Spiritismi ja teosofia

Pekka Ervastin esitelmä vuodelta 1907

Referaatti

Tekstiä on 'kustannustoimitettu', tiivistetty
ja sanojen kirjoitusasua nykyaikaistettu sisältöön puuttumatta.

Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin, jotka uskovat, että henkiä ja kummituksia on olemassa, ja niihin, jotka eivät usko. Nykyaikaiseen sivistykseen kuuluu, että nauretaan niin kutsutulle taikauskolle, kaikille kummitusjutuille, kertomuksille hengistä ja vainajista, jotka tavalla tai toisella ovat antaneet itsestään tietoa, sillä "meidän valistuneessa ajassamme ymmärrämme, että sellainen ei ole mahdollista".

Huolimatta näistä materialisteista, ateisteista ja hengen kieltäjistä kansalaisilla on omia kokemuksia. Kansan keskuudessa ja syvällä ihmisen mielessä elää usko yliluonnolliseen, henkisiin asioihin ja siihen, että ihminen esimerkiksi saattaa kuoleman jälkeen kummitella ja että vainajat saattavat olla jonkinlaisessa yhteydessä näkyvän maailman kanssa. Tämä usko elää kaikkialla kansan syvissä riveissä, vaikka ehkä monin paikoin, missä meidän nykyinen kulttuurimme on päässyt vaikuttamaan, se kielletään ja kansa itsekin sen kieltää – mutta vain ulkonaisesti, sillä ihmiset ovat sydämessään ja sisässään enemmän tai vähemmän vakuuttuneita siitä, että ihminen on olemassa kuoleman jälkeen. Yksin nekin, jotka kutsuvat itseään kieltäjiksi, epäilevät sittenkin sisässään omaa kantaansa.

Yleisesti Ihmiset uskovat ja ovat uskoneet, että henkimaailma on olemassa, että kuoleman jälkeen on jotakin olemassa ja että ihminen ei ole ainoastaan tämä näkyvä ruumis, vaan jokin, joka elää kuoleman jälkeen. Käsitykset siitä, millaista on haudantakainen elämä, ovat hyvin hämäriä. Kristillisessä maailmassa useimmat uskovat, että ihminen on kuoleman jälkeen jonkinlaisessa nukkumista muistuttavassa tilassa ja että hänet herätetään "viimeisenä tuomiopäivänä"; silloin hänet puetaan taas samaan fyysiseen ruumiiseen, jonka hän on kuollessaan jättänyt, ja hän alkaa silloin elää uutta elämää. Muutamat taas otaksuvat, että ihminen kuoleman jälkeen joutuu henkimaailmaan, jossa hän jollakin tapaa jatkaa elämäänsä, mutta millainen tämä elämä on, siitä ei tiedetä mitään. Kristikunnassa vielä yleisesti otaksutaan, että ihminen kuoleman jälkeen – nimittäin viimeisenä tuomiopäivänä – joutuu joko ikuiseen autuuteen tai ikuiseen kadotukseen. Nykyisin useimmat teologit ovat poistaneet oppijärjestelmästään tuon opin ikuisesta kadotuksesta. Ylipäätään ihmisillä ei ole tietoa, millainen ihmisen kohtalo on kuoleman jälkeen, ja ne käsitykset, jotka yleisesti ovat vallalla, ovat sangen hämäriä.

Onko olemassa mitään tietoa kuoleman jälkeisestä elämästä, ja onko ihminen todella olemassa kuoleman jälkeen?

Ensimmäinen tieto, jota meidän aikanamme tarjotaan ihmiselle kuoleman jälkeisestä elämästä, tulee tavallisesti sen liikkeen kautta, jota kutsutaan spiritismiksi. Sana "spiritismi" johtuu latinalaisesta sanasta spiritus, joka merkitsee henkeä, ja spiritismi on siis jonkinlainen oppi hengistä eli vainajista.

Mitä on spiritismi ja spiritistinen liike? Kysyttäessä ihmisiltä mitä heidän mielestään spiritismi on, ja mitä tietävät siitä, niin he joko oman kokemuksensa perusteella tai sen nojalla, mitä ovat muilta kuulleet: jotain sellaista, että istutaan yhdessä ja kysytään hengiltä ja saadaan vastauksia kynän tai lasin avulla? Useimmilla on sellainen käsitys, että spiritismi on jonkinlaista viihdyttävää mutta joutavaa leikkiä. Etenkin ihminen, joka haluaa vaikuttaa sivistyneeltä, pitää spiritismiä on humpuukina.

Tämä käsitys on kuitenkin hätiköity ja vieläpä väärä, sillä todellinen spiritistinen liike ei ole mitään tällaista seuraleikkiä, vaan on hyvin laajalle levinnyt liike, joka on saanut monen epäilijän vakuutetuksi. Spiritismi on jonkinlaista seurustelua, keskustelua vainajien kanssa ja neuvojen saamista heiltä. Mutta millä tavoin se tapahtuu? Eivät todelliset spiritistiset kokeet ole leikkiä yksityisissä piireissä, vaan ne tapahtuvat sellaisten ihmisten avulla, joita kutsutaan meedioiksi, välittäjiksi eli keskiöiksi. Nämä ovat poikkeuksellisia ihmisiä, joiden ruumiillinen kokoonpano on vähän toisenlainen kuin tavallisten ihmisten, ─ ei niin, että he olisivat mitään luonnottomia olentoja ja että heillä olisi ominaisuuksia, joita ei voi olla meissä muissa. Ei myöskään pidä ajatella, että meediot olisivat erityisen suosittuja ja onnellisia ihmisiä – usein voi olla päinvastoin, mutta he ovat vähän erilaisia, sellaisia, että henkimaailman salaiset voimat saattavat vaikuttaa heidän kauttaan. Näitä meedioita voi olla missä tahansa, ja jos yksityisessä piirissä aletaan tehdä spiritistisiä kokeiluja, saatetaan yhtäkkiä huomata, että jostakin piirin jäsenestä on tullut välittäjä. Todelliset spiritistiset kokeilut eivät onnistu, ellei läsnä ole joku meedio eli välittäjä. Jos sellainen on läsnä, niin tapahtuu ihmeellisiä ilmiöitä, joita ei voi selittää pelkkien fyysisten eli tunnettujen luonnonlakien avulla. Näitä asioita ovat meidän aikanamme tutkineet, eivät ainoastaan yksityiset maallikot, vaan monet sivistyneet tiedemiehet, jotka ovat tottuneet tieteellisiin kokeisiin ja tottuneet olemaan valppaita ja tekemään havaintoja. He ovat tehneet kokeita ja tulleet vakuutetuiksi spiritistisistä ilmiöistä. Kaikilla inhimillisillä alueilla voimme nähdä petoksia ja huiputtajia, niin myös spiritismissä. On sellaisia ihmisiä, jotka tavoitellen yksityisiä tarkoitusperiä eli rahan tai kunnian vuoksi tai saavuttaakseen valtaa ja auktoriteettia koettavat esiintyä meedioina, vaikkeivät ole sellaisia. Niitä ei saa sekoittaa todellisiin meedioihin. Monet tunnetut, kuuluisat tiedemiehet ja tieteellisesti sivistyneet henkilöt sekä monet muut luotettavat ja tarkkanäköiset ihmiset, ovat tehneet spiritistisiä kokeita. Tällaisia ovat esimerkiksi englantilainen kemisti Crookes, englantilainen luonnontutkija A. R. Wallace, amerikkalainen professori Hyslop, saksalaiset professori Zöllner ja tohtori du Prel, italialaiset professorit Schiaparelli ja Lombroso, ranskalaiset astronomi Flammarion ja fysiologian professori Charles Richet ym.

Monet tällaiset tiedemiehet ovat tutkineet näitä asioita ja mitä on tapahtunut silloin, kun on läsnä joku meedio, välittäjä ja kun muutamia ihmisiä on ympärillä ns. spiritistisessä istunnossa ja odottavat, että henget jollakin tavoin rupeaisivat ilmoittamaan itseään meedion kautta. Silloin tapahtuu erilaisia asioita, riippuen siitä, minkälainen on itse meedio – tapahtuuko hänen kauttaan älyllisiä vai fyysisiä ilmiöitä.

Jos meedion välityksellä tapahtuu älyllisiä ilmiöitä, silloin meedio vaipuu transsiin eli jonkinlaiseen horrostilaan ja alkaa puhua muuttuneella äänellä, toisinaan vieraalla kielelläkin. Tuollainen meedio puhuu sellaista, josta hän ei tiedä hereillä ollessaan. Hän osoittaa tuntevansa ihmisiä, jotka ovat istunnossa läsnä, vaikkei hän tunne heitä hereillään ollessaan. Hän tietää heidän elämästään, mainitsee heidän tuttaviaan, kertoo asioista, joita ei tiedä kukaan muu kuin he itse tai joku vainaja. Silloin luonnollinen otaksuma on se, että eiköhän tuossa ole joku vainaja? Onhan sangen merkillistä, että ihminen, joka on syntyjään esimerkiksi englantilainen, puhuu vaikkapa ranskaa, italiaa, jopa kreikkaa, latinaa, sanskritia, tai että ihminen, joka on transsissa, osoittautuu omaavan kykyjä, joita hänellä ei ole hereillään ollessaan. Hän esimerkiksi soittaa viulua, vaikka ei ole valveillaan edes sellaista opetellut. On aivan luonnollista silloin päätellä, että tässä täytyy olla vaikuttamassa jokin hänen ulkopuolellaan oleva voima.

Fyysisiä ilmiöitä välittävän meedion kyseessä ollen voi tapahtua, että meedion ollessa istuntoon osallistuneiden keskellä tai hieman syrjässä, "kabinetissa", peitteen takana, äkkiä näkyy kaikenlaisia valoilmiöitä, ilmestyy loistavia palloja läsnäolijoiden keskelle, ilmaan ilmestyy ikään kuin käsiä, jotka koskettavat läsnäolijoita. Voi tapahtua, että pöydät tai muut raskaat esineet nousevat ilmaan, jopa leijailevat läsnäolijoiden päiden ylitse tai että kaikkien keskelle ilmestyy olentoja, esimerkiksi lapsia, vaikka huoneessa ei ole muita kuin täysikasvuisia ihmisiä ja ovet ovat lukittu. Vainajia voi ilmestyä aineellisessa muodossa, ja nämä sanovat: "tässä minä olen" ja tulevat tervehtimään tuttaviaan, jälkeenjääneitä surevia, syleilevät ja puhuttelevat. Jos on hyvin voimakas meedio, saattaa ilmestyä useampia henkiä yhtä aikaa.

Olen ollut läsnä tällaisessa materialisaatiossa, jossa monet varokeinot tekivät petoksen mahdottomaksi. Sillä kertaa meedio istui verhojen takana ja muut läsnäolijat istuivat lähellä. Meedio oli kabinetissaan, ja kaikki oli hiljaista. Äkkiä verho nousi aivan itsestään ja se työntyi syrjään ja ulos astui olento ─ nuori pitkä solakka nainen. Kun hän nosti verhoa, hän piti toista kättään näkyvissä: se oli paljas, kaunismuotoinen, mutta laiha verrattuna meedion käteen – meedio oli saksalainen rouva, joka oli sangen tanakka ja lyhyt. Tuon olennon päästä riippui pitkä harso, joka osaksi peitti kasvot, niin että ainakaan minä en selvästi erottanut kasvonpiirteitä. Koko ruumis oli vaalean vaipan peittämä. Hän astui ulos, mutta oli ikään kuin hiukan arka eikä puhunut mitään. Hänellä oli päässään jonkinlainen kruunu tai seppele, ja hän irrotti siitä lehvän ja heitti sen maahan, niin että se tuli jalkoihini, ja tuntui kuin siitä lehvästä olisi levinnyt outo tuoksu. Kaiken aikaa näkyi meedio istuvan paikallaan kabinetissa, vakuuttivat keskellä istuvat.

Kun tällaista näkee omin silmin, ymmärtää, että ei ole tehty minkäänlaista petosta. Ei tarvitse olla kuin yhden kerran todellisessa istunnossa läsnä tullakseen vakuutetuksi siitä, että liikkeellä on ihmeellisiä voimia. Sen tähden kaikki ne, jotka ovat spiritismiä tutkineet joko käytännöllisesti tai laajan kirjallisuuden avulla, ovat tulleet siihen vakaumukseen, että henkimaailman täytyy olla olemassa, että täytyy löytyä sellainen näkymätön maailma, johon ihminen siirtyy kuoleman jälkeen, ja että tämä maailma ei ole meistä näkyvistä olennoista niin kaukana, etteivätkö vainajat voisi ylläpitää jonkinlaista kanssakäymistä meidän kanssamme.

Sen lisäksi että spiritismi on osoittanut henkimaailman olemassaolon, se on lisäksi osoittanut erään toisenkin seikan kaikille, jotka ovat sitä tutkineet. Se on nimittäin opettanut ihmisen kuoleman jälkeisestä tilasta sen verran, että vainajat ovat täydessä tajunnassaan ja että heidän elämänsä on jonkinlaista kehitystä. Muutamat heistä, jotka maan päällä ovat eläneet huonosti, ovat kyllä vaikeassa tilassa kuoleman jälkeen. He ovat ikään kuin jonkinlaisessa rangaistustilassa, jossa he näkevät tehneensä väärin ja kärsivät siitä – mutta kuitenkin he kehittyvät. Ei ole olemassa mitään ikuista helvettiä, johon ihminen olisi tuomittu ainiaaksi, vaan olkoon hänen tilansa kuoleman jälkeen kuinka tukala tahansa, se paranee. Kun hän on kärsinyt sen, minkä hänen kärsimän pitää, niin hän nousee.

Sen tähden kaikki henget eli vainajat, jotka spiritismin kautta ovat antaneet tietoa itsestään, ovat myös huomauttaneet ja opettaneet, että kuoleman jälkeinen elämä on tämän elämän jatkoa ja että se on kehitystä. Se on vaikeata alussa niille, jotka ovat käyttäneet väärin tätä fyysistä elämää, mutta ihanaa ja täynnä tyydytystä niille, jotka ovat eläneet oikein, täyttäneet velvollisuutensa ja koettaneet henkisesti kehittyä.

Henget selittävät, että se maailma, johon me joudumme kuollessamme, on ikään kuin monista eri piireistä kokoonpantu, ja että ihminen ensin joutuu alempaan piiriin ja sitten nousee. Jos hän on hyvä ja puhdas ihminen, niin hän ei ollenkaan viivy alemmissa piireissä, vaan menee ikään kuin silmänräpäyksessä niiden läpi ja herää vasta siihen, joka on hänen omansa, hänen sieluntilaansa vastaava. Siinä maailmassa vallitsee ikään kuin henkinen painolaki, jota totellen jokainen ihminen lähtee kuollessaan siihen piiriin, johon hän jo maan päällä ollessaan kuului ja johon hänen henkinen sydämensä vetää häntä. Siinä piirissä hän ensiksi herää, mutta sitten hän nousee vähitellen yhä korkeampiin piireihin.

Sen verran spiritismi opettaa. Spiritismin kautta saamme tietää kaksi hyvin tärkeätä asiaa. Toinen on se, että henkimaailma on olemassa kuoleman jälkeen, ja toinen se, että mitään iankaikkista helvettiä ei ole olemassa, vaan että meidän Jumalamme on rakkauden Jumala, joka tahtoo kaikkien ihmisten pelastusta, ja tahtoo, että kaikki luodut tulisivat hänen luokseen ja että kuoleman jälkeinen elämä on kehitystä hyvään päin eikä paikallaan olemista pahassa. Nämä kaksi seikkaa me opimme spiritistiseltä liikkeeltä.

Mutta sitten tulee eteen paljon kysymyksiä, joita spiritistien ilmiöiden tutkijat eivät osaa selittää. Joka suhteessa vailla petoksen mahdollisuutta olevat ilmiöt ovat nimittäin harvinaisia. Harvoin tutkija saa nähdä sellaisia onnistuneita ilmiöitä, joissa voi selvästi huomata hengen eli vainajan läsnäoloa ja myötävaikutusta. Tapahtuu paljon sellaista, joka tuntuu hänestä tyhmältä ja järjettömältä. Pöydät ja tuolit siirtyvät jne. Tulee paljon ilmoituksia, joissa ei ole mitään tolkkua. Silloin tutkija kysyy itseltään, mistähän tämä kaikki johtuu, ja meidän päivinämme ovatkin näiden asioiden tutkijat tulleet siihen johtopäätökseen, että ne henkimaailman voimat, jotka vaikuttavat spiritistisessä istunnossa, ovat alkuperältään erilaisia. Monet ilmiöt eivät johdu suoraan vainajista, vaan ovat selitettävissä toisien, so. elävissä ihmisissä piilevien voimien avulla.

On olemassa korkeampi tieto näistä asioista, on olemassa toinen liike, joka selvittää nämä asiat, ja tämä on teosofinen liike. Mikä on teosofinen tutkimustapa, ja millä tavalla voimme teosofeina tietää enemmän spiritististen ilmiöiden luonteesta? Teosofia opettaa meitä katsomaan niitä sisästäpäin eikä ulkoapäin. Spiritistit tutkivat ilmiöitään ulkoapäin, alhaalta, mutta teosofit sisästäpäin eli ylhäältä. Meissä kaikissa on sellaisia ominaisuuksia eli voimia, joiden välityksellä voimme joutua yhteyteen henkimaailman kanssa, mutta jos kehitämme näitä voimia mediumistiseen suuntaan, emme koskaan opi hallitsemaan niitä, vaan joudumme ehkä enemmän niiden valtaan. Jos sitä vastoin koetamme kehittää niitä teosofiseen suuntaan, silloin lopulta pääsemme niiden herroiksi ja hallitsijoiksi. Sillä emme ole niiden orjia, vaan voimme vapaasti tutkia samoja ilmiöitä, joita spiritismissä tutkitaan meedion avulla. Teosofi toisin sanoen koettaa itsessään kehittää niitä aisteja, jotka asettavat hänet suoraan yhteyteen henkimaailman kanssa, niin että hän näkee henkimaailmaan ja osaa itsetietoisesti seurustella henkien kanssa. Hänen ja henkien välillä ei ole mitään muuria, jonka läpi hän ei näe ja jonka takaa hän ainoastaan voi puhua henkien kanssa. Teosofi pyrkii seurustelemaan henkimaailman olentojen kanssa samalla tavalla kuin hän seurustelee ns. "elävien" ihmisten kanssa.

Mitä nyt sanoo tällainen teosofi spiritistisistä ilmiöitä ja henkimaailmasta? Hän sanoo, että vainajat tietysti ovat henkimaailmassa mutta että siellä on äärettömän paljon muitakin olentoja. Henkimaailmassa on kaikki eläimet, sillä ei ihminen elä yksin kuoleman jälkeen, vaan myös eläimet. Hän sanoo vielä, että henkimaailmassa on paljon sellaisia olentoja, jotka eivät ole ihmisiä eivätkä eläimiä, vaan jotka muodostavat aivan toisen kehitysjärjestelmän. Sellaisista olennoista puhutaan kansojen kesken erilaisilla nimityksillä: milloin niitä kutsutaan peikoiksi ja tontuiksi, milloin haltioiksi, vedenneidoiksi, sinipiioiksi jne. aina riippuen siitä, minkälaisista olennoista on puhe, sillä niitä on lukemattomia lajeja. Kalevala on aivan täynnä tällaisia nimityksiä. Kaikilla kansoilla on sanoja kuvaamana tuollaisia olentoja, jotka eivät ole ihmisiä eivätkä eläimiä.

Sellainen ihminen, joka todella näkee henkimaailmaan, tietää, että siellä on äärettömän paljon henkiolentoja ja että siellä on ihmisten ja eläinten jne. henkien lisäksi vielä kaikki elävät ihmiset. Me emme suinkaan joudu henkimaailmaan vasta kuollessamme, vaan olemme nyt jo sen jäseniä. Me emme muuta kuollessamme paikasta toiseen, vaan me heitämme päältämme näkyvän ruumiin ja seisomme siinä toisessa ruumiissamme, henkiruumiissa.

Koska nyt jo olemme henkimaailman jäseniä, on päivänselvää, että vain oma luonnollinen sokeutemme ja kuuroutemme estää meitä seurustelemasta henkien kanssa. Aivomme ja fyysinen ruumiimme – verho, johon olemme puetut – estävät meitä näkemästä henkimaailmaan, mutta ne, jotka ovat kylliksi kehittäneet sisäisiä aistejaan, näkevät, että elävät ihmisetkin ovat henkimaailman jäseniä.

Kun siis teosofisessa valossa katselemme spiritistisiä ilmiöitä, huomaamme, että niissä todella on paljon voimia vaikuttamassa. Niitä eivät aiheuta ainoastaan vainajien henget (tämä tapahtuukin verrattain harvoin) vaan kaikenlaiset muut näkymättömän maailman olennot ja sitä paitsi elävät ihmiset.

Se, että olemme henkimaailman jäseniä, merkitsee, että itsessämme olemme suurempia olentoja kuin näkyvä ruumiimme, jonka kautta vain osa koko meidän tajunnastamme ilmenee. Uudempi sielutiede on ruvennut puhumaan yli-, ali- ja päivätajunnasta.

Päivätajunta on ihmisen tavallinen "minä", joka sanoo: "Minä olen se henkilö, joka täällä elän, olen se ja se." Mutta tämän lisäksi jokaisella ihmisellä on tajuntapiiri, jossa hän ei ole itsetietoinen, hän ainoastaan kuulee sen äänen omassatunnossaan. Kun ihminen tekee väärin, hän ikään kuin itse sanoo itselleen, hän itse korkeampana olentona puhuu päivätajunnalleen: "Nyt teit väärin." Omatunto on oman suuremman itsemme ääni meissä. Henkisinä olentoina olemme siten paljon päivätajuista persoonallisuuttamme suurempia, ja monet spiritistiset ilmiöt saattavat johtua tästä ihmisen ylitajunnasta. Tavallinen spiritistinen ilmiö on, että joku vaipuu "transsiin" ja rupeaa puhumaan "vieraalla" kielellä ja muuttuneella äänellä, ikään kuin toinen puhuisi hänen suunsa kautta. Täällä Suomessa on usein sellaisia unissasaarnaajia, jotka saarnaavat aivan kuin joku pappi puhuisi. Tämä voi tietysti olla joku vainaja mutta saattaa myös olla puhujan oma korkeampi tajunta, joka tahtoisi tehdä jotakin hyvää ihmiskunnalle, kehottaa veljiään elämään puhtaasti ja hyvin, mutta jonka persoonallinen ilmennys ei ole saanut sivistystä ja oppia. Hänellä ei ole sellaisia saarnaamisen kykyä päivätajunnassaan, vaan hänen korkeampi sielunsa ikään kuin vaivuttaa persoonallisuuden horrostilaan voidakseen välittömästi puhua sen kautta. Ja vaikka hänen puheensa on samansuuntainen kuin tavallisten pappien ja maallikkosaarnaajien voimme usein huomata tällaisesta unissasaarnaajista, etteivät ne vain yksitoikkoisesti toista: "usko tai joudut kadotukseen" vaan että heillä on tavallisesti pyrkivät sanomaan jotain todellisempaa. He kehottavat usein painokkaasti kuulijoitaan elämään puhdasta ja siveellistä elämää. Koko heidän toimintansa lähtee nähtävästi hyvästä tajunnasta, korkeamman minän sisäisestä tahdosta. Mutta koska tuollainen ihminen on meedio, joka vaipuu horrostilaan, voi myös tapahtua, että vainaja puhuu hänen suunsa kautta. En kehottaisi ketään kokeilemaan spiritistisellä alueella ─ antaisin sen neuvon, että oltaisiin hyvin varovaisia ja arvostelisimme aina terveellä järjellä kaikkia tuollaisia ilmoituksia ja punnitsisi, tulevatko ne välttämättä joltakin vainajalta vai tulevatko ne meedion yli- ja alitajunnasta tai läsnäolevien tajunnasta. Sillä kun ihminen on transsitilassa ja enemmän tai vähemmän hyvä meedio, niin kykenee hän lukemaan toisten ajatuksia.

Sen tähden on hyvä, että vakavat ja harjaantuneet tiedemiehet tutkivat spiritistisiä ilmiöitä, mutta on ikävää, jos niiden aikaansaaminen muodostuu jonkinlaiseksi seurapeliksi ja harjoitetaan huvin vuoksi. Spiritistiset ilmiöt ovat vakavia asioita, koska niissä on kysymyksessä ihmissielun salaiset voimat, ja voimme saada niistä oppia, mutta emme saa käyttää niitä huvin vuoksi.

Tarkastellaan vielä vähän siitä kehitystä, mikä saattaa ihmisen teosofisella tavalla yhteyteen henkimaailman kanssa. Ymmärtääksemme tätä meidän täytyy pitää muistissa, että me olemme nyt jo henkimaailman jäseniä ja että siis on kysymyksessä ainoastaan, että aistimme itsetietoisesti aukenisivat sille maailmalle ja että korvamme oppisi kuulemaan henkimaailman ääniä ja silmämme näkemään sen valoja, värejä ja asukkaita. Fyysinen ruumiimme puolesta me olemme jäseniä vain tässä näkyvässä maailmassa, mutta olemme näkymättömän maailman jäseniä sisäisen ruumiin kautta, johon olemme puetut kuoleman jälkeen. Tämän sisäisen ruumiin aistien pitää kehittyä, jotta voisimme päästä yhteyteen henkimaailman kanssa. Vaikka silmämme tulisivat kuinka tarkkanäköisiksi, korvamme kuinka herkiksi tahansa, emme näe henkimaailmaan, sillä sen yhteyteen saattaa meidät toiset aistit, nk. astraaliruumiin aistit, ja ne ovat aivan toisenlaiset kuin fyysisen ruumiin.

On monta menettelytapaa, millä kehitetään näitä astraalisia eli henkisiä aisteja. Yksi menettelytapa on kaikkein korkein, luotettavin ja kaikkein vanhin, ja siitä kaikki uskonnot ja kaikki ihmiskunnan suuret opettajat puhuvat. Se tapa on, että kehitämme omaa sieluamme ylhäältä ja sisältä päin, ei noita aisteja ensin, vaan omaa tajuntaamme, silloin sielu itsestään muodostaa noita aistejaankin, herättää ne eloon, kehittää niitä, ja sitten pääsemme henkimaailman jäseniksi ikään kuin ylhäältäpäin, korkeammalta sisäiseltä tasolta.

Ja mikä on se menettelytapa? Se on tuo ikuinen, että meidän pitää puhdistua ja kehittyä olennoiksi, joissa Jumalan voima voi vaikuttaa. Jos tahdomme tulla itsetietoisiksi henkimaailman jäseniksi, se tie, jota meidän täytyy kulkea, on se ikuinen tie, johon kaikki uskonnot viittaavat. Sitä tietä on opettanut jokainen ihmiskunnan suuri opettaja, joka on sanonut: "Minä olen totuuden löytänyt, minä olen totuus, seuratkaa minua, kulkekaa samaa tietä, jota minä olen kulkenut, tulkaa Jumalan pojiksi, täydellisiksi ihmisiksi, joissa Jumalan elämä voi ilmetä. Pyrkikää ihanteeseen." Nämä suuret opettajat asettavat omassa persoonassaan eteemme ihanteen, täydellisen ihmisen, jota meidän tulee tavoitella. He sanovat: "Mitä lähemmäksi tulette henkisessä kehityksessä täydellistä ihmistä, mitä enemmän teissä pääsee vaikuttamaan totuuden suuri tieto, täydellisen rakkauden suloinen elämä, sitä enemmän te myös näette, missä maailmassa te elätte, minkälaisia olentoja te ihmiset oikeastaan olette. Te vähäuskoiset, jotka ette uskalla kulkea pyhyyden tietä ja ette uskalla nousta sieluina ylöspäin, luopua itsekkyydestä ja tavoitella korkeinta ihannetta, tavoitella Jumalaa, te ette tiedä, keitä te olette ja mitä teille on valmistettu. Mutta katsokaa, Luonto itse, Jumala itse on valmistanut teille elämän, ihanan ja suuren elämän, josta kerran kaikki tulette osallisiksi."

Uskonnot ja suuret opettajat ovat tulleet tänne muistuttamaan meille, että meidän itse pitää pyrkiä sitä elämää kohti, kulkea vapaaehtoisesti kohti sitä päämäärää, johon olemassaolo kaikkien surujen ja ilojen kautta vie meitä. Kaikki kokemukset osoittavat meille, että näkyvä elämä ei ole todellinen, vaan että todellinen elämä on se näkymätön, jota elämme omassa sisässämme, jota emme vielä näe mutta jonka kaikessa kirkkaudessaan tulemme näkemään sinä päivänä, jolloin silmämme ovat auenneet ja jolloin osaamme seistä Jumalan edessä, eikä enää vavista synnin pelosta vaan riemuita siitä, että olemme nousseet synnin yläpuolelle, että olemme vapaaehtoisesti luopuneet pahasta ja valinneet hyvän ja tahdomme palvella ihmiskuntaa. Sinä päivänä me näemme selvästi, keitä olemme, että olemme lähteneet Jumalasta ja että tehtävämme on suuri, mutta jo ennen sitä päivää voimme uskoa, että meillä on sellainen päämäärä ja voimme sitä tavoitella. Ja mitä kiihkeämmin tavoittelemme sitä ja koetamme elää todellista elämää totuudessa ja rakkaudessa sitä onnellisemmiksi tulemme.