Swami Prabhavananda

VUORISAARNA

Jokainen suuri opettaja, olkoon hän jumaluuden ruumiillistuma, profeetta tai valaistunut, antaa kahdenlaista opetusta, joista toinen on tarkoitettu kansalle ja toinen hänen opetuslapsilleen. Edellisen avulla hän tasoittaa tien sanomalleen, mutta uskonnon syvällisen totuuden hän ilmaisee vain läheisille opetuslapsilleen, sillä uskonto on jotakin, mikä todella voidaan antaa toiselle. Todella valaistunut opettaja voi antaa meille tarmoa ja herätteitä, jotka saattavat meitä kehittymään. Mutta siihen täytyy olla hedelmällinen pohja ja maaperä valmis siemenen kylvettäväksi. Opetuslapsen täytyy valmistaa itsensä siihen.

Bhagavad Gitassa luemme: "Jotkut ovat todella nähneet Aatamin ja ymmärtäneet kaikki sen ihmeet. Toiset voivat ainoastaan puhua siitä kuin jostakin ihmeellisestä, joka käy yli heidän ymmärryksensä. Toiset taas tuntevat sen ihmeet ainoastaan kuulemalta. Ja edelleen, on olemassa sellaisia, jotka vaikka kuulevatkin, eivät ymmärrä sitä lainkaan." Tämä ei johdu siitä, että totuus salataan heiltä. Se on kirjoitettu kirjoihin, me kaikki luemme sen ja merkitsemme muistiin, mutta se ei astu syvälle tietoisuuteemme. Hyvin harvat meistä yrittävät elää sitä.

Tutkiessamme Kristuksen vuorisaarnaa ensimmäinen seikka, joka pistää silmään, on se, että hän ei puhu siinä joukolle. Hänen opetuslapsensa voivat ymmärtää Hänen opetuksensa ei ainoastaan Hänen sanojensa avulla, vaan myös sen vuoksi, että Hän henkilökohtaisesti antoi heille jotakin sellaista, jonka heidän sydämensä olivat valmiit vastaanottamaan.

"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." Tässä Kristuksen avauslauseessa puhutaan siitä opetuslapsen valmiudesta, jonka on oltava hänen tärkein ominaisuutensa. Ennen kuin hän voi vastaanottaa opetuksen, ennen kuin hänen tajuntaansa voidaan kohottaa, hänen on oltava hengellisesti köyhä. Mitä se todellisuudessa tarkoittaa? Upanishadeista luemme, että oppilaan on lähestyttävä opettajaa "korsi suussa", osoittaakseen, että hän on hengellisesti köyhä ja avosydäminen sekä valmis vastaanottamaan sen, mitä valaistuneella sielulla on annettavana hänelle; että hän on vapaa omistuksen harhasta, oppineisuuden harhasta, siitä, mikä saattaa ihmisen sanomaan: »Minä olen se ja se.» Tästä harhasta täytyy vapautua ennen kuin, voimme oppia mitään. Shri Krishna sanoo Bhagavad Gitassa: »Ne valaistuneet sielut, jotka ovat löytäneet Totuuden, tulevat opettamaan sinulle Brahmanin oppia, jos kumarrat heitä maahan asti, kyselet heiltä ja palvelet heitä oppilaana.

Tutkiessamme Vuorisaarnaa meille vähitellen selviää, mitkä ovat oppilaaksi pääsemisen ehdot. Kerran — tämä on tositapahtuma — eräs mies tuli opettajan luo ja sanoi: »Ota minut opetuslapsekseni.» Opettaja, joka oli henkisesti valveutunut, tiesi, ettei mies ollut vielä valmis tulemaan hänen oppilaakseen. Siksi hän sanoi: »Tiedätkö, mitä sinun on tehtävä päästäksesi opetuslapsekseni?» Mies vastasi, ettei hän tiennyt ja pyysi opettajaa kertomaan hänelle sen. »Sinun on kannettava vettä, lapioitava puutarhassa, kerättävä polttoainetta ja tehtävä monta tuntia päivässä ruumiillista työtä. Sitten sinun on opiskeltava monta tuntia. Tämä on kovaa elämää. Oletko halukas tekemään kaiken sen?» Mies vastasi: »Nyt tiedän mitä oppilaan on tehtävä. Sano minulle, mitä sitten opettaja tekee?» »Opettaja istuu ja selittää totuuden levollisella tavallaan.» »Nyt minä ymmärrän», sanoi mies, »en halua olla oppilas. Ole hyvä ja tee minusta opettaja!» — Me kaikki haluamme olla opettajia, mutta ennen kuin voimme tulla opettajiksi, meidän on oltava oppilaita. Meidän täytyy nöyrtyä, meidän täytyy lähestyä opettajaa korsi suussa.

*

Hindulainen filosofia opettaa, että meidän on täytettävä tietyt ehdot, ennen kuin voimme vastaanottaa Jumalan totuuden. Nämä ovat: erottamiskyky, katoavaisten ilojen kaihtaminen, kuuden elämän aarteen hankkiminen ja halu elämän kahleista vapautumiseen.

Oppikaa ensin erottamaan ikuinen ei-ikuisesta. Tämä erottamiskyky on kaikkein tärkein. Miksi etsimmekään Jumalan totuutta? Siksi, että huomaamme maailmankaikkeudessa, kaiken olevan katoavaista; kaikki, minkä tunnemme, käsitämme, tiedämme ja mistä iloitsemme, on ohi-menevää. Sydämessämme on kuitenkin jotakin, joka ei voi tyytyä katoavaiseen. Ne, joilla erottamiskyky on kehittynyt, harjoittavat tietoisesti erottamista. Kun he tuntevat halua, he kysyvät itseltään: »Onko tämä todella ikuista? Onko se jotakin pysyväistä?» Sitä mukaa kuin erottamiskykynne kehittyy, kadotatte janonne objektiivisen maailman iloihin. Ihminen etsii ennen kaikkea onnea. Hän juoksee sen perässä kaikkialle, missä ikinä hän sen voisi löytää. Mutta jos hänellä on erottamiskykyä, hän havaitsee, että ulkonaisen maailman ilot eivät anna hänelle todellista tyydytystä, koska ne eivät ole pysyviä. Ja niinpä hän alkaa kaihtaa niitä ja kääntyy pysyvää iloa, rajatonta onnea kohti. Pelkkä kieltäytyminen haluista ei auta. Voidakseen estää mielensä kiintymästä esineisiin ihmisen on kehitettävä itsessään tiettyjä ominaisuuksia.

Näitä ominaisuuksia sanotaan Intian pyhissä kirjoissa kuudeksi aarteeksi. Ne ovat todelliset elämän aarteet.

Ensimmäinen niistä on mielenrauha, sisäinen levollisuus. Sitten seuraa aistien hallinta, himojen hillintä. Niin kauan kuin olemme aistiemme ja mielemme orjia sen haluineen ja levottomuuksineen, emme todellisuudessa etsi Jumalaa. Kolmas aarre on kärsivällisyys ja pitkämielisyys. Seuraava on palava usko ihanteeseen. Sydämen on kuljettava ilolla ihannettaan kohti, — tämä ilo on erittäin tärkeä. Lähestyessämme haluamiamme aistiesineitä tunnemme suurta iloa. Meidän on löydettävä yhtä paljon iloa Jumalan etsimisestä. Pelkkä sanonta »Uskon Jumalaan» ei riitä. Se ei ole todellista uskoa. Mutta, jos todella uskotte Jumalaan, sydämenne lähestyy Jumalan löytämisen ihannetta suurella innostuksella. Meidän on viljeltävä sitä, tämä innostus ei tule äkkiä. Meidän on kehitettävä kaikkia näitä aarteita.

Sitten seuraa antautuminen ja lopuksi elämän kahleista vapautumisen halu. Kaikkein tärkein on tämä jano, tämä Jumalan ikävöiminen ja halu vapautua kaikesta, mikä estää meitä lähestymästä Häntä.

Kristus puhuu Vuorisaarnassaan, kuten tulemme näkemään, näistä samoista ehdoista, jotka on täytettävä, jotta sydämen puhtaus voitaisiin saavuttaa ja Jumalan totuus paljastuisi. Mutta ennen kuin menemme eteenpäin sallikaa minun ensin selittää, mikä on Vuorisaarnan keskeisin ajatus.

»Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.» »Olkaa siis täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.» Näissä kahdessa säkeistössä on Vuorisaarnan pääajatus. Mitä pyhiä kirjoja luettekaan, löydätte aina tämän ajatuksen, tämän aiheen. Näe Jumala, ole täydellinen, tunne Jumala, löydä Hänet! Siinä on ainoa elämän ihanne ja päämäärä.

Mestarini tapasi usein toistaa meille yhtä asiaa: »Ensin etsikää ja löytäkää ikuisen autuuden valtameri!» Teologit saattavat tänä päivänä väitellä siitä, voiko ihminen löytää Jumalan vai ei tai voidaanko saavuttaa täydellisyys tai mitä Kristus on tarkoittanut puhuessaan totuuden tuntemisesta ja Jumalan näkemisestä. Mutta sen verran voin sanoa teille varmuudella, että puhuessaan opetuslapsilleen Kristus kirjaimellisesti tarkoitti sitä, että he voisivat nähdä Jumalan heidän nykyisessä elämässään. Ja opetuslapset isosivat juuri tätä totuutta, löytääkseen Jumalan, ollakseen täydelliset niin kuin taivaallinen Isä täydellinen on. Kuinka totuuden etsijä voi tyytyä teologiaan, filosofiaan, oppeihin tai uskonkappaleisiin? Kristus ei ole opettanut mitään uskonkappaleita. Hän ei antanut mitään oppia, mutta Hän opetti kuinka voidaan löytää Jumala. Hänen jalkojensa juuressa istuvat opetuslapset tiesivät, että ensimmäinen seikka henkisessä elämässään on Jumalan löytäminen tässä elämässä, ei silloin kun olemme jättäneet ruumiimme, vaan tässä ja nyt! Juuri tätä tarkoittaa uskonto, ja tämä on Vuorisaarnan pääajatus. Ja pääkeino Jumalan löytämiseksi on ilmaistu sanoissa: "Autuaita ovat puhdassydämiset." Vuorisaarna selittää, kuinka tämän sydämen puhtaus on saavutettavissa, Mutta meidän on muistettava, ettei ole mahdollista nähdä Jumalaa eikä saavuttaa täydellisyyttä ns. normaalielämässämme ja normaalitajuntamme avulla. Kukaan ei ole nähnyt Jumalaa näillä silmillä. Jos elämme tätä aistien elämää, ei ole olemassa mitään täydellisyyttä.

Bhagavad Gitassa luemme, kuinka Shri Krishna opetti Ardshuna-opetuslapselleen, miten hän voi löytää Jumalan. Shri Krishna sanoi: "Mutta näillä silmillä et voi nähdä Häntä. Annan sinulle jumalallisen näköaistin." Meidän on hankittava juuri tämä jumalallinen näköaisti. Hindulaiset filosofit sanovat sitä turijaksi, neljänneksi tajunnan tilaksi. Meidän on mentävä tajunnan normaalitilan toiselle puolen ja herättävä siihen neljänteen, transendentaaliseen tilaan, missä jumalallinen näköaisti aukeaa.

Kaikki todelliset suurten uskontojen perustajat, Kristus, Buddha, Krishna tai Ramakrishna ovat julistaneet saman totuuden: löydä Jumala tässä elämässä. Ja jokaisessa uskonnossa on kaksi periaatetta: siinä on ihanne, joka on saavutettava, ja keino, millä se saavutetaan; siinä on sydämen puhtaus, joka johtaa Jumalan löytämiseen. Nämä ovat ne kaksi periaatetta, jotka Kristus ja kaikki muut suuret opettajat ovat opettaneet. Heidän muut opetuksensa ovat kaikki vain teitä ja keinoja tämän sydämemme puhtauden saavuttamiseksi, jotta Jumalan totuus voisi paljastua meissä.

*

Kristus on opettanut, että voidaksemme nähdä Jumalaa meidän on oltava puhdassydämiset. Mitä tarkoitetaan tällä sydämen puhtaudella? Kaikki tunnemme yksilöitä, joita voisimme sanoa puhtaiksi eettisessä mielessä, mutta nämä ihmiset eivät ole nähneet Jumalaa. Mikä on syynä siihen?

Koettakaa ajatella Jumalaa nyt, tällä hetkellä. Mitä huomaatte? Ajatus Jumalasta kulkee ehkä salaman nopeasti aivojenne läpi ja sen jälkeen alkaa jälleen hämmennys ja sekasorto. Huomaatte ajattelevanne kaikkea muuta maailmankaikkeudessa paitsi Jumalaa. Tämä on puhtauden, koe siinä mielessä kuin Kristus on ymmärtänyt tämän sanan: voiko ihminen pitää mielensä keskitettynä rakkauteen Jumalaa kohtaan kääntämättä ajatuksiaan Hänestä poispäin? Mistä johtuu tämä mielen hämmennys? Se johtuu siitä, että mieli pysyy epäpuhtaana syntymästä toiseen, epäpuhtaana sen vuoksi, että se on kerännyt monia ja erilaisia sekä hyviä että pahoja vaikutelmia. Meidän on poistettava nämä vaikutelmat kokonaan mielestämme, mutta voidaksemme tehdä. sen, meidän täytyy tietää niiden syyt. Joogapsykologia erittelee viisi perussyytä kaikenlaisiin vaikutelmiimme.

Ensimmäinen niistä on tietämättömyys maailmankaikkeudellisessa mielessä. Se on mielen epäpuhtauden pääasiallinen syy ja on luonteenomainen koko ihmiskunnalle: sen takia emme voi nähdä Jumalaa. Tietämättömyys on tajuntamme normaalitila. Jumala on meissä ja kaikkialla ympärillämme, Hän on mukanamme koko ajan, mutta sen sijaan että näkisimme Hänet, näemme tämän maailmankaikkeuden ja uskomme sen olevan lopullisen totuuden, aivan samoin kuin mies, joka näkee maassa köyden, luulee tietämättömyytensä sokaisemana, että se on käärme.

Seuraava on egontunto, joka saattaa minut ajattelemaan itseäni yksilölliseksi olennoksi ja sanomaan: minun täytyy omistaa, minun täytyy nauttia, minun on saatava sitä ja sitä. Tämä egontunto eristää meidät toinen toisistamme ja Jumalan todellisuudesta.

Egontunnosta kehittyy kiintymys ja vastenmielisyys: tahdon yhtä ja inhoan toista. Tämä halu ja viha ovat kumpikin esteinä Jumalan luo vievällä polulla.

Viimeisenä syynä mielen epäpuhtauteen on elämänrakkautemme ja kuolemanpelkomme, jotka ovat luonnollisia kaikille ihmisille, sekä hyville että pahoille. Buddha sanoo tanhaaksi, elämän janoksi. Kristus viittaa siihen sanoessaan: "Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen." Vain valaistuneella ei ole egontuntoa, ei kiintymystä, vihaa eikä kuolemanpelkoa. Ne ovat kaikki kadonneet häneltä.

Myös siinä tapauksessa, että voisimme saada valaistuksen yhtäkkiä, tällä hetkellä, emme olisi iloiset siitä, vaan pakenisimme sitä. Siinäkin tapauksessa, että olemme etsineet Jumalaa, vetäydymme pois sinä hetkenä, jolloin tunnemme saavamme nähdä Hänet: pelkäämme, koska pidämme kiinni tästä elämästä ja tajunnasta, koska siinä määrin pelkäämme menettävämme tämän jokapäiväisen tajuntamme, silloinkin kun se merkitsee siirtymistä tuohon laajempaan ja rajattomaan tajunnantilaan, jonka rinnalla normaalikäsityksemme ovat Bhavagad Gitan sanojen mukaan "pimeän yön ja unen" kaltaiset.

Swami Vivekananda itse, vaikka hän olikin puhdas sielu, joka isosi Jumalaa, on kokenut tämän pelon. Tullessaan ensi kerran Ramakrishnan luo, Mestari kosketti häntä, jonka jälkeen hänen henkinen näkönsä alkoi avautua. Silloin Vivekananda huudahti: "Mitä teet minulle? Minullahan on isä ja äiti kotona!" Ja Ramakrishna sanoi: "Sinäkin!" Hän näki, ettei tämäkään suuri sielu ollut vapaa maailmankaikkeuden käsittävästä kiintymyksestä normaalitajuntaamme.

Ennen kuin olemme valmiit näkemään Jumalan meidän on puhdistettava sydämemme, valmistauduttava siihen. Kristus opettaa, kuinka meidän on tehtävä se. Ensiksi meidän on vapauduttava maallisen egon ja omistuksen sekä oppineisuuden harhasta. Jos oppilas tuntee olevansa rikas maallisesta omaisuudesta tai tietävänsä paljon, hän ei voi edistyä henkisesti: hänen on ensin tunnettava, että kaikki on katoavaista. "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen." Kun tunnemme olevamme hengellisesti köyhät, silloin olemme tietoiset todellisesta puutteestamme, Jumalan puuttumisesta sisästämme. Tunnemme silloin tietämättömyytenne taakan. Olemme epäilemättä kaikki murheellisia, mutta suremme maallisten ilojen ja omaisuuden menetystä, eikä se ole sitä murhetta, josta Kristus puhuu. Se murhe, josta Kristus puhuu, on hyvin harvinaista, koska vain perin harvat ihmiset tuntevat tuota henkistä puutetta, tuota yksinäisyyttä. Useimmat meistä ovat täysin tyytyväisiä tämän maailman pinnalliseen elämään. Mahdollisesti mielemme syvyyksissä tunnemme jonkinlaista tyytymättömyyttä, mutta toivomme kuitenkin, että tämä puute voidaan täyttää aistiemme, mielemme ja maallisten aistiesineiden avulla.

*

Ramakrishna tapasi sanoa: "ihminen vuodattaa kyynelvirtoja sen vuoksi, ettei hän ole saanut poikaa tai ettei hän voi tulla rikkaaksi. Mutta kukapa vuodattaisi edes yhtä ainoata kyynelpisaraa sen vuoksi, ettei hän saanut onnea nähdä Jumalaa?" Syynä tähän väärään arvioimiseen on tietämättömyytemme. Sankaratsharya sanoo selittäessään, tämän tietämättömyyden Ramakrishna tapasi sanoa: "ihminen vuodattaa kyynelvirtoja sen vuoksi, ettei hän ole saanut poikaa tai ettei hän voi tulla rikkaaksi. Mutta kukapa vuodattaisi edes yhtä ainoata kyynelpisaraa sen vuoksi, ettei hän saanut onnea nähdä Jumalaa?" Syynä tähän väärään arvioimiseen on tietämättömyytemme. Sankaratsharya sanoo selittäessään, tämän tietämättömyyden luonnetta, että Todellinen Itse, Henki, on yhtä suuri aineen vastakohta kuin valo on pimeyteen verrattuna. Kuitenkin tietämättömyyden selittämätön voima on niin suuri, että viisaimmatkin keskuudessamme tavallisesti samaistavat hengen aineen kanssa, Todellisen Itsen egon kanssa. Älyllisesti on kovin helppo ymmärtää, että eroatte ruumiistanne yhtä paljon kuin talo, jossa asutte, eroaa teistä, ja kuitenkin kun ruumis on sairas, sanotte: "Minä olen sairas." Älyllisesti voimme ymmärtää olevamme erilaiset kuin mielemme, ja kuitenkin, kun onnen tai kärsimyksen mainingit nousevat mielessämme, sanomme: "Minä olen onnellinen, minä olen onneton." Samaistamme itsemme myös vanhempiemme, lastemme, sukulaistemme ja ystäviemme kanssa, ja meistä tuntuu kuin se, mikä tapahtuu heille, tapahtuisi meille itsellemme. Samaistamme itsemme omaisuutemme kanssa: jos menetämme rikkautemme, meistä tuntuu kuin olisimme menettäneet itsemme ja kuin maailmassa ei olisi enää mitään, minkä vuoksi kannattaisi elää.

Mutta kun alamme tuntea itsessämme olevan puutteen, kun alamme olla murheelliset sillä tavalla kuin Kristus toivoi meidän olevan, kun vuodatamme edes muutamia kyyneleitä Jumialan tähden, silloin lohdutus tulee, silloin tiedämme, että Jumala voidaan löytää. Ramakrishna vietti monta päivää ikävöiden sitä hetkeä, jolloin hän saisi nähdä Jumalan Kali-Äidin muodossa. Ja joka ilta temppelin kellojen kutsuessa ihmisiä iltarukoukseen hän huudahti: "Voi Äiti, taas on kulunut päivä ilman että olisin nähnyt Sinua." Tämä on todellista murhetta!

*

"Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä." Mikä on harhamme syy? Se on egontunto. Tämä minäkeskeisyytemme täytyy voittaa, siksi autuaita ovat hiljaiset. Mutta miksi Kristus sanoo, että he saavat maan periä? Ensi silmäyksellä näyttää vaikealta ymmärtää sitä. Jooga-aforismien joukossa on eräs, joka kuuluu: "Ihminen, joka on vapaa varastamisen halusta, on omistava kaikki rikkaudet." Mitä tarkoitetaan vapaudella varastamisenhalusta? Se tarkoittaa sitä, että meidän on vapauduttava. siitä itsekkäästä harhaluulostamme, että voimme omistaa esineitä, että jokin voi kuulua yksinomaan meille yksilöinä. Saatamme sanoa itsestämme: "Emmehän me varasta mitään! Olemme hyviä ihmisiä. Mitä ikinä omistammekaan, olemme ansainneet sen työllämme. Se kuuluu oikeutetusti meille." Mutta totuus on se, että meille ei kuulu mitään, ei kerrassaan mitään. Niin pian kuin ymmärrämme sen, niin pian kuin luovumme yksilöllisistä harhavaatimuksistamme tähtiä tai toiseen esineeseen havaitsemme, että syvällisessä mielessä lopuksi kaikki kuuluu meille. Saamme periä maan. Valloittajat, jotka koettavat valloittaa maailman armeijoidensa voimalla, eivät koskaan peri muuta kuin vaivaa, rasitusta ja päänsärkyä; saiturit, jotka kokoavat valtavia rikkauksia, ovat vain kahlehdittuja kultaansa, mutta eivät todellisuudessa koskaan omista sitä. Sen sijaan ihminen, joka on luopunut egostaan, kokee tyydytyksen ilman omistuksen kurjuutta. Monet ihmiset eivät pidä näistä Kristuksen sanoista, koska heidän mielestään hiljaiset eivät koskaan voi saavuttaa mitään. He arvelevat, ettei elämästä saa mitään iloa, jollei ole aggressiivinen. Kun heille sanotaan, että heidän on luovuttava egostaan, oltava hiljaiset, niin he kuvittelevat, että he menettävät kaiken. Kristus sanoo, että päinvastoin, kadottamalla itsenne saatte kaiken, peritte maan.

*

"Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta." Tämä on seuraava aste suremisen jälkeen. Jumalan ikävöiminen tulee voimakkaammaksi kunnes se muuttuu hillittömäksi näläksi ja polttavaksi janoksi. Vanhurskaudella ei tällöin tarkoiteta samaa, hyveellistä ominaisuutta, kuin mitä tarkoitetaan jokapäiväisessä puheessa, vaan sitä vanhurskautta, joka on vanhurskas itse, sen ydin. Sanskritinkielessä siitä käytetään sanontaa: "hyvyys itse" ts. Jumala. Sana Jumala tarkoittaa itse hyvyyttä — ei suhteellista hyvää pahan vastakohtana, eikä suhteellista hyveellisyyttä paheellisuuden vastakohtana. Näin ollen vanhurskauden nälkä ja jano on Itse Jumalan nälkää ja janoa.

"Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden." Joogasutroissa on seuraava vastaava aforismi: "Ystävyys, laupeus, iloisuus ja välinpitämättömyys, kun niitä opetetaan onnellisiin, onnettomiin, hyviin ja pahoihin esineisiin nähden, ne rauhoittavat sydämen levottomuuden." Näin ollen laupeus on eräs sydämenpuhtauden saavuttamisen ehdoista. Tunnemme kaikki kateutta ja vihaa, koska ne liittyvät egontuntoomme, mikä johtuu tietämättömyydestä. Voimme voittaa ne viljelemällä vastakkaisia tunteita ja ajatuksia. Nähdessämme jonkun ihmisen onnen ette saa kadehtia häntä, vaan teidän on koetettava iloita hänen mukanaan, tuntea ystävyyttä, ykseyttä hänen kanssaan. Kun joku on onneton, emme saisi iloita, vaan meidän olisi oltava myötätuntoiset ja laupiaat, iloiset eikä kateelliset, kun joku on hyvä, ja kun joku on paha, olla vihaamatta häntä. Teidän ei tulisi rakastaa hänessä olevaa pahuutta, vaan oltava välinpitämättömät sitä kohtaan. Jokainen ajatus, myös ns. "pyhästä vihasta" tai pahasta, nostaa mielessämme vihan tai pahan aallon aiheuttaen sen kautta suurempaa tietämättömyyttä ja levottomuutta, joten emme voi ajatella Jumalaa tai rakastaa Häntä kunnes se on tyyntynyt.

"Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman." -

Vasta saatuanne nähdä Jumalan te tulette Jumalan lapsiksi ja rauhantekijöiksi. Olemme tosin tietämättömyydessämmekin Jumalan lapsia, mutta ennen kuin olemme nähneet Jumalan, emme voi koskaan tehdä ja levittää rauhaa. Bhagavad Gitassa on seuraava kohta: "Hän, jonka sydämessä asustaa Jumala, tuo mukanaan rauhaa, iloa ja mielihyvää kaikkialle, minne ikinä hän menee."

*

Te olette maan suola: mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi."

Intiassa oppilaan tullessa opettajan luo opettaja kaikkein ensiksi yrittää luoda häneen lujan itseluottamuksen sekä tunnon siitä, ettei heikkoudella, pelolla ja epäonnistumisella ole mitään sijaa hänen tosi luonnossansa. Melkein ensimmäiset Sri Krishnan sanat Ardshunalle Bhagavad Gitan toisessa keskustelussa ovat: "Älä heittäydy heikoksi, se ei sovi sinulle."

Mutta samalla meidän on muistettava käsky: "Autuaita ovat sävyisät." Nöyryyden ja itseluottamuksen täytyy kuulua yhteen. Tämä itseluottamus, jota opettaja yrittää saada oppilaaseensa, ei ole luottamista alempaan minään, egoon, vaan korkeampaan minään, uskoa sisässämme olevaan Jumalaan. Tämän uskon mukana seura itsestä luopuminen ja voima, joka saavutetaan egosta vapautumisen kautta.

Sri Ramakrishna tuo julki tämän totuuden. Hänellä oli tapana kertoa siitä, miten Radha, paimentyttöjen johtajatar, jota Krishna eniten rakasti, muuttui näennäisesti kovin itsekkääksi. Muut paimentytöt tulivat Krishnan luo valittamaan hänestä, jolloin Krishna kehotti heitä menemään Radhan luo sekä kysymään häneltä, minkälainen ego hänellä on. Ja Radha vastasi: "Varmasti minulla on ego, mutta kenen se on? Se ei ole minun, kaikki omistamani kuuluu Krishnalle." Ihmisellä, joka on kaiken luovuttanut Jumalalle, ei ole sanan tavallisessa merkityksessä egoa, vaan vahva usko todelliseen minäänsä sisässään.

Jeesuksen sanat: "Te olette maan suola..." tuo mieleeni Mestarini Swami Brahmanandan seuraavat sanat: "Teillä on Jumalan armo, teillä on gurun armo, ja teillä on Jumalan palvelijoiden armo, mutta yhden armon puutteessa voitte joutua ulos heitetyksi." Ja mikä tämä yksi armo on? Se. on teidän oman mielenne armo. Ja vaikka teillä olisi kaikki nuo muut armot, jotka muuten tekisivät teistä maan suolan, mutta teiltä puuttuisi oman mielenne armo, niin tulette hylätyiksi. Niinpä meidän on uutterasti pyrittävä antautumaan täydellisesti ja ehjästi Jumalalle, jottei "suola", joka on hänen armonsa menettäisi makuaan.

Maailmanopettaja, kuten Jeesuskin, kerää puhtaita sieluja ympärilleen ja opettaa heitä sekä suusanallisesti että luovuttamalla henkistä voimaansa. "Te olette maailman valo", hän puhuu heille. "Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla piilossa, eikä kynttilää sytytetä ja panna vakan alle, vaan kynttiläjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville." Huomaamme tästä, että Kristus siirsi tätä valaistusta opetuslapsiinsa. Voimme tulla täksi maailman valoksi vain jos saavutamme valaistuksen. olemalla yhtä sen valon kanssa, joka on kaikkien sydämissä. Vain nämä valaistuneet ovat sopivia ihmiskunnan todellisiksi opettajiksi, vain he yksin voivat viedä eteenpäin Maailmanopettajan sanomaa. Sri Ramakrishnan tavatessa jonkun, joka oli halukas opettamaan Jumalan sanaa, hän tapasi kysyä: "Oletko saanut jumalallisen käskyn?" Vain hän, jonka sydän on valaistunut, voi vastaanottaa jumalallisen tehtävän, Hänen suoranaisen opetuskäskynsä. Tietämättömien opetuksen kautta uskonto huononee. Ihminen voi tuntea pyhät kirjat kirjanoppineiden ja farisealaisten tapaan, mutta jollei hän ole löytänyt Jumalaa, ei hän pysty opettamaan toisia. Ei ole luottamista teologiseen oppiasteeseen: kirjatietojen kautta ei saavuteta valaistusta.

*

Miten sitten voidaan saavuttaa valaistuminen? Puhdassydämisyyden kautta. Kun sydämesi on todella puhdistunut, näet Jumalan, ja kun olet nähnyt Jumalan, valosi alkaa loistaa ja tuo lohtua kaikille. Sen jälkeen sinun ei enää tarvitse mennä maailmalle etsimään oppilaita. Sri Ramakrishnalla oli tapana sanoa, että kun lootus kukkii, tulevat mehiläiset kaikkialta omasta aloitteestaan keräämään hunajaa. "Pankaa tämä lootus kukkimaan", hän sanoi oppilailleen. Sellaisen valistuneen sielun ilmestyessä eivät hänen ympärilleen kerääntyneet totuuden etsijät voi olla ylistämättä Jumalaa, sillä hänen läheisyydessään he tuntevat Isän läsnäolon. Tämä on helppo ymmärtää, eikä siinä ole mitään salaperäistä. Minkälaisia ajatuksia tulee mieleenne mennessänne tapaamaan asianajajia? Laillisuutta ja oikeudellisuutta koskevia asioita. Lääkärin kanssa ollessanne ajattelette sairautta ja lääkkeitä. Näinä ajatukset tulevat mieleemme siitä syystä, että se henkilö, jonka kanssa sillä hetkellä olemme, elää tuossa ilmipiirissä. Niinpä todella henkisen ihmisen laita on samoin: vaikka hänestä, ei tietäisikään mitään, niin ajatus Jumalasta tulee mieleen hänen läheisyydessään, koska hänellä on valo. Pienenä poikana koin tämän saman omassa elämässäni. En tiennyt vielä mitään Jumalasta, kunnes sain onnellisen tilaisuuden tavata ja seurustella pyhien miesten kanssa, jotka olivat nähneet tämän maailman valon. Heidän seurassaan tunsin iloa enkä voinut olla ajattelematta Jumalaa ja rakastamatta Häntä huolimatta siitä, että he saattoivat puhua aivan muista asioista. Tästä Jeesus puhuu sanoessaan: "Näin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät lsäänne, joka on taivaissa."

Edelleen hän sanoo: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en ole tullut kumoamaan vaan täyttämään. Sillä totisesti sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain eikä ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sen tähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, hän on sanottava pienimmäksi taivasten valtakunnassa: mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, hän on sanottava suureksi taivasten valtakunnassa."

*

Bhagavad Gitassa Sri Krishna sanoo Ardshunalle: "Niin usein kuin oikeamielisyys unohdetaan ja jumalattomuus pääsee voitolle, tulen jälleen ruumiillistumaan." Miksi? Opettaakseen ihmisille uudestaan ikuiset totuudet, jotka he olivat laiminlyöneet ja unohtaneet. Siitä syystä Jeesus ruumiillistui tähän maailmaan. Niin hän kertoo sen itse meille. Niille, jotka itsepintaisesti pitävät kiinni väitteestään, että Jeesuksen elämä ja opetukset ovat ainoat laatuaan, tuottaa suuria vaikeuksia ymmärtää Hänen elämäänsä ja opetuksiaan. Kristuksen elämän voi ymmärtää täysin vain muiden Maailmanopettajien elämien ja opetusten valossa. Ei yhtäkään Jumalallista Ruumiillistumista ole tapahtunut, jotta muiden opetukset kumottaisiin, vaan kaikkien uskontojen täydentämiseksi. Sillä totuus Jumalasta on iankaikkinen totuus. Jos maailmanhistoriassa Jeesus olisi ollut ainoa totuuden ja Jumalan julistaja, ei hänen sanomansa olisi ollut totuus, sillä totuutta ei voida luoda eikä aikaan saada, sillä se on elävä tosiasia. Mutta jos Jeesus vain löysi tämän totuuden ja selitti sitä, niin tietysti monen ennen häntä on täytynyt tehdä samoin ja moni on niin tekevä hänen jälkeensä. Ja itse asiassa huomaamme Jeesuksen opetuksia lukiessamme hänen toivovan, että me kaikki löytäisimme tämän totuuden. Hän ei ole tullut, hän selittää tuhoamaan aina elävää, iankaikkista totuutta, vaan päinvastoin uudelleen muovailemaan sitä, antamaan sille uutta elämää tulkitsemalla sitä uudella tavalla. Jokaisella aikakaudella tarvitsemme teiden ja luonteenomaisen uskonnon totuuksien tulkitsemistavan. Sillä nämä tulkitsemiset, jotka kerran ovat puhutut ja kirjoitetut, ovat taitettujen kukkien kaltaisia: ne alkavat hitaasti kuihtua, kuivua ja kuolla. Ihmiset usein säilyttävät vanhoja kukkia niiden muistojen vuoksi, jotka niihin liittyvät, ja tämä onkin luonnollista, mutta meidän ei tule unohtaa, että ne ovat kuolleita. Jotka liian lujasti tarrautuvat kiinni kuolleisiin kukkiin, lain kirjaimeen, kadottavat tunnon sen kuolemattomasta hengestä. Nämä ovat kirjanoppineita ja farisealaisia, kateellisia vanhentuneen tradition vartijoita. Ja Jeesus sanoo tästä: "Jollei teidän vanhurskautenne ole paljoa parempi kuin kirjanoppineiden ja farisealaisten. niin ette pääse taivasten valtakuntaan."

Farisealaiset ovat omalla tavallaan eettisessä mielessä kovin lujia. mutta he ovat kiintyneitä muotoihin ja ulkonaisiin tapoihin, ja tästä johtuen he ovat taipuvaisia suvaitsemattomuuteen, ahdasmielisyyteen ja dogmatismiin. Oikea vanhurskaus on kirjanoppineiden ja fariseusten vanhurskauden täydellinen vastakohta. Se on siveysoppia, joka ei perustu käyttäytymisohjeisiin eikä syntiluetteloihin rangaistuksineen, vaan sisäiseen näkemykseen, joka ei kiinnitä huomiota käskyihin, raamatunlauseisiin ja määräyksiin, vaan tuntee vain yhden seikan: että Jumalan rakastaminen on sama kuin kaikkien ihmisten rakastamisen. "Jokainen", sanoo Kristus, "joka vihastuu veljeensä syyttä (ei ole suom. raamatun käännöksessä) on ansainnut oikeuden tuomion." Käskyn: älä tapa, noudattaminen ei ole tarpeeksi. Pelkkä ajatuskin tappamisesta, viha on yhtä kuolettava kuin itse teko. Et voi rakastaa Jumalaa ja vihata naapuriasi. Se on mahdotonta. Jos todella rakastat Jumalaa, näet hänet jokaisessa; kuinka siis voisit jotakuta vihata?

"Sen tähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi."

On tietysti aivan luonnollista, että meillä on väärinkäsityksiä ja epäsopua toistemme kanssa ennen kuin olemme saavuttaneet ykseyden Jumalan kanssa. Mutta emme saa antaa katkeruudelle sijaa itsessämme, muuten se jäytää meitä kuin syöpä. Meidän on saatava itsemme sopusointuisiksi niin pian kuin mahdollista. On vain yksi tie tosi sopusointuun, ja tämä on egonne voittaminen. Jos voitte saada tämän aikaan, voitte myös huomata heti saavuttavanne jotain henkisesti. Yrittäkää nähdä Jumala kaikissa olennoissa ja rakastaa Häntä kaikissa. Nöyrtykää, ei vastustajanne edessä, vaan hänessä olevan Jumalan edessä. Älkää koskaan nöyrtykö kenenkään muun kuin Jumalan edessä. Tällä tavalla karkotetaan viha ja rakkaus Jumalaan tulee sen tilalle. Säilyttäessänne vihaa sydämissänne ette vahingoita ketään muuta kuin itseänne.

"Te olette kuulleet sanotuksi: Älä tee huorin..., mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi: sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin."

Tässä Jeesus puhuu sisäisen pidättäytymisen, sisäisen himojen tarkkailun välttämättömyydestä. Henkistä valaistusta on mahdotonta saavuttaa ilman tätä tarkkailua. Nykyään on kaikki muuttunut ulkonaisemmaksi, kaikki ajattelumme on ulospäin suuntautuvaa, jopa uskontoammekin opetetaan kokonaan ulkonaisen toiminnan merkeissä. Ihmiskunnan palveleminen on kaikkien kirkkojemme suurin opetus tänä päivänä. Ja jopa nekin, jotka eivät usko uskontoon tai Jumalaan, uskovat tähän. Mutta melkein jokainen näyttää unohtuneen, mitä Kristus itse opetti. Niin, hän todella opetti meitä palvelemaan lähimmäisiämme, mutta missä hengessä? Rakkauden hengessä Jumalaa kohtaan. Hän opetti, että toimintamme on oltava sisäänpäin kääntynyttä yhtä paljon kuin ulospäinkin. Unohdamme tämän. Mitä on siveellisyys ilman tätä sisäistä huomioimista, ilman kaiken työmme Jumalalle omistamista? Se on vain tietynlaista sosiaalista käyttäytymistä.

Oleellisin henkisen elämän perusta on mielen tarkkailu. Pelkkä pahoista teoista pidättäytyminen ei riitä: pahat ajatuksetkin on tukahdutettava. Älkäämme uskotelko itsellemme, ettei sillä, mitä ajattelemme, ole väliä, niin kauan kuin toimimme oikein. Mutta koetuksen tullessa petämme itseämme, sillä ajatus kuitenkin merkitsee eniten. Jos koetusten tullessa ajatuksemme ovat täynnä vihaa, tämä viha muuttuu teoiksi, väkivallaksi ja murhiksi. Puhujalavalle nouseminen ja rakkaudesta puhuminen ei auta meitä, se ei voi estää sotia ja julmuuksia, jollei sydämissämme ole rakkautta. Meihin ei synny rakkautta vain sanomalla, että meillä sitä on tai koettamalla vaikuttaa ihmisiin näennäisellä ystävällisyydellämme. Rakkaus syntyy vasta sitten kun olemme tarkkailleet sisäisiä himojamme kukistaneet egomme. Sitten Jumalan rakkaus kasvaa meihin ja sen ohella rakkaus lähimmäisiimme. Jumalan rakkaus saavutetaan itsekasvatuksen harjoittamisen kautta, ja tämän itsekasvatuksen harjoittamisen olemme laiminlyöneet. Olemme unohtaneet elämän tarkoituksen, joka on tuntea ja nähdä Jumala. Tässä piilee asian vaikeus. Siitä syystä emme kykene toteuttamaan Jeesuksen sanoja: "Rakastakaa vihollisianne", vaikka haluaisimmekin. Emme tiedä miten se kävisi päinsä.

*

Te olette kuulleet sanottavan: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta.' Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin. Te olette kuulleet sanottavan: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.’ Mutta minä sanon teille: 'Rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä vihaavat ja vainoavat."

Se, että meidän pitäisi, rakastaa vihollisiamme ja olla vastustamatta pahaa, on korkein totuus ja sitä ovat kaikki uskonnot opettaneet. Siitä huolimatta se on hyvin vähän suosittu ja eräs niistä totuuksista, jota useimpien ihmisten mielestä on melkein mahdotonta ymmärtää ja toteuttaa. Itse Kristus opetettuaan ihmisille totuuden pahan vastustamattomuudesta jatkaa: "Olkaa täydelliset kuten taivaallinen isännekin täydellinen on", toisin sanoen tämän totuuden toteuttaminen käytännössä tekisi meidät täydellisiksi. Ja todellakin, vain se, joka on täydellinen, joka on saavuttanut ykseyden Jumalan kanssa, joka kykenee näkemään Jumalan läsnäolon kaikkialla, voi olla vastustamatta pahaa ja tuntea maailmankaikkeudellista rakkautta.

Ramakrishna on kertonut seuraavan tarinan. Kerran tuli kylään pyhä mies ja kylän asukkaat varoittivat häntä kulkemasta erästä polkua, koska siellä aina makasi myrkyllinen käärme. "Se ei vahingoita minua", sanoi pyhä mies ja meni tiehensä. Käärme nosti päänsä, sihisi ja oli jo valmis puremaan, mutta nähtyään pyhän miehen se nöyrästi heittäytyi hänen jalkojensa juureen ja pyysi saada tulla hänen opetuslapsekseen. Silloin pyhä mies käski sitä lakkaamaan vihaamasta ja puremasta sekä tappamasta toisia. Saatuaan opetuksen käärme poistui luolaansa rukoilemaan ja mietiskelemään ohjeiden mukaan pyhän miehen jatkaessa matkaansa.

Pian kylän poikaset kuitenkin huomasivat käärmeessä tapahtuneen muutoksen ja tietäen sen olevan vaarattoman hyökkäsivät sen kimppuun seipäin ja kivin joka kerta sen tullessa ulos luolastaan, mutta käärme ei koskaan puolustukseen purrut poikia. Jonkin ajan kuuluttua se tuli kuitenkin niin heikoksi kärsimistään vammoista, että tuskin jaksoi ryömiä, ja se vetäytyi kokonaan luolaansa. Kun pyhä mies seuraavan kerran tuli kylään, hänelle kerrottiin, että käärme oli kuollut. "Mahdotonta", vastasi tämä. "Se ei voi kuolla ennen kuin se on löytänyt Jumalan." Niinpä hän meni luolalle ja huusi käärmettä, minkä jälkeen käärme tuli kiemurrellen ulos saamiensa iskujen ruhjomana ja pelottavan laihana, koska sillä ei ollut mitään syötävää. Pyhä mies kysyi sen tilan syytä, ja se vastasi: "Tein aivan kuten opetit minua, mestari. Pojat löivät minua, mutta minä en heitä purrut. Makasin vain hiljaa ja kärsin kaikki heidän kidutuksensa." Käärme odotti kiitosta tottelevaisuudesta. Sen suureksi hämmästykseksi pyhä mies kuitenkin vihastui. "Idiootti!" hän huusi. "Käskin sinua olemaan purematta, mutta olenko kieltänyt sinua sihisemästä?"

Sri Ramakrishnan vertauskertomuksen tarkoituksena on se, että ihmisten, jotka elävät maailmassa, pitäisi tosin rakastaa yhtäläisesti sekä lähimmäisiään että vihollisiaan ja olla tekemättä väkivaltaa, mutta se ei merkitse sitä, että heidän pitäisi olla niin lempeitä ja yksinkertaisia, että he houkuttelisivat toisia tekemään heille väkivaltaa. Hurskasteleva ihminen, joka sallii toisten puijata ja pettää itseään, ei ole pyhimys. Useimmiten hän toimii näin vain heikkoudesta, laiskuudesta, ja pelkuruudesta. Jos sellainen mies herättää toisissa hyökkäyshalun, hän on myös syypää hyökkäykseen sisältyvään rikokseen. Ainoastaan ne, jotka ovat täydelliset, voivat olla harjoittamatta väkivaltaa sen täydellisessä muodossa. Meidän toisten pitäisi sihistä silloin tällöin.

Intialainen ajatus on aina tähdentänyt, että on olemassa velvoituksen eri asteita. Toisen ihmisen velvoitus ei ole sama kuin toisen. Asteikon kummassakin päässä on näennäistä lepotilaa, mutta kiven hiljaisuuden ja pyhimyksen hiljaisuuden välillä on kokonainen maailma. Ylöspäin vievä tie lepotilasta valaistukseen kulkee toiminnan kautta, ja jos todella tahdomme kehittyä henkisesti, meidän on kuljettava kaikkien asteiden läpi. Ensin saavuttakaa vastustamisen voima, sitten oppikaa hallitsemaan se ja luopumaan siitä. Ja aina muistakaa: vastustamattomuus on kaikkein korkein ihanne, eikä siinä suhteessa saa tehdä sovitteluratkaisua.

*

Kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niin kuin ulkokullatut tekevät synagogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mikä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle."

Tämä johtaa meidät karman lakiin ja siihen, mitä Bhagavad Gitassa sanotaan "toiminnan hedelmiksi". Teen teille jotakin hyvää ja saan palkkion siitä. Ei merkitse paljoakaan, saanko teiltä sen vai en. Jos teen hyvää, olen saava hyvää takaisin. Jos teen pahaa, paha palaa takaisin luokseni. Sellainen on laki. Nämä ovat "toiminnan hedelmiä". Mutta saavuttaaksemme täydellisyyden – jota Kristus sanoo puhdassydämisyydeksi" — meidän on vapauduttava kaikista toiminnan hedelmistä, sekä hyvistä että pahoista. Meidän täytyy puhdistaa mielemme kaikista vaikutelmista ja pyrkimyksistä — koska hyvät teot luovat myös pyrkimyksiä. Sen vuoksi Bhagavad Gita opettaa, että meidän on opittava työskentelemään vain työn itsensä vuoksi — Jumalan tähden — ajattelematta mitään tuloksia. Meidän pitäisi muuttaa kaikki työmme Jumalan palvelemiseksi. Silloin ja vasta silloin vapaudumme syyn ja seurauksen teon — ja palkinnon — pyörästä ja saavutamme Rajattoman.

Edelleen Kristus alkaa opettaa meitä rukoilemaan ja kehottaa tekemään sen salassa. "Kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle." Ja mikä on tämä palkka? Se on Jumala Itse. Jos haluatte jotakin vähempää kuin Jumala, niin voitte saada sen. Tämän maailman hyvät hedelmät voidaan ansaita seuraamalla Karman lakia. Jos toivotte saavanne mainetta pyhyydestänne, niin menkää avoimelle paikalle ja rukoilkaa siellä, missä kaikki voivat nähdä teidät. Mutta jos palvotte Jumalaa Hänen itsensä tähden, toivoen vain Häntä, silloin älkää välittäkö maailmasta eikä siitä, tuomitseeko se vai ihaileeko se teitä, vaan menkää salaiseen paikkaan ja rukoilkaa Häntä. Ja voitte olla varmat siitä, että saatte Hänet.

*

Kristus antaa meille oikean rukouksen, jota voimme käyttää, ja se on "Isä meidän". Se alkaa: "Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi."

Tarkastelkaamme ensin, mitä tarkoittaa sana "taivas". Kaikki uskonnot opettavat, että taivas on meissä. Mitä se todellisuudessa tarkoittaa? Jos taivas on meissä, missä on sitten maa? Onko sekin meissä? Vastaus kuuluu: kyllä. Te olette sekä maassa että taivaassa. Ette tiedä olevanne taivaassa, mutta se on kuitenkin meissä. Mitä on maa ja missä mielessä olemme siinä? Maatajunta on meidän fyysinen tajuntamme: ajan, paikan ja suhteellisuuden sekä muutoksen alainen tajuntamme. Mitä on taivas? Se on sitä, mikä on ikuista. Sanskritinkielessä maa-sana tarkoittaa jotakin, mikä on alituisessa liikkeessä, aina muuttuva. Tajunnan kolmessa tilassa valve-, uni- ja syvän unen tilassa — meillä on samaistamisen ja jatkuvaisuuden tunne. Se on kuin joki, alati muuttuva, alati virtaava. Mutta joen kummallakin puolella on ikään kuin kaksi pengermää, joiden voitaisiin ajatella olevan muuttumattoman tajunnan, joka on Atman, Jumala, Taivas. Niinpä kun sanomme, että taivas on meissä, emme tarkoita sillä taivaan olemassaoloa jossakin paikassa ruumiimme sisä- tai ulkopuolella, vaan itse tajuntaa. Ja kun sanomme, että Jumala on kaikkialla oleva, se ei merkitse sitä, että Jumala olisi samaistettava kosmoksen kanssa, vaan että Hän on kosmoksen yläpuolella. Mutta meidän on ensin löydettävä taivas omasta itsestämme ja vasta sen jälkeen voimine löytää sen kaikkialta.

Pyhimyksen kokemus opettaa meille, että kun Jumala on löydetty, häviää kaikki tietoisuus ruumiista, sekä ulkonainen että sisäinen. Se johtuu siitä, että pyhimys menee paikan, ajan ja suhteellisuuden toiselle puolen. Mutta koska emme voi yhtäkkiä hankkia tätä tietoisuutta, meidän on aloitettava siitä, että ajattelemme Jumalan asuvan sydämessämme ja rukoiltava Häntä siinä. Ts. meidän on mentävä suhteellisuuden tietä niin pitkälle kuin pääsemme käyttämällä sanoja ja aatteita, jotka kuuluvat elämän suhteelliselle tasolle. Jumalan ehdoton totuus on kaikkien sanojen ja ilmaisujen toisella puolen. Olemme kaikki ikään kuin ihmisiä, jotka elävät kaukana valtamerestä. Joku meistä haluaa neuvoa toisille tien sen luo. Hän ei voi sanoa: "Tämä on itse valtameri", vaan ainoastaan: "Jos seuraatte tätä tietä ja kiipeätte tämän kukkulan huipulle, silloin näette valtameren."

Kristus sanoo meille, että Isä on taivaissa. Kaikkina aikoina ihmiset ovat vaatineet todistuksia Jumalan olemassaolosta. Mutta on olemassa vain yksi ainoa keino Jumala olemassaolon todistamiseksi ja se on Hänen löytämisensä. Kaikki yritykset todistuksen löytämiseksi älyn tietä ovat turhia, koska se, mitä yritämme todistaa, on ainoastaan jumalakäsityksemme olemassaolo. Niinpä, jos voisittekin saada sen todistetuksi, niin kuinka voitte taata, että ajatuksenne on yhtäpitävä Jumalan todellisuuden kanssa? Kaukana sisämaassa emme voi todistaa valtameren olemassaoloa, emmekä edes olla varmoja siitä, että käsityksemme valtamerestä edes jossakin määrin vastaa todellisuutta. Voimme vain sanoa: "Menkää tätä tietä tuon kukkulan huipulle. Silloin näette itse valtameren ettekä enää tarvitse todistuksia." Kautta maailmanhistorian on ollut olemassa paljon ihmisiä, suuria opettajia, pyhimyksiä ja valaistuneita sieluja, jotka ovat sanoneet meille: "Jumala on olemassa. Tiedän sen, koska olen nähnyt Hänet." Ainoa kysymys, jonka voimme asettaa itsellemme, on: uskommeko heitä vai emmekö? Jos me, tarkkailtuamme heidän elämäänsä tai saatuamme kuulla heistä kaiken, tunnemme, etteivät nämä ihmiset voineet olla harhassa eivätkä olleet hulluja, silloin alamme myös me tulla vakuuttuneiksi. Ja jos vakaumuksemme on alkanut sitten kasvaa, olisi oma vikamme, jollemme koettaisi saada varmuutta siitä kulkemalla samaa tietä, mitä nuo ihmisetkin ovat kulkeneet, saavuttaaksemme heidän tavoin kukkulan huipun ja saadaksemme itse nähdä valtameren.

*

Seuraava ajatus, johon meidän olisi pysähdyttävä, on se, joka sisältyy sanoihin "Isä meidän". Kristus opettaa, kuinka meidän olisi ajateltava Jumalaa rukoillessamme Häntä. Meidän olisi ajateltava Häntä persoonallisuutena, omana Isänämme, jonka suhteen tunnemme kunnioitusta, jolle annamme arvoa ja johon suhtaudumme ehdottomalla luottamuksella ja rakkaudella. Olemme Hänen suojeluksensa alaisia ja tunnemme olevamme turvassa ollessamme Hänen kanssaan.

Sri Ramakrishna sanoi, että Jumala on sekä persoonallinen että persoonaton ja että Hän on näiden kummankin käsityksen toisella puolen. Toisin sanoen: on olemassa kaksi tapaa, joilla voimme ajatella Häntä — persoonallisena ja persoonattomana olentona. Mutta näiden aspektien takana on toinen Jumalan ehdoton todellisuus, jota ihmismieli ei pysty vähimmässäkään määrin käsittelemään. Tämä on jumalallinen "toisella puolen", joka voidaan määritellä ainoastaan negaatioiden avulla, sanomalla: "se ei ole sitä, se ei ole sitä". Kuitenkin se uskonto, jota Kristus on opettanut, on pohjimmiltaan sitä, mitä hindut sanovat bhakti-joogaksi eli hartauden poluksi. Ihminen, joka sitä seuraa, havaitsee, että Jumalan aspekti persoonattomana olentona on liian abstraktinen, jotta sitä voisi rakastaa. Voidaksemme rukoilla ja mietiskellä, meidän on kuten Ramakrishna aina opetti — suhtauduttava Jumalaan kuten ihmiseen. Jumalaan voi tietenkin suhtautua monella eri tavalla. Voimine ajatella Häntä mestarinamme, isänämme tai äitinämme, ystävänämme tai leikkitoverinamme, lapsenamme tai rakastettunamme. Tärkeintä on, että opimme ajattelemaan Häntä hartaudella ja rakkaudella.

*

"Pyhitetty olkoon Sinun nimesi." Melkein jokainen uskonto ja filosofinen koulukunta korostaa Nimeä, Logosta, Sanaa. Intiassa löydämme saman ajatuksen, joka on ilmaistu neljännen evankeliumin alussa, ts. että Jumalan nimi on sama kuin Jumala. Vedantassa Jumalan nimestä käytetään mantra-sanaa: opettaja antaa mantran jokaiselle opetuslapselleen vihkimyksen seremonian yhteydessä. Sen takana oleva ajatus on se, että toistamalla mantraa, pyhittämällä Hänen nimeään uudestaan ja uudestaan, annamme Jumalalle tietoisen mielemme, joten lopulta osa mieltämme tulee aina ylistämään Häntä riippumatta siitä, mitä ikinä teemme, sanomme tai ajattelemme. Mantra on kuin köysi, joka vetää meitä Jumalaa kohti melkein ilman omaa ponnistustamme. Kaikki, mitä meidän olisi tehtävä, on vain pitää kiinni köydestä.

*

"Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaissa." Suorittaessaan uskonnollisia rituaaleja ensimmäinen rukous, jonka hindu lausuu, on: "Samoin kuin ihminen näkee silmillään taivaan yläpuolellansa, niin näkee näkijä jatkuvasti Jumalan, Korkeimman Totuuden, kaiken läpäisevän Olemassaolon." Jos vain jumalalliset silmämme avautuisivat, näkisimme Jumalan valtakunnan tulevan. Se ei ole tulevaisuuden toive: Jumalan valtakunta on jo tullut, se on ollut aina kanssamme. Niinpä Kristus opettaa meitä rukoilemaan, että voisimme mennä ajan ja paikan toiselle puolen vielä eläessämme maan päällä ja että voisimme tuntea sydämissämme ja ympärillämme Jumalan valtakunnan.

Kuinka voi vasta-alkaja henkisen elämän alalla löytää Jumalan tahdon? Kuinka voisimme tietää, onko se, mitä hän tekee Jumalan tahdon mukaista vai ei? Kautta historian jokaisessa maassa on ollut kaikenlaatuisia ihmisiä, kuninkaista ja diktaattoreista kerjäläisiin saakka, jotka tekivät mitä tahtoivat, vakuuttaen, että se on Jumalan tahdon mukaista. Jopa nekin kurjat ihmiset, jotka tottumuksesta tekevät mitä vastenmielisimpiä asioita, sellaisia, joita he kaikkein vähiten haluaisivat tehdä, eivät voi olla varmoja siitä, että he toimivat Jumalan tahdon mukaan: he saattavat vain nauttia itsensä kiduttamisesta. Ei ennen kuin olemme saavuttaneet valaistuksen, ennen kuin Jumala puhuu todella meille, emme voi tietää, mikä on Jumalan tahto milläkin elämän hetkellä. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, myös nykyisessä tietämättömyyden tilassamme, että Hänen tahtonsa aina on johtava meidät luoksensa. Ja kun tulee päivä, jolloin astumme täydelliseen yhteyteen Jumalan kanssa, kun Hän kirjaimellisesti täyttää meidät, tulemme Hänen välineikseen ja todella teemme Hänen tahtonsa. Rukoilkaamme

"Herra, en tiedä, mikä on Sinun tahtosi, mutta tee se minun kauttani. Olkoon Sinun eikä minun tahtoni täytetty! Tee minut välineeksi Sinun kädessäsi."

*

"Anna meille jokapäiväinen leipämme." Melkein kaikki Raamatun selittäjät myöntävät, että se leipä, josta tässä puhutaan, on armon leipä. Rukoilemme, että tulisimme osallisiksi tästä armosta. Pyydämme, että saisimme sitä "tänään" eikä huomenna, ei vuoden kuluttua, vaan nyt, tällä hetkellä! Lapsena pidin tarinasta tytöstä, joka meni metsään odottamaan Jumalaa. Hän oli varma siitä, että ennemmin tai myöhemmin Hän kulkisi hänen ohitseen. Vuodet vierivät, hänestä tuli nainen ja vanhus, mutta hän odotti yhä vain hartaasti. Hän oli valmis ottamaan Jumalan vastaan joka päivä, joka hetki. Aina kun lehti putosi maahan tai eläin liikahti tiheikössä hän ajatteli: "Tuossa Hän tulee"! Ja lopulta Jumala todella tuli hänen luoksensa. Hän kulki naisen ohi ja koko tämän elämä muuttui autuudeksi. Tarvitsemme juuri uskoa: meidän täytyy tietää, että Jumalan armo voi laskeutua meihin joka hetki; ja toisaalta, meidän on valmistauduttava odottamaan sitä koko elämän iän tai montakin elämää, jos tarvitaan. Vain ani harvat ihmiset ovat oppineet elämään tässä odotuksen hengessä. Useimmat meistä tuntevat, että meidän on ensin voitettava niin monet epäpuhtautemme, niin monet vikamme ja noudatettava paljon kuria, ettemme voi löytää Jumalaa ennen kuin jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa. Tämä näennäinen nöyryys on todellisuudessa eräs turhuuden muoto, koska se edellyttää, että voimme löytää Jumalan omien ponnistustemme, oman tahdonvoimamme avulla. Tämä on kuitenkin kaikki mielettömyyttä! Omat ponnistuksemme eivät koskaan tee meitä puhtaiksi tai auta meitä näkemään Jumalaa. Se voi tapahtua vain Hänen armonsa avulla. On totta, että meidän täytyy myös itsemme ponnistella. Meidän on ankarasti ponnisteltava kaikin voiminemme. Mutta meidän täytyy myös tietää, että aivan riippumatta saavutuksistamme Jumalan armo voi laskeutua meihin joka hetki. Olkaamme aina valmiit.

Suom. I. Sdt ja R. E.

Teosofi – 1949/11-12 ja 1950/1


 Etusivu   Eri uskonnot