KOLMASTOISTA LUKU
TAKAISIN RAAMATTUUN
Polaarinen ajanjaksoNykyisin lähetystyöinto on vahva. Länsimaiset kirkot lähettävät lähetyssaarnaajia ympäri maailmaa käännyttämään kaikkia kansoja omaan uskoonsa, eivätkä he ole ainoita tässä käännytys työssä. Itä on aloittanut voimakkaan hyökkäyksen länteen, ja monet kristityt, jotka ovat tulleet tyytymättömiksi papiston opettamiin uskonkappaleisiin, ovat järkensä tyydyttämiseksi olleet pakotetut etsimään totuutta, joka tyydyttävästi selittäisi elämän kysymykset. He ovat perehtyneet Idän opetuksiin ja monessa tapauksessa vastaanottaneet buddhismin, hinduismin jne.
Salatieteelliseltä kannalta katsottuna lähetystyö, on se sitten idästä länteen tai päinvastoin, ei ole suositeltavaa, koska se on vastoin kehityksen kulkua. Ihmiskunnan suuret johtajat, jotka johtavat kehitystämme, antavat meille kaiken tarvitsemamme avun. Uskonto on yksi näistä avuista, ja on olemassa tärkeitä syitä siihen, miksi raamattu, joka sisältää ei ainoastaan yhden uskonnon, vaan molemmat juutalaisuuden ja kristinuskon, annettiin länteen. Jos vakavasti etsimme valoa, tulemme näkemään sen ylimaallisen viisauden, joka on annettu meille tässä kaksoisuskonnossa ja kuinka mikään muu nykyinen uskonto ei ole sopiva meidän erikoistarpeisiimme. Tulemme tässä kappaleessa käsittelemään uudelleen määrättyjä kohtia joita jo ennemmin on käsitelty eri yhteyksissä.
Polaarisella, hyperborealaisella ja lemurialaisella aikakausilla ihmiskunnan johtaminen oli suhteellisen helppoa, koska ihmisellä ei silloin ollut älyä, mutta kun tämä häiritsevä olemus heräsi atlantilaisen ajanjakson ensimmäisellä puoliskolla, kehittyi ihmisessä oveluus, joka on järjen tulos ja jonka toimintaa ei henki rajoita. Oveluus toimii halujen apuna huolimatta siitä, onko halu hyvä tai paha, tai tuoko se iloa vai surua.
Atlantilaisen ajanjakson keskivaiheilla henki oli vetäytynyt kokonaan käyttövälineisiinsä ja alkanut työnsä mielessä, saadakseen aikaan ajatuksen ja ymmärryksen, kyvyn seurata määrättyä asiaa sen väistämättömään tulokseen ja päätellä määrätystä tuloksesta syyn, joka sen aiheutti. Järkeilyn tai loogisen ajattelun tuli kehittyä täydellisemmäksi Arjalaisella ajanjaksolla, ja sen tähden olivat alkuperäiset seemiläiset (atlantilaisen ajanjakson viides rotu) se valittu kansa jonka tehtävänä oli tuoda orastava kyky sellaiseen kypsyyteen, että se hedelmöittäisi jokaisen säikeen jälkeläisissään, josta sitten tulee uusi rotu.
Oveluuden muuntaminen järjeksi ei ollut helppo tehtävä. Aikaisemmin ihmisen luonteen muuttaminen oli ollut helppoa. Häntä voitiin johtaa ilman vaikeuksia, koska hänellä ei ollut tietoisia haluja eikä järjen ohjausta, mutta alkuperäisten seemiläisten aikana hänestä oli tullut tarpeeksi ovela vastustamaan vapautensa rajoittamista, ja yhä uudelleen hän pyrki pakoon toimenpiteitä, jotka pyrkivät häntä rajoittamaan. Hänen opastamisensa oli vielä vaikeampaa, koska oli välttämätöntä, että hänellä oli jonkinlainen valinnan vapaus, että hän oppisi aikaa myöten hallitsemaan itseään. Sen tähden säädettiin laki, joka antoi välittömän korvauksen kuuliaisuudesta ja välittömän rangaistuksen asetusten rikkomisesta. Näin ihmistä opetettiin, houkuteltiin ja pakotettiin järkeilemään rajoitetusti sillä tavalla, että "pahantekijän tie on kova" ja hänen täytyy "pelätä Jumalaa" tai johtajaansa.
Kaikista niistä jotka oli valittu "siemeneksi" uudelle rodulle vain muutamat pysyivät uskollisina. Useimmat olivat kapinallisia ja tekivät tyhjäksi johtajansa tarkoituksen avioitumalla toisten atlantilaisten rotujen kanssa siten tuomalla huonompaa verta jälkeläisiinsä. Tätä tarkoitetaan raamatun kohdassa jossa sanotaan, että jumalan pojat naivat ihmisten tyttäriä. Tämän tottelemattomuuden tähden heidät hylättiin ja he joutuivat "hukkaan". Uskollisetkin kuolivat Gobin erämaassa (Erämaavaelluksen aikana) Keski-Aasiassa, nykyisen rotumme kehdossa. He jälleensyntyivät omille jälkeläisilleen täten perien "luvatun maan" Maan niin kuin se nyt on. Nämä ovat Arjalaiset rodut, joissa järki kehittyy täydellisyyteen.
Juutalaiset olivat ne kapinalliset, jotka hylättiin ja useimpia heistä hallitsee vieläkin atlantilainen oveluus voimakkaammin kuin järki. Heissä rotuhenki on niin vahva, että he tunnustavat vain kaksi ihmisryhmää, juutalaiset ja ei-juutalaiset. He eivät arvosta toisia kansoja, ja muut vuorostaan eivät arvosta heitä heidän viekkautensa, itsekkyytensä ja ahneutensa vuoksi. Ei voida kieltää, etteivätkö he tee hyväntekeväisyyttä, mutta pääasiassa, ellei aivan kokonaan, vain oman rodun keskuudessa ja harvoin kansainvälisesti, kuten tapahtui Italian maanjäristyksessä, jossa kaikki uskonnolliset, rodulliset ja kansalliset rajat unohdettiin inhimillisen myötätunnon vallassa.
Tässä tapauksessa, samoin kuin San Franciscon onnettomuudessa ihmisen sisäinen henkinen luonne tulee näkyviin paremmin kuin missään muissa olosuhteissa, ja hyvä tarkkailija voi silloin päätellä kehityksen suunnan. Silloin ilmenee se tosiasia, että vaikka tekomme jokapäiväisen elämän taistelussa sen kieltäisivätkin, niin sydämissämme me kuitenkin tunnemme ja tunnustamme sen suuren totuuden, että olemme veljiä ja että toisen tuska tuntuu kaikissa. Tällaisista tapauksista voimme nähdä kehityksen suunnan. Järjen hallitseman ihmisen täytyy sen jälkeen tulla rakkauden hallitsemaksi. Nykyään rakkaus vielä toimii itsenäisesti ja joskus jopa järkeä vastaan. Tämä säännöttömyys johtuu siitä, että rakkaus nykyään on harvoin epäitsekästä ja järkeilymme ei aina ole yhtä totuuden kanssa. Tulevan kuudennen ajanjakson aikana "Uudessa Galileassa" rakkaus tulee olemaan epäitsekästä ja järki hyväksyy sen ohjauksen. Yleismaailmallinen veljeys toteutuu silloin täydellisesti ja jokainen toimii yhteiseksi hyväksi, koska itsekkyys on jäänyt menneisyyteen.
Jotta tämä ihanteellinen päämäärä saavutettaisiin, on välttämätöntä valita ihmiskunnasta uusi "valittu kansa" ytimeksi, josta uusi rotu nousee. Tätä valintaa ei tehdä vastoin henkilön tahtoa. Jokaisen ihmisen täytyy tehdä oma valinta; hänen täytyy vapaaehtoisesti ottaa paikkansa.
Rodut ovat vain hetkellinen kehityksen ilmiö. Ennen Lemurian ajanjakson loppua oli olemassa "valittuja ihmisiä", joka olivat erilaisia kuin tavallinen kansa siihen aikaan ja heistä tuli atlantilaisten rotujen esi-isät. Tämän kansan viidennestä rodusta erotettiin uusi "valittu kansa", josta arjalaiset rodut polveutuvat. Ennen kuin uusi ajanjakso tulee alkamaan, täytyy olla "uusi taivas ja uusi maa". Maan fyysinen ulkomuoto tulee muuttumaan ja sen kiinteys vähenee. Tulevan ajanjakson alussa tulee esiintymään vielä yksi rotu, mutta sen jälkeen kaikki ajatukset ja tunteet rodusta häviävät. Ihmiskunta on jälleen yksi suuri veljeskunta kaikista eroavaisuuksista huolimatta. Rodut ovat vain tarpeellisia kehitysaskeleita, jotka täytyy ottaa, koska muuten niihin syntyneet henget eivät edistyisi. Vaikka nämä ovatkin tarpeellisia askeleita, ovat ne myös hyvin vaarallisia ja sen tähden se on suuri huolenaihe ihmiskunnan johtajille. He kutsuvat näitä kuuttatoista rotua "kuudeksitoista tuhon poluksi". Koska aikaisempina ajanjaksoina muutokset tapahtuivat erittäin pitkien aikojen kuluessa, oli helpompi saada suurin osa olentoja pysymään kehityksen mukana, mutta näin ei ole rotujen suhteen. Ne ovat verrattain lyhytaikaisia. Sen tähden on erikoisesti huolehdittava, että mahdollisimman harvat henget kietoutuvat rodun kahleisiin.
Juuri tämä tapahtui niille hengille, jotka jälleensyntyivät juutalaisen rodun ruumiisiin. He kiintyivät niin voimakkaasti rotuun, että he palaavat siihen takaisin seuraavissakin elämissä. "Kerran juutalainen, aina juutalainen" on heidän tunnuslauseensa. He ovat täysin unohtaneet henkisen luonteensa ja loistonsa sen tosiasian edessä, että he ovat "Abrahamin siemen". Sen tähden eivät he ole "kala eikä liha". Heillä ei ole osaa edistyvässä arjalaisessa rodussa. He ovat kuitenkin edellä lemurialaisten ja atlantilaisten kansojen jäännöksiä, jotka vielä ovat mukanamme. Heistä on tullut kansa ilman maata, poikkeus ihmiskunnan keskuudessa.
Koska he olivat kahliutuneet rotuun, yksi heidän johtajansa oli pakotettu hylkäämään heidät ja he joutuivat "hukkaan". Koska heidän täytyi lopettaa pitämästä itseään erillisinä muista kansoista, ihmiskunnan johtajat vaikuttivat muihin kansoihin niin, että ne kääntyivät juutalaisia vastaan ja heidät vietiin vankeina maasta, johon he olivat asettuneet, mutta turhaan. Itsepäisesti he kieltäytyivät sekoittumasta toisiin kansoihin. Yhä uudelleen ja uudelleen he palasivat hedelmättömään maahansa. Heidän oman kansansa profeetat nousivat säälimättömästi nuhtelemaan heitä ja ennustamaan kauheita onnettomuuksia, mutta tuloksetta.
Viimeisenä yrityksenä saada heidät irrottautumaan rotukahleistaan huomaamme näennäisesti poikkeuksellisen tapahtuman, että tulevan rodun suuri opettaja, Kristus, ilmestyi heidän keskuuteensa. Tämä edelleen osoittaa valtavaa sääliä ja viisautta niiltä suurilta olentoilta, jotka johtavat kehitystä. Mikään muu ihmisrotu ei ollut "kadotettu" samassa merkityksessä kuin juutalaiset, eikä kukaan muu niin kipeästi tarvinnut apua kuin he. Olisi ollut aivan hyödytöntä lähettää heidän joukkoonsa vieras, joka ei kuulunut heidän rotuunsa. Oli edeltäpäin selvää, että he olisivat hylänneet hänet. Kuten suuri henki, joka tunnetaan nimellä Booker T. Washington, jälleensyntyi mustien keskuuteen, että hänet otettaisiin vastaan kuin yksi heistä ja siten hän voi valistaa heitä, jota valkoinen mies ei koskaan olisi voinut tehdä, niin samoin suuret johtajat toivoivat, että Kristuksen ilmestyminen juutalaisten joukkoon yhtenä heistä saisi heidät vastaanottamaan hänet ja hänen opetuksensa, että he siten pääsisivät pois rotunsa kahleista. Mutta on murheellista huomata, kuinka ennakkoluulot pääsevät voitolle. "Hän tuli omiensa luo", mutta he valitsivat Barrabbaan. Hän ei antanut kunniaa Abrahamille eikä heidän muille vanhoille käsityksilleen. Hän puhui "toisesta maailmasta", uudesta maasta, rakkaudesta ja anteeksiannosta ja torjui opin, joka vaati "silmän silmästä". Hän ei käskenyt heitä aseisiin Keisaria vastaan. Jos hän sen olisi tehnyt, olisivat he tervehtineet häntä vapahtajana. Tässä suhteessa hän oli väärinymmärretty, jopa opetuslastensakin keskuudessa, jotka surivat yhtä suuresti kadonnutta toivoaan maallisesta kuningaskunnasta kuin ystäväänsä, joka oli saanut surmansa roomalaisten käsissä.
Kristuksen hylkääminen oli juutalaisten suurin todistus heidän rotu-orjuudestaan. Tämän jälkeen kaikki yritykset pelastaa heidät kokonaisuutena lähettämällä heille erikoisia profeettoja ja opettajia hylättiin. Koska oli myös todettu hyödyttömäksi lähettää heitä maanpakoon kokonaisena kansana, niin viimeisenä keinona heidät hajotettiin kaikkien maailman kansojen joukkoon. Kaikesta huolimatta tämän kansan erikoisen luja itsepintaisuus on kestänyt tähän päivään saakka ja suurin osa on vielä oikeaoppisia. Amerikassa havaitaan kuitenkin vähäistä luopumista. Nuorempi sukupolvi alkaa avioitumaan rodun ulkopuolelle. Aikaa myöten kasvaa niiden ruumiiden määrä, joissa on vähemmän ja vähemmän juutalaisia rotuominaisuuksia ja joihin juutalaisille hengille annetaan mahdollisuus jälleensyntyä. Tällä tavalla he itsestään huolimatta tulevat pelastetuiksi. He tulevat "kadotetuiksi" avioitumalla alempien rotujen kanssa; he pelastuvat sulautumalla enemmän kehittyneisiin.
Koska nykyiset arjalaiset rodut ovat järkeä käyttäviä ihmisolentoja, jotka kykenevät oppimaan menneistä kokemuksista, on loogista auttaa heitä kertomalla entisistä kehitysasteista ja siitä kohtalosta, joka tuli tottelemattomien juutalaisten osaksi. Näillä kapinoitsijoilla oli muistiinpanot siitä, kuinka johtajat olivat heitä kohdelleet. Niistä selviää, kuinka he olivat valittuja, he kapinoivat ja heitä rangaistiin, mutta silti he toivoivat lopullista pelastumista. Näitä muistinpanoja voimme käyttää hyväksemme, että oppisimme kuinka ei tule toimia. On epäolennaista, että aikojen kuluessa ne ovat tulleet tärvellyiksi ja että juutalaiset vielä tänä päivänä ovat siinä harhassa, että he ovat "valittu kansa". Se, mitä voimme oppia heidän kokemuksistaan, on siitä huolimatta voimassa. Voimme oppia kuinka "valittu kansa" voi ahdistaa johtajaansa, tehdä turhaksi hänen suunnitelmansa ja kahlita itsensä rotuun pitkiksi ajoiksi. Heidän kokemuksensa pitäisi olla varoituksena jokaiselle tulevalle "valitulle kansalle". Tämän Paavali ilmaisee vakuuttavin sanoin: (Hep. 2:2-3.) "Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa, kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille." Paavali puhui kristityille, sillä heprealaiset, joille hän kirjoitti, olivat käännytetyt, olivat vastaanottaneet Kristuksen ja olivat ihmisiä, jotka hän tulevaisuudessa toivoi olevan uuden "valitun kansan" joukossa, kansan joka vapaaehtoisesti tulee seuraamaan johtajaansa ja kehittämään rakkauden ja henkisen näkemisen kykyä, intuitiota, joka tulee voittamaan itsekkyyden ja järjen.
Uuden Testamentin kristillinen opetus kuuluu erityisesti länsimaiden uranuurtajaroduille. Se on erikoisesti istutettu Yhdysvalloissa asuvien ihmisten mieleen, koska kuudennen ajanjakson uuden rodun tehtävänä tulee olemaan kaikkien rotujen yhdistäminen ja Yhdysvallat tulee olemaan se "sulatusuuni", jossa kaikki maailman kansat yhdistetään ja siitä pääasiassa polveutuu seuraava "valittu kansa".
Ne henget, kaikista maailman kansoista, jotka ovat pyrkineet seuraamaan Kristuksen opetuksia joko tietoisesti tai muuten, jälleensyntyvät siellä saadakseen tälle kehitykselle sopivat olosuhteet. Sen tähden Amerikassa syntynyt juutalainen on erilainen kuin juutalaiset muissa maissa. Jo se seikka, että hän on syntynyt länsimailla osoittaa, että hän on vapautumaisillaan rotuhengestä ja on sen tähden edistynyt pitemmälle, kuten myös hänen vanhempansa, kuin vanhan maailman kristallisoitunut, oikeaoppinen juutalainen, joka ei olisi suostunut katkaisemaan vanhoja kahleitaan muuttamalla Amerikkaan. Sen tähden Amerikassa syntynyt juutalainen on uranuurtaja valmistamassa tietä maanmiehilleen, jotka seuraavat myöhemmin.
Täten huomaamme, että raamattu sisältää opetukset, jotka erikoisesti länsimaalaiset kansat tarvitsevat, että heille voidaan opettaa esimerkkinä se hirvittävä kohtalo, joka on kirjoitettu muistiin Vanhassa Testamentissa juutalaisista ja oppisivat elämään Kristuksen Uudessa Testamentissa ilmoittaman opetuksen mukaan antamalla ruumiinsa vapaaehtoisesti elävänä uhrina veljeyden ja rakkauden alttarille.*