Pyhän Franciscuksen kukkasia

Luku 52

La Vernan veli Johanneksen näystä, jonka kautta hän ymmärsi Pyhän Kolminaisuuden koko salaisuuden.

La Vernan veli Johannes kielsi itseltään kaikki maalliset ilot ja ajalliset nautinnot ja asetti kaiken toivonsa ja rakkautensa Jumalaan. Jumala soikin hänelle paljon lohtua, eritoten Kristuksen juhlapyhinä.

Kun Kristuksen syntymäjuhla lähestyi, veli Johannes odotti saavansa jonkinlaisen ilmoituksen Jumalalta. Ja Pyhä Henki täytti hänen sydämensä sellaisella rakkaudella Kristukseen, joka oli nöyrtynyt kuin ihmiseksi rinnallemme, että tuntui siltä kuin hänen sielunsa olisi palava tulisija.

Ja suuri rakkaus, joka paloi hänen sydämessään, ravisti häntä niin rajusti, että hän ei voinut vastustaa Pyhän Hengen poltetta eikä estää itseään huutamasta ääneen. Samaan aikaan, kun hän tunsi valtavaa kuumuutta, hän oli niin varma omasta pelastuksestaan, että hän ei voinut uskoa joutuvansa kärsimään kiirastulessa, jos hän olisi kuollut sinä hetkenä. Tämä tila kesti puoli vuotta, joskaan hän ei aina tuntenut yhtä voimakasta poltetta, vaan se voimistui tiettyinä päivän tunteina.

Tuona aikana hän sai paljon ihmeellistä lohtua Jumalalta ja koki Hänen läsnäolonsa, ja usein hänet temmattiin hurmioon, minkä todisti eräs veli, joka kirjoitti näistä asioista. Erityisesti eräänä yönä hän oli niin vaipuneena Jumalaan, että hän näki kaiken luodun, niin taivaallisen kuin maallisen, kaikkine epätäydellisyyksineen ja monine muotoineen ja asteineen, ja hän tiesi mitä selvimmin, kuinka kaikki heijastaa Luojaansa ja kuinka Jumala on kaiken luodun yläpuolella, sisällä ja ympärillä. Hän oppi tuntemaan yhtä lailla yhden Jumalan kolmessa persoonassa ja kolme persoonaa yhdessä Jumalassa, ja loputtoman rakkauden, joka sai Jumalan Pojan tulemaan ihmiseksi Isäänsä totellen. Tässä näyssä hänelle kerrottiin vielä, että ei ole mitään muuta keinoa, jolla sielu voi päästä Jumalan yhteyteen ja saavuttaa iäisen elämän, kuin se tie, joka kulkee siunatun Kristuksen kautta – hänen, joka on tie, totuus ja sielun elämä.


Luku 34

Kuinka Pyhä Ludvig, Ranskan kuningas, vieraili pyhiinvaeltajan kaapuun pukeutuneena Pyhän veli Edigion luona.

Ranskan kuningas Pyhä Ludvig lähti pyhiinvaellukselle vieraillakseen maailman pyhissä paikoissa. Hän oli kuullut veli Edigion pyhyydestä ja päätti mennä tapaamaan tätä. Veli Edigio oli yksi Pyhän Franciscuksen ensimmäisistä seuraajista. Pyhä Ludvig lähti kohti Perugiaa, missä mainittu veli tuolloin asui.

Hän saapui luostarin portille kuin köyhä, nimetön pyhiinvaeltaja, ja pyysi itsepintaisesti saada tavata veli Edigion paljastamatta ovenvartijalle nimeään. Ovenvartija meni veli Edigion luo ja kertoi, että portilla oli pyhiinvaeltaja, joka pyysi saada tavata hänet.

Jumala oli kuitenkin paljastanut veli Edigiolle, että pyhiinvaeltaja oli Ranskan kuningas, ja niinpä hän lähti kammiostaan kiireesti ja juoksi portille esittämättä mitään kysymyksiä. He molemmat polvistuvat ja syleilivät toisiaan kunnioittavasti ja ilmaisten toisilleen rakkautta ja lempeyttä, aivan kuin olisivat vanhoja ystäviä, vaikka eivät olleet tavanneet toisiaan koskaan aikaisemmin eläessään. He eivät lausuneet sanaakaan, ja syleiltyään toisiaan jonkin aikaa he irrottivat otteensa toisistaan hiljaa, Pyhä Ludvig jatkaakseen matkaansa ja veli Edigio palatakseen kammioonsa.

Kun kuningas oli lähdössä, eräs kerjäläismunkki kysyi yhdeltä kuninkaan seuralaisista, kuka oli tuo veli Edigiota syleillyt mies. Hänelle vastattiin, että se oli Ludvig, Ranskan kuningas. Kun muut veljet kuulivat tämän, he tulivat surullisiksi, sillä veli Edigio ei ollut sanonut kuninkaalle sanaakaan. Ilmaistakseen surunsa he sanoivat: "Oi veli Edigio, miksi olit niin töykeä, ettet lausunut sanaakaan pyhälle kuninkaalle, joka on tullut Ranskasta asti tavatakseen sinut ja kuullakseen sinulta muutaman ystävällisen sanan?"

Veli Edigio vastasi: "Rakkaat veljet, älkää kummastelko sitä, että en voinut sanoa hänelle sanaakaan, eikä hän minulle. Sillä heti kun syleilimme toisiamme, jumalallisen viisauden valo paljasti hänen sydämensä minulle ja minun sydämeni hänelle. Jumalan avulla näimme toistemme sydämiin ja tiesimme paljon paremmin, mitä meillä oli toisillemme sanottavana, kuin jos olisimme selittäneet sanoin, mitä kannoimme sydämissämme. Sillä niin epätäydellisesti ihmisen kieli välittää jumalallisia salaisuuksia, että sanat olisivat olleet pikemminkin esteenä kuin lohdutuksena. Tietäkää siis, että kuningas lähti luotani tyytyväisenä ja levollisin mielin."

Suom. H. L.

Luvut on suomennettu teoksesta "I Fioretti di San Francesco".

Koko teos on ilmestynyt Seppo Teinosen kääntämänä nimellä "Pyhän Franciscuksen kukkaset" (Kirjapaja - 1986).


 Etusivu   Eri uskonnot