Jussi Snellman

Viisauden Mestarien kirjeitä

Rakas ystävä!

Tässä suosittelen sinulle teosta, joka voi muuttaa koko sinun elämäsi. Sinulla on yksi tärkeä ominaisuus, joka auttaa sinua tämän kirjan ymmärtämisessä: olet ennakkoluuloton. Jos tämä ominaisuus olisi yleisempi, tulisi tämä teos herättämään aivan tavatonta huomiota, sillä siinä kumoamattomasti todistetaan, että ihminen voi saavuttaa aivan hämmästyttäviä kykyjä ja hallita voimia, joiden avulla hän voi saada aikaan ihmeiltä näyttäviä ilmiöitä, ja mikä vielä tärkeämpää, että on olemassa ikivanhoilta ajoilta periytyvä viisaustiede ja että täyttämällä määrätyt tinkimättömät ehdot voi päästä osalliseksi näistä voimista ja tästä viisaudesta. Viisauden Mestarit kuuluvat jäseninä Salaiseen Veljeskuntaan, jolla on päämajansa luoksepääsemättömässä Himalajan takaisessa Tiibetissä. Tällä veljeskunnalla on hallussaan viisauden temppelin avaimet, ja se on valmis laskemaan tämän pyhätön esikartanoon jokaisen vilpittömän pyrkijän, joka uskaltaa lähteä viisautta tavoittelemaan ja joka on yhtä tosissaan kuin kuoleman edessä.

Kaksi tämän veljeskunnan mestaria, Kuut Huumi ja Moria perustivat H. P. Blavatskyn ja H. S. Olcottin välityksellä, kuten tiedät, Teosofisen Seuran, jonka tehtävänä oli julistaa maailmalle meidän aikanamme ikivanhan viisauden ja sen mahtavien vartijoiden, "vanhempien veljien" olemassaoloa.

Nämä kirjeet englantilaiselle A. P. Sinnettille, joka niihin aikoihin oleskeli Intiassa, kuvaavat omalla välittömällä tavallaan kirjeensaajan suhteita molempiin mestareihin, joista toinen, K. H. otti Sinnettin maallikko-oppilaakseen ja jakoi hänelle tietoa niin paljon kuin oppilas kykeni vastaan ottamaan ja niin paljon kuin se oli sallittua. Tuo oppilas oli harras ja utelias, ja malttamattomasti hän tahtoi päästä kaikkien salaisuuksien perille. Älykkäänä, hienosti sivistyneenä hän osasi tehdä loppumattomiin kysymyksiä, hän kiihkeästi toivoi itselleen noita uusia merkillisiä kykyjä, tahtoi kuulla mestarinsa äänen, puhua ja seurustella hänen kanssaan välimatkojen päästä, ulkonaisista esteistä huolimatta. Ja on aivan liikuttavaa todeta, kuinka kärsivällinen on hänen viisas opettajansa. Hän ymmärtää ja tuntee länsimaalaisen oppilaansa, sillä hän on itse opiskellut yliopistossa Englannissa, ja hän on valmis tekemään kaikkensa oppilaansa hyväksi, mutta rajoitukset ja esteet ovat oppilaan puolella. Hänellä on lupa kohottaa ainoastaan salaisuuksien hunnun lievettä ja usein oppilas närkästyy, kun hänen rohkeaan kysymykseensä opettaja vastaa vain verhotusti, osittaisesti tai jättää kokonaan vastaamatta.

Lukiessasi näitä kirjeitä tulet varmaan yllätetyksi siitä, kuinka inhimillisiä nuo mestarit ovat. Jokin pieni sivuhuomautus, pari sulkuihin pistettyä sanaa voi väläyttää kuvan heidän kotoisesta elämästään, milloin olet iltateellä K. H:n talossa, milloin on tupakkatauko M:n asunnossa ja taustalla on Himalajan häikäisevä, lumipeitteinen, ikuiseen eetteriin ylenevä vuorijono — mestarien onnekas maa, rauhan hiljainen asunto.

Ennen kaikkea sinulta katoaa kaikki harhakäsitys siitä, että nuo mestarit olisivat hämäräperäisiä ruumiittomia varjo-olentoja jossain haudantakaisessa tilassa — ei, he ovat lihaa ja luuta, nykyisen Intian poikia, jotka rakastavat omaa maataan ja omaa sorrettua kansaansa samalla kuin he rakastavat koko maailmaa ja koko ihmiskuntaa. Heidän tunnuslauseensa on veljeys, roduista ja väreistä riippumaton veljeys ja heidän ihanteensa on työ ihmiskunnan hyväksi.

Siitä syystä he perustivat Teosofisen Seuran ja näistä kirjeistä saa mitä mielenkiintoisimman kuvan tämän seuran alkuvaiheista. H. P. B. oli heidän treenaamansa oppilas ja lähettiläs, kaikista puutteellisuuksistaan huolimatta siihen aikaan ainoa maailmassa, joka oli sopiva tuohon välitystyöhön. Omaistensa keskeltä hän äkkiä salaperäisesti katosi: mestarit kutsuivat hänet luokseen ja uskomattoman lyhyessä ajassa, muutamassa vuodessa hän täydellisesti muuttui, hänestä tuli maailmalle käsittämätön mysteerio, vuosisatansa suurin sfinksi lopulta maailman silmissä häväisty ja tuomittu petturiksi, mutta henkeen ja vereen asti tehtävälleen ja mestareilleen uskollinen vakaumuksensa marttyyri, jonka suuruutta jälkimaailmalle todistaa hänen jättämänsä testamentti, Salainen Oppi.

Kun tapahtui tuo kuuluisa "skandaali" Teosofisessa Seurassa, kun Englannin Psyykkinen Tutkimusseura totesi, että mestarien kirjeet ja kaikki selittämättömät ilmiöt olivatkin pelkkää petosta, että H. P. B. muuttelemalla käsialaansa olikin sepitellyt nuo kirjeet itse, näppärästi vetänyt tempuillaan herkkäuskoisia nenästä. Kun monet arvokkaat uskolliset jäsenet luopuivat seurasta; kun herjausten ja syytösten tulva vyöryi onnettoman H. P. B:n yli, silloin oli hänen kärsimystensä malja täysi. Hän kirjoittaa pitkän jäähyväiskirjeen Sinnettille, joka tiesi ja voi vannoa tosiasiain perusteella, että hän oli syytön — ja lopettaa kirjeessä sanoilla: "Olen väsynyt, väsynyt, väsynyt ja niin täynnä vastenmielisyyttä, että itse kuolema ensimmäisine kauhuntunteineen on tätä parempi. Antakaa koko maailman, muutamia ystäviäni ja hindulaisia okkultisteja lukuun ottamatta luulla minun olevan petkuttaja".

Mestarit tiesivät ja H. P. B. tiesi, että maailman tuomio oli vääjäämätön, — että se näkevin silmin ei tahtonut nähdä, kuulevin korvin ei tahtonut kuulla totuutta, koska sen sokeus ja tietämättömyys vaati uhrinsa, koska se tahtoi langettaa puolueellisen, lyhytnäköisen, typerän tuomionsa sen yli, joka tiesi enemmän kuin maailman oppineimmat tietoniekat, joka näki ja oli kokenut merkillisempiä asioita kuin mitä tuo niin pitkälle kehittynyt länsimainen tiede voi selittää.

"Skandaali" oli todella tapahtunut: korkea länsimainen sivistys oli paljastanut ylpeän omahyväisyytensä, naurettavan pintapuolisuutensa ja säälittävän tietämättömyytensä.

Näissä kirjeissä tuletkin huomaamaan, kuinka mestari K. H. alinomaa puhuu siitä miltei sovittamattomasta erosta, joka on eurooppalaisen ja aasialaisen välillä. Hän laskee leikkiä omasta "sivistymättömyydestään", hyväntahtoisella huumorilla hän myöntelee, että hindulaiset ovat eurooppalaisten silmissä "raakalaisia", "neekereitä", likaisia, rumia "villejä", hän lupaa uhrata pienen rahasumman ostaakseen nelinurkkaisen kappaleen hienointa kiinalaista silkkiä chogga-taskuunsa ja luodakseen ympärilleen santelipuun ja Kashmirin ruusujen tuoksua: "tämä on pienin mahdollinen sovitusuhri kansalaisteni puolesta". Mutta säälimätön on hänen terävä arvostelunsa länsimaalaisen luonteen mataluudesta, huikentelevaisuudesta, itserakkaudesta ja aivan auttamattomasta kyvyttömyydestä ymmärtämään todellista okkultismia, ottamaan vastaan hienompia värähtelyjä. Hindulainen voi olla ulkoasussaan huolimaton, jopa likainen, mutta koko kansa on henkisesti viritetty korkeammalle kuin eurooppalainen, joka on alkoholin myrkyttämä, animaalisen ruokajärjestelmän raaistuttama ja aineellisuuden kyllästämä. Antamansa lupaus on hindulaiselle pyhä ja peruuttamaton. Eurooppalainen on aina valmis vannomaan, antamaan kunniasanansa, mutta yhtä altis peruuttamaan sen ja muuttamaan pukunsa.

Teosofinen Seura oli läpikäynyt yhden kohtalokkaan kierroksensa, se oli pantu ankaralle koetukselle ja mestarien pahaenteinen aavistus toteutuu: T. S. epäonnistui länsimailla, Intiassa se mestarin sanojen mukaan tulee olemaan häviämätön. Kuvaavaa on, että Sinnettin oppilastoveri mr. Hume tyydyttämättömässä kunnianhimossaan petti mestarinsa, jopa kielsi heidän olemassaolonsa ja pelastaakseen T. S:n kunnian maailman silmissä vaati H. P. B:tä eroamaan seurasta. Hume oli alussa H. P. B:n välityksellä päässyt kirjevaihtoon molempien mestarien, K. H:n ja M:n kanssa, vieläpä M:n maallikko-oppilaaksi, mutta kykenemättömänä täyttämään vaadittuja ehtoja hän muuttuu innokkaasta ihailijasta häikäilemättömäksi petturiksi ja kun hän ei kyennyt nousemaan mestarien avulla, hän nostaa itse itsensä seuran korkeimmaksi auktoriteetiksi ja muka pelastajaksi.

Seuran sisäisessä osastossa alkoi hiljainen Götterdämmerung. Kirjeet lakkaavat ja mestarit vaikenevat. Mutta ihmeellinen H. P. B. nousee kuolleista. Hänen mestarinsa M. virvoittaa hänet jälleen elämään vastoin kaikkia lääketieteen ja lääkärien edellytyksiä. Hänellä on vielä viimeinen tehtävä suoritettavana. Erään seuraavista kirjeistään Sinnettille hän allekirjoittaa "Teidän — ei enää murtunut H. P. Blavatsky". Teosofinen Seura on kärsinyt länsimailla miltei täydellisen haaksirikon, ainoastaan harvat uskolliset ovat jääneet jäljelle. Mutta itse teosofiasta on jäävä häviämätön muistomerkki jälkimaailmalle. Helena Petrowna Blavatsky, "aikakautensa suurin petkuttaja" on kirjoittava aikakautensa ihmeellisimmän kirjan. Hänen tekijänimensä taakse kätkeytyvät nuo hänen "keksimänsä" mestarit ja tuloksena on Salainen Oppi, väärentämättömän teosofian tyhjentymätön tietokirja.

Rakas Ystävä, olisin onnellinen, jos tämän aivan puutteellisen selostukseni kautta olisin herättänyt sinun mielenkiintosi Viisauden Mestarien kirjeitä kohtaan. Mutta vielä onnellisempi olet sinä, jos mielenkiintosi on niin suuri, että hankit itsellesi tuon teoksen, syvennyt siihen ja luet moneen kertaan läpi molemmat niteet, sillä oppilas ja koekausi on ilmestynyt eri kirjana. Seuraukset tästä harrastuksestasi voivat olla arvaamattomat. Jo erikoisuudellaan tämä teos, tämä mitä merkillisin kirjeenvaihto on omiaan herättämään uteliaisuutesi, tarjoamillaan opetuksilla hämmästelevän ihastuksesi ja salaperäisellä tenhovoimallaan lopullisen innostuksesi. Viisasten kivi on totisesti tavoittelemisen arvoinen. Miksi et lähtisi etsimään sitä nyt heti, sillä kerran olet sen kuitenkin tekevä ja kerran se varmasti on tuleva omaksesi?

Töyräniemellä 12.7.1933

Ruusu-Risti – syyskuu 1933

Viisauden Mestarien kirjeitä

Sangen runsaan teosofisen kirjallisuuden merkillisimpiä kirjoja on varmaan Viisauden Mestarien kirjeitä, joka teosofian harrastajien piireissä on herättänyt sekä suurta huomiota että jyrkkää erimielisyyttä. On varmaan niitäkin, jotka pitäen kirjaa tavallaan kiellettynä mieluummin välttävät siihen tutustumista muistuttaen siten keskiajan hartaita katolilaisia, joilta roomalainen kirkko kielsi raamatun lukemisen, koska tuo pyhä kirja voisi eksyttää teologisesti oppimattoman maallikkotutkijan vain suuriin epäilyksiin sekä kauhistavaan kerettiläisyyteen.

Vaatimatta suinkaan itselleen »pyhän kirjan» arvoa tai erehtymättömyyttä tämä erinomaisen mielenkiintoinen teos on mitä arvokkain lähdekirja ennakkoluulottomalle teosofian tutkijalle. Kuitenkin näiden kirjeiden perusteellisempi ymmärtäminen edellyttää Teosofisen Seuran alkuaikaisen historian yksityiskohtaista tuntemista sekä perehtymistä niihin olosuhteisiin, joiden vallitessa tämä kirjevaihto syntyi. Kirjeenvaihdolla on ollut täysin yksityinen, jopa salainen luonne, joten kirjeiden myöhempi julkaiseminen – varsinkin vastoin Mestari K. H:n kirjeessä mainittua nimenomaista kieltoa – on ollut opettajan ja oppilaan välisen, erittäin arkaluontoisen ja yksilöllisen suhteen väkivaltaista paljastamista. Tämä »paljastaminen» on kuitenkin vain osittainen ja yksipuolinen, koska kokoelmaan ei lainkaan sisälly – jotakin poikkeusta lukuun ottamatta – oppilaan kirjeitä Mestarilleen.

Kirjeissä annettu varsinainen opetus ei liene alun perinkään tarkoitettu miksikään ehdottomaksi salaisuudeksi, sillä nämä opetukset on julkaistu myöhemmin esim. H. P. B:n Salaisessa Opissa sekä myös jo kirjeenvaihdon aikana parissa A. P. Sinnettin omassa teoksessa, Esoteerinen Buddhalaisuus ja Salattu Maailma, joiden kirjoittamista varten Mestari erikoisesti ilmaisi oppilaalleen noita opetuksiaan; vieläpä hän salli julkaista eräät kirjeensä tai osia niistä sellaisinaan, vaikka tavallisesti kehotti »toimittamaan ne uudestaan», koska hänellä itsellään ei ollut riittävästi aikaa esittää niitä mallikelpoisen kirjallisessa asussa – ei englanninkieleen nähden, jota hän muukalaisena ei hallinnut täysin virheettömästi eikä liioin niiden kokoonpanon ja tyylin kannalta.

Sitä paitsi Mestari ei läheskään aina omakätisesti kirjoittanut kirjeitään, vaan käytti chelojaan eli oppilaitaan välittäjinä, joiden vastaanottavaiseen tietoisuuteen hän »presipitoi» sekä aivan kuin heidän kädellään kirjoitti kaiken sanottavansa. Tällainen menetelmä on meille tuntematon ja tuntuu meistä yliluonnolliselta – ellei suorastaan epäilyttävältä, mutta Mestari itse selittää eräässä kirjeessään, miten tällainen välittäminen tapahtuu ja miten hän sopivan välittäjän kautta voi lähettää kirjeensä yhtä luotettavasti kuin konsanaan kirjoittaessaan ne omakätisesti – varsinkin jos hän perästäpäin tarkistaa tuollaisen kirjeen.

Kun H. P. B. »paljastettiin», syytettiin häntä, kuten tiedämme, muun muassa siitä, että hän oli sepittänyt sekä käsialaansa muuttamalla itse kirjoittanut ainakin useimmat Mestarien kirjeistä. Tämän syytöksen vahvisti eräs virallinen käsialantuntija, mutta toinen yhtä pätevä grafologi kumosi virkaveljensä väitteen myöntäen käsialat alkuperäisiksi – tai ainakin eri henkilöille kuuluviksi. Meidän tarvitsee vain silmäillä teoksen alussa olevia käsialannäytteitä tullaksemme ilman muuta vakuuttuneiksi niiden alkuperäisyydestä. Mutta silloin oli välttämätöntä antaa tietämättömälle ja epäluuloiselle maailmalle täysi hyvitys ja tehdä H. P. B:stä joka suhteessa, vieläpä Mestarien kirjeisiin ja olemassaoloonkin nähden, täydellinen petturi, jotta voitaisiin samalla sammuttaa Mestarien sytyttämä soihtu hänen naisellisessa, mutta rohkeassa kädessään.

Kuitenkin on edelleen jäänyt tieteellisesti todistamatta ja »paljastamatta» monien kirjeiden ei ainoastaan kirjoittaminen, vaan myös niiden ylen nopea »postitus» sekä usein yllätyksellinen ilmestyminen asianomaiselle henkilölle – silloinkin kun H. P. B. on ollut samaan aikaan todistettavasti aivan toisella paikkakunnalla, jopa toisessa maanosassa valtamerien takana. Kirjeet kulkivat sellaisen »lentopostin» avulla, joka kylläkin on okkultistin voimille kuuliainen, mutta maallikkotieteilijän mielestä sula mahdottomuus ja jonka hän siis muitta mutkitta kieltää ja väittää perättömäksi, ellei se kuulu H. P. B:n »todistettuihin petoksiin».

Myös monet teosofit – merkillistä kyllä – ovat taipuvaiset pitämään näitä Sinnettille saapuneita kirjeitä jossain määrin harhaanjohtavana sekä erehdyttävänä tietolähteenä juuri sen tähden, että Mestari on kirjoittanut vain osan kirjeistä omakätisesti ja suurin osa niistä on chelojen kirjoittamia. Kuitenkin on otettava huomioon, että vaikka Mestari ei aina ole itse kirjoittanut kirjettä, hän on silloin käyttänyt omaa oppilastaan ollen tämän kanssa suoranaisessa, välittömässä, kontrolloidussa yhteydessä. Näin ollen oppilas ei missään tapauksessa ole voinut välittää kokonaan väärin mestarin ajatuksia, vaikka onkin joskus voinut käyttää väärää sanaa oikean asemasta, sanaa, jota hän muukalaisena ei ole ymmärtänyt. Aivan mahdoton on käsitys, että kokonainen, monessa eri kirjeessä esitetty ja mitä tärkein ydinopetus olisi tiedotettu väärin ja harhaanjohtavasti ja että Mestari ei todella tarkoittaisi sitä, mitä hän horjumattomana totuutena esittää.

Sen tähden näitä kirjeitä on tutkittava – ei takertumalla yksityiseen sanaan, vaan niitä on luettava – rivien välistä ja sanojen sisästä. Ja jos onnistuu virittäytymään Mestarin opetuksen henkeen lukemalla niitä – ei suurelle yleisölle tarkoitettuna, vaan oppilaalle uskottuna opetuksena, silloin nämä kirjeet voivat yhä edelleen tulla hartaalle, totuutta janoavalle tutkijalle kuin omakohtaiseksi, mitä arvokkaimmaksi opetukseksi, jossa kuuluu myös hänelle saman Mestarin rauhallinen, rakastava ääni. Sillä Mestari ei puhu vain yhtä määrättyä vuotta eikä vuosikymmentä eikä edes vuosisataa varten, vaan hänen esittämänsä totuus on ajasta riippumaton, sama silloin kuin tänään ja sama vielä tuhannen vuoden perästä.

Tämä teos jää varmaan suurelle yleisölle kuin suljetuksi kirjaksi, sillä tavallinen lukija ei pidä sitä ehkä kovinkaan merkillisenä eikä sen oppeja erikoisen mielenkiintoisina; sillä tiedämmehän, että teosofia ei viehätä läheskään kaikkia, jotka yrittävät siihen tutustua. Toisten mielestä taas nämä kirjeet voivat tuntua kovin sekavilta ja hajanaisilta, aivan liian hämäriä, kaukaisia, yliIuonnollisia asioita käsittäviltä. Olisikin turha vaivata päätään sellaisilla selittämättömillä kysymyksillä, kun vielä kaiken lisäksi kirjeissä puhutaan tuntemattomien, kauan sitten kuolleiden henkilöiden yksityisistä asioista. Teos näyttää ainakin suomenkielisenä painoksena säilyvän jokseenkin koskemattomana kustantajan hyllyillä eikä edes teosofinen lukijakunta näytä olevan innostunut sen tutkimiseen, niin ensikäden tietoa kuin se sisältääkin Mestarin omilla sanoilla esitettynä.

On syytä otaksua, että Mestarit olisivat kyllä voineet pelastaa omat kirjeensä joutumasta julkisuuteen, sillä yhtä hyvin kuin he monessa tapauksessa »loihtivat» kirjeet perille, he varmaan myös olisivat voineet saada ne »selittämättömällä tavalla» katoamaan ennen niiden painoon joutumista. Sanotaanhan, että heillä on valtavissa kirjastoissaan kaikki tärkeimmät teokset vanhimmista ajoista alkaen ja että esimerkiksi Aleksandrian kuuluisan kirjaston tuhopoltosta he pelastivat sen arvokkaimmat teokset. Varmaan he siis ovat tarkistaneet näissä kirjeissä mainitun julkaisukieltonsa ryhtymättä lopullisesti estämään niiden saattamista julkisuuteen.

Näiden kirjeiden ainutlaatuinen arvo ei suinkaan kaipaa mainostamista. Ja turha on kiistellä niiden luotettavuudesta. Ne vakuuttavat omalla, voimakkaalla tavallaan ja saavat lukijan joko innostumaan tai jäämään välinpitämättömäksi. Niissä mainittujen yksityisten henkilöiden ponnistukset, koetukset ja vaikeudet voivat edelleen olla hyödyllisenä esimerkkinä ja erinomaisena opetuksena sille, joka luulee pystyvänsä etsimään ja valloittamaan salaisen tiedon lahjomattomasti vartioituja aarteita, mutta joka valmistumattomana saakin ainoaksi »voitokseen» niitä katkeramman pettymyksen. Oppilaan mielellä lukien nämä kirjeet voivat saatella vilpittömän tutkijan kaukaiselle portille, josta hän voi välähdykseltä nähdä Mestarin salattuun maailmaan. Ne voivat saada hänen sydämessään uudet, mitä herkimmät kielet oudosti väräjämään, ja ne voivat antaa hänen heikkojen jalkojensa alle horjumattoman pohjan. Niistä voi kuulua hänen valppaaseen korvaansa tenhoava kutsu, joka voimakkaasti soinnuttaa hänen koko olemuksensa uuteen viritykseen velvoittaen häntä antamaan kaikkensa siihen ainoaan kyllin arvokkaaseen tehtävään, jonka päämääränä on koko ihmiskunnan kehitys.

J. Sn—

Teosofi – 1940, n:o 3-4

Uusi painos, Mestarien kirjeet A. P. Sinnettille Mahatma M:ltä ja K. H:lta, kustantaja, Lahden Minerva ry., 1997, 527 sivua; e-kirja 548 sivua