Emmi Leimu

Minän poistumisilmiö

Minän poistumisilmiö on toistaiseksi sana, jota ei käytetä paljon jokapäiväisessä keskustelussa. Tämä johtuu mm. siitä, että vielä ei yleisesti tiedetä, mikä ilmiö tai asia tämän käsitteen sisältönä on. Koska se kaikesta huolimatta koskee meitä jokaista, seuraavassa selostetaan erästä T. K. Laakson v. 1956 siitä pitämää esitelmää. Siinä on esitetty mm. seuraavia asioita ja väittämiä:

On olemassa ihmisiä, jotka ovat kokeneet unensa aikana havahtuneensa siihen, että ovat ikään kuin leijailleet oman fyysisen kehonsa yläpuolella. Toiset – ehkä hyvin monet – ovat ensin järkyttyneet kokemuksestaan, mutta selvittyään ensi hämmennyksestään tunteneet autuaallista oloa, koska ovat havainneet voivansa liikkua vapaasti riippumatta fyysisestä kehostaan, vieläpä siten, etteivät edes seinät ja muut esteet ole olleet haittana liikkumiselle. Merkillistä tässä kokemuksessa on myös se, että se "utukeho", joksi Laakso tuota toista olotilan muotoa nimittää, on täysin virheetön, vaikka asianomainen fyysinen keho olisi raihnainen ja sairas.

Tämän kokemuksen mahdollisuus ei riipu siitä, että ihminen olisi jotenkin sairas tai pois tiloiltaan, sillä täysin terveetkin saattavat kokea minän poistumisen. Mutta narkoottinen tila kyllä edistää tällaisen ilmiön syntymistä. Niinpä esim. synnytystilanteessa synnyttävä äiti voi joutua katselemaan omaa kehoaan itsensä ulkopuolelta ja kykenee seuraamaan tapahtumien kulkua, vaikka hänen tajuntansa ei ole fyysisessä kehossa.

Tätä minän poistumisilmiötä sanotaan nykyisin ESP-siirtymäksi. Tämä tunnus johtuu englantilaisista sanoista extra sensory perception, joka suomeksi merkitsee aistimitta tapahtuvaa havaitsemista. Vakavat tieteilijät ovat tutkineet tätä ilmiötä tarkkuusmenetelmin, vaikka yleensä luullaan, etteivät nämä asiat tiedemiehiä kiinnosta. Niinpä esim. Duken yliopiston professori Hornell Hart on esittänyt mielenkiintoisen raportin 155 tutkitun ylioppilaan kokemuksista. Näistä 30 % selitti kokeneensa fyysisen kehonsa ulkopuolella olemisen ja n. 20 % uskoi kokeneensa sellaista, vaikka kokemus oli jäänyt hämäräksi.

Hartin raportissa kerrotaan todennetusta tapauksesta, jolloin eräät kaksi henkilöä olivat olleet kosketuksissa toisiinsa siten, että vain toinen oli ollut fyysisessä kehostaan ja toinen "utukehossaan" – näin siitä huolimatta, että heidän välillään oli ollut 1000 mailin matka.

ESP-siirtymisilmiön kokeva henkilö havaitsee ensimmäiseksi olevansa tajuisena fyysisen kehonsa ulkopuolella ja toteavansa, että tajuava minä on tässä ulkopuolisessa kehossa. Tämä utumainen keho on niin kevyt, että se liikkuu kuin pilvi ilmassa. Parin minuutin kuluttua irtaantumisesta ESP-kehossa oleva havaitsee nousevansa hitaasti ylöspäin noin 1,5 metrin korkeudelle ja sitten kehon jalkapuoli alkaa laskeutua maata kohti ja keho jää pystyasentoon lattialle vuoteen jalkopäähän. Se, joka usein on kokenut tällaisen ilmiön, ei siitä millään tavalla järkyty, vaan katselee huvittuneena kehoaan ja lähtee vaellukselleen. Kun vaeltaja palaa retkeltään, sulautuu ESP-keho jälleen fyysiseen, ja nukkuminen jatkuu.

ESP-siirtymisilmiöön liittyy monenlaisia mielenkiintoisia seikkoja. On todettu, että useat "siirtyjät" havaitsevat fyysisen kehonsa ja ESP-kehonsa välillä kiinteän siteen. Tämä lähtee fyysisen kehon otsasta silmien väliltä ja päättyy ESP-kehon takaraivoon. Tämä side näyttää "hopeiselta" ja vaeltaja kokee siteensä voimakkaan sykähtelyn. Kaikki eivät erota tällaista hopeasidettä. Tajuiseksi tuleminen ESP-kehossa tapahtuu yleensä vasta sitten, kun kokija on jo useiden metrien päässä fyysisestä kehostaan. Kun tietoisuus palaa fyysiseen kehoon, saattaa se joskus tapahtua erittäin suurella nopeudella ja aiheuttaa heräämisen yhteydessä kipua päässä.

Useiden selostusten mukaan ESP-siirtyminen ei yleensä voi tapahtua muuten kuin sellaisessa tilassa, jossa ihmisen valvetajunta ei toimi, siis unitilassa, unitilaa lähellä olevassa horrostilassa, lyönnin aiheuttamassa tajuttomuustilassa, narkoosissa ja onnettomuuksissa, joiden johdosta ihminen tulee tajuttomaksi. Myös hypnoosin avulla voidaan saada tällainen siirtymisilmiö. Ellei mitään häiriöitä satu, ESP-kehon ja fyysisen kehon sulautuminen toisiinsa tapahtuu silmänräpäyksessä, eikä ilmiön kokijalla ole mitään huonovointisuuden tunnetta. Mutta toisinaan palautuminen ei tapahdu helposti. Vaikeuksia aiheuttaa mm. pelko, ettei yhteensulautumista tapahdukaan, mutta toisaalta juuri tämä pelko saa palautumisen aikaan.

ESP-siirtymisen palauttajina ovat erilaiset ilmiöt. Äkillinen valon syntyminen ja voimakkaan äänen kuuluminen aiheuttavat palaamisen. Nopeissa häirintätapauksissa – esim. kosketuksen perusteella – saattaa ESP-kehon palautuminen tapahtua miltei ampumisnopeudella, ja siitä voi olla seurauksena pitempiaikainen päänsärky ja pahoinvointi.

Usein kysytään, eikö ESP-siirtyjä jää kadulla kulkiessaan auton alle. ESP-kehossa liikkuneet sanovat todenneensa, että mitkään kiinteät esineet eivät haittaa heidän liikkumistaan, joten he voivat kulkea esteettömästi autojen, junien ja lentokoneiden lävitse niiden aiheuttamatta mitään vahinkoa tai edes ESP-kehon palautumista fyysiseen.

Näin kertoi siis T. K. Laakso. Niille, jotka haluaisivat tietää, voiko kuka tahansa oppia tällaisen ESP-siirtymisen, on sanottava, että sitä ei pitäisi lainkaan harjoitella. Se saattaa muodostua hyvin vaaralliseksi, ellei henkilö ole henkisesti kypsä ottamaan vastaan tällaisia kykyjä.

Poistumisilmiön tutkiminen johdattaa meidät ihmisen arvoituksen ongelman ääreen. Joudumme kysymään, onko ihminen sielullisena olentona sittenkin jotakin muuta kuin vain keskushermoston korkealle kehittynyttä biologista toimintaa, kuten niin viisaasti halutaan väittää. Vielä voimme kysyä, mikä on se kaikkiallinen henki, joka elävöittää olemiston ja joka määrää ne tiet, joita ihmisyksilön on kuljettava. Ja niin ikään saatamme kysyä, voiko sielu uudelleen kiinnittyä maaelämään syntyvään kehoon hankkiakseen lisää kokemuksia ja onko siis jälleensyntyminen sittenkin mahdollista. Nämä kysymykset ovat tosiaan tutkimisen arvoisia, ja jos esimerkiksi atomipommin kehittämiseen uhratut varat olisi käytetty näiden asioiden tutkimiseen, meillä olisi ehkä sellainen humanitäärinen lääke, joka parantaisi ihmiset "ismimaniasta", ja olisimme paljon lähempänä maailmanrauhaa kuin mihin on päästy atomipommin kehittämiseksi suoritetun tutkimustyön avulla.

Elonpyörä – 1967 n:o 1


Etusivu Artikkelit