XVIII LUKU
MAAPALLON RAKENNE JA TULIVUORTEN PURKAUKSET
Jopa salatieteilijöiden keskuudessa pidetään maapallon mystisen rakenteen tutkimista kaikkein vaikeimpana tehtävänä. Jokainen salatieteilijä tietää, kuinka paljon helpompi on tutkia huolellisesti ja täsmällisesti tunnemaailmaa ja konkreettisen ajattelun aluetta ja tuoda sieltä tulokset takaisin fyysiseen maailmaan kuin täydellisesti päästä selville fyysisen planeettamme salaisuuksista. Pystyäkseen tähän pyrkijän on täytynyt läpäistä yhdeksän pienempää mysteerio-vihkimystä ja ensimmäinen suuri vihkimys.
Nykyajan tiedemiehet tietävät sangen vähän tästä asiasta. Maanjäristyksistä puheen ollen he muuttavat teorioita sangen usein, koska aina löydetään uusia syitä, jotka kumoavat entiset olettamukset. He ovat tavallisella suurenmoisella huolellisuudella tutkineet kaikista ulommaisinta maan kuorta ja sitäkin ainoastaan vähäiseen syvyyteen. Tulivuorenpurkauksia tutkiessaan he koettavat ymmärtää niitä ainoastaan mekaanisella tavalla, samoin kuin kaikkea muutakin pitäen maan keskustaa tulisena lähteenä, ja he päättelevät siitä, että tulivuorenpurkaukset aiheutuvat satunnaisista vedentulvista ja muista samanlaisista syistä.
Määrätyssä mielessä heidän teoriansa pitävät paikkansa, mutta tässä tapauksessa, kuten aina, he jättävät huomioonottamatta henkiset syyt, jotka ovat salatieteilijälle todellisia syitä. Hänelle maailma on kaukana "kuolleesta" tilasta. Päinvastoin henki läpäisee jokaisen kolkan ja halkeaman ja on se hapate, joka aiheuttaa muutokset planeettamme sisällä ja sen pinnalla.
Eri kvartsilajit ja metallit sekä maakerrosten järjestäytyminen — tällä kaikella on paljon suurempi merkitys kuin mitä materialistinen tutkija on koskaan kyennyt käsittämään. Salatieteilijä näkee suuren merkityksen siinä, kuinka nämä aineet ovat järjestäytyneet. Tässä asiassa kuten muissakin salatieteilijä suhtautuu tieteeseen samalla tavalla kuin psykologia suhtautuu anatomiaan. Anatomia määrittelee tarkasti pienimmänkin yksityiskohdan jokaisessa luussa, lihaksessa, jänteessä, hermossa jne. sekä niiden keskinäisen suhteen, mutta ei anna minkäänlaista selitystä ruumiinosien käytöstä. Psykologia, sen lisäksi että se määrittelee ruumiinosien aseman ja rakenteen, selittää myös niiden tarkoitusta ruumiissa.
Vaikka nähdään eri maakerrosten järjestäytyminen ja ymmärretään planeettojen suhteet toisiinsa, mutta jos ei myös ole ymmärrystä niiden merkityksestä elämään kosmoksessa, se on yhtä hyödytöntä, kuin luiden, hermojen ym. tunteminen, jos ei samalla tunneta niiden käyttöä ja tehtäviä ruumiin rakenteessa.
Pedon luku
Useita vihkimyksiä saanut mystikko näkee harjaantuneella selvänäköisyydellään maapallon rakentuneen kerroksista, jotka ovat toinen toisensa päällä niin kuin sipulissa. Näitä kerroksia on yhdeksän ja keskus muodostaa kymmenennen. Kerrokset paljastetaan vihitylle vähitellen. Kussakin vihkimyksessä hänelle avautuu yksi kerros, niin että yhdeksän pienemmän vihkimyksen jälkeen hän on kaikkien kerrosten herra, mutta hänellä ei vielä ole pääsyä ytimen salaisuuksiin.
Ikivanhassa mysteerikielessä näitä yhdeksää astetta kutsutaan "pienemmiksi mysteereiksi". Ne kuljettavat kokelaan tietoisesti kaikkien entisten vaistonvarassa kuljettujen kehitysvaiheiden läpi, niin että hän oppii ymmärtämään niiden aikaisen toiminnan ja niiden merkityksen. Hänelle näytetään, kuinka nykyinen yhdeksänkertainen rakenne (kolminaisruumis, kolminaissielu ja kolminaishenki) muodostettiin, kuinka suuret luovat hierarkiat työskentelivät neitseellisen hengen hyväksi herättäen siinä egon ja auttaen sitä muodostamaan ruumiin. Hän tulee myös näkemään työn, minkä hän on itse tehnyt kootessaan kolminaisruumiista sen määrän kolminaissielua, joka hänellä nyt on. Askel askeleelta hänet johdatetaan yhdeksän kerrosta läpi pienempien mysteereiden.
Luku yhdeksän on nykyisen kehitysasteemme juuriluku. Se merkitsee järjestelmässämme enemmän kuin mikään muu luku. Se on Adamin luku, ihmisenä olemisen alku, joka saavutti ihmisasteen Maakauden aikana. Heprean kielessä ei, kuten ei kreikan kielessäkään ole numeroita, vaan kullakin kirjaimella on numeroarvo. Heprean kielellä Adam merkitään ADM. A-kirjaimen arvo on 1. D-kirjaimen 4 ja M-kirjaimen 40. Jos laskemme yhteen nämä numerot, 1 + 4 + 4 + 0 = 9, Adamin tai ihmiskunnan luku.
Jos siirrymme Genesiksestä, joka käsittelee ihmisen luomista hamassa menneisyydessä, Ilmestyskirjaan, joka käsittelee hänen tulevaa kehitystään, niin huomaamme, että esteitä aiheuttava pedon luku on 666. Kun laskemme yhteen numerot 6 + 6 + 6 = 18 ja edelleen 1 + 8 = 9, niin saamme jälleen ihmiskunnan luvun, siis ihmiskunta itse on kaiken pahan syy ja esteenä omalle kehitykselleen. Jatkaessamme eteenpäin kohtaan, missä pelastettujen luku mainitaan, huomaamme sen olevan 144 000. Laskemalla nämä yhteen 1 + 4 + 4 + 000 = 9, — jälleen ihmiskunnan luku, joka osoittaa, että käytännöllisesti katsoen se pelastetaan kokonaisuudessaan. Niiden luku, jotka eivät kykene edistymään nykyisellä kehityskaudellamme on merkityksettömän pieni suhteessa kokonaisuuteen, ja nekin harvat, jotka epäonnistuvat, eivät tule kadotetuksi, vaan edistyvät myöhemmässä järjestelmässä.
Kivennäisten ja kasvien tajunta on itse asiassa tajuttomuutta. Ensimmäinen himmeä tajunnansarastus alkaa eläinkunnassa. Nykyisen jaotusmenetelmän mukaan eläinkunta jaetaan kolmeentoista luokkaan seuraavasti, kolme päkkinahkaisten [?? - three classes of Radiates], kolme nilviäisten, kolme niveljalkaisten ja neljä selkärankaisten luokkaa.
Ajatelkaamme, että ihminen edustaa yhtä astetta, ja muistakaamme, että kehityksessä ihmisestä jumalaksi on kolmetoista vihkimystä ja että sama luku tulee ajasta, joka kuluu siitä, kun hän alkoi kehittää itseään itsetietoiseksi luovaksi älyksi. Tällöin saamme taas saman luvun yhdeksän: 13 + 1 + 13 = 27 ja siitä edelleen 2 + 7 = 9.
Numero 9 on myös salattu Jeesuksen Kristuksen ikään 33 vuotta, 3 x 3 = 9 ja samoin se kuuluu vapaamuurarien 33. asteeseen. Entisaikoina vapaamuurarius oli vihkimysjärjestelmä pienempiin mysteereihin, joita oli 9, kuten olemme todenneet, mutta vihityt merkitsivät ne usein luvulla 33. Samoin luetaan ruusuristiläisten 18. asteesta, joka oli vain "pimennys" vihkimättömille, koska pienemmissä mysteereissä ei koskaan ole enempää kuin 9 astetta. Tämän päivän vapaamuurareilla on hyvin vähän jäljellä salatieteellisistä rituaaleista.
Raskauden aika kestää myös yhdeksän kuukautta, jonka aikana ruumis rakennetaan nykyiseen käyttökelpoisuuteensa ja ruumiissa on yhdeksän aukkoa — kaksi silmää, kaksi sierainta, kaksi korvaa, yksi suu ja kaksi alempaa aukkoa.
Sen jälkeen, kun kehittyvä ihminen on kulkenut yhdeksän pienemmän vihkimyksen läpi ja saavuttanut pääsyn kaikkiin maan kerroksiin, on vielä voitettava pääsy ytimeen. Tämä avataan hänelle ensimmäisessä neljästä suuresta vihkimyksestä, jossa hän oppii tuntemaan älyn mysteerion, jonka olemassaolo sai alkunsa Maa-kaudella. Kun ihminen on valmis ensimmäiseen suureen vihkimykseen, hän on kehittänyt älynsä sille tasolle, jonka kaikki ihmiset tulevat saavuttamaan Maa-kauden lopussa. Tässä vihkimyksessä hänelle annetaan avain seuraavaa vaihetta varten ja hänen toimintansa tästä lähtien on sellaista, jota koko ihmiskunta tulee tekemään Jupiter-kaudella, mutta tämä ei koske meitä tässä vaiheessa.
Ensimmäisen suuren vihkimyksensä jälkeen ihminen on mestari. Toinen, kolmas ja neljäs vihkimys ovat kehitysasteita, jotka tavallinen ihmiskunta saavuttaa Jupiter-, Venus- ja Vulkanus-kausilla.
Nämä kolmetoista vihkimystä kuvaavat symbolisesti Kristusta ja hänen kahtatoista apostoliaan. Judas Iskariot kuvaa kokelaan alemman luonnon petollisia taipumuksia. Rakastettu Johannes kuvaa Venus-vihkimystä ja Kristus kuvaa jumalallista Vulkanus-kauden vihittyä.
Eri salatieteellisissä kouluissa vihkimysmenot, kuten myös vihkimysten lukumäärä, vaihtelevat, mutta tämä ero on vain luokittelutavassa. Huomaamme, että epämääräiset kuvaukset, joita annetaan, tulevat yhä epämääräisemmiksi, mitä ylemmäksi edetään. Puhuttaessa seitsemästä tai useammasta vihkimyksestä, tuskin mitään mainitaan kuudennesta vihkimyksestä, eikä mitään sen jälkeisistä. Tämä johtuu toisenlaisesta luokittelusta – kuusi "valmistautumisen" askelta ja neljä vihkimystä, jotka vievät pyrkijän Maa-kauden lopussa mestariksi. Sen jälkeen täytyy olla vielä kolme astetta, jos kysymyksessä olevan koulun tai yhdistyksen filosofia vie niin korkealle. Kirjoittaja ei kuitenkaan tiedä muiden kuin ruusuristiläisten käsittelevän niitä kolmea aikakautta, jotka edelsivät Maa-kautta, paitsi pelkkä maininta niiden olemassaolosta. Niiden suhdetta nykyiseen kehitysasteeseemme ei kuitenkaan täsmällisesti määritellä. Samoin toiset salaiset opinsuunnat yksinkertaisesti vain mainitsevat, että vielä on jäljellä kolme kehitysjärjestelmää, mutta yksityiskohtia ei mainita. Näin ollen tietenkään kolmea viimeisestä vihkimyksestä ei mainita.
Kuvio 18. Maan rakenne
Kuvio 18 antaa idean maan kerrosten järjestäytymisestä jättäen pois keskuksen, joka selventää yhdeksännen kerroksen virtausten lemniskaattista kulkua. Kuviossa kerrokset esiintyvät yhtä paksuina, vaikka todellisuudessa toiset ovat paljon ohuempia. Alkaen ulkokuoresta ne ilmenevät seuraavassa järjestyksessä:
1) Kivennäismaa. Tätä on maapallon kivinen kuori, jota geologia käsittelee niin pitkälle kuin se kykenee.
2) Nestemäinen kerros. Tämän kerroksen aine on juoksevampaa kuin ulkokuoren, ei kuitenkaan vetistä, vaan paremminkin paksun taikinan tapaista. Se kykenee laajenemaan kuten herkästi räjähtävät kaasut ja pysyy paikoillaan ainoastaan ulkokuoren suunnattoman paineen ansiosta. Jos tämä poistettaisiin, koko nestekerrostuma häipyisi avaruuteen valtavana räjähdyksenä. Nämä vastaavat fyysisessä maailmassa kemiallista ja eetterimaailmaa.
3) Höyrykerros. Kahdessa ensimmäisessä kerroksessa ei oikeastaan ole tietoista elämää, mutta tässä kerroksessa on alati virtaavaa ja sykähtelevää elämää, kuten tunnemaailmassa, joka ympäröi ja läpäisee maapallon.
4) Vesikerros. Tämä kerros sisältää orastavat mahdollisuudet kaikkeen, mikä ilmenee maan pinnalla. Täällä ovat ryhmähenkien takana olevat perustyyppiset voimat samoin kuin kivennäisten perustyyppiset voimat, koska tämä on konkreettisen ajattelun alueen fyysinen ilmaisu.
5) Siemenkerros. Materialistiset tiedemiehet etsiessään elämän alkuperää ovat ymmällä siitä, kuinka ensimmäiset elävät oliot ilmenivät alkuaan kuolleesta aineesta.
Itse asiassa sen mukaan kuinka salatiede ymmärtää kehityksen kulun, olisi kysyttävä kuinka "kuollut" aine syntyi. Elämä oli olemassa ennen kuolleita muotoja. Se rakensi ruumiinsa ohuesta, usvaisesta aineesta kauan, ennen kuin se tiivistyi maan kiinteäksi kuoreksi. Vasta sitten kun elämä poistui muodoista, ne kykenivät kristallisoitumaan ja tulemaan koviksi ja kuolleiksi.
Hiili on vain kiteytynyttä kasvia, ja koralli on muodostunut kiteytyneistä eläimistä. Elämä jättää muodot ja muodot kuolevat. Elämä ei koskaan tule muotoon herättääkseen sen elämään. Elämä lähti muodoista ja muodot kuolivat. Näin muodostui "kuollut" aine.
Tässä viidennessä kerroksessa on alkuperäinen elämänlähde. Siitä lähti impulssi, joka rakensi kaikki muodot maanpäällä. Se vastaa abstraktisen ajattelun aluetta.
6) Tulikerros. Niin oudolta kuin tämä kuulostaakin tämä kerros sisältää aistituntemukset. Nautinto ja tuska, myötätunto ja vastenmielisyys vaikuttavat maapalloon. Yleinen käsitys on, että maapallo ei missään tapauksessa voi tuntea mitään. Kuitenkin kun salatieteilijä seuraa kypsän viljan korjuuta ja hedelmien keräämistä syksyllä tai kukkien poimimista, tuntee hän sen nautinnon, jonka maapallo tuntee. Se on samanlainen nautinto, kuin minkä lehmä tuntee vasikan imiessä maitoa pullottavista utareista. Maa tuntee nautintoa annettuaan ravintoa maanpäällisen elämän jatkumiseen ja tämä nautinto nousee huippukohtaansa elonkorjuuaikana.
Toisaalta, kun kasvi repäistään juurineen maasta, salatieteilijälle on ilmiselvää, että maa tuntee kipua. Siitä syystä hän ei syö maanpinnan alapuolella kasvanutta kasvisravintoa. Ensiksikin ne ovat täynnä maaenergiaa ja vailla aurinkoenergiaa, ja sen lisäksi ne myrkyttyvät, kun ne vedetään maasta juurineen. Ainoana poikkeus tähän sääntöön on, että hän voi käyttää jonkun verran perunaa, joka alkuaan kasvoi maan päällä ja on vain verrattain lyhyen ajan kasvanut maanpinnan alapuolella. Salatieteilijät pyrkivät ravitsemaan ruumistaan hedelmillä, jotka kasvavat aurinkoon päin, koska ne sisältävät enemmän aurinkovoimaa, eivätkä aiheuta maapallolle tuskaa.
Voitaisiin otaksua, että kaivostyöt tuottavat maapallolle paljon tuskaa, mutta asia on päinvastoin. Maan kovan pinnan rikkominen tuottaa helpotuksen tunteen, ja kovettuminen tuottaa tuskaa. Kun kaatosade kuljettaa vuorilta maata tasangoille, tuntee maa vapautuvansa. Kun irronnut maa kokoontuu särkäksi virran uoman suulle, tuntee se vastaavaa levottomuuden tunnetta.
Kuten eläinten ja ihmisten tunne johtuu niiden erillisestä eetteriruumiista, niin maanpinnan tunne on aktiivinen ennen kaikkea kuudennessa kerroksessa, joka vastaa elämänhengen maailmaa. Jotta voisimme ymmärtää maan tunteman nautinnon kaivostöiden rikkoessa kovaa kiveä ja sen tunteman tuskan sen taas kiinteytyessä, tulee meidän muistaa, että maa on suuren hengen kiinteä ruumis. Rakentaessaan meille ympäristön, missä voimme elää ja koota kokemuksia, täytyi sen kristallisoida ruumiinsa nykyiseen tiiviiseen tilaan.
Sitä mukaa kuin kehitys etenee ja ihminen oppii poistamaan ne syyt, jotka aiheuttavat tämän kovettumisen, tulee maa pehmeämmäksi ja sen henki vapautuu yhä enemmän. Tätä Paavali tarkoitti sanoessaan, että koko luomakunta huokaa synnytystuskissaan odottaessaan vapautumisen päivää.
7) Heijastava kerros. Tämä maapallon kerros vastaa jumalallisen hengen maailmaa. Täällä ovat ne "seitsemän sanoin kuvaamatonta salaisuutta", joista salainen tiede puhuu. Niille, jotka eivät tunne näitä seitsemää salaisuutta tai joilla ei ole edes aavistusta niiden tärkeydestä, tämän kerroksen ominaisuudet tuntuvat hyvin omituisilta. Täällä kaikki ne voimat, jotka tunnemme nimellä "luonnonlait", ovat olemassa siveellisinä tai pikemmin epäsiveellisinä voimina. Ihmisen itsetietoisen kehityksen alussa ne olivat paljon pahempia kuin nykyisin. Näyttää siltä, että ihmiskunnan kehittyessä siveellisesti nämä energiat kehittyvät vastaavasi; samoin kaikki moraalinen hairahtuminen päästää nämä luonnonvoimat valloilleen aiheuttaen tuhoa maan päällä. Pyrkiminen korkeampia ihanteita kohti tekee ne vähemmän vahingolliseksi ihmisille.
Tämän kerroksen energiat ovat siten aina tarkka heijastus ihmiskunnan sen hetkisestä siveellisestä tasosta. Salatieteelliseltä kannalta katsoen "Jumalan käsi", joka hävitti Sodoman ja Gomorran ei ole naurettavaa taikauskoa. Yhtä varmasti kuin on yksilöllinen vastuu seuraamuksen lain edessä; lain joka antaa kullekin oikeudenmukaisen tuomion teoistaan, hyvistä ja pahoista, niin on myös yhteiskunnallinen ja kansallinen edesvastuu, joka antaa ihmisryhmille heidän yhteisten tekojensa seuraukset. Luonnonvoimat ovat tämän oikeuden yleismaailmallisia jakajia aiheuttaen tulvia ja maanjäristyksiä tai suunnaten öljy- tai hiilivaroja niille, jotka ovat ne ansainneet.
8) Atomikerros. Tämän nimen ruusuristiläiset ovat antaneet maapallon kahdeksannelle kerrokselle, joka on ilmennys neitseellisten henkien maailmasta. Sillä näyttää olevan ominaisuus moninkertaistaa sisältämänsä asiat; tämä koskee kuitenkin vain sellaisia asioita, jotka ovat selvästi muodostuneet. Muotoilematon puun palanen tai kivi ei ole olemassa siellä, mutta kaikkeen, joka on muotoiltu tai jossa on elämä (kuten kukka tai kuva) tämä kerros vaikuttaa aivan hämmästyttävällä tavalla monistavasti.
9) Maan hengen aineellinen ilmenemismuoto. Täällä ilmenevät lemniskaatan muotoiset virtaukset, jotka ovat läheisessä yhteydessä ihmisen aivoihin, sydämeen ja sukupuolielimiin. Tämä vastaa Jumalan maailmaa.
10) Maan hengen olemuksen keskipiste. Tällä hetkellä tästä ei voida sanoa muuta, kuin että se on korkein siemenkota kaikelle, mitä maassa ja maan päällä on. Se vastaa Jumaluutta.
Maan kuudennesta eli tulisesta kerroksesta aina maan pintaan saakka on useita kuiluja. Niiden uloimpia aukkoja kutsutaan tulivuoren kraatteriksi. Kun luonnonvoimat seitsemännessä kerroksessa vapautetaan, niin että ne voivat ilmentää itseään tulivuorenpurkauksina, ne panevat kuudennen eli tulikerroksen liikkeeseen, ja tämä kuohunta leviää ulospäin tulivuoren suulle. Aine otetaan toisen kerroksen materiaalista. Se on kuudennen kerroksen kiinteämpi vastapuoli, samoin kuin eetteriruumis, ihmisen toinen käyttöväline, on elämänhengen, kuudennen olemuspuolen kiinteämpi vastapuoli. Tämän nestemäisen kerroksen laajeneva (ekspansiivinen) ja herkästi räjähtävä ominaisuus takaa rajoittamattoman määrän ainetta purkauksen aikana. Tullessaan kosketukseen ilmapiirin kanssa se osa, mikä ei haihdu avaruuteen, kovettuu muodostaen laavaa ja tuhkaa kunnes, kuten haavasta vuotava veri hyytyy ja pysäyttää vuodon, niin laava lopulta sulkee maan sisältä nousevan aukon.
Kuten voidaan ymmärtää, että ihmiskunnan siveettömyys ja henkisyyttä vastustavat taipumukset herättävät seitsemännen kerroksen luonnonvoimat tuhoavaan toimintaan, niin yleensä moraalittomat ja rappeutuneet kansat joutuvat näiden mullistusten alaisiksi. He yhdessä niiden kanssa, joiden kohtalo eri syistä johtuen seuraamuksen lain mukaan käsittää väkivaltaisen kuoleman, johdatetaan yli-inhimillisten voimien avulla eri puolilta maailmaa sinne, missä tuho tapahtuu. Esimerkiksi Vesuviuksen purkauksia tutkimalla voi asiaa ajatteleva saada vahvistuksen tähän asiaan.
Viimeisen 2000 vuoden aikana tapahtuneet purkaukset osoittavat, että niiden esiintymistiheys on kasvanut aineellisuuden kasvun mukana. Varsinkin viimeisten 60 vuoden aikana, jolloin aineellinen tiede on tullut niin röyhkeäksi, että se ehdottomasti kieltää kaiken henkisen olemassaolon, näitä purkauksia on tapahtunut useammin. Ensimmäisten 1000 vuoden aikana jälkeen Kristuksen tapahtui vain kuusi purkausta, mutta viisi viimeistä purkausta on tapahtunut viimeisten 51 vuoden aikana, kuten tulemme näkemään.
Ensimmäinen kristillisellä aikakaudella tapahtunut tulivuorenpurkaus oli se, joka hävitti Herculanumin ja Pompeijin kaupungit ja jossa Plinius vanhempikin sai surmansa vuonna 79. Seuraavat purkaukset tapahtuivat vuosina 203, 472, 512, 652, 982, 1036, 1158, 1500, 1631, 1737, 1794, 1822, 1855, 1872, 1885, 1891, 1906.
Ensimmäisen 1000 vuoden aikana oli siis kuusi purkausta, seuraavan vuosituhannen aikana kaksitoista ja viimeiset viisi 51 vuoden aikana, kuten ennen mainittiin.
Kaikista 18 purkauksesta ensimmäiset yhdeksän tapahtuivat ns. "pimeän ajan" kuluessa, niiden 1600 vuoden aikana, jolloin länsimaailmaa hallitsi "pakanallisuus" tai Rooman kirkko. Muut ovat tapahtuneet viimeisen kolmen sadan vuoden kuluessa, jona aikana nykytieteen herääminen ja kasvaminen materialistisine taipumuksineen on hävittänyt melkein viimeisen henkisyyden välkähdyksen, etenkin 19. vuosisadan viimeisellä puoliskolla. Sen tähden melkein yksi kolmasosa näistä purkauksista on tapahtunut sinä aikana.
Kumotakseen tämän siveellisyyttä turmelevan vaikutuksen Vanhemmat Veljet, jotka aina työskentelevät ihmiskunnan hyväksi, ovat antaneet paljon salaista opetusta näinä aikoina. Tarkoitus on, että antamalla näitä opetuksia muutamille harvoille, jotka haluavat ottaa niitä vastaan, kävisi mahdolliseksi ehkäistä aineellisuuden tulva, joka muuten aiheuttaisi todella vakavia seurauksia pitkään henkisyyden olemassaolon kieltäneille. Heille voi olla mahdotonta löytää tasapaino huomatessaan, että he ovat vielä olemassa, vaikka ovat kadottaneet kiinteän ruumiinsa. Näiden ihmisten kohtalo saattaa olla liian surullinen rauhallisella mielellä ajateltavaksikaan. Yksi syy tähän kauheaan "valkoiseen ruttoon" on materialismi, jota ehkä ei voi jäljittää nykyiseen inkarnaatioon, vaan johtuu aikaisemmista materiaalisista uskomuksista ja vakaumuksista.
Olemme maininneet Plinius vanhemman kuolemasta Pompeijin tuhossa. On mielenkiintoista seurata tällaisen tiedemiehen kohtaloa, ei niinkään yksityisen henkilön tähden, vaan kuinka se valaisee tapaa, millä salatieteilijä lukee luonnon muistia, miten tapahtumat painautuvat siihen ja miten menneisyyden jäljet vaikuttavat nykyisiin taipumuksiimme.
Kun ihminen kuolee, hänen kiinteä ruumiinsa hajoaa, mutta sen voimien kokonaisuus on löydettävissä maapallon heijastavassa kerrostumassa, jonka voidaan sanoa muodostavan varaston, jossa entisten muotojen voimat säilytetään. Jos tiedämme ihmisen kuolinajan, on mahdollista löytää hänen muotonsa tästä varastosta. Se ei ole ainoastaan säilytettynä seitsemännessä kerroksessa, mutta kahdeksas atominen kerros monistaa sen niin, että muut voivat jäljentää ja muuntaa sitä. Siten sitä käytetään yhä uudelleen toisten ruumiiden muodostamiseen. Plinius vanhemman aivo-ominaisuuksia on voitu jäljentää tuhansia vuosia myöhemmin, ja ne voivat olla osittain syynä nykyisten materialististen tiedemiesten syntyyn.
Nykyajan materialistisilla tiedemiehillä on vielä paljon oppimista ja sellaista, joka tulisi unohtaa. Vaikka he taistelevat viimeiseen asti salatieteilijöitä vastaan, joiden ajatuksia he ivallisesti pitävät "harhakuvina", niin he ovat pakotetut toteamaan ne todeksi ja hyväksymään ne yhden kerrallaan. Ennen pitkää he joutuvat tunnustamaan ne kaikki.
Mesmeriä, joka oli Vanhempien Veljien lähettiläs, pidettiin enemmän kuin naurunalaisena, mutta kun hänen keksimänsä voimaa alettiin nimittää "hypnotismiksi" "mesmerismin" sijasta, se tuli heti "tieteelliseksi".
Kaksikymmentä vuotta sitten Madame Blavatsky, intialaisten Mestarien uskollinen oppilas, sanoi että maapallolla oli kolmaskin liike niiden kahden lisäksi, jotka aiheuttavat päivän ja yön sekä vuodenajat. Hän osoitti, että maapallon akselin kallistuminen johtuu liikkeestä, joka ennen pitkää siirtää pohjoisnavan päiväntasaajan kohtaan ja myöhemmin sinne missä etelänapa on nyt. Hän sanoi, että vanhat egyptiläiset tiesivät tämän, koska kuuluisa Denderan taivaankartta osoitti heillä olevan merkinnät kolmesta tällaisesta kierroksesta. Näille hänen selvityksilleen kuten myös hänen erinomaiselle teokselleen, "Salainen Oppi", kohotettiin vain olkapäitä.
Muutamia vuosia sitten bombeilainen astronomi, Mr. G. E. Sutcliffe, huomasi että Laplace oli tehnyt laskuvirheen. Tämä havainto ja laskuvirheen korjaaminen todisti matemaattisesti tämän kolmannen liikkeen olemassaolon, niin kuin Madame Blavatsky oli esittänyt. Se myös antoi selityksen hämmentävään havaintoon, että trooppisia kasveja ja eläinjäännöksiä tavataan napaseuduilla. Aikaa myöten tämä liike välttämättä aiheuttaa trooppisia ja jäisiä aikakausia joka puolelle maapalloa. Mr. Sutcliffe lähetti artikkelin todisteineen Nature- lehteen, joka kuitenkin kieltäytyi julkaisemasta sitä. Kun hän julkaisi tutkielmansa kirjasessa, hän joutui uskomattoman solvauksen kohteeksi. Koska hän oli harras ja syvä "Salaisen Opin" tutkija, selittää se tämän vihamielisen vastaanoton, mikä luonnollisesti tuli hänen löytönsä osaksi.
Myöhemmin eräs ranskalainen mekaanikko, joka ei ollut tähtitieteilijä, rakensi koneen, joka selvästi osoitti sellaisen liikkeen mahdollisuuden. Koje oli näytteillä Louisianan maailmannäyttelyssä Saint Louisissa ja M. Camille Flammarion suositteli sitä lämpimästi tutkimisen arvoisena. Tämä oli jotain konkreettista, jotain "mekaanista" ja vaikka The Monist -lehden toimittaja kuvaili keksinnön tekijän miehenä, jolla oli taipumuksia mystiseen kuvitteluun (koska hän uskoi muinaisten egyptiläisten tunteneen tämän kolmannen liikkeen), niin hän kuitenkin jalomielisesti sivuutti tämän seikan ja sanoi uskovansa M. Beziaun teoriaan. Hän julkaisi M. Beziaun kirjoituksen, joka selitti tämän liikkeen ja sen vaikutukset maanpintaan samalla tavalla kuin Madame Blavatsky ja Mr. Sutcliffe olivat ne julkaisseet. Koska M. Beziauta ei "pidetty" salatieteilijänä, hänen tutkimuksensa voitiin hyväksyä.
Voidaan esittää monia tapauksia, kuinka materiaalinen tiede on myöhemmin vahvistanut salatieteen osoittamia tietoja oikeaksi. Yksi sellainen on atomiteoria, josta kreikkalainen filosofia puhui ja joka myöhemmin esitettiin "Salaisessa Opissa". Professori Thomson "keksi" sen vuonna 1897.
Arvokkaassa kirjassaan "Sielun kasvu", joka julkaistiin vuonna 1896, A. P. Sinnett esitti, että Neptunuksen radan ulkopuolella on kaksi planeettaa, joista hänen arvelunsa mukaan nykyajan tähtitiede tulee löytämään vain toisen. Vuoden 1906 elokuun Nature lehdessä oli lausunto, että professori Barnard oli löytänyt sellaisen planeetan 36-tuuman Lick kaukoputkella vuonna 1892. Kysymyksessä ei ollut virhe, mutta hän kuitenkin odotti neljätoista vuotta ennen kuin julkaisi löytönsä! Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua. Pääasia on, että planeetta on olemassa ja että Mr. Sinnettin kirjassa mainitaan siitä kymmenen vuotta ennen kuin professori Barnard ilmoitti löytäneensä sen. Ehkäpä ennen vuotta 1906 tämän löydön ilmoittaminen olisi voinut sekoittaa jonkun yleisesti hyväksytyn teorian!
Tällaisia teorioita on monia. Kopernikuksen teoria ei ole täysin oikea ja on monta seikkaa, joita tuo paljon puhuttu tähtisumuteoria ei voi yksin ratkaista. Tunnettu tanskalainen tähtitieteilijä Tyko Brahe kieltäytyi tunnustamasta Kopernikuksen teoriaa. Hänellä oli hyvä syy pysyä uskollisena Ptolemaioksen teorialle, koska — kuten hän sanoi — sen mukaan voitiin planeettojen liikkeet laskea virheettömästi, jota vastoin Kopernikuksen teoriaa sovellettaessa on pakko käyttää oikaisutaulukkoa. Ptolemaioksen järjestelmä pitää paikkansa tunnemaailman suhteen, ja siinä on näkökohtia, joita tarvitaan fyysisessä maailmassa.
Edellisillä sivuilla esitetyt asiat saattavat tuntua monen mielestä uskomattomilta. Olkoon niin. Aika tulee osoittamaan kaikille, että tässä esitetyt tiedot pitävät paikkansa. Tämä kirja on niille harvoille, jotka ovat vapauttaneet mielensä oikeaoppisen tieteen ja uskonnon kahleista ja ovat valmiit vastaanottamaan uutta, kunnes todistavat sen vääräksi.