M. S.

Buddha ja neljä suurta totuutta

Buddhalaiset kirjoitukset

Buddhan kuoleman jälkeen säilyivät hänen opetuksensa viitisensataa vuotta suullisena perimätietona munkkien keskuudessa. Vasta ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla alkoivat ceylonilaiset munkit merkitä opetuspuheet muistiin ja kirjoittivat ne paalinkielellä palmunlehdille, jotka koottiin kirjoiksi.

Länsimaissa Buddhan opista tunnettiin pitkään vain katkelmia, joita lähetyssaarnaajat ja matkustajat olivat tuoneet mukanaan ja joita usein oli tulkittu väärin. Vasta 1800-luvulla eurooppalaiset indologit löysivät paalinkieliset ja sanskritinkieliset tekstit ja alkoivat tutkia ja kääntää niitä. Sen jälkeen kun Buddhan opetuspuheita on julkaistu käännöksinä on mielenkiinto oppia kohtaan alkanut levitä laajempiin piireihin ja ollut jatkuvasti kasvamassa sekä Euroopassa että Amerikassa.

Buddhan oppiin kohdistuva tutkimus pyrkii erottamaan alkuperäisestä opista kaikki 2500 vuoden aikana siihen tehdyt lisäykset, joista aasialainen traditio monin kohdin yhä pitää kiinni.

Paalinkielisten kanonisten kirjoitusten on tähän asti katsottu edustavan vanhinta Buddhan oppia, mutta nykyinen tutkimus on todennut, että sanskritinkielinen kaanon ja laaja kiinankielinen kaanon ovat myös hyvin vanhaa perua, siitä huolimatta että ne kirjoitettiin muistiin myöhemmin kuin paalinkieliset tekstit. Osa hävinneistä sanskritinkielisistä teksteistä on säilynyt tiibetinkielisinä käännöksinä, jotka odottavat kääntämistä jollekin Euroopan kielelle. Näiden tiibetiläisten tekstien toivotaan tuovan lisävalaistusta vanhimpaan buddhalaisuuteen.

Buddhan opin levikki

Buddhalaisuus syntyi Pohjois-Intiassa, josta se nopeasti levisi muihin osiin Intian mannermaata. Kuningas Asoka (hallitsi noin vuodesta 268 vuoteen 233 eKr.) korotti buddhalaisuuden valtionuskonnoksi Intiassa. Intiasta oppi levisi Ceylonille, Burmaan, Thaimaahan, Kambodzaan, Kiinaan ja Japaniin sekä myöhemmin Tiibetiin. Noin 1000 vuotta Buddhan kuoleman jälkeen buddhalaisuus menetti keskeisen asemansa Intiassa sulautuen elinvoimaiseen hinduismiin, joka ilmeisesti vastasi paremmin Intian kansojen luonnetta ja yhteiskuntamuotoja.

Ceylonin ja Taka-Intian buddhalaisuuden edustajat paalinkielisine teksteineen pitävät omaa käsitystään opin alkuperäisenä muotona. Kiinan ja Japanin buddhalaiset taas nojautuvat sanskritin- ja kiinankielisiin teksteihin ja pitävät niitä opin kehittyneempänä muotona kuin ceylonilaisten koulukuntaa, joka on heidän mielestään vanhoillinen. Kaukaisin itäinen haarake on Zen-buddhismi, jonka maaperästä Kiinan klassilliset taidekaudet ovat lähtöisin. Tiibetissä Buddhan oppi sekoittui kansalliseen Bon-oppiin luoden länsimaissa lamaismin nimellä tunnetun opin.

Buddhalaisuus Euroopassa

Lukuisten seurojen ja yhdistysten olemassaolo Euroopan eri maissa ja Amerikassa todistaa, että Buddhan oppia kohtaan tunnetaan kiinnostusta. Toinen merkki lisääntyneestä kiinnostuksesta on buddhalaisuutta koskevan kirjallisuuden yhä kasvava määrä. Tehdään sekä käännöksiä aasialaisista kielistä että kirjoitetaan tutkielmia eurooppalaisilla kielillä. Myös buddhalaisten munkkien toiminta Euroopassa osoittaa kiinnostusta asiaa kohtaan. Munkit ovat synnynnäisiä länsimaalaisia, jotka ovat saaneet koulutuksensa osittain Euroopassa, osittain Aasiassa. Buddhalaisuuden keskuksia, jotka samalla ovat munkkien kotipaikkana, on nykyään olemassa mm. Lontoossa, Berliinissä ja Hampurin seutuvilla. Viimeksi perustettiin muutamia vuosia sitten Haus der Stille – Hiljaisuuden Talo Roseburgin kylään lähelle Hampuria. Tämän talon ovat Buddhan opista kiinnostuneet yksityishenkilöt lahjoituksillaan saaneet hankituksi. Heidän tarkoituksenaan on myös ollut luoda rauhallinen keidas, johon voidaan vetäytyä lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa tutkimaan oppia tai harjoittamaan mietiskelyä. Kolmena ensimmäisenä toimintavuotena on järjestetty kolmisenkymmentä viikon kestävää seminaaria, joissa opettajina on toiminut sekä eurooppalaisia että aasialaisia maallikkoja ja munkkeja.

Maailmassa on nykyään arviolta 150 miljoonaa buddhalaisuuden kannattajaa. Tämän mukaan buddhalaisuus on maailman suurten uskontojen joukossa neljännellä sijalla kristinuskon, islamin ja hinduismin jälkeen.

Buddha ihmisenä

Buddha ei ole henkilönimi, vaan sana tarkoittaa "valaistunutta". Henkilö, joka sai tämän lisänimityksen oli nimeltään Siddhattha Gotama — sanskritinkielinen muoto on Sidhartha Gautama. Gotaman elämästä on jäänyt meille vain muutamia harvoja historiallisia tosiseikkoja. Elämäkertaa tavanomaisessa mielessä ei ole olemassa, koska muinaisessa Intiassa ihmisen fyysiselle puolelle ei yleensä pantu suurta painoa. Sitä lukuisammat ovat myöhempien aikojen lengendaariset kertomukset, jotka loivat idän sadunhohdetta Gotaman henkilöhahmon ympärille.

Gotama syntyi noin 650 eKr. Kapilavatthussa, joka sijaitsee nykyisen Nepalin etelärajalla Intiassa. Hänen äitinsä Maya kuoli kohta hänen syntymänsä jälkeen ja äidin tilalle kasvattajaksi tuli äidin sisko Mahapajapiti. Gotamalla oli myös vaimo ja Rahula-niminen poika. Myöhemmin nämäkin henkilöt liittyivät Gotama Buddhan oppilaiksi.

Ensimmäiset 29 vuotta Gotama vietti isänsä ylellisessä ruhtinashovissa, jossa häntä huolellisesti suojeltiin näkemästä ympärillä olevaa elämän kärsimystä ja kurjuutta. Legendan mukaan hän kuitenkin eräänä päivänä ensimmäistä kertaa elämässään näki sairaan ihmisen, vanhan ihmisen ja kuolleen ihmisen sekä sai tietää, että hänkin oli altis sairaudelle, vanhuudelle ja kuolemalle. Nähtyään vielä vaeltavan munkin, hurskauden ja sisäisen rauhan perikuvan, Gotama päätti luopua ylellisyydestä ja rikkaudesta ja lähteä etsimään totuutta.

Hän omaksui kaiken tiedon, minkä sen ajan oppineet pystyivät antamaan hänelle, mutta ei löytänyt vastausta filosofiasta. Hän harjoitti mitä ankarinta askeesia niin että elonkipinä tuskin enää säilyi hänen laihtuneessa ruumiissaan, mutta tätäkään tietä hän ei löytänyt kysymyksiinsä ratkaisua. Sitten kerran kuusi vuotta kotoa lähtemisensä jälkeen hän istui puun alla vaipuneena syvään mietiskelyyn. Tästä mietiskelystä hän heräsi buddhana, valaistuneena. Hän oli löytänyt vastauksen: neljä suurta totuutta.

Löydettyään totuuden hän päätti opettaa sen tietämättömyydessä eläville ja kärsiville ihmisille. Nyt alkoi hänen pitkä 45-vuotinen opettajakautensa. Hän kulki Pohjois-Intiassa paikasta toiseen, kuten siihen aikaan oli opettajien tapana, ja hänen ympärilleen kerääntyi yhä kasvavia ryhmiä kiinnostuneita ja oppilaita. Vuonna 480 eKr. hän vihdoin siirtyi 80-vuotiaana parinirvanaan, mikä tarkoittaa, ettei hän enää synny jälleen. "Elämän ja kuoleman kiertokulku päättyi hänen kohdaltaan, karman laki ei hänessä toiminut enää, hän oli tehnyt tehtävänsä".

Buddha on siis historiallinen henkilö, opettaja Intian monien muiden opettajien joukossa. Hän osoitti ihmisille tien, joka johtaa pois kärsimyksestä nirvanaan. Siten ei ollut mitään syytä korottaa häntä jumaluudeksi tai muuksi palvonnan kohteeksi. Buddhan henkilöä ei koskaan kuvattu alkuaikoina. Hänen fyysinen henkilönsä oli merkitystä vailla, vain hänen opettamassa oppi oli tärkeä. Myöhemmin unohtui kuitenkin tämä alkuperäinen tarkoitus ja suurta kauneusarvoa omaavia Buddhan kuvia luotiin. Buddhan kuvat eivät tietenkään yritä kuvata fyysisen Gotaman piirteitä, eikä niiden tarkoituksena myöskään ollut olla historiallisen henkilön muistomerkkejä ja vielä vähemmän olla minkäänlaisen palvonnan kohteena. Buddhan kuva esittää hengen täydellistymää muuttuvassa maailmassa, on sanottu, ja kunnioituksen kohteena on vain kuvassa ilmennyt tai symbolisoitu henkisyys.

Buddhan oppi

Siihen aikaan kun Buddha aloitti opettajatoimensa vaelsi monia opettajia ja saarnamiehiä ympäri Intiaa filosofoiden ja väitellen, onko maailma ääretön vai äärellinen, onko minuus ikuinen vai häviävä ja onko kuolematonta sielua olemassa vai eikö sitä ole. Materialistit opettivat, että kaikki päättyy kuolemaan. Vanhan veda-opin persoonaton ja absoluuttinen korkein tulkittiin persoonalliseksi jumalaksi, Brahmaksi. Riideltiin tahdon vapaudesta ja välttämättömyyden laista. Skeptikot opettivat: totuutta ei ole tai että kaikki on yhtä totta tai yhtä epätotta. Tässä mielipiteitten, teorioitten ja spekulaatioiden mellakassa esiintyi Gotama ja opetti, miksi elämään liittyy kärsimystä osoittaen tien, joka johtaa pois kärsimyksestä.

Buddhan opin ytimen muodostavat neljä suurta totuutta, jotka selittävät maailmassa olevan kärsimyksen, kärsimyksen syyn, kärsimyksen voittamisen ja osoittavat tien, joka johtaa kärsimyksen voittamiseen. Se, joka kulkee tätä tietä ja saavuttaa päämäärän on saavuttanut vapautumisen, nirvanan.

Kärsimyksen syy

Aistimaailmalla ei ole kestoa, opettaa Buddha. Sen muodostavat vain jatkuvat muutokset, se koostuu syyn ja seurauksen vaihteluista ja vain muisti ja muutosprosessin jatkuvuus synnyttävät vaikutelman jostakin pysyvästä, samalla tavalla kuin virtaava vesi tuntuu liikkumattomalta vaikka se vaihtuu lakkaamatta. Se, mikä on muuttumaton, on aisti-maailman tuolla puolen. Sitä Buddha kutsuu nimellä nirvana.

Toinen suuri totuus selittää, että suru ja kärsimys syntyvät siksi, että ihmisten halut ja pyyteet kohdistuvat katoavaisuuden lain alaisiin kohteisiin ja että ihmiset tietämättöminä ilmiömaailman tosi luonteesta takertuvat näihin alati muuttuvien ilmiöihin. Pyyde esiintyy mitä vaihtelevimmissa muodoissa, karkealta aistillisesta pyyteestä aina korkeisiin esteettisiin ja eetillisiin pyyteisiin, mutta pyyteen kohteena on kuitenkin aina sellainen ilmiö, jonka koemme viidellä aistillamme tai ajatuskyvyllämme. Pyyde esiintyy myös negatiivisessa muodossa vastenmielisyytenä, vihana ja kaikenlaisena kaunana. Kolmas kärsimyksen syy on tietämättömyys eli harha, kiinnipitäminen vääristä mielipiteistä, opeista ja teorioista.

Toinen totuus opettaa edelleen, ettei mikään voi syntyä ilman syytä, että ihmisen kohtalo muovautuu hänen aikaisemmista teoistaan ja että hänen tulevaisuutensa on hänen menneisyytensä sato. Sekä hyvien että pahojen ajatusten, sanojen ja tekojen seuraukset "seuraavat tekijäänsä niin kuin rattaan pyörät seuraavat vetojuhdan kaviota".

Buddha tähdentää nykyhetken ratkaisevaa merkitystä ja huomauttaa, että ainoa hetki, mihin voidaan vaikuttaa suoraan on se silmänräpäys, joka riippuu jo olleen ja vielä tulematta olevan välillä.

Jälleensyntymä, karma ja nirvana

ovat ne käsitteet, jotka lähinnä liitetään buddhalaisuuteen ja yleensä itämaiseen ajatteluun. Muinaisaikojen bramaanit opettivat, että ilman määrättyjä tietoja oli ihmisen oltava kuolevainen ja yhä uudestaan palattava elämään maan päälle, kunnes hän oli päässyt tuohon tietoon. Näin syntyi oppi jälleensyntymästä jo kauan ennen Buddhan aikaa.

Buddhan mukaan pyyde ja ihmisessä olevan harhan määrä ovat vaikuttimena hänen pahoihin ja hyviin tekoihinsa ja saavat hänet takertumaan sellaiseen, jolla ei ole pysyvyyttä tai omaa arvoa ja joka yhä uudestaan työntää häntä eteenpäin kohti hajoamista, kuolemaa ja uutta jälleensyntymää, kunnes hän saavuttaa tilan, jossa ei enää ole minkäänlaista pyydettä. Tätä hyvien ja pahojen tekojen "perintömassaa", jonka muodostavat sellaiset pahat ja hyvät teot, joiden seuraukset eivät vielä ole toteutuneet, kutsuvat intialaiset karmaksi ja se on syynä siihen, että toiset ihmiset syntyvät kurjuuteen ja toiset onnelliseen elämään. Niin kauan kuin on hiukankaan jäljellä piileviä yllykkeitä, kokemuksia joita on torjuttu alitajuntaan, ihminen on kahlehdittu kuoleman ja jälleensyntymisen kiertokulkuun.

Ammoisista ajoista on intialainen ajattelu pohtinut kysymystä, miten olisi mahdollista vapautua tästä kiertokulusta. Erilaiset filosofis-uskonnolliset opit ovat antaneet kukin oman selityksensä; niin myös Buddhan oppi.

Buddhalaisten pyrkimysten päämääränä oleva vapautuminen on vapautumista pyyteestä, vihasta ja harhasta. Kun ihminen on voittanut nämä hän on saavuttanut nirvanan ja sillä pelastunut jälleensyntymän kiertokulusta. Buddha on toistamiseen vastannut kysymykseen, mitä on nirvana sanoen, että se on vapaana olemista pyyteestä, vihasta ja harhasta. Vapaana oleminen kaikesta sidonnaisuudesta ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen ei saisi iloita hyvästä ja kauniista, vaan ainoastaan, ettei hänen ole pyydettävä sitä, ei tarrauduttava siihen, ei haluttava pitää sitä itseään varten. Ihminen on vapaa silloin, kun hän voi jättää kaiken käsistään yhtä rauhallisena kuin kohdatessaan sen.

Neljäs suuri totuus lopuksi selvittää, millä tavalla vapautuminen tapahtuu, miten siihen päästään.

Totuus kahdeksanosaisesta tiestä

Buddhan oppi on oppi kahdeksanosaisesta tiestä, joka on keskitie niiden kahden äärimmäisyyden välillä, joita Buddha itse oli kokenut: elämä ylellisyydessä ja aistien nautinnoissa ja elämä ankarimmassa askeesissa.

Kahdeksanosaisen tien vaiheet ovat: oikea tieto, mikä tarkoittaa oikeaa tietoa olevaisen luonteesta; oikea mieli, so. pyyteestä ja pahansuopuudesta vapaa mieli; oikea puhe, joka on totuudenmukaista, ystävällistä, oikeaan aikaan tapahtuvaa viisasta puhetta; oikea teko, mikä tarkoittaa, ettei ihminen tahtoen tapa tai vahingoita mitään elävää olentoa, ettei hän ota mitään, mikä ei ole annettu hänelle ja ettei hän tee mitään epäsiveellistä tekoa eikä toimi itsekästä voittoa tavoitellen; oikea toimeentulo, jonka on oltava sellainen, ettei sen kautta vahingoiteta tai tuoteta kärsimystä yhdellekään elävälle olennolle ja ettei se ole ristiriidassa tien muiden vaiheiden kanssa; oikea pyrkimys, se on pyrkimys välttää huonoja, vahingollisia tekoja, sanoja ja ajatuksia, pyrkimys sisäiseen rauhaan ja viisauteen, ilman väkivaltaa, rakkauden ja ymmärryksen sanelemana; oikea keskittyneisyys, jolla tarkoitetaan yleistä keskittyneenä olemista, valppautta, joka estää ulkomaailman tempaamasta ihmistä mukaansa, vaan saa hänet täysin tietoisena tekemään tekemisensä olkoonpa, että hän kulkee tai seisoo, istuu tai makaa, puhuu tai vaikenee; ajatusten, sanojen ja tekojen on tapahduttava täysin tietoisesti; oikea mietiskely kuuluu aina yhteen oikean mielen, oikean pyrkimyksen ja oikean keskittymisen kanssa.

Oikeassa mietiskelyssä puhdistuvat ja syventyvät moraali ja tieto ja yhtyvät viisaudeksi. Ihminen pystyy näkemään olemisen kiertokulun, mutta myös sen, mikä on muuttumatonta. Kahdeksanosainen tie on siten siveellisyyden tie, henkisen harjoituksen tie ja viisauden tie.

Viisi päätöstä

Buddhan oppi käsittelee yksityiskohtaisesti ihmisen moraalista elämää. Jokaisen Buddhan oppia seuraavan ihmisen ensimmäinen tehtävä on yrittää toteuttaa viisi päätöstä, jotka ovat opin käytännöllisen puolen perustana. Ne kuuluvat perinteellisessä muodossaan: Yritän olla tappamatta mitään elävää olentoa tai tuottamatta sille kärsimystä. Yritän olla ottamatta mitään, mikä ei ole annettu minulle. Yritän olla tekemättä mitään siveetöntä tekoa. Yritän olla sanomatta mitään, mikä ei ole totta. Yritän olla käyttämättä juovuttavia juomia tai kiihottavia aineita. Buddhan oppia seuraava osa ihmiskuntaa on pystynyt ainakin sikäli toteuttamaan ensimmäistä päätöstä, ettei Buddhan nimessä koskaan ole vuodatettu verta eikä käyty sotia. Syvällä psykologisella ymmärryksellä Buddha kehittää universaalisen etiikkansa viiden päätöksen ympärille.

Mietiskely

Mietiskely, meditaatio, on ehkä arvokkainta, mitä Aasia tällä hetkellä pystyy antamaan länsimaille. Mietiskelyn edellytyksenä on moraalisten sääntöjen noudattaminen, koska sisäistä tyyneyttä ei voi muutoin saavuttaa. Mutta toisaalta, mitä hiljaisemmaksi ihminen muuttuu, sitä helpompi hänen on tehdä sitä, mikä on oikein.

Edelleen on älyllisesti vastaanotetun ja käsitellyn opin mietiskelyssä vähitellen kypsyttävä sisäisesti koetuksi tiedoksi, jonka totuudenmukaisuutta ei enää voida epäillä. Viisaus syntyy vasta mietiskelyn sulatusuunissa. Eräs nykyinen etevä itäisimmän buddhalaisuuden edustaja onkin sanonut, että ne kaksi pilaria, joihin buddhalainen rakennus nojaa, ovat suuri viisaus ja suuri myötätunto. Yksin tietäminen ja osaaminen eivät johda ihmistä vapautumiseen.

Mietiskelyharjoitukset, jotka eivät tarkoita kysymysten ja ongelmien ajatuksellista pohtimista, eivät rajoitu vain siihen osaan päivää, jona keskittyneesti suoritetaan mietiskelyharjoituksia, vaan vähitellen on harjoitusten ulotuttava käsittämään koko päivän, kaikki teot, ajatukset ja sanat ovat harjoituksen osana, kunnes koko elämä muodostuu harjoitukseksi. Mietiskely opettaa ihmiselle, että se, mikä estää häntä tyynesti ja ymmärryksellä ottamasta vastaan arkielämän pieniä ja suuria vaikeuksia, on yksinomaan hänessä itsessään eikä ulkopuolisissa ilmiöissä.

Oikea elämäntapa, opin tuntemus ja mietiskely muodostavat kokonaisuuden. Kehittämällä niitä rinnan ihmisen on mahdollista kehittyä sisäisesti ja ratkaista ne ongelmat, jotka vaikeuttavat hänen suhdettaan ympäristöön, niin että hän pysyy tyynenä ja rauhallisena itse itselleen rakentamassa elämän vaiheissa.

Buddha mainitsee neljä rajattomuutta, joita ihmisen olisi mietiskelyn avulla tavoiteltava ja harjoitettava jokapäiväisessä elämässään, nimittäin rajatonta sydämen hyvyyttä kaikkia eläviä olentoja kohtaan, rajatonta myötätuntoa kaikkia kärsiviä kohtaan, rajatonta iloa kaikkien mukana, jotka iloitsevat, rajatonta mielen tyyneyttä omassa sisässään.

Rajattoman mielen tyyneyden on oltava se tila, jossa hän elää ja jossa hänen ajatuksensa, sanansa ja tekonsa syntyvät.

Elonpyörä — 1965 n:o 2


 Etusivu   Eri uskonnot