Poimintoja filosofi Hegelin ajatuksista

Alussa oli vain ääretön, yksi. Sitten seurasi luopuminen ykseydestä – moneus, äärellisyys. Ja lopulta paluu alkuperäiseen ykseyteen – maailmanhenki vetäytyy takaisin itseensä.

Historia elää ristiriidoista, riitasoinnuista. Mikään ei etene ilman vastakohtia tai ristiriitoja. Maailmassa ei ole mitään tarkoituksetonta. Kärsimykset, taistelut tai katastrofit ovat välttämättömiä. Niiden kautta maailma kulkee kohti lopullista ykseyttä.

Historia etenee ihmiskunnan alun hämärästä tietoisuudesta kohti täydellistymistään. Maailmahenki tulee historian kuluessa tietoiseksi itsestään.

On luonnollinen mielle, että ennen kuin filosofiassa käydään itse asiaan, nimittäin todella olevan todelliseen tietämiseen, on välttämätöntä ensin saavuttaa ymmärrys tietämisestä tarkastellen sitä joko absoluutin haltuun ottamisen työkaluna tai välittäjänä, jonka kautta absoluutti nähdään. Näyttää oikeutetulta kantaa huolta siitä, että on kenties olemassa erilaisia tietämisen lajeja, ja niistä kenties yksi tämän päämäärän saavuttamiseksi toisia parempi ja että täten valitsemalla väärin tavoitellaan totuuden taivaan asemasta erheen pilviä.

Ensimmäinen aste: Subjektiivinen mieli kääntyy luonnollisesta maailmasta ja löytää vapauden itsestään.

Vastakkainen, toinen aste eli objektiivinen mieli: Tuotettujen artefaktien ja instituutioiden maailma, jossa erilliset mielet voivat tunnistaa omat saavutuksensa.

Kolmas ja korkein aste on absoluuttinen mieli. Se on taiteen, uskonnon ja filosofian valtakuntaa, jossa ihminen yltää tavanomaisen sosiaalisen ympäristön ja historian tuolle puolen.

Kun ihmiset ajattelevat filosofisesti, he nauttivat hetken siitä, mistä Jumala nauttii ikuisesti.

Ajattelua ei pidä rajoittaa ennalta määrättyihin kategorioihin. Jokainen ennalta rajoittunut kategoria johtaa ristiriitoihin, jotka ovat ratkaistavissa vain kehittymällä vähemmän rajoittaviin. Lopulta saavutetaan kaikista laajin absoluuttinen idea, jota ei rajoita enää mikään.

Elämä ei ole erillään elämästä, koska elämä on jumaluudessa.

Ilman maailmaa Jumala ei ole Jumala. Tai ilman minää ei ole Jumalaakaan.

Ihmisestä kehittyy entistä enemmän eräänlainen läsnä oleva Jumala, joka jatkaa jumalallista prosessia omalla maailmallisella olemassaolollaan. Samalla ihminen joutuu ottamaan entistä enemmän vastuuta historiallisesta kehityksestä.

Kaikki on vain hengen itseliikuntaa. Lopulta historia päättyy maailmanhengen vetäytymiseen itseensä.


Etusivu

Filosofia