Mikä se henki oli, joka silloin vuodatettiin ensimmäisten kristittyjen yli ensimmäisenä helluntaina? Oliko se jokin ulkoapäin tuleva vuodatus, joka herätti esim. apostoleissa puhekyvyn niin, että he saattoivat puhua monilla eri kielillä?

Helluntaina tapahtui siis apostoleille ihmeellinen suuri heräymys niin, että kaikki tulivat hengen läpäisemiksi. Emme saa ajatella, että se olisi tapahtunut fyysisessä ruumiissa. He olivat inhimillisiä minuuksia, jotka ottivat vastaan opetuksia Kristukselta hengessä. Mutta nyt he heräsivät tietoisuuteen siitä, että he olivat itse eläviä henkiä. He saivat tuntea, etteivät olleet persoonallisia olentoja, vaan henkiolentoja. He tunsivat, kuinka hekin olivat Jumalan poika. Sillä kun henki on meissä, silloin tunnemme hengessämme, että olemme Jumalassa syntyneitä, että olemme Jumalan poikia, Jumalasta syntyneitä.

Tämä on se suurenmoinen kokemus, joka tulee jokaiselle, joka hengessä syntyy. Hän tuntee olevansa henkiolento. Hän itse kantaa tällaista kuvaa ruumiissaan. Hän on pukeutunut persoonallisuuteen, joka kuuluu fyysiseen olemuspuoleen, mutta itsessään hän on iankaikkinen henkiolento. Tämä oli suuri kokemus, jonka apostolit tekivät ja saivat helluntaina. Ja kun ihminen tuntee olevansa henki ja Jumalan poika, silloin on todellinen tahto herännyt. Se tahto, joka ei kysy mitään tarkoitusperiä, se tahtoo vaan totuutta, niin kuin Jumala tahtoo vain rakkautta. Ja siihen yhtyvät ikään kuin ihmisen aurassa toiset ihmisen henkiset prinsiipit, nimittäin manas ja buddhi, järki ja rakkaus. Ne ovat silloin hänen aurassaan.

Järki ei ole hänen syvin olemuspuolensa, niin kuin se on persoonallisuudessa, vaikka ihminen saakin vilahduksia korkeammasta itsestään, mutta se tuntuu niin kuin järki olisi hän itse. Ja hän on yhtä sen järjen kanssa. Kun buddhi vaikuttaa, silloin rakkaus vaikuttaa ja ihminen tuntee olevansa yhtä sen rakkauden kanssa. Ja hän tuntee, että hänen oma persoonallisuutensa on rakastava. Mutta kun jumalallinen henki elää ihmisessä herätettynä, silloin oikea järki ja oikea rakkaus asuvat hänessä ja ovat olemuspuolia tuossa Jumalan pojassa. Ne eivät ole yhtä ihmisen persoonallisuuden kanssa vaan järki ja rakkaus voivat valaista hänen persoonallisuuttaan, sillä järki ja rakkaus kuuluvat henkeen, ne ovat hengen moninaisuutta. Sen tähden, kun emme ole henkisesti heränneet, emme voi omistaa mitään ansioita itsellemme, vaan sanoa: 'En minä vaan Kristus minussa.' Siis, jos minulla on järkeä, vaikka korkea valaistu järki, niin ei se ole samaa kuin Kristus minussa.

Me emme saa ajatella, että tulisimme heti Kristuksiksi, joissa järki ja rakkaus elävät. Se olisi itsepetosta, jos kuvittelisimme, että Kristus eläisi meissä. Mitään sellaista ei pidä ajatella ennen kuin se tapahtuu.

Jos henki herää meissä, silloin se vapauttaa meille meidät monista heikkouksistamme ja huomauttaa syntisestä itsestämme.

Mutta samalla olemme tulleet tietoiseksi siitä, että me olemme jotain muuta. Ei ole persoonallisuuden ansiota, että Jumalan poika syntyy ja että henki tulee meihin, vaan se on Jumalan ansiota. 'Sillä tuuli käy minne se tahtoo, ettekä tiedä, mistä se tulee ja minne se menee', sanoi Jeesus. Ei ihminen voi määritellä, että nyt pitää hengen tulla ja mennä. Se on kaikki Jumalan varassa. Mutta me ihmiset voimme aina olla varuillamme, että emme estäisi Jumalan hengen syntymistä meissä. Meidän oma persoonallisuutemme on esteenä, mutta jos olemme varuillamme, emmekä tee itseämme mahdottomiksi, vaan olemme valmiita, silloin ihme voi tapahtua. Silloin meillekin voi tulla helluntai-ihme. Meissäkin voi syntyä Jumalan poika keskellä suurinta surua ja väsymystä ja kastaa meidät elämään niin että sen sijaan, että olemme käyneet kuoleman valtakunnassa, käymme nyt portin läpi iäiseen elämään. Mutta niin paljon voimme nyt toteuttaa, että aina pidämme mielessämme ja aina muistamme, että olemme henkiolentoja, joille tässä näkyväisessä maailmassa ei ole niin tarpeellista ja suurenmoisen ihastuttavaa, ettei se kaikki olisi ohimenevää. Meidän ainoa pyrkimyksemme olkoon ja pysykäämme siinä, että voisimme muistaa, mikä on elämän tarkoitus, eikä välittää kaikesta vähäpätöisestä. Sen voimme tehdä.

Me emme ole tämä ruumis, emme ole tämä persoonallisuus, vaan me olemme henkiolentoja. Vaikka emme tunne Jumalan poikaa, niin olemme kuitenkin henkiolentoja, jotka elämme kuoleman jälkeen. Ei saa olla kuoleman pelkoa, sillä ei kuolema voi meille mitään. Olemme henkiolentoja, vaikkakin seisomme keskellä kaikkia vaikeuksia, suruja ja kärsimyksiä.

Se olkoon meille aivan kuin mottona: aatma tekee meidät eläväksi hengessä keskellä ruumiillista elämää.