Sampsa Kuukasjärvi

KIUSAUKSET JA VIHKIMYKSET ZANONISSA

Zanoni on englantilaisen Sir Edward Bulwer-Lyttonin vuonna 1842 julkaisema romaani (suom. 1909, uusintapainos 1990). Kirja on kuuluisa okkulttisista tiedoistaan ja elävästä ihmiskuvauksestaan, joskin myös raskaasta vanhanaikaisesta kielestään. Useat vanhat salatieteilijät viittaavat sen kohtiin. Poimin tähän artikkeliin kirjan opetuksia kiusauksista ja vihkimyksistä. En kerro kirjan loppua tarkasti niitä varten, jotka aikovat lukea teoksen ja säilyttää jännityksen.

PÄÄHENKILÖT JA ALKUASETELMA

Romaanin nimihenkilö on Mestari Zanoni, joka näyttää 30-vuotiaalta, mutta on todellisuudessa tuhansia vuosia elänyt kuolematon vihitty. Kirjassa hän matkustaa eri nimillä Euroopassa 1700-luvun lopulla Ranskan vallankumouksen aikana. Hänen tehtävänään on tarkkailla Euroopan politiikkaa, taidetta ja salaseuroja ja auttaa ihmisiä henkisyyteen. Hän tekee "ihmeitä" ja herättää huomiota tiedoillaan ja kielitaidollaan. Luultavasti Bulwer-Lyttonilla on ollut Zanonia luodessaan esikuvina Saint-Germain ja Cagliostro, jotka vaikuttivat juuri Ranskan vallankumouksen aikaan.

Zanoni kietoutuu Napolissa peruuttamattomasti kahteen nuoreen: Viola Pisani -nimiseen englantilais-italialaiseen oopperalaulajattareen ja Clarence Glyndon -nimiseen englantilaiseen taidemaalariin.

Viola on harvinaisen kaunis ja puhdas tyttö. Hänet kohdatessaan Zanoni huomaa väsyneensä yksinäisyyteen. Aluksi hän yrittää vältellä Violaa, sillä hän ei saisi ajatella persoonallista elämää, vaan vain henkistä tehtäväänsä. Lisäksi hän on järkevyydessään ja ikääntymättömyydessään aivan erilainen kuin tunteellinen ja kuolevainen Viola. Zanoni kuitenkin rakastuu Violaan ja toivoo hänen kauttaan voivansa perustaa suvun, jossa on vihittyjä. Vaikka Zanonin rakkaus Violaan on hyvin puhdasta, se on silti suppeaa ja saa hänet luopumaan tehtävästään.

Tunneside Violaan johtuu siitä, että Zanoniin oli jäänyt maallisen rakkauden kaipuu. Romaanin mukaan vihittyjen tulee pidättäytyä luomasta itselleen katoavaisen elämän siteitä, mutta sen sijaan tavallisille ihmisille puhdas maallinen rakkaus tekee hyvää.

Glyndon on komea ja kiihkeä nuorukainen. Häntä Zanoni joutuu opastamaan salatieteeseen, koska eräs Glyndonin esi-isistä oli alkemisti ja koska Zanonin veljeskunnan sääntöjen mukaan totuudenetsijöiden jälkeläisiä on autettava. Glyndon on ollut aina selittämättömästi kiinnostunut salatieteestä. Tämä ehkä viittaa siihen, että hän on itse ollut tuo alkemisti aiemmassa ruumistuksessaan.

Zanonin vastakohtana toimii Jean Nicot -niminen ranskalainen vallankumousmies. Nicot on ruma ja moraaliton. Teoksen muut päähenkilöt ovat Thomas Mervale, englantilainen liikemies ja Glyndonin matkakumppani Italiassa, sekä toinen kuolematon Mestari Mejnour. Mejnourin ero Zanoniin on siinä, että hän on ihmisistä eristäytynyt tieteen tutkija ja näyttää vanhalta, koska hankki kuolemattomuuden vanhana. Tässä salaisimmassa veljeskunnassa, johon Zanoni ja Mejnour kuuluvat, ei ole enää jäljellä muita.

Zanonissa varsinaiset päähenkilöt ovat Zanoni ja Glyndon, koska heistä kerrotaan eniten ja koska he ovat ainoat, jotka muuttuvat tarinan aikana. Romaani kertoo heidän vaiheistaan vihkimyksiin. Muut henkilöt pysyvät tyyppeinä ilmentäen tiettyjä ominaisuuksia.

Zanoni varoittaa Glyndonia pyrkimästä viisauden vihkimykseen, koska se on niin vaikea ja koska epäonnistumisesta seuraa kauhuja. Tavallinen elämä on onnellisinta useimmille. Glyndon ei ymmärrä, että totuutta ei saada ennen valmistautumista koetuksissa. Pyrkimisen tilalle Zanoni ehdottaa hänelle Violaa, jolloin samalla hän itse pääsisi kiusauksesta naida Viola. Hän näkee, että Viola jalostaisi Glyndonia ja että Violan kiintymys Glyndonia kohtaan voisi kasvaa rakkaudeksi, jos vain Glyndon osoittaisi tytölle olevansa tosissaan. Hän myös yrittää ohjata Glyndonia keskittymään maalaamiseen.

Karma antaa tilanteita, joissa on tehtävä nopeasti päätös. Kun jonkun on pakko viedä Viola turvaan aggressiivisilta kosijoilta, Glyndon valitsee mieluummin vihkimyskoetukset Mejnourin oppilaana. Zanoni vie Violan turvaan ja menee hänen kanssaan naimisiin. Zanoni ei katso enää olevansa riittävän puhdas vihkijäksi.

ZANONIN EROT TEOSOFISIIN MESTAREIHIN

Zanonissa on paljon teosofiaa, mutta Zanonin henkilö poikkeaa nykyisestä teosofisesta kirjallisuudesta merkittävästi muutamassa seikassa. Ensinnäkin Zanoni on epätäydellinen, lankeaa rakkauteen, vaikka on Mestari. Mestarinhan pitäisi määritelmällisesti olla nimenomaan vapautunut pyyteistä.

Zanonin epätäydellisyys saattaa olla vain draaman vaatima seikka, jota ilman ei syntyisi tätä jännittävää tarinaa. Mutta se voi johtua myös siitä, että Bulwer-Lyttonin aikana ei ollut vielä vakiintunut mestariudelle sitä merkitystä mikä sillä on nykyään. Vielä HPB:kin puhui toisinaan vihityistä ja ei-vihityistä adepteista ja jopa oikean ja vasemman käden tien adepteista, eli adepti oli hänelle tällöin vain henkilö, joka tunsi okkulttisia voimia. Toki on muistettava, että teosofiankin mukaan ihminen voi välillä taantua taaksepäin, vaikka olisi saanut vihkimyksiä.

Toiseksi mestariuteen liitetään Zanoni-kirjassa olennaisesti fyysinen kuolemattomuus. Kuolemattomuus esitetään vihittyjen varsinaisena päämääränä siten, että täydellinen keho heijastaa täydellistä sielua. TS:n alkuaikoinakin käsiteltiin elämän pidentämistä innokkaasti, esim. nimimerkki G.M:n artikkeli Elonneste (1885; suomennettu kirjasena 1911) on kuuluisa.

Nykyisen teosofian mukaan konkreettinen kuolemattomuus on yksi mahdollinen päämäärä. Kenties jonkun Mestarin työ onnistuu nopeammin, jos hänen ei tarvitse jatkuvasti inkarnoitua maan päälle. Yleensä kuitenkin teosofiassa kuolemattomuus on sisäistä eikä ulkoista: elämistä hengessä eli niissä arvoissa ja käyttövälineissä, jotka eivät katoa (mehän olemme henkiolentoina kuolemattomia). Vielä voidaan todeta, että teosofian mukaan Mestareita on auttamassa ihmiskuntaa myös näkymättömästä maailmasta käsin ja että heitä on paljon enemmän kuin vain kaksi. TS:n Mestarit sanoivat joskus, etteivät he ole Zanonin kaltaisia.

VIHKIMYS JA PUHDISTUS

Zanonin keskeinen aihe on vihkimys, johon Glyndon pyrkii. Vihkimys tarkoittaa sielun kohoamista ulkoisen luonnon yläpuolelle henkeen juuri tuon ikuisen prinsiipin avulla. Teosofisin termein sanottuna se on ensimmäinen vihkimys, sielun yhtymistä sisäiseen Kristus- tai Buddha-luontoon.

Kirjassa mainitaan toinenkin vihkimys: Zanonilla on jäljellä vielä yksi paljon korkeampi salaisuus kuin Glyndonilla ja korkeampi kuin fyysisen kuolemattomuuden vihkimys. Hän ei itse aavista tätä jäljellä olevaa vihkimystä. Se liittyy kirjan loppuratkaisuun, josta puhun myöhemmin.

Kirjan mukaan vihkimystä edeltää puhdistus eli valmistus. Jos haluaa saavuttaa salaista viisautta, pitää puhdistautua kaikista tavallisista tunteista, toiveista ja siteistä (esim. rikkaus, maine, valta ja perhe) ja oppia tasapainoiseksi mielenliikutusten aallokoissa. Sielu irrotetaan maallisesta ja se ikään kuin kuolee, ennen kuin syntyy uudestaan. Zanonissa Mestarit eivät kerro Glyndonille mitään erityistä siveysoppia, vaan he puhuvat vain hyveistä, rohkeudesta ja himottomuudesta.

Zanoni esittää sen vanhan okkulttisen lain, että kun joku lupautuu pyrkijäksi, hänen sielunsa hyvät ja huonot taipumukset tulevat näkyviin selvemmin kuin ennen, koska hän halusi nopeuttaa kehitystään. Glyndon joutuu koviin sielullisiin ristiriitoihin, jotka hänen on työstettävä. Hän saa vihkimyskoetuksiksi ihmisiä, jotka edustavat teosofiasta tuttua ihmisen sielun kolminaisuutta järkeä, tunnetta ja tahtoa.

OPPILAAN KOLME KIUSAUSTA

Glyndonin kiusauksena on ensiksikin sovinnainen, käytännöllinen ja ihanteeton Mervale. Hän sanoo Glyndonille että maalaaminen on liian epävarma ammatti, että olisi hyvä naida varakkaampi ja arvostetumpi nainen kuin Viola ja että Zanoni on huijari. Ihmisen sielussa Mervale on selvästi ihmisen alempi järki. Mervale on järkevä, muttei viisas. Hän ei tarkoita Glyndonille pahaa. Toisinaan hän oikeasti pelastaakin Glyndonin hölmöyksiltä, mutta valitettavasti hänen näkökykynsä yltää vain arkiseen todellisuuteen. Romaanin alkupuolella Glyndon voittaa Mervalen vain suhteessa henkisiin asioihin, kun hän lähtee varoituksista huolimatta oppilaaksi Mejnourin linnaan.

Toiseksi Glyndonilla on seuranaan Nicot, joka ilmaisee alempaa tahtoa. Hän on äärimmäisen toimelias ihminen, joka on valmis muuttamaan maailman väkivallalla. Vaikka hän puhuu maailman parantamisesta, hän toimii omaksi hyödykseen ja uskoo toistenkin tekevän niin. Nicot on niin kavala, että voi myrkyttää kasvatti-isänsä tai ilmiantaa ystävänsä hirmuhallinnolle. Hänen käytöstään selitetään katkerilla lapsuuden ja nuoruuden kokemuksilla. Glyndon kasvaa Nicot'n vaikutuksesta pois kirjan lopussa, kun hän näkee vallankumouksen ihanteiden muuttuvan irvikuvakseen. Zanoni opettaa Glyndonille että maailma ei muutu pysyvästi muutoin kuin ihmisten sisäisellä muutoksella.

Kolmanneksi Glyndon kohtaa ylitunteellisen Violan kiusauksen. Violan mielialat heittelehtivät ääripäästä toiseen ja hänen toimintansa ohjautuu niiden mukaan. Hän pelästyy helposti, mikä tekee hänestä suojeltavan. Henkisissä asioissa tunteellisuus ilmenee umpimähkäisenä uskona ja luulona että Zanonin voimat ovat peräisin paholaiselta. Täten heikoimmillaan Viola edustaa ihmisen alempaa tunnetta. Enimmäkseen Glyndon ei pidä Zanonia pahana noitana, mutta tarinan eräässä vaiheessa taikausko saa hänestä vallan ja hän jopa tartuttaa pelot uudestaan Violaan.

Tunteissa Glyndonilla on kirjan puolivälistä alkaen myös neljäs ihmisvastustaja, villi italialainen Fillide-tyttö, joka antaa aistillisen kiusauksen. Glyndon ei rakasta häntä, vaan vain himoitsee häntä.

Jokaisella ihmistyypillä on vahvuutensa. Parhaimmillaan syvässä rakkaudessaan Viola edustaa tunteillaan bhakti-joogaa eli hartauden tietä. Juuri tämän ominaisuuden Zanoni havaitsee Violassa. Mervale ilmentäisi jalostuneena gnâna-joogaa eli tiedon tietä ja Nicot karma-joogaa eli tekojen tietä.

VIHKIMYS JA KYNNYKSENVARTIJA

Mejnour järjestää Glyndonille kokeen. Hän käskee oppilastaan pysymään erossa kuolemattomuuden juomasta ollessaan itse matkoilla. Kaikki menee aluksi hyvin, mutta kun Glyndonilla on liikaa vapaa-aikaa, hän alkaa järkeillä, että hänen velvollisuutensa onkin tutkia salaisuuksia itse. Lisäksi aistillinen Fillide tanssiaisissa johtaa hänet ajattelemaan, että ei pidä tuhlata nuoruuttaan okkultismin opiskelun parissa – hän ei halua saavuttaa kuolemattomuutta vasta Mejnourin näköisenä. Hän juo kiellettyä juomaa, jolloin hänen aistinsa terävöityvät, astraalimaailma avautuu ja hän saa riesakseen kynnyksenvartijan. Valmistautumattomana hän lähes menettää mielenterveytensä.

Zanonin mukaan puhdistus on välttämätön siksi, että vihkimysyrityksessä avautuvat oppilaalle astraaliaistit. Tällöin astraaliset olennot pääsevät vaikuttamaan oppilaaseen monta kertaa vahvemmin kuin aiemmin. Hänen huonot ominaisuutensa kasvavat ja puhdistus on nyt vielä vaikeampaa, jos sitä ei ole tehty aiemmin. Epäpuhdas oppilas myös itse liittää havaitsemiinsa olentoihin piirteitä, joita niissä ei ole.

Kamalin vihkimyksessä havaittava olento on kynnyksenvartija. Se pelottaa ulkonäöllään ja kuiskaa, että ihminen ei onnistu jossakin korkeammassa hankkeessaan. Jos se voitetaan, havaitaan korkeampia maailmoja, mutta pelko estää sen voittamisen. Zanonin mukaan olento voitetaan ainoastaan uskolla hyvyyteen ja sisällä olevaan voimaan. Tämä vaatii omakohtaista varmuutta henkisestä todellisuudesta, mikä puolestaan saadaan puhdistuksessa. Sekä Glyndon että Zanoni kamppailevat tätä haamua vastaan.

Kynnyksenvartija aiheuttaa pelkoa kaikkialla siellä missä pyritään tavallisuutta korkeammalle, mutta se havaitaan hahmona vain siellä missä pyritään okkulttiseen tietoon. Zanoni sanoo Pariisissa keskellä mestauksia että kynnyksenvartijan luoma pelko ajaa ihmisiä tappamaan. Pelko liittyy myös edellä mainittuihin ihmismuodossa esiintyviin Glyndonin vastuksiin: yleinen mielipide, köyhyys, skeptisismi, järkeily, varovaisuus, mieltymys, vastenmielisyys ja väärät keinot.

Zanonin kynnyksenvartijaan on viitattu usein, koska se on niin pelottava ja mieleenpainuva elementaaliolento. Se lienee kirjan kuuluisin käsite. Sana on kyllä hyvin vanha ja Bulwer-Lytton itse mainitsee jo Vergiliuksen käyttäneen sitä. Tälle olennolle ovat salatieteilijät antaneet hieman erilaisia selityksiä. HPB:n mukaan kynnyksenvartija on kuolleen paheellisen ihmisen jäännös astraalitasolla. Steinerin mukaan se on luonnon asettama vartija, jotta astraalitasolle ei tulla sattumalta. T. Subba Row ja Mabel Collins taas näkevät, että se edustaa pyrkijän herättämiä alemman minän ominaisuuksia: itsekkyyttä ja pelkoa siitä että menettää sen, mihin on kiintynyt aineellisessa elämässä.

Nämä tulkinnat eivät välttämättä ole ristiriitaisia. Olennaista on, että Zanonin mukaan ihmistä ei kohtaa ulkopuolelta mikään, mikä ei ole myöskään hänen sisällään. Haamu houkuttelee ihmisen sisäiseen maailmaan pohjautuvia ajatuksia. Kynnyksenvartija ei ole pohjimmiltaan paha, vaan suorittaa vain tehtäväänsä, sillä kirjan lopussa kun Zanoni voittaa sen, se iloitsee Zanonin puolesta!

Glyndon oppii vastustamaan haamua pysymällä kiinni hyveessä, mutta ei saa vihkimystä koko kirjan aikana. Kirjassa todetaan, että karmakin on opettaja: että ennen vihkimyskoetusta Glyndon ei ollut vielä kärsinyt elämässä tarpeeksi eikä ollut siksi vieraantunut tavallisesta elämästä.

ZANONIN LANKEEMUS JA NOUSU

Zanoni lankeaa Violan takia sekä tunteellisuuteen että vääriin keinoihin. Tunteellisuus ilmenee siinä, että Viola on ainoa ihminen, joka voi ilahduttaa tai haavoittaa häntä ja että hän huolestuu asioista. Vääriin keinoihin hän turvautuu, kun Viola on lapsivuoteessa kuolemaisillaan: Zanoni kutsuu apuun oman hirveän kynnyksenvartijansa ja tekee sen kanssa sopimuksen. Hän on vähitellen menettänyt henkisiä kykyjään ja ensiksi suojeluskykynsä rakastaan kohtaan.

Huolestumiseen sekoittuu kaikkivoipaisuuden tunne. Zanoni on edelleen kuolematon ja hän luulee että häntä tarvitaan maan päällä, jotta Violan ja syntyneen lapsen elämä menisi hyvin. Huolestuminen on inhimillistä, mutta kirjan aivan loppu opettaa, että todellisuudessa kaikki asiat ja olennot ovat Jumalan eli elämän helmassa. On olemassa rakkaus ja oikeudenmukaisuus, jotka lopulta toteutuvat, vaikka ne pinnallisesti katsoen häviäisivätkin.

Kirjan kuuluisassa lopussa Zanoni unohtaa huolestumisensa. Hän luopuu itsestään, jota symboloi luopuminen fyysisestä kuolemattomuudesta. Tätä itsestä luopumista voidaan ehkä verrata arhatiudesta luopumiseen ja astumiseen todelliseen mestariuteen. Itsestä luopuminen syntyy rakkaudesta, samasta tunteesta, jonka takia hän lankesi Violaan, eli tunteet voivat sekä ylentää että alentaa sielun. Kielteiset asiat voivat kääntyä palvelemaan hyvää.

Lopulta siis Zanoni kasvaa uuteen viisauden vihkimykseen, vaikka luuli jo saavuttaneensa ja menettäneensä korkeimman vihkimyksen. Hän ei edes aavistanut tämän vihkimyksen olemassaoloa eikä pyrkinyt ollenkaan siihen. Vihkimys voi siis tulla yllättäen samoin kuin koetuksetkin. Kun vielä Zanonin viimeisen vihkimyksen aikana käy Violalle eri tavalla kuin mitä Zanoni tarkoitti, osoittaa se sitä, kuinka ihminen ei voi täysin määrätä elämän kulkua.

 

Julkaistu Teosofi-lehdessä 4/04


Etusivu

Ruusuristiläisyys