Ainoastaan kolme käsittelemisen arvoista teoriaa on esitetty elämän ja kuoleman arvoituksen ratkaisemiseksi.
Yhtä näistä kolmesta teoriasta, nimittäin jälleensyntymistä ja siihen liittyvää kaksoislakia, seuraamusta, olemme edellisessä luvussa jo käsitelleet. Lienee syytä verrata oppia jälleensyntymisestä kahteen muuhun teoriaan, päästäksemme selville niiden suhteellisesta perustasta luontoon. Salatieteilijällä ei ole mitään epäilyjä, hän ei sano "uskovansa" oppiin jälleensyntymisestä, samoin kuin meidän ei tarvitse sanoa "uskovamme" kukan puhkeamiseen tai virran juoksuun tai muuhun luonnonilmiöön, jonka aina näemme silmiemme edessä. Emme sano "uskovamme" niihin, me "tiedämme" niiden olevan tosia, koska näemme niiden tapahtuvan. Samoin sanoo salatieteilijä "tietävänsä" jälleensyntymisen, seuraamuksen lain sekä niistä johtuvien toimintojen olevan tosia. Hän näkee minän ja voi seurata sen kulkua hetkestä, jolloin se kuolemassa jättää kiinteän ruumiin, siihen saakka, jolloin se uuden syntymän kautta ilmestyy maan päälle. Sen tähden ei hänelle "uskominen" ole tarpeellista. Mutta toisten tähden on hyvä, että tutkimme näitä kolmea eri oppia elämästä ja kuolemasta päästäksemme sen kautta järjelliseen lopputulokseen.
Suurten luonnon lakien täytyy toimia sopusoinnussa muiden luonnonlakien kanssa. Sen tähden tutkijan on hyvä tarkastella ja verrata näitä teorioita suhteita niihin jotka eri oppien kannattajat tunnustavat "tunnustetuiksi luonnonlaeiksi" tutummilla maailmankaikkeuden alueilla. Siinä tarkoituksessa määrittelemme nuo kolme eri teoriaa.
1) Materialistinen teoria esittää, että elämä on kulkua kohdusta hautaan, — että äly on määrättyjen aineyhdistelmien tulos, — että ihminen on korkein älyolento kosmoksessa ja että hänen älynsä haihtuu ruumiin hajotessa kuolemassa.
2) Jumaluusoppi esittää, että jokaisessa ihmissyntymässä uusi vastaluotu sielu astuu Jumalan kädestä elämän näyttämölle. Hän saapuu näkymättömästä olotilastaan syntymän portin kautta näkyväiseen olotilaan ja kuljettuaan loppuun lyhyen elämänmatkansa ainemaailmassa astuu hän kuoleman portin kautta näkymättömään, olotilaan. Sieltä hän ei enää palaa ja hänen iankaikkinen onnellisuuden tai kärsimyksen tila riippuu hänen teoistaan sinä äärettömän pienenä ajanhetkenä, joka kestää syntymästä kuolemaan.
3) Oppi jälleensyntymisestä opettaa, että jokainen sielu on olennainen osa Jumalaa sisältäen kaikki jumalalliset mahdollisuudet samoin kuin siemen sisältää kasvin. Nämä uinuvat mahdollisuudet kehittyvät vähitellen uudistuvien maanpäällisten elämien kautta dynaamisiksi voimiksi. Tämän kehitysmenetelmän mukaan ei kukaan joudu kadotukseen, vaan kaikki ihmiset saavuttavat lopulta täydellisyyden ja yhtyvät Jumalaan.
Ensimmäinen teoria on monistinen. Se pyrkii selittämään kaikki olemassaolon ilmiöt elämäntoiminnoiksi ainemaailmassa. Kaksi muuta teoriaa ovat dualistisia. Ne ovat yhtäpitäviä siinä, että jotkut olemassaolon ilmiöt ja toiminnat tapahtuvat ylifyysisellä, näkymättömällä alueella, mutta ne eroavat suuresti muissa asioissa.
Verratessamme materialistista teoriaa maailmankaikkeuden tunnettuihin lakeihin, huomaamme, että voiman jatkuvuus on tunnustettu tosiasia samoin kuin aineenkin jatkuvuus. Kumpaakaan ei siis tarvitse sen enempää valaista. Tiedämme myöskin, että aine ja voima ovat aineellisessa maailmassa erottamattomia. Tämä on vastoin materialistista teoriaa joka sanoo, että äly tuhoutuu kuolemassa. Jos ei mikään tuhoudu, niin älynkin täytyy olla saman lain alla. Lisäksi tiedämme että äly on ainetta korkeampaa, koska se muotoilee kasvot, niin että niistä tulee älyn heijastus tai sen peili. Olemme saaneet selville, että ruumiimme muuttuu koko ajan. Vähintään kerran seitsemässä vuodessa ruumiimme jokainen atomi muuttuu. Jos materialistinen teoria pitää paikkansa, tulisi tajunnankin täydellisesti muuttua ja kadottaa muistot ennen eletystä ajasta, emmekä voisi muistaa tapahtumia pitemmältä kuin seitsemän vuoden ajalta. Tiedämme, että näin ei tapahdu. Muistamme lapsuutemme tapahtumat. Mitättömimmätkin tapaukset, jotka ovat unohtuneet jokapäiväisestä tajunnasta, tulevat tarkasti muistiin hukkumaisillaan olevien henkilöiden näkemässä välähdyksessä elämästään. Tämän he ovat kertoneet sen jälkeen kun heidät on elvytetty. Samanlaiset kokemukset ovat tavallisia transsissakin. Materialismi ei pysty selittämään näitä yli- ja alatajunnan ilmiöitä. Se jättää ne huomioimatta. Nykyisellä tieteen tutkimustasolla johtavat tiedemiehet ovat kieltämättä todenneet näiden totuuksien todenperäisyyden. Näiden totuuksien huomiotta jättäminen on suuri puute teoriassa, joka yrittää ratkaista elämän ongelman — elämän itsensä.
Voimme siis turvallisesti sivuuttaa materialistisen teorian, sillä se ei pysty tyydyttävästi ratkaisemaan elämän ja kuoleman salaisuutta ja kääntyä tutkimaan seuraavaa teoriaa.
Yksi suurin vastaväite jumaluusopillista tulkintaa kohtaan on sen tunnustettu täydellinen riittämättömyys. Vaikka maapallo olisi ollut olemassa vain 6000 vuotta, niin siitä lukemattomasta määrästä sieluja jotka ovat luodut ja ovat asuttaneet maapalloa sen luomisesta saakka, tulee vain mitätön määrä, "144,000" henkeä pelastumaan! Loput joutuvat kidutettaviksi ikuisuudesta ikuisuuteen! Paholainen korjaa kaiken aikaa parhaimman saaliin. On pakko ajatella kuten Buddha: "Jos Jumala sallii tällaisen kurjuuden olemassaolon, Hän ei voi olla hyvä, ja jos Hän on voimaton sitä estämään, Hän ei voi olla Jumala."
Mikään luonnossa ei viittaa sellaiseen luomisjärjestelmään, josta seurauksena on tuho. On sanottu, että Jumala tahtoo KAIKKIEN ihmisten pelastuvan, eikä Hän tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen. Sen tähden hän on "antanut meille ainokaisen Poikansa", mutta kuitenkin tämä "loistava pelastussuunnitelma" epäonnistuu pelastamaan!
Jos Atlanttia ylittävä laiva, jossa on 2000 matkustajaa, lähettää sähkeen ilmoittaen olevansa uppoamaisillaan Sandy Hookin kohdalla, niin pidettäisiinkö loistavana pelastussuunnitelmana lähettää sen avuksi pieni moottorivene, joka pystyisi pelastamaan vain kaksi tai kolme henkeä? Varmasti ei! Pikemminkin se tuomittaisiin "tuhon suunnitelmaksi", jos ei käytetty kaikkia keinoja suurimman osan pelastamiseksi.
Jumaluusopillinen pelastussuunnitelma on vieläkin julmempi, koska kaksi tai kolme henkeä kahdesta tuhannesta on suhteessa paljon suurempi määrä pelastettuja kuin jumaluusopin usko, että lukemattomista luoduista sieluista pelastuisi vain 144,000 henkeä. Voimme siis hylätä tämänkin opin epätodellisena, koska se on aivan kohtuuton. Jos Jumala on kaikkiviisas, Hän olisi kehittänyt paremman pelastussuunnitelman. Sen Hän on tehnytkin, ja edellä mainittu teoria on vain teologien kehittämä. Raamatun opetus on aivan toisenlainen, kuten myöhemmin selviää.
Siirrymme nyt tarkastelemaan oppia jälleensyntymisestä, jonka mukaan kehitys on hidas prosessi, joka jatkuu vääjäämättömällä kärsivällisyydellä yhä uusiutuvissa ja kerta kerralta paranevissa ruumiillistumissa. Tämän kehityksen kautta me kaikki saavutamme henkisen loiston joka tällä hetkellä on meille käsittämätön. Tässä opissa ei ole mitään kohtuutonta, eikä vaikeasti käsitettävää. Kun katselemme ympärillemme, huomaamme kaikkialla luonnossa pyrkimyksen täydellisyyteen hitaalla ja peräänantamattomalla varmuudella. Emme löydä äkillistä kehitystä tai hävitystä, jollaista teologit esittävät, mutta löydämme "kehitystä".
Kehitys on "historia hengen edistymisestä ajassa". Tarkastellessamme maailmankaikkeuden ilmiöitä, huomaamme, että kehityksen kulku on spiraalinen. Jokainen spiraalin kierros vastaa aikakautta. Jokainen aikakausi sulautuu seuraavaan samalla tavalla kuin spiraalin kierrokset jatkuvat. Seuraava aikakausi on edellistä parempi ja luo kehittyneemmät olosuhteet sitä seuraaville aikakausille.
Suora viiva on vain tulos pisteen liikkeestä. Se käsittää vain yhden ulottuvuuden. Materialistista teoriaa ja teologian oppia voidaan verrata viivaan. Materialistin elämänviiva alkaa syntymähetkellä ja olaksemme johdonmukaisia, täytyy sen päättyä kuolemaan. Teologin viiva alkaa sielun luomisesta juuri ennen syntymää. Kuoleman jälkeen sielu elää edelleen ja sen kohtalo määräytyy peruuttamattomasti muutaman lyhyen vuoden aikana tehtyjen tekojen mukaan. Ei ole paluuta takaisin korjaamaan erehdyksiä. Viiva kulkee suoraan eteenpäin sisältäen kokemusten laadusta koituvat tulokset, eikä sielulla ole mahdollisuutta nousuun kuoleman jälkeen.
Luonnollinen etenemisen suunta ei ole suora viiva, kuten nuo molemmat opit esittävät. Se ei ole edes ympyrä, koska se merkitsisi lakkaamatonta samojen kokemusten uudistumista ja käsittäisi vain kaksi ulottuvuutta. Kaikkialla eteneminen tapahtuu spiraalissa. Voidakseen käyttää hyväksi kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita kolmiulotteinen maailmankaikkeus tarjoaa, on välttämätöntä, että kehittyvä elämä etenee kolmiulotteisesti, — spiraalin tapaan — jatkuen aina eteenpäin ja ylöspäin.
Katsellessamme pientä vaatimatonta kasvia puutarhassamme tai Kalifornian punapuu-alueella kasvavaa sequia-jättiläispuuta, joka on läpimitaltaan kymmenen metriä, tulemme aina samaan tulokseen — haarat, oksat ja lehdet kasvavat aina joko yksi- tai kaksinkertaisessa spiraalissa tai vastakkaisina pareina pitäen toisiaan tasapainossa, kuten vuoksi ja luode, päivä ja yö, elämä ja kuolema sekä kaikki muut keskenään vaihtelevat luonnontoiminnat.
Tarkastelkaamme kaareutuvaa taivaankantta, tulisia tähtisumuja tai aurinkojärjestelmien kiertokulkua — kaikkialla silmä kohtaa spiraaliliikkeen. Keväällä maa riisuu valkean peitteensä ja nousee levolta — talviunestaan. Luonnontoiminnot ponnistelevat herättääkseen kaikkialla uutta elämää. Aika kuluu. Vilja ja rypäleet kypsyvät ja korjataan. Sen jälkeen kiireinen kesä vaipuu talven hiljaisuuteen ja toimettomuuteen. Taas kääriytyy lumivaippa maan ympäri. Mutta sen uni ei ole ainaista, maa herää jälleen uuden kevään lauluun, joka merkitsee uuden askeleen ottamista kehityksen polulla.
Sama koskee aurinkoa. Se nousee jokaisen päivän alkaessa, mutta joka aamu se on askelta pidemmällä matkallaan vuoden ympäri.
Kaikkialla näemme spiraalin — eteenpäin, ylöspäin, ainiaan!
Onko mahdollista, että tämä laki, joka toimii kaikilla muilla elämän alueilla, olisi toimimatta ihmiselämässä? Maa, puut ja kukatko vain joka vuosi heräävät talviunestaan ja elävät uudelleen, mutta ihmisenkö täytyisi kuolla? Näin ei voi olla! Sama laki, joka herättää kasvin uuteen kasvuun, herättää myöskin ihmisen uusiin kokemuksiin, jatkuvaan kehitykseen kohti täydellisyyttä. Oppi jälleensyntymisestä, joka opettaa syntymistä uusiin ruumiisiin yhä paranevissa käyttövälineissä, on täydellisessä sopusoinnussa kehityksen ja luonnonilmiöiden kanssa, toisin kuin kaksi muuta teoriaa.
Kun tarkastelemme elämää eettiseltä kannalta, huomaamme, että jälleensyntymisen ja seuraamuksen lait yhdessä muodostavat ainoan järjestelmän, joka tyydyttää oikeudentuntoa ja on samalla sopusoinnussa elämän totuuksien kanssa.
Loogisesti ajattelevan ihmisen on vaikea ymmärtää, kuinka "oikeamielinen ja rakastava" Jumala voi vaatia samanlaista hyveellisyyttä kaikilta niiltä miljardeilta ihmisiltä, "jotka hän on suvainnut asettaa erilaisiin olosuhteisiin" mielivaltaisesti ilman minkäänlaista näkyvää sääntöä. Yksi elää ylellisyydessä, toinen "syrjittynä järsien leivänkannikkaa". Yksi saa siveellisen kasvatuksen ja häntä ympäröi korkeilla ihanteilla kyllästytetty ilmapiiri. Toinen on joutunut rähjäiseen ympäristöön, häntä opetetaan valehtelemaan ja varastamaan ja kuta paremmin hän näitä opetuksia seuraa, sitä paremmin hän onnistuu elämässä. Onko oikeus vaatia samaa molemmilta? Onko oikein palkita toinen hyvästä elämästä, kun hänet oli asetettu ympäristöön, jossa oli melkein mahdoton joutua harhaan ja toinen saa rangaistuksen, vaikka hän oli saanut rajoitetut mahdollisuudet hyvään, niin ettei hänellä ollut aavistustakaan todellisesta siveellisyydestä? Totisesti ei! Eikö ole loogillisempaa ajatella, että olemme tulkinneet väärin raamattua kuin syyttää Jumalaa tällaisen kauhean suunnitelman ja järjestelmän laatimisesta?
On turha sanoa, ettemme saa tutkia Jumalan salaisuuksia ja että meidän on mahdotonta niitä selvittää. Jälleensyntymisen ja seuraamuksen kaksoislaki selittää tyydyttävällä tavalla elämän epätasaisesti jaetut osat ja saattaa ne sopusointuun oikeamielisen ja rakastavan Jumalan kanssa, niin kuin Kristus opetti.
Nämä kaksoislait osoittavat tien vapautumiseen nykyisestä epätäydellisestä tilasta ja ympäristöstä osoittaen keinot, joiden avulla voimme saavuttaa minkä kehitysasteen tahansa nykyisestä epätäydellisyydestämme huolimatta.
Se, mitä olemme, mitä meillä on ja kaikki hyvät ominaisuutemme ovat menneissä elämissä tekemiemme töiden tulosta. Mitä meiltä puuttuu fyysisesti, siveellisesti tai mentaalisesti, voimme saavuttaa tulevaisuudessa. Niin kuin meidän on jatkettava elämäämme joka aamu siitä kohdasta, johon edellisenä iltana jäimme, samoin olemme edellisissä elämissämme luoneet olosuhteet, joissa nyt elämme ja työskentelemme ja tällä hetkellä luomme tulevien elämiemme olosuhteita. Sen sijaan että valitamme jonkun haluamamme ominaisuuden puutetta, meidän tulee työskennellä sen saavuttamiseksi.
Jos yksi lapsi osaa soittaa musiikkia kauniisti vain vähäisellä harjoituksella ja toinen lapsi, suurista ponnistuksista huolimatta, huomattavasti heikommin, se osoittaa vain, että toinen ponnisteli edellisessä elämässä, joten hän saavuttaa helposti taitonsa takaisin. Jälkimmäinen sen sijaan on aloittanut pyrkimyksensä vasta tässä elämässä ja siitä syystä hänen työnsä näyttää vastamäkeen kiipeämiseltä. Mutta, jos hän työskentelee peräänantamattomasti, saattaa hän jo tässä elämässä tulla taitavammaksi kuin edellinen soittaja, ellei tämä jatkuvasti kehitä kykyjään.
Se, ettemme muista työtä ja ponnistuksia, joita teimme hankkiessamme kykyä itsellemme, on epäolennainen seikka, eikä muuta sitä tosiasiaa, että hankittu taito pysyy meillä.
Nerous on kehittyneen sielun tunnusmerkki, ja osoittaa, että hän on edellisten elämien aikana suurilla ponnistuksilla kehittänyt itsensä jollain tavoin edelle rodun normaaliasteesta. Näemme hänessä välkähdyksen niistä saavutuksista, jotka kerran tulevat olemaan rodun yhteistä omaisuutta. Tämä ei voi johtua perinnöllisyydestä, joka koskee vain osaksi fyysistä ruumista, eikä ollenkaan sielun ominaisuuksia. Jos nerous riippuisi perinnöllisyydestä, niin miksi ei Thomas Edisonilla ole pitkä sarja mekaniikan alalla kehittyneitä esi-isiä, kukin edeltäjäänsä etevämpi? Miksi nerous ei lisäänny? Miksi ei Richard Wagnerin poika Siegfried Wagner, ole suurempi kuin isänsä?
Siinä tapauksessa, että nerouden ilmeneminen on riippuvainen erikoisesti rakennetuista elimistä, joiden kehittyminen vaatii paljon aikaa, syntyy minä luonnollisesti perheeseen, johon ruumistuneet minät jo sukupolvien kuluessa ovat työskennelleet noiden määrättyjen elinten rakentamisessa. Sen tähden on Bach-suvussa 250 vuoden kuluessa syntynyt 29 enemmän tai vähemmän neroa muusikkoa. Se, että nerous on sielun, eikä ruumiin ilmaisu, näkyy siitä, ettei nerous tässä suvussa lisääntynyt asteittain puhjetakseen kukkaan John Sebastian Bachissa, vaan taito joka sai korkeimman ilmaisunsa hänessä, oli paljon ylempänä kuin kenenkään hänen esi-isänsä tai jälkeläisensä.
Ruumis on ainoastaan välikappale ja työ, minkä se suorittaa, riippuu minästä joka sitä johtaa, samoin kuin musiikkiesitys riippuu soittajan taidosta sekä käytetyn instrumentin soinnusta. Hyvä soittaja ei voi täysin ilmaista itseään huonolla soittimella, eikä jokainen muusikko samallakaan soittimella soita tai kykene soittamaan samalla tavalla. Se, että minä pyrkii ruumistumaan jonkun suuren muusikon poikana, ei välttämättä tarkoita, että hän olisi taitavampi kuin edeltäjänsä. Se pitäisi paikkansa, jos nerous johtuisi fyysisestä perinnöllisyydestä, eikä olisi sielunominaisuus.
Puoleensavetävä voima selittää tyydyttävällä tavalla ne seikat, jotka yleensä luetaan perinnöllisyydestä johtuviksi. Tiedämme, että ihmiset, joilla on samanlaisia harrastuksia, hakevat toistensa seuraa. Jos tiedämme ystävämme olevaa kaupungissa, mutta emme tiedä hänen osoitettaan, niin luonnollisesti yrityksissämme etsiä häntä, huomiomme kohdistuu hänen mieliharrastuksiinsa. Jos hän on muusikko, todennäköisin mahdollisuus on löytää hänet sieltä, missä muusikot kokoontuvat. Jos hän on opiskelija, etsimme häntä kouluista, kirjastoista ja kirjakaupoista. Jos hän on urheilija, haemme häntä kilparadoilta ja areenoilta.
Samalla tavalla minä vetäytyy tavallisesti samaa harrastavien piiriin. Sitä pakottaa siihen toinen tunnemaailman kaksoisvoima — puoleensavetävä voima.
Tähän voidaan esittää vastaväite, koska usein saman perheen jäsenillä on aivan vastakkaiset mieltymykset ja he saattavat olla hyvin vihamielisiä toisilleen. Jos mieltymyksen voima on heitä ohjannut, miksi heidät on saatettu yhteen?
Tällaiset tapaukset saavat selityksen siitä, että minä on maanpäällisten elämiensä aikana kokenut monenlaisia ihmissuhteita. Nämä suhteet ovat olleet miellyttäviä tai vastenmielisiä. Jossain tapauksessa velka on aikanaan jäänyt suorittamatta tai toisessa tapauksessa on tapahtunut väärinteko, josta johtuu ankara viha loukatun ja hänen vihollisensa välillä. Seuraamuksen laki vaatii täsmällistä velan suorittamista. Kuolema ei "sovita kaikkea" sen enempää kuin, että saisimme velan maksettua muuttamalla toiseen kaupunkiin. Aika tulee, jolloin vihamiehet jälleen tapaavat toisensa. Vanha viha on vetänyt heidät samaan perheeseen, koska Jumalan tarkoitus on, että kaikki ihmiset rakastaisivat toisiaan. Sen tähden vihan täytyy muuttua rakkaudeksi. On mahdollista, että he tarvitsevat monta elämää päästäkseen "taistelunsa loppuun", mutta he oppivat kuitenkin joskus läksynsä ja tulevat kerran ystäviksi ja toistensa hyväntekijöiksi, sen sijaan että olisivat vihamiehiä. Mielenkiinto, joka näillä ihmisillä oli toisiaan kohtaan, pani liikkeelle puoleensa vetävän voiman, joka yhdisti heidät. Jos he olisivat olleet täysin välinpitämättömiä toisistaan, eivät he olisi joutuneet yhteen.
Näin jälleensyntymisen ja seuraamuksen kaksoislait selittävät järkevällä tavalla kaikki ihmiselämän arvoitukset hänen jatkuvassa kehityksessään seuraavalle asteelle, — yli-ihmiseksi. Tämä teoria osoittaa, että ihmiskunnan kehitys kulkee ainiaan eteenpäin ja ylöspäin, — eikä kuten ne jotka ovat sekoittaneet opin jälleensyntymisestä jonkun intialaisen heimon järjettömään opinkappaleeseen, että ihminen syntyisi uudelleen eläimiin tai kasveihin. Tämä olisi taaksepäin menoa. Sen enempää luonnossa kuin minkään uskonnon pyhissä kirjoissa ei ole pohjaa tällaiselle opille. Yhdessä ja (ainoastaan yhdessä) intialaisessa pyhässä kirjassa on siihen viitattu. Katha Upanishadissa (os. V; v. 9) sanotaan: "Riippuen ihmisten teoista menevät toiset kohtuun, toiset sthanu’un." Sthanu" on sanskritkielinen sana, joka merkitsee "liikkumaton", mutta se merkitsee myös "pilaria" ja tämän on tulkittu tarkoittavan, että toiset ihmiset menevät syntiensä tähden takaisin liikkumattomaan tilaan, kasvikuntaan.
Henget syntyvät ruumiiseen ainoastaan saavuttaakseen kokemuksia, valloittaakseen maailman, voittaakseen alemman itsensä ja päästäkseen itsensä herraksi. Kun käsitämme tämän, ymmärrämme, että tulee aika, jolloin meidän ei enää tarvitse syntyä ruumiiseen, koska kaikki läksyt on opittu. Katha Upanishadin opetus siis tarkoittaa, että tulee aika, jolloin ihminen ei enää ole sidottu syntymän ja kuoleman pyörään, vaan menee liikkumattomaan tilaan "Nirvanaan".
Ilmestyskirjasta löydämme nämä sanat: "Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä" tarkoittaen täydellistä vapautumista konkreettisesta olemassaolosta. Mistään ei löydy vahvistusta sielunvaellusopille. Ihminen, joka on kehittynyt niin pitkälle, että hänellä on yksilöllinen sielu, ei voi kääntyä takaisin kehityksessään ja astua ryhmähengen alaisen eläimen tai kasvin käyttövälineeseen. Yksilöllinen henki on korkeammalle kehittynyt kuin ryhmähenki, eikä alempi voi sulkea sisäänsä korkeampaa.
Oliver Wendell Holmes ilmentää tämän aatteen jatkuvasta kasvusta kehittyneemmissä käyttövälineissä sekä lopullisesta vapautumisesta kauniissa runossaan "Kahlehdittu merenkulkija". Simpukka rakentaa spiraalinmuotoisen kuorensa osina jättäen taakseen pienemmän kuoren kasvettuaan siitä ulos ja muuttaa viimeksi rakentamaansa.* * * * * * * *
Vuodesta vuoteen hän ahersi hiljaa
kierukkaa loistavaa rakentaen;
Kun kasvoi spiraali yhä,
Jätti hän asunnon vanhan muuttaen uuteen,
Pehmein askelin kuin varkain hän astui kaarikäytävään uuteen,
Turhaan rakensi hän oven
Kodissaan uudessa hän venytteli, tuntenut vanhaa hän ei.Kiitokset viestistä taivaallisesta sä jonka toit,
Laps vellovan meren,
Joka heitti sut sylistä unohtaen!
Selvempi sävel sun kuolleilta huulilta soi
Kuin koskaan meren jumalan torvesta seppelöidystä!
Kun korvaani se soittaa,
Läpi syvien ajatus kuilujen kuulen äänen joka laulaa:Rakenna kammiot mahtavammat, oi sieluni!
Kun ohi kiitävät vuodenajat!
Jätä taakse menneet holvit matalat,
Anna jokaisen uuden temppelin jalompi olla kuin entisen,
Sulkeudu pois taivaasta holveilla mahtavilla,
kunnes lopulta olet vapaa
jättämään pieneksi käyneen kuoresi elämän meren rantaan!Kuten ennemmin on mainittu, tarve saada määrätynlainen elimistö tuo mieleen erään mielenkiintoisen kohdan jälleensyntymisen ja seuraamuksen kaksoislakien toiminnassa. Nämä lait ovat yhteydessä kosmisten taivaankappaleiden, auringon, planeettojen ja eläinradan liikkeiden kanssa. Ne kaikki liikkuvat näiden lakien mukaan ja niiden kiertokulkua johtavat niiden sisässä asuvat henkiset älyolennot, — planeettahenget.
Päiväntasauskohtien taaksepäin siirtymisen johdosta aurinko liikkuu taaksepäin eläinradan kahdentoista merkin kautta noin yhden asteen 72:ssa vuodessa, siis jokaisen merkin läpi (30 astetta) noin 2,100 vuodessa ja kaikkien eläinradan merkkien läpi 26,000 vuodessa.
Tämä johtuu siitä, että maapallo ei pyöri paikallaan olevan akselin ympäri. Sen akselilla on oma hidas liikkeensä, joka muistuttaa pysähtymäisillään olevan hyrrän hoipertelevaa kiertoliikettä. Tästä johtuen se tekee ympyrää avaruuteen, jonka tähden toinen tähti toisensa jälkeen tulee pohjantähdeksi.
Tästä hoippuvasta liikkeestä johtuu, ettei aurinko joka vuosi kulje päiväntasaajan yli samalta kohdalta, vaan muutamia satoja mittoja myöhemmin. Siitä taas johtuu nimitys "päiväntasauskohtien siirtyminen", koska päiväntasaus "siirtyy", — tulee liian aikaisin.
Kaikki tapahtumat maan päällä ovat yhteydessä toisiin kosmisiin kappaleisiin ja niillä asuviin olentoihin ja ovat riippuvaisia maan ja muiden kosmisten kappaleiden liikkeistä. Sama koskee jälleensyntymisen ja seuraamuksen lakeja.
Auringon kulkiessa eläinradan eri merkkien ohi vuoden kuluessa vaikuttavat ilmastolliset ja muut vaihtelut ihmiseen ja hänen toimintaansa monella tavalla. Sama tapahtuu kun aurinko päiväntasauskohtien taaksepäin siirtymisen johdosta kulkee eläinradan kahdentoista merkin läpi. Tätä ajanjaksoa kutsutaan maailmanvuodeksi ja sinä aikana tapahtuu suuria muutoksia maapallon olosuhteissa. Kasvaakseen täytyy sielun kokea niitä kaikkia. Kuten olemme huomanneet, ihminen itse muokkaa olosuhteensa ollessaan taivasmaailmassa syntymiensä välillä. Ihminen syntyy kaksi kertaa auringon kulkiessa yhden eläinradan merkin kautta. Ja koska sielussa itsessään on molemmat sukupuolet, voidakseen saavuttaa kaikki mahdolliset kokemukset syntyy se vuoroin mies- ja naisruumiiseen. Tämä on välttämätöntä, koska eri sukupuolien kokemukset eroavat hyvin suuresti toisistaan. Tuhannen vuoden kuluessa eivät ulkoiset olosuhteet muutu kovin paljoa. Näin yksilö kokee sekä miehen että naisen kokemukset verrattain samanlaisessa ympäristössä.
Jälleensyntymisen laki toimii näiden ehtojen mukaan, mutta koska se ei ole sokea laki, Kohtalon Herrat tai Kirjanpito-Enkelit voivat tehdä siihen tarpeelliseksi katsomiaan muutoksia. Esimerkiksi, jos minä tarvitsee herkän silmän tai korvan ja sillä on tilaisuus syntyä perheeseen, jossa vaadittavat välineet ovat saatavissa ja johon minällä on suhde edellisten elämien perusteella. Mahdollisesti minän oikea aika syntyä voi olla vielä 200 vuoden päässä, mutta Kohtalon Herrat näkevät, että jollei tilaisuutta nyt käytetä, minä joutuu odottamaan taivasmaailmassa ehkä neljä- tai viisisataa vuotta yli määräajan ennenkuin tulee seuraava mahdollisuus syntyä sopiviin olosuhteisiin. Sen tähden annetaan minän syntyä ennen määräaikaa ja käyttämättä jäänyt lepoaika kolmannessa taivaassa jää hänelle käytettäväksi toisella kertaa. Näemme siis, etteivät ainoastaan ennemmin pois muuttaneet työskentele puolestamme taivasmaailmassa, mutta että mekin työskentelemme heidän puolestaan vetäen heitä luoksemme tai työntäen heitä luotamme. Suotuisa tilaisuus sopivan käyttövälineen saamiseen voi siis vetää minän jälleensyntymään. Jos sopivaa käyttövälinettä ei olisi ollut saatavilla, olisi hän jäänyt pitemmäksi aikaa taivaaseen ja ylimääräinen aika olisi vähennetty hänen tulevista taivaselämistään.
Seuraamuksen laki toimii sopusoinnussa myös tähtien kanssa, niin että ihminen syntyy sillä hetkellä, jolloin taivaankappaleiden asennot antavat oikeat olosuhteet henkilön kokemuksille ja kehitykselle elämän koulussa. Siksi astrologia on ehdottomasti todellinen tiede, mutta paraskin astrologi voi erehtyä selityksessään, koska kuten kaikki ihmiset, hänkin on erehtyväinen. Tähdet osoittavat tarkalleen, milloin velka, jonka Kohtalon Herrat ovat määränneet maksettavaksi, on suoritettava ja sen välttäminen ei ole ihmisen vallassa. Tähdet näyttävät hetkenkin, vaikka emme aina kykene niitä oikein tulkitsemaan.
Erikoisin kirjoittajan tielle osunut tapaus, joka osoittaa kuinka mahdotonta on päästä pakoon tähtiin kirjoitettuja asioita, vaikka niistä olisi edeltä käsin tietoinen, tapahtui Los Angelesissa, Kaliforniassa v. 1906. Herra L., tunnettu luennoitsija, sai opetusta astrologiassa. Hänen oma horoskooppinsa oli käsiteltävänä, koska oppilas on aina kiinnostunut enemmän omasta kuin jonkun vieraan horoskoopista. Sen mukaan hän voi myös tarkemmin tutkia missä määrin annettujen merkkien selitykset vastaavat todellisuutta. Herra L:n horoskooppi näytti, että hän oli tapaturmille altis. Hänelle osoitettiin kuinka menneisyydessä sattuneet tapaturmat ja muut tapaukset vastasivat tähtien osoittamia aikoja. Tämän lisäksi hänelle kerrottiin, että onnettomuus oli odotettavissa heinäkuun 21. päivänä tai seitsemän päivää myöhemmin 28. p:nä, joka oli näistä vaarallisempi. Häntä varoitettiin liikkumasta minnekään ja hänelle osoitettiin, että onnettomuus uhkaisi rintaa, olkapäitä, käsivarsia ja pään ala-osia. Hän oli täysin vakuuttunut uhkaavasta vaarasta ja lupasi pysyä kotona koko päivän.
Kirjoittaja matkusti Seattleen, ja muuttaa päivää ennen kriittistä aikaa hän kirjoitti herra L:lle varoittaen häntä jälleen. Herra L. vastasi muistavansa varoituksen ja lupasi toimia sen mukaan.
Seuraava tiedonanto tästä asiasta tuli eräältä yhteiseltä ystävältä, joka kertoi, että Herra L. oli heinäkuun 28. p:nä matkustanut Sierra Madrelle raitiovaunulla, joka törmäsi junaan. Herra L. oli saanut vammoja juuri niihin kohtiin, joista oli ollut puhetta ja sen lisäksi vasemmasta jalasta oli katkennut jänne.
Ihmettelin, miksi herra L., joka täydellisesti uskoi ennustukseen, ei ollut ottanut sitä huomioon. Selityksen sain kolme kuukautta myöhemmin, kun hän oli parantunut kylliksi voidakseen kirjoittaa. Kirjeessä sanottiin: "Luulin, että 28. päivä oli 29:s."
Kirjoittajalla ei ole epäilystäkään, etteikö tässä olisi ollut kysymyksessä "kypsä kohtalo", jota ei voinut päästä pakoon ja joka oli selvästi tähtiin kirjoitettu.
Näin ollen tähtiä voidaan nimittää "Kohtalon kelloksi". Eläinrata ja sen kaksitoista merkkiä vastaavat kellotaulua; aurinko ja planeetat ovat tuntiviisari, joka osoittaa vuotta; kuu on minuuttiviisari, osoittaen kuukautta, jolloin "kypsän kohtalon" asiat tulevat kohdattaviksi.
Tarpeeksi ei voida korostaa sitä tosiasiaa, että vaikka joitakin asioita elämässä ei voi välttää, ihminen voi jonkin verran käyttää vapaata tahtoaan muuttamaan jo alkuun pantuja asioita.
Runoilija esittää sen näin:Yksi laiva purjehtii länteen, toinen itään
sama tuuli molempia kuljettaa.
Ei tuuli vaan asento purjeiden määrää
mihin suunta laivalla on.On kohtalon tie kuin merellä tuuli
kun matkamme läpi elämän käy.
Teko sielun se on joka määrää tien
eikä elon tyyni tai taistelu.Tärkeintä on pitää mielessä, että nykyiset tekomme määräävät tulevat olosuhteemme.
Oikeaoppiset kristityt ja myöskin ilman uskontoa olevat, esittävät vahvimpana vastaväitteenä jälleensyntymisoppia vastaan sen, että sitä opetetaan Intiassa "tietämättömille pakanoille", jotka siihen uskovat. Mutta jos se on johdonmukainen laki, ei ole niin voimakasta vastaväitettä, että se kumoaisi sen tai tekisi sen toimettomaksi. Ennen kuin puhumme "tietämättömistä pakanoista" tai lähetämme lähetyssaarnaajia heidän luokseen, olisi hyvä tutkia vähän tarkemmin omaa tietouttamme. Opettajat kaikkialla valittavat oppilaittensa pintapuolisuutta. Professori Wilbur L. Cross Yalen yliopistosta mainitsee muiden hämmästyttävien tietämättömyyden ilmiöiden ohella sen, että 40 oppilaan luokassa kukaan ei tunnistanut Juudas Iskariotia!
Näyttää siltä kuin voisimme täydellä syyllä kutsua lähetyssaarnaajat pois "pakanamaista" ja slummityöstä valaisemaan oman maamme korkeakoulusivistystä saaneita noudattamalla periaatetta, että "armeliaisuus alkaa kotoa". Koska "Jumala ei salli tietämättömien pakanoiden joutua tuhoon", niin olisi parempi jättää heidät tietämättömyyteen, jolloin taivas olisi varma heille, kuin valaista heitä ja näin antaa heille mahdollisuus joutua helvettiin. Tämä on varmasti asia "Missä tietämättömyys on autuutta, on hullua tulla viisaaksi". Tekisimme itsellemme ja pakanoille suuren palveluksen, jos jättäisimme heidät rauhaan ja hoitaisimme tietämättömiä kristittyjä ympärillämme.
Kutsumalla tätä oppia pakanaopiksi ei osoita sitä vääräksi. Että sen yleinen vaikutuspiiri on idässä, ei kumoa sitä sen enempää kuin että matemaattinen ratkaisu kumoutuisi sillä, ettemme satu pitämään ihmisestä, joka sen ratkaisi. Ainoa kysymys on: Onko se oikein? Jos se on, on täysin samantekevää mistä ratkaisu tuli ensin.
Kaikki muut uskonnot ovat olleet vain johtamassa kristinuskoon. Ne olivat rotu-uskontoja ja sisälsivät vain osan siitä, mitä kristinusko täydellisempänä sisältää. Todellista esoteerista kristinuskoa ei vielä ole julkisesti opetettu, eikä sitä opeteta ennen kuin ihmiskunta on ohittanut materialistisen kauden ja on kypsynyt vastaanottamaan sen. Jälleensyntymisoppia ja seuraamuksen lakia on salaisesti opetettu kaikkina aikoina, mutta Kristuksen oma käskyn mukaan ei näitä kahta oppia ole opetettu julkisesti länsimailla kuluneiden 2,000 vuoden aikana, kuten tulemme näkemään.
Viinin vaikutus kehityksessä
Ymmärtääksemme syyn näiden opetusten poisjättämiseen ja kuinka ne ovat hämärretyt, täytyy meidän palata takaisin ihmishistorian alkuaikoihin ja nähdä kuinka Suuri Opettaja on johtanut ihmiskuntaa sen omaksi hyödyksi.
Salatiede opettaa, että kehityksen vaiheet maan päällä ovat jaetut ajanjaksoihin. Näitä ajanjaksoja on ollut neljä, ja ne ovat nimetyt seuraavasti, polaarinen, hyperborealainen, lemurialainen ja Atlantiksen ajanjakso. Nykyinen ajanjakso on nimeltään arjalainen.
Ensimmäisen, polaarisen ajanjakson aikana, nykyisellä ihmiskunnalla oli vain kiinteä ruumis, kuten kivennäisillä nykyisin. Sen tähden ihminen oli kivennäisen kaltainen.
Toisen, hyperborealaisen ajanjakson aikana lisättiin siihen eetteriruumis, jonka kautta kehittyvällä ihmisolennolla oli samantapainen ruumis kuin kasvilla. Hän ei ollut kasvi, mutta oli kasvin kaltainen.
Kolmannen, lemurialaisen ajanjakson aikana, hän sai tunneruumiin ja tuli siis rakenteeltaan eläimen kaltaiseksi, — eläinihmiseksi.
Neljännen, atlantislaisen ajanjakson aikana, kehittyi äly, ja näin ihminen perusolemuksineen astui fyysisen elämän näyttämölle IHMISENÄ.
Nykyisen, viidennen tai arjalaisen ajanjakson aikana, ihminen kehittää jossain määrin kolminaishengen alinta olemuspuolta — minää.
Tutkijaa kehotetaan vakavasti painamaan mieleensä tämä tosiasia, että kehityksen kulussa ennen sitä aikaa, kun ihminen tuli itsetietoiseksi, ehdottomasti mitään ei jätetty sattuman varaan.
Kun ihminen tuli itsetietoiseksi, annettiin hänelle määrätty toimintavapaus kehittää oman tahtonsa mukaan jumalallisia henkisiä kykyjään.
Ihmiskunnan suuret johtajat ottavat huomioon kaiken, ihmiskunnan ravinnonkin, koska sillä on suuri merkitys hänen kehityksessään. "Sano, mitä syöt, niin sanon, mikä olet!" Tämä sananparsi ei ole mielivaltainen ajatus, vaan sisältää suuren luonnon totuuden.
Ensimmäisen ajanjakson aikana oli ihminen eetterinen. Tämä ei kumoa sitä väitettä, että hän oli kivennäisen kaltainen, sillä kaikki kaasut ovat laadultaan kivennäisiä. Maa oli pehmeä, eikä se ollut vielä jähmettynyt. Raamatussa ihmistä nimitetään Aatamiksi ja sanotaan, että hän oli maasta tehty.
Kain kuvataan maanviljelijäksi. Hän kuvaa toisen ajanjakson ihmistä. Hänellä oli eetteriruumis, kuten kasvilla ja se ravitsi hänet.
Kolmannen ajanjakson aikana kasvisravinnon lisäksi ravintoa saatiin elävistä eläimistä. Maito edesauttoi tunneruumiin kehittymistä, ja sen avulla tuli tämän ajanjakson ihminen eläimenkaltaiseksi. Tätä tarkoittaa raamatun lausunto, että "Abel oli paimen." Missään ei sanota, että hän tappoi eläimiä.
Neljännen ajanjakson aikana ihminen kehittyi eläintason yläpuolelle — hänellä oli äly. Ajatus hävittää hermosoluja, se tappaa, särkee ja aiheuttaa rappeutumista. Sen tähden vertauskuvallisesti atlantislaisen ravintona olivat kuolleet eläimet. Hän tappoi syödäkseen niin kuin raamattu sanoo, "Nimrod oli suuri metsästäjä." Nimrod esittää neljännen ajanjakson ihmistä.
Tänä aikana ihminen oli laskeutunut yhä syvemmälle aineeseen. Hänen entinen eetterinen ruumiinsa oli jähmettynyt ja kiteytynyt muodostaen luurangon. Ihminen oli myös vähitellen kadottanut henkisen havaintokykynsä, joka hänellä oli ollut entisten ajanjaksojen aikana. Näin oli tarkoitettukin. Tarkoitus oli, että hän saisi sen takaisin korkeammalla tasolla, jolloin siihen liittyisi itsetietoisuus, jota hänellä ei aikaisemmin ollut. Neljän ensimmäisen ajanjakson aikana hänellä oli enemmän tietoa henkisistä maailmoista. Hän tiesi, ettei hän kuollut, vaan hänelle tapahtuisi samoin kuin kuolleelle puun lehdelle syksyllä — toinen ruumis kasvaisi sen tilalle, kun yksi oli kulunut loppuun. Sen tähden hän ei osannut todella arvostaa maanpäällisen elämän mahdollisuuksia ja etuja.
Oli kuitenkin välttämätöntä, että hän heräisi täysin ymmärtämään konkreettisen olemassaolon suuren merkityksen voidakseen sen kautta saada kaikki mahdolliset opetukset. Niin kauan kuin hän tunsi olevansa korkeampien maailmojen kansalainen ja oli varma, että fyysinen elämä oli vain pieni osa todellista olemassaoloa, hän ei suhtautunut siihen kyllin vakavasti. Hän ei käyttänyt hyväkseen niitä kehityksen mahdollisuuksia, joita vain nykyinen olotila voi tarjota. Hän kulutti aikansa hyödyntämättä tämän maailman mahdollisuuksia, kuten monet tekevät Intiassa vielä tänäkin päivänä aivan samasta syystä.
Ainoa keino, millä ihminen saatiin arvostamaan fyysisen, konkreettisen elämän merkitys, oli se, että häneltä otettiin pois muutamien elämien ajaksi muisti korkeammasta, henkisestä olotilasta. Siten hänellä maa-elämän aikana ei ollut varmaa tietoa muusta kuin nykyisestä, fyysisestä elämästä ja tämän kautta hänet pakotettiin suhtautumaan siihen vakavasti.
Ennen kristinuskoa oli uskontoja, jotka opettivat jälleensyntymisen ja seuraamuksen lakia, mutta nyt oli tullut aika, jolloin ihmisen kehityksen etenemiselle ei ollut eduksi niiden tunteminen, ja tietämättömyyttä siinä suhteessa pidettiin edistyksen merkkinä. Tämä yksi ainutkertainen elämä oli pidettävä tärkeimpänä. Sen tähden näemme, ettei kristinusko sellaisena, jota sitä yleisesti opetetaan, tunnusta jälleensyntymisen ja seuraamuksen lakeja. Kuitenkin, koska kristinusko on kehittyneimmän rodun uskonto, täytyy sen myös olla kehittynein uskonto. Näiden opetusten poistaminen kristinuskon julkisista opeista vaikutti sen, että anglosaksiset ja teutoniset rodut ovat tulleet ainemaailman herroiksi päästen siinä pisimmälle.
Jokaisella ajanjaksolla ihmisen ravintoon on lisätty uusi aine tai tehty jokin muutos, joka on sopiva sen ajan olosuhteisiin ja tarkoituksiin. Nyt tämä uusi aine on — VIINI. Se tarvittiin ihmisen henkisen olemuksen turruttamiseen, koska uskonto sinänsä ei olisi voinut saada häntä unohtamaan henkistä puoltaan ja pitämään itseään "maan matosena" tai saattanut häntä uskomaan "että liikumme samalla voimalla kuin ajattelemme" — mutta totisesti koskaan ei ollut tarkoitus, että hän vajoaisi näin syvälle.
Ennen oli käytetty vain vettä juomana sekä temppelin jumalanpalvelusmenoissa. Sen jälkeen, kun Atlantis, joka sijaitsi Euroopan ja Amerikan välillä, tuhoutui, alkoivat sieltä pelastuneet ihmiset viljelemään ja valmistamaan viiniä, kuten kerrotaan raamatun kertomuksessa Nooasta. Nooa kuvaa atlantislaisen ajanjakson jälkeläistä, joista tuli viidennen rodun ydin, — siis esi-isämme.
Alkoholin toiminnan perustana on "henki", ja niin kuin entisten ajanjaksojen ihmiset käyttivät ravintoa, joka parhaiten sopi heidän käyttövälineilleen, niin viidennellä ajanjaksolla viinin henki lisättiin ravintoaineisiin, joita kehittyvä ihmiskunta ennen oli käyttänyt. Alkoholi lamauttaa väliaikaisesti viidennen ajanjakson ihmisen henkisen puolen väliaikaisesti, niin että hän oppisi antamaan oikean arvon fyysiselle maailmalle ja valloittamaan sen. Näin ihminen unohtaa joksikin aikaa henkisen kotinsa ja kiintyy materialiseen olemukseen, jota hän ennen halveksi, sillä itsepintaisuudella, että tässä on kaikki todellisuus — tai ainakin hän pitää tätä maailmaa varmempana kuin toivoa taivaista, joita hän nykyisessä hämmentyneessä tilassaan ei ymmärrä.
Temppelipalveluksissa oli käytetty vain vettä, mutta nyt tapahtui muutos. "Bacchus", viinin jumala, ilmestyy ja hänen valtansa alle antautuneina unohtavat kehittyneimmät kansakunnat, että korkeampaa elämää onkaan. Ei kukaan, joka palvelee viinin, tai jonkun muun alkoholipitoisen nesteen väärää henkeä, (sillä se on käymisen ja häviön tulosta) voi koskaan saada mitään tietoa korkeammasta Minästä — todellisesta Itsestä, joka on elämän lähde.
Kaikki tämä oli valmistautumista Kristuksen tulemiseen, ja hyvin tärkeä merkitys on siinä, että Hänen ensimmäinen ihme oli muuttaa "vesi viiniksi". (Joh. 2: 11)
Yksityisesti Hän opetti opetuslapsilleen oppia jälleensyntymisestä. Hän ei opettanut heitä vain puhumalla, vaan hän vei heidät "vuorelle". Se on mystinen nimitys, joka merkitsee vihkimyksen paikkaa. Vihkimyksen tiellä he näkevät, että jälleensyntyminen on tosiasia, sillä Elias ilmestyy heille ja heille osoitetaan, että hän oli Johannes Kastaja. Kristus oli ennenkin selvin sanoin kertonut heille puhuessaan Johannes Kastajasta, että "hän oli Elias, joka oli tuleva". Kirkastusvuorella hän toistaa tämän saman sanoessaan että: "Elias on jo tullut, mutta he eivät häntä tunteneet ja tekivät hänelle mitä tahtoivat." Tämän jälkeen sanotaan: "ja he ymmärsivät hänen puhuneen Johannes Kastajasta." (Matt. 17: 12–13) Tässä tilanteessa, ja aina kun Hän keskusteli opetuslastensa kanssa jälleensyntymisestä, kertoivat he toisten ihmisten sanovan, että Hän on Elias ja toisten, että Hän on joku profeetoista, joka oli syntynyt uudelleen. Hän kielsi heitä "puhumasta kenellekään". (Matt. 17: 9, Luuk. 9: 21.) Tämän piti vuosituhansien ajaksi jäädä esoteeriseksi opetukseksi, jonka tunsivat vain muutamat pioneeri-ihmiset, jotka ponnistelujensa kautta olivat kehittyneet sille asteelle, jolloin nämä totuudet taas tehdään ihmisille tunnetuksi.
Se, että Kristus opetti jälleensyntymisen ja seuraamuksen lakeja, näkyy ehkä kaikista selvimmin kertomuksessa sokeana syntyneestä. Opetuslapset kysyivät: "Kuka on tehnyt syntiä, tämä mies vai hänen vanhempansa, että hän on sokeana syntynyt?" (Joh. 9: 2)
Jos Kristus ei olisi opettanut jälleensyntymisen ja seuraamuksen lakeja, olisi hänen luonnollinen vastauksensa ollut: "Järjetöntä, kuinka ihminen olisi voinut tehdä syntiä ennen syntymäänsä ja sen tuloksena tullut sokeaksi." Mutta Kristus ei vastannut näin. Hän ei ollut yllättynyt tästä kysymyksestä, eikä suhtautunut siihen niin kuin se olisi ollut epätavallinen kysymys, vaan hän osoitti, että se oli täysin sopusoinnussa Hänen opetustensa kanssa. Hän selittää: "Ei tämä mies tehnyt syntiä, ei myöskään hänen vanhempansa, vaan tämä tapahtui että Jumalan työt hänessä ilmenisivät."
Kirkollinen selitys on, että tämä mies syntyi sokeana sen tähden, että Kristus saisi osoittaa voimansa tällä ihmetyöllä. Olisi Jumalalta todella ihmeellinen tapa hankkia kunniaa — jos Hän mielivaltaisesti tuomitsisi ihmisen monta vuotta kestävään sokeuteen ja kurjuuteen, että Hän voisi "ylvästellä" tulevaisuudessa. Pitäisimme tällä tavalla käyttäytyvää ihmistä julmana hirviönä.
Kuinka paljon järkevämpää on ajatella, että tähän voi olla toinen selitys? On järjetöntä ajatella Jumalan käyttäytyvän tavalla, jonka ihmisen kohdalla tuomitsisimme erittäin ankarasti.
Kristus tekee eron ihmisen fyysisen ruumiin sokeuden ja sisäisen jumalan, korkeamman minän, välillä.
Fyysinen ruumis ei ole tehnyt syntiä. Ihmisen sisäinen jumala on tehnyt jotain, joka nyt ilmenee hänen kärsimässään vaivassa. Ei ole liioiteltua kutsua ihmistä jumalaksi. Paavali sanoo, "Ettekö tiedä, että olette jumalia?" Ja hän kutsuu ihmisen ruumista "Jumalan temppeliksi" joka on sisäisen hengen asumus.
Useimmat ihmiset eivät muista edellisiä elämiään, mutta on joitakin jotka muistavat ja se on mahdollista kaikille, jos he elävät tavalla, joka vaaditaan sen tiedon saavuttamiseksi. Tämä vaatii vahvaa luonnetta, koska se valaisee tulevaa kohtaloa, joka voi olla pelottava ja näkyä hirvittävän tuhoisana. Luonto on armollisesti salannut meiltä sekä menneisyyden että tulevaisuuden, ettemme kadottaisi mielenrauhaamme kun edeltäpäin murehtisimme odotettavissa olevia tuskia. Kun etenemme kehityksessämme, opimme tyynin mielin vastaanottamaan kaiken, ja näemme vaikeutemme seurauksena entisestä pahuudestamme. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että vanhat velat tulevat maksetuiksi ja tiedämme, että sitä nopeammin vapaudumme syntymän ja kuoleman pyörästä.
Kun henkilö kuolee lapsena, hän usein muistaa sen elämän seuraavassa ruumistumassaan, koska alle 14-vuotiaat eivät mene ympäri koko elämänkierrosta ja näin heidän ei tarvitse rakentaa uudelleen käyttövälineitään. He pääsevät tunnemaailman ylemmille alueille odottamaan seuraavaa ruumistumista, joka tavallisesti tapahtuu 10 – 20 vuoden kuluessa kuoleman jälkeen. Palatessaan syntymään he tuovat mukanaan entisen älynsä ja tunneruumiinsa. Jos kuuntelisimme tarkemmin lasten puheita, voisimme löytää niistä seuraavanlaisia kertomuksia:
Ihmeellinen kertomus
Santa Barbarassa, Kaliforniassa Roberts-niminen herrasmies tuli eräänä päivänä pyytämään apua vaikeassa tilanteessa selvännäkijältä, joka oli myös teosofinen luennoitsija. Kävellessään edellisenä päivänä kadulla pieni kolmevuotias tyttö juoksi hänen luokseen, kiersi kätensä hänen polviensa ympäri ja kutsui häntä isäkseen. Närkästyneenä Herra Roberts ajatteli, että joku tahallaan tahtoi tehdä hänet lapsen isäksi. Lapsen äiti oli yhtä harmistunut tilanteesta ja koetti saada lapsen mukaansa. Lapsi kuitenkin piti edelleen kiinni herra Robertsista ja väitti häntä isäkseen. Herra Roberts ei saanut asiaa pois mielestään, vaan pyysi selvänäkijän mukaansa lapsen vanhempien luo. Jälleen tyttö juoksi herra Robertsin luo ja kutsui häntä isäksi. Selvänäkijä vei lapsen ikkunan luo tarkastaakseen vetäytyikö silmäterä kokoon valon vaikutuksesta. Jos toinen olento olisi hallinnut lapsen ruumista, selvänäkijä olisi nähnyt sen, koska silmää, joka on sielun ikkuna, ei vieras olento voi saada haltuunsa. Selvänäkijä huomioi, että lapsi oli terve ja hän teki varovaisesti kysymyksiä pienokaiselle. Iltapäivän kuluessa hän vähitellen ja kärsivällisesti haastatteli lasta, ettei tämä väsyisi, ja sai kootuksi seuraavan kertomuksen.
Lapsi oli asunut isänsä, herra Robertsin, sekä toisen äidin kanssa pienessä talossa, paikassa missä muita taloja ei ollut näkyvissä. Pieni puro virtasi aivan talon vieressä ja siinä kasvoi kukkia (tässä kohdassa lapsi juoksi ulos ja toi sisään pajunkissoja). Puron poikki oli asetettu lankku, mutta häntä oli varoitettu ylittämästä sitä ettei putoaisi puroon. Eräänä päivänä isä oli lähtenyt, eikä enää palannut takaisin. Kun ruokavarasto oli loppunut, äiti meni sänkyyn ja tuli aivan liikkumattomaksi. Vihdoin hän sanoi omituisella äänellä, "sitten minäkin kuolin, mutta en kuollutkaan. Minä tulin tänne."
Sen jälkeen herra Roberts kertoi oman tarinansa. Kahdeksantoista vuotta sitten hän asui Lontoossa, jossa hänen isällään oli olutpanimo. Hän rakastui heidän palvelustyttöönsä. Kun isä vastusti tätä liittoa, pakeni hän tytön kanssa Australiaan mentyään ensin naimisiin hänen kanssaan. Hän meni harvaan asutulle seudulle ja raivasi sinne maapalan ja rakensi mökin puron rannalle, aivan kuten pikku tyttö oli selittänyt. Siellä heille syntyi tytär, ja kun hän oli noin kahden vuoden ikäinen, isä eräänä päivänä lähti raivaustöihin vähän matkan päähän talosta. Siellä eräs mies tuli aseen kanssa ja pidätti hänet lain nimessä pankkivarkaudesta, joka oli tapahtunut Lontoossa samana iltana, jolloin herra Roberts oli sieltä lähtenyt. Poliisi oli jäljittänyt hänet tänne uskoen hänen olevan rikoksen tekijän. Herra Roberts pyysi lupaa käydä vaimonsa ja lapsensa luona, mutta poliisi, peläten tätä kepposeksi, jonka avulla hän koettaisi päästä pakoon liittolaistensa joukkoon, kielsi sen häneltä ja vei hänet rannikolle aseella uhaten. Roberts vietiin Englantiin oikeudenkäyntiin, jossa hänen syyttömyytensä todistettiin.
Vasta silloin viranomaiset ottivat huomioon hänen alituiset puheensa vaimosta ja lapsesta, joiden hän luonnollisesti tiesi kuolleen nälkään yksinäisessä erämaassa. Retkikunta lähetettiin hänen mökilleen, josta löydettiin vain vaimon ja lapsen luurangot. Herra Robertsin isä oli tällä välin kuollut ja vaikka hän oli jättänyt hänet perinnöttömäksi, jakoivat veljet omaisuuden hänen kanssaan. Hän muutti Amerikkaan murtuneena miehenä.
Hän näytti oman ja vaimonsa valokuvan, ja selvänäkijän kehotuksesta ne sekoitettiin toisten kuvien joukkoon ja näytettiin tytölle. Hän tunnisti epäilemättä molempien vanhempiensa kuvat, vaikka herra Roberts oli niissä aivan eri näköinen kuin nyt.*
| "Rosenkreutziläisen maailmankatsomuksen" sisällysluettelo | Etusivu |