Annie Besant

Vegetarismi teosofian valossa

Ystävät! Tämäniltaisen esitelmäni nimi osoittaa heti, missä rajoissa ja puitteissa tulen pysyttelemään aiheen käsittelyssä. Tahdon puhua "vegetarismista teosofian valossa". Kieltämättä sekä teoriassa että käytännössä voidaan pohtia ja puolustaa vegetarismia monelta näkökannalta. Sitä voidaan katsella ruumiin terveyden kannalta, voidaan vedota fysiologian ja kemian tutkimuksiin, ja tehokas perustelu sille saadaan, kun tarkastetaan, kuinka läheisessä yhteydessä alkoholi ja lihansyönti ovat keskenään, ja toisaalta vegetarismi ja raittius. On olemassa muitakin näkökohtia, jotka ovat esillä kasvissyöntiä kannattavissa lehdissä ja luennoissa.

Sama on teosofiankin laita. Jos käsittelisin sitä erikseen, minun pitäisi esittää kuulijoilleni yleiskuva sen merkityksestä ja opeista – kenties saisin kuvata sen historian ja esittää sen oppijärjestelmän järjellisyyden ja johdonmukaisuuden ja sen filosofian suuren arvon ihmisille.

Aion kuitenkin käsitellä molempia aiheita, missä suhteessa ne ovat toisiinsa, so. tahdon koettaa antaa niille teistä, jotka jo ovat vegetaareja, muutamia perusteita, joita ehkä tunnette vähemmän kuin niitä, joilla vegetarismia tavallisesti puolustellaan. Koetan myös näyttää niille, jotka eivät ole vegetaareja, että teosofian puolelta voidaan tuoda esiin muitakin perusteluja kuin niitä, jotka koskevat ruumiin ravintoa, kemiallisia ja fysiologisia kysymyksiä tai väkijuomien kaupustelua – sillä teosofinen ajattelutapa on täysin toisenlainen ja ansainnee juuri tämän eroavaisuuden takia huomiota. Aivan niin kuin tuotaisiin uusia apujoukkoja tukemaan sota-joukkoa, joka jo taistelee suurta yli voimaa vastaan.

Tahdon tänä iltana puhua siitä vegetarismista, jonka kaikki tunnette ja joka on: pidättäytyminen kaikesta sellaisesta ruuasta, joka edellyttää eläinten tappamista tai niille tehtyä julmuutta. En aio puhua niistä eri perusteista, jotka erottavat vegetarismin koulukunnat toisistaan. En kiistele viljaruuasta, enkä hedelmien syömisestä tai niistä monista eri ruokavalioista, jotka ovat nykyään vilkkaan keskustelun alaisina. Esitelmäni tulee ainoastaan koskemaan kaikenlaisesta eläinravinnosta pidättäytymistä ja koetan näyttää, mitä syitä ja perusteluja tuohon pidättäytymiseen voidaan löytää teosofian opeista eli sen maailmankuvasta ja elämänkäsityksestä.

Ennen kuin ryhdyn käsittelemään päivän aihetta, pitää ensin mainita, että vaikka pidän perustelujani teosofiselta kannalta täysin pätevinä ja kumoamattomina, niin kuitenkaan en luule voivani velvoittaa Teosofista Seuraa kokonaisuudessaan hyväksymään niitä siitä syystä, että niin kuin monet läsnä olevista tietävät, me emme vaadi niitä, jotka tulevat seuraamme, omaksumaan kaikkia niitä oppeja, joita yhteisellä nimellä sanotaan teosofiaksi. Me velvoitamme heitä ainoastaan hyväksymään ensimmäisen kohdan, yleisen veljeyden, ja kehotamme heitä etsimään totuutta yhteishengessä eikä ylpeyden hengessä. Toisin sanoen me vaadimme jäseniltämme, etteivät he hyökkää aggressiivisesti kanssaihmistensä uskonnollisia tai muita vakaumuksia kohtaan, vaan että mielipiteiden kohdalla he osoittavat muille samaa kunnioitusta kuin toivovat itselleen. Tähän ainoaan sitoumukseen tyydymme. Emme koeta tyrkyttää teosofisia käsityksiä jäsenillemme. Ne meistä, jotka ovat vakuuttuneita oppiemme todenperäisyydestä, luottavat vahvasti totuuden omaan voimaan, ja sen vuoksi annamme jäsenille täyden vapauden omaksua tai hylätä niistä, mitä he suinkin tahtovat. Näin ollen ymmärrätte, että en puhu sellaista, mikä sitoo Seuraa. Käsitykset, joita tuon esille, ovat peräisin filosofiasta, jota jokainen yhdistyksemme jäsen voi halutessaan kannattaa tai olla tekemättä niin.

Vegetarismista teosofian valossa puhuttaessa aion kääntää ensiksi huomionne seuraavaan suuntaan. Teosofia pitää ihmistä suuren kehitysketjun yhtenä osana. Tämä mahtava kehitysketju, jonka ensimmäinen ilmennyt jäsen on itse jumalallisessa elämässä ja laskeutuu korkeasta alkuperästään jäsen jäseneltä alaspäin kautta kehittyvien henkiolentojen suurten joukkojen, kunnes se lopulta ilmenee tällä hengen aineeseen astumisen tiellä siinä maailmassa, jonka me tunnemme omaksemme. Teosofia opettaa vielä, että tämä maailma kaikkine lakeineen on jumalallisen ajatuksen ilmaus ja kauttaaltaan jumalallisen elämän täyttämä, niin että luonnossa ilmenevien lakien tutkimus on samalla jumalallisen järjen tutkimusta. Siis ei maailmaa suinkaan saa pitää ainoastaan aineena ja voimana, niin kuin materialistinen tiede väittää, vaan pohjimmiltaan elämänä ja tajuntana, joka ilmaantuu ja asustaa siinä, mitä me näemme ja tunnemme aineeksi ja voimaksi.

Jos tältä näkökannalta lähtien seuraamme hengen ja elämän aineeseen astumista sen alimpaan kohtaan asti, tulemme kivikuntaan. Tästä elämä lähtee taas etenemään ylöspäin, aineen tullessa taipuisammaksi ja helpommin muovailtavaksi tämän ylöspäin kehittyvän elämän voimasta, kunnes kivikunnasta on kehittynyt kasvikunta. Sen jälkeen kun aine kasvikunnassa työskennellen tulee vielä taipuisammiksi ja kykenee paremmin ilmaisemaan sisäistä elämäänsä ja tajuntaansa, tulemme eläinkunnan kehitykseen, missä voimavirrat ovat vielä enemmän erkautuneet, muodot tulleet moninaisemmiksi ja niiden kokoonpano mutkikkaammaksi, ja missä niille on kasvanut suurempi kyky tuntea iloa ja tuskaa ja ennen kaikkea aiempaa suurempi yksilöllisyys. Nämä olennot muuttuvat näet yhä yksilöllisemmiksi, ja niiden tajunta erkautuu yhä enemmän ja niissä alkaa näyttäytyä korkeamman tietoisuuden ituja. Tämä kaikkea elävöittävä peruselämä voi täten ilmaantua täydellisemmin tässä korkeammin organisoidussa hermostossa, joka harjaantuu siihen tulemalla yhä tietoisemmin yhteyteen ulkonaisen maailman kanssa. Ja lopuksi tämä elämä, joka alituisesti pyrkii ylöspäin, saa paljon korkeamman ilmennysmuodon ihmisessä, jota elävöittää sielu ja henki. – Sielu ilmenee ruumiin kautta ajatuksena, tahtona ja tunteena, ja henki sielun kehityksen myötä saa vähitellen ilmennyksen tässä ulkonaisessa maailmankaikkeudessa.

Täten ihmistä voidaan hänen itsetietoisen sielunsa nojalla sanoa kehittyvän elämän korkeimmaksi ilmaukseksi – koska maan päällä ei ole aineellisessa muodossa korkeampaa kehitystä. Hänen pitäisi sen vuoksi myös olla suuren luonnonlain täydellisin ilmaus. Koska ihminen on saanut kehittyvän tahdon ja vallan tehdä valintoja, hän voi sanoa: "minä tahdon" tai "en tahdo". Hän eroaa alempimuotoisista olennoista juuri tämän itsetietoisen määräämisvaltansa suhteen, mikä hänen ollessaan lähempänä jumaluuden olemusta on osoituksena sellaisesta ajatuselämästä ja itsenäisestä toiminnasta, jotka ovat ominaisia korkeammalle aineessa esiintyvälle elämälle. Mutta juuri kaiken tämän nojalla on ihmisellä myös kaksinkertainen mahdollisuus, suurempi vastuunalaisuus ja hänen kohtalonsa määräytyy joko korkeammaksi tai alemmaksi. Hänellä on valinnanvapaus. Alemmissa elämänilmauksissa on muotoon juurrutettu laki, jota se ikään kuin pakosta tottelee. Kivikunnassa se ei anna kivennäisatomeille mahdollisuutta valita. Myös kasvikunnassa tämä pakollinen laki kehittää kasveja tiettyihin suuntiin ilman, että ne oikeastaan voivat sitä vastustaa. Eläimessä se laki ilmenee vaistona, jota eläin aina tottelee. Mutta kun tulemme ihmiseen, niin tämä laki muuttuu.

Ihminen on sopusointua rikkova olento luonnossa. Hän korkeista mahdollisuuksistaan huolimatta saa aikaan häiriöitä lain piirissä, ja hän kehittyneen tahtonsa nojalla kykenee asettumaan lakia vastaan ja joksikin ajaksi pääsemään voitolle siitä. Ennen pitkää laki kuitenkin musertaa hänet. Aina kun ihminen asettuu lakia vastaan, muistuttaa se hänelle rikkomuksesta tuottamalla kärsimyksiä. Itse asiassa hän ei voi rikkoa lakia mutta voi kyllä tuottaa epäjärjestystä ja epäsointua ja voi tahtonsa nojalla kieltäytyä kulkemasta korkeinta ja parasta tietä ja ehdoin tahdoin valita alemman ja huonomman tien. Ja juuri siksi, että hänellä on tämä valta valita, hänellä on myös korkeampia mahdollisuuksia kuin mitä on kivi-, kasvi- ja eläinkunnassa. Sillä paljon korkeamman laatuinen sopusointu on saattaa itsensä tietoisesti yhteen luonnon suuren lain kanssa kuin oleminen koneena, jota laki pitää liikkeessä ilman sen omaa tahtoa ja itsetietoista suostumusta. Ihminen on siinä asemassa, että hän voi langeta eläintä alemmaksi, mutta myös nousta äärettömän paljon korkeammalle. Sen tähden hänen vastuulleen lankeaa alemman luonnon kasvattaminen, niin että hän on sen muovailija, joka saa vähitellen aikaan maailmassa korkeampia olemassaolon muotoja ja jalompia, ylevämpiä elämän tyyppejä. Ja ihmisen pitäisi, minne hän meneekin, olla kaiken ja kaikkien ystävä ja auttaja ja rakastaen kaikkia olla koko elämässään hänessä asuvan jumalallisen luonnon ilmennys. Hänen pitäisi käyttää jokaista alempaa olentoa kohtaan ei ainoastaan kasvattavaa valtaansa vaan myös rakkauttaan, joka on omiaan kohottamaan tätä alempaa olentoa korkeammalle olemassaolon asteelle.

Sovittakaamme todellisiin olosuhteisiin, mitä edellä on sanottu ihmisen asemasta maailmassa – että hän nimittäin on todellakin sijaishallitsija, maailman yksinvaltias, jolla on myös vapaus olla joko huono tai hyvä hallitsija ja joka on vastuunalainen koko maailmankaikkeudelle siitä, miten hän käyttää valtaansa. Katsokaamme siis tältä kannalta ihmistä hänen suhteessaan alempana oleviin eläimiin.

On täysin selvää – jos ajattelemme häntä tässä asemassa – että hän ei mitenkään saa tappaa eläimiä oman huvinsa vuoksi tai tarpeidensa tyydyttämiseksi. Hän ei saa mennä metsien maiden onnellisten olentojen keskelle kylvämään pelkoa, kärsimystä ja kuolonkauhua, vieden mukanaan tuhoa minne hyvänsä hän meneekin. Hän ei saa varustautua koukuin, kiväärein tai muilla aseilla, joita hän kykenee tekemään tukeutumalla kehittyneeseen järkeensä. Siten hän käyttää väärin näitä korkeampia sielunkykyjään ollakseen hengenvaarallinen vihollinen niille olennoille, jotka asuvat hänen kanssaan maan päällä. Ja levittääkseen joka suunnalle uutta kärsimyksen ja hävityksen energiaa hän käyttää järkeään, jolla hänen pitäisi auttaa ja kasvattaa alempiaan.

Jos ihminen menee metsään ja eläinten pariin, ne pakenevat hänet nähdessään, koska kokemus on opettanut, mitä tarkoittaa kohdata ihminen. Mutta niissä kertomuksissa, joita matkustajat ovat kirjoittaneet käytyään jossakin etäisessä maankolkassa, minne ihminen ei vielä ole ehtinyt tunkeutua, voimme lukea, kuinka he ovat kuljeskelleet lintujen ja muiden arkojen eläinten seassa kuin ystävät ystävien luona ilman, että ne ovat säikkyneet edes heidän kosketustaan. Ja vasta silloin kun tulokkaat ovat alkaneet käyttää hyväkseen niiden luottamusta tappaakseen, ne ovat huomanneet, mitä ihminen merkitsee niille, ja oppineet olemaan luottamatta ihmiseen ja pelkäämään häntä, ja ne ovat oppineet pakenemaan ihmistä. Kaikissa sivistyneissä maissa kun ihminen menee metsään, kaikki elävät olennot säikkyvät hänen askeleidensa ääntäkin. Hän ei ole jokaisen elävän olennon ystävä, vaan hän saa aikaan kauhua ja pelkoa.

Ja kuitenkin on ollut ihmisiä, joista on säteillyt sellainen rakkauden henki, että heidän kulkiessaan metsiä maita villi-eläimet ovat keräytyneet heidän ympärilleen. Pyhästä Fransiskus Assisilaisesta kerrotaan, että linnut laskeutuivat istumaan hänen olkapäilleen, niin voimakkaasti ne tunsivat sitä rakkautta kaikkea elävää kohtaan, joka aina ympäröi häntä kuin kunniakehä. Samaten voidaan vielä tänä päivänä Intiassa tavata siellä täällä miehiä, joissa ilmenee sama rakkauden ja myötätunnon henki, ja viidakoissa, vuorilla ja erämaissa nämä miehet voivat käyskennellä vapaasti, eivätkä petoeläimet tee heille mitään pahaa.

Voisin kertoa teille täysin todistettuja kertomuksia ns. joogeista, joiden elämä ja jokainen ajatus ja teko todistavat lempeyttä ja hyvyyttä ja jotka voivat kulkea viidakkojen läpi, missä tiikerit väijyvät, ja joskus tiikeri tulee ja laskeutuu heidän jalkojansa nuolemaan yhtä lauhkeana kuin kissanpentu rakkauden hengen edessä. Sellainen voisi olla meidän suhteemme kaikkiin eläviin olentoihin, jos olisimme luonnon ystäviä emmekä sen vihollisia. Ja vaikka varmasti vaatii monta vuosisataa sen pahan tyhjäksi tekemiseksi, mikä on saatu aikaan verisessä menneisyydessä, niin tämä tyhjäksi tekeminen on mahdollista. Ystävällinen mielenlaatu voidaan saada aikaan, ja jokainen mies ja nainen, joka on elämänsä aikana ollut hyvä ja auttavainen alempia luotuja kohtaan, lisää oman osansa maailman rakkauteen – siihen rakkauteen, joka kerran on saava kaikki valtaansa.

Nähtyämme, mikä on ihmisen velvollisuus maailman hallitsijana, siirrymme seuraavaan teosofiseen näkökohtaan, joka kieltää elävien olentojen teurastamisen. Jotkut kuulijoista tietänevät, että meidän oppimme mukaan fyysinen aistimaailma on toisen hienomman aineellisen maailman läpäisemä ja ympäröimä, jota kutsutaan astraaliseksi maailmaksi, että siihen maailmaan kuvastuu kaikki, mikä tapahtuu fyysisellä tasolla ja että ajatuksetkin pukeutuvat siellä muotoihin – ja tämä astraalimaailma on aineellisen maailman ja ajatusmaailman välillä. Mentaalimaailma, joka on täynnä ihmisten ajatuksia, lähettää keskitettyjä voimavirtoja astraalimaailmaan. Siellä ne pukeutuvat muotoon, joka vaikuttaa fyysiseen maailmaan ja jonka "herkkätuntoinen" ihminen usein voi tuntea. Kun sellainen tulee johonkin huoneeseen, taloon tai kaupunkiin, hän voi sanoa hienovaraisen tuntemuksen perusteella, jota hän tuskin kykenee lähemmin selittämään, mitä yleisiä ominaisuuksia on sen paikan ilmapiirissä, – tuntuuko se hänestä puhtaalta vai saastaiselta, ystävälliseltä vai vihamieliseltä häntä kohtaan ja onko sillä terveellinen vai vahingollinen vaikutus häneen.

Tämän astraalimaailman vaikutusten ymmärtämiseksi sopii yhdistää ajatuksissa se – niin kuin tiede nykyään alkaa tehdä eetterin suhteen – kaikenlaisiin magneettisiin ja sähkövirtoihin. Ottakaamme esimerkiksi puhujan vaikutus ihmisjoukkoon. Tämä riippuu juuri eetterisen aineen olemassaolosta, ja siinä aineessa magneettiset voimat toimivat, niin että puhuttu lause, joka on puhujan magnetismilla kyllästytetty, vaikuttaa aivan toisella tavalla kuulijoihin kuin jos hän lukisi sen sanomalehdestä tai kirjasta. Miksi? Sen tähden että puhujan voima saa muodon edellä mainitussa hienossa aineksessa, joka on hänen ja kuulijoiden välittäjä, ja panee sen värähtelemään hänen omien värähtelyjensä mukaan. Hänen magnetisminsa täyttää sen ja saa sen aaltoilevaan liikkeeseen, ja nämä aallot kohtaavat kuulijoissa olevaa samanlaista ainetta. Siten laine pyyhkäisee läpi koko salin ja tämä ainoa ajatusväreily saa hetkeksi kaikki läsnäolijat tuntemaan sen voiman, vaikka he ehkä jäljestäpäin eivät voi sitä tuntea. Tottunut puhuja voi aina puhuessaan julkisesti tuntea, kuinka hän, mikäli magneettinen virta on voimakas, tempaa kuulijat mukaansa, vaikka niiden joukossa saattaa olla sellaisia, jotka eivät ole samaa mieltä hänen sanomisistaan. Voi käydä niin, että hän huomaa käsiään kiihkeästi taputtamassa jonkun henkilön, jonka hän tietää esitettyjen ajatusten jyrkäksi vastustajaksi. Jos tapaat hänet seuraavana päivänä, hän on hyvin harmissaan itselleen siitä, että hän salli hetken tunnelman temmata siten mukanaan. Mikä tämän sai aikaan? Magneettinen vastakaiku ja se, että nostatettiin eetteriaaltoja, jotka vaikuttivat häneen niin kuin muihinkin, ja että hänen ruumiinsa ja aivonsa reagoivat värähtelyihin, niin että puhujan magneettinen voima sai hänet hetkeksi valtaansa.

Olen tässä maininnut yhden esimerkin osoittaakseni, mitä tarkoitan astraaliaineella ja kuinka magneettiset virtaukset voivat panna sen värähtelemään. Tahdon nyt sovittaa tämän aiheeseeni. Pyydän kuulijoitani ajattelemaan astraalista ainetta teosofiselta kannalta, fyysistä maailmaa ympäröivänä ja läpäisevänä. Sitten kehotan teitä ajatuksissanne menemään teurastuslaitokseen. Koettakaa jos voitte mielestänne kuvitella – jos ette ole sattuneet sitä todellisuudessa näkemään – millaisia kärsimyksiä ja kauhun tunteita siellä herätetään. En puhu teurastajasta nyt vielä, vaan eläimistä, joita tapetaan. Huomatkaa, mikä pakokauhu valtaa ne, kun ne vainuavat verenhajun. Nähkää, millä tuskalla ja pelolla ne rimpuilevat, jottei niitä vietäisi eteenpäin. Se, jolla on rohkeutta, seuratkoon niitä aina teurastuspaikalle asti ja katsokoon, kuinka ne tapetaan, ja astukoon sitten mielikuvituksessaan askeleen edemmäs, tai jos omaa psyykkistä taipumusta astraalisten värähtelyjen havaitsemiseen, katselkoon ja muistakoon, mitä näkee: kauhun ja pelon heijastuksia, jotka syntyvät, kun elämä riistetään väkivaltaisesti ruumiista ja eläinsielu astuu tässä hirveän pelon tilassa astraalimaailmaan jäädäkseen sinne pitkäksi aikaa, kunnes se hajoaa ja häviää. Muistakaa, että missä eläimiä näin teurastetaan, sinne nämä kauhun ja pelon kärsimykset keskittyvät, ja muistakaa, että ne vaikuttavat sekä aineelliseen maailmaan että ihmisten mieliin ja että kuka tahansa psyykkisesti herkkätuntoinen tullessaan tällaisen paikan läheisyyteen näkee ja tuntee nämä kauheat värähtelyt, kärsii niistä ja tietää, mistä ne ovat lähtöisin.

Otaksukaamme, että joku matkustaa esimerkiksi Chicagoon. Otan tämän esimerkin, koska minulla on siitä henkilökohtaista kokemusta. Kuten tiedätte Chicago on teurastuskaupunki, jossa on eläinten tappamiseen mitä huolellisimmin suunniteltuja laitoksia, mitä ihmisnero suinkin on kyennyt keksimään ja niissä melkein kaikki on koneellistettu. Siellä teurastetaan joka viikko valtava määrä eläimiä. Kukaan vähänkin herkkätuntoinen, puhumattakaan siitä, joka harjoittelulla on herättänyt muutamia sisäisiä aisteja eloon, ei voi tulla Chicagoon tai edes mailien päähän kaupungista olematta tietoinen syvällekäyvästä alakuloisuuden tunteesta, joka tulee häneen. Tuo tunne on ikään kuin peräisin saasteista, niin että tekisi mieli päästä kauas pois siitä, jota kohtaan nousee täysin selittämätön ja sanoinkuvaamaton inho. Puhun nyt omasta kokemuksestani. Istuin rautatievaunussa lueskellen, kuten minulla on tapana. Juna lähestyi kaupunkia, enkä edes tiennyt siitä – se on näet niin valtavan suuri, että se ulottuu paljon kauemmaksi kaikkiin suuntiin kuin muukalainen osaa arvatakaan, ja kestää kauan, ennen kuin saavutaan sen keskustaan. Silloin huomasin yhtäkkiä tuon painostavan tunteen, josta äsken puhuin. Ensiksi en käsittänyt sitä, ajatukseni olivat kaukana Chicagosta, mutta se kävi niin voimakkaaksi, että aloin ajatella ja tunnustella, mikähän se niin omituisesti vaikutti. Pian huomasinkin syyn, kun muistui mieleeni, että olin matkalla Yhdysvaltojen ja kenties jopa koko maailman suurimpaan teurastuspaikkaan. Oli kuin fyysinen verho täynnä mustaa saastaa ja tuskaa olisi laskeutunut päälleni. Sellainen on se psyykkinen ja astraalinen kuolinvaate, joka on levitettynä tuon suunnattoman kaupungin ylle.

Minä vakuutan teille, että niille, jotka vähänkin tietävät näkymättömistä maailmoista, merkitsee tämä alituinen eläinten teurastaminen vakavaa vaaran uhkaa, lukuun ottamatta kaikkia muita näkökohtia asiassa. Sillä kun tuollaiset pelon ja tuskan, vihan ja kärsimyksen magneettiset värähtelyt kohtaavat niitä ihmisiä, joiden keskuudessa ne synnytetään, niin ne ovat omiaan tekemään heidät raaoiksi ja julmiksi ja vetämään heidät lokaan ja eläimellisyyteen. Eläinten liha ja veri ei ainoastaan saastuta ruumista vaan myös ihmisen hienompia voimia. Hyvin paljon kaupunkilaiselämän ja ennen kaikkea teurastajien elämän raaemmista ja alemmista puolista johtuu suorastaan tästä astraalimaailman vastavaikutuksesta, joka on peräisin teurastetuista eläimistä.


Jatkuu....


Omatunto – touko- kesä- & toukokuu 1907

[Omatunnossa ilmestynyt artikkeli oli jo hieman lyhennetyssä muodossa. Tuota suomennosta on tarkistettu alkuperäisestä tekstistä, ja paikoin käännöstä tarkennettu, samalla kieliasua on uudistettu.]

Alkuperäinen artikkeli


Etusivu

Sekalaiset