Erään kuolevan lääkärin kokemus

Ote Uno Stadiuksen kirjasta "Kuoleman arvoituksen edessä".
Kertomuksen julkaisivat aikoinaan "Hindu Spiritual Magazine" ja eräät eurooppalaiset lehdet.

Tässä lääkäri, joka kertoo omista kokemuksistaan, on tohtori Wiltse Skiddystä Kansasissa. Hän sairasti vaikeata suolikuumetta ja oli pitkän aikaa niin kuolleenkaltainen, että useat sairasvuoteen äärellä olijat luulivat hänen todella kuolleen. Tri Wiltse kertoo seuraavaa:

"Minä olin, kuten ihmiset sanovat, kuollut, mutta kuitenkin olin yhtä paljon ihminen kuin aina olin ollut. Olin pääsemäisilläni ulos ruumiistani. Seurasin hartaasti tätä ruumiin ja sielun eroamista. Jokin voima, joka nähtävästi ei lähtenyt itsestäni, tempoili minuutta edestakaisin, syrjittäin, niin kuin kätkyttä heilutetaan, jolloin sen yhteys ruumiin kanssa heltisi. Vähän myöhemmin nämä tempoilut lakkasivat, ja pitkin jalkapohjia ja sitten nopeasti kantapäihin päin olin tuntevinani ja kuulevinani lukemattomien pienten jänteitten katkeavan. Kun se oli tapahtunut, aloin hitaasti vetäytyä jaloista päätä kohti, kuten kimmoisa nyöri vetäytyy kokoon. Muistan, kuinka tulin lantioon ja sanoin itselleni: 'Nyt ei ole mitään eloa lantion alapuolella.' En muista mitään siitä, että kuljin vatsan ja rinnan kautta, mutta sitä vastoin selvästi, kuinka koko minuuteni oli kokoontunut päähän, ja minä ajattelin: 'Nyt olen kokonaan päässä ja kohta vapaa.' — Kun olin päässyt ulos päästä, häilyin ylös, alas ja sivuille kuin pillistä riippuva saippuakupla, irtaannuin sitten ruumiista ja putosin keveästi lattialle, josta hitaasti kohosin ja kehityin ihmisen täyteen hahmoon."

Tri Wiltse kertoo sitten, miten hän tästä karkeasta ruumiista irtauduttuaan huomasi itsensä kevyeksi, läpikuultavaksi, mutta kuitenkin ajattelevaksi olennoksi. Hän koetti tehdä itsensä huomatuksi ruumiinsa vieressä sureville sukulaisilleen, mutta nämä eivät lainkaan huomanneet hänen sieluolemuksensa läsnäoloa. Hän kertoo myös laajasti, miten hän harhaili aikansa näkymättömässä maailmassa, mutta ei saanut lupaa astua "rajan" yli, vaan joutui palaamaan ruumiiseensa takaisin ja jatkoi entistä maallista vaellustaan.

Tämän kokemuksensa hän kertoi henkilöille, jotka olivat sairasvuoteen äärellä. Potilaan tilaa seurannut lääkäri kertoi, että hänen havaintojensa mukaan tri Wiltsen hengitys oli kokonaan lakannut ja potilasta pidettiin jo kuolleena, minkä johdosta soitettiin kirkonkelloja.

Elonpyörä — 1959 n:o 1