|
Ajatuskuva
Näin edessäni kirkkaan sydämen
Ja kuultava kuin jalo viini oli hohto sen
— Sen läpi katselin — ja katselin,
Ja hiljaa mielessäni aattelin:
»Jos oisi tuo mun oma sydämein
Ma täyttäisin sen kirkkain sävelein
Ma uhripöydällä sen siunaisin
Ja käsissäin sen etees kantaisin».
Ma näin kuin Auringon sen syämen loistavan
ja ilo siitä tulvi mulle vastahan
— Jo nöyräksi ma tunsin mieleni —
Ma arvottomaksi tiesin itseni.
Mun sydämein on täynnä piirtoja
Ja ristikuvioita, juovia,
Mun samea on viini maljassan’
Ja päivä ei näy siitä loistavan.
Vaan tiedän kellä sydän rajaton
Ja malja kirkas, samentamaton.
Ma Hänen eessään tomuun kumarrun
Ja tunnen otsallani käden siunatun.
Nellie Kalm
Ruusu-Risti — toukokuu 1924
Elämän laulu
Elämä, ihme ja arvoitus suuri,
elämä, sykkivä syntyjen taa,
elämä, maailmain luoja ja juuri,
kauneus rytmissäs muotonsa saa!
Elämä, ilmojen kirkkaus,
Auringon voima ja loistavuus!
Elämä, väreilet suonissa puiden,
hyttysen siivissä sielusi soi,
uinut kuin nukkuva pohjassa merten,
heräät, — ja taivahat salamoi!
Laineitten lauluissa huokailet,
tähtien tuikkeessa vaikenet.
Elämä, ääretön, alkua vailla,
pohjaton loputon, koskematon!
Muotoihin sukellut harhojen mailla,
paljasta kasvosi, lahjomaton.
Muodosta luovut — jää hiukkanen vaan —
häipyy jo kangastus harhojen maan.
Elämä, sointusi kaukaiset kuulen,
tunnen sun rytmisi väreilevän.
Elämän lapseksi itseni luulen,
iloiten harppuna elämän.
Elämä, laulusi sielussan' soi,
elämää henkeni jumaloi.
Elämä, tulit mun luokseni silloin,
kun sinä aloit mun rakentaa —
atomin — juhlihin jumalten!
Milloin liekkisi atomin liikkumaan saa?
Käytä mua, elämä, tarkoituksees,
liitä kuin sementti rakennuksees!
Elämä, ihme ja arvoitus aina,
soinnuta kanteleen' ylistyksees!
Elämä, kuvasi saveeni paina
kaikunas käyttäös palveluksees!
Elämä, jätät mun, siunatun:
tomuni väreilee kiitosta sun!
Nellie Kalm
Ruusu-Risti — toukokuu 1925
Kuningas
Hän istuu aina yksinään, —
on pieni lamppu pöydällään.
Hän hiljaisuutta kuuntelee,
ja sydämensä riemuitsee.
Hän istuu myöhään yöhön ain,
kun liikkuu haamut vainajain.
Hän ottaa kirjan, kirjoittaa —
ja kukkaan kaiku puhkeaa.
Yö koskettelee kanneltaan,
hän laulaa yölle riemujaan.
*
Jo hiilet sammuu liedestään,
ei korjaa tulta yksikään.
Jo loppuu öljy lampustaan,
vaan tähdet paistaa taivaallaan;
ja päässään hiukset harmaantuu,
vaan sydämensä nuorentuu.
Kun viini loppuu leilistään,
hän loihtii leilin elämään;
Kun loppuu muste pullostaan,
saa tyhjät lehdet laulamaan.
Ja vihdoin käsi herpaantuu,
vaan hymyyn saapi silloin suu,
ja silmäin loiste sammuu pois, —
niin on kuin vanhus kuollut ois —.
*
Näin löysi vanhan laulajan kuu,
soutain taivaan rantahan.
Se tiesi laulun kotimaan,
se vapautti Kuninkaan.
Laulajan Sielu Siivet sai,
sen alkoi Suuri sunnuntai.
Se kahleet katkoi, jätti maan, —
jäi jälkeen hautakumpu vaan —.
Mutt arkeen ahteen kulkijan
loi välkkeen riemut laulajan.
Nellie Kalm
Ruusu-Risti — marraskuu 1925
Järven laulu
Sydämen autiossa erämaassa oli järvi, se hohti kuin
keidas, se välkkyi vaeltajalle sydämen autioilla poluilla. Ja järvestä
kuului sen sisäinen sointu. Silloin huomasi kulkija, että hän oli
saaressa ja ympärillä lainehti sininen selkä.
Sinipinnan, valkorinnan
poveni kohotan korkealle,
laineheni läikyttelen,
ulappani ulottelen
kauas, kauas kaukomaille.
Soudan saarta suvisinta,
kaunehinta, kesäisintä,
saaren keskellä kylänen,
kylässä kaunis keväinen.
Lapsoseni, saariseni,
veneheni vehreäni,
vien sinut vesille vielä,
kannan kauas kultamaille.
Nellie Kalm
Ruusu-Risti — joulukuu 1925
Pyhiinvaeltajat
Käy teitä vaeltajain suuri joukko:
he kulkee kukin maaliansa kohti,
he ovat etsijöitä viisauden aarteen,
mi harhan mailta totuutehen johti.
He ovat eri maata, toiset hiljaa kulkee
ja toiset ontuu, toiset juosten kompastuvat,
vaan heitä vahvat auttaa, tukee, kantaa.
On vaeltajat verhottuina valkoviittaan
ja toiset murheen mustaan kiedottuina,
on jotkut vakavuuden harmaan pukuun, —
ja toiset kuuluu ilon sinisukuun.
On jalkineissa jotkut, harvat avojaloin
ja paljain päin, kun yhdet kypärissä
ja miekoin, kilvin taipaleelle lähti.
He kaikki astuu jalan, hitahasti —
ei valtateitä mennä määrään asti,
ei matkaa tätä tehdä kotkan siivin,
ei tieteen saavutuksin, eikä hävittäin.
On vaeltajain joukko vuoritiellä,
ja kuilut, korkeudet väijyy siellä;
siks retki jalan astuttava tietä kaitaa,
min yllä tähti loistaa, — jyrkän laitaa.
On eessä määränpää, pyhien kaupunki, —
sen sydämessä aukee viisaustemppeli.
Nellie Kalm
Ruusu-Risti — helmikuu 1926
Veljet
He istuivat piirissä veljien
Ja vaipuivat mietteeseen.
Oli hiljainen hetki rukouksen,
Oli hetki hartauden.
He istuivat silmin suljetuin
Ja huulin lukituin,
Ja otsa kullakin kirkastetuin
Kiilsi kukkaisin siunatuin.
He nostivat mielensä korkeellen
Yli maisten murheitten,
Missä voima virtaa rakkauden,
Miss' ei sulkuja ainehen.
He etsivät kaikki yhtä vaan:
Kohdata Mestariaan.
Ja Mestari heidän keskellään
Oli salassa katseiltaan.
He äänensä kuulivat sulimman:
Olkoon rauha! veljet maan.
Minun tieni on teidänkin, palvelemaan
Kukin itsensä valmistakoon.
Nellie Kalm
Ruusu-Risti — maaliskuu 1926
Jousimiehelle
Jos tähtäät ylös ollenkaan,
niin tähtää korkealle
ain' päivän kehrään palavaan,
matkaaja maailmalle.
Käy ensin omaan asentoon
mi kuuluu ampujalle,
käy polvellesi pimentoon,
pää pystyyn taivasalle.
Nyt vuodet kirkkaat lentäkööt
halk' ilman avaruuden,
kuin salamoina kiertäkööt
aatokset mielen uuden.
Nellie Kalm
Ruusu-Risti — marraskuu 1928
Rukous
Katso taivas puoleheni,
valo kirkas veljekseni
tule tielle pyrkiessä,
kotihini kulkiessa.
Eksynyt ma tieltä lienen
koti kauas kadonnunna
vieras olen veljilleni,
outo orpo omilleni.
Katso, Korkee, kasvojani,
astu, jalo enkelini
kohti kaihokatsettani,
tartu, Valo, käteheni,
uskollinen apunani
ollos korpimatkallani,
kompastuissa kohottele,
eksyessä oikoele!
Sydämestä kaipaelen
Suuren Valon viisautta,
puhtautta, rakkautta,
joka johtaa totuuteen.
Nellie Kalm
Ruusu-Risti — joulukuu 1928
Valkea valo
Valo valkea, ikiliekki,
ihmisrintojen Elämä,
tulen taivaisen kipinä,
sammu maasta et ikinä:
palat sieluissa ihmislasten,
loistat otsalla vanhurskasten,
silmissä näkijäin säihkyt,
rantehilla rakastavain.
Valo, valkea kipinä,
Ikiliekki Elämän suuren.
Tuli taivainen ihana,
ikisielujen sinetti,
loista tähtemme valona,
valaise pallomme pimeä
aivojamme uudistaen,
lisäellen suitsuketta
sydänhiilien palohon,
ett' ois' liekki laajeneva
veljiksi kansat siunaamassa!
Valo, valkea kipinä,
Ikiliekki Elämän suuren.
Nellie Kalm
Ruusu-Risti — maaliskuu 1930
|