin teosofian kuvaama vihkimysprosessi. Tämän ihminen voisi toteuttaa jo eläessään. Ruusuristiveljeni Oiva Solehmainen onkin esittänyt, että kuolemanrajakokemus voisi olla eräänlainen vihkimyskokemus. Tähän näkemykseen voi hyvin yhtyä; ainakin kyseessä on vakava elämänmuutos, joka vie ihmisen puhdistuksen tielle ja aikanaan myös vihkimykseen eli pysyvään yhteyteen kristustajunnan kanssa.

Yhteenveto

Olen koettanut tässä esityksessä osoittaa, että tiede on kuolemanrajatutkimuksessa kohdannut Aikain Viisauden; kuolemanrajalla käyneiden kokemukset ovat hämmästyttävän yhtäpitäviä teosofisten, antroposofisten ja ruusuristiläisten opetusten kanssa, jotka siis ovat huomattavasti vanhempia kuin tieteellinen kuolemanrajatutkimus. Tieteen taustaoletuksena on ns. metodologinen naturalismi, jonka mukaan tieteen tutkimia asioita voidaan selvittää vain luonnollisiin syihin vetoamalla eli jumalat, enkelit, henki tai mikään muukaan metafyysinen seikka ei käy selitysperusteeksi. Oletus on mielestäni hyvin järkevä tieteellisessä tutkimustyössä; tämä on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi lähtökohdaksi. Näyttää kuitenkin siltä, että kuolemanraja-tutkimus haastaa tämän oletuksen. Ehkä tieteenkin näkökulmasta kuolemanrajatutkimuksen empiiriset havainnot voidaan parhaiten selittää siten, että tietoisuus voi olla aivoista riippumaton. Aivotutkimuksen arkipäivään tällä tuskin olisi juurikaan vaikutusta, mutta tietoisuuden tutkimuksen ja tieteellisen maailmankuvan paradigman muutos olisi erittäin suuri. Teosofian eli Aikain Viisauden kannalta asia on selvä: ihmisessä on ikuinen henkinen puoli, joka on todellisempi kuin aivotajunnassa ilmenevä persoonallisuutemme. Olen vakuuttunut siitä, että jotkut meistä tietävät tämän omakohtaisesta kokemuksesta.

Tietenkin on selvää, että kuolemanrajatutkimuksen näyttö ei kaikkia vakuuta: skeptikot ja konservatiiviseen kristinuskoon sitoutuneet ihmiset eivät muuta näkemyksiään, koska aina on mahdollista tehdä lisäoletuksia, jotka pelastavat omat lähtökohdat. On kuitenkin hyvä huomata, että kaikki vakavat kristityt eivät hylkää kuolemanrajatutkimuksen tuloksia: esimerkiksi laajalti arvostettu arkkipiispa Paavali piti niitä yhteensopivina kirkkoisien opetusten kanssa.

Uskon, että useimpiin ihmisiin kuolemanrajatutkimuksen tuloksilla voi olla merkittävä vaikutus. Kuolemanrajakokemukset nimittäin paljastavat elämästä sen, minkä ihmiset ainakin sisässään tietävät oikeaksi: elämä on ehdottoman oikeudenmukaista ja kaiken takana on ihmeellinen hyvyys ja rakkaus.

Lähteitä

Blackmore, Susan. Dying to Live: Science and the Near-death Experience. London: Grafton, 1993. [Kirja on kuolemanrajakokemusten selviytymistulkintojen terävä kritiikki; skeptinen klassikkoteos]

Burckhardt, Martin: Kuolemanjälkeiset kokemukset: ihmisen kuolemanjälkeinen matka yliaistillisessa maailmassa Rudolf Steinerin kuvausten pohjalta laadittu yhteenveto. Suomen antroposofinen liitto, 1998.

Carter, Chris: Science and the Near-Death Experience: How Consciousness Survives Death. Inner Traditions, 2010. [Kirjoittajan mielestä paras yhteenveto kuolemanrajakokemuksen tieteestä]

Ervast, Pekka: Itsemurha ei ole oikea ratkaisu. Ruusuristin kirjallisuusseura ry, 1977.

Ervast, Pekka: Kuka auttaa meitä kuolemassa? Ruusuristin kirjallisuusseura ry, 1978.

Ervast, Pekka: Uni ja kuolema. Ruusuristin kirjallisuusseura ry, 1990.

Ervast, Pekka: Elämää kuoleman jälkeen (toinen painos). Ruusuristin kirjallisuusseura ry, 2003. [Kirjoittajan mielestä paras esitys kuolemanjälkeisestä elämästä]