V. H. V.

Muuan näkijä – William Blake

Erinomainen aikakauskirja "The Annals of Psychical Science", joka julkaistaan yhtaikaa sekä englannin- että ranskankielellä ja jonka komiteaan kuuluu kymmenen Euroopan etevintä tiedemiestä: Richet, Crookes, Flammarion, Lombroso ym., sisältää tämän vuoden ensimmäisessä numerossa hyvin mielenkiintoisen, runsaasti kuvitetun artikkelin: "Eräs taiteen mestari, Blake Näkijä", kirj. Francois Benoit, taiteen professori Lillen yliopistosta. Jos tila sallisi, tämä kirjoitus ansaitsisi tulla julkaistuksi kokonaisuudessaan Tietäjän palstoilla, mutta lainattakoon siitä edes muutamia kuvauksia tuosta merkilliseltä miehestä.

Näkyväinen maailmamme on kuin pieni saari avaruuden valtameressä. Maallisen elämämme aikana me olemme sidotut tähän saareen, emmekä pääse yhteyteen noiden lukemattomien muiden maailmojen, järkiolentojen asuttamien taivaankappaleiden kanssa. Mutta avaruus ei ole ääretön ainoastaan leveydeltään ja pituudeltaan vaan myös syvyydeltään mittaamaton. Ympärillämme, sisässämme – kieli ei kykene selittämään miten – on olemassa toisia maailmoja, joiden kanssa me olemme alituisessa yhteydessä – tietämättämme. Vain harvoille on suotu valvetilassaan tutustua näihin luonnon sisempiin saleihin, ja vielä harvempien on suotu julistaa näkemyksiään julki. Mutta näiden "näkijöiden" joukossa on kuitenkin ollut ihmiskunnan suurimmat nerot ja mahtavimmat sielut, uskontojen perustajat ja heidän lähimmät seuraajansa, suuret filosofit ja mystikot: Sokrates, Fransiscus Assisilainen, Böhme, Jeanne d'Arc, Swedenborg jne. He olivat kaikki sellaisia "kiviä, jotka rakentajat tahtoivat hylätä" mutta jotka tulivat kulmakiviksi totuudenetsijöiden temppeliin.

Eräs tällainen näkijä eli tietäjä, jolle meidän historiankirjamme ovat suoneet aivan liian vähän huomiota, oli englantilainen William Blake (1757-1827).

Kuitenkin hän oli aikansa huomattavimpia persoonallisuuksia. Hän oli kuten professori Benoit sanoo, yhtä aikaa "taiteen mestari, suuri runoilija, omaperäinen säveltäjä, syvä mystikko ja tyypillinen näkijä". Hänen runonsa ja piirroksensa ovat meille katoamattomia muistomerkkejä hänen nerostaan, mutta hänen sävellyksensä ovat jääneet muistiinmerkitsemättä ja hänen mystiikkansa ja näkyjensä kertomukset eivät ole hänen mainettaan lisänneet vaan asettaneet hänet maailman silmissä niin kiusalliseen valoon: senhän on täytynyt pitää häntä hourijana, häntä, joka kaikissa sielun kyvyissä oli aikalaisiaan etevämpi.

Blake oli ammatiltaan metalligrafiikan kaivertaja ja käytti lähes kaiken aikansa lukemiseen, piirtämiseen, runoilemiseen ja näkyjensä kirjoittamiseen. Hänen tuotantonsa oli tavattoman laaja ja monipuolinen: hän kirjoitti useita teoksia, joiden sisällys oli hänen omaa syvällistä runouttaan ja mystiikkaansa. Hän kaiversi omin käsin teräksellä tekstin kuparilevyyn ja liitti siihen valaisevia kuvia ja kaikenlaisia koristeita keskiaikaiseen tyyliin. Sitten hän itse painatti teokset, väritti ne ja sitoi kansiin. Näin syntyi mitä ihmeellisimpiä taideteoksia, kokonaan hänen itsensä tekemiä.

Hänen luonteensa oli merkillisen monipuolinen ja "ristiriitainen". Toisaalta hänellä oli "täydellinen hermoston tasapaino, esimerkillinen kärsivällisyys ja uutteruus, kohtuulliset mieliteot ja säännölliset, miltei flegmaattiset elämäntavat. Hänellä oli vieno ääni ja hillityt liikkeet kertoessaan ihmeellisimpiäkin unelmiaan. Hän oli erityisen rakastettava ja siivo, avomielinen ja vilpitön. Hän teki toisinaan kävelyretkiä pitkin maita ja mantereita aamunkoitosta puoliyöhön asti. Hänellä oli profeetallisia haltiatiloja, ja hän oli arkaluontoisen ylpeä ja hengessään kiivas ja raju. Mutta hänen luonteensa pohjavire oli suuri herkkätuntoisuus, hellyys ja lämminsydämisyys."

"Hänen oli harkitseva äly, voimakas ja tarkka ymmärrys sekä selkeä ja varma arvostelukyky. Hän luki paljon ja tarkkaavasti, mieluimmin evankeliumeja, Swedenborgin, Paracelsuksen, Böhmen, Bunyanin, Pyhän Teresan, vanhojen gnostikkojen ja alkemistien, maagikkojen ja astrologien kirjoja."

"Hänen elämänsä oli antautumista mitä korkeimpiin ja ihmeellisimpiin mietiskelyihin ja jo varhaisesta asti oli hänellä hyvin selväpiirteinen metafyysinen maailmankatsomus. Ennen kaikkea hän oli mystikko. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä olemasta tarkkaavainen huomioiden tekijä, suuri totuuden rakastaja, varma loogikko ja samalla humoristi... Hänellä oli luja vakaumus siitä, että hänelle oli annettu suuri tehtävä: "ikuisen evankeliumin julistaminen Englannin ihanassa vihreässä maassa". Ja hänen sisällään olevat aatteet pyrkivät esille vastustamattomalla voimalla."

"Hän oli harvinaisen lahjakas kolmessa taiteenlajissa, jotka hän arveli ihmisen ainoiksi keinoiksi ollakseen yhteydessä paratiisin kanssa: runous, musiikki ja maalaustaide... Hänen runoutensa samalla viehättää, lumoaa ja kiihdyttää meitä. Hänen taiteessaan ei ole ainoatakaan teosta, joka ei ansaitsisi huomiota, hän on luonut ihmeellisiä teoksia." Kuvataiteilijana Blake on etevimmillään ja professori Benoit ylistää suuresti hänen maalauksiaan ja piirroksiaan.

Blake näkijänä

"Kautta elämänsä oli Blake alinomaisessa yhteydessä yliluonnollisen maailman kanssa. Hän eli siinä ja kuuli ruumiissa elävien olentojen henkiä ja myös "aineettomia" henkiä ja vieläpä itse puhdasta Henkeä, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden Ikuista Henkeä... Silloin tällöin hän oli yhteydessä erilaisten vainajien kanssa ja monesti kuuluisienkin henkilöiden kanssa"... Hänen veljensä Robert, jonka varhainen kuolema koski häneen syvästi, kävi alinomaa hänen luonaan keskustelemassa ja neuvoja jakamassa. Hän saattoi nähdä kedolla selvästi luonnon monenlaisia olentoja: keijukaisia, menninkäisiä, tonttuja ja myös (astraalimaailman) epämuotoisia hirviöitä. Hän näki ne yksityiskohtaisen tarkasti ja saattoi jäljentää niiden kuvat ja kuulla niiden ääniä.

Jo kymmenen vuoden vanhana hän näki kaksi kertaa enkelin, kerran metsässä ja toisen kerran pellolla elonkorjaajien joukossa. "Hän sai lopulta poikkeuksellisia etuoikeuksia: hän pääsi katsomaan maanalaisia paikkoja, "pohjimmaisia syvyyksiä", niin kuin hän itse sanoo. Elämänsä lopulla hän keskusteli Jeesuksen kanssa "joka päivä tuttavallisesti ja kirjoitti hänen sanelunsa mukaan".

"Huomattava seikka on", kirjoittaa Benoit, "että Blake vastusti kiivaasti sitä, että häntä syytettiin hulluudesta. Eikä hän ainoastaan myöntänyt näkyjään vaan kertoi avoimesti niistä ja selitti niitä. 'Minä en’, kirjoitti hän, ’tunne häpeää enkä pelkoa tai kammoa kertoessani teille, mitä on kerrottavaa, koska tiedän, että päivällä ja yöllä olen taivaan lähettien johdon alaisena.’ Ja edelleen: ’Henki ja näky ei ole, niin kuin monet filosofit luulevat, hämärää utuista tyhjyyttä. Tämän teoksen maalaaja vakuuttaa, että ne ovat aina esiintyneet hänelle paljon täydellisemmin ja tarkemmin kuin kaikki mitä hänen silmänsä on nähnyt.’"

Kaikesta päätellen monet hänen näyistään olivat hänen itsensä luomia astraalisia kuvia. Sen hän itsekin tunsi kirjoittaessaan: "Beulahin tyttäret, astukaa esiin päästäni, missä teidän avullanne Suuri Ikuinen jumalallinen ihmisyys on perustanut paratiisinsa ja missä hän on tahtonut, että vainajien henget saisivat puhtaan muodon hänen kuvassaan." Tässä päässä oli "huoneita täynnä kuvia ja kirjoja", jotka Blake sanoo tehneensä "ikuisuuden aikoina ennen kuolevaista elämääni". Ja ystävälleen hän vakuuttaa: "Minä olen ollut Sokrateen kanssa. Olen ollut ikään kuin hänen veljensä, ja olen keskustellut hänen kanssaan, niin kuin olen keskustellut Jeesuksenkin kanssa... Minulla on hämärä muisto, että olen ollut kummankin seurassa."

Kun kuulee tämän etevän ja vilpittömän miehen lausuvan tällaisia sanoja, niitä ei voi jättää ottamatta huomioon. Epäilemättä hänellä oli todellisia muistoja joko entisistä elämistään maan päällä taikka muilta tasoilta – ennen kaikkea taivasmaailmasta, oikeastaan kummaltakin tasolta. Hän sanoi tuntevansa persoonallisesti monta manalle mennyttä suurmiestä, Tizianin, Correggion, Rubensin, Voltairen, Miltonin ja monta raamatullista henkilöä.

Benoit näyttää pitävän objektiivisesti luotettavina useita Blaken näkyjä, kun hän esimerkiksi kuvaa tarkasti astraalisia olentoja, mutta hän tuntuu arvelevan, että Blaken tuttavuudet menneisyyden miesten kanssa johtuivat hänen elävästä ja voimakkaasta mielikuvituksestaan. Tämä nerokkaan mielikuvituksen* luova kyky on kyllä jotakin suurenmoista loistavine kehitysmahdollisuuksineen mutta kuten sanottu, voimme hyvällä syyllä huomata Blaken näkemyksissä muutakin: kaikuja menneistä kokemuksista.


* Sanomme "mielikuvitus" paremman suomalaisen sanan puutteessa, vaikka tässä ei suinkaan ole kysymys liehuvista, haihtuvista fantasiakuvista vaan voimakkaasta, keskitetystä ajatustyöstä: kuva on pidettävä liikkumattomana sielun silmien edessä, kunnes siitä tulee elävä todellisuus.


Blake mystikkona

Professori Benoit luo sitten katsauksen Blaken mystiikkaan, mutta tässä kohtaa emme saata seurata hänen esitystään, koska hän ei näytä olevan tarpeeksi perehtynyt aiheeseen. Heti alussa hän tekee pahan erehdyksen lukiessaan Blakelle kuuluvaksi sellaisen epäfilosofisen aatteen, että luominen oikeastaan on ollut kirousta. Me löydämme Blaken omat sanat tästä asiasta Occult Review'ssa (1906, heinä- ja elokuu), missä eräs perehtyneempi asiantuntija E. J. Ellis on kirjoittanut esityksen Blakesta:

"Monet luulevat, että ennen luomista oli kaaos eli sekasotku. Tämä on vaarallisin aate, mitä voi tulla mieleen, koska se... rajoittaa olemassaolon luomiseen ja kaaokseen, ruumiillisen silmän määräämään aikaan ja paikkaan ja jättää tällaisen aatteen kannattajan demonien asunnoksi. Ikuisuus ja kaikki asiat ikuisuudessa ovat olemassa riippumatta luomisesta, joka on Armon toimi."

Tästä siis näkyy selvästi, että Blakella oli tästä asiasta ikivanha salatieteellinen eli teosofinen käsitys: todellisuus on ainoa ja ikuinen ajan ja paikan yläpuolella, mutta maailma on ainoastaan aikakautinen ilmennys. "Luomisesta" on kyllä johtunut kaikki "paha" ja kärsimys, mutta tämä on kehitykselle välttämätön aste ja sen tähden luominen on Blaken omilla sanoilla Armoa eli Jumalan uhrautumistyötä.

Tämä on vain yksi esimerkki Blaken mystisistä ja okkulttisista käsityksistä. Blaken vanhemmat olivat Englannin varhaisimpia Swedenborgin seuraajia, ja siten Blake tottui jo nuoruudestaan pitämään täysin luonnollisena asiana, että vanhan testamentin kaikki aikaisemmat tarinat olivat allegorisia, vertauskuvallisia kertomuksia, joita henkiset näkijät "Jumalan ilmoituksesta" olivat kirjoittaneet. Blake itse, vaikka hän olikin tutustunut Swedenborgin, Böhmen ym. kirjoihin, oli niiden suhteen täysin itsenäinen ja luotti ainoastaan omaan sisäiseen totuuden näkemykseensä ja hengiltä saamiinsa johdatuksiin. Hän oli täydellinen okkultisti kahdella tavalla: ensiksi selittäessään ponnekkaasti aina dogmien, myyttien ja historian kadotettua sisäistä merkitystä, ja toiseksi luodessaan itse uusia "myyttejä", jotka Ellis asettaa muinaisaikaisten myyttien tasalle, so. myöntää niiden olevan mystisessä arvossa ja runollisuudessa kaikkia myöhempien aikojen taruja etevämmät. Paljon niistä on joutunut hukkaan, mutta säilyneistä katkelmista näkyy, että "Blaken mystiikka oli järjestynyt kokonaisuus, jonka yhtenäisyys todistaa kirjoittajan järkevyyttä ja asettaa hänet opettavien okkultistien joukkoon".


Jatkuu...


Tietäjä – maaliskuu 1908

Kieliasua on uudistettu.


Etusivu Artikkelit