Ahti Lemminkäinen salatieteilijänä

  

Älkätte etinen kansa,
Kansa vasta kasvavainen
Veikaten venettä tehkö
Uhkaellen kaartakana
Jumalass' on juoksun määrä,
Luojassa lopun asetus,
Ei uron osoannassa
Vallassa väkevänkänä.

Kalevala 9: 579–586

Kun koetamme totuuden etsijöinä tunkeutua Ahti Lemminkäisen runoihin sillä avaimella jolla tässä aiomme asioita tutkia, nimittäin pitämällä Lemminkäistä salatieteilijänä, ihmisenä, joka hinnalla millä hyvänsä on päättänyt löytää totuuden ja tekee työtä ja ponnistaa tämän ihanteensa eteen aina ruumistumisesta toiseen, kuten Kalevala kertoo, niin täytyy jo heti aluksi sanoa, että tehtävä on niin laaja ja neuvot ja ohjeet kyseessä olevasta asiasta Kalevalassa niin monipuoliset, että tässä tutkielmassa täytyy rajoittua ainoastaan asian johtamiseen ja alkuvalmisteluihin, joilta ei suinkaan puutu mielenkiintoa.

Kalevalan 26. runo, jossa kerrotaan Ahti Lemminkäisen kutsumattomana, monien vaikeuksien sivuitse päässeen Pohjolan häihin kuokkavieraaksi, on tämän alkuesityksen ohjeena, mutta sitä ennen on meidän muutamilla mietelmillä syvennyttävä Pohjolan häihin: mitä ne kuvastavat ja miksi juuri Lemminkäinen oli jätetty niihin kutsumatta?

Kalevalan 20. runo kertoo Pohjolan häiden valmistuksesta, ja näitä pitoja nimitetään monilla eri nimillä: "Salajoukon juomingit", "Jumalaisten juomingit" jne. Louhi Pohjolan emäntä niitä valmistelee väkensä avulla. Pohjolan neito on se morsian, joka niissä häissä vihitään sulhasensa kanssa; edelleen kertovat Kalevalaiset runot, että kolme kosiomiestä on tuolla ihanalla immellä, nimittäin: Ahti Lemminkäinen, Seppo Ilmarinen ja Vakaa viisas Väinämöinen.

Jos on suuret kosivat, niin ihana on morsiankin. Väinämöinen kertoo hänestä 10. runo 83–92:

Omp' on neiti pohjolassa, Impi kylmässä kylässä
jok ei suostu sulhasihin, Mielly miei'in hyvihin,
Kiitti puoli Pohjan maata, Kun ompi kovin korea:
Kuuhut paistoi kulmaluilta, Päivä rinnoilta risoitti
Otavainen olkapäiltä, Seitsentähtinen selältä.

Suurenmoinen on tämä ihana morsian, jota koristavat aurinko, kuu ja tähdet; kyllä häntä kannattaa morsiamekseen tavoitella, sillä hän on yhtä koko aurinkokuntamme valtiaan kanssa ja hänen nimensä on: Ihminen, Ihmisen poika, Ihmisen korkeampi minä, joka auringon rakkautena rinnoilta sydämen kautta loistaa maailmaan ja valaisee myös kuuta, persoonallisen älymme loistoa, ja on myös elämää antavana voimana koko seitsenkertaiselle olemuksellemme, seitsentähtiselle Otavaiselle.

Tätä ihanaa morsianta tavoitellen kosivat: Tunteen Lemminkäinen, Järjen Ilmarinen ja Tahdon Väinämöisen voimat, kuten Kalevala meille kertoo ja opettaa.

Pohjolan häiden valmistus on sama kuin koko ilmennyt aineellinen elämä, ja Pohjolan emäntä Louhi on tämän aineellisen elämän valtias. Tämä aineen itse pitää Pohjolan tytärtä vankina, siihen asti kun Ihminen hänet sieltä vapauttaa, siihen asti, kun Kalevalan, se on Hengen kilpakosivat voittavat oman itsensä ja yhdistyvät pyhään liittoon vihkiytyneinä omaan jumalalliseen osaansa.

Ehkä pari sanaa on paikallaan itse Pohjolan pitojen valmistamisesta. Olisi mielenkiintoista syventyä aivan yksityiskohtaisesti näihinkin asioihin, mutta se jääköön tällä kerralla ja rajoitumme ylimalkaisesti mainitsemaan parista seikasta millä Pohjolan emäntä "rahvahon ravitsee, joukon suuren syöttelee":

Kasvoi härkä Karjalassa, Sonni Suomessa lihosi,
Ei ollut suuri eikä pieni, Olihan oikea vasikka Hämehessä häntä häilyi,
Pää keikkui Kemijoella Sata syitä sarvet pitkät,
Puoltatoista turpa paksu jne.

Kalevala 20: 17–24.

Tämä hirmuisen suuri eläin teurastetaan, mutta vaikeus on saada suuren sonnin sortaja. Haetaan Virosta, Karjalasta, Venäjältä, Ruotsista, mutta ei löydy. Pieni peukaloinen silloin merestä nousee:

Alle maljan maata mahtui, Alle seulan seisomahan
Se oli ukko rautakoura, Rauankarva katsannolta
Päässä Paatinen kypärä, jaloissa kiviset kengät
Veitsi kultainen kä'essä, Varsi vasken kirjavainen.

Kaleva 20: 95–102

Tämä Pohjolan häiden valmistus, tämän aineellisen elämän murtaminen, tämän suuren sonnin sortaminen ei onnistu ulkonaisilla keinoilla, vaikka mistä niitä haettaisiin, mutta helppoa on aineellisen maailman muovailu sen sisäisen Peukaloisen, aatteiden miehen avulla, jolla on paasi ja kivi varusteina ja kultaveitsi sekä vaskivarsi työaseena.

Kalevalainen viisaus tässä kohden tahtoo opettaa, että sisäistä tietä on asioita muutettava ja Pohjolan häitä valmistettava. Juomana käytetään Pohjolan häissä olutta, joka on laitettu Osmon ohrasta ja Kalevan kaivosta saadusta vedestä:

Milloin yhtehen yhymme, Konsa toinen toisihimme.
Yksin on elo ikävä, Kahen kolmen kaunoisempi.

Kun Osmon ominaisuudet alkavat ihmistä ikävystyttää ja hän tuntee halua yhtyä Kalevan henkisiin lähteisiin, silloin syntyy sitä elämän voimanestettä, olutta, jota tarvitaan Pohjolan häitä valmistettaessa. Tämän häiden valmistelun yksityiskohtiin emme kuten sanottu, tällä kerralla tahdo enempää syventyä, sen me kuitenkin jo edellisestä näemme, että se tarkoittaa elämää yleensä, sitä tavallista Pohjolan Louhen johtamaa aineellista, luonnollista elämää, johon Louhi on kaikki kutsunut:

Kutsu kurjat, kutsu köyhät, Sokeatki, vaivaisetki,
Rammatki, rekirujotki; Kutsu kaikki Pohjan kansa
Ja kaikki Kalevan kansa, Älä kutsu Kaukomieltä:
Tuota Ahti Saarelaista.

Kalevala 20: 565-580

Kun kysytään syytä, miksi ei saa kutsua Ahti Lemminkäistä, vastaa Louhi:

Siks' et kutsu Kaukomieltä, Tuota lieto Lemminkäistä,
Kun on kaikitse toraisa, Aivan tarkka tappelia
Tehnyt on häissäki häpeät, Pitoloissa pillat suuret
Nauranut pyhäiset piiat, Pyhäisissä vaattehissa.

Kalevala 20: 583–590

Tämä Louhen menettely tuntuu meistä omituiselta ja me kysymme, miksi juuri Lemminkäinen jätetään häihin kutsumatta. Ne ihmiset, jotka Louhi kutsuttaa pitoihinsa, ovat leegio, sillä elämä opettaa kaikkia ihmisiä, niitäkin, jotka ovat ns. epäonnistuneita, sokeita ja raajarikkoisia; elämä heitä kaikkia johtaa lakisiteisten voimiensa avulla, ja nämä kutsuvieraat ovat elämän aineellisen Louhen suojeluksessa, niin kauan kun he kulkevat sen virran mukana, jota Louhi johtaa. Se tie on vaivaton ja pitkä.

Ahti Lemminkäisen, Kaukomielen Saarelaisen nimi on jo paljon puhuva ja valaiseva: Kaukomielenä hän kauas ja korkealle tavoittelee, Ahtina on hän veden eli tunteiden ominaisuudella matkalle varattu, Lemminkäisenä hän rakkauden voimia tavoittelee ja Saarelaisena hän sille saarelle pyrkii, joka tunteiden merestä kohoaa ja johon hän majansa kerran rakentaa, sille kalliolle, joka on Rakkaus. Tämä salatieteilijä, valkoinen maagikko, joksi häntä Madame Blavatsky sanoo, ei ole Louhelle mieluinen vieras, sillä hän ei enää tyydy Louhen johtoon ja hallittavaksi, vaan hän on tutkija, "aivan tarkka tappelija", joka voi tehdä töitä, mitkä Louhen kannalta ovat pyhyyden pilkkaamista, mutta joille Ahti Lemminkäinen nauraa.

Jos mainitsemme erään esimerkin:

Aineelliselta, se on Louhen kannalta, on esim. aineellisten tavarain omistaminen pyhää ("pyhä omistusoikeus"), mutta henkisenä ihmisenä ja lapsen askelia ottaessamme tiedämme, miten naurettavaa on henkiseltä kannalta omistaa jotain maallista tavaraa. Kuinka suuriin ristiriitoihin salatieteilijä joutuu tämän maailman ruhtinaan kanssa, me kyllä voimme aavistaa. Siksipä Ahti Lemminkäinen sanookin:

Kurjat kutsuen menevi, Hyvät ilman hyppeleikse.
Tuos' on kutsut kuunikuiset, Airuhut alinomaiset
Miekassa tuliterässä, Säilässä säkenöivässä
Jok' on Hiiessä hiottu, jumalissa kirkastettu.

Sisäinen hengen ääni, joka on osaksi pahojen voimien kanssa kamppaillessa, se on kokemuksen koulussa hiottu ja jota jumalallinen kirkkaus johtaa, siinä on sen ihmisen varustus, joka aikoo kulkea suoraa tietä ja näin tulemmekin varsinaiseen aiheeseemme: Ahti Lemminkäinen salatieteilijänä, josta Kalevalan 26. runo kertoo, kuten alussa mainitsin.

Kun totuuden etsijä saa kuulla suurista asioista, kun hänelle esim. meidän päivinämme puhutaan teosofisen liikkeen edustamia asioita ja aatteita, niin usein tapahtuu, että maallinen elämä jokapäiväisine pyrkimyksineen menettää sen viehätyksensä, joka sillä tavalliselle ihmiselle on. Ihmiskunnan suuri joukko nauttii elämästä ja heitä johtaa ja suojelee elämän Laki. Tosin monta pettymystä koetaan. Mutta totuuden etsijää ei tämä enää miellytä, vaan hänen mieleensä johtuu viehätys noita salaisia asioita tutkimaan, totuuden perään alkaa hänen kaihonsa palaa.

Tätä totuuden etsijän ensimmäistä elämystä Kalevala sattuvasti kuvaa, kun se määrittelee Ahti Lemminkäistä sanoen hänen olevan

Korvalta ylen korean, Kovin tarkka kuullonnalla
Kuulevi jumun kylältä, Järyn järvien takoa
juohtui juoni mielehensä, Tuuma aivohon osasi
Häitä pohjola pitävi, Salajoukko juominkia.

Tämä sisäisen elämän ääni kohtaa toisinaan ihmisen yhtäkkiä ja tempaa heti mukaansa kokonaan, mutta voi olla myös hetkellistä ja ohimenevää. Hetkellistä se on silloin kun ihminen vastuksista ja vaaroista pelastuen kääntää jälleen katseensa elämän jokapäiväisyyksiin. Jos sitä vastoin ihminen tekee vakavan päätöksen etsiä ja löytää, silloin hänelle aukeaa tie, jota pitkin hänen on astuttava. Kaikki maailman suuret uskonnot ja pyhät kirjat ovat antaneet neuvoja ja viittauksia sisäisen elämän tiestä, toisissa uskonnoissa on asia kerrottu selvemmin, toisissa peitetymmin. Sen suuren ja ihmeellisen tiedon vuodatuksen valossa, joka Madame Blavatskyn avulla maailmaan tuli, me nykyajankin ihmiset voimme saada ohjausta salaisia kirjoituksia ymmärtämään. Madame Blavatskyn sanoman valaisemina me voimme alkaa Kalevalaakin ymmärtää ja vetää sen salaisia asioita päivän valoon piilostaan, sillä "Mahti ei jouda maan vakohon, vaikka mahtajat menevät".

Kalevala neuvoo meitä totuuden etsijöitä Ahti Lemminkäisen, tuon ponnistavan tulisielun kokemuksiin perustuvissa runoissa tätä elämän salaista tietä käymään ja sen vaaroja, vastuksia välttämään sekä voittamaan.

Aivan alussa antaa kalevalainen viisaus meille erään tärkeän ja välttämättömän neuvon: Puhdista, sinä, joka aiot lähteä sisäisen elämän polkua kulkemaan, puhdista ajatuksesi lumivalkoisiksi ja pane päällesi vakaiset vaatteet; päätöksesi lähteä kulkemaan elämän tielle pitää olla vakava, ei uteliaisuudesta ja hetken mielijohteesta syntynyt, vaan vakava päätös hinnalla millä tahansa etsiä totuutta.

Siellä peipponen peseikse, Pulmunen puhasteleikse
Päänsä pellavas piaksi, Kaula varren valkiaksi.

Totuuden etsijän on "alettava ensimmäiseksi puhdistaa ajatuksensa lentäviä peippoja ja pulmusia ja vakauttaa niitä pukemaan ajatuselämänsä vakavaan vaatteeseen.

Tuo sieltä somat sopan! Kanna vaattehet vakaiset.

Kun ihminen on näin tehnyt vakavan päätöksen ja alkanut korkeamman äänensä opastamana tutkia ja puhdistaa ajatuselämäänsä, niin ennen pitkää Emo so. aineellinen ruumis alkaa kieltää ja vastustaa ihmistä tälle matkalle lähtemästä. Kolme luonnotarta kielsi lähtemästä, koko ihmisen tähän astinen itsetietoinen ajatus-tunne ja tekojen, tottumusten maailma on hänellä vastassa, mutta hän ei näistä välitä.

Kun alempi luonto tietää menettävänsä vallan totuuden etsijän ylitse, niin se nousee vastustamaan tiellä kulkijaa ja tuo monenlaisia surmia ja kummia etsijän pään menoksi.

Näitä ihmeellisiä vastuksia kohtaa Ahti Lemminkäisellekin, mutta hän ei niistä säiky, sanoo vain:

Ain on surmia akoilla, kaikin paikoin kuolemia
Ei uros hätäile noita

Kun ihminen on saanut jonkun verran valtaa itsensä yli, kun ruumis on tullut palvelijaksi "Orja nöyrä neuvottava", niin tämän neuvon sanoo Kalevala:

Jos sa jou'ut juominkihin, Tapahut mihin tahansa
Juopa puoli tuoppiasi, Keskimaihin maljasesi
Anna toisen toinen puoli, Pahemman pahempi puoli
Mato maljassa venyvi, Toukka tuopin pohjukassa
Istu puolella sijoa, Astu puoli askelilla
Anna toisen toinen puoli, Pahemman pahempi puoli

Totuutta löytää ihminen jo heti alusta lähtien, hän huomaa ennen pitkää sisäistä elämäänsä tutkimalla, että nautinnon maljan juominen ei tyydytä häntä enää, vaan mato on tuopin pohjukassa. Astraalimaailman ihanien kukkien alla on kiemurteleva käärme, kuten eräässä toisessa teosofisessa kirjassa sanotaan. Juo puoli tuoppia, so. opi mitä himoelämä sinulle opettaa, asetu hyvän puolelle, kieltäydy nautinnosta itseäsi varten, ole vaatimaton puolella sijalla istuja, anna tilaa ihmiselle, käytä voimasi hyvän palvelukseen, kieltäydy pahan puolen, itsekkyyden, alemman luonnon asioista, sillä näin tekemällä sinusta:

Mies tulevi, Uros selvä selkiävi.

Nämä alkuvalmistukset kun ovat ihmiselle selvinneet, on hän alkanut edetä tiellä, ja sieltä alkavat vaarat ja vastukset häntä kohdata. Näistä kertoo edelleen Kalevala.

Lemminkäinen kohtasi ensin lentoon lehahtavan teeriparven, ja niiltä jäi höyheniä. Ne hän kokosi taskuunsa. Tämä merkitsee mietiskelyn alkua, ajatusten keskitystä. Kun hän edelleen ajelee mietiskelyn ratsulla, tulee tulinen joki vastaan, jossa on tulinen koski, luoto, korko ja kokko. Elämän virta asettuu ensimmäiseksi vastaan, sillä salatieteilijä on vastavirtaan soutaja. Tämä elämän voiman ruhtinas, Kokko, ilman lintu, vaatii Lemminkäistä nielläkseen suuhunsa. Sattuvasti kuvaa Kalevala tätä lintua myös "vaakalinnuksi". Heti ymmärrämme, että tässä on kysymyksessä lakisiteinen, kaikille oikeutta mittaava elämä, joka on jokaisen sovitettava, joka ei ketään laske menemään ohitsensa, vaan vaatii sovitusta. Ihmisen täytyy tehdä työtä ja sovittaa, mitä on elämää vastaan rikkonut. Hän valmistaa teeren sulkasista koppeloita, mitkä työntää Kokon suuhun ja näin pääsee sivuitse. Hapuilevista ajatuksista hän tekee harjoitellen apuneuvoja, koppeloita, joita uhrataan sovitukseksi entisistä erehdyksistä.

Kun sitten elämäntie käy tulikuumaksi, ylitse pääsemättömäksi, kun tulee sellainen este, joka on

Itähän iäti pitkä, Luotehesen loppumaton
Täynnä kuumia kiviä, Palavia paateroita,

Kun elämän tajuiset voimat asettuvat tiellä kulkijan eteen, ei ole hänellä muuta turvaa kuin rukouksessa kääntyä isän Jumalan puoleen. Hän pyytää taivaalliselta isältä henkistä kastetta, joka virkistäisi ja jäähdyttäisi häntä, sillä ahdistus on suuri.

Oi Ukko, yli-Jumala, Tahi taatto taivahinen
Nosta lonka luotehelta, Toinen lännestä lähetä
Kolmas istuta ijästä, Kohottele koillisesta
Syrjin yhtehen syseä, Lomatusten lonkahuta
Sää lunta sauvan varsi, Kiehittele keihäs varsi
Noille kuumille kiville, Palaville paateroille.

Apu tuli Lemminkäiselle, sillä ihminen, joka kulkee tiellä, tietää että sisäinen apu on aina saatavissa, kun ihminen vaan rukouksessa kääntyy isän puoleen ja unohtaa itsensä ja nöyrtyy elämän edessä. Taas valkenee tie silloin ja hän pääsee edelleen kulkemaan.

Sitten kerrotaan olevan Pohjolan veräjän suulla Karhu ja Susi, jotka hyökkäävät sinne pyrkijän kimppuun. Nämä tulivat Lemminkäisenkin eteen, mutta hän muutti ne lampaiksi. Ne eläimelliset voimat, jotka meissä riehuvat, opettaa Kalevala meitä muuttamaan uhrikaritsoiksi panemalla niille suitset suuhun.

Suet laulan suitsi-suuhun, Karhut rauta-kahlehisiin.

Sopusointuun on päästävä eläimellisen puolen kanssa, sillä siitä tulee voimaa antava apu, jota ilman ei ole mahdollista päästä eteenpäin.

Pohjolan pihalla kohtaa Lemminkäinen vielä yhden merkillisen esteen:

Aita rautainen rakettu, Teräksinen tarha tehty
Sata syltä maaemähän, Tuhat syltä taivasehen Keihäillä seivästetty,
Maan maoilla aijastettu Käärmehillä kiinnitetty, Sisiliskoilla si'elty
Pääkehät kähäjämähän, Päät ulos, sisähän hännät.

Tämmöisen merkillisen aidan asettaa persoonallinen elämämme meidän eteen. Sen rauta kuvastaa alempaa järkeä, joka lujana varustuksena meitä kohtaa, ja nuo itsekkyyden sähisevät käärmeet ovat siteinä tuossa läpäisemättömässä aidassa, joka ihmiseltä sulkee armotta tien, ettei hän opi alempaa luontoa voittamaan ja siihen aukkoa saamaan, sillä siitä ei päästä yli ei ympäri, vaan se on murrettava auki. Niin katkeralta kuin tuo repiminen tuntuneekin, täytyy ihmisen, totuuden etsijän, salaisiin maailmoihin pyrkijän kyntää kyinen pelto pelkillä paljailla käsillä, aivan ilman suojaa on tämän itsekkyyden rautainen este murrettava. Tässä alemman luonnon vastustavassa elämässä sanoo Kalevala olevan yhden käärmeen muista kauheamman ja se on portin suulla poikki puolin! Se vartioitsee kynnyksellä, ja on pitempi pirtin hirttä, paksumpi portin patsasta, sillä on sata silmää jne. Ja tämä kauhistus on:

Ei ketänä muuta vasten, vasten vaivaista Sinua.

Tämä peto on ihmisen oma persoonallisuus. Se on pahin este ja sen ohitse ei pääse kukaan, joka ei sen syntyä tutki. Kun ihminen oppii, että hänen persoonallisuutensa on Syöjättären sylestä ja että Hiisi on sille hengen antanut, silloin hän osaa sille antaa oikean arvon ja silloin hän tietää, että se on voitettava ja että sen kahleista on vapauduttava. Persoonallisuuden kyy on muutettava tien mukahan, että ylempi jumalallinen puoli vallan saisi.

Luovu itsestäsi ihminen, sillä muuten on tie suljettu. Korkeampaan elämään kulkee tie kuoleman kautta, — näin opettaa Kalevala

Muistappa mitä sanelen: Tulet Pohjolan tuville
Mäki on täynnä seipähiä, Piha täynnä pylvähiä
Ne on täynnä miehenpäitä, Sinun on seiväs päätöin seiväs,
Sempä seipähän nenähän, Sinun pääsi leikatahan.

Saarelainen

Ruusu-Risti (helmi- & huhtikuu) — 1925

---

Kalevalan olut

Keskeisimpänä asiana Pohjolan häiden valmistuksessa on oluen valmistus. Olut on se hääjuoma, jonka kanssa Lemminkäinen joutuu paljon tekemisiin. Mitä kuvastaa Kalevalan olut? Onko sekin joku vertauskuva? Kun tähän kysymykseen lähdemme vastaamaan, on hyvä pitää mielessä, että viinistä puhutaan Raamatussa. Viiniä annetaan mm. ehtoollisen sakramentissa Kristuksen verenä. Tämähän on kuvakieltä raamatussakin, ja tällä perusteella meillä on suurempi syy kysyä, kätkeekö Kalevalan olut meiltä jonkin merkillisen salaisuuden kummalliseen tarinaansa.

Kalevalainen viisaus sanoo myös oluen olevan hääjuomaa; sellaista hääjuomaa, jota juodaan jumalien juomingeissa.

Länsi-Inkerin runoissa kerrotaan oluesta:

Oli juotossa Jumala
Piossa pyhä Kalerva,
Tuotii tuopilla olutta,
Pikarilla pienykkäistä.
Hiiva oli alla hienokkainen
Vaaht' oli päällä valkiainen
Keskellä olut punainen.

Tässä ilmenee selvästi, että Jumala antaa tätä olutta, aivan kuten Kristuksenkin kerrotaan antaneen viiniä Galilean häissä. Kun sitten kysymme, mitä on tuo olut ja mitä on viini, tämä Jumalan juoma, — kun näin kysymme vakavassa mielessä, silloin kalevalainen viisaus vastaa: tutki oluen synty, mistä se on tullut ja mitä siitä sanotaan, ehkä silloin selvenee, mikä on olut punainen ja mitä merkitsee, että totuuden etsijä juo tätä Jumalan juomaa, tätä elämän vedä, kuten Ahti Lemminkäisestä kerrotaan

Joi oluen onneksensa
Meen mustan mieliksensä.

Kalevalan 20 runossa 139-424 nimitetään sanoilla "Oluen virsi", "Oluen synty", ja tämä tarina on lyhyesti seuraava.

Pohjolan mahtava emäntä valmistaa häitä kysyen: mistä saamme olutta? "En tieä' tekoa taarin enkä syntyä olosen". Silloin ukko uunin päältä vastasi:

Ohrasta oluen synty,
Humalasta julki juoman.
Vaikk' ei tuo veettä synny,
Eikä tuimatta tuletta.

Tämä on siis selvä ja yksinkertainen ohje oluen tekoon, aivan fyysinen resepti.

Edelleen kerrotaan, että ohra kasvoi Osmon pellossa ja vesi oli Kalevan kaivossa, ne ikävöivät yhteen:

Yksin on elo ikävä
Kahen kolmen kaunoisampi.

Osmotar oluen seppä otti

Kuusi ohrasen jyveä
Seitsemän humalan päätä
Vedä kauhoa kaheksan.

Sitten Osmotar keittää olutta, ja Kalevatar tulee hänelle avuksi siinä pulmallisessa kysymyksessä, miten saataisiin olut käymään, happanemaan, niin että siitä todella tulisi olutta. Kalevatattaren liukkaissa hyppysissä syntyy orava ja näätä; ne pannaan hiivan siemenen hakuun, mutta eivät onnistu työssään. Lopuksi tuli työn tuloksena Kalevattarelle

Mehiläinen lintu liukas,
Nurmen kukkien kuningas.

Mehiläinen lintu liukas lähti kolmen meren ylitse:

Meren poikki, toisen pitkin,
Kolmannen vähän vitahan,
Saarehen selällisehen,
Luotohon merellisehen, —

sieltä sai simaa, jolla alkoi olut hapata ja käydä, ja siten tuli olutta, oikeata urosten juomaa.

Pohjolan emäntä laittoi sitten oluen kiviseen kellariin

Pantihin olut punanen,
Kalja kaunis käytettihin
Kivisessä kellarissa,
Tammisessa tynnyrissä
Tapin vaskisen takana.

Vielä kerrotaan, miten

olut tykki tynnyrissä,
kalja keikkui kellarissa:
Kun nyt juojani tulisi,
lakkiani laittausi.

Etsittiin laulajaa, joka voisi juoda tuota elämän nestettä, tuotiin lohi, hauki ja lapsi, mutta ei niistä ollut mihinkään, silloin uhkasi olut:

Uhkasi olut punainen,
Noitueli nuori juoma
Nassakassa tammisessa
Tapin vaskisen takana:
Kun et laita laulajata,
Kunnollista kukkujata,
Potkin poikki vanteheni
Ulos pohjani poratan.

Näin tuli Pohjolan Emännälle kiire kutsua häävieraita. Väinämöinen ennen kaikkia oli kutsuttava "lailliseksi laulajaksi". Ahti Lemminkäistä ei kutsuttu, ja miksikä ei, siitä on jo edellisissä kirjoituksissa ollut puhetta. Tällainen on lyhyesti kerrottuna oluen tarina, ja tästä tarinasta käy ilmi, että tässä ei ole kysymys tavallisesta oluesta.

Tässä on neljä elementtiä: Maa — ohra, Ilma — humala, Vesi ja Tuli. Niiden olemuksesta syntyy olut siten, että Osmotar ja Kalevatar sitä valmistavat, so. eläimen (Osmon) ja hengen (Kalevan) yhteistoiminnasta syntyy elämän voima (olut). Oluen punakeltainen väri on juuri elämänvoiman, praanan, väri. Mutta mitenkä saadaan olut käymään, nousemaan ylöspäin, että siitä tulisi todella hääjuoma? Sillä ilman hiivaa se oli vain tavallista eläimellistä voimaa (orava, näätä ja karhu). Mehiläinen tuli ja sai muutoksen aikaan, mehiläinen meni kolmen meren taa. Tämä on merkille pantava kohta. Mehiläinen menee kolmen salin, kolmen meren, kolminaismaailman taakse, ja mehiläinen on jumalallinen monadi, Jumalan lähettiläs, neitsyt, joka nukahti ja hukkui kolminaismaailman mereen. Koska tässä on kysymyksessä ihmisen persoonallisen elämän elonneste ja tämän persoonallisuuden kolminaismaailman voittaminen, Pohjolan tyttären valloittaminen, aineen ammottavan kuilun ylitse meneminen, niin siitä vie ihmisen persoonallisen elämän avulla elonvoima todellisen itsen luokse, sinne yli kolmen meren. Olkoon tässä sivumennen mainittu, että kun Lemminkäinen lihaantui uudelleen, kun hänen äitinsä virvoitteli häntä eloon, niin silloinkin tarvittiin mehiläinen, ja silloin se lensi hakemaan voiteita, päivän, kuun ja tähtien ohitse yhdeksännen taivaan päälle, Jumalan luo:

Lenti luojan kellarihin,
Kamarihin kaikkivallan.
Toi sieltä niitä voitehia,
Joilla ennen luoja loitsi,
Puheli puhas jumala,
Voiti luoja lapsijansa
Pahan vallan vammaksissa.

Mehiläinen on se kuolematon tajunta, joka on ihmisessä. Tätä mehiläistä tarvitaan, jotta ihmisen elonneste saadaan pyrkimään Isän Jumalan puoleen.

Mitä käytännöllistä opetusta saa totuuden etsijä tästä oluen tarinasta? Sillä mitä auttaa meitä, että luemme ja tutkimme näitä viisaita opetuksia, jos niiden antamat hyvät neuvot jäävät kuolleeksi joutumatta elämän kouluissa elävöittäväksi voimaksi? Ei auta paljoakaan.

Toista on jos alamme toteuttaa elämässä ja seurata oppia, jota esim. tässä meille Kalevala niin ihmeellisen selvästi joskin tavallaan salatusti meille kertoo.

Me ihmiset, jotka olemme lähteneet tai aiomme lähteä hinnalla millä hyvänsä etsimään totuutta ja salaisia tieteitä ja alamme elää kieltäytyvää, pidättyväistä elämää, me itse asiassa olemme hyljänneet sen yhteistyön, jota Osmotar ja Kalevatar tekivät, sen työn, jossa kaikki menee luonnollista latua, so. me olemme hyljänneet ns. lavean tien, sillä meissä asuva mehiläinen, omantunnon ääni, Jumalan lähettiläs, on saanut elon voiman meissä käymään ylöspäin.

Miten se tapahtuu? Tamminen tynnyri, ihmisen ruumis, Pyhän Hengen temppeli tulee ikään kuin suljettua siten, että elonvoima ei pääse vertaamaan alas luonnolliseen luomistyöhön, vaan sitä aletaan valmistaa hääjuomaksi. Kun ihminen alkaa elää tätä kieltäymyksen elämää, silloin kertoo Kalevala oluen kaipaavan juojaansa.

Olut tykki tynnyrissä,
Kalja keikku kellarissa.

Sydän sykkii silloin voimakkaasti, elämä näyttää menevän aivan hullusti. Tuntuu ihan kuin tulisi turmio, aivan kuin ruumis hajoaisi. Jos ei tule oluen juojaa, "kunnollista kukkujata", niin

Potkin poikki vanteheni,
Ulos pohjan porotan.

Mutta sitten alkavat asiat vähitellen selvitä, sillä meillä ihmislapsilla on tuo oma »laillinen laulaja Väinämöinen», joka tulee avuksi, häävieraaksi.

Mitä näet tapahtuu, kun ihmisen elonvoima alkaa pursuta hänen ruumiissaan, kun hän katsoo tähän oluttuoppiinsa, pikariin, ehtoolliskalkkiin eli Pyhän Graalin maljaan, kuten sitä myös nimitetään? Tämä oluttuoppi on ihmisen ruumis. Kun salatieteilijän silmä katsoo omiin käyttövälineisiinsä, hän huomaa, että tuossa elonvoimassa uiskentelee kaikenlaisia iljettäviä eläimiä, eläimelliset voimat siellä luikertelevat. Koska olemme saaneet ravintoa kaikenlaisista eläimellisistä aineista ja rikkoneet elämän kuluessa paljon lakia vastaan, niin nämä kaikki on sovitettava.

Niinpä sanotaankin Lemminkäiselle:

Tokko lie sinussa miestä,
Juojaa tämän olosen
Tämän kannun kaatajata,

jossa oli, kuten Kalevala kertoo, toukkia, käärmeitä ja sisiliskoja joka puolella.

Lemminkäinen onki pois madot ja joi oluen onneksensa. Meidän tehtävämme on perata sydämemme, että viini meissä puhdistuisi, jotta voisimme sen juoda onneksemme. Miten se tapahtuu? Siten ja ainoastaan siten, että alamme jakaa tätä elonnestettä apua tarvitseville, kärsiville ihmisveljille, sillä se on meissä lainatavaraa, jonka Isä Jumala mehiläisen kautta on meihin istuttanut. Ja aina Isä tulee vuodattamaan sitä puhdasta voidetta, jolla Puhdas Jumala lapsiansa voitelee pahan vallan vammoista.

Kun näin teemme, silloin kukat, ruusut aukeavat mehiläiselle, so. käsityskykymme ja tajuntamme silmälle avautuu yhä uusia ja uusia Jumalan viisauden salaisuuksia.

Silloin voimme sanoa oluesta, kuten Kalevala sanoo:

Hyvä juoma hurskahille,
Pani naiset naurusuulle,
Miehet mielelle hyvälle,
Hurskahat iloitsemahan,
Hullut huppeloitsemahan".

Saarelainen

Ruusu-Risti — lokakuu 1926

---

 

Etusivu

Teosofia