Päiviö Sampola

Seppo Ilmarisen sammon taonta

Seppo Ilmarinen joutui Pohjolaan, "sisäaistimusten maailmaan" [P. E:n "Kalevalan avain"], Väinämöisen tietäjäkeinoin loihtimana ja puoliksi vastoin omaa tahtoaan — niin, etteivät hänen tuloaan "koirat kuulleet, eikä haukkujat havainneet".

Louhi, Pohjolan emäntä, kynnyksen vartijana, huomattuaan Ilmarisen taitavaksi takojaksi asettaa hänelle kuuluisan kysymyksensä: "Taiatko takoa Sammon, kirjokannen kalkutella, joutsenen kynän nenästä, maho-lehmän maitosesta, pienestä ohran jyvästä, kesä-uuhen untuvasta, niin saat neion palkastasi, työstäsi tytön ihanan", johonka kysymykseen Seppo Ilmarinen, mahtavana tietäjänä, myönteisesti vastaa.

Ja niin alkaa Sammon taonta:

Siitä seppo Ilmarinen, tietäjä iänikuinen, palamaan tulen sytyttää ja ryhtyy mietiskelemään, eli Kalevalan sanoin:

"Tuohon seppo seisottihe, takoja tulen rakenti,

päivän laati palkehia, toisen ahjoa asetti."

ja edelleen:

"Otti orjat lietsomahan, väkipuolet vääntämähän".

ja päivän ja yön kestäneen mietiskelyn jälkeen syntyi Ilmarisen ajatusten ahjosta: jousi. Jousi viittaa ilmeisesti ilmaelementtiin ja vastaa siis älyruumiistamme, alempaa Manasta. Mutta jousi oli kuitenkin "pahantapainen" ja siksipä se takaisin ahjohon työnnettiin. Miettii seppo Ilmarinen, takoja iänikuinen, päivän ja yön nyt jällehen, ja niin syntyypi ahjosta: venonen. Tämä vuorostaan viittaa selvästi vesi-elementtiin vastaten tai kuvaten siis astraaliruumistamme. Sekään ei ole "hyväntapainen", "suotta lähtisi sotihin, tarpehitta tappelohon". Niin on sekin takaisin tulehen tungettava, kuonastansa kirkastumaan. Ja seppo Ilmarinen, takoja iänikuinen, jatkaa mietiskelyään jälleen päivän ja yön. Jopa kolmantena päivänä: "tungeikse tulesta hieho." Elävässä eläimessä palava tuli kuvaa tuli-elementtiä, ja vastaa mielestäni fyysisen ruumiin eetteristä kaksoispuolta — tämäkin on uhrattava tulelle ja jatkettava mietiskelyä vielä päivä ja yö. Ja niinpä vihdoin päivänäpä neljäntenä: "aura tungeikse tulesta, terä kulta kuumoksesta". Tämä työase, tämä kyntö-aura, joka neljäntenä päivänä ilmestyy ahjosta kuvaa maa-elementtiä ja vastaa fyysisistä ruumistamme, joka sekin on vertauskuvallisesti takaisin tulehen tungettava, tuli-alttarilla poroksi poltettava, jumalille uhrattava.

Näin siis nelipäiväisen ja neliöisen mietiskelyn tuloksena ovat "orjat" so. Ilmarisen ajatukset ahjosta lietsoneet ilmoille: ihmisen alemman nelinäisyyden, muodossa: jousen, venon, hiehon ja auran; ja tämän alemman nelinäisyyden on seppo Ilmarinen tulehen takaisin tunkenut, tuli-alttarillaan uhrannut ja vasta tämän alemman nelinäisyyden poroksi poltettuaan laittaa Ilmarinen, takoja iänikuinen, tuulet lietsomahan, ahavaiset auttamahan.

Pysähtykäämme hetkiseksi miettimään, mitä Pyhässä Sanassa Evankeliumeissa sanotaan tuulesta, hengestä ja siitä, mikä hengen vaikutuksesta syntyy: "Tuuli puhaltaa missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja mihin se menee; niin on laita jokaisen, joka Hengestä syntynyt on." (Joh. 3:8.)

Niinpä seppo Ilmarinen neljä päivää ja neljä yötä Sampoa taottuaan ja alemman nelinäisyytensä tuli-alttarille uhrattuaan — jää odottamaan: tuulta tuulemahan, ahavaista auttamahan, jotta ilmoille ilmestyisi se, joka on hengestä syntynyt, totisesti uudestisyntynyt. — Tuulet lietsoi kolme päivää ja kolme yötä — ja lisättyämme tähän seppo Ilmarisen nelipäiväisen ja neliöisen mietiskelyajan, saamme Sammon taonta-luvuksi pyhän seitsemikön, neljä ynnä kolme.

Seitsemännen päivän päästä, takoja iänikuinen, itse seppo llmarinen "näki Sammon syntyväksi kirjokannen kasvavaksi". — Niin oli Sampo taottuna, kirjokansi kirjottuna, temppeli totinen tehty. Mutta taonta oli tapahtunut sisätajunnan maailmoissa, ei vielä päivätajunnassa. Siksi ei Pohjan ihana impi, Sariolan soma neito, vielä suostukaan Ilmariseen -- ja siksipä Louhi, ankarana Kynnyksenvartijana, kytkeepi Sammon "Pohjolan kivimäkeen, vaaran vaskisen sisähän, yhdeksän lukon taakse" ja seppo Ilmarinen, takoja ikuinen, herää "alla pain, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin" — mielessänsä outo kaipuu kerran iki-omaksensa voittaa Pohjolan ihana impi, Sariolan sulo-neito, jolla "kuuhut paistoi kulmaluilta, päivä rinnoilta risoitti, otavainen olkapäiltä, seitsentähtinen selältä."

Ruusu-Risti – helmikuu 1933


Etusivu Kalevala Sekalaista