Pekka Ervast

MITÄ TEOSOFINEN SEURA OPETTAA MEILLE

Teosofian nimi on jo levinnyt ympäri Suomen. Meidänkin maassa alkaa tulla tunnetuksi, että on olemassa yleismaailmallinen liike, jota kutsutaan teosofiseksi liikkeeksi. Mutta mitä tämä liike oikeastaan on, sen vielä harvat tietävät. Aina kun on jotakin pinnalta katsoen uutta, ihmiset epäilevät, välttävät, ylenkatsovat ja panettelevat sitä. Niinpä teosofiaakin epäillään ja ajatellaan: "Mitähän uutta oppia tämä taas on, varmaankin jotakin lahkolaisuutta!" Onpa joskus ennen arveltu koko liikettä humpuukiksi. On luonnollista, että kun liike on leviämässä, monessa herää vakava halu saada tietää, mitä se liike tarkoittaa. Seuraavassa hieman teosofisen liikkeen merkityksestä, tarpeellisuudesta ja pätevyydestä sekä siitä, mitä tämä liike on ja mitä ovat ne opit, joita kutsutaan teosofisiksi.

Teosofisella seuralla on tunnuslause: totuutta korkeampaa uskontoa ei ole eli totuus on uskontoja korkeampi eli totuus on korkein uskonto. Onko Teosofisella seuralla siis tarjottavana ihmiskunnalle uusi totuus, onko tämä seura siis totuuden tietäjä ja vartija? Jos näin ajattelemme, on luonnollista, että epäilemme sitä, sillä olemme nähneet, että on paljon seuroja, lahkoja ja kirkkoja, jotka sanovat samaa: "minulla on totuus", ja tarjoavat sitä ihmiskunnalle. Ja me olemme niin tottuneet pitämään "totuus"-sanan merkitsevän jotakin sellaista varmaa maailmankatsomusta, jonka voi tarjota toiselle ikään kuin ohimennen, että "kun kuulet siitä ja uskot siihen, niin sinäkin tiedät ja olet omaksunut totuuden ja saavutat iankaikkisen rauhan ja autuuden". Niinhän tavallisesti käsitetään tätä sanaa, kun jokin kirkko tai lahko tässä kristikunnassa sanoo: "Minulla on totuus, kaikki muut vievät sinut valheen ja erehdyksen poluille." Siksi kun kuulemme Teosofisen seuran tunnuslauseen "totuus on uskontoja korkeampi", niin ensimmäinen ajatuksemme on: "onko Teosofinen seura samassa asemassa kuin kaikki lahkot ja uskonnolliset seurat?" Teosofisen Seuran asema ei ole kuitenkaan ollenkaan sellainen. Kun se sanoo: "totuus on uskontoja korkeampi", niin se sillä tarkoittaa juuri mitä se sanoo, nimittäin että kaikki sellainen, johon uskomme, on tiedon alapuolella. Todellinen totuus on tiedossa – jos jollakin on totuus, niin hän tietää. Teosofisen seuran tunnuslause poistaa tuon harhaluulon, että totuus on jokin uskonto tai maailmankäsitys, jonka voi ilman muuta omaksua. Se näyttää, että totuus on täysin kaikkien uskojen, otaksumien yläpuolella ja on jotakin sellaista, jonka tietoon meidän tulee pyrkiä. Ja ensimmäinen opetus, jonka Teosofinen Seura antaa, on siis: mihinkään uskoon ei pidä luottaa, mitään muuta ei pidä vaatia kuin tietoa. Totuus on kaikkein korkein, ihmisen päämäärä on pyrkiä totuuteen ja tietoon. Olkoon meillä Teosofisessa seurassa kuinka paljon tietoa tahansa – me emme kykene tarjoamaan sitä tietoa minkäänlaisena valmiina uskontona ihmisille. Ainoa kehotuksemme ja neuvomme on: jokaisen pitää asettaa elämänsä päämääräksi totuuden tieto, jokaisen pitää pyrkiä tietoon ja etsiä totuutta.

Mutta millaista on tämä totuuden etsiminen ja miksi Teosofisessa seurassa on paljon muita oppeja kuin tämä kehotus? Se on toinen kysymys. Ja asian laita on niin, että teosofinen liike ei jätä meitä yksin etsimään totuutta ja vaeltamaan vaikeata ja tuntematonta tietä, vaan se sanoo: on muutamia varmoja osviittoja, joista voimme nähdä, johtaako tiemme totuuteen vaiko ei. On olemassa sellaisia mittapuita, joiden avulla voimme päätellä, onko jokin asia tosi vai ei. Ja Teosofinen seura tarjoaa meille kolmessa tehtävässään kolme tällaista totuuden mittapuuta eli arvomittaria. Ne, jotka ovat tutustuneet teosofiseen kirjallisuuteen, tietävät, mitkä nämä kolme tehtävää ovat.

Ensimmäinen tehtävä on: muodostaa ihmiskunnan yleisen veljeyden ydin katsomatta rotuun, uskontunnustukseen, sukupuoleen, yhteiskunnalliseen asemaan tai väriin.

Tämä on ensimmäinen ohjelmakohta. Maailma on jakautunut hyvin moneen erilaiseen uskonkuntaan. Maailmassa on olemassa paljon kovin erilaisia käsityksiä elämästä: on lahkoja, uskontoja. Jokainen niistä luulee omistavansa totuuden – olkoon kyseessä materialismi tai jokin uskonnollinen suuntaus, joka kuvittelee, että yksin sillä on totuus ja että muut ovat erehtyneet. Nyt teosofinen liike sanoo meille: on olemassa periaatteita, jotka auttavat meitä huomaamaan, mikä eri maailmankatsomuksissa on oikein ja mikä väärin. Ensimmäinen niistä on yleinen veljeys. Jos jokin maailmankatsomus ei tunnusta yleistä veljeyttä eikä sulje syliinsä kaikkia ihmisiä, vaan jättää jotkut ihmiset ikuiseen kadotukseen tai ikuiseen tietämättömyyteen, ja jos se ei myönnä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia Jumalan eli totuuden edessä ja että me kaikki olemme korkeintaan totuuden etsijöitä, emme sen tietäjiä, silloin se maailmankatsomus on erehdys. Sillä järkemme, omatuntomme ja sydämemme todistavat meille, että me ihmiset olemme veljiä ja ettemme voi sanoa omistavamme totuutta vaan ainoastaan pyrkivämme totuuteen ja etsivämme elämän Jumalaa, elämän arvoitusten ratkaisua. Olemme etsijöitä ja vain lapsia Jumalan, totuuden ja tiedon edessä. Syvälle sieluumme on painunut tieto, että olemme veljiä ja vaellamme Jumalaa, jotakin korkeaa päämäärää kohti; mutta että olemme vasta pyhiinvaeltajia, joilla ei ole oikeutta tuomita tosiaan kadotukseen eikä julistaa minkäänlaiseen pannaan vaan joita on rakastettava veljinä.

Tämä on totuuden ensimmäinen mittapuu, ja jos jokin maailmankäsitys ei hyväksy tätä, niin tiedämme, että se ei ole peräisin viisaudesta eikä totuudesta, vaan että se pohjautuu inhimilliselle erehdykselle.

Toinen neuvo, jonka teosofinen liike antaa meille, sisältyy Teosofisen seuran ohjelman toiseen kohtaan, jossa sanotaan: Teosofisen seuran tehtävä on kehottaa vertaileviin tutkimuksiin tieteen, filosofian ja uskonnon alalla. Lyhyesti sanottuna tämä totuuden mittapuu merkitsee, että jos jokin asia on tosi, niin se on sellainen, että ihmisten järki, sydän ja omatunto voivat sen hyväksyä ja että ihmiskunnan suurimmat ja jaloimmat yksilöt ovat sen hyväksyneet. Totuuden mittapuu ei siis ole se, mitä jonkun yksityisen pimeä ja välinpitämätön ymmärrys tai kehittymätön omatunto voisi myöntää todeksi, vaan totta on se, minkä ihmiskunnan suurimmat sielut ja ihanimmat yksilöt ovat todeksi tunnustaneet. Ja tässä kohden Teosofinen seura esittää muutamia oppeja, joista se sanoo: nämä opit ovat sellaisia, että ihmiskunnan suurimmat nerot ja sielut ovat hyväksyneet ne.

Katsokaamme lyhyesti, mitkä ovat nämä pääopit, jotka Teosofinen seura asettaa näin ihmisten harkittavaksi. Teosofinen seura tahtoo muistuttaa maailmalle eräitä vanhoja asioita, jotka ovat jossakin päin maailmaa säilyneet ihmisten muistissa, toisissa maissa ovat taas muistista hävinneet. Nämä ikivanhat asiat ovat: ensiksi että jumaluus, se salaisuus, joka kutsuu koko tämän maailman eloon ja joka on kaiken elämän takana, on jotakin niin korkeata, suurta ja ylevää, että meidän ei sovi sitä määritellä, ei sovi riidellä siitä, mikä ja millainen se on. Se on yläpuolella kaikkea ymmärrystämme. Kuinka me, jotka siitä olemme lähteneet ja jotka emme hallitse kaikkia avaruuksien salaisuuksia, vaan olemme vielä sangen kehittymättömiä olentoja, voisimme käsittää elämän suurinta salaisuutta ja ruveta määrittelemään jumaluutta? Muistakaamme, että suuret riidat ovat aina syntyneet ihmisten välille, kun he ovat sokeudessaan koettaneet määritellä tätä käsitettä. He ovat antaneet eri nimityksiä suurelle salaisuudelle ja ovat silloin joutuneet riitoihin ja verisiin sotiin keskenään. Tuo kaikki on järjetöntä, sillä miksi riitelisimme seikasta, josta meillä ei ole tietoa?

Sen tähden ensimmäinen oppi on: älkäämme määritelkö elämän alkulähdettä, vaan tunnustakaamme nöyrästi, että se on ja että se on meitä suurempi.

Ja toinen oppi on, että ihminen on lähtenyt tästä jumaluudesta, ettei hän ole aineellinen, tomusta rakennettu olento muuten kuin ulkonaisen ruumiinsa puolesta, vaan että ihminen henkisessä itsessään on jumaluuden ikuisesta tulesta singahtanut kipinä. Ja ihmisen elämä on kehittymistä henkisesti itsetietoiseksi siitä, että hän on jumalallinen olento. Tämä tapahtuu siten, että ihminen – henkinen olento, tajuntakeskus – ruumiillistuu fyysiseen ruumiiseen, kokee, oppii, käy ilojen ja kärsimysten koulua täällä maan päällä ja pääsee vähitellen itsetietoiseksi siitä, kuka hän on. Kaikki, mitä maailmassa on, on Jumalasta lähtenyt ja kaikki on, niin kuin tiede myöntää, kehittymistä alemmasta ylempään. Ja se henki, se tajunta, joka ihmisen muodostaa, on – ennen kuin se on rakentanut ihmismuodon itselleen – asustanut muissa muodoissa. Sellaista kehitystä tapahtuu maailmassa ikuisesti, ja kun henki on ihmiseksi tullut, niin sen tarkoitus on päästä tietoiseksi itsestään. Tämä henkinen kehitys on pitkä, eikä se tapahdu yhdessä ihmiselämässä, vaan siihen tarvitaan monta elämää, monta ruumiillistumaa, siksi ihmisen henki esiintyy useampia kertoja maan päällä näkyvässä ruumiissa, kokee, kasvaa ja viisastuu.

Ihmishengen kuolemattomuus on siis muodoltaan sellainen, että hän syntyy maailmaan useita kertoja ja jatkaa kehitystään joka elämässä siitä kohdasta, mihin hän lopetti edellisessä. Tätä kehitystä johtaa laki, syysuhteen laki, ja se on kolmas oppi. Jokaisella syyllä on seurauksensa, jokainen seuraus on itsessään seuraus jostakin toisesta. Sellainen syysuhteen laki vallitsee kaikkialla luonnossa, ja se hallitsee myös ihmisen kehitystä, niin että ihminen, tuo henkiolento, luo itse oman kohtalonsa, kehittää itseään kautta aikojen, esiintyen monta kertaa maan päällä.

Nämä kolme oppia – ensimmäinen, että jumaluuden salaisuus on määrittelemätön, toinen, että ihminen syntyy jälleen, jota oppia kutsutaan jälleensyntymiseksi eli reinkarnaatioksi, ja kolmas, että kaikki kehitys on lainalaista ja että ihminen on oman onnensa seppä, jota lakia kutsutaan karman laiksi – julistaa maailmalle Teosofinen seura.

Ja jos me katsomme mitä maailmankatsomusta tahansa, niin huomaamme, että se on vaistomaisesti käsittänyt ainakin jonkun näistä suurista totuuksista. Jos otamme esimerkiksi materialismin, niin näemme sen käsittäneen tuon ensimmäisen totuuden, että elämän alkulähde, jota uskonnollisella kielellä kutsutaan jumaluudeksi, on meille salaisuus ja jotakin, jota emme voi määritellä. Ja jos otamme minkä tahansa kristillisen uskonlahkon, niin huomaamme, että se on käsittänyt näistä suurista pääopeista sen, että ihminen on henkinen olento ja että hänen pitää henkisesti kehittyä. Ei mikään kirkko eikä lahko sano: "antautukaa syntiseen elämään, menkää alaspäin", vaan (olkoot opit kuinka järjettömiä tahansa) kaikki tunnustavat ja kehottavat: "ihminen, koeta nousta, pyri parempaan elämään, kehity siveellisyydessä ja puhtaudessa". Näin kaikki kristilliset uskontokunnat opettavat. Jos taas katsomme esimerkiksi itämaiden uskontoja, niin huomaamme, että heillä on jotenkin selvä käsitys siitä, että kaikkea elämää johtaa elämän hyvä laki eli karma. Muhammedin uskonnossa tämä katsantokanta on saanut niin äärimäisen muodon, että he kaikesta voivat aivan tyynesti sanoa: se on "kismet", se on kohtaloa.

Ja syvällä kansan syvien rivien sydämissä elää muuallakin sellainen tunne, että kaikki on sallimuksen kädestä, kaikki on niin kuin sen pitää ollakin. Jokainen ihminen tuntee omantuntonsa sisimmässä syvyydessä, että se, mitä hänelle tapahtuu, on oikein, vaikka hänen järkensä eli ymmärryksensä nousee sitä vastustamaan.

Me huomaamme täten, että kaikki maailmankatsomukset ovat käsittäneet ja opettaneet jotakin noista suurista opeista. Ja jos tutkimme, mitä ihmiskunnan suurimmat ja jaloimmat nerot ja sielut ovat opettaneet, niin huomaamme, että hekin ovat opettaneet meille juuri näitä samoja asioita. Jossakin uskonnossa pannaan enemmän painoa jollekin opille ja toisessa toiselle – se riippuu siitä, minkälainen on niiden kansojen luonne, joissa nuo suuret uskontojen opettajat ovat esiintyneet. Kristikunnan mestari ja kristinuskon perustaja pani eniten painoa sille, että ihminen on henkinen olento, jumalan poika, jonka pitäisi tulla täydelliseksi niin kuin hänen taivaallinen isänsä on täydellinen. Ja sen tähden huomaammekin, että kaikissa kristillisissä uskontokunnissa pannaan vaistomaisesti painoa juuri tälle opinkohdalle. Kun tutkimme evankeliumeja ja kristinuskon alkuperäistä muotoa ja ydintä, niin meitä vastaan huokuu henki, joka kehottaa meitä tähän suuntaan: "älkää mitenkään antako itsenne mennä alaspäin, vaan pyrkikää aina ylöspäin, pois pahasta, ja tulette huomaamaan, että kuta enemmän kehitytte, sitä enemmän silmänne aukenevat, ja te näette itsessänne pahaa, sellaista jota ette eilen sanoneet pahaksi, ja te näette että hyvän valtakunta jatkuu äärettömyyteen ja että pitää ikuisesti pyrkiä eteenpäin ja kehittyä".

Se toinen mittapuu, jonka teosofia antaa meille, on niin muodoin tämä: jos teille esitetään jokin oppi ja maailmankatsomus, niin tutkikaa, voiko teidän järkenne, sydämenne ja, omatuntonne sen hyväksyä, älkääkä luottako ainoastaan omaan mielipiteeseenne, omaan järkeenne, jollei se ole valistunut, vaan tutkikaa, mitä ihmiskunnan kehittyneimmät pojat ja tyttäret ovat sanoneet ja onko se oppi, jota teille opetetaan, yhtäpitävä ihmiskunnan suurten opettajain lausuntojen kanssa. Ja ottakaa elämä vakavalta kannalta, ymmärtäkää, että elämän tarkoitus on, että me pääsisimme yhä suurempaan selvyyteen ja tietoon. Tämä on Teosofisen seuran toinen totuuden mittapuu.

Ja mikä on se kolmas? Se selviää Teosofisen seuran kolmannesta tehtävästä ja ohjelmakohdasta, joka kuuluu: T. S:n tehtävä on tutkia tuntemattomia luonnonlakeja ja ihmisen salaisia voimia. Tämä merkitsee, että vaikka ihmisen ymmärrys olisi kuinka valistunut ja herännyt, niin hän ei tiedä totuutta, ennen kuin hän todella sen kokemuksesta tietää. Jos hän kirjallisten tutkimustensa nojalla on tullut vakuuttuneeksi siitä, että hän on henkinen olento, jonka elämäntehtävä on kehittyä ja joka syntyy monta kertaa maan päälle, ja että jälleensyntyminen on luonnonlaki. Jos hän on järjessään vakuuttunut siitä, niin hänen pitää kuitenkin ymmärtää, että hän ei vielä itse tiedä sitä asiaa. Mutta ihmisen päämäärä on päästä tietoon, ja sen tähden hänen pitää tutkia tuntemattomia luonnonlakeja ja ihmisen salaisia voimia.

Jos on totta, että me olemme Jumalasta lähteneitä henkiä, niin jumalallinen meissä on piilevä ja samalla meiltä salattu voima. Sen tähden pitää meidän ymmärtää, että ne luonnonlait, jotka nyt ovat meille tuntemattomia, ne ovat tunnettuja sille ihmiselle, joka on päässyt täydelliseen totuuden tietoon. Jos hän todella on totuuden tietäjä, niin hän voi aivan varmasti sanoa, onko oppi ihmisen jälleensyntymisestä tosi vai ei ja onko ihminen jumalallinen olento vai ei. Sen tähden on tunnustettava, että jos emme tiedä näitä asioita, niin emme voi ratkaista niitä ja emme ole oikeutettuja sanomaan, etteivät ne ole tosia. Me emme voi väittää, että esimerkiksi ihmiskunnan suurten opettajien kuten Buddhan, Jeesuksen ja Krishnan todeksi tunnustama jälleensyntymisoppi ei ole tosi. Emmekä ole oikeutettuja sanomaan, ettemme ole jumalasta lähteneitä henkiä, vaan meidän täytyy nöyrästi myöntää, että meillä ei ole siitä tietoa. Silloinkin, kun järkemme on valistunut ja ymmärryksemme on hyväksynyt nämä asiat, tunnustamme ilolla, ettemme vielä tiedä niitä, mutta että tahtoisimme pyrkiä tietoon. Onko nyt olemassa mitään tietä totuuden tietoon, voiko ihminen saavuttaa sitä? Jos yksikin ihminen joskus on saavuttanut totuuden tiedon, niin se merkitsee, että sen tiedon pitää olla kaikkien saavutettavissa. Jos yksikin on sanonut itsestään: "minä olen löytänyt totuuden, minä tiedän totuuden. Olkaa hyvässä turvassa, veljeni!" – niin kuin Buddha sanoi – ja jos joku on uskaltanut sanoa: "minä olen tie totuus ja elämä" – niin kuin Jeesus sanoi itsestään – niin tämä osoittaa meille, että muidenkin ihmisten on mahdollista saavuttaa totuus.

Teosofinen liike muistuttaa meille tästä vanhasta asiasta. Ja se julistaa maailmalle, että totuus ja totuuden tieto ovat olemassa, että ihminen voi päästä totuuden tietoon ja että on ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet sen tiedon, ja nämä ovat iankaikkisesti eläviä, itsetietoisia olentoja, jotka eivät synny uudestaan luonnon pakosta niin kuin muut. Jeesus, Buddha, Krishna ja Zoroaster eivät ole kuolleita, vaan he elävät vielä tänä päivänä. Teosofinen liike kehottaa seuraamaan noita suuria ihmiskunnan mestareita, kulkemaan heidän jäljissään ja tavoitella sitä elämää, jota he ovat eläneet, että pääsisimme totuuden tietoon. "Tehkää niin kuin minä olen teille sanonut", lausui yksi näistä mestareista, "ja silloin tulee totuuden henki teidän luoksenne ja ilmoittaa teille kaiken."

Jospa me kaikki, jotka elämme tässä pimeässä maailmassa, missä emme näe muuta kuin ulkonaisen kuoren emmekä tiedä, että elämä itsessään on näkymätön ja että ihminen on tuon näkymättömän maailman jäsen, ymmärtäisimme ja uskoisimme, että on olemassa noita suuria ihmisiä, jotka ovat ratkaisseet elämän arvoituksen ja löytäneet totuuden! He seisovat ikuisesti koko tämän ihmiskuntamme takana, elämän sydämessä, ja odottavat, että silloin tällöin joku ihminen tulisi heidän luokseen, jokin yksityinen olento nousisi heidän temppeliinsä, laskeutuisi polvilleen ja tunnustaisi: "Minä olen äärettömän pieni, mutta minä haluan tulla teidän kaltaisiksenne, haluan tulla yhtä jaloksi ja puhtaaksi kuin te. Auttakaa minua, te opettajat, jotka olette kulkeneet edellä! Neuvokaa, millä tavalla minun tulee elää, jotta en eläisi turhaan, vaan jotta elämästäni olisi hyötyä, niin kuin on tarkoitettu."

Miksi me ihmiset vaellamme pimeydessä emmekä tiedä, mitä elämä on? Ymmärtäkäämme, että on olemassa niitä, jotka ovat päässeet totuuden huipulle ja tulleet täydellisiksi, niin kuin heidän taivaallinen isänsä on täydellinen, ja jotka toivovat, että mekin kulkisimme heidän jäljissään. Ihminen, joka tahtoo kulkea seurata noita suuria olentoja, luopua kaikesta pahasta, kehittää itsessään ja muissa kaikkea hyvää, ja tahtoo tehdä itsestään välittäjän, jota henkiset ja jumalalliset voimat voivat käyttää elämän työssä, ja jonka tahto on näin puhdas ja jalo, pääsee vähitellen tietoon siitä, kuka hän on ja mitä elämä on.

Ja siksi Teosofinen seura sanoo: kolmas mittapuu on se, että totuus on jotakin, jota meidän pitää tietää, eikä totuutta ei voi saavuttaa muulla tavalla kuin että itse pyrimme ja ponnistamme valoa kohti, jumalan, sen isän luo, josta olemme lähteneet – muulla tavalla emme pääse totuuden tietoon.

Kulkekaamme siis pyhyyden, puhtauden, veljesrakkauden, totuuden, rehellisyyden ja nöyryyden, kaiken jalouden ja kauneuden tietä! Koettakaamme elää sitä elämää, jota ihmiskunnan jalot pojat ovat eläneet, ja silloin saamme nähdä, että totuuden tieto on olemassa. Tätä teosofinen liike opettaa maailmalle.

Omatunto – 1906, kesäkuu n:o 15

Lyhennelmä, kieliasua nykyaikaistettu.

Esitelmä löytyy alkuperäisessä muodossa:

http://media.pekkaervast.net/penet/presentations_files/1906_00_00_Mita_teosofinen_seura_meille_opettaa.pdf