Teodora Györffy

ASTROLOGISISTA AJANJAKSOISTA

Artikkelin kirjoittaja, kemisti ja biologi, on toiminut Budapestin yliopiston kemiallisen laboratorion johtajana ja luennoinut mainitussa yliopistossa.

Ymmärtääksemme seuraavaa esitystä tarvitsemme pieniä astrologisia tietoja, jotka ovat myös astronomisia. Koska kuitenkin haluan välttää jaottelua astrologia ja astronomia yhdistän molemmat yhteen ja kutsun näitä tietoja astrologisiksi.

Paitsi kiintotähtiä, joiden merkitystä on eri aikoina arvioitu varsin eri tavoin, käsittelee astrologia seuraavia taivaankappaleita ja oheisia merkintöjä: Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus, Pluto ja Maa. Aurinkoa ja Kuuta lukuun ottamatta muut ovat kiertotähtiä, jotka kuuluvat meidän aurinkokuntaamme.

Taivaankannen halkaisee n. 14° leveä eläinradan vyöhyke. Se lävistää ekvaattorin n. 23° 27' 30" kulmassa. Taivaankansi jaetaan astrologisesti 12 eri huoneeseen. Vastaavasti eläinrata jakautuu näihin osiin. Näitä osia (huoneita) nimitetään tähtikuvioiden mukaan. On kuitenkin huomattava, etteivät ne vastaa paikallisesti näitä tähtikuvioita. Tämä johtuu siitä, että kyseiset osat ovat keskenään yhtä suuria, jota taas tähtikuviot eivät ole. Lisäksi vielä tapahtuu eläinradassa näennäinen "myöhästyminen", joka johtuu siitä, että aurinko kiertää avaruudessa erään suuremman keskuksen ympäri ja sen asema eläinrataan nähden hitaasti muuttuu. Tämä jälkeen jääminen on vuodessa n. 50". Siten voidaan astrologisia huoneita pitää vain eläinradan kahtenatoista osana, joiden asema määräytyy kunkin vuoden kevätpäiväntasauksen aikaan. Näiden huoneiden nimet ja järjestys ovat tällöin 0°:sta alkaen:

Oinas

Härkä Kaksoset Rapu Leijona

Neitsyt

Vaaka Skorpioni Jousimies Kauris

Vesimies

Kala      

Nykyajan ihmistä ihmetyttää, että astrologia ilmaisee taivaankappaleiden keskinäiset asemat aina geosentrisenä (maakeskeisenä). Tällöinhän maapallo tulee keskipisteeksi. Nykypäivien astrologi ei luonnollisestikaan pidä maapalloa entisaikojen tapaan "maailmankaikkeuden keskuksena", mutta koska asioiden esittämistä yksinkertaistaa vanhan astrologian geosentrinen ilmaisutapa, hän puhuu edelleen tähtien näennäisestä kiertämisestä maapallon ympäri.

Mitä astrologia oikeastaan on? Mihin ryhmään se on luettava? Onko se tiedettä, taidetta vai uskontoa? Jos haluaisimme sijoittaa sen johonkin määrättyyn tieteen alaan, joutuisimme vaikean pulman eteen. Todetkaamme vain lyhyesti, että sitä ei voi pitää mihinkään tieteen monista haaroista kuuluvana, koska sitä ei voida kontrolloida akateemisesti. Juuri akateeminen kontrollihan tekee tieteeksi teologiankin, jolla on useimmissa yliopistoissa oma oppituolinsa.

On olemassa pelokkaita astrologeja, jotka tuntevat tällaisen irrallisuuden häiritsevänä tekijänä. Kun heiltä kysytään, mihin he liittävät astrologian, vastaavat he, että se kuuluu taiteisiin. He perustelevat tätä väitettään sillä, että laatiessaan horoskooppeja, he tarvitsevat työssään eräänlaista intuitiota, kuten taiteilijakin omassaan. Näitä henkilöitä ei kuitenkaan voi pitää todellisina astrologeina, vaan heitä olisi kai paras nimittää "horoskoopintekijöiksi".

Entä sitten uskonto, kuuluuko astrologia siihen? Helppoa ei ole tämäkään yhdistäminen. Astrologialtahan puuttuu kultti. Kuitenkin sillä on uskontoon verrattava perusdogmi, joka antaa sille maailmankuvan. Tuon perusdogmin vuoksi sanoisin sitä mieluiten uskonnoksi. Tähän dogmiin sisältyy maailmankatsomus, jossa on luonnontieteellistä näkemystä, joka on sukua vanhan kreikkalaisen luonnontieteen spekulatiivisille kuvitelmille ja jonkin verran myös alkemialle.

Tämä astrologian perusväittämä on seuraava: Makrokosmoksessa tapahtuvilla suurilla liikkeillä on rinnakkaistapahtumat eräissä pienemmissä ykseyksissä (mikrokosmoksissa) ajallisesti ja tilassa. Esimerkiksi Maassa esiintyvät ilmiöt ja tapahtumat ovat rinnakkaisia tähtien vastaaville liikkeille. Siis pitkinä ajanjaksoina tapahtuvat muutokset maassa jäljittelevät kosmisia liikkeitä käyrän samankaltaisuudessa. Makrokosmillisen liikkeen rinnakkaisilmiö on maassa vastaavanlainen.

Eritelkäämme hiukan tätä varsin keskitettyä väittämää.

Astrologia käsittelee (mielellään) makrokosmoksen ja maanpäällisten ilmiöiden rytmiä. Se haluaa aikaansaada järjestelmän näissä jaksottaisesti toistuvissa liikkeissä. Se väittää, että näiden tapahtumien välillä on yhteenkuuluvuus. Sen sijaan astrologia ei väitä, että jompikumpi olisi toisen seurausilmiö. Tämä johtuu osaksi ehkä siitä, että astrologia on vanhempi kuin tieteellinen kausaliteetti (syysuhde), osaksi siksi, että se pitää ns. paralleeliteettia kosmoksen (sekä makro- että mikro-) järjestyneisyyden peruslakina, johon ei ole mitään lisättävää. (Tästä johtuu, ettei kunnollinen astrologi ryhdy väittelyyn epäuskoisen kanssa. Korkeintaan hän esittää toteamuksia ja esimerkkejä asiasta) .

Perusväittämän tai kuten sitä myös nimitin dogmin kaksi osaa; ajan ja tilan väittämät eivät ole erilliset. Voisimme sanoa, että kyseessä on lähinnä neljän ulottuvuuden tila. Vieläpä enemmänkin, jos käytämme paralleeliteetin — rinnakkaisuuden — sijasta tutumpaa käsitettä "peilikuva", niin saatamme havaita, etteivät ainoastaan jaksot "kuvastu" toisistaan vaan vielä näiden jaksojen puitteissakin tämä rinnakkaisuus esiintyy joka paikassa olevana mahdollisuutena uusiin toistoihin yhä pienemmissä yhteyksissä. Toisin sanoen yksityiset liikuntajaksojen osat kuvastuvat toinen toisestaan.

(Tarkoitukseni ei ole puolustaa eikä liioin moittia astrologiaa, huomautan kuitenkin siitä kiintoisasta seikasta, että 20. vuosisadan luonnontiede selittää atomin sisäisen järjestyksen vastaavan kiertotähtijärjestelmää. On yllättävää, ettei astrologi Kepler, joka on sanellut kiertotähtisysteemin kolme klassillista lakia, ole huomannut tätä. Ainakaan tietääkseni ei hän ole koskaan maininnut mitään tätä koskevaa.)

Mainittu keskitetty väittämä (perusdogmi) luo heti järjestyksen koko maailmankaikkeuden tapahtumaan. Vieläpä erittäin armottoman järjestyksen, johdonmukaisen ja vääjäämättömän. On kuitenkin totta, että vaikka se luo perussäännön, vieläpä armottoman, emme vielä tiedä, miten se toimii yksityiskohdissaan. Ainakin voimme teoriassa olettaa, ettei se yksityiskohdissa ole yhtä ehdottomasti säännönmukainen. Tähän meillä on sitäkin suurempi syy, koska tietomme itsestämme ja maanpäällisistä oloista yleensä perustuvat niin häviävän lyhyeen aikaan — kun sitä verrataan kosmisiin ajanjaksoihin — että voimme todeta, ettei astrologialla ole ollut riittävästi aikaa näiden yhdenmukaisuuksien toteamiseen.

Pisin jakso, jonka astrologia tuntee, on kevättasauspisteen taaksepäin (retrogradinen) vaeltaminen eläinradalla. Se saavuttaa saman alkupisteen aina 25 900 vuoden kuluttua. Emme siis ole vielä voineet tarkkailla edes yhtä tällaista jaksoa. Kun nyt ajattelemme sitä lyhyempiä ajanjaksoja, toteamme, että niiden täytyy kuvastaa sekä tuota suurempaa jaksoa, että sen peilikuvaa (paralleelia). Lyhemmän ajanjakson liikkeet eivät siten enää ole yhden tapahtuman peilikuvia, vaan ne koostuvat useammasta. Kun pyrimme tutkimaan niitä, on todettava, että ne varmuudella ovat niin kaukaisia, ettemme niistä tiedä mitään, esimerkiksi meillä ei ole tietoa, millaista tapahtumasarjaa maan päällä on merkinnyt kevättasauspisteen siirtyminen Eläinradassa Leijonan merkkiin. Siitä ajasta ei ole olemassa muistitietoa. Voisimme ehkä saada jonkinlaisen käsityksen siihen liittyvistä tapahtumista tarkkailemalla, mitä vuosittain tapahtuu silloin, kun maa joutuu vuosikierroksellaan Leijonan merkkiin. Tätä vaikeuttaa kuitenkin se, etteivät muut taivaankappaleet ole samoissa asemissa kuin kyseisenä suurena ajankohtana. Lisäksi joukko muitakin taivaanliikkeitä tapahtuu esimerkkiimme verraten hieman eri tavalla ja vaikuttaa, kuten astrologia sanoo "epätarkasti". Vakavan astrologisen tutkimuksen pyrkimyksenä on vähitellen yrittää täsmentää näitä eri "vaikutuksia" ja siten antaa selviä ja mahdollisimman yksiselitteisiä sääntöjä. Tässä suhteessa sen työskentelytapa ja pyrkimys liittyy läheisesti luonnontieteellisiin menetelmiin. Eri taivaankappaleiden liikkeiden maallisten peilikuvien yksiselitteinen määrittely voi onnistua ainoastaan tilastollisin keinoin. On pyrittävä suuren havaintomäärän perusteella luomaan pitävä sääntö. Näistä säännöistä voidaan sitten yhdistää laajempia kokonaisuuksia, jotka koskevat määrättyä ajankohtaa — tällöin on otettava huomioon jokaisen taivaankappaleen liike.

On onni, että näin on! Koska sääntöjen luominen on näin monimutkaista, emme niiden vuoksi voi pilata elämälle ominaista ja sitä kiihottavaa odotuksen tunnetta — "emme tiedä mitä huomispäivä tuo mukanaan" — ja tämä tietämättömyys saa meidät ponnistelemaan huomisen muovaamiseksi sellaiseksi kuin toivomme. Tästä syystä myös järkevä astrologi puhuu ihmisen vapaasta tahdosta ja rohkaisee horoskoopin saajaa usein toistetulla totuudella "tähdet eivät pakota ketään, ne vain antavat mahdollisuuden".

Astrologian sääntöjä ei pyritä määrittelemään ainoastaan vuosituhansien havaintojen vaan myös varsinaisen tutkimustyön perusteella.

Jo mainittu pisin astrologinen jakso — kevättasauspisteen siirtyminen eläinratavyöhykkeen 0º peräytyen siihen takaisin — ja sen peilikuva voidaan havaita suurista maailmankausista, arkikielellä tämä voitaisiin sanoa: kyseisen pisteen siirtymän eri vaiheet kuvastuvat maan päällä aikakausivaihteluina.

Kevättasauspisteen viipyminen määrätyssä eläinradan merkissä on pitkä, ja sen vaikutus maallisien aikakausien luonteeseen on luotettava. Meillä ei kuitenkaan ole tarpeeksi historiallisia tietoja, joten meidän on käytettävä muuta menetelmää asianomaiselle aikakaudelle ominaisen luonteen määrittelyssä.

Ihmisen ajatukset kuvastuvat hänen luomassaan kulttuurissa. Taide on tämän kulttuurin tulkki. Tämä toteamus koskee sekä kuvaamataiteita että kirjallisuutta — kirjallisuuteen kuuluvat myös sadut ja tarinat. Aikojen kuluessa tuhoutuu valitettavan suuri osa taideteoksista, mutta tarinat ja satuaiheet kulkevat suusta suuhun ja säilyvät hyvin kauan. Tästä syystä niillä on tutkimuskohteina erittäin suuri arvo.

Koetamme tässä esittää eräitä tällaisia tarina-aiheita, jotka kuvastavat kulloinkin kyseessä olevaa aikaa.

Vanhimmat tarinat ovat syntyisin ajalta, jolloin kevättasauspiste oli Eläinradan Kaksosten merkeissä, jonne se takautuvan liikkeen johdosta oli siirtynyt Ravun merkistä. Ravun merkin aikana alkoi ihmisen älyllinen muotoutuminen. Tämä voidaan päätellä eräästä hämärästi säilyneestä kultista — kenties myös nimi viittaa samaan —: egyptiläiset kunnioittivat "pyhää skarabeetä" koko historiansa ajan — tämä skarabee oli ihmissielun vertauskuva.

Kaksosten aikakausi oli yksilöllisyyden heräämisen aikaa — se oli sankarien aikaa. Tapaammekin useiden kansojen tarustoissa juuri kaksoismotiivin liittyneenä kansojen syntyyn tai maan tai kaupungin perustamiseen. Vastakkaisten voimien yhtyminen on myös kuvaavaa kaksoismerkille. Juuri näiden vastakkaisuuksien korostumisella on varmasti ollut tärkeä merkitys inhimillisen ajatuksen kehittymiselle.

Kreikkalaisessa Dioskuuri-tarinassa on veljesrakkaus kaksoisveljeyden motiivi. Ledan pojat Castor ja Pollux ovat kaksosia. Polluxin isä on Zeus, ja hän on kuolematon, sen sijaan kaksoisveljen Castorin isä on Tyndareus ja isänsä kaltaisena Castor on kuolevainen. Kun Castor kaatuu sodassa rukoilee Pollux Zeusta, että hän saisi jakaa oman kuolemattomuutensa Castorin kanssa siten, että he viettäisivät joka toisen päivän manalassa ja joka toisen päivän maan päällä. Zeus kuitenkin palkitsee heidän veljesrakkautensa asettamalla heidät kaksoistähdeksi taivaalle.

Myös Raamatussa kerrotaan, että Israelin kansa syntyi kaksosista. Kun Jaakob oli koko yön taistellut Jumalan kanssa, nimitti Herra hänet Israeliksi. Jaakob oli Esaun kaksoisveli, mutta vaikka hän oli heistä nuorempi, hän hankki itselleen esikoissiunauksen isältään. Peläten Esauta hän kuitenkin ensin päätti hyvittää tämän, ja niin hän sai nimensä vasta rauhanteon aattona. Mutta silloinkin vielä tapahtui lonkkaan koskettaminen. Tämä on esimerkki paralleeliteetista yhden jakson aikana, sillä Kaksosten merkin vastapäätä oleva Jousimies hallitsee ihmisruumiissa lonkan ympärillä olevaa osaa. Sankariuteen viittaa myös Jumalan selitys Israel nimestä "olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut." Näin on selitettävä Kaksosten kauden alku, jolloin Israelin kansa syntyi. Voidaan myös käsittää Israelin kansa — ei ainoastaan kansakokonaisuutena — vaan ennen kaikkea juuri sinä osana ihmiskuntaa, joka on valittu ymmärtämään sen aikakauden sanomaa. Raamatussa voidaan veljespari Kain ja Abel käsittää myös Kaksosten merkkiin kuuluvana. Tällöin tulee esiin Castorin ja Polluxin vastakohta, pyrkimys ehdottomaan henkilökohtaiseen hyötyyn. Veljesviha ja veljesrakkaus ovatkin Kaksosten paralleeleja: Jokaisella valoisalla puolella on vastaava varjonsa. Näin korostuu kaksinaisuus kokonaisuudessa.

Kaksoistenmerkin aikana Israelin kansa siirtyy Egyptiin, jossa se viipyy koko Härän kauden. Lähtö Egyptistä kuvaa vertauskuvallisesti kevätpisteen siirtymistä Oivaan merkkiin. Egyptiläinen kulttuuri edustaa Härän aikakautta. Tämä on varsinaisen historiallisen kauden alku. Siirtyminen siihen tapahtuu n. 4300 v. eKr. Ensimmäinen luotettava aikamäärä on heinäkuun 19 pv 4241 eKr. Tästä päivästä egyptiläiset aloittivat ajanlaskunsa.

Härän merkkiä vastapäätä on Skorpioni. Sen taruaineistoon viittaa kertomus, jonka mukaan Isis jumalatar koetti saada haltuunsa Re'n salaisen nimen, (joka tietää toisen todellisen nimen, saa herruuden sen omistajaan) tekee keihäästä käärmeen, jolla voi haavoittaa muuten haavoittumatonta Re'tä.

Härän merkin hallitseva planeetta on Venus, joka edustaa kauneutta ja esteettistä hienostuneisuutta.

Raamatussa Mooseksen II kirjassa on Härän aikakauteen kuuluvia piirteitä. Israelin kansan valmistuessa lähtöön tämä tulee selvästi esille. Faarao edustaa jo päättymässä olevaa Härän aikakautta, hän ei voi ymmärtää uuden, Oinaan kauden pyrkimyksiä ja koettaa estää kansan lähdön. Tällöin Aaron lumoaa hänet käärmeeksi muuttuneella sauvalla ja saa näin lähtöluvan. Mutta myös Israelin kansa on vielä asenteissaan uuteen epävarma, erämaassa he pyrkivät palaamaan vanhaan kauteen. Kun Mooses on noutamassa Siinain vuorelta lain tauluja, he sortuvat taas epäjumalain palveluun ja valmistavat itselleen kultaisen vasikan (Härän vertauskuvan). Kun Mooses saa tietää tämän, hän rikkoo suunnattomassa vihassaan lain taulut, jotka ovat uuden aikakauden tunnuskuva, ja luovat sille suunnan. — — Egyptistä lähdön muistoksi hän määrää vietettäväksi uhrijuhlan, jossa oinas uhrataan. Samoin ennen lähtöä tuli israelilaisten kostuttaa oviensa pihtipielet oinaan verellä, jotta uuden aikakauden jumala, Israelin Jumala, näkisi ketkä ovat tämän aikakauden ihmisiä ja säästäisi heidät edellisen aikakauden ihmisille määrätyltä rangaistukselta, esikoisen surmaamiselta.

Uhrikaritsan liittyminen kevättasauspisteeseen tulee esiin myös Iyhyemmässä aikajaksossa kristinuskon piirissä. Tällöin on kyseessä vuosijakso. Auringon siirtymistä oinaan merkkiin juhlivat kristityt pääsiäisen vietolla. Tämä siirtyminen tapahtuu 21. p:nä maaliskuuta, ja pääsiäistä vietetään täysikuun jälkeisenä perjantaina samassa kuussa. Tällöin Jeesus on uhrikaritsana.

Oinaan merkkiä vastapäätä eläinradassa on Vaaka, joka astrologisen kielenkäytön mukaan saa aikaan tasoitusta. Tämän tasoituksen vaikutuksesta selittyy Oinaan ja Karitsan vertauskuvien keskinäinen vaihtelu.

Kuitenkin varsinaisesti kristinusko esiintyy Kalojen merkissä. Tässä merkissä on yleensäkin uskonnollista liikehtimistä runsaasti, esiintyy uskonnollisia kriisejä. Onkin huomattava, että kala on varhaiskristillinen vertauskuva (Kala = Ichthys = Iesus Christos Thes Hyos Soter). Myös opetuslapsissa on runsaasti kalastajia. Kuten vanhaa Testamenttia, voidaan myös Uutta Testamenttia tässä samaistaa tarina-aiheisiin, jolloin tämä seikka tulee varsin huomionarvoiseksi. Symbolisoihan Paavin kalastajasormus vielä tänäkin päivänä Kalojen merkkiä.

On kiistanalaista, missä merkissä nyt elämme. Toisten mukaan on [alaviite] siirtyminen* Vesimiehen merkkiin tapahtunut 1400-luvulla, mutta toisten mukaan tämä siirtyminen uuteen aikakauteen tapahtuisi vasta vuoden 3553 tienoilla. Astronomian kanta poikkeaa tästä. Astrologit taas puolestaan koettavat saada tukea omille näkemyksilleen tutkimalla tapahtumia maan päällä.


*) Tätä aikaa, n. 26 000 vuotta, kutsutaan Suureksi Aurinkovuodeksi. Muinaisen astrologian mukaan tähdet palaavat aurinkovuoden lopussa samoihin asemiin kuin ne olivat sen alkaessa. H. P. Blavatskyn Salaisen opin mukaan kevätpäiväntasauspiste siirtyi viime vuosisadan [1800-luvun] lopulla Vesimiehen merkkiin. Tämän mukaan olemme nyt Vesimies-aikakaudessa, joka kestää yli 2 000 vuotta. Sen jälkeen siirrymme Kauriin aikakauteen jne. Vesimiehen tunnusmerkit ovat veljeys ja syvempi tieto. Tällä aikakaudella voikin odottaa erilaisten opinkappaleiden ja uskontunnustusten häviämistä, kansojen veljeyden lujittumista, tullien ja rajamuurien häviämistä ym. - Elonpyörän toim.


Elonpyörä - 1964 n:o 1


Etusivu

Sekalaiset