Uuno Pore

SAMMON TAONTA

Tutkielmayritys

Elämässä on kaikki vertauskuvaa, sanotaan. Ja väitetään kaikki vertauskuvat voitavan avata ainakin seitsemällä avaimella. Aluksi, kun tuon väitteen kuulee ja sitä syvemmin pohtii, tuntuu kuin yritettäisiin riistää elämältä luja perusta: ennen niin selviksi havaitut asiat ja varmat "faktat" olisivat muka vain vertauskuvia, siis jotakin muuta, kuin miltä ne selvästi näyttävät. Alussa tuollainen väite tuntuu henkisellä anarkialta.

Mutta kun ihminen kutsuu itseään totuudenetsijäksi ja samalla luottaa niihin, joita hän vaistomaisesti pitää itseään viisaampana, hyväksyy hän pakosta ja melkeinpä vastenmielisesti tuon teorian työhypoteesiksi. Ja niin aika kuluu. Vähitellen totuudenetsijä oivaltaa, että vertauskuvien tutkiminen ja niiden avaaminen useimmilla avaimilla on selvästikin hyvää aivovoimistelua. Ja tähän se oivallus jää monasti pitkäksi aikaa: se on aivovoimistelua, joka valmistaa ihmisen personallista tajuntaa ja aivoja ikään kuin sopivaksi astiaksi, johon sitten mahdollisesti myöhemmin voi laskeutua totuuden tietoa. Alkaa nähdä, että vertauskuvat ovat kuin tarkistusvälineitä, luotauskojeita, joiden avulla ihminen näkee tietonsa ja kokemuksensa uudessa valossa, -- arvioi uudelleen kaikki arvot. Mutta vielä ei ymmärrä, että tällä aivovoimistelulla olisi mitään merkitystä ihmisen tiedon hankkimiselle sinällään. Paljon on kuitenkin jo saavuttanut, jos tunnustaa vertauskuvien ja symbolien mietiskelyn arvon edes tässä suhteessa. Se jo on positiivinen kanta. Mutta mielestäni kehitys ei saa pysähtyä tähän. Vuosien kuluessa alkaakin katsella tuota "aivovoimistelua" uudelta kannalta. Alkaa ymmärtää, että se on jo sinällään tiedon hankkimista ja saamista. Vertauskuvat, symbolit alkavat paljastaa salaisuuksiaan. Ne näyttävätkin olevan kuin ikkunoita hengen maailmaan, tähystysaukkoja, joiden kautta sielu oppii katselemaan ympäröivää elämää. Samalla se seikka, että vertauskuvia voi katsella eri puolilta, näyttää johtuvan siitä, että — vertauskuvallisesti puhuen – useat seikat maailmankaikkeudessa näyttävät lähettävän itsestään hopeaisen säteen kuhunkin tai ainakin moneen vertauskuvaan. Alkaa vähitellen tuntua siltä, että mitä lähemmäksi pääsemme vertauskuvaa, symbolia, sitä useampia asioita se meille paljastaa. Pitemmälle jatkettuna: kun pääsemme itse vertauskuvan "keskustaan", paljastuu meille koko maailma — tietenkin juuri ko. vertauskuvan lävitse katsoen.

Tämän vuoksi ei ole syytä ihmetellä, vaikka samoille vertauskuville löydämmekin useita ratkaisuja. Jokainen uusi löytö voi olla yhtä oikea. Vertauskuvien maailmassa, tajunnan maailmassa ei liene ilmiöillä sellaista absoluuttisuutta kuin esim. matematiikassa luvuilla ja kuvioilla.

Ennen kuin ryhdyn varsinaiseen aiheeseeni, haluaisin mainita vielä pari seikkaa vanhojen runojen ja traditioiden alkuperäisyydestä ja arvosta. Ajatelkaammepa esim. juuri Sampo-tarua ja sen vastaavaisuuksia parissa muussa maassa. Varsinkin viimeisinä vuosikymmeninä suomalaiset tiedemiehet, viimeaikoina etunenässä professori Kaarle Krohn ja E. N. Setälä ovat koettaneet todistaa, että Sampo-runot ovat sangen myöhäistä lainaa, lähinnä kai Skandinaviasta käsin. Jollakin merkillisellä tavalla on kuitenkin heidänkin mielestään täytynyt osia lainata Kreikasta päin, sillä ilmeisesti Sampo-runoissa puhutaan samoista asioista kuin kreikkalaisten Kultaisen Oinaantaljan ja Argonautain retken taruissa. Tiedemiespiireissä vallalla oleva suunta lienee siis siinä käsityksessä, että monet Sammon ominaisuuksista, mm. se, että Sampo jauhaa, ovat saaneet alkunsa skandinaavisista Grotte-myllyä käsittelevistä taruista; taas Kreikasta päin on muka kotoisin Sammon ryöstöä koskeva osa, koska Argonautain retkessä Kolhikseen on monia yksityiskohtiakin, jotka ilmeisesti "toistuvat" Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen Pohjolan-matkassa.

Kuinka me teosofeina arvostelemme ja arvioimme tuollaisten myyttien arvoa ja niiden siirtymistä maasta toiseen? Meidän on käsittääkseni lähdettävä ylhäältä päin, deduktiivisesti. Näemme ensin suurin piirtein silmäilemällä, että siinä ja siinä traditiossa, runossa, tarussa puhutaan siitä ja siitä henkisestä asiasta. Näemme siten esim., että Sammon taontaa koskevissa runoissa on ilmeisesti kysymyksessä mystinen, kuolemattoman, taivaallisen ruumiin rakentaminen. Näistä asioista taas tiedämme lähemmin teosofisista opinnoistamme. — Arvokkain taru, runo, traditio on siis se, joka mahdollisimman paljon on säilyttänyt tietoa tästä asiasta. — Alkuperä on kaikilla monesti sama; se tietäjien, vihittyjen totuuden tieto, joka aina on elänyt kaikissa kansoissa. Tietenkin on tämä tieto voinut siirtyä maasta toiseen, mutta ei aina välttämättä tarvitse niin olla. Todennäköistä viimeksi mainitussa tapauksessa on silloin, että se on alkuperäisempi, joka enemmän on tätä viisautta säilyttänyt. — Sovittakaamme tätä oivallusta Sampo-jaksoon, Grotte-myllyyn ja Kultaiseen Oinaantaljaan ja tutkikaamme niitä tältä kannalta. Tulemme varmaan silloin yksimielisesti siihen tulokseen, että suomalaisten Sampo-runot kertovat yksityiskohtaisemmin ja tarkemmin kuin molemmat muut kuolemattoman ruumiin rakentamisesta. Muutamia piirteitä tietenkin saattaa olla niissä selvemmin esitettynä kuin Sampo-runoissa, mutta suurin piirtein katsoen voitaneen sanoa, että Sampo-runot ovat yksityiskohtaisemmat ja siis tavallaan alkuperäisemmät kuin nuo toiset edellä mainitut traditiot.

Mutta käykäämme itse asiaan! Lienee ensin selvintä lyhyesti selostaa sitä "juonta", missä yhteydessä Sammon taonta Kalevalassa esiintyy. Väinämöinen ratsastaa herne'varrella hevolla Pohjolan tytärtä kosimaan, sen jälkeen kuin Aino-neiti oli kadonnut "alle mustien murien". Matkalla ampuu häneltä hevosen Joukahainen, joka on kantanut Väinämöiselle kaunaa hävittyään kilpalaulannassa. Väinämöinen joutuu vesivaraan, ajelehtii pitkät ajat meren selällä, kunnes suuri kokko kantaa hänet selässään Pohjolaan. Louhi, Pohjolan emäntä, pidättää Väinämöisen luonaan ja lupaa päästää hänet kotiin vasta sitten, kun tämä on luvannut lähettää Ilmarisen takomaan Sammon Pohjolalle. Väinämöinen pääsee nyt ajamaan kotiin ja tulee Ilmarisen pajan eteen. Saadakseen Ilmarisen innostumaan tuumaansa Väinämöinen kiittää Pohjolan immen kauneutta ja sanoo neidon tulevan Ilmarisen omaksi, jos hän takoisi Sammon. Mutta Ilmarinen epäilee. Silloin Väinämöinen houkuttelee Ilmarisen nousemaan korkeaan kuuseen, jonka latvassa muka kuu paistaa. Ilmarinen hyvässä uskossa kiipeää puuhun, mutta Väinämöinen taikakeinoillaan

lauloi tuulen tuppurihin,
Ilman raivohon rakenti,

jolloin myrsky lennättää Ilmarisen Pohjolaan. Louhi ottaa Ilmarisen hyvin vastaan näytellen hänelle kaikki Pohjolan tuvat, Sariolan salvokset. Sitten hän suoraan kysyy Ilmariselta:

Saatatko takoa Sammon,
Kirjokannen kirjaella,
joutsenen kynän nenästä,
Maholehmän maitosesta,
Ohran pienestä jyvästä,
Kesäuuhen ontuvasta,
Niin saat neion palkastasi,
Työstäsi tytön ihanan.

Ilmarinen sanoo osaavansa, koska

olen taivoa takonut,
Ilman kantta kalkuttanut,
Ilman alkusen alutta,
Riporihman tehtyisettä.

Ilmarinen laatii pajan ja alkaa työn. Orjat lietsovat kolme päivää ja yötä, minkä jälkeen ahjosta työntyy esiin kulta-kaarinen ja hopealla kirjailtu jousi. Mutta jousi on pahantapainen:

loka päivä pään kysyvi,
Parahana kaksi päätä.

Kaari työnnetään tuleen ja seuraavana päivänä tulee ahjosta esiin vene. Mutta silläkin on paha ominaisuus: suotta lähtisi sotahan. Sekin pannaan ahjoon ja kolmantena päivänä ilmestyy kultasarvinen hieho. Sekään ei kelpaa:

Metsässä makaelevi,
Maion maahan kaatelevi.

Se pannaan taas vuorostaan tuleen ja nyt tulee ahjosta kultateräinen aura. Mutta silläkin on vielä vikansa:

Kylän pellot kyntelevi,
Vainiot vakoelevi.

Nyt lietsotaan kolme päivää, ja Ilmarinen kallistuu katsomaan ahjoon:

Näki Sammon syntyväksi,
Kirjokannen kasvavaksi,
Siitä Seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen,
Takoa taputtelevi,
Lyöä lynnähyttelevi;
Takoi Sammon taitavasti;
Laitahan on jauhomyllyn,
Toisehen on suolamyllyn,
Rahamyllyn kolmantehen.

Pohjan akka ihastuu ja saattaa Sammon Pohjolan kivimäkehen:

Vaaran vaskisen sisähän,
Yheksän lukon ta'aksi,
Siihen juuret juurrutteli,
Yheksän sylen syvyyteen,
Juuren juurti maaemähän,
Toisen vesiviertehesen,
Kolmannen kotimäkehen.

Ilmarinen anoo nyt Pohjan Neittä omakseen, mutta tämä keksii kaikenlaisia verukkeita — Suruissaan Ilmarinen toivoo pääsevänsä takaisin kotiin. Louhi asettaa Ilmarisen veneeseen, panee hänelle melan käteen ja loitsii tuulet tuulemaan. Kolmantena päivänä Ilmarinen on kotonaan ja kertoo takoneensa Sammon Pohjolalle.

Tämän pituinen siis itse juoni, jota yritämme tarkastella.

Luokaamme ensin silmäys Sampo-sanaan ja muutamiin sen johtamisyrityksiin. Tietenkin heti kuitenkin ymmärrämme, että tieto, mikä ilmenee Kalevalassa ja kansanrunoissamme, siitä mysteeriokuvasta, josta on puhuttu, ei menetä arvoaan huolimatta siitä, mitä tahansa sana "sampo" olisikin alkujaan merkinnyt tai mistä tahansa se olisikin saatu. — M. A. Castron matkoillaan Aasiassa kertoo kuulleensa ikivanhasta buddhalaisesta temppelistä, jonka nimi mongolien kielellä on "sampo" tiibetin kielellä sangfu, jonka jälkimmäisen sanan merkitys on "kaiken onnen salainen lähde". Näillä tulkinnoilla aloittaa prof. Krohnkin kuten myös P. E. sampo-sanan tulkinnat. — Mutta tiedemiehet eivät ole tyytyneet tähän tulkintaan. Vieläpä voitanee sanoa, että ovat ehkäpä yksimielisesti hyljänneet tuon tulkinnan. Mutta sen parempaa selitystä ei kukaan ole kuitenkaan keksinyt. — Lönnrot koetti johtaa sampo-sanaa venäjänkielisistä sanoista "sain Bog" — itse Jumala, Comparetti ruotsinkielisistä sanoista "sambo" — yhteisasumus. Lisäksi on sampo-sanan yhteydessä puhuttu sammakosta, sammesta ym. Meille riittänee alussa mainittu selitys. Tieteellisesti on tietenkin ehkäpä mahdotonta todistaa, kuinka sampo-sana on "kulkeutunut" suomenkieleen. Täytynee uskoa, että se on niitä ikivanhoja sanoja, jotka kuuluivat Atlantiksen ja lähinnä sitä seuraavien aikojen kaikkien kansojen yhteiseen mysteeriosanastoon ja ehkäpä olisi puhtaana säilynyt suomenkielessä ja edellä mainitussa mongolinkielisessä sanassa.

Sampo-käsitteen merkitystä, Sammon arvoitusta, on tieteellisesti koetettu ratkaista sillä tavoin kuin Setälä hiljattain ilmestyneessä suuressa teoksessaan, joka muuten aineistona, monine Sammon tulkintoineen, on kerrassaan suurenmoinen hakuteos. On arveltu saatavan selitys sanan merkityksen itseltään nykyisiltä Sammon laulajilta. Mm. juuri Setälä on siis lähtenyt siltä kannalta, että nämä laulajat itse tietävät, mistä heidän laulamissaan runoissa puhutaan; teosofeina siis sanoisimme, että on uskottu nykyisten kansanlaulajien tietäneen kuolemattoman ruumiin ja hengen maailman salaperäisen Sampotemppelin rakentamisesta. Suoralta kädeltä voinemme sanoa, ettei varsinaisissa kansanlaulajissa ole tällaisen tiedon omaajia. Lähtökohta on siis ollut väärä ja tulokset sen mukaan. Ainoa oikea tutkimustapa lienee lähteä aikain viisauden pohjalta. Vain siten voi nähdä nämäkin asiat oikeassa valossaan.

Koettakaamme nyt syventyä Sammon taontaan. Kalevalassa Väinämöinen, Lemminkäinen ja Ilmarinen ilmeisesti kuvaavat kolminaisuutta. Siis ihmiseen sovellettuna ylempää kolminaisuutta. — Väinämöinen on joutunut Pohjolan emännän Louhen valtaan, joka ei lupaa päästää häntä kotiinsa, ennen kuin tämä on luvannut toimittaa Ilmarisen takomaan Sammon. Väinämöinen, monadi, on joutunut aurinkokunnan henkivaltojen kouluun, jota tässä kuvaa Louhi. Henkivallat ovat asettaneet koulunsa vaatimukseksi ja tehtäväksi täydellisen ihmisen luomisen. Ja jokaisen tässä koulussa olevan, heidän haltuunsa uskotun sielun, monadin, on tämä työ suoritettava, ennen kuin hän pääsee vapaaksi "Pimeästä Pohjolasta, Summasta Sariolasta". Tehtävän suorittaa pääasiassa se korkeamman minuuden olemuspuoli, jota Ilmarinen kuvaa, siis korkeampi äly, jumalallinen järki ihmisessä. Louhi tältä kannalta katsoen samalla ilmeisesti kuvaa maapallomme haltiaa, jota tavallisesti on myös nimitetty Luciferiksi. Merkillistä vain, että suomalaiset kuvasivat hänet vanhaksi akaksi. Seuraa sitten itse Sammon taonta. Muistamme, että Sampo oli taottava neljästä aineksesta. Silmiinpistävä seikka muuten, että painetussa Kalevalassa on mainittu juuri neljä ainetta, vaikka runotoisinnot eivät lainkaan ole niin yksimielisiä. Toisinnoissa on aineksia milloin kolme, milloin kaksi, milloin vain yksikin. Lönnrot on vaistomaisesti tajunnut, mistä on kysymys. Sillä mitä nuo neljä ainesta merkitsevät? Tiedämme, että fyysinen ruumiimme, kuten koko fyysinen maailma on vanhaa okkultista perinnäistä sanontatapaa käyttäen muodostunut neljästä elementistä: maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta. Samoin olemme kuulleet, että ns. eetteriruumiissamme on myös neljä eri puolta: korkein ns. muistieetteri, toinen ns. aistimuseetteri, kolmas ns. sukupuolieetteri ja neljäs ns. ravinto- eli lämpöeetteri, joka samalla on kuin tämän näkyväisen maailman ja eetterimaailman keskivälillä. Näistä neljästä elementistä Kalevalankin mukaan Sampo on taottava. Sillä etsimättä johtuu mieleen, että joutsenen kynä viittaa ilmaelementtiin, maholehmän maito vesielementtiin, ohran jyvä maaelementtiin ja uuhen untuva tulielementtiin. Eetterialatasoihin tämä vertauskuvasto sopii siten, että joutsenen kynä viittaa muistieetteriin, maholehmän maito aistimuseetteriin, ohran jyvä magneettiseen eetteriin ja uuhen untuva lämpöeetteriin. – Täydellisen ihmisen kuolematon ruumis rakennetaan juuri eetterisfyysisen maailman voimista ja aineksista, niin kuin P. E:kin monesti on puhunut.

Muistamme edelleen, kuinka Sampoa taottaessa Ilmarinen kauan sai orjillaan painattaa palkeita, ennen kuin Sampo valmistui. Ahjosta työntyi monenlaisia esineitä sitä ennen. Taaskin painetussa Kalevalassa on mielestäni suorastaan yllättävä kohta. Kuten muistamme, ensimmäisenä ilmestyi jousi, toisena vene, kolmantena hieho, neljäntenä aura ja vasta viimeiseksi Sampo. Olisikohan tässä viittaus niihin neljään juurirotuun, jotka olivat ennen tätä meidän rotuamme, jossa vasta Jeesus Kristus kykeni ensimmäisenä rakentamaan itselleen kuolemattoman ruumiin. — Kuvaavaa on vielä se seikka, että Ilmarinen ei oikeastaan itse valmistanut niitä esineitä, jotka ennen Sampoa tulesta ilmestyivät. Ne vain kuin ilmestyivät itsestään, kun orjat olivat painaneet palkeita. Vasta kun Sammon aika tulee, takoo Ilmarinen sitä ja antaa sille lopullisen muodon. — Orjat ovat henkivaltoja, joiden koulussa ihminen käy ja puoleksi tietämättään valmistaa aineksia Sampoon. Itse Sammon takominen ei käy samoin. Ihmisen on itsensä se taottava tietoisesti lopulliseen muotoonsa. Luonto kehittää ainekset määrätylle asteelle saakka, mutta ei tee sitä valmiiksi. — Ennen ensimmäisen esineen, jousen, ilmestymistä orjat olivat jo lietsoneet "kolme päiveä kesäistä, ja kolme kesäistä yötä". Viitanneeko tämä niihin kolmeen manvantaraan, jotka olivat ennen meidän nykyistä neljättämme, jossa vasta Kalevalankin mukaan varsinainen Sammon taonta alkoi — nykyisen ihmiskunnan kannalta? Täytyy ihmetellä, kuinka näinkin yksityiskohdittainkin asiat voivat käydä yhteen, kun ottaa huomioon, että runotoisinnoissa on tässäkin kohdin paljon ja kaikenlaisia eroavaisuuksia. Lönnrot on varmaan ollut mahtavan hengen inspiraation alaisena, kuunnellut kenties itse kansallishaltiamme Väinämöisen ääntä Kalevalaa toimittaessaan. — Kaikki edellä kuvattu samalla siis viittaa siihen, että kaikki edelliset manvantarat ja juurirodut ovat tähdänneet Sammon taontaan ja ovat kaikki aineksena siinä Sammossa, joka meidän on luotava tällä pallolla ja tässä manvantarassa.

Vielä voisi ajatella, että ne esineet, jotka ennen Sammon valmistumista näkyivät tulessa, ja jotka kaikki työnnettiin takaisin ahjoon, ovat ihmisen neljä alempaa prinsiippiä: jousi vastaa alempaa älyä, vene tunnetta, hieho eetteriruumista ja aura fyysistä ruumista. Silloin näemme siinä sen opetuksen, että kaikki alemmat prinsiippimme on työnnettävä puhdistuksen tuleen, jotta ne kelpaisivat aineksiksi Sampo-ruumiin luomiseen.

Astrologian avainta käyttäen näemme Sammon taonnasta, että meidän on otettava ristimme: jousi, vene, hieho, aura, työnnettävä ne totuudenetsinnän puhdistavaan tuleen, jotta voisimme alkaa kulkea Samporetkeläisen mystistä tietä. Siten myös jousi, vene, hieho, aura on lyhennys eläinradan kahdestatoista merkistä, jotka on läpikäytävä, ennen kuin voi alkaa Sammon taonnan.

Olen edellä koettanut selittää Sammon taontaa ihmisen kannalta. Koetan seuraavassa vielä lyhyesti tulkita, mitä Sampo vielä voisi merkitä. Muistamme Sampo-sanan merkitsevän temppeliä, "joka on kaiken hyvän salainen lähde". Kyseessä on siis ilmeisesti se ihmiskunnan – ja aluksi ehkä vain jonkin kansakunnan — salainen hengen temppeli näkymättömässä maailmassa, "joka ei ole käsin tehty, vaan joka on ikuinen taivaassa." Jokaisen kansakunnan ja ihmiskunnan on luotava kirjokansi Sampo-temppeli, ensin näkymättömään maailmaan "yheksän sylen syvyyteen, Pohjolan kivimäkehen", josta se sitten on tuotava tänne fyysiseen maailmaan.

Turhaa on tietenkin haikailla kansamme kalevalaisen hengentemppelin luomisesta, ennen kuin riittävän suuri joukko yksilöitä on oman temppelinsä rakentanut. Se siis riippuu jokaisesta meistä erikseen: onko meillä voimaa työntää alemman minuutemme nelinäisyys sammontaonta-ahjoon.

Ruusu-Risti — marras-joulukuu 1933


Etusivu Kalevala Sekalaista