KYMMENES LUKU
MAAKAUSI
Maakauden pallot sijaitsevat neljässä kiinteimmässä aineen tilassa konkreettisen ajattelun alueella, tunnemaailmassa, eetterisellä ja kemiallisella alueella. (Katso kuviota 8.) Kiintein pallo (D-pallo) on nykyinen maamme.
Puhuessamme "kiinteimmistä maailmoista" tai "kiinteimmistä aineen tiloista" niitä tulee käsitellä suhteellisina, muuten se merkitsisi rajoittumattoman rajoittuneisuutta, mikä on mahdotonta. Kiinteä ja ohut, ylös ja alas, itä ja länsi, ovat käsitteitä, jotka soveltuvat vain suhteellisesti omaan asemaamme tai tilaamme. Samoin kuin on olemassa korkeampia ja hienompia maailmoja kuin ne, joita meidän elonaaltomme koskettaa, on olemassa myös kiinteämpiä tiloja, muiden olentoluokkien kehityskenttänä. Ei tule ajatella, että nämä kiinteämmät maailmat ovat muualla avaruudessa. Ne läpäisevät meidän maailmamme samalla tavalla kuin korkeammat maailmat läpäisevät maapallon. Maapallon ja sillä näkemiemme muotojen kuviteltu kiinteys ei ole esteenä vielä kiinteämmän muodon läpikulkuun, sen enempää kuin seinät estävät tunneruumiissa liikkuvan ihmisen kulkua. Kiinteys ja tiiviys eivät tarkoita samaa. Esimerkiksi alumiini on kiinteä aine, joka on vähemmän tiivis kuin juokseva elohopea, mutta kuitenkin viimeksi mainittu tiiviydestään huolimatta voi höyrytä tai hikoilla monen kiinteän kappaleen läpi.
Koska tämä on neljäs aikakausi, on olemassa myös neljä elementtiä. Saturnuskaudella oli vain yksi elementti, tuli toisin sanoen oli lämpöä tai kuumuutta, joka johtuu tulesta. Toisella, eli Aurinkokaudella, oli kaksi elementtiä, tuli ja ilma. Kolmannella, eli Kuukaudella, oli kolme elementtiä, vesi entisten lisäksi ja neljännellä, eli Maakaudella, lisättiin vielä neljäs elementti, maa. Huomaamme siis, että jokaisella aikakaudella lisättiin uusi elementti.
Jupiterkaudella lisätään henkistä laatua oleva elementti, joka liittyy puheeseen niin, että sanojen mukana ehdottomasti seuraa niiden ymmärtäminen ei väärinymmärtäminen niin kuin nyt usein tapahtuu. Joku puhuu esimerkiksi asunnosta ja tarkoittaa mökkiä, kun taas kuulija voi ymmärtää että hän tarkoittaa kerrostaloasuntoa.
Tähän neljän edellä mainitun elementin muodostamaan olotilaan johtavat hierarkiat toivat kuviossa 10 mainitut olentoluokat, joita he johtavat. Muistamme, että Kuukaudella nämä luokat muodostivat kolme luonnonvaltakuntaa eläin-, eläin-kasvikunnan ja kasvi-kivikunnan. Täällä maan päällä olosuhteet ovat kuitenkin sellaisia, että ei voi muodostua mitään suurempia väliluokkia. Täytyy olla neljä täysin erilaista luonnonvaltakuntaa. Tässä kristallisoidussa olotilassa luonnonvaltakuntien väliset rajat täytyvät olla selvemmin erotetut kuin aikaisempina ajanjaksoina, jolloin eri luokat vähitellen sulautuivat toisiinsa. Sen tähden toiset kuviossa 10 mainituista luokista edistyivät puoliaskeleen, kun taas toiset taantuivat saman verran.
Jotkut kivennäiskasvit kohosivat kokonaan kasvikuntaan ja niistä tuli ruohokenttien vihreys. Toiset palasivat taaksepäin, ja niistä tuli se kivennäismaaperä, jossa kasvit kasvavat. Kasvieläimistä toiset kohosivat eläinkuntaan ennen aikojaan ja niillä lajeilla on vieläkin väritön kasviveri. Toisilla, kuten tähtikaloilla, on jäljellä vielä viisi haaraakin, kuten kukalla terälehdet.
Kaikki toisen luokan olennot, joiden tunneruumiit voitiin jakaa kahteen osaan (niin kuin kaikilla ensimmäisessä luokassa olevilla), olivat soveliaita tulemaan ihmisiksi ja kohosivat sen tähden ihmisryhmään.
Meidän täytyy muistaa, että edellisissä kappaleissa käsittelemme muotoja eikä muotojen sisässä asuvaa elämää. Välikappale muokataan sopivaksi elämälle, joka tulee siihen asumaan. Toisen luokan jäsenet, joissa yllämainittu jako oli mahdollinen, kohosivat ihmiskuntaan, mutta henki laskeutui niihin myöhemmin kuin ensimmäisen luokan jäseniin. Siksi he eivät ole kehittyneet yhtä pitkälle kuin ensimmäinen luokka ja muodostavat ihmiskunnan alemmat rodut.
Olennot, joiden tunneruumis ei kyennyt jakautumaan, asetettiin samaan osastoon kuin luokat 3a ja 3b. Nämä ovat nykyiset ihmisenkaltaiset apinat. Niillä on vielä mahdollisuus saavuttaa meidän kehitysasteemme, jos ne etenevät kyllin pitkälle ennen yllämainittua kriittistä ajankohtaa viidennen kierroksen keskivaiheilla. Jos ne eivät saavuta meitä siihen mennessä, kadottavat ne kokonaan kosketuksensa meidän kehitysjärjestelmämme kanssa.
On sanottu, että ihminen rakensi kolminaisruumiinsa itseään korkeampien olentojen avulla, mutta edellisellä aikakaudella ei ollut yhdistävää voimaa, vaan kolminaishenki, minä, oli erillinen ja erillään sen käyttövälineistä. Nyt oli tullut aika yhdistää henki ja ruumis.
Kun tunneruumis jakautui, korkeammasta osasta tuli jollain tavalla alemman puolen sekä kiinteän ja eetteriruumiin herra. Se muodosti jonkinlaisen eläinsielun, johon henki älyn siteen avulla saattoi yhdistyä. Niissä olennoissa, joiden tunneruumis ei voinut jakautua, joutui käyttöväline esteettä tunteiden ja himojen valtaan, ja sen tähden sitä ei voitu käyttää sisäisen hengen käyttövälineenä. Sen tähden tämä luokka asetettiin ryhmähengen hallintaan, joka johtaa sitä ulkopuolelta. Siitä muodostui eläinruumis ja se on nyt taantunut ihmisapinoiden ruumiiksi.
Olennoissa, joiden tunneruumis jakautui, kiinteä ruumis vähitellen omaksui pystyasennon ottaen selkärangan pois tunnemaailman pyörteiden vaakasuorasta asennosta, jonka kautta ryhmähenki vaikuttaa eläimeen vaakasuoran selkärangan kautta. Ego (korkeampi minä) sai silloin mahdollisuuden toimia ja ilmaista itseään pystysuoran selkärangan kautta, rakentaa pystyn kurkunpään ja aivot ilmaisemaan itseään kiinteässä ruumiissa. Vaakasuora kurkunpää on joukkohengen vaikutuksen alainen. Vaikka jotkut eläimet, kuten kottarainen, korppi, papukaija ym. kuten edellä jo mainittiin, kykenevät pystyn kurkunpäänsä avulla huudahtaa sanoja, eivät ne kuitenkaan ymmärrä niiden merkitystä. Sanojen käyttäminen ajatusten ilmaisijoina on ihmisen korkein etuoikeus ja sitä voi harjoittaa vain järkeä käyttävä, ajatteleva olento, kuten ihminen. Jos oppilas pitää tämän mielessään, hänen on helpompi seurata niitä askeleita, jotka johtavat tähän saavutukseen.
Maakauden Saturnuskierros
Kiinteä ruumis jälleenrakennetaan jokaisen aikakauden tällä kierroksella. Tällä kertaa sille annettiin kyky rakentaa aivot ja tulla käyttövälineeksi älyn siemenelle, joka lisättiin siihen myöhemmin. Tämä lisäys päätti kiinteän ruumiin jälleenrakentamisen, ja antoi tälle käyttövälineelle mahdollisuuden saavuttaa korkein mahdollinen suorituskyky.
Ihmisen käyttövälineen rakentamisessa on käytetty selittämätöntä viisautta. Se on ihme. Oppilaan mieleen ei voi koskaan kyllin painottaa, mitkä määräämättömät mahdollisuudet tiedon saavuttamiseen kätkeytyvät tähän välikappaleeseen ja mikä suuri lahja se on ihmiselle. Kuinka paljon hänen tulisikaan sitä arvostaa ja kuinka kiitollinen hänen tulisi olla siitä.
Muutamia esimerkkejä sen täydellisestä rakenteesta ja viisaasta mukautuvaisuudesta on jo ennemmin mainittu, mutta painottaaksemme vielä lisää tätä oppilaan mieleen on ehkä paikallaan kuvata vielä täydellisemmin tätä viisautta ja mainita myös egon työskentelystä veressä.
Yleisesti tiedetään, että vatsahapot vaikuttavat ravintoon ja edistävät sen sulamista, mutta vain harvat lääketieteen ulkopuolella tietävät, että on olemassa monia erilaisia vatsahappoja ja jokainen niistä on tarpeellinen määrätyn ravinnon sulattamiseksi. Pavloffin tutkimukset ovat epäilyksettä todistaneet, että vaaditaan erilainen happo sulattamaan lihaa kuin maitoa tai happamia hedelmiä jne. Tästä johtuen kaikenlaiset ruuat eivät sovi hyvin yhteen. Maito esimerkiksi vaatii aivan erilaisen vatsahapon kuin mikään muu ruoka paitsi tärkkelyspitoiset ruuat, eikä se sula helposti muiden kuin viljatuotteiden kanssa. Yksistään tämä osoittaa ihmeellistä viisautta, että ego alitajuisesti työskennellen osaa valita erilaisille vatsaan joutuville ruokalajeille vatsahappoja oikean määrän ja laadun, joka ruuan sulamiseen tarvitaan. Mutta kaikista ihmeellisintä on, että vatsahappo virtaa vatsaan ennen kuin ruoka saapuu sinne. Emme tietoisesti ohjaa näiden nesteiden sekoittamista. Useimmat ihmiset eivät tiedä mitään ruuansulatuksesta tai muusta kemiasta. Ei voi ainoastaan selittää niin, että kun maistamme ruokaa, me ohjaamme tätä toimintaa hermojärjestelmän kautta kulkevilla signaaleilla.
Kun tämä nesteiden valinta tuli todistetuksi, olivat tiedemiehet ymmällään ja koettivat ratkaista miten oikea neste valittiin ja saapui vatsaan ennen ruokaa. He arvelivat, että merkki kulki hermojen kautta. Mutta myöhemmin todistettiin, että oikea neste tuli vatsaan silloinkin, kun hermojärjestelmä oli estetty toimimasta.
Lopulta Starling ja Bayliss saivat loistavien älykkäiden koesarjojen avulla todistetuksi, että heti kun ruoka pannaan suuhun, erittäin pieniä osia siitä joutuu vereen ja ne kulkeutuvat edeltäpäin ruuansulatusrauhasiin aiheuttaen oikean nesteen virtaamisen vatsaan.
Tämä on vain ilmiön fyysinen puoli. Ymmärtääksemme tämän koko ihmeellisen menetelmän täytyy meidän kääntyä salatieteen puoleen. Ainoastaan se pystyy selittämään minkä tähden viestintä tapahtuu veren kautta.
Veri on yksi eetteriruumiin korkeimpia ilmaisuja. Ego johtaa ja hallitsee kiinteää välikappalettaan veren välityksellä. Sen tähden veri on myös keino, jonka avulla voidaan vaikuttaa hermojärjestelmään. Sulattamisen aikana veri toimii osaksi hermojen kautta (varsinkin sulatuksen alussa), jolloin se vaikuttaa suoraan vatsaan. Kun hermot mainittujen tieteellisten kokeitten aikana olivat estetyt toimimasta, kuitenkin suoranainen yhteys veren kautta toimi edelleen ja ego johti vaadittavat tiedot sen kautta.
Tulemme huomaamaan, että veri johdetaan aina siihen ruumiin osaan, jossa ego kullakin hetkellä toimii vilkkaimmin. Jos tilanne vaatii äkillistä ajatusta ja toimintaa, veri virtaa heti päähän. Jos raskas ateria on sulatettavana, suurin osa verestä poistuu pään alueelta ja keskittyy sulatuselimien ympärille. Minä keskittää ponnistuksensa ylimääräisen ruuan poistamiseen ruumiista. Sen tähden ihminen ei jaksa ajatella selvästi raskaan aterian jälkeen. Hän on uninen, koska paljon verta on virrannut pois aivoista, ja jäljellä oleva veri ei riitä ylläpitämään täyden valvetajunnan vaatimia tehtäviä. Sitä paitsi melkein kaikki pernan eristämä elollisneste eli aurinkoenergia imeytyy vereen, joka virtaa runsaammin pernan läpi aterian jälkeen kuin niiden välillä. Tämän vuoksi muukin elimistö saa vähemmän elollisnestettä ruuansulatuksen aikana. Ego johtaa veren aivoihin. Kun ihminen nukahtaa, veri poistuu aivoista. Tämä voidaan todistaa asettamalla ihminen tasapainotetulle pöydälle. Kun hän nukahtaa, pöytä painuu alaspäin jalkopäästä ja pääpuoli kohoaa. Sukupuoliyhdynnän aikana on veri keskittyy sukupuolielimiin jne. Kaikki nämä esimerkit osoittavat, että valveaikana ego toimii ja hallitsee kiinteää ruumista veren avulla. Suurin osa kokoontuu siihen ruumiinosaan, missä minä kullakin hetkellä suorittaa erikoistehtävää.
Maakauden Saturnuskierroksen aikana tapahtuneen kiinteän ruumiin uudesti rakentamisen tarkoituksena oli tehdä se älyn läpäisemäksi. Tämä antoi ensimmäisen herätteen aivojen otsanpuoleisen osan rakentamiseen. Silloin alkoi myös hermojärjestelmän jakaantuminen, joka on toteutunut tahdonalaisen ja sympaattisen hermoston erottumisena. Ainoastaan sympaattinen hermosto toimi Kuukaudella. Tahdonalainen hermosto (joka muutti ruumiin pelkästä automaattisesti toimivasta, ulkoisista vaikutteista riippuvasta kappaleesta, egon sisältä päin johdettavaksi ja hallittavaksi välikappaleeksi) heräsi toimintaan vasta nykyisen Maakauden aikana.
Pääasiallisen osan tässä jälleenrakentamistyössä tekivät Muodon Herrat. Nämä luovat hierarkiat toimivat aktiivisimmin Maakauden aikana kuten Liekin Herrat toimivat Saturnuskaudella, Viisauden Herrat Aurinkokaudella ja Yksilöllisyyden Herrat Kuukaudella.
Maakausi on pääasiassa muodon aikakausi ja tänä aikakautena muoto tai aineellinen kehitys saavuttaa korkeimman ja ilmeisimmän asteen. Tällä ajalla henki on avuttomampi ja sorretummassa tilassa ja muoto on voimakkain tekijä siitä syystä Muodon Herroilla on nyt huomattavin asema.
Maakauden Aurinkokierros
Tämän kierroksen aikana eetteriruumis jälleenrakennettiin sopivaksi ottamaan vastaan älyn siemenen. Eetteriruumis muokattiin enemmän kiinteän ruumiin kaltaiseksi, niin että se voisi paremmin toimia kiinteimpänä käyttövälineenä Jupiterkaudella, jolloin kiinteästä ruumista on tullut henkinen.
Tässä uudelleen rakentamisessa Muodon Herrat auttoivat enkeleitä, jotka olivat Kuukauden ihmiskunta. Tällä hetkellä eetteriruumis on rakenteeltaan kiinteän ruumiin jälkeen käyttökelpoisin käyttöväline. Jotkut tätä asiaa käsittelevät kirjailijat kutsuvat edellä mainittua vain yhdyssiteeksi ja päättelevät sen olevan vain kiinteän ruumiin muotti eikä erillinen käyttöväline.
Emme halua arvostella tätä kantaa ja myönnämme, että tämä käsitys on oikeutettu siinä mielessä, ettei ihminen nykyisellä kehitysasteellaan tavallisesti voi käyttää eetteriruumistaan varsinaisena käyttövälineenä koska se pysyy aina kiinteän ruumiin yhteydessä. Jos se erotettaisiin siitä täydellisesti, aiheutuisi siitä kiinteän ruumiin kuolema oli kuitenkin aika, jolloin se ei ollut niin kiinteästi yhdistynyt kiinteään ruumiiseen, kuten tulemme näkemään.
Maapallon historian aikoina, joita olemme nimittäneet Lemurialaiseksi ja Atlantilaiseksi ajanjaksoiksi, ihminen oli itsetiedoton selvänäkijä ja tämä johtui kiinteän ruumiin ja eetteriruumiin löysästä yhteydestä. (Sen ajan vihkijät auttoivat pyrkijää irrottamaan yhteyttä yhä enemmän samanlaiseksi kuin itsetietoisella selvänäkijällä.)
Sen jälkeen suurimmalla osalla ihmiskuntaa eetteriruumis on punoutunut paljon kiinteämmin kiinteään ruumiiseen, mutta herkkätuntoisilla yhteys on löysempi. Tämä väljä yhteys vaikuttaa eron psyykkisesti kehittyneen ja tavallisen ihmisen välillä, joka on tiedoton kaikista muista värähtelyistä paitsi niistä, jotka tulevat hänen tajuntaansa viiden aistin kautta. Kaikkien ihmisolentojen täytyy kulkea tämän tilan kautta, jolloin käyttövälineet ovat lujasti toisiinsa yhtyneinä, ja kokea siitä johtuva tajunnan rajoittuneisuus. On olemassa kahdenlaisia herkkätuntoisia ihmisiä, niitä jotka eivät ole vielä täysin kiintyneet aineeseen kuten useimmat hindulaiset, intiaanit ym., jotka ovat jonkun verran selvänäköisiä tai kuulevat herkästi luonnonääniä, ja toisia jotka ovat kehityksen kärkijoukko. He ovat kohoamassa aineellisuuden vallasta ja jakaantuvat jälleen kahteen lajiin. Toisella näistä on heikko tahdonvoima ja kehitys tapahtuu passiivisesti. Toisen lajin avulla he herättävät uudelleen toimintaan palleakeskuksen tai jonkun muun elimen, joka on yhteydessä keskushermoston kanssa. Sen tähden he ovat itsetiedottomia selvänäkijöitä, meedioita, jotka eivät hallitse omia kykyjään. He ovat taantuneet. Toisen lajin muodostavat ihmiset, jotka omasta vapaasta tahdostaan kehittävät niiden elimien värähtelyjä, jotka nyt ovat tahdonalaiseen hermostoon yhteydessä ja tulevat sen kautta harjaantuneiksi selvänäkijöiksi. He hallitsevat ruumiitaan ja käyttävät selvänäköisyyden kykyä tahtonsa mukaan. Heitä kutsutaan itsetietoisiksi tai harjaantuneiksi selvänäkijöiksi.
Jupiterkaudella ihminen toimii eetteriruumiissaan samalla tavalla kuin nyt kiinteässä ruumiissa; ja koska kehitys luonnossa ei koskaan tapahdu äkillisesti, niin näiden kahden käyttövälineen erottuminen on jo alkanut. Eetteriruumis tulee saavuttamaan paljon korkeamman tehokkuuden kuin nykyinen kiinteä ruumis, ja koska se on paljon taipuisampi käyttöväline, voi henki tulevaisuudessa käyttää sitä tavalla, joka nykyiselle kiinteälle ruumiille olisi mahdotonta.
Maakauden kuukierros
Tänä aikana Kuukauden toiminta kerrattiin, olosuhteissa, jotka muistuttivat Kuukauden D-pallolla olleita olosuhteita, (mutta edistyneemmällä tasolla). Ilma oli samanlaista tulisumua, oli samanlainen tulikeskus, samoin pallo jakaantui kahteen osaan, jotta kehittyneemmät olennot voisivat edistyä oikealla tavalla ja nopeudella, joka ihmiskuntaa vastaaville olennoille ei vielä ollut mahdollista.
Tässä kierroksessa Arkkienkelit (Aurinkokauden ihmiskunta) ja Muodon Herrat ottivat hallintaansa tunneruumiin uudestaan rakentamistyön, mutta he eivät tehneet tätä työtä yksin. Kun pallo jakaantui kahteen osaan, tapahtui samanlainen jakaantuminen joidenkin kehittymässä olevien olentojen tunneruumiissa. Olemme jo huomauttaneet, että olennoissa, joissa tämä jako tapahtui, muoto oli kyllin kehittynyt voidakseen tulla sisässä asuvan hengen käyttövälineeksi. Tämän tarkoituksen täyttämiseksi Älyn Herrat (Saturnuskauden ihmiskunta) ottivat huolekseen korkeamman tunneruumiin kehittämisen. He istuttivat siihen erillisen olemuksen, jota ilman nykyinen ihminen loistavineen mahdollisuuksineen ei voisi olla olemassa.
Siten Kuukierroksen toisella puoliskolla Älyn Herrat istuttivat tunneruumiin korkeampaan osaan erillisen persoonallisuuden ensimmäisen idun.
Arkkienkelit olivat aktiivisia tunneruumiin alemman osan kehittämisessä antaen sille puhtaasti eläimelliset halut. He toimivat myös tunneruumiiden kanssa, joissa jakoa ei ollut tapahtunut. Jotkut näistä tulivat käyttövälineiksi eläinten ryhmähengille, jotka toimivat niissä ulkoapäin, eivätkä mene eläinten sisään, kuten yksilöllinen henki astuu ihmiseen.
Tunneruumis uudelleen rakennettiin niin, että älyn siemen voisi sen läpäistä. Maakauden aikana se tullaan istuttamaan kaikkiin niihin tunneruumiisiin, joissa edellä mainittu jako oli voitu suorittaa.
Kuten aikaisemmin on selitetty, tunneruumis on järjestäytymätön ja muodoltaan munankaltainen. Kiinteä ruumis on sen keskellä tummana pisteenä, kuten keltuainen on munanvalkuaisen ympäröimänä. Tässä munamuodossa on joukko aistikeskuksia, jotka ovat siihen muodostuneet Maakauden kuluessa. Tavallisessa ihmisessä nämä keskukset esiintyvät vain heikkoina pyörteinä, eivätkä ole vielä heränneet toimintaan. Tästä syystä tunneruumiista ei ole minkäänlaista hyötyä erillisenä tietoisena käyttövälineenä, mutta kun nämä aistinkeskukset herätetään toimintaan, ne näyttävät voimakkailta pyörteiltä.
Kierrosten väliset lepoajat
Olemme tähän asti huomioineet ainoastaan aikakausien väliset, kosmiset yöt. Huomasimme, että Saturnus- ja Aurinkokausien välillä oli levon ja sulatuksen aika, toinen kosminen yö vallitsi Aurinko- ja Kuukauden välillä jne. Mutta näiden lisäksi oli samanlaisia lepo-aikoja kierrosten välillä.
Voimme verrata aikakausia ihmisen eri ruumiillistumiin, kosmisia öitä kuoleman ja uuden syntymän välisiin aikoihin; kierrosten välillä olevia lepoaikoja voidaan samalla tavalla verrata kahden päivän väliseen lepoaikaan.
Kosmisen yön alkaessa kaikki ilmennystilassa olleet muodot sulatetaan taas yhtenäiseksi massaksi Kosmoksesta tulee jälleen Kaaos.
Aineen ajoittainen paluu alkuolemukseensa tekee hengen kehittymisen mahdolliseksi. Jos olemassaolon kiteytyminen saisi jatkua äärettömiin, tulisi siitä ylitsepääsemätön este hengen edistymiselle. Aina kun aine on kristallisoitunut niin kovaksi, ettei henki voi työskennellä sen sisässä, vetäytyy se pois uudistaakseen ehtyneet voimansa. Se toimii saman periaatteen mukaan kuin pora, joka lakkaa etenemästä kovaa metallia porattaessa ja vedetään pois uudistamaan voimansa, jonka jälkeen se voi jatkaa uudelleen työtään syvemmälle metalliin.
Päästyään vapaaksi kehittyvien henkien kiteyttävästä vaikutuksesta, aineen kemialliset voimat voivat muuttaa Kosmoksen takaisin Kaaokseksi palauttaen aineen sen alkuperäiseen tilaan, niin että uudistuneet neitseelliset henget voivat tehdä uuden aloitteen uuden ilmenemispäivän sarastaessa. Edellisillä ajanjaksoilla saavutetut kokemukset mahdollistavat sen, että henki verrattain helposti saavuttaa saman pisteen, jonka se on ennemmin saavuttanut, ja entisten kokemusten perusteella henki myös kykenee tekemään vaadittavia muutoksia edelleen kehittyessään.
Täten Maakauden Kuukierroksen päätyttyä kaikki pallot ja kaikki niillä asuva elämä palasi Kaaokseen ilmestyäkseen uudelleen neljännen kierroksen alkaessa.
Maakauden neljäs kierros
Kehitysjärjestelmän äärettömän monimutkaisessa kokoonpanossa spiraalit kiertää aina spiraalien sisässä loppumattomasti. Ei siis ole yllättävää huomata, että eri palloilla jokaisen kierroksen aikana tapahtuu kertaus ja lepoajat toistuvat. Kun elonaalto uudestaan saavutti A-pallon tämän kierroksen aikana, kertasi se Saturnuskauden kehityksen. Lepoajan jälkeen, jolloin pallo ei kuitenkaan täydellisesti hävinnyt, vaan muuttui, se ilmestyi B-pallolla, jolla Aurinkokauden työ kerrattiin. Lepoajan jälkeen kulki elonaalto edelleen C-pallolle, jossa Kuukauden työ kerrattiin. Lopulta elonaalto saapui D-pallolle, joka on meidän maamme ja vasta täällä alkoi Maakauden varsinainen työ.
Mutta silloinkin spiraali spiraalin sisässä esti maakauden todellisen työn alkamista heti C-pallolta saavuttua. Älyn siemen annettiin varsinaisesti vasta neljännen ajanjakson aikana ja kolmen ensimmäisen ajanjakson aikana kerrattiin Aurinko-, Saturnus- ja Kuukausien työ, vaikkakin joka kerralla korkeammalla tasolla.*
| "Rosenkreutziläisen maailmankatsomuksen" sisällysluettelo | Etusivu |