Kyllikki Ignatius

Haapakummun Anna Mari

Olisi jo aika saada meidänkin taikauskoisuuteen taipuva kansamme yleisemmin käsittämään, mitä "kaukonäköisyys" todellisuudessa on. Niitä harvoja kuudennella aistilla varustettuja henkilöitä, joita kansankin keskuudessa tavataan, pidetään yleensä vielä nykyisinkin noitina, joiden suosio voi olla aineelliseksi eduksi ja viha kovinkin pelottava. Eikä ole ihme, ettei tätä keskiaikaista käsitystä niinkään helpolla saa kansan syvistä riveistä poistetuksi, kun sivistyneessäkin yleisössä – varsinkin pappissäädyssä – tavataan henkilöitä, jotka arvelevat "tietäjien" saavan tietonsa pahuuden hengiltä, tai parhaimmissa tapauksissa ovat sitä mieltä, ettei psyykkisiä asioita ole luvallista ihmisjärjellä aprikoida. Muutenkin nk. sivistyneet useimmiten kohauttavat olkapäitään, kun kaukonäköisyydestä on kysymys. Tahtovat itse nähdä ja kokea, ennen kuin uskovat. Mutta eipä aina sittenkään uskota. On muka liian tyhmää uskoa mihinkään yliluonnolliseen ja sen kautta saattaa itsensä naurunalaiseksi. Siksi oli Ilahduttavaa nähdä, että äskettäin suomalainen lääkäriseura Duodecim kehotti kiertokirjeellä lääkäreitä eri pitäjissä ottamaan selkoa ja ilmoittamaan tietäjistä ja puoskareista, jotka ovat usein kaukonäkijöitä ja saavat tietonsa hoitamiseen yliluonnollista tietä. On tarkoitus, että seuran stipendiaatit sitten kävisivät heidän taitoaan tutkimassa, ja ehkäpä sitä tietä opitaan arvostelemaan tietäjiämme oikealla tavalla, ettei heitä ainakaan viranomaisten puolelta enää ahdistettaisi, kuten tänä syksynä kuulun Haapakummun Anna Marin kohdalla tehtiin.

Noin 6 kilometrin päässä Kiuruveden kirkolta asuu Haapakummun kylässä kaukonäköinen Anna Mari Mård eli Moorti. Hän on iloinen ja miellyttävä, pyöreäkasvoinen ja -vartaloinen, keski-ikäinen torpan emäntä. Viime lokakuussa eräs toverini ja minä kävimme hänen puheillaan ja koetimme päästä selville hänen lahjoistaan. Anna Marin suvussa tuntuvat psyykkiset ominaisuudet kulkeneen perintönä. Ellemme väärin muista, hänen isoäitinsä oli ollut kaukonäkijä ja hänen kasvatti-isävainajansa, "Lepistön ukko", joka muuten oli myös sukua Anna Marille, oli tietäjänä ja "tohtorina" laajalti tunnettu ja arvossa pidetty. Kaukonäköisyys kuuluu kehittyvän myös Anna Marin nuorimmalle pojalle.

Sen mukaan mitä keskustelusta Anna Marin kanssa kävi selville, hän osaa "ilmestyksensä" avulla parantaa sairaita, löytää kadonneita tavaroita ja jossakin määrin ennustaa. Kun kysyimme, näkikö hän sisäisen silmänsä avulla taudin ruumiissa, paikan, missä kadonnut esine oli, tai jonkinlaisia kuvia tulevista tapahtumista, niin hän vastasi, että hän aivan yksinkertaisesti vain tuntee, mitä hänen kussakin tapauksessa on vastattava. Kysymyksen tehdessämme osoittautuikin asia tällaiseksi. Minkäänlaiseen transsiin hän ei näyttänyt joutuvan, vaan vastaus oli aina heti valmiina. Väsymystä ei hän myöskään koskaan tuntenut kerrottuaan ilmestyksistään. "Mitä minä sellaisesta väsyisin, olenhan minä vankka talonpoikasnainen", vastasi hän kysyttyämme siitä. Anna Mari kertoi kysyjän ajatusten vaikuttavan ilmestyksen selkeyteen. Jos ne olivat varmat ja selvät, oli hänen vastauksensakin heti valmis, vaan jos kysyjä tuli hänen luokseen epäillen tai pilkaten, hänen ajatuksensa menivät sekaisin, eikä puheestakaan tullut mitään tai, kuten hän itse sattuvasti sanoi: "On niin kuin en koskaan ennen olisi immeisten ilmoilla ollut."

"Nuorena ja koreena" ollessaan hän oli tietäjän mainetta hiukan häveten koettanut salata kykyään, vaan silloin eivät – kuten hän itse kertoi – kysyjän ajatukset antaneet hänelle rauhaa. –"Ne tekivät minut niin levottomaksi ja tuskaiseksi, etten missään osannut olla." Sitä vastoin hän oli täysin rauhallinen, kun oli ilmestyksensä kertonut. Samanlainen levottomuus vaivasi häntä niin ikään, jollei ollut ajatuksiltaan ja mieleltään mahdollisimman puhtaana. Kokemuksensa tässä suhteessa hän aikoi opettaa pojalleen.

Keskustelun kuluessa mainitsi Anna Mari pari päivää ennen tuloamme aavistaneensa "ylläisiä vieraita" juuri samana päivänä, jolloin päätimme matkustaa hänen luokseen. Sittemmin hänelle oli selvinnyt, että näiden rivien kirjoittaja oli yksi tulijoista. Olin nimittäin pari vuotta sitten käynyt hänen luonaan, joten hän minut muisti ennestään.

Parissa sairaustapauksessa, joita lääkärit eivät ole sanoneet voivansa parantaa, kysyimme neuvoa Anna Marilta. Näihin hän neuvoi heti parannuskeinot – lääkkeet ja hoidon. Lukemattomia kertomuksia kerrotaan hänen ihmeellisestä parantamiskyvystään. Mainitsemme tässä ainoastaan erään varman tapauksen, jossa hän ajatuksen voimalla paransi hermotautisen. Eräs poika naapuripitäjästä oli jo vuosikausia käyttänyt kainalosauvoja polvensa takia, joka oli niin sairas, ettei se häntä kantanut. Sekä pitäjän kunnanlääkäri että lääninsairaalan lääkärit olivat hoitaneet poikaa, kuitenkaan voimatta parantaa häntä. Viimein poika meni Anna Marin luo, joka hänen astuttuaan huoneeseen sanoi heti: "Mittee sinä nuor' mies käytät kainalosauvoja. Viskaa tok' ne poikkeen, ossoot sinä omilla jalollassii kävellä." Poika teki niin kuin käskettiin, nakkasi kainalosauvansa pois ja oli siitä hetkestä lähtien terve.

Esimerkkinä Anna Marin kyvystä löytää kadonneita tavaroita, mainitsemme erään täysin todistettavan tapauksen. Muuan teurastaja Kiuruveden kirkonkylästä lähti Iisalmelle lihoja myymään. Palattuaan kotiin huomasi hän kadottaneensa kukkarossa ja läksi suoraa päätä Anna Marin luokse kysymään hukkaamaansa esinettä. Tämä sanoi kukkaron olevan lumikinoksessa kaivon luona, missä teurastaja oli hevostaan juottanut. Mies palasikin takaisin kahden peninkulman matkan paikkaan, missä todellakin oli hevostaan juottanut, ja kukkaro oli kerrotussa paikassa.

Kysyimme erästä kadonnutta esinettä, jonka luulimme varastetuksi. Anna Mari sanoi sen olevan kotona erään tietyn henkilön kätkemänä, ja kotoa se löytyikin. – Väitetään Anna Marin joskus neuvoneen väärinkin. Emme tiedä, miten sellainen erehdys olisi selitettävissä – ellei juuri hänen edellä huomauttamastaan riippuvuudestaan kysyjästä ja hänen ajatuksistaan.

Anna Mari kertoi poikansa eräänä päivänä viime syksynä leikkineen nimismiestä ja tuli muka äitiään manaamaan. "No, miten sinä äitiä sitten mannoot?" "Vien käräjille", vastasi poika. Pari päivää myöhemmin Anna Mari todellakin kutsuttiin käräjille. Ei hän sitä sen enempää ollut pelännyt, käski vain lähtiessään laittaa valmiiksi kotiintuliaiskahvit. "Kettee minä pelekeisin, kun en oo tehnä pahhoo. Täytyyhän sitä auttoo immeisiä, kun tulloovat pyytämään apua", sanoi hän. Oikeudessa ei tullut mitään raskauttavaa ilmi. Sairailta ei hän ollut maksua ottanut, joten häntä ei voinut tuomita puoskaroimisesta.

Anna Mari on hyvällä ja auttavaisella sydämellään voittanut suuren ystäväpiirin sekä omassa pitäjässään että sen ulkopuolella, ja hän kuuluu niiden tietäjien joukkoon, jotka ovat käyttäneet voimaansa yksinomaan hyvän palvelukseen.

Omatunto – joulukuu 1907

Kieliasua on uudistettu.


Etusivu Artikkelit