V. Jussila

Mahabharatan ja Bhagavad Gitan symboliikkaa

Pääkonsuli Juho Savio on suomentanut Intian kuuluisan kansalliseepoksen Mahabharatan. Käännös on tehty intialaisen Rajagopalacharin englanninkielisestä kansanomaisesta laitoksesta. Suomalaisille mytologian lukijoille on näin avautunut uusia osia Intian muinaisen kirjallisuuden rikkaasta aarreaitasta. On toivottavaa, että J. Savio jatkaa käännöstyötään, sillä kielellemme on käännetty Intian kirjallisuutta hyvin niukasti.

S. Radhakrishnan väittää (Indian Philosophy), että Mahabharataa alunperin nimitettiin Bharata Samhitaksi ja että se käsitti 24 000 säettä. Myöhemmin se laajennettiin 6 000 000 säkeeksi. Tästä laajasta teoksesta on nykyisin jäljellä vain osa. Kirjoittaja puolestaan ei ole löytänyt Intian filosofiaa käsittelevistä kirjoista vahvistusta väitteelle, että eepos olisi joskus ollut näin valtava.

Nykyinen Mahabharata (suuri Bharata) sisältää n. 100 000 kaksoissäettä, jotka jakautuvat 18 kirjaan. Suomennettu eepos on lyhennetty laitos, 415 sivua.

Radhakrishnan kertoo, että "Mahabharata on historian, mytologian, politiikan, lain, teologian ja filosofian sekoitettu sanakirja. On yleinen sanontatapa, että mitä ei ole Mahabharatassa, sitä ei Bharatojen maassa myöskään ole." (Bharata Varsha oli Intian muinainen nimi. Intia oli tällöin alueellisesti paljon laajempi kuin nyt) .

Länsimaalaiset tiedemiehet sanovat, että Mahabharata on syntynyt muutamia vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua. Radhakrishnan mainitsee, että "se ei voi olla vanhempi kuin 10. vuosisadalta eKr." Mutta voi myös huudahtaa, kuten eräs Bhagavad Gitan kääntäjä: "Kauan on vanha Intia elänyt kuin vahtivuorolleen nukkunut sotilas, kauan ovat "kadonneen salaisuuden" vartijat odottaneet uusia taistelijoita sotakentälle..." Viime vuosisadalla elänyt oppinut intialainen sanskritkirjallisuuden tuntija Swami Saraswati lienee osunut asian ytimeen sanoessaan: "Mahabharatalainen aikakausi oli 5 000 vuotta eKr. Mahabharatan ja Veda-kirjojen tekijäksi mainitaan Vjsa (Vyasa)."

Wilsonin kääntämä Vishnu Purana kertoo: "Vishnu on Vjasan muodossa ilmoittanut Vedojen opetukset 28 kertaa ihmiskunnalle, sillä opetukset ovat eri aikakausina unohdetut."

Radhakrishnan arvelee Mahabharatan taistelujen ajaksi sitä kaukaista aikaa, jolloin kreikkalaiset (Yavanat), parthialaiset pahlavat ja skyyttalainen Sakas-heimo ryntäsivät Intiaan1. H. P. Blavatskyn Salainen Oppi sanoo, että Mahabharatan taistelut kuvaavat aikaa, jolloin taistelut riehuivat aurinkorodun ja kuusyntyisten välillä. Neljäs juurirotu oli lakaistava pois, jotta viides voisi syntyä.


1 Parthialaiset, jotka asuivat Kaspianmerestä kaakkoon, olivat myös skyyttalaista alkuperää. Skyyttalaiset ja muinaiset kreikkalaiset kuuluivat neljänteen juurirotuun, jonka kukoistusaika oli ennen arjalaisen rodun kehittymistä. Platon sanoo Kritias-dialogissaan, että "entisessä Kreikassa asui oivallinen, jalo ja ihailtava kansa... tästä kansasta nykyiset kreikkalaiset ovat pieni jäännös".


Aikakirjat kertovat, että mitä pitemmälle muinaisuuteen palataan, sitä halukkaampi on ihminen ollut taistelemaan. Mahabharata kuvaa aikaa, jolloin taistelu oli sotureille veren kutsu. Miekkojen kalske, jousien jännitys, sotavaunujen jyrinä, taisteluelefanttien kiljunta ja sotatorvien taistelukutsu olivat sotaisten urhojen mieluisinta musiikkia. Eepos laulaa ylistystä kuolemaa pelkäämättömille sotureille, mutta myöskin jumalallisille tietäjille, puoli-jumalille ja jumalolennoille. Se erottaa tarkoin oikeuden ja vääryyden, hyvän ja pahan. Erikoisen mielenkiintoista on huomioida noiden kaukaisten aikojen ihmisten ajatustapoja, puheita, uskomuksia ja perinnäistapoja.

Suomennettu eepos kertoo Bharata-suvun valtataistelusta. Kurujen kuningas Durjodhana on vääryydellä anastanut Pandun poikien kuningaskunnan. Kun jälkimmäiset ryhtyvät vaatimaan perintöosuuttaan eikä siihen suostuta, syttyy kansalaissota kahden valtavan armeijan, kurujen (kauravien) ja pandujen välille. Krishna, Vishnu-jumaluuden ruumistus, toimii Arjunan taisteluvaunujen ajajana. Päivästä toiseen käydään kiihkeitä taisteluja, mutta oikeus voittaa. Arjuna, Krishna ja Pandunpojat seisovat lopulta voittajina taistelutantereella, Kurukshetran kentällä. Mutta taistelujen päätyttyä muutamat kurujen eloonjääneet sotilaat surmaavat ne pandujen armeijan eloonjääneet rippeet.

Tässä eepoksessa Ramajanaan perehtyneet lukijat tapaavat tuttuja hahmoja. H. P. Blavatskyn Salainen Oppi selostaa eräitä Puranoissa mainittujen olentojen peräkkäisiä ruumistuksia. Rama-junassa Rama, Vishnun ruumistuma, surmaa Ravanan, Lankan kuninkaan. Viimemainittu on jälleensyntynyt Shishupalana. Hän vihaakin Krishnaa, kuten vain itse pahuus voi vihata hyvyyden ruumiillistumaa. Krishna on myös Vishnun ruumistuma. Krishnan ja Shishupalan välille syntyy kaksintaistelu, jossa viimemainittu saa surmansa.

Verratkaamme toisiinsa Ramajanan ja Mahabharatan kuvaa maa ihmistä. Ensin mainittu eepos on paljon varhaisemmalta ajalta kuin jälkimmäinen. Raman ajan ihmiskunta oli suureksi osaksi rakshasoja, jättiläisiä.

Tieteellinen muinaistutkimus pitää kertomuksia jättiläisistä satuina. Meikäläiset teologit taas sanovat Vanhan Testamentin maailmankuvan vanhentuneen. Kuinka voisi viisaus vanhentua, olkoon se ilmoitettu muinais- tai nykyaikana? Mutta se voidaan jonakin aikana unohtaa. Intialaiset kirjat puhuvat suunnattoman kookkaista Daitjoista ja Danavista, Ceylonilla on rakshasatsa. Kaldealla oli Nimrod ja juutalaisilla Moabin maan Eminit ja kuuluisa jättiläinen Anakim (4 Moos. 13:34). Mooses puhuu Oo'ista (5 Moos. 3:11), jonka vuode oli yhdeksän kyynärää (4,5 metriä) pitkä ja neljä kyynärää (2 m) leveä. Ei myöskään Goljat ollut aivan pikkupojan mittainen (kuusi kyynärää ja kämmenen leveys). Lisäksi antiikin tietomiehet, Hercdotos, Diotorcs, Siculus, Plinius, Plutarkhos ja Filostratos todistavat, että heidän aikalaisensa mainitsevat lukemattomia aikoja sitten kuolleiden jättiläisten luurankoja, joista he itse olivat henkilökohtaisesti nähneet muutamia.

Ramajana kuvaa erästä jättiläistä, rakshasaa, joka nukkui suurimman osan elämäänsä. Tämä heräsi aina monien vuosien kuluttua, ahmi suurten eläinten ruhoja ja nukkui jälleen. Tämä kuvaa ihmisen tajunnan tilaa noina varhaisina ihmiskunnan lapsuuden aikoina. Ihmisen tajunta oli enemmän kääntynyt sisäänpäin kuin ulospäin. Hänen näkönsä oli kehittymätön, katse oli sumuinen ja hämärä. Intian vanhoja eepoksia tutkiessa voi lukijaa hämmentää se, että näkymättömän maailman oliot antavat neuvoja ihmisille ja usein sekaantuvat heidän keskusteluihinsa, tapahtumien kulkuun jne. Mutta atlantilaisena aikana ihmisen sielunrakenne oli aivan toisenlainen kuin nyt. Silloin ihminen näki paremmin näkymättömän maailman olentoja kuin näkyväisen. Edelliset olivat hänelle todellisempia kuin jälkimmäiset, ja hän voi helposti seurustella ja keskustella heidän kanssaan.

Mahabharatan aikakauden ihminen on astunut jo huiman askeleen eteenpäin kehityksen tiellä. Hän ei ole tosin vielä menettänyt kykyään päästä kosketukseen näkymättömien olentojen kanssa, mutta hänen älynsä on jo kehittyneempi ja hän pystyy täysin huomioimaan fyysisen tason olentoja. Krishnan kuolinvuodeksi väitetään vuotta 3102 eKr., jolloin esiintyi eräs harvinainen planeettayhtymä. Tätä vuotta pidetään idässä myös nk. Mustan Ajan (Kali Jugan) alkamishetkenä.

Tieteellisen maailman hyväksytty mielipide ei vielä tunnusta, että eri kansojen mytologisiin teoksiin sisältyisi kätkettyä viisautta. Eräs ansioituneimmista sanskritin kirjallisuuden kääntäjistä oli saksalais-englantilainen professori Max Müller. Hän on englannin kielelle kääntänyt hyvin runsaasti intialaista kirjallisuutta. Hänkään ei uskonut, että tämä kirjallisuus voisi sisältää kätkettyä viisautta. Gerald Massey, runoilija ja Egyptin tuntija, kertoo eräässä luennossaan seuraavasti:

"Kolmenkymmenen vuoden ajan on prof. Max Müller opettanut kirjoissaan ja luennoissaan... että mytologia on eräs kielen tauti ja että muinainen vertauskuvasto oli tulos jostakin, mitä voisi kutsua alkuaikojen järjettömyydeksi".

Mytologia oli kuitenkin muinaisuuden opettajien tapa pukea tiedon salaisuudet vertauskuvien muotoon. Onkin sanottu ettei intialaista palmunlehteä, assyrialaista tiiltä, egyptiläistä papyrusta eikä heprealaista kirjakääröä ole luettava pelkän ulkonaisen tekstin perusteella, vaan että ne kaikki sisältävät salaista vertauskuvastoa. Samaan tulokseen lienee tullut Renouf, koska hän Hibbert-luennoissaan lausuu: "Mytologia on vanhimman tieteen säilytysvarasto, ja mikä meille on erittäin tärkeää, on, että kun se kerran taas oikein tulkitaan – se on tuleva niitten väärien jumaluusoppien surmaksi, jotka se tietämättään on matkaan saattanut".

Bhagavad Gitan tapahtumat ja vertauskuvasto

Bhagavad Gita, jota ei ole otettu nyt suomennettuun eepokseen, käsittää n. 700 kaksoissäettä. Sitä pidetään yhtenä maailman kirjallisuuden kauneimmista helmistä. Se on tiivistettyä viisautta, oppia jumalallisesta olemuksesta. Tri Albert Schweitzer kertoo teoksessaan Indian Thouhgt: "Kun Bhagavad Gita tuli tunnetuksi Euroopassa 18. vuosisadan lopussa ja 19. vuosisadan alussa, se vastaanotettiin ihastuksella. William von Humboldt (saksalainen valtiomies ja filosofi) pyhitti sille laajan tutkielman Berliinin Akatemiassa 1825-26. Hän kirjoitti kirjeessä Friedrich von Gentz'lle: "Se on luultavasti syvämielisin ja ylevin teos, mitä maailma voi osoittaa. Kiitän Jumalaa, joka antoi minun elää tarpeeksi kauan, että voin tutustua tähän teokseen". Viimeinen lause saksalaisen tri Franz Hartmannin Bhagavad Gitan käännöksestä.

(Seuraava teksti on otettu Gitan ensimmäisestä luvusta. Sulkumerkkien välissä olevat kohdat ja kirjoituksen viimeinen kappale ovat kirjoittajan lisäystä.)

(Kuolevaisen taistelu luonnonvoimia vastaan on koko traagisuudessaan kuvattu Gitan ensimmäisissä luvuissa.) Kurukshetran pyhälle taistelukentälle on keräytynyt kaksi valtavaa armeijaa taistelua varten. (Kurun kenttä on sielun taistelutanner.) Jalo kuninkaanpoika Arjuna, pyhän joogatieteen oppilas, pyytää opettajaltaan Shri Krishnalta (korkeimmalta jumalalliselta Minältään), että hän saisi sotavaunuineen (so. fyysisessä ruumiissaan) mennä molempien sotajoukkojen väliselle rajalle. Hänen toivomuksensa täytetään. Arjuna tarkastelee ensin kentän äärimmäisessä laidassa olevaa Pandun poikien armeijaa. Sen soturit ovat harvalukuiset.

(Kerrotaan, että tämän armeijan taistelijat ovat pukeutuneet valkoisiin sotavaippoihin ja heidän aseistuksenaan ovat kultaiset jouset ja hopealle hohtavat kilvet. Lisäksi kerrotaan, että tämän sotajoukon ylipäällikön korkeimpana neuvonantajana tulee olemaan jumalainen Krishna, Vishnu-jumaluuden ruumiillistuma. Jos hyökkäys on kuolemattoman Krishnan neuvon mukainen, niin se on aina oleva vastustamaton eikä ammuttu nuoli koskaan lennä harhaan.)

Sen jälkeen Arjuna tarkastelee toista armeijaa, joka on edellistä huomattavasti suurempi. Sen eri osastoja komentavat sodassa karaistuneet sankarit, kuten urhoollinen Nyrkinkuningas, kiivas Sotavimmainen, Sudenvatsa, tuo hirmutöinen ym. maineikkaat ruhtinaat. Tämä on kurujen (kauravien) sotajoukko ja sitä komentaa pelätty Bhisma; puolijumala, jota sanotaan kuningas Santanun ja jumalatar Gangan pojaksi. (Kerrotaan, että tämä on niin valtava armeija, ettei kukaan kuolevainen hallitsija ole koskaan kyennyt keräämään niin suurta joukkoa. Kuolevaisen silmä ei voi erottaa, missä soturien rivit loppuvat. Xerses'in laumat ja Rooman rautaiset legioonat yhteenlaskettuina olisivat olleet vain pieni kääpiöarmeija tähän verraten. Tämän sotajoukon ulkomuoto on pelottava, ja heidän sotisopansa heijastuvat auringon kajastuksessa tummina ja uhkaavina.)2


2 Paavali ymmärsi, miten valtavia joukkoja taistelevan sielun on voitettava. Hän sanoo: "Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6:12) Vrt. myös Jeesuksen sanoja: "En ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan." Suuren osan näistä joukoista muodostavat nk. elementaalit, luonnonhenkien kehittymättömimmät joukot, jotka pyrkivät kansoittamaan ihmisen sielua. Ne eivät luonteeltaan ole hyviä eikä pahoja, mutta ovat alaspäinvievässä kehitysjärjestelmässä. Ramajana selostaa luonnonhenkien ominaisuuksia tuulen pojan, apina Hanumanin hahmossa.


Kun Arjuna on katsellut molempia sotajoukkoja, hän tietää, että hänen on taisteltava viimemainitun armeijan pahatahtoisia laumoja vastaan. Eniten häntä hämmästyttää se, että hänen omia sukulaisiaan on kummassakin sotajoukossa. Hänet valtaa sääli, ja hänen silmänsä ovat täynnä kyyneleitä. Hän sanoo: "Jos löisin nuo Sokeanvaltiaan pojat, mitä iloa siitä olisi? Surmatessamme nuo hurjat ainoastaan synti saisi vallan meissä. Jospa Sokeanvaltiaanpojat kohotetuin asein surmaisivat minut tässä taistelussa ilman vastarintaa ja ilman suolaa, niin se olisi minulle onnellisinta. En tahdo käydä taisteluun omia sukulaisiani vastaan. En myöskään halua kuninkuutta, vaikka saavuttaisin vallan kaikissa kolmessa maailmassa. En halua taistella." Ja hän heitti luotaan jousensa ja nuolensa ja vaipui vaunujen istuimelle surun murtamin sydämin.

Shri Krishna, Siunattu Herra sanoi: "Oi Arjuna, mistä sinuun on tullut tuo heikkous näin vaarallisessa taistelussa, tuo häpeällinen pelkuruus, joka sulkee sinulta taivaan. Nouse, käy taisteluun Arjuna."

Nytpä kurujen iäkäs heimopäällikkö, tuo kunnianarvoisa, puhalsi torveensa rohkaistakseen Arjunaa. Se oli myöskin merkki valtavan taistelun alkamisesta. Kunnianarvoisen torvi kajahti kuin leijonan karjunta. Silloin muutkin väkevät sankarit puhalsivat sotatorviinsa. Tämä hirvittävä meteli pani Sokeanvaltiaan poikien sydämet vapisemaan ja täytti pauhinalla taivaan ja maan.

Kun Arjuna ei vieläkään noussut taisteluvaunuissaan, niin Krishna selosti hänelle kahdeksassatoista keskustelussa, miten hän joogaa harjoittamalla voi lyödä nämä Sokeanvaltiaan voittamattomilta näyttävät joukot. Nämä Krishnan ja Arjunan, kuolemattoman ja kuolemattomuuteen pyrkijän, keskustelut on ikuistettu kuolevaisille Bhaghavad Gitassa. Joogan harrastajat ovat tutkineet sitä hartaina vuosisadasta toiseen.

Kuolevaisen suuri taistelu on käyty. Prinssi Arjuna kulkee Kurun taistelukentällä. Mitä miettii joogi, yksinäinen kulkija? Krishna (ihmistä "varjostava" ja hänessä asuva jumalallinen ihminen) sanoo: "Oi kuolemattomuuteen pyrkijä. Sinulle on opetettu: Tapa himosi ja tukahduta tunteesi. Oi he sokeat. Niitä ei voi tappaa vaan jalostaa. Mutta miten niitä voisi jalostaa, jos ei tunne niiden luonnetta, olemusta ja tarkoitusta. Tähän päivään asti Sokeanvaltiaan poikien mahti on ollut sinun käskijäsi. Ne ovat pimentäneet järkesi, sumentaneet näkösi ja himmentäneet kuulosi. Nyt käsität, että intohimot ja pyyteet eivät olleet omaa taivaallista olemustasi. Ne olivat vain välttämättömiä oppaitasi, kunnes "taistelija" heräsi ja varustautui taisteluasein. Ennen tätä taistelua sinä aina kuljetit mukanasi demonien (pahoja henkiä) valtavaa joukkoa. Ne olivat sinun käskijöitäsi. Nyt ne tottelevat pienintäkin viittaustasi. Osat ovat vaihtuneet, oi Peräänantamaton. Nyt ovat aistisi hillityt ja horjumatonta ajatustasi ei järkytä tuulten (mielenliikutusten) värinä ja myrskyjen (himojen) pauhu. Nyt olet valtias kolmessa maailmassa (fyysisessä, tunne- ja ajatus-maailmassa) . Ennen olit oppilas, oi kuolematon joogi, nyt olet opettaja. Kurukshetran taistelu tulee tapahtumaan kaikkina aikakausina. Opetuksesi ovat tarkoitetut sekä nykyisille että tuleville sukupolville. Siunattu olkoon Kurukshetran, kuolemattomuutta etsivän sielun, taistelukenttä.

Elonpyörä — 1964, n:o 1


Etusivu Artikkelit