NELJÄSTOISTA LUKU

Ensimmäisen Mooseksen kirjan salatieteellinen selitys

RAAMATUN RAJOITUKSET

  

Tähänastisissa tutkimuksissamme ennen kolmattatoista lukua olemme verrattain vähän viitanneet raamattuun, mutta nyt kiinnitämme huomion siihen joksikin aikaa. Tarkoituksemme ei ole todistaa, että raamattu (siinä muodossa missä se nykyään tunnetaan) olisi ainoa oikea ja inspiroitu Jumalan sana, mutta on totta, että se sisältää paljon arvokasta salaista tietoa. Suurelta osin se on piiloutunut lisäyksien joukkoon ja sumentunut, koska määrättyjä osia on mielivaltaisesti poistettu ”epäilyttävinä”. Salatieteilijä, joka ymmärtää todellisen tarkoituksen, huomaa helposti, mitkä osat ovat alkuperäisiä ja mitkä lisättyjä. Jos otamme Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun sellaisena kuin se on parhaissa käännöksissämme, huomaamme, että se sisältää saman kehitysjärjestelmän, jonka olemme selittäneet aikaisemmin tässä kirjassa ja on sopusoinnussa salatieteen opetusten kanssa, jotka koskevat kierroksia, aikakausia, rotuja jne. Mainitut pääpiirteet ovat pakostakin kaikista lyhyimmässä ja tiiviimmässä muodossa. Kokonainen aikakausi kuvataan muutamalla sanalla — kuitenkin pääpiirteet ovat siellä.

Ennen kuin jatkamme analysointia on tarpeellista mainita, että heprean kielessä, etenkin sen vanhassa muodossa, sanat ovat yhdessä eivätkä erillään kuten meidän kielessämme. Kun vielä lisäämme tähän sen, että kirjoituksesta on tapana jättää vokaalit pois, joten luettaessa paljolti riippuu siitä mihin ne lisätään. Tästä huomaamme, kuinka suurista vaikeuksista täytyy selviytyä, että saa selvää alkuperäisestä tarkoituksesta. Pieni muutos voi täydellisesti muuttaa melkein jokaisen lauseen tarkoituksen.

 Näiden suurten vaikeuksien lisäksi meidän täytyy pitää mielessä, että neljästäkymmenestä seitsemästä kuningas Jamesin version raamatun kääntäjästä (yleisin Englannissa ja Amerikassa käytetty käännös) ainoastaan kolme oli hepreankielen tutkijoita ja heistä kaksi kuoli ennen kuin Psalmit oli käännetty! Tämän lisäksi meidän täytyy ottaa huomioon, että laki joka valtuutti käännöksen, kielsi kääntäjiä tekemästä mitään tulkintoja, jotka huomattavasti poikkeaisivat tai hämmentäisivät jo olemassa olevaa uskoa. Sen tähden on selvää, että oli hyvin pienet mahdollisuudet saada täysin oikea käännös.

Olosuhteet Saksassa eivät olleet paljon paremmat, koska Martti Luther oli ainoa kääntäjä, eikä hänkään kääntänyt alkuperäisestä heprean kielestä vaan latinasta. Useimmat käännökset protestanttisissa maissa nykyään ovat käännöksiä Lutherin käännöksestä.

Käännöksiin tosin on tehty korjauksia, mutta ne eivät ole paljokaan parantaneet asiaa. Lisäksi tässä maassa (suom. huom. Amerikka) on paljon ihmisiä, jotka väittävät, että kuningas Jamesin englannin kielinen versio on ehdottomasti oikein kannesta kanteen ikään kuin raamattu olisi alun perin kirjoitettu englanniksi ja kuningas Jamesin versio olisi todistettu kopio alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Niinpä vanhat virheet ovat siellä edelleen huolimatta ponnistuksista, joita niiden korjaamiseksi on tehty.

On myös muistettava, että he, jotka alkuaan kirjoittivat raamatun, eivät aikoneetkaan ilmaista totuutta niin yksinkertaisessa muodossa, että kuka tahansa voisi sitä ymmärtää. Heidän tarkoituksensa ei ollut kirjoittaa ”avointa Jumalan kirjaa”. Suuret salatieteilijät, jotka kirjoittivat Zoharin, painottavat voimakkaasti tätä asiaa. Thorahin salaisuudet eivät olleet tarkoitettu kaikkien ymmärrettäväksi, kuten seuraava ote osoittaa.

”Voi sitä ihmistä, joka Thorahissa (laissa) näkee vain lauseparsia ja tavallisia sanoja. Jos se todellisuudessa ei muuta käsittäisi, niin voisimme tänäkin päivänä luoda paljon ihailtavamman Thorahin. Mutta niin ei ole. Jokainen Thorahin sana sisältää ylevän merkityksen ja suuren salaisuuden... Thorahin lauseet ovat Thorahin puku. Voi häntä, joka pitää Thorahin pukua Thorahina itsenään... Yksinkertaiset ihmiset huomaavat vain Thorahin puvun ja sen aseet. He eivät muusta tiedä. He eivät näe mitä puvun sisään on kätketty. Ymmärtäväiset ihmiset eivät kiinnitä huomiota vaatteisiin, vaan siihen minkä ne peittävät.”

Edellä mainitussa tekstissä vertauskuvallinen merkitys ilmenee selvästi. Paavali myös sanoo selvästi, että kertomus Abrahamista ja hänen kahdesta pojastaan, jotka hänellä oli Sarahn ja Hagarin kanssa, on puhtaasti vertauskuvallinen (Gal. IV. 22–26). Monet lauseet ovat salattuja, toiset voidaan ymmärtää kirjaimellisesti, mutta kukaan, jolla ei ole salatieteellistä avainta, ei voi löytää sitä syvää totuutta, joka on kätketty usein hyvinkin rumien vaatteiden alle.

Salaperäisyys, joka koskee näitä syvällisiä asioita ja säännöllinen vertauskuvien käyttäminen silloin kun kansanjoukkojen on sallittiin tulla kosketukseen salaisten totuuksien kanssa, oli ilmeistä myös Kristuksen toiminnassa. Hän puhui aina kansalle vertauksilla selittäen jälkeenpäin yksityisesti opetuslapsilleen, niihin sisältyvän syvemmän merkityksen. Useissa tapauksissa hän käski heitä pitämään salassa nämä yksityiset opetukset.

Paavalin menetelmät myös ovat harmoniassa tämän kanssa, sillä hän antaa ”maitoa” tai alkeellisempaa opetusta ”lapsille” säästäen ”lihan” tai syvällisemmät opetukset ”vahvoille” — niille jotka ovat tehneet itsensä päteviksi niitä ymmärtämään ja vastaanottamaan.

Juutalaisten raamattu oli alunperin kirjoitettu hepreaksi, mutta meillä ei ole hallussamme ainoatakaan riviä alkuperäistä tekstiä. Niin aikaisin kuin vuonna 280 eKr. oli tehty kreikkalainen käännös, Septuaginta. Kristuksen aikana jo oli erittäin suuri hämmennys ja erimielisyys siitä, mitä voitiin pitää alkuperäisenä ja mikä oli lisätty.

Vasta palattuaan maanpaosta Babyloniasta alkoivat kirjanoppineet kokoamaan yhteen kirjoituksia ja vasta noin 500 jKr. ilmestyi Talmud, ensimmäinen teksti, joka muistuttaa nykyaikaista ja ei edellä mainitusta seikoista johtuen voi olla täydellinen.

Masoretinen koulukunta, joka pääasiassa toimi Tiberiassa, otti huostaansa Talmudin vuodesta 590 noin vuoteen 800 jKr. Suurella vaivalla ja työllä heprealainen Vanha Testamentti saatiin kootuksi, ja se on lähinnä alkuperäistä, joka meillä nykyään on.

Tätä masoretista tekstiä tullaan käyttämään seuraavassa I Mooseksen kirjan selvittämisessä, ja ettemme turvautuisi vain yhteen kääntäjään, tullaan apuna käyttämään kolmen kuuluisan hepreankielen tutkijan H. Arnheimin, M. Sachs'in ja Jul. Furstin saksalaista käännöstä. He toimivat yhteistyössä neljännen, tohtori Zunzin kanssa, joka myös toimi kustantajana.

Tähänastisissa tutkimuksissamme ennen kolmattatoista lukua olemme verrattain vähän viitanneet raamattuun, mutta nyt kiinnitämme huomion siihen joksikin aikaa. Tarkoituksemme ei ole todistaa, että raamattu (siinä muodossa missä se nykyään tunnetaan) olisi ainoa oikea ja inspiroitu Jumalan sana, mutta on totta, että se sisältää paljon arvokasta salaista tietoa. Suurelta osin se on piiloutunut lisäyksien joukkoon ja sumentunut, koska määrättyjä osia on mielivaltaisesti poistettu "epäilyttävinä". Salatieteilijä, joka ymmärtää todellisen tarkoituksen, huomaa helposti, mitkä osat ovat alkuperäisiä ja mitkä lisättyjä. Jos otamme Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun sellaisena kuin se on parhaissa käännöksissämme, huomaamme, että se sisältää saman kehitysjärjestelmän, jonka olemme selittäneet aikaisemmin tässä kirjassa ja on sopusoinnussa salatieteen opetusten kanssa, jotka koskevat kierroksia, aikakausia, rotuja jne. Mainitut pääpiirteet ovat pakostakin kaikista lyhyimmässä ja tiiviimmässä muodossa. Kokonainen aikakausi kuvataan muutamalla sanalla — kuitenkin pääpiirteet ovat siellä.

Ennen kuin jatkamme analysointia on tarpeellista mainita, että heprean kielessä, etenkin sen vanhassa muodossa, sanat ovat yhdessä eivätkä erillään kuten meidän kielessämme. Kun vielä lisäämme tähän sen, että kirjoituksesta on tapana jättää vokaalit pois, joten luettaessa paljolti riippuu siitä mihin ne lisätään. Tästä huomaamme, kuinka suurista vaikeuksista täytyy selviytyä, että saa selvää alkuperäisestä tarkoituksesta. Pieni muutos voi täydellisesti muuttaa melkein jokaisen lauseen tarkoituksen.

Näiden suurten vaikeuksien lisäksi meidän täytyy pitää mielessä, että neljästäkymmenestä seitsemästä kuningas Jamesin version raamatun kääntäjästä (yleisin Englannissa ja Amerikassa käytetty käännös) ainoastaan kolme oli hepreankielen tutkijoita ja heistä kaksi kuoli ennen kuin Psalmit oli käännetty! Tämän lisäksi meidän täytyy ottaa huomioon, että laki joka valtuutti käännöksen, kielsi kääntäjiä tekemästä mitään tulkintoja, jotka huomattavasti poikkeaisivat tai hämmentäisivät jo olemassa olevaa uskoa. Sen tähden on selvää, että oli hyvin pienet mahdollisuudet saada täysin oikea käännös.

Olosuhteet Saksassa eivät olleet paljon paremmat, koska Martti Luther oli ainoa kääntäjä, eikä hänkään kääntänyt alkuperäisestä heprean kielestä vaan latinasta. Useimmat käännökset protestanttisissa maissa nykyään ovat käännöksiä Lutherin käännöksestä.

Käännöksiin tosin on tehty korjauksia, mutta ne eivät ole paljokaan parantaneet asiaa. Lisäksi tässä maassa (suom. huom. Amerikka) on paljon ihmisiä, jotka väittävät, että kuningas Jamesin englannin kielinen versio on ehdottomasti oikein kannesta kanteen ikään kuin raamattu olisi alun perin kirjoitettu englanniksi ja kuningas Jamesin versio olisi todistettu kopio alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Niinpä vanhat virheet ovat siellä edelleen huolimatta ponnistuksista, joita niiden korjaamiseksi on tehty.

On myös muistettava, että he, jotka alkuaan kirjoittivat raamatun, eivät aikoneetkaan ilmaista totuutta niin yksinkertaisessa muodossa, että kuka tahansa voisi sitä ymmärtää. Heidän tarkoituksensa ei ollut kirjoittaa "avointa Jumalan kirjaa". Suuret salatieteilijät, jotka kirjoittivat Zoharin, painottavat voimakkaasti tätä asiaa. Thorahin salaisuudet eivät olleet tarkoitettu kaikkien ymmärrettäväksi, kuten seuraava ote osoittaa.

"Voi sitä ihmistä, joka Thorahissa (laissa) näkee vain lauseparsia ja tavallisia sanoja. Jos se todellisuudessa ei muuta käsittäisi, niin voisimme tänäkin päivänä luoda paljon ihailtavamman Thorahin. Mutta niin ei ole. Jokainen Thorahin sana sisältää ylevän merkityksen ja suuren salaisuuden... Thorahin lauseet ovat Thorahin puku. Voi häntä, joka pitää Thorahin pukua Thorahina itsenään... Yksinkertaiset ihmiset huomaavat vain Thorahin puvun ja sen aseet. He eivät muusta tiedä. He eivät näe mitä puvun sisään on kätketty. Ymmärtäväiset ihmiset eivät kiinnitä huomiota vaatteisiin, vaan siihen minkä ne peittävät."

Edellä mainitussa tekstissä vertauskuvallinen merkitys ilmenee selvästi. Paavali myös sanoo selvästi, että kertomus Abrahamista ja hänen kahdesta pojastaan, jotka hänellä oli Sarahn ja Hagarin kanssa, on puhtaasti vertauskuvallinen (Gal. IV. 22–26). Monet lauseet ovat salattuja, toiset voidaan ymmärtää kirjaimellisesti, mutta kukaan, jolla ei ole salatieteellistä avainta, ei voi löytää sitä syvää totuutta, joka on kätketty usein hyvinkin rumien vaatteiden alle.

Salaperäisyys, joka koskee näitä syvällisiä asioita ja säännöllinen vertauskuvien käyttäminen silloin kun kansanjoukkojen on sallittiin tulla kosketukseen salaisten totuuksien kanssa, oli ilmeistä myös Kristuksen toiminnassa. Hän puhui aina kansalle vertauksilla selittäen jälkeenpäin yksityisesti opetuslapsilleen, niihin sisältyvän syvemmän merkityksen. Useissa tapauksissa hän käski heitä pitämään salassa nämä yksityiset opetukset.

Paavalin menetelmät myös ovat harmoniassa tämän kanssa, sillä hän antaa "maitoa" tai alkeellisempaa opetusta "lapsille" säästäen "lihan" tai syvällisemmät opetukset "vahvoille" — niille jotka ovat tehneet itsensä päteviksi niitä ymmärtämään ja vastaanottamaan.

Juutalaisten raamattu oli alunperin kirjoitettu hepreaksi, mutta meillä ei ole hallussamme ainoatakaan riviä alkuperäistä tekstiä. Niin aikaisin kuin vuonna 280 eKr. oli tehty kreikkalainen käännös, Septuaginta. Kristuksen aikana jo oli erittäin suuri hämmennys ja erimielisyys siitä, mitä voitiin pitää alkuperäisenä ja mikä oli lisätty.

Vasta palattuaan maanpaosta Babyloniasta alkoivat kirjanoppineet kokoamaan yhteen kirjoituksia ja vasta noin 500 jKr. ilmestyi Talmud, ensimmäinen teksti, joka muistuttaa nykyaikaista ja ei edellä mainitusta seikoista johtuen voi olla täydellinen.

Masoretinen koulukunta, joka pääasiassa toimi Tiberiassa, otti huostaansa Talmudin vuodesta 590 noin vuoteen 800 jKr. Suurella vaivalla ja työllä heprealainen Vanha Testamentti saatiin kootuksi, ja se on lähinnä alkuperäistä, joka meillä nykyään on.

Tätä masoretista tekstiä tullaan käyttämään seuraavassa I Mooseksen kirjan selvittämisessä, ja ettemme turvautuisi vain yhteen kääntäjään, tullaan apuna käyttämään kolmen kuuluisan hepreankielen tutkijan H. Arnheimin, M. Sachs'in ja Jul. Furstin saksalaista käännöstä. He toimivat yhteistyössä neljännen, tohtori Zunzin kanssa, joka myös toimi kustantajana.

 

 

Alussa

Raamatun ensimmäinen lause on erittäin hyvä esimerkki heprealaisen tekstin tulkinnasta, joka voidaan muuttaa sijoittamalla vokaalit eri paikkoihin ja jakamalla sanat eri tavalla.

On olemassa kaksi yleisesti hyväksyttyä tapaa tulkita tämä lause. Ensimmäinen on: "Alussa loi Jumala taivaan ja maan"; toinen on: "Aina olemassa olevasta (avaruuden) olemuksesta kaksiosainen voima muodosti kaksinkertaisen taivaan."

Paljon on puhuttu ja kirjoitettu siitä, mikä näistä kahdesta tulkinnasta on oikea. Vaikeus on siinä, että ihmiset vaativat jotain varmaa ja määrättyä. He ovat sitä mieltä, että jos yksi selitys on oikea, täytyy kaikkien muiden olla vääriä. Kuitenkin on aivan varmaa, että näin ei päästä totuuteen, joka on monipuolinen ja moninkertainen. Kaikkia salatieteellisiä totuuksia on tutkittava monelta eri näkökannalta. Jokainen näkökanta edustaa määrättyä totuuden vaihetta ja kaikki ovat tarpeellisia täydellisen ja selvän käsityksen saamiseksi kysymyksessä olevasta asiasta.

Jo se tosiseikka, että tämä lause ja monet muut Thorahin puvussa voivat ilmaista monta eri merkitystä, hämmentää vihkimätöntä, mutta valaisee niitä, joilla on avain hallussaan, ja siitä näkyy niiden loistavien järkiolentojen yliluonnollinen viisaus, jotka innoittivat Thorahin. Jos vokaalit olisivat olleet paikoillaan ja sanat erillään, niin olisi ollut vain yksi tapa lukea sitä, eikä näitä suuria ja yleviä mysteereitä olisi voitu siihen kätkeä. Tämä olisi ollut oikea kirjoitustapa, jos tekijöiden tarkoituksena olisi ollut kirjoittaa "avoin" kirja Jumalasta, mutta se ei ollut heidän tarkoituksensa. Se oli kirjoitettu ainoastaan vihityille ja vain he voivat sitä ymmärryksellä lukea. Paljon vähemmän taitoa olisi tarvittu, jos kirja olisi kirjoitettu avoimesti, eikä sen sanomaa olisi salattu. Ponnistuksia ei koskaan säästetä tiedon antamiseksi niille, jotka ovat valmiita sen vastaanottamaan, mutta sitä ei anneta niille, jotka eivät ole vielä sitä ansainneet.

 

Tähtisumuteoria

Jos tässä valossa tutkimme raamatun alkulausetta ja järjestelmämme kehitystä on selvää, että molemmat tulkinnat ovat välttämättömiä asian ymmärtämiseksi. Ensimmäinen kertoo, että kehityksen alussa taivaat ja maa luotiin ja toinen tulkinta lisää ensimmäiseen, että kaikki on luotu "aina olemassa olevasta aineesta" eikä "tyhjästä", kuten materialisti ivaten väittää. Kosminen juuriaine on koottu yhteen ja pantu liikkeeseen. Renkaat, jotka muodostuvat kiertävän massan liikkeestä, irtautuvat keskuksesta planeetoiksi jne. kuten nykyajan tiedemiehet erikoisella nerokkuudella ovat huomanneet. Salatiede ja nykyajan tiede ovat täysin harmoniassa menettelytavan suhteen. Nämä lausunnot eivät ole ristiriidassa näiden kahden teorian kanssa, kuten nyt tulemme osoittamaan. Salatiede opettaa, että Jumala pani alulle luomisjärjestelmän ja Hän jatkuvasti johtaa tämän järjestelmän kulkua. Nykyajan tiedemies hylkää hullutuksena tämän muka järjettömän ajatuksen ja todistaakseen, ettei Jumalan olemassaolo ole välttämätön, kaataa vesiastiaan hiukan öljyä. Vesi ja öljy esittävät avaruutta ja tulisumua. Hän pyörittää öljyä neulalla muodostaen siitä pallon. Hän selittää, että tämä esittää keskusaurinkoa. Kiertäessään öljypalloa yhä nopeammin se pullistuu reunalta ja siitä irtoaa rengas, joka hajoaa ja muodostaa uuden pallon, joka kiertää Aurinkoa. Sitten hän säälien kysyy salatieteilijältä: "Etkö näe, kuinka se tapahtuu? Ei tarvita sinun Jumalaasi tai muuta yliluonnollista voimaa."

Salatieteilijä myöntää auliisti, että aurinkojärjestelmä voidaan luoda suunnilleen edellä kuvatulla tavalla. Mutta hän ihmettelee suuresti, että ihminen, jolla on näin selvä intuitio, joka auttaa häntä näin tarkasti ymmärtämään kosmisen prosessin toiminnan ja jonka äly näin loistavalla tavalla voi kuvata tätä mahtavaa teoriaa, samalla kertaa on täysin kykenemätön näkemään, että hän itse kuvauksessaan esittää Jumalan osaa. Hän edustaa sitä ulkopuolista voimaa, joka asetti öljyn veteen. Se olisi jäänyt paikoilleen ja muodottomaksi iäisyydeksi ellei hän olisi antanut siihen liikkeellepanevaa voimaa, joka muodosti Auringon ja planeettoja esittävän järjestelmän. Hänen ajatuksensa suunnitteli kokeen, jossa vettä, öljyä ja voimaa käytettiin ja joka loistavalla tavalla esittää kolmiyhteistä Jumalaa muodostamassa aurinkojärjestelmää kosmisesta aineolemuksesta.

Jumalan olemuspuolet ovat tahto, viisaus ja toiminta. (Katso kuviota 6. Huomaa tarkasti, mitä nimi "Jumala" tässä sanastossa merkitsee.) Tiedemiehellä on tahto kokeen tekemiseen. Hän on kyllin järkevä keksimään tavat ja keinot, millä asiaa kuvata. Tämä järkevyys vastaa viisautta, joka on Jumalan toinen olemuspuoli. Hänellä on myös lihasvoimaa, joka on tarpeellinen liikkeen aikaansaamiseksi ja joka vastaa toimintaa, Jumalan kolmatta olemuspuolta.

Edelleen, maailmankaikkeus ei ole laaja ikiliikkujakone, joka kerran liikkeelle pantuna jatkaa ilman sisäistä syytä tai johtavaa voimaa. Tiedemiehen koekin todistaa tämän, koska sillä hetkellä, kun hän lakkaa pyörittämästä öljypalloa, niin lakkaa myöskin hänen pienoisplaneettojensa järjestelmällinen liike ja kaikki palaa takaisin muodottomaksi kelluvaksi öljymassaksi veden pinnalla. Vastaavalla tavalla maailmankaikkeuskin haihtuisi heti "tyhjään avaruuteen", jos Jumala hetkeksikään lakkaisi kaikkea käsittävän huolenpitonsa ja elävöittävän toimintansa.

Toinen luomiskertomuksen tulkinta on ihmeellisen tarkka kuvatessaan kaksinkertaista muotoilevaa energiaa. Se ei erikoisesti mainitse, että Jumala on kolmiyhteinen. Oletetaan että lukija tietää sen. Se esittää täsmällisen totuuden sanoessaan, että vain kaksi voimaa toimii maailmankaikkeuden luomisessa.

Kun kolmiyhteisen Jumalan ensimmäinen olemuspuoli ilmenee tahtona luoda, niin se herättää toimintaan toisen olemuspuolen (joka on viisaus) muodostamaan tulevan maailmankaikkeuden suunnitelman. Voiman ensimmäinen ilmennys on mielikuvitus. Sen jälkeen, kun alkuperäinen mielikuvitusvoima on synnyttänyt maailmankaikkeuden aatteen, niin kolmas olemuspuoli (joka on toiminta) aiheuttaa kosmisessa aineolemuksessa liikkeen, joka on voiman toinen ilmennysmuoto. Kuitenkaan liike yksin ei riitä. Jotta järjestäytyneet maailmat voitaisiin luoda, liikkeen täytyy olla järjestelmällistä. On välttämätöntä, että viisaus ohjaa liikettä järkevällä tavalla määrättyjen tulosten saavuttamiseksi.

Täten huomaamme raamatun alkulauseen kertovan meille, että alussa järjestelmällinen, rytminen liike kosmisessa juuriaineessa muodosti maailmankaikkeuden.

 

Luovat valtiaat

Alkulauseen toinen tulkinta antaa meille myöskin täydellisemmän käsityksen Jumalasta, kun se kertoo kaksinkertaisesta energiasta ja viittaa yhden Jumalan Hengen positiiviseen ja negatiiviseen olemukseen ilmennyksen aikana. Harmoniassa salatieteellisten oppien kanssa Jumala esitetään yhdistettynä olentona. Tätä painotetaan saman luvun myöhemmissä jakeissa.

Niiden luovien valtiaiden lisäksi, jotka vapaaehtoisesti toimivat kehityksessämme, on olemassa seitsemän muuta, jotka kuuluvat meidän kehitykseemme ja työskentelevät Jumalan työtovereina maailmankaikkeuden muodostamisessa. Raamatun ensimmäisessä luvussa näitä valtiaita kutsutaan Elohimeiksi. Nimi merkitsee kaksineuvoisten olentojen joukkoa. Sanan ensimmäinen osa on "Eloh" naissukuinen nimisana, jossa h-kirjain määrää sukupuolen. Jos olisi tarkoitettu yhtä ainoata naispuolista olentoa, olisi käytetty sanaa "Eloh". Naissukuinen monikkopääte on oth ja jos olisi tahdottu ilmaista naissukuisten jumalien joukkoa, olisi käytetty sanaa "Elooth". Ei kuitenkaan ole käytetty kumpaakaan näistä muodoista, vaan näemme miessukuisen päätteen -im lisättynä naissukuiseen nimisanaan "Eloh", jolla tahdotaan määritellä mies-naisellisten, kaksineuvoisten olentojen joukkoa, edustaen kaksinaista, positiivis-negatiivista, luovaa energiaa.

Luojien monikkomuotoon on taas viitattu saman luvun myöhemmässä osassa, jossa seuraavat sanat liittyvät Elohimeihin: "Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemme", jonka jälkeen epäjohdonmukaisesti sanotaan: "Hän teki heidät mieheksi ja naiseksi".

Kääntäjät ovat tulkinneet tämän hämmentävän sanan Elohim (joka ei ole ainoastaan monikkosana, mutta myös miehinen ja naisellinen) vastaamaan yksikkösanaa, sukupuoletonta sanaa "Jumala". Mutta olisivatko he voineet muuta tehdäkään, vaikka olisivat tienneetkin? Heitä oli kielletty hämmentämästä vallitsevia käsitteitä. Kuningas James ei vaatinut totuutta mistä hinnasta tahansa, vaan rauhaa mistä hinnasta tahansa, sillä hän halusi niin paljon kuin mahdollista välttää ristiriitoja, jotka voisivat aiheuttaa häiriötä hänen valtakunnassaan.

Monikkomuotoa "he" on siis käytetty ihmisen luomisesta puhuttaessa, jolla selvästi tarkoitetaan, että on kysymyksessä ADM:n, ihmislajin luominen, eikä Adamin, yksilön luominen.

Olemme kertoneet, että kuusi luovaa valtiasta (lukuun ottamatta Liekin Herroja, Kerubeja, Serafeja ja kahta nimeämätöntä vapauteen päässyttä valtiasta) auttoivat neitseellisiä henkiä, jotka itse muodostivat seitsemännen valtiaiden joukon.

Kerubeilla ja Serafeilla ei ollut mitään tekemistä muodon luomisessa. Sen tähden heitä ei mainita kysymyksessä olevassa luvussa, joka etupäässä käsittelee luomisen muotopuolta. Näemme tässä mainittuna ainoastaan seitsemän luovaa valtiasta, jotka suoranaisesti ohjasivat ihmisen sille asteelle, missä hän sai kiinteän fyysisen muodon, jonka kautta sisässä asuva henki voi toimia.

Jokaisen luomisosan kuvauksen jälkeen sanotaan "ja Elohim näki että se oli hyvä". Tämä on sanottu seitsemän kertaa, viimeisen kerran kuudentena päivänä, kun ihmismuoto oli luotu.

Sanotaan, että seitsemäntenä päivänä "Jumala lepäsi". Tämä on sopusoinnussa salaisen opetuksen kanssa, joka käsittelee sitä osaa, mitä jokainen luova valtias teki nykyiseen ajanjaksoon saakka. Opetetaan myös, että tämän ajanjakson aikana jumalat ja luovat valtiaat ovat vetäytyneet pois suoranaisesta toiminnasta, jotta ihminen itse työskentelisi omaksi pelastuksekseen. He ovat jättäneet ihmiskunnan enemmistön välttämättömän johdon Vanhemmille Veljille, jotka nyt ovat Jumalien ja ihmisten välittäjiä.

 

Saturnuskausi

Kun olemme nyt vakuuttuneet siitä, että järjestelmämme alku ja luovien valtiaiden työ sellaisena kuin salainen tiede sen esittää, on sopusoinnussa raamatun opetusten kanssa, niin ryhdymme nyt tutkimaan raamatun "luomispäiviä" ja miten ne ovat sopusoinnussa salaisten opetusten kanssa koskien Saturnus-, Aurinko- ja Kuuaikakausia; Maakauden kolmea ja puolta kierrosta sekä Polarian, Hyperborealian, Lemurian ja Atlantiksen ajanjaksoa, jotka ovat olleet ennen nykyistä Arjalaista ajanjaksoa.

Luonnollisestikaan tarkkaa selvitystä asiasta ei voida antaa muutamissa riveissä kuten I Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa, mutta pääkohdat ovat siinä oikeassa järjestyksessä niin kuin algebran kaava luomisesta.

Toisessa jakeessa sanotaan: "Ja maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyydessä ja Elohimien henki liikkui syvyyden päällä." [Alaviite: Engl. käännös. Suom. huom.] Ilmennyksen alussa nykyinen Maa oli Saturnuskaudessa ja täsmälleen sellaisessa tilassa jollaiseksi se jo ennemmin on kuvattu. Se ei ollut "ilman muotoa ja tyhjä", niin kuin sanotaan kuningas Jamesin käännöksessä. Se oli kuuma ja selvästi määrittynyt ja erottui avaruuden syvyydestä, joka oli kylmä. Tosin se oli pimeä, mutta se voi olla pimeä ja silti kuuma, koska "pimeä" kuumuus on välttämätön ennen hehkuvaa tai näkyvää kuumuutta. Luovat valtiaat leijailivat Saturnuskauden pimeän maan yllä. He työskentelivät ja muokkasivat sitä ulkoa päin.

 

Aurinkokausi

Aurinkokausi on hyvin kuvattu kolmannessa jakeessa. "Ja Elohim sanoi: Tulkoon valkeus ja valkeus tuli." Tätä lausetta on ivattu naurettavimpana hulluutena. Pilkallisesti on kysytty kuinka maan päällä oli valoa, kun Aurinko luotiin vasta neljäntenä päivänä. Raamatunkertoja ei kuitenkaan puhu yksinomaan maasta. Hän puhuu keskuksessa olevasta "tulisumusta", josta järjestelmämme planeetat luotiin, Maa mukaan lukien. Kun tähtisumu saavutti hehkuvan kuumuuden, joka tapahtui aurinkokaudella, ei enää tarvittu ulkopuolista valonlähdettä, koska valo oli sisäinen.

Neljännessä jakeessa sanotaan: "Ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä" tämä oli tarpeellista, koska ulkopuolinen avaruus oli pimeä vastakohtana hehkuvalle tähtisumulle, joka Aurinkokaudella oli olemassa .

 

Kuukausi

Kuukausi selitetään kuudennessa jakeessa seuraavasti: "ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä".
Tämä kuvaa tarkalleen Kuukauden olosuhteita, jolloin hehkuvan tulisumun kuumuus ja alkupuolisen avaruuden kylmyys olivat muodostaneet vesikuoren tulisen sydämen ympärille. Tulen ja veden yhtymä synnytti höyryä, joka on laajentunutta vettä, kuten jakeessa sanotaan. Se oli erilaista kuin se verrattain kylmä vesi, joka jatkuvasti pyrki kohti kuumaa, tulista sydäntä, siitä ulospäin vuotavan höyryn tilalle. Täten vesi kiersi alituiseen sekä tiivistyvässä, että laajenevassa tilassa, kun höyry, joka syöksi ulos tulisesta keskuksesta muodosti tiivistetyn "tulisumun" yhtyessään ulkopuoliseen avaruuteen, palaten taas keskukseen tullakseen uudelleen kuumennetuksi ja tehdäkseen uuden kierroksen. Täten oli kahdenlaista vettä ja ne olivat erillään, kuten raamattu ilmoittaa. Kiinteä vesi oli lähimpänä tulista sydäntä, laajentunut vesi eli höyry ulkopuolella.

Tämä on myöskin sopusoinnussa nykyajan tieteellisten teorian kanssa. Ensin pimeä kuumuus, sitten hehkuva tähtisumu, sitten ulkopuolella oleva kosteus ja sisäpuolinen kuumuus ja lopuksi kuoren kovettuminen.

 

Maakausi

Seuraavaksi kuvataan Maakausi. Ennen kuin aloitamme sitä kuvaamaan, on meidän ensin kuitenkin käsiteltävä kierrosten kertautumista. Siteeratut jakeet ja kuvaukset vastaavat myöskin kertausjaksoja. Se, mikä on sanottu Saturnus kaudesta kuvaa myös järjestelmämme olosuhteita, kun se herää jokaisen lepokauden jälkeen. Saturnus-, Aurinko- ja Kuukauden kuvaukset vastaavat nykyisen Maakautemme ensimmäistä kolmea kierrosta ja seuraava vastaa Maan olosuhteita nykyisen kierroksen aikana.

Yhdeksännessä jakeessa luemme: "Ja Jumala sanoi: Erottukoot vedet kuivasta maasta… ja Jumala kutsui kuivan Maaksi". Tämä viittaa ensimmäiseen kovaan maankamaraan. Kuumuus ja kosteus synnyttivät nykyisen kiinteän Maapallon.

Polaarinen ajanjakso: Neljäs jae kuvaa Maakauden neljättä kierrosta (jolloin varsinainen Maakauden työ alkoi). Se kuvaa myös kivikunnan muodostumista ja ihmisen kivennäistilan kertaamista polaarisen ajanjakson aikana. Kukin ajanjakso on siten edellisen vaiheen kertautumista. Samoin kuin pallot, kierrokset ja kaudet kertautuvat, niin myös kullakin pallolla kaikki ennen eletty kertautuu. Tämä kertautuminen on loputonta. Aina on olemassa spiraali spiraalissa — atomissa, palloissa ja kaikissa muissa kehitysvaiheissa.

Aluiksi tämä saattaa näyttää monimutkaiselta ja hämmentävältä, mutta kuitenkaan sitä ei ole kovin vaikea ymmärtää. Kaikki toimii järjestelmällisen menetelmän mukaan, ja aikanaan opimme ymmärtämään ja seuraamaan tämän menetelmän toimintatapaa kuten johtolanka oppaana labyrintissa. Analogia on yksi parhaita keinoja ymmärtämään kehityksen kulun.

Hyperborealainen ajanjakso on kuvattu jakeissa 11–19, neljännen päivän työnä. Siinä kerrotaan, että Jumala loi kasvikunnan, Auringon, Kuun ja tähdet.

Raamattu on sopusoinnussa nykyajan tieteen kanssa siinä, että kasvikunta seurasi kivikuntaa. Nämä opetukset eroavat vain siinä mihin aikaan Maa erotettiin keskusmassasta. Tiede esittää sen tapahtuneen ennen mitään kovettumista, jota voidaan sanoa kiveksi tai kasviksi. Jos tarkoitamme sellaisia kiviä ja kasveja, joita meillä nyt on, niin väite on oikea. Ei ollut olemassa kiinteää materialista ainetta, mutta kuitenkin ensimmäinen kovettuminen, jota keskusauringossa tapahtui, oli kivennäistä. Raamatunkertoja mainitsee ainoastaan päätapahtumat. Ei ole kerrottu, että kovettumat sulivat, kun osa heitettiin pois keskusmassasta renkaana, joka katkesi ja jonka osat jälkeenpäin yhtyivät. Aika, minkä niin pieni pallo kuin meidän Maamme vaati uudestaan kristallisoitumiseen, oli suhteellisesti niin lyhyt, ettei historioitsija sitä mainitse, eikä sitäkään toisarvoista asiaa, että sulautuminen tapahtui myös silloin, kun Kuu erotettiin Maasta. Hän luultavasti arvelee, että henkilö, joka on oikeutettu saamaan salatieteellistä tietoa, tietää jo tällaiset pikkuseikat.

Keskuksessa olevan tulisumun kovettumien kasvit olivat eetterisiä, jonka tähden sulamisprosessi ei niitä hävittänyt. Niin kuin vedessä on voimavirrat, joiden mukaan jääkristallit muodostuvat, samalla tavalla, kun Maa tiivistyi eetteriset kasvimuodot olivat jo siinä. Ne olivat muotteja, jotka vetivät itseensä kiinteätä ainetta muodostaen nykyiset kasvimuodot ja myös menneitten aikojen kasvimuodot, jotka ovat peittyneet maapallon geologisiin kerroksiin.

Näiden eetteristen kasvimuotojen muodostumista auttoi ulkoapäin tuleva kuumuus, sen jälkeen kun Maa oli irrotettu Auringosta ja Kuusta. Tämä kuumuus antoi niille eetterivoiman, jonka avulla ne vetivät itseensä kiinteämpää ainetta.

Lemurialainen ajanjakso kuvataan viidennen päivän työssä. Tämä ajanjakso, joka oli kolmas, on jossain mielessä Kuukauden kertausta. Raamatun kertomuksesta näemme, että olosuhteet olivat sellaiset kuin Kuukauden aikana — vettä, tulisumua ja ensimmäiset yritykset liikkuvaan ja hengittävään elämään.

Jakeista 20 ja 21 luemme: Ja Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja, ja lentäkööt linnut maan päällä… Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut". Tämä on myös sopusoinnussa materialistisen tieteen kanssa, että vesieläimet olivat ennen lintuja.

Oppilasta pyydetään erikoisesti huomioimaan, että olennot, jotka muodostettiin eivät olleet elämää. Ei sanota, että elämä luotiin, vaan "olennot", jotka hengittävät tai vetävät sisäänsä elämää... Heprealainen sana "nephesh", joka tarkoittaa sisään hengittämistä on huomioitava tarkasti, koska tulemme kohtaamaan sen myöhemmin uudessa asussa.

Atlantilaista ajanjaksoa käsitellään kuudennen päivän työssä. Jakeessa 24 mainitaan nisäkkäiden luominen ja sana "nephesh" esiintyy siinä uudelleen selittäen, että nisäkkäät "hengittävät elämää".

"Jumala sanoi: ’Tuottakoon maa elämää-hengittäviä olentoja... nisäkkäitä...’" Ja jakeessa 27 sanotaan: " Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. "

Raamatunkirjoittaja sivuuttaa tässä yksisukuisen ja kaksineuvoisen ihmisasteen ja käsittelee kahta eri sukupuolta sellaisina kun me ne tunnemme. Hän ei voinut tehdä toisin, koska hän kuvaa Atlantilaista ajanjaksoa, kun se kehityskohta oli jo saavutettu, jolloin ei enää ollut sukupuolettomia tai kaksineuvoisia olentoja. Sukupuolten erottaminen oli tapahtunut aikaisemmin — Lemurialaisella ajanjaksolla. Olentoa, josta ihminen kehittyi, tuskin voitiin aikaisemmilla asteillaan pitää ihmisenä, koska hän erosi hyvin vähän eläimistä. Sen tähden raamatunkirjoittaja ei väärennä totuutta sanoessaan, että ihminen luotiin Atlantilaisella ajanjaksolla.

Jakeessa 28 (kaikissa engl. käännöksissä) on etuliite, jolla on suuri merkitys: "Jumala sanoi, tulkaa hedelmällisiksi ja täyttäkää maa (re-plenish) uudelleen." Tämä osoittaa selvästi, että kirjanoppinut, joka tämän kirjoitti, tunsi sen salatieteellisen opetuksen, että elonaalto oli kulkenut Maakauden D-palloilla entisissä kierroksissa.

Arjalainen ajanjakso vastaa luomisen seitsemättä päivää, jolloin Jumalat lepäsivät töistään luojina ja johtajina ja ihmiskunta päästettiin itsenäiselle elämäntaipaleelle.

Tähän loppuu kertomus siitä, kuinka muodot luotiin. Seuraavassa luvussa käsitellään asiaa hiukan enemmän elämän näkökulmasta.

 

Jehova ja hänen tehtävänsä

Oppineiden kesken on paljon keskusteltu siitä ristiriidasta, mikä on ensimmäisen luvun luomiskertomuksen ja toisen luvun neljännestä jakeesta alkavan luomiskertomuksen välillä ja etenkin niiden kirjoittajasta. On väitetty, että näiden kertomusten kirjoittajat ovat kaksi eri henkilöä, koska olento tai ne olennot, joiden nimen kääntäjät ovat tulkinneet sanalla Jumala englantilaisen käännöksen ensimmäisessä ja toisessa luvussa, ovat heprealaisessa tekstissä ensimmäisessä luvussa mainittu nimellä Jumala ja toisessa luvussa nimellä Jehova. Väitetään, ettei sama kirjoittaja olisi nimittänyt Jumalaa kahdella eri nimellä.

Jos hän olisi tarkoittanut samaa Jumalaa molemmissa tapauksissa, ei hän luultavasti olisi niin menetellyt, mutta hän ei ollut monoteisti (yksijumalinen), Hän tiesi enemmän. Hän ei pitänyt Jumalaa vain korkeampana ihmisenä, jolla oli taivaankansi valtaistuimenaan ja Maa astinlautanaan. Kirjoittaessaan Jehovasta hän tarkoitti johtajaa, jolla oli johdossaan määrätty osa luomistyöstä, joka sen jälkeen kuvataan. Jehova oli ja on yksi Jumalista. Hän on niiden enkelien johtaja, jotka olivat ihmiskunta Kuukaudella, ja hän on nykyisen Kuumme hallitsija. Lukijaa kehotetaan tutkimaan kuviota 14 saadakseen tarkan käsityksen Jehovan asemasta ja rakenteesta.

Kuun hallitsijana hän johtaa siellä olevia turmeltuneita ja pahoja olentoja; hän on myös enkeleiden johtaja. Hänen kanssaan työskentelevät muutamat arkkienkelit, jotka kuuluivat Aurinkokauden ihmiskuntaan. Heitä sanotaan "rotuhengiksi".

Jehovan työnä on rakentaa kiinteitä ruumiita ja muotoja kovettamalla ja kristallisoimalla Kuun voimia. Tästä syystä hän on lasten antaja ja enkelit ovat hänen lähettejään tässä työssä. Fysiologit tietävät hyvin, että kuulla on yhteys raskauden tilaan; ainakin he ovat huomioineet, että se vaikuttaa kohdunsisäiseen elämään ja muihin fysiologisiin toimintoihin.

Arkkienkelit, jotka ovat rotujen henkiä ja johtajia, tiedetään taistelevan kansojen puolesta tai niitä vastaan sen mukaan kuin kysymyksessä olevan rodun kehitys vaatii. Danielin kirjassa (X, 20) arkkienkeli puhuu Danielille "Nyt ego palaan taistelemaan Persian enkeliruhtinasta vastaan. Ja kun olen lähtenyt luotasi, Kreikan enkeliruhtinas tulee."

Arkkienkeli Mikael on juutalaisten rotuhenki (Daniel XII, 1), mutta Jehova ei ole yksin juutalaisten Jumala. Hän on perustanut kaikki rotu-uskonnot, jotka johtavat kristinuskoon. Kuitenkin on totta, että hän osoitti erikoista mielenkiintoa nykyisten turmeltuneitten juutalaisten esi-isiä, alkuperäisiä seemiläisiä kohtaan, jotka olivat seitsemän arjalaiseksi rodun "siemenrotu". Jehova pitää luonnollisesti erikoista huolta siemenrodusta, johon istutetaan uudella ajanjaksolla kehittyvät ihmiskykyjen idut. Siitä syystä hän varsinaisesti huolehti alkuperäisistä seemiläisistä. He olivat hänen "valittu kansansa" — valittu uuden rodun siemeneksi, jonka rodun oli määrä periä "luvattu maa" — ei ainoastaan tuo vähäpätöinen Palestiina, vaan koko maapallo sellaisena kuin se nykyään on.

Hän ei johtanut heitä ulos Egyptistä. Tämä taru on peräisin heidän jälkeläisiltään ja on sekava kertomus matkasta itään päin. He tulivat tulvien ja tuhon läpi pois tuomitusta Atlantiksesta "erämaahan" (Gobin erämaa Keski-Aasiassa) vaeltaen siellä kabbalistiset neljäkymmentä vuotta, kunnes he pääsivät "luvattuun maahan". Sanalla "luvattu" on tässä yhteydessä kaksinainen ja erikoinen merkitys. Maata sanottiin "luvatuksi maaksi" siitä syystä, että maapallolla ei ollut vielä sellaista maata tai maaperää, joka oli sovelias ihmisen asuttavaksi silloin kun "valittu kansa" johdettiin "erämaahan". Osa maata oli tulvien hävittämä, osa taas tulivuorten purkausten muuttama, ja sen tähden oli välttämätöntä, että kuluisi aikaa, ennen kuin uusi maa oli siinä tilassa, että arjalainen rotu voi ottaa sen haltuunsa.

Alkuperäiset seemiläiset oli eristetty ja heitä kiellettiin menemästä naimisiin toisten kansojen ja heimojen kanssa, mutta he olivat itsepäisiä ja tottelemattomia ja melkein kokonaan himojen ja viekkauden johtamia, eivätkä sen tähden totelleet käskyä. Raamattu kertoo että Jumalan pojat naivat ihmisten tyttäriä —

atlantilaisen kansan alempien rotujen jäseniä. Siten he tekivät tyhjäksi Jehovan suunnitelman ja tulivat hyljätyiksi, koska sellaiset ristisiitokset eivät olleet soveliaita tulevan rodun siemeneksi.

Nämä ristisiitokset olivat nykyisten juutalaisten esi-isiä, heidän, jotka nyt puhuvat "hyljätyistä heimoista". He tietävät, että osa alkuperäisestä heimosta jätti heidät ja meni toista tietä, mutta he eivät tiedä, että nämä olivat juuri niitä harvoja uskollisia. Kertomus kymmenestä kadotetusta sukukunnasta on taru. Suurin osa heistä tuhoutui, mutta muutamat, jotka pelastuivat, ovat ne uskolliset, joista polveutuvat nykyiset arjalaiset rodut.

Salatiede yhtyy mielellään raamatun vastustajien mielipiteeseen siinä, että se on vain kokoelma alkuperäisten kirjoitusten muunnelmia. Myönnetään, että kokonaiset osat ovat tekaistuja eikä yritetäkään todistaa niiden todenperäisyyttä sen nykyisessä muodossa. Käsillä olevan tutkimuksemme tarkoituksena on vain kaivaa esille muutamia salaisen totuuden jyviä siitä hämmentävien ja väärien tulkintojen joukosta, johon kääntäjät ja tarkastajat ovat ne haudanneet.

 

Involuutio, evoluutio ja epigenesis

Kun olemme edellisissä kappaleissa päässeet selville niistä yleisistä epäselvyyksistä, jotka koskevat Jehovan todellista olemusta ja hänen tehtäväänsä, niin ehkä voimme nyt löytää selityksen ihmisen luomista koskevien kertomusten ristiriitaan, joka on kirjoitettu Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä ja toisessa luvussa. Ensimmäisessä sanotaan, että ihminen luotiin viimeiseksi ja toisessa, että hänet luotiin ensimmäisenä kaikista elävistä olennoista.

Huomaamme että ensimmäinen luku etupäässä käsittelee muodon luomista, toinen on omistettu kuvaamaan elämää ja viides luku käsittelee tajuntaa. Avain tämän ymmärtämiseen on se, että täytyy tarkasti erottaa fyysinen muoto ja elämä, joka rakentaa muodon omaksi ilmaisukeinokseen. Vaikka muiden luomakunnan olentojen luomisjärjestys ei olekaan toisessa luvussa kerrottu yhtä oikein kuin ensimmäisessä, niin on kuitenkin totta, että jos ajattelemme ihmistä elämän kannalta, niin hänet luotiin ensimmäiseksi, mutta jos käsittelemme häntä muodon kannalta, kuten ensimmäisessä luvussa on tehty, niin hänet luotiin viimeiseksi.

Kaiken evoluution kuluessa — aikakausien, pallojen, kierrosten ja rotujen aikana — ne, jotka eivät edisty kehittämällä uusia luonteenominaisuuksia, jäävät jälkeen ja alkavat välittömästi rappeutua. Ainoastaan se, mikä pysyy vastaanottavaisena, sopeutuvana ja mukautuvana muodostumaan uusiin muotoihin sopivaksi ilmentämään laajenevaa tajuntaa, ainoastaan elämä, mikä kykenee kasvamaan eteenpäin, ulos niistä kehittymisen mahdollisuuksista, jotka sillä luonnostaan on näissä muodoissa, voi edistyä kunkin elonaallon uranuurtajien mukana. Kaikkien muiden täytyy jäädä jälkeen.

Tämä on salaisen opetuksen ydin. Edistyminen ei ole yksinkertaisesti vanhan uudistumista, ei ainoastaan involuutiota ja evoluutiota. On kolmas tekijä, joka muodostaa kolminaisuuden — involuutio, evoluutio ja — epigenesis.

Kaksi ensimmäistä sanaa ovat tuttuja kaikille, jotka ovat tutkineet elämää ja muotoa. Vaikka yleisesti myönnetään, että hengen involuutio aineeseen tapahtuu siksi, että voitaisiin rakentaa muoto, niin ei ole yleisesti tunnettua, että hengen involuutio tapahtuu samaan aikaan muodon kehittymisen kanssa.

Saturnuskauden alusta aina siihen saakka Atlantilaisella ajanjaksolla, jolloin Lucifer-henget "avasivat ihmisen silmät", hänen toimintansa — tai se elämänvoima, josta oli tullut ihminen — oli etupäässä suunnattu sisäänpäin. Se sama voima, jonka hän nyt lähettää itsestään ulos rakentamaan rautateitä, höyrylaivoja jne., käytettiin yksinomaan sisäisesti rakentamaan käyttövälinettä, jolla ilmaista itseään. Tämä käyttöväline on kolminainen, samoin kuin henki, joka sen rakensi.

Sama voima, jonka avulla ihminen nyt parantaa ulkonaisia olosuhteita, käytettiin involuution aikana sisäiseen kasvuun.

Evoluutio rakensi muodon. Henki rakensi sen ja astui siihen involuution kautta, mutta parannukset tapahtuvat epigeneesin vaikutuksesta.

Yleisesti on vahva taipumus pitää kaikkea, mikä on seurauksena jostain, mikä on aina ollut olemassa ja kaikki parannukset aikaisemmin oleviin muotoihin jo niissä olevina piilevinä mahdollisuuksina ja pitää kehitystä vain iduissa olevien mahdollisuuksien esille tulemisena. Tällainen käsitys sulkee pois epigeneesin kehitysjärjestelmästä. Se ei salli mahdollisuutta rakentaa mitään uutta, eikä anna tilaa omaperäisyydelle.

Salatieteilijä uskoo, että kehityksen tarkoitus on ihmisen kehittyminen staattisesta tilasta dynaamiseksi Jumalaksi — luojaksi. Jos hänen nykyinen kehittymisensä on hänen koulutustaan ja hän sen kuluessa tuo vain esille piileviä kykyjään, niin milloin hän oppii LUOMAAN?

Jos ihmisen kehitys käsittää vain parempien ja parempien muotojen rakentamista mallien mukaan, jotka ovat jo hänen Luojansa mielessä, niin parhaimmillaankin hänestä voi tulla vain hyvä jäljittelijä — ei koskaan luoja.

Että hänestä voisi tulla itsenäinen, omaperäinen luoja, on välttämätöntä, että hänen koulutuksensa sisältää tarpeellisen toiminnanvapauden yksilölliseen omaperäisyyteen, joka erottaa luomisen jäljittelystä. Niin kauan kuin määrätyt ominaisuudet vanhassa muodossa täyttävät edistymisen vaatimukset, ne säilytetään, mutta jokaisessa jälleensyntymässä kehittyvä elämä lisää sellaisia omaperäisiä parannuksia, jotka ovat tarpeellisia sen ilmenemiselle.

Tieteen uranuurtajat joutuvat jatkuvasti kaikilla elämän alueilla kasvotusten epigeneesin kanssa. Jo niin aikaisin, kun vuonna 1759 julkaisi Caspar Wolff teoksensa "Theoria Generationis", jossa hän osoittaa, että ihmismunassa ei ole piirrettäkään tulevasta elimistöstä, että sen kehitys käsittää uusien muotojen lisäyksen, sellaisen rakentamista, joka ei ole piilevänä munasolussa.

Haeckel — tuo suuri, peloton luonnontutkija, joka katsantokannassaan tulee hyvin lähelle täydellistä tietoa kehityksen salaisuudesta — sanoo, että "Theoria Generations" on suppeudestaan ja vaikeatajuisesta sanastostaan huolimatta yksi arvokkaimpia teoksia biologisessa kirjallisuudessa.

Haeckel lausuu oman näkökantansa teoksessaan "Anthropogenie": "Nykyään tuskin voimme olla oikeutettuja pitämään epigenesistä otaksumana, sillä olemme täysin todistaneet sen olevan TOTTA ja voimme milloin tahansa osoittaa sen mikroskoopin avulla."

Rakentaja olisi huono ammattimies, jos hän kykenisi rakentamaan taloja vain sen yhden määrätyn mallin mukaan, jonka mestari opetti hänelle oppilasaikana ja jota hän ei osaisi muuttaa uusien vaatimusten mukaan. Menestyäkseen alallaan hänen täytyy oppia suunnittelemaan uusia ja parempia rakennuksia ja tekemään parannuksia sen mukaan kuin kokemukset ovat häntä opettaneet. Sama voima, jonka rakentaja nyt suuntaa ulospäin rakentamaan parempia taloja vastaamaan uusia olosuhteita, käytettiin edellisinä aikakausina rakentamaan uusia ja parempia käyttövälineitä minän kehitystä varten.

Se elämä, joka nyt on ihminen, alkaen yksinkertaisimmista organismeista, rakensi muodon, joka sopi sen tarpeisiin. Aikaa myöten kun olento kehittyi, oli tarpeen tehdä parannuksia, jotka olivat ristiriidassa ennemmin seuratun suunnan kanssa. Oli siis annettava uusi alku uudessa lajissa, jossa tulisi mahdolliseksi korjata entiset virheet, joista kokemus oli opettanut, että tuleva kehitys estyisi, jos entistä suuntaa noudatettaisiin. Sen tähden kehittyvä elämä voi edistyä pidemmälle ainoastaan uudessa lajissa. Kun myöhempi kokemus osoitti, että myös uudempi muoto oli puutteellinen, koska sekään ei voinut mukautua kaikkiin parannuksiin jotka olivat välttämättömiä elämän kehittymiselle, niin sekin hylättiin ja jälleen uusi suunta sai alkunsa uudessa muodossa, joka oli sopiva tarpeellisille muutoksille.

Näin kehittyvä elämä askel askeleelta parantaa käyttövälineitään ja edistys jatkuu edelleen. Ihminen, joka on kehityksen eturivissä, on rakentanut ruumiinsa ameban kaltaisuudesta villi-ihmiseksi ja siitä eri asteissa eteenpäin, kunnes kaikista kehittyneimmät rodut käyttävät parhaita ja korkeimmalle kehittyneitä ruumiita maan päällä. Kuoleman ja jälleensyntymän välillä jatkuvasti rakennamme ruumiita, joissa tulemme toimimaan elämiemme aikana ja tulemme saavuttamaan paljon paremman tehokkuuden kuin nykyisin on mahdollista. Jos teemme virheitä rakentaessamme ruumista elämien välillä, niin ne tulevat esille käyttäessämme ruumista maan päällä. On hyvä, jos huomaamme ja ymmärrämme virheemme, silloin vältämme tekemästä niitä uudelle seuraavissa elämissä.

Liikemiehenä rakentaja menestyisi huonosti, jos hän ei jatkuvasti parantaisi menetelmiään täyttääkseen liiketoimintansa vaatimukset. Samoin ne, jotka itsepintaisesti pitävät kiinni vanhoista menettelytavoissa, epäonnistuvat pysymään lajinsa mukana ja jäävät jälkeen. Nämä jälkeenjääneet ottavat käyttöönsä pioneerien jälkeen jättämät muodot, kuten ennen on selitetty. Ne muodostavat alemmat rodut ja lajit jokaisessa luomakunnan osassa, jossa ne kehittyvät. Kun elämä, joka nyt on ihminen, kulki niiden asteiden läpi, jotka vastaavat kivennäis-, kasvi- ja eläinkuntia sekä alempia ihmisrotuja, niin ne, jotka eivät kyenneet saavuttamaan tasoa, joka oli edellytyksenä kehitysaallon mukana pysymiseen, jäivät jälkeen. Ne käyttivät pioneerien hylkäämiä muotoja astinlautoinaan pyrkiessään saavuttamaan muut, mutta edellä kehittyvät muodot eivät pysyneet paikoillaan. Kehityksen kulussa ei ole pysähdyksiä. Kehittyvässä elämässä, niin kuin ei liike-elämässäkään, ole pelkkää "paikallaan olemista". Edistyminen tai taantuminen on laki. Muodon, joka ei kykene edistymään täytyy rappeutua.

Sen tähden on olemassa yksi sarja paranevia muotoja, joissa kehittyvän elämän pioneerit elävät ja toinen sarja rappeutuvia muotoja, jotka pioneerit ovat jättäneet ja jotka jälkeenjääneet ottavat käyttöönsä niin pitkäksi aikaa kuin jälkeenjääneitä on siinä elonaallossa, johon ne alkujaan kuuluivat.

Sitten kun jälkeenjääneitä ei enää ole, koko laji kuolee vähitellen sukupuuttoon. Muodot ovat kristallisoituneet niin, että niissä asuvien henkien kykenemättömyys tekee mahdottomaksi parantaa niitä. Sen tähden ne palaavat takaisin kivikuntaan, kivettyvät ja sulautuvat maakuoren kerroksiin.

Materialistisen tieteen väite, että ihminen on kohonnut sellaisen kasvi- ja eläinkunnan kautta, mikä meitä nykyisin ympäröi, ensin ihmisenkaltaiseksi apinaksi ja siitä ihmiseksi, ei ole täysin oikea. Ihminen ei ole koskaan käyttänyt samanlaisia muotoja, kuin nykyisin elävät eläimet käyttävät, eikä myöskään ole ollut nykypäivän ihmisapinan muodossa, vaan hän on asunut muodoissa, jotka olivat samankaltaisia, mutta korkeampia, kuin nykyisten ihmisapinoiden muodot.

Tiedemies huomaa, että on olemassa anatomista yhtäläisyyttä ihmisen ja apinan välillä ja koska kehitys impulssit aina parantavat muotoja, tekee hän sen johtopäätöksen, että ihminen on polveutunut apinasta, mutta hän on aina ymmällä pyrkimyksissään löytää "puuttuva rengas", joka ne yhdistäisi.

Siitä ajasta lähtien, jolloin elonaaltomme pioneerit (arjalaiset rodut) elivät apinankaltaisissa ruumiissa, ne ovat kohonneet nykyiselle kehitysasteelle, jota vastoin muodot, (jotka olivat "puuttuva rengas") ovat turmeltuneet ja Saturnuskauden viimeiset jälkeenjääneet nyt elävöittävät niitä.

Alemmat apinat eivät ole korkeampien lajien esi-isiä, vaan jälkeenjääneitä, jotka käyttävät kaikista turmeltuneimpia ihmisen muotoja. Sen sijaan, että ihminen olisi polveutunut ihmisapinoista, totuus on päinvastoin — ihmisapinat ovat ihmisen turmeltuneita muotoja. Materialistinen tiede, joka käsittelee vain muotoa, on siten johtanut itseään harhaan ja tehnyt erehdyttäviä johtopäätöksiä tässä asiassa.

Näemme vastaavia tapauksia eläinkunnassa. Pioneerit siitä elonaallosta, joka alkoi kehityksensä Aurinkokaudella, muodostavat nykyiset nisäkkäät. Eri asteet vastaavat askeleita, jotka ihminen kerran on ottanut, mutta kaikki muodot ovat turmeltuneita jälkeenjääneiden vaikutuksesta. Samoin pioneerit siitä elonaallosta, joka aloitti kehityksensä Kuukaudella, löytyvät hedelmäpuistamme, ja tämän elonaallon jälkeenjääneet elävöittävät muita kasvimuotoja.

Jokainen elonaalto kuitenkin pysyy tarkalleen omien rajojensa sisäpuolelle. Ihmisapinat voivat saavuttaa meidät ja tulla ihmisolennoiksi, mutta mitkään muut eläimet eivät voi päästä meidän kehitysasteellemme. Ne saavuttavat samankaltaisen vaiheen Jupiterkaudella, mutta erilaisissa olosuhteissa. Nykyisistä kasveista tulee Venuskauden ihmiskunta, mutta vielä enemmän erilaisten olosuhteiden vallitessa ja meidän kivennäisemme pääsevät ihmisasteelle Vulkanuskaudella.

On huomattava, että nykyinen kehitysoppi, erityisesti Haeckelin mukaan, olisi melkein täydellisessä sopusoinnussa salaisen tieteen kanssa, jos se käännettäisiin toisin päin.

Apina on rappeutunut ihmisestä.

Polyypit ovat nisäkkäiden rappeutunein muoto.

Sammaleet ovat kaikkein rappeutuneimpia kasvikunnan muotoja.

Kivennäiskunta on viimeisin piste, jonka kaikkien luonnon valtakuntien muodot saavuttavat rappeutumisen huipussa.

Vahvistuksen tähän löydämme hiilestä, joka ennen on ollut kasvi samoin kuin kivettynyt puu, ja fossiilit ovat eri eläinten jäänteitä. Kukaan tiedemies ei myönnä, että tavallisen kiven tai kallion alkuperä olisi jostain muusta luonnonvaltakunnasta, mutta salatieteen tutkijan kannalta katsoen se on todella kivettynyttä kasvikuntaa kuten hiilikin. Kivennäistutkija selittää oppineesti, että se on kokoonpantu sarveisvälkkeestä maasälvästä ja kiilteestä, mutta harjaantunut selvänäkijä, joka voi seurata sen kehitystä luonnon muistissa miljoonia vuosia taaksepäin, voi täydentää tuota lausuntoa lisäämällä seuraavaa: "Niin kyllä, mutta se, mitä sanotte sarveisvälkkeeksi ja maasälväksi on esihistoriallisten kukkien lehtiä ja runkoja, ja kiille on kaikki, mitä on jäljellä niiden terälehdistä."

Embryologia, sikiöoppi, myös tukee salatieteen opetusta kehityksen kulusta osoittaessaan aikaisempien kehitysasteiden toistumisen sikiössä ennen syntymää. Ihmisen munasolun ja joidenkin korkeampien nisäkkäiden ja jopa kasvikunnan korkeimpien muotojen siementen välinen ero on huomaamaton, jopa mikroskoopillakin. Asiaintuntijakin on kykenemätön sanomaan, mikä on eläimen ja mikä ihmisen munasolu. Jopa muutaman raskaudenaikaisen alkuvaiheen jälkeen asiantuntijat eivät voi erottaa eläin- ja ihmissikiötä toisistaan.

Jos eläimen munasolua seurattaisiin läpi koko eläimen tiineysajan, kävisi ilmi, että se kehittyy ainoastaan kivennäis- ja kasvitilojen läpi ja syntyy saavuttuaan eläinasteelle. Tämä johtuu siitä, että eläimen munasolua elävöittävä elämä kehittyi kivennäisasteensa läpi Aurinkokaudella, kasvielämänsä läpi Kuukaudella ja nyt sen on pakko pysähtyä eläinasteella Maakaudella.

Toisaalta se elämänmuoto, joka käyttää ihmisen munasolua, eli kivennäistilansa Saturnuskaudella, kasvitilansa Aurinkokaudella ja eläinasteensa Kuukaudella, mutta koska se voi vielä luoda uutta saavuttuaan eläinvaiheeseen, menee se eteenpäin ihmisen asteelle — eikä se pysähdy siihenkään. Isä ja äiti antavat ainetta omasta ruumiistaan lapsen ruumiin rakentamiseen, mutta varsinkin korkeammissa roduissa uuden luominen (epigenesis) antaa mahdollisuuden lisätä jotain, joka tekee lapsesta erilaisen kuin vanhemmat.

Siellä missä uuden luominen (epigenesis) on passiivista yksilössä, perheessä, kansassa tai rodussa — kehitys pysähtyy ja rappeutuminen alkaa.

 

Elävä sielu?

Täten siis nämä kaksi luomiskertomusta ovat harmoniassa keskenään.

Yksi käsittelee muotoa, joka rakentui kivennäis-, kasvi- ja eläinkuntien kautta ja tuli ihmiseen viimeksi.

Toinen kertoo, että elämä, joka nyt ilmenee ihmisen muodossa oli olemassa aikaisemmin kuin elämä, joka elävöittää toisten luonnonvaltakuntien muotoja.

Ainoastaan yksi luomiskertomus ei olisi ollut tarpeeksi. Ihmisen luomista koskevaan kertomukseen on salattu tärkeitä yksityiskohtia, esim. toisessa luvussa sanotaan: "Ja Jehova teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa hengen (nephesh) ja niin tuli ihmisestä hengittävä olento (elävä sielu) nephesh chayim.

Toisissa kohdissa kuningas Jaakon käännöksessä on sana nephesh käännetty sanaksi "elämä", mutta tässä kohdassa (I Moos. II, 7) se on käännetty "elävä sielu", joka ilmaisee idean, että oli olemassa ero sen elämän välillä, joka oli ihmisessä ja sen elämän, joka asui alemmissa olennoissa. Tällainen tulkinta on mielivaltainen ja vailla perustaa. Elämänhenki (nephesh) on sama ihmisessä ja eläimessä. Tämä voidaan näyttää niillekin, jotka pitävät raamattua täysin oikeana, sillä kuningas Jaakonkin käännöksessä sanotaan selvästi (Saarn. III, 19–20) "samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki (nephesh) on kaikilla. Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden… Kaikki menee samaan paikkaan."

Eläimet ovat vain "nuorempia veljiämme" ja vaikka ne eivät ole niin hienorakenteisia, tulevat ne saavuttamaan yhtä korkean tason kuin mikä meillä on, ja silloin me olemme nousseet korkeammalle.

Jos pidetään varmana, että mies sai sielun sillä tavalla, kun se kuvataan I Mooseksen kirjan toisen luvun seitsemännessä jakeessa, ja ettei hän olisi voinut saada sitä millään muulla tavalla, niin on asiaankuuluvaa kysyä, missä ja kuinka nainen sai sielunsa?

Tämän luvun merkitys ja Jehovan innoittama elämä on hyvin yksinkertainen ja selvä, kun käytämme salatieteellistä avainta, jolla on myös se suuri etu, että se on looginen.

Se, että Kuun hallitsija (Jehova) enkeleineen ja arkkienkeleineen oli tärkein tekijä tässä työssä, määrää luomisen ajan. Se tapahtui lemurialaisen ajanjakson alku- ja keskiosan välillä ja sen on täytynyt tapahtua sen jälkeen, kun Kuu erotettiin Maasta, koska Jehovalla ei ollut mitään tekemistä ruumiiden kehittämisen kanssa ennen Kuun erottamista. Muodot olivat silloin enemmän eetterisiä. Kiinteitä ja konkreettisia ruumiita ei ollut. Sellaisia muotoja ei voida luoda ilman Kuun kovettavaa ja kristallisoivaa voimaa. Sen on täytynyt tapahtua lemurialaisen ajanjakson alkupuoliskolla, koska sukupuolien erottaminen, josta myöhemmin kerrotaan, tapahtui ajanjakson keskivaiheilla.

Tähän aikaan kehittyvä ihminen ei vielä ollut alkanut hengittää keuhkojen avulla. Hänellä oli kiduksenkaltainen elin, joka vielä on ihmissikiöllä sen kehittyessä vastaavan vaiheen läpi ennen syntymää. Hänellä ei ollut lämmintä, punaista verta, koska tällä asteella ei ollut yksilöllistä henkeä, vaan koko muoto oli joustava ja luuranko oli pehmeä kuin rusto. Myöhemmin, kun kävi välttämättömäksi erottaa sukupuolet, luuranko oli kasvanut lujaksi ja kiinteäksi.

Jehovan tehtävänä oli rakentaa kiinteää, kovaa luuainetta pehmeisiin ruumiisiin. Ennen tätä aikaa, polaarisella ja hyperborealaisella ajanjaksolla, ei eläimillä eikä ihmisillä ollut luita.

 

Adamin kylkiluu

Se karkea ja mahdoton tapa, jolla sukupuolien erottaminen (tavallisissa raamatunkäännöksissä ja myöskin masoretisessa tekstissä) kerrotaan tapahtuneen on jälleen esimerkki siitä, mitä vanhassa heprealaisessa tekstissä voidaan tehdä vokaaleja vaihtamalla. Yhdellä tavalla luettuna sana on "kylkiluu", mutta toisella tavalla, joka on ainakin yhtä hyvin perusteltu ja jota käyttämällä asia sitä paitsi tulee järjelliseksi, se on "puoli". Jos tulkitsemme tämän niin, että ihminen oli mies-naisellinen ja että Jehova teki toisen puolen tai sukupuolen kummassakin olennossa uinuvaksi, niin emme loukkaa järkeämme yhtä paljon kuin uskomalla "kylkiluu"-taruun.

Kun tehdään tämä muutos, aikaisemmin esitetty salainen opetus on sopusoinnussa raamatun opetusten kanssa ja molemmat yhtyvät nykyisen tieteen ymmärrykseen, että ihminen oli aikanaan kaksineuvoinen ennen kuin hän kehitti yhtä sukupuolta toisen kustannuksella. Tätä tukee sekin, että sikiö määrätylle kehitysasteelle saakka on kaksineuvoinen, jonka jälkeen toinen sukupuoli saa vallan, ja toinen surkastuu. Jokaisella ihmisellä on siten vastakkaisen sukupuolen sukuelimet alkeistilassa ja sen tähden hän todella on kaksineuvoinen, kuten alkuperäinen ihminen.

Nähtävästi raamatunkirjoittaja ei halua tässä toisessa luomiskertomuksessa antaa tarkkaa kuvaa koko kehityksestä, vaan pikemmin hieman täsmentää ensimmäisessä luvussa kerrottuja asioita. Hän kertoo meille, että ihminen ei aina hengittänyt samalla tavalla kuin nyt, ja että oli aika, jolloin hän ei vielä ollut erotettu sukupuoliin, ja että Jehova sai tämän muutoksen aikaan siten määräten tapahtuman ajankohdan. Kun menemme eteenpäin, tulemme huomaamaan, että paljon lisää tietoa tulee esille.

 

Suojelusenkelit

Aikaisempien aikakausien ja ajanjaksojen aikana suuret luovat valtiaat työskentelivät ihmiskunnan hyväksi, kun se tiedottomasti kehittyi eteenpäin. Silloin oli KAIKILLA ihmisillä vain yksi yleinen tajunta, yhteinen joukkohenki koko ihmiskunnalla.

Lemurialaisella ajanjaksolla otettiin uusi askel eteenpäin. Ruumiit olivat ehdottomasti muodostuneet, mutta niissä täytyi olla lämmin punainen veri, ennen kuin ne voitiin elävöittää ja niistä voi tulla sisäisen hengen asuntoja.

Edistyminen luonnossa ei tapahdu nopeasti. Saisimme asiasta väärän käsityksen, jos kuvittelisimme, että sieraimiin puhallettu ilma antaisi savipatsaalle sielun ja tekisi siitä tuntevan, ajattelevan olennon.

Yksilöllinen henki oli hyvin heikko ja kykenemätön ja melko sopimaton ohjaamaan kiinteää ruumista. Siinä suhteessa se ei ole kovin vahva vieläkään. Jokaiselle pätevälle tarkkailijalle on selvää, että vielä nykyiselläkin kehitysasteella tunneruumis ohjaa persoonallisuutta enemmän kuin henki. Mutta lemurialaisen ajanjakson keskivaiheilla, jolloin alempi persoonallisuus — kolminaisruumis — sai lahjaksi minän (egon) valon, olisi se yksin jätettynä ollut täysin voimaton ohjaamaan välikappalettaan.

Sen tähden on välttämätöntä, että joku paljon korkeammalle kehittynyt olento auttaisi yksilöllistä henkeä saavuttamaan täydellisen yhteyden välikappaleidensa kanssa. Tätä voidaan verrata tilanteeseen perustaa uusi valtio, joka ennen kuin se kykenee muodostamaan itselleen vakaan hallituksen, tarvitsee voimakkaamman vallan varjelemaan sitä sekä ulkoisia että sisäisiä vaikeuksia vastaan. Rotuhenki harjoitti tällaista holhousta kehittyvän ihmiskunnan hyväksi ja joukkohenki tekee sitä eläinkunnassa, vaikka vähän eri tavalla.

Jehova on kaikista korkein. Hän on rotujen-jumala, ja kuten voisi odottaakin, hän hallitsee muotoja. Hän on hallitsija, korkein voima, joka ylläpitää muotoja ja pitää ne järjestyksessä. Arkkienkelit ovat rotuhenkiä ja kukin niistä hallitsee määrättyä kansanryhmää. He hallitsevat myöskin eläimiä, kun taas enkelit hallitsevat kasveja.

Arkkienkelit hallitsevat rotuja tai kansanryhmiä ja myös eläimiä, koska näillä kahdella luonnonvaltakunnalla on tunneruumiit ja arkkienkelit ovat eteviä arkkitehtejä tunneaineen alalla, koska Aurinkokaudella kiintein pallo oli muodostettu tästä aineesta ja sen kauden ihmiskunta, nykyiset arkkienkelit, oppivat rakentamaan kiinteimmät ruumiinsa tunneaineesta, kuten me nyt opimme rakentamaan ruumiimme niistä kemiallisista aineista, joista maapallomme on muodostunut. Täten helposti ymmärrämme, että arkkienkelit ovat erikoisen sopivia auttamaan myöhempiä elonaaltoja siinä vaiheessa, jolloin ne oppivat rakentamaan ja hallitsemaan tunneruumista.

Samoista syistä enkelit työskentelevät ihmisen, eläimen ja kasvin eetteriruumiin rakentamisessa. Niiden kiinteimmät ruumiit ovat eetterisiä, kuten Kuukauden D-pallo, jolloin ne olivat ihmisiä.

Jehovalla ja hänen arkkienkeleillä on samanlainen suhde rotuihin kuin joukkohengillä on eläimiin. Kun rodun yksilöt ovat kehittyneet täyteen itsehallintaan ja itsekontrolliin, niin heidät vapautetaan rotuhengen ja muiden sen kaltaisten vaikutuksesta.

Kuten olemme todenneet, ryhmähengen, samoin kuin jokaisen kiinteässä ruumiissa asuvan minän kiinnekohta on veressä. Masoreetinen teksti osoittaa, että kolmannen Mooseksen kirjan kirjoittajalla oli tämä tieto. Seitsemännentoista luvun neljännessätoista jakeessa juutalaisia kielletään syömästä verta koska... kaiken lihan sielu on veressä. Ja yhdennessätoista luvussa näemme sanat: "... sillä lihan sielu on veressä... veri itsessään välittää sielun", joka osoittaa, että tämä koskee sekä ihmistä että eläintä. Tässä käytetty heprealainen sana on neshamah ja merkitsee "sielu" — eikä "elämä" kuten se on kuningas Jaakon käännöksessä.

Ego toimii suoraan veren kautta. Rotuhenget johtavat rotuja toimien veressä, kuten ryhmähenget johtavat lajinsa eläimiä veren välityksellä. Niin myös ego hallitsee omia käyttövälineitään, mutta eri tavalla.

Ego toimii veren lämmön avulla, kun taas rotuhenki (esim. heimo- tai perhehenki) toimii ilman välityksellä kun se vedetään keuhkoihin. Sen tähden Jehova tai hänen lähettiläänsä "puhalsivat ihmisen sieraimiin" siten valmistaen tietä rotuhengelle, yhteiskuntahengelle jne.

Eri luokkien rotuhenget johtivat kansansa erilaisiin ilmastoihin ja eri maapallon osiin. Harjaantunut selvänäkijä näkee heimohengen pilvenä, joka ympäröi ja läpäisee ilmapiirin siinä maassa, jonka ihmiset kuuluvat sen hallinnan alle. Tällä tavoin muodostuvat eri kansat ja kansakunnat. Paavali puhuu "ilman valtakunnan hallitsijoista", tai "valloista ja valtaistuimista" jne. osoittaen, että hän tunsi rotuhenget, mutta nyt ei edes yritetäkään ottaa selville, mitä niillä tarkoitetaan, vaikka niiden vaikutus tunnetaan voimakkaana. Isänmaanrakkaus on yksi niitä tunteita, jotka lähtevät heistä ja joita he ylläpitävät. Sillä ei enää ole samaa valtaa kansojen yli kuin ennen. Toiset ovat vapautuneet rotuhengestä ja voivat sanoa Thomas Painen tavalla "maailma on isänmaani". On ihmisiä, jotka voivat jättää isänsä ja äitinsä ja pitää kaikkia ihmisiä veljinään. He ovat vapautuneet perhehengestä, tai klaanihengestä, joka ei ole sama kuin rotuhenki, koska se on eetterinen olemus. Toiset taas, joita syvästi sitoo rotu- tai perhehenki, kärsivät kauheaa masennusta, jos he jättävät kotinsa ja maansa ja joutuvat hengittämään toisen rodun tai perhehengen ilmaa.

Kun rotuhenki astui ihmisruumiisiin, alkoi yksilöllinen ego saada hiukan valtaa käyttövälineissään. Ihmisyksilö tuli yhä enemmän tietoiseksi itsestään erillisenä ja selvästi erottuvana toisista ihmisistä. Kuitenkaan hän ei vielä pitkiin aikoihin ajatellut itseään etupäässä yksilönä, vaan johonkin heimoon tai perheeseen kuuluvana jäsenenä. Lisäys "poika" on jäännös nykypäivien sukunimissä tästä tunteesta. Yksilö ei ollut ainoastaan Juho tai Jaakko. Hän oli Juho Rekonpoika tai Jaakko Viljaminpoika. Joissakin maissa nainen ei ollut vain Maria tai Martta vaan hän oli Maria Martantytär tai Martta Mariantytär. Tämä tapa on jatkunut joissakin Euroopan maissa melkein nykypäiviin saakka; "poika"-liite esiintyy vieläkin ja sukunimeä pidetään edelleen suuressa arvossa.

Juutalaisten keskuudessa aina Kristuksen päiviin asti rotuhenki oli vahvempi kuin yksilön henki. Jokainen juutalainen ajatteli itseään ensin heimoon tai perheeseen kuuluvana. Hänen ylpein kerskauksensa oli, että hän on "Abrahamin siementä". Kaikki tämä oli rotuhengen vaikutusta.

Ennen Jehovan tuloa, kun maapallo oli vielä osa Aurinkoa, oli olemassa yksi yleinen rotuhenki, joka muodostui kaikista luovista valtiaista. Se hallitsi koko ihmiskuntaa, mutta tarkoitus oli, että jokaisesta ruumiista tulisi sisässä asuvan hengen temppeli ja mukautuvainen välikappale ja tämä merkitsi ääretöntä vallanjakoa.

Jehova tuli enkeleineen ja arkkienkeleineen ja teki ensimmäisen suuren jaon rotuihin, antaen jokaiselle joukolle johtavan rotuhengen — arkkienkelin. Jokaiselle minälle hän määräsi enkelin suojelijaksi kunnes yksilöllinen henki kasvaisi kyllin voimakkaaksi vapautuakseen ulkopuolisesta vaikutuksesta.

 

Veren sekoittaminen avioliitossa

Kristus tuli valmistamaan tietä ihmiskunnan vapautumiseksi erotusta aiheuttavasta rotu- ja perhehengen ohjauksesta ja yhdistämään koko ihmisperhettä yhdeksi yleismaailmalliseksi veljeskunnaksi.

Hän opetti, että "Abrahamin siemen" viittasi vain ruumiisiin ja kiinnitti ihmisten huomion siihen, että "ennen kuin Abraham eli "ego"(minä) — ego — oli olemassa. Yksilöllinen kolminaishenki oli olemassa ennen kaikkia rotuja ja heimoja ja se tulee säilymään, kun ne ovat hävinneet, eikä niistä ole enää muistoakaan jäljellä.

Ihmisen kolminaishenki, minä, on hänen sisässään asuva Jumala, jota persoonallisen, ruumiillisen ihmisen täytyy oppia seuraamaan. Sen tähden Kristus sanoi, että tullakseen hänen opetuslapseksi ihmisen täytyy luopua kaikesta mitä hänellä oli. Hänen opetuksensa tarkoittaa ihmisen sisäisen Jumalan vapauttamista. Hän kehottaa ihmistä käyttämään omaa etuoikeuttaan yksilönä ja nousemaan perheen, heimon ja kansan yläpuolelle. Hänen ei suinkaan tule halveksia kansaansa ja maatansa. Hänen tulee täyttää kaikki velvollisuutensa, mutta hänen on lakattava samaistamasta itseään vain osaan ihmiskuntaa ja hänen täytyy tuntea tasavertaista yhteyttä koko ihmiskuntaan. Tämä on se ihanne, jonka Kristus antoi ihmiskunnalle.

Rotuhengen vallan alaisena kansa, heimo ja perhe otettiin huomioon ensimmäisenä — yksilö viimeisenä. Perhe täytyi pitää koskemattomana. Jos mies kuoli jättämättä jälkeläistä jatkamaan nimeään, täytyi hänen veljensä "kantaa siemen" leskelle, ettei suku kuolisi. (5 Moos. XXV, 5–10) Avioitumista perheen ulkopuolelle katsottiin kauhulla menneinä aikoina. Heimon jäsen ei voinut yhtyä toiseen heimoon menettämättä asemaansa omassa heimossaan. Ei ollut helppoa tulla toisen perheen jäseneksi. Eivät ainoastaan juutalaiset ja muut vanhat kansat pitäneet välttämättömänä heimonsa puhtautta, vaan sitä harjoitetaan vielä nykyaikanakin. Kuten aikaisemmin on mainittu, skotlantilaiset ovat aivan näihin päiviin saakka pitäneet lujasti kiinni klaanistaan ja vanhat pohjoisen viikingit eivät ottaneet ketään perheeseensä, ennen kuin he "sekoittivat veren" hänen kanssaan saadakseen aikaan haemolysiksen henkiset vaikutukset, joita nykyinen materialistinen tiede ei tunne, mutta olivat vanhojen tiedossa.

Kaikki nämä tavat johtuivat rotu- ja heimohengen toiminnasta veressä. Hyväksymällä jäseneksi henkilön, jolla ei ollut sama veri, olisi aiheuttanut "sekaannusta kastissa". Mitä läheisemmin lähisukulaisten kesken sukua jatkettiin, sitä suuremmaksi tuli rotuhengen voima ja sitä lujemmiksi tulivat siteet, jotka liittivät yksilön heimoon, sillä ihmisen elinvoima on hänen veressään. Muisti on läheisesti yhteydessä vereen, joka on eetteriruumiin korkein ilmaisumuoto.

Aivot ja hermosto ovat tunneruumiin korkeimmat ilmaisumuodot. Ne kokoavat kuvia ulkomaailmasta, mutta mentaalisessa kuvien luomisessa, mielikuvituksessa, veri tuo aineen kuviin, sen tähden kun ajatus on toiminnassa veri virtaa päähän.

Kun sekoittumaton veri virtaa saman perheen suonissa monessa sukupolvessa, niin samat mentaaliset kuvat, joita isoisän isä, isoisä ja isä ovat luoneet uudistuvat pojassa perhehengen vaikutuksesta, joka eli veren hemoglobiinissa, solujen punaisessa väriaineessa. Hän pitää itseään pitkän esi-isien sarjan jatkona, jotka elävät hänessä. Hän näkee kaikki perheensä entisten elämien tapahtumat, ikään kuin hän itse olisi ollut mukana ja sen tähden hän ei pidä itseään "yksilönä". Hän ei ole vain "David", vaan "Abrahamin poika", ei ainoastaan "Josef", vaan "Davidin poika".

Tämän yhteisen veren johdosta ihmisten sanotaan eläneen monta sukupolvea, koska veren kautta heidän jälkeläisillään oli pääsy luonnon muistiin, jossa esi-isien elämäkertomukset säilytettiin. Sen tähden I Mooseksen kirjan viidennessä luvussa sanotaan, että patriarkat elivät vuosisatoja. Adam, Methusalem ja muut patriarkat eivät persoonallisesti saavuttaneet niin korkeaa ikää, mutta he elivät jälkeläistensä tajunnassa, jotka näkivät esi-isiensä elämät kuin ominaan. Määrätyn ajan kuluttua jälkeläiset eivät enää ajatelleet itseään Aatamina tai Methusalemina. Näiden esi-isien muisto hälveni ja sanotaan, että he kuolivat.

Skotlannin ylämaalaisten "kuudes aisti" osoittaa, että endogamian kautta tietoisuus sisäisistä maailmoista säilyy. He ovat avioituneet omaan klaaniinsa aivan viimeisiin aikoihin asti, samoin mustalaiset, jotka aina avioituvat omaan heimoonsa. Kuta pienempi heimo ja kuta läheisemmin avioidutaan, sitä selvempi tämä "näkö" on.

Varhaisemmat rodut eivät olisi uskaltaneet olla tottelematta heimojumalan määräystä olla avioitumatta heimon ulkopuolelle. Tähän heillä ei olisi ollut haluakaan, koska heillä ei ollut omaa älyä.

Alkuperäiset seemiläiset olivat ensimmäiset, jotka kehittivät tahdon. He avioituivat heti toisten heimojen tyttäriä hämmentäen siten hetkellisesti rotuhengen suunnitelman ja heidät hylättiin välittömästi pahantekijöinä, jotka olivat "harjoittaneet huoruutta vieraitten jumalien kanssa", sen vuoksi tehden itsensä sopimattomaksi antamaan "siementä" nykyisen Arjalaisen ajanjakson seitsemälle rodulle. Alkuperäiset seemiläiset olivat toistaiseksi viimeinen rotu, jonka rotuhenki halusi pitää erillisenä.

Myöhemmin ihmiselle annettiin vapaa tahto. Oli tullut aika, jolloin häntä alettiin valmistamaan yksilöitymistä varten. Aikaisempi "yhteinen" tajunta, itsetiedoton selvänäköisyys tai kuudes aisti, joka alituisesti piti heimon jäsenen silmissä esi-isien elämien kuvat ja saattoi hänet pitämään itseään läheisesti liittyneenä heimoon ja perheeseen, korvattiin joksikin aikaa tarkasti yksilöityneellä tajunnalla, joka rajoittui aineelliseen maailmaan. Täten kansa jakautui yksilöihin, jotta ihmisten veljeskunta toteutuisi huolimatta ulkonaisista olosuhteista. Tässä toimii sama periaate, kuin jos meillä on monta tiilirakennusta, jotka tahdomme rakentaa yhdeksi suureksi rakennukseksi, on välttämätöntä purkaa entiset rakennukset erillisiksi tiiliksi. Vasta sen jälkeen voidaan rakentaa isompi rakennus.

Että saavutettaisiin kansojen erottaminen yksilöiksi tehtiin lakeja, jotka kielsivät endogamian eli perheen keskeisen avioitumisen. Vähitellen perheen sisäisiä avioliittoja alettiin katsoa kauhulla. Täten vierasta verta on sekoittunut kaikkiin perheisiin maan päällä ja se on vähitellen aiheuttanut itsetiedottoman selvänäköisyyden häviämisen, joka piti yllä klaanitunnetta ja jakoi ihmiskunnan ryhmiin. Epäitsekkyys tulee korvaamaan isänmaanrakkauden ja uskollisuus perhettä kohtaan tulee häviämään veren sekoittumisen kautta.

Tiede on viime aikoina huomannut, että veren siirtäminen toista lajia olevan olennon suoniin aiheuttaa veren myrkyttymisen ja aiheuttaa alemman olennon kuoleman. Niinpä eläin, johon siirretään ihmisen verta, kuolee. Koiran veren siirtäminen linnun suoniin tappaa linnun, mutta koiraa ei vahingoita linnun veren siirtäminen sen suoniin. Tiede ainoastaan toteaa asian, salatieteilijä antaa siihen syyn. Kuten aikaisemmin on todettu, veri on hengen toimintakenttä. Ihmisen ego toimii hänen käyttövälineissään veren lämmön avulla; rotu-, perhe- ja yhteiskuntahenki siirtyy vereen ilman kautta jota hengitämme. Eläimissä toimii sekä eläimen oma henki että lajin joukkohenki, mutta eläimen henki ei ole yksilöitynyt, eikä toimi itsetietoisesti käyttövälineissä, kuten minä, jonka tähden sitä hallitsee kokonaan veressä toimiva joukkohenki.

Kun korkeamman eläimen verta siirretään alemman lajin eläimen suoniin, niin tietenkin kehittyneemmän eläimen veressä asuva henki on voimakkaampi kuin vähemmän kehittyneen henki, ja kun se koettaa ilmaista itseään, tappaa se vangitsevan muodon ja vapauttaa itsensä. Kun taas alempilajisen eläimen verta siirretään korkeampilajisen suoniin, niin korkeampi henki kykenee karkottamaan vieraassa veressä olevan alemman hengen ja sulattaa veren omiin tarkoituksiinsa ja siitä syystä ei tapahdu mitään näkyvää vahinkoa.

Joukkohenki pyrkii pitämään valtansa eheänä johdossaan olevien lajien veressä. Samoin kuin ihmisten rotujumala, se paheksuu alamaistensa yhtymistä toisiin lajeihin ja kostaa esi-isien synnit lapsille, kuten näemme sekamuodoissa. Kun esimerkiksi hevosen ja aasin yhtyminen tuottaa muulin, niin vieraan veren sekoitus hävittää siitoskyvyn, ettei se voisi jatkaa sekamuotojen syntymistä, joka on joukkohengen kannalta kauhistus. Muuli ei ole kokonaan hevosten joukkohengen, eikä myöskään aasien joukkohengen vaikutuksen alaisena, niin kuin puhdassyntyinen eläin on, mutta silti se ei ole niin kaukana, että se olisi kokonaan niiden vaikutuksen ulkopuolella. Jos kaksi muulia kykenisi lisääntymään, niiden jälkeläinen olisi vielä vähemmän kummankaan joukkohengen alaisena ja niin syntyisi uusi laji ilman joukkohenkeä. Tämä olisi epäsäännöllisyys luonnossa ja mahdotonta ennen kuin eläinhenget ovat tarpeeksi kehittyneet ollakseen itseriittoisia. Jos tällainen laji voisi syntyä, se olisi ilman niin sanottua ohjaavaa vaistoa, joka itse asiassa on joukkohengen aikaansaannosta. Ne olisivat samassa asemassa kuin kissanpennut, jos ne otetaan pois emänsä kohdusta ennenaikaisesti. Ne eivät mitenkään voisi toimia itsenäisesti, vaan kuolisivat.

Koska siis eläinten joukkohenki lähettää eläinten henget ruumiillistumaan, niin se yksinkertaisesti pidättää hedelmöittävän siemenatomin, kun täysin erilajiset eläimet yhtyvät. Se sallii yhden holhokeistaan käyttää hyväkseen ruumiillistumiseen tarjoutuvaa tilaisuutta, kun kaksi samantapaista lajia yhtyy, mutta se ei salli sekamuotojen lisääntyä. Tästä näemme, että vieraan veren lisääminen heikentää joukkohengen valtaa, ja se joko tuhoaa muodon tai hävittää siitoskyvyn, johon sillä on valta.

Ihmisen henki on yksilöllistynyt, minä joka kehittää vapaata tahtoa ja vastuullisuutta. Seuraamuksen vastustamaton laki vetää sitä syntymään, niin että rotu-, yhteiskunta- tai perhehengellä ei ole valtaa estää sitä palaamasta tällä nykyisellä ihmisen kehitysasteella. Vieraan veren sekoittumisen ja eri heimoihin ja kansoihin kuuluvien yksilöiden avioitumisen kautta ihmiskunnan johtajat auttavat häntä vähitellen poistamaan verestään perhe-, heimo- ja kansallishengen, mutta sen tähden täytyi menettää itsetietoinen selvänäköisyys, jota se piti yllä toimimalla veressä, ja jonka avulla se piti yllä perinteitä alaisissaan. Tästä siis näemme, että myös ihmisen kohdalla tuhoutui jokin kyky veren sekoittamisen vuoksi. Tämä vahinko oli kuitenkin voitto, sillä sen kautta ihminen on keskittänyt energiansa aineelliseen maailmaan ja hän kykenee paremmin oppimaan läksynsä kuin jos häntä yhä hämmentäisi korkeampien maailmojen näyt.

Kun ihminen vapautuu ja lakkaa pitämästä itseään "Abrahamin siemenenä", "Stewart-klaanin" jäsenenä, "brahmanina" tai "leviittana", oppii hän ajattelemaan itseään yksilönä, minänä. Kuta enemmän hän vahvistaa tätä "itseä", sitä enemmän hän vapauttaa itseään veressä asuvasta perhe- ja kansallishengestä itsenäistyen yhä enemmän riippumattomaksi maailmankansalaiseksi.

On paljon tyhmää, jopa vaarallistakin puhetta itsensä uhraamisesta persoonattomuudelle. Vasta sitten kun olemme kehittäneet "yksilöllisyyden", voimme uhrata ja luovuttaa itsemme kokonaisuudelle. Niin kauan kun voimme rakastaa ainoastaan omaa perhettämme tai kansaamme, olemme kyvyttömiä rakastamaan muita. Olemme sukulaisuus- tai kansalaisuussiteiden kahlitsemia. Kun olemme katkaisseet veren siteen, tulleet itsevarmoiksi ja riippumattomiksi, voimme tulla epäitsekkäiksi ihmiskunnan auttajiksi. Kun ihminen on saavuttanut tämän asteen, hän tulee huomaamaan, että sen sijaan, että hän olisi kadottanut oman perheensä, hän on voittanut kaikki maailman perheet, sillä niistä on tullut hänelle sisaria ja veljiä, isiä ja äitejä, joita huolehtia ja auttaa.

Silloin hän saa takaisin henkistä maailmaa koskevan näkökyvyn, jonka hän kadotti veren sekoittumisen johdosta, mutta se tulee olemaan korkeampi kyky, älykäs, itsetietoinen selvänäköisyys, niin että hän näkee, mitä hän tahtoo nähdä, eikä tämä kyky ole vain perhehengen vereen painama negatiivinen kyky, joka sitoi hänet perheeseen erottaen hänet kaikista muista perheistä.

Edellä mainituista syistä heimojen välisiä ja myöhemmin kansainvälisiä avioliittoja alettiin pitää suositumpina ja toivotumpina kuin sukulaisten välisiä avioliittoja.

Kun ihminen kehittyi näiden asteiden läpi ja vähitellen kadotti kosketuksensa sisäiseen maailmaan, hän suri menetystään ja kaipasi takaisin "sisäistä" näköään. Mutta vähitellen hän unohti sen ja aineellinen maailma tuli hänen mielessään ainoaksi todellisuudeksi, kunnes hän lopulta alkoi ivaamaan ajatusta, että sellaisia sisäisiä maailmoja olisi olemassa ja alkoi pitämään niihin uskomista hulluna taikauskona.

Neljä syytä jotka edesauttoivat tätä tapahtumaa:

1. Atlantiksen mantereen sumuisen ilmapiirin kirkastuminen.

2. Eetteriruumiin vetäytyminen sisään, niin että nenän juuressa oleva piste tuli vastaamaan samaa pistettä eetteriruumiissa.

3. Läheisten sukulaisten välisen lisääntymisen poistaminen ja korvaamalla se heimon ja perheen ulkopuolisilla avioliitoilla.

4. Päihdeaineiden käyttö.

Rotuhenki on vielä olemassa ja toimii ihmisessä, mutta mitä kehittyneempi kansa, sitä enemmän vapautta sen yksilöille annetaan. Niissä maissa, joissa ihmiset ovat lujimmin kahlehditut, rotuhenki on voimakkain. Mitä enemmän ihminen on sopusoinnussa rakkauden lain kanssa ja mitä korkeammat hänen ihanteensa, sitä enemmän hän vapautuu rotuhengestä. Isänmaallisuus, joka sinänsä on hyvä, on rotuhengen kahle. Yleismaailmallisen veljeyden ihanne, joka ei yhdistä itseään maahan eikä rotuun, on ainoa tie vapauteen.

Kristus tuli yhdistämään erotetut rodut rauhan ja hyväntahdon liittoon, jossa kaikki vapaaehtoisesti ja tietoisesti seuraavat rakkauden lakia.

Nykyinen kristillisyys ei ole edes varjo todellisesta Kristuksen uskonnosta. Se pysyy salattuna, niin kauan kunnes kaikki rotutunne on voitettu. Kuudennella ajanjaksolla tulee olemaan vain yksi yleismaailmallinen veljeskunta takaisin tulleen Kristuksen johtamana, mutta päivää ja tuntia, jolloin se tapahtuu ei kukaan tiedä, sillä sitä ei ole määrätty, vaan se määräytyy sen mukaan, kuinka pian riittävän suuri määrä ihmisiä on alkanut elää veljeydessä ja rakkaudessa, jotka ovat uuden liiton tunnusmerkit.

 

Ihmisen lankeemus

Koskien Ensimmäisen Mooseksen kirjan tutkimusta on vielä lisättävä muutama sana ihmisen "lankeemuksesta," joka on yleisen kristinuskon ydin ja selkäranka. Jos "lankeemusta" ei olisi ollut, "pelastussuunnitelmaakaan" ei olisi tarvittu.

Kun sukupuolten erottaminen tapahtui Lemurialaisen ajanjakson keskivaiheilla (Jehovan ja hänen enkeliensä toimesta) alkoi ego vähitellen vaikuttaa kiinteässä ruumiissa rakentaen sisäelimiä. Siihen aikaan ihminen ei ollut täysin valveilla eikä niin itsetietoinen kuin nykyään, mutta sukupuolivoiman toisen puolen avulla hän rakensi aivonsa ajatusten ilmaisuvälineeksi, kuten aikaisemmin on selitetty. Hän oli enemmän tietoinen henkisestä kuin fyysisestä maailmasta. Hän tuskin näki omaa ruumistaan, eikä ollut tietoinen lisääntymistapahtumasta. Raamatun lausunto, että Jehova piti ihmisen unessa lisääntymisen aikana, pitää paikkansa. Lapsen syntyminen ei aiheuttanut kipua eikä vaivaa, eikä (koska hänen erittäin heikko tajuntansa fyysisestä ympäristöstään) hän tiennyt mitään kiinteän ruumiinsa menettämisestä kuolemassa tai asettumisesta uuteen ruumiiseen syntymässä.

On muistettava että Lucifer-henget olivat osa Kuukauden ihmiskuntaa; he ovat enkelien elämänaallon jälkeenjääneitä, liian kehittyneitä voidakseen elää kiinteässä ruumiissa, mutta he tarvitsivat "sisäisen" elimen tiedon hankkimiseksi. Lisäksi he voivat toimia fyysisten aivojen kautta, jota eivät enkelit eikä Jehova ei voineet tehdä.

Nämä henget menivät selkäytimeen ja aivoihin ja puhuivat naiselle, jonka mielikuvitus, kuten muualla on selitetty, oli kehittynyt lemurialaisen rodun harjoitusten kautta. Koska hänen tajuntansa pääasiallisesti oli sisäinen, kuvatajunnassaan hän näki ne käärmeinä, koska ne olivat kulkeneet hänen aivoihinsa käärmemäisen selkäytimen kautta.

Naisten koulutukseen kuului seurata miesten tahdonvoiman kehittämiseen valmentavia vaarallisia urotekoja ja taisteluita ja näissä taisteluissa usein keho pakostakin kuoli. Näiden erikoisten asioiden hämärä tajuaminen herätti hänen mielikuvituksensa ihmettelemään, miksi hän näki näitä outoja asioita. Hän tiedosti niiden henget, jotka olivat menettäneet kehonsa, mutta hänen epätäydellinen tietoisuutensa fyysisestä maailmasta ei sallinut hänen tunnistaa näitä ystäviä, joiden kiinteä ruumis oli tuhoutunut.

Lucifer-henget ratkaisivat tämän ongelman "avaamalla hänen silmänsä." Ne paljastivat hänelle hänen oman ruumiinsa sekä hänen miehensä ruumiin ja he opettivat hänelle, kuinka he yhdessä saattoivat voittaa kuoleman luomalla uusia kehoja. Siten kuolema ei voisi koskea heihin, koska he voisivat, kuten Jehova, luoda tahtonsa mukaan.

Lucifer avasi naisen silmät, hän etsi miehen apua ja avasi myös hänen silmänsä. Näin todellisella, vaikkakin hämärällä tavalla, he ensin "tunsivat" tai tulivat tietoisiksi toisistaan ja myös fyysisestä maailmasta. He tulivat tuntemaan kuoleman ja tuskan, ja tämän tiedon avulla he oppivat erottamaan sisäisen ihmisen ulkonaisesta puvusta, joka hänellä on ja jonka hän uudistaa joka kerran kun on tarpeellista ottaa uusi askel kehityksen tiellä. He lakkasivat olemasta automaatteja ja heistä tuli vapaita ajattelevia olentoja tuskan, sairauden ja kuoleman hinnalla.

Kun tulkitsee hedelmän syömisen lisääntymistapahtuman symboliksi, ei ole kaukaa etsitty ajatus — mikä selviää Jehovan ilmoituksesta, joka se ei itse asiassa ensinkään ole kirous, vaan yksinkertaisesti huomauttaminen tuon toiminnan seurauksista — että he kuolevat ja nainen synnyttää lapset kivulla ja tuskalla. Hän tiesi, että koska ihmisen huomio on nyt kiintynyt hänen fyysiseen pukuunsa hän tulisi tietoiseksi sen menetyksestä kuolemassa. Hän tiesi myös, että koska ihmisellä ei vielä ollut viisautta hillitä himojaan ja säädellä sukupuoliyhdyntää planeettojen asentojen mukaan, tulisi tämän toiminnan tietämättömän väärinkäytön seurauksena lasten synnyttäminen kivuliaaksi.

Raamatuntulkitsijoille on aina ollut vaikea pulma siinä, että mikä yhteys mahdollisesti voisi olla hedelmänsyömisen ja lasten kantamisen välillä, mutta jos ymmärrämme, että hedelmänsyöminen on symboli siitostoiminnasta, jonka kautta ihmisestä tulee "kuin Jumala" siinä mielessä, että hän tuntee oman lajinsa ja kykene synnyttämään uusia olentoja, niin on ratkaisu helppo.

Lemurialaisen ajanjakson loppupuoliskolla ihminen otti itselleen oikeuden lisääntymistoiminnan suorittamiseen silloin kun häntä halutti. Hänen silloinen voimakas tahtonsa antoi mahdollisuuden tähän. "Syömällä tiedonpuusta" milloin tahansa hän kykeni luomaan uuden ruumiin kadottaessaan vanhan käyttövälineen.

Ajattelemme tavallisesti kuolemaa pelottavana tapahtumana. Jos ihminen olisi myös "syönyt elämänpuusta", olisi hän oppinut salaisuuden kuinka jatkuvasti elävöittää ruumiinsa, ja silloin tilanne olisi ollut huonompi. Tiedämme, että ruumiimme nykyään eivät ole täydellisiä ja muinaisina aikoina ne olivat erittäin alkeellisia. Sen tähden luovien valtiaiden pelko siitä, että ihminen "söisi myöskin elämänpuusta" ja kykenisi uudistamaan eetteriruumiinsa, oli hyvin perusteltu. Jos hän olisi sen tehnyt, hän olisi todella ollut kuolematon, mutta hän ei koskaan olisi voinut kehittyä eteenpäin. Minän kehitys riippuu sen käyttövälineistä ja jos hän ei olisi voinut saada uusia ja parempia kuoleman ja uuden syntymän kautta, olisi seurauksena ollut pysähtyneisyys. Salatieteellisen sananparren mukaan kuta useimmin kuolemme, sitä paremmin voimme elää, sillä jokainen syntymä antaa uuden mahdollisuuden.

Olemme nähneet, että ihminen kehitti järkevyyden ja siihen liittyvän itsekkyyden kadottamalla kyvyn luoda yksin. Hän osti vapaan tahtonsa tuskan ja kuoleman hinnalla; mutta kun ihminen oppii käyttämään järkeänsä ihmiskunnan hyväksi, tulee hän saavuttamaan henkisen kyvyn elämän yli ja sen lisäksi häntä johtaa synnynnäinen tietoisuus, joka tulee olemaan niin paljon korkeammalla nykyistä aivotajuntaa kuin se tällä hetkellä on yläpuolella alimman eläimen tajunnasta.

Lankeaminen tietoiseen siitostoimintaan oli välttämätöntä aivojen rakentamiseksi, mutta se on parhaimmillaankin vain epäsuora keino tiedon saavuttamiseen ja sitä tulee seuraamaan suora yhteys luonnon viisauden kanssa, jonka ansiosta ihminen kykenee ilman mitään yhteistoimintaa luomaan uusia ruumiita. Kurkunpää tulee uudelleen lausumaan "kadotetun sanan", luovan "fiat-sanan", jota suurten opettajien johdolla käytettiin muinaisessa Lemuriassa kasvien ja eläinten luomiseksi.

Ihmisestä tulee silloin todellinen luoja. Ei nykyajan hitaassa ja vaivaloisessa merkityksessä, vaan oikeita sanoja tai maagisia lauseita käyttämällä hän kykenee luomaan ruumiin.

Kaikki, mikä ilmeni involuutiossa laskeutuvan ajanjakson kuluessa pysyy, kunnes vastaava kohta evoluution nousevassa kaaressa on saavutettu. Nykyiset lisääntymiselimet tulevat rappeutumaan ja surkastumaan. Naisen elin heräsi ensin toimintaan erillisenä elimenä ja sen lain mukaan, että "ensimmäinen tulee olemaan viimeinen", se surkastuu viimeksi. Miehen elin erottui viimeksi ja alkaa jo nyt jakautua pois ruumiista. Kuvio 13 selittää tämän.

 

---

"Rosenkreutzilaisen maailmankatsomuksen" sisällysluettelo

Etusivu