Enpä olisi ryhtynyt, jos olisin ollut vakuutettu siitä, että Vuorisaarna on kristikunnassa kaikista tutuinta lukemista. Turha olisi ollut kääntää kirjallinen tuote, joka jo monin kerroin käännettynä ja tarkistettuna, korjattuna ja uudistettuna on jokaiselle kristitylle kuin toinen kertomataulu.

Mutta jos lisättäisiin: Vuorisaarnassa Jeesus itse selittää meille, mitä kristinusko on ja millä tavalla kristityn tulee elää ja olla, mitä käskyjä noudattaa ja miten Jumalaa palvella, silloin meidän kristikuntamme jo päätään pudistaen neuvoisi neuvojalle, että lukisi katekismuksensa ja uskontunnustuksen ja Jumalan kymmenen käskyä, ennenkuin tulisi kristittyjä opettamaan, mitä kristinusko on. Mutta näin ollen — mitä muuta olen saattanut tehdä kuin alkutekstistä uudestaan suomentaa Vuorisaarnaksi nimitetyt luvut Matteuksen evankeliumista ja selityksillä painostaa Jeesuksen sanojen merkityksen ja tarkoituksen? Olen itse nuoresta saakka ollut selvillä Vuorisaarnan erinomaisesta ja ainutlaatuisesta tärkeydestä, ja sanomattomaksi ihmeekseni olen pitkin elämääni havainnut, kuinka syvästi tietämättömät me kaikki kristityt olemme Vuorisaarnan todellisesta sisällöstä.

Rakkaudesta Jeesuksen hyvään ja iloiseen sanomaan, myötätunnosta niitä raskautettuja, pimeydessä pyrkiviä ja etsiviä sieluja kohtaan, joita Jeesus sanomallaan on ajatellut, sekä — jos semmoinen onni minulle suotaisiin — auttaakseni niitä opettajia ja pappeja, joiden tehtäväksi on annettu kristinuskon perusteiden selittäminen nuorisolle ja kansalle, olen tämän pienen suomennostyön suorittanut ja kommentaarioni kirjoittanut.

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: Mestari, Mestari, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee Isäni tahdon, hänen, joka on taivaissa", lausuu Jeesus vuorisaarnansa loppupuolella.

Kristittyinä olemme enimmäkseen tyytyneet huutamaan Jeesusta Herraksi, Mestariksi ja Vapahtajaksi, ja unohtaneet täyttää taivaallisen Isän tahdon. Mitä tahansa taivasten valtakunnalla ymmärtänemmekin, emme voi loppujen lopuksi sanoa sitä ansainneemme. Jeesuksen sanojen mukaan saamme jäädä sen ulkopuolelle. Jos se on kuoleman jälkeistä elämää, emme tule siitä osallisiksi. Jos se on Jumalan valtakunnan toteuttamista maan päällä — kuten "Isä meidän" rukouksessa alati rukoilemme, — on se jäänyt meiltä toteuttamatta. Emme ole päässeet taivasten valtakuntaan.

Ja kuitenkin kirkkoisä Augustinus, oman uskomme suurimpia pylväitä, niin kauniisti ja ylevästi unelmoi siitä ecclesiasta, kirkosta, joka olisi civitas Dei, Jumalan valtakunta maan päällä. Vieläpä hän sanoi: kirkko on tämä Jumalan valtakunta. Mutta meidän täytyy historian valossa puolentoista vuosituhatta myöhemmin. kristillisen kirkon kaikkia suuria ansioita sydämestämme tunnustaen, lisätä: jospa kirkko olisi sitä ollut!

Vaan mikä ei ole, se voi tulla.

Vanha Jumala oli ihmisen ulkopuolella. Hänen äänensä jylisi kaukaisista taivaista, profeetat sen kuulivat ja ymmärsivät ja osasivat ihmisille tulkita hänen tahtonsa.

Uusi Jumala oli hengen taivaissa, ja taivaat piilivät ihmisen hengessä. Niin kuului nyt Jumalan ääni jokaisen ihmisen hengessä, ja jokainen ihminen kuullessaan Jeesuksen ilmoituksen tiesi omassa tajunnassaan, mikä oli Jumalan tahto.

Vanha Jumala puhui profeettain suun kautta, mutta taivaallinen Isä täytti Jeesuksen kokonaan, niin että hänestä tuli Jumalan Poika, jossa Isä täydellisesti ilmeni.

Vanha Jumala turvautui uhkauksiin ja rangaistuksiin taivuttaakseen ihmisiä tottelevaisuuteen, mutta Jeesuksen Isä jätti kunkin ihmisen omaan varaan, tahtoiko hän seurata sisäistä ääntä vai ei.

Vanhoja käskyjä jokainen kuuli korvallaan ja ymmärsi ne. Uusia käskyjä ei korvan kuulemalta ymmärtänyt, jos ei mammonaan väsyneenä ollut uutta elämää etsinyt.

Vanhoista käskyistä useimmat kuuluivat luonnolliseen elämään, ja niitä jokainen piti, joka ei tahtonut olh rikoksentekijä.

Uudet käskyt kuuluivat henkiseen elämään, ja niitä eivät osanneet pitää muut kuin ne, joissa henkinen elämä oli puhjennut.

Mutta niille, jotka sielunsa suuressa ikävässä olivat päässeet henkisen elämän porteille, tuli Jeesus Kristus tieksi, totuudeksi ja elämäksi. Hänen ohjeensa ja neuvonsa muodostuivat heille uuden elämän leiväksi, ja he tahtoivat kaikessa seurata hänen käskyjään.

Näin kuuluvat Jeesuksen ilmoittamat "Taivaallisen Isän viisi käskyä":

1.

Älä suutu.

2.

Älä ajatuksissasikaan ole epäpuhdas.

3.

Älä vanno.

4.

Älä ole pahaa vastaan.

5.

Älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Yksilö ei voi näitä käskyjä noudattaa, ilman että hänelle alkaa uusi elämä. Hänen olosuhteensa vähitellen muuttuvat.

Jos kristikunta ryhtyisi Jeesuksen käskyjä noudattamaan, muuttuisi elämä maan päällä. Taivasten valtakunta astuisi alas ihmisten keskelle, ja uusi aika alkaisi todella ihmiskunnalle. Kadotettu paratiisi voitettaisiin takaisin.

Mutta koska se päivä koittaa? Ei se koita, ennenkuin ihmisille ja ihmislapsille aletaan opettaa Jumalan valtakunnasta, onnen ja autuuden Eedenistä, sen portille vievästä tiestä ja Jeesuksen antamista avaimista, millä portti avataan.

Taivasten valtakunta ei tule itsestään. Se pysyy ylhäällä hengen maailmoissa, kunnes ihmiset rukoilevat sitä alas maan päälle. Mutta rukous ei ole suun puhetta, vaan sielun kaipuuta ylängöille ja hengen mykkää mietiskelyä. Eikä rukous tyhjenny ajatuksiin; se toteutuu teoissa ja puhdistuu uuteen voimaan totuuden pyhässä tulessa.

Ken rukoilee, hän seuraa Mestaria. Ken Isän tahdon täyttää, hän rukoilee.