Rohit Mehta
Mielen valvonta
Arjuna selittää Bhagavad Gitassa, että mieli on tavattoman epävakainen ja sen vuoksi vaikea hallita. Tämä on jokaisen sellaisen kokemus, joka tekee työtä joko henkisen edistyksensä tai aineellisen tavoitteen vuoksi. Menestyäkseen maailmassa ihmisen on keskityttävä, ja se on mahdollista vain ehdolla, ettei mieli liitele eri suuntiin, vaan kykenee kohdistamaan täyden huomionsa suoritettavaan työhön. Esimerkiksi kun joku haluaa mietiskellä, kohtaa hän alituisesti vaikeuksia mielensä äärettömän häilyvyyden vuoksi. Näin ollen mielen valvominen on ratkaisevasti käytännön ongelma kaikille, sillä ilman valvontaa ihmisen polku on alituisesti tukossa. Nykymaailmassa, jossa olemassaolon taistelu on muodostunut hyvin ankaraksi, ihminen etsii kiihkeästi menetelmiä, joiden avulla hän voisi valvoa levotonta mieltänsä. Tehokkaan henkilön kehittäminen edellyttää yhä suurempaa ja suurempaa huomiota niiltä, jotka tavoittelevat valtaa ja asemaa maailmassa. Monet persoonallisuuden kehittämiseen pyrkivät kultit saavuttavat kansan suosiota, ja ne selvittelevät selkeän ja vaikuttavan ajattelun ongelmia. Täten ihminen on joutunut havaitsemaan, että hänen ajattelunsa on tärkeä tekijä hänen toimintansa muovaamisessa ja että mieli ei ole sellainen asia, jonka kanssa tulisi helposti toimeen.
Mitä siis tarkoittaa tämä mielen valvonta ja miksi ihminen kiinnittää siihen niin paljon huomiota? On ilmeistä, että mieli on kaikkein voimakkain kyky ihmisen tajunnan alueella. Ihminen tietenkin toivoo voivansa pakottaa sen välineeksi, jota hän voisi helposti ja vaikuttavasti käsitellä. Ollakseen vaikuttava instrumentin täytyy olla erittäin taipuisa, niin että sitä voitaisiin käyttää kaikissa olosuhteissa. Jos instrumentti on taipumaton, se ei sovellu erilaisiin elämäntilanteisiin. Jäykkä mieli asettaa ihmisen oman kontrollinsa alaiseksi: se kahlitsee häntä oman rajoitetun luonteensa vuoksi. Mielen taipumattomuuden takia ihminen tulee tiettyjen ehtojen alaisena toivottomaksi ja hänen täytyy suostua niihin rajoituksiin, jotka sellainen jäykkä mieli asettaa.
Todella valvottu mieli on taipuisa, se soveltaa itsensä kaikkiin tilanteisiin. Se on väline, jota ihminen käyttää tarpeidensa mukaisesti. Mutta jos mieli on sidottu johonkin kohteeseen — henkilöön, aatteeseen tai ihanteeseen — se tietenkin kadottaa taipuvaisuutensa eikä sitä voi tehokkaasti käyttää välineenä. Se on siis jäykkä ja voi liikkua vain oman kaapelijohtonsa mukaisesti. On aivan selvää, että väline voi olla tehokas vain siinä tapauksessa, ettei sillä ole omaa tahtoa. Jos instrumentilla on omaa tahtoa, se tietenkin joutuu ristiriitaan sen yksilön tahdon kanssa, joka haluaa sitä käyttää. Sellainen mieli tulee välineenä tehottomaksi. On huomattava, että mielen halu muodostuu niistä psykologisista kiinnostuksista, jotka vetävät sitä puoleensa. Mieli tietenkin haluaa toimia näiden kiinnostuskeskusten avulla ja niinpä ne toimivat rajoituksina ja poikkeamina tieltä, jonka ihminen itse haluaisi valita. Tässä juuri syntyy ristiriita ihmisen ja hänen mielensä välille, mistä johtuu, että mielen hallitseminen on hyvin vaikeata. Mielen pyrkimykset keskittyvät näet sen omien psykologisten kiinnostusten piiriin. Ja niin kauan kuin nämä kiinnostukset säilyvät, niin kauan mielen on pakko toimia vajaatehoisena instrumenttina, koska vaikeudet johtuvat sen omasta toiminnasta. Puhuminen kontrolloidusta mielestä näiden psykologisten intressien paineen alaisena on sen vuoksi mieletöntä. Ensin on "likvidoitava" nämä keskukset, joista mielen halu vastustaa yksilön omaa tahtoa saa alkunsa.
Valvottu mieli on siis sellainen mieli, joka on vapaa kaikista rajoituksista, sellainen jossa kaikki psykologisten keskusten kiinnostukset on hävitetty. Toisin sanoen vapaa on sellainen mieli, joka ei ole sidottu mihinkään — ei edes ihanteisiin. Se on ehdottoman vapaa liikkumaan käyttäjänsä ohjauksen mukaisesti. Se on taipuisa ja kykenee sen vuoksi kohtaamaan kaikenlaiset tilanteet. Se on kuin väylä, jota ihminen voi käyttää omiin tarkoituksiinsa. Se on kuin kynä ihmisen kädessä, jonka avulla voi kirjoittaa mitä haluaa. Se on kuin kristallilinssi, joka ei väärennä sen lävitse kulkevaa sädettä ja joka on vapaa kaikista kiintymyksistä, so. psykologisesta muistista, siinä ei ole mitään ainesta, joka vastustaisi sitä. Sen vuoksi se mukautuu helposti. Toisin sanoen se voi kääntää rajoittamattomasti huomionsa kaikkeen, mitä sille esitetään tai osoitetaan. Sellainen on todella valvotun mielen luonne — mielen, joka on muovattu taipuisaksi instrumentiksi.
Mutta kysymys on: miten päästä tähän valvotun mielen tilaa? Bhagavad Gitassa — toistaaksemme Arjunan kysymyksen, kuinka voidaan mieli saada kontrollin alaiseksi — Shri Krishna sanoo: mielen valvominen on mahdollista toiminnan ja luopumisen avulla. Tämä on kaava, joka on filosofisesti mitä ilmeisin ja psykologisesti käytännöllisin. On sen vuoksi tärkeätä ymmärtää selvästi ilmaisut toiminta ja luopuminen. Nämä näyttävät olevan luonteeltaan — ei vain toisiinsa sopimattomat, vaan — vastakkaiset. Toiminta edellyttää aktiivista lähestymistä asiaan, kun taas kieltäytyminen ensisijaisesti negatiivista suhdetta. Miten nämä kaksi voidaan yhdistää? Ja kuitenkin koko mielen kontrolloimisen salaisuus on näiden kahden vastakkaisen tekijän keskinäisessä sopusoinnussa. Suuri vaikeus sen ymmärtämisessä johtuu siitä, että useimmat meistä osoittavat passiivisuutta käytännössä ja positiivista mieltä kieltäytymisessä. Näin siis, vaikka tunnemme nämä kaksi sanaa, jotka esitetään Bhagavad Gitassa, emme kuitenkaan ole käyttäneet niitä saadaksemme aikaan kontrolloitua mielentilaa.
Mitä tarkoittaa toiminta ja miten se ilmentää aktiivista menetelmää? Se ei missään tapauksessa tarkoita pelkkää mekaanista jatkumista tai toistoa, mitä on tehty aikaisemmin. Harjoitus ei toimi tavan tasolla. Sanotaan, että harjoitus tekee ihmisen täydelliseksi. Niinpä siis mitään täydellistä ei voi saavuttaa pelkän opitun mekaanisen kertaamisen avulla. Täydellisyys voidaan saavuttaa vain jättämällä pois epätäydellisyydet. Sanomme usein, että meidän on tehtävä parhaamme siinä, mitä suoritamme. Mutta tuskin huomaamme, ettemme voi tehdä parastamme ennen kuin tiedämme, mikä on "vähemmän parasta". Meidän on sivuutettava "vähemmän paras", epätäydellinen, jotta voisimme toteuttaa työssämme parhaan. Tämä todella on harjoituksen tarkoitus. Soittajan, joka harjoittelee, tai seremonioiden suorittajan on kaiken aikaa tiedettävä, mikä on epätäydellistä tai virheellistä. Taitojen harjoittelemisessa on alituisesti tarkattava laadun epätäydellisiä ilmauksia. Harjoitus toisin sanoen merkitsee virheiden korjaamista. Sen vuoksi se on mahdollista vai erottamiskykyiselle ja vapaalle mielelle. Jos eräs osa olemuksestamme on kiinnostunut tekemään jotakin — ajattelemaan, puhumaan tai toimimaan — toisella olemuspuolellamme on tarkattava, miten sen teemme. Se on juuri tämä valppaus, joka paljastaa meille "vähemmän parhaan" ja tekojemme epätäydellisyyden. Kun olemme havainneet jonkin epätäydelliseksi, ei ole vaikeata luopua siitä. Ja harjoitus tarkoittaa asioiden suorittamista valppain mielin. Mutta tätä juuri emme tavallisesti halua tehdä. Me käytämme mieltä, joka on tukahdutettu mekaanisella toistolla säilyttääksemme toimintamme sellaisena, johon voisimme mukautua. Osoitamme passiivisuutta toteuttamisessa — olkoon kysymys hyveistä, mietiskelystä, rituaalista tai jostakin muusta toimesta — ja me suljemme silmämme epätäydellisyyksiltä ja epätarkkuuksilta. Tämän vuoksi toimintamme ei johda meitä täydellisyyteen, vaan ainoastaan joko ruumiin, mielen tai tunteiden vakiinnuttamiseen. Ei näin ollen ole ihme, että tämänlainen toiminta sitoo meidät, kuten kaikki mekaaninen työ tekee. Harjoituksen tulee terävöittää mieltä niin, että pieninkin epätarkkuus tai epätäydellisyys ehkäistään heti tuoreeltaan. Mikäli mielen edellytetään toimivan tehokkaana instrumenttina, se on saatava teräväksi.
Teroitettu instrumentti, jolla itsellään on omaa tahtoa, aiheuttaa vaikeuksia sille yksilölle, joka sitä haluaa käyttää. Tässä juuri itsekieltäymys edellyttää ymmärtämistä. Tarkka, erottamiskykyinen tahto epäilemättä ehkäisee epätarkkuudet ja epätäydellisyydet. Epätarkkuudet on hylättävä perusteellisesti ja mieli on suunnattava kohtaan, jossa se voi tarvittaessa nähdä sen ainoan oikean ja tarkan tavan, jolla teko voidaan suorittaa. Tämä ei tarkoita, että tähän menetelmään ei sisältyisi mitään epätarkkuuksia, mutta mieli ei käsillä olevalla hetkellä kykene niitä havaitsemaan. Mielen luonnonmukainen pyrkimys näissä olosuhteissa on pysyä lujasti kiinni tavassaan, olla dogmaattinen ja käsittää havaintonsa ehdottomaksi totuudeksi. Mieli on näet siten löytänyt uuden psykologisen intressin ja pitää siitä kiinni lujasti. Sellainen mieli, joka on teroitettu harjoituksin, kykenee tietenkin suorittamaan tehokkaampaa yksilön valvontaa kuin harjoittamaton. Mutta sellainen mieli, joka kykenee riippumaan lujasti siinä, minkä se katsoo oikeaksi, aiheuttaa vakavan rajoituksen ihmiselle. Pitämällä joustavasti kiinni siitä, minkä yksilö itse on nähnyt erottamiskykynsä avulla oikeaksi ja todeksi, todistaa todella itsekieltäytymystä. On selvää, että itsekieltäymys ei merkitse mitään, jos henkilöllä ei ole mitään, josta hän voisi luopua. On helppo luopua asioista, joista on vain kuullut tai joita on vain nähnyt. Mutta se, minkä olemme huomanneet oman erottamiskykymme avulla, se on meidän omaamme. Tämäkään joustava omaksuminen ei merkitse, että mielen sallitaan perustaa mitään ns. psykologista intressikeskusta. Tämä on negatiivista lähestymistä, vaikka harjoituksena aktiivista. Jos mieli takertuu kovasti johonkin, se voi vetäytyä pois harjoituksesta ja menettää siten kaiken erottamiskyvyn edellyttämän tiedon. Se ei voi silloin ehkäistä epätarkkuuksia ja epätäydellisyyksiä. Se voi siis olla rajoittunut ja kiinteä, sidottuna siihen, minkä se katsoo oikeaksi ja todeksi. Näin ollen, vaikka harjoitus voi hioa sitä, sillä ei ole sitä joustavuutta, jota vaaditaan tehokkaalta instrumentilta. Uusi psykologisen intressin keskus voi jälleen osoittautua rajoitukseksi ja aiheuttaa samoja kontrollin vaikeuksia, jotka vallitsivat ennen kuin harjoitukseen ryhdyttiin. Täten harjoitus ja itsekieltäymys eivät saa tapahtua toinen toisensa jälkeen — niiden täytyy pysyä yhdessä. Tottumus jatkaa mielen teroittamista samalla kuin itsekieltäymys jatkaa kaikkien niiden psykologisten jälkien peittämistä, joiden piiriin mieli voi luoda uusia keskuksia kuten haluaa. Se, minkä mieli on havainnut todeksi tottumuksen tuloksena, voidaan parhaassa tapauksessa nähdä väliaikaisena lepopaikkana. Mutta ei saa antaa sen muodostua mukavaksi lepopaikaksi. Sen tekeminen psykologisen intressin keskukseksi merkitsee tällaisen lepopaikan perustamista. Mielellä, joka on todella vapaa, ei ole mitään pysyvää lepopaikkaa. Sillä ei ole mitään rajoituksia ja se kykenee sen vuoksi kohdistamaan huomionsa täydellisesti jokaiseen tilanteeseen.
Bhagavad Gita osoittaa meille keinon mielen hallintaan. Toiminnan ja itsekieltäymyksen avulla mieli voidaan saada taipuisaksi välineeksi ilmaisemaan ihmisen henkisiä herätteitä ja kommunikoimaan. Eräs okkultinen kirja sanoo: "Vaikka taistelet älä ole itse soturi". Tämä on todella mielen kontrollin salaisuus. Tämä on terävä mielen tapa etsiä lepopaikkoja, mutta hylätä ne oleskelupaikkoina. Suuri kiinalainen filosofi Lao-Tse sanoo: "Itsensä hallitsevan tapa on toimia ilman taistelua." Hän ei ole passiivinen ja kuitenkin hän on äärimmäisen negatiivinen; hän ei ole myönteinen, kuitenkin hän on tosi toiminnan ruumiillistuma. Henkinen elämä on täynnä paradokseja, ja ratkaisemalla toiminnan ja luopumisen paradoksin me ymmärrämme mielenhallinnan salaisuuden.
Suom. A. D. S.
elonpyörä — 1973 n:o 1
Etusivu Artikkelit