ESOTEERISTA ASTROLOGIAA
ESITELMÄ HELSINGIN RUUSU-RISTI -RYHMÄLLE
Kun minulla tänään on ilo puhua astrologiasta teosofisille kuuntelijoille,
olen edullisessa asemassa, koska se, joka omaksuu teosofisen maailmankatsomuksen, helposti
käsittää niiden ilmiöiden olemismahdollisuuden, joista tulen puhumaan. Minun ei siis
tarvitse viitata omiin eikä muitten kokemuksiin siitä, miten horoskoopit pitävät
paikkansa. Opettaahan teosofia kaiken yhteenkuuluvaisuutta, kuinka sama suuri lainalaisuus
vallitsee niin hyvin suurimpien kuin myös pienimpien olioiden kesken, kuinka mikrokosmos
on makrokosmoksen kuva. Onhan Blavatskyn Salaisessa Opissa lukuisia viittauksia
astrologian tosiseikoihin; koettaahan Steiner tunkeutua syvälle planeettahenkien
luonteeseen; hänestä ovat fyysiset kiertotähdet mahtavien henkiolentojen aineellisia
ruumiita, jotka olennot vaikuttavat ihmisen eri käyttövälineisiin. Ja Steiner viittaa
myös maan eri sivistysjaksoihin ja näyttää, kuinka niiden henkinen sisältö siirtyy
myöhempiin aikoihin, ja kuinka erityisesti egyptiläis-kaldealainen aika ikään kuin
uudistuu omassa ajassamme. Vanhojen kaldealaisten käsitys kiertotähtien liikuntojen ja
ihmiskohtalojen yhteydestä on siis pohjimmaltaan oikea. Vaikka ne näkökohdat, joista he
ovat katselleet maailmanyhteyttä, seuraavilla aikakausilla ovat joutuneet unohdukseen ja
turmeltuneet, ei niihin kätkeytynyt totuus kuitenkaan ole mennyt hukkaan, se tulee
astumaan meidän aikakautenamme yhä enemmän päivänvaloon, vaikkakin monessa suhteessa
uudelleen muodostuneena.
Olen esitelmäni nimeksi valinnut "esoteerista
astrologiaa", ja tahdon selittää syyn.
Lähde, josta pääasiassa olen hankkinut tietoni astrologiasta,
on englantilaisen astrologin Alan Leon teokset. Olen seurannut häntä hänen eri
julkaisuissaan alkukäsitteistä yhä syvempään käsitykseen aineesta. Hänen viimeinen
teoksensa kantaa nimen Esoteric Astrologyn, mutta tämä kirja oli minusta ensi
lukemisen jälkeen jokseenkin hämärä. Vaaditaan erinäisten teosofisten aatteiden
ymmärtämistä, ennen kuin täydelleen voi tunkea Alan Leon ajatusjuoksuun, koska
astrologia tässä käsitellään täydellisesti teosofiselta näkökannalta. On
merkillistä, että Ervastin kirja Kalevalan avain antoi minulle ikään kuin
avaimen tämänkin asiaa ymmärtämiseen, sillä kun vähän sen jälkeen uudelleen luin Esoteric
Astrology, ymmärsin sen pääpiirteissään, ja kykenin käyttämään sen opetuksia
horoskooppien selittämisessä. Huomasin omaavani keinoja olennaisen selville saamiseen
horoskoopista, ja ymmärsin esoteerisen astrologian päämäärän olevan: saada syvempi
katsaus ihmisluonteeseen. Voitaisiin sanoa, että esoteerinen astrologia tahtoo tutkia
sitä tietä, jota ihmisen määrätyssä ruumistuksessa on kuljettava saavuttaakseen
korkeamman minänsä tai toisen näkökannan mukaan suojelushenkensä. Sen on
näytettävä, miten jokaisella ihmisellä elämässään on määrätty tehtävä,
nimittäin osaksi sisäinen: kehittää eräitä puolia omasta luonteestaan, osaksi
ulkonainen: antaa ympäristölleen ja ihmisille sielun sisällyksestään se, minkä
olosuhteet sallivat.
Toinen näistä tehtävistä voi olla etualalla määrätyssä
ihmiselämässä, jotakin molemmista täytynee kuitenkin toteuttaa joka elämässä.
Astrologian on kyettävä erottamaan edellytykset kehitykseen tai luomiseen, antamiseen
tai vastaanottamiseen, sen on kyettävä näkemään ja osoittamaan esteet tiellä, ne
kahlehtivat siteet ja kriittiset kohdat, joita on sivutettava, mutta jotka ehkä juuri
ovat välttämättömiä niiden päämäärien saavuttamiseksi, joita on tässä
elämässä ihmiselle asetettu. Sillä korkeampaa minuutta ei voida saavuttaa ilman
taistelua, pitkä ja vaivaloinen on tie, lukemattomien jälleensyntymisten aikana ihminen
kompastuu esteisiin, näkemättä päämäärää, mutta samalla kasvaen voimakkaaksi
taistelussa vaikeuksia vastaan. Kerran hän on löytävä korkeamman minänsä, mutta
seuraavassa ruumistuksessaan on hän astuva maailmaan, omaamatta muistoa siitä, mitä
hän aikaisemmin oli löytänyt, sillä hän on sellainen, että hänen on ehdittävä ja
löydettävä ihanteensa kokonaan eri teillä, omistaakseen itselleen kaiken sen
kokemuksen, jota aineellinen elämä voi hänelle tarjota.
Näemme, että esoteerinen astrologia pyrkii korkealle. Se pyrkii
vielä korkeammalle, sillä kerran se on näyttävä, miten maailma on rakennettu
luvuille, kerran se on omalla tavallaan selittävä maailmanjärjestystä. Astrologia on
eräs teistä todelliseen tietoon jumalallisesta. Mutta meidän on myönnettävä, ettemme
vielä tunne muuta kuin välähdyksen kaikesta tästä korkeasta sisällyksestä. Tämä
välähdys kuitenkin riittää täyttämään elävän hengen syvällä mielenkiinnolla ja
halulla tietää yhä enemmän näistä seikoista.
Siis on ennen kaikkea tutkittava miten erilaiset suunnattomat
voimakeskukset, joita kutsumme kiertotähdiksi, vaikuttavat ihmiseen. Mutta jos kuitenkin
halutaan varmaa vastausta, kuinka esim. Merkurius- tai Mars-vaikutus itsessään
muodostuu, tullaan tuskin haluttuun tulokseen. Näiden planeettahenkien esoteerinen luonne
on meille jokseenkin salattu, voimme ainoastaan tehdä johtopäätöksiä niiden
vaikutuksista maapallon auraan, jota kutsutaan eläinradaksi. Se, miten nämä 12
eläinmerkkiä vaikuttavat eri kiertotähtien säteilyn alaisina, on siis keskeinen
kysymys astrologiassa. Ja tämän kanssa yhteydessä on horoskoopissa niin kutsuttujen
huoneiden vaikutus, joka riippuu siitä, miten planeettasäteily kohtaa maapalloa tämän
kääntyessä akselinsa ympäri. Sillä meidän tulee ymmärtää, että kuten maapallon
auralla on eri alaosastoja, jotka vastaavat erilaisia planetaarisia vaikutuksia, niin on
myös jokaisen ihmisen auran laita. Toinen ihminen on suuremmassa määrin eräiden
eläinratamerkkien vaikutuksen alaisena, jotka vastaavat määrättyjä kiertotähtiä,
toinen on kokonaan muunlaisten vaikutusten alaisena. Näin ollen saa planeettasäteily
erilaisen maaperän toiminnalleen, ja tämän voimme horoskoopista lukea, sillä
horoskooppi näyttää, millaisen voimayhdistelmän alaiseksi maapallo ja samalla
yksityinen ihminen tulee syntymähetkellään. Tämä voimayhdistelmä on erilainen,
riippuen siitä, mihin osaan maapalloa ihminen syntyy.
Neljä elementtiä, kolme laatua
Ennen kaikkea on siis saatava oikea käsitys eri eläinratamerkeistä.
Jokainen näistä on kokonaisen kehityssuunnan symboli, määrätty luonteensävy,
määrätty karmallisten vaikutusten tulos ja voi olla mitä monipuolisimman tutkistelun
kohteena. Me ymmärrämme niitä parhaiten, kun lähdemme muutamista yleisistä
yhdistävistä näkökohdista. Voidaan yhdistää merkit kahden luonnollisen
järjestelmän, kolmi- ja nelijaotuksen mukaisesti. Puhumme kolmijaotuksen mukaan
toimivista, kiinteistä ja yleisistä merkeistä.
Molemmat ensimmäiset ovat toistensa vastakohtia, kolmas on
yhdistävä rengas, voimme verrata niitä suoraviivaisesti etenevään liikkeeseen,
kiertoliikkeeseen ja värähtelyyn. Voitaisiin ajatella niiden vastaavan teosofiasta
tunnettuja kolmea ilmenneen elämän jumalallista pääperustaa, rajasta joka
vastaa toimintatarmoa, luovaa voimaa, tamasta joka vastaa pysyväisyyttä,
keskitystä ja lujaa tahtoa, ja vihdoin sattvaa joka vastaa harmoniaa, viisautta ja
sympatiaa. Nyt astrologia näyttää meille, kuinka alkuperusteet, jotka itsessään ovat
korkeinta hyvettä, kun niitä sovellutetaan siihen epätäydelliseen kehitystilaan, jolla
useimmat ihmiset ovat, ilmenevät alimman asteisina väreilyinä, kuitenkin säilyttäen
oman luonteensa. Siten aikaansaavat toimivat merkit uupumattomuutta ja
rauhattomuutta, kiinteät merkit laiskuutta ja uneliaisuutta, yleiset epäselvyyttä
ja horjuvaisuutta. Kun on ymmärrettävä astrologisten merkkien, planeettavaikutusten ja
sen kaltaisten seikkojen luonne, on aina huomattava tämä aste-eroavuus, nämä eri
kehitysasteet, pitämällä kiinni olennaisesta.
Ensimmäiseen kuuluvat seuraavat eläinratamerkit:
Oinas, Krapu, Vaaka ja Kauris. Ne
vastaavat horoskoopin 1., 4., 7. ja 10. huonetta eli horoskoopin niin kutsuttuja kulmia,
niitä, jotka erityisesti osoittavat ulkonaisia tapahtumia ja eniten näkyviä ja
ilmeneviä ominaisuuksia luonteessa. Toiseen lajiin, kiinteisiin merkkeihin kuuluvat: Härkä,
Leijona, Skorpioni, Vesimies, ja niitä vastaa 2., 5., 8. ja 11.
huone. Kolmanteen lajiin kuuluvat Kaksoset, Neitsyt, Jousimies ja Kalat,
vastaten 3., 6., 9. ja 12. huonetta.
Tätä kolmijakoa täydentää nelijako, joka vastaa vanhaa
elementtijakoa, jolla on kuten tiedämme täysin oikeutettu salatieteellinen
pohjansa, nimittäin maata, vettä, ilmaa ja tulta. Maamerkit vastaavat
fyysistä tasoa ja ilmenevät toiminnassa. Ne voivat parhaiten tulla näkyviin
elämässä, sellaisena, kuin se eletään maapallolla. Ne sisältävät siten jotakin
vankkaa ja perusteellista ja antavat tilaisuutta ahkeruuden, kestävyyteen ja
järjestelykykyyn. Mutta vaara on tässä myös suuria: sitoutua liian voimakkailla
siteillä aineeseen. Nämä merkit ovat siten sijoittuneet, että ne yhteensä muodostavat
kolmion: maakolmion.
Siihen kuuluvat Härkä, Neitsyt ja Kauris. Ne vastaavat 2., 6.
ja 10. huonetta. Ei mikään huone siis ole niin sidottu tapahtumarikkaaseen,
toimintatarmoiseen elämään kuin 10. huone, ei mikään merkki niin kuin Kauris.
Toisenlaatuinen on seuraava ryhmä: vesimerkit. Ne
vastaavat astraalitasoa ja voidaan siis kuvata tunteitten, mielikuvituksen ja himojen
merkkinä. Nämä merkit ovat siten eniten herkkiä psyykkisille vaikutuksille. Siten
voidaan näiden merkkien luonnetta käsittää kaikissa niiden eri asteissa, alkaen
siitä, kun sielu on vangittu intohimojen ja aistien pimeään maailmaan, aina siihen
saakka, kun se nousee itseuhrautuvaisuuden ja kaikkea vallitsevan ihmisrakkauden
korkeuksiin. Tähän ryhmään kuuluvat Krapu, Skorpioni ja Kalat, vastaten 4., 8. ja 12.
huonetta. Vesimerkkien kolmio muodostaa maamerkkikolmion ohella kokonaisuuden, jota
voidaan pitää ihmisen persoonallisuuden vastineena, so. ihmisluonteen katoavainen osa,
joka jokaisessa ruumistuksessa tuo kokemuksia maallisesta elämästä.
Tulemme nyt ilmamerkkeihin.
Ne vastaavat älytasoa, ymmärrystä, järkeä. Näistä sekä
tulimerkeistä voidaan sanoa, että ne yhteensä vastaavat ihmisen yksilöllisyyttä,
ihmisen katoamatonta osaa, joka ylhäältä laskeutuu aineeseen, siten kehittyäkseen.
Senpä tähden tuntuu kuin ei ihminen yhtä helposti voisi ilmentää näitä merkkejä
elämässä maapallolla; ne näyttävät ilmetessään paljon epätäydellisemmiltä, kuin
mitä ne todellisuudessa ovat. Voidaan sanoa, että Vesimies, kiinteänä ilmamerkkinä on
astrologian ihannemerkki, mutta harvoin voidaan sitä koko syvyydeltään toteuttaa. Sen
tähden on näissä merkeissä jotain abstraktista avuttomuutta. Kuitenkin saavuttaa
tiede, taide näissä suurimmat voittonsa. Ilmamerkkeihin kuuluvat: Kaksoset, Vaaka ja
Vesimies ja niitä vastaa kolmas, seitsemäs ja yhdestoista huone.
Vihdoin on meillä ilmamerkkien täydennykseksi kolme tulimerkkiä,
vastaten eetterimäistä olotilaa ja niitä tasoja, jotka ovat älytason yläpuolella.
Nämä merkit ovat kuitenkin tunnerikkaampia kuin ilmamerkit, vaikka ovatkin älyn
ilmaisumuotoja. Tämän vuoksi ne tulevat vastaamaan subjektiivista älyä vastakohdaksi
ilmamerkkien objektiiviselle älylle, ja ovat sen tähden suuremmassa sopusoinnussa
molempien ensimmäisten ryhmien kanssa, ja voidaan paremmin sovittaa maanpäällisiin
olosuhteisiin. Samasta syystä kai Alan Leo Esoteric Astrologyssaan on
asettanut ilmamerkit kaikkien muiden yläpuolelle, koska ne ovat kauimpana
maanpäällisestä elämästä. Tulimerkit saavat osakseen paljon välitöntä innostusta
ylhäältä päin, ja niille luonteenomainen piirre on innostus, lämpö, rohkeus, nopea
ajattelukyky, jotka kuitenkin voivat muuttua ylimielisyydeksi, ajattelemattomuudeksi ja
uhkarohkeudeksi. Merkki, joka ihanimpana voi ilmetä maanpäällisessä elämässä,
lienee Leijona-merkki, jota astrologit kutsuvat kuninkaalliseksi, sillä tulimerkkiä
heikentaa merkin tamas-luonne. Lisäksi kuuluu niihin toimiva merkki Oinas ja yleinen
merkki Jousimies.
Eläinratamerkkien luonne
Tällä tapaa tarkastamalla eläinradanmerkkien luonnollisia ryhmiä
joudumme helpommin ymmärtämään jokaisen eri merkin luonnetta. Toistan sen vielä:
ellei perinpohjaisesti tunneta eläinratamerkkien luonnetta, jää horoskooppi aina
tyhjäksi abstraktiksi käsitteeksi ilman sisältöä. Ryhdyn sen tähden lyhyesti
kuvaamaan jokaisen merkin luonnetta erikseen, mutta jotta en olisi ikään kuin ilmassa
kokonaan ilman perustaa, ja koska teknikkona olen tottunut soveltamaan konkreettisiin
tapauksiin niitä tietoja, joita olen saavuttanut, tahdon antaa esimerkkejä muutamista
horoskoopeista, joille joku määrätty merkki on luonteenomainen. Ensiksi tahdon vielä
valaista ainetta toistakin näkökantaa silmällä pitäen. Eri merkkien luonnekuvauksien
kautta saavutamme jossain määrin tietoa planeetaaristen voimien vaikutuksesta, sillä
jokaisella merkillä on yhteys määrätyn kiertotähden kanssa. Siten on Oinaalla Marsin
positiiviset, Skorpionilla sen negatiiviset ominaisuudet, Härkä edustaa Venuksen
negatiivisia Vaaka sen positiivisia ominaisuuksia, Kaksoset ja Neitsyt ilmaisevat
Merkurius-luonteen eri puolia, Jousimies on Jupiterin positiivinen Kalat sen
negatiivinen merkki. Kauris edustaa Saturnuksen positiivisia, Vesimies sen negatiivisia
ominaisuuksia. Molemmat jäljelle jääneet merkit ovat siinä suhteessa toistensa
vastakohtia, että auringon voimat voivat selvemmän heijastua Leijonan merkissä, jota
vastoin toimiva vesimerkki Krapu heijastaa kuun voimia. Kaukaisimmista niin kutsutuista
okkultisista kiertotähdistä, Uranuksesta ja Neptunuksesta, on Uranuksella eniten
yhteyttä Vesimiehen kanssa, jota vastoin Neptunus saavuttaa erikoisen ilmaisunsa Kalojen
merkissä.
Eläinradan ensimmäinen merkki on Oinas. Tämä on
toimiva (rajas) merkki ja samalla kertaa tulimerkki. Sillä on jotakin alkuperäistä
luonteessaan, ajattelen sitä aina salamantapaiseksi viivaksi. Sillä on suuressa määrin
tulimerkkien yleiset ominaisuudet: pelottomuus, tuliset tunteet, nopea ajatuskyky, se on
samalla kertaa ajatuksen ja toiminnan merkki ja ilmenee siksi ennen kaikkea älyllisellä
alalla, mutta siinä on liikkuvaa etsivän järjen muodossa, alati valmiina etsimään
uusia teitä, pelkäämättä mitään esteitä, usein suuresti vastustaen muita. Juuri
tässä rohkeudessa, taisteluvalmiudessa ja nopeudessa tapaamme Marsin, Oinaan
kiertotähden planetaariset vaikutukset. Se, mikä puuttuu tältä merkiltä, on kuitenkin
kestävyys ja johdonmukaisuus. Voi olla jonkun aikaa liekehtivää innostusta johonkin
määrätynsuuntaiseen asiaan, sitten kangastaa toinen päämäärä, ja katse kääntyy
siihen. Kuten on laita älyllisellä alalla, on myös asianlaita tunteisiin nähden,
sillä tiedämme, että tunteet näyttelevät suurta osaa tulimerkkien keskuudessa.
Intohimot ovat voimakkaita, mutta myös vaihtelevia, muuttaen usein kohdettaan sekä
luonnettaan. Myöskin voi helposti rohkeus muuttua taisteluhaluksi, ajatuksen terävyys
katkeruudeksi ja ivaksi, nopea ajatuskyky liiaksi mielijohteeksi. Oinaan merkki on
uutisraivaajan merkki, ajatusmaailmassa edelläkävijän ja uusien aatteiden julistajan
merkki. Korkeimmassa aspektissaan on Oinaan merkillä ominaista: innoitus.
Kun nyt annan esimerkin Oinas-luonteesta tahdon painottaa, ettei
yksi ainoa merkki koskaan yksinomaan edusta ihmisluonnetta. Voimme vain usein huomata
jonkun erityisen merkin vaikuttavan voimakkaimmin, muodostavan luonteen oleellisimman
piirteen, kun nimittäin voimakkaimmat kiertotähdet horoskoopissa vaikuttavat tässä
merkissä, tai kun tämä merkki muuten erityisesti tulee huomattavaksi.
Eräs meitä teosofeja lähellä oleva henkilö esiintyy Oinaan
merkissä. Tämä on Annie Besant. Luulisin, että monet täällä olevista ovat
hänen kirjoituksistaan saaneet ensimmäiset tietonsa teosofisesta maailmankatsomuksesta,
kuten minunkin laitani on ollut. Lukiessaan Annie Besantin kirjoja saa vaikutelman Oinaan
merkistä hänen rohkeassa tunkeutumisessaan raivaamattomille teille, hänen
innostuksestaan sitä asiaa kohtaan, jota hän pitää pyhänä. Koko hänen elämänsä
on Oinaan ilmaisumuoto, joka merkki on hänellä nousevana ensimmäisessä huoneessa,
mutta huomaamme siinä myöskin salatieteellisen planeetan Uranuksen vaikutuksia, joka
sijaitsee tässä samassa tärkeässä huoneessa. Huomaamme, kuinka hän antautuu koko
voimallaan tehtäväänsä. Aluksi ennen kuin teosofiset totuudet vielä olivat hänelle
selvenneet, kun harso vielä peitti totuudenetsijän silmät ja esti häntä näkemästä
sitä, mitä hän edellisissä elämissään oli saavuttanut, silloin hän kohotti
innostuneena vapaa-ajattelun lipun kirkollista ahdasmielisyyttä vastaan. Sitten hän
tapasi Blavatskyn, hänen elämänsä sai uuden rikkaamman sisällön ja vitkastelematta
lähti hän uudelleen maailmaan julistaakseen "aikain viisautta" puhutun ja
kirjoitetun sanan voimalla. Luulisi, että tällainen tehtävä, tällainen johtava asema
nyt täyttäisi koko hänen elämänsä, mutta Oinaan merkki ei siedä rajoituksia. Hänen
henkisellä näköpiirillään näyttäytyi uusi päämäärä ja yhtä rohkeasti, yhtä
innokkaasti vielä elämän syksyllä suuntaa hän tarmonsa siihen. Nyt on kysymyksessä
Intian vapauttaminen, sen maan, johon hän henkisesti tuntee kuuluvansa kiinteämmin kuin
varsinaiseen kotimaahansa Englantiin.
Tulemme nyt eläinradan toiseen merkkiin ja näin ollen kokonaan
toiseen maailmaan. Härkä on kiinteä maamerkki. Enemmän kuin mikään muu se on
fyysiseen tasoon sidottu. Ympyrä, joka muodostaa osan sen symbolista, on samalla
kiinteitten merkkien vertauskuva. Tästä johtuu Härän, kiinteille merkeille ominainen
vakavuus ja keskitetty voima, mutta Härkä on tämän ohessa maamerkki, ja siis toiminnan
merkki. Se on kärsivällisen ja sitkeän työn merkki; maanviljelijän tehtävä on siten
oikea ilmaus Härän merkille. Myöskin toinen puoli siitä on huomiomme arvoinen.
Tämä on muotoaisti, muotojen kauneuden tajuaminen sellaisena
kuin se esiintyy luonnossa ja taiteessa. Tästä syystä se on myös aistillisen rakkauden
merkki, mutta samalla luovien taiteitten merkki. Siinä huomaamme selvästi ilmauksia
merkin hallitsevan kiertotähden Venuksen värähtelystä. Mainitsemistamme
edellytyksistä johtuvat niinikään Härän merkin huonommat puolet, jotka muuten osaksi
ovat kiinteitten merkkien negatiiviselle puolelle ominaisia, johtaen tässä tapauksessa
velttouteen, hitauteen ja itsepäisyyteen; näistä ominaisuuksista herää taipumusta
ylellisyyteen ja aistillisiin nautintoihin. Härän merkin korkeampi kehitys sen sijaan
toteuttaa Venus-ihannetta maallisessa elämässä. Tunteet jalostuvat ja hienostuvat,
velvollisuudentunto kehittyy, ja tuloksena on kärsivällinen ja alistuva työ toisten
hyväksi.
Löysin horoskooppikokoelmassani mm. erään horoskoopin, joka
oikein hyvin ilmaisi muutamia puolia Härän merkistä. Tämä on kuuluisan
laulajattaremme Aino Acktén horoskooppi. Härkä on siinä keskitaivaalla niin hyvin
aurinkoon kuin hallitsevaan planeettaan Merkuriukseen nähden lähellä taivaan
napapistettä. Musikaalinen lahjakkuus, joka näkyy horoskoopin kokonaisluonteesta,
esiintyy tässä kauniina lauluäänenä, kuten voidaan odottaa Härän merkiltä sen
aistillisimmassa fyysiselle tasolle sopivassa muodossa. Voimme täten ymmärtää sitä
aistillisella kauneudella kyllästytettyä ilmapiiriä, joka ympäröi Aino Acktéta
laulajattarena ja näyttelijättärenä, voimme ymmärtää, miten hän helposti saavuttaa
suosiota niin sanoaksemme "suuressa maailmassa", voimme ymmärtää hänen
ahertavaa elämäänsä sille määrätyn tehtävän suorittamiseksi: nimittäin laulun
voimalla ilahduttaa ja virkistyttää ihmisiä.
Me tulemme nyt erääseen ilmamerkkiin, Kaksosiin, joka kuuluu
yleisten merkkien ryhmään. Kuten muutkin ilmamerkit, se kuuluu erityisesti älytasoon.
Yleinen määritelmä ilmamerkkien abstraktisuudesta ja epäkäytännöllisyydestä ei
kuitenkaan niin suuressa määrin sovellu tähän merkkiin, siksi hyvässä sopusoinnussa
se on yleisten merkkien luonteen kanssa. Sen tähden se ilmaisee helposti itsensä
elämässä henkisenä tuotteliaisuutena, kirjailemisena, puhumistaitona jne. Vaikkakin se
siten on merkki, joka kykenee antamaan, on sillä kuitenkin tämän ohella suuressa
määrin ominaisuuksia, joiden avulla se voi ottaa vastaan vaikutelmia ympäristöstä.
Olkoot nämä sitten ajatuksia, aatteita, tunteita tai kiintymyksiä. Näyttää siltä
kuin Kaksosmerkki ihmisellä olisi erityinen kyky kutsua esiin kanssaihmisistä parhainta,
mitä he voivat antaa. Sen tähden on Kaksoset sellainen merkki, joka on erikoisesti
riippuvainen seurasta ja ajatustenvaihdosta toisten ihmisten kanssa. On vaikeata ajatella
erakkoa, jolla tämä merkki olisi tärkeässä asemassa. Hän olisi epäilemättä hyvin
onneton olento. Kehittymättömälle Kaksosmerkki-ihmiselle on suuresti luonteenomaista
epäröiminen ja epävakaisuus, kuten yleensä yleisille merkeille. Sellainen ihminen ei
voi tehdä mistään asiasta päätöstä eikä koskaan saavuta määrättyjä
mielipiteitä tai määrättyä elämänkatsomusta. Tuomas-epäilijällä on varmaan ollut
tämä merkki. Mutta jos sen sijaan kysymme, mikä Kaksosten kehityssuunta on, kuuluu
vastaus: järki ja äly syventyy, pintapuolisen tiedon sijaan astuu todellinen viisaus.
Niinpä ilmantuu Merkuriusplaneetan säteily tässä merkissä.
Kun muutamia vuosia sitten pidin esitelmän astrologiasta, saatoin
osoittaa, kuinka Jac. Ahrenberg kuvauksessaan taiteilija Albert Edelfeltistä oli
esittänyt useita pikkuseikkoja, jotka erinomaisen selvästi paljastivat hänen
Kaksoset-luonteensa, ja kuinka tarkastaessa Edelfeltin horoskooppia huomaa, että useat
planeetat, niiden joukossa hallitseva Venus ja Kuu ovat Kaksosten merkissä, joka täten
tulee olemaan horoskoopin tärkein. Eräs sellainen Kaksosille ominainen piirre oli hänen
tapansa kantaa vastoinkäymisiä, erikoisesti sellaisia, jotka koskivat hänen ammattiaan,
joka hänestä oli kaikista tärkein. Hän oli hyvin avomielinen, ja hänen täytyi aina
ikävyyksien sattuessa keventää sydäntään ystäville ja tuttaville. Silloin hän
näytti usein aivan epätoivoiselta ja käytti sanoja ja lauseita, jotka olivat
tilaisuuteen verraten liian räikeitä. Hän oli hyvin herkkä kaikelle arvostelulle, ja
tahtoi tulla ylistetyksi. Kun hän huomasi olevansa huonompi kuin joku toinen taiteilija,
hän menetti joskus kokonaan rohkeutensa ja surkutteli sitä, että hän oli valinnut
tämän uran. Toinen Kaksosten ominaisuus oli helppous, millä hän mukautui erilaisiin
olosuhteisiin. Siten esimerkiksi hän maalauksessaan helposti mukautui siihen taidelajiin,
joka siihen aikaan oli muodissa, ja ajattelematta sitä, että itse aikaisemmin oli
puolustanut hyljättyä taidesuuntaa hän tuli uuden suunnan jyrkäksi kannattajaksi.
Kravun merkki, järjestyksessä neljäs, on toimiva merkki, siis
rajas-luonteinen, ja samalla vesimerkki. Se on siten voimakkaiden tunteiden kyllästämä,
ja mielikuvituksella on tässä ehkä suurempi merkitys kuin missään muussa merkissä.
Kuten muutkin vesimerkit, on Krapu negatiivinen tai naisellinen merkki. Pääasiallisesti
se vastaanottaa vaikutelmia ja vaikutuksia ympäristöltään, ja muovailtuu suuresti
näistä. Sen tähden luonne tulee jossain määrin epäitsenäiseksi, muuttuva, liiaksi
hetkellisistä tunnelmista riippuvaiseksi. Rajas-luonne ei ole tässä merkissä niin
selvästi huomattavissa kuin muissa toimivissa merkeissä. Se on ikään kuin
kahlehditumpi ja rajoitetumpi, ja toimintatarmo saa parhaimman ilmauksensa perheen, suvun,
heimon tahi kansallisuuden ahtaammassa piirissä. Sen tähden on Kravun merkki huomattavin
vanhojen tradition ja perintätapojen kannattaja ja säilyttää menneisyyden muistot
pyhinä. Vesimerkissä vaikuttaa, kuten mainittu, kuuvoimien säteily, ja Steiner kuvaa
näitä voimia vanhoillisiksi, pidättyviksi, jarruttaviksi vastakohdaksi aurinkovoiman
jouduttaville, kiihdyttäville vaikutuksille. Edellä mainittu valaisee tämän merkin
niin hyvin vahvoja kuin heikkoja puolia. Sen mielikuvitus, sen suuri kyky vastaanottaa
vaikutelmia tekee Kravun merkin lähteeksi musikaaliselle luomisvoimalle. Sen kehitys
kulkee kohti erästä psyykkistä herkkyyttä, joka tekee korkeammat maailmantasot
ihmismielelle mahdollisiksi saavuttaa.
Tällaisen kehitysasteen on Kravun merkki saavuttanut eräässä sen
etevässä edustajassa William Steadissa, jonka teosofit ja spiritistit hyvin tuntevat. Se
kyky automaattiseen kirjoitukseen, jonka hän oli saavuttanut, ja ne ilmoitukset, joita
hän tämän avulla sai astraalitasolta, osoittavat hänen psyykkistä herkkyyttään;
Aurinko, hänen horoskooppinsa hallitseva planeetta, sekä Merkurius olivatkin Kravun
merkissä. Monet muut piirteet hänen luonteessaan johtuivat Kravun vaikutuksesta,
kuitenkin siten, että hän omistaen suuren joukon planeettoja toimivissa merkeissä oli
selvä toiminnan mies tehden uupumattomasti työtä. Hänen toimintansa liikkui
pääasiallisesti sanomalehtimiehen uralla, ja Kravun ominaisuus vastaanottaa alinomaa
vaihtuvia vaikutelmia ympäristöltään, antoi hänelle loppumattomasti aineistoa.
Hänellä oli tämän ohella Kravun erinomainen muisti, ja myöskin tämä oli
sanomalehtimiehelle arvaamattomaksi hyödyksi. Mutta häneltä puuttui arvostelukykyä, ja
juuri tämä on Kravun heikkoja kohtia. Hänen tavassaan jättäytyä tunteittensa valtaan
oli jotain naisellista, ja samoin hänen kyvyssään kirjeiden kirjoittamisessa asettua
vastaanottajan tunne-elämän ja käsitystavan kannalle. Mutta hänen joka suhteessa
suurpiirteisesti antelias avuliaisuutensa ja hänen kunnioitusta herättävä
käytöksensä kuuluivat Leijonalle, hänen nousevalle merkilleen.
Leijonaan, tähän kuninkaalliseen merkkiin, saavumme nyt. Se on
tulimerkki kuuluen kiinteitten merkkien ryhmään. Yhdistelmä on edullinen. Tulimerkkien
innostus ja lämpö saa kiinteisyyden kautta suurempaa arvokkuutta. Mars-vaikutuksen
terävyys Oinaassa on Leijonassa muuttunut aurinkovoiman leppoisaksi majesteettisuudeksi.
Me havaitsemme siten kunnioitusta herättävän arvokkuuden jalomielisen avonaisen
luonteen näissä auringon pojissa. Nämä ominaisuudet voivat kehittymättömässä
hairahtua osaksi ylimielisyydeksi ja liian suureen ylpeyteen, osaksi taasen
tuhlaavaisuuteen ja kevytmielisyyteen. Tunteet ja intohimot ovat voimakkaita ja tulisia,
mutta silti ne eivät aina ole pysyväisiä. Leijonan merkki esiintyy usein
etevissä hallitsijoissa, kuninkaissa tai valtiomiehissä. Se on juuri oikea merkki sille,
jonka tulee hallita ihmisiä. Todelliset suuret hallitsijaominaisuudet ovat tämän merkin
korkeimman kehityksen saavutuksia.
Voisin mainita esimerkkejä useista tällaisista
hallitsijaluonteista, joille on Leijonan merkki esiintyvänä horoskoopissaan. Sellainen
oli Bismarck. Leijona oli hänellä nousevana ja koska hänellä myös tämän ohella
esiintyi Aurinko Oinaassa, olivat hänen tulimerkkinsä ylipäänsä voimakkaat: sotaisa
luonne tulee huomattavammaksi, ja hänestä tulee nykyaikaisen Saksan edelläkävijä ja
samalla kansansa kruunaamaton kuningas. Mutta Bismarckin nimeä ei voida mainita, jollei
samalla mainita hänen hallitsijansa nimeä, sillä heidän elämäntyönsä on yhteinen.
Tässä esiintyy eräs mielenkiintoinen astrologinen analogia. Keisari Wilhelm I:n
horoskoopissa oli niin suuria yhtäläisyyksiä Bismarckin horoskoopin kanssa, kanssa kuin
jos he olisivat olleet kaksosveljiä. Meillä on siten samanlainen yhdistelmä: molemmissa
horoskoopeissa Leijona on nousevana, Aurinko Oinaana ja Kuu Kauriissa, vieläpä asteluvut
nousevassa kulmassa ovat samat (Leijona 2). Sillä venäläisellä hallitsijalla, jonka
muisto meille suomalaiselle on rakkain: Aleksanteri II:lla, oli samaten Leijona nousevana.
Totta tosiaan on Leijona kuninkaallinen merkki.
Jälleen tulemme merkkiin, jolla on aivan erilaisia ominaisuuksia.
Neitsyt on maamerkki, kuuluen yleisten merkkien ryhmään. Samoin kuin muillakin
maamerkeillä on sillä sukulaisuutta fyysisen tason kanssa, mutta siltä puuttuu toimivan
merkin Kauriin tarmokasta toimintahalua ja Härän keskittynyttä voimaa. Fyysisellä
tasolla se kehittyy sen vuoksi selväksi kyvyksi erottaa yksityisseikkoja. On ilmaistu
tämän merkin luonne siten, että jos Leijona olisi puheenjohtaja yhdistyksessä, niin
olisi Neitsyt sihteeri, jonka tehtävään kuuluisi hoitaa juoksevat asiat, kaikki
pikkuseikat, joita on suoritettava määrätyn päämäärän saavuttamiseksi. Siitä
syntyy samalla Neitsyen merkillä varustetussa henkilössä tarve seuloa ja arvostella, ja
tämä on ominaista omaan sieluelämään nähden kuin myös toisten sanoihin, ajatuksiin
ja tekoihin nähden. Neitsyen tyyppiin kuuluvat kirjailijat ovat sen tähden juuri
sellaisia, jotka mitä suurimmalla menestyksellä syventyvät salaperäisiin
luonnekuvauksiin. Esimerkkinä tällaisista voisi mainita Leo Tolstoin tai Suomessa Juhani
Ahon. Tämä elämän pikkuseikkojen kaikkialla havaitseminen antaa usein
Neitsyt-luonteelle jotain arkuutta, ujoutta, ja Neitsyt-luonteista henkilöä ei ole niin
helppo oppia tuntemaan, sillä hän vetäytyy mielellään kuoreensa tuntemattomien tai
hänelle epämiellyttävien henkilöiden parissa. Neitsyellä on yleisenä merkkinä
yhtymäkohtia mentaalitason kanssa, ja se on Merkuriuksen säteilyvoiman toinen ilmaus.
Täten se tulee olemaan yhdistävänä renkaana fyysisen ja mentaalitason välillä.
Alituisten hankausten kautta fyysisellä tasolla kehittyy
Neitsyt-luonteessa arvostelu- ja erottamiskyky. Yhteys mentaalitason kanssa vaikuttaa
ihmisen korkeampaan luonteeseen niin että sisäänpäin kääntynyt sieluelämä syventyy
ja psyykkiset aistit terästyvät.
Neitsyeen merkin kehitys käy siten kaikkein konkreettisimmasta
aineellisen elämän pikkumaisuuksista korkeamman sieluelämän syvimpiin salaisuuksiin.
Tämä merkki antaa osaksi avaimen sen filosofin ja kirjailijan
luonteen ymmärtämiseksi, josta nykyaikana on paljon väitelty, nimittäin Nietzschen.
Hänellä oli Skorpioni nousevana, mutta hallitseva planeetta Mars on keskitaivaalla
Neitsyessä. Skorpioni antaa tässä terävyyttä kriittiselle aistille, ja luonteen
ilmauksena tulee siten olemaan tuo hajottava, syvälle menevä ja rikkirepivä arvostelu
kaikista sen ajan käsitteistä: "Umwertung aller Werte".
Eläinradan seitsemäs merkki on Vaaka, toimiva ilmamerkki.
Tämän merkin toimivuusominaisuudet näyttäytyvät suuressa toimintahalussa ja
taipumuksessa liikkuvaan tapahtumarikkaaseen elämään. Ilmaluonne osoittautuu siinä,
että harrastukset ovat monenlaisia ja vaihtelevia. Mutta sen sijaan puuttuu
keskittymistä, sillä Vaaka-ihminen on aina halukas levittämään itseään, esimerkiksi
tutustumaan useihin aivan erilaisiin tietämisen aloihin. Niin ikään on Vaaka-ihmiselle
ominaista nähdä määrättyä asiaa useammalta eri näkökannalta. Hänestä ei koskaan
tule tarmokasta puoluemiestä, sillä hän näkee vikoja omassa puolueessaan ja ansioita
vastustajassa. Tämä saa aikaan Vaaka-ihmisessä rauhaa rakastavan ja sovinnollisen
mielialan. Niin on Vaaka toinen merkki, jonka kautta Venus lähettää säteitään.
Venus-luonne näyttäytyy myös tämän merkin taiteellisuudessa, mutta kun Härällä on
ennen kaikkea muotoaistia, on Vaaalla väriaistia. Edelfeltillä oli Mars nousevana
Vaaassa, siitä johtuu hänen väriaistinsa, mutta samalla hänen terävä
maalarinkatseensa. Vaaan heikko kohta on ilmamerkeille ominainen
käytännöllisyyden puute, kykenemättömyys tehdä äkkinäisiä päätöksiä, kun
tarvitaan, jonkinmoinen taipumus "to let things drift", kuten englantilaiset
sanovat, so. antaa asioiden mennä menojaan. Vaaka-ihminen kehittyy tästä
epätäydellisestä kannasta selvään käsitykseen yhdistävästä, sovittavasta kaikessa
olevaisessa. Sen tunnuksena on sopusointu.
Useimmat helsinkiläiset tunsivat sympaattisen sanomalehtimiehen
Gustav Mattssonin eli Ung-Hansin kuten hänen salanimensä kuului. Minä tunsin hänet
persoonallisesti enkä epäile nimittää häntä selväksi Vaaka-ihmiseksi, vaikka en
tiedä hänen horoskoopistansa muuta, kuin että Aurinko hänen syntymäaikanaan oli
Vaaan merkissä. Ei tarvitse muuta kuin ajatella hänen tietorikkauttaan mitä
erilaatuisimmilla aloilla, jonka seurauksena olivat nuo rattoisat, mielenkiintoiset
kirjoitelmansa päivän kysymyksistä ja tieteen maailmasta, joilla hän teki itsensä
tunnetuksi. Samoin voimme huomata hänen Vaaka-luonteensa hänen suvaitsevasta
miellyttävästä katsantokannastaan eri mielipiteitten ja ajatussuuntien suhteen.
Silloinkin, kun ne eivät käyneet yhteen hänen omien mielipiteittensä kanssa, oli hän
valmis näkemään, mitä niissä oli hyvää ja oikeutettua. Samoin oli hänen ulkonaisen
toimintansa laita. Kun hän aloitti tiedemiehenä, kemistinä, ei hän, vaikka alallaan
etevänä ja tietorikkaana, kyennyt täydellisesti antautumaan tieteen palvelukseen, vaan
löysi paikkansa sanomalehtimiesuralla, joka antoi hänelle tilaisuuden käsitellä
kaikkia asioita taivaan ja maan välillä.
Seuraava merkki Skorpioni, kiinteä merkki Vesimerkkien
joukossa, on merkillistä laatua. Ei mikään merkki tarjoa sellaisia
kehitysmahdollisuuksia niin hyvin pahaan kuin hyvään. Sitä pidetään Marsin
negatiivisena merkkinä. Mars on tulinen, kuuma planeetta, ja kuitenkin on Skorpioni
vesimerkki. Tuli ja vesihän ovat vastakohtien symbolina. Kuten kaikissa Vesimerkeissä
vallitsee tässäkin tunne.
Vesimerkkien keskittynyt luonne tekee Skorpionin ennen muita
intohimojen merkiksi. Siihen mahtuu kaikki voimakkaat tunteet, mitä ikinä voidaan
ajatella, aina hehkuvasta vihasta, mustasukkaisuudesta, vallanhimosta kiihkeään
rakkauteen ja marttyyrin alttiuteen saakka. Ymmärrys tulee Skorpionin vaikutuksen
alaisena analysoivaksi, kriittiseksi; monella suurella tiedemiehellä on tämä merkki
vallitsevana. Muun muassa on se lääkärin erikoismerkki, sillä Skorpionin merkissä
asuu parantava kyky, riippuen Skorpioni-persoonallisuuden luottamusta herättävästä
vaikutuksesta muihin ja siitä keskittyneestä voimasta, joka virtaa tästä merkistä. Se
on myös insinöörin merkki, sillä ei kukaan voi niin kuin Skorpioni hallita
luonnonvoimia ja käytännölliseen elämään sovelluttaa kykynsä analysoida olioita.
Voimme edellä mainitusta ajatella, että kun Skorpioni-ihminen antautuu pahalle, hän
tekee sitä voimalla, kestävyydellä ja suurella kyvyllä vahingoittaa. Sen tähden ovat
pahimmat rikollisluonteet tavattavissa Skorpionin merkissä. Mutta on eräs kiinteiden
merkkien omituisuus, joka erikoisesti ilmenee Skorpionissa, nimittäin että voi sattua
äkkinäisiä suunnanmuutoksia. Vaikka Skorpioni-ihminen olisikin joutunut pitkälle pahan
kaltevalla pinnalla, voi tulla päivä, jolloin hän herää, ja kun hän päättää
muuttaa elämänsä suuntaviivan, on hänellä myös voimaa ja kestävyyttä ajaa
päätöksensä läpi. Synnintekijästä hän voi kehittyä pyhimykseksi. On mieltä
kiinnittävää, että Skorpioni on salatieteen merkki.
Tiedän useita esimerkkejä siitä, kuinka Skorpioni-ihminen on
löytänyt korkeamman tiedon tien ja tullut ihmiskunnan opettajaksi ja johtajaksi. Eräs
sellainen on Steiner. Hänellä on Skorpioni nousevana, mutta myöskin Kalojen merkki
esiintyy voimakkaana. Kun vertaa Steinerin kirjoituksia Annie Besantin kirjoituksiin saa
vaikutelman siitä eroavuudesta, joka vallitsee heidän merkkiensä Oinaan ja Skorpionin
välillä. Näemme Steinerin kriittisesti käsittelevän ilmiöitä okkultisella alalla.
Näemme kiinteiden merkkien varmuuden ja täsmällisyyden hänen lausunnoissaan, hänen
vähitellen tapahtuvassa käsitteiden muokkaamisessaan; kaikkea tätä ei Annie Besantin
tapainen Oinas-ihminen koskaan voisi omaksua. Hänen voimansa on muualla. Vahinko vaan,
etteivät nämä molemmat tuliluonteet voi käydä käsi kädessä, mutta heissä kai
piilee liian suuria vastakohtia. Toisessa on toimiva tulimerkki toisen kiinteätä
vesimerkkiä vastaan, ja Mars, tuo terävä taistelunhaluinen planeetta on molemmissa
hallitsevana. Vaikkakaan ei tämä näin korkeasti kehittyneissä ylevissä sieluissa saa
aikaan sellaista halua taisteluun taistelun itsensä vuoksi, sellaista leppymättömyyttä
kuin alemmalla kehitystasolla olevilla ihmisillä, niin kuitenkin jää Mars-luonteesta
jäljelle sen järkkymätön voima esteitten voittamiseksi, omien aatteiden voittoon
saattamiseksi ja sen taipumaton kiinnipitäminen omasta vakaumuksesta. Tällä tavalla
voimme ehkä ymmärtää, että heidän väliensä rikkoutuminen täytyi tapahtua,
etteivät he voineet olla saman aluksen perämiehiä.
Omistaessani paljon Vaaan luonteesta, katselen kuitenkin
mielelläni sitä, mikä heitä yhdistää, ja vilpittömästi toivoisin, että teosofit
meillä ja suuressa maailmassa riippumatta mihin yhdistykseen kuuluvat, ymmärtäisivät,
että molemmat esittävät saman asiaa eri puolia, ja pitäisivät arvossa toden ja suuren
molemmissa maailmankatsomuksissa. Tässä voi meidän uusi Ruusu-Risti-seuramme
menestyksellä avustaa.
Tulemme nyt viimeisiin merkkeihin tuli-, maa-, ilma- ja
vesimerkkien ryhmissä. Jousimies on yleisen ryhmän tulimerkki ja positiivinen
ilmaus Jupiterin säteilyvoimasta. Se on siten merkki, jota subjektiivinen ymmärrys
hallitsee. Tässä merkissä on jotain avomielistä, yksinkertaista, suoraan asian ytimeen
tunkeutuvaa. Jousimiehen nuoli on tässä aivan oikea vertauskuva. Yleisten merkkien
horjuva ja muutteleva luonne ei ole erikoisesti tälle merkille ominainen, mutta yleinen
tyyppi aiheuttaa, että Jousimies paremmin soveltuu olosuhteisiin, omaksuu helpommin
erilaisia käsityskantoja kuin toimiva Oinas tai kiinteä Leijona. Jousimies on kuten
muutkin tulimerkit tunnerikas, ja tunnelmat vaihtuvat. Tässä näemme yleisen tyypin
vaikutusta. Mielenlaatu on kiivas ja kuohahtava, mutta viha katoaa pian, ja aurinko rupeaa
taas paistamaan. Positiivisena Jousimies on etupäässä ulospäin suuntautunut merkki.
Mitä sielussa liikkuu, on ilmi tuotava enimmäkseen aatteiden muodossa, älyllisen
tuotannon muodossa. Ja aatteet tulevat ylhäältä. Ylempi luonne pyrki yhteyteen
maanpäällisen elämän kanssa, ihanteet pyrkivät toteutumaan. Se on uudistajan merkki,
joko hän sitten on valtiomies, jonka aatteiden tulee uudistaa ja parantaa olosuhteita
kansojen ja ihmiskuntaa elämässä, tai sitten uskonnonperustaja, jonka tulee levittää
tietoja siitä käsityksestä, jonka hän omaa totuudesta.
Jousimies on lopuksi profeetan merkki, sillä tämän merkin
korkeampi kehitys käy innoitusta ja korkeammalta taholta tapahtuvaa vaikutusta kohti.
Että Jousimiehen ulospäin suuntautunut luonne myöskin tulee esiin teoissa huolimatta
sen yleismerkkiluonteesta, näkyy siitäkin, että useat voimakkaat hallitsijat ovat
selväpiirteisiä Jousimies-ihmisiä. En ole vielä paljon maininnut tämän merkin
varjopuolista. Mainitaan jossakin, että ne ovat helposti anteeksi annettavia. Ainakin on
varmaa, että itse Jousimies on nopea antamaan anteeksi, siinä ei ole paljon
pitkämielisyyttä. Tämän Jupiter-luonteen heikkona puolena on kai ennen kaikkea liian
kevyt optimistinen suhtautuminen elämään, aineellisten varojen ja työkyvyn
tuhlaaminen, jotain taipumusta ajaa aatteensa läpi "ins Blaue hinein"
kiinnittämättä huomiota esteisiin fyysisellä tasolla.
Kaunis esimerkki Jousimies-luonteesta oli kuningas Kustaa II
Adolf, jolla oli Aurinko nousevana tässä merkissä. Sen näemme hänen avonaisesta
yksinkertaisesta olemuksestaan, kuumasta mielenlaadustaan, valtiomieskatsannostaan ja
tulisesta innostuksestaan niitä aatteita kohtaan, joita hän tiesi olevansa kutsuttu
täytäntöön panemaan. Toinen esimerkki on Matti Kurikka, jonka persoonallisuus seisoi
teosofista seuraamme lähellä ja johon minulla oli tilaisuus tutustua
henkilökohtaisesti. Hänellä oli Jousimies nousevana. Tämän merkin tapainen oli
epäilemättä hänen ihanteellinen sosialisminsa, hänen optimistinen uskonsa
malliyhteiskuntaan. Vastakohtana Kustaa Adolfille, jonka hallitseva planeetta Jupiter oli
maamerkissä Kauriissa, oli Kurikan elämänkatsomus liian abstraktinen, eikä hän voinut
toteuttaa aatteitaan maallisessa elämässä, sillä hänellä oli sekä Aurinko että
Jupiter ilmamerkeissä, Vesimiehessä ja Vaaassa, ja hänen elämäntyönsä jäi
haavekuvaksi huolimatta siitä, että hänen ihanteensa olivat yleviä ja että hänen
ajatuksensa sisälsivät niin paljon totta ja hyvää.
Toimiva maamerkki on Kauris. Tässä merkissä tulemme
Saturnus-säteilyihin, sillä Saturnus hallitsee Kauriissa ja Vesimiehessä. Niin hyvin
toimivat kuin maa-ominaisuudet tekevät sen aktiivisen toiminnan merkiksi. Hyvin soveltuen
fyysiseen maailmaan näkee Kauris-ihminen todellisen vaikutuspiirinsä siinä ja etenee
omalla urallaan perinpohjaisesti ja kestävästi pitäen silmänsä auki elämän
käytännöllisille tosiasioille. Elämänkäsitys on vakava, usein raskas ja
pessimistinen. Tämä on siis täydellinen vastakohta Jousimiehen ja Jupiterin säteilyn
aikaansaamaan valoisaan, kevyeen maailmankatsomukseen. Kuten Häränkin merkillä on
Kauriilla yhteyttä olemassaolon muotopuolen kanssa, mutta kuitenkin enemmän sisäisessä
suhteessa, muodollisuuksissa.
Uskonnollinen Kauris-ihminen kiinnittää siten suurta huomiota
kirkollisiin menoihin ja tapoihin uskonmuotojen suorittamisessa. Tämän merkin
vertauskuvana on Kauris, joka kiipeää korkeata vuorta ylöspäin. Tie kehitykseen on
raskas ja vaivalloinen, mutta tulos on sitä perinpohjaisempi. Elämä fyysisellä tasolla
on muodostettava uudelleen laadultaan korkeammaksi, ja jalansijan tulee aina olla varma,
silloinkin kun sielu kiitää korkeuksia kohti. Näemme heidän, näiden eriasteisten
Kauris-ihmisten lukuisten ruumistusten kautta kulkevan siellä alhaalla rinteillä
synkkinä, kylminä, sydämessään kalvava viha, mutta päättäväisinä ja tarmokkaina.
Vielä on heille olemassa elämässä ainoastaan välittömästi havaittava todellisuus,
mutta kunnianhimo ja halu nousta yhä korkeammalle vie heidät kehityksessä eteenpäin.
Näemme heidän hienotuntoisuudella ja arvostelukyvyllä työskentelevän suurien
päämäärien savuttamiseksi. Eräänä päivänä he heräävät tajuamaan korkeamman
elämän ja oikean tehtävänsä, ja heidän elämänsä muodostuu pitkäksi
työpäiväksi ja alttiiksi päämäärästään tietoiseksi työksi ihmiskunnan
palveluksessa. Kauris-ihmisen persoonallisuus on sulautunut katoamattomasti
yksilöllisyyteen.
Esimerkkinä Kauriin merkistä tahdon mainita Yhdysvaltojen
kuuluisan presidentin Wilsonin. Hänellä on Aurinko, Kuu ja Merkurius Kauriissa,
vieläpä korkeimmillaan keskitaivaalla. Ei ole ihmeellistä, että tällainen ihminen
kiipeää yhteiskunnan kukkuloille, sen päämäärästään tietoisen kunnianhimon, sen
valtiollisen mielenkiinnon ja sen hallitsemishalun avulla, joka kätkeytyy Kauriin
merkkiin ja jota lisää Auringon ja Kuun asema keskitaivaalla. Se ylimielisesti
opettavainen piirre, joka esiintyy Wilsonin julistuksissa sotaakäyville valloille on
hyvin luonteenomaista Kauriille. Mutta vastakohtana tälle on Oinas hänen horoskoopissaan
nousevana, sisältäen Jupiterin, ja sitä paitsi on Jupiter epäedullisessa asemassa
Aurinkoon nähden. Kun ensi kerran huomasin tämän, ajattelin: "Wilson ei koskaan
tule onnistumaan. Hän ei tule olemaan se, joka perustaa todellisen kansojen liiton".
Ja olin oikeassa, sillä Jupiter Oinaassa ilmaisee optimismia ilman kyllin suurta
kestävyyttä, ja huolimatta kaikesta hyvästä tahdosta ja suuresta itseluottamuksesta,
jäi hänen kuuluisat 14 pykäläänsä tyhjäksi muodollisuudeksi, ja suurenmoinen
tehtävä, jonka hän oli asettanut eteensä, epäonnistui.
Vesimies on toinen Saturnus-merkki. Se on kiinteä ilmamerkki.
Sellaisena se on voimakkain ja keskittynein älyllisellä alalla. Mutta tästä johtuu,
että sen sisältö on vaikeasti toteutettavissa fyysisellä tasolla. Ainoastaan korkeasti
kehittynyt ihminen voi elää koko tämän merkin laajuutta vastaavalla tavalla, sillä
päämaali häämöttää kaukaisuudessa. Sen tähden huomaa alemmalla asteella olevassa
Vesimies-ihmisessä paljon epäselvyyttä, hämäriä käsitteitä ja kykenemättömyyttä
muodostaa omaa varmaa käsitystä. Väitetään, että Venäjän kansakunta elää
Vesimiehen merkissä. Näemme todella sen kehittymättömässä väestöjoukossa sellaista
epäröivää hapuilemista, sellaista taipumusta laajentamaan itsensä ilman mitään
vakituista ja selvää sisältöä, sellaista hentomielistä "antaa mennä"
luonnetta, joka sisältyy venäläiseen sanaan vsjoo ravno. Mutta kun persoonallisuus on
kehityksessään ehtinyt niin pitkälle, että merkki on saanut sisällön, esiintyvät
Saturnus-värähtelyt yleensä edullisella tavalla. Kauriin merkissä huomaamamme
negatiiviset puolet puuttuvat Vesimieheltä, jota vastoin kiinteitten merkkien
perinpohjaisuus ja keskittyminen mentaalitasolla tulee näkyviin. Seuraus tästä on
tieteellinen tai taiteellinen luonne, jossa ei ole mitään yksipuolisuutta, vaan joka
sisältää kyvyn nähdä elämä yleisiltä laajoilta näkykannoilta. Missä Skorpionin
merkki siis tuo esiin tieteen analyyttisen puolen, on synteesi Vesimiehen vahvana puolena.
Vesimiehen ihannetiede on kaikkea käsittävä filosofia. Taiteen maailmassa on Vesimies
luonnollisestikin parhaiten musiikin kanssa sopusoinnussa, joka taidelaji on abstraktisin
ja riippumattomin fyysisestä tasosta. Vesimiehen merkki korkeammassa kehityksessään
etäännyttää ihmisen yhä enemmän persoonallisista ahtaammista eduista. Aatteellinen,
yleisinhimillinen vie voiton; perheen ja kansallisuuden sijaan astuu ihmiskunta ja
maailmankaikkeus. Katoamaton yksilöllisyys voittaa, persoonallinen häviää.
Leadbeater on se teosofisista johtajista, jossa Vesimiehen merkki
parhaiten esiintyy. Aurinko ja hänen hallitseva planeettansa Merkurius ovat tässä
merkissä Neptunuksen kanssa yhtymässä. Kuitenkin on myöskin Kalojen merkki voimakas,
ja tämä, Vesimiehen ja Neptunuksen mystillisen vaikutuksen ohella, selittää hänen
selvänäköisyytensä. Hänen nykyinen kantansa ei ole tässä elämässä ollut helppo
saavuttaa. Saturnuksen puristuneen vaikutuksen alaisena on hänen täytynyt askel
askeleelta tunkeutua eteenpäin tiedon saavuttamiseksi eri tasoilla, fyysisellä ja
astraalitasolla. Hän on luonteeltaan oikea maailmanasukas ja on yhtä paljon kotona
Amerikassa tai Aasiassa kuin Euroopassa. Hänen kirjoitustapansa on useimmiten sujuvaa,
helppotajuista ja havainnollista. Tämä on hänen nousevan merkkinsä Kaksosten ansiota.
Eläinradan viimeinen merkki, Kalat, on yleinen vesimerkki.
Ehkä vielä suuremmalla syyllä kuin Vesimiehestä voidaan sanoa, että harvat tämän
merkin omaajat voivat toteuttaa sen sisällön elämässään, sillä sen todellinen
sisältö on puhdas rakkaus. Täydellisesti on ainoastaan Jeesus Kristus toteuttanut
tämän merkin, ja on merkittävää, että Kalat kristinuskon ensi ajoilta saakka on
ollut Kristusprinsiipin vertauskuva. Kuinka toisenlainen onkaan Kalojen merkki alemmilla
asteillaan. Tunnetta siinä on korkeassa määrässä, kuten kaikissa vesimerkeissä.
Mutta siinä tunteessa on jotain painostavaa ja alakuloista. Kala-ihminen seisoo kuin
puusta pudonneena, kykenemättömänä ja toimettomana elämän pahuuden ja kovuuden,
sekä omien huonojen taipumustensa edessä. Hän on liian epäitsenäinen taistellakseen
menestyksellä tällaista taistelua. Kun hän toimii ja sitä hän voi tehdä kylläkin
innokkaasti, tapahtuu tämä aina erityisellä hermostuneella kiireellä, ja siitä
puuttuu paämäärästään tietoisuus. Parhaiten käy kuitenkin silloin, kun hän voi
vetäytyä itseensä, sillä silloin hän voi antaa sisäisten vaikuttimiensa tulvia
esiin, ja hänen vastaanottavainen mielensä tekee hänet kykeneväksi tajuamaan
värähtelyjä, jotka toimiin nähden eivät ole olemassa. Havaitsemme siten
korkeammantyyppisiä Kala-ihmisiä, jotka ulkonaisesti ovat pidättäytyviä ja
vaatimattomia, mutta taiteilijoina ja tiedemiehinä eteviä. Heidän taiteellinen
tuotantonsa on silloin aina täynnä tunnetta ja mielikuvitusta, ja näin on myös Kalojen
merkillä varustettujen tiedemiesten laita. Niin on esimerkiksi Flammarionilla, tunnetulla
mielikuvitusrikkaalla, kansantajuisella tähtitieteellisellä kirjailijalla Aurinko ja
useita muita planeettoja Kaloissa. Siitä johtuu tuo omituinen tunnerikas satutunnelma
hänen kuvailuissaan avaruuden elämästä. Jousimies nousevana ja Mars hallitsevana
Oinaassa tekee hänet aatteiden innostuneeksi julistajaksi. Mutta aate, jonka julistaja
hän etusijassa on, on kuuluu Kalojen merkille: ihmisten ja maailmansielun
yhteenkuuluvuus, sulautuminen kaikkeuteen, kuten hän lausuu hänelle ominaisessa
lauseessa: "Olemme kaikki taivaan kansalaisia".
Kuvaus, jonka täten olen koettanut antaa eläinradan 12
merkistä, näyttää meille kuvan ihmissieluista, jotka kulkevat eri teitä kohti
kehityksensä päämaalia ja koettavat löytää korkeamman minänsä niiden korkeitten
suojelushenkien johdolla, jotka ovat jälleensyntymien herroja. Tämän ohella olemme
samalla saaneet jonkinlaisen käsityksen planetaaristen vaikutusten luonteesta. Tiedämme,
teosofisista kirjoista, että planeetat sellaisina kuin me ne näemme, ovat mahtavien
henkiolentojen ruumiillistuneita ilmennyksiä, korkeimman olennon erityisiä säteilyjä.
Niiden vaikutuksista eläinradan merkkien kautta voimme tehdä eräitä
johtopäätöksiä. Kuitenkin tiedämme jokseenkin vähän näiden planeettahenkien
todellisesta olettamuksesta ja vaikutustavasta. Alan Leon esitys siitä on eräissä
kohdissa jonkun verran hämärä. Hän näyttää, miten muutamat planeetoista eniten
vastaavat olemassaolon alimpia tasoja, ja siitä syystä voidaan niiden vaikutuksia
paremmin havaita. Niin on etenkin Jupiterin ja Marsin laita. Jo Venuksen ja Merkuriuksen
värähtelyt ovat vaikeammin käsitettävissä ja sekä Uranus että Neptunus kuuluvat
niin sanoaksemme planetaarisen värähtelyn korkeampaan oktaaviin. Saturnuksella on aivan
erikoinen asema, ja tehdäkseni tämän ymmärrettäväksi minun täytyy kosketella
erästä esoteerisen astrologian tärkeimmistä käsitteistä. Ihminen on omituinen
yhdistelmä.
Jokainen ihminen on katsottuna eräältä sisäiseltä
näkökannalta polttopiste, jonka kautta virtaa sisään ja ulos voimia ylhäältä ja
alhaalta päin näkymättömästä maailmasta näkyväiseen aineelliseen. Tässä
polttopisteessä syntyy voimakeskus: minuus, "das Ich", kuten Steiner sanoo.
Nämä ylhäältäpäin sisään virtaavat voimat muodostavat ihmisen häviämättömän
osan ja saavat esoteerisessa astrologiassa nimen, "ihmisen yksilöllisyys".
Voimat, jotka virtaavat aineelliseen ovat se osa ihmistä, joka syntyy jälleen ja jota
kutsutaan ihmisen persoonallisuudeksi. Tällaisen vaikutuksen ja vastavaikutuksen
persoonallisen ja yksilöllisen välillä voimme huomata horoskoopissa, kun sitä
katsotaan esoteerisen astrologian kannalta. Elämässään alemmilla tasoilla, fyysisellä
ja astraalitasolla, on ihminen karman vaikutuksen alaisena, käy koettelemusten,
kärsimysten ja vaihtelevan myötä- ja vastoinkäymisen läpi. Kaikesta tästä syntyy
kokemusta, joka kuoleman jälkeen liitetään yksilölliseen häviämättömään
ihmisessä. Tätä persoonallisen ja yksilöllisen yhdyssidettä, ihmisen karmaa eli
kohtaloa, edustaa ennen muita Saturnus, joka enemmän kuin mikään muu on kohtalon
planeetta, jonka vaikutusten avulla persoonallinen muuttuu yksilölliseksi. Samoin voidaan
sanoa, että aurinko enemmän kuin mikään planeetoista on yksilöllisen ilmaus
ihmisessä, sillä siitä tavasta, millä auringon voimat vaikuttavat suoraan eikä
planeettavärähtelyjen välityksellä, tulee ilmi selvimmin, miten yksilölliset voimat
säteilevät ja saavat ilmauksensa ihmisen luonteessa ja elämässä.
Kaksitoista huonetta
Toiselta puolen on kuu paras persoonallisuuden vertauskuva ihmisessä,
ja sen asema eläinradassa ja yhteisvaikutus planeettojen kanssa näyttää selvimmin
ihmisen ymmärrys- ja tunnemaailman laadun. Tärkeimmät ja luonteenomaisimmat
yksityiskohdat horoskoopissa ovat siten auringon ja kuun asema. Kolmas tekijä on nouseva
merkki, jonka jo ennen usein olen maininnut esimerkkien yhteydessä eläinratamerkeistä.
Ymmärtääksemme tämän meidän tulee oppia tuntemaan horoskoopin kahdentoista huoneen
merkitys.
Ne kuvaavat sitä eläinradan muodostumista, joka johtuu maan
päivittäisestä kääntymisestä akselinsa ympäri, ja tästä syystä niillä on
merkityksensä silmiinpistävimpien planetaaristen voimien ulkonaisten vaikutusten
näyttäjinä. Vanhat astrologiset traditiot erikoistuttavat hyvin tarkasti kaikkia
huoneita, niin että eräs niistä esim. osoittaa taloudellisia suhteita, toinen matkoja
ja sukulaisia jne. Osaksihan tämä on oikein, mutta se johtuu eräistä yleisistä
suhteista, ennen kaikkea siitä, että jokainen huone vastaa jotain eläinradanmerkkiä.
Tarkastakaamme nyt näitä ns. huoneita eräiltä yleisiltä yhdistäviltä
näkökannoilta. Kuten oli merkkien laita voidaan huoneitakin ryhmittää vastaaviin
ryhmiin.
Tärkein jako on tällöin se, joka vastaa toimivia, kiinteitä
ja yleisiä merkkejä. Kun on kysymyksessä huoneet, puhutaan kuitenkin kulmahuoneista,
seuraavista ja laskevista huoneista. Kulmahuoneet vastaavat siten toimivia merkkejä, ja
niihin kuuluvat ensimmäinen, neljäs, seitsemäs ja kymmenes huone. Ne ovat horoskoopin
huomattavimmat huoneet. Siten on merkki, joka syntymähoroskoopissa tulee esiintymään
ensimmäisessä huoneessa,aina huomattava, ja on kuun aseman ohella luonteenomainen
kysymyksessä olevan ihmisen persoonalliselle olemukselle, hänen ulkonaiselle tavalleen
ja ulkomuodolleen, hänen ymmärrysominaisuuksiensa laadulle jne. Sitä sanotaan
horoskoopin nousevaksi merkiksi, ja se esiintyy mainitulla tavalla silloinkin, kun ei
mitään planeettoja ole siinä.
Toiseksi tärkein on 10. huone, ja siinä olevat planeetat
tulevat aina ilmenemään elämässä. Ylipäänsä jos kulmahuoneissa esiintyy useita
planeettoja,osoittaa tämä tapahtumarikasta vaihtelevaa elämää. Mutta jos näin ollen
10. huone on avonaisempi ja varustettu suurilla mahdollisuuksilla, niin on sen sijaan 4.
huone sidotumpi, rajoitetumpi. Alan Leo kuvaa tämän huoneen luonnetta huomauttamalla,
että monet planeetat siinä osoittavat ihmistä, joka on liian heikko vapautuakseen
karman kahleista, jotka sitovat hänet ahtaisiin olosuhteisiin, tai päinvastoin
voimakkaampaa luonnetta, joka voidakseen auttaa muita vapaaehtoisessa on antautunut
tällaisten kahleitten alaiseksi. On esim. luonnonmaista, että valtiomiehillä ja
hallitsijoilla usein on voimakkaat vaikutukset 10. huoneesta, mutta etevillä
tiedemiehillä tai keksijöillä, jotka enemmän saavat työskennellä hiljaisuudessa ja
huomaamattomassa asemassa, on 4. huone selvästi esiintyvä.
Ihmetytti minua aluksi, kun huomasin, että suurella keksijällä
Edisonilla oli useimmat planeettansa 3. ja 4. huoneessa, mutta ymmärrän nyt että hän
on ruumistunut toteuttaakseen jonkun salatieteellisen tarkoituksen. Hän ei tee työtään
omaksi hyväkseen, hänen sielullaan on sisältö, joka on tarkoitettu ihmisille
ilmoitettavaksi, ja hänen täytyy antautua kokonaan siihen ajattelematta omaa etuaan tai
valta-asemaa. Niin on 4. kulmahuoneen sisältö esoteerisesti selitettävä. Myös
jäljelle jäänyt 7. huone on tapahtumien huone, mutta sen erikoisala on vaikuttaa
toisten, läheisten henkilöitten, ystävien tahi vihollisten tekojen kautta.
"Seuraavat huoneet" ovat vähemmän tärkeitä. Niillä
on kiinteitten merkkien luonne, ilmaisten tunteita ja intohimoja samalla kun niissä
ilmenevät kokemukset ovat pitkäaikaisia ja kestävät usein koko elämän. 8. ja 11.
huoneesta voidaan sanoa, että ne ovat enemmän suunnatut ulospäin kuin 2. ja 5., ja
ilmaisevat himoja ja haluja, ilmenneinä teoissa. "Laskevat huoneet" ovat kuten
yleiset merkitkin enimmäkseen mentaalitason kanssa yhteydessä. Ne osoittavat, että
ajatustoiminta elämässä on vallitsevana eikä halujen ja toiminnan maailma. Etenkin
ilmaisevat 3. ja 9. huone älyllistä toimintaa, 3. huone esim. huomataan usein
voimakkaasti edustettuna kirjailijoitten ja tiedemiesten horoskoopeissa, 6. ja 12.
huoneella on enemmän pidättäytyväisyyttä ja epäitsenäisyyttä. Monet tai tärkeät
planeetat 12. huoneessa osoittavat siten jonkunlaista vaikeutta päästä oikeuksiinsa
elämässä, vaikkakin sisältö voisi olla hyvin rikas. Sellaisessa ja samankaltaisissa
tapauksissa on elämä aivan kuin valmistus, jossa on saavutettava kokemuksia, jotka
tarvitaan, jotta yksilölliset voimat runsaammin ja kyllin suurella selvyydellä voisivat
esiintyä elämässä seuraavan ruumistuksen aikaan.
Edullisten olosuhteitten vallitessa voi kuitenkin 12. huone, jos
siinä on useita planeettoja, sangen hyvin saada ilmauksensa eri tavoilla, kutea esim.
säveltäjän toiminnassa musiikin alalla, jolla taidelajilla on vähiten yhteyttä
fyysisen tason elämän kanssa.
Planeettojen väliset suhteet
Vielä on kosketeltava tärkeätä alaa astrologiassa, nimittäin
planeettojen yhteisvaikutusta, kun ne ovat toisiinsa nähden eräissä määrätyissä
asemissa tai aspekteissa. Tässäkin näemme eläinradan kolmi- ja nelijakoon verrattavaa
ryhmitystä. Jos jaamme eläinradan kolmeen osaan, saamme kolmion, mutta jos planeetat
sijaitsevat sellaisen kolmion kärjillä tai lähellä niitä, sanotaan niiden olevan
toisiinsa nähden kolmio-aspektissa eli trigonissa. Tämä merkitsee, että niiden
välillä vallitsee sopusointua, ja siten muodostuu edullisia aspekteja. Samoin on
puolitettu kolmio-aspekti, jota kutsutaan kuutioiksi edullista lajia. Nelijako muodostaa
sen sijaan ristin. Planeetat ovat tässä asemassa toisiinsa nähden neliössä eli
kvadraatissa, ja silloin syntyy epäedullisia aspekteja. Yhtä tärkeätä tietysti on,
kun planeetat konjunktiossa eli yhtymässä tekevät yhteistoimintaa tai vastustavat
toisiaan oppositiossa. Jälkimäinen aspekti on tavallisesti epäedullinen, edellinen on
riippuvainen niistä planeetoista, jotka sen muodostavat, siis siitä kuinka nämä
sointuvat yhteen. Kysymys on nyt, kuinka meidän on esoteerisesti ymmärrettävä näiden
aspektien vaikutus.
Niitä voidaan osaksi katsoa luonteen, osaksi ympäristön ja
olosuhteiden ilmaukseksi, joihin ihminen on asetettu elämään. Molemmissa tapauksissa
osoittavat aspektit niitä asianhaaroja, jotka tekevät elämän helpommaksi ja
yksinkertaisemmaksi, ja niitä esteitä ja vastoinkäymisiä, jotka asettuvat ihmisen
tielle. Mutta niin yksinkertaisesti ei kuitenkaan asia ole käsitettävissä, että kaikki
epäedulliset aspektit siis ainoastaan olisivat pahasta ja kaikki edulliset ainoastaan
hyväksi. Voimme ajatella jotain alhaisella kehitysasteella olevaa ihmistä, jonka tietä
eräät hyvät aspektit tasoittavat, niin että hän esteettä voi tyydyttää himojaan
esimerkiksi ja elää huikentelevaa elämää. Pohjaltaan eivät nämä aspektit siis ole
hänelle eduksi, koska ne hidastuttavat hänen kehitystään. Hänen täytyisi
läpikäydä kova koulu kohotakseen kannaltaan, ja tämä koulu hänen on läpikäytävä
seuraavan elämänsä aikana. Toinen tapaus voi olla, että jollain ihmisellä ehkä on
suoritettavana suuri tehtävä maailmassa. Hänellä voi olla jono jyrkästi epäedullisia
aspekteja, neliöitä tai oppositioita, ja nämä osoittavat silloin, että hänen täytyy
raivata itselleen tie vaikeitten esteitten läpi. Seuraus hänelle itselleen on se,
että hänen luonteensa voimistuu ja jalostuu. Sen tähden saamme parhaan käsityksen
aspekteista, kun pidämme hyviä aspekteja sopusoinnun ja tasapainon osoittajina osaksi
ulkonaiseen maailmaan nähden ja siihen ympäristöön nähden, missä ihminen elää,
osaksi häneen itseensä nähden, tunne- ja ajatuselämässä.
Huonot aspektit taasen osoittavat epäsointuja,
ristiriitaisuuksia toisiin ihmisiin nähden, voitettavia vaikeuksia elämässä tai
myöskin epäsointua sisäisessä elämässä, sielullisia taisteluja huonoja taipumuksia
ja haluja vastaan. Juuri tällaisten epäsointujen avulla muovaillaan luonteita uudelleen,
ne muodostavat horoskoopin kriittiset kohdat ja osoittavat, miten ihmisen on kärsimysten
ja taistelujen kautta kohottava ja kehityttävä korkeampaan tilaan.
Havainnollistuttaakseni näitä tärkeitä yksityiskohtia
horoskoopissa minulla on ollut tapana esittää seuraava kuva. Voimme katsoa horoskooppia
vaunun muodossa. Nouseva merkki ja sen hallitseva planeetta, jotka etupäässä tulevat
hankautumaan ulkonaiseen elämään, muodostavat vaunun pyörät. Pyörien yläpuolella on
persoonallisuuden vertauskuva: Kuu, ja tämän perästä tulee Merkurius, joka Kuun ohella
parhaiten osoittaa äly-ominaisuuksia. Kaikista korkeimmalla on Aurinko, yksilöllisyyden
vertauskuva. Määrätään kehityksen liikkumissuunta näin: Nyt vaikuttaa voimia
alimmassa tasossa hallitsevaa planeettaa vastaan, korkeammalla vaikuttavat Kuun ja
Merkuriuksen aspektia vastaavat voimat, korkeimmalla taas ne, jotka vastaavat Auringon
aspekteja, harmoniset kehityksen suuntaan, disharmoniset kehityssuuntaa vastaan.
Syntyy aivan kuin kuva toisiaan vastaan risteilevistä voimista, jotka muuttavat ihmisen
sisäisen ja ulkonaisen elämän taistelutantereeksi.
Annan esimerkin tästä. Jos katselemme Steinerin horoskooppia
esitettävän sellaisen kuvan muodossa, näemme, että monet edulliset aspektit osoittavat
niitä voittoja, joita hän edellisten ruumistustensa aikana on saavuttanut. Hänen
tiensä on nyt tasoitettu. Hän voi runsain määrin antaa sielunsa aarteiden tulvia
maailmaan. Mutta kaikkein sisimmässä, sen osoittaa Auringon aspekti, on epäsointu,
vaikea ristiriitaisuus. Eläinratamerkit, jotka ottavat osaa tähän, osoittavat, että
ristiriita on olemassa älyllisellä alalla. Saturnus 10. huoneessa viittaa taisteluun
aseman, kunnian, arvon ja johtovallan puolesta. Jos nyt edelleen tarkastamme horoskooppia,
voimme havaita määrätyn ajanjakson, jolloin tämä aspekti on kypsynyt, ja tulee
selvästi esiintymään elämässä. Minua ei ihmetyttänyt, kun huomasin tämän
ajanjakson vastaavan sitä aikaa, jolloin hänen oli päätettävä suhtautumisestaan
teosofiseen seuraan, siitä, josko hän vielä tekisi yhteistyötä Annie Besantin kanssa
vai lähtisi kulkemaan omia polkujaan. Tämä on sisäinen ristiriita, joka on
aikaansaanut ulkonaisia vaikutuksia ja tullut ilmaistuksi fyysisellä tasolla, jota vastaa
10. huoneen planeetat.
Näin antaa horoskooppi kuvan voimien kamppailusta avaruudessa ja
ihmisessä, makro- ja mikrokosmoksessa.
Kokemus siis osoittaa, että ihmiseen vaikuttaa vaihtelevia
planetaaristen voimien yhdistelmiä, koko hänen elämänsä aikana. Kuitenkin voidaan
ainoastaan syntymähetkestä lukea tähtien kirjoitusta ihmisen luonteen laadusta ja
niistä vaikutuksista, jotka ovat hänen elämälleen määrääviä yhden ruumistuksen
aikana. Sillä syntymähetki on sen ajanjakson alku, joka käsittää yhden
maanpäällisen elämän ja saa määrätyn sisältönsä alkukohdassaan. Kaikki
astrologia on tietoa ajanjaksoista.
Esimerkkejä horoskoopin tulkinnasta
Koettakaamme nyt sovelluttaa nämä yleiset lait ja näkökohdat
erikoiseen konkreettiseen esimerkiin. Tarkastakaamme, mitä esoteerinen astrologia voi
opettaa, kun katselemme erään ihmisen horoskooppia. Esimerkki, jonka nyt tahdon ottaa
käsiteltäväksi, herättää erikoisesti nykyään mielenkiintoa, se on nimittäin
vastikään mahtavan Saksan keisarin, Wilhelm II:n horoskooppi. Tämä on juuri sellainen
horoskooppi, joka kannattaa ottaa esimerkiksi, koska se on suuressa määrin mainitulle
henkilölle luonteenomainen. Aurinko on Vesimiehen merkissä. Kuten aikaisemmin olen
maininnut, on tunnettava henkilö hyvin voidakseen hänessä huomata ne ominaisuudet,
jotka kuuluvat Auringon merkkiin; etenkin on tämä välttämätöntä, kun Aurinko, kuten
keisari Wilhelmin horoskoopissa, sijaitsee 8. huoneessa, jossa se ei vaikuta erikoisen
voimakkaasti.
Kuitenkin voimme Auringon asemasta päättää, että hänen
luonteensa sisimmässä on altruistisia motiiveja, halua olla lähimmäistensä hyödyksi,
harrastusta yhteiskunnallisiin pyrkimyksiin sitä enemmän, koska Aurinko on
edullisessa kolmiossa Jupiteriin nähden. Se, että Aurinko samalla on Uranukseenkin
nähden kolmiossa, on hyvin sopusoinnussa Vesimiehen merkityksen kanssa. Se osoittaa,
että keisarilla on kyky käsittää uusia aatteita ja pyrkimyksiä sekä pitää onnenaan
saada esiintyä yhteiskunnan uudistajana. Kuitenkin voimme horoskoopista lukea vieraalle
paljoa luonteenomaisempia piirteitä. Kravun merkki on nousevana, mutta Kuu, hallitseva
planeetta, sijaitsee sotilaallisessa Skorpionin merkissä ollen samalla Marsiin nähden
kolmiossa, jonka paikka on keskitaivaalla. Tästä syystä vahvistuu sotilaallinen luonne
vielä huomattavasti. Yhdistyneenä Leijonan merkkiin 3. huoneessa, joka merkki osoittaa
hänen älyllisiä ominaisuuksiaan, antaa tämä hänelle tarmoa ja toimintakykyä sekä
sen uupumattoman mielenlaadun, joka hänelle on ominainen. Monet merkit hänen
horoskoopissaan osoittavat, että tunteet hänessä vallitsevat yli kaiken muun.
Krapu hallitsevana on merkki, joka tekee hänet sangen herkäksi
erilaisille vaikutuksille, osoittaen samalla voimakkaita tunteita. Sen tähden painostaa
Skorpionin merkki tunne-elämää, jonka ohella on huomattava, että voimakkain
horoskoopin planeetta, nimittäin Mars, sijaitsee kiihkeäntunteellisessa merkissä
Kaloissa. Tämä kai parhaiten vastaa sitä puolta hänen luonteestaan, jonka tunnemme,
nim. hänen äärimmäistä oikullisuuttaan ja alttiuttaan erilaisille tunnelmille, joka
seikka niin useasti on johtanut hänet pitämään puheita, täynnä yleviä tunteita,
mutta hyvin vähän vastaten hetken tarvetta. Kuu hallitsevana antaa helposti tuon
epämääräisen ja paljoa tavoittelevan, minkä keisari Wilhelmissä havaitsemme.
Töissään tiedämme hänen olevan ahkeran ja perinpohjaisen sekä tarkan yksityiskohtiin
nähden, joka vastaa Merkuriuksen asemaa Kauriissa. Kun edellä mainittuihin luonteen
puitteisiin lisäämme hänen ylpeytensä, vallanhimonsa, taipumattomuutensa ja
ylimielisyytensä, jotka kaikki ovat seurauksia Auringon oppositiosta Saturnukseen
Leijonassa, tuntuu minusta siltä kuin näkisimme miehen ilmielävänä horoskoopistaan.
Jos nyt koetamme tunkeutua syvemmälle hänen olemukseensa
havaitsemme eräitä sopusointuja ja taasen toisia epäsointuja, joita monet aspektit
hänen horoskoopissaan ovat muodostaneet. Kun vallankumouksen aikana harrastin paljon
astrologiaa, otin myös keisari Wilhelmin horoskoopin uudestaan käsiteltäväkseni. Hän
oli vielä silloin voitokkaana valtansa kukkuloilla, ja on sen tähden aika mieltä
kiinnittävää, että tutkimuksen tulos oli seuraava: Wilhelm II on mies, joka on
saavuttanut lopullisen käsityksen elämästä. Hänen tunne-elämässään vallitsee
harmonia, harmonia niin ikään hänen ajatus-elämässään. Eivät mitkään suuret
ristiriidat kuohuta hänen mieltään. Hänellä on luja asema elämässä lujine
periaatteineen. Hän on hyökkääväinen toisin ajattelevia kohtaan, halujensa
hallitsema, jotka yhä virtaavat omaa tasaista uomaansa ja samalla vallitsee häntä
hänen voimakas mielikuvituksensa, joka synnyttää hänessä suuruuden ja vallan unelmia.
Hän on monipuolinen toiminnassaan ja lahjoiltaan. Häntä askarruttaa kaikki
taivaan ja maan välillä. Hänen unelmansa eivät ainoastaan koske hänen omaa
persoonaansa, vaan myös hänen maansa suuruutta.
Normaaleina aikoina hän olisi hyvä ja voimakas, vaikkakin
itsevaltias hallitsija, huolimatta siitä, että luonteen karkea puoli, Mars-piirre,
vallitsee. Lempeämmät puolet eivät voi tulla päivän valoon, vaikkakin hän haluaisi
sitä ja koettaisi. Sen tähden hän saa usein vihollisia sieltä, mistä hakee ystäviä.
Huolimatta kaikesta hänen monipuolisuudestaan on yksi asia, johon hän ei kykene. Hän ei
voi asettua ympäristönsä ja aikansa yläpuolelle. Hän ei voi raivata uusia teitä
itselleen ja kansalleen. Hän on kohtalonsa orja; materialistisen sivistysvaltion
tyypillinen edustaja, joka ei voi nähdä maailmaa korkeammalta näkökannalta. Kun
ratkaiseva hetki lyö, ei hän ole oikea mies johtamaan maailmaa uusille urille. Risti
kohtalon vaikutuksia repii silloin alas koko kauniin rakennuksen, niin hyvin häneltä
kuin koko sivistysmaailmalta. Sellainen sielun tasapainotila voidaan ainoastaan
väkivaltaisella tavalla repiä alas, jotta ei kehitys pysähtyisi, ja tämä voi
ainoastaan tapahtua suurten sekä sisäisten että ulkonaisten kärsimysten avulla. Hänen
luonteensa sisimpään on kätketty epäsointu, joka tunkeutuu esille ja sen jälkeen
muuttuu hänen elämänsä myöskin draamaksi.
Minun täytyy lisätä, että englantilainen Alan Leo jo
maailmansodan alussa on tullut samaan tulokseen, nimittäin, että Wilhelm II sortuu
valtaistuimeltaan ja joutuu tappiolle sodassa. Nyt voimme tarkastella tämän paljon
koetellun hengen edelleen kehittymistä. Kuten usein on tavallista henkilöille, jotka
omaavat kiinteitä merkkejä, on luonteessa tapahtunut suuri muutos. Kehitys, joka ei
voinut tapahtua vähitellen ja normaaleiden olosuhteiden vallitessa, on nyt kauhean
kriisin aikaansaamana alkanut. Olen kuullut, että entinen keisari nyt on opetuslapsi, ja
mitä tämä tarkoittaa, sen ymmärrämme. Horoskoopissa näkyy tämä mahdollisuus
okkultisten planeettojen asemasta: Neptunus korkeimmillaan keskitaivaalla, Kuun kanssa
kolmiossa, ja Uranus Auringon kanssa kolmiossa. Vesimiehen merkki, sisempi auringonmerkki,
tulee tällä tavalla vihdoin selvästi esiintyväksi. Toivokaamme kovaa kokeneelle
miehelle lepoa ja mielenrauhaa.
Lopetamme nämä esitelmät tarkastamalla erään miehen
horoskooppia, joka on piirtänyt nimensä Suomen uusimpaan historiaan, nimen, jota ei
pitkiin aikoihin saatu julkisesti mainita, mutta joka nyt näyttäytyy meille nuoren
vapautemme vertauskuvana. Tämä nimi on Eugen Schauman. Steiner on eräässä
mieltäkiinnittävässä esitelmäsarjassaan osoittanut, kuinka joskus voidaan havaita
jonkun ihmisen elämässä karmallisia vaikutuksia, jotka eivät ole yksilöllisiä, vaan
niin sanoaksemme historiallisia. Ihminen on määrätty suorittamaan jokin tehtävä
historiassa, ja tämä on silloin hänen kohtalolleen määräävä. Luulen, että Eugen
Schauman on tällainen tapaus. Kohtalon planeetta Saturnus Vesimiehen kiinteässä
merkissä, keskitaivaalla, on Aurinkoon ja hänen hallitsevaan planeettaansa Merkuriukseen
nähden neliöaspektissa. Kaikki tämä viittaa johonkin kohtalokkaaseen
välttämättömyyteen hänen elämässään.
Kun muistelee näitä Suomen historian aikoja, täytyy
myöntää, että ilmassa piili aivan merkillinen jännitys. Bobrikoffin hallitus oli
hävittänyt kaiken, mitä meille suomalaisille oli oikeata ja pyhää. Oli tapahtunut
sellaista, mikä meistä tuntui uskomattomalta; olimme maahan lyötyjä ja voimattomia.
Lukemattomien ihmisten sydämissä syttyi ajatus: tyrannin on kuoltava, muuten on maamme
tuomittu perikatoon. Mutta tämä ajatus oli useimmissa meistä syvässä kätkössä,
tuskin tietoisena. Mahdollisuutta yhteistoimintaan tässä tarkoituksessa ei ollut.
Fyysisellä tasolla vallitsi siten kuoleman hiljaisuus. Ei mikään liikehtinyt. Ei ollut
huomattavissa edes alkuakaan minkäänlaiseen salaliittoon, joka olisi antanut Bobrikoffin
santarmeille tehtävää. Mutta astraalitasolla oli näky varmaankin toinen. Lukemattomat
ajatusmuodot ympäröivät siellä tyrannin, jokainen vihantulen täyttämänä. Jos
ajatukset olisivat voineet tappaa, olisi hän jo kuollut.
Nyt oli välttämätöntä, että vihan ilmakehä yksityisen
ihmisen välityksellä purkautuisi fyysiseen tekoon. Eugen Schauman oli tähän
tehtävään määrätty mies. Hänellä juuri oli tähän sopiva eläinratamerkkien
yhdistelmä. Hänellä oli Aurinko ja hallitseva planeetta Merkurius Härän merkissä
sekä sitä paitsi Kuu Kravun merkissä nousevana. Kravun avulla hän saavutti sen
psyykkisen herkkyyden, joka teki hänet kykeneväksi vastaanottamaan ympäröivästä
ilmapiiristä niitä tunteita, jotka hänen ympäristössään liikkuivat. Maamerkin
Härän avulla hän tuli taasen kykeneväksi perinpohjaisesti ja tunnollisesti
toteuttamaan tunne-elämänsä toiminnassa ja saattamaan ajatuksen teoksi. Nyt on
luonteenomaista, että Saturnus sijaitsee Vesimiehessä, joka ilmamerkki kääntää
ihmisen huomion ahtaista persoonallisista olosuhteista suurten yleisten näkökantojen
maailmaan. Kaksoset ovat tosin nousemassa, mutta kolmannessa ns. dekanaatissaan, joka on
Vesimiehelle sukua. Näissä olosuhteissa voidaan pitää Vesimiestä todellisuudessa
nousevana merkkinä; Schaumanin ulkonainen elämä ja toiminta tapahtui tämän merkin
vaikutuksen alaisena, Vesimiehen merkin kautta oli hänen yksilöllisyytensä saanut
oikean ilmauksensa elämässä. Hän toteutti tämän merkin sisäisen tarkoituksen, kun
hän uhrautui yhteisen hyvän puolesta, saavuttaakseen korkeamman päämäärän.
Tällainen horoskooppi, joka kuvastaa historiallisen
välttämättömyyden, nostaa kysymyksen: voitaisiinko erottaa mitään yleisempiä
symboleja niille kansoille, jotka tässä ovat keskenään taistelussa. On
mielenkiintoista ja kuvaavaa, että Saturnus sijaitsee Vesimiehessä, sillä tätä
pidetään Venäjän kansan erikoismerkkinä ja kun ottaa huomioon Saturnuksen uhkaavan
aseman Aurinkoon ja Merkuriukseen nähden, jotka vastaavat Schaumanin omaa luonnetta ja
persoonallisuutta, edustaa Saturnus sitä vastustajaa, jota vastaan hänen oli
taisteltava. Edustaako taas Merkuriuksen merkki, Härkä Suomen kansaa, on
epäilyttävämpää. Tosin tuntuu siltä, jos Suomen kansan edustajana ajattelemme
Runebergin Saarijärven Paavoa, joka kärsivällisenä ja alistuvaisena kyntää peltoaan.
Kuitenkin on myös väitetty, että Kauris olisi suomalaisten merkki. Varmaa on ainakin,
että juuri se, mikä viimeisinä kauheina aikoina Suomen historiassa on tapahtunut,
tuntuu selvästi ilmaisevan Kauris-ihmisiä alhaisella kehitysasteella.
Kauris on sitä paitsi myöskin intialaisten erikoismerkki ja
taitaa olla olemassa eräitä salatieteellisiä yhtäläisyyksiä Intian ja Suomen kansan
välillä. Muun muassa on Viljanen osoittanut että on olemassa merkillisiä
yhtäläisyyksiä siinä tavassa, jolla planeetat vaikuttavat molempien maitten ilmastoon.
Täten olemme kuitenkin saapuneet kansallisuus-astrologian hämärälle alueelle, ja
parasta on, että pysähdymme tähän emmekä koeta tunkeutua pitemmälle, sillä se,
mikä nykyaikana käy kansallisastrologian nimellä, on rakennettu puhtaan arvaamisen
pohjalle. Sillä horoskooppihan on ilmaus planeettojen asemasta määrätyn aikajakson
alussa, ja kaiken astrologian täytyy pohjautua aikajaksojen tuntemiseen. Yksityiselle
ihmiselle on hänen elinjaksonsa määrätty ja alku on fyysisen elämän syntymähetki.
Kansan syntymähetki on tuntematon. Jos tahtoo yltää kansan sielua todellisena
korkeammalla tasolla vaikuttavana henkisenä olentona, olisi välttämätöntä tuntea
eksaktinen ajankohta, jolloin tämä erikoinen vaikutusjakso alkoi. Ehkä tulevaisuuden
astrologeille, kehittyneimpine selvänäköisine aisteineen, tulee olemaan mahdollista
saavuttaa tietoa näistä hämäristä asioista.
{Esitelmä Helsingin Ruusu-Risti -ryhmälle,
Ruusu-Risti 1921}
Väliotsikot toimituksen
