Petit

"Tulkoon valkeus!"

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä..."

Juhlallinen lausunta, joka kaikuu keskeltä mahtavaa vaikenevaa orkesteria, jota ei näe, mutta jonka kuitenkin selvästi on havaitsevinaan olevan. Vakava ääni, joka yksinkertaisin sanoin kertoo ihmeellistä satua. "Alussa", tämä on raamatun "oli kerran".

"Oli kerran" — niin alkavat kaikki oikeat sadut.

"Alussa" on lapsellisen yksinkertainen lausetapa, minkä käytännön tarve on luonut inhimilliselle järkipuheelle, kiinnekohta inhimilliselle käsityskyvylle, joka rajoituksensa pakottamana antaa alun itse ikuisuudelle. Alussa heräsi luova ajatus. Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Alussa — koska? Oikea vastaus kuuluu: ei koskaan. Mutta ihmisajatus ei sitä vastausta hyväksy, sillä se ei kykene täysin ymmärtämään ikuisuuskäsitettä. Ajan lapset eivät saata käsittää ajattomuutta, ja ihmisessä piilevä ikuisuus on parhaasta päästä vielä vain nukkuva lapsi, jonka tosiunia harvoin otetaan vakavalta kannalta.

"Ja Jumala sanoi: tulkoon valkeus; ja valkeus tuli."

Tuntemattoman pohjalla liikkuu ikuinen "tulkoon", kaiken alkuperä ja maailman kehityksen toimiva voima. "Aikojen aamusta" on tämä "tulkoon" salamoinut halki maailmanavaruuden, mutta ken on osannut tutkia sen väriloistoa? Se on sisin ja ulkoisin maailman kaikkeudessa, mutta se ei tiedä rajoja. Se on paradokseista omituisin, lausuttuna ensi kerran hetkenä, jona "alku" tuntui viimeiseltä näkörannalta...

Tartu ihmiskielen hataraan ilmaisuainekseen ja rakenna siitä Baabelin torni, jonka huippu mittaa äärettömyyttä! Houkkio! Ikuisuudessa ei ole mitään "ajan" kaltaista, siinä ei ole alkua eikä loppua. On vain olemassa kaikkea hallitseva NYKYHETKI, joka sulkee itseensä ajan kaikki muodot. On vain olemassa herkeämättä luova voima, jolla on lähteensä itsessään. On vain olemassa elämää!

Ja hetkinä, jolloin ajatuksitta mutta ihmetellen kysymme elämän olemusta, virtaa elämä itse vapautuneena kristallinkirkkaana nesteenä esille meidän omassa sisäisessä maailmassamme, saapuen vastustamattomalla voimalla meidän tajuntaamme ja läpitunkien olemuksemme kokonaan.

Olemme "inspiroituneet", sanomme, mutta itse asiassa on tapahtunut "ekspiraatio", uloshenkäys. Jumala on lausunut nuo sanansa "tulkoon vaikeus", ja valo on purkautunut näkyviin ja saanut kaiken meitä ympäröivän kasvamaan, kukkimaan, kuihtumaan ja haihtumaan samassa silmänräpäyksessä. Jumala on meissä monistunut: olemme itse tulleet jumaliksi, ja Jumalan kaltaisina luomme kiihkoisasti, sokeina ja kuuroina kaikelle, mille ihmiset jokapäiväisyydessään panevat arvoa. Uusia maailmoja kasvaa käsistämme esille. Saamme aurinkoja loistamaan, maapalloja kiertämään, tähtitaivaita kaareutumaan päittemme ylle. Uupumatta työskentelemme — jos sitä siksi voidaan nimittää, kunnes kynä, sivellin, jousi putoaa kädestämme ja kaikki taasen on ohi.

Mutta olemmehan ehtineet saada välähdyksen katoamattomasta. Olemme solmineet uuden liiton taivaan ja maan välille ja vieneet ihmisiä pienen askelen lähemmäs suuren Hengen valtakuntaa...

Ruusu-Risti — helmikuu 1931


Etusivu Eri uskonnot