Kyllikki Aspelin-Ignatius

Pyhä malja ikivanhana vertauskuvana

(Esitelmä Helsingin Ruusu-Ristissä)

Kun seuraamme työtä Ruusu-Ristin keskuudessa ja tarkastelemme niitä eri tutkimusaloja, joita Johtajamme henkinen inspiraatio on saattanut ilmenemään keskuudessamme, emme voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, että hän viime vuosina erikoisesti on innostuttanut meitä tutkimaan Valkoisen Veljeskunnan työtä ihmiskunnan keskuudessa. Hän on sekä julkisesti että yksityisissä keskusteluissa painostanut sitä, ettemme voi ymmärtää hänen varsinaista työalaansa, Jeesuksen Kristuksen mysteerien tutkimista, ellemme tunne sitä perustaa, mille Jeesuksen Kristuksen oppi rakentuu, nim. yleispiirteissä koko sitä työtä, minkä Valkoinen Veljeskunta ennen Kristusta on suorittanut maailmassa. Kuinka voisimme syvempiä mysteerioita ymmärtää, ellemme hallitse niitä oppeja, joita meille on annettu ennen Häntä? Kävihän Jeesus itsekin aikansa syvimmät mysteeriokoulut, ennen kuin Hän joutui opettajana tuomaan oman, ainutlaatuisen osuutensa ihmiskunnan kehitykseen.

Kun ajattelemme niitä suunnattomia ajanjaksoja, joiden aikana salaisten oppien mukaan Valkoinen Veljeskunta on opettanut ihmisiä, tuntuu ensin miltei järjettömältä meikäläisen ollenkaan ryhtyä minkäänlaisiin tutkimuksiin tällä alalla. Niin ei kuitenkaan ole. Meillä on paljon enemmän apua tässä työssä kuin mitä alussa luulemme, kun vain pidämme silmämme ja korvamme auki ja otamme oppia sieltä, mistä sitä saamme.

Suorittaaksemme tätä tutkimusta on kuitenkin ehdottomasti välttämätöntä oppia tuntemaan eräs kieli, joka ei aikojen kuluessa ole muuttunut, vaan pysynyt ikuisesti salaisena. Se on koko aurinkokuntamme yhteinen kieli, kosminen vertauskuvakieli. Meidän ei tarvitse paljonkaan sitä tutkia, ennen kuin jo silloitamme maanpäällisen elämän kymmenettuhannet vuodet, ennen kuin silloitamme planeettojen välit. Sen avulla selviää meille myöskin ihmiskuntamme sisäinen historia. — Oppiaksemme tätä kieltä tulkitsemaan meidän on vain elävöitettävä itsessämme eräs totuus, jota on kautta aikojen opetettu. Egyptiläisten suuri tietäjä, Hermes, on kiteyttänyt koko oppinsa muutamiin lauseisiin. Sanotaan, että ne ovat kaiverretut suureen smaragdikiveen, jota säilytetään suojatussa erämaan temppelissä. Tämän tabula smaragdinan ydinoppi kuuluu:

Tähdet yllä, tähdet alla,
taivas yllä, taivas alla,
mikä yllä, myös on alla.
Tajua: oot onnekas.

Meidän aikakaudellamme on Goethe huomauttanut samasta totuudesta "Faustinsa" loppusäkeissä, joissa taivaallinen kuoro laulaa

Alles Vergängliche
ist nur ein Gleichnis;
Das Unzulängliche,
hier wird's Ereignis;
Das Unbeschreibliche,
hier ist's getan.

[Vapaasti suomennettuna: "Kaikki katoava on vain vertauskuvia. Saavuttamaton muuttuu täällä todellisuudeksi. Selittämätön on täällä saanut muodon".]

Tutkiessamme siis maanpäällisiä vertauskuvia pääsemme käsiksi niiden takana piilevään totuuteen.

Tämänpäiväiseksi tutkimusaiheeksemme olemme ottaneet erään vanhan vertauskuvan, pyhän maljan. Se edustaa sitä sakramenttia, uhritoimitusta, jota meidän aikanamme nimitetään Herran Ehtoolliseksi. Vaikka tässä on kysymyksessä vain tuon mainitun vertauskielen yksi kirjaimen veto, niin se luo eteemme äärettömiä henkisiä näköaloja, niin laajoja, ettemme tällaisessa pienessä esityksessä saata kuvata niitä tarkemmin. Voimme vain huomauttaa muutamista tärkeistä opetuksista, joita Valkoinen Veljeskunta tämän vertauskuvan avulla on antanut ihmiskunnalle. Me uskallamme jo katsella tutkimuksissamme ilmeneviä totuuksia silmiin, emmekä enää ajatuksissamme tee sitä törkeätä rikosta totuutta vastaan, jonka tekivät muinoin espanjalaiset valloittajat Peruun saapuessaan. Astuessaan pääkaupungin Cuzcon suureen aurinkotemppeliin, Corichanchaan, heistä näet tuntui siltä kuin he olisivat tulleet kristittyyn kirkkoon. Nimensä, "Kultarakennus", tämä temppeli oli saanut siksi, että se oli sisäpuolelta kokonaan kullalla päällystetty. Ovet avautuivat itään päin, ja korkealla alttarin yläpuolella oli auringon vertauskuva, kultainen kiekko niin asetettuna, että auringon ensimmäiset säteet kävivät siihen. Vietettiin parhaillaan vuotuista suurta päiväntasausjuhlaa, ja paastopäivien jälkeen toimitettiin meidän ehtoollisjumalanpalvelustamme muistuttava uhritoimitus. Alttarin edessä seisoi ylimmäinen pappi. Samalla hetkellä, kun aurinko kohosi taivaanrannan yli, tarttui inka kultaiseen maljaan, jossa oli uhrijuoma. Hän joi siitä ensin itse antaen sitten maljan kiertää alttarin ympärillä olevien kesken, jotka kiittivät ja ylistivät Jumalaa. Samalla he söivät pieniä, pallonmuotoisia leipiä. Tämän jälkeen ylimmäinen pappi kääntyi tervehtien kansan puoleen. – Vanhat perulaiset eivät olleet koskaan kuulleet puhuttavan Kristuksesta, sillä koko heidän maansa oli vasta nyt "keksitty". Tuo jumalanpalvelusmeno, jossa espanjalaiset olivat olleet läsnä, oli siis ilmeisesti "perkeleen työtä", ja siksi oli jumalalle otollista hävittää koko kansa! Espanjalaiset kristityt nousivat tietämättömyytensä tähden hävittämään sen työn tuloksia, jota Valkoinen Veljeskunta oli Perussa saanut aikaan.

Aikomuksemme on tällä kertaa lyhyesti esittää pyhän uhrimaljan vaiheita ennen Kristuksen aikaa, rajoittuen aineen laajuuden tähden vain muutamiin tärkeimpiin kohtiin arjalaisten kansojen uskonnollisessa historiassa. Meidän on tällöin lähdettävä Intiasta, jonne arjalaisten rotu-uskontojen suuren vihkijän opit olivat säteilleet Iranista. Täällä, Intiassa, kaikuivat 4000–5000 vuotta sitten vedahymnit kohottaen ihmisten mieliä maallisesta ylös taivaisiin. Näihin hymneihin oli arjalaisten uskontojen esoteerinen ydin kristallisoitunut, joten niitä tutkimalla saatiin avain niin itään kuin länteen päin levinneisiin uskonnon muotoihin.

"Taivas on Isäni, joka minut siitti. Taivaassa on kotini. Äitini on maa. Kun nuo kaksi maljaa, taivas ja maa, käännetään vastakkain, muodostuu kohtu, mihin Isä on tallettanut Neitsyeen lapsen." (Rig-Veda, I. mandala, 4. 33)

Näin veda-ajan runoilija laulaa silloittaen näillä sanoillaan meidän ja hänen välillään olevat vuosituhannet ja osoittaen etsivänsä hänkin mystistä Kristusta, Neitsyen lasta, sielunsa syvyyksistä.

Kaukana etelässä, Intian satumaassa, astui muinoin perheen isä huoneestaan ennen auringon nousua käydäkseen taivasalla olevan alttarin luo, niissä kahta puupalasta toisiaan vastaan hankaamalla sytytettiin tuli. Perheen isä oli samalla kertaa pappi ja pyhän uhriseremonian toimittaja. Aamuruskon ensimmäisten liekkien kullatessa taivaanrannan hän lausuu rukouksensa aamuruskolle, Oushalle, auringolle, Savitrille ja asuroille, elämänhengille. Äiti ja perheen pojat kaatavat uhrituleen pyhästä maljasta tyttärien valmistamaa soma-nestettä. Liekki kohoaa alttarilta vieden mukanaan näkymättömille jumalille isän ja hänen perheensä sydämistä nousseen, tulessa puhdistetun rukouksen.

Kääntyessään jumaliensa puoleen ei vedalainen anna heille muotoa. Luonto ilmennyksineen on hänelle läpinäkyvä harso, jonka takaa jumalalliset voimat loistavat. Näitä voimia hän rukoilee ja huutaa avukseen. Savitri on hänelle vähemmän itse auringon pallo, kuin Vivasvat, luova voima, joka elävöittää koko aurinkojärjestelmän. Samoin Indra, jumalallinen soturi, joka kultaisissa vaunuissaan ajaa yli taivaanlaen, kuten skandinavialaisten Tor, heiluttaen salamaa ja särkien pilvet tieltään, edustaa auringon voimaa, ilmojen lakeuksiin kätkettynä. Varuna, taivaan äärettömyyksien herra, suuri ylläpitävä voima, asuu taivaan korkeuksissa, tuhatporttisessa kaupungissaan, seuraten sieltä niin hyvin lintujen ratoja kuin merenkulkijoiden teitä. Hän on Isä, joka läpäisee kaiken ja hallitsee koko maailmankaikkeutta.

Niin runollisen kauniisti kuin vedahymnit kuvaavatkin maailmankaikkeuden ilmennyksiä, niin pitävät ne niitä kuitenkin ulkonaisina muotoina. Sisäisimmän opin perustana on Agni, Tulen herra. Agni on kosminen elämä, kaikkiallinen prinsiippi, kaikkiin eläviin olentoihin ja kaikkiin kappaleisiin kätketty salainen elämä, elävä tuli. Agniin sisältyy tuli sanan kaikissa merkityksessä, tuli salamassa, tuli, joka palaa liedellä, auringon tuli, joka ilmenee valona ja lämpönä ruumiin toimintana ja älyelämänä. Se saattaa kasvit kasvamaan, se pitää taivaan tähdet liikkeessä, se elävöittää kaiken, mikä on ilmassa, maan päällä ja vedessä. — Hymnit kuvaavat, kuinka lämpö ilmapiirissä synnyttää vesihöyryä, kuinka siitä kokoontuvat myrskypilvet salamoiden liekehtiessä ja kuinka sade vihdoin lankeaa maahan. Vesipisarat kulkeutuvat kasveihin ja niiden mukana taivaasta tullut elävä tuli. Kasveista tuli siirtyy ravinnossa eläimille, siitä näiden maitoon ja vihdoin maidosta tehtyyn voihin. Näin koko luomakunta ottaa osaa keskinäiseen uhriin.

Opettaakseen ihmisiä ymmärtämään tätä suurta kosmista uhria vanhan ajan opettajat säätivät seremonian, jossa ihmiset puolestaan uhrasivat tulelle ja ikuiselle elämälle. Kertaan tässä muutamia vedalaulujen säkeitä, jotka kuvaavat Elämän Herran aikakautista kiertokulkua.

"Agnilla on kaksi Isää, toinen on taivas, toinen kirvesmies, Twastri. Äiti, Neitsyt, on puhtaan sikiämisen kautta synnyttänyt kirvesmiehen pojan." (R. V. ?. 95. 2)

"Vastasyntynyt pannaan seimeen. Vasikka ammuu emäänsä sen luona." (R. V. I. 164. 9)

"Paimenet kiiruhtavat ilmoittamaan totuuden jumalan syntymisestä. He kiertävät koko paikkakunnan". (R. V. ?. 144. 1)

"Syntymästään saakka hänellä on kaikki tieto". (R. V. I. 96. 1)

"Vastasyntynyt lapsi lähtee äitinsä kohdusta suurena ja viisaana eikä tottele muita kuin itseään. (ihmisten maailmassa R. V. ?. 95.4)

"Mutta hän kuulee minun sanani", sanoo Isä. (??)

"Pakolaisena Agni piileksii. Pahat enkelit etsivät häntä surmatakseen hänet, mutta Matarewan vie hänet kaukaiselle maalle. – Kuolemattomat ja armahtavat deevat löytävät hänet aalloista kuin leijonan luolastaan." (R. V. III. 9. 4)

"Hän tulee viisasten kokouksiin." (R. V. ?. 145. 3)

"Kuolemattomana kuolevaisten joukossa, hurskaana ylipappina, kaikkitietävänä, hän toimittaa jumalien uhripalveluksen." (??)

"Ihmisen Poika, sinä olet opastanut jumalia, sinä, viisas viisasten joukossa, sinä ylimmäinen pappi, täynnä totuutta." (R. V. ?. 76. 5)

"Pieni lapsi kantaa koko maailman taakan, hän ylläpitää totuutta, hän riemuitsee siitä, että valhe voitetaan." (R. V. I. 152. 3)

"Agni polttaa kaikki pahat henget, hän vapahtaa maailman pahasta." (R. V. I. 76. 3)

"Pojan kautta Isän korkein olemus laskeutuu ylitsenne. Kolmas olemus, tuuli, tai henki, on vielä taivasten loistossa." (R. V. I. 155. 3)

"Hän on hyvä Paimen."

Vihdoin Agni kuolee svastika- eli hakaristillä. Sitä ennen hänet puetaan purppuravaippaan, kruunataan kuivalla puunoksalla, jonka piikkien välistä hänen kirkkautensa loistaa. Häntä lyödään vetasa-seipäällä ja hänelle juotetaan katkeraksi tullutta soma-viiniä. Nyt Agni, Tulen Herra kuolee alttarilla. Mysteerio on täytetty. Jumalallisen Agnin kuollessa koko maa peittyy pimeyteen.

Elävän jumalan uhri kuvattiin siis ihmisille seremonian avulla. Se oli toiselta puolen itse kosmisen tapahtuman supistelma, toiselta puolen vertauskuva. Pappi, tulen sytyttäjä, samitri, pitää huolen tulen sytyttämisestä hankaamalla kahta puukappaletta, kuten edellä jo mainittiin. Näihin puihin oli auringon lämpö kätkeytynyt, ja se saatiin nyt uudelleen ilmenemään. Puiden nimi oli arani. Alempi arani oli tavallisesti cami-puuta, eräänlaista mimosa-lajia, ylempi taas ashwatta- tai banyan-puuta. Edelliseen kaiverrettiin uurre, toinen taas veistettiin päästä teräväksi ja asetettiin mainittuun uurteeseen. Alempi puu oli ristinmuotoinen ja oli neljällä puutapilla kiinnitetty maahan. Ylempi puu oli pramantha, toimija. Twastri, kirvesmies oli rakentanut tämän puulaitteen. Pramantha pantiin liikkeelle nahkahihnalla, jota kaksi voimakasta miestä vuoroin veti. Kun tuli puiden hankauksesta syttyi, sanoi pappi: "swasti" (tai su asti), joka merkitsee "kaikki on hyvin." Tästä aranien muoto sai nimen svastika. — Tulen Herra oli siis syntynyt pienenä lapsena. Hän kasvoi sitten ja varttui, ruumiillistuen jokaisen läsnäolevan ruumiiseen soma-juoman ja pyhien leipien avulla.

Uhritulta ravittiin ehdottoman puhtailla luonnon aineksilla, joita soma-neste sisälsi. Tämä valmistettiin seuraavalla tavalla. Uuden kuun, SimvaIin, aattona nuoret naiset kävivät kukkuloilla poimimassa nuoria Asclepias acida -nimisen kasvin oksia. Ne sidottiin kimppuihin ja kannettiin pyhälle, veedi-paikalle. Määrätyllä tavalla käsitellyt oksat survottiin kivisessä huhmaressa nimeltä ulukhala. Tästä pantiin oksat kahdesta kappaleesta tehtyyn puristimeen, siitä taas suodattimeen. Tämä suodatin oli tehty vasikannahkasta tai liinavaatteesta. Se pingotettiin vasun yli, jonka nimi oli karottara. Suodatettu neste pantiin maljaan, samoudra, jossa käymisen tuli tapahtua. Malja oli tarkasti suljettu, kuin hauta, jota se kuvasi. Käyminen muutti siinä olevan nesteen väkijuomaksi, jossa oli elämä. Tähän mystilliseen valmistukseen kului kolme päivää. Aamulla survottu soma pantiin kahdeksi päiväksi pyhään maljaan, samoudraan. Vasta kolmantena päivänä se oli valmis tulelle kaadettavaksi ja juotavaksi. Suodattimesta lähtiessään asclepias-kasvin neste vielä oli epäpuhdasta, vaikka se sisälsikin kaikki Agnin ominaisuudet, jotta Agni voisi ilmetä kaikessa loistossaan, piti nesteen käydä maljassa puhdistuakseen ja kirkastuakseen. Samoudra oli siis puhdistuksen malja, joka sisälsi elävän jumalan veren. Se sisälsi sekä taivaan että maan, jossa Agnin voima oli liikkunut. Kaikki tämä oli nyt suljettu hautaan, maljaan, kolmeksi päiväksi, siksi ajaksi, joka kului Agnin kuolemasta hänen ylösnousemiseensa päivän noustessa, jolloin papit lauloivat:

"Nouskaa! Elämän henki tulee luoksenne. Pimeys on hävinnyt, valo tulee. Se avaa ovet, ja aurinko käy sisälle."

Yö haihtuu hänen valonsa tieltä, pahat henget pakenevat. Totisesti, hän on maailman vapahtaja."

Ennen kuin soma-neste kaadetaan tuleen, sekoitetaan siihen maitoa ja vettä. Samalla Tulen Herra voidellaan puhtaalla "öljyllä", joka valmistetaan seuraavasti. Maitoon -noussut kerma kierretään aranipuita muistuttavassa kirnussa, kunnes kerma jakaantuu voiksi ja kirnumaidoksi. Kun voi sulatetaan, irtaantuu siitä vielä sakka. Kirkas, jäljelle jäänyt osa on nimeltä havis. Kun se pannaan tuleen, syntyy kirkas liekki, josta ei jää mitään jäljelle. Tämän kirkkaan liekin mukana soma-mehu nousee jumalien luo. Tuli on polttanut sen höyryksi, joka tunkeutuu jumalien ruumiiseen. Papit jakavat sitten ylijäämän maljasta keppeihin läsnä oleville.

"Soman iloinen ja huumaava virta vuotaa puhdistuksen maljasta kuppeihin pursuen ylitsevuotavana, uhrihymnien kaikuessa." (R. V. IX. 18. 4).

Somaa juotaessa nautitaan jauhoista, happamesta maidosta ja puhdistetusta voista leivottuja leipiä.

Näin oli Tulen Herran uhri täytetty. Soma-juoma oli hänen vertansa ja pyhät leivät hänen ruumistaan. Niitä nautittiin hänen uhrinsa muistoksi.

"Minä laulan taivaalle ja maalle, joissa on niin paljon kauneutta. Kohotan uhrimaljani rukouksineni sinun kunniaksesi, oi Agni! (R. V. I. 83. 2).

Olemme näin laajalti käsitelleet vedalaisten henkisesti korkeata käsitystä suuresta kosmisesta uhrista, auringon tai tulen herran laskeutumisesta maan päälle, koska tähän, kuten sanottu, keskittyi muidenkin arjalaisten kansojen oppi. Lyhennettynä, eikä siis näin selvässä muodossa, se siirtyi muihin Aasian uskontomuotoihin, idässä lähimmin buddhalaisille, lännessä persialaisille ja kreikkalaiselle. Kaikissa näissä uskonnoissa huomaamme taustassa vedalaisten maailmankuvan mysteerien perustana. Siksi sivuutammekin ne aivan lyhyesti. — Vanha parsilainen sanoo hänkin, kuten vedojen laulaja:

"Sinut, Ahura-Mazda, tunnustan perusolemukseksi, hyvän hengen isäksi, totuuden lähteeksi, olemassaolon luojaksi, töissäsi lakkaamatta eläväksi." (Yasna 31. 8)

"Kaikki valoruumiit, tähdet ja aurinko, päivän lähetti, liikkuvat sinun kunniasi loistossa, oi sinä elävä ja totinen viisaus." (Yasna 50. 30)

"Sinulle, oi elävä ja todellinen, uhraamme tämän elävän liekin, puhtaan ja voimakkaan, maailman ylläpitäjän." (Yasna 34. 4)

Parsilaisetkin sytyttivät tulen alttarille kahden puukappaleen avulla. Ne olivat joko muratti-, laakeri- tai mansikkapuuta. Tulen nimenä oli täällä Athar tai Athra, joka on sanskritista lainattu nimi.

Haoma – joka kielitieteellisesti on sama kuin soma – valmistettiin täällä Aletris hyacinthoide -nimisestä kasvista, vaikka eri leveysasteilla toisiakin käytettiin. Mutta aina ne kuitenkin valmistettiin pyhässä maljassa.

"Ahura-Mazda sanoi: Mene kasvavien puitten luo, oi pyhä Zarathustra, kauniitten, korkeitten, elinvoimaisten puitten luo, ja sano niille: Kunnia sinulle, hyvä ja puhdas puu, jonka Ahura-Mazda on luonut! Silloin se antaa sinulle beresman, oksakimpun, joka on yhtä pitkä kuin leveä. Pyhät miehet kuljettavat sitä vasemmassa kädessään kiittäen Ahuraa ja Ameshaspentas'ia, puhtaita henkiä ja kiittäen sinua, Haoma, joka olet kaunis kuin kulta ja ylevä, sekä kiittäen myöskin vahumanoiden, pyhien ihmisten uhria, joita Ahura on luonut pyhyyttä ja hyvyyttä levittämään". (Vend. farg. 19). Valmiiksi tehty haoma-juoma pantiin pyhiin maljoihin, jota sekä uskovaiset että papit saivat juodakseen. Sillä parannettiin kaikki sairaudet.

Alttarilla haoma-juomaa tarjottiin kaikille jumalallisille hyvyyden voimille, erikoisesti Mithralle.

Kreikan mysteereissä kutsuttiin jumalat niin ikään juhla-aterialle, jonka muodosti osaksi juokseva, osaksi kiinteä uhriaine. Leivät pantiin alttarille, jossa ne jaettiin jumalien, pappien ja uhraajien kesken. Jumalille tuleva osa pantiin tuleen, joka muutti ne höyryksi kuolemattomien jumalien ruumiiseen tunkeutuakseen.

Kreikassa ei enää uhrijuoman valmistukseen koottu kasveja kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan viinin rypäleet. Tämän kautta muuttui koko riitus. Pyhää juomaa ei siten enää voitu valmistaa aina kolmen päivän kuluttua, vaan kerran vuodessa, rypäleiden kypsyttyä. Siksi sitä oli pakko valmistaa suuret määrät. Siihen tarvittavia välineitä ei myöskään enää voitu säilyttää pyhätöissä. Pienempien maljojen sijaan tuli käytäntöön suuret pitho-nimiset purnut. Pyhän maljan nimitys tuli myöskin laajemmaksi ja käytettiin yleisempää kraateer-sanaa. Kraateer asetettiin kolmijalalle ja siitä kaadettiin viiniä maljoihin. Uhrijuoman nauttiminen jumalien kunniaksi oli nimeltä sponda.

Kuten sanottu, ihmisten uhrit nousivat Olympoksen jumalille tulen avulla. Mutta itse jumalat nauttivat aina yli-inhimillistä ravintoa ikuisena uhritoimituksena, ambrosiaa ja nektaria. Ambrosia vastasi leipiä ja merkitsi sanana kuolemattomuutta. Juoma oli nektaria, punaista, hyvin käynyttä ja hyväntuoksuista viiniä. Huomautettakoon vielä Dionysoksesta ja Bakhoksesta, Sileeneistä, Inosta, Melikerteestä ja muista taruhenkilöistä, jotka vertauskuvina enemmän tai vähemmän selvästi kertaavat Agnin, Tulen Herran laskeutumisen aineeseen ja hänen verensä säilyttämisen pyhässä maljassa, samoin kuin pyhän leivän nauttimisen uhrijuoman yhteydessä.

Olympon jumalien pidot muistuttavat läheisesti skandinavialaisten jumalien pitoja Agerin salissa ("Ägers hall"), johon Tor toi mukanaan Hymerin kattilan, mistä jumalille tarjottiin olutta tai simaa juomasarvista tai kauniista maljoista.

Yllä esitetystä huomaamme, kuinka alkuperäinen täydellinen ja yhtenäinen uhritaru oli aikojen kuluessa kadottanut muotonsa. Ulkonaisen sivistyksen, tieteitten ja taiteitten edistyessä, eivät ihmiset enää niin kiinteästi keskittyneet uskontoon, suhteeseensa näkymättömään maailmaan. Siksipä valmistettiinkin sieltä käsin uutta uskonnollista sysäystä ja suuresta uhrista opetettiin ihmisille entistä voimakkaammalla tavalla.

Emme kuitenkaan voi lopettaa tätä esitystä esikristillisestä ehtoollissakramentista kiinnittämättä huomiota Kalevalaan, jossa omat vanhat mysteerimme piilevät. Niiden tutkiminen on tosin vasta alulla, ja tuskin niitä onkaan julkisesti käsitelty muualla kuin P. E:n teoksissa "Onko Kalevala pyhä kirja?" ja "Kalevalan avain". Olemme kuitenkin Ruusu-Ristissä vertauskuvien avulla oppineet rinnastamaan sen vähän, mitä vastaiseksi niistä on saatu selville, muiden vanhojen mysteerio-opetusten kanssa. Tiedemiehet eivät suinkaan ole lausuneet viimeistä sanaansa siitä, missä päin Suomen kansa on ollut luodessaan Kalevalan runot. Viittaavathan sellaiset runot kuin Väinämöisen syntymää esittävät selvästi eteläiseen vaikutukseen, miksipä eivät yhtä hyvin tulensyntyrunotkin olisi voineet saada ensimmäistä alkuaan vedalaisista esoteerisista opeista.

Tuli oli vanhojen suomalaistenkin mukaan kotoisin "ylisestä taivahasta, tähtitarhojen takaa". Siellä

tulityttö taivahinen
tuopa tuulta tuuitteli,
tuolla taivahan navoilla
yllä taivahan yheksän.

Sieltä tuli laskeutui ilmojen kautta maahan tehden tuhojaan, kunnes se lopulta tuli

honkaisihin huonehisin
päivällä käsin piellä,
kivisessa kaukalossa,
yöllä lie'essä levätä
hiilisessa hinkalossa.

Eräässä toisintarunossa sanotaan, että:

se koito kesyen tyttö,
tuop' on tulta tuuitteli
valkeata vaaputteli
venehessä vaskisessa
kuutisessa kuparisessa
tynnyrissä rautaisessa
rautavannetten välissä,
siinä kantoi kastehelle,
siinä ripille riputti.

Näiden viimeisten sanojen voidaan sanoa viittaavan kristinuskoon, mutta voisivathan ne viitata vedalaisten svastika-ristiinkin. Onhan ristin vertauskuva ikivanha.

Pyhän juoman tarjoaminen Pohjolan häissä on sekin vertauskuva, jota ei voi sivuuttaa. Oluen valmistaminen on yhtä monimutkainen kuin konsanaan soma-juoman teko. Pohjolan emäntä kysyy:

Mistäpä olutta saamme,
taarit taiten laittelemme
näille häille hankkimille
pioille piettäville?

Kalevalan viisas, pankolla makaava ukko, lausuu:

Ohrasta oluen synty
humalasta julki-juoman
vaikk ei tuo ve'että synny,
eikä tuimatta tuletta.

Hän kertoo edelleen, kuinka humala pannaan kasvamaan

vierehen Kalevan kaivon
Osmon pellon pientarehen

niin ikään kylvettiin ohra "Kalevan pojan kaskeen". — Jonkin ajan kuluttua

jo huuhui humala puusta
ohra lausui pellon päästä
vesi kaivosta Kalevan:
Milloin yhtehen yhymme
konsa toinen toisihimme?
Yksin on elo ikävä
kahen kolmen kaunoisempi.

Osmotar pani pa'an tulelle, siihen ohria, humaloita ja vettä keittäen niitä kerkeän kesäisen päivän "nenässä utuisen niemen päässä saaren terhenisen", jota paikkaa aina olemme tottuneet pitämään määrättynä tajunnan alueena. Kuitenkaan hän ei saanut olutta käymään. Valkea orava lähetettiin hakemaan apua Metsolasta. Se katkoi kuusesta käpyjä, petäjältä paita lehvän, mutta niistä ei ollut apua. Sitten lähetettiin "päätä kultarinta" kontion kivikoloile, metsän karhun kartanolle hiivoa, karhun vaahtia kokoamaan. Mutta sekään ei saanut toivottua tulosta aikaan. Ei siis ollut saatu apua, ei kasvi- eikä eläinkunnasta. Nyt kuten ennen Lemminkäistä kuolleista herätettäessä, toi mehiläinen, Luojan lintu, avun. Se lensi taaskin "saarehen selällisehen", toisin sanoen "Tuurin uutehen tupahan", jonne kuljetaan yhdeksän meren ylitse ja joka sijaitsee "korvalla tulisen kosken, pyhän virran pyörtehellä". Siellä, "nurmella nimettömällä, mesipellon pientarella", se näki "neien nukkunehen, tinarinnan riutunehen, kupehella kultaheinä, vyöllänsä hopeaheinä". Ja nyt mehiläinen

kasti siipensä simahan,
sulkansa mesi-sulahan
helevässä heinän päässä
kukan kultaisen nenänsä
Sen kantoi Kavon kätehen
hyvän immen hyppysihin.

Tässä kohdassa olisi paljon ajattelemisen aihetta sille, joka haluaa tunkeutua Kalevalan salaisuuksiin.

Tämä taivaasta tuotu mesi sai ihmeen aikaan: olut rupesi käymään niin, että se

kuohui korvien tasalle
ärjyi päällen äyrähien
tahtoi maahan tyyraellä
lattialle lasketella.

Osmotar valitti tätä muka huonoa oluttaan, joka

ulos korvosta kohosi
lattialle lainehtiva.

Mutta "punalintu puusta lauloi, rastas räystähän rajalta":

Ei ole paha-oloinen
On juoma hyvä oloinen,
tynnyrihin tyhjettävä,
kellarihin käytettävä,
tynnyrissä tammisessa,
vaskivannetten sisässä.

Tämä oli siis oluen synty. Ja se oli

hyvä juoma hurskahille.
Pani naiset naurusuulle,
miehet mielelle hyvälle.

Pohjolan emäntä keitti oluen neuvojen mukaan häitä varten leipoen samalla leivät ja talkkunat. Kellarissa oleva olut tuli levottomaksi, kun ei vieraita ruvennut kuulumaan:

Olut tykki tynnyrissä,
kalja keikkui kellarissa.

Häihin tarvittavaa laulajaa vain ei löydetty. Vihdoin uhkaa olut punainen:

kun et laita laulajata,
laaullista laulajata,
potkin poikki vanteheni
ulos pohjani porotan.

Silloin Pohjolan emäntä lähetti airuet vaeltamaan ja kutsut kulkemaan, niin kuin toisessa kirjassa kerrotaan kutsutun vieraita kuninkaan pojan häihin. Hän sanoo:

Kutsu kurjat, kutsu köyhät,
sokeatki, vaivaisetki
rammatki, rekirujotki.
Kutsu kaikki Pohjan kansa
ja kaikki Kalevan kansa.

Suomalaisten olut tarjottiin vaatimattomasti tuopeista ja haarikoista, joten pyhä malja tässä on saanut kansanomaisen muodon. Mutta taivaista tuotu voimakas käyminen riitti elävöittämään sekä Kalevan että Pohjan kansat. – –

Olemme nyt käsitelleet muutamia sieltä täältä poimittuja esimerkkejä tästä ihmeellisestä ikivanhasta uhriseremoniasta, jossa maljalla soma-viinillä erilaisine nimineen, on niin tärkeä osa. Kun nyt huomaamme, että Jeesus Kristus toimitti saman seremonian ennen kuolemaansa, emme voi olla ihmettelemättä, mikä se uusi vaikutus oli, jonka hän kätki tähän uhriin. Koko hänen ilmestymisensä maailmaan oli maapallomme elämässä käänteentekevä, siis oli tälläkin uhrilla uudessa merkityksessään käänteentekevä merkitys. Koetamme toiste päästä selville tästä uudesta vaikutuksesta vanhaan uhritoimitukseen.


Lähteitä: Ranskalaisen historioitsijan C. V. Langlois'n Rig Veda-käännös, ranskalaisen orientalistin Emile Burnouf'n "Le vase sacre" sekä H. P. B:n Salainen Oppi

[Sanojen kirjoitusasua nykyaikaistettu. Rigveda-numeroinneissa epämääräisyyksiä.]

Ruusu-Risti – lokakuu 1934


Etusivu Ruusuristiläisyys ym.