A. Taju

SUOMEN HEIMON MUINAISUUS JA KALEVALA

Ken yrittää lähteä tutkimaan ja selostamaan Suomen heimon menneisyyttä muinaisuuden hämärässä, ottaa vaikean tehtävän. Tämä historia on hyvin hämärä. Ei ole suomalaisia vanhoja historioita eikä aikakirjoja, jotka kertoivat heimomme menneistä vaiheista. Kalevalan runojen sankarit ja niiden sepittäjät, muinoin niin kuuluisat suomalaiset noidat ja tietäjät, ovat vieneet salaisuutensa haudan poveen. Vaienneet ovat urhoollisten varjaagien kerran niin kuuluisat sotaiset urhot. Aikojen tomu on peittänyt hurjien hunnien hevosten kavioiden jäljet. Ihmetellen katsoo nykypolvi Skandinavian jättiläishautoja, joita muinaiset tarut Suomen heimon haudoiksi kertovat. Luonto on sulkenut ovet jälkeensä, se on vetänyt vuosituhansien hunnun Suomen heimon inhimillisen kamppailun yli.

Mutta vaikka luonto sulkee ovet jälkeensä, se myöskin antaa pelottomille tutkijoille avaimet, yhden tai useampia, se riippuu asianomaisen tutkijan katseen laajuudesta ja näön terävyydestä. Tieteet: historia, Kalevalan vertaileva runotutkimus, arkeologia, kansojen muinaistarut, kieli- ja rotututkimus sekä eräät muut tieteenhaarat ovat tuoneet ja tuovat jatkuvasti esiin aineistoa, joka hiljaa mutta varmasti luo valoa Suomen heimon menneisyyden hämärään.

Suomenkielinen, esi-isiemme muinaista historiaa koskeva kirjallisuus on hämmästyttävän niukka huolimatta siitä, että antiikin samoin kuin myöhäisimpienkin vuosisatojen historioitsijat ym. tutkijat ovat kosketelleet alaa niin paljon, että siitä syntyisi ainakin yksi hyvin laaja teos, mahdollisesti useampiakin. Nämä teokset kertovat hyvin ristiriitaisesta esi-isiemme menneistä vaiheista. On kumminkin eri maiden tutkijoiden joukossa historioitsijoita, rotu- ym. tieteen alojen miehiä, jotka ovat päässeet melkein yhtenäiseen näkemykseen. He kirjoittavat teoksissaan, että Suomen suku esihistoriallisina aikoina, muinoisen mahtavuutensa päivinä, oli suuri kansa, jonka asuma-alue käsitti suuren osan Pohjois-, Keski- ja Itä-Eurooppaa, osa asui Aasian alueilla. Tämän omanneet huomataankin tavallista lahjakkaammiksi, useimmin eri tieteenhaarojen uraauurtaviksi tiedemiehiksi.

Enemmistöllä on vastakkaiset mielipiteet. Lehdissämme näkee usein väitettävän, että sivistyksemme on niin nuori, että sillä ei ole mitään vanhoja kulttuuriperinteitä ja että kun suomalaiset joutuvat kosketukseen eri maiden kulttuuripiirien kanssa, täytyy hävetä kulttuurimme nuoruutta. Kansaamme väitetään meillä hyvin takapajuiseksi Euroopan "vanhojen" sivistyskansojen rinnalla.

Nämä väitteet eivät ole saaneet kannatusta monien sellaisten ajattelevien yksilöiden taholta, jotka ovat kyenneet näkemään pintaa syvemmälle. Jokainen, joka on perehtynyt elämän vakaviin kysymyksiin syvemmin kuin mitä uskontomme ja tieteemme opettavat, tietää, että kansassamme on paljon yksilöitä, joille useat elämän ja kuoleman arvoitukset eivät ole aivan outoja. Kirjoituksemme myöhäisemmässä vaiheessa tarkastelemme, mitenkä suomensukuiset heimot Pohjois-Venäjällä ja Siperiassa omaavat paljon muinaista viisautta näistä asioista. Se on vanhaa perintöä kalevalaisesta viisaudesta, joka on säilynyt korpien kätköissä. Suomalaiset ovat vanhaa tietäjäkansaa. Siitä kertovat muinais-slaavilaiset ja muinais-Skandinavian kansantarut. Siitä kertovat useat muinaistutkijat, historioitsijat, kotimaiset ja ulkomaiset. Myöskin runonkerääjämme ovat paljon tallettaneet aineistoa menneistä tietäjistämme, joiden loitsutaitoon, parantamiskykyyn ja sananmahtiin tosin aina on enempi tai vähempi sekaantunut noituutta, mutta se osoittaa luonnon salaisten voimien hallintaa. Salatiede on julkisesti opettanut jo kohta sata vuotta, että suomalaiset ovat yksi maailman vanhimmista sivistyskansoista. Suomenkielistä vanhaa kirjallisuutta ei ole, kuten jo mainittiin, mutta jonakin päivänä muinaishistoria ehkä saattaa todistaa, että eräs historiantakaisten aikojen yöhön hukkunut heimo, jota eräät kansainvälistä kuuluisuutta saavuttaneet tutkijat mainitsevat suomensukuiseksi, kehitti riimukirjoituksen ja jätti sen perinnöksi muille kansoille.


1 Artikkeli julkaistu v. 1959 – toim. huom.


Helsingin Sanomat kertoo toimitusjohtaja Heikki Reenpään lausuneen Otavan täyttäessä 60 vuotta mm.: "Suomalainen kulttuuri on vielä nuorta, mutta ei missään Skandinavian maassa näe työläis- ja talonpoikaiskodeissa sellaisia kirjastoja kuin meikäläisissä. Toisilla pohjoismaisilla kansoilla on muita hyviä ominaisuuksia: parempi organisaatiokyky ja teknillinen taito, mutta niin intensiivistä pyrkimystä sivistykseen kuin meillä ei tapaa missään muualla. — Sittenkin meillä pohjimmaltaan yhä kunnioitetaan henkisiä arvoja — se on kansamme kokeman kovan koulun opetuksia." Lausunto osoittaa erittäin hyvää arvostelukykyä, mutta ajattelija ehkä huomauttaisi: "Nuoren kulttuurin omaava kansa on myöskin aina nuori, ja miten siis nuori kansa osaisi hankkia sellaisia kirjastoja sekä omaisi sellaisen intensiivisen pyrkimyksen sivistykseen, jota ei tapaa missään muualla?" Vain hyvin vanhalla kansalla voi olla tällaisia ominaisuuksia, sillä ne ovat tavattoman pitkäaikaisen kehityksen tulos.

Järkevä yksilö huomaa helposti, että on täytynyt joskus muinaisuudessa olla olemassa huomattava suomalainen kulttuuri, sillä Kalevala ja muut runomme, sananlaskut, sadut ja arvoitukset muodostavat harvinaisen kansanaarteiston. Kansalliseepoksemme Kalevala on niin mahtava teos, että se voidaan asettaa maailman kuuluisimpien mytologisten teosten rinnalle, joista mainittakoon esihelleeniseltä ajalta Ilias ja Odysseia, muinaissumerilainen Gilgamesh, intialainen Mahabharata ja Ramayana, varhaisegyptiläinen Kuolleitten Kirja, muinaisskandinavian Edda ja muinaisen Guatemalan Popol Vuh. Kalevala onkin niin tunnettu ja tunnustettu teos, että mytologian tutkijat kaikissa maissa ottavat tutkimuksissaan huomioon myös Kalevalan mytologian.

Jo Elias Lönnrot sanoi, että Kalevalan runot ovat voineet syntyä vain korkean kulttuurin vallitessa. Hän arveli niiden syntyneen permalaisen sivistyksen aikana, joka alkoi ennen v. 1000 jKr. Muinaisen Perman alue käsitti Vienanmeren itäosan ja siitä kaakkoon olevan alueen Keski-Uralille. Kun Venäjän taitavat varjaagihallitsijat kukistivat suomalaiset heimot yhden toisensa jälkeen, niin Perman linnoitettu kaupunki piti vielä puoliaan monta vuosisataa. Venäläiset luostarikronikat kertovat, että v. 1472 Moskovan suuriruhtinas Feodor Pestrij hyökkäsi Permaan ja valloitti sen. Permalainen korkea kulttuuri vaikutti silti vielä pitkän aikaa. Prof. J. J. Mikkola kertoo kirjassaan "Lännen ja Idän Rajoilta" seuraavaa: "Niinpä kertoo Tanskan palveluksessa ollut Simon v. Salingen 1500-luvun loppupuolella, että hän matkustaessaan Karjalassa 1566-68 tapasi Kantalahden luostarissa karjalaisen filosofin Feodor Zidenovan, joka oli karjalan kielellä laatinut Karjalan ja Lapin historian sekä kääntänyt Raamatun." Myöskin patriarkka Nikon yritti puhdistaa ortodoksista uskontoa. Mainittu kirja kertoo edelleen, että innokkaimmat eivät hyväksyneet Nikonin mielipiteitä, vaan perustivat oman luostarin Uikujoelle, josta kehittyi kukoistava taloudellinen keskus.

Mutta Kalevalan kuolemattomat runot eivät ole syntyneet Perman kulttuurin aikana, vaan paljon varhaisemmin, josta myöhemmin. Permalainen kulttuuri oli siksi lyhytaikainen, vain muutamia vuosisatoja, että ei voida olettaa niiden syntyneen niin lyhyessä ajassa. Tuollainen mestariteos vaatii kypsyäkseen ja valmistuakseen vielä korkeamman ja pitempiaikaisen kulttuurin, kuin mitä oli permalainen.

Ennen kuin lähdemme seuraamaan tieteiden antamaa todistusaineistoa, mainittakoon eräästä seikasta. Kuten mainittiin, esi-isiemme historia on hyvin hämärä, ja olisi melkein toivotonta lähteä sitä käsittelemään, ellei salatiede olisi hiukan valaissut eräitä unhoituksen yöhön vaipuneita seikkoja. Salatiede on antanut arvokkaita viittauksia Suomen heimon, niin kuin monen muunkin heimon, kehitystä johtavista periaatteista, selostanut rotujen historiaa miljoonien vuosien takaisilta ajoilta. Se on myöskin käsitellyt arjalaisen eli valkoisen rodun syntyä ja kehitystä. Nämä viittaukset ovat vakaville tutkijoille tavattoman suuriarvoisia siitäkin huolimatta, että asioita ei yleensä selosteta kokonaan, vaan yksityisseikat ja lopulliset johtopäätökset jätetään kunkin alan yksityisten tutkijoiden selvitettäviksi.

Suomen heimon muinaisesta mahtavuudesta kertovat ulkomaiset tutkijat. Mutta jo viime vuosisadan puolivälissä oli suomalaisiakin tiedemiehiä, jotka katselivat asioita niin laajasta näkökulmasta ja tunkeutuivat niin syvälle heimomme menneisyyteen, että nykypolvi ei ole jaksanut nostaa katsettaan niin korkealle. He olivat tiedemiehiä sanan täydessä merkityksessä.

Eräs historiantutkimuksemme jättiläishahmo nousee korkeammalle kaikkia muita tuona aikana. Hän kohoaa korkealle kuin kondorikotka laajakatseisen näön terävyydessä ja järkiperäisten johtopäätösten teossa. Tämä mies oli Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, aikalaistensa pilkkaa pelkäämätön.

Professori Yrjö-Koskinen kirjassaan "Tiedot Suomen suvun muinaisuudesta", painettu v. 1862, pitää todennäköisenä, että kaukaisessa muinaisuudessa, ennen historiallista aikaa ja ennen kuin arjalainen rotu oli Aasiasta liikkeelle lähtenyt, kuten hän kertoo, suomalainen kantakansa oli suuri, mahtava kansa, joka asutti Kaspianmerestä Himalajaan ja siitä Pohjoiseen Jäämereen olevaa laajaa aluetta. Toinen haara jäi hallitsemaan näitä alueita ja kutsuttiin turanilaiseksi, kun taas toinen osa tätä kansaa (suomalais-ugrilaiset) kääntyi länteen, levittäytyen Euroopan alueelle paljon aikaisemmin nykyisiä Euroopan kansoja.

Tämä suuri ja mahtava Turanin kansa on Iranin muinaistaruissa mainittu Tuirjan heimoksi. (Todennäköisesti sama, mitä Kalevalassa on kutsuttu Turjan kansaksi.) Lemminkäisen äiti kieltää poikaansa Pohjolaan menemästä sanoen:

Etkä taida kieltä Turjan,
maha et lausua lapiksi.

Elias Lönnrot arveli, että siinä ei tarkoiteta kieltä, vaan kuuluisaa Lapin loitsutaitoa. Ilmarisen ja Pohjolan tyttären häihin oli kutsuttu väkeä myös

Lapin laajoilta periltä,
Turjan maasta mahtavasta.

Edelleen Yrjö-Koskinen kertoo: "Persian kuningasten kalliokirjoissa, jotka ulottuvat vuoteen 500 eKr., tapaamme kolme kieltä. Ylin on Persian, alin assyrialaisten ja keskimmäinen kieli jonkin vanhemman, tuntemattoman kansan, jota tutkijat sanovat turanilaiseksi ja muutamat vielä tarkemmin suomensukuiseksi. Tämä muinainen kansa omasi korkean sivistyksen, kehitti nuolenpääkirjoituksen ja jätti sen perinnöksi Kaksoisvirran maan kansoille."

Nyt tiede kutsuu tätä muinaisuuden salaperäistä kansaa sumerilaiseksi. Kaksoisvirran maan rauniokummuista löydetyt patsaskirjoitukset ja savitaulukirjastot kertovat sumerilaisten korkeasta kulttuurista, jota kansainvälistä kuuluisuutta saavuttaneet tutkijat Rawlinson, Norris, Oppert ja de Saulcy pitivät suomensukuisena. Sumerin riimu- eli nuolenpääkirjoitus oli hyvin merkillistä siinä suhteessa, että yksi merkki tarkoitti kirjainta, tavua tai lausetta. Se muistutti eräitä muinaisuuden vertauskuvallisia kirjoitustapoja, sillä yksi ainoa merkki saattoi ilmaista kokonaista aatetta. Esim. vanhassa hepreankielen kirjoituksessa ei ollut ääntiöitä, oli vain kerakkeet. Riippui sitten lukijan kyvyistä, miten paljon hän sai irti esim. pyhistä teksteistä. Se ainakin opetti ajattelemaan.

Tämän harvinaisen korkean kehitysasteen saavuttaneen kansan jättämät savitaulut kertovat mm. sen muinaisista kuningasdynastioista sekä ennen vedenpaisumusta että sen jälkeen. Näiden dynastioiden hallitusaikojen vuosiluvut ulottuvat niin etäälle muinaisuuteen, että ne ovat panneet tutkijoiden päät aivan pyörälle. Tästä myöhemmin.

A. M. Tallgren: Suomen Historia, I osa, kertoo: "Olipa Yrjö-Koskinen kerännyt yhteen kaikki vanhimpiin historiallisten lähteiden tiedot, jotka voisivat valaista koko Suomen suvunkin muinaisuutta."

Hän todellakin tutki kiinalaiset, persialaiset, arabialaiset ja monen muun kansan historialliset, arkeologian ja kansantaruston lähteet ja Euroopan eri kansojen tutkijoiden laajan aineiston. Näitä hänen tutkimuksiaan ei ole käytetty. Ei ole löytynyt Yrjö-Koskisen työn jatkajaa. Suomen tutkijat ovat jo melkein unohtaneet nerokkaan tiedemiehen, joka kohosi aikansa johtavaksi hahmoksi historiantutkimuksessamme. Vasta tulevat sukupolvet ehkä ymmärtävät antaa täyden arvon hänen suurelle näkemykselleen.

Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään mm. erään ulkomaisen tiedemiehen näkemyksiä Suomen suvun muinaisesta suuruudesta, miehen, joka germaanisen rodun alkuperää ja vaiheita tutkiessaan löysi sitä vanhemman kansan, suomalaiset. Tämän professorin terävä katse suomalaisen rodun muinaisuuteen, erikoisesti Euroopassa, ulottui vielä pitemmälle kuin tieteellisen historian antama aineisto.

elonpyörä — n:o 1, 1959


SUOMEN HEIMON MUINAISUUS II

Suomussalmen harvinaiset muinaislöydöt kertovat kivikauden aikuisesta kansasta.

Mikä oli tämä muinainen kansa?

Kainuun Suomussalmella on tehty muutamana viime kesänä vanhoja esinelöytöjä. Arkeologian ylioppilaat Matti Huurre ja Irmeli Ojamaa, apunaan 10 miestä, ovat erityisesti tänä kesänä [v. 1959] kaivaneet vanhan asutuksen jättämiä koruja, nuolia, talttoja, keramiikkaesineitä ym. Joukossa on ollut meripihkakoruja, "jotka ovat harvinaisia, kalliita ja osoittavat näiden kivikauden asukkaiden olleen rikasta väkeä". Näin kertoivat löytäjät. Yo. Huurre on arvioinut esineiden olevan n. vuosilta 1500–2000 eKr. Hän kiersi Kiantajärven jo aikaisemmin ja kertoo löytäneensä 40 kivikautista asuinpaikkaa.

Mikä oli siis tämä muinainen ja rikas kivikauden aikainen kansa? Historiat kertovat, että suomalaiset esi-isämme tulivat tähän rakkaaseen isänmaahamme noin v. 500 jKr. ja että täällä sitä ennen asui lappalaisia. Lappalaisten muinaisuuteen ei tämän alueen asutus viittaa, vaan sen täytyi olla jotakin muuta esihistoriallista kansaa.

Eräät historioitsijat ja Skandinavian muinaisrunous tietävät kertoa Kainuun kansasta ja sen muinaisista kuninkaista. Hämärimpiä lehtiä Suomen heimon muinaisuudessa on Kainuun kansan historia. Kuinka pitkälle se ulottuu menneisyyden hämärään, siitä tuskin kenelläkään lienee edes aavistustakaan, ja kuitenkin se näyttää ulottuvan kauas historiallisen ajan tuolle puolen.

Roomalainen historioitsija Tacitus ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla ja monet muut historioitsijat sen jälkeen samaten kuin Skandinavian muinaisrunous tietävät kertoa Qvenlandista, naistenmaasta, jota naiset hallitsivat ja jolla oli kuningatar kansan ylimpänä määrääjänä. Mutta lähteet mainitsevat myöskin jättiläisten eli jotunien, hittojen ja hiisien valtion. Ne kertovat niin ikään kainulaisista kuninkaista, joilla oli sangen kunnioitettava sotaväki ja huomattava laivasto. Näiden kuninkaiden sanotaan käyneen sotia Norjan, Ruotsin ja Tanskan kuninkaita vastaan. Myös mainitaan naishallitsijoiden osanneen soturien taidon. Prof. Yrjö Koskinen, joka tieteellisten ansioittensa vuoksi aateloitiin, mainitsee Ruotsin kuninkaasta Edmund Vanhasta, jonka kerrotaan lähettäneen ainoan poikansa v. 1052 jälkeen tätä maata valloittamaan, mutta että Kvenlandin naiset myrkyttämällä lähteet tappoivat hänet ja koko hänen sotajoukkonsa. Arvossapidetty tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus kertoo, että permalaisilla jo kauan ennen Kristuksen syntymää oli omia kuninkaita, joista hän mainitsee Cuson ja että tanskalaiset kuninkaat kävivät sotia permalaisia vastaan. Berliinin yliopiston professori Friedrich Ruchs ja A. I. Arvidsson1 kertovat: "Vanhat historialliset sadut eivät todista, että sodat, joita käydään vieraan heimon kanssa, olisivat suomalaisia vastaan käytyjä, koska nimet ovat ruotsalaisia. Mutta Orvar-Oddin saduissa kerrotaan, että kun Odd kävi vanhassa Bjärman maassa, nämä puhuivat kieltä, jota Odd ja hänen seuralaisensa ymmärsivät yhtä vähän kuin linnun viserrystä."


1 Prof. Friedrich Ruchs kirjoitti "Finland und Ihre Einwohner", A. I. Arvidsson käänsi kirjan ja julkaisi ensimmäisen painoksen v. 1815 ja toisen painoksen täydennettynä v. 1827 nimellä "Finland och dess Invänare". (Suomi ja sen asukkaat.)


Eräät historioitsijat käyttävät nimeä Kvenland ja toiset nimeä Bjärmaland eli Perma. Suomalainen historiantutkimus pitää Suur-Perman vaikutuksen alkamishetkenä vuosia 600-800 eKr. Mentäessä ajanlaskumme tuolle puolen, voi ehkä puhua jo muinaisesta Kainuusta. Perman alue ulottui, kuten viime numerossa kerrottiin, Vienanmerestä kaakkoon, mahdollisesti aina Keski-Uralille asti. Kainulaisten vaikutus ennen permalaisia näyttää olleen suuntautunut länteen, mahdollisesti Pohjanlahden rannikolle. Venäjän luostarikronikat kertovat suomalaisten heimojen muodostaman Suur-Perman hallinneen 16 eri kansaa.

Alussa mainittujen löytöjen johdosta on syytä vielä hetkeksi palata Suur-Perman vaiheisiin. Silloin liikumme myöskin historiallisesti varmalla maaperällä. Permalaiset olivat hyvin kuuluisaa kauppakansaa, jotka vaihtoivat turkiksia ym. pohjoisen seudun tuotteita etelän tavaroihin. He kävivät kauppaa myöskin Itämeren kansojen kanssa ja hallitsivat Venäjän pitkiä jokireittejä sekä kantoivat niistä veroa. Heidän laivastonsa liikkuivat myöskin Vienanmeren ja Pohjois-Jäämeren vesillä ja tiedot kertovat heidän taistelleen myös norjalaista laivastoa vastaan Novgorodista tulleen käskyn johdosta. Siperiassa ja Uralilla nimitettiin heidän kulta- ja hopeakaivoksiaan tschuudilaisiksi (venäläisten suomalaisille antama nimitys). Suomalaiset olivat niin taitavia seppiä, että muinoin kerrotaan eläneen seppä Volundin, joka oli niin taitava takoja, että Saksassa, Ranskassa ja Englannissa tiedettiin hänen olleen suomalaisen. Perman rikkauksista kertoo Sturlaugin satu:2 "Dvinajoen varrella oli temppeli peitetty kalliista puusta valmistetuilla taideteoksilla, mutta seinät olivat kullasta ja koristetut jalokivillä sekä näyttivät hyvin komeilta ja loistavilta, niin että koko maa heijasti sitä temppelin ympärillä. Sisällä oli eräs hopeoitu kuva, jonka päällä oli valtava puhvelin sarvi loistaen kuin kulta ja sarvi oli täytetty myrkyllä, 13 noitavaimoa vartioi temppeliä."3 Mutta katselkaamme, mitä tiedemiehet kertovat Skandinavian muinaisesta asutuksesta.


2 Nämä eivät ole tavallisia satuja, vaikka skandinaavit ovat tottuneet niitä nimittämään saduiksi (sagor) , vaan ne ovat historiallisia kertomuksia ja mytologisia eli jumalaistaruja.

3 J. W. C. Finnarne i Bjarmaland, Joukahainen 1864.


"Niin tulemme suureen suomalaisuuden esitaistelijaan tiedemiespiireissä, salaneuvos ja professori Gustaf Kossinnaan (synt. 1858). Hän on Saksan museoelämän uudistaja, germaanisen rotututkimuksen perustaja ja esimies, Berliinin yliopiston professori, jota Saksan muinaistieteellinen tutkimus, lainatessaan hänen lausuntojaan, kunnioittaa "mestarin" nimellä. Hänen tutkimustyönsä onkin aivan ainutlaatuinen, ja hän on uhrannut elämästään 50 vuotta vain germaanilaisten alkuperän sekä varhaisimman historian tutkimiselle". Näin kirjoittaa innokas harrastelijatutkija Ilmari Virkkala.4


4 Ilmari Virkkala "Suomalaiset — Pohjoismaiden vanhin kulttuurikansa", 1930.


Professori Kossinnaa voi täydellä syyllä pitää "suomalaisuuden esitaistelijana tiedemiespiireissä", sillä hän antoi niin lujan sysäyksen Suomen heimon muinaisuuden tutkimiselle, että muinaistutkijat Saksassa ja Itävallassa ovat viimeiset vuosikymmenet olleet ja ovat vieläkin hyvin kiinnostuneita esim. Sumerin muinaisen kansan historiasta. (Viime numerossa kerrottiin, että suomalaisen historiantutkimuksen jättiläishahmo Yrjö Koskinen samoin kuin eräät kansainvälisen kuuluisuuden saavuttaneet miehet, Rawlinson, Norris, Oppert ja de Saulcy, pitivät esihistoriallista Sumerin kansaa Suomen heimona. Samassa kirjoituksessa käsiteltiin Kalevalassa kerrotun mahtavan Turjan kansan arvoitusta). Prof. Kossinna perustamassaan tieteellisessä sarjajulkaisussaan "Mannus" koskettelee paljon heimomme vanhaa historiaa. Tutkiessaan germaanien alkuperää hän löytää germaaneja ja slaaveja varhaisemman kansan, jota hän nimittää sanalla "Urfinnen", alkusuomalaiset. Hän selostaa, että Pohjois- ja Keski-Skandinavian alkuperäinen asutus oli suomalaista samoin kuin itä-Saksankin. (Mainittakoon, että egyptiläinen tähtitieteilijä ja maantieteilijä Ptolemaios toiselta vuosisadalta olevassa maantieteen kartassaan on merkinnyt suomalaisen valtakunnan alisen Veikselin varrelle). Kirjassaan "Das Indogermanische Urvolk", Leipzig 1921 (indogermaaninen alkukansa) hän selostaa, että Skandinaviasta suomalaiset levittäytyivät Ahvenanmaalle, Suomeen ja työnsivät siirtokuntia Venäjälle. Sumerilaiset olivat hänen käsityksensä mukaan suomalaisia ja germaaneja sekaantuneena. Siihen mielipiteeseensä, että suomalaiset olisivat tulleet Suomeen lännestä, hän oli tullut huolellisesti vertaamalla arkeologisia löytöjä, aseita, tarvekaluja ym., ja hän sanoo, että Itä-Ruotsin ja Itä-Suomen kampakeramiikkalöydöt osoittavat yhtenäisyyttä. "Ja lopuksi löydämme vielä jääkauden aikaisen esi-suomalaisen Glonetsin guvernementista, Laatokan rannalta", hän huomauttaa. Kossinna pitää muinaisia suomalaisia hyvin sivistyneinä, ja he opettivat kaikkialla germaaneja, missä joutuivat heidän kanssaan kosketukseen. Hän kertoo viimeksi mainitussa kirjassaan: "...lännen suomalaiset yksin avasivat skandinavis-germaanisen kulttuurivirran".

Nämä Kossinnan väitteet olivat silloin tavattoman hämmästyttäviä ja ovat vielä nytkin. Muutamat rohkeimmat historioitsijamme ovat uskaltaneet esittää ajatuksen, että Suomessa jo jääkauden aikana olisi asunut ihmisiä. Mutta keitä he olivat, siihen ei tiede ole vielä vastannut. Yrjö-Koskinen lienee aavistanut tavattoman paljon, koska hän sanoo: "On arveltu, että kainuulaiset olivat Karjalan haaraa, luultavammin jäännöstä jotunien eli hiisien muinaiskansasta... käypi tehdä se johtopäätös, että koko Eurooppa on ennen arjalaisten tuloa ollut jonkun turanilaisen alkuväestön hallussa". (Hänen arvelunsa mukaan suomalais-ugrilaiset kansat, johon varsinaiset suomalaisetkin kuuluvat, olivat olleet osa suuresta turanilaisesta rodusta).

Skandinavian arkeologit selostavat5, että Skandinaviassa asui muinaisina aikoina yksinkertainen metsästäjä- ja kalastajakansa, joka oli näiden alueiden ensimmäinen asukas. Kossinna luultavasti erehtyi pitäessään näitä suomalaisina. Ruotsalainen historioitsija Otto Sjögren kertoo: "Lappalaiset kertovat, että heillä muinaisina aikoina oli hallussaan Skandinavien puolisaari tai ainakin suurin osa siitä, mutta heidät tunki pois, osaksi valtava jättiläiskansa (luultavasti turanilainen), osaksi pienempikasvuinen, mutta viisaampi ja viekkaampi (luultavasti germaanit) uutisasukaskansa etelästä päin."


5 Prof. Otto Rudbeck Stenäldershavets Nivåförändringar och Nordens Älsta Bebykkelse. (Kivikauden meren pintamuutoksia ja Pohjolan vanhin asutus)


Professori Kossinnan tarkka silmä näki Skandinaviassa suomalaisia paljon ennen ajanlaskumme alkua. Jos tämä osoittautuu todeksi, lienevät ne olleet turanilaisia. Kysymys on avoin, mutta joka tapauksessa kannattaa tulevan historiantutkimuksemme ottaa tarkoin huomioon hänen kirjoissaan esittämänsä yksityiskohdat. Toivottavasti alussa mainitut arkeologiset löydöt tuovat lisävalaistusta asiaan.

Seuraava kirjoitus käsittelee Englantilaisia vanhimpia aikakirjoja, jotka kertovat, että Euroopassa 300- ja 400-luvuilla oli suomalaisia valta-kuntia, joita hallitsivat mahtavat suomalaiset kuninkaat.

Elonpyörä — n:o 2, 1959


SUOMEN HEIMON MUINAISUUS III

Tässä artikkelisarjassa on yritetty vetää edes jonkinlaisia suuntaviivoja Suomen, kerran niin suuren suvun, menneisiin vaiheisiin hämärinä esihistoriallisina ja historiantakaisina aikoina. Yritys kartoittaa aluetta, josta tutkimus on esittänyt vain hajanaisia ja usein hyvinkin vastakkaisia arveluita sekä löytää heimomme vuosituhansien tomuun jättämät jäljet ja tuoda ne maisen katseen ulottuville. Virheitä voi luonnollisesti sattua, mutta tulevat tutkijat oikaiskoot ne todistusaineiston lisääntyessä, onhan arkeologinen ja mytologinen (jumalaistarullinen) tutkimus edistynyt suuresti viime vuosina eräissä maissa.

Kahdessa edellisessä artikkelissa selostettiin muinaistutkimuksen eri tieteenhaarojen edustajien painavaa todistusaineistoa siitä, että Suomen suku muinaisina aikoina oli suuri ja mahtava ja sen asumisalueet käsittivät Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopan alueet sekä laajoja alueita Aasiasta ja että eräs muinainen Suomen suvun haara, sumerilaiset, jolla oli hyvin korkea kulttuuri, kehitti nuolenpääkirjoituksen ja jätti sen perinnöksi assyrialaisille ja babylonialaisille. Edellisessä kirjoituksessa tarkasteltiin mm. kahden, tieteessä johtavan, prof. Kossinnan ja Yrjö-Koskisen tutkimusten tuloksia, joiden mukaan Skandinavian muinainen asutus oli suomalaista, ja edellisen mielipiteitä siitä, että suomalaiset olivat skandinaavisen kulttuurin todelliset luojat.

Eri maiden aikakirjat kertovat siitä suuresta opetustehtävästä, jota esi-isämme ovat suorittaneet Euroopan nykyisten kansojen aikaisempien sukupolvien opettamisessa ja sivistämisessä. Mm. Sorbonnen yliopiston prof. A. F. Rambaud Venäjän Historiassaan mainitsee, että suomalaiset heimot Venäjällä olivat muinoin kehittyneimpiä kuin slaavit, jotka omaksuivat suomalaisten uskonnollisia ja mytologisia käsityksiä sekä elämäntapoja. Näin esi-isämme painoivat menneinä aikoina kulttuurinsa lähtemättömästi slaavilaisen, kuten niin monen muunkin kansan mieleen ja tajuntaan.

Yrjö-Koskinen kertoo Suomen Kansan Historiassa seuraavaa: "Sitä vastoin ne finnit, jotka skandinavialaisten tullessa tavattiin Ruotsissa ja Norjassa ja joita Skandinavian saduissa tavallisesti sanotaan jotuneiksi, olivat korkeammalla sivistyksen kannalla, tunsivat nähtävästi sekä raudan takomista että maanviljelyksen elinkeinoa ja olivat olletikin taika-taidostansa suuressa maineessa."

Tanskalainen tri Gudmund Schutte, Skandinavian muinaistarujen ansiokas tutkija, katsoo, että ratkaiseva osuus Skandinavian menneiden kohtaloiden selvittämisessä oli suomalaisilla muinaiskuninkailla. Erikoisesti Pohjois-Norjassa, muinaistutkimuksen mukaan, moni mahtava ylimyssuku oli suomalaisten jotunien jälkeläisiä äidin puolelta, sillä Skandinavian ylimyksien poikien kerrotaan usein solmineen avioliittoja jotuni-sukujen kanssa. Kuvauksista selviää, että Suomessa asui myös tätä samaa jotunien kansaa, joka oli hyvin sotaisaa ja jota vastaan Ruotsin hallitsijat kävivät ankaraa kamppailua. Kuten viime numerossa kerrottiin, jotunit lienevät olleet muinaista Turanin (Turjan) kansaa, joka kaukaisina esi-historiallisina aikoina asutti mm. Skandinavian alueita. Tämän kansan kerrotaan olleen Suomen sukuisen. Varsinaiset suomalais-ugrilaiset heimot lienevät tulleet maahamme vasta ajanlaskumme alun tällä puolella.

Useiden maiden tiedemiehet sekä kansantarut toteavat, että vielä kansainvaellusten jälkeenkin, kun nykyiset Euroopan kansat olivat asettuneet nykyisille asuinsijoillensa, suomalaiset jossakin määrin olivat Skandinavian, Puolan, Alppiseutujen ja Pohjanmerenmaiden todellista ylimystöä.

Suomen suku Englannin vanhimmassa kirjallisuudessa

Vanhat englantilaiset sankarirunoelmat Beowulf ja Widsith kertovat Euroopan oloista varhaishistoriallisena aikana. Encyclopaedia Britannica (englantilainen tietosanakirja) kertoo seuraavaa: "Widsithillä on suuri arkeologinen mielenkiinto. Se luettelee ne kuuluisat kuninkaat, jotka germaaninen perintätieto tuntee. Luettelot on pantu kuljeksivan laulajan, Widsithin, kaukomatkailijan suuhun, joka väittää olleensa monissa heidän hoveissaan ja palkittiin laulujensa vuoksi."

Exterin piispa Leofric, Lounais-Englanissa, lahjoitti tuomiokirkolleen n. v. 1000 vaiheilla kokoelman käsinkirjoitettuja hengellisiä lauluja. Niiden joukossa oli myös Widsith-runo, joka kuvaa 400- ja 500-lukujen valtioita ja oloja Euroopassa. Se luettelee useita kymmeniä kansoja ja niiden hallitsijoita Lapista aina kaukaiseen Intiaan saakka. Saxo, Gudmund Schutte ja eräät muut historioitsijat ovat todenneet useimmat Widsithin luettelemista kansoista ja hallitsijoista historian kanssa yhtäpitäviksi, mutta eräitä kansoja ei ole voitu todeta, sillä on paljon Suomen sukuisiakin kansoja niin, että niiden nimiäkään ei enää tunneta, jotka ovat hukkuneet kansojen mereen. Ins.kom.kapt. R. Dillström kirjassaan Kalevala ja Meri on kääntänyt runon suomeksi. Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja uusia näkemyksiä avaava. Seuraava runo on lainattu mainitusta kirjasta.

Aetla weold Hunum, Eormanrik Gotum,
Becca Baningum, Burgentum Gifica.
Casere weold Creacum ond Caelic Finnum.
Attila hunneja hallitsi / Hermanarik gootteja,
Bikki bainingeja / burgundeja Giuki
Keisari kreikkalaisia hallitsi / ja Kaleva suomalaisia.

Runo jatkuu: (säkeistöjen sijaintia on muutettu).

Vitte svaabeja hallitsi / Vade helsingejä,
Fin Focwalding / friisien heimoa
jne.

Attila, hunnien kuningas on runossa saanut kunniapaikan. Hänet mainitaan ensimmäisenä ennen itägoottilaisvallan perustajaa, Hermanarik'ia. Useat historioitsijat väittävät hunneja Suomen sukuiseksi heimoksi, mm. Yrjö-Koskinen sanoi heitä suomalaisista ja bulgaareista koostuneeksi kansaksi. Kaleva on selvästi omaa heimoamme.

Muinaistiedoistamme päätellen on Kaleva-hallitsijasuku ollut hyvin mahtava ja vanha. Elias Lönnrot kertoo, että häntä pidettiin suomalaisten esi-isänä. Jollekin tämän suvun kuninkaallisista jälkeläisistä on omistettu kokonainen kansalliseepos, Viron Kalevipoeg, (Kalevanpoika). Historioitsijat yleensä puhuvat Kelavasta vain lyhyesti, kuitenkin prof. V. Tarkiaisen kuvaus Suomalaisen Kirjallisuuden Historiassa on hyvin osuva. Hän kertoo seuraavaa: "Itse Kalevaa mainitaan usein 'kuninkaaksi'. Mutta paljoa enemmän kuin hänestä itsestään kerrotaan hänen pojistaan, heidän mainetöistään ja voimannäytteistään suorasanaisissa sekä runomuotoisissa tarinoissa... Kalevan nimi, jota on selitetty milloin 'sankaria' ja 'päällikköä', milloin 'seppää' ja 'jättiläistä' merkitseväksi, ja joka on yhdistetty venäläiseen nimeen Kolyvan (Tallinnan yen. nimenä jo v. 1223), näyttäisi kuuluneen jollekin mahtavalle 'kuninkaalliselle' päällikkösuvulle ja periytyneen sen maineikkaille jäsenille, koska sen ympärille muodostui ja koska siinä säilyi kansantarutraditioiden kunniakehä kautta vuosisatojen." Näin siis runo- ja myyttitutkimus on todentanut Widsithin laulaman suomalaisten kuninkaan, Kalevan, olleen olemassa. Kuka tuo kaukomatkaaja lienee ollutkin, hänellä näyttää olleen tavattoman tarkat tiedot maailman kansoista yleiseen sen aikaiseen tietämykseen verraten.

Fin Focwalding, friisien kuningas, on myöskin mielenkiintoinen suomalaiselle muinaistutkimukselle. Historiat kertovat, että friisit olivat germaaneja, mutta meikäläinen tutkija jää miettimään, miksi germaaneilla olisi ollut suomalainen kuningas. Mutta nyt tulemme taas erämaahan, aivan kartoittamattomalle alueelle. Heimojemme muinaisuus ei ole erikoisemmin kiinnostanut historiantutkijoitamme. On niin helppo vain selostaa, millaisia pakanoita esi-isämme olivat ja mitenkä kristinusko "sivisti" heidät.

Friisien kansa asui entisaikaan Pohjanmeren eteläpuolella, nykyisessä Hollannissa, Preussissa ja Oldenburgissa. Useat tutkijat epäilevät friisejä Suomen heimoksi, mutta asia on tutkittava perinpohjin, ennen kuin asiaa voi pitää edes todennäköisenä. Joka tapauksessa kansantarut viittaavat siihen, että jotunit (muinaiset suomalaiset) olisivat perustaneet Englannin valtakunnan. Irlantilainen muinaistaru kertoo eräästä Irlannin varhaisesta sankarista, jonka nimi oli Finn Gall. Amerikkalaiset prof. D. Rodabaugh ja Agnes McCarthy kertovat kirjassaan Prose and Poetri of England, (Englannin proosa ja runous) seuraavaa: "Noin v. 449 (jKr.) villit laumat Pohjois-Euroopasta hyökkäsivät Englantiin; sitten tulivat Anglo-Saksit yli meren. He murskasivat sivistyksen (Englannissa), joka oli korkeampi kuin heidän omansa. Näistä Anglo-Sakseista muodostuivat englantilaiset." Historia kertoo Brittein saarten asutuksen ennen Anglo-Sakseja olleen kelttiläistä. Kun germaanit tähän aikaan vielä olivat "villejä laumoja", ei ole ihmeellistä, vaikka muinaisjotuneja olisikin eksynyt samaan joukkoon.

Helsingien valtio käsitti Ruotsin itä- ja Suomen länsirannikon. Väestö oli germaanilais-suomalaista sekakansaa. Se oli merivaltio ja oli ennen viikinkejä tunnettu vahvoista laivastoistaan. Melkoisella varmuudella runossa on mainittu muitakin suomalaisia valtioita, mutta kun tutkimus ei ole päässyt niistä yksimielisyyteen, on tähän otettu vain varmimmat tapaukset.

Widsith-runo on joutunut perusteellisen tieteellisen käsittelyn alaiseksi ja kuten aikaisemmin sanottiin, se on todennut runon asiallisuuden. Tutkijaa ihmetyttää se, että meikäläiset historiat melkein kokonaan vaikenevat tästä asiasta.

Mutta Suomen kansa ei enää pitkään aikaan ole jaksanut uskoa ikivanhan kalevalaisen kulttuurin eilis- eikä huomispäivään. Pois ovat menneet suurmiehemme, he, jotka uneksivat Suomen heimon suuresta ja kunniakkaasta menneisyydestä sekä sen kulttuurin nousevasta tulevaisuudesta. Suomen suku ei tutki omaa muinaisuuttaan. Mitä tulevaisuutta voisi olla kansalla, joka ei tunne eikä välitä tuntea menneisyyttään? Se on kuin lahojuurinen puu, jonka ensimmäinen myrskytuuli kiskaisee mukaansa ja pirstoo. Jokaisen kansan kulmakivenä ovat sen menneisyydessä luomat henkiset arvot. Tuijotamme silmämme sokeiksi - kuten meillä sanotaan — "vanhoihin ja korkeisiin" germaanisen rodun kulttuureihin. Mutta eikö historia ja Kalevan runojen hyvin vanhaksi todettu ikä osoita kyllin selvästi päinvastaista? Eivätkö esi-isämme laulaneet Kalevalan kuolemattomista sankareista, puolijumalasta, jo silloin, kun useimmat Euroopan nykyisistä kansoista kulkivat vielä lapsuutensa aamuhämärässä. Eivätkö ne vääjäämättömästi todista, että kulttuurimme on yksi maailman vanhimmista ja ulottuu historiantakaisten aikojen hämärään?

Myöhemmin kertomuksemme vie meidät Kalevalassa kerrotun mahtavan Turjan kansan ja muinaisen sumerilaisen kulttuurin asuinsijoille. Lienee myös syytä tarkastella ihmiskunnan varhaista, miljoonien vuosien takaista historiaa.

Elonpyörä — n:o 1, 1960


SUOMEN HEIMON MUINAISUUS IV

Kun tarkastelee heimomme varhaisvaiheita Venäjällä, tulee sieltä alituisesti esiin sana: varjagit.

Varjageista on eniten kiistelty Venäjän historiassa. Toiset sanovat heitä ruotsalaisiksi ja vähemmistö suomalaisiksi.

Venäjän vanhimman historioitsijan Nestorin kronikka kertoo, että Ilmenjärven slaavit, voimattomina alituisista riidoista naapurikansojen kanssa, päättivät kutsua varjagit avuksensa. Nestori jatkaa: "Etsikäämme", sanoivat he, "ruhtinas, joka meitä hallitsisi ja puhuisi meille oikeutta. Silloin tsuudit, slaavit, krivitsit ja muut yhdistetyt kansat sanoivat Varjagein ruhtinaille: "Meidän maamme on suuri ja siellä on kaikkea kyllältä, mutta sieltä puuttuu järjestystä ja oikeutta. Tulkaat se omistamaan ja hallitsemaan."

Varjagein ruhtinas Rurik ja hänen kaksi veljeänsä Sineus ja Truvor tulivat Itämeren yli perheineen ja sotilaineen. Ensin mainittu, jota kutsuttiin Varjago-Russ-Rurikiksi, otti Novgorodin hallinnan v. 862. Tämä vuosi lasketaan Venäjän valtakunnan perustamisvuodeksi. Muut varjagein ruhtinaista ryhtyivät hallitsemaan laajan Venäjän muita kansoja ja alueita. Eteläisin heidän ruhtinaskuntansa oli Kiova, jossa Askold ja Dir hallitsivat poljaneja.

Sotiminen ja sodankäynti oli varjageilla synnynnäinen taito, mutta sen lisäksi he olivat aikansa kuuluisimpia ja taitavimpia hallitsijoita Venäjän laajoilla alueilla.

Nestorin mukaan slaavilaiset heimot 9. vuosisadalla asuttivat vain n. viidettä osaa Euroopan puoleisesta Venäjästä. Hänen kronikkansa kertoo: "Se käsitti Väinä- ja Ylä-Dnieperjokien (Dneprin), Ilmenjärven (Ilmajärven) ja Dniesterin välin. Kaspian avarasta painanteesta se ei käsittänyt muuta kuin Volgan ja Okan lähteiden seudut." Nestor luettelee vielä ne slaavit, jotka vaelsivat länteen päin, kuten serbit, kroaatit, tsekkiläiset ym. Nestor jatkaa vielä, että "Bulgariassa slaavit perustivat Bulgarian kuninkaan vallan suomalaisten keskelle."1


1 Nk. toista mannerta kutsuttiin hyperborealaiseksi 1. borealaiseksi mantereeksi. Siihen kuului Pohjoisen Jäämeren alueet käsittävä mantere, joka muinaisen tiedon mukaan sitten vajosi mereen. H. P. Blavatskyn "Salainen Oppi" nimittää Pohjois-Siperiaa; ikuiseksi mantereeksi, joka ei milloinkaan ole vajonnut eikä tule vajoamaan mereen. Vanhojen egyptiläisten karttojen mukaan Pohjois-Skandinavia ja Pohjois-Suomi kuuluu tähän "ikuiseen" mantereeseen. Maailman geologit kävivät innolla tutustumassa Geofysikaalisessa kongressissa v. 1960 Tampereen lähellä olevan Aitolahden fossiileihin ja Kuolan niemimaan kallioperään. Näiden molempien he sanoivat olevan maailman vanhimpia. Kuolan kallioperälle he määrittelivät 3,8 miljardin vuoden iän.


Kun katselee suomalaisten kansojen luetteloa Nestorin aikana ja sitä varhaisemmin, kiintyy huomio niihin moniin heimoihimme, jotka ovat kokonaan venäläistyneet. Maineikas historioitsija, ranskalainen professori Alfred Rambaud, joka on myöskin kirjoittanut "Venäjän historian", kertoo, että "nämä kansat ovat nykyisin sinne tänne hajotettuna samoilla seuduilla, joissa ne yhdeksännellä vuosisadalla asuivat yhdessä avarassa jaksossa. Heitä ei ole enää kuin päälle 1,2 milj. henkeä, muut kaikki ovat muuttuneet venäläisiksi. Nämä suomalaiset ja tshuudilaiset (venäläisten Suomen sukuiselle hermoille antama nimitys) näyttävät olleen Venäjän maan todellisia alkuasukkaita. Näiden päälle on perustunut joko tatarilainen taikka venäläinen siirtolaisuus. (kursiivi kirjoittajan).

Antiikin historioitsijat puhuvat paljon skyyttojen heimoista. Herodotos kertoo, että "maata viljelevät skyytat asuivat Dnieperin varrella, luultavasti Ukrainassa, paimentolais-skyytat ulottuivat heistä neljä päivämatkaa itään ja kuninkaalliset skyytat asuivat Asovan meren ympärillä ja olivat hyvin sotaisia".

Skyyttojen alkuperää ja historiaa ei ole pystytty selvittämään. Historiallinen tutkimus tavallisesti selostaa heitä raakalaisheimoiksi, joille hyvin barbaariset elämäntavat olivat ominaiset. Ihmislihan syöntikään ei ollut heillä harvinaista, kertovat historioitsijat. Historiatieteemme käsitys onkin nykyään se, että Suomen heimojen alkuperäinen koti olisi ollut Keski-Volgan seutuvilla. On nimittäin tunnettua esi-isiemme muodostama huomattava kulttuuri n. v. 500 jKr. näillä seuduilla. Tästä johtuen nykyinen historiallinen tutkimuksemme alkaa Keski-Venäjältä ja siitä itään ja pohjoiseen, kun se selostaa Suomen suvun varhaisempia vaiheita. Skyyttojen heimot jätetään tavallisesti hyvin pienelle huomiolle.

Kirjoittajan mielipide poikkeaa hyvin huomattavasti mainitusta historiallisesta käsityskannasta. Juuri skyyttoihin on kohdistettava tutkimuksen pääpaino, jos haluamme saada edes vähän selvyyttä suomalaisen ydinaineksen vaiheisiin historian takaisina hämärinä aikoina.

Mikä kansa oli tämä Herodotoksen mainitsema kuninkaallinen suku, kuningas-skyytat?

Kaukaisessa muinaisuudessa tämä nimi merkitsi suurten Tietäjien sukua, joka asui Kaukasiassa ja nimitettiin kaukasialaiseksi roduksi. Se oli todenn. samaa sukua, joka asutti myöskin Kaksoisvirran maan ja kutsuttiin sumerilaiseksi. Prof. Yrjö-Koskinen mainitsee väitöskirjassaan "Tiedot Suomen suvun muinaisuudesta", että muinaisessa Sumerissa tunnettiin kaksi heimoa: Metho-skyytat ja Kasdo-skyytat. Aikaisemmissa artikkeleissa tässä lehdessä on jo kerrottu, että sellaiset kansainväliset kuuluisuudet kuin Rawlinson, Norris, Oppert ja de Saulcy samoin kuin Yrjö-Koskinenkin pitivät tätä muinaisuuden kuuluisaa sivistyskansaa, sumerilaisia, Suomen heimona.

Kun tarkastelemme eri maiden tutkijoiden todistusaineistoa, löydämme ratkaisevan selvityksen siihen, että suomalaisten pääaines ja kreikkalaiset olivat tätä kaukasialaista eli skyyttojen sukua, josta Herodotos käytti nimeä kuningasskyytat. Viime vuosisadan alkupuolen tarkkasilmäinen historioitsija, prof. Rambaud, kertoo mainitussa "Venäjän Historiassaan" seuraavaa: "Kaikilla erotuksilla kielensä ja sivistyksensä suhteen", sanoo G. Berrot, "skyytat olivat läheisiä heimoja kreikkalaiselle, joka heimolaisuus, ehkä molempien tietämättä, helpotti helleenien ja skyyttojen kanssakäymistä."

Elonpyörän aikaisemmista artikkeleista lienee selvinnyt, että suomalainen 1. kalevalainen kulttuuri on Euroopan vanhimpia ja ulottuu historiantakaisten aikojen hämärään. Sen huomasi myös Rambaud, joka kuvaa suomalaisia Venäjällä: "Kaikki näissä vanhoissa kansoissa on outoa: muoto, jossa on jotakin tylsää ja keskoista, puku, joka näyttää säilyttäneen jotakin vedenpaisumuksen edellistä, tavat ja taika-uskot, jotka näyttävät olevan jälkiä muinaisuuden uskonnoista, vanhemmista kaikkea tunnettua pakanuutta.

Kaukaisessa muinaisuudessa kutsuttiin Venäjää skyyttojen maaksi. Tämä nimi oli käytännössä vielä Herodotoksenkin aikoina, sillä hän puhuu "Hyperborealaisesta maasta Skyythojen maan tuolla puolen". Myös tiede kertoo (Gould kirjassaan "Mythical Monsters'), että: "Mioseenikaudella Grönlannissa kehittyi suuri joukko puita, kuten marjakuusi, saarnipyökki, sequoija, joka on sukua samannimisille kalifornialaiselle lajille, pyökki-, vaahtera-, paju-, tammi-, poppeli- ja saksanpähkinälajeja sekä eräs magnolia- ja eräs zamia-laji". Herodotoksen aikaiset kreikkalaiset ja heidän kirjailijansa yrittivät turhaan sijoittaa Borealaista mannerta "tuolle puolen Skythian, missä yöt olivat lyhyet ja päivät pitkät".2)


2 Useat vanhat historiat kertovat samoin kuin Nestorin kronikkakin, että suomalaiset pääasiallisesti kansoittivat Venäjän alueita Nestorin aikana ja sitä ennen. Nestorin kerrotaan olleen ruotsalaisen munkin Petserskin luostarissa Kiovassa. Kronikkansa hän kirjoitti v. 1116. Nestoria pidetään Venäjän Herodotoksena ja rehellisyyden isänä. Sen enempää ei Nestorista tiedetä. Kirjoittajan käsitys hänestä on, että hän lienee ollut varjagi, joka haavoittui Etelä- Venäjällä ja vietiin luostariin tervehtymään.


Edellä kerrotusta jo lienee selvinnyt, että suomalaiset eli skyytat olivat Venäjän pääasiallisia asukkaita kaukaisessa muinaisuudessa. Sekä Herodotoksen että muiden historioitsijoiden luettelemat heimot vahvistavat tämän näkökannan. Sen jälkeen kun Mithridates VI Suuri n. v. 111 eKr. valloitti Mustanmeren pohjoisrannikon, näyttävät skyytat häviävän näiltä seuduilta. Mutta sittenkin kutsuttiin Etelä-Venäjällä asuvia heimoja yhä skyytoiksi.

Aikaisemmin Elonpyörän artikkeleissa on kerrottu, että eri maiden tiedemiehet ja annalit epäämättömästi todistavat Suomen suvun iältään hyvin vanhaksi.

Kreikkalainen kulttuuri ei myöskään ole ollut aivan eilispäivän lapsi vaikka historiat ja tietosanakirjat koettavat niin uskotella. Tästä antaa Platonin "Kritias" luotettavan todistuksen. Kritiaksen mukaan (jonka on englanninkielelle kääntänyt H. Davis) egyptiläiset Sais'in papit kertoivat kreikkalaiselle lainlaatija Solonille: "Ette tunne sitä erittäin jaloa ja oivallista ihmisrotua3, joka kerran asui maassanne ja josta olette lähtöisin, sekä te itse että teidän nykyinen yhteiskuntamuotonne, vaikka nykyisin tuosta ihailtavasta kansasta on jäljellä ainoastaan vähäinen jäännös ... Nämä kirjoitukset kertovat siitä suunnattomasta sotavoimasta, joka kerran valloitti kaupunkinne, kun Atlantiksesta saapuvat valtaisat sotajoukot hyökkäsivät eteenpäin ja vihaisella raivolla levittäytyivät yli Euroopan ja Aasian." 4


3 H. P. Blavatskyn "Salainen Oppi" kertoo, että muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset, olivat neljättä rotua, joka jo kaukaisina aikoina kasvoi ja kehittyi Atlantiksella. Se oli näille kansoille henkisen kulttuurin aikaa ja osoittaa atlantislaisen rodun mahdin. Mutta kun tämä rotu kuoli, niin siitä jäi jäljelle vain mahtavat muistomerkit. Nykyiset kreikkalaiset ja italialaiset ovat arjalaista eli viidettä rotua. Sama kirja kertoo, että suomalaiset ovat myös neljättä rotua.

4 Edelleen kerrottiin Atlantiksen vakinaisen armeijan nousseen n. miljoonaan mieheen, sen laivastoon kuuluvan 1200 alusta ja 240 000 miestä. Platonin "Kritias" mainitsee Atlantiksen viimeisen saaren Poseidonin mitat: 3000 stadionia toiseen ja 2000 stadionia toiseen suuntaan. (Yksi stadion on n. 185 m). Poseidonin pienellä saarella ei voinut olla noin suurta armeijaa, joten nuo tiedot tarkoittivat Atlantiksen mannerta, jonka kerrottiin painuneen veden alle n. 850 000 vuotta sitten. Kritiaksen mukaan Poseidon hukkui 9000 vuotta ennen Platonin aikaa. Tämän mukaan kreikkalainen kulttuuri olisi hyvin vanha. Tiedemiesten, jotka antavat kreikkalaiselle kulttuurille vain 5000 vuoden iän, kannattaisi harkita tarkemmin Platonin "Kritiaksessa" esittämää todistusta.


Kreikkalaiset kunnioittivat skyyttoja jumalallisina olentoina eikä suotta, sillä tämä kuninkaallinen suku oli kaukaisessa muinaisuudessa perustanut heidän kulttuurinsa. He antoivat mytologiassaan jaloimpien ja uhrautuvimpien jumaliensa nimen tai kohtalon kytkeytyä joko Skyytta- tai Kaukasia-nimeen. Lucianus nimittää Prometheuksen poikaa, kreikkalaisten Noaa – joka loi ihmiset äiti Maan kivistä — pohjoiseksi skyytaksi. Prometheus, kuten tiedämme, varasti jumalien tulen (tiedon) taivaasta ja toi sen kärsivälle ihmiskunnalle. Tämän vuoksi Zeus vihasi Prometheusta ja jumalat kytkivät hänet vitjoilla Kaukasus-vuoreen, sen lumisten seutujen keskelle. Prometheus on Atlaksen veli ja Kalypso (Odyss., XII) Atlaksen tytär, siis atlantilaista syntyperää. Herodotoksen mukaan Atlas-vuori kuului muinaisen Atlantiksen mantereeseen.

Kaukaisesta muinaisuudesta alkaen suomalaisten tehtäväksi oli annettu eurooppalaisten ja eräiden muiden kansojen kasvattaminen ja sivistäminen.5 Onko se tehtävässään onnistunut? Tähän voitaneen vastata myöntävästi ajanlaskumme tuolla ja osittain tällä puolen sen ensimmäisten vuosisatojen aikana. Myös permalaisen kulttuurin aika n. vv. 600–1472 on Suomen heimojen korkean sivistyksen aikaa. Sen jälkeen alkoi taantuminen. Alkoi heimojemme "rauta-aika" eli pimeä kausi, jonka läpi jokaisen kansan on käytävä. 6


5 5) Artikkelisarjan osassa I kerrottiin eräiden sekä kotimaisten että ulkomaalaisten eri tieteenhaarojen edustajien lausuntoja siitä, miten suomalaiset laskivat perustuksen skandinaaviselle kulttuurille.

6 Artikkelisarjan osassa II kertoi niistä kulta-, hopea-, pronssi- ja rautakausista, joiden läpi ihmiskunta on kulkenut. Ne tarkoittavat sivistyksellisiä ja henkisiä saavutuksia eli kausia, mutta ei näiden metallien käyttöä.


Mutta kaitselmus on antanut kansallemme tulevaisuudessakin opettajan tehtävän Euroopan nuorempien kansojen opettajana. Ellemme siihen kykene ja täytä tätä vanhemman velvollisuuttamme, niin Suomen heimoa ei pian tunneta muuta kuin historiasta. Se lakkaa olemasta itsenäinen kansakunta. Tulos riippuu kansamme jokaisesta yksilöstä. Kerätkäämme voimamme yhteen! Koettakaamme oppia tuntemaan niitä henkisiä arvoja, joita esi-isämme ovat mietiskelyllään luoneet vuosituhansien aikana. Sitten kun olemme niistä jotakin oppineet, niin levittäkäämme sitä tietoa. Jos niin teemme, niin kansallemme on sarastava kalevalaisen kulttuurin uusi aamu. Meitä odottaa kultaisen kulttuurin aikakausi ei yksin Suomessa, vaan laajemmilla alueilla.

Elonpyörä — n:o 1, 1962


Etusivu Kalevala Sekalaista