C. W. Leadbeater

NÄKYMÄTÖN MAAILMA

I

Se, mitä teosofia opettaa näkymättömästä maailmasta, on paljon varmempaa ja selväpiirteisempää kuin mitä täällä länsimaissa voimme saada kuulla tavallisilta uskonnon edustajilta. Me sanomme, että on olemassa näkymätön maailma, ettei se ole meistä etäällä vaan ympärillämme tässä paikassa ja tällä hetkellä ja että se pysyy näkymättömänä vain sen vuoksi, että useimmat meistä eivät vielä ole kehittäneet niitä aisteja, joilla se voidaan havaita. Niille, jotka ovat näitä aisteja kehittäneet, tuo maailma ei ole näkymätön eikä tuntematon, vaan aivan ulottuvilla ja tutkittavissa, niin kuin jokainen maa tässä näkyväisessä maailmassa. Laajat alueet maan pinnalla pysyivät tuntemattomina satoja, jopa tuhansia vuosia, kunnes ilmaantui tutkimusmatkailijoita, joilla oli halua tutkimiseen ja tarpeellisia edellytyksiä. Edelleenkin maan päällä on laajoja alueita, joita tunnetaan varsin vähän.

Näkymätön maailma ei ole ollut kaikille tuntemattomia, ja monet etäiset maankolkat ovat olleet tuntemattomampia aikojen alusta nykyaikaan asti. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa on vielä suunnattomia, ikivanhoja metsiä, joihin ei uudenaikainen tutkimus ole ulottunut ja joissa ei ihminen ole samoillut kenties vuosituhansiin. Kauan sitten oli kuitenkin olemassa suuria rotuja, joille nuo maat eivät suinkaan olleet tuntemattomia vaan päinvastoin niiden asuinpaikkoja. Samalla tavoin tämä "näkymätön maailma" on tuntematon vain meille täällä ja nyt, vaikka se ei ollut tuntematon muinaisuuden suurille kansoille eikä ollut näkymätön kehittyneemmille, tietäjille, profeetoille ja opettajille. Tästä näkymättömästä maailmasta kerrotaan paljon eri uskontojen pyhissä kirjoissa, ja vanhoissa uskoissa tavataan usein tarkalleen samaa kuin mitä teosofia nyt opettaa.

Ainoastaan tällä ajalla ja varsinkin länsimaissa vallitsevan uskonnon tunnustajien keskuudessa näyttää syntyneen epävarmuutta tämän näkymättömän maailman suhteen. Seuraus kaikista hämäristä ajatuksista ja puheista on, että itse tuota maailmaa arvellaan yhtä sumeaksi, epämääräiseksi ja epävarmaksi. Ihmisistä tuntuu, kun eivät itse tiedä mitään varmaa siitä, ettei siitä voidakaan tietää mitään vaan että koko asia on jotain utuista, etäistä ja epätodellista. Seuraavassa yritetään esittää teosofian opetuksia tästä aiheesta ja osoittaa, että meillä on täysi syy uskoa näihin oppeihin ja ymmärtää, ettei tämä korkeampi maailma suinkaan ole epätodellinen, vaikka se on nykyään useimmille näkymätön, vaan että se on yhtä varmasti olemassa kuin tämä fyysinen maailma, jossa voi nähdä, kuulla ja koskea.

Kaikkein ensiksi on käsitettävä, että tämä näkymätön maailma on suoranainen jatko tunnetulle maailmalle ja että ne (siemeninä kaikissa uinuvat mutta vain harvoissa kehittyneet) aistit, joilla se voidaan havaita, ovat etupäässä yksinkertaisesti nyt jo omistamiemme aistien kehitysmuotoja. Tämä auttanee meitä käsittämään tämän näkymättömän maailman todellisuutta, ja näkemään, ettei ole lainkaan vaikeata hyväksyä sitä. Valitettavasti kaikki se mitä useimmat ihmiset siitä tietävät – tai luulevat tietävänsä – on saatu uskonnoista, ja uskonnot ovat olleet niin epätieteellisiä esittäessään sitä, että ne ovat saattaneet ajatteleville ihmisille koko asian huonoon valoon ja epäilyksen alaiseksi. Siksi ne oikeauskoiset, jotka uskovat nykyään hartaimmin näkymättömään maailmaan ja jotka tunnossaan ovat varmasti tietävinään, mitä siinä maailmassa on ja mikä on oleva ihmisen kohtalo kuoleman jälkeen, ovat tavallisesti kaikkein typerintä ja tietämättömintä väkeä. Näin ei pitäisi olla laita. Tietämättömälle ja sokeasti uskovalle ei kuulu varmuus näistä asioista. Päinvastoin älykkäimpien ja tieteellisesti sivistyneimpien pitäisi parhaiten kyetä käsittämään todistuksia tämän näkymättömän maailman olemassaolosta ja heidän tulisi ennen muita pitää sitä totuutena.

Tahtoisin ensiksikin puhua hieman niistä aisteista, joilla tämä näkymätön maailma voidaan havaita ja itse sen maailman kokoonpanosta, koska nämä asiat ovat hyvin läheisessä yhteydessä keskenään, niin ettemme saata toista tarkastella kajoamatta toiseenkin.

Tiedetään, että aine voi esiintyä eri olomuodoissa ja että me voimme saada sen vaihtamaan olomuotoaan muuttamalla painetta ja lämpötilaa. Meillä on täällä alhaalla nuo kolme tunnettua aineen olomuotoa, kiinteä, nestemäinen ja kaasumainen, ja tiedemiesten teoriana on, että kaikki aineet voivat esiintyä kaikissa näissä muodoissa, jos ne saatetaan tietyn lämmön ja paineen alaisiksi. Luultavasti on vielä joitakin aineita, joita kemistit eivät ole onnistuneet muuttamaan olomuodosta toiseen. Mutta yleisenä teoriana on, että kuten tavallinen vesi voi muuttua jääksi alhaisessa lämpötilassa ja vesihöyryksi korkeammassa lämpötilassa, niin jokainen muukin tuntemamme kiinteä aine voi tulla nestemäiseksi tai kaasumaiseksi tietyissä olosuhteissa. Jokainen neste voi muuttua kiinteäksi tai kaasuksi, jokainen kaasu voi tulla nesteeksi ja jopa kiinteäksi. Tiedämme, että ilmakin on muutettu nesteeksi ja että jotkut muut kaasut on saatu muuttumaan kiinteiksi levyiksi.

Asian näin ollen on otaksuttu, että kaikki aineet voivat tällä tavoin muuttua olomuodosta toiseen, joko paineen tai lämmön vaikutuksesta. Salatieteellinen kemian tutkimus paljastaa meille toisen vielä korkeamman olomuodon kuin kaasumaisen, johon olomuotoon myös kaikki meille tunnetut aineet voivat muuttua. Siis jokainen aine (kuten esimerkiksi vety) voi esiintyä eetterimäisenä yhtä hyvin kuin kaasumaisena. Meillä voi olla kultaa, hopeaa tai mitä ainetta tahansa joko kiinteänä, nestemäisenä tai kaasumaisena, jos vain kuumuus on riittävän korkea, ja tätä menettelyä jatkamalla voidaan saattaa ne, tuohon korkeampaan olomuotoon eli siihen aineelliseen tilaan, jota kutsumme eetteriksi. Tämä on mahdollista, koska se, mitä tiede laskuissaan edellyttää eetterin nimellä, ei ole okkulttisen kemian mukaan mikään yhtenäinen aines vaan saman aineen uusi olomuoto – ei siis yhtä uutta ainetta vaan mitä ainetta tahansa, kun se on saatettu erikoiseen tilaan. Ympärillämme on aineita, jotka tavallisesti ovat kiinteitä mutta jotka voidaan saattaa nestemäisiksi tai kaasumaisiksi, kuten rauta tai lyijy, toisia taas, jotka normaalitilassaan ovat nesteitä, kuten elohopea, ja vielä muita, jotka normaalitilassaan ovat kaasuja, kuten vety, – samoin on olemassa suuri joukko alkuaineita eli substansseja, jotka normaalitilassaan ovat eetterisiä ja jotka tavallisesti ovat siinä tilassa, vaikka ne tietyllä menettelyllä voidaan saattaa kaasumaiseen olomuotoon.

Tässä ei ole lainkaan mitään mahdotonta tai mieletöntä. Suurinkin skeptikko voi tajuta, että näin voi olla asianlaita ja ettei tieteessä ole mitään sitä vastaan sotivaa. Itse asiassa eetteri on otaksumana aivan välttämätön. Tässä esitetään ainoastaan se uusi käsitys, että eetteri on yksi aineen olomuoto eikä mikään uusi aine. Tavallisessa tieteessä puhutaan alinomaa happiatomista, vetyatomista ja niistä 60–70 eri aineesta, joita kemistit kutsuvat alkuaineiksi. Teoriana on, että alkuaine on sellainen aine, jota ei enää voi jakaa ja että kullakin alkuaineella on oma atomilajinsa – ja atomi, niin kuin sen kreikkalaisesta alkumerkityksestä näkyy, tarkoittaa sellaista, jota ei enää voi jakaa osiin. Salatiede kertoo meille, mitä monet tiedemiehet ovat uskoneet, että nuo nk. alkuaineet eivät ole sanan oikeassa merkityksessä alkuaineita, so. niitä voidaan vielä jakaa. Se, mitä tavallisesti kutsutaan hapen tai vedyn atomiksi, ei ole mitään lopullista eikä siis itse asiassa mikään atomi vaan ainoastaan molekyyli, joka tietyin ehdoilla voi jakautua atomeiksi.

Jatkamalla tätä hajottamisprosessia tullaan lopulta rajattomaan lukuun joitakin fyysisiä atomeja, jotka ovat kaikki samanlaisia. Tämä merkitsee, että kaikkien aineiden takana on yksi perusaine ja että se, mitä kemia kutsuu hapen, vedyn, kullan, hopean tai platinan atomeiksi, on ainoastaan eri yhdistelmiä äärimmäisistä atomeista. Kun ne hajotetaan, tullaan lopulta joukkoon atomeja, jotka kaikki ovat samanlaisia, paitsi että muutamat ovat positiivisia, toiset negatiivisia, eli niin kuin voitaisiin sanoa, muutamat maskuliinisia, toiset feminiinisiä. Jos voimme käsittää näin todella olevan – tätä ei opeta ainoastaan salatiede vaan niin otaksuu vakaasti myös moni tiedemies, niin tässä meillä ei ole vielä mitään kompastuskiveä. Me näemme, että jos tämä asia on totta, kemialla on kaikenlaisia uusia näkymiä. Jos on totta, että kaikilla aineilla on sama perusta ja että tämän todistamiseksi on vain lämpötilaa kohotettava riittävästi tai aineet on muuten saatettavat toiseen tilaan, niin näemme siitä, että aineiden muutos on mahdollinen ja että jokin alkuaine voitaisiin hajottaa ja sen osasia sitten yhdistää eri tavalla niin, että toinen alkuaine suorastaan muuttuisi toiseksi. Muutamissa yhdistelmissä jäisi kenties joitakin aineksia pois ja toisia tulisi lisää. Epäilemättä on mahdollista tehdä tällaisia muutoksia ja täten huomaamme, ettei alkemistien muuttumisteorian todistaminen ole niinkään kaukana. Alkemistithan väittivät muuttavansa lyijyä, kuparia tai muita metalleja kullaksi tai hopeaksi. Tämä ei ole ehdottomasti mahdotonta, jos teoriamme pitää paikkansa, sillä kun lyijy tai kupari hajotetaan äärimmäisiin atomeihin ja sitten näitä atomeja yhdistetään eri tavalla, niistä voi syntyä täysin erilaisia metalleja. Tämä käy mahdolliseksi käsittää, jos pidämme kiinni siitä ajatuksesta, jonka tiedemiehet esittävät teoriana mutta salatieteellinen kemiantutkimus varmana tosiasiana.

Lopulta tullaan siis äärimmäiseen fyysiseen atomiin, ja tämä huomataan todella olevan atomi, mitä tulee fyysiseen tasoon. Sitä ei voida hajottaa enempää pitämällä ainetta fyysisessä tilassa. Yhtä kaikki se voidaan hajottaa, mutta niin tehtäessä aine tulee kuulumaan aivan eri olevaisuuden tilaan, siihen osaan tätä näkymätöntä maailmaa, jota kohta käsitellään. Sitä ei voi enää kutsua fyysiseksi, koska se on lakannut noudattamasta joitakin niistä laeista, joita kaikki fyysinen aine noudattaa. Se ei silminnähtävästi kutistu kylmästä eikä laajene lämmöstä, ainakaan sellaisesta, jota me voimme tuntea, vaikka löytyy viitteitä siitä, että auringonlämpö voi vaikuttaa siihen. Se ei enää näy tottelevan tavallisia painolakeja, vaikka sillä onkin ikään kuin oma painolakinsa.

Fyysisellä tasolla on todella hyvin vaikeaa pukea selvästi sanoihin käsityksiä tästä korkeammasta olotilasta. On mahdotonta tehdä sitä tyhjentävästi, mutta niin paljon voidaan kuitenkin sanoa, että fyysistä tasoa ylemmät tasot seuraavat luonnollisesti fyysistä tasoa eivätkä ole kokonaan erillään siitä ja toisistaan. Oikeastaan on vain ajateltava hienompaa aineen jaottelua kuin tätä tavallista ja paljon korkeampaa värähtelyä kuin mitä me tunnemme, niin voimme käsittää yhden puolen astraalitason olosuhteista, vaikka siinä on paljon muitakin puolia, jotka eivät ole niin helposti käsitettävissä.

Huomaamme, että tämän fyysisen atomin yläpuolella ja takana on toisia olomuotoja tuota hienompaa ainetta, joka on hyvin verrattavissa meikäläiseen eriasteiseen aineeseen, kiinteään, neste-, kaasu- ja eetterimäiseen. Jos nimittäin tätä jaottelua edelleen jatketaan tarpeeksi kauas, tullaan uuteen atomiin, astraalimaailman atomiin ja siinä maailmassa voidaan vielä jatkaa prosessia. Jakamalla edelleen tuota astraaliatomia tullaan lopulta vielä korkeampaan ja vielä hienompaan maailmaan, joka on yhä aineellinen mutta niin paljon hienompaa ainetta, ettei siihen sovellu mikään meikäläisen aineen ominaisuuksista paitsi että se voidaan jakaa molekyyleihin ja atomeihin. Näemme, ettei meidän tarvitse yhtäkkiä hypätä fyysisestä maailmasta, jonka tunnemme – tai luulemme tuntevamme, johonkin henkiseen piiriin, josta emme voi saada mitään järjellistä tai selvää käsitystä. On totta, että nämä muut tasot ovat näkymättömiä, mutta ne eivät silti suinkaan ole käsittämättömiä, kun tällä tavoin tutkien niitä lähestymme.

Kaikki tutkijat tietävät, että suuri osa myös tästä fyysisestä maailmasta ei ole aisteillemme havaittavissa ja että koko eetterinen puoli maailmasta on meille kuin olematon, sen sijaan siitä meille tulee värähdyksiä. Emme koskaan näe eetteriä, joka kuljettaa valonvärähtelyitä silmäämme, vaikka voimmekin todistaa sellaisen otaksuman välttämättömäksi havaintojemme selittämiseksi. Aivan samoin tuosta toisesta korkeammasta aineesta voi tulla meille värähdyksiä. Vaikka eetteri ei ole nähtävissä, sen vaikutukset ovat alituiseen huomattavissa. Vaikka vastaavasti astraali- ja mentaaliaine eivät ole tavalliselle näölle havaittavia, niin niiden värähtelyt vaikuttavat kuitenkin ihmiseen ja hän voi havaita niitä monella tavalla. Hän käyttää usein muutamia havaintokeinoja, niin kuin saamme nähdä tarkastaessamme telepatiaa myöhemmin.

Niille, jotka alkavat tutkia teosofisia oppeja, on tärkeää käsittää tämä ajatus luonnon eri tasoista eli aineen asteista, jotka ovat kukin itsessään erityinen maailma, vaikka korkeammassa merkityksessä kaikki ovat yhden suuren kokonaisuuden osia. Jos ihmiset ryhtyisivät tutkimaan tätä, he näkisivät, ettemme suinkaan vaadi heitä uskomaan ihmeisiin vaan pikemmin tutkimaan järjestelmää, jonka tarjoamme heille ainoastaan otaksumana tutkimuksen helpottamiseksi, vaikka se meille ei ole otaksuma vaan varmasti havaittu tosiasia.

Missä nämä maailmat ovat? Ne ovat ympärillämme kaiken aikaa, vaikka näkymättöminä. Meille pitää vain avautua aisteja, jotka havainnoivat niitä, jotta voisimme tulla niistä tietoisiksi, sillä ne kaikki ovat täynnä elämää, aivan kuin tämä tuntemamme fyysinen maailma. Niin kuin ilma, vesi ja maa ovat aina täynnä erilaisia eläviä muotoja, niin on myös astraali- ja mentaalimaailma täynnä omaa elämäänsä. Ja näiden näkymättömän maailman kahden tason asujainten joukossa on suuret joukot niitä, joita me kutsumme kuolleiksi.

II

Kuinka ihminen tulee tietoiseksi näistä maailmoista? Kuten sanottu kehittämällä niitä vastaavia aisteja. Tämä edellyttää, että ihmisillä on sisässään kaikkia hienompia ainelaatuja ja ettei ihmisellä ole ainoastaan fyysinen ruumis vaan myös ruumis tuota korkeampaa fyysistä ainetta, eetteriä ja astraalista ainetta sekä mentaalista ainetta, jonka värähtelyä hänen ajatuksensa ovat. Tämä ei ole lainkaan mieletöntä, ja jos ihminen suostuu hyväksymään tämän otaksumana, hän näkee myös, että aineen värähtely jollakin näistä hienommista tasoista voi vaikuttaa ihmisessä olevaan samanlaiseen aineeseen ja kohdata tuon välikappaleen kautta hänen sisäistä minäänsä, aivan kuin fyysisen aineen värähtelyt tulevat ihmisen tajuttaviksi hänen fyysisen elimistönsä kautta. Tässä on aivan selvä analogia.

Helpoin keino saadaksemme jonkin käsityksen näistä korkeammista aisteista on ajatella ensin tunnettuja aistejamme. Kaikki ulkopuoleltamme tulevat aistimukset johtuvat värähtelyistä. Mitä esimerkiksi lämpö ja valo ovat muuta kuin erilaisia värähtelyjä? Näyttää olevan rajaton määrä mahdollisia värähtelymuotoja, emmekä voi panna mitään ylä- tai alarajaa näille vaihteleville värähtelyille. Ainoastaan hyvin pieni ryhmä erittäin nopeita värähtelyjä näkyy silmillemme valona. Kaikki, mitä näemme, näkyy meille ainoastaan sen vuoksi, että siitä lähtee tai heijastuu vähän näitä hyvin alhaisia värähtelyjä.

Monet asiat osoittavat, että on muita värähtelyjä kuin mitä me näemme. Tiedämme sen esimerkiksi valokuvauksesta. Jos annamme auringonsäteen kulkea prisman läpi, saamme näkymään paperiarkille spektrin. Se on hyvin kaunis spektri mutta lyhyt. Jos tuon valkoisen heijastavan paperiarkin sijaan panemme valolle alttiiksi kameran herkän levyn ja tietysti huolehdimme, ettei siihen pääse valoa mistään muualta kuin prismasta, saamme kuvan spektristä, joka on useita kertoja pidempi kuin silmin näkemämme. Meidän silmämme ovat täysin sokeita näkemään tätä laajempaa spektriä, mutta silti se on olemassa, ja muilla kokeilla voidaan osoittaa, että spektrin punaisen pään toiselle puolelle ulottuu lämpösäteitä.

Jos tarkastelemme hyvin hitaita värähtelyjä, huomaamme sellaisia, jotka ovat liian hitaita vaikuttaakseen ilman raskaaseen aineeseen liikuttaakseen korvamme tärykalvoa ja kuuluakseen meille äänenä. On rajaton määrä ääniä, jotka ovat joko liian korkeita tai liian alhaisia ihmiskorvan aistittavaksi, ja näille kaikille äänille ihmiskorva on täysin kuuro. Jos siis on niin hitaita värähtelyjä, että ne ilmenevät meille äänenä, ja toisia suunnattoman nopeita, jotka ilmenevät valona, mitä ovat niiden välillä olevat värähtelyt? Epäilemättä näiden välillä on pitkin matkaa erinopeuksisia värähtelyjä. Ne näyttäytyvät esimerkiksi erilaisina sähköilmiöinä tai röntgensäteinä.

Monet luulevat, että kykymme ovat rajoittuneita – että niillä on tarkat rajansa, joiden yli emme pääse. Mutta tämä ei pidä paikkaansa. Silloin tällöin tavataan poikkeavia ihmisiä, joilla luonnostaan on kyky nähdä röntgensäteitä ja jotka voivat siis nähdä enemmän kuin muut. Mutta voimme itsekin huomata vaihtelevuutta tarvitsematta mennä niin pitkälle. Jos otamme spektroskoopin, sen antama spektri ei ole vain muutaman sentin mittainen vaan ulottuu metrien pituudelle, vaikka on paljon heikompi. Jos annamme tämän langeta valkoiselle paperille ja pyydämme ystäviämme tarkoin merkitsemään tuolle paperille, kuinka kauas he näkevät valon: kuinka kauas punainen ulottuu toisessa päässä ja violetti toisessa päässä, huomamme ihmeeksemme, että jotkut ystävistämme voivat nähdä kauemmaksi toiseen päähän ja jotkut muut kauemmaksi toiseen. Joku saattaa nähdä paljon enemmän kuin useimmat ihmiset kummassakin spektrin päässä, ja siinä tapauksessa olemme tavanneet sellaisen, joka on tulemaisillaan selvänäköiseksi.

Arvellaan kenties, että tässä on vain kysymyksessä näkökyvyn tarkkuus, mutta siitä ei ole suinkaan kyse. Tässä on puhe siitä, että jonkun ihmisen näkö kykenee vastaamaan erilaisiin värähtelyihin kuin toisen. Kahdesta henkilöstä, joilla on yhtä tarkat silmät, voimme huomata toisen näkevän paremmin spektrin violetissa päässä ja toisen punaisessa päässä. Koko värisokeuden probleemi riippuu tästä kyvystä, mutta kun tapaamme henkilön, joka voi nähdä koko joukon enemmän kummassakin spektrin päässä, hän on jo osittain selvänäköinen ja kykenee aistimaan useampia värähtelyitä – siinä salaisuus, miksi hän näkee niin paljon enemmän. Ympärillemme on paljon olentoja ja esineitä, jotka eivät heijasta meille näkyviä valonsäteitä vaan sellaisella nopeudella värähteleviä säteitä, ettemme niitä näe. Kuitenkin muutamia sellaisia kappaleita voidaan valokuvata, vaikkeivät meidän silmämme niitä näe. Usein onkin otettu nk. "henki-valokuvia", vaikka niiden suhteen on myös paljon epäilyksiä, koska – niin kuin jokainen valokuvaaja tietää – sellainen temppu voidaan saada aikaan myös keinotekoisesti. Yhtä kaikki vaikka valheellisia "henki-valokuvia" voidaan ottaa monin tavoin, on varmaa, että myös todellisia henki-valokuvia on saatu otettua.

Ranskalaisen tohtori Baraducin äskettäiset kokeet näyttävät selvästi todistavan, että näitä näkymättömiä värähtelyjä voidaan valokuvata. Äskettäin Parisissa käydessäni hän näytti minulle suuren kokoelman valokuvia, joihin hän oli onnistunut jäljentämään tunteen ja ajatuksen vaikutuksia. Hänellä on kuva pienestä tytöstä, joka suree häkkilintunsa kuolemaa, ja siinä kummallinen tunteen synnyttämä verkkokudos ympäröi sekä linnun että lapsen. Toisessa valokuvassa, joka on otettu kahdesta lapsesta heti sen jälkeen, kun he olivat äkillisesti pelästyneet, näkyy pilkullinen ja huojuva pilvi. Loukkaantumisesta aiheutunut suuttumus ilmenee monilukuisina pieninä ajatusmuotoina, pilkkuina tai säännöttöminä pallosina, joita leviää yltympäri. Eräs rouva, joka näki kokoelman minun jälkeeni, puhuu "valokuvasta, joka oli otettu kissan kehräämisestä ja jossa äänekäs tyytyväisyys sai aikaan kaunisvärisen pilven".

Tohtori käyttää kuivalevyjä joko kameran ohella tai ilman sitä, täydessä pimeydessä, mustan paperin läpi tai pimeässä huoneessa. Levy pidetään lähellä kokeilijan otsaa, sydäntä tai kättä. Hän sanoo: "Elollisvoima on erinomaisen taipuisaa, ja siihen tulee yhtä eläviä jälkiä kuin saveen jonkun henkisen kuvanveistäjän näkymättömän käden muovaamia. Nämä utuiset valokuvat, nämä näkymättömän telepaattiset kuvat ovat saatu aikaan ajatuksen keskittämisellä. Niinpä muuan upseeri keskitti ajatuksensa kotkaan ja tuon linnun majesteetillinen muoto kuvautui levylle. Toisessa kuvassa näkyy hevosen ääriviivat. Hän kertoo meille, että joskus levylle ilmaantuu kasvoja, ja kuvaa erästä tapausta, jolloin äidin ajatus sai aikaan kuolleen lapsen valokuvan. Hän kertoo myös mielenkiintoa herättävästi astraalisen vierailun yhteydessä tulleesta vaikutelmasta:

"Hämmästyttävän tapauksen telepaattisen valokuvauksen alalta kertoo eräs Bukarestissa toimiva lääkäri, tri Hasden. Telepaattisiin ilmiöihin innostuneina hän ja ystävänsä tri Istrati päättivät tehdä valokuvauskokeen nähdäkseen, oliko mahdollista siirtää kuva matkan päähän valmiille levylle. Kokeen suorittamisen iltana tri Istrati oli hänestä monen tuhannen mailin päässä. Jälkimmäisen piti sopimuksen mukaan heti maata mentyään keskittää ajatuksensa voidakseen painaa kuvansa Bukarestissa olevan ystävänsä valmiille levylle. Seuraavana aamuna herätessään tri Istrati oli vakuuttunut siitä, että koe oli onnistunut – unestaan päätellen. Hän kirjoitti kirjeen eräälle yhteiselle ystävälle, joka meni tri Hasdenin asuntoon ja tapasi tämän kehittämässä kyseessä olevaa levyä. Levylle ilmaantui kolme eri kuvaa, yksi niistä erityisen selvä ja eloisa. Se esitti tri Istratin kiinteästi tuijottamassa kameraan, jonka reunoja valaisi fosforimainen hehku, joka näytti lähtevän haamusta. Kun tri Istrati palasi Bukarestiin, hän oli hämmästynyt haamukuvansa yhdennäköisyydestä, sillä se esitti hänen kasvonpiirteensä vielä paremmin kuin tavallisin keinoin otetut valokuvat."

Kaikki nämä kokeet osoittavat, kuinka kameran linssille näkyy paljon sellaista, joka tavalliselle ihmissilmälle on näkymätöntä, ja sen tähden on ilmeistä, että jos näkömme voi tulla yhtä herkäksi kuin valokuvauksessa käytetyt levyt, saamme nähdä paljon asioita, joille olemme nyt sokeita. Ihmisen saavutettavissa on suurinkin kemiallisten aineiden herkkätuntoisuus, vieläpä hänen mahdollinen kykynsä ulottuu paljon kauemmaksikin, ja täten voidaan saavuttaa runsaasti tietoa tästä näkymättömästä maailmasta.

Kuulon suhteen sama totuus pitää paikkansa. Emme kaikki kuule samalla tavoin ja tällä taaskaan en tarkoita, että muutamilla meistä on parempi kuulo kuin toisilla, vaan että muutamat meistä kuulevat ääniä, joita muut eivät missään tapauksessa voisi kuulla, vaikka ne tulisivat kuinka voimakkaaksi. Tästäkin voidaan vakuuttua. On erilaisia värähtelyääniä, koneilla aikaansaatuja, jotka voidaan korottaa niin korkealle, että ne käyvät ihmiskorville kuulumattomiksi. Kun kone käy yhä nopeammin, tulevat äänet vähitellen yhä vähemmän korvien kuultaviksi ja lopuksi ne lakkaavat kokonaan kuulumasta, ei sen vuoksi, että ne olisivat lakanneet soimasta vaan sen vuoksi ettei ihmiskorva enää voi niitä havaita. Eräs testi, jota jokainen maalla asuva voi yrittää kesän aikaan, liittyy heinäsirkan siritykseen. Se on usein aivan ihmiskuulon mahdollisuuksien rajoilla. Useimmat voivat sen kuulla, mutta toiset eivät, ja tämä taaskin osoittaa, että ihmiskorvan kyky vastaanottaa värähtelyitä on vaihteleva.

Jos siis kykenemme aistimaan ainoastaan hyvin pientä ryhmää värähtelyjen suuresta joukosta, näemme helposti, kuinka suunnaton muutos tapahtuisi, jos kykenisimme aistimaan kaikkia. Eetterinen näkö, josta joskus puhutaan, on ainoastaan suurempi kyky havaita fyysisiä värähtelyitä, ja yleensä se alemmanlaatuinen selvänäköisyys, jota vainajat spiritistisessä istunnossa käyttävät, on tätä lajia. Ne lukevat jonkin kohdan suljetusta kirjasta tai laatikkoon kätketystä kirjeestä. Röntgensäteiden avulla kyetään tekemään jotakin sen suuntaisia asioita – kenties ei kirjeen lukemista, mutta voidaan katsoa aineellisten esineiden läpi, erottaa avain puulaatikon sisällä tai tarkastaa ihmisruumiin luita lihan sisältä.

Jatkakaamme tätä vähän pidemmälle ja menkäämme pelkän fyysisen aineen värähtelyjä edemmäksi ja kuvitelkaamme, että kykenisimme aistimaan astraaliaineen värähtelyitä. Eteemme avautuisi heti toinen maailma ja saisimme nähdä kappaleita toisella tasolla, joka on vielä aineellinen mutta korkeammalla tavalla. Täytyy vain edetä askel askeleelta niistä kyvyistä, joita meillä jo on ja joita käytämme, ja tämä astraalimaailma on suoraa jatkoa siitä maailmasta, jonka tunnemme. Tässä käsityksessä ei ole mitään järjetöntä. Se väite, jonka teosofia ja kaikki suuriin itämaisiin uskontoihin kuuluvat henkilöt tekevät, että ihmisen on mahdollista tulla tietoiseksi tästä näkymättömästä maailmasta ja kuvailla sitä, on todella täysin järkevä eikä mikään mieletön päähänpisto, joka olisi petosta tai humpuukia, niin kuin usein arvellaan. Koko teoria on itse asiassa täysin tieteellinen ja johdonmukainen, ja siihen päädytään helposti puhtaasti tieteellistä tutkimustapaa noudattaen.

III

Kun ihminen käyttämällä tällaisia kykyjä voi tutkia tätä näkymätöntä maailmaa, mitä hän siinä huomaa? Lyhyesti sanoen – jotta ainakin yleispiirteet selviäisivät – voidaan sanoa, että tämän näkymättömän maailman huomataan jakautuvan kahteen osastoon, astraali- ja mentaalimaailmaan. Nämä kaksi vastaavat (ei aivan tarkasti mutta ylimalkaisesti) kristikunnan käsitystä helvetistä ja taivaasta, eli pikemmin taivaasta ja kiirastulesta. Sillä vaikka on totta, että ihmiskuntaa voi vaikeissa oloissa kohdata kauheita kärsimyksiä tämän astraalitason alemmassa osassa, niin kuitenkin kaikki hänelle tuleva rangaistus, olkoon se millaista tahansa, on puhdistavaa eikä kurittavaa. Kärsimys on aina ja joka tapauksessa aiottu hyödyttämään ihmistä. – Se kuuluu siihen järjestelmään, jonka tarkoituksena on ihmisen kehittäminen. Se ei ole loppumatonta, merkityksetöntä rangaistusta – eli kostoa vaan ainoastaan suuren oikeuden lain järkähtämätöntä työskentelyä. Tämä laki antaa kullekin sen, minkä hän on ansainnut, ei palkkana tai rangaistuksena vaan yksinkertaisesti tieteellisenä seurauksena. Jos ihminen panee kätensä tuleen ja saa palohaavan, hänelle ei tule mieleenkään sanoa, että joku on häntä rangaissut teostaan. Hän tietää, että se on luonnollinen seuraus: palavan aineen värähtelyt ovat näet niin nopeasti läpäisseet hänen nahkansa ja saaneet ruumiissa aikaan häiriöitä. Aivan samalla tavalla pahasta johtuva kärsimys ei ole ulkoapäin annettu rangaistus vaan ehdottomasti ja yksinomaan muuttumattoman lain ohjaama tulos siitä, mitä ihminen on tehnyt. Näin kaikki hänelle tuleva rangaistus johtuu suuren Lain vaikutuksesta. Se on tarkoitettu hänelle puhdistukseksi ja avuksi ja saakin epäilemättä tämän tuloksen aikaan.

Alempi astraalimaailma siis vastaa paljon enemmän kiirastulta kuin tavallista järjetöntä käsitystä helvetistä. Onneksi koko maailmankaikkeudessa ei ole mitään, joka vähääkään vastaisi helvettiä. Vaikkei siis ole olemassa sellaista loppumatonta kadotusta kuin keskiaikaisen munkin sairaalloinen ja sekasotkuinen mielikuvitus on meille kuvannut, niin epäilemättä kuitenkin on yksilöllisiä kärsimystapauksia. Mutta sekin kärsimys, olkoonpa toisinaan hyvinkin kauhea, on ihmiselle parasta, koska ainoastaan hän sillä tavoin voi päästä vapaaksi himosta, joka hänet on vallannut ja jonka hän on sallinut sisässään kasvaa. Ainoastaan sillä tavoin voi hän heittää sen pois alkaakseen uudelleen ensi syntymässä paremmilla ehdoilla pyrkiä kohti korkeampaa kehitystä.

Kuolemanjälkeisen elämän toinen osa eli taivasmaailma on myös seurausta ihmisen teoista, mutta kaikkein korkeimmista ja jaloimmista. Siellä kaikki henkinen voima, jonka hän on pannut liikkeelle maaelämän aikana, kantaa täyden hedelmän. Tässäkin tapauksessa on kyse käytetystä voimamäärästä, sillä energian säilymisen laki pitää paikkansa kaikilla näillä ylemmillä tasoilla kuten fyysisellä. Ihmisen kaipuu kohti jotakin ihannetta, se epäitsekäs rakkaus, jonka hän antaa itsestään joko rukouksessa Jumalalle tai ainoastaan rakkaudessa ympärillään oleville. – Olkoon se sitten ylevää epäitsekästä ja kaiken käsittävää rakkautta tai sitä tavallista, joka suuntautuu vain yhdelle tai kahdelle, kaikki nämä ovat henkisiä voimia, eri asteisia ja voimaisia, ja ne edustavat käytettyä voimaa, joka ei koskaan voi tässä fyysisessä elämässä tuottaa täydellisiä tuloksia, koska kaikki korkeammat ajatuksemme ja tunteemme kuuluvat kahleettoman sielun valtakuntaan ja koska tämä alempi taso ei kykene tarjoamaan niiden täydentymiseen eli toteutumiseen maanalaa. Tämän huomaa parhaiten kuvataiteilija tai runoilija, joka koettaa toteuttaa niitä ja joka maalaa taulun tai kirjoittaa runon tahtoen siten esittää muille, mitä hän on nähnyt näyssä tuosta korkeammasta maailmasta. Tällainen taiteilija tietää parhaiten, kuinka puutteellista on paraskin kuvaus, jonka hän voi saada aikaan, ja että se ilmentää todellisuutta hyvin vajavaisesti.

Näin ollen kaikki nämä korkeammat ihanteet ja tunteet jäävät talteen suurena voimavarastona, joka ei koskaan elämän aikana fyysisellä tasolla kulu loppuun. Kuoleman jälkeen ja alempien himojen ja halujen hajottua tyhjiin näille korkeammille voimille on mahdollisuus tulla ilmi. Silloin avautuu korkeampi näkymätön maailma, yliluonnollisen ihana ja käsittämättömän loistava, jota on kutsuttu taivaaksi. Kaikki uskonnot ovat koettaneet kuvata sitä, mutta ne ovat onnistuneet siinä huonosti. Meillä on kristillisiä kertomuksia siitä, kuinka taivaassa portit on tehty jalokivistä ja kadut kullasta ja järvet ovat tulta tai lasia ja puissa on kahtatoista erilaatuista hedelmää ja arvokkaita kiviä. Kaikki tämä on kömpelöä yritystä ja edustaa parasta, mitä kirjoittajan mielikuvitus saa aikaan. Samanlaista symboliikkaa tapaamme hindulaisissa ja buddhalaisissa kirjoituksissa, samanlaisia kultaisia, hopeisia ja kalliita kiviä kantavia puita jumalain puutarhoissa – karkeita mutta todellisuuteen pohjautuvia kuvauksia, joilla kirjoittajat ovat tahtoneet ilmaista jotakin näkemäänsä – jotakin, joka on sanoin kuvaamattoman ihanaa.

Nykyisin meillä on aivan toisenlainen kuva taivasmaailmasta. Se on paljon hienompi, älyllisempi ja henkisempi – niille, jotka käsittävät, mitä henkisyys merkitsee. Mutta sittenkin meidän yrityksemme kuvata taivasmaailmaa on yhä kaukana ihmeellisestä todellisuudesta. Niinpä on totta, mitä jo kauan sitten kirjoitettiin: "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva ole kuullut eikä yhdenkään ihmisen sydämeen ole astunut, Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." Se ei kuitenkaan kuulu ainoastaan harvoille uskoville, vaan kaikille: taivasmaailma on taivas kaikille niille, jotka sinne voivat päästä.

Sen sijaan että muutamat ihmiset määrätään taivaaseen ja toiset helvettiin, niin kuin kirkollinen jumaluusoppi tekee, olisi totuudenmukaisempaa sanoa, että jokaisen ihmisen täytyy käydä kummankin tilan läpi. Jokaisen täytyy kulkea astraalitason kautta matkallaan taivasmaailmaan ja jokainen ihminen saapuu astraalielämänsä lopulla tuohon taivasmaailmaan, jollei hän ole niin primitiivinen ja alhainen, ettei hänellä ole koskaan ollut yhtään epäitsekästä ajatusta tai tunnetta. Siinä tapauksessa ei hänellä voi olla taivaselämää, koska kaikki nuo epäitsekkäät halut ja tunteet kuuluvat yksinomaan astraalitasolle ja saavat siellä seurauksensa. On sellaisia ihmisiä, joilla luonnossaan on tuskin ollenkaan epäitsekkyyttä, sellaiset saavat myös korvauksen siitä, mitä hyvää ovat tehneet, ei taivasmaailmassa vaan alemmassa piirissä, astraalitason korkeammassa osassa. Niin kuin kauan sitten sanottiin niistä, jotka rukoilivat julkisissa paikoissa, jotta heidät huomattaisiin: "Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa." Niin kuin käy korkeiden ihanteiden seuraajalle, jotka eivät saa täällä aikaan kaikkea, mitä haluavat, niin käy niillekin, joiden ihanteet ovat itsekkäät. Niillä on palkkansa kuoleman jälkeen: astraalitason korkeammissa osissa he saavat tulokset. Siellä heitä ympäröi se, mitä he ovat halunneet, mutta he jäävät vaille niitä suurempia asioita, joita he eivät ole halunneetkaan, koska eivät vielä ole sille asteelle kehittyneet. Kuitenkin kaikki tulevat olemaan onnellisia omalla tavallaan ja omalla ajallaan. Itsekkäät epäilemättä kärsivät paljon matkallaan tuohon piiriin, mutta heillekin on jotain varattuna – kaikille jotakin.

Tämä on paljon avarampi aate kuin kirkollinen käsitys. Tosiasiassa koko järjestelmä on tieteellinen eikä ole kysymyskään mistään puolueellisuudesta, joka toisia päästäisi taivaaseen ja estäisi pääsemästä sinne. Se on yksinkertainen totuus, joka perustuu tarkkoihin havaintoihin ja jonka voi nähdä todeksi ne, joiden silmät ovat auenneet noilla korkeimmilla tasoilla. Eikä taivasmaailma ole mikään unten valtakunta – se on elävää todellisuutta. Se taso on todellakin itse jumalallisen järjen, joka aina vastaa, kun sen puoleen käännytään. Jos ihmisellä on paljon suurenmoisia henkisiä harrastuksia, hän vetää korkeudesta niihin vastaavaa voiman vuodatusta, mutta toisaalta jos ihmisellä on luonnossaan vain pieni rahtunen epäitsekkyyttä, niin sekin saa aikaan vastaavan tuloksen. Ei tule kysymykseen, että toinen pääsisi sisään ja toinen jätettäisiin ulos vaan jokainen saa sen, mitä hän voi ottaa vastaan. Tämä on taivasmaailman pääperuste. Jokainen ihminen on siellä onnellinen. Kaikki eivät välttämättä ole yhtä onnellisia eivätkä samalla tavoin onnellisia, vaan kukin on onnellinen onnellisuuskykynsä korkeimpaan määrään asti. Ainoa mikä häntä estää menemästä edemmäksi, on se, ettei hän voi enempää ottaa vastaan. Jokainen astia täytetään äärimmilleen, ja vaikka muutamat astiat ovat pieniä ja toiset suuria, ne täytetään kaikki tilavuutensa mukaan.

Tämä on paljon järkevämpi aate kuin jumaluusopin kannattama. Tässä ei ole ollut tarkoitus antaa yksityiskohtia tuonpuolisten, kuolemanjälkeisten maailmojen olosuhteista, vaan pikemmin osoittaa, että ne kaikki ovat yhtä ja samaa maailmaa ja ettei ole mitään äkkinäistä muutosta vaan kaikki on järjellistä, yhdenjaksoista ja asteittaista päästä päähän. Mitä paikkaan tulee, olen kertonut, että nämä maailmat ovat tässä meidän ympärillämme. Mutta ehkä herää kysymys, kuinka se on mahdollista? Jos avaruus ympärillämme on täynnä ainetta, kuinka tuo aine voi olla olemassa, vaikka se olisikin hyvin hienoa? Tuskin tätä on liian vaikea käsittää. On tunnettu tieteellinen tosiasia, että maan kovimmissakin aineissa kaksi atomia ei sekaannu toisiinsa ja joka atomilla on aina oma värähdysalueensa, siten on myös tilaa niiden välillä. Jokainen fyysinen atomi ui astraalimeressä, astraaliaine ympäröi fyysistä ainetta merenä ja läpäisee sen. Nämä samat lait selittävät toisen ilmiön, josta olette kuulleet – aineen kulkeutumisen aineen läpi spiritistisessä istunnossa. Fyysiseetterisessä tai astraalisessa tilassa aine voi aivan helposti läpäistä tiheän fyysisen aineen, ikään kuin ei sitä olisikaan juuri tämän läpäiseväisyytensä vuoksi.

Yksi varoitus liittyen näkymättömään maailmaan. Ei pidä luulla, että nämä aineen eri asteet eli jaotukset olisivat toistensa päällä kuin kirjakaapin hyllyt, vaan läpäiseväisyys on täydellinen jokaisen fyysisen kappaleen sisällä ja ympärillä. Tiedetään, että eetteri läpäisee kaikki fyysiset aineet. Tämä on hyvin luonnollista, ja voi syntyä väärinkäsityksiä, kun otaksutaan, että kaikki fyysisen tuolla puolen oleva ei ole luonnollista vaan yliluonnollista. Asian laita ei ole niin. Se on ylifyysisiä, jos niin halutaan sanoa, mutta ei yliluonnollista. Kaikki on yhtä järjestelmää ja samat lait käyvät kaiken läpi. On totta, että näillä tasoilla on tietty ulottuvuus ulospäin fyysiseen maapalloon nähden. Ensin on kiinteä maapallomme, joka on suurimmaksi osaksi veden peitossa. Sen yläpuolella on ilmakehä, mutta näitä kolmea olomuotoa läpäisee astraalinen aine – siinä vain on ero, että astraaliaine paljon kevyempänä nousee korkeammalle maan yläpuolelle kuin ilma. Jos jollekin olisi mahdollista päästä maapallomme ilmakehän ulkopuolelle, hän voisi vielä olla maan piirin astraalitasolla, koska astraalitaso ulottuu paljon kauemmaksi kuin fyysinen ilmakehä.

Sama on laita mentaalitason. Siinä meillä on vielä hienompaa ainetta, joka läpäisee astraalisen ja fyysisen aineen täysin ja ulottuu vielä astraalitasoa kauemmaksi maasta. Kuitenkin maamme mentaalitasokin on pallon muotoinen, tosin paljon suurempi kuin se fyysinen planeetta, jota se ympäröi, mutta kuitenkin miljoonien kilometrien etäisyydellä muiden planeettojen mentaalitasoista. Jos sitä vastoin menemme mentaalitason tuolle puolen ja tulemme buddhiselle tasolle, siellä ei ole mitään jaotusta, sillä se taso on yhteinen kaikille meidän aurinkokuntamme planeetoille. Ja sama on myös luultavasti vielä paljon suuremmassa määrässä totta muihin korkeampiin valtakuntiin nähden, mutta niihin tässä ei puututa. Ne, jotka tahtovat ymmärtää luonnon tasoja ja saada jonkinlaisen käsityksen näiden korkeampien maailmoiden ihmeellisyyksistä ja kauneudesta, voivat tutkia teosofista kirjallisuutta. Kehottaisin heitä tutkimaan kirjoittamiani kirjoja "The Other Side of Death" (Kuoleman tuolla puolen), "The Astral Plane" (Astraalitaso) ja "The Devachanic Plane" (Taivasmaailma eli devachan). Näistä teoksista selviää, että koko tämä järjestelmä on järjellisesti johdonmukainen.

Kaikessa okkultismissa on itse asiassa terve järki otettava oppaaksi. Jos kohtaatte jotain luuloteltua okkultismia, joka tekee uskollenne väkivaltaisia vaatimuksia ja joka ehdottaa kaikenlaisia kummallisia luonnottomia toimituksia, niin teillä on täysi syy epäillä tuota nk. okkultismia ja tuntea, ettei se ole oikeata laatua. Kaikkien asioiden suhteen ihmisen pitää käyttää tervettä järkeään. Tässä ei väitetä, ettei mikään muu kuin järki voisi auttaa teitä. Löytyy henkinen varmuus, joka tulee tuonnempaa ja joka ei järkeilemällä muutu, mutta se tulee vasta tiedon jälkeen. Se, jolla on tuo varma intuitiivinen tieto jostakin asiasta, on tuntenut sen asian jo sitä ennen jossakin toisessa elämässä. Sieluna hän sen vuoksi tuntee tietävänsä yhä sen ja hänen vakaumuksensa siitä perustuu järkeen ja kokemukseen, vaikka johtopäätösten ketjun eri osat, joilla hän pääsee tähän varmuuteen, eivät ole hänen fyysisten aivojensa muistissa. Sellainen intuitio on kuitenkin harvinaista, ja järjen täytyy olla oppaamme kaikissa uskoissamme. Ehdottomasti se oppijärjestelmä, joka vaatii meitä loukkaamaan järkeämme, olisi heti hylättävä. Teosofeina me panemme erityistä painoa sille tosiasialle, että kaikenlaatuinen sokea usko on kahle, joka pidättää ihmistä henkisessä kilvoittelussa. Se, joka tahtoo edistyä, heittäköön pois sokean uskon. Hänen täytyy oppia, ettei mikään erityinen kirja ole erehtymätön, sillä totuuden tietomme on asteittain etenevä ja me opimme vähitellen yhä enemmän kultakin kuluvalta päivältä.

Teosofiassa ei ole uskonkappaleita tyrkytettävänä, ei mitään uskoa, joka tyystin olisi "pyhille ilmoitettu". Sillä on tarjolla tietty määrä tietoa tutkittavaksi, mutta tutkija älköön unohtako, että ne, jotka kirjoittavat teosofisia kirjoja tai pitävät luentoja, ovat itsekin opiskelijoita, jotka alituisesti tekevät havaintoja ja edelleen oppivat. On jäseniä, jotka tahtoisivat saada eteensä tietyn täydellisen uskonopin, jonka he voisivat vain omaksua, niin ettei enää tarvittaisi mitään ajattelemista, mutta tämä on toive, jota teosofiset kirjailijat eivät voi tyydyttää, sillä vaikka teosofiset aatteet ovat mitä korkeimmassa määrin uskonnollisia, niihin on päädytty täysin tieteelliseltä näkökannalta lähtien. Teosofian tehtävä on yhdistää nämä kaksi ajatussuuntaa ja osoittaa, ettei uskonnon ja tieteen välillä tarvitse olla ristiriitaa, vaan että päinvastoin tiede on uskonnon palvelija ja uskonto on kaikista tieteellisen tutkimuksen kohteista korkein.

Ne, jotka tahtovat tutkia teosofian opetuksia, tulevat näkemään, niin kuin me olemme nähneet, että se vuosi vuodelta kasvaa kiinnostavammaksi ja että se antaa yhä enemmän tyydytystä heidän järjelleen ja samalla heidän korkeimmille tunteilleen ja toiveilleen. Ne, jotka tutkivat teosofiaa, eivät koskaan tule katumaan sitä. Kautta tulevien elämiensä he saavat syyn olla kiitollisia siitä, että ovat ryhtyneet tutkimaan mahtavaa ja kaiken käsittävää viisaususkontoa, jota me nykyaikana kutsumme teosofiaksi.

Tietäjä – maalis-, huhti- ja touko-kesäkuu 1908

Kieliasua uudistettu, tekstiä hieman lyhennetty.