[Sivut e109-201]

V SÄKEISTÖ

TOISEN RODUN KEHITYS

(18) Joogan pojat. (19) Suvuton toinen Rotu. (20) ”Hämärän poikien” pojat. (21) ”Varjo” eli astraali-ihminen vetäytyy sisäänpäin ja ihminen kehittää fyysisen ruumiin.

18. ENSIMMÄISET (ensimmäinen Rotu) OLIVAT JOOGAN POIKIA. HEIDÄN POIKANSA OLIVAT KELTAISEN ISÄN JA VALKOISEN ÄIDIN LAPSIA.

Myöhemmässä kommentaarissa lause on käännetty:

”Auringon ja kuun pojat, eetterin [eli tuulen] kasvatti (a)......

”He olivat Herrojen varjojen varjoja (b). He [varjot] laajenivat. Maan henget vaatettivat heidät, auringon Lhat lämmittivät heitä [ts. säilyttivät elontulen syntyvissä fyysisissä muodoissa]. Henkäyksillä oli elämä, mutta ei ymmärrystä. Heillä ei ollut omaa tulta eikä vettä” (c).

(a) Muistakaa tässä yhteydessä Hermeksen smaragditaulu, jonka merkitystä varten on seitsemän avainta. Tutkijat tuntevat hyvin astrokemiallisen avaimen, antropologinen avain annettakoon tässä. Siinä mainittu ”yksi olio” on ihminen. Sanotaan: ”TUON YHDEN AINOAN OLION isä on aurinko. Sen äiti on kuu. Tuuli kantaa sitä helmassaan, ja sen kasvattaja on henkinen maa.” Tämän okkulttiseen tulkintaan lisätään: ”ja henkinen tuli on sen opettaja [guru]”.

Tämä tuli on korkeampi itse, henkinen ego eli se, mikä ikuisesti jälleensyntyy alempien persoonallisten minuuksien vaikutuksesta, jotka minuudet muuttuvat jokaisessa jälleensyntymässä ja ovat täynnä tanhâa eli elämänhalua. On kummallinen luonnonlaki, että tällä tasolla korkeampi (henkinen) luonto on ikään kuin alemman orjana. Ellei minuus turvaudu âtmaan, KAIKKIHENKEEN, ja kokonaan sulaudu sen olemukseen, persoonallinen ego voi ajaa sen katkeraan loppuun. Tätä tutkija ei voi perin pohjin ymmärtää, ellei hän tutustu mysteeriin kehityksestä, joka etenee kolmea linjaa pitkin – henkistä, psyykkistä ja fyysistä.

Se, mikä sysää eteenpäin ja pakottaa kehittymään eli yllyttää ihmisen kasvua ja kehitystä kohti täydellisyyttä, on (a) MONADI [e110] eli se, mikä toimii tiedottomasti monadissa siihen erottamattomasti kuuluvan voiman avulla; ja (b) alempi astraaliruumis eli persoonallinen ITSE. Edellinen, joko vangittuna kasvin tai eläimen ruumiiseen, omaa tuon voiman, on todella itse tuo voima. Ollen yhtä KAIKKIVOIMAN kanssa, joka, kuten sanottu, kuuluu erottamattomasti monadiin, se on kaikkivoipa arûpa- eli muodottomalla tasolla. Koska sen ydinolemus on meidän tasollamme liian puhdas, siinä pysyy kaikki potentiaalisuus, mutta yksilöllisesti se tulee toimettomaksi. Esim. auringonsäteet, jotka vaikuttavat kasvikunnan elämään, eivät valitse yhtä tai toista kasvia loistaakseen sille. Vedä kasvi juurineen maasta ja siirrä se sellaiseen paikkaan, jonne eivät auringonsäteet voi päästä, niin aurinko ei sitä seuraa. Samoin on âtmanin laita: ellei korkeampi itse eli EGO pyri aurinkoaan – monadia – kohti, alempi ego eli persoonallinen itse pääsee siitä voitolle jokaisessa tapauksessa. Sillä tämä ego hurjassa itsekkyydessään ja eläimellisessä tajuttoman elämän (tanhâ) halussaan on ”talonrakentaja”, niin kuin Buddha kutsuu sitä Dhammapadassa (153 ja 154).

Tästä johtuu ilmaisu ”maan henget vaatettivat varjot ja laajensivat niitä”. Näihin ”henkiin” kuuluvat ajoittain inhimilliset astraaliset itset, ja ne myös antavat eli rakentavat ihmisen fyysisen majan monadin ja sen tietoisen prinsiipin, manaksen, asuttavaksi. Mutta ”auringon” Lhat, henget, lämmittivät niitä, varjoja. Tämä on fyysisesti ja kirjaimellisesti totta. Metafyysisesti tai psyykkisellä ja henkisellä tasolla on yhtä lailla totta, että âtman yksin lämmittää sisäistä ihmistä, ts. se valaisee sitä jumalallisen elämän säteellä ja on yksin kykenevä antamaan sisäiselle ihmiselle eli jälleensyntyvälle egolle sen kuolemattomuuden. Siten huomaamme, että ensimmäisen kolmen ja puolen kantarodun aikana, aina keski- eli käännekohtaan asti, ”kantaisien”, kuupitrien, astraalivarjot ovat Rotujen muodostavia voimia. Ne rakentavat fyysisen muodon ja asteittain pakottavat sen kehittymään täydellisyyttä kohti – henkisyyden suhteellisen tappion kustannuksella. Sitten käännekohdasta alkaen korkeampi ego eli ruumiillistuva prinsiippi, nous eli mieli hallitsee eläimellistä egoa ja ohjaa sitä aina silloin kun se ei joudu alemman egon heiteltäväksi. Lyhyesti sanottuna, henkisyys on nousevalla kaarellaan, ja eläimellisyys eli fyysisyys estää sitä tasaisesti edistymästä kehityksen tiellä ainoastaan silloin kun persoonallisuuden itsekkyys on niin voimakkaasti saastuttanut todellisen sisäisen ihmisen kuolettavalla myrkyllään, että ylöspäinen vetovoima on kadottanut kaiken tehonsa ajattelevaan järki-ihmiseen. Puhdas totuus on, että pahe ja pahuus ovat epänormaalia, luonnotonta ilmennystä inhimillisen kehityksemme tässä vaiheessa – ainakin niiden pitäisi olla sitä. Se tosiasia, että ihmiskunta ei ole koskaan ollut itsekkäämpi ja paheellisempi kuin nykyään – kun sivistyskansat ovat onnistuneet tekemään itsekkyydestä eettisen ominaisuuden ja paheesta taiteen – on lisätodiste tuon ilmiön poikkeuksellisesta luonteesta.

[e111] Koko suunnitelma on kaldealaisessa Lukujen kirjassa ja vieläpä Zoharissa, jos vain ymmärtää näynomaisten viittausten merkityksen. Ensin on Ain Sof, ”salatuista salatuin”, sitten tulee piste, Sefira ja myöhemmät sefirotit. Sitten tulee atsilahin maailma, emanaatioiden maailma, joka synnyttää kolme muuta maailmaa [ensin briahin maailman eli luomisen maailman], jota kutsutaan valtaistuimeksi, puhtaiden henkien asunnoksi; toiseksi muodostuksen maailman eli jetsirahin maailman, niiden enkelien asunnon, jotka lähettivät esiin kolmannen eli toiminnan maailman, asijjahin maailman, joka on maapallo eli meidän maailmamme; ja vielä sanotaan tästä maailmasta, jota kutsutaan myös Olam ha-Klifotiksi ja joka sisältää (kuusi muuta) piiriä, .*-#-# [Galgallim], ja aineen, että se on ”pimeyden ruhtinaan” asuinsija. Tämä on esitetty niin selvästi kuin mahdollista, sillä Metatron, toisen eli beriahin maailman enkeli merkitsee lähettiläs, ž((,8@H, enkeli, jota kutsutaan opettajaksi. Ja hänen allaan ovat kolmannen eli jetsirahin maailman enkelit, joiden kymmenen ja seitsemän luokkaa ovat sefirotit.[1] Näistä sanotaan, että ”he asuvat tässä maailmassa ja elävöittävät sen olennaisina olentoina ja älyinä, ja niiden vastaavuudet ja loogiset vastakkaisuudet asuvat kolmannessa asuttavassa eli asjahin maailmassa”. Näitä ”vastakkaisuuksia” kutsutaan ”kuoriksi”, //%95*-, [Klifot] eli demoneiksi,[2] jotka asuvat seitsemässä asunnossa nimeltään Sheva Hekhalot, jotka ovat yksinkertaisesti maapallomme seitsemän vyöhykettä. Niiden ruhtinasta kutsutaan kabbalassa Samaeliksi, kuoleman enkeliksi, joka on myös viettelevä käärme, Saatana. Mutta tämä Saatana on myös Lucifer, valon kirkas enkeli, valon- ja elämäntuoja, ”sielu”, joka on vieraantunut Pyhistä eli muista enkeleistä joksikin ajaksi, odottaen aikaa, jolloin nekin laskeutuisivat maan päälle ruumiillistumaan vuorostaan.

”Sielut [monadit] ovat aiemmin olemassa emanaatioiden maailmassa”.[3] Zohar opettaa, että ”sielussa” on todellinen ihminen ts. ego ja tietoinen MINÄ OLEN: manas.

Näin sanoo Josefus toistaen essealaisten uskoa: ”Ne laskeutuvat puhtaasta ilmasta ruumiisiin kytkettäviksi.”[4] Ja Filon Juutalainen ilmoittaa: ”Ilma on täynnä sieluja, ne laskeutuvat sidottaviksi kuoleviin ruumiisiin haluten elää niissä,[5] koska ihmismuodon kautta ja ihmismuodossa niistä tulee kehittyviä olentoja, kun taas enkelien luonto on paikallaan pysyvä. Sen vuoksi ihmisellä on mahdollisuus kohota enkelien kykyjä korkeammalle. Tästä syystä Intian vihityt sanovat, että brahmaani, kahdesti syntynyt, hallitsee jumalia eli devoja, ja Paavali toistaa sen [e112] 1. korinttolaiskirjeessä, 6:3: ”Ettekö tiedä, että me [vihityt] tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin?”

Lopuksi, kaikista muinaisista pyhistä kirjoista ja kosmogonioista ilmenee, että ihminen kehittyi ensin loistavana ruumiittomana muotona, jonka mukaan rakentui, kuten sula metalli kuvanveistäjän muotin ympärille, hänen fyysinen kokoonpanonsa eläimellisen maallisen elämän alempien muotojen ja tyyppien avulla, kautta ja niistä. ”Sielu ja muoto laskeutuessaan maan päälle pukivat ylleen maallisen puvun”, sanotaan Zoharissa. Ihmisen protoplastinen ruumis ei muodostunut siitä aineesta, josta meidän kuolevainen ruumiimme on muovattu.

Kun Aadam asui Edenin puutarhassa, hän oli pukeutunut taivaalliseen pukuun, joka oli taivaallinen valoverho... valo siitä valosta, joka loisti Edenin puutarhassa.[6] Ihmisen [taivaallisen Aadamin] loivat jetsirahin maailman kymmenen sefirotia, ja vielä alemman maailman seitsemän enkeliä synnytti yhteisvoimillaan maallisen Aadamin. Ensin Samael lankesi ja sitten pettäen [?] ihmisen sai hänetkin lankeamaan.

(b) Lause: ”He olivat Herrojen varjojen varjoja”, ts. niiden kantaisien, jotka loivat ihmisen omista astraaliruumiistaan, selittää erään yleisen uskon. Idässä uskotaan, että devoilla ei ole mitään omia varjoja. ”Devat eivät luo mitään varjoja”, ja tämä on varma merkki aidosta pyhästä Hengestä.

(c) Miksi niillä ei ollut ”mitään omaa tulta tai vettä”?[7] Siksi, että mitä vety on elementeille ja kaasuille objektiivisella tasolla, sitä sen noumenon on mentaalisten eli subjektiivisten ilmiöiden maailmassa. Sillä sen kolmiyhteinen uinuva luonto kuvastuu kolmeen [e113] toimivaan emanaatioonsa, jotka lähtevät ihmisen kolmesta korkeammasta prinsiipistä, jotka ovat ”henki, sielu ja mieli” eli âtma, buddhi ja manas. Se on ihmisen henkinen ja myös aineellinen perusta. Alkeellinen ihminen, jota on elättänyt ”ilma” eli ”tuuli”, tulee myöhemmin täydelliseksi ihmiseksi. Kun ”henkinen tuli”, hänen itsessään olevan ”kolmiyhteisen” noumenon, kehittyy, hän saa sisäiseltä itseltään eli opettajaltaan itsetietoisuuden viisauden, jota hänellä ei ollut alussa. Tässä on jälleen jumalallinen henki auringon eli tulen symboloimana, ja jumalallista sielua symboloi vesi ja kuu kummankin vastatessa Pneuman isää ja äitiä, inhimillisen sielun eli mielen, jota kuvaa tuuli eli ilma, sillä Pneuma tarkoittaa ”henkäystä”.

Sen vuoksi sanotaan smaragditaulussa, joka on tullut turmelluksi kristittyjen käsissä:

”Korkeampi on yhtä alemman kanssa ja alempi korkeamman kanssa, saadakseen aikaan tuon todella ihmeellisen teoksen” – joka on IHMINEN. Sillä Chiramin eli kabbalan kuningas Hiramin salainen teos ”yksi ytimeltään mutta kolme olemuspuoliltaan” on universaali tekijä eli viisasten kivi. Tuon salaisen teoksen huippu on henkinen täydellinen ihminen viivan toisessa päässä. Kolmen elementin yhtymä on okkulttinen liuotin ”maailman sielussa”, kosmisessa sielussa eli astraalivalossa, viivan toisessa päässä. Aineellisella tasolla se on vety suhteessa muihin kaasuihin. IÎ Ð< [to on] todellakin, se YKSI, ”jota kukaan henkilö ei ole nähnyt paitsi Poika”. Tämä lause koskee sekä metafyysistä että fyysistä Kosmosta ja henkistä sekä aineellista ihmistä. Sillä kuinka voisi ihminen ymmärtää IÎ Ð<’ia [to on], ainoaa Isää, jos hänen manaksensa, ”Poika”, ei tule (ikään kuin) ”yhdeksi Isän kanssa” ja tämän sulautumisen kautta saisi valoa ”jumalalliselta opettajalta”, gurulta – âtman-buddhilta?

”Jos tahdot ymmärtää TOISASTEISTA [”luomista”, niin kutsuttua], oi Lanoo, niin opi ensin tutkimaan sen suhdetta ENSIMMÄISEEN.”[8]

Ensimmäisellä Rodulla oli kolme elementtiä mutta ei mitään elävää tulta. Miksi? Koska:

”Me sanomme neljä elementtiä, Poikani, mutta meidän pitäisi sanoa kolme”, sanoo Hermes Trismegistos. ”Ensimmäisessä piirissä” (luomisessa) se, mikä on merkitty , tarkoittaa ”juurta”, niin kuin myös toisasteisessa.

Alkemiasta eli länsimaisesta hermetismistä (toisinto itämaisesta esoterismista) me löydämme siis:

X                                                   X

Rikki                       Flamma [liekki]   Spiritus [henki]

           Hydrargyrum [elohopea]                    Natura [luonto]         Aqua [vesi]

Suola                      Mater [äiti]          Sanguis [veri]

[e114] Ja nämä kolme ovat kaikki nelinäisyyksiä, joita täydentää niiden juuri, tuli. Henki ilmenneen luonnon tuolla puolen on tulinen HENKÄYS ehdottomassa ykseydessään. Ilmenneessä universumissa se on henkinen keskusaurinko, kaiken elämän sähkötuli. Meidän aurinkokunnassamme se on näkyvä aurinko, luonnon henki, mainen jumala. Ja maassa, maan päällä ja sen ympärillä se on maan tulinen henki – ilma, juokseva tuli; vesi, nestemäinen tuli; maa, kiinteä tuli. Kaikki on tulta – ignis äärimmäisessä kokoonpanossaan eli 1, jonka juuri on 0 (nolla) meidän käsityskyvyllemme, luonnon kaikkisuus ja sen mieli. Pro-Metor on jumalallinen tuli. Se on luoja, hävittäjä, ylläpitäjä. Jumalien alkuperäiset nimet ovat kaikki yhteydessä tuleen aina arjalaisesta AGNISTA juutalaisten jumalaan, joka on ”kuluttava tuli”. Intiassa jumalaa kutsutaan eri murteissa nimillä Îshur, Esur, Iswar ja sanskritin kielellä Îshvara, ’Herra’, sanasta Îsha, mutta tämä on alun perin Shivan, hävittäjän nimi. Ja kolme vedalaista jumalaa ovat Agni (ignis), Vâyu ja Sûrya – tuli, ilma ja aurinko, okkulttisesti tulen kolme aspektia. Heprean kielessä !'! (aza) tarkoittaa valaista, ja !:! (eshsha) on tuli. Okkultismissa ”tulen sytyttäminen” tarkoittaa samaa kuin herättää joku kolmesta suuresta tulivoimasta eli ”kutsua avukseen jumala”. Sanskritin kielessä kantasana Ush eli Ash on tuli eli lämpö, ja egyptiläinen sana Osiris muodostuu (niin kuin Schelling on osoittanut) kahdesta alkusanasta aish ja asr eli ”tulilumoaja”. Aesar tarkoitti muinaisessa etruskin kielessä jumalaa ja on ehkä johtunut Vedojen Asurasta. ÎÑvara on vastaava sana, kuten arveli tri Kenealy. Bhagavad-Gîtâssa sanotaan: ”ÎÑvara asuu jokaisessa kuolevaisessa olennossa ja saa yliluonnollisilla kyvyillään liikkeelle kaikki oliot, jotka nousevat ajan pyörälle.”[9] Se on todella luoja ja hävittäjä.

Alkuperäisellä tulella arveltiin olevan tyydyttämätön tuhoamishalu. Maximus Tyrolainen kertoo, että muinaiset persialaiset heittivät tuleen palavia aineita huutaen: Tuhoa, oi Herra! Irlannin kielessä easam eli asam merkitsee tehdä eli luoda... [ja] Aesar oli myös erään muinaisen irlantilaisen jumalan nimi. Kirjaimellisesti sana merkitsee ”sytyttää tuli”.[10]

Kristilliset kabbalistit ja symbolien tutkijat, jotka turmelivat Poimandresin – huomattavin heistä oli Ayren piispa FranHois de Fois 16:nnella vuosisadalla – jakavat elementit seuraavalla tavalla:

Jumalallisista periaineista muodostuneet neljä elementtiä ja luonnonsuolojen henget, joita edustavat:

Matteus             Enkeli-ihminen         Vesi (Jeesus Kristus,

                                                           enkeli-ihminen, Mikael)

!-S   Markus              Leijona                    Tuli

+-m   Luukas              Härkä                     Maa

3-?   Johannes           Kotka                     Ilma[11]

[e115]

/,        KVINTESENSSI, Y M7?= [he floks], FLAMMA-VIRGO [neitsytöljy],

FLAMMA DURISSIMA,  VIRGO,  LUCIS,  AETERNA MATER.[12]

Ensimmäinen ihmisrotu oli siis yksinkertaisesti isiensä kuvia, astraalisia kaksoismuotoja. Isät olivat edelläkävijöitä eli kehittyneimpiä olentoja edellisestä, vaikkakin alemmasta piiristä, jonka kuori on nyt meidän kuumme. Mutta jopa tämä kuori on kaikkipotentiaalinen, sillä kun kuu oli synnyttänyt maan, sen haamu magneettisen vetovoiman johdosta yritti muodostaa maan ensimmäiset asukkaat, esi-inhimilliset hirviöt (ks. edellä II säkeistö). Vakuuttuakseen tästä tutkijan on jälleen käännyttävä kaldealaisten katkelmien puoleen ja luettava, mitä Berossos sanoo. Hän sanoo saaneensa tietonsa Ealta, miehis-naiselliselta viisauden jumalalta. Samalla kun jumalat syntyivät sen androgyynisessä helmassa (Svabhavat, äitiavaruus), sen (viisauden) heijastuksista tuli maan päällä Omoroka-niminen nainen, joka on kaldealaisten Thalatth eli kreikkalaisten Thalassa, syvyys eli meri, joka esoteerisesti ja jopa eksoteerisesti on kuu. Kuu (Omoroka) nimenomaan hallitsi kuvaamattoman kauheita luomuksia, joita dhyânit tappoivat.[13]

Kehityslaki pakotti ”kuuisät” kulkemaan monadisessa tilassaan kaikkien elämänmuotojen läpi tällä meidän pallollamme, mutta kolmannen kierroksen lopussa ne olivat jo inhimillisiä jumalallisessa luonnossaan ja niitä siis kutsuttiin luomaan muotoja, joiden oli tultava vähemmän kehittyneiden monadien majoiksi, niiden joiden vuoro oli nyt ruumiillistua. Näitä ”muotoja” kutsutaan ”joogan pojiksi”, koska jooga (yhtyminen Brahmâan eksoteerisesti) on passiivisen, äärettömän jumaluuden korkein tila, koska se sisältää kaikki jumalalliset energiat ja on Brahmân sisin olemus. Brahmân sanotaan luovan kaiken joogavoimalla. Brahmâ, Vishnu ja Ðiva ovat voimakkaimmat jumalan, Brahman, neutri, energiat, sanoo [e116] purânoiden teksti. Jooga on tässä sama kuin dhyâna, joka sana taas merkitsee samaa kuin jooga tiibetiläisissä teksteissä, missä ”joogan ”poikia” kutsutaan dhyânan eli sen abstraktisen mietiskelyn pojiksi, jonka kautta dhyâni-buddhat luovat taivaalliset poikansa, dhyâni-bodhisattvat. ”Kaikilla olennoilla maailmassa on ylempänsä ylhäällä. Tämä ylempi, jonka syvin ilo on emanoitua niihin, ei voi antaa emanaatiota, ennen kuin ne ovat palvoneet”, ts. mietiskelleet ikään kuin joogan aikana.[14]

__________

19. TOINEN ROTU OLI SILMIKOIMISEN JA LAAJENEMISEN TUOTE, SUKUPUOLETON (muoto) SUVUTTOMASTA (varjosta). NÄIN SYNTYI, OI LANOO, TOINEN ROTU.

Varmimmin tulevat tieteelliset auktoriteetit kiistämään tämän ei-suvullisen, toisen Rodun, niin kutsuttujen ”hiestä syntyneiden” isät, ja ehkä vielä ehdottomammin kolmannen Rodun, ”munasta syntyneet” androgyynit. Nämä kaksi lisääntymismuotoa ovat vaikeimmat käsittää, ainakin länsimaiselle mielelle. On selvää, ettei mitään selitystä voi edes yrittää antaa niille, jotka eivät ole tutkineet okkulttista metafysiikkaa. Eurooppalaisissa kielissä ei ole sanoja tulkitsemaan asioita, joita luonto ei enää toista tällä nykyisellä kehitysasteella ja joilla ei sen vuoksi voi olla mitään merkitystä materialisteille. On kuitenkin olemassa analogioita. Ei voida kieltää, että fyysisen kehityksen alussa on luonnossa täytynyt olla prosesseja, esim. itsesynnytys, jotka ovat nyt lakanneet, mutta jotka toistuvat muissa muodoissa. Niinpä kerrotaan mikroskooppisen tutkimuksen osoittavan, ettei missään erityisessä elämää tuottavassa tavassa ole mitään pysyvyyttä. Sillä ”[se osoittaa] että sama elimistö voi kulkea monien muodonmuutosten kautta elämänkierroksensa aikana ja voi muutamien aikana olla suvullinen ja muutamien aikana taas suvuton, ts. se voi tuottaa vuorotellen jälkeläisiä kahden erisukuisen olennon yhtymisen kautta ja myös jakautumalla tai silmikoitumalla ainoastaan yhdestä olennosta, joka on sukupuoleton”.[15] ”Silmikoituminen” on juuri se sana, jota käytetään säkeistössä. Kuinka nämä chhâyât olisivat muulla tavoin voineet lisätä lajiaan, nimittäin luoda toisen Rodun, koska ne olivat eteerisiä, suvuttomia ja myös siihen asti vailla himon välinettä eli kâma-rûpaa, joka kehittyi vasta kolmannessa Rodussa? Ne kehittivät toisen Rodun tiedottomasti, niin kuin muutamat kasvit tekevät. Tai ehkä niin kuin amebat, ainoastaan eteerisemmässä, tehokkaammassa ja laajemmassa mittakaavassa. Jos soluteoria todella pitää paikkansa sekä kasvi- että eläintieteessä ja ulottuu muoto-oppiin ja elimistöjen fysiologiaan [e117] ja jos fyysinen tiede pitää mikroskooppisia soluja itsenäisinä elävinä olentoina – aivan niin kuin okkultismi pitää ”tulieloja”[16] – niin ei ole ollenkaan vaikea käsittää varhaisia lisääntymismuotoja.

Ajatelkaa siemensolun kehityksen ensimmäisiä vaiheita. Sen tuma kasvaa, muuttuu ja muodostaa kaksoiskartion  solun sisällä. Tämä kaksoiskartio lähenee solun ulkopintaa ja puolet siitä työntyy ulos nk. ”polaarisolun” muodossa. Nämä polaarisolut kuolevat nykyään, ja sikiö kehittyy tuman muun osan kasvamisen ja jakautumisen seurauksena saaden ravintonsa solun sisällyksestä. Miksi sitten jotkut olennot eivät olisi voineet elää näin ja olla tällä tavoin luotuja – aivan ihmisten ja nisäkkäiden alkukehityksessä?

Tämä voi varmaankin kelvata vertauskohdaksi antaaksemme jonkin käsityksen prosessista, jolla toinen Rotu muodostui ensimmäisestä.

Monadia verhoavan astraalimuodon ympärillä oli ja on yhä vieläkin munan muotoinen aura, joka tässä vastaa siemen- eli munasolun sisällystä. Itse astraalimuoto on tuma, joka on nyt, kuten silloinkin, elämänprinsiipin täyttämä.

Kun lisääntymisen aika koittaa, niin aliastraalinen ”sysää ulos” ympäröivästä auramunasta pienoiskuvan itsestään. Tämä siemen kasvaa ja ottaa ravintonsa aurasta, kunnes se tulee täysin kehittyneeksi, jolloin se vähitellen eroaa vanhemmastaan ja vie mukanaan oman osansa aurasta, aivan niin kuin elävät solut lisäävät lajiaan kasvamalla ja sen jälkeen jakautumalla kahtia.

Yhdenmukaisuus ”polaarisolujen” kanssa näyttää pitävän paikkansa, koska niiden kuolema vastaa nykyään sitä muutosta, joka aiheutui sukupuolten erosta, jolloin sikiön kantaminen kohdussa ts. solun sisällä vakiintui.

”Aikaisempi toinen [juuri-] rotu oli ’hiestä syntyneiden’ isiä. Myöhempi toinen [juuri-] rotu oli juuri noita ”hiestä syntyneitä”.

Tämä kommentaarin kohta osoittaa kehitystyön Rodun alusta sen loppuun asti. ”Joogan pojilla” eli alkuperäisellä astraalisella Rodulla oli seitsemän kehitysvaihetta rodullisesti eli kollektiivisesti, kuten jokaisella yksilöllisellä olennolla oli siinä ja on nykyäänkin. Ei ainoastaan Shakespeare jakanut ihmisen ikäkausia seitsensarjaan vaan luonto itse. Niinpä toisen Rodun ensimmäiset alarodut syntyivät ensin äsken kuvatun analogian lain mukaisen prosessin kautta, kun taas viimeiset alkoivat asteittain muodostua samaan tahtiin ihmisruumiin kehityksen kanssa. Lisääntymisprosessissa oli myös seitsemän vaihetta [e118] kussakin Rodussa, ja kuhunkin kuului aioneja. Kuka fysiologi tai biologi pystyy sanomaan, onko nykyinen lisääntymismuoto sille ominaisine raskauden vaiheineen vanhempi kuin puoli miljoonaa tai korkeintaan miljoona vuotta, koska heidän havaintokautensa alkoi tuskin puoli vuosisataa sitten?

Muinaiset hermafrodiittiset ihmiset ovat luonnon tosiasia, jonka vanhat kansat tunsivat hyvin, mutta Darwinille se aiheutti suurta hämmennystä. Kuitenkaan ei varmasti ole mahdotonta, vaan päinvastoin hyvin todennäköistä, että hermafroditismi vallitsi varhaisimpien rotujen kehityksessä. Vieläpä analogisin perustein on oltava niin, koska fyysisessä kehityksessä vaikuttaa yksi ainoa universaali laki olipa sitten kyseessä kasvien, eläinten ja ihmisen kokoonpano. Nuo väärät teoriat, että ihminen on syntynyt yhdestä alkulähteestä ja että hän olisi polveutunut nisäkkäistä eivätkä nisäkkäät ihmisestä, ovat kohtalokkaita koko sille kehitysteorialle, jota nykyajan tieteessä opetetaan Darwinin linjoilla, ja ne tullaan hylkäämään niihin liittyvien ylipääsemättömien vaikeuksien takia. Okkulttinen traditio ainoastaan – jos muinaisilta kansoilta kielletään tieto ja tieteellisyys – voi sovittaa nuo ristiriitaisuudet ja täyttää aukon. Eräs Talmudin aksiomi sanoo: ”Jos tahdot oppia tuntemaan näkymättömän, avaa silmäsi aivan auki näkyvään.”

Darwinin teoksessa Ihmisen polveutuminen[17] on seuraava kohta, joka osoittaa, kuinka lähelle ikivanhan opetuksen hyväksymistä sen tekijä tuli.

On ollut kauan tunnettua, että selkärankaisten luokassa toisella sukupuolella on suvunjatkamisjärjestelmässään surkastumia erinäisistä lisäosista, jotka oikeastaan kuuluvat vastakkaiselle sukupuolelle…joku koko selkärankaisten luokan kaukainen esi-isä näyttää olleen hermafrodiittinen tai androgyyninen.[18] Mutta tässä kohtaamme merkillisen vaikeuden. Selkärankaisten luokassa koirailla on aiheita emästä siihen kuuluvine tiehyineen prostaattisessa rauhasessaan. Niillä on myös nisien aiheita ja muutamilla urospuolisilla pussieläimillä on jälkiä sikiöpussista. Muita samansuuntaisia tosiasioita voitaisiin lisätä. Onko meidän siis otaksuttava, että jokin erittäin vanha nisäkäslaji pysyi androgyynisenä sen jälkeen, kun se oli saanut nisäkkäille ominaiset tunnusmerkit ja oli siis eronnut alemmista selkärankaisista? Tämä näyttää hyvin epätodennäköiseltä,[19] sillä meidän on mentävä kaloihin asti, kaikista luokista alimpaan, löytääksemme vielä nykyään olemassa olevia androgyynisiä muotoja.

Darwin on nähtävästi varsin haluton omaksumaan sitä hypoteesia, johon tosiseikat niin voimakkaasti viittaavat, nim. että alkuaikoina on ollut androgyyninen [e119] kanta, josta nisäkkäät ovat lähteneet. Hänen selityksensä kuuluu: ”[se tosiasia] että erilaisia lisäelimiä, toiselle sukupuolelle ominaisia, löytyy surkastuneessa tilassa vastakkaiselta sukupuolelta, voidaan selittää siten, että toinen sukupuoli on vähitellen hankkinut nuo elimet ja ne ovat sitten siirtyneet enemmän tai vähemmän epätäydellisinä toiselle sukupuolelle.”[20] Hän mainitsee esimerkkejä siitä, että ”kannuksia, sulkia ja loistavia värejä, joita koiraslinnut ovat hankkineet taistelua ja koristautumista varten”, periytyy vain osittain naaraspuolisille jälkeläisille. Kuitenkin käsiteltävänä olevaan ongelmaan tarvitaan ilmeisesti tyydyttävämpi selitys, sillä nämä tosiasiat ovat niin paljon huomattavampia ja tärkeämpiä kuin ne pelkästään pintapuoliset yksityiskohdat, joihin Darwin niitä vertaa. Miksi ei avoimesti tunnusteta sitä perustetta, jonka muinainen eläimistö tarjoaa hermafroditismin puolesta? Okkultismi antaa ratkaisun, joka vastaa tosiasioita mitä täydellisimmällä ja yksinkertaisimmalla tavalla. Nämä entisen androgyynisen lajin jäänteet on asetettava samaan luokkaan kuin käpyrauhanen ja muut yhtä salaperäiset elimet, jotka ovat meille äänettömänä todisteena elintoiminnoista, jotka ovat kauan sitten heikentyneet eläin- ja ihmiskunnan kehityksen kuluessa, mutta joilla oli aikanaan merkittävä tehtävä muinaisen elämän yleistaloudessa.

Okkulttista oppia voidaan kuitenkin menestyksellisesti verrata ensimmäisen ihmisen alkuperästä teorioita rakennelleiden vapaamielisimpien tiedemiesten oppeihin.

Kauan ennen Darwinia Naudin, joka antoi blasteemin nimen sille, mitä darwinismi kutsuu protoplasmaksi, esitti puoleksi okkulttisen ja puoleksi tieteellis-materialistisen teorian. Hänen mukaansa Aadam, sukupuoleton, oli äkkiä putkahtanut esiin savesta, niin kuin raamatussa sanotaan, eli tieteen blasteemista. Kuten Naudin selittää: ”Tästä ihmiskunnan toukkamaisesta muodosta sai kehitysvoima aikaan kaikki lajien muodot. Tämän suuren ilmiön päätökseen saattamiseksi Aadamin oli kuljettava läpi liikkumattomuus- ja tajuttomuusvaiheen, joka oli hyvin samankaltainen kuin kotelokausi muodonmuutoksen kokevilla eläimillä.”[21] Tuon etevän kasvitieteilijän mielestä Aadam ei kuitenkaan ollut yksi ihminen vaan itse ihmissuku, ”joka pysyi kätkettynä ajalliseen elimistöön…. erilainen kuin kaikki muut ja kykenemätön yhtymään kehenkään niistä”. Hän osoittaa, että sukupuolten erilaistuminen tapahtui ”kehitysprosessin kautta, joka oli samanlainen kuin meduusoilla ja meritupeilla”. Ihmiskunta näin muodostettuna fysiologisesti ”säilytti tarpeeksi kehitysvoimaa, mikä sai nopeasti aikaan erilaiset suuret ihmisrodut”.

De Quatrefages arvostelee tätä näkökantaa kirjassaan The Human Species. Se on epätieteellinen, hän sanoo, eli oikeastaan Naudinin ajatukset ”eivät muodosta tieteellistä teoriaa”, koska hänen teoriassaan alkuperäinen blasteemi on yhteydessä [e120] ensimmäiseen syyhyn, jonka uskotaan tallettaneen blasteemiin kaikkien menneiden, nykyisten ja tulevien olentojen mahdollisuudet ja siten todellakin luoneen nuo olennot yhtä aikaa. Sitä paitsi Naudin ei edes ota huomioon toisasteisia syitä tai niiden vaikutusta tähän orgaanisen maailman kehitykseen. Koska tiede käsittelee ainoastaan toisasteisia syitä, sillä ei ole ”mitään sanottavaa Naudinin teorian suhteen”.[22]

Eikä sillä ole yhtään enempää sanottavaa okkulttisten opetusten suhteen, jotka jossain määrin lähenevät Naudinin ajatuksia. Sillä jos näemme hänen ”alkuperäisessä blasteemissaan” dhyâni-chohanisen ydinolemuksen, pitrien chhâyân eli kaksoismuodon, joka itsessään sisältää kaikkien muotojen mahdollisuuden, olemme aivan samaa mieltä. Mutta oppiemme välillä on kaksi olennaista ja tärkeää eroa. Naudin sanoo, että kehitys on edennyt äkkinäisin hyppäyksin eikä ole jatkunut hitaasti miljoonien vuosien läpi, ja hänen alkuperäisellä blasteemillaan on ainoastaan sokeita vaistoja – se on jonkinlainen tiedoton ensimmäinen syy ilmenneessä Kosmoksessa – mikä on mielettömyys. Sitä vastoin meidän dhyâni-chohaninen ydinolemuksemme – fyysisen ihmisen luovan alkusyyn syy-yhteys – on elävä, toimiva ja potentiaalinen aine sisältäen itsessään tuon korkeammanlaisen eläimellisen tietoisuuden, jollainen on muurahaisella ja majavalla, ja saaden aikaan pitkän sarjan fysiologisia erilaistumia. Näitä seikkoja lukuun ottamatta Naudinin ”ikivanha ja yleinen luomisprosessi”, joka lähtee alkuelimistöistä, on yhtä okkulttinen kuin mikä tahansa Paracelsuksen tai Khunrathin teoria saattoi olla.

Sitä paitsi kabbalistiset teokset ovat täynnä todisteita tästä. Esim. Zoharissa sanotaan, että jokaisella näkyvän maailman tyypillä on prototyyppinsä näkymättömässä universumissa. ”Kaikki se, mikä on alemmassa (meidän) maailmassa, on löydettävissä myös ylemmästä. Alempi ja ylempi vaikuttavat ja ottavat vaikutuksia toinen toiseltaan.[23]

20. HEIDÄN ISÄNSÄ OLIVAT ITSESYNTYISIÄ. ITSESYNTYISET OLIVAT CHHÂYOJA HERROJEN, ISIEN, HÄMÄRÄN POIKIEN LOISTAVISTA RUUMIISTA.

”Varjoja” eli chhâyoja kutsutaan ”itsesyntyisten” pojiksi, sillä itsesyntyinen tarkoittaa kaikkia jumalia ja olentoja, jotka ovat syntyneet tahdosta, joko jumalolennon tai adeptin. Paracelsuksen homunculukselle voitaisiin ehkä myös antaa tämä nimi, vaikka hänen prosessinsa tapahtuu paljon aineellisemmalla tasolla. Nimitys ”hämärän pojat” osoittaa, että oppimme ”itsesyntyiset” kantaisät ovat samoja kuin [121] brahmalaisen järjestelmän pitrit, koska tuo nimitys viittaa brahmalaiseen syntymistapaan. Purânoissa sanotaan nimittäin noiden pitrien lähteneen Brahmân ”hämäräruumiista”.

21. KUN ROTU VANHENI, VANHAT VEDET SEKAANTUIVAT RAIKKAAMPIIN (a).  KUN SEN PISARAT TULIVAT SAMEIKSI, NE KATOSIVAT UUTEEN VIRTAAN, KUUMAAN ELÄMÄNVIRTAAN.  ENSIMMÄISEN ULOMMASTA TULI TOISEN SISEMPI (b). VANHA SIIPI TULI UUDEKSI VARJOKSI JA SIIVEN VARJOKSI (c).

(a) Vanha (alkuperäinen) Rotu sulautui toiseen Rotuun ja tuli yhdeksi sen kanssa.

(b) Tämä on ihmiskunnan muuttumisen ja kehittymisen mystinen prosessi. Ensimmäisten muotojen – varjomaisten, eteeristen ja negatiivisten – ainekset vedettiin eli sulautettiin toisen Rodun muotoihin ja niin ne täydensivät ne. Kommentaari selittää tämän sanomalla, että koska ensimmäinen Rotu oli yksinkertaisesti muodostunut luovien kantaisien astraalivarjoista, ollen niin muodoin ilman omia astraalisia ja fyysisiä ruumiita – Rotu ei koskaan kuollut. Sen ”ihmiset” haihtuivat vähitellen pois, sulautuivat omien ”hiestä syntyneiden” jälkeläistensä ruumiisiin, jotka olivat kiinteämpiä kuin heidän omansa. Vanha muoto hävisi ja sulautui, katosi uuteen muotoon, joka oli inhimillisempi ja fyysisempi. Mitään kuolemaa ei ollut tuona aikana, joka oli onnellisempi kuin kulta-aika, mutta ensimmäisten eli vanhempien aines käytettiin uuden olennon muodostamiseen jälkeläisten ruumiin ja jopa sisäisten eli alempien prinsiippien eli ruumiiden aikaansaamiseksi.

(c) Kun varjo vetäytyy pois, ts. kun astraaliruumis tulee verhotuksi kiinteämpään lihaan, ihminen kehittää fyysisen ruumiin. ”Siipi” eli eteerinen muoto, joka aikaansai oman varjonsa ja kuvansa, tuli astraaliruumiin varjoksi ja omaksi jälkeläisekseen. Tuo sanamuoto on outo ja omaperäinen.

Koska myöhemmin ei ehkä ole tilaisuutta palata tähän mysteeriin, niin on hyvä tässä viitata tuota erikoista kehitysvaihetta koskevan kreikkalaisen tarun kaksinaiseen merkitykseen. Se tavataan Ledan ja hänen kahden poikansa, Kastorin ja Polydeukeen, allegoriassa, josta on olemassa useita muunnelmia, kullakin erikoinen merkityksensä. Odysseian XI kirjassa Ledaa sanotaan Tyndareoksen puolisoksi, joka synnytti miehelleen ”kaksi urheasydämistä poikaa” – Kastorin [e122] ja Polydeukeen. Zeus [Jupiter] antaa heille ihmeellisen lahjan ja etuoikeuden. He ovat puoleksi kuolemattomia; he elävät ja kuolevat vuorotellen joka toinen päivä (©J,DZ:,D@4).[24] Tyndareoksen poikina nuo kaksoispojat ovat astronominen symboli ja merkitsevät päivää ja yötä. Niiden puolisot, Foibe ja Hilaeira, Apollon eli auringon tyttäret, personoivat aamunkoittoa ja iltahämyä.[25] Lisäksi kokonaan teogoninen on allegoria, jossa Zeusta pidetään isänä noille kahdelle sankarille, jotka ovat lähteneet Ledan synnyttämästä munasta. Se koskee sitä kosmisten allegorioiden ryhmää, jossa maailma kuvataan munasta syntyneeksi. Sillä siinä Leda saa valkoisen joutsenen muodon yhdistyessään jumalalliseen joutseneen.[26] Leda on siis myyttinen lintu, joka esiintyy arjalaisen rodun eri kansojen traditioissa useissa lintumuodoissa, jotka kaikki munivat kultaisia munia.[27] Kalevalassa (Suomen kansalliseepoksessa) eetterin ihana tytär, ”Veen emonen” luo maailman yhdessä ”sotkan” (eräs muunnos joutsenesta tai hanhesta, Kalahamsasta) kanssa, joka munii kuusi kultaista munaa ja seitsemännen ”rautamunan” veen emosen polvelle. Mutta se Ledan allegorian muunnelma, joka viittaa suoraan mystiseen ihmiseen, on vain Pindaroksella,[28] ja ainoastaan vähäisempi viittaus siihen on Homeroksen hymneissä.[29] Kastor ja Polydeukes eivät siinä ole enää Apollodoroksen dioskuureja[30], vaan tulevat kaksinaisen ihmisen, kuolevaisen ja kuolemattoman, hyvin merkittäväksi symboliksi. Eikä siinä kaikki, vaan kuten nyt nähdään, ne kuvaavat myös kolmatta Rotua ja sen muodostumista eläin-ihmisestä jumala-ihmiseksi, jolla on vain eläimellinen ruumis.

Pindaros kertoo, miten Leda yhtyi samana yönä puolisoonsa ja myös jumalien isään – Zeukseen. Kastor on siten kuolevaisen poika, Polydeukes kuolemattoman. Siitä muodostetussa allegoriassa sanotaan, että Polydeukes kostokahakassa Afaretidesta vastaan[31] tappaa Lynkeuksen – ”sen jolla kuolevaisten joukossa on kaikkein läpitunkevin katse” – mutta Kastoria haavoittaa Idas, ”näkevä ja tietävä”. Zeus lopettaa taistelun sinkauttamalla salamansa ja tappaa viimeiset kaksi taistelijaa. Polydeukes löytää veljensä kuolleena.[32] [e123] Epätoivoissaan hän pyytää Zeusta tappamaan hänetkin. ”Sinä et voi kuolla kokonaan”, jumalten valtias vastaa, ”sinä olet jumalallista rotua.” Mutta hän antaa hänen valita: Polydeukes tulee joko pysymään kuolemattomana eläen ikuisesti Olympoksessa, tai jos hän haluaa jakaa veljensä kohtalon kaikessa, hänen on vietettävä puolet olemassaolostaan maan alla ja toinen puoli kultaisissa taivaallisissa asunnoissa. Polydeukes valitsee tuon puolikuolemattomuuden, joka on myös Kastorilla.[33] Ja niin kaksoisveljet elävät vuorottain, toinen päivällä ja toinen yöllä.[34]

Onko tämä ainoastaan runollinen taru? Onko se vain allegoria, yksi noista ”aurinkomyytin” tulkinnoista, joita ylemmäksi ei kukaan nykyaikainen orientalisti ilmeisesti kykene kohoamaan? Se on todella paljon enemmän. Tässä meillä on viittaus ”munasta syntyneeseen”, kolmanteen Rotuun. Sen ensimmäinen puoli on kuolevainen ts. tajuton persoonallisuudessaan eikä siinä ole mitään mikä jää jäljelle.[35] Toisesta puolesta tulee kuolematon yksilöllisyydessään, koska elävöittävät jumalat kutsuvat sen elämään sen viidennen prinsiipin takia ja yhdistävät siten monadin maahan. Tämä on Polydeukes, jota vastoin Kastor edustaa persoonallista, kuolevaa ihmistä, eläintä, joka ei ole edes korkeampaa lajia irrotettuna jumalallisesta yksilöllisyydestään. ”Kaksoset” todellakin, mutta kuolema erottaa ne ainiaaksi, ellei Polydeukes kaksoisuuden äänen liikuttamana anna vähemmän suositulle, kuolevaiselle veljelleen osaa omasta jumalallisesta luonnostaan ja tee häntä siten omasta kuolemattomuudestaan osalliseksi.

Tällainen on tuon allegorian metafyysisen puolen okkulttinen merkitys. Sen laajalle levinnyt nykyaikainen tulkinta – sitä oli Plutarkhoksen mukaan[36] juhlittu antiikin aikoina veljesrakkauden vertauskuvana – jonka mukaan se oli luonnosta lainattu auringon ja kuun kuva, on heikko ja riittämätön selittämään sen salaista merkitystä. Paitsi sitä seikkaa, että kuu kreikkalaisessa eksoteerisessa mytologiassa oli feminiininen ja sitä tuskin saatettiin pitää sen vuoksi Kastorina – ja samalla Artemiksena – niin muinaiset symbolien tutkijat, jotka pitivät aurinkoa, kaikkien taivaankappaleiden kuningasta, korkeimman jumaluuden näkyvänä kuvana, eivät olisi personoineet sitä Polydeukesina, pelkkänä puolijumalana.[37]

[124] Jos siirrymme kreikkalaisesta mytologiasta Mooseksen allegorioihin ja vertauskuvastoon, löydämme vielä huomiota herättävämmän vahvistuksen samalle opille toisessa muodossa. Vaikkemme voikaan löytää Genesiksestä ”munasta syntyneitä”, tulemme aivan varmasti löytämään sen neljästä ensimmäisestä luvusta salaisen opin androgyyniset olennot ja ensimmäiset kolme Rotua kätkettyinä mitä nerokkaimpaan symboliikkaan.

JUMALALLINEN HERMAFRODIITTI

Läpitunkematon salaisuuden verho levittyi okkulttisten ja uskonnollisten mysteerien ylle sen jälkeen, kun atlantislaisen rodun viimeiset jäännökset olivat uponneet noin 12 000 vuotta sitten, etteivät nuo mysteerit joutuisi arvottomien käsiin ja tulisi siten häväistyiksi. Näistä tieteistä monet ovat nykyisin tulleet eksoteerisiksi – kuten esim. astronomia puhtaasti matemaattiselta ja fysikaaliselta puoleltaan. Mutta niiden dogmit ja opinkappaleet, jotka on kaikki esitetty vertauskuvin ja jätetty ainoastaan vertausten ja allegorioiden suojaan, on unohdettu ja tästä syystä niiden merkitys on turmeltunut. Kuitenkin hermafrodiitteja tavataan lähes joka kansan pyhissä kirjoituksissa ja traditioissa. Miksi siitä vallitsisi sellainen yksimielisyys, jos väite olisi pelkkää mielikuvitusta?

Tämä salaperäisyys sai viidennen Rodun perustamaan tai oikeammin järjestämään uudelleen uskonnolliset mysteerit, joissa ikivanhoja allegoriaan ja symboliikkaan verhottuja totuuksia voitaisiin opettaa tuleville sukupolville. Katsokaa Egyptin sfinksiä, tuota aikakausien arvoitusta, joka on häviämätön todiste siitä, että inhimilliset rodut ovat kehittyneet jumalallisesta ja varsinkin androgyynisestä rodusta! Siinä kuvastuu jumalallinen viisaus, joka on ruumiillistunut maan päälle ja pakotettu maistamaan persoonallisen kokemuksen katkeria hedelmiä, tuskaa ja kärsimystä ja joka maan päällä kehittyy ainoastaan hyvän ja pahan tiedon puun varjossa – salaisuus, jonka ensiksi tunsivat vain elohimit, itsevihityt, ”korkeammat jumalat”.[38]

Henokin kirjassa kerrotaan, miten Aadam,[39] ensimmäinen jumalallinen androgyyni, [e125] erottautui mieheksi ja naiseksi ja tuli JaH-Hevaksi yhdessä muodossa eli Rodussa ja Kainiksi ja Abeliksi[40] (miehiseksi ja naiselliseksi) toisessa muodossaan eli Rodussaan. Hän on kaksisukuinen Jehova,[41] kaiku arjalaisesta prototyypistä, Brahmâ-Vâchista. Tämän jälkeen tulevat ihmiskunnan kolmas ja neljäs kantarotu[42] – toisin sanoen, miesten ja naisten eli vastakkaista sukupuolta olevien yksilöiden Rodut, jotka eivät enää ole suvuttomia puolihenkiä ja androgyynejä, niin kuin olivat kaksi aikaisempaa Rotua. Tähän tosiasiaan viitataan jokaisessa antropogoniassa. Se esiintyy taruissa ja allegorioissa, myyteissä ja paljastetuissa pyhissä kirjoituksissa, legendoissa ja traditioissa. Sillä kaikista suurista mysteereistä, jotka ovat kulkeneet vihittyjen keskuudessa perintönä hämärästä muinaisuudesta asti, tämä on yksi suurimmista. Se selittää kaksisukuisuuden, joka on jokaisessa luovassa jumalolennossa, Brahmâ-Virâj-Vâchissa, kuten Aadam-Jehova-Evassa ja myös Kain-Jehova-Abelissa. Sillä Luettelo Aadamin jälkeläisistä ei edes mainitse Kainia ja Abelia vaan sanoo ainoastaan: ”Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi...ja antoi heille nimeksi Aadam.” Sitten seuraava jae jatkuu: ”Ja hänelle [Aadamille] syntyi poika, joka oli hänen näköisensä, hänen kaltaisensa, ja hän antoi pojalle nimen Set.”[43] Tämän jälkeen hän synnyttää muita poikia ja tyttäriä, mikä vahvistaa, että Kain ja Abel ovat hänen omia allegorisia muunnoksiaan. Aadam vastaa ensimmäistä inhimillistä Rotua, varsinkin kosmosideerisessä merkityksessä. Ei kuitenkaan teoantropologisessa merkityksessä. Jehovan yhdistettyä nimeä Jah-Havah, joka merkitsee miehistä elämää ja naisellista elämää – ensin androgyynistä, sitten sukupuoliin jakautunutta – käytetään tässä merkityksessä Genesiksessä viidennestä luvusta eteenpäin.

Niin kuin The Source of Measures -kirjan tekijä sanoo: ”...kaksi sanaa, joista Jehovah on muodostunut, ilmaisevat alkuperäisen aatteen mies-naisesta syntymän aiheuttajana”. Sillä heprealainen kirjain jod oli miehen elin ja Hovah oli Eeva”, kaiken elävän äiti eli synnyttäjätär, maa ja luonto. Tekijä uskoo sen vuoksi, että ”nähdään, että tuo täydellinen yksi [täydellinen naisellinen ympyrä eli yoni, 20612 numeroin], joka on mittojen alkuunpanija, ottaa myös syntymän ja alkuperän muodon hermafrodiittisena yhtenä. Tästä johtuu fallinen muoto ja käyttö”.

Aivan niin, mutta ”fallinen muoto ja käyttö” tulivat vasta pitkiä aikakausia myöhemmin. Enos, Setin poika, merkitsi ensin ja alun perin ensimmäistä Rotua, joka syntyi nykyisellä tavalla miehestä ja naisesta – sillä Set ei ole mikään ihminen vaan rotu. Ennen häntä ihmiskunta oli hermafrodiittinen. [e126] Samalla kun Set on ensimmäinen tulos (fysiologisesti) lankeemuksen jälkeen, hän on myös ensimmäinen ihminen. Sen vuoksi hänen poikaansa Enosta sanotaan ”ihmisen pojaksi”. (Ks. edempänä.) Set edustaa myöhempää kolmatta Rotua.

Salatakseen todellisen mysteerinimen Ain SOf – rajaton ja loppumaton ei-olio – kabbalistit ovat ottaneet käyttöön yhdistetyn ominaisuus-nimityksen persoonalliselle luovalle Elohimille, jonka nimi oli Yah ja Jah, kirjainten i tai j tai y ollessa vaihdettavissa,[44] eli Jah-Havah, ts. miehinen ja naisellinen;[45] hermafrodiitti Jah-Eva eli ihmiskunnan ensimmäinen muoto, maan alkuperäinen Aadam, ei edes adam kadmon, jonka ”järkisyntyinen poika” on maallinen Jah-Havah mystisesti. Tämän tietäessään ovelat rabbi-kabbalistit ovat tehneet nimestä niin salaisen, että he eivät voineet ilmoittaa sitä myöhemmin paljastamatta koko järjestelmää, ja sen vuoksi heidän oli pakko tehdä se pyhäksi.

Kuinka läheinen on Brahmâ-Prajâpatin ja Jehova-Sefirotin, Brahmâ-Virâjin ja Jehovah-Aadamin yhtäläisyys, sen voivat ainoastaan raamattu ja purânat toisiinsa verrattuina osoittaa. Jos niitä analysoidaan ja luetaan samassa valossa, ne tarjoavat vakuuttavan todisteen siitä, että ne ovat saman alkulähteen kaksi jäljennöstä, jotka on tehty kahtena hyvin kaukaisena aikakautena. Verratkaa vielä tämän aiheen yhteydessä Genesiksen 4:1 ja 26 jakeita ja Manun lakeja, I, 32. Niissä kummassakin on sama merkitys. Manun laeissa Brahmâ, joka on sekä ihminen että jumala ja jakaa ruumiinsa miehiseksi ja naiselliseksi, edustaa esoteerisessa merkityksessään, kuten Jehovah eli Aadam raamatussa, luovan ja synnyttävän voiman symbolista personoitumaa, sekä jumalallista että inhimillistä. Zohar tarjoaa vielä vakuuttavamman todisteen samuudesta, kun taas jotkut rabbit toistavat sana sanalta eräitä alkuperäisiä purânan ilmaisuja. Esim. maailman ”luomista” pidetään yleensä brahmalaisissa kirjoissa Lîlâna, huvina eli leikkinä, korkeimman luojan nautintona:

Vishnu ollen siis erotettu ja erottamaton periaine, henki ja aika, huvittelee kuin leikkivä poika, kuten huomaatte kuuntelemalla hänen kujeitaan.[46]

Verratkaa tätä nyt siihen mitä sanotaan Novelet Hokhmah -kirjassa:

Kabbalistit sanovat, että maailmojen astuminen olemassaoloon tapahtui riemulla, sillä Ain Sof [?!] iloitsi itsessään ja leimusi ja sädehti itsestään itselleen... mitä kaikkea kutsutaan riemuksi.[47]

Siten se ei ole ”omituinen kabbalistinen idea”, kuten tuo tekijä huomauttaa, vaan puhtaasti purânalainen, arjalainen aate. Mutta miksi Ain Sofista tehdään luoja?

”Jumalallinen hermafrodiitti” on siis Brahmâ-Vâch-Virâj. Seemiläisillä eli oikeammin juutalaisilla se on Jehovah-Kain-Abel. Mutta ”pakanat” olivat ja ovat suorempia ja vilpittömämpiä kuin olivat [e127] myöhemmät israelilaiset ja rabbit, jotka kieltämättä tunsivat eksoteerisen jumalolentonsa todellisen merkityksen. Juutalaiset pitävät heille annettua nimeä – Jahudi – loukkauksena. Kuitenkin heillä on, tai olisi, jos vain he haluaisivat, yhtä kieltämätön oikeus kutsua itseään vanhoiksi jahudeiksi, ”jah-havalaisiksi”, kuin brahmalaisilla on oikeus kutsua itseään brahmalaisiksi kansallisjumalansa mukaan. Sillä Jah-Havah on yleisnimi sille luovien planeettaenkelien ryhmälle eli hierarkialle, jonka tähden alaisena heidän kansansa on kehittynyt. Hän on yksi Saturnuksen hallitsijaryhmän planeettaelohimeistä. Genesiksen 4. luvun 26. jae oikein luettuna antaa pelkästään heille tuon oikeuden, sillä se kutsuu uutta Setistä ja Enoksesta lähtenyttä ihmisrotua nimellä Jehovah, mikä poikkeaa täysin raamattuun om