Elämäntoiminnat, muisti ja sielunkasvu

   Tutkittuamme seitsemää maailmaa tai ainetilaa olemme huomanneet, että kukin niistä täyttää määrätyn tehtävän luonnon taloudessa. Olemme huomanneet, että Jumala, Suuri Henki, jossa me todella ja totisesti "elämme liikumme ja olemme", on se voima, joka läpäisee ja ylläpitää elämällään koko maailmankaikkeuden. Tämä elämä asustaa ja virtaa kuuden alemman maailman jokaisessa atomissa ja kaikessa, mitä näihin maailmoihin sisältyy, mutta ainoastaan kolmiyhteinen Jumala asustaa korkeimmassa seitsemännessä maailmassa.
   Seuraava, kuudes alue, on neitseellisten henkien maailma. Täällä ovat jumalallisen "liekin" kipinät, ennenkuin ne aloittavat pitkän pyhiinvaellusmatkansa viiden kiinteimmän maailman läpi kehittääkseen piilevät mahdollisuutensa dynaamisiksi voimiksi. Samoin kuin siemen ilmentää piilevät mahdollisuutensa kun se kylvetään maahan, niin neitseelliset hengetkin ajan tullen ja kuljettuaan aineen (kokemusten koulun) läpi, tulevat jumalallisiksi "liekeiksi," jotka kykenevät luomaan maailmankaikkeuksia omasta itsestään.
   Viisi alempaa maailmaa muodostaa ihmisen kehityskentän ja niistä kolme alinta ja kiinteintä ovat hänen nykyisen kehityksensä näyttämönä. Tarkastelemme kuinka hän on yhteydessä viiteen maailmaan sopivien käyttövälineidensä kautta. Muistamme, että kaksi näistä maailmoista on jaettu kahteen suureen alatasoon ja että ihmisellä on sopiva käyttöväline jokaiseen alueeseen.

   Ihmisen seitsenkertainen rakenne

   Valveilla ollessa kaikki käyttövälineet ovat yhdessä. Ne läpäisevät toinen toisensa kuten veri, imuneste ja muut nesteet läpäisevät ruumiin. Siten minä kykenee toimimaan fyysisessä maailmassa.
   Me ihmiset toimimme yksilöinä abstraktisen ajattelun alueen hienossa aineessa, jota olemme kehittäneet yksilöllisen auramme ympärille. Siinä näemme vaikutelmat, jotka ulkomaailman sysäykset aistiemme kautta ovat tehneet eetteriruumiiseen. Nämä yhdessä tunteiden ja halujen kanssa vaikuttavat tunneruumiiseen ja kuvastuvat mieleen.
   Näiden mentaalisten kuvien mukaan luomme mielipiteemme vastaavista asioista abstraktisen ajattelun alueen aineeseen. Nämä johtopäätökset ovat ideoita. Tahdonvoimalla heijastamme idean mieleemme, jossa se saa konkreettisen muodon ajatuskuvana vetäen ympärilleen järki-ainetta konkreettisen ajattelun alueelta.
   Järki on kuin heijastuskoneen linssi. Se heijastaa mielikuvan yhteen kolmesta eri kohteesta riippuen ajattelijasta, joka elävöittää ajatusmuodon.
   1) Se voidaan heijastaa tunneruumiiseen pyrkimällä kiihottamaan tunnetta, jolloin se aiheuttaa välittömän toiminnan.
   a) Jos ajatus herättää mielenkiintoa, joko puoleensavetävä tai luotaantyöntävä voima alkaa toimimaan.
   Jos puoleensavetävän voiman keskihakuinen voima herää, se tarttuu ajatukseen, pyörittää sen tunneruumiiseen ja antaa mielikuvalle lisää elinvoimaa ja pukee sen tunneaineeseen. Näin ajatus vaikuttaa eetteriaivoihin ja johtaa eetterivoiman vaadittavien aivokeskusten ja hermojen kautta liikkuviin lihaksiin, jotka suorittavat välttämättömän toiminnan. Täten ajatuksen voima on tullut käytetyksi ja kuva jää eetteriruumiin eetteriin muistiin siitä teosta ja tunteesta, joka sen aiheutti.
   b) Luotaantyöntävä voima on keskipakoinen ja jos ajatus kiihottaa sen toimintaan, niin syntyy ajatusmuodossa taistelu henkisen voiman (ihmisen tahdon) ja tunneruumiin välillä. Tämä on taistelua omantunnon ja himon välillä, korkeamman ja alemman luonnon välillä. Vastustuksesta huolimatta henkinen voima koettaa pukea ajatusmuodon tunneaineeseen, jota se tarvitsee voidakseen vaikuttaa aivoihin ja lihaksiin. Luotaantyöntävä voima pyrkii hajottamaan kokoontuvat aineet ja karkottaa ajatuksen. Jos henkinen energia on kyllin vahva, se saattaa päästä aivokeskuksiin tunneaineeseen puettuna ja vaikuttamalla eetterivoimaan se voi saada aikaan toiminnan. Muistiin jää elävä kuva taistelusta ja voitosta. Jos henkinen energia haihtuu ennenkuin toimintaa on tapahtunut, niin luotaantyöntävä voima voittaa sen ja se painetaan muistiin kuten muutkin ajatusmuodot, jotka ovat energiansa kuluttaneet loppuun.
   c) Jos ajatusmuoto kohtaa kuihduttavaa välinpitämättömyyttä, niin riippuu sen sisältämän henkisen energian voimakkuudesta kykeneekö se aiheuttamaan toimintaa vai jättääkö se liike-energian haihduttua yksinkertaisesti vain heikon kuvan eetteriruumiin heijastavaan eetteriin.
   2) Jos ulkoapäin tulevat sysäykset mentaalisina kuvina eivät vaadi välitöntä toimintaa, niin nämä ajatuskuvat voidaan painaa heijastavaan eetteriin yhdessä mielikuvan luomien ajatusten kanssa käytettäviksi tulevaisuudessa. Hengellä on aina älyn kautta vapaa pääsy tietoiseen muistin muistilokeroihin. Se voi milloin tahansa herättää eloon siellä olevan kuvan johtamalla siihen uutta henkistä voimaa ja suuntaamalla sen tunneruumiiseen vaatimaan toimintaa. Aina kun samaa ajatuskuvaa käytetään, se voimistuu elinvoimaisuudessaan ja käyttökelpoisuudessaan vaatien toimintaa kiihkeämmin kuin ennen, koska kertauksen kautta ajatusilmiö luo syvät urat itselleen näin kasvaen ja voimistuen.
   3) Kolmas tapa käyttää ajatusvoimaa on antaa tietoa suggestiolla toisen ihmisen mieleen, jne. kuten esim. ajatuksen siirrossa tapahtuu. Se voidaan myöskin suunnata toisen ihmisen tunneruumiiseen vaatimaan toimintaa kuten hypnotisoija vaikuttaa uhriinsa. Hypnotisoijan ajatusvoima toimii, niin että se tuntuu uhrin omalta ajatukselta. Jos sillä on yhtäläisyyttä hypnotisoitavan omien ajatustensa kanssa, toimii se kuten on selitetty pykälässä 1 a. Jos se taas on vastoin hänen omaa luontaista ajatustapaansa, toimii se kuten kerrotaan pykälissä 1 b ja 1 c.
   Kun määrätyn ajatusmuodon tehtävä on täytetty, tai sen energia on haihtunut koetettuaan turhaan saavuttaa haluamaansa vaikutusta, palaa se takaisin lähettäjälleen tuoden mukanaan häviämättömän kuvauksen matkastaan. Sen menestys tai epäonnistuminen on painettuna ajatuksen luojan eetteriruumiin heijastavan eetterin negatiivisiin atomeihin, joissa se muodostaa osan siitä ajattelijan elämän ja toiminnan kuvasarjasta, jota sanotaan alitajunnaksi.
   Tämä alitajuinen muisti on paljon tärkeämpi kuin muisti, johon meillä on tietoinen pääsy, koska tietoinen muisti perustuu epätäydellisille ja harhaanjohtaville aistihavainnoille. Tämä muistivarasto on vapaaehtoinen muisti tai itsetietoinen äly.
   Tahdosta riippumaton muisti tai alitajunta syntyy eri tavalla ja on nykyisellä kehitystasolla kokonaan hallintamme ulkopuolella. Eetteri painaa herkkään valokuvauslevyyn tarkan kuvan ympäröivästä maisemasta ottaen huomioon pienimmänkin yksityiskohdan kokonaan välittämättä siitä, onko valokuvaaja ne huomannut. Samoin eetteri, joka sisältyy hengittämäämme ilmaan, kantaa mukanaan tarkan ja yksityiskohtaisen kuvan kaikesta, mikä meitä ympäröi. Tämä ei koske ainoastaan aineellisia asioita, vaan myös kaikkia olemisen tiloja, jotka joka hetki ovat aurassamme. Pieninkin ajatus, tunne tai halu painautuu keuhkoihimme, joista se imeytyy vereen. Veri on yksi eetteriruumiin korkeimpia saavutuksia, koska se kantaa ravinnon jokaiseen ruumiin osaan ja on minän suoranainen käyttöväline. Kaikki siihen sisältyvät kuvat ovat painetut eetteriruumiin negatiivisiin atomeihin ja toimivat tuomarina kuolemanjälkeisessä selvittelyssä ihmisen kohtaloa määrättäessä.
   Muisti (tai niin sanottu äly), sekä itsetietoinen että alitajuinen, käsittelee kokonaan tämän elämän kokemuksia. Se koostuu vaikutteista, jotka tapahtumat luovat eetteriruumiiseen. Nämä vaikutukset voidaan muuttaa ja kokonaan hävittääkin, kuten huomaamme syntien anteeksiannosta puhuttaessa muutamia sivuja myöhemmin. Tämä saadaan aikaan vaikutteiden poistamisella eetteriruumiin eetteristä.
   On myöskin olemassa ylitajuinen muisti. Se on arkisto, joka sisältää kaiken edellisissä elämissä kerätyn tiedon ja ominaisuudet, jotka ehkä tässä elämässä ovat uinuvina. Menneisyys on häviämättömästi tallennettu elämänhenkeen. Se ilmenee tavallisesti, joskaan ei täydellisesti, omanatuntona tai luonteena. Se elähdyttää jokaisen ajatusmuodon toisinaan neuvoja antaen, toisinaan taas vastustamattomalla voimalla vaatien toimintaa, joka tuntuu olevan vastoin järkeä ja omaa halua.
   Tämä elämänhengessä oleva ylitajuinen muisti voi joskus aiheuttaa suoranaisesti toimintaa pukeutumatta äly- tai tunneaineeseen. Tämä tapahtuu usein naisissa, joiden eetteriruumis on positiivinen sekä kehittyneissä mies- ja naispuolisissa yksilöissä, joiden eetteriruumis on herkistynyt puhtaan ja pyhän elämän, rukouksen ja kehityksen kautta. Silloin sen ei aina tarvitse alistua järjen hallittavaksi ja ehkä sen voittamaksi. Intuition tai sisäisen opetuksen muodossa se joskus vaikuttaa suoraan eetteriruumiin heijastavaan eetteriin. Mitä nopeammin huomaamme sen ja opimme seuraamaan sen käskyjä, sitä useammin se puhuu iäiseksi hyödyksemme.
   Valveilla ollessamme tunneruumis ja äly hävittävät toimintansa kautta alituisesti fyysistä ruumista. Jokainen ajatus ja jokainen liike särkee sen kudoksia. Eetteriruumis pyrkii uskollisesti rakentamaan sopusointua uudistaen, mitä toiset käyttövälineet ovat repineet rikki. Se ei kuitenkaan kykene kokonaan vastustamaan voimakkaasti hyökkääviä ajatuksia ja mielijohteita. Vähitellen se väsyy ja tulee aika, jolloin se luhistuu. Sen "pisteet", niin sanoaksemme, kuihtuvat kokoon. Elämänneste ei virtaa hermojen läpi enää riittävästi, ruumis väsyy, uupumus hämmentää ajattelijan ja sen on pakko poistua ruumiista vieden tunneruumiin mukanaan. Korkeampien käyttövälineiden poistuessa jää fyysinen ruumis eetteriruumiin läpäisemänä siihen tajuttomuuden tilaan, jota sanomme nukkumiseksi.
   Nukkuminen ei kuitenkaan ole toimettomuutta, joksi ihmiset yleensä sitä luulevat. Jos niin olisi, ruumis olisi aamulla samanlaisessa tilassa kuin illalla nukkumaan mennessä, väsymys olisi aivan yhtä suuri. Päinvastoin, nukkuminen on kiihkeän toiminnan aikaa, ja mitä vilkkaampaa toiminta on, sitä arvokkaampaa nukkuminen on. Sen aikana kudokset puhdistuvat myrkyistä, jotka mentaalinen ja fyysinen toiminta ovat päivän aikana aiheuttaneet. Kudokset rakentuvat uudelleen ja ruumiin rytmi asettuu ennalleen. Mitä huolellisempaa tämä työ on, sitä suurempi hyöty nukkumisesta on.  
   Tunnemaailma on viisauden ja sopusoinnun valtameri. Unen aikana minä vie älyn ja tunneruumiin sinne jättäen alemmat käyttövälineensä uneen. Minän ensimmäinen työ siellä on älyn ja tunneruumiin rytmin uudelleen virittäminen. Tämä tapahtuu vähitellen tunnemaailman sopusointuisten värähtelyjen virratessa niiden läpi. Tunnemaailmassa on ainetta, joka vastaa elämännestettä ja se läpäisee fyysisen ruumiin eetteriruumiin kautta. Korkeammat käyttövälineet tavallaan upottautuvat tähän elämännesteeseen. Voimistuttuaan ne alkavat työskentelemään eetteriruumiissa, joka on jäänyt nukkuvan fyysisen ruumiin yhteyteen. Eetteriruumis alkaa jälleen välittämään aurinkoenergiaa uudistaen fyysistä ruumista, käyttäen erikoisesti kemiallista eetteriä tähän tarkoitukseen.
   Tämä unen aikana tapahtuva käyttövälineidemme toiminta on perustana seuraavan päivän toiminnalle. Ilman tätä uudistavaa työtä unesta herääminen ei olisi mahdollista, koska minän oli pakko jättää väsymyksestä käyttökelvottomiksi tulleet käyttövälineensä. Jos väsymystä poistavaa työtä ei tapahtuisi, jäisivät ruumiit unitilaan kuten joskus transsissa tapahtuu. Nukkumisen aikana tapahtuva käyttövälineiden uudelleen elvyttäminen tekee unen paremmaksi terveyden ylläpitäjäksi kuin lääkäri tai lääkkeet. Pelkkä lepääminen ei voi korvata unta. Ainoastaan silloin, kun korkeammat käyttövälineet ovat tunnemaailmassa, lakkaa täydellinen kuluminen ruumiissa ja uudistavan voiman sisään virtaaminen on mahdollista. On totta, että levon aikana eetteriruumiin työtä ei häiritse fyysisen ruumiin toiminnasta aiheutuva kudosten särkyminen, mutta sen täytyy kuitenkin vastustaa ajatusten kuluttavaa energiaa, eikä se voi ottaa vastaan tunneruumiin ulkopuolelta tulevaa elvyttävää voimaa, joka siihen nukkumisen aikana voi virrata.
   Joskus tapahtuu ettei tunneruumis kokonaan vetäydy pois, vaan jää osittain yhteyteen eetteriruumiin kanssa, joka on aistinhavaintojen ja muistin käyttöväline. Siitä seuraa, että uudistus jää osittaiseksi ja tunnemaailman näyt ja toiminnat tulevat fyysiseen tajuntaan unien muodossa. Useimmat unet ovat sekavia, koska havaintokykymme on epätäydellinen. Syy tähän on, etteivät ruumiit ole oikeassa suhteessa toisiinsa. Tämä käyttövälineiden väärä suhde hämmentää myös muistin. Uudistava voima ei voi toimia kunnolla tässä tilassa ja seurauksena on rauhaton, unien täyttämä nukkuminen, josta ihminen herää väsyneenä.
   Kolminaishenki, minä elää ja toimii elämän aikana kolminaisruumiissa, johon se älyn siteellä on yhdistynyt. Tämä toiminta synnyttää kolminaissielun. Sielu on ruumiin henkevöitynyt luomus.

Kuvio 5 kuvaa ihmisen kymmenkertaista rakennetta.

   Ihminen on Kolminaishenki ja hänellä on äly, jonka avulla hän hallitsee kolminaisruumista. Hän on luonut sen itsestään saavuttaakseen kokemusta. Tämän kolminaisruumiin hän muuttaa kolminaissieluksi, jonka kautta hän kohottaa itsensä voimattomuudesta kaikkivaltiuteen.

Jumalallinen henki	}	vuodattaa itsestään	{	Fyysisen ruumiin	}	joista kehittyy	{	Itsetietoinen sielu
Elämänhenki				Eetteriruumiin				Älysielu
Inhimillinen henki				Tunneruumiin				Tunnesielu

  Älyn peili antaa yhä enemmän henkistä kasvua sitä mukaa kuin ajatukset, joita se välittää hengestä ja henkeen kiillottavat sitä kirkkaammaksi ja terästävät ja vahvistavat sitä polttopisteenä yhä kiinteämmäksi, kunnes se on yhtenä ainoana pisteenä täydellisesti mukautuvana hengen hallittavaksi.

   Sopiva ruoka ravitsee ruumista aineellisessa merkityksessä ja samalla tavalla hengen työ fyysisessä ruumiissa, kun sen tuloksena on oikea toiminta, edistää itsetietoisen sielun kasvua. Auringon voimat vaikuttavat eetteriruumiiseen ja ravitsevat sitä, jotta se vuorostaan vaikuttaisi fyysiseen ruumiiseen. Samoin myöskin muisti fyysisessä ruumiissa tehdystä toiminnasta, — himojen, tunteiden ja halujen toiminnasta tunneruumiissa sekä ajatusten ja aatteiden toiminnasta älyruumiissa aiheuttaa älysielun kasvamisen. Tunneruumiin korkeampien kaipausten ja tunteiden toiminta taas muodostaa tunnesielun.
   Kolminaissielu vuorostaan kiihottaa kolminaishengen tajuntaa.
   Tunnesielu, tunneruumiin luomus, lisää inhimillisen hengen käyttökelpoisuutta, joka on tunneruumiin henkinen vastapuoli.
   Älysielu lisää elämänhengen voimaa, koska älysielu on eetteriruumiista lähtöisin, joka taas on elämänhengen aineellinen vastapuoli.
   Itsetietoinen sielu lisää jumalallisen hengen tajuntaa, koska itsetietoinen sielu, on fyysisen ruumiin luoma ja fyysinen ruumis on jumalallisen hengen vastapuoli.
 

Kuolema ja kiirastuli

   Ihminen rakentaa ja kylvää kunnes kuoleman hetki saapuu. Kylvön, kasvun ja hedelmöimisen ajat ovat ohi. Elonkorjuun aika on saapunut, kun kuoleman luuranko tulee viikatteineen ja tiimalaseineen. Tämä on hyvä vertauskuva. Luuranko kuvaa ruumiimme suhteellisesti pysyvintä osaa. Viikate osoittaa, että tämä pysyvä osa, jonka henki juuri on korjaamaisillaan, on loppuun kuluneen elämän hedelmä. Tiimalasi hänen kädessään osoittaa, ettei hetki lyö, ennenkuin täysi matka on kuljettu muuttumattomien lakien mukaisesti. Kun tämä hetken saapuu, käyttövälineet eroavat toisistaan. Ihmisen elämä fyysisessä maailmassa on tällä kertaa päättynyt, eikä hän enää tarvitse fyysistä ruumista. Eetteriruumis, kuten olemme selittäneet, kuuluu fyysiseen maailmaan ja on vetäytynyt pois pään kautta jättäen fyysisen ruumiin elottomaksi.
   Korkeammat käyttövälineet, eetteriruumis, tunneruumis ja äly nähdään spiraaliliikkeellä jättävän fyysisen ruumiin vieden mukanaan yhden fyysisen atomin sielun. Ne eivät ota fyysistä atomia, vaan voimat, jotka sen kautta ovat toimineet. Kaikki kokemukset, jotka vasta loppuun kuluneen elämän aikana on koettu, ovat painautuneet juuri tähän atomiin. Ruumiin muut atomit ovat aika ajoin uusiutuneet, mutta tämä pysyvä atomi on aina jäänyt samaksi. Se on ollut pysyvä ei vain yhden elämän ajan, vaan se on ollut osana jokaisessa fyysisessä ruumiissa, jota minä elämiensä aikana on käyttänyt. Kuolemassa se vedetään pois ja herätetään uudelleen uuden fyysisen elämän alkaessa palvelemaan taas ytimenä, jonka ympärille fyysinen ruumis rakennetaan saman minän käytettäväksi. Sen tähden tätä atomia sanotaan "siemenatomiksi." Elämän aikana siemenatomi sijaitsee sydämen vasemmanpuolisessa lohkossa lähellä sen kärkeä. Kuolemassa se nousee aivoihin pneumogastrisen hermon kautta ja jättää korkeampien käyttövälineiden mukana fyysinen ruumiin päälaen- ja niskaluiden välisen sauman kautta.
   Kun korkeammat käyttövälineet ovat jättäneet fyysisen ruumiin ovat ne vielä siihen yhdistetyt hienon, välkkyvän hopealangan kautta, joka muistuttaa muodoltaan kahta kuutosta, jotka yhtyvät hakasten kohdalla. Katso kuviota 5 ½.

Kuvio 5 ½. Hopealanka, irrottamiskohta

   Toinen pää on kiinnitetty sydämeen siemenatomin kautta ja vasta siemenatomin irtautuminen pysäyttää sydämen. Lankaa ei katkaista, ennenkuin kuluneen elämän eetteriruumissa oleva kuvasarja on eletty uudelleen.
   On tärkeää, ettei ruumista polteta tai palsamoida ennenkuin kolme päivää kuoleman jälkeen. Koska eetteriruumis on vielä yhteydessä korkeampien käyttövälineiden kanssa ja ne kaikki ovat vielä hopealangalla yhdistettyinä fyysiseen ruumiiseen, voi ihminen jossain määrin tuntea ruumiinavauksesta tai muusta fyysiselle ruumiille tehdystä vahingosta johtuvan tuskan.
   Erikoisesti tulee välttää ruumiinpolttoa kolmena ensimmäisenä päivää kuoleman jälkeen, koska se yleensä hajottaa eetteriruumiin, joka olisi pidettävä vahingoittumattomana kunnes kuluneen elämän kuvasarja on muistona painettu tunneruumiiseen.
   Hopealanka katkeaa kohdasta, jossa kuutoset yhtyvät. Toinen puoli jää fyysiseen ruumiiseen, toinen seuraa korkeampia käyttövälineitä. Sillä hetkellä, kun hopealanka katkeaa, on fyysinen ruumis täydellisesti kuollut.
   Vuoden 1906 alkupuolella tohtori McDougall teki sarjan kokeiluja Massachusettsin yleisessä sairaalassa päästäkseen, jos mahdollista, selville siitä, jättääkö jokin tavallisissa oloissa näkymätön osa ruumiin sen kuollessa. Tätä tarkoitusta varten hän rakensi vaa'an, joka reagoi kolmen gramman painoeroon.
   Kuolemaisillaan oleva henkilö ja hänen vuoteensa asetettiin vaa'an toiselle lavalle; toiselle pantiin niin paljon painoja, että lavat pysyivät tasapainossa. Jokaisessa tapauksessa tehtiin sama huomio, että juuri sillä hetkellä, jolloin kuoleva henkilö veti viimeisen henkäyksensä, putosi se lava, jolla painot olivat, hämmästyttävällä nopeudella alas nostaen sekä vuoteen että ruumiin. Tämän jälkeen sanomalehdet ilmoittivat ympäri maan huikaisevissa pääkirjoituksissa, että "Tohtori McDougall oli punninnut sielun".
   Salatiede tervehtii ilolla nykyaikaisen tieteen keksintöjä, sillä ne toteavat aina samaa, mitä salatiede kauan ennen on opettanut. Tohtori McDougallin kokeet osoittavat lopullisesti, että jokin tavalliselle silmälle näkymätön osa jättää ruumiin kuolemassa. Harjaantuneet selvänäkijät ovat sen havainneet ja se on esitetty sekä esitelmätilaisuuksissa että kirjallisuudessa monia vuosia ennen tohtori McDougallin tutkimusta.
   Mutta tämä näkymätön "joku", jonka tiedemiehet punnitsivat, ei ole sielu. Siinä on suuri ero. Sanomalehtimiehet tekivät johtopäätöksensä liian nopeasti ilmoittaessaan, että tiedemiehet ovat "punninneet sielun." Sielu kuuluu korkeampiin alueisiin, eikä sitä voi koskaan punnita fyysisillä vaaoilla, vaikka ne olisivat kyllin herkät punnitsemaan miljoonasosan grammaa. Se, minkä tiedemiehet punnitsivat, oli eetteriruumis, joka on rakennettu neljästä eetteriaineesta ja kuuluu fyysiseen maailmaan.
   Kuten olemme huomanneet, jonkin verran eetteriainetta on eetterissä, joka peittää ruumiin osat. Se on osa fyysistä ruumista elämän aikana lisäten hiukan kasvin, eläimen ja ihmisen fyysisen ruumiin painoa. Kuolemassa se irtautuu ja siitä johtui painon väheneminen, jonka tohtori McDougall havaitsi tehdessään kokeilujaan kuolinhetkellä.
   Tohtori Mc Dougall punnitsi myös kuolevia eläimiä. Niissä hän ei kuitenkaan havainnut painon vähentymistä, vaikka kerran kokeilun kohteena oli suuri bernhardilaiskoira. Sen arveltiin todistavan, ettei eläimillä ole sielua. Vähän myöhemmin professori La V. Twining Los Angelesin Polyteknillisen Koulun Tiedeosaston johtaja teki kokeita hiirillä ja kissoilla, jotka hän pani ilmatiiviisti suljettuihin lasipulloihin. Hänen vaakansa olivat erittäin herkät ja ne suljettiin lasirasioihin, joista kosteus oli poistettu. Silloin huomattiin, että kaikkien eläimien paino väheni niiden kuollessa. Suurehko hiiri, joka painoi 12.8860 grammaa, keveni äkkiä 3.1 milligrammaa kuollessaan.
   Kissanpoikanen, jota toisessa kokeessa käytettiin, keveni 100 milligrammaa ollessaan kuolemaisillaan ja vetäessään viimeistä hengenvetoaan yhtäkkiä vielä 60 milligrammaa. Sen jälkeen sen paino väheni vähitellen haihtumisen kautta.
   Täten vahvistettiin salatieteen opetus, että eläimilläkin on eetteriruumis, kun käytettiin tarpeeksi herkkiä vaakoja. Koe, jossa suhteellisesti vähemmin herkkä vaaka ei näyttänyt kuolevan bernhardilaiskoiran painonvähennystä, osoittaa, että eläinten eetteriruumiit ovat suhteellisesti kevyemmät kuin ihmisten.
   Kun hopealanka on irtautumassa sydämestä ja ihminen on vapautunut fyysisestä ruumiistaan, minällä on erittäin tärkeä kokemus edessään. Kyllin vakavasti ei voida painottaa kuolevan omaisille, että on suuri rikos poistuvaa sielua kohtaan antaa valtaa äänekkäille surun valituksille. Kuolevan huomio on sillä hetkellä kiintynyt tärkeään tehtävään ja hyöty, jonka sielu saa menneestä elämästään, riippuu suureksi osaksi siitä, kuinka syvästi hän voi tähän asiaan keskittyä. Tämä selitetään tarkemmin, kun kuvailemme ihmisen elämää tunnemaailmassa.
   On rikos kuolevaa kohtaan käyttää lääkkeitä, jotka pakottavat yhtäkkisesti korkeammat käyttövälineet palaamaan fyysiseen ruumiiseen aiheuttamalla hengelle suuren järkytyksen. Ruumiista lähteminen ei ole tuskallista, mutta on kidutusta pakottaa henki takaisin ruumiiseen kärsimään lisää tuskaa. Jotkut poismenneet ovat kertoneet tutkijoille, että heitä oli pidetty kuoleman rajalla tuntikausia, vaikka he olivat rukoilleet sukulaisiaan lopettamaan väärinkäsitetyn rakkaudenteon ja sallimaan heidän kuolla.
   Kun ihminen on vapautunut fyysisestä ruumiista, joka oli suurin este hänen henkisille kyvyilleen (kuten muistamme kuvauksen soittajasta lapaset käsissään), palaavat henkiset voimat jossain määrin takaisin ja hän kykenee lukemaan kuvasarjat eetteriruumiinsa heijastavan eetterin negatiivisessa navassa, jossa alitajuinen muisti sijaitsee.
   Koko entinen elämä kulkee hänen silmiensä ohi kuvasarjana, mutta tapaukset näkyvät päinvastaisessa järjestyksessä. Kuoleman lähimpien päivien tapaukset tulevat ensimmäisinä ja sen jälkeen kuvaus etenee taaksepäin aikuisikään, nuoruuteen, lapsuuteen ja vastasyntyneen tilaan. Kaikki palaa mieleen.
   Ihminen katselee menneen elämänsä kuvia. Hän näkee kuvien kulkevan ohi ja ne tekevät vaikutuksensa hänen korkeampiin käyttövälineisiinsä, mutta hänellä ei ole tunteita niitä kohtaan tällä hetkellä. Se tapahtuu vasta hänen astuessaan tunnemaailmaan, joka on tunteiden ja halujen maailma. Nyt hän on vasta fyysisen maailman eetterialueella.
   Kuvasarjan pituus vaihtelee muutamista tunneista useihin päiviin, riippuen siitä, kuinka kauan ihminen jaksaa pysyä valveilla. Jotkut pysyvät valveilla vain kaksitoista tuntia tai vieläkin vähemmän; jotkut voivat satunnaisesti valvoa useita päiviä, mutta kuvasarjan näyttäminen kestää koko valvomisen ajan.
   Tämä kuolemanjälkeinen panoraama on samanlainen kuin se, joka tapahtuu, kun ihminen on hukkumaisillaan tai putoaa korkealta. Silloinkin eetteriruumis jättää fyysisen ruumiin ja ihminen näkee koko elämänsä välähdyksenä, koska hän menettää tajuntansa. "Hopealanka" tietenkään ei ole katkennut, koska siinä tapauksessa häntä ei voitaisi elvyttää.
   Kun eetteriruumiin kestokyky on kulunut loppuun, luhistuu se samalla tavalla, kuin selitettiin unesta puhuessamme. Fyysisen elämän aikana, jolloin minä hallitsee käyttövälineitään, eetteriruumiin väsähtäminen lopettaa valveilla olon. Kuoleman jälkeen eetteriruumiin luhistuminen lopettaa menneen elämän panoraaman näkemisen, ja pakottaa ihmisen vetäytymään tunnemaailmaan. Hopealanka katkeaa siltä kohdalta, jossa "kuutoset" yhtyvät (katso kuviota 5 ½). Tämä käyttövälineiden erottuminen on samanlainen kuin se mikä nukkuessakin tapahtuu, kuitenkin sillä tärkeällä erotuksella, että vaikka eetteriruumis palaakin fyysisen ruumiin luo, se ei sitä enää läpäise, vaan leijailee sen yläpuolella. Se jää leijumaan haudan päälle ja hajoaa samanaikaisesti fyysisen ruumiin kanssa. Sen tähden harjaantuneelle selvänäkijälle hautausmaa on kauhea näky. Jos muutkin ihmiset näkisivät saman kuin hän näkee, olisi helppoa vaihtaa nykyinen epähygieeninen tapa peittää kuolleet paljon järkevämpään polttohautaukseen. Tämä menetelmä palauttaa alkuaineet alkuperäiseen tilaansa ilman epämiellyttäviä jälkiä, jotka johtuvat hitaasta hajoamisesta.
   Eetteriruumiista poistuminen on samantapainen tapahtuma kuin fyysisestä ruumiista poistuminen. Yhden atomin elinvoimat otetaan talteen käytettäväksi seuraavan elämän eetteriruumiissa. Astuessaan tunnemaailmaan, ihmisellä on tunneruumiin ja älyn lisäksi mukanaan myös fyysisen ja eetteriruumiin siemenatomit.
   Jos kuoleva voisi jättää taakseen kaikki halunsa, niin jättäisi tunneruumiskin hänet pian ja hän olisi vapaa astumaan taivasmaailmaan, mutta näin ei yleensä tapahdu. Useimmat ihmiset, varsinkin jos he kuolevat elämän kukoistuksessa, ovat hyvin kiintyneet maanpäälliseen elämään monilla siteillä. He eivät ole jättäneet halujaan vaikka ovat menettäneet fyysisen ruumiinsa. Usein ruumiiseen palaamisen kaipuu jopa lisää heidän halujaan. Tämä sitoo heidät tunnemaailmaan hyvin epämiellyttävällä tavalla, vaikka valitettavasti he eivät sitä käsitä. Mutta vanhuuden heikentämät ja pitkällisen taudin kuluttamat ihmiset ovat elämään väsyneitä ja etenevät hyvin nopeasti.
   Tämä asia voidaan kuvata vertaamalla sitä siemenen irtoamiseen hedelmästä. Kypsän hedelmän siemen irtoaa helposti viemättä mukanaan yhtään hedelmälihaa. Kypsymättömän hedelmän siemen sitä vastoin on sitkeästi kiinni hedelmässä. Sen tähden kuolema on erikoisen vaikea ihmisille, jotka kuolevat tapaturmaisesti silloin kun he ovat fyysisen kuntonsa ja terveytensä huipulla ja ovat monella tavalla kiinni elämän toimissa. Heitä sitovat perhe, sukulaiset, ystävät, elämäntyö ja nautinnot.
   Itsemurhaaja, joka yrittää päästä elämästään, huomaa, että hän on elävämpi kuin aikaisemmin ja on joutunut sangen surkuteltavaan tilaan. Hän voi nähdä ne, jotka hän on teollaan ehkä häpäissyt, mutta kaikista pahinta on, että häntä vaivaa selittämätön "tyhjyyden" tunne. Munanmuotoisessa aurassa oleva kohta, jossa fyysinen ruumis sijaitsi, on nyt tyhjä ja vaikka tunneruumis on asettunutkin fyysisen ruumiin tilalle, tuntuu se vain tyhjältä kuorelta. Ruumiin luova perustyyppi konkreettisen ajattelun alueella jää tyhjäksi malliksi niin pitkäksi aikaa kuin fyysinen ruumis olisi luonnollisesti elänyt. Kun ihminen kuolee luonnollisesti, vaikka parhaassa iässäkin, lakkaa perustyypin toiminta ja tunneruumis täyttää koko muodon. Itsemurhaaja tuntee tuon kaamean "tyhjyyden" tunteen, kunnes tulee aika, jolloin hän olisi kuollut luonnollisesti.
   Niin kauan kuin ihminen tuntee maanpäällistä elämää koskevia himoja, hänen täytyy pysyä tunneruumiissa. Mutta koska yksilön kehitys vaatii nousua korkeampiin alueisiin, täytyy tunnemaailmassa olon olla puhdistava, että hän pääsisi sitovista himoistaan. Tätä tapahtumaa selvittää parhaiten muutama radikaali esimerkki.
   Saituri, joka rakasti kultaansa maan päällä ollessaan, rakastaa sitä aivan yhtä paljon kuolemankin jälkeen. Mutta koska hänellä ei ole fyysistä ruumista, hän ei voi enää hankkia lisää omaisuutta ja mikä surkeinta, hän ei voi edes pitää sitä, minkä hän elämänsä aikana kokosi. Voimme kuvitella hänen istuvan kassakaappinsa ääressä suojelemassa rakasta kultaansa ja aarteitaan. Perilliset tulevat ja mahdollisesti pilkkaavat pistävästi puhuen "vanhasta hassusta saiturista", (jota he eivät näe, mutta joka näkee ja kuulee heidät). He avaavat kassakaapin, ja vaikka hän heittäytyy kultansa päälle sitä suojelemaan, niin he hänestä tietämättä pistävät kätensä hänen lävitseen vieden hänen aarteensa ja tuhlaavat sen. Hän kärsii suruissaan voimatonta raivoa.
   Hän kärsii armottomasti ja hänen kärsimyksensä ovat sitä vaikeampia, koska ne ovat täysin henkisiä. Fyysinen ruumis jonkin verran vaimentaisi tuskaa. Tunnemaailmassa kärsimyksillä on täysi valta ja saituri tuntee tuskaa kunnes hän oppii, että kulta voi olla kirous. Siten hän vähitellen tyytyy kohtaloonsa, vapautuu tunneruumiistaan ja on valmis kulkemaan eteenpäin.
   Ottakaamme esimerkiksi alkoholisti. Kuoleman jälkeen hän rakastaa nautintoaineita aivan yhtä paljon kuin ennen kuolemaansa. Fyysinen ruumis ei himoitse juomista, vaan alkoholi tekee sen sairaaksi ja se olisi mieluummin ilman sitä ja koettaa turhaan monin tavoin vastustaa alkoholia. Alkoholistin tunneruumis himoitsee alkoholia ja pakottaa fyysisen ruumiin vastaanottamaan sitä, jotta tunneruumis saisi nauttia kiihtyneistä värähtelyistä. Tämä halu jää jäljelle fyysisen ruumiin kuoltua, mutta alkoholistin tunneruumiissa ei ole suuta juomiseen eikä vatsaa juoman säilyttämiseen. Hän menee kapakoihin ja sulautuu siellä juopuneiden ruumiisiin saadakseen niistä johdetuksi itseensä heidän väreilyjään, mutta ne ovat liian heikkoja tyydyttämään häntä. Hän pyrkii jopa viskitynnyrin sisään, mutta siitäkään ei ole hyötyä, sillä tynnyrin sisällä ei ole samanlaisia höyryjä kuin ne, jotka syntyvät ryypiskelijän sulatuselimissä. Ne eivät vaikuta häneen ja hän jää samaan tilaan kuin ihminen, joka on valtamerellä avoveneessä. "Vettä, vettä kaikkialla, mutta ei pisaraakaan juotavaksi". Tästä johtuen hänen kärsimyksensä ovat kauheat. Ennen pitkää hän oppii, kuinka turhaa on kaivata juomaa, jota on mahdoton saada. Monet maalliset halut sammuvat elämän aikana tyydyttämisen puutteesta, mutta kaikki halut kuolevat tunnemaailmassa, koska siellä ei ole mahdollista niitä tyydyttää. Kun juomari on puhdistunut tästä tavastaan, on hän valmis sen puolesta jättämään kiirastulen ja nousemaan taivasmaailmaan.
   Tästä näemme, ettei kostava jumala tee meille kiirastulta tai helvettiä, vaan omat yksilölliset pahat tapamme ja tekomme luovat sen. Halujemme kiihkeydestä riippuu aika ja kärsimys, joka niiden puhdistamiseen vaaditaan. Viitataksemme vielä edellä mainittuihin tapauksiin, niin ei juopottelijalle olisi tuottanut kärsimystä, jos hän olisi kadottanut maallisen omaisuutensa. Jos hänellä jotain olikin, ei hän ollut siihen takertunut. Saiturille ei olisi tuottanut vähintäkään tuskaa, jos hän olisi jäänyt osattomaksi nautintoaineista. Tuskin hän olisi välittänyt vaikka maailmassa ei olisi ollut tippaakaan alkoholia. Mutta hän välitti kullastaan ja juoppo välitti juomisistaan ja niin antoi erehtymätön laki kummallekin sen kärsimyksen, mitä he tarvitsivat puhdistuakseen tyhjistä haluistaan ja pahoista tavoistaan.
   Viikatemies kuvaa kuolema lakia, joka sanoo, "mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." Se on syyn ja seurauksen laki, joka hallitsee kaikkialla Kolminkertaisessa maailmassa ja kaikilla luonnon alueilla, — fyysisellä, siveellisellä ja mentaalisella. Se toimii kaikkialla vääjäämättömästi sovittaen kaikki asiat ja palauttaen tasapainon kaikkialle missä pieninkin teko on saanut aikaan häiriötä. Seurauksen voi nähdä heti tai se voi viipyä vuosia tai useiden elämien ajan, mutta joskus tai jossakin vaaditaan vastaava korvaus. Oppilaan tulee erikoisesti huomata, että tämä laki toimii täysin persoonattomasti. Maailmankaikkeudessa ei anneta palkintoa eikä rangaistusta. Kaikki on muuttumattoman lain tulosta. Mainitun lain toimintaa tullaan tarkemmin valaisemaan seuraavassa luvussa, jossa kerromme sen toiminnasta toisen suuren kosmisen lain yhteydessä, joka vaikuttaa ihmisen kehityksessä. Laki, jota nyt käsittelemme, on seurauksen laki.
   Tunnemaailmassa tämä laki saattaa ihmisen kärsimään tavalla, joka parhaiten puhdistaa hänet alemmista haluista ja oikaisee heikkouksia ja paheita, jotka estävät hänen edistymistään. Jos hän on aiheuttanut kärsimystä ja kohdellut toisia epäoikeudenmukaisesti, joutuu hän kärsimään samalla tavalla. Kuitenkin on tärkeää huomata, että ihminen, joka on ollut paheiden vallassa ja tehnyt vääryyttä toisille, mutta on voittanut paheensa, katunut tekonsa ja niin paljon kuin mahdollista hyvittänyt virheensä, niin ovat katumus, uudistuminen ja sovitus puhdistaneet hänet näistä paheista ja pahojen tekojen seurauksista. Näin tasapaino on palautettu ja läksy opittu jo elämän aikana, eivätkä nämä voitetut paheet enää aiheuta kärsimystä kuoleman jälkeen.
   Tunnemaailmassa elämä kulkee noin kolme kertaa nopeammin kuin fyysisessä maailmassa. Ihminen, joka on fyysisessä maailmassa elänyt 50:n vuoden ikäiseksi, käy samojen elämäntapausten läpi tunnemaailmassa noin 16 vuodessa. Tämä kuitenkin on vain yleinen mittakaava. Jotkut jäävät tunnemaailmaan paljon pitemmäksi aikaa kuin heidän maallinen elämänsä kesti. Toiset taas ovat kokeneet vain harvoja alempia haluja elämänsä aikana ja kulkevat silloin tunnemaailman läpi paljon lyhemmässä ajassa, mutta useimpien ihmisten kohdalla tämä kolme kertaa nopeampi ajankulku pitää paikkansa.
   Muistamme, että kun ihminen jättää fyysisen ruumiin kuolemassa, hän näkee kuluneen elämänsä kuvasarjana kulkevan ohitseen, mutta tällä kertaa hänellä ei ole mitään tunnetta sitä kohtaan.
   Tunnemaailmassa vietetyn elämän aikana hän näkee elämänsä kuvasarjan samalla tavalla päinvastaisessa järjestyksessä, mutta tällä kertaa hän tuntee kaikki mahdolliset tunteet kuvien tullessa yksitellen hänen eteensä. Jokainen menneen elämän tapaus eletään uudelleen. Kun hän tulee kohtaan, jossa on vahingoittanut toista, hän tuntee tuskan sellaisena, kuin hänen loukkaamansa ihminen sen tunsi. Hän kokee kaikki ne surut ja kärsimykset, jotka hän on muille aiheuttanut ja oppii tarkalleen tietämään, kuinka tuskallinen kärsimys oli ja kuinka vaikea hänen aiheuttamansa suru oli kantaa. On jo huomautettu, että tuska on paljon voimakkaampi sen johdosta, ettei fyysinen ruumis ole sitä lieventämässä. Ehkä juuri tästä johtuu, että elämän nopeus siellä on kolminkertainen — kärsimyksen pituus on lyhyempi, mutta sen tunteminen on voimakkaampaa. Luonnon lait ovat ihmeellisen oikeat ja täsmälliset.
   On olemassa toinen kuolemanjälkeisen ajanjakson erikoinen ominaispiirre, joka läheisesti liittyy siihen totuuteen (aikaisemmin mainittu) että tunnemaailmassa välimatka on melkein olematon. Kun ihminen kuolee, näyttää että hän paisuu eetteriruumiissaan, ja hän tuntee kasvavansa aivan äärettömiin. Tämä ei johdu hänen ruumiinsa todellisesta kasvamisesta, vaan siitä että hänen havaintokykynsä vastaanottaa äärettömän paljon uusia vaikutteita eri kohteista, ja ne kaikki tuntuvat olevan aivan lähellä. Sama pitää paikkansa tunneruumiissa. Ihminen tuntee lähellään kaikki ne ihmiset, joiden kanssa hänellä on sovittamista. Jos hän on loukannut San Franciscossa asuvaa ihmistä ja toista, joka asuu New Yorkissa, niin hänestä tuntuu kuin osa häntä olisi molemmissa paikoissa. Tämä aiheuttaa merkillisen tunteen niin kuin hänet olisi jaettu palasiin.
   Tästä oppilas ymmärtää, kuinka tärkeä on kokea menneen elämän kuvasarja kiirastulessa, jossa kaikki koetaan tarkkoina tunteina. Jos ihminen saa katsella sitä häiritsemättä, niin että selvä ja syvä vaikutus painautuu hänen tunneruumiiseensa, tulee hänen elämänsä tunnemaailmassa eläväksi ja itsetietoiseksi ja puhdistus perinpohjaisemmaksi. Mutta jos sukulaisten äänekkäät valitukset kuolinvuoteella ja sen jälkeisen kolmipäiväisen panoraaman kuluessa häntä hämmentävät, niin jää häneen vain hämärä muisto menneestä elämästä. Henki, joka on saanut painettua selvän kuvan menneen elämän tapahtumista tunneruumiiseensa, ymmärtää tekemänsä erehdykset paljon selvemmin ja tarkemmin, kuin jos hänen huomionsa kuollessa olisi kiintynyt ympäröivien ihmisten suruun ja kärsimyksiin. Hänen tunteensa asioista, jotka aiheuttavat nykyiset kärsimykset tunnemaailmassa, tulee paljon tarkemmaksi, jos hän on saanut lukea ne tarkasti panoramasta, kuin jos tämä tapahtuma on jäänyt lyhyeksi.
   Tällä tarkalla, selväpiirteisellä tunteella on ääretön merkitys tulevissa elämissä. Se painaa tunneruumiin siemenatomiin häviämättömän leiman itsestään. Kokemukset ovat unohtuneet seuraavissa elämissä, mutta tunne on jäljellä. Kun myöhemmissä elämissä tulee tilaisuuksia toistaa virhe, tämä tunne puhuu meille selvästi ja erehtymättömästi. Se on "omantunnon ääni," joka varoittaa meitä, vaikka emme tiedä miksi. Mitä selvemmät ja tarkemmat menneitten elämien kuvasarjat ovat olleet, sitä useammin, sitä voimakkaammin ja sitä selvemmin kuuluu tuo ääni. Näemme tästä kuinka tärkeää on jättää poislähtevä henki täydelliseen rauhaan kuoleman jälkeen. Näin autamme häntä saamaan suurimman mahdollisen siunauksen juuri päättyneestä elämästä ja estämme häntä tekemästä samoja virheitä tulevissa elämissä. Sitä vastoin itsekkäät, hysteeriset valitukset voivat riistää häneltä suuren osan päättyneen elämän arvosta.
   Kiirastulen tehtävä on poistaa huonot tapamme tekemällä niiden tyydyttämisen mahdottomaksi. Ihminen kärsii samalla tavalla kuin mitä hän on aiheuttanut toisille epärehellisyytensä, julmuutensa, suvaitsemattomuutensa tai muun vikansa tähden. Kärsimyksen kautta ihminen oppii tulevaisuudessa olemaan ystävällinen, rehellinen ja suvaitsevainen toisia kohtaan. Tämä tila opettaa häntä myös hyveelliseen ja oikeamieliseen toimintaan. Syntyessään uudelleen maan päälle hän on vapautunut pahoista tavoistaan ja jokainen uusi paha teko on vapaasta tahdosta tehty. Taipumus toistaa menneen elämän pahuuksia on jäljellä, sillä meidän on opittava toimimaan oikein itsetietoisesti ja omasta halusta. Silloin tällöin taipumuksemme viettelevät meitä, mutta tarjoavat samalla meille mahdollisuuden tällä kertaa asettua armollisuuden ja hyveellisyyden puolelle vastustamaan pahuutta ja julmuutta. Omatunto, joka syntyi meissä puhdistuessamme pahoista tavoista ja sovittaessamme menneitten elämien pahoja tekoja, on osoittamassa meille oikeaa toimintaa ja auttaa meitä vastustamaan pahuuden ansoja ja kavalia kiusauksia. Jos noudatamme omantunnon ääntä ja pidätymme pahasta, niin kiusaus lakkaa ja olemme vapaat voittamastamme kiusauksesta iki-ajoiksi. Mutta jos antaudumme pahaan, niin seuraa entistä kiihkeämpi kärsimys, kunnes kuljettuamme väärintekijän kovaa polkua olemme oppineet elämään kultaisten sääntöjen mukaisesti, koska synnin tekijän tie on raskas. Mutta emme vielä silloinkaan ole saavuttaneet päämäärää. Hyvän tekeminen toisille siinä toivossa, että hekin tekisivät meille hyvää, on itsekästä. Aikaa myöten meidän on opittava tekemään hyvää huolimatta siitä kuinka muut meitä kohtelevat, ja meidän tulee, kuten Kristus käski, rakastaa vihollisiammekin.
   Tieto puhdistusmenetelmästä ja sen tarkoituksesta on suunnaton siunaus, koska sen kautta voimme ennakolta päivä päivältä elää kiirastuliaikamme ja täten edistymme paljon nopeammin kuin muuten olisi mahdollista. Myöhemmin tässä kirjassa annetaan harjoitus, jonka tarkoituksena on puhdistuminen ja joka auttaa henkisen näkökyvyn kehityksessä. Siihen sisältyy päivän tapahtumien miettiminen levolle mennessä. Tarkastelemme uudestaan päivän jokaisen tapahtuman, mutta päinvastaisessa järjestyksessä kuin ne on tehty kiinnittäen erikoisesti huomiota asian moraaliseen puoleen ja miettimällä olemmeko toimineet oikein vai väärin arvostellen myös henkisen asenteemme ja tapamme. Kun näin arvostelemme itseämme joka päivä ja pyrimme korjaamaan erehdykset ja pahat tekomme, niin lyhennämme aikaamme kiirastulessa, ehkä kokonaan poistamme sen tarpeellisuuden ja kuoleman jälkeen voimme päästä suoraan ensimmäiseen taivaaseen. Jos tällä tavalla itsetietoisesti taistelemme heikkouksiamme vastaan, edistymme huomattavasti kehityksen koulussa. Vaikka emme onnistuisi korjaamaan tekojamme, koituu tästä itsemme arvostelusta meille ääretön siunaus, sillä se synnyttää kaipauksen hyvään ja aikanaan kantaa hedelmää oikeaan toimintaan.
   Kun näin tarkastelemme päivän tapahtumat ja moitimme itseämme tekemästämme pahasta, meidän tulee myös muistaa hyväksyä se hyvä, mitä olemme tehneet ja pyrkiä tekemään aina paremmin. Tällä tavalla lisäämme hyvää hyväksymällä sen ja luovumme pahasta syyttämällä sitä.
   Katumus ja parannus ovat myöskin voimakkaita tekijöitä kiirastulen lyhentämiseksi, sillä luonto ei koskaan tuhlaa ponnistuksia hyödyttömään toimintaan. Kun huomaamme väärät tapamme ja tekomme elämässämme ja päättämme voittaa ne ja sovittaa tekomme, pyyhimme niiden kuvat alitajunnastamme, niin etteivät ne ole enää tuomitsemassa meitä kuoleman jälkeen. Vaikka emme täysin kykenisi korvaamaan rikkomuksiamme, niin vilpitön katumuksemme huomioidaan. Luonto ei pyri "tasoitukseen" tai kostoon. Loukattu voi saada hyvityksen toisella tavalla.
   Paljon edistystä saadaan aikaan, joka muuten jäisi tuleviin elämiin, kun ihminen näin arvostelee itseään, poistaa paheitaan ja uudistaa luonnettaan. Tätä harjoitusta suositellaan vakavasti. Se on ehkä tärkein opetus tässä kirjassa.
 

Rajamaa

   Kiirastuli sisältää tunnemaailman kolme alinta aluetta. Ensimmäinen taivas muodostuu kolmesta ylimmästä alueesta. Keskimmäinen alue on jonkinlainen välimaa — joka ei ole taivasta eikä helvettiä. Tällä alueella löydämme kunniallisia ja rehellisiä ihmisiä, jotka eivät ole tehneet kenellekään pahaa, mutta olivat syvästi kiintyneet jokapäiväiseen elämään, eivätkä ajatelleet hengellisiä asioita. Heille tunnemaailma on kuvaamattoman yksitoikkoinen olotila, koska siellä ei ole "maallista elämää", eikä mitään, joka tällaiselle ihmiselle vastaisi jokapäiväistä työtä. Hänellä on erittäin vaikeaa kunnes hän oppii ajattelemaan korkeampia asioita kuin tilikirjoja ja maksuosoituksia. Ihmiset, jotka ajattelivat elämän arvoitusta ja tulivat siihen tulokseen, että "kuolema on kaiken loppu;" jotka kielsivät kaiken olemassaolon materiaalisen maailman ulkopuolella — myös he kokevat kauheaa yksitoikkoisuutta. He olivat varustautuneet tajunnan täydelliseen haihtumiseen kuolemassa, mutta sen sijaan huomaavat havaintokykynsä olevan entistäkin tarkemman. He olivat tottuneet kieltämään tällaisten asioiden mahdollisuuden niin kiihkeästi, että he vieläkin kuvittelevat tunnemaailmaa aistiharhana. Heidän kuullaan huutavan syvimmässä epätoivossa: "Milloin tämä loppuu? Milloin tämä loppuu?" 
   Nämä ihmiset ovat todella säälittävässä tilassa. Heitä on yleensä mahdotonta auttaa ja he kärsivät kauemmin kuin monet muut. Heillä tuskin on minkäänlaista taivaselämää, jossa uusien ruumiiden rakentamista opetetaan tulevaisuutta varten. He kiteyttävät ajatuksensa tulevan ruumiin rakentamiseen ilman minkäänlaista opetusta. Tällä tavalla rakennettu ruumis on taipuvainen sairauksiin. Raihnaisen ruumiin aiheuttama kärsimys kuitenkin saattaa kääntää ihmisen ajatukset Jumalaa kohti, jolloin hänen kehityksensä voi edistyä, mutta materialistisen mielentilan vakavin seuraus on yhteyden kadottaminen hengen kanssa ja syrjäytetyksi joutuminen tästä kehitysaallosta. Sen tähden Vanhemmat Veljet ovat viimeisten vuosisatojen aikana olleet hyvin huolissaan läntisen maailman kohtalosta. Ilman heidän siunauksellisesta toimintaansa emme olisi voineet välttää yhteiskunnallista hirmumyrskyä, johon verrattuna Ranskan vallankumous olisi ollut leikin tekoa. Harjaantunut selvänäkijä voi nähdä, kuinka täpärästi ihmiskunta on välttynyt tuhoisista luonnonmullistuksista, joissa mantereet olisivat vaipuneet mereen. Luvussa XVIII annetaan laajempi ja seikkaperäisempi kuvaus aineellisuuden ja tulivuortenpurkausten välillä, jossa oleva luettelo Vesuviuksen purkauksista näyttää tukevan näiden asioiden yhteyttä toisiinsa. Epäilijä kuitenkin sanoo näitä asioita "sattumaksi", niin kuin tavallisesti käy, kun on kysymys sellaisesta tapahtumasta, jota hän ei voi selittää.
 

Ensimmäinen taivas

   Kun aika kiirastulessa on ohi, nousee puhdistunut henki ensimmäiseen taivaaseen, joka sijaitsee tunnemaailman kolmella korkeimmalla alueella. Kärsimysten seuraukset painautuvat tunneruumiin siemenatomiin antaen omantunnon, joka vaikuttaa sysäyksenä hyvään ja varoittaa pahasta tulevassa elämässä. Menneen elämän kuvasarja nähdään jälleen päinvastaisessa järjestyksessä, mutta tällä kertaa tunteet perustuvat elämän hyviin tekoihin. Kun näemme kuvaukset, jolloin autoimme toisia, tunnemme uudestaan kaiken auttamisen ilon ja lisäksi sen kiitollisuuden, jonka auttamamme lähimmäinen meille osoitti. Kun tulemme kohtaan, jossa muut auttoivat meitä, tunnemme silloisen kiitollisuutemme hyväntekijäämme kohtaan. Tästä huomaamme, kuinka tärkeää on osoittaa kiitollisuutta toisilta saamastamme hyvästä, koska kiitollisuuden tunne edistää sielunkasvua. Taivasonnemme riippuu siitä ilosta, jota tuotimme muille sekä siitä arvosta, minkä itse annoimme toisten tekemälle hyvälle.
   On aina muistettava, ettei antamiskyky kuulu yksinomaan rikkaalle. Umpimähkäinen rahan antaminen voi olla pahaksi. On hyvä antaa rahaa tarpeelliseksi katsomaamme hyvään tarkoitukseen, mutta palveleminen on tuhat kertaa suurempiarvoista. Whitman sanoo:

"Katso! En pidä esitelmiä, en harjoita hyväntekeväisyyttä!
Kun annan, niin annan itseni!"

   Ystävällinen katse, luottamuksen osoitus, myötätuntoinen ja rakastava avunanto — näitä voi antaa varallisuudesta riippumatta. Erikoisesti meidän tulisi koettaa vaikuttaa, että apua tarvitseva oppisi auttamaan itse itseään sekä fyysisesti, rahallisesti, siveellisesti että mentaalisesti, ettei hän tulisi riippuvaiseksi meistä tai muista.
   Runoilija Lowell esittää runoelmassaan "The Vision of Sir Launfal" (Ritari Launfalin näky) hyvin kauniilla tavalla antamisen etiikkaa, jolloin antamisen seurauksena on henkinen opetus. Nuori, kunnianhimoinen ritari, Sir Launfal, lähtee loistaviin varustuksiin puettuna mainion ratsunsa selässä hakemaan Pyhää Graalia. Hänen kilvessään loistaa risti, siunatun ja lempeän Vapahtajamme, nöyrän ja rakastavan Herramme vertauskuva, mutta ritarin sydän on täynnä ylpeyttä ja ylimielisyyttä köyhiä ja tarvitsevia kohtaan. Hän tapaa tiellään spitaalisen, joka pyytää almua. Halveksivasti nenäänsä nyrpistäen ritari heittää hänelle rahan kuin luun nälkäiselle koiralle.

Ei koskenut kultaan spitaalinen.
"On parempi kannikka köyhien,
parempi köyhältä siunaus ois,
vaikka käyn tyhjänä oveltaan pois.
Tosi almu ei ole kädessä vain!
Ken jakelee kurjia kultiaan,
voi velvollisuuttaan täyttää kyllä.
Joka antavi ainoosta vähästään
ja sille, mi ei ole näkyvissään,
— on kauneus se kaikkea pitävä yllä,
sama olemus osalla, yhdistetyllä —
sitä ropoa ottamaan käsi ei riitä,
saa sydän myös täyden osansa siitä,
jokin jumala seuraa mukana sen,
sillä ruokkivi sieluja nälkäisten."

   Matkalta palattuaan ritari Launfal huomaa linnansa valloitetuksi ja hänet käännytetään portilta pois.

Mies köyryssä kulkien vanhuuttaan
Pyhän Graalin etsintä matkaltaan.
Vähät siitä! on linnansa toisen nyt oma,
Ei loista rinnalla risti nyt soma;
mutta syämmessä syvällä merkki on yhä,
joka köyhien, kärsiväin pantti on pyhä.

   Taaskin tapasi hän spitaalisen, joka kerjäsi häneltä almua. Tällä kertaa ritari vastasi toisella tavalla.

Näin ritari haastoi:
"Sinussa nään
minä Hänet,
mi kuollut on ristillään;
oot sinäkin ohdakeseppeleen saanut,
häväistynä, lyötynä maassa oot maannut;
maailman katkerat kärsimyshaavat
Pyhä Maarian Poika, armahda mua!
— Hänen kauttaan, veljeni, autan mä sua.

   Hän katsahti spitaalisen silmiin ja hän muisti ja hän tunsi:

Sydän rinnassa hällä on nöyrtynyt, vakaa.
Hän leipänsä aineen kahtia jakaa
ja reunalta virran murtaen jään
hän syötti ja juotteli ystävätään.

   Ja tapahtui muutos:

Ei varsi oo enää vaivainen tällä,
pään ympäri loistava kehä on hällä.
– – – – – – – – – – – – – – – –
Ja äänensä kuiskeena värähteli:
"Minä se olen!
Älä pelkää, veli!
Monessa maassa sä harhailla sait,
kun Graalin maljaa turhaan hait:
Oi katso! Se sulla on kädessäsi,
mulle täytetty vedellä vierestäsi.
Tämä leipä on ruumiini,
kuollut sen vuoksi,
tämä vesi on veri,
joka ristillä juoksi.
Näin ehloollisatrian siellä me saamme,
missä me autamme heikompaamme;
vain antamisessa on lahjan arvo
sitä ilman almu vain pelkkä varjo.
Kera antimes aina jos itsesi jaat,
sua, köyhää ja minua ruokkia saat."

   Ensimmäisessä taivaassa vallitsee ilo ilman ainuttakaan katkeruuden pisaraa. Henki on siellä aineellisten ja maallisten olosuhteiden ja vaikutusten ulkopuolella sulattaen siellä kaiken hyvän, mikä sisältyi menneeseen elämään. Kaikki ihmisen jalot pyrkimykset täyttyvät täällä täydessä mitassaan. Tämä on levon tila, ja mitä kovempi elämä oli maan päällä, sitä syvemmin ihminen nauttii levosta. Tämä on spiritualistien kesämaa. Tänne hartaiden kristittyjen ajatukset ovat rakentaneet Uuden Jerusalemin. Kauniit rakennukset, kukat ja kaikki kauneus mitä he kaipasivat, on täällä heidän osanaan. Omilla ajatuksillaan he ovat ne muodostaneet hienosta tunneaineesta. Kaikki tämä on yhtä todellista ja käsin kosketeltavaa heille kuin aineelliset rakennukset meille. Kaikki ihmiset saavat täällä tyydytyksen siinä, missä se heiltä maan päällä puuttui.
   Lapsille elämä täällä on erityisen ihanaa ja kaunista. Jos voisimme nähdä heidät, lakkaisimme suremasta heitä. Kun lapsi kuolee, ennenkuin tunneruumis on syntynyt, joka tapahtuu noin 14 vuoden iässä, jää hän ensimmäiseen taivaaseen. Lapsi ei ole vastuullinen teoistaan sen enempää kuin syntymätön lapsikaan kivuista, joita hän kääntyessään ja ponnistellessaan äidin kohdussa aiheuttaa. Sen tähden lapsella ei ole kiirastulen aikaa. Se, mikä ei koskaan ole herännyt ei voi kuolla, vaan lapsen tunneruumis ja mieli säilyvät uuteen syntymään. Tästä syystä tällaiset lapset usein muistavat entisen elämänsä, kuten myöhemmin kerrotaan.
   Tällaisille lapsille ensimmäinen taivas on odotuspaikka, jossa he 1-20 vuotta odottavat tilaisuutta uuteen syntymään. Kuitenkin se on enemmän kuin pelkkä odotuspaikka, koska siellä saadaan paljon edistystä aikaan.
   Kun lapsi kuolee, joku sukulainen on aina häntä vastassa. Jos ei niin sattuisi, siellä on aina ihmisiä, jotka maan päällä rakastivat lapsia ja mielellään huolehtivat pienestä orvosta. Tunneaineen suuri joustavuus tekee mahdolliseksi mitä merkillisimpien elävien leikkikalujen rakentamisen ja sen tähden onkin heidän elämänsä siellä jatkuvaa kaunista leikkiä. Opetusta ei kuitenkaan laiminlyödä. Lapset on jaettu luokkiin, ei kuitenkaan iän vaan luonteenlaadun mukaan. Tunnemaailmassa on helppo antaa havainto-opetusta hyvän ja pahan vaikutuksesta ihmisen käytökseen ja menestymiseen elämässä. Nämä opetukset painautuvat häviämättömästi lapsen herkkään ja vastaanottavaiseen tunneruumiiseen ja ne pysyvät siellä syntymän jälkeen. Tästä saamastaan opetuksesta saa moni kiittää jaloa elämäänsä. Usein, kun heikko henki on syntynyt, Säälin Herrat (näkymättömät kehityksemme ohjaajat) saattavat hänet aikaiseen kuolemaan vain sen tähden, että hän saisi tämän ylimääräisen opetuksen harjaantuakseen ehkä hyvinkin vaikeaan elämään. Tämä näyttää usein tapahtuvan, kun kuvasarjan painuminen tunneruumiiseen häiriytyi kuolevan sukulaisten valituksesta tai kun kuolema tuli tapaturmaisena tai taistelukentällä. Näiden olosuhteiden vallitessa ei ihminen voinut kyllin syvällisesti kokea kuolemanjälkeistä panoraamaa. Sen tähden hän kuolee pian uuden syntymän jälkeen ja tämä epäonnistuminen korjataan mainitulla tavalla. Usein lankeaa huolehtiminen lapsen taivaselämästä heille, jotka olivat hämmingin aiheuttaneet. Heille siten annetaan tilaisuus korjata virhe ja oppia menettelemään toisin. Tai ehkä tulee heistä vanhemmat sille sielulle, jota he olivat vahingoittaneet ja he saavat nyt huolehtia hänestä ne muutamat vuodet, jotka hän elää. Mutta silloin ei ole vaarallista, jos he valittavatkin hänen kuolemaansa, sillä lapsen eetteriruumiissa ei tällä kertaa ole mitään tärkeitä kuvia.
   Ensimmäinen taivas on myös edistymisen paikka tiedonhaluisille, taiteilijoille ja epäitsekkäille ihmisille. Tutkijoilla ja filosofeilla on aina vapaa pääsy kaikkiin maailman kirjastoihin. Maalari saa lakkaamatta nauttia alati vaihtuvista väriyhtymistä. Hän oppii ajatuksellaan muodostelemaan väriyhdistelmät tahtonsa mukaan. Hänen taideteoksensa säteilevät ja väreilevät elämää tavalla, jota maan hämärillä väreillä ei voi saada aikaan. Hän ikään kuin maalaa elävillä, liekehtivillä aineilla ja saa kuvansa valmiiksi niin helposti, että hänen sielunsa täyttyy nautinnolla. Muusikko ei vielä ole tullut maailmaan, jossa hänen taiteensa saa täyden ilmaisun. Fyysinen maailma on muodon maailma. Tunnemaailma, jossa kiirastuli ja ensimmäinen taivas ovat, on erikoisominaisuudeltaan värin maailma. Ajatusmaailma, jossa toinen ja kolmas taivas sijaitsevat, on äänen alue. Taivaallinen soitto on tosiasia, eikä vain kuvaannollinen puhetapa. Pythagoras ei kertonut satuja puhuessaan taivaankannen soitosta, sillä kullakin taivaankappaleella on oma nuottinsa ja ne kaikki yhdessä kaiuttavat taivaallista sinfoniaa. Siitä puhuu Goethekin "Faustin" prologissa, joka esitetään taivasmaailmassa. Arkkienkeli Rafael mainitsee,

Aurinko soinnukkaasti sävelmöi
ja se ukkosen jylinänä kulkee
määrättyä rataansa vuodesta vuoteen.

   Taivaallisen soiton kaiku kuuluu tänne fyysiseenkin maailmaan. Tuo kaiku on kalleimpia aarteitamme, vaikka se haihtuu kuin varjokuva, eikä sitä voi luoda pysyvään muotoon kuten muita taiteen luomuksia, — veistoksia, maalauksia tai kirjoja. Fyysisessä maailmassa ääni kuolee ja katoaa miltei heti syntymänsä jälkeen. Ensimmäisessä taivaassa äänet ovat paljon kauniimpia ja kestävät kauemmin, siitä syystä muusikko kuulee siellä kauniimpia sointuja kuin koskaan maan päällä.
   Runoilijan kokemukset ovat samanlaisia kuin muusikon, sillä runous on sielun sisäisimpien tunteiden ilmausta sanoilla, jotka ovat järjestetyt harmonian ja rytmin lakien mukaan kuin äänet soitossa. Runoilija saa sen lisäksi ihmeellistä inspiraatiota kuvista ja väreistä, jotka ovat tunnemaailman pääominaisuuksia. Näin hän ammentaa aineita käytettäväkseen seuraavassa ruumiillistumisessaan. Samoin kirjailija kokoaa aineistoa ja kykyjä. Hyväntekijä luo jaloja suunnitelmia ihmiskunnan auttamiseksi. Jos hän tässä epäonnistui yhdessä elämässä, näkee hän syyn siihen ensimmäisessä taivaassa. Siellä hän oppii voittamaan esteet ja välttämään ne erehdykset, jotka tekivät hänen suunnitelmansa mahdottomaksi toteuttaa.
   Ajan mittaan tuskista ja kärsimyksistä johtuneet opetukset sekä menneen elämän hyvistä teoista saavutetut ilot painautuvat tunneruumiin siemenatomiin. Yhdessä ne muodostavat sen, mitä sanomme omaksitunnoksi. Tämä pakottava voima varoittaa meitä pahasta tuskan aiheuttajana ja kehottaa hyvään onnen ja ilon tuojana. Tämän jälkeen ihminen jättää tunneruumiin hajoamaan kuten hän ennemmin jätti fyysisen- ja eetteriruumiin. Hän vie mukanaan ainoastaan siemenatomin voimat, jotka muodostavat seuraavien tunneruumiiden ytimen, joka aina on ollut pysyvä osa hänen tunneruumiissaan.
   Kuten edellä osoitettiin, siemenatomin voimat otetaan mukaan. Materialistille voima ja aine ovat erottamattomia, mutta salatietelijä tietää toisin. Hänelle ne eivät ole täysin erilaisia ja erillään olevia käsitteitä, vaan ne ovat saman hengen kaksi napaa.
   Aine on kristallisoitunut henki.
   Voima on samaa henkeä, mutta ei ole vielä kristallisoitunut.
   Tätä on käsitelty ennemminkin, mutta sitä on syytä painottaa mieleen uudelleen. Tässä yhteydessä kuvaus etanasta on hyödyllinen. Aine, joka on kristallisoitunut henki, vastaa etanan kuorta, joka on kristallisoitunutta etanaa. Kemiallinen voima, joka liikuttaa ainetta valmistaen sen eri muotojen käyttöön sopivaksi ja etana, joka liikuttaa kuortaan, kuvaavat hyvin aineen ja voiman suhdetta toisiinsa. Se, mikä nyt on etana, tulee aikanaan kuoreksi ja se joka nyt on voimaa, kristallisoituu aikanaan aineeksi. Päinvastainen prosessi, joka muuttaa aineen takaisin hengeksi, on myös toiminnassa jatkuvasti. Karkeampi jakso tässä prosessissa on nähtävissä mätänemisessä. Kun ihminen jättää käyttövälineensä kuolemassa, atomin henki erottuu helposti kiinteämmästä hengestä, joka on ilmennyt aineena.
 

Toinen taivas

   Vihdoin ihminen, minä, kolminaishenki, astuu toiseen taivaaseen. Hän on pukeutunut älyn kilpeen, joka sisältää kolme siemenatomia, — hylättyjen käyttövälineiden ydinolemukset.
   Kun ihminen kuollessaan menettää fyysisen- ja eetteriruumiin, hän on tilassa joka muistuttaa uneen vaipumista. Kuten edellä on selitetty, tunneruumiilla ei ole käyttövalmiita elimiä. Se on nyt muuttunut munanmuotoisesta muistuttamaan fyysisen ruumiin muotoa. Voimme helposti ymmärtää, että tarvitaan unta muistuttava tiedottomuudentila, ennenkuin ihminen herää tunnemaailmassa. Usein kuitenkin tapahtuu, että ihmiset eivät tiedä, mitä heille on tapahtunut. He eivät huomaa olevansa kuolleita. He ovat kykeneviä liikkumaan ja ajattelemaan, mutta joskus on erittäin vaikeaa saada heitä uskomaan itseään "kuolleiksi". He huomaavat, että muutos on tapahtunut, mutta he eivät ymmärrä mikä se on.
   Toisin on silloin, kun ihminen muuttaa ensimmäisestä taivaasta, joka on tunnemaailmassa, toiseen taivaaseen, joka on konkreettisen ajattelun alueella. Silloin ihminen jättää tunneruumiinsa ja hän on täysin tajuissaan. Hän astuu nyt suureen hiljaisuuteen. Kaikki näyttää haihtuvan hänen ympäriltään. Hän ei voi ajatella. Mitkään hänen kykynsä eivät ole elossa, mutta kuitenkin hän tietää, että hän on. Hän tuntee olevansa "Suuressa Ikuisuudessa" ja olevansa täysin yksin, mutta hän ei tunne pelkoa. Hänen sielunsa täyttää ihmeellinen rauha, "rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen".
   Salatiede kutsuu tätä tilaa "Suuri hiljaisuus".
   Sen jälkeen tapahtuu herääminen. Henki on nyt kotonaan — taivasmaailmassa. Heti herätessään henki kuulee "taivaallisen musiikin". Maanpäällisessä elämässä huomiomme on niin kiintynyt rajoitetun ympäristömme pikkuääniin ja meluun, ettemme kuule liikkuvien taivaankappaleiden soittoa, mutta salatieteilijä kuulee sen. Hän tietää, että eläinradan kaksitoista merkkiä ja seitsemän planeettaa muodostavat "Apollon seitsenkielisen lyyran" sointupohjan ja kielet. Hän tietää, että jo pienikin epäsointu tässä taivaallisen harmonian valtavassa soittopelissä "tuhoaisi aineen ja maailmat törmäisivät yhteen."
   Rytmillisten väreilyjen voima on tuttu kaikille, jotka ovat vähänkään näitä asioita tutkineet. Esimerkiksi sotilaita komennetaan keskeyttämään tahti siltaa ylittäessä, sillä heidän rytmillinen marssinta voisi särkeä lujimmankin rakenteen. Salatieteilijä ei pidä mahdottomana raamatun kertomusta siitä, kuinka Jerikon muurit kaatuivat, kun hyökkääjät puhalsivat oinaan sarviin marssiessaan kaupungin ympäri. Samanlaisia asioita on tapahtunut ilman, että maailma on niille ylimielisesti hymyillyt. Muutamia vuosia sitten muuan soittokunta harjoitteli puutarhassa lähellä vanhan linnan vahvaa muuria. Yhdessä kohtaa musiikkia sattui olemaan hyvin pitkä ja terävä sointu. Sen soidessa linnan muuri sortui. Muusikot olivat sattuneet soittamaan muurin perussävelen, joka soi kyllin pitkään murtaakseen sen.
   Kun sanomme tätä äänen maailmaksi, emme saa luulla, ettei siellä olisi värejäkin. Monet tietävät, että värin ja äänen välillä on läheinen yhteys, niin että määrätty väri ilmenee määrätyn äänen soidessa. Sama tapahtuu taivasmaailmassa. Väri ja ääni ovat siellä olemassa, mutta ääni on värin luoja. Siitä syystä tätä maailmaa etupäässä nimitetään äänen maailmaksi. Samoin ääni luo kaikki muodot fyysisessäkin maailmassa. Muusikko kuulee eri sointuja luonnossa, kuten tuulen huminassa metsässä, aaltojen loiskeessa rantaa vastaan, valtameren kuohussa ja lirisevien purojen solinassa. Kaikki nämä äänet muodostavat kokonaisuuden, maan perussävelen — sen "äänen". Voimme aikaansaada geometrisiä kuvioita vetämällä viulun jousta hiekalla päällystetyn lasilevyn reunaa vastaan. Samoin ympärillämme olevat muodot ovat perustyyppien kristallisoituja sointukuvia, joita taivasmaailmassa asuvat perustyypilliset voimat ovat luoneet.
   Ihmisen työ taivasmaailmassa on hyvin monipuolista. Se ei suinkaan ole toimetonta, unelmoivaa ja harhailevaa oleilemista. Se on kaikkein tärkeintä toiminnan aikaa valmistautuessamme seuraavaan elämään, samoin kuin uni valmistaa meitä seuraavan päivän työhön.
   Täällä kolminaisruumiiden ydinolemus liittyy kolminaishenkeen. Ihmishenkeen painetaan tulos siitä työstä, jonka ihminen elämän aikana on tehnyt puhdistaessaan tunneruumistaan himoista ja haluista. Näin ihminen saa kehittyneemmän järjen tulevaisuudessa.
   Se osa eetteriruumiista, jonka elämänhenki toiminnallaan on uudistanut ja henkevöittänyt ja siten pelastanut tuhoutumasta, yhdistetään elämänhenkeen ja täten varmistetaan parempi eetteriruumis ja luonne tulevissa elämissä.
   Se osa fyysistä ruumiista, jonka jumalallinen henki on pelastanut oikean toiminnan kautta, lisätään nyt siihen vaikuttamaan parempia olosuhteita ja tilaisuuksia tulevaisuudessa.
   Käyttövälineidemme henkevöittäminen saadaan aikaan kehittämällä muistiamme, havainto- ja arvostelukykyämme, omistautumalla korkeisiin pyrkimyksiin, harjoittamalla rukousta, keskittymistä, kestävyyttä ja oikeata elämänvoimien käyttöä.
   Toinen taivas on ihmisen — minän, ajattelijan, todellinen koti. Hän oleskelee siellä vuosisatoja sulattaen viimeisen elämänsä hedelmiä ja valmistaen maallisia oloja, jotka parhaiten sopivat hänen uutta kehitysaskeltaan varten. Ääni tai sävel, joka läpäisee tämän alueen ja ilmenee kaikkialla värinä, on se väline, jota henki käyttää työssään. Tämä sopusointuinen ääniväreily, kuin elämänvesi, luo kolminaishenkeen sen kolminaisruumiiden ydinolemuksen, josta sen kasvu riippuu.
   Elämä toisessa taivaassa on erittäin toimeliasta ja vaihtelevaa monella eri tavalla. Minä sulattaa viimeisen maanpäällisen elämänsä hedelmiä ja valmistaa olosuhteita seuraavaa fyysistä elämää varten. Uudet olosuhteet eivät johdu ainoastaan ihmisen käytöksestä ja toiminnasta vasta loppuneen elämän aikana. On tarpeellista, että menneen elämän tulokset sopeutetaan tulevaan maailman aikaan, joka on oleva seuraavan fyysisen elämän näyttämö, jolloin minä taas hankkii itselleen uusia kokemuksia ja kokoaa uutta satoa. Sen tähden kaikki taivasmaailman asukkaat muovailevat maapallon olosuhteiden malleja, jotka ovat konkreettisen ajattelun alueella. He muodostelevat maan fyysisiä muotoja aiheuttaen siinä vähitellen ilmenevät muutokset, niin että erilainen ympäristö olisi valmistettu jokaista uutta elämää ja sen kokemuksia varten. Näin ihmiset ovat saaneet aikaan ilmaston, kasviston ja eläinkunnan muutokset korkeampien henkiolentojen johdolla. Sen tähden maailma on juuri sellainen kuin me itse yksilöinä ja kaikki yhdessä olemme sen tehneet ja se tulee olemaan tulevaisuudessa sellainen, joksi me sen teemme. Salatieteilijä näkee kaikissa tapahtumissa henkisen olemuksen ilmenemisen. Hän myös huomioi kuinka huolestuttavasti maanjäristykset ovat lisääntyneet jäljittäen syyn nykyisen tieteen materialistiseen suuntaukseen.
   On totta, että puhtaasti fyysiset syyt voivat aiheuttaa tällaisia häiriöitä, mutta onko tämä viimeinen sana tähän asiaan? Saammeko täydellisen selityksen asioista, jos huomioimme vain miltä asiat näyttävät ulkoapäin? Varmasti emme! Näemme esimerkiksi kahden miehen keskustelevan kadulla. Yhtäkkiä toinen lyö toista kaataen hänet maahan. Joku voi sanoa, että vihainen ajatus kaatoi miehen. Toinen pilkkaa tällaista ajatusta. Hän näki, kuinka mies nosti kätensä, lihakset jännittyivät ja käsivarsi heilahti iskien uhria kaataen tämän maahan. Tämäkin selitys on tosi, mutta voimme väittää, että jos vihaista ajatusta ei olisi ollut ensin, ei iskuakaan olisi tullut. Samoin uskaltaa salatieteilijä sanoa, että ellei materialismia olisi, ei maanjäristyksiäkään sattuisi.
   Ihmisen työ taivaissa ei rajoitu yksinomaan muokkaamaan ympäristöä, joka tulee olemaan hänen tulevien ponnistelujen näyttämönä fyysisen maailman kukistamisessa. Ahkerasti hän myös opettelee rakentamaan uutta ruumista, jolla voisi paremmin ilmaista itseään. Ihmisen päämäärä on kehittyä luovaksi älyksi ja tätä hän on kaiken aikaa oppimassa. Taivaselämän aikana hän oppii rakentamaan kaikenlaisia ruumiita — myöskin ihmisruumiita.
   Olemme puhuneet voimista, jotka toimivat eri eettereiden positiivisissa ja negatiivisissa navoissa. Ihminen itse on osa tätä voimaa. Ne, joita sanomme kuolleiksi, auttavat meitä elämään. Heitä auttavat vuorostaan ns. "luonnonhenget", jotka ovat heidän käskynsä alaisia. Tässä työssä ihmistä ohjaavat korkeampiin luoviin hierarkioihin kuuluvat opettajat, jotka auttoivat ihmistä rakentamaan käyttövälineensä ennen kuin hän tuli itsetietoiseksi, samalla tavalla kuin ihminen itse nyt rakentaa ruumiitaan unen aikana. Taivaselämän aikana nämä opettajat ohjaavat ihmistä tietoisesti. Taiteilijalle opetetaan taitoa silmän rakentamisesta, niin että hän kykenee huomioimaan mittasuhteet ja erottamaan värivivahdukset niin tarkasti, että se on käsittämätöntä sellaiselle, joka ei ole kiinnostunut väreistä ja valosta.
   Matemaatikko käsittelee tilavuussuhteita. Kyky ymmärtää matemaattisia suhteita riippuu korvassa olevien kolmen kaarikäytävän rakenteesta, jotka kukin osoittavat yhteen kolmesta ulottuvuudesta. Looginen ajattelukyky sekä matemaattiset taipumukset riippuvat näiden kaarikäytävien täsmällisestä sopusuhteesta. Musikaaliset taipumukset riippuvat samoista korvan rakenteen tekijöistä, mutta näiden lisäksi muusikolla täytyy olla erikoisen herkkä "Cortin elin" joka sisältää noin kymmenen tuhatta aistinsolua ja kukin niistä kykenee erottamaan noin kaksikymmentäviisi eri ääniaskelta. Useimpien ihmisten korvissa ne eivät reagoi kuin kolmesta kymmeneen kaikista mahdollisista äänivivahteista. Musikaalisilla ihmisillä vastaanottokyky on noin viisitoista ääntä aistisolua kohden. Mestarisoittaja, joka kykenee tulkitsemaan taivasmaailman musiikkia ja tuomaan sen maan päälle, tarvitsee laajemman äänialan voidakseen erottaa erilaiset nuotit ja havaita pienetkin epäsoinnut kaikista vaikeimmissakin akordeissa. Henkilöistä, joiden elimet ovat näin hienoa rakennetta, pidetään erikoista huolta, kuten heidän korkea kehityksensä ansaitsee ja vaatii. Taiteilijoista muusikko arvostetaan korkeimmalle. Tämä on ymmärrettävää, kun otamme huomioon, että taidemaalari ottaa inspiraationsa pääasiassa värin maailmasta — lähellä olevasta tunnemaailmasta — kun taas muusikko pyrkii luomaan meille taivaallisen kotimaamme ilmapiiriä, (jonka kansalaisia me henkinä olemme) ja koettaa tulkita taivaallista musiikkia maanpäälle sopiviksi ääniksi. Muusikon tehtävä on korkein, koska musiikki on korkein ilmaisumuoto ilmentämään sielunelämää. Ymmärrämme musiikin erilaisuuden ja korkeamman luonteen, kun vertaamme sitä veistokseen tai maalaukseen, jotka ovat pysyviä taideteoksia. Ne ovat kotoisin tunnemaailmasta ja kristallisoituvat sen tähden helpommin. Musiikki taas on kotoisin taivasmaailmasta ja on vaikeammin tavoitettavissa. Se on aina luotava uudestaan, kun haluamme sitä kuulla. Sitä ei voida vangita, vaikka sitä on koetettu sitoa levysoittimiin tai automaattipianoihin. Näin luotu musiikki kadottaa suurimman osan sen taivaallisesta sielua liikuttavasta kauneudesta, kun se tuo sielulle muistoja kotimaasta ja puhuu kielellä, jonka kauneudelle ei vedä vertoja marmoriin tai kankaalle tehty luomus.
   Elin, jolla ihminen aistii musiikkia, on hänen ruumiinsa täydellisin aisti. Silmä voi erehtyä, mutta korva kuulee jokaisen äänen ilman väärennystä. Silmä sitä vastoin usein väärentää näkemänsä.
   Musikaalisen korvan lisäksi muusikon täytyy oppia rakentamaan, hieno käsi ja hoikat sormet herkkine hermoineen, muuten hän ei kykene tuomaan esille kuulemiaan säveliä.
   Luonnonlakien mukaan kukaan ei voi omistaa parempaa ruumista, kuin minkä hän on itse kyennyt rakentamaan. Ensin hän oppii rakentamaan määrätynlaisen ruumiin ja sen jälkeen hän oppii elämään siinä. Näin hän huomaa sen puutteet ja hänelle opetetaan millä tavalla ne voidaan parantaa.
   Ihmiset rakentavat ruumiitaan ennen syntymää itsetiedottomasti kunnes he ovat valmiit rakentamaan edellisten ruumiiden — tallennetun — ydinolemuksen uuteen ruumiiseensa. Sen jälkeen he työskentelevät itsetietoisesti. Mitä enemmän ihminen edistyy ja muokkaa käyttövälineitään tehdäkseen ne kuolemattomiksi, sitä enemmän hän saa voimaa uuden elämän luomiseen. Salatieteellisen koulun edistynyt oppilas alkaa itsetietoisen rakennustyön heti kun ensimmäiset kolme viikkoa, (jotka kuuluvat yksinomaan äidille,) ovat kuluneet. Kun itsetiedottoman rakennustyön aika on päättynyt, tarjoutuu ihmiselle tilaisuus harjoittaa kehittyvää luomiskykyään ja silloin todellinen alkuperäinen luomistyö, "epignesis" saa alkaa.
   Ihminen oppii rakentamaan käyttövälineitään taivasmaailmassa ja käyttämään niitä fyysisessä maailmassa. Luonto järjestää kaikki kokemuksemme ihmeellisellä huolella ja täydellisellä viisaudella, mitä syvemmin opimme näkemään sen salaisuuksia, sitä paremmin tunnemme oman vähäpätöisyytemme ja kunnioituksemme kasvaa Jumalaa kohtaan, jonka näkyvä vertauskuva luonto on. Mitä enemmän opimme tuntemaan sen ihmeitä, sitä paremmin ymmärrämme, ettei maailmankaikkeus ole suuri ikiliikkuja, niin kuin ajattelemattomat ihmiset haluaisivat meidän uskovan. Yhtä järjetöntä olisi ajatella, että heittämällä rasiallisen kirjaimia ilmaan niistä muodostuisi maahan pudotessa ihana runoelma. Mitä monimutkaisempi suunnitelma, sitä suuremman painon saa teoria jumalallisesta luojasta.
 

Kolmas taivas

   Kun ihminen on sulattanut kaikki edellisen elämänsä hedelmät, muovaillut maan ulkomuotoa sopivaksi ympäristöksi uuden edistysaskeleen ottamista varten täydellisyyttä kohti, ja on oppinut, työskenneltyään toisten hyväksi, rakentamaan itselleen sopivan ruumiin ilmaisuvälineeksi fyysiseen maailmaan, ja vihdoin lisännyt siihen älyn muodostaen kolminaishengen, nousee yksilöllinen henki ajatusmaailman korkeimmalle alueelle — kolmanteen taivaaseen. Täällä korkeamman maailman käsittämättömässä sopusoinnussa se vahvistuu seuraavaa maanpäällistä elämää varten.
   Jonkin ajan kuluttua herää halu uusiin kokemuksiin ja alkaa suunnitelma uutta syntymää varten. Tämä loihtii hengen silmien eteen kuvasarjan, joka esittää uutta elämää, joka häntä odottaa. Mutta on tarkasti pantava merkille — tämä kuvasarja esittää vain päätapahtumat. Hengellä on vapaa tahto yksityiskohtien järjestämisessä. Asia on sama, kuin jos ihminen hankkisi itselleen matkalipun kaukaiseen kaupunkiin ja saisi itse valita reitin. Kun hän on valinnut reitin ja lähtenyt taipaleelle, ei ole varmaa, että hän voi vaihtaa toiselle reitille matkan aikana. Hän voi määräajan rajoissa pysähtyä niin monessa paikassa kuin haluaa, mutta ei voi palata takaisin. Mitä pitemmälle matka kuluu, sitä enemmän häntä rajoittaa alkuperäinen valinta. Jos hän on valinnut höyrykoneella liikkuvan matkustusvälineen, jossa käytetään hienoa hiiltä, täytyy hänen varustautua tulemaan likaiseksi ja pölyiseksi. Jos hän sitä vastoin on valinnut kulkuvälineen, jossa käytetään antrasiittihiiltä tai sähköä, voi hän pysyä puhtaampana. Sama pitää paikkansa uudessa elämässä. Ihmisellä on ehkä kova elämä edessä, mutta hän voi vapaasti valita haluaako hän elää puhtaana vai ryömiäkö liassa. Myös muut olosuhteet ovat hänen itsensä määrättävissä entisten valintojen ja tekojen rajoissa.
   Edessä olevan elämän panoraama, kuvasarja, alkaa kehdosta ja päättyy hautaan. Tämä on päinvastainen järjestys kuin kuolemanjälkeisen elämän panoraamassa. Näiden kuvasarjojen peruseroavaisuus on se, että ennen syntymää esitetyn kuvasarjan tarkoitus on osoittaa palaavalle minälle kuinka määrätyt syyt tai teot aina aiheuttavat määrättyjä seurauksia. Kuolemanjälkeisen kuvasarjan tarkoitus on osoittaa, kuinka jokainen tapaus elämässä oli seuraus jostain ennemmin aiheutuneesta syystä. Luonto tai Jumala ei tee mitään ilman järkevää syytä. Mitä pitempään sitä tutkimme, sitä selvemmäksi tulee, että luonto on viisas äiti, joka aina käyttää parhaimpia keinoja tarkoitustensa täyttämiseen.
   Voimme kysyä, miksi meidän täytyy syntyä uudestaan. Miksi meidän täytyy palata tähän rajoitettuun ja surkeaan olotilaan? Miksi emme voisi koota kokemuksia korkeammilla alueilla tulematta takaisin maan päälle? Olemme väsyneitä tähän synkkään, kyllästyttävään maa-elämään.
   Tällaiset kysymykset johtuvat monista väärinkäsityksistä. Kaikkein tärkeintä meidän on ymmärtää ja painaa syvälle mieleemme, että elämän tarkoitus ei ole onni, vaan kokemus. Suru ja tuska ovat kaikkein hyväntahtoisimpia opettajiamme, mutta elämän ilot ovat vain ohimeneviä.
   Tämä tuntuu ankaralta opilta ja sydän valittaa kiihkeästi sitä mahdollisuutta, että se olisi totta. Se on kuitenkin totta ja kun tutkimme sitä, huomaamme, ettei se olekaan niin kovin ankara oppi.
   Ajatelkaamme tuskan siunausta. Jos emme tuntisi kipua, voisimme jättää kätemme kuumalle liedelle, jolloin se voisi palaa kokonaan huomaamattamme. Kivun ansiosta tempaisemme kätemme nopeasti pois liedeltä ennenkuin se ehtii vahingoittua vakavasti. Sen sijaan että olisimme kokonaan polttaneet kätemme pääsemme pienellä rakolla, joka paranee pian. Tämä on esimerkki fyysisestä maailmasta. Sama periaate pitää paikkansa sekä moraalisessa että mentaalisessa maailmassa. Jos emme seuraa moraalista lakia, omantunnon tuskat tuottavat meille kärsimystä, joka estää meitä toistamasta samaa tekoa. Jos emme tottele opetusta, lähettää luonto tiellemme yhä uusia ja kovempia kokemuksia, kunnes tajuntaamme on painettu tieto, että "rikoksentekijän tie on kova." Tämä jatkuu, kunnes lopulta olemme pakotetut kääntymään uudelle tielle ja ottamaan askeleen kohti parempaa elämää.
   Kokemus on "tietoa seurauksista, jotka aiheutuvat teoista". Tämän tiedon saavuttaminen on elämän päämäärä, yhdessä "tahdon" kehittämisen kanssa, joka on se voima, jonka avulla panemme käytäntöön kokemuksemme. Kokemus täytyy saavuttaa. Voimme itse valita joko vaikean henkilökohtaisten kokemusten tien tai toisen tien, jossa otamme oppia toisten ihmisten toiminnasta, ajattelemalla ja miettimällä niitä ja ohjaamalla itseämme sillä valolla, jota aikaisemmat kokemuksemme ovat meille antaneet.
   Salatieteen tutkijan tulisi oppia tämän menetelmän kautta mieluummin kuin vastoinkäymisten ja tuskan kautta. Mitä halukkaammat olemme oppimaan tällä tavalla, sitä vähemmän tunnemme orjantappuroiden pistoksia "tuskan tiellä" ja sitä nopeammin saavutamme "rauhan tien":
   Valinta on meidän, mutta niin kauan kuin emme ole oppineet kaikkea, mitä tässä maailmassa on opittavaa, täytyy meidän palata tänne. Emme voi jäädä oppimaan korkeampiin maailmoihin ennenkuin olemme täysin oppineet maanpäällisen elämän opetukset. Olisi järjetöntä lähettää lapsi yhtenä päivänä lastentarhaan ja seuraavana päivänä yliopistoon. Lapsen täytyy palata lastentarhaan päivästä toiseen, sitten jatkaa kansakoulussa ja oppikoulussa, kunnes hänen tietonsa on kyllin laaja ymmärtämään yliopistossa annettuja opetuksia.
   Samoin ihminen on koulussa — kokemusten koulussa. Hänen täytyy palata maan päälle monta kertaa ennenkuin hän on oppinut kaiken tiedon aistimaailmassa. Yksi elämä maan päällä, vaikka kuinka kokemusrikas, ei varusta häntä tyydyttävillä tiedoilla. Sen tähden luonto säätää, että ihmisen on palattava takaisin levon jälkeen jatkamaan työtään siitä kohdasta, mihin hän jäi, samoin kuin lapsi jatkaa koulutyötään seuraavana päivänä yön levon jälkeen. Tätä teoriaa ei voida kumota sillä, ettei ihminen muista edellisiä elämiään. Emmehän muista edes kaikkia tämän elämän tapahtumia. Emme muistele vaivoja, joita meillä oli opetellessamme kirjoittamaan. Kuitenkin meillä on kirjoittamisen taito, joka osoittaa, että olemme sen oppineet. Kaikki omistamamme kyvyt osoittavat, että joskus ja jossakin olemme ne itsellemme hankkineet. Jotkut ihmiset muistavat kuitenkin menneisyytensä, kuten seuraavan luvun lopussa oleva ihmeellinen kertomus osoittaa. Tämä tapaus on kuitenkin vain yksi monista.
   Mitä varten eläisimme täällä, jos emme palaisi takaisin maan päälle? Miksi yrittäisimme mitään? Miksi onnellinen elämä ikuisessa taivaassa olisi hyvän elämän palkka? Mitä siunausta tuottaisi hyvä elämä taivaassa, jossa kaikki jo ovat onnellisia. Onhan selvää, ettei paikassa jossa kaikki ovat onnellisia ja tyytyväisiä tarvita myötätuntoa, uhrautuvaisuutta ja hyviä neuvoja. Siellä kukaan ei niitä tarvitse, mutta maan päällä monet tarvitsevat juuri niitä ja Sen tähden ovat tällaiset inhimilliset ja ihmisystävälliset ominaisuudet suureksi hyödyksi ihmiskunnalle elämäntaistelussa. Sen tähden Jumalallinen laki, joka toimii hyvän puolesta, lähettää meidät takaisin maan päälle saavuttaminemme aarteinemme siunaukseksi sekä itsellemme että muille, sen sijaan että tuhlaisimme avujamme taivaassa, jossa kukaan ei niitä tarvitse.
 

Valmistautuminen jälleensyntymiseen

   Kun olemme nyt huomanneet uudistuvien syntymien välttämättömyyden, tutkimme kuinka se tapahtuu.
   Ennen laskeutumista aineeseen kolminaishenki on alaston. Se sisältää vain neljän siemenatomin voimat (joka on kolminaisruumiin ydin ja älyn runko). Sen laskeutuminen aineeseen muistuttaa pukeutumista useihin, toisiaan yhä paksumpiin hansikkaisiin, kuten edellä on kuvattu. Edellisen elämän älyvoimat herätetään uinuvasta tilastaan siemenatomissa, jolloin se alkaa vetää itseensä ainetta konkreettisen ajattelun alueen korkeammalta alatasolta. Tapa, jolla se tekee sen, muistuttaa tapaa jolla magneetti vetää rautahiukkasia itseensä.
   Jos pidämme magneettia viilajauhokasan päällä, jossa on kuparia, hopeaa, kultaa, tinaa ja muita metalleja, niin näemme sen valitsevan ainoastaan rautahiukkaset ja niitäkin vain sen verran kuin sillä on voimaa nostaa. Sen vetovoima on määrättyä laatua ja rajoittuu määrättyyn voimamäärään. Sama koskee siemenatomia. Se voi ottaa jokaiselta alueelta vain niitä aineita, joiden kanssa se on sukulaisuussuhteessa, ja niitäkin vain määrätyn määrän. Näin käyttöväline, joka rakennetaan keskuksen ympärille, on tarkalleen samanlainen kuin vastaava käyttöväline edellisessä elämässä. Siitä puuttuu paha, joka on puhdistettu ja lisänä siinä on siemenatomiin liitetty hyvän ydinolemus.
   Kolminaishengen valitsema aine on muodostunut suureksi kellon muotoiseksi hahmoksi, joka on avoin alapäästä ja siemenatomi on sen yläpäässä. Voimme hengessämme kuvitella tätä muotoa sukelluskelloksi, joka laskeutuu meren yhä tiiviimpiin nesteisiin, jotka vastaisivat eri maailmojen alatasoja. Näiltä tasoilta koottu aine tekee sen yhä raskaammaksi, joten se laskeutuu alemmalle tasolle ottaen jokaisen alueen kiintiön täyteen sen ainetta. Näin se tulee yhä raskaammaksi ja laskeutuu syvemmälle, kunnes se on kulkenut läpi konkreettisen ajattelun alueen neljän alatason, jolloin uusi älyn runko on valmis. Sen jälkeen heräävät tunneruumiin siemenatomin voimat, jotka asettuvat kellon sisäpuolelle sen yläpäähän. Tunnemaailman seitsemännen alatason aineet vetäytyvät sen ympärille, kunnes se saapuu kuudennelle alatasolle. Täältä se saa lisää ainetta ja sama menetelmä jatkuu, kunnes se on laskeutunut tunnemaailman ensimmäiselle alatasolle. Kellossa on nyt kaksi kerrosta, älyn runko, joka on ulkopuolella ja uusi tunneruumis sisäpuolella.
   Seuraavaksi eetteriruumiin siemenatomi herää toimintaan. Muotoutumisprosessi ei enää olekaan niin yksinkertainen kuin älyä ja tunneruumista rakennettaessa, koska muistamme, että äly ja tunneruumis ovat verrattain järjestäytymättömiä, kun taas eetteriruumis ja fyysinen ruumis ovat paremmin organisoituneita ja hyvin monimutkaisia. Ruumiiseen kerääntyy oikea määrä ja määrätynläistä ainetta samalla tavalla kuin ennen, mutta neljä viisasta olentoa Kirjanpitoenkelit tai Kohtalon Herrat rakentavat uuden ruumiin ja sovittavat sen vaadittavaan ympäristöön. He vaikuttavat eetteriruumiin heijastavaan eetteriin painamalla siihen tulevan elämän kuvat. Mainitut taivasmaailman asukkaat sekä elementaalihenget rakentavat määrätyn aivotyypin. On huomattava, että palaava minä itse liittää ruumiiseensa edellisten eetteriruumiiden ydinolemuksen ja sen lisäksi tekee siinä jonkin verran omakohtaista työtä. Tämä tehdään siinä tarkoituksessa, että seuraavassa elämässä hänellä olisi mahdollisuus omakohtaiseen, yksilölliseen ilmaisuun eikä toiminta olisi rajoitettu kokonaan entisen toiminnan perustalle.
   On tärkeää muistaa tämä tosiseikka. Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että kaikki, mitä nyt on olemassa, on seurausta jostakin, joka on ollut ennemmin olemassa, mutta jos niin olisi, ei olisi sijaa alkuperäisille aloitteille ja uusille toiminnoille. Syyn ja seurauksen rengas ei ole yksinomaan entisen kertaamista. Koko ajan siihen liitetään uusia vaikutteita ja alkuperäisiä toimintoja. Tämä on kehityksen todellinen selkäranka, ja ainoa asia, joka antaa sille merkityksen ja tekee siitä muuta kuin vain piilevien kykyjen uudelleen avaamista. Tämä on "esigenesis" — vapaa tahto, joka sisältää vapauden aloittaa jotain täysin uutta, eikä ainoastaan valintaa kahden vaihtoehdon välillä. Tämä on tärkeä tekijä, joka voi yksistään tyydyttävällä tavalla selittää järjestelmän, johon kuulumme. Involuutio ja kehitys eivät itsessään ole riittäviä selityksiä, mutta kun esigenesis lisätään, saamme kolmiulotteisen selityksen.
   Syyn ja seurauksen lain alaisena syntyneen yksilön kohtalo on hyvin monimutkainen yhdistelmä, joka samalla kertaa käsittää yhteyden ihmisiin, jotka ovat fyysisessä maailmassa sekä täältä poissa. Monet ovat samalla kertaa rumistuneita, mutta eivät elä samassa paikassa, siksi ihmisen kohtalon on mahdoton tulla täytetyksi yhden elämän aikana tai yhdessä paikassa. Minä johdetaan määrättyyn ympäristöön ja perheeseen, jonka kanssa se tavalla tai toisella on yhteydessä. Joskus on merkityksetöntä, mitkä muutamista eri vaihtoehdoista ihminen valitsee. Tällaisessa tapauksessa ihmiselle annetaan suuri valinnan vapaus, mutta Kohtalon Herrat vartioivat näkymättöminä, ettei vapaa tahto tee tyhjäksi sitä osaa kohtalosta, jonka on määrä täyttyä. Jos ihmisen valinta tekee kohtalon täyttymisen mahdottomaksi, silloin Kohtalon Herrat tekevät uuden aloitteen, niin että määrätty kohtalo täyttyy. Ei voida kyllin usein vakuuttaa, että tämä asioiden järjestely ei tee ihmistä avuttomaksi. Tämä on sama laki, joka toimii esimerkiksi pistoolilla ammuttaessa. Emme voi pysäyttää kuulaa tai muuttaa sen suuntaa millään tavalla. Sen suunta määräytyi pistoolin asennosta laukaisuhetkellä. Suunta olisi voitu muuttaa milloin tahansa ennen laukaisuhetkeä, koska siihen saakka meillä oli täysi kontrolli. Sama koskee uusia tekoja, jotka aiheuttavat kohtalomme. Voimme jonkun verran muuntaa tai kokonaan muuttaa toiminnan suuntaa, mutta kun asia on pantu liikkeelle, eikä enää muutosta tehdä, emme voi sitä enää kumota. Tätä kutsutaan "kypsyneeksi" kohtaloksi ja sitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että Kohtalon Herrat estävät yrityksemme välttää kohtaloamme. Menneisyyden suhteen olemme sidottuja, mutta tulevia tapahtumia voimme vapaasti valita, elleivät entiset tekomme sitä estä. Kun vähitellen huomaamme, että olemme itse aiheuttaneet surumme ja ilomme, niin heräämme ymmärtämään, kuinka välttämätöntä on järjestää elämämme sopusointuun taivaallisten lakien mukaan ja nousta fyysisen maailman lakien yläpuolelle. Tämä on avain, joka johtaa meidät vapauteen; niin kuin Goethe sanoo:

"Ihminen vapautuu kaikista maailmaa kahlehtivista voimista,
niin pian kuin hän oppii itseänsä hallitsemaan."

   Eetteriruumis, jonka Kohtalon Herrat ovat muovailleet, on fyysisen ruumiin mallina jokaista elintä myöten. Tämä malli tai muotti asetetaan tulevan äidin kohtuun. Fyysisen ruumiin siemenatomi piilee yhden isässä olevan siittiön kolmiomaisessa päässä. Tämä tekee hedelmöitymisen mahdolliseksi ja tässä on selitys, miksi niin moni sukupuoliyhdyntä jää hedelmättömäksi. Siemennesteen ja munan kemiallinen rakenne on aina sama. Jos se olisi ainoa edellytys hedelmöitymiseen ja jos hedelmättömyyden syytä haettaisiin vain aineellisesta maailmasta, ei sitä koskaan löytyisi. Vesimolekyylit jäätyvät vedessä olevien voimavirtausten mukaan jääkristalleiksi, eikä yhdenmukaiseksi jäämassaksi, joka tapahtuisi, jos voimavirrat eivät toimisi ennen jäätymistä. Emme myöskään voi ajatella fyysisen ruumiin rakentamista ennen kuin eetteriruumis on muottina, jonka mukaan fyysinen ruumis muodostuu. Ruumiin rakentamiseen tarvitaan myös siemenatomi, joka määrää siihen tulevien aineiden laadun ja määrän. Nykyisellä kehitysasteella aineet ruumiissamme eivät ole täydellisessä sopusoinnussa, sillä jos niin olisi, ruumiimme olisi täydellinen, mutta epäsointu ei saa olla niin suuri, että se häiritsisi elimistöä.
   Perinnöllisyyden laki pitää siis paikkansa yksinomaan fyysisen ruumiin aineisiin nähden, eikä koske sielun ominaisuuksia, jotka ovat kokonaan yksilöllisiä. Maanpäälle syntyvä minä tekee työtä jonkin verran ruumiinsa rakentamisessa ja liittää siihen entisten ruumiillistumiensa ydinolemuksen. Ihmisruumis ei siis ole tarkka sekoitus vanhempien fyysisistä ominaisuuksista, vaikka minä on sidottu käyttämään isän ja äidin ruumiista otettuja aineita. Sen tähden muusikko syntyy perheeseen, jossa hän saa aineet rakentaakseen notkean käden ja herkän korvan, tarkan Cortin elimen tarkasti sovitettuine kaarikäytävineen. Minä itse järjestelee nämä aineet, kuten edellä olemme maininneet. Aivan samoin kuin jos rakennusmiehelle annetaan rakennustarpeet asunnon rakentamiseen, mutta hän itse saa määrätä millaiseksi talonsa rakentaa.
   Minän osallistuminen tähän työhön nykyisellä kehitysasteella on melko vähäistä paitsi hyvin korkealle kehittyneillä henkilöillä. Suurin toimintavapaus on tunneruumiin muotoilemisessa, jonkin verran eetteriruumiin kehittämisessä ja vähiten fyysisen ruumiin rakentamisessa, mutta tämä vähäinenkin työ riittää tekemään yksilön oman henkensä ilmaisuksi ja erilaiseksi kuin vanhempansa.
   Sen jälkeen kun muna on hedelmöitynyt, äidin tunneruumis työskentelee siinä 18–21 päivän ajan. Minä, tunneruumis ja äly ovat ulkopuolella, mutta kuitenkin läheisessä yhteydessä äitiin. Tämän ajan päätyttyä minä liittyy äidin ruumiissa olevaan sikiöön. Kellonmuotoiset käyttövälineet vetäytyvät alas eetteriruumiin pään yli ja kello sulkeutuu alapäästä. Tästä lähtien minä ikään kuin hautoo tulevaa käyttövälinettään, kunnes lapsi syntyy ja palaavan minän uusi maa-elämä alkaa.
 

Fyysisen ruumiin syntymä

   Vastasyntyneen lapsen käyttövälineet eivät ala heti toimia. Fyysinen ruumis on avuton kauan aikaa syntymän jälkeen. Vertailevalla ajattelulla voimme havaita, että tämä täytyy olla samoin korkeammissakin käyttövälineissä. Salatieteilijä näkee sen, mutta ilman selvänäköisyyttä järki osoittaa, että näin täytyy olla. Niin kuin fyysistä ruumista vähitellen kohdun suojaavassa verhossa valmistetaan yksilöllistä elämää varten, samoin muutkin ruumiit syntyvät ja kehittyvät vähitellen toimintaan. Seuraavassa mainitut ajankohdat ovat vain likimääräisiä, mutta kuitenkin kyllin tarkkoja yleistä esitystä varten ja osoittavat suhteen makrokosmoksen ja mikrokosmoksen, — maailman ja yksilön välillä.
   Heti syntymän jälkeen eri käyttövälineet läpäisevät toisensa samalla tavalla, kuin edellä olemme kuvanneet hiekan läpäisevän sienen ja veden läpäisevän sekä sienen että hiekan. Vaikka kaikki käyttövälineet ovat olemassa, kuten täysikasvuisessa ihmisessä, ovat ne vain läsnä mutta eivät vielä ole toiminnassa. Eetteriruumis ei voi käyttää voimia, jotka toimivat eetterien positiivisten napojen kautta. Ruoansulatus, joka toimii kemiallisen eetterin positiivisen navan kautta, on hyvin heikko lapsuuden aikana ja se vähä, mikä on toiminnassa, johtuu makrokosmisesta eetteriruumiista. Sen eetterit ovat lapsen eetteriruumiin kohtuna seitsemänteen ikävuoteen asti ja kypsyttävät sitä vähitellen tämän ajan kuluessa. Samoin lisääntymiskyky, joka toimii elo-eetterin positiivisessa navassa, on uinuvassa tilassa. Ruumiin lämpö — joka toimii valo-eetterin positiivisessa navassa — sekä verenkierto ovat myös makrokosmisen eetteriruumiin vaikutuksen alla. Sen eetterit vaikuttavat lapseen, niin että kyvyt kehittävät vähitellen ja että lapsi voi niitä itse hallita. Negatiivisten eetterin napojen kautta toimivat voimat työskentelevät voimakkaasti tässä kehitysvaiheessa. Kiinteiden aineiden poistaminen ruumiista, joka tapahtuu kemiallisen eetterin negatiivisen navan kautta (joka on suhteessa kemiallisen eetterin fyysiseen alatasoon), on hallitsematon. Sama koskee nesteiden poistoa, joka tapahtuu elo-eetterin negatiivisen navan kautta ja on suhteessa kemiallisen eetterin nestemäiseen alatasoon. Passiivinen aistinhavaintokyky, joka johtuu valoeetterin negatiivisista voimista, on myös erittäin hyvin kehittynyt. Lapsi on täysin vaikutuksille altis, "pelkkiä silmiä ja korvia."
   Voimat, jotka varhaisina lapsuusvuosina toimivat negatiivisten napojen kautta heijastavaan eetteriin, toimivat myös erittäin vilkkaasti. Silloin lapset usein näkevät korkeampiin maailmoihin ja juttelevat näkemisiään, kunnes vanhempien nauru ja rangaistukset juttujen kertomisesta viimein pakottavat heidät lopettamaan.
   On surkuteltavaa, että lapset täten pakotetaan valehtelemaan — tai ainakin kieltämään totuus — "viisaampien" vanhempien epäuskon tähden. "Psyykkisten tutkimusten seura" on niinikään todentanut tutkimuksillaan, että lapsilla käy näkymättömiä leikkitovereita tapaamassa heitä, usean varhaisvuoden ajan. Mutta näiden vuosien aikana lasten selvänäköisyys on negatiivista samoin kun meedioilla.
   Sama pitää paikkansa tunneruumiin suhteen. Passiivinen fyysisen tuskan tunne on olemassa, mutta tunteiden ilmaiseminen puuttuu melkein kokonaan. Lapsi osoittaa tietysti tunnetta vähimmästäkin syystä, mutta se kestää vain hetken ja on aivan pinnallista.
   Lapsella on myöskin älyn yhdysside, mutta hän ei juuri kykene yksilölliseen ajatteluun. Koska lapsi on hyvin herkkä negatiivisten napojen kautta toimiville voimille, hän oppii helposti matkimaan ja ottaa vastaan opetusta.
   On siis osoitettu, että kaikki negatiiviset kyvyt toimivat vastasyntyneessä lapsessa, mutta ennen kuin hän kykenee käyttämään käyttövälineitään, positiivisten kykyjen täytyy kehittyä.
   Sen tähden kutakin käyttövälinettä kasvatetaan määrättyyn kypsyydentilaan makrokosmoksen vastaavan käyttövälineen avulla, joka toimii sen kohtuna, kunnes kypsyys on saavutettu.
   Ensimmäisten seitsemän ikävuoden aikana eetteriruumis kasvaa vähitellen kypsyen makrokosmisen eetteriruumiin kohdussa, ja makrokosmisen käyttövälineen suuresta viisaudesta johtuu, että lapsen ruumis on pyöreämpi ja suhteellisemmin rakennettu kuin täysinkasvuisen henkilön ruumis.
 

Eetteriruumiin syntymä

   Makrokosminen eetteriruumis ohjaa lapsen ruumiin kasvua ja suojelee sitä vaaroista, jotka sitä uhkaavat myöhemminkin, kun ymmärrykseltään vielä heikko yksilö ottaa eetteriruumiin omaan hallintaansa. Se tapahtuu seitsemännellä ikävuodella, ajanjaksona, jolloin kiihkeä, vaarallinen kasvuaika alkaa jatkuen seuraavat seitsemän vuotta. Tänä aikana makrokosminen tunneruumis toimii yksilön tunneruumiin kohtuna.
   Jos eetteriruumiin kasvu ihmiskunnassa olisi jatkuvaa ja hillitsemätöntä kuten kasveissa, ihminen kasvaisi valtavan suureksi. Kaukaisessa menneisyydessä ihminen oli kasvin kaltainen ja hänellä oli vain fyysinen ja eetteriruumis. Mytologiset perinnäistarut ja kansanperinne kertovat kaikkialla maailmassa entisaikojen jättiläisistä. Nämä kertomukset ovat tosia, koska juuri tästä syystä ihmiset ennen kasvoivat yhtä suuriksi kuin puut.
 

Tunneruumiin syntymä

   Kasvin eetteriruumis kasvattaa lehden toisensa jälkeen kohottaen rungon yhä pitemmäksi. Jos makrokosminen tunneruumis ei vaikuttaisi kasviin, jatkaisi se tällä tavalla äärettömiin, mutta nyt makrokosminen tunneruumis ehkäisee kasvun määrätyllä kohdalla. Voima, jota ei enää tarvita kasvuun, käytetään kukan ja siemenen muodostamiseen. Ihmisen fyysinen ruumis kasvaa hyvin nopeasti seitsemännen ikävuoden jälkeen, kun se tulee eetteriruumiin vaikutuksen alaiseksi. Noin neljätoista vuotiaana syntyy yksilöllinen tunneruumis makrokosmisen tunneruumiin kohdusta ja alkaa vapaasti vaikuttamaan fyysisessä ruumiissa. Näin ehkäistään liiallinen kasvu ja siihen käytetty voima suuntaan suvunjatkamiskyvyn kehittymiseen, jotta ihmiskasvi voisi kukkia ja kantaa hedelmää. Yksilöllisen tunneruumiin syntyminen osoittaa murrosiän alkamisen. Tästä ajankohdasta lähtien ihminen tuntee vetovoimaa toista sukupuolta kohtaan. Tämä tunne kehittyy erittäin voimakkaaksi ja toimivaksi kolmannessa ihmiselämän seitsenjaksossa, 14–21:n vuoden välillä, koska hillitsevä äly ei ole vielä syntynyt.
 

Älyn syntymä

   Seuraavaksi neljännentoista ikävuoden jälkeen makrokosminen äly hoitaa ja ravitsee yksilöllisen älyn kehitystä ja sen uinuvia kykyjä tehden omakohtaisen ajattelun mahdolliseksi. Ihmisen eri käyttövälineissä toimivat voimat ovat nyt kehittyneet sille tasolle, että hän voi käyttää niitä kehityksessään ja sen tähden minä 21 vuotiaana saa valmiin käyttövälineen käyttöönsä. Tämä tapahtuu veren lämmön ja yksilöllisen veren välityksellä. Samassa yhteydessä valo-eetteri kehittyy täyteen mittaansa.
 

Veri egon käyttövälineenä

   Lapsuudessa noin neljääntoista ikävuoteen saakka punainen luuydin ei muodosta kaikkia verisoluja, vaan suurimman osan muodostaa kateenkorvarauhanen (thymus), joka on suurimmillaan sikiössä ja pienenee vähitellen sitä mukaa, kun kyky veren muodostamiseen kehittyy lapsessa. Kateenkorvarauhanen sisältää vanhempien antaman verisoluvaraston, josta lapsi saa verisolunsa ja tästä syystä lapsi ei ymmärrä yksilöllisyyttään. Lapsi ei tajua minuuttaan ennenkuin hän kehittää oman verensä ja kun kateenkorvarauhanen noin neljätoista vuotiaana kokonaan katoaa, saavuttaa "minä tajunta" täyden ilmaisunsa, sillä silloin minä muodostaa veren ja hallitsee sitä. Seuraavaksi selitämme mistä tämä johtuu.
   Muistamme, kuinka sulattaminen ja kasvaminen ovat riippuvaisia eetteriruumiin kemiallisen eetterin positiivisessa navassa toimivista voimista. Ne vapautuvat seitsemäntenä vuotena, jolloin eetteriruumiskin tulee tasapainoon. Ainoastaan kemiallinen eetteri on tänä aikana täydellisesti kehittynyt, muut voimat ovat vielä kehitystilassa. Neljännellätoista ikävuodella lisääntymiskykyä ohjaava elo-eetteri on täysin kehittynyt. Seitsemännen ja neljännentoista ikävuoden välisenä aikana ylimääräinen sulatusvoima on kerääntynyt voimaksi, joka suuntautuu nyt sukupuolielimiin ollen valmiina tunneruumiin käyttöön sen vapauduttua.
   Sukupuolivoima on kokoontunut vereen kolmannen seitsenkauden aikana. Silloin valo-eetteri, joka on verenlämmön kanava, on kehittynyt ja hallitsee sydäntä, niin ettei se ole liian kuuma eikä liian kylmä. Lapsuudessa verenlämpö usein nousee liian korkeaksi. Nopean kasvun aikana se taas on usein liian alhainen. Mutta kuumaverisessä, hillittömimmässä nuoruudessa saattavat intohimot ja kiihkeys usein ylikuumenemisen kautta ajaa minän ulos ruumiista. Aivan oikein sanomme tällaista tilaa kiehumiseksi tai luonteen kuohumiseksi, josta seuraa "maltin menetys", toisin sanoen ajattelemiskyky katoaa. Juuri näin tapahtuu, kun intohimo, raivonpuuska tai kiivaus liiaksi lämmittää veren, jolloin minä ajautuu ulos ruumiista. Kuvaus on aivan paikallaan, kun sanomme, että ihminen on "kadottanut itsehillintänsä". Minä on käyttövälineidensä ulkopuolella ja menettää hallintansa, jolloin hän ei enää ohjaa ajatusvoimaa, jonka tehtävänä on suureksi osaksi toimia yllykkeiden jarruna. Tällainen äkillinen kiihko voi aiheuttaa suuren vaaran, että sinä aikana, kun oikea omistaja on poissa ruumiistaan, joku ruumiiton olio ottaa sen hallintaansa, eikä oikea omistaja pääse siihen takaisin. Tätä sanotaan "riivattuna olemiseksi". Ainoastaan ihminen, joka pysyy rauhallisena eikä salli verensä kuumentua liikaa, voi hallita ajatuksiaan. Minä ei voi toimia ruumiissa, jos veri on liian kuumaa tai liian kylmää. Hyvin tiedetään, että liika lämpö tekee henkilön väsyneeksi ja jos lämpö nousee yli määrätyn rajan minä poistuu ruumiista ja ihminen pyörtyy, siis menettää tajuntansa. Liiallinen kylmyys tekee ruumiin uniseksi tai tajuttomaksi. Vain silloin, kun veren lämpö on normaalissa lämpötilassa tai lähellä sitä, voi minä käyttää sitä tajunnan käyttövälineenä.
   Minän ja veren yhteyttä osoittaa myös punastuminen, joka ajaa veren päähän saattaen aivot lämpenemään liikaa lamauttaen ajatukset. Pelkotilassa minä suojelee itseään ulkopuolista vaaraa vastaan. Siinä tapauksessa minä ajaa veren ruumiin keskukseen, jolloin ihminen kalpenee. Veri poistuu ruumiin reuna alueilta, sen lämpötila laskee ja siitä syystä ajatus lamautuu. Ihmisen veri "jäätyy", hän vapisee ja hampaat kalisevat samoin kuin jos lämpötila olisi laskenut. Kuumeessa liikalämpö aiheuttaa hourailemista.
   Elinvoimainen ihminen, jonka veri on luonnollisessa lämpötilassa, on toimelias sekä ruumiillisesti että älyllisesti, aneminen ihminen on unelias. Terveessä ruumiissa minällä on parempi valta, sairaassa huonompi. Kun minä haluaa ajatella, se johtaa oikeassa lämpötilassa olevan veren aivoihin. Raskaan aterian jälkeen minän toiminta keskittyy ruuansulatukseen, ihminen ei jaksa ajatella ja hän on uninen.
   Entisajan norjalaiset ja skotlantilaiset tiesivät, että minä piilee veressä. He eivät sallineet vieraan liittyä sukuunsa ennen kuin olivat sekoittaneet verensä hänen kanssaan ja näin hän oli tullut yhdeksi heistä. Goethe, joka oli vihitty, osoittaa saman "Faustissaan". Faust aikoo juuri kirjoittaa nimensä Mephistofeleen kanssa tekemänsä sopimuskirjan alle ja kysyy: "Miksi ei sitä saa kirjoittaa tavallisella musteella? Miksi täytyy käyttää verta?" Mephistofeles vastaa: "Veri on sangen merkillinen neste." Hän tiesi, että se, jolla on veri hallussaan, hallitsee myöskin ihmisen. Hän tiesi, että ilman lämmintä verta minä ei voi ilmetä.
   Minän todelliseen ilmaisuun vaadittava veren oikea lämpötila saavutetaan vasta kun järki syntyy makrokosmoksen konkreettisesta älystä. Tämä tapahtuu ihmisen ollessa noin kahdenkymmenenyhden vuoden ikäinen. Yleinen lakikin tunnustaa, että tämä ikä on aikaisin ajankohta, jolloin ihmistä pidetään kykenevänä käyttämään äänioikeuttaan. (Nykyisin äänioikeus ikää on laskettu, koska ei ymmärretä näitä kosmisia syitä [suom.huom.].)
   Nämä ovat tärkeimmät kehitysasteet, joiden läpi ihminen nykyisessä kehityskaudessa kulkee jokaisen elämänkierroksen aikana matkallaan yhdestä syntymästä toiseen.

*