Paracelsus von Hohenheim

Keskiajan suurin lääketieteilijä

Keskiajan tunnetuin lääkäri oli Theophrastus Aureolus Philippus Bombastus von Hohenheim, joka otti nimen Paracelsus huomauttaakseen, että hän piti itseään suurta filosofia Celsusta etevämpänä.

Paracelsus syntyi noin vuonna 1490 ja kuoli vuonna 1541 täydessä miehuuden iässä. Hänen isänsä oli lääkäri ilman suurempaa potilaspiiriä. Hänen äitinsä oli ennen naimisiin menoaan erään sairaalan ylijohtajatar.

Paracelsus tutki ensin lääketiedettä isänsä johdolla, joka opetti hänelle suurella huolella ammattinsa syvimpiä salaisuuksia. Paracelsus joutui jo nuorukaisena tekemisiin Trithemiuksen, Spanheimin apotin kanssa, joka oli kuuluisa kemiantutkija ja alkemisti. Trithemiukselta nuorukainen oppi paljon alkemiaa, sai tietoja mystisestä viisasten kivestä sekä elämännesteestä.

Hänen vihollistensakin oli pakko tunnustaa, että se asenne, minkä Paracelsus otti hyökätessään Galenin ja Avicennan siihen asti koskemattomien kirjoitusten kimppuun oli syvä rakentava vaikutus lääketieteen koko rakenteeseen. Paracelsus selitti, ettei lääketieteellinen kehitys saisi olla dogmaattisten teosten pelkkää lukemista, vaan jokaisen yksityisen potilaan tutkimista ja arvostelemista. Hän väitti, että kokeilun, ei dogmaattisuuden, tuli opastaa lääkäriä. Sen tähden hän ennakkoluuloja pilkaten syöksyi kokemusperäisen lääketieteen ja kirurgian silloin kartoittamattomille kentille.

Paracelsus matkusteli laajalti kautta koko Euroopan. Suuren osan vaelluksiaan teki hän jalkaisin ja yksin. Hän selitti, että niiden jotka halusivat lukea luonnon kirjaa, tuli astua jaloillaan pitkin sen sivuja. Hän tutkisteli mustalaisien, erakkojen ja noitien seurassa ja kokosi heiltä paljon tietoa kasvien, korujen, amulettien, talismaanien ja muiden merkillisten parantamisapuneuvojen käytöstä.

Parantamiset, joita hän teki, olivat monessa tapauksessa ihmeellisiä, ja kun köyhät, joiden kanssa hän työskenteli, jumaloivat häntä, hänen menestyksensä herätti vain suuttumusta ja katkeruutta hänen aikansa lääkäriveljeskunnassa. Paracelsus kävi lujasti parturien kimppuun väittäen, etteivät he olleet kelvollisia suorittamaan kaikenlaisia kirurgisia leikkauksia, sillä hänen aikanaan tämän verisen toiminnan, joka useinkin maksoi ihmiselämän, suorittivat parturit.

Lääketieteellinen ammattikunta syytti häntä tietämättömäksi, heikkopäiseksi ja kelvottomaksi lääkärin ammattia hoitamaan, koska ei hän ollut suorittanut vaadittavia tutkintoja. Paracelsus taas vuorostaan kääntyi syyttäjiään vastaan ja vaati tutkittavaksi heidän hoitojaan lääkäreinä, ja apteekkareita hän syytti väärin valmistettujen rohdosten myymisestä. Täten hyökkäsi hän koko lääkärikunnan kimppuun. Hän syytti sitä julkisesti väärästä hoidosta ja voitonhimosta väittäen, että lääkärit enemmän välittivät tuloistaan kuin potilaidensa hengestä.

Kuten saattoi olettaakin kokosivat nämä syytökset koko lääkärikunnan vihan hänen päälleen. Tilannetta ei auttanut se, että Paracelsus julkaisi koko joukon tieteellisiä teoksia saksankielellä, siis kielellä, joka saattoi nämä teokset maallikkojenkin ulottuville. Tätä pidettiin hyvin tahdittomana, mutta se aiheutti tärkeän muutoksen asioissa, sillä Paracelsus oli ensimmäinen lääkäri, joka kirjoitti teoksensa kielellä, joka teki mahdolliseksi köyhien ja oppimattomien saada tieteellistä opastusta.

Koska Paracelsus oli taipuvainen pitämään yliluonnollisia asioita tärkeimpinä lääketieteellisinä elementteinä, syytettiin häntä kerettiläisyydestä, mielenvikaisuudesta, magian harjoittamisesta ja noituudesta. Hän teki ensimmäisenä kansanomaisiksi opit ja myytit luonnonhengistä ja elementaaleista tekijöinä ihmiskehityksessä ja tärkeinä välittäjinä tautien parantamisessa.

Hänen vihollisensa pelkäsivät omaa häviötään, ellei heidän onnistuisi tuhota tämä peloton ja avopuheinen lääkäri, ja he koettivat sen tähden alituiseen kumota hänen väitteitään. He moittivat jokaista parannustapausta, jonka hän oli suorittanut ja koettivat pettää häntä jos jollain tavalla lähettämällä hänen luokseen hoitoa saamaan sekä parantumattomia sairaita että henkilöitä, jotka eivät todella olleet sairaita. Mutta he eivät voineet häntä pettää. Hän paransi parantumattomaksi tuomitut ja paljasti petturit. Hänen hyväkseen on tilastoja, jotka osoittavat, että hän todella paransi vesitautisia, syöpää ja spitaalia. Menettelytavat, joita hän näissä tapauksissa käytti, ovat tuntemattomia.

Hänen personallista elämäänsä monet ovat yrittäneet mustata. Epäilemättä hänen luonteensa oli omituinen ja hiomaton. Syytökset hänen jatkuvasta juomisestaan ja remuamisestaan tuntuvat aivan mahdottomilta hänen suunnattoman suuren kirjallisen toimintansa tähden. Hän on kirjoittanut noin kuusikymmentä teosta, jotka ovat painetut kolmesta yhteentoista neljänneskokoa olevaan nidokseen, jotka kirjaimellisesti käsittävät tuhansia sivuja tekstiä. Monet kirjat olivat hänen oppilailleen sanelemat.

Hän oli ankara naisten vihaaja eikä ollut naimisissa. Hän varoitti oppilaitaan avioelämästä sanoen, että se oli suurin syy pettymykseen, suruun, onnettomuuteen ja kuolemaan.

Nähtävästi Paracelsus piti hyvin suuressa arvossa aikaisempia juutalaisia kabbalistisia kirjoituksia sekä platolaisten filosofien salaisia oppeja. Hänen sanotaan yleensä olleen neoplatoonikon. Monet ovat väittäneet hänen olleen jonkun salaisen koulun hyvin korkean vihityn, mutta on ollut mahdotonta saada tukea tälle väitteelle. Ja on syytä luulla, että syytökset hänen henkilöllisyyttään ja kuntoaan kohtaan suureksi osaksi ovat olleet ammattikateudesta johtuneita ja sen tähden epäluotettavia.

Paracelsus oli todellinen lääketieteen opettaja. Hän koetti kohottaa tieteen huonosta irvikuvasta jumalallisesti inspiroiduksi ja jumaluuden suojaamaksi tieteeksi. Hän väitti, että luonto oli todellinen lääkäri ja että useimmat lääkärit tekivät enemmän pahaa kuin hyvää estäessään luontoa toimittamasta töitään. Kun hän pilkkasi lääkärikuntaa, kysyttiin, mistä hän sitten oli tietonsa saanut, tällöin hän vastasi saaneensa viisautensa Jumalalta ja näkymättömistä maailmoista. Jos häneltä pyydettiin todistuksia, vastasi hän, että eläimet ja kasvit olivat todistuksia kylliksi, sillä niillä oli terveydellisissä asioissa enemmän ymmärrystä kuin ihmisillä, vaikkeivät he koskaan olleet kirjaa lukeneet tai kuunnelleet lääketieteellistä luentoa, jossa harvat kuuluisat tietämättömät jakoivat tietämättömyyttään monille.

On monta eri kertomusta Paracelsuksen kuolemasta. Hänen vihollisensa sanovat, että hänen kuolemansa oli pitkän juopottelun tulosta ja että hän kuoli tuntemattomassa kapakassa. Paljon uskottavampaa on kertomus, että muutamat lääkärit, joiden mainetta hän oli halventanut, olivat lahjoneet roistoja häntä vastaan. Hän kaatui tappelussa ja särki kallonsa, kuollen muutamia päiviä sen jälkeen.

Niin suuri oli ihmisten kunnioitus häntä kohtaan, etenkin niiden, joiden hyväksi hän oli työskennellyt ja joille hän oli kaikkensa uhrannut, että vielä vuosia hänen kuolemansa jälkeen tehtiin pyhiinvaellusmatkoja hänen haudalleen ja vielä niin myöhään kuin 1840 rukoiltiin häntä, kun rutto kävi yli maan. Heti rukousten jälkeen lakkasi rutto leviämästä. Hänen hautakivellään nähdään seuraava muistokirjoitus:

"Tähän on haudattu Philippus Theophrastus, arvoisa lääketieteen tohtori, joka ihmeellisellä taidolla paransi pahoja haavoja, spitaalitautia, reumaa, vesitautia, ja muita ruumiin tarttuvia tauteja ja joka antoi köyhille ne varat, joita hän sai ja kokosi. Herran vuonna 1541 syyskuun 24. päivänä hän vaihtoi elämän kuolemaan."

All Seeing Eye -lehden mukaan

Ruusu-Risti — maaliskuu 1928

Etusivu Sekalaista