Sven Krohn

HENKILÖKOHTAISIA MUISTOJANI PEKKA ERVASTISTA

Alla olevassa videotallenteesta puuttuu esitelmän alku. Se on kopioitu tekstinä kirjasesta II Pekka Ervast -seminaari 1998, "Henkisen työn vastuu ja vapaus", Pekka Ervast -seminaarin työryhmä, Helsinki 1998.
Esitelmän on ääninauhalta tallentanut Pirjo Aalto.

Minä sanon teitä matkatovereikseni tällä matkalla, jota käymme maapallo-nimisellä laivalla, joka tekee hyvin merkillisiä matkoja ensin auringon ympäri ja sitten aurinkokuntamme mukana ja niin edespäin. Aloitan esitykseni runolla [Lupaus (Vaeltajalle)]:

Katselit kerran
taivaiden korkeudesta
maan elämää — seutua
mihin syntyvä olit.
Tiesi näit silloin
ja ymmärsit miksi
sinun tulisi ihminen olla
se tieto aineeseen tuoda
joka välittömässä
Ykseydessä
on sinussa Sinä.

Niin kuin ukkosen jyrinä
ja taas niinkuin metsien
hiljainen humina
sinut tavoitti Ääni,
täytti ja lävisti Sana: Muista.
"Minä muistan,"
ah, lupasit silloin.

Miten helppoa luvata
leväten autuudessa
ainaisen Hyvyyden helmassa
"Harhojen keskellä
soihtuna käyden
valoa tuoden
onnea luoden
kaikkeni annan!"

Taivainen lupaus,
sielusi sinetti.
Vieläkö muistat?

Toista on kulkea usvassa,
maassa kohdata
sielunsa toisena.
Kohdata halujen pyörre
intohimojen väkevä poltto
vastavoimien uho
ihmisten pilkka
vallan ja maineen
kutsu ja pyyde
nautinnon imu ja viettymys
viiltävä tuska.

Taivainen lupaus.
Vieläkö muistat?

Totuutta maailma pelkää.
Valoa vihaa.
Joka sydämen ääntä
seurata tohtii
alistumatta
on kurja!
Syttyköön hänelle rovio,
poltettakoon!

Tahdotko kaiken uhalla uskoa?

Eksynyt sielu.
Miksi et lepoa saa.
Vieläkö muistat?
Ihmisen osa on
ristiriidasta nousten
voitollisesti tuoda
taivainen siemen
maiseen multaan
keskellä mudan ja liejun,
suojella Uuden
Elämän uskon
Elämän toivon
hentoa kukkaa.
Muistatko vihdoin?

[Runo on julkaistu myös Sven Krohnin runokokoelmassa Vaellus maassa ja tähdissä, Aristo Oy, 2. painos, 1997]

Tämä runo on henkilökohtaisesta näkemyksestä, oman henkeni ja sieluni sisällöstä lähtevä. Sillä on merkitystä niissä muistoissa, jotka sisältyvät siihen ystävyyteen, joka tuli osaksi Pekka Ervastin puolelta. Kun olin avautunut häntä kuuntelemaan, niin hän kerran inspiroi minua esittämään runon, joka on tämän runon varhaisempi muoto ja jossa ensimmäiset säkeet kuuluvat:

Kerran
kerran
taivaiden korkeudessa
siivekäs sieluni
katseli maailmaa.

Kun minä esitin tämän runoni Pekka Ervastille, siis P. E:lle, niin hän sanoi: Niin, sinä olet saanut ilmeisesti inspiraation siitä, mistä minä olen puhunut. Minä nimittäin katson, että eräs tärkeä näkemys, jonka olen tuonut esille ja joka perustuu minun omalle tiedolleni on juuri, että ennen kuin minä tulin tänne, niin katselin tätä maailmaa ja katselin sitä tehtävää, jota minä olin tullut suorittamaan.

On hyvä aloittaa tämä katsaus, jossa tietysti on vain jotkut asiat, jotka tulivat henkilökohtaisen kosketukseni yhteydessä minulle tärkeiksi, juuri mainitsemalla P. E:n näkemys omasta tänne tulostaan. Ennen kuin nyt siirryn puhumaan niistä henkilökohtaisista kokemuksista, jotka hän antoi minulle henkilökohtaisesti tiedoksi, haluan tehdä erään huomautuksen. On usein sellainen tendenssi, että tehdään jostakin ihmisestä, jonka merkittävyys ja tärkeys ihmisyyden edistyneempänä persoonallisuutena, edistyneimpänä jonka on kohdannut, on taipumus tehdä hänestä puolijumala. Tolstoihan tekee kriittisen huomautuksen, että tämä usein johtaa siihen, että me sanomme: Jaa, hän on Jumala. Siis häntä ei kannata meidän ihmisten noudattaa, koska mehän emme voi tehdä sen kaltaista kuin jumalat tai puolijumalat tekevät. Tämän johdosta minä myöskin ensin sanon jotakin, joka tuntuu kriittiseltä. Nimittäin, kun P. E. luki erinäisistä asioista, niin hän usein toi esille ne tiedot, jotka eivät olleet hänen omiaan, vaan jotka sanokaamme, silloinen tiede toi esille. Annan erään esimerkin.

P. E. eräässä tilaisuudessa — tuskin se on niissä esitelmissä, jotka on julkaistu. Hyvin monet esitelmäthän eivät tulleet pikakirjoitetuiksi ja julkaistuksi alkuaikoina, kun esim. Ruusu-Risti syntyi vuonna 1920 — on sanonut, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät muista eilistä päivää, vaan jokainen päivä on ikään kuin uusi. Hän tarkoitti busmanneja, joista jotkut tutkijat silloin esittivät tämänkaltaisia väitteitä. Itse asiassahan busmannit ovat kaukaisista ajoista jo perineet monoteismin, yhden Jumalan opin, ja ovat vainottuinakin osoittautuneet merkittäviksi ihmisyyden edustajiksi. Tällaisia erehdyksiä voi merkittävällä ja suurella tietäjälläkin olla, kun hän haluaa asettua sen ajan tiedon kannalle ja välittää myöskin sen kaltaisia asioita, jotka eivät ole niitä, jotka hänelle on henkilökohtaisesta kokemuksesta vankasti perustettuja.

Nyt kun ajattelen niitä kokemuksia, jotka ovat hänen omat henkiset kokemuksensa ja joihin kuuluvat kokemukset, niin kuin teosofit sanovat, eri tasoista ja toisaalta, jotka liittyvät ihmisen tänne tuloon ja myöskin kuolemaan poistuessamme tästä maailmasta. Kun näitä kokemuksia ajattelen, niin ne yleensä ovat sellaisia, että minä katsoisin tällä hetkellä, että minäkin saatan luottaa P. E:hen näissä hänen omissa kokemuksissaan. On kuitenkin ainakin yksi merkittävä, sanokaamme okkulttinen näkemys, jossa hän itse muutti mielensä, korjasi omat näkemyksensä. Se on kysymys Jeesuksen menneisyydestä.

Eräässä esitelmässä...