Christmas Humpreys

Kääntymys buddhalaisuudessa


     Kääntymyksestä on kirjoitettu paljon, sillä aihe kiehtoo jatkuvasti kaikkia, jotka tutkivat uskontohistoriaa tai uskonnollista kokemusta. Se kiehtoo, koska se on perustaltaan irrationaalinen kokemus ja siksi hämmentää länsimaisen oikeaoppisuuden lokeroivaa mieltä. Suurin osa siitä, mitä on kirjoitettu, koskee kuitenkin uskonnollista kääntymystä, uskonto-sanan kristillisessä mielessä. Sellaisena sillä on yleisesti ottaen kolme ominaisuutta. Se on pääosaltaan emotionaalinen, se on harras siinä mielessä, että se kuuluu bhakti-yogaan, rakastettuun ja personifioituun ideaaliin kohdistuvan hartauden tiehen; ja se on teistinen, koskien persoonallista Jumalaa, joka on personifioidun ideaalin tavallisin muoto.
     Buddhalainen kääntymys on erilainen. Kuten professori D. T. Suzuki sanoo: »Buddhismin yleinen tendenssi on enemmän intellektuaalinen kuin emotionaalinen, ja sen oppi valaistumisesta erottaa sen terävästi kristillisestä pelastuskäsityksestä.»1 Hän jatkaa kuitenkin painottamalla, että intellekti buddhismissa on luonteeltaan transkendentaalinen, »eikä ole lähtöisin loogisesta dualismista». Päinvastoin se toimii synteesin hyväksi, tietoisuuden, jossa dualiteetti on lakannut olemasta. Buddhalaisessa filosofiassa »kaikki erotukset ovat harhakuvitelmia», ja »erillisyyden perintö» osan ja kokonaisuuden välillä on syynä illuusioon erillisestä itsestä ja siten myös kärsimyksen läsnäolosta kaikessa. Siten buddhalainen kääntymys on illuusion katoaminen, mentaalisen sumun hajoaminen, niin että aurinko pääsee paistamaan läpi. Buddhalainen satori-kokemus, zen-kokemuksen päämäärä, kuvataan »mielen kukan avautumisena» tai »esteen poistamisena». Siten kokemus sijoittuu korkeammalle tasolle kuin kristillisen kääntymyksen emotionaalinen vapautuminen. Ensin mainittu kuuluu näet jnana-yogaan, viisauden tiehen, joka on erilainen kuin bhakti-yoga, johonkin muuhun kuin itseen kohdistunut hartaus, tai »oikea toiminta», Bhagavad Gitan kuvallema karma-yoga.
     Buddhalainen kääntymys on kääntymistä uuteen näkökantaan, kohti valoa, jolla tiedostamattoman pimeys valaistaan suuremmaksi tietoisuudeksi. Se on ensisijaisesti tekemisissä enemmän totuuden ilmoituksen kanssa kuin enemmän hyvyyden, pikemminkin suuremman viisauden kuin suuremman moraalisuuden kanssa. Tästä johtuen kääntymyksen hetkeen liittyy paljolti »nyt minä näen», »nyt tie on selvä minulle» -tuntemuksia, sen sijaan »nyt hylkään lihan synnit ja kehitän jalompia hyveitä» puuttuu ehkä kokonaan: Buddhalaisella moraalisuus seuraa tietoisuutta, avidyan tietämättömyyden vähenemistä, kun taas suurempi tietoisuus ei ole moraalisen edistyksen välttämätön seuraus. Koska Buddhalaisuuden nimellä tunnetun suuren kehitysjärjestelmän kehto ja perusta on Täysin Valaistuneen Valaistuminen, seuraa että valaistumisen päämäärällä on hallitseva asema buddhalaisuudessa.
     Nämä erot eivät ole vain sanoissa. On painotettava että buddhalaisuus kieltää kristittyjen persoonallisen ja kuitenkin: kaikkivaltiaan jumalan olemassaolon. Lähin vastine on SEN, Nimettömän ensimmäinen emanaatio, Yhden mielen käsite, joka täysin persoonattomana on aivan sopimaton inhimilliselle palvonnalle. Tästä erosta seuraa paljon. Voimakkaan olennon puutteessa, jolla olisi voima pidättää syyn ja seurauksen ketju, buddhalainen kääntää henkisissä tarpeissaan mukaan luettuna hänen »pelastuksensa» katseensa sisäänpäin. Hän on siten uskonnollisen elämänsä alussa vedetty takaisin omiin sisäisiin voimavaroihinsa, hänelle Buddha ei ole enempää eikä vähempää kuin opas ja johdattaja tiellä, jota kulkien jokainen ruohonkorsikin lopulta löytää vapautuksen.
     Kuitenkin buddhalaisella ja uskonnollisella suhtautumisella kääntymiseen on yhteistä se, että molemmat yrittävät ylittää dualiteetin. Uskonnollinen kääntymys synnyttää Iinkin Jumalan kanssa, jossa rakastettu ja palvoja ovat yhtä. Jopa länsimainen psykologia käsittelee yksilön integraatiota, kuinka tämä termi sitten käännetäänkin. Kuitenkin vain buddhalaisuus ja buddhalaisuudesta zen-koulukunta, jolle persoonallisen mutta kaikkivaltiaan jumalan olemassaolo on täysin tuntematon, käsittelee ensisijaisesti tietoisuuden harkittua kehittämistä, joka on erotusten tuolla puolen, tämän ja tuon muodostaman dualiteetin tuntemuksen tuolla puolen, jopa minkä tahansa »vastakohtaparin» tai minkään muun kahden »yhdistetyn asian» välisen eron tietoisuuden tuolla puolen.
     Ollakseen hyödyllisiä tulee kuitenkin kaikkien vertausten erottaa jo varhaisella asteella kaksi polkua itsen kehityksessä, se joka johtaa kohti kääntymistä ja se paljon rasittavampi ja kapeampi tie, joka johtaa kääntymyksen hetkestä lopulliseen päämäärään. Ensimmäisellä on tuhat muotoa, joilla ihmisten jalat ovat saavuttaneet saman portin omien ponnistusten ja oman vapaan tahtonsa avulla. Tämä portti on ensimmäinen »vihkimys», jolloin »on astuttu virtaan» kuten buddhalaiset sanovat. Sen jälkeen on muita saavutetun kehityksen hetkiä, kunnes alituisten kasvavien kokeiden ja soittojen kautta vastaranta on saavutettu. Tämä harkittu äärimmäisen itsetuhon, joka kuitenkin on myös itsen täydellistäminen polulle astumisen hetki on peruuttamaton. Olen jossakin kirjoittanut:

Tulevaisuus on muovaamattomana käsissäni
    Polku johtaa eteenpäin.
Ei ole mitään paluutietä. Takanani on
     Suljettu ovi.

     Kuitenkin kaksi polkua, se joka johtaa kääntymykseen ja se mikä johtaa siitä lopulliseen päämäärään, ovat perustaltaan yksi. »Minä olen tie, totuus ja elämä», sanoi Jeesus Kristus, ja tämä soveltuu jokaiseen mieleen luonnostaan kuuluvaksi kristillis-buddhalaiseksi periaatteeksi. »Et voi kulkea polulla, ennen kuin sinä olet itse tullut poluksi», sanoo Hiljaisuuden ääni. Kaikki on tässä ja nyt, matkan alku ja loppu ovat sisäisiä. Kääntymys tien alkupäässä ja valaistuminen lopussa ovat todella saman ajan rajoitusten tuolla puolen olevan prosessin kaksi osaa.
     Mitä sitten on kääntymys buddhalaisen silmissä? Se ei ole pelkkä mielenkiinnon kohteen muutos, joskin sellaisen äkillinen, kuten voidaan eläkkeelle vetäytyessä vaihtaa raha-asioiden hoito puutarhanhoitoon, tai kauppamatkustus filosofian opiskeluun. Eikä se ole maanis-depressiivistä psykoosia kärsivien mentaalisen heilahduksen toinen ääriasento. Se ei ole mitään osittaista, kuten sellaisen ihmisen äkillinen emotionaalinen vapautuminen, joka on kauan ollut sidottu intellektuaalisen ajattelun rajoituksiin. Pikemminkin se on koko ihmisen uudelleenasennoituminen uuteen päämäärä uudesta elämänkatsomuksesta käsin. Samat asiat nähdään edelleen, mutta tästä lähtien ne nähdään eri tavalla.
     Muutoksen syy on uuden voiman vapautuminen mielessä ja vapautuminen tapahtuu vasta kun painoa on harkitusti lisätty siihen pisteeseen asti, että jonkun muun on täytynyt antaa periksi. Se mikä antaa periksi on vastakohta, tulee elämänvirran vesijohdossa, pilvi joka pimentää auringon. Kuten tohtori Suzuki sanoo satorista, täytyy olla »akkumulaatio, kypsyminen ja räjähdys», eikä tämä kokemus sisällä vain ponnistelevaa osaa, vaan koko ihmisen. Ensin tulee avoin hyökkäys, jossa kaikki energia on keskitetty sama pisteeseen. »Etsimisen ja löytämisen menetelmä», kuten sitä voisi kutsua, johtaa umpikujaan. Olipa ongelma mikä tahansa, »toivoton» tilanne tai vielä käsittämätön viisauden katkelma, se täytyy kokonaisuutena taivuttaa ratkaistavaksi, ja vasta kun kaikki käytettävissä oleva voima on kulutettu, ilmaantuu uusi lähde äkkiä, hämmästyttäen, »ihmeellisesti».
     Kun se tulee, siitä ei voi erehtyä. Kuten Jung huomauttaa: »Uskonnollinen kokemus on absoluuttinen. Siitä ei voi kiistellä. Ei ole väliä sillä, mitä maailma ajattelee uskonnollisesta kokemuksesta, se jolla on se, omistaa sellaisen asian suuren aarteen, joka on varustanut hänet elämän, merkityksen ja kauneuden lähteellä ja joka on antanut uutta loistoa maailmalle ja ihmiskunnalle.»2 Tässä suhteessa buddhalainen kääntymys on uskonnollinen kokemus. Tohtori Suzuki kuten voi odottaakin sanoo saman asian paljon lyhytsanaisemmin: »Satorin avautuminen merkitsee koko elämän uusiutumista.»3
     Kääntymisen perusta on muutoksessa. Psykologisesti se on intro-version prosessi, sisäänpäinkääntymisen, tietoisuuden poisvetämisen fenomenaalisesta maailmasta noumenaaliseen mielen perustaan, joka on korkein tiedettävissä oleva todellisuus. »Tähän saakka me olemme työskennelleet ulkoapäin sen parissa mikä on sisällä, nyt me pysymme keskustassa ja hallitsemme sitä, mikä on ulkopuolella.»4 Sama periaate löydetään myös zenin kuudennen patriarkan, Hui-Nengin Sutrasta. Keskusteltaessa sutrien resitaatiosta hän sanoi: »Valaiseeko sutran lausuminen sinut vai ei, riippuu sinusta itsestäsi. Joka lausuu sutraa kielellään ja soveltaa sen opetuksen käytäntöön, mielellään hän »kääntää ympäri» sutran. Joka lausuu sitä toteuttamatta käytännössä, hänet sutra »kääntää ympäri»5. Tämä ympärikääntyminen on suunnanmuutos, kääntyminen valosta pois kulkemista kohti äkkiä jälleen nähtyä valoa. Teistille tämä voi olla »jumal-hurmaa», runoilijalle, kuten Thompsonin runossa »Taivaan koira», se on joutumista rakkauden jumalallisten käsivarsien tavoittamaksi. Mystikolle se on iloinen antautuminen Jumalan tahtoon, välitön tietoisuus, että »minä ja isä olemme yhtä»: Buddhalaiselle se on ykseyden tietoisuus. »Katso sisääsi — sinä olet Buddha», ja katsoessa nähdään totuus.
     Parhaiten esitetään buddhalainen oppi Lankavatara-sutrassa, joka tietyssä mielessä on tärkein mahayana-buddhalaisista teksteistä. Tohtori Suzuki tekee Studies in the Lankwatara Sutra -teoksessaan seuraavan yhteenvedon siitä: »Saavuttaa nirvana on tyhjyyden (sunyata tila, asioiden todellinen luonto, ja toisaalta korkeimman viisauden (arya-jnana) avulla saavutettu itsen käsittämisen tila. Tätä varten tarvitaan äkillinen käänne (paravritti) tietoisuuden syvimmässä kerroksessa, alayavijnanassa.»6 Tämä tietoisuuden syvin kerros on vaikea kuvata. Se on selvästi buddhalaisen filosofian avaintermi, sillä se on samalla kaiken menneen karman säilytyspaikka ja kaikkien tulevien seurausten kehto. Kaikki tietoisuuden erilaistuneet muodot mukaanlukien viittä aistia koskevat nousevat tästä mentaalisesta säilytysastiasta, johon kaikkien menneiden tarpeiden ja psyykkisten toimintojen muisti on sijoitettu ja säilytetty vasanaksi (tapa-energia) kutsutun energian muodossa. »Käänteen» eli kääntymyksen keskuksena se on selvästi verrattavissa tiedostamattoman ja tietoisen mielen väliseen rajalinjaan, jolla tohtori Jungin mukaan uuden Itsen täytyy syntyä ingegroivana tietoisuutena. Tietyssä mielessä se on Universaalinen Tietoisuus, joka sisältää menneen ja tulevan ja molempien energian. Toisaalta se on individuaalisen toiminnan ja muutoksen ponnahduslauta. Se on kyllin lähellä kaikkien asioiden ydintä, jotta kaikki ulkoiset olosuhteet voidaan sen kautta nähdä »mielestä syntyneinä», pelkän mielen kehdosta. Toisaalta se tuhoaa tietoisuuden erillisten muotojen valta-aseman ja palauttaa universaalin ja yksilöllisen tietoisuuden kentän väliselle yhteiselle perustalle yleisen näkemyksen.
     Alaya-tietoisuuden tärkeys on Hui-Nengin sutran »mielen perusolemuksen» kaltainen, se on »olennaisesti puhdas».
     Siten käänne on illuusion tahrojen poisravistamisen prosessi, kunnes nähdään jälleen ei-dualiteetin valo. Tästä johtuu tohtori Suzukin kuvaus paravrittistä avauksena, joka täytyy tehdä ei-erottelevaan ja transkendentaaliseen intellektiin, jossa ja jonka kautta kaikki nähdään yhtenä?7  
     Buddhalaisen metafysiikan käsittein ilmaistuna kääntyminen tapahtuu, kun laskeutuva tietoisuus tai henki saavuttaa aineen alimman tason ja kääntyy takaisin kotiin. Aineeksi avautunut universumi muuttuu käsittämättömän ajan täyteydeksi ja alkaa jälleen vetäytyä kokoon. »Kuten ylhäällä, siten alhaalla», ja sama prosessi tapahtuu kehittyvän elämän jokaisessa yksikössä. Mutta koska hengen laskeutuessa aineeseen itsekkyyden, kasvavan itsen kautta tapahtuvan itseilmaisun laki oli »oikea», täytyy itsen nyt »ravistaa pois auennut kotelonsa» ja seurauksena oleva uusi ponnistus on ankara. Sillä ne elämänyksiköt, joista ihmisruumiit on muodostettu, ovat vielä menossa alas materiaan. Tietoisuuden yhdistävä tekijä joka nyt täysin tietoisena alkaa nousta, on sodassa laskeutuvien osien halujen ja prinsiippien kanssa. Tästä syntyvä jännitys kasvaa uuden ihmisen saadessa puhtia uutteraan valoon kiipeämiseensä. Tämä saattaa osittain selittää sen, miksi ne jotka ottavat kehityksensä omiin käsiinsä, välittömästi joutuvat kärsimään joukosta fyysisiä, emotionaalisia ja mentaalisia vaivoja, jotka ajoittain ovat verrattavissa Jobin kärsimiin. Äsken syntyneen kiipeäjän ponnistukset saattavat manata hänen päälleen hänen oman »pahan» karmansa, mutta lumivyöryn syy on hänen oma harkittu toimintansa, eikä hänellä ole oikeutta valittaa sen seurauksia.
     Kääntymisen hetki merkitsee katseen kääntämistä »varjoon», kuten tohtori Jung sitä kuvaa, tietoisen mielemme »toiseen aspektiin», joka tuo tietoisuuden kentälle sen väistämättömän jännityksen. Tämä vastakkainen napa kaksinapaisella kentällä, heilurin liikkeen toinen ääriasento, on liittynyt vastakkaisten voimien yhdistelmään, jotka yhdessä muodostavat asianomaisen inhimillisen olennon yksilöllisyyden. Kääntyminen tapahtuu kuin varjo, 'tumma veli', joka personifioi mielenkokonaisuuden alistettua tai vielä tiedostamatonta materiaalia kohdataan rohkeasti ja päättäväisesti kasvoista kasvoihin. »Jokaisella on varjo», sanoo tohtori Jung, »ja mitä vähemmän se on ilmentynyt yksilön tietoisessa elämässä sitä mustempi ja synkempi se on.»8 Niin kauan kuin se on tiedostamaton, sitä ei voida oikaista tai assimiloida. Siitä seuraa, että tietoinen ihminen on tiedostamattomasti tasapainoton, ja hänen esiintymisensä maailmalle on valhe hänen kanssaihmisiään kohtaan, ja millä on vielä tärkeämpää hänen mentaalisen terveytensä kannalta, valhe häntä itseään kohtaan. Niin kauan kun varjo tukahdutetaan takaisin ja eristetään, se kykenee murtautumaan esiin epätietoisuuden hetkinä asianomaisen mielen ahdingoksi ja hänen ystäviensä hämmennykseksi.
     Tuntematta tätä toista itseä, joka on näennäisen tohtori Jekyllin jokaisen ajatuksen ja teon Mr. Hyde, yksilö projisoi mielensä sisällön ulkoisiin voimiin, ihmisiin ja asioihin. Näitä tekijöitä — säätä, hallitusta, hänen tähtiään tai vaimoaan — hän moittii omista puutteistaan ja erehdyksistään. Potilaan integraation prosessi, pitipä hän itseään sellaisena tai ei, muodostuu näiden projektioiden harkitusta takaisinvetämisestä, yksi kerrallaan, kunnes mieli voi kokonaisuudessaan seistä omilla jaloillaan sellaisena kuin se on, ei parempana. Älyn ei ole vaikea käsittää, esimerkiksi, että »paha on tehty itsen toimesta, itsen takia kukin kärsii. Itsen toimesta paha jätetään tekemättä, itsen toimesta kukin puhdistuu», tai että »vaikka joku voittaisi tuhat kertaa tuhat miestä taistelussa, hän joka voittaa itsensä, on suurin soturi»; tai että lyhyesti sanoen »Sinun on itsesi tehtävä ponnistus Buddhat(kaan) eivät tee muuta kuin viittaavat tielle. Kuitenkin näiden Dhammapadan suurenmoisten lauseiden toteuttaminen, niiden tekeminen todelliseksi tietoisesti hyväksymällä ne kunkin hetken toimissa, on harvinainen ja ihmeellinen ympärikääntyminen tietoisuudessa. Kuten tohtori Jung huomauttaa: »Me olemme vielä hautautuneet projisoituihin illuusioihin. Jos kuvittelet jonkun, joka on kyllin rohkea vetääkseen takaisin nämä projektiot, kaikki ja kaikenlaiset, silloin olet löytänyt yksilön, joka on tietoinen varsin paksusta varjosta. Sellainen ihminen on sälyttänyt niskaansa uusia ongelmia ja konflikteja. Hän on muodostunut vakavaksi ongelmaksi itselleen, koska hän ei enää voi sanoa, että he tekivät tuon tai tämän asian, että he ovat väärässä, ja että heitä vastaan olisi taisteltava. Hän elää ’itsekokoamisen talossa’. Tällainen ihminen tietää, että mikä tahansa maailmassa on väärin, se on hänessä itsessään, ja jos hän vain oppii käsittelemään omaa varjoaan, hän on tehnyt jotain todellista maailmalle. Ainakin hän on onnistunut poistamaan yhden äärettömän pienen osan nykypäivien jättiläismäisistä ongelmista.»9 Vain »itsekokoamisen talossa» (buddhalaisissa kirjoituksissa tietoinen ja hillitty) yksilö kykenee »kulkemaan eteenpäin» tai astumaan virtaan, jonka toinen ranta on valaistuminen. Epiktetos, stoalainen orja huomautti: »Jos joku on onneton, kertokaa hänelle, että hän on itse ainoa syy siihen.» Tämä on rohkea havainto. Se on tietoisuus buddhalaisesta karma-opista, että »kaikki mitä me olemme, on sen tulosta, mitä me olemme ajatelleet», ja ettei kenenkään pidä valittaa sillä mitä me olemmekin, tai ajattelemme, tunnemme tai teemme, me olemme itse yksin tehneet itsemme sellaisiksi.
     Jos näiden periaatteiden intellektuaalinen käsittäminen ei ole riittävä aiheuttamaan »käännettä» tietoisuuden perustassa, seuraa tästä että kääntymisen keskeinen kohta on niin sanoakseni korkeammassa kyvyssä. Kuten jo on selitetty, tämä on buddhi, intuitio. Sillä vain buddhi kykenee yhdentämään Itsen ja varjon, tietoinen ja tiedostamattoman mielen vastakohdat. Vain buddhi, emotiota ja intellektiä korkeampana, kykenee saavuttamaan vastakohtien ylittämisen kokemuksen. Vain buddhi, bodhin, valaistumisen viisauden kyky voi tuoda liekin, joka täysin nousseena polttaa pois itsen ja jättää vain Itsen tavoittelemaan omaa korkeampaa kohtaloaan.
     Mutta ennen kuin buddhin kykyä voidaan kunnollisesti kehittää täytyy ylittää äly, joka ensin on kehitetty täyteen tehoonsa. Vain harvat, huomattavilla mentaalisilla voimilla varustetut ihmiset ovat tietoisia siitä, ettei äly koskaan tiedä mitään, se tietää vain jostakin. Monille se on muotti, länsimaisen alituisten tosiseikkojen kasvatuksemme valuraudan muotti; vain niille harvoille, jotka harjoittavat omia mieliään hallittaviksi instrumenteiksi, se on takoraudasta. Nyt täytyy särkeä muotti, ymmärtää käsitteellisen ajattelun rajoitukset. Useimmilla meistä äly on kyllästetty tosiasioilla ja sydän on nääntymäisillään merkityksen puutteesta. Meidän on siksi murrettava rationaalisen ajattelun katto ja päästettävä valo sisään. Meidän täytyy kiivetä mielen tikapuita sen äärimmäiselle rajalle ja sitten nauraen hypätä pois mielettömyyteen, jonka huomataan siihen saavuttaessa olevan tosi. Tämä vaatii rohkeutta; täysi on kuitenkin vain tyhjyydessä, vain sieltä missä ei ole mitään, löydetään kaikki löytämisen arvoinen.
     Vaikka länsimainen psykologia tuntee hyvin intuition olemassaolon, on sen harkittu kehittäminen itsenäisenä kykynä helpompaa itämaiselle opiskelijalle kuin hänen länsimaiselle veljelleen. Sillä itä ja länsi täydentävät toisiaan kehityksessä, kuten tohtori Abegg on niin loistavasti selittänyt teoksessaan The Mind on East Asia. Länsimainen äly tai »ajatuskone» kulkee suoraa tietä, käyttäen loogista päättelyä annetuista premisseistä. Itämainen mieli lähestyy kiertoliikkeessä, tarkastellen kohdetta samanaikaisesti monelta eri näkökannalta. Tämä »totaalinen ajattelu» on kuitenkin mahdollista ajattelijan havaitsematta mitään ristiriitaa sen sisältämissä loogisissa poikkeavuuksissa ja jopa järjettömyyksissä. Itä on näet kehittynyt enemmän intuitiivisesti ja pilkkaa suuresti lännen takertumista intellektuaalisen analyysin paljastamiin eroihin. Jopa mentaalisten prosessien luokittelu, jossa me huolellisesti erotamme filosofian, psykologian, uskonnon, metafysiikan, etiikan ja monia muita täysin erillissinä joskin läheisinä alueina, on tarkoitukseton itämaiselle totaalisen ihmisen tutkijalle.
     Kuitenkin tällä jaottelulla mentaalisen ponnistelun kentällä pidetään intuitiota yleisesti ainoana " suoran» tietoisuuden voimana. Intellekti tietää jostakin, mahdollisesti jopa runsaasti jostakin, erityisestä kohteesta. Vain buddhi, mieleen luonnostaan kuuluva bodhin, äärimmäisen viisauden kyky tietää. Kuitenkin valaistumattoman ja täysin valaistun intellektin välissä on tietysti kaikki mahdolliset asteet. On vaikea tietää, millä mielen valaistumisen asteella totaalinen ihminen »kääntyy ympäri» takaisin vievälle polulle. Kääntymyksen hetki saattaa todellisuudessa olla sarja muutoksia, jotka ovat pitkän sisäisen kasvun prosessin kulminaatio. Vaikutus voi olla äkillinen, kuitenkin syy saattaa olla pitkän mielen syvyyksissä suoritetun ponnistusten sarjan seuraus. Jonkin aikaa näkyy tiedostamattomasta pian kokonaan nähtävän loiston välähdyksiä, ja näiden äsken syntyneen valon välähdysten avulla nähdään koko taivas ja maa uusin silmin. Aikaisempi jännitys katoaa ja sen tilalle rakennetaan uusi. Aikaisempi mentaalisten ja moraalisten arvojen järjestelmä korjataan perinpohjaisesti. Valonvälähdykset kuihtuvat väistämättömästi, epäily korvaa jälleen sokaisevan varmuuden. Mutta jotakin on tapahtunut, jotakin niin syvää ja perusteellista, että saattaa kestää kauan ennen kuin ulkoinen ihminen on muuttunut. Sillä muutos tapahtuu keskustassa, ja vasta kun aika on kypsä, ilmestyy uusi, täydellisesti »uudestisyntynyt» ihminen.
     Kääntymys saattaa tulla missä iässä tahansa, ja kummassakin sukupuolessa, sillä kokemus ei ole ymmärrettävissä ilman jälleensyntymisoppia. Sellainen perinpohjainen »käänne» tietoisuuden perustassa ei ole koskaan tunnin ajattelun tulosta, vielä vähemmän sen, että intellekti hyväksyy ehkäpä ensi kertaa kuulemansa opin. Se on monia elämiä kestäneen prosessin palkinto. Se saattaa tulla nuoruudessa, kun heräävä mieli on joutunut valinnan eteen, joka suoritetaan hyvyyden ja mammonan, hengen tien ja maailman tien välillä. Se saattaa tulla keski-iässä, kun lihan vaatimukset ovat vähemmän tärkeitä. Mutta koska se tuleekin, se on todella uusi syntymä. Tosiaankin, »ellei ihminen synny uudestaan, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa» ja »Jumalan valtakunta» on sisäinen.
     Kääntymyksen vaikutus on syvä. Se ei tuo mukanaan ylpeyttä. »Se joka ylpeilee heikoimmalla vaikutelmalla, sanoen 'nyt olen valaistunut', ei ole sen parempi kuin ollessaan vielä harhaluulon vallassa.»10 On tietoisuus laajenemisesta, tyyneydestä ja varmuudesta mitä tulee päämäärään ja siihen johtavaan tiehen, mutta ei ylpeyttä; sillä itsen saavutuksesta ylpeilevä itse kuoli uuden syntymän prosessissa. Muutos on verrattavissa toisen vaakakupin äkilliseen laskeutumiseen. Aikaisemmin itsekkyys ja »minän» ajatukset painoivat raskaasti. Sitten tuli epäilyksen tasapainopiste, sitten itsettömyys, tietoisuus universaalista Itsestä on voittanut. Tapahtuu selvä muutos polariteetissa, joka vallitsee jännityksessä itsestä Itseen. Ymmärryksen liikkuma-ala on suuresti laajentunut. Universaalissa tulemisessa nähdään suunnitelma, vaikka ei ole mitään suunnittelijaa. Kierrosten laki havaitaan ensi kertaa toimivaksi ja käyttökelpoiseksi realiteetiksi. Siksi vaeltaja on lisääntyvässä määrin kykenevä nousemaan niin sanoakseni oman laivansa komentosillalle ja suuntaamaan sen kokonaiskurssin määrättyyn loppuun. Ja johdon ottaa käsiinsä sama voima, jolta aikaisemmin puuttui, voimaa hallita. Tohtori Jungin11 kuvauksessa jostain 'toisesta' vaikutuksesta, jonka tunnetaan ottavan haltuunsa jonkun toimintojen hallinta, saattaa piillä totuus. Kuitenkin kysymyksessä on tavallisen tietoisuuden kohottaminen uuteen korkeuteen ja siitä johtuen uuri näkökyky, ikään kuin majakanvartijalla, joka kiipeää kerros kerrokselta päästäkseen valon luokse. Eikä analogia ole vähemmän tosi, vaikka vartija nousisi äkkiä hissillä.
     Tästä johtuen buddhismin havaitaan olevan buddhalaisen elämän aukeamista eikä muistiinmerkityn opin opiskelemista. Päämäärä on yksinkertainen ja selvä. Se on valaistuminen, ja tämä sisältää dualiteetin hallinnan, alituisen tietoisuuden Yhdestä Ainoasta päivän jokaisena hetkenä. Tästä johtuen totuus on tien mukainen, viisaus kehityksen prosessin. Usko ja sen hyväksyminen havaitaan kolikon kahdeksi puoliskoksi. »Buddhalainen elämä kokonaisuutena ei ole pelkkää totuuden katsomista, vaan siinä elämistä, sen kokemista, niin ettei elämässä ole enää mitään näkemisen ja elämisen dualismia; näkemisen täytyy olla elämistä, ja elämisen näkemistä, ilman mitään erotusta, paitsi kielessä.»12
     Tämän jälkeen tie on ilon täyttämä, ja kärsimyksen täyttämä, ja tämä paradoksi täytyy hyväksyä. Sillä tämä, kaikkien mystisten kuvausten via dolorora, vaatii sellaista keskittyneen ponnistuksen tasoa, kuin tuleekin odottaa ja hyväksyä, kun alttarilla oleva uhriesine ei ole sen vähempi kuin itse, itse jota lähes kaikki ihmiset typerästi pitävät »minäpä». Vasta myöhemmin sarastaa tietoisuus uhrin veljeydestä, uhrin jonka veljet tietävät, ettei »ole olemassa sellaista asiaa kuin uhri, on vain etuoikeus palvella». Kärsimys havaitaan sisäisen puhdistautumisen prosessin ulkoiseksi vaikutukseksi. Mielen säätö on illuusion epäpuhtauksista puhdistamista. Itse kärsii ja valittaa, mutta ainoa kärsimyksen loppuminen on sen kuolema, joka kärsii, itsen ja sen halujen. Bodhicittan, viisaus-mielen vielä hiljainen ääni on nyt tekijänä kaikessa tietoisessa toiminnassa, illuusion usva saattaa sumentaa säälin valon, mutta kerran tajuttuna se ei koskaan enää täydellisesti sammu. Viimeiset kahleet tuhotaan yksi kerrallaan joko hyökkäyksen ja tuhoamisen positiivisen prosessin avulla tai zenin negatiivisella tekniikalla, joka antaa niiden pudota naurunhykerryksen ja teekupillisen säestäminä. Nyt saavutetaan menestyksellisesti Kahdeksankertaisen tien viimeisetkin asteet. Tämän jälkeen on mysteeri, sillä rajallinen mieli ei voi milloinkaan kuvata rajatonta. Ihmiset puhuvat sujuvasti nirvanasta, mutta »Tao joka voidaan sanoin ilmaista, ei ole muuttumaton Tao», ja sama soveltuu sen päämäärään. On kylliksi tietää, että Suuret ovat kääntyneet takaisin tämän käsittämättömän autuuden porteilta, uuden kääntymyksen vaikutuksesta, takaisin vähentääkseen »ihmisten kyynelistä muodostuvaa surun merta» ja astuakseen mestarinsa, täydellisesti Sääliväisen kuvaamalla tielle. Meitäkin, jotka etsimme kääntymystä, vaaditaan aikanaan valitsemaan autuuden ja kanssaihmistemme palvelemisen välillä. Hiljaisuuden Ääni sanoo: »Ensimmäinen askel on elää ihmiskunnan hyväksi.» Ja miksi? Vastaus on selvä: »Taivuta nyt pääsi, oi bodhisattva, ja kuuntele tarkasti — sääli puhuu sanoen: 'Voiko olla autuutta, kun kaiken elävän täytyy kärsiä? Voitko sinä yksin pelastua ja kuulla koko maailman huutavan'?»

1  Essays in Zen Buddhism, First Series, s. 217.

2  Psychology and Religion, C. G. Jung, sivut 1 ja 3.

3  Essays in Zen Buddhism, I s. 217.

4  The Secret of the Golden Flower, Wilhelm ja Jung, s. 60.

5  The Sutra of Hui-Neng, s. 77.

6  s. 128.

7  Ibid., s. 185.

8  Psychology and Religion, s. 93.

9  Ibid. 101.

10 The Sutra of Hui-Neng, s. 84.

11 Tohtori Suzukin teoksen Introduction to Zen Buddhism esipuhe, s. 17.

12 Studies in the Lankavatara Sutra, s. 105.

Etusivu