Eino Vuorinen

Elämän ja kuoleman ratas

Okkultisen selityksen mukaan me elämme kolmessa maailmassa samanaikaisesti, nimittäin fyysisessä, astraali- ja mentaalimaailmassa ja meillä on ruumis eli käyttöväline jokaisen näiden maailmoiden aineesta: fyysinen ruumis fyysisistä atomeista ja molekyyleistä, tunneruumis astraalimaailman aineista ja älyruumis mentaalimaailman aineista rakennettu.

Fyysisen ruumiin merkitys on siinä, että sen avulla voimme päästä kosketukseen fyysisen maailman kanssa. Tämän ruumiin kehittäminen merkitsee sitä, että se tulee yhä herkemmäksi ja täydellisemmäksi välittäjäksi ulkomaailman ja tajuntamme välillä. Mitä paremmin tämän asian käsitämme, sitä paremmin ymmärrämme sen suhteen, mikä vallitsee älyllisen olennon ja hänen käyttövälineittensä välillä.

Meillä on viisi tunnettua aistia, näkö-, kuulo-, maku-, haju- ja tuntoaisti, mutta okkultisen tieteen mukaan niitä on seitsemän. Nämä kaksi eivät vielä toimi. Kun nekin saatetaan toimintaan, tulee tajunta niiden välityksellä yhä täydellisemmin kosketukseen ulkomaailman kanssa, ei ainoastaan fyysisen, vaan myös astraali- ja mentaalimaailman kanssa.

Näiden aistien elimet ovat ihmisen päässä sijaitsevat aivolisäke ja käpyrauhanen. Tiede selittää niiden olevan surkastuneita elimiä. Todellisuudessa asia on niin, että käpyrauhanen toimi ns. kolmantena silmänä ihmiskunnan varhaisella kehitysasteella. Tulevaisuudessa tämä elin herää jälleen toimintaan. Jo nytkin se toimii muutamilla yksilöillä, jotka ovat herättäneet sen eloon erityisen harjoituksen avulla. Käpyrauhanen on se elin, joka saattaa ihmisen kosketukseen niiden ajatusvirtojen kanssa, mitkä herkeämättä liikkuvat ympärillämme. Kirjaimellisesti, niin kuin silmä voi vastaanottaa eetteriaaltoja, joita me kutsumme valoksi, ja saa meidät siten näkemään esineet ympärillämme, käpyrauhanen tulevaisuudessa ottaa vastaan värähtelyjä, joita ajatukset panevat liikkeelle.

Aivolisäkkeellä on toisenlainen tehtävä. Sen avulla saamme yhteyden astraalimaailman kanssa. Kun aivolisäke on saatettu toimintaan erityisen mietiskelyharjoituksen avulla, tulee se olemaan tajunnan siltana fyysisen ja tunne- eli astraalimaailman välillä.

Näissä kolmessa maailmassa elämme koko ajan, kun olemme hereillä. Mentyämme nukkumaan jätämme fyysisen maailman ja olemme tunneruumiissamme astraalimaailmassa. Jos aivolisäke on täydellisesti toiminnassa, niin me voimme herättyämme muistaa ne kokemukset, jotka teimme unen aikana, aivan samoin kuin muistamme eilispäivän tapahtumat. Aivolisäke on meidän kuudes aistimme ja sen toiminta saattaa meidät näkemään astraalimaailman samoin kuin näemme fyysisen maailman. Se yhdistää fyysisen ja astraalisen tajunnan, niin että voimme tietoisesti toimia niitä vastaavien verhojen avulla.

Me siis käytämme tunneruumista sekä päivällä että yöllä. Päivällä se on kaikkien halujemme kehto, se kiihottaa fyysisen ruumiimme toimintaan, yöllä se on tajuntamme käyttö-väline tuossa toisessa maailmassa. Koska astraalisen aineen verho on halujemme tyyssija, tunteittemme kehto, kutsutaan sitä mm. "haluruumiiksi". Nukutusaineet, joita leikkauksissa käytetään, katkaisevat yhteyden fyysisen ja tunneruumiin väliltä, jolloin fyysinen ruumis tulee tunnottomaksi. Tunteminen ja aistimustoiminta ei todellisuudessa tapahdu fyysisessä ruumiissa vaan astraalisessa. Nukkuminen on vain sitä, että olemme siirtyneet tästä karkeammasta verhosta hienompaan samoin kuin me kotiin tultuamme riisumme päällystakin ja olemme sen jälkeen kevyemmin vaatetetut.

Me elämme valveilla ollessamme aina näissä kolmessa maailmassa yhtä aikaa. Kun ajattelemme, niin käytämme vielä hienompaa ainetta kuin mitä astraalinen on, ainetta, josta meidän mentaaliruumiimme on muodostunut. Tämä tajunnan käyttöväline on ihmiskunnan enemmistöllä vielä heikommin kehittynyt kuin astraalinen, mutta se kehittyy jatkuvasti ja joskus tulee aika, jolloin voimme siirtyä askeleen eteenpäin ja jättää tunneruumiimme, niin kuin jätämme fyysisenkin ja kykenemme elämään täysin itsetietoisina mentaalimaailmassa.

Miten edellä esitetty tieto muuttaa käsityksemme kuolemanjälkeisestä elämästä? Ajatelkaamme asiaa kristillisen sanaston mukaisesti. Sen mukaan on kolme maailmaa, joissa me elämme: fyysinen maailma, välitila ja taivas, siis okkultisen tieteen mukaan fyysinen maailma, astraalimaailma ja mentaalimaailma. Kaikki uskonnot esittävät tämän saman kolmijaon. Me elämme niissä kaikissa samanaikaisesti ja meille on myös mahdollista nähdä toisten maailmojen asukkaita ja päästä yhteyteen heidän kanssaan. Kaikki ihmiset elävät fyysisen ruumiinsa menetettyään noissa toisissa maailmoissa, kussakin vuorollaan. Usein ihmiset erehtyvät kuitenkin ajattelemaan, että he siirtyvät niihin vain kuolemassa ja että ne ovat erillään tästä fyysisestä maailmasta. Näin ei ole asian laita. Nämä maailmat eivät ole erillään toisistaan, vaan niitä erottaa toisistaan ainoastaan aineen eri tiheysaste ja sen värähtelynopeus.

Ihmiset luulevat, että he kuolemassa kadottavat ystävänsä ja rakkaimpansa, että nämä ovat menneet jonnekin kauas saavuttamattomiin. Todellisuudessa he ovat kuitenkin meidän luonamme ja ovat tietoisia siitä mitä me tunnemme, sillä he elävät siinä maailmassa, missä tunteet muodostuvat. Tämä on hyvä muistaa, sillä syvä suru ja itsekäs kaipaus vaikuttavat poismenneisiin ja tuottavat heille ahdistusta.

Kun vainaja on siirtynyt astraalimaailmasta mentaalimaailmaan eli taivasmaailmaan, niin yhteys maan asukkaitten kanssa tulee paljon vaikeammaksi, sillä tuon maailman aine on paljon hienompaa ja sen värähtelyt paljon nopeampia kuin astraalisen aineen värähtelyt. Yhteyden ei kuitenkaan tarvitse kokonaan katketa vielä silloinkaan, sillä hyvät ja kauniit ajatukset ja rukoukset saavuttavat ystävämme ja rakkaimpamme taivasmaailmassakin.

Me olemme kuoleman jälkeen aivan samoja ihmisiä kuin ennen sitä. Meillä on samat ajatukset, samat tunteet, samat halut ja toiveet. Kuolemassa ei ihmisessä itsessään tapahdu suurempaa muutosta kuin sillä, joka heittää yltään raskaat talvivaatteet huoneeseen tullessaan. Ns. kuollut on pudottanut pois uloimman verhonsa, eikä sen jälkeen voi enää ottaa yhteyttä tämän maailman kanssa. Usein hän on niin kokonaan entinen itsensä, ettei hän edes tiedä kuolleensa.

Minkälainen on meidän tilamme kuoltuamme? Se riippuu täydellisesti siitä miten me nyt elämme. Niillä tunteilla, haluilla ja pyyteillä, joita me nyt viljelemme, me elävöitämme tunneruumiimme. Aistillisilla nautinnoilla me keräämme tunneruumiiseemme sen maailman karkeata ainetta. Hienostunut ja jalostunut tunne-elämä vetää luokseen hienompia ainelaatuja. Tästä kaikesta riippuu minkälainen on elämämme tuossa maailmassa fyysisen kuoleman jälkeen. Se voi olla joko tuskallista tai onnellista. Joka tapauksessa se on ohimenevä tila, jossa me vähitellen vapaudumme kaikista aineellisista siteistä. Sen ajan pituus riippuu siitä voimamäärästä mikä näihin pyyteisiin ja tunteisiin on latautunut. Kun ne ovat kuluneet loppuun, niin astraalinen eli tunneruumis putoaa päältämme samoin kuin fyysinenkin ruumis. Tällöin tajunta jää asumaan älyruumiiseen ja on kosketuksissa mentaalimaailman värähtelyiden kanssa. Emme siis ole varsinaisesti siirtyneet paikallisesti muualle, oma tilamme vain on muuttunut. Tätä tilaa kutsutaan monilla nimillä. Kristittyjen mukaan se on taivas, itämailla sitä kutsutaan deevakhaniksi. Siellä me olemme syntyneet ja sieltä olemme sukeltaneet näihin alempiin maailmoihin kokemuksia hankkimaan, niin kuin lokki sukeltaa veteen ravintoa etsimään. Sinne myös aina palaamme uusien kokemusten rikastuttamina. Astraalimaailmassa läpikävimme puhdistuksen tilan ja sinne jätimme kaikki murheet ja huolet, tänne taivasmaailmaan tuomme vain kaikki jalojen ja epäitsekkäiden tekojemme muistot ja täällä ne kypsyvät meissä vastaavanlaisiksi kyvyiksi ja ominaisuuksiksi, joita sitten seuraavassa maaelämässä käytämme muille hyödyksi ja siunaukseksi. Mitään uusia kykyjä emme voi hankkia taivasmaailmassa. Me voimme vain käyttää hyödyksemme sen materiaalin, jonka olemme hankkineet maaelämässä. Olemisen laki on sama kaikkialla. Voimme siellä kasvaa ja kypsyä, mutta kylväminen meidän on aloitettava täällä fyysisessä maailmassa. Me voimme täällä hankkia rikkautta, joka sitten odottaa meitä taivaassa, ja se on todella sellaista rikkautta, "jota ei koi syö eikä ruoste raiskaa", niin kuin Raamatussa sanotaan.

Näin me siis kierrämme elämän ja kuoleman rattaassa ja vaikka elämämme näyttää välillä katkeavan, niin todellisuudessa se on yhtenäinen kokonaisuus. Se on täynnä loistavia mahdollisuuksia. Me elämme näissä kehittyvissä verhoissamme, me muokkaamme niitä ilmentämään yhä täydellisemmin omia jumalallisia kykyjämme, jotka vähä vähältä meissä pursuavat esiin, kunnes inhimillisen kehityksen päämäärä on saavutettu.

elonpyörä — 1962 n:o 1