Maailman valo

Satu

Oli kerran brahmiini nimeltään Kaushambi, oppinut mies ja Vedoissa taitava. Kun hän ei löytänyt vertaistaan sanasodissa, oli hänellä tapana kantaa sytytettyä tulisoihtua kädessään. Kun häneltä kysyttiin syytä siihen, niin hän vastasi: "Maailma on niin pimeä; minä kannan tulisoihtua valaistakseni sitä niin paljon kun voin."

Shramana torilla istuessaan kuuli sen ja sanoi: "Ystäväni, jos silmäsi ovat niin sokeat, että ne eivät näe kaikkialla läsnäolevaa päivän valoa, niin sinun ei silti pidä sanoa maailmaa pimeäksi. Tulisoihtusi ei rakasta auringon loistetta, ja hyvä tarkoituksesi valaista toisten ymmärrystä on yhtä pikkumaista kuin ylpeääkin."

Silloin brahmaani kysyi: "Missä se aurinko on, josta puhut?"

Shramana vastasi: "Tathagatan viisaus on sielun aurinko. Sen säteet valaisevat sekä päivällä että yöllä, ja se jolla on vahva usko, ei kaipaa valoa tiellänsä Nirvaanaan, ja sen jälkeen perii muuttumattoman autuuden."

Suomentanut F. H.

elonpyörä — 1962 n:o 1


Etusivu

Mietiskely