Poimintoja kiinankielisestä buddhalaisten pyhien kirjojen kokoelmasta Fa-kheu-pi-u.


Tarkoitus ja keinot

Kerran kun Buddha oleskeli Sravastin Jetavanassa saarnaten deevojen ja ihmisten hyväksi, oli Rājagrihassa kaksi oppilasta, jotka halusivat mennä tapaamaan häntä. Näiden maiden välillä oli suuri autio erämaa. Kuumuuden rasittamina ja äärettömän uupuneina he tulivat viimein vesilähteelle ja istuivat sen reunalle haluten kiihkeästi sammuttaa janonsa. Mutta he huomasivat, että vesi oli täynnä pikkueläimiä, ja he epäröivät juoda sitä. Viimein toinen sanoi: "Jollen minä nyt juo, en saa nähdä Buddhaa, hyvä tarkoitus pyhittää keinot", ja hän joi sitä vettä. Mutta toinen ajatteli, että Buddhan laki oli kaikkiallinen rakkaus, joka kielsi tappamasta, ja sen vuoksi hän kieltäytyi juomasta, ja kun toinen jatkoi tietään, hän kuoli ja syntyi taivaassa. Sitten tarkastellen menneen elämänsä tapahtumia hän laskeutui nopeasti alas ja tuli sille paikalle, missä Buddha oli. Jonkin ajan kuluttua tuli toinenkin oppilas sinne, ja kun Buddha kysyi, mistä hän tuli ja missä hänen kumppaninsa oli, hän kertoi itkien, kuinka oli käynyt. Silloin Opettaja osoittaen kirkasta deevaa (enkeliä), joka tuli alas taivaasta, selitti hänelle, että siinä oli hänen äskeinen kumppaninsa: tämä oli pitänyt lain ja syntynyt taivaaseen ja saanut ensimmäisenä nähdä Buddhan, "mutta sinä, joka sanot näkeväsi minut ja kuitenkin olet rikkonut minun lakiani, et ole näköpiirissäni vaan olet ikään kuin kymmenentuhannen peninkulman päässä, sitä vastoin tämä mies on aina minun silmissäni". Ja sitten lausui maailman kunnioittama nämä sanat:

"Kuuliainen oppilas, joka seuraa lakia horjumatta, on kummassakin maailmassa (taivaassa ja maan päällä) korotettu ja saavuttaa sydämensä päämäärän. Mutta opetuslapsi, joka laiminlyö kuuliaisuuden eikä noudata sääntöjä niiden ankaruudessa, hän on kummassakin maailmassa ahdistettu ja suree lupaustensa rikkomista. Mutta kumpikin, jos he jatkavat hellittämättä tutkimistaan ja etsimistään, tulevat erehdyksistään pelastetuiksi, vaikka se käykin (toiselta) vaikeuksien kautta".

Kuullessaan nämä sanat hairahtunut oppilas tuli sangen iloiseksi ja saavutti valaistuksen.

Tietäjä — tammikuu 1910


Lihava kuningas

Muinoin kun Buddha asui Sravastissa saarnaten oppiaan erilaisten olentojen käännyttämiseksi, maakunnan kuningas, jota kutsuttiin Prasenadshitaksi, tuli kolme kertaa ministereineen kuuntelemaan Buddhan puhetta. Tuolloin kuningas oli antautunut ylellisyyteen ja kohtuuttomuuteen elämässään, siksi hän oli tullut ylen lihavaksi, ja samalla hän oli monta vaivaa, kuten ilmavaivoja, uneliaisuutta ja raskasliikkeisyyttä, niin että hän tuskin saattoi omin avuin nousta seisaalleen ja kärsi aina enemmän tai vähemmän epämiellyttävästä olosta.

Tällaisena hän tuli kerran Buddha luokse, ja nojaten saattajiensa käsivarsiin hän istuutui ja käsivarret ristissä puhutteli opettajaa näin: "Maailman kunnioittama, anna anteeksi, minä pyydän, etten minä voi oikealla tavalla tervehtiä sinua, mutta en tiedä, mikä sairaus minua vaivaa, kun tulen niin lihavaksi, ja tämä minua rasittaa, niin etten voi sinua kumartaa, niin kuin pitäisi." Tähän vastasi herra Buddha: "Suuri kuningas, on viisi asiaa, jotka saavat aina aikaan sitä tilaa, josta valitat: ensimmäiseksi alituinen syöminen; toiseksi unen himoitseminen; kolmanneksi nautinnonrakkaus; neljänneksi ajattelemattomuus ja viidenneksi toimettomuus. Nämä tuottavat lihavuutta ja karkeita tapoja. Jos tahdot siitä päästä, niin sinun tulee jättää ylellinen elämäsi, ja silloin sinä tulet taas laihaksi." Ja sitten Herra lausui seuraavat sanat:

"Ihmisen tulisi joka aterialla muistaa harjoittaa itsehillintää ja siten välttää niitä vaivoja, joille me olemme aina alttiita. Jos hän kuluttaa aikansa syömiseen, niin hänen elämänsä harhassa pitenee." Kuullessaan nämä sanat, kuningas ilostui niistä niin, että hän käski pääkokkinsa panemaan ne muistiinsa ja lausumaan ne hänen edessään ennen ja jälkeen jokaista ateriaa. Näin tekemällä kuningas kykeni hillitsemään itseään ja saavutti vähitellen takaisin ruumiin keveyden ja virkeyden, josta hän ihastui niin, että hän eräänä päivänä lähti jalkaisin Buddhan luokse ja kumarsi maahan asti. Herra pyysi häntä istuutumaan ja kysyi: "Missä, oi kuningas, ovat hevosesi ja vaunusi, koska olet tänne tullut jalkaisin?" Mutta kuningas vastasi ilolla: "Noudattamalla sitä mitä Buddha viime kerralla opetti, olen tullut niin keveäksi ruumiiltani, ettei minulle ole ensinkään vaikeaa kulkea jalkaisin tänne asti." Silloin Buddha puhutteli kuningasta seuraavasti: "Suuri kuningas! Koska ihmiset eivät ajattele maallisten kappaleitten katoavaisuutta, ovat asiat sillä kannalla kuin ne ovat. He elättävät ja hellivät ruumistaan ja sen himoja eivätkä muista edes omaa hyvinvointiaan niin tehdessään, ja siten ihminen kuolee ja hänen henkensä lähtee pois ja ruumis maatuu haudassa. Viisas elättää sieluaan, hullu ruumistaan. Jos tämän voit ymmärtää, silloin voit valmistua ottamaan vastaan pyhää oppiani." Ja sitten Herra lausui säkeet:

"Kuinka sokea on ihminen! Hän kasvaa vanhaksi kuin syöttöhärkä, lihavaksi ja vankaksi, mutta hänellä ei ole pelastavaa viisautta. Ajattelematta elämää ja kuolemaa ja niiden lakkaamattomia vaivoja, ja ajatellen ainoastaan ruumistaan ja sen tarpeita hän lisää murheitaan ilman pelastuksen toivoa. Mutta viisas käsittää kärsimyksen syyn ja antaa sen vuoksi ruumiin olla sillänsä. Hän hävittää kaikki ajatukset ruumiista, hän poistaa himon ja tekee siten kaikista haluista ja tarpeista lopun ja viimein vapautuu itse jälleensyntymisen pakosta."

Kuullessaan ja käsittäessään nämä sanat kuningas saavutti heti valaistuksen, ja suuret joukot, jotka kuulivat ne, pääsivät myös "lain keskukseen".

Tietäjä — helmikuu 1910


Kaksi kauppiasta

Muinoin kun Buddha asui Sravastissa, niin sen maakunnan kuningas, nimeltä Prasenajit, tuli sille paikalle, missä Buddha oli, lähestyi opettajaa suurimmalla kunnioituksella ja kutsui häntä seuraavana päivänä vierailulle kaupunkiin ja esittelemään kansalle itsensä ja oppinsa, jotta he uskoisivat häneen.

Buddha suostui tähän ja tuli seuraavana päivänä kaupunkiin kaikkien oppilaittensa kanssa ja kuljettuaan neljän poikkikadun yli tuli sille paikalle, joka oli hänelle osoitettu, ja istuutui. Kuninkaan pyynnöstä hän alkoi saarnata katujen risteyksessä, ja kuulijoita oli sangen paljon. Siellä oli myös kaksi kauppamiestä häntä kuuntelemassa. Toinen heistä ajatteli: "Mikä erinomainen viisaus on kuninkaalla, kun hän antaa saarnata tällaisia oppeja julkisesti! Kuinka avaria ja syvällisiä ne ovatkaan!" Mutta toinen heistä ajatteli näin: "Mitä mielettömyyttä on kuninkaan taholta, kun hän kutsuu tämän miehen saarnaamaan! Niin kuin vasikka seuraa lehmää sinne tänne, kahlittuna siihen köydellä, ammuen kulkiessaan – niin tekee tämä Buddha, joka seuraa kuningasta."

Molemmat kauppiaat matkustivat sitten kaupungista muutamia peninkulmia ja tulivat majataloon, johon he jäivät yöksi. Hyvän kauppiaan juodessa vähän viiniä hillitsivät häntä neljä suojelevaa henkeä, jotka valvovat maailmaa. Toista sitä vastoin yllytti paha henki jatkamaan juomistaan, kunnes uni valtasi hänet, ja hän jäi makaamaan tielle lähelle majataloa. Varhain aamulla lähtivät kauppiaiden vaunut siltä paikalta, eivätkä ajajat nähneet miestä, joka makasi tiellä, ja vaununpyörät musersivat hänet kuoliaaksi.

Toinen kauppias tuli kaukaiseen maahan, ja siellä kuninkaan kuoltua hänet valittiin tämän seuraajaksi. Sen jälkeen hän alkoi miettiä, kuinka kummallisesti oli käynyt, ja hän palasi ja pyysi Buddhaa käymään hänen maassaan ja saarnaamaan hänen kansalleen. Silloin maailman kunnioittama selitti syyn, miksi pahoin ajatteleva kauppias oli kuollut ja viisaasti ajatteleva oli menestynyt ja lausui seuraavat sanat:

"Mieli on kaiken olevaisen alku, mieli on mestari, mieli on syy. Jos mielessä on pahoja ajatuksia, niin sanat ovat pahoja, teot ovat pahoja, ja murhe, joka johtuu synnistä, seuraa sitä ihmistä, niin kuin vaununpyörä seuraa vetäjää. Mieli on kaiken alku, mieli käskee, ja mieli saa aikaan. Jos mielessä on hyviä ajatuksia, niin sanat ovat hyviä ja teot ovat hyviä, ja onni, joka tästä johtuu, seuraa ihmistä, niin kuin varjo seuraa kulkijaa."

Kuullessaan nämä sanat kuningas ja hänen palvelijansa sekä lukemattomat muut kääntyivät ja tulivat Buddhan oppilaiksi.

Tietäjä — maaliskuu 1910


Rangaistus

Muinaisina aikoina eräässä maassa oli vanha kerjäläinen nimeltään Kin-tai, jolla oli hyvin iljettävä tauti, niin että hän saastutti kaikki paikat, joihin hän koski. Hän asui autiossa viharassa (pyhäkössä) eikä kukaan tahtonut lähestyä häntä eikä auttaa häntä hädässään. Silloin Buddha tuli vaeltaen 500 seuraajansa kanssa, ja ottaen mukaansa kaikenlaisia tarve-esineitä ja lämmintä vettä he tulivat sille paikalle, missä vanha kerjäläinen makasi. Haju oli siinä paikassa niin kauhea, että kaikki bhikkut (oppilaat) tunsivat inhoa miestä kohtaan. Silloin maailman kunnioittama antoi tuoda lämmintä vettä ja hän omalla timanttikädellään alkoi pestä kerjäläisen ruumista ja parantaa hänen sairauttaan. Silloin maa järisi ja paikka täyttyi yliluonnollisella valolla, niin että kuningas hoviväkineen ja kaikki taivaalliset sotajoukot (deevat, naagat ym.) kokoontuivat sinne ja kumarsivat Buddhaa. Näin tehtyään he puhuttelivat maailman kunnioittamaa ja kysyivät, kuinka niin ylhäinen ihminen voi alentua tällaiseen tehtävään, jolloin Buddha selitti:

"Tathagatan tarkoitus maailmaan tullessaan on auttaa näitä köyhiä ja avuttomia ja turvattomia – ravita niitä, jotka ovat ruumiillisessa hädässä, olkoot he samaaneja tai muiden uskontojen tunnustajia – auttaa köyhiä, orpoja ja vanhuksia – ja niin tekemällä ja taivuttamalla muitakin toimimaan samoin tulevat täten kaikki hänen entiset lupauksensa täytetyiksi ja hän saavuttaa elämän suuren päämäärän, niin kuin viisi virtaa katoavat mereen."

Kuningas kysyi sitten, mikä oli ollut tämän vanhan kerjäläisen entinen tila ja miksi hän oli syntynyt näin onnettomaan kohtaloon, johon Buddha vastasi:

"Entisinä aikoina oli kuningas nimeltä Papakamma ("paha johtaminen"), joka hallitsi alamaisiaan tyrannimaisesti ja sortaen. Hänen oli tapana lähettää sotamiehensä kansaa kiusaamaan ja julmilla ruoskaniskuilla kiristämään heiltä kaiken, mitä he suinkin saattoivat antaa. Silloin ylhäinen mies, jota alettiin ruoskia, pyysi armoa, koska hän oli Buddhan [Buddha, "valistunut", ei ole vain yhden ihmisen nimi vaan kaikkien, jotka ovat päässeet eräälle korkealle kehityksen asteelle. – Suom. huom.] oppilas. Silloin toimeenpanija käytti ruoskaa keveästi, mutta hän kuitenkin syntyi sen jälkeen pahojen tekojensa tähden helvettiin ja useamman kerran eläimen yhteyteen ja viimein ihmiseksi, mutta aina onnettomasti sairaana. Se kuningas, joka silloin hallitsi, oli Devadatta [Kuningas Devadatta oli se, joka monen elämän aikana oli vihannut ja vainonnut Buddhaa. – Suom. huom.], ja rangaistuksen toimeenpanija oli tämä sairas munkki, ja se ylhäinen mies olin minä, mutta koska silloin pyysin (ja sain) armoa, minun kohtalonani on nyt auttaa tätä onnetonta, sillä hän sääli minua."

Ja sitten hän lausui seuraavat säkeet:

"Se ihminen, joka tuottaa kärsimystä lempeälle ja hyvälle tai syyttää väärin viatonta, perii jonkin näistä kymmenestä onnettomuudesta: joko taivaan rangaistuksen (tulen tai veden tai tuulen kautta), tai jos hän syntyy maan päälle, epämuotoisen ja sairaan ruumiin, tai hänen kohtalokseen tulee tulenpurkaus tai järjen menetys, tai väärä syytös, tai hallituksen vaino, tai maallisen omaisuuden vähittäinen häviö, tai sukulaisten hylkääminen, tai sadon turmeltuminen tulessa. Ja kun hän kuolee, hän syntyy helvettiin. Nämä ovat ne kymmenen onnettomuutta."

Kuullessaan nämä sanat sairas munkki tuli vakuuttuneeksi synneistään, kääntyi Buddhan puoleen ja osoitti tälle kunnioitustaan, jolloin hän saavutti arhatin tilan. Ja kuningas ja hänen seuralaisensa päättivät iloisina alkaa noudattaa viittä sääntöä ja astuivat tielle.

Tietäjä — huhtikuu 1910


Ateisti

Kerran Shravastissa oli muuan emäntä, jolla ei ollut mitään uskonnollista periaatetta eikä uskoa mihinkään. Buddha näki hänen tilansa ja sääli häntä. Hän näki, että kun hänen oppilaansa kerjäten kulkivat kaupungin läpi, he eivät saaneet muuta kuin solvauksia tämän naisen ovella. Kun eräs samaani selitti vaimolle kokoavansa almuja ainoastaan uskonnollista velvollisuutta täyttääkseen, vaimo vastasi: "Vaikka olisit kuolemaisillasi, en antaisi mitään, vielä vähemmän nyt kun olet aivan terve." Silloin samaani, seisten hänen edessään, saattoi itsensä kuolleeseen tilaan. Ruumiin toiminnot lakkasivat ja hänen suustaan ja sieraimistaan luikertelivat inhottavat madot, jotka kaluavat kuolleita. Nähdessään tämän aavemaisen näyn nainen pyörtyi ja jäi makaamaan maahan. Silloin samaani henkisillä voimillaan siirtyi sieltä muutaman virstan päähän ja istuutui puun alle mietiskelemään. Sillä välin vaimon puoliso palasi ja nähdessään vaimonsa tuossa tilassa, hän kysyi syytä siihen ja sai kuulla, että ilkeä samaani oli pelästyttänyt hänet. Tällöin isäntä vihoissaan tarttui jouseensa ja miekkaansa ja lähti kohti munkkia kostaakseen tälle. Hänen lähestyessään samaania tämä henkisillä voimillaan ympäröi itsensä muurilla, jossa oli portteja, jotka kaikki olivat suljettuina. Suuttunut isäntä, joka ei päässyt käsiksi samaaniin, pyysi häntä avaamaan portit. Tämä vastasi: "Pane pois jousesi ja miekkasi, niin pääset sisälle." Silloin mies ajatteli: "Jos jätän aseeni pois, niin kyllä sittenkin voin hakata häntä nyrkeilläni". Hän laski pois jousensa ja miekkansa ja pyysi päästä sisälle. Mutta samaani sanoi: "Porttia ei voi avata, sillä jousi ja miekka, jotka sinun on pantava pois, eivät ole niitä, jotka ovat kädessäsi, vaan vihamielisyys ja pahuus, jotka täyttävät sydämesi. Pane ne pois, niin saat astua sisään." Silloin miehen omatunto nuhteli häntä synnistä ja sekä hän että hänen vaimonsa katuivat pahoja aikeitaan ja tulivat oppilaiksi, jolloin valistunut Buddhan seuraaja lausui nämä sanat:

"Oppilas, joka kykenee pysymään lujana niin kuin muuri, ympäröi itseään Lain suojauksella ja siinä pitäytyen hän tulee täydelliseksi vapahtavassa viisaudessa. Se oppilas, jonka mieli on valistunut, kartuttaa viisauden varastoaan ja saavuttaa täydellisen ymmärryksen totuuden mysteerioista, ja siten valaistuneena hän harjoittaa kutsumuksensa velvollisuuksia rauhassa. Oppilas, joka kykenee heittämään päältään murheen syyt, saa nauttia onnesta täydellisessä levossa, ja saarnaamalla ikuisen elämän lakia hän itse saavuttaa nirvanan. Kuuntelemalla hän perehtyy pyhän elämän sääntöihin, hän karistaa päältään epäilyksen ja tulee lujaksi uskossa. Kuuntelemalla hän kykenee vastustamaan kaikkea, mikä on Lain vastaista, ja siten edistyen hän saapuu paikkaan, missä ei enää ole kuolemaa."

Kuullessaan nämä sanat ja nähdessään Buddhan ihmeelliset merkit hänen oppilaansa persoonassa mies ja vaimo löivät katumuksessa rintaansa ja lukemattomat kaikkialla maailmassa kääntyivät heidän laillaan ja pelastuivat.

Tietäjä — heinä-elokuu 1910


Ylpeys ja ylenkatse

Muinoin kun Buddha asui Jetavanassa saarnaten lakia deevojen ja ihmisten hyväksi, silloin siellä oli brahmalainen kylä, johon kuului yli viisisataa perhettä, joissa viisisataa nuorta bramiinia opiskeli kastinsa salaista viisautta ja olivat täynnä ylenkatsetta kaikkia muita kohtaan eivätkä kunnioittaneet vanhuutta tai ylhäisiä säätyjä. Nämä viisisataa nuorukaista, jotka kerskailivat kyvystään tutkia totuutta, puhuivat itsekseen seuraavasti: "Tuo samaani Gautama sanoo itseään Buddhaksi (valistuneeksi), mutta hänen kykynsä ovat pieniä verrattuna meidän kykyihimme; meidän pitäisi haastaa hänet tänne väittelemään kanssamme." He lähettivätkin yhden joukostaan vaatimaan häntä tulemaan, ja niin Buddha kaikkine oppilaineen tuli paikalle, ja he istuivat juoksevan veden rannalle, söivät ruokansa ja pesivät kätensä.

Samalla kulki muuan vanha bramiini vaimoineen ohitse kylään päin almua pyytäen. Buddha, joka tiesi, että tämä vanha mies oli ennen ollut hyvin rikas ja eräs valtakuntansa pääministereistä, kysyi nuorilta bramiineilta, tiesivätkö nämä, kuka tämä vanhus oli.

He kaikki vastasivat heti: "Me tiedämme täydellisesti."

Ja Buddha kysyi uudelleen: "Kuka hän on?"

He sanoivat: "Hän oli ennen huomattava ministeri ja hyvin rikas."

"Miksi sitten hän nyt kerjää ruokansa?" kysyi Buddha.

Mihin he vastasivat: "Koska hän ei pitänyt huolta rahoistaan vaan käytti niitä tyhmästi."

Silloin Buddha sanoi: "Bramiinit! Maailmassa on neljä vaikeaa asiaa tehdä. Ne, jotka osaavat näitä tehdä, saavat varmasti nauttia suurta onnea ja pääsevät köyhyydestä. Ja mitkä nämä neljä asiaa ovat? Ensimmäiseksi: olla vailla ylenkatsetta nuoruutensa keväässä; toiseksi: iäkkäämpänä jättää nautinnonhalu; kolmanneksi: rikkaana harrastaa aina hyväntekeväisyyttä; neljänneksi: osoittaa kunnioittavaa huomiota viisaan opettajan sanoille. Näiden neljän säännön laiminlyömisestä tämä vanha bramiini on tullut nykyiseen tilaansa ja on niin kuin vanha haikara kuivuneen lammikon äärellä."

Ja siten siunattu lisäsi seuraavat säkeet: "Olla alituisesti, aamuin illoin ylenkatseellinen ja ylimielinen, yhä vanhana himokas, rikkaana kitsas ja torjua Buddhan sanat – mitä kurjuutta tuottavatkaan nämä neljä ominaisuutta! Voi, kun vanhuus koittaa, mikä kuihtunut hahmo ja loppuun kulunut ulkomuoto! Se, joka nuorena hemmottelee itseään, tulee vanhana poljetuksi. Se, joka ei nuoruusiässä vaella pidättyvästi, rikkaudet pääsevät hänen käsistään. – Aivan kuin valkoinen haikara, joka istuu yksin kuivuneen lammikon äärellä, se, joka on halveksinut moraalisen elämän lakeja, päätyy vanhana ja voimattomana köyhyyteen – mitä hyvää voi seurata levottomasta ajattelusta. Vanhana niin kuin syksyn lakastunut lehti vailla suojaa, elämä virranneena pois ja häviäminen lähellä – mitä enää silloin hyödyttää katuminen?"

Tietäjä — touko-kesäkuu 1910


Elefantin kesyttäjä

Muinoin kun Buddha asui Sravastin Jetavanassa saarnaten oppiaan enkelien ja ihmisten hyväksi, siellä oli eräs ylhäinen mies nimeltä Atidharma. Tämä tuli Buddhan luokse ja sanoi: "Maailman kunnioittama! Aina kun ryhdyn hartaudenharjoituksiin, kuten uhraamiseen tai muihin menoihin, huomaan, että minua häiritsee ja estää jokin itsekäs tunne, joka horjuttaa mielenrauhaani. Voisitko sinä suuressa rakkaudessasi selittää tämän?" Silloin Herra pyysi häntä istuutumaan ja kysyi hänen nimeään ja mistä hän tuli. Mies kumarsi, sanoi nimensä ja kertoi olleensa edellisen kuninkaan aikana elefantin kesyttäjä. Silloin Buddha kysyi, mitkä olivat elefantin kesyttämisen säännöt ja välineet. Tähän mies vastasi: "Me käytämme kolme välinettä työssämme: ensimmäiseksi rautaista koukkua suun aisoissa pitämiseksi; toiseksi me estämme eläintä saamasta ruokaa; kolmanneksi käytämme pitkää sauvaa, jolla me lyömme sitä. Näillä keinoilla me pidämme sitä kurissa ja alistamme sen." Buddha kysyi edelleen: "Ja mikä näistä asioista on tehokkain?", mihin mies vastasi: "Rautakoukku, sillä sen avulla eläin kesytetään, niin että kuningas voi nousta sen selkään, ja sillä eläintä ohjataan ilman vaikeuksia helposti taistelun tuoksinassakin." Silloin Buddha sanoi: "Niin kuin kesytät eläintä, samoin kesytä itsesi! On kolme keinoa, joilla kukin ihminen voi pitää itsensä kurissa ja siten saavuttaa epäitsekkyyden korkeimman tilan. Ja mitkä nämä kolme keinoa ovat? Ensiksi kielen hallitseminen, niin että se aina pysyy totuudessa; toiseksi rakkaus, säälimättömyyden ja itsepäisyyden taltuttamiseksi; kolmanneksi viisaus, tietämättömyyden ja epäilyksen hävittämiseksi. Näillä kolmella keinolla kaikki ihmiset pysyvät aisoissa, ja he kykenevät välttämään turmion tien ja pääsemään vapauteen kaikesta murheesta ja uudelleen syntymisen ja kuolemisen sidoksista – täysin epäitsekkäiksi ja himoista vapaaksi." Ja sitten maailman kunnioittama lisäsi seuraavat sanat:

"Niin kuin elefantti, joka on hankala kesytettävä ja joka ei sidottuna tahdo syödä palaakaan vaan ainoastaan kaipaa vapauteen, mieleni harhaili luonnollisessa tilassaan ympäri etsien leposijaa, mutta nyt olen saanut sen valtaani ja voin hallita sitä niin kuin elefanttia hallitaan koukulla. Olemalla iloinen viisauden omistamisesta, estämällä sitä karkaamasta ja kykenemällä aina hillitsemään mieltä saavutetaan pelastus ruumiillisesta kärsimyksestä, niin kuin elefantti pelastuu ojasta, minne se on kaatunut."

Tietäjä — syyskuu 1910


Tyhmä Makhara

Muinoin oli olemassa maa, jota kutsuttiin nimellä Tombolo, ja seitsemän virstaa sen pääkaupungista oli luostari, jossa asui 500 samaania (munkkia). Näiden joukossa oli vanha mies, nimeltä Makhara, joka oli mieleltään unelias ja hidasjärkinen, niin ettei hän kyennyt oppimaan yhtään säettä pyhistä kirjoista, vaikka muut samaanit opettivat häntä useita vuosia. Sen tähden he kohtelivat häntä halveksivasti, eikä hänen annettu kulkea heidän seurassaan, vaan hänet jätettiin lakaisemaan luostaria ja siivoamaan munkkien koppeja. Kerran oli maan kuningas kutsunut kaikki samaanit palatsiinsa nauttimaan hänen vierasvaraisuudestaan. Silloin Makhara oli jätetty luostariin niin kuin tavallisesti, ja hän ajatteli itsekseen: "Minä olen syntynyt tyhmänä ja tylsänä enkä pysty muistamaan yhtään säettä pyhistä kirjoituksista. Mitä minun hyödyttää enää elää, kun kaikki veljet halveksivat minua?" Ja hän otti köyden ja meni puutarhan perälle ja asettui suuren puun alle hirttääkseen itsensä.

Silloin Buddha, joka näki hengen silmillä tämän miehen tilan, muutti heti itsensä puunhengen kaltaiseksi, ojentautui ruumiillaan puoliksi ulos puusta ja puhutteli vanhaa munkkia näillä sanoilla nuhdellen: "Sinä tyhmä munkki, mitä aiot tehdä?" Silloin Makhara kertoi surunsa syyn, mihin puunhenki vastasi ja sanoi: "Älä tee sitä, vaan kuuntele sanojani: Kashyapa Buddhan aikana, kauan sitten, sinä olit munkki, joka tunsi tarkoin kolme kirjakokoelmaa ja olit 500 veljesi joukossa etevin. Sen tähden olit pakahtua ylpeydestä ja itsetyytyväisyydestä ja halveksit kaikkia muita heidän oppimattomuutensa takia. Koska silloin kuolit katumatta, aina sen jälkeen sinun on täytynyt syntyä tylsänä ja tyhmänä – mitä siis hyödyttää tappaa itsesi?"

Ja sitten Buddha, esiintyen koko loistossaan lisäsi seuraavat sanat:

"Jos ihminen rakastaa itseään, välttäköön hän palvomasta itseään ylivertaisena. Jos hän toivoo vapautusta lihan himosta, hän oppikoon tuntemaan oikeata tietä ilman velttoutta (uneliaisuutta). Ajatelkoon ensiksi, kuinka itse voisi tulla hyväksi, ponnistakoon voimiaan ja saavuttakoon viisauden. Tällä tavalla edistyen hän voi sitten opettaa muitakin. Jollei hän väsy ponnistuksissaan, hän tulee saavuttamaan tiedon. Tämä valistunut ihminen hallitsee ensin itseään, sitten aikanaan hän kykenee hallitsemaan muitakin. Ohjaten omaa käytöstään ja astuen todellisen viisauden valtakuntaan, hän saavuttaa korkean aseman ja tulee ylhäiseksi. Mutta ellei hän voi itseään jalostaa, kuinka hän voi olla hyödyksi muille? Ja toisaalta: mikä toivomus (pyhä lupaus) ei tulisi täytetyksi, jos ihminen kykenisi hallitsemaan itseään oikein? Mitä nyt teen ruumiissani, sitä tulen vastedes itse kokemaan. Jos teen pahaa, tulen tekemään sitä yhä enemmän, niin kuin pora lopulta puhkaisee helmen."

Kuullessaan nämä sanat ja nähdessään Buddhan loistavuuden Makhara lankesi heti kunnioittaen hänen jalkoihinsa ja kykeni saavuttamaan rauhan. Lisäksi Buddha neuvoi häntä lähtemään kuninkaan palatsiin, ja siellä saarnattuaan hän tuli arhatiksi, ja kuningas ja hänen palvelijansa astuivat tielle.

Tietäjä — joulukuu 1910


Englanninkielinen teksti löytyy sivustolta:

https://archive.org/stream/textsfrombuddhis00beal/textsfrombuddhis00beal_djvu.txt


Etusivu

Sekalaiset