Lääket. lis. KARI KURKI-SUONIO

Näkemyksiä ihmisen olemuksesta

Edessämme on taskulampun paristo. Mitä oikeastaan tiedämme siitä? Voimme tutkia sitä mitaten ja punniten ja hajottaa sen osiin, jotka sitten analysoimme. Näin saamme paljon tietoja pariston rakenteesta, mutta sen sähköiset, siis oleellisimmat ominaisuudet, selviävät vain sellaisin keinoin, jotka soveltuvat näiden ominaisuuksien tutkimiseen.

Ihmisestä tiedetään paljon. Varsinkin viimeisen sadan vuoden aikana on tiede yhä enemmän selvittänyt ihmisen rakennetta ja eritellyt niitä aineosia, joista koostumme. Tämä tutkimus jatkuu edelleen ja yhä tehokkaammin apuvälinein. On mikroskooppeja, jotka suurentavat yli puoli miljoonaa kertaa. Kemiallisin analyysein pystytään osoittamaan seoksissa milligramman miljoonasosien suuruisten ainemäärien olemassaolo. Tieteen edistyminen on luonnollisesti ilahduttavaa. Ei kuitenkaan ole varmuutta, voidaanko näillä lähinnä fyysisen rakenteen selvittelyillä valaista syvällisempiä perusongelmia, kysymyksiä ihmisen todellisesta olemuksesta.

Aineellinen ruumiimme on tärkeä. Mutta jos se todella olisi ainoa, mikä meillä on, olisimme vailla elävän olennon erityisominaisuuksia. Jatkuvuutemmekaan ei olisi turvattu. On vaikeaa, jopa mahdotontakin ymmärtää elämän ilmiöitä puhtaasti aineellisina tapahtumina. Monet seikat selittyvät paremmin, kun tajuamme, että meissä vaikuttavat korkeammat voimat. Voimme nimittää niitäkin ruumiiksi, mutta silloin ei pidä antaa tämän sanan johtaa ajatuksia mihinkään aineelliseen. Kysymyksessä ovat voimatekijät, joita alussa mainittu sähkökin on. Paitsi toisiinsa vaikuttavat nämä voimat myös aineelliseen olemuspuoleen, ja tämä helpottaa niiden tutkimista.

Mikä erottaa elollisen elottomasta? Ajatelkaamme kiveä, joka on paikallaan. Se ei liiku eikä kasva. Se voi olla pyöreä tai litteä, suuri tai pieni. Kun vertaamme siihen kasvia tai eläintä, huomaamme, että näillä on kullekin lajille tyypillinen muoto, koko, kasvunopeus, elinikä jne. Eläin pystyy lisäksi vapaasti liikkumaan ja tuntemaan. Elävässä maailmassa tapahtuu aineenvaihtoa.

Sen avulla elollinen rakentaa itsensä muista aineksista saavuttaen ja säilyttäen tietyn koon ja muodon, ikään kuin ainetta valettaisiin johonkin muottiin. Niitä voimia, jotka tämän tekevät, voimme kutsua formatiivisiksi, ja niiden kokonaisuus muodostaa eetteriruumiin. Sana eetteri viittaa tässä näiden voimien täydelliseen painottomuuteen.

Eetteriruumis on jo kasveilla. Se huolehtii niiden ravinnonotosta ja antaa niille kasvun, muodon ja värin.

Ihmisen eetteriruumis saa alkunsa hedelmöittymisen hetkellä. Se ohjaa kasvua ja kehitystä kohdunsisäisen elämän ajan. Nämä formatiiviset voimat ovat hyvin herkkiä tietyille vahingoittaville vaikutuksille, varsinkin eräille lääkeaineille. Tunnettu talidomidien raajojen muotoa typistänyt vaikutus johtuu juuri formatiivisten voimien vaurioitumisesta.

Eetteriruumiin tehtävänä on valikoida ympäristöstämme, siis ravinnosta ja ilmakehästä ne aineosat, joita tarvitaan fyysisen ruumiin rakentamiseen. Tämä toiminta, aineenvaihto, on keskeytymätöntä, ja se jatkuu yötä päivää. Huolimatta siitä, että yksityiset molekyylit vaihtuvat (sanotaan että ihminen, ainakin kasvuiässä, uudistuu joka hiukkastaan myöten seitsemässä vuodessa) säilyy yksilön perusolemus eetteriruumiin ansiosta samana. Eetteriruumiin tärkeä tehtävä on estää vieraiden aineiden pääsemistä ruumiiseemme. Tästä syystä se reagoi myrkkyihin yrittäen torjua näiden vaikutuksen, jolloin saattaa ilmetä oksennusta tai ripulia. Jos sormeemme tunkeutuu tikku, häiritsee se fyysistä ruumistamme, mutta tämä ollen pelkkää ainetta, ei pysty palauttamaan tilannetta ennalleen. Silloin tarvitaan eetteriruumiin vaikutusta, joka tuleekin avuksi aiheuttaen tikun ympäristössä tulehduksen, siis punotusta, turvotusta ja lämmönnousua. Alkaa erittyä märkää, joka työntää tikun esiin ihon alta. Näin palautuu fyysisen ruumiin entinen muoto. Myös haava (fyysisessä ruumiissa oleva aukko) parantuu eetteriruumiin voimien ohjauksesta. Ilman näiden voimien vaikutusta olisi suurin osa kirurgiaa vailla merkitystä.

Lapsuusiän herkkä alttius kuumeisiin on myös tapa, jolla kehityksensä siinä vaiheessa varsin voimakas eetteriruumis reagoi tiettyihin ärsykkeisiin.

Aineellinen ruumiimme voi olla vahvempi tai heikompi, painavampi tai kevyempi. Sama asia koskee myös eetteriruumista. Sitä ei tosin voida sellaisenaan täsmällisesti mitata tai punnita, mutta sen toiminnalliseen puoleen perehtynyt pystyy eräistä oireista ja merkeistä arvioimaan eetteriruumiin voimakkuuden — ainakin suurin piirtein.

Valo ja lämpö vahvistavat formatiivisia voimia. Liika on kuitenkin yhtä pahaksi kuin liian vähäkin. Monet kivi- ja kasvikunnan tuotteet lisäävät eetterivoimia. Tähän perustuvat eräiden vanhastaan kansanlääkkeinä tunnettujen lääkekasvien parantavat ominaisuudet. Niitä ei yleensä voida ymmärtää vain kemiallisesti. Niinpä kemialliselta pohjalta tehdyt tutkimukset ovat usein johtaneet virhepäätelmiin, joiden mukaan näillä kasveilla ei olisi lääkinnällistä arvoa.

Samoin ne ns. vitaalitekijät, joita saadaan terveellisestä biodynaamisesti viljellystä luonnonmukaisesta kasvisruoasta, vaikuttavat lähinnä eetteriruumista voimistaen.

Lukuisia ovat myös eetteriruumista heikentävät tekijät. Pohjoisessa ilmanalassamme saattaa valon ja lämmön määrä jäädä liian vähäiseksi. Valon puuttuessa kasvu hidastuu, parantavat voimat vähenevät, haavat pyrkivät jäämään auki, veren hyytyminen häiriytyy jne. Keripukki ja riisitauti ovat tyypillisiä esimerkkejä eetteriruumiin heikosta toiminnasta. Yleisesti luullaan, että ne johtuvat vitamiinien puutteesta. Tietysti asian voi sanoa niinkin, mutta se sisältää vain puoli totuutta. Kysymys ei ole varsinaisesti C- ja D-vitamiineista vaan valoeetteristä, jonka vitamiinipitoiset luonnontuotteet meille välittävät. Keinotekoiset vitamiinit eivät suinkaan paranna samoin, vaikka ne kemiallisesti reagoivatkin luonnollisten tavoin.

Ihminen joutuu jatkuvasti alttiiksi suurelle määrälle vahingoittavia tekijöitä ja formatiiviset voimat väsyvät vähitellen. Pahoja haittoja voivat olla voimakkaat bakteeritartunnat, monet vahingolliset kemikaalit, joilla on taipumus kasautua elimistöömme (DDT on eräs sellainen), autojen pakokaasut, tupakansavu, keinolannoitteet ym. Luetteloon voisi lisätä kaikki ne sadat lisäaineet, jota ihminen nykyään päivittäin saa varsinkin ruoassaan. Eetteriruumiin heikentymistä osoittaa se, että eräs sen puolustuksen tyypillinen ilmenemismuoto, kuume, (jonka tarkoitus on parantaa ja jota sen takia ei tule keinotekoisesti varmentaa ns. kuumelääkkeillä) on lapsuudessa yleinen, nopeasti nouseva mutta myös nopeasti parantava. Iän karttuessa tämä eetteriruumiin reaktio alkaa heikentyä ja parantuminen vaikeutuu. Tulehdukset muuttuvat kroonisemmiksi ja paranevat hitaammin, jos enää ollenkaan. Samaa osoittaa aineenvaihdunnan yleinen hidastuminen, lihominen, hiusten lähtö, ihon kimmoisuuden aleneminen jne.

Kun ihminen kuolee, ei eetteriruumis häviä aivan samassa hetkessä. Sen toiminta vaimenee kyllä pian, mutta jotkut solun aineenvaihdunnalliset toiminnot jatkuvat jonkin aikaa varsinaisen kliinisen kuoleman jälkeen.

Jos ihminen olisi pelkkää ainetta (kuten moni korkeastikin oppinut kuvittelee), hän olisi liikkumaton ja pysyvä kuin kivi. Eetterivoimien ansiosta aineellinen hahmomme on ikään kuin kasvi, joka elää ja toimii, säilyttää muotonsa ja parantaa vammansa, mutta joka ei tunne, ei liiku, ei näe, ei kuule. Eläimen puolestaan erottaa kasvista sille ominainen astraaliruumis. Nimitys "viittaa tähtiin. Se tahtoo ilmaista, että ne voimat, jotka saavat eläimen liikkumaan, tuntemaan ja toimimaan ja josta ovat peräisin vaistot ja vietit, ovat kotoisin jostakin vallan muualta kuin omasta maailmastamme. Niin kuin tähdet ovat kaukaisia, niin on astraaliruumiin vaikutuskin tyypillinen esimerkki kaukovaikutuksesta.

Astraaliruumista voimme kutsua myös sieluksi siinä merkityksessä, jossa nykyinen psykologia käyttää tuota sanaa. Astraaliruumis yhtyy täysin fyysiseen ruumiiseen valveilla ollessamme, mutta unen aikana se osaksi irtaantuu. Tämän takia luonnollisesti tai keinotekoisesti nukkuva ei tunne kipua, jota seikkaa käytämme hyväksi kirurgiassa.

Kuten fyysinen ja eetteriruumis saavat rakennusaineensa omasta maailmastaan, samoin on laita myös astraaliruumiinkin. Sitä ruokkivat aistimukset, tuntemukset, vietit ja tarpeet. Yksilön kuollessa astraaliruumis jättää lopullisesti fyysisen ruumiin. Mihin se sitten menee, on kysymys, joka on vanhastaan askarruttanut ihmiskuntaa. Vastaus on selvä ja yksinkertainen: se menee sinne, mistä se on tullutkin, kuten fyysinen ruumiskin palaa sinne, mistä se on lähtöisin.

Kun sanomme astraaliruumista sieluksi, sana on tietenkin ymmärrettävä erittäin laajasti. Se käsittää yllä esitetyn mukaisesti myös kaikki eläinten sielut. Niitä on tietenkin varsin eriasteisia. Verratkaamme vain esim. kastematoa ja viisasta koiraa.

Ihmisellä on siis elottoman luonnon kanssa yhteistä fyysinen ruumis. Kasvikunnan kanssa on lisäksi yhteistä eetteriruumis ja eläinkunnan kanssa astraaliruumis. Kaikista näistä erottaa ihmisen hänellä lisäksi oleva Henki eli Minä (latinaksi Ego). Tämä käsittää korkeammat henkiset tekijät, ja siihen sisältyy kyky ymmärtää alempia toimintoja. Henkisyys antaa ihmiselle lahjat tieteen ja taiteen luomiseen ja ymmärtämiseen sekä kyvyn ajatella ja ylläpitää sosiaalista ja kulttuurielämää. Siihen sisältyy myös tärkein inhimillinen ominaisuus, uskonnollisuus. Väite, että nykyajan ihminen olisi kadottanut uskonnollisuutensa, ei suinkaan pidä paikkaansa. Ilmeistä kyllä on, että usko korkeampiin voimiin on vähentynyt. Sitä enemmän uskoo nykyään moni aineelliseen. Kohde vain on vaihtunut, usko on sama. Jumalan sijaan on tullut aineellinen elintaso, jonka kautta ihminen uskoo saavuttavansa onnen.

Ihmisen tulee kehittää oikein henkisiä ominaisuuksiaan. Silloin hän pystyy ymmärtämään aineellisen todellisen arvon ja tuntemaan myös muut itsessään vaikuttavat voimat. Itämaiset yogit harjoittavat itseään hallitsemaan astraaliruumistaan niin, että lakkaavat tuntemasta kipua.

Henkisen Minän tärkein ominaisuus on kyky aavistaa korkeampia voimia. Niitä emme tietenkään voi ymmärtää. Luultavasti sanomalehdellä kävelevä kärpänen pystyy paremmin seuraamaan maailmanpolitiikkaa, kuin me kykenemme tajuamaan meitä korkeampia maailmoja.

Mainitut neljä kerrostumaa, joista ihminen muodostuu, eivät ole täysin erillään, vaan liittyvät joustavasti toisiinsa. Ne ovat toisistaan riippuvaisia ja vaikuttavat toisiinsa. Niiden oikea tasapaino on terveydelle välttämätön. Sairaus on aina merkki jostakin häiriöstä.

Jos jalkamme katkeaa (fyysinen ruumis), tuntuu kipu (astraaliruumis). Kirurgi panee luut kohdalleen ja lastoittaa jalan, jotta paraneminen pääsee parantumaan (eetteriruumis). Henkinen Minä ohjaa ihmisen kääntymään lääkärin puoleen jne.

Useimmat häiriöt ovat kuitenkin salakavalan hiipiviä. Eetterivoimat heikkenevät vähitellen kuin huomaamatta. Totesimme tulehdusten muuttuvan hiljalleen iän mukana kroonisiksi. Uusi vaara alkaa uhata: kasvaimet. Ei ole sattuma, että eetteriruumista heikentävät monet sellaiset tekijät, joiden on todettu aiheuttavan syöpää. Sellainen on mm. voimakas säteily, ja siinä piileekin atomipommien todellinen vaara. Tiedämme niiden aiheuttaman säteilyn heikentävän eetterivoimia. Eetterivoimien heikentymiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota myös syöpäpotilaiden hoidossa. Pääpaino tulisi panna formatiivisten voimien edistämiseen, jota saamme varsinkin terveellisestä biodynaamisesti tuotetusta ruoasta.

Astraaliruumiin häiriöt tunnemme kipuina, särkyinä, unettomuutena, puutumisena, halvauksina jne. Moni syö näihin vaivoihin jatkuvasti särky- tai unilääkkeitä, jotka eivät ainoastaan jätä perusvaivaa ennalleen, vaan aiheuttavat lisäksi jatkuvan eetteriruumiin heikentymisen. Oikeampi tie olisi tietenkin etsiä voimia, jotka palauttavat astraaliruumiin tasapainoon. Näitä voimme löytää varsinkin kivi- ja kasvikunnasta sekä eräistä eläinkunnan tuotteista: meitä ympäröivästä luonnosta. Oikealla tavalla lääkkeiksi valmistettuina (potentoituina) ne voivat sanan todellisessa merkityksessä palauttaa terveyden.

Korkeimman tason, Minän häiriöt ovat tietenkin korkeampien henkisten toimintojen alueella. Monet näistä ovat vähäisiä, jokapäiväisiä, mutta toiset hyvin vaikeita. Niiden parantaminen ei ole helppoa, mutta ei toivotontakaan.

Fyysisen ruumiin tuntee jokainen. Olen tässä yrittänyt antaa pienen välähdyksen niistä voimista, jotka aineen lisäksi vaikuttavat meissä. Monet yllä olevat esimerkit antanevat aavistaa, ettei kysymys ole suinkaan jostakin mystisestä teoreettisesta mietiskelystä, vaan ajatusrakennelmasta, jolla on huomattava käytännön merkitys, varsinkin sairaiden parantamisessa. Mutta myös terveen on syytä pysähtyä ajattelemaan itsessään vaikuttavia voimia. Niiden oikea ymmärtäminen auttaa noudattamaan ikivanhaa ohjetta TUNNE ITSESI.

Elonpyörä — 1964, n:o 1