Jukka Sarno

Mitä on paha?

Paha olo? Mistä se tulee? Mitä koemme pahana ja miksi koemme jonkin asian pahana? Koetan tätä asiaa valaista eri näkökulmista ja vanhojen traditioiden pohjalta.

Paha on suhteellista niin kuin kaikki muukin tässä dualismissa, kaksinapaisuuden maailmassa. Yksityinen ihminen voi pohtia pahan olemusta lähinnä oman (itsensä) henkilönsä kautta. Mikä itsestä tuntuu pahalta ja miksi?

Ihminen usein kokee sen verran pahaa kuin on ehdollistumiensa ja riippuvuuksiensa sitoma ja huomatessaan riippuvuussuhteensa jostain syystä vaarantuvan.

Silloin tuo ehdollistumien joukko on kiteytynyt kiinni persoonallisuuteen ja pelkää katoavansa jos sen elinvoimaisuutta uhataan. Tämä on sinänsä aivan normaalia, kun totuttuja maneereita uhkaa ulkoinen paine.

Perimmäinen paha voisi olla jotain, mikä uhkaa ihmisen eheyttä ja kehitysmahdollisuutta yksilönä. Siihen, millä teholla ihminen vaikutuksen kokee, vaikuttaa yleensä omakohtainen omaksuttu elämänasenteemme.

"Ikuinen viisaus" useissa yhteyksissä toteaa, että kielteinen elämänasenteemme on ainoa todellinen vihollisemme. Muita pahoiksi kokemiamme asioita ovat väistämättömän kohtalomme toteuttajat, jotka auttavat meitä maksamaan elämänvelkaamme tarjoamalla meille ne tilaisuudet, jotka meidän on oppiaksemme läpi käytävä.

"Kielteisellä asennoitumisella lisäämme maailman kärsimystä, siirrämme turmiolliset ajatuksemme toisiin ihmisiin ja teemme elämän vaikeammaksi elää kaikille niille, jotka värähtelyillämme saavutamme.

Kaikki riippuu ajatuksistamme. Kielteisillä ajatuksilla myrkytämme olemassaoloamme ja aiheutamme itsellemme onnettomuuksia. Kielteisillä mielialoilla on kielteinen vaikutus. Ne aiheuttavat harmia, rasitteita, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Jos odotamme huolia ja murheita, houkuttelemme ne luoksemme.

Emme ole täällä valittaaksemme ihmiskunnan keskeneräisyyttä vaan parantaaksemme sitä. Jos keskitymme pelkästään virheiden ja puutteiden etsintään, löydämme niitä aina vain lisää ja ne kasvavat suuremmiksi ja lamauttavat yhä enemmän elämää". Näin totesi ruotsalainen teosofi H. T. Laurency.

Keskeisimpiä tekijöitä, joihin ihmiset helposti syyllistyvät ns. pahan luomisessa, on ihmisarvon loukkaukset ja ihmisyyden väheksyntä, toiseuden tuottaminen ja ihmisten demonisointi.

Jos emme osaa tätä huomioida käytöksessämme, olemme mukana luomassa ihmishirviötä keskuuteemme.

Ihmisarvon loukkaus on loukkaus ihmisyyttä kohtaan, ja sen seuraukset näkyvät ihmiskunnan suurissa tragedioissa, kun ihmisarvoa ja itsekunnioitusta vailla kasvaneet ihmiset alkavat oireilla pahaa oloaan ja kostaa kohtaamansa vääryydet ja hoitamattomat traumansa kanssaihmisilleen.

Tästä puhuu rakkauden suuri mestari Jeesus Nasarealainen pyytäessään meitä rakastamaan erotuksetta kaikkia ihmisiä. Meidän pitäisi nähdä ihminen kaikkein kolhituimmassakin sielussa ja antaa ihmisarvo niille, jotka ovat sen kovissa kohtaloissa kadottaneet näkyvistään, – niillekin, jotka jo käyttäytyvät rikkinäisen mielen ja käsittelemättömien traumojen ehdollistamalla tavalla.

Ihmisyyteen heränneitä ns. pahantekijöitä on paljon joukossamme, mutta he tarvitsevat ja odottavat sitä sykäystä joltain lähimmäiseltä, joka tunnustaa heidät ihmisinä heidän teoistaan huolimatta. Paha teko on aina oire syvästä traumasta, jota ihminen kantaa menneisyydestä mukanaan. Meidän tulee olla toistemme traumojen hoitajia.

Sitä odotetaan jokaiselta ihmisenä itseään pitävältä. Se ei ole asia, joka aina pitäisi ulkoistaa ammattiauttajille. Heitä tarvitaan silloin kun lähimmäisenrakkaus on keskuudestamme kuolemassa. Ääritapauksissa turrutetaan ihminen käsittelemättömien ongelmiensa kanssa kemialliseen uneen, kuten tämän päivän rahassa kaikki mittaava ja sosiaalisesti piittaamaton maailma antaa valitettavan usein tapahtua.

Vuorisaarnassaan Jeesus painottaa olemaa tuomitsematta ja solvaamatta lähimmäisiään. Hän tarttuu voimakkaasti etenkin ihmisarvoon kohdistuvaan loukkaukseen: "joka sanoo sinä hullu, on ansainnut tulen gehennan".

Tähän liittyy teologi Anna Heberlein artikkeli, jossa hän pohtii pahuuden alkuperää todeten seuraavaa:

"Mielestäni kaikki eri näkökulmat johtavat samaan lopputulokseen – että pahuus on identiteetin puutetta. Moni pahantekijä on kokenut niin järkyttävän lapsuuden (seksuaalista, fyysistä ja henkistä väkivaltaa, mitätöimistä, hylkäämistä), että identiteetti on hajonnut pirstaleiksi ja tästä on seurauksena joko masennus, itsetuho tai väkivaltainen, tuhoava käytös (riippuu ihmisen taipumuksista ja opituista malleista). Kirjassa on lukuisia mielenkiintoisia esimerkkejä, joissa ’hirviöt’, kuten Joseph Fritzl alkavat näyttää inhimillisiltä, kun ottaa huomioon heidän hauraan persoonallisuutensa ja kylmän, kauhean lapsuuden. Nämä ihmishirviöt ovat syvästi häiriintyneitä, mutta syntyykö kukaan pahaksi vai kehittyykö pahuus perinnöllisten taipumusten ja olosuhteiden seurauksena? Psykopaatteja tutkineen Robert D. Haren mukaan väkivaltaisen psykopatian kehittymiseen vaaditaan myös ’sopivia’ olosuhteita. Psykopatiakin on tavallaan identiteetin puutetta, koska psykopaatilla ei ole inhimillistä tunne-elämää, eikä hän kykene arvostamaan muita yksilöinä. Pahuus on helpompi kohdistaa persoonattomaan uhriin, jolla ei ole arvoa, ja pahantekijä on itsekin tavallaan persoonaton, pahan vallassa. Samoin sodissa, vankiloissa, keskitysleireillä, joukkolynkkauksessa ja joukkoraiskauksessa sekä uhreilta että tekijöiltä riistetään identiteetti:

Vain vahvan identiteetin omaavat yksilöt uskaltavat vastustaa joukon voimaa. Samasta syystä natsi-Saksassa tavallisista ihmisistä tuli hirviöitä. Meissä jokaisessa on kyky pahaan ja hyvään, jokainen meistä voi raaoissa olosuhteissa muuttua hirviöksi. Ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita hyväksymistä, eikä anteeksiantaminen vapauta pahantekijää karmasta, vaan se nimenomaan vapauttaa uhrin, jolloin hän voi siirtyä eteenpäin elämässään. On mielenkiintoista, että Raamatun mukaan jotkut teot ovat niin pahoja, että ne eivät ansaitse anteeksiantoa. Raamatussa on paljon sellaista, mitä meille maallikoille on jätetty kertomatta.

Toisaalta hyvyyttäkin pidetään pelottavana ja outona, koska on yhtä vaikeaa uskoa jonkun ihmisen olevan vilpittömästi hyvä kuin toisen olevan säälimättömän paha. Hyvä ihminen luopuu tavallaan itsestään muiden hyväksi, mutta ei luovu kuitenkaan identiteetistään. Päinvastoin hänellä on korkea henkilökohtainen moraali, eikä hän taivu joukon edessä, vaan toimii itseään korkeampien arvojen puolesta. Hyvä ihminen arvostaa jokaisen olennon identiteettiä, kohtelee muita niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Pitää muistaa, että kaikesta kärsimyksestä huolimatta jokaisella ihmisellä on mahdollisuus valita hyvyys, ja tämä valinta antaa ihmiselle itselleen valtavasti voimaa riippumatta siitä, miten muut kohtelevat häntä. Uskon, että psykopaattikin voi valita, toimiiko hän hyvien arvojen vai tuhoavien voimien puolella. Kirjassa puhutaan myös demonisesta pahasta, joka sekin on luonteeltaan persoonatonta, tyhjää. Identiteetin puutteeseen liittyy olennaisesti pelko: se, jolta identiteetti puuttuu, pelkää omaa heikkouttaan – tämä pätee sekä pahantekijään että uhriin. Mitä enemmän ihminen pelkää, sitä suuremman otteen paha hänestä saa ja sitä enemmän hän menettää identiteettiään. Henkisen ja fyysisen väkivallan tarkoituksena on murtaa uhri pelolla, jolloin pahantekijä saa lisää valtaa, mutta jos ihmisen identiteetti on riittävän vahva, mikään ei voi häntä murtaa.

Tässä tuleekin ilmi hyvyyden voima. Ihmiset pelkäävät hyvyyttä jopa itsessään, koska sen voima on niin valtava. Kumpaa ihmiset kunnioittavat enemmän, Hitleriä vai Mahatma Gandhia? Kummalla loppujen lopuksi oli suurempi valta? Lähes koko maailma kunnioittaa Dalai Lamaa, vaikka hän on vaatimattomuuden perikuva. Mutta maailma ei kunnioitakaan Dalai Lamaa tai Gandhia, vaan voimaa heidän takanaan. Tämä olisi tärkeä muistaa, etenkin näinä aikoina, kun energiat ovat voimakkaat ja maailmassa tapahtuu paljon negatiivisia muutoksia. Lueskelin ensimmäisiä postejani ja sieltä nousi esiin ajatus, että ihmisillä itsellään on nyt valta päättää, kumpaan suuntaan planeetan kehitys kallistuu, positiiviseen vai negatiiviseen. Kannattaa muistaa myös se, että yksittäistenkin ihmisten ajatuksilla ja teoilla voi olla valtaisa, lumivyöryn tavoin etenevä vaikutus. En kuitenkaan tarkoita mitään näennäishyvyyttä eli lässytystä henkisyydestä ja positiivisesta ajattelusta ja itsensä pyhittämistä, vaan todellista, ’hiljaista’ hyvyyttä, identiteetin tietoista vahvistamista. Tästä asiasta ei pidetä meteliä, mutta palkinto tulee sisäisenä rauhana, tyyneytenä myrskyn keskellä ja niinä ihmeellisinä asioina, joita alkaa tapahtua ympärillä."

Myös vanha sanonta sanoo "älä tuijota varjoasi, jäät helposti sen vangiksi". Jos ajattelemme ajatuksen voiman merkitystä asioiden toteutumisen kannalta, voimme ymmärtää että kielteisille ja negatiivisille ajatuksille ei kannata antaa omaa energiaansa. On ymmärrettävää, että paineen alla ihmiset helposti turhautuvat ja henkiset voimavarat tuntuvat ehtyvän. Mutta varjoihin tuijottaminen ja kielteisyyden päästäminen omaan ajatusmaailmaamme syö meistä viimeisetkin energian rippeet, kunnes olemme negatiivisessa kierteessä, jonne ei päivä paista eikä kuu kumota.

Jäämme näin vangiksi itse luomaamme vankilaan, josta emme kykene näkemään enää vaihtoehtoja, ainoastaan harmaan vankilamme synkät muurit.

Tästä masennuksen suosta meitä on vaikea nostaa, ellei meille itsellemme muodostu halua siihen. Sitä ennen pitää jokin toivonpilkahduksen säde loistaa tuohon pimeyteen, mikä pitää tietysti ensin kyetä edes havaitsemaan.

Sanotaan myös, että "jokaisessa alussa piilee loppu". Tuon muinaisen lain mukaan jokainen teko on sidottu sen alulle laittaneeseen motiiviin. Tuo motiivi on kypsyvän hedelmän siemen, ja se tuottaa tuon siemenen mukaisen hedelmän, lopputuleman. Tästä voi jokainen päätellä, minkälaisia hedelmiä itse haluaa tekojensa kantavan.

Negatiivisten ajatusten vaikutuksesta puhuu myös Annie Besant kirjassaan "Ajatuksen voima, sen hallinta ja kehittäminen", josta seuraava lainaus:

"Vakiintuneen mielen tasapainoa eivät voi kovin helposti järkyttää muista mielistä kotoisin olevat vaeltavat ajatukset, jotka aina etsivät itselleen jalansijaa, tuo kuljeksiva joukko, joka ympäröi meitä jatkuvasti. [Alaviite: Psykologinen avaruus, johon some, lehdistö ym. media syöttää erilaatuisia psykologisia meemejään.] – – Kieltäytyminen ajattelemasta pahoja ajatuksia, niiden pikainen karkottaminen, jos niitä ilmaantuu, pahan ajatuksen välitön korvaaminen vastakkaisin hyvin ajatuksin. Tällainen harjoitus virittää mielen niin, että jonkin ajan kuluttua se toimii automaattisesti torjuen pahat ajatukset. Sopusointuiset ja rytmiset värähtelyt torjuvat epäsointuiset ja epäsäännölliset värähtelyt. – – jatkuvassa hyvien ja pahojen ajatusten virrassa meidän on kehitettävä mielen valikoivaa toimintaa siten että hyvä tulee automaattisesti mielen sisään ja paha työntyy sitä ulos.
Mieli kiintyy ajatuksiin, jotka ovat yhdenmukaisia sen normaalin toiminnan kanssa. Jos me harjoitamme harkittua valintaa. Mieli muokkaa pian tämän valinnan itselleen kartoitetuksi suunnaksi ja niin pahat ajatukset eivät tunkeudu mieleen, kun taas hyville ajatuksille ovi on aina avoin."

Psykiatri Antti Mattila tuo esille artikkelissaan (HS), että lääketieteellinen ja pelkästään kemialliseen lääkintään perustuva masennuksen hoitaminen on liian kapea-alaista ihmisen kokonaisterveyden kannalta. Hän toteaa, että masennus on merkki siitä että ihminen on tullut elämässään vaiheeseen, jossa hänen täytyy alkaa analysoida elämäänsä ja sen suuntaa oivaltaakseen itse, miksi on masentunut ja mitä hänen tulisi tehdä korjatakseen omakohtaisesti kyseisen tilanteen eli ryhtyäkseen tarvittavaan sisäiseen muutosprosessiin.

Jos paha olo ja masennus suljetaan keinotekoisesti pois, ihminen päätyy jatkuvaan lääkeriippuvuuteen, koska ei ole päässyt itse ongelmansa käsiksi eikä kykene niitä itse tunnistamaan. Täten ihminen ei koskaan etene siihen sisäiseen dialogiin, jota hänen pitäisi muutosprosessin käynnistämiseksi itsessään käydä. Siksi Antti Mattila onkin alkanut pitää filosofin vastaanottoja, joissa asioita ja ongelmia käsitellään maailman, maailmakuvan ja ympäristön hahmottamisen näkökulmasta käsin.

Antti Mattila valottaa asiaa vielä lisää blogissaan:

"Mitä on ’filosofinen auttamistyö’ tai ’filosofin praktiikka’? Kenen kannattaisi hakeutua filosofin vastaanotolle? Mihin filosofinen auttamistyö pyrkii ja millä keinoilla? Mikä erottaa sen toisaalta psykoterapiasta ja toisaalta akateemisesta filosofiasta? Näitä kysymyksiä pohdittiin kolmannessa kansainvälisessä Philosophical Practice -konferenssissa New Yorkissa kesällä 1997. Konferenssiin kokoontuivat filosofit, jotka ovat erikoistuneet tavallisten ihmisten auttamiseen filosofisen keskustelun avulla. Ajatus filosofian käyttämisestä tavallisten ihmisten auttamiseen ei ole uusi.

Nykyisen Philosophical Practice -liikkeen katsotaan saaneen alkunsa 1980-luvun alussa, kun saksalainen Gerd Achenbach aloitti filosofisen vastaanottonsa. Hän esittää seuraavaa:

"Filosofin praktiikka on käytännöllisen viisauden tavoittelua. – – On tehtävä ero tiedon ja viisauden välillä. – – Viisaus on omien kokemusten kautta opittua ja testattua tietoa. Se on sisäistettyä tietoa, joka näkyy teoissamme, ja se on mahdotonta ilman kosketusta omiin kokemuksiimme.

Antiikin Kreikassa ja Roomassa tämä ajatus oli tuttu. Erityisesti ns. hellenistisen kauden filosofit (n. 330–30 ekr.), stoalaiset, epikurolaiset ja skeptikot, näkivät filosofian tehtävänä tavallisten ihmisten kärsimysten lievittämisen. Filosofia verrattiin lääkäriin ja filosofin tehtävä oli mielen kärsimysten helpottaminen, aivan kuten lääkäri helpottaa ruumiin kärsimyksiä.

Demokritos (n. 460–370 eKr.) oli ensimmäisiä, joka kehitteli tätä terapeuttista analogiaa: ’Lääketiede parantaa ruumiin sairaudet, mutta viisaus vapauttaa sielun sen kärsimyksestä.’

Roomalainen Cicero(106–43 eKr.) totesi stoalaisittain: ’Vakuutan teille, että on olemassa lääkintätaito sieluakin varten. Se on filosofia...’

Hellenistifilosofien näkemys oli, että ihmiskunnan kärsimykset johtuvat ennen kaikkea tunteista, erityisesti hallitsemattomista haluista ja liioitelluista peloista. Monenlaiset huolet ovat estämässä ihmisiä todella elämästä. Filosofia ei ollut hellenistifilosofeille abstraktia teoriaa, vaan elämisen taitoa.

Immanuel Kant korosti jokaisen oman itsenäisen ajattelun kehittämisen tärkeyttä. Hän kehotti ihmisiä ottamaan itsensä vakavasti ajattelevina olentoina, ja ajattelemaan itsenäisesti ja vapautumaan auktoriteeteista. Ajattelu alkaa epäilystä. Joka ei koskaan epäile, toistaa vain toisten sanomisia."

Achenbach on jopa antanut vastaanottotyötä tekeville filosofeille ohjeen, että ei pitäisi rynnätä ratkomaan ihmisten ongelmia: "Älä anna neuvoja! Se, joka hakee neuvoja on jo osittain autettu – hän etsii sellaista, minkä jo tietää."

Thorwald Dethlefsen kirjassaan "Hyvä ja paha" kuvailee pahan syntyä taas seuraavasti.
"Syntiinlankeemuskertomuksessa ihminen syöstään ykseydestä polaarisuuteen, kaksinapaiseen maailmaan. Synti on ihmisen eriytymistä ykseydestä.

Kreikan ’hamartano’ synnin tekemistä kuvaava sana kuvaa samaa kuin ’olla osumatta pisteeseen, maaliin’. Piste on ykseyttä kuvaava symboli. Polaarinen tietoisuus ei voi osua pisteeseen – tätä on synti. Olla syntinen on samaa kuin olla polaarinen."

Tätä on Dethlefsenin mukaan perisynti: "Ihmisellä on luonnostaan polaarinen tietoisuus, hän on syntinen. Polaarisuus pakottaa ihmisen astumaan tietään vastakohtien kautta, kunnes hän on oppinut ja omaksunut kaiken ollakseen taas täydellinen, kuten taivaallinen isä täydellinen on. Perisynti viittaa siihen, ettei sillä ole mitään tekemistä ihmisen konkreettisen toiminnan kanssa. Kirkko on saanut ihmiset käsittämään, että synti on pahantekoa ja vältettävissä hyvällä ja oikealla toiminnalla. Mutta synti ei ole yksi puoli polaarisuudessa vaan itse polaarisuus. Siksi syntiä ei voi välttää ja kaikki inhimillinen toiminta on syntiä. Kristinuskon historialle syntikäsitteen väärinymmärrys on muodostunut kohtalokkaaksi ja uskovien jatkuva yritys välttää pahaa ja olla tekemättä pahaa ja olla tekemättä syntiä on johtanut tiettyjen pahoiksi luokiteltujen alueiden torjuntaan ja johtanut tehokkaaseen varjon muodostukseen. Varjo vastaa siitä, että mm. kristinusko on muodostunut yhdeksi suvaitsemattomimmista uskonnoista, jolla on tilillään inkvisitio, noitavainot, uskonsodat ja kansamurhat. Elämättä jäänyt potentiaali toteutuu aina – yleensä se yllättää jalot sielut hetkellä, jolloin nämä eivät osaa sitä odottaa. – – Tulla vapautetuksi synnistä tarkoittaa ykseyden saavuttamista mutta tähän päämäärään pääseminen on juuri mahdotonta sille, joka yrittää välttää kohtaamasta todellisuuden toista puolta. Parantumiseen johtavasta tiestä tekee niin vaikean se että syyllisyys on kohdattava."

Vanhassa zeniläinen Sandokai teksti toteaa:

"Valo ja pimeys, ovat toistensa vastakohdat mutta toinen riippuu toisesta niin kuin oikean jalan askel vasemman jalan askeleesta."

Hybris "pahan" luojana

Hybris tarkoittaa seuraavaa (Wikipedia).

"Hybris ("loukkaus") tarkoittaa nykyaikana liioiteltua itsevarmuutta ja -luottamusta, joka lopulta usein johtaa ansaittuun rangaistukseen. Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistäkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään.

Hybris oli antiikin Ateenassa rikos. Rikkomuksina tätä lakia vastaan pidettiin kaikkea aina pahoinpitelystä seksuaaliseen väkivaltaan ja siitä julkisen tai pyhitetyn omaisuuden varkauteen saakka.

Nykyään sanaa hybris käytettäessä tarkoitetaan ylimielisyyttä ja rajatonta luottamusta ja ylpeyttä omiin kykyihinsä; siihen usein liittyy myös piittaamattomuus ja tiedon puute menneisyyden kokemuksista yhdistettynä nöyryyden puutteeseen. Hybrikseen viittaamiseen liittyy edelleen usein myös vihjaus seuraamuksista rangaistuksen tai kärsimyksen muodossa, – samalla tavoin kuin hybris ja nemesis (koston jumalatar) liitettiin satunnaisesti yhteen kreikkalaisessa maailmankuvassa. Raamatun Sananlaskujen kirjassa esiintyvän, nykyäänkin yleisen sanonnan "ylpeys käy lankeemuksen edellä" on ajateltu olevan yhteenveto nykyajan käsityksestä hybriksestä."

Yhtä kaikki ns. "paha" on ihmisen epätäydellisyyttä, joka nousee tietämättömyydestä toimia oikein. Toisaalta ihmisen kehityksen kannalta toiminta on aina oikeata, vaikka ympäristö olisi erimieltä asiasta. Ihminen toimii niin kuin toimii, koska ei kykene toisin tietyllä hetkellä valitsemaan. Erottelukyvyn kehittyneisyydestä sitten riippuu minkä laatuinen lopputulos tuosta valinnasta kehkeytyy ja minkälaisen psykologisen prosessin ihminen tarvitsee oppiakseen tuosta valinnastaan sikäli kun opittavaa on.

Aiemmin mainittu Detflehtsen toteaa:

"Ihminen projisoi syyllisyytensä oman itsen ulkopuolelle ja vetäytyy siten itse vastuusta. Hän ei käsitä, että kärsimykset eivät ole Jumalan rangaistus vaan ainoastaan minän tuottaman valinnan seurausta. Kärsimys on yksilöllisestä vapaudesta maksamamme hinta."

Paul Brunton taas pohtii pahan ongelmaa seuraavasti kirjassaan "Yliminän viisaus".

"Ei tulisi tyytyä vain joko kieltämään tai hyväksymään pahan olemassaoloa ennen kuin on pohdittu pahan käsitettä. Kun se on määritetty me huomaamme, että se paha, josta meidät pitäisi pelastaa, on suurimmaksi osaksi meidän sisällämme.

Ihminen pitää yleensä pahana kaikkea sitä, mikä hänen itsensä tai itsekkyytensä kannalta on vastenmielistä tai epämiellyttävää ja mikä vastustaa hänen inhimillisiä toiveitaan tai tuottaa fyysistä tuskaa. Maailmassa oleva paha on vain suhteellisesti pahaa, ei koskaan ehdottomasti tai ikuisesti. Se on pahaa tiettynä aikana tai tietyssä paikassa suhteessa tiettyyn olentoon.

Voimme nähdä, kuinka oman aikamme ateistinen ’paha’ leviää ja tuhoaa rappeutuneen uskontomme. Mutta tulemme myös näkemään, että se on sallimuksen keino puhdistaa ja korottaa uskonto. Jumalalliset aikeet toteutuvat yhtä lailla inhimillisten heikkouksien kuin hyveiden kautta. Tässä mielessä paha on ajoittain opettajamme.

Filosofia sanoo että Jumalan mieltäminen ihmisen kaltaiseksi olennoksi on epäkypsän älykkyyden merkki. Samoin on pahan kuvitteleminen persoonalliseksi saatanaksi. On olemassa yksilöllisiä pahoja vaikutuksia, yksilöllisiä pahoja henkiäkin. Aika ajoin henkisen tien kokelas tulee tuntemaan niiden vaikutuksen. Mutta suurin vastustus ei ole lähtöisin olennosta, jota sanotaan saatanaksi, vaan kokelaan omasta sydämestä, hänen heikkoudestaan ja omista pahoista ajatuksistaan. Näkymättömien voimien havaitsemisesta ei saa seurata, että kokelas ei tajua omaa ensisijaista vastuullisuuttaan. Tie on pitkä ja vaivalloinen, tosiasia on, että ennen kuin ihminen on korkealla kehitysasteella, hän oppii vain kärsimyksen ja vaivanäön kautta, jotka seuraavat väärän ja vahingollisen toiminnan vanavedessä."

Brunton painottaa, että ihmiskunnan on laajennettava ajatusmaailmaansa ja annettava tilaa henkisille arvoille jos aikoo selviytyä tulevista haasteista, ja sanoo sen myös selvästi, että aikaa ei ole loputtomasti tuhlattavaksi.

Pekka Ervast tuo esille pahan problematiikkaa kirjassaan "Pahan voittaminen" seuraavasti.

"Paha ilmenee kun tietoisuus rajoittaa itsensä muotoon ja Ilmenee materiassa. Ilmennyt tietoisuus on rajannut itsensä ollakseen ’Minä olen’ -olento. Tuota olemusta suojaa luonnolliset ehdollistumat suojaverkkona. Kaikki mikä tuota olemassaoloa uhkaa tai sen kehitystä häiritsee, koetaan pahana. Ilmenemätön elämä on itsessään rajaton. Rajattomuudessa ei voi olla mitään ilmennystä. Se on absoluutti, mutta tuossa absoluutissa ilmenee ilmennyksen, rajoituksen mahdollisuus ja koko ilmennyt elämä on rajoitusta. Rajoittunut muotoon. Rajoituksen mukana seuraa pahan mahdollisuus."

Siis mitä enemmän ihmisen vapautta rajoitetaan sitä "pahemmalta" tuntuu. Mitä suurempaa vapautta saa nauttia, sitä vapauttavammalta tuntuu. Vapauden rajoitus ymmärretään pahana mutta vapaus on ansaittava ymmärtämällä vapauden mukanaan tuoma vastuu. Vastuuttomasti käytetty vapaus tuottaa ennen pitkää ulkoisen rajoituksen, väärinkäytöksen laadusta riipuen.

Isä meidän -rukouksen kohdasta "päästä meidät pahasta" herää luonnollisestikin kysymys, mikä on pahan perimmäinen syy. Joskus sanotaan, että se on tietämättömyys. Entä kuka on pahin vihollisesi? Se olet sinä itse, joka estät itseäsi etenemästä viisauden tiellä.
Voitaisiin siis hyvällä syyllä sanoa, että "päästä minut omasta tietämättömyydestäni ja typeryydestäni, jolla jatkuvasti vahingoitan itseäni ja muita".

Paha ja psykologia

Psykologian voidaan tieteenä katsoa osittain "perineen" vanhan viisaustieteen "manttelin", joka on kätketty ns.pyhiin kirjoituksiin. Teosofia antaa ymmärtää, että pyhät kirjat kuvaavat ihmisen psykologista evoluutiota. Psykologia taas pyrkii tieteen keinoin täsmentämään ihmisen käyttäytymisen ja toiminnan riippuvuussuhteita eri näkökulmista käsin, eli millä eväillä ja miten ihminen kykenee tulkitsemaan ympärillään olevaa informaatiota. Tuon ihmisen psykologisen mielen kartan ymmärtäminen on tärkeää, jos pahan ongelmaa halutaan ymmärtää tämän päivän käsitteillä.

Ihmiset, jotka eivät ole oppineet käsittelemään traumojaan jäävät usein traumojensa vangiksi ja ne vaikuttavat läpi elämän hänen ja muiden ihmisten elämään. Jos et opi hallitsemaan traumojasi, ne hallitsevat sinua.
Tavallaan ihminen ulkoistaa traumansa muiden käsiteltäväksi ja tavallaan traumojensa sijaiskärsijöiksi omien oireidensa välityksellä, jotka sitten tapauksesta riippuen voivat olla mitä tahansa. Rikkinäiset mielet tuottavat lisää rikkinäisiä mieliä.

Ihminen on psykologisten voimien temmellyskenttä. Meille on annettu mahdollisuus kehittää itsetietoisuuttamme. Itsetietoiseksi meidän tulee itseämme kehittää. Se voi tapahtua vain kokemuksen ja virheiden, ns. "pahan" kautta, mutta kasvu on vain mahdollista jos pystymme rehellisesti katsomaan itseämme silmiin ja tunnustaa omat virheemme ja puutteemme itsellemme, ettemme itse johtaisi itseämme ja muita harhaan jatkossa. Tämä vaatii oikeanlaista nöyryyttä tunnustaa keskeneräisyytensä ja on jatkuva prosessi. Koska itsensä "täydelliseksi" kokeva ihminen sortuu ennen pitkään juuri tuohon aiemmin mainittuun hybrikseen seuraamuksineen.

Eräs nimimerkin taakse piiloutunut ajattelija kirjoittaa seuraavaa:

"Elämme epäoikeudenmukaisessa maailmassa, missä yksillä on liikaa ja toisilla ei paljon mitään. Hyvin monet tutkimukset osoittavat, että epätasa-arvon ja väkivallan välillä vallitsee vahva ja johdonmukainen yhteys. Yhteys on selvä myös eri aikakausina ja eri ympäristöissä: kun epätasa-arvo vähenee, vähenee myös väkivalta. Kun epätasa-arvo lisääntyy, lisääntyy myös väkivalta.

Miksi? Siksi, että epätasa-arvo synnyttää turhautumista ja häpeää. Siksi, että epätasa-arvo johtaa alemmuuden tunteisiin ja herättää tarpeen hyvityksestä. Siksi epätasa-arvosta seuraa yhteiskunta, jossa eri sosiaaliset ryhmät ovat vastustajia ja jakavat toisensa ’meihin ja heihin’.

Epäoikeudenmukaisuudet heikentävät yksilön luottamusta yhteiskuntaan ja luovat pelkoja, jotka saavat ihmiset helposti turvautumaan vihamielisiin, vaarallisiin ideologioihin, fanatismiin ja yksinkertaistuksiin."

Joka paikassa missä sodat syttyvät tai rikollisuus rehottaa on ihmisiä kohdeltu huonosti ja epäoikeudenmukaisesti niin pitkään, että kuolema alkaa ehkä jo tuntua elämää paremmalta vaihtoehdolta.

Ruusuristiläis-teosofisen maailmankuvan mukaan omalle ajallemme on keskeistä toimia kaikupohjana hyvälle, nähdä se, kiinnittää siihen huomiota ja vahvistaa sitä. Etsiä mahdollisuuksia inhimillisyyteen. Maailma ei parane teorioista vaan niiden soveltamisesta käytännön, arjen elämässä. Siihen ei tarvita ihmemiestä, vain ymmärtävää myötätuntoa ympäröivää elämää ja ihmisiä kohtaan.


Etusivu Artikkelit