KULTAKUKAN   SALAISUUS

TAI I GIN HUA DSUNG DŠIN

ALKU JA SISÄLTÖ


I  Kirjan alkuperä

Kirja on peräisin eräästä esoteerisesta piiristä Kiinasta. Se polveutui pitkän ajan suullisesti ja sitten käsikirjoituksena. Ensimmäinen painos on peräisin Kiën-Lung-ajalta (18. vuosisata). Viimeksi se on painettu vuonna 1920 uudestaan yhdessä Hui Ming Ging'in kanssa Pekingissä 1000 kappaleena ja jaettu pienelle ryhmälle sellaisia henkilöitä, joiden julkaisija uskoi ymmärtävän esitetyt kysymykset. Tällä tavoin sain minäkin yhden kappaleen. Kirjasen uudelleen painamisella ja jakamisella on määrätty syynsä Kiinan uskonnollisten virtauksien uudelleenheräämisessä Kiinan poliittisten ja taloudellisten ongelmien vuoksi. Koko joukko salaseuroja on perustettu, joiden pyrkimyksenä on saavuttaa vanhojen aikojen salaisiin perimätietoihin pohjautuvien käytännöllisten harjoitusten nojalla sellainen sieluntila, joka kohoaa kaiken elämän kurjuuden yläpuolelle. Menetelmänä käytetään Kiinassa sangen levinneiden mediumististen istuntojen lisäksi kirjoitusmagiaa, rukousta, uhria jne. (mediumistissa istunnoissa saatiin suora yhteys planšettiin, henkien valtakuntaan, kuten kiinalainen sanonta kuuluu). Tämän rinnalla on olemassa esoteerinen suuntaus, joka on kääntynyt erittäin energisesti psykologisen menetelmän, meditaation tai joogakäytännön puoleen. Sen kannattajat saavuttavat myös keskeisen kokemuksen — eroten eurooppalaisista joogaharjoittajista, joille nämä itämaiset harjoitukset ovat vain urheilua — melkeinpä poikkeuksetta, joten voidaan sanoa, että tässä on kyseessä kiinalainen sieluntila (joka, kuten C.G. Jung aivan oikein osoittaa, on ainakin aivan viime vuosiin saakka vallan erilainen kuin eurooppalaiset saavutukset) määrättyjen sielullisten kokemusten saavuttamiseksi käytetty vuorenvarma menetelmä.

Harhaoppisen ulkomaailman kahleista vapautumisen rinnalla on lahkoilla monenlaisia muitakin päämääriä. Korkein aste on pyrkiä mietiskelyn perusteella tapahtuvan irtautumisen avulla saavuttamaan buddhistinen nirvaana, tai kuten esillä olevassa kirjoituksessa selostetaan: valmistautuminen mahdollisuuteen elämän jatkamiseen kuoleman jälkeen — ei ainoastaan hajoamiseen vajonneen osan varjo-olentona, vaan tietoisena henkenä yhdistämällä ihmisen henkinen prinsiippi vastaaviin psykogeenisiin voimiin. Näiden rinnalla ja usein näihin liittyneenä on suuntauksia, jotka etsivät tällä mietiskelytavalla psyykkistä vaikutusta määrättyihin vegetatiivisanimaalisiin elämänprosesseihin (eurooppalaisittain puhuisimme tässä yhteydessä hormonirauhasjärjestelmästä), joka aikaansaisi elämänprosessien vahvistumisen, nuorentumisen ja normalisoitumisen, minkä seurauksena voitaisiin kuolema voittaa siitä mielessä, että se liittyisi harmonisena päätöksenä elämänprosessiin: henkinen prinsiippi (itsenäiseen edelleenelämiseen kykenevä voimasysteemistä kehittynyt henkiruumis) jättäisi maallisen kehon kuin hyönteinen kotelonsa. Näiden lahkojen ala-asteissa pyritään saavuttamaan taikakeinoja, kykyä pahojen henkien ja sairauksien karkottamiseen, jolloin käytetään myös taikakaluja ja loitsuja. Nämä voivat laajentua jopa joukkopsykoosiksi, jotka ryöstäytyvät uskonnollisiksi tai poliittisuskonnollisiksi mielenosoituksiksi (kuten esim. boksarikapina Kiinassa). Taolaisuuden nykyisin vallassa oleva suuntaus osoittaa, että mainitunlaisiin liikkeisiin voivat osallistua kaikkien viiden maailmanuskonnon kannattajat (konfutselaiset, taolaiset, buddhalaiset, muslimit, kristityt, myös juutalaiset mainitaan toisinaan aivan erikoisesti) ilman että heidän tarvitsee erota omasta uskontokunnastaan.

Kun olemme tällä tavalla tarkastelleet niitä syitä, jotka johtavat meidän päivinämme tällaisten liikkeiden syntymiseen, niin on aiheellista mainita vielä sananen niistä lähteistä, joista oheisen kirjan opetukset ovat peräisin. Siinä päädymme sangen merkityksellisiin löytöihin. Ne opit ovat huomattavasti vanhempia kuin niiden kirjallinen muistiinmerkitseminen. Kun voimme seurata Tai I Gin Hua Dsung Dšitä puulevykirjoituksena seitsemännelletoista vuosisadalle saakka, löydämme julkaisijan huomautuksen, kuinka hän tapasi Pekingin vanhalta kirjakauppa- ja antikvaarikadulta, Liu Li Tshang'ilta yhden tuonaikaisen kappaleen, joka ei ollut aivan täydellinen, mutta jonka hän myöhemmin täydensi erään ystävänsä kirjasta, niin suullinen perimätieto ulottuu kultaisen elämäneliksiirin (Gin Dan Giau) uskontoon saakka, joka on syntynyt Tangajalla kahdeksannella vuosisadalla. Perustajaksi mainitaan tunnettu taolainen mestari Lu Dung Bin, jonka kansantaru liittää myöhemmin kahdeksan kuolemattoman joukkoon ja jonka ympärille on aikojen kuluessa kehkeytynyt rikas myyttitarusto. Tang-ajalla, jolloin kaikkia — niin kotimaisia kuin vieraitakin uskontoja kohtaan tunnettiin suvaitsevaisuutta ja huolenpitoa, oli tämä seurakunta laajalle levinnyt, mutta koki kuitenkin myöhemmin, koska sen jäseniä epäiltiin salaisista poliittisista vehkeilyistä (se oli aluntein esoteerinen uskonto), vihamielisen hallituksen taholta vainoa ja painostusta, viimeksi vielä sangen raa'alla tavalla mantsu-hallituksen taholta vähän ennen sen omaa sortumista. Monet sen kannattajista ovat liittyneet kristilliseen kirkkoon. Kaikki, vaikkakaan he eivät liittyneet suoranaisesti kirkon jäseniksi, ovat asennoituneet siihen erittäin ystävällisesti.

Gin Dan Giaun opista antaa kirjamme hyvän kuvan. Mietelauseet ovat peräisin Lü Yeniltä (häntä kutsutaan myös nimellä Lü Dung Bin, ts. luolavieras). Hän eli kahdeksannen ja yhdeksännen vuosisadan vaihteessa ja on syntynyt vuonna 755 jKr. Hänen sanoihinsa on liitetty myöhempi selostus, joka periytyy samasta lähteestä.

Mistä Lü sai esoteeriset opetuksensa? Hän itse johtaa niiden alkuperän Guan Yin Hi'hin, Yin Hi-solan mestariin (Guan, ts. Han-Gu-sola), jota varten Laotsen tarun mukaan Taoteking on kirjoitettu. Siitä löytyy koko joukko ajatuksia, jotka ovat peräisin Taotekingin esoteerisistä mystisistä salatuista opeista (verrattakoon esim. laakson jumalat, jotka ovat Laotsen laaksojumalan kanssa identtiset, jne).

Kun Han-ajalla taolaisuus heikkeni yhä enemmän ulkonaisiksi taikamenoiksi, joissa taolaisten hienostosukujen hovimaagikot etsivät alkemistisin keinoin viisastenkiveä, jonka piti tuottaa epäjaloista metalleista kultaa ja antaa ihmiselle fyysinen kuolemattomuus, niin Lü Yen'in perustamisessa on kyse reformista. Alkemistisistä tunnuskuvista tuli psykologisten tapahtumien symboleja. Tässä se taas lähestyy Laotsen alkuperäisiä ajatuksia. Kun Laotse oli vapaa-ajattelija ja hänen seuraajansa Dshuang Dši tilaisuuden tullen jopa pilkkasi joogakäytännön, luonnonparantajien ja elämäneliksiirin etsijäin hokuspokusta, vaikka hän itsekin tietysti harrasti meditaatiota, joka auttoi häntä ykseysnäkemykseen, mihin hänen ajatusrakennelmistaan jälkeenpäin koottu järjestelmä perustuu, niin Lu Yen edustaa tiettyä uskonnollisuutta, uskonnollista piirrettä, joka tosin buddhalaisuuden vaikutuksesta -on vakuuttunut kaiken ulkonaisuuden harhasta, mutta kuitenkin sillä tavalla, joka erottuu selvästi buddhalaisuudesta. Hän etsii kaikin voimin tyyntä napaa, josta löytyy ilmenneille tyyssija ja mestareille ikuinen elämä, ajatus, joka on buddhalaisuudelle, joka kieltää kaiken substantiaalisen minän, täysin vieras. Sittenkään ei saada mahaajana-buddhalaisuuden vaikutusta aliarvioida, — sehän hallitsi tuonnoin voimakkaasti Kiinaa. Buddhalaisia suutroja siteerataan jatkuvasti. Niin, tekstissämme on tämä vaikutus vielä suurempi kuin mitä yleensä Gin Dan Giaussa voidaan edes olettaa. Kolmannen osan toisessa puoliskossa viitataan nimenomaan "fikseeraavaan kontemplaatioon" (Dschi Guan). Se on puhtaasti buddhistinen menetelmä, jota harjoitettiin Dschi Kain Tien-Tai-koulussa. Tuolta ajalta lähtien voimme seurata kirjoituksemme esittelyssä eroavaisuuksia. Yhdeltä osin kuvataan ja seurataan edelleenkin "kultakukan" vaalimista, mutta toiselta osin esiintyy puhtaasti buddhalaisia ajatuksia, jotka siirtävät päämäärän maailmasta eroon kääntyvällä tavalla hyvin voimakkaasti nirvaanan läheisyyteen. Sitten seuraa muutamia kappaleita (jotka on jätetty esillä olevasta saksalaisesta versiosta pois), jotka ovat korkeintaan, mitä niiden henkiseen tasoon ja johdonmukaisuuden kiinteyteen tulee, "lukaisun" arvoisia. Lisäksi kuvataan sisäisen uudestisyntymisen edestä tehtävää työtä valon kiertona ja jumalaisen siemenen valmistumista ainoastaan ensimmäisissä asteissa, vaikkakin päämääräksi asetetaan korkeampia asteita, kuten esim. Liu Hua Ynahin Su Ming Fangissa lähemmin selostetaan. Siltä otaksumalta ei voi välttyä, että osa kirjoituksista on kadonnut ja siis täydennetty osin muista lähteistä. Tämä selittäisi epäjohdonmukaisuuden sekä kääntämättä jääneiden osien tason heikkenemisen.

Ennakkoluulottomasti lukien huomaa, etteivät nämä molemmat lähteet vielä riitä ajatussisällön valottamiseen. Myös konfutselaisuutta on käytetty hyväksi I Gingiin perustuvassa muodossa. I Gingin (Ba Gua) kahdeksaa periaatetta käytetään muutamissa kohdissa tiettyjen sisäisten tapahtumien vertauskuvina, ja myöhemmin palaamme siihen, minkä vaikutuksen näiden vertauskuvien käyttö on saanut aikaan. Konfutselaisuudellahan on taolaisuuden kanssa laaja yhteinen pohja, joten tästä ajatusyhteydestä ei johdonmukaisuus häiriinny.

Eurooppalaisesta lukijasta on ehkä ihmeellistä, että tekstistä tapaa sanontoja, jotka ovat hänelle tuttuja kristinopista. Toisaalta saavat nämä täysin tutut asiat, jotka Euroopassa käsitetään usein ehkä ainoastaan kulttifraaseiksi, tämän toisen yhteyden mukaan aivan uuden perspektiivin. Tapaamme katsomuksia ja käsitteitä kuten (mielivaltaisesti mainittu muutama huomiota herättänyt): Valo on ihmisten elämä. Silmä on ruumiin valo. Ihmisen jälleensyntyminen vedestä ja tulesta, johon liittyy ajatus (henki) äidinsylistä ja pellosta. Verrattakoon tähän Johanneksen katsantokantaa: "Minä kastan Teidät vedellä; minun jälkeeni tulee hän, joka kastaa Teidät Pyhällä Hengellä ja tulella" tai: "Mutta jos joku ei synny uudestaan vedestä ja hengestä, niin hän ei voi päästä Taivasten valtakuntaan". Kuinka plastiseksi muodostuu tekstissämme ajatus "vedestä" siemensubstanssina ja kuinka selväksi ero ulospäin virtaavan toiminnan (joka käsitetään tyhjentävästi siittämiseksi — "mikä lihasta syntyy, on lihaa") ja palautuvan liikkeen välillä. Myös kylvyllä on tässä jälleensyntymisessä merkityksensä aivan niin kuin Johanneksen (ja kristittyjen) kasteella. Mutta yksin mystiset häät, joilla on kristillisessä vertauksessa niin suuri merkitys, esiintyy useamman kerran; myös lapsi, poika (puer aeternus, Kristus, jonka on synnyttävä meissä ja joka on toisaalta sielun sulhanen) omassa sisimmässämme, samoin kuin morsian. Ja mikä ehkä on kaikista eniten huomiota herättävää: niin sivuseikalta näyttävä piirre, että on varattava öljyä lamppuun, jotta se palaa kirkkaasti, saavuttaa tekstissämme uuden melkeinpä valtavan psykologisen merkityksen. Aiheellista on vielä lisätä, että käsite kultakukka (Gin Hua) saa esoteerisessa mielessä ilmaisun "valo". Kun nimittäin nämä kaksi merkkiä kirjoitetaan allekkain sillä tavalla, että ne koskettavat toisiaan, niin ylemmän merkin alempi osa ja alemman merkin ylempi osa muodostaa merkin "valo" (Guang). Ilmeisesti on tämä salamerkki keksitty vainoaikana, joka lienee myös vaikuttanut siihen, että opin edelleenjakaminen tapahtui erittäin salaisesti, jolloin vältyttiin kaikilta vaaroilta. Tämä oli sitten syynä siihen, että opetus rajoittui salaisiin piireihin. Kannattajisto on joka tapauksessa myös tänään vielä suurempi kuin mitä ulospäin ilmenee.

Kun nyt kysymme, mihin tämä valouskonto osoittaa, niin voimme ensisijaisesti ajatella Persiaa, koska Tang-ajalla oli Kiinassa monilla paikkakunnilla persialaisia temppeleitä. Mutta jos muutamat yksityiskohdat vastaavat Zarathustra-uskontoa ja nimenomaan persialaista mystiikkaa, niin toisaalta on myös olemassa suuria eroja. Toisena ajatuksena ilmenee, että on tapahtunut suora kristillinen vaikutus. Tang-ajalla oli kristillisnestoriaanisella uskonnolla korkea arvostus, sillä se oli keisarin liittolaisten, Uiguurien uskonto. Tätä todistaa Sinafuhun vuonna 781 pystytetty nestoriaaninen muistopatsas kiinalaisine ja syyrialaisine muistolauseineen. Näin on nestorialaisten ja Gin Dan Giaun välinen yhteys sangen mahdollista. Th. Richard meni jopa niin pitkälle, että näki Gin Dan Giaussa vanhan nestorialaisuuden rippeet. Määrättyä läheistä yhdenmukaisuutta kristinuskoon hän totesi rituaalissa ja Gin-Dan-Giau-jäsenten perinteissä.

Nykyään edustaa P.Y. Saeki tätä teoriaa Pelliotin Dun Huangista tekemien löytöjen perusteella, mitkä löydöt viittaavat uusiin yhtäläisyyksiin nestorialaisuuden liturgian kanssa. Hän menee jopa niin pitkälle, että samaistaa Lü Yenin, Gin Dan Giaun perustajan, Aatamiin, nestorialaisten muistopatsaan tekstin kirjoittajaan, joka allekirjoittaa nimensä kiinalaisittain Lü Siu Yen. Tämän mukaan olisi siis Lü Yen nestorialaista uskoa tunnustava kristitty, Gin Dan Giaun perustaja. Saeki etenee samaistusriemussaan liian pitkälle. Hänen perustelunsa ja todisteensa ovat melkein vakuuttavia, mutta aina jää puuttumaan määräävä avaintodistus. Usea puolitotuus ei muodosta yhtä koko totuutta. Niin pitkälle voimme kuitenkin myöntää, että Gin Dan Giaussa oli vahva nestorialaisten ajatusten virta, joka ilmenee myös oheisessa kirjoituksessa. Nämä ajatukset vaikuttavat tässä uudessa muodossa oudoilta, mutta toisaalta ihmeellisen eläviltä. Niin löydämme tästäkin aina todistetun toteaman: "Orientti ja oksidentti eivät ole enää erotettavissa."

 

II Teoksen psykologiset ja kosmologiset edellytykset

Seuraavan tekstin ymmärtämiseksi on aiheellista sanoa muutama sana niistä maailmankatsomuksen periaatteista, joihin menetelmä perustuu. Tämä maailmankatsomus on tiettyyn asteeseen saakka kaikkien kiinalaisten filosofisten suuntauksien yhteistä omaisuutta. Se rakentuu sille edellytykselle, että kosmos ja ihminen ovat periaatteessa samojen lakien alaisia, että ihminen on kosmos pienoiskoossa eikä ole suuresta kosmoksesta eristetty mitenkään kiintein rajoin. Samat lait ovat voimassa siellä ja täällä ja yhdestä tilasta avautuu silta toiseen. Psyyke ja kosmos suhtautuvat kuin sisäinen ja ulkoinen maailma. Ihminen osallistuu luonnonmukaisesti kaikkeen kosmiseen tapahtumaan ja on niin sisäisesti kuin ulkoisestikin sen kanssa yhteydessä.

Tao, Maailmanjärki, Tie, hallitsee siis ihmistä kuin näkymätön ja näkyvä luonto (taivas ja maa). Alkuperäisessä muodossaan koostuu Tao-merkki päästä, joka täytynee tulkita "aluksi", sitten "mennä' -merkistä, tosin kaksoismuodossaan, jossa se merkitsee "rata", ja sen alla sitten vielä merkki "pysähtyä", joka on jäänyt myöhemmästä merkintätavasta pois. Alkuperäinen merkitys on siis: "Rata, itse sijaiten kiinteänä, johtaa alusta suoraan päämäärään". Se perustuu ajatukseen, että se — vaikkakin itse liikkumattomana — välittää kaikki liikkeet ja johtaa ne lainmukaisuuteen. Taivaanradat ovat niitä ratoja, joilla tähdistöt liikkuvat; ihmisen rata on se tie, jolla hänen on vaellettava. Tätä sanaa käytti Laotse metafyysisessä merkityksessä viimeisenä maailmanprinsiippinä, "mielenä" ennen mitään toteutumista, — ennen vastakkaisuuksien polaarista jakautumista, johon kaikki toteutuminen on sidottu. Tätä terminologiaa edellytetään kirjassa.

Konfutselaisuudessa on tietty eroavaisuus. Sanalla Tao on maailmansisäinen merkitys = oikea tie, toisaalta taivaan tie, toisaalta ihmisen tie. Kahdentumattoman ykseyden viimeinen prinsiippi on konfutselaisuudessa Tai Gi (suuri kannatushirsi, SUURI NAPA). Käsite napa (Pol) esiintyy myös silloin tällöin kirjoituksessamme ja tällöin sen merkitys on identtinen TAOn kanssa.

Taosta tai Tai Gistä kehittyvät todellisuuden prinsiipit, polaari valo (YANG) ja polaari pimeys tai varjoisuus (YIN). Eurooppalaisten tutkijain piirissä on tässä ensisijaisesti ajateltu seksuaalisuhteita. Merkit yksin viittaavat luonnonilmiöihin. Yin on varjo, siksi vuoren pohjoispuoli ja joen eteläpuoli (koska aurinko päivällä etelästä päin katsottuna näyttää pimeältä). Yang näyttää alkuperäisessä muodossaan väreileviltä silmäripsiltä ja on — Yin-merkkiä vastaava — vuoren eteläpuoli ja joen pohjoispuoli. Vasta tästä merkityksestä "valo" ja "pimeys" laajennetaan prinsiippiä kaikkiin polarisiin vastakohtiin, myös seksuaalisiin. Mutta koska molemmat ovat toiminnassa ainoastaan ilmenneen alueella ja niiden yhteinen alkuperä on kahdentumattomassa ykseydessä (ei kahdentuneessa yhdessä), jossa Yang esiintyy aktiivisena prinsiippinä rajoittaen ehdoin ja Yin passiivisena prinsiippinä johdettuna ja riippuvaisena, on aivan selvää, ettei metafyysinen dualismi ole tämän ajatuksen perustana. Vähemmän abstraktisia kuin Yin ja Yang ovat käsitteet "luova" ja "vastaanottava" (Kien ja Kun), jotka periytyvät muutoksen kirjasta ja symbolisoituvat taivaaseen ja maahan. Taivaan ja maan yhteydestä ja duaalien alkuvoimien toiminnasta tällä näyttämöllä (YHDEN alkulain, Taon mukaan) syntyy "KYMMENENTUHATTA OLEVAA", ts. ulkonainen maailma.

Näihin olioihin kuuluu myös — ulkonaisesti katsottuna ihminen KEHOLLISENA ILMIÖNÄÄN, joka on kaikkine osineen PIENI MAAILMANKAIKKEUS (Sisu Tien Di). Niin on siis myös ihmisen sisäinen puoli — sisäinen olemus taivaasta kotoisin, kuten konfutselaiset sanovat, tai Taon ilmenemismuoto, kuten taolaiset sanovat. Ihminen kehittäytyy ulkonaiselta olemukseltaan yksilöiden moninaisuuteen, joista jokaiseen sisältyy keskeinen yksi elämänprinsiippinä; ainoastaan että se heti — ennen syntymäänsä hedelmöitymisen aikana eroaa polaari-duaalisesti olentoon ja elämään (Sing ja Ming). Olemuksen merkki (Sing) koostuu sydämestä (Sin) ja syntymisestä (Shong). Kiinalaisen käsityskannan mukaan on emotionaalisen tajunnan sijaintipaikka sydän (Sin), joka herätetään tunneperäisin reaktioin viiden aistin kautta ulkomaailman vaikutuksiin. Se, mikä jää jäljelle elämän perustana, kun tunteet eivät ilmene, mikä siis niin sanoen vaeltaa tuonpuoleisessa — ylitajunnallisessa — tilassa, on (Sing) itse olemus. Riippuen tälle käsitteelle suodusta tarkemmasta definitiosta, on aluntein hyvä, jos sitä tarkastellaan ikuisen idean näkökannalta (Mong Dsi), tai alun pitäen vihaisena tai vähintäin neutraalina, niin että se tehdään hyväksi vasta tapojen pitkän kehityksen kautta, kun sitä tarkastellaan empiirishistoriallisen kehityksen näkökohdasta (Sun Kuang).

Olemus (Sing), joka on joka tapauksessa läheinen Logokselle, esiintyy nyt, kun se rupeaa ilmenemään, hyvin kiinteästi elämän (Ming) kanssa. Merkki Ming (elämä) merkitsee oikeastaan kuninkaallista käskyä, sitten määräystä, sallimusta, ihmiselle määrättyä kohtaloa, siis myös elinajan kestoa, käytettävissä olevan elämänvoiman määrää, joten Ming (elämä) on läheinen käsitteelle eroosio. Molemmat prinsiipit ovat ns. yli-individuaalisia. Olemus (Sing) on se, joka tekee ihmisen henkiolentona ihmiseksi. Se on ihmisellä yksilönä, mutta se ulottuu kauas ihmisen yläpuolelle. Elämä (Ming) on siinä mielessä myös yli-individuaalinen, että ihmisen on yksinkertaisesti otettava kohtalonsa, joka ei riipu hänen tahdostaan, sellaisena kuin se on määrätty. Konfutselaisuus näkee siinä taivaasta määrätyn lain, johon on alistuttava; taolaisuus näkee siinä luonnon kirjavan leikin, kulun, joka ei voi kiertää Taon lakeja, joka sellaisenaan on suorastaan sattuma; Kiinassa buddhalaisuus näkee siinä karman vaikutuksen harhan maailmassa.

Näitä duaalipareja vastaa kehollis-persoonallisessa ihmisessä seuraavat polaariset jännitykset: kehon elävöittää kahden sielullisen luomuksen yhteisvaikutus = 1. Hun, jonka olen kääntänyt sanalla Animus, koska se kuuluu Yang-prinsiippiin, ja 2. Po, joka kuuluu Ying-prinsiippiin ja merkitään sanalla Anima. Molemmat ovat käsitteitä, jotka johtuvat kuoleman kulkua seuratessa, minkä vuoksi niillä molemmilla on demonin, eronneen (Gui) ominaismerkki. Anima ajateltiin liittyväksi etuoikeutetusti kehollisiin prosesseihin; se vaipuu kuolemassa maahan ja lahoaa. Animus sen sijaan on korkeampi sielu, joka nousee kuoleman jälkeen ylös ilmaan, missä se toimii vielä jonkin aikaa ja häipyy sitten taivastilaan ts. virtaa takaisin yleiseen elämänsäästiöön. Elävässä ihmisessä vastaavat nämä molemmat määrättyyn asteeseen saakka serebraalista ja solaarista järjestelmää. Animus asuu silmissä, Anima vatsanpohjassa. Animus on valoisa ja liikkuva, Anima on pimeä ja maahan sidottu. Hun'in merkki, Animus, koostuu demonista ja pilvestä, Pon merkki, Anima, demonista ja valkoisesta. Tästä voimme päätellä, kuinka tapaamme ne toisaalla varjosieluna ja kehosieluna. Epäilemättä sisältyy jotain samankaltaisuutta kiinalaiseenkin käsitykseen. Joka tapauksessa meidän on oltava johtamisessa varovaisia, koska vanhimmassa kirjoitustavassa ei vielä ilmene demonin luokkamerkkiä, ja mahdollisesti on kyseessä alkusymboli, joka ei ole edelleen johdettavissa. Joka tapauksessa on Animus — Hun -valoisa Yang-sielu, kun taas Anima — Po — on pimeä Yin-sielu.

Tavallinen myötäpäivään kulkeva ts. laskeva elämänprosessi on sellainen, että molemmat sielut joutuvat tekemisiin toistensa kanssa intellektuaalisena ja animaalisena tekijänä, jolloin tavallisesti tapahtuu niin, että Anima, tylsä tahto, himojen ärsyttämänä pakottaa Animuksen tai intellektin palveluksiinsa. Vähintäänkin siinä määrin, että Animus kääntyy ulospäin, minkä vuoksi Animuksen ja Animan voimat kuluvat ja elämä riutuu. Positiivisena saavutuksena seuraa uuden olennon synnyttäminen, jossa elämä jatkuu ja alkuperäinen olento muuttuu ja tulee loppujen lopuksi olentojen olennoksi. Päätepisteenä on kuolema. Anima vaipuu, Animus nousee, ja Minä pysyy nyt voimansa menettäneenä hädänalaisessa tilassa. Jos Minä on hyväksynyt hukkumismuutoksen, niin se seuraa synkkyyttä ja vaipuu kuoleman kurjaan ahdistukseen raviten itseään vaivaisesti elämän harhakuvilla, jotka sitä yhä edelleen vetävät puoleensa ilman että se pystyisi enää niihin osallistumaan aktiivisesti (tuonela, nälkäiset sielut). Mutta jos se on kuitenkin huolimatta hukkumisesta pyrkinyt ylöspäin, niin se saa ainakin joksikin aikaa, niin kauan kuin jälkeenjääneiden uhrien voimat sitä vahvistavat, suhteellisen autuaan elämän, joka riippuu elämänajan ansioista. Persoonallisuus vetäytyy molemmissa tapauksissa takaisin ja seuraa toimettomuustila: olennosta tulee voimaton aave, koska siltä puuttuvat elämänvoimat ja sen kohtalo on loppunut. Se kokee hyvien ja huonojen tekojensa hedelmät taivaissa ja tuoneloissa, jotka eivät ole kuitenkaan mitään ulkonaisia, vaan ainoastaan pelkästään sisäisiä tiloja. Mitä enemmän se syventyy näihin olotiloihin sitä enemmän se joutuu toimettomuustilaan, kunnes se lopulta katoaa olemassaolon piiristä ja sen sisäiset imaginaatiot muodostavat voimavarauksen, joiden turvin se uuteen äidinsyliin joutuen aloittaa uuden olemassaolon ja elämän. Tämä koko tila on demonin, hengen, poismenneen (kuolleen), takaisin vetäytyneen tila; kiinan kielellä Gui (joka käännetään usein virheellisesti sanalla "paholainen").

Jos elämän aikana onnistuu johdattaa elämänvoimat "vastapäiväiseen" nousevaan liikkeeseen, kun Animus hallitsee Animan voimia, niin tapahtuu vapautuminen ulkonaisista. Ne tunnistetaan, mutta niitä ei himoita. Tällä tavoin nujerretaan harhan voima. Minä vetäytyy pois maailmansidonnaisuudesta ja pysyy kuoleman jälkeen elävänä, koska elämänvoimien "syventäminen" on sen estänyt valumasta ulos ja luonut sille sitävastoin monadin sisäisessä rotatiossa elämänkeskuksen, joka on riippumaton kehollisesta olemassaolosta. Sellainen Minä on jumala, Deus, Shen. Shenin merkki merkitsee: ojentua, toimia, lyhyesti Guin vastakohtaa. Vanhimmissa kirjoituksissa se esitetään kaksinkertaisena meanderikierteenä, joka merkitsee myös salamaa, ukkosta ja sähköpurkausta. Sellaisella olennolla on niin kauan kestävyyttä, kuin sisäinen pyörintä jatkuu. Se voi näkymättömästä vaikuttaa ihmisiin ja innoittaa heitä suuriin ajatuksiin ja jaloihin tekoihin. He ovat vanhan ajan pyhiä ja viisaita, jotka herättävät ja kehittävät ihmisiä vuosituhansia eteenpäin.

Mutta joku rajoittuneisuus säilyy. He ovat yhä vielä persoonallisia ja siis aikaan ja paikkaan rajoittuneita. Mutta he eivät ole kuolemattomia, yhtä vähän kuin taivas ja maa ovat ikuisia. Ikuinen on ainoastaan kultakukka, joka kehkeytyy irtaantumalla sisäisesti kaikesta maallisesta. Ihminen, joka on saavuttanut tämän asteen, transponoi Minänsä. Hän ei ole enää rajoittunut monadiinsa, vaan läpäisee kaiken ilmenneen polarin kaksinaisuuden taikapiirin ja palaa takaisin kahdentumattomaan yhteen, Taoon. Tässä on ero buddhalaisuuden ja taolaisuuden välillä. Buddhalaisuudessa liittyy tähän nirvaanaan palaamiseen Minän täydellinen sammuminen, joka (Minä) on vain harhaa kuten maailmakin. Jollei sitä selitetä kuolemalla, päättymisellä, niin se on joka tapauksessa transsendenssi. Taolaisuudessa on sen sijaan päämääränä, että jollakin tavalla ihmisen aate, kokemuksien jäljet säilyisivät kirkastuksessa. Se on se valo, joka palaa elämän kanssa itseensä ja jota kirjoituksessamme symboloidaan käsitteellä KULTAKUKKA. Lisäksi on muutamalla sanalla selostettava, kuinka muuttuvuuden kirjan (I GING) kahdeksaa merkkiä on käytetty tekstissämme.

Näitä duaalipareja vastaa kehollis-persoonallisessa ihmisessä seuraavat polaariset jännitykset: kehon elävöittää kahden sielullisen luomuksen yhteisvaikutus = 1. Hun, jonka olen kääntänyt sanalla Animus, koska se kuuluu Yang-prinsiippiin, ja 2. Po, joka kuuluu Ying-prinsiippiin ja merkitään sanalla Anima. Molemmat ovat käsitteitä, jotka johtuvat kuoleman kulkua seuratessa, minkä vuoksi niillä molemmilla on demonin, eronneen (Gui) ominaismerkki. Anima ajateltiin liittyväksi etuoikeutetusti kehollisiin prosesseihin; se vaipuu kuolemassa maahan ja lahoaa. Animus sen sijaan on korkeampi sielu, joka nousee kuoleman jälkeen ylös ilmaan, missä se toimii vielä jonkin aikaa ja häipyy sitten taivastilaan ts. virtaa takaisin yleiseen elämänsäästiöön. Elävässä ihmisessä vastaavat nämä molemmat määrättyyn asteeseen saakka serebraalista ja solaarista järjestelmää. Animus asuu silmissä, Anima vatsanpohjassa. Animus on valoisa ja liikkuva, Anima on pimeä ja maahan sidottu. Hun'in merkki, Animus, koostuu demonista ja pilvestä, Pon merkki, Anima, demonista ja valkoisesta. Tästä voimme päätellä, kuinka tapaamme ne toisaalla varjosieluna ja kehosieluna. Epäilemättä sisältyy jotain samankaltaisuutta kiinalaiseenkin käsitykseen. Joka tapauksessa meidän on oltava johtamisessa varovaisia, koska vanhimmassa kirjoitustavassa ei vielä ilmene demonin luokkamerkkiä, ja mahdollisesti on kyseessä alkusymboli, joka ei ole edelleen johdettavissa. Joka tapauksessa on Animus — Hun -valoisa Yang-sielu, kun taas Anima — Po — on pimeä Yin-sielu.

Tavallinen myötäpäivään kulkeva ts. laskeva elämänprosessi on sellainen, että molemmat sielut joutuvat tekemisiin toistensa kanssa intellektuaalisena ja animaalisena tekijänä, jolloin tavallisesti tapahtuu niin, että Anima, tylsä tahto, himojen ärsyttämänä pakottaa Animuksen tai intellektin palveluksiinsa. Vähintäänkin siinä määrin, että Animus kääntyy ulospäin, minkä vuoksi Animuksen ja Animan voimat kuluvat ja elämä riutuu. Positiivisena saavutuksena seuraa uuden olennon synnyttäminen, jossa elämä jatkuu ja alkuperäinen olento muuttuu ja tulee loppujen lopuksi olentojen olennoksi. Päätepisteenä on kuolema. Anima vaipuu, Animus nousee, ja Minä pysyy nyt voimansa menettäneenä hädänalaisessa tilassa. Jos Minä on hyväksynyt hukkumismuutoksen, niin se seuraa synkkyyttä ja vaipuu kuoleman kurjaan ahdistukseen raviten itseään vaivaisesti elämän harhakuvilla, jotka sitä yhä edelleen vetävät puoleensa ilman että se pystyisi enää niihin osallistumaan aktiivisesti (tuonela, nälkäiset sielut). Mutta jos se on kuitenkin huolimatta hukkumisesta pyrkinyt ylöspäin, niin se saa ainakin joksikin aikaa, niin kauan kuin jälkeenjääneiden uhrien voimat sitä vahvistavat, suhteellisen autuaan elämän, joka riippuu elämänajan ansioista. Persoonallisuus vetäytyy molemmissa tapauksissa takaisin ja seuraa toimettomuustila: olennosta tulee voimaton aave, koska siltä puuttuvat elämänvoimat ja sen kohtalo on loppunut. Se kokee hyvien ja huonojen tekojensa hedelmät taivaissa ja tuoneloissa, jotka eivät ole kuitenkaan mitään ulkonaisia, vaan ainoastaan pelkästään sisäisiä tiloja. Mitä enemmän se syventyy näihin olotiloihin sitä enemmän se joutuu toimettomuustilaan, kunnes se lopulta katoaa olemassaolon piiristä ja sen sisäiset imaginaatiot muodostavat voimavarauksen, joiden turvin se uuteen äidinsyliin joutuen aloittaa uuden olemassaolon ja elämän. Tämä koko tila on demonin, hengen, poismenneen (kuolleen), takaisin vetäytyneen tila; kiinan kielellä Gui (joka käännetään usein virheellisesti sanalla "paholainen").

Jos elämän aikana onnistuu johdattaa elämänvoimat "vastapäiväiseen" nousevaan liikkeeseen, kun Animus hallitsee Animan voimia, niin tapahtuu vapautuminen ulkonaisista. Ne tunnistetaan, mutta niitä ei himoita. Tällä tavoin nujerretaan harhan voima. Minä vetäytyy pois maailmansidonnaisuudesta ja pysyy kuoleman jälkeen elävänä, koska elämänvoimien "syventäminen" on sen estänyt valumasta ulos ja luonut sille sitävastoin monadin sisäisessä rotatiossa elämänkeskuksen, joka on riippumaton kehollisesta olemassaolosta. Sellainen Minä on jumala, Deus, Shen. Shenin merkki merkitsee: ojentua, toimia, lyhyesti Guin vastakohtaa. Vanhimmissa kirjoituksissa se esitetään kaksinkertaisena meanderikierteenä, joka merkitsee myös salamaa, ukkosta ja sähköpurkausta. Sellaisella olennolla on niin kauan kestävyyttä, kuin sisäinen pyörintä jatkuu. Se voi näkymättömästä vaikuttaa ihmisiin ja innoittaa heitä suuriin ajatuksiin ja jaloihin tekoihin. He ovat vanhan ajan pyhiä ja viisaita, jotka herättävät ja kehittävät ihmisiä vuosituhansia eteenpäin.

Mutta joku rajoittuneisuus säilyy. He ovat yhä vielä persoonallisia ja siis aikaan ja paikkaan rajoittuneita. Mutta he eivät ole kuolemattomia, yhtä vähän kuin taivas ja maa ovat ikuisia. Ikuinen on ainoastaan kultakukka, joka kehkeytyy irtaantumalla sisäisesti kaikesta maallisesta. Ihminen, joka on saavuttanut tämän asteen, transponoi Minänsä. Hän ei ole enää rajoittunut monadiinsa, vaan läpäisee kaiken ilmenneen polarin kaksinaisuuden taikapiirin ja palaa takaisin kahdentumattomaan yhteen, Taoon. Tässä on ero buddhalaisuuden ja taolaisuuden välillä. Buddhalaisuudessa liittyy tähän nirvaanaan palaamiseen Minän täydellinen sammuminen, joka (Minä) on vain harhaa kuten maailmakin. Jollei sitä selitetä kuolemalla, päättymisellä, niin se on joka tapauksessa transsendenssi. Taolaisuudessa on sen sijaan päämääränä, että jollakin tavalla ihmisen aate, kokemuksien jäljet säilyisivät kirkastuksessa. Se on se valo, joka palaa elämän kanssa itseensä ja jota kirjoituksessamme symboloidaan käsitteellä KULTAKUKKA. Lisäksi on muutamalla sanalla selostettava, kuinka muuttuvuuden kirjan (I GING) kahdeksaa merkkiä on käytetty tekstissämme.

k-kukka.gif (21327 bytes)

Merkki Li — aurinko, tuli, kirkas (kiinnittyvä), merkitsee hyvin paljon tässä valouskonnossa. Se asuu silmissä, se muodostaa suojaavan piirin, ja se saa aikaan jälleensyntymisen.

Merkki Kun — maa, vastaanottava, on toinen kahdesta alkuprinsiipistä, nimittäin Yin-prinsiippi, joka on sekaantunut maan voimiin. Se on maa, joka vastaanottaa taivaan siemenen peltoonsa ja muovaa sitä.

Merkki Dui — meri, hämärä, iloinen, on päätöstila, — Yinpuolen tila ja siksi syksyyn kuuluva.

Merkki Kien — taivas, luova, voimakas, on Yang-prinsiipin toteutus, joka hedelmöittää Kun'in, vastaanottavan.

Merkki Kan — vesi, pohjaton, on Lin vastakohta jo ulkonaiselta olemukseltaan. Se kuvaa eroottista aluetta, kun Li edustaa Logosta. Li on aurinko ja Kan kuu. Kan'in ja Lin häät ovat maaginen tapahtuma, joka synnyttää lapsen, uuden ihmisen. Merkki Gen vuori, rauhallisuus, on meditaation kuva, joka ulkonaisen rauhallisuudella aikaansaa elävän syventäminen. Siksi Gen on se paikka, missä kuolema ja elämä koskettavat toisiaan, missä kuoleminen ja syntyminen täyttyvät.

Richard Wilhelm

bar_kr-seur-.gif (3907 bytes)

{Kaksi lukua varsinaisesta teoksesta Tai I Gin Hua Dsung Dši :}

 

IV  Valon kiertoliike ja hengityksen rytmitys

Mestari Lü Dsu puhui: Päätös on tehtävä kootuin sydämin, älä etsi menestystä, menestys tulee itsestään. Ensimmäisessä irrotusvaiheessa tapahtuu tavallisesti kaksi virhettä: verkkaisuus ja hajanaisuus. Mutta niistä päästään: sydäntä ei saa liittää niin kovasti hengitykseen. Hengitys tulee sydämestä. [Alaviite: Kiinalaisen hengityksen merkki "Si" koostuu merkistä "Sin" = sydän, "tajunta". Voidaan siis selittää: "tulee sydämestä"', "lähtöisin sydämestä", "sillä on alku sydämessä", mutta minulle se merkitsee tilannetta "rauha", koska sydän on itsellään.]

Mitä sydämestä lähtee, on hengitys. Kun sydän liikkuu, syntyy hengitysvoima. Hengitysvoima on alkuaan muuttunutta sydäntoimintaa. Jos mielikuvituksemme liikkuu hyvin nopeasti, niin äkkiarvaamatta tulee harhakuvitelmia, joita aina saattelee hengenveto, sillä tämä sisäinen ja ulkonainen hengitys ovat toisistaan riippuvaisia kuin ääni ja kaiku. Päivittäin suoritamme lukemattomia hengenvetoja ja vastaavasti koemme myös lukemattomia harhakuvitelmia. Ja niin haihtuu hengen selkeys kuin puu kuivuu ja tuhka häviää.

Eikö meillä saisi olla mielikuvitusta? Emmehän voi olla ilman mielikuvitelmista. Eikö olisi hengitettävä? Eihän kukaan voi olla hengittämättä. Paras aine on sairaudesta tehty lääke. Koska nyt sydän ja hengitys ovat toisistaan riippuvaisia, niin valon kiertoliike on yhdistettävä hengityksen rytmitykseen. Siihen tarvitaan ennen kaikkea korvanvaloa. On olemassa korvanvalo ja silmänvalo. Silmänvalo on yhdistetty ulkopuolinen auringon ja kuun valo. Korvanvalo on yhdistetty sisäinen auringon ja kuun siemen. Siemen on siis valo kristalloidussa muodossa. Molemmilla on sama alku ja erona vain nimi. Siksi ymmärrys (korva) ja selkeys (silmä) ovat yhdessä yksi ja sama vaikuttava valo.

Istuessamme käytetään silmiä silmäluomien painumisen jälkeen luotilangan asettamiseksi ja valo käännetään alas. Jollei alaskääntäminen tahdo onnistua, niin sydän suunnataan hengityksen kuuntelemiseen. Ulos- ja sisäänhengitystä ei saa kuulla korvalla. Mitä kuullaan on juuri, ettei ole ääntä. Jos kuuluu ääni, on hengitys liian karkeaa ja pinnallista eikä virtaa vapauteen. Sitten on sydän saatava aivan kevyeksi ja vähäiseksi. Mitä enemmän se irrotetaan, sitä vähäisemmäksi se tulee; mitä vähäisemmäksi, sitä rauhallisemmaksi. Yhtäkkiä tulee niin hiljaista, että se loppuu. Sitten ilmenee hengitys, ja sydämen hahmo voidaan tiedostaa. Jos sydän on hieno, niin hengityskin on hieno; sillä sydämen jokainen liike saa aikaan hengitysvoimaa. Jos hengitys on niin hienoa, niin sydänkin on hieno; sillä hengitysvoiman jokainen liike vaikuttaa sydämeen. Sydämeen tähystäminen alkaa sillä, että hoitaa hengitysvoimaa. Sydämeen ei voi vaikuttaa suoraan. Siksi pidätytään hengitysvoimaan käytäntönä. Se on sitä, jota nimitetään kootuksi hengitysvoimaksi.

Lapset, ettekö ymmärrä liikkeen olemusta? Liike saadaan aikaan ulkoisin keinoin. Se on vain hillitsemisen toinen nimi. Sydän voidaan sada esimerkiksi juosten liikkeeseen. Eikö saada myös kootulla rauhalla hiljaiseksi? Suuret pyhät, jotka totesivat, kuinka sydän ja hengitysvoima vaikuttavat toisiinsa, ovat keksineet helpottavan menetelmän auttaakseen jälkimaailmaa.

Eliksiirin kirjassa (= kultaisen elämänhelmen lahkon salakirjassa) lukee: "Kana voi hautoa munansa, koska sen sydän kuulee". Se on tärkeä taikalause. Syy, miksi kana voi hautoa, on lämmön voima. Lämmön voima voi kuitenkin lämmittää vain kuorta eikä työntyä sisään. Siksi kana johtaa tämän voiman sisään sydämellään. Sen se tekee kuulollaan. Sillä se keskittää koko sydämensä. Kun sydän tunkeutuu sisään, virtaa voima sisään, ja poikanen ottaa vastaan lämmön voiman ja tulee eläväksi. Siksi kanalla on taipumus, kun se jättää vaikka vain hetkeksi pesänsä, kuunnella aina kuulostavin käännetyin korvin: hengen keskittyminen ei koe tällä tavalla keskeytystä. Koska hengen keskittyminen ei ole keskeytystä, niin lämmön voima ei kärsi keskeytystä, ei päivällä eikä yölläkään, ja henki herää elämään. Hengen herääminen tapahtuu, koska sydän on ensin kuollut. Jos ihminen voi antaa sydämensä kuolla, niin alkuhenki herää elämään. Sydämensä tappaminen ei merkitse sydämen kuivumista ja kuihtumista, vaan se merkitsee, että se on tullut jakamattomaksi ja kootuksi yhdeksi.

Buddha sanoi: "Kun kiinnität sydämesi yhteen pisteeseen, niin sinulle ei ole mikään mahdotonta". Sydän juoksee helposti pois, ja siksi se pitää koota hengitysvoimalla. Hengitysvoima tulee helposti karkeaksi, ja siksi se pitää hienontaa sydämellä. Kun tekee näin, niin saattaa tapahtua, ettei se kiinnity.

Molemmat virheet, verkkaisuus ja hajamielisyys, voitetaan työllä, jota on harjoitettava päivittäin keskeytyksettä; sitten saavutetaan tulos varmasti. Jollei meditaatiossa istu, niin tulee huomaamattaan helposti hajamieliseksi. Tulla tietoiseksi hajamielisyydestään on juuri se mekanismi, joka johtaa hajamielisyyden voittamiseen. Verkkaisuus, josta ei ole tietoinen, ja verkkaisuus, josta on tietoinen, ovat tuhansien kilometrien etäisyydellä toisistaan. Tiedostamaton verkkaisuus on todella verkkaisuutta, mutta tietoinen verkkaisuus ei ole täydellisesti verkkaisuutta, koska siihen sisältyy myös selkeyttä. Hajamielisyys perustuu siihen, että henki harhailee edestakaisin, verkkaisuus siihen, että henki ei ole vielä puhdas. Hajamielisyys on paljon helpompi parantaa kuin verkkaisuus. Se on kuin sairaudenkin laita; kun tuntee kipua, niin sitä voi lievittää lääkkeellä. Mutta verkkaisuus muistuttaa sairautta, johon liittyy tunteettomuus. Hajamielisyys voidaan koota — keskittää, sekavuus voidaan järjestää, mutta verkkaisuus ja vajoaminen muisteluksiin ovat tylsiä ja pimeitä. Hajamielisyydellä ja sekavuudella on vielä yksi paikka, mutta verkkaisuudessa ja vajoamisessa muisteluksiin on toiminnassa yksinomaan Anima. Hajamielisyydessä on vielä Animus läsnä, mutta verkkaisuudessa vallitsee yksinomaan pimeys. Jos tulee meditaatiossa uneliaaksi, niin se on verkkaisuuden aikaansaamaa. Verkkaisuuden voittamisessa auttaa ainoastaan hengitys. Vaikka nenän ja suun kautta ulos ja sisään virtaava hengitys ei ole todellista hengitystä, niin todellisen hengityksen ulos- ja sisäänvirtaaminen tapahtuu kuitenkin sen yhteydessä.

Istuessamme on siksi sydän pidettävä aina rauhallisena ja voima koottuna. Kuinka sydän voidaan saada rauhalliseksi? Hengityksellä. Hengityksen ulos- ja sisäänvirtaamisen saa ainoastaan sydän tajuta, sitä ei saa kuulla korvin. Kun sitä ei kuulla, niin hengitys on hienoa, kun se on hieno, niin se on puhdas. Jos sen kuulee, niin hengitysvoima on karkeaa, ja kun se on karkeaa, se on sameaa. Kun se on sameaa, syntyy verkkaisuutta ja synkkämielisyyttä ja tekee mieli nukkua. Senhän ymmärtää jokainen itsestään. Jokaisen olisi opittava käyttämään hengittäessään sydäntään oikein. Se on tapa ilman tapaa. Valo saa langeta kuuntelulle vain hyvin hiljaa. Tämä lause sisältää salaisen merkityksen. Mitä merkitsee: antaa valon langeta? Se on silmänvalon omaa säteilyä. Silmät katselevat vain sisään eikä ulos. Tuntea valoa katsomatta ulos eli katsoen sisään, — siinä ei ole kyse todellisesta sisäänpäinkatsomisesta. Mitä merkitsee kuulla? Se on korvanvalon omaa kuulemista. Korva kuuntelee ainoastaan sisään ilman että se kuuntelisi ulos. Kuuntelematta ulos, tuntea valoisuutta, merkitsee kuuntelemista sisään; se ei merkitse todellista kuuntelemista sisäänpäin. Tässä kuulemisessa kuullaan ainoastaan, ettei kuulu yhtään ääntä; tässä näkemisessä nähdään vain, ettei ole mitään hahmoa. Kun silmä ei katsele ulospäin eikä korva kuuntele ulospäin, niin ne sulkeutuvat toisiinsa kääntyen sisäänpäin vaipuneina. Ainoastaan kun katselee sisäänpäin ja kuuntelee sisäänpäin, niin elimistö ei mene ulospäin eikä vaivu myöskään sisäänpäin. Tällä tavalla voidaan voittaa verkkaisuus ja vaipuminen haaveluihin. Se on auringon ja kuun siemenen ja valon yhteys.

Jos verkkaisuudesta tulee unelias olo, noustaan ylös ja liikutaan vähän. Kun henki on jälleen kirkas, istuudutaan uudestaan. Jos on aamuisin aikaa, niin istutaan mielellään ylhäällä suitsutuskynttilän palaessa alhaalla, se on parasta. Iltapäivisin häiritsevät inhimilliset asiat ja siksi vaivutaan helposti verkkaisuuteen. Mutta ei pidä päätyä suitsutuskynttilään ehtona. Ainoastaan täytyy jättää syrjään kaikki sekaannukset ja istua jonkin aikaa aivan hiljaa. Myöhemmin onnistutaan sitten vaipumatta verkkaisuuteen tai nukahtamatta siihen.

Tämän kappaleen pääajatus on se, että valon kiertoliikkeessä on tärkeintä hengityksen rytmitys. Mitä enemmän työ etenee, sitä syvemmäksi oppi tulee. Oppilaan on saatava valon kiertoliikkeessä sydän ja hengitys toistensa yhteyteen, jotta verkkaisuuden ja hajamielisyyden haitat estetään. Mestari pelkää, että aloittelijat saavat istumisen aikana, juuri kun he ovat painaneet silmäluomensa alas, sekavia mielikuvia, jotka panevat sydämen kovemmin liikkeelle, niin että sitä on vaikea ohjata. Siksi hän opettaa hengityksen laskemisen ja sydämen ajatusten kokoamisen harjoittamisen, jotta estetään, että hengenvoima virtaa ulos.

Koska hengitys tulee sydämestä, niin rytmitön hengitys tulee sydämen rauhattomuudesta. Siksi on hengitettävä ulos ja sisään äärimmäisen rauhallisesti, niin että hengitys jää korvan kuulemattomaksi ja ainoastaan sydän laskee aivan hiljaa hengitysvedot. Jos sydän unohtaa hengitysvetojen laskemisen, niin se on merkki siitä, että sydän on paennut ulos. Siksi täytyy sydän kiinnittää. Jollei korva kuuntele huolellisena tai silmät eivät katsele nenänvartta, niin tapahtuu, että sydän pakenee ulos tai tulee uni. Se on merkki siitä, että tilanne muuttuu sekavaksi ja mietteliääksi ja siemenhenki on saatava järjestykseen. Jollei silmäluomia laskiessa alas ja suuntaa otettaessa nenän mukaan suljeta suuta ja pidetä hampaita yhdessä, niin tapahtuu helposti, että sydän rientää ulos; silloin täytyy suu sulkea nopeasti ja hampaat purra kevyesti yhteen. Viisi aistia suuntautuvat sydämen mukaan ja hengen on otettava hengitysvoima avuksi, jotta sydän ja hengitys pääsevät sopusointuun. Tällä tavalla tarvitaan korkeintaan muutamia neljännestunteja kestävä päivittäinen työ. Tällöin sydän ja hengitys pääsevät itsestään oikeaan keskinäiseen yhteisvaikutukseen ja sopusointuun. Sitten ei tarvitse enää laskea ja hengitys tulee itsestään rytmiseksi. Kun hengitys on rytminen, niin verkkaisuuden ja hajanaisuuden virheet katoavat aikaa myöten aivan itsestään.

 

VI  Tunnusmerkillisiä kokemuksia valon kiertoliikkeessä

Mestari Lü kertoi: On olemassa monenlaisia tunnusmerkillisiä kokemuksia. Ei saa tyytyä pieniin vaatimuksiin, vaan on kohottava ajatukseen, että kaikki eliöt on lunastettava, vapautettava. Ei saa tyytyä olemaan kevein ja huolettomin sydämin, vaan on pyrittävä siihen, että sanat todistetaan teoilla.

Jos hengellä on rauhan vallitessa jatkuvasti suuren iloisuuden tunne, kuin olisi humalassa tai vasta kylpenyt, niin tämä on merkki, että valoisa prinsiippi on koko kehossa harmoninen; silloin alkaa kultakukka kehkeytyä nuppuun. Kun edelleenkin kaikki aukot ovat hiljaa ja hopeinen kuu loistaa keskitaivaalla ja on sellainen tunne, että tämä suuri maa on valon ja kirkkauden maailma, niin se on merkki siitä, että sydämen keho avautuu selkeyteen. Se on merkki siitä, että kultakukka aukeaa.

Koko keho tuntee olonsa lujaksi ja voimakkaaksi. Se ei pelkää myrskyä eikä raekuuroa. Asiat, joita toiset ihmiset pitävät harmittavina, eivät voi minulta — kun joudun tällaisten asioiden kanssa tekemisiin — pilata tai sameuttaa siemenhengen kirkkautta. Keltainen kulta täyttää talon, valkoinen nefriitti muodostaa portaat. Maailman asiat, jotka koskettavat hiuksenhienosti todellista voimaa, tulevat hetkessä eläviksi. Punainen veri muuttuu maidoksi. Vaivainen ihmiskeho on merkityksetöntä kultaa ja jalokiveä. Tämä on merkki siitä, että kultakukka kristalloituu.

Menestyksellisen kontemplaation kirjassa (Ging Guan Ging) lukee: "Aurinko laskee suureen veteen ja puurivien lumoavat kuvat syntyvät". Auringon lasku merkitsee, että kaaokseen (=maailma ennen ilmenemistä, vain kuviteltava maailma) on luotu perustus: se on polaariton tila (Wu Gin). Korkein hyve on kuin vesi, puhdas ja tahraton. Se on suuren polaarisuuden herra, jumala, joka ilmenee järistyksessä (Dshen). [Alaviite: Dshen on ukkosen, kevään, idän, puun merkki. Luoja, taivas, on tässä jaottelussa luoteessa, syvyys pohjoisessa.]

Järistyksen kuva on puu, siksi esiintyy puurivien kuva. Seitsenkertainen puurivistö merkitsee seitsemän kehonaukon valoa (tai sydänaukkojen). Luoteessa on luojan suunta. Kun se siirtyy yhden paikan verran, niin siinä on syvyys. Aurinko, joka laskee suureen veteen, on luojan ja syvyyden kuva. Syvyys on keskiyön suunta (hiiri, Dsi, pohjoinen). Talvipäivänseisauksen aikana on ukkonen (Dshen) maan keskustassa aivan piilossa ja peitettynä. Vasta kun järistyksen merkki on saavutettu, ilmenee valopooli jälleen maapallon yläpuolelle. Se on puurivien kuva. Seuraava voidaan päätellä vastaavasti.

Toinen kappale merkitsee perustuksen pystytystä sille. Suuri maailma on kuin jäätä, lasinen jalokivimaailma. Valoloiste kristalloituu vähitellen. Siksi syntyy suuri terassi ja sille ilmestyy hetken kuluttua Buddha. Kun tämä kultaolento saapuu, kuka hän voisi olla muu kuin Buddha, sillä Buddha on suuren valaistuksen kultainen pyhä. Tämä on suuri tunnusmerkkinen kokemus.

Nyt on kaksi tunnusmerkkistä kokemusta, jotka voidaan todistaa. Ensimmäinen on, että on päässyt meditaatiotilaan, jumalat ovat laaksossa (vrt. Laotse, Taoteking, kpl. 6).

Siellä kuulee ihminen ihmisten puhuvan kuin noin sadan askeleen etäisyydessä, jokaisen erikseen selvästi. Mutta äänet kuuluvat kuin kaiku laaksossa. Ne kuuluvat aina, itseään ei koskaan kuule. Tätä nimitetään jumalien läsnäoloksi laaksossa.

Joskus voidaan kokea seuraavaa: Kun on rauha, niin silmien valo alkaa liekehtiä, että kaikki tulee aivan valoisaksi, kuin olisi pilvien sisällä. Kun avaa silmät ja etsii kehoaan, niin sitä ei enää löydykään. Tätä nimitetään: "Tyhjässä huoneessa tulee valoisaa". Silloin on sisällä ja ulkona kaikki yhtä valoisaa. Se on sangen edullinen merkki.

Tai kun istuu meditaatiossa, muuttuu lihallinen keho aivan kimaltelevaksi kuin silkki tai nefriitti. Istuminen on vaikeaa, on kuin olisi kohotettu ylös. Tämä merkitsee: "Henki palaa takaisin taivaaseen". Hetken kuluttua voi kokea, että leijuu todella ylös.

Nämä kolme kokemusta voi jo nyt tehdä. Mutta kaikkea ei voi kuvata. Ihmisen taipumusten mukaan ilmestyy jokaiselle erilaisia asioita. Jos kokee edellä kuvatut seikat, niin se merkitsee hyvää taipumusta. Näiden asioiden suhteen on kuin joisi vettä. Itse huomaa, kun juo, onko vesi lämmintä vai kylmää. Siksi täytyy näistä kokemuksista itse vakuuttua, vasta sitten ne ovat aitoja.
 

bar_kr-seur-.gif (3907 bytes)

Etusivu                       Eri uskonnot -sivu