[Sivut e109-201]

V SÄKEISTÖ

TOISEN RODUN KEHITYS

(18) Joogan pojat. (19) Suvuton toinen Rotu. (20) ”Hämärän poikien” pojat. (21) ”Varjo” eli astraali-ihminen vetäytyy sisäänpäin ja ihminen kehittää fyysisen ruumiin.

18. ENSIMMÄISET (ensimmäinen Rotu) OLIVAT JOOGAN POIKIA. HEIDÄN POIKANSA OLIVAT KELTAISEN ISÄN JA VALKOISEN ÄIDIN LAPSIA.

Myöhemmässä kommentaarissa lause on käännetty:

”Auringon ja kuun pojat, eetterin [eli tuulen] kasvatti (a)......

”He olivat Herrojen varjojen varjoja (b). He [varjot] laajenivat. Maan henget vaatettivat heidät, auringon Lhat lämmittivät heitä [ts. säilyttivät elontulen syntyvissä fyysisissä muodoissa]. Henkäyksillä oli elämä, mutta ei ymmärrystä. Heillä ei ollut omaa tulta eikä vettä” (c).

(a) Muistakaa tässä yhteydessä Hermeksen smaragditaulu, jonka merkitystä varten on seitsemän avainta. Tutkijat tuntevat hyvin astrokemiallisen avaimen, antropologinen avain annettakoon tässä. Siinä mainittu ”yksi olio” on ihminen. Sanotaan: ”TUON YHDEN AINOAN OLION isä on aurinko. Sen äiti on kuu. Tuuli kantaa sitä helmassaan, ja sen kasvattaja on henkinen maa.” Tämän okkulttiseen tulkintaan lisätään: ”ja henkinen tuli on sen opettaja [guru]”.

Tämä tuli on korkeampi itse, henkinen ego eli se, mikä ikuisesti jälleensyntyy alempien persoonallisten minuuksien vaikutuksesta, jotka minuudet muuttuvat jokaisessa jälleensyntymässä ja ovat täynnä tanhâa eli elämänhalua. On kummallinen luonnonlaki, että tällä tasolla korkeampi (henkinen) luonto on ikään kuin alemman orjana. Ellei minuus turvaudu âtmaan, KAIKKIHENKEEN, ja kokonaan sulaudu sen olemukseen, persoonallinen ego voi ajaa sen katkeraan loppuun. Tätä tutkija ei voi perin pohjin ymmärtää, ellei hän tutustu mysteeriin kehityksestä, joka etenee kolmea linjaa pitkin – henkistä, psyykkistä ja fyysistä.

Se, mikä sysää eteenpäin ja pakottaa kehittymään eli yllyttää ihmisen kasvua ja kehitystä kohti täydellisyyttä, on (a) MONADI [e110] eli se, mikä toimii tiedottomasti monadissa siihen erottamattomasti kuuluvan voiman avulla; ja (b) alempi astraaliruumis eli persoonallinen ITSE. Edellinen, joko vangittuna kasvin tai eläimen ruumiiseen, omaa tuon voiman, on todella itse tuo voima. Ollen yhtä KAIKKIVOIMAN kanssa, joka, kuten sanottu, kuuluu erottamattomasti monadiin, se on kaikkivoipa arûpa- eli muodottomalla tasolla. Koska sen ydinolemus on meidän tasollamme liian puhdas, siinä pysyy kaikki potentiaalisuus, mutta yksilöllisesti se tulee toimettomaksi. Esim. auringonsäteet, jotka vaikuttavat kasvikunnan elämään, eivät valitse yhtä tai toista kasvia loistaakseen sille. Vedä kasvi juurineen maasta ja siirrä se sellaiseen paikkaan, jonne eivät auringonsäteet voi päästä, niin aurinko ei sitä seuraa. Samoin on âtmanin laita: ellei korkeampi itse eli EGO pyri aurinkoaan – monadia – kohti, alempi ego eli persoonallinen itse pääsee siitä voitolle jokaisessa tapauksessa. Sillä tämä ego hurjassa itsekkyydessään ja eläimellisessä tajuttoman elämän (tanhâ) halussaan on ”talonrakentaja”, niin kuin Buddha kutsuu sitä Dhammapadassa (153 ja 154).

Tästä johtuu ilmaisu ”maan henget vaatettivat varjot ja laajensivat niitä”. Näihin ”henkiin” kuuluvat ajoittain inhimilliset astraaliset itset, ja ne myös antavat eli rakentavat ihmisen fyysisen majan monadin ja sen tietoisen prinsiipin, manaksen, asuttavaksi. Mutta ”auringon” Lhat, henget, lämmittivät niitä, varjoja. Tämä on fyysisesti ja kirjaimellisesti totta. Metafyysisesti tai psyykkisellä ja henkisellä tasolla on yhtä lailla totta, että âtman yksin lämmittää sisäistä ihmistä, ts. se valaisee sitä jumalallisen elämän säteellä ja on yksin kykenevä antamaan sisäiselle ihmiselle eli jälleensyntyvälle egolle sen kuolemattomuuden. Siten huomaamme, että ensimmäisen kolmen ja puolen kantarodun aikana, aina keski- eli käännekohtaan asti, ”kantaisien”, kuupitrien, astraalivarjot ovat Rotujen muodostavia voimia. Ne rakentavat fyysisen muodon ja asteittain pakottavat sen kehittymään täydellisyyttä kohti – henkisyyden suhteellisen tappion kustannuksella. Sitten käännekohdasta alkaen korkeampi ego eli ruumiillistuva prinsiippi, nous eli mieli hallitsee eläimellistä egoa ja ohjaa sitä aina silloin kun se ei joudu alemman egon heiteltäväksi. Lyhyesti sanottuna, henkisyys on nousevalla kaarellaan, ja eläimellisyys eli fyysisyys estää sitä tasaisesti edistymästä kehityksen tiellä ainoastaan silloin kun persoonallisuuden itsekkyys on niin voimakkaasti saastuttanut todellisen sisäisen ihmisen kuolettavalla myrkyllään, että ylöspäinen vetovoima on kadottanut kaiken tehonsa ajattelevaan järki-ihmiseen. Puhdas totuus on, että pahe ja pahuus ovat epänormaalia, luonnotonta ilmennystä inhimillisen kehityksemme tässä vaiheessa – ainakin niiden pitäisi olla sitä. Se tosiasia, että ihmiskunta ei ole koskaan ollut itsekkäämpi ja paheellisempi kuin nykyään – kun sivistyskansat ovat onnistuneet tekemään itsekkyydestä eettisen ominaisuuden ja paheesta taiteen – on lisätodiste tuon ilmiön poikkeuksellisesta luonteesta.

[e111] Koko suunnitelma on kaldealaisessa Lukujen kirjassa ja vieläpä Zoharissa, jos vain ymmärtää näynomaisten viittausten merkityksen. Ensin on Ain Sof, ”salatuista salatuin”, sitten tulee piste, Sefira ja myöhemmät sefirotit. Sitten tulee atsilahin maailma, emanaatioiden maailma, joka synnyttää kolme muuta maailmaa [ensin briahin maailman eli luomisen maailman], jota kutsutaan valtaistuimeksi, puhtaiden henkien asunnoksi; toiseksi muodostuksen maailman eli jetsirahin maailman, niiden enkelien asunnon, jotka lähettivät esiin kolmannen eli toiminnan maailman, asijjahin maailman, joka on maapallo eli meidän maailmamme; ja vielä sanotaan tästä maailmasta, jota kutsutaan myös Olam ha-Klifotiksi ja joka sisältää (kuusi muuta) piiriä, .*-#-# [Galgallim], ja aineen, että se on ”pimeyden ruhtinaan” asuinsija. Tämä on esitetty niin selvästi kuin mahdollista, sillä Metatron, toisen eli beriahin maailman enkeli merkitsee lähettiläs, ž((,8@H, enkeli, jota kutsutaan opettajaksi. Ja hänen allaan ovat kolmannen eli jetsirahin maailman enkelit, joiden kymmenen ja seitsemän luokkaa ovat sefirotit.[1] Näistä sanotaan, että ”he asuvat tässä maailmassa ja elävöittävät sen olennaisina olentoina ja älyinä, ja niiden vastaavuudet ja loogiset vastakkaisuudet asuvat kolmannessa asuttavassa eli asjahin maailmassa”. Näitä ”vastakkaisuuksia” kutsutaan ”kuoriksi”, //%95*-, [Klifot] eli demoneiksi,[2] jotka asuvat seitsemässä asunnossa nimeltään Sheva Hekhalot, jotka ovat yksinkertaisesti maapallomme seitsemän vyöhykettä. Niiden ruhtinasta kutsutaan kabbalassa Samaeliksi, kuoleman enkeliksi, joka on myös viettelevä käärme, Saatana. Mutta tämä Saatana on myös Lucifer, valon kirkas enkeli, valon- ja elämäntuoja, ”sielu”, joka on vieraantunut Pyhistä eli muista enkeleistä joksikin ajaksi, odottaen aikaa, jolloin nekin laskeutuisivat maan päälle ruumiillistumaan vuorostaan.

”Sielut [monadit] ovat aiemmin olemassa emanaatioiden maailmassa”.[3] Zohar opettaa, että ”sielussa” on todellinen ihminen ts. ego ja tietoinen MINÄ OLEN: manas.

Näin sanoo Josefus toistaen essealaisten uskoa: ”Ne laskeutuvat puhtaasta ilmasta ruumiisiin kytkettäviksi.”[4] Ja Filon Juutalainen ilmoittaa: ”Ilma on täynnä sieluja, ne laskeutuvat sidottaviksi kuoleviin ruumiisiin haluten elää niissä,[5] koska ihmismuodon kautta ja ihmismuodossa niistä tulee kehittyviä olentoja, kun taas enkelien luonto on paikallaan pysyvä. Sen vuoksi ihmisellä on mahdollisuus kohota enkelien kykyjä korkeammalle. Tästä syystä Intian vihityt sanovat, että brahmaani, kahdesti syntynyt, hallitsee jumalia eli devoja, ja Paavali toistaa sen [e112] 1. korinttolaiskirjeessä, 6:3: ”Ettekö tiedä, että me [vihityt] tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin?”

Lopuksi, kaikista muinaisista pyhistä kirjoista ja kosmogonioista ilmenee, että ihminen kehittyi ensin loistavana ruumiittomana muotona, jonka mukaan rakentui, kuten sula metalli kuvanveistäjän muotin ympärille, hänen fyysinen kokoonpanonsa eläimellisen maallisen elämän alempien muotojen ja tyyppien avulla, kautta ja niistä. ”Sielu ja muoto laskeutuessaan maan päälle pukivat ylleen maallisen puvun”, sanotaan Zoharissa. Ihmisen protoplastinen ruumis ei muodostunut siitä aineesta, josta meidän kuolevainen ruumiimme on muovattu.

Kun Aadam asui Edenin puutarhassa, hän oli pukeutunut taivaalliseen pukuun, joka oli taivaallinen valoverho... valo siitä valosta, joka loisti Edenin puutarhassa.[6] Ihmisen [taivaallisen Aadamin] loivat jetsirahin maailman kymmenen sefirotia, ja vielä alemman maailman seitsemän enkeliä synnytti yhteisvoimillaan maallisen Aadamin. Ensin Samael lankesi ja sitten pettäen [?] ihmisen sai hänetkin lankeamaan.

(b) Lause: ”He olivat Herrojen varjojen varjoja”, ts. niiden kantaisien, jotka loivat ihmisen omista astraaliruumiistaan, selittää erään yleisen uskon. Idässä uskotaan, että devoilla ei ole mitään omia varjoja. ”Devat eivät luo mitään varjoja”, ja tämä on varma merkki aidosta pyhästä Hengestä.

(c) Miksi niillä ei ollut ”mitään omaa tulta tai vettä”?[7] Siksi, että mitä vety on elementeille ja kaasuille objektiivisella tasolla, sitä sen noumenon on mentaalisten eli subjektiivisten ilmiöiden maailmassa. Sillä sen kolmiyhteinen uinuva luonto kuvastuu kolmeen [e113] toimivaan emanaatioonsa, jotka lähtevät ihmisen kolmesta korkeammasta prinsiipistä, jotka ovat ”henki, sielu ja mieli” eli âtma, buddhi ja manas. Se on ihmisen henkinen ja myös aineellinen perusta. Alkeellinen ihminen, jota on elättänyt ”ilma” eli ”tuuli”, tulee myöhemmin täydelliseksi ihmiseksi. Kun ”henkinen tuli”, hänen itsessään olevan ”kolmiyhteisen” noumenon, kehittyy, hän saa sisäiseltä itseltään eli opettajaltaan itsetietoisuuden viisauden, jota hänellä ei ollut alussa. Tässä on jälleen jumalallinen henki auringon eli tulen symboloimana, ja jumalallista sielua symboloi vesi ja kuu kummankin vastatessa Pneuman isää ja äitiä, inhimillisen sielun eli mielen, jota kuvaa tuuli eli ilma, sillä Pneuma tarkoittaa ”henkäystä”.

Sen vuoksi sanotaan smaragditaulussa, joka on tullut turmelluksi kristittyjen käsissä:

”Korkeampi on yhtä alemman kanssa ja alempi korkeamman kanssa, saadakseen aikaan tuon todella ihmeellisen teoksen” – joka on IHMINEN. Sillä Chiramin eli kabbalan kuningas Hiramin salainen teos ”yksi ytimeltään mutta kolme olemuspuoliltaan” on universaali tekijä eli viisasten kivi. Tuon salaisen teoksen huippu on henkinen täydellinen ihminen viivan toisessa päässä. Kolmen elementin yhtymä on okkulttinen liuotin ”maailman sielussa”, kosmisessa sielussa eli astraalivalossa, viivan toisessa päässä. Aineellisella tasolla se on vety suhteessa muihin kaasuihin. IÎ Ð< [to on] todellakin, se YKSI, ”jota kukaan henkilö ei ole nähnyt paitsi Poika”. Tämä lause koskee sekä metafyysistä että fyysistä Kosmosta ja henkistä sekä aineellista ihmistä. Sillä kuinka voisi ihminen ymmärtää IÎ Ð<’ia [to on], ainoaa Isää, jos hänen manaksensa, ”Poika”, ei tule (ikään kuin) ”yhdeksi Isän kanssa” ja tämän sulautumisen kautta saisi valoa ”jumalalliselta opettajalta”, gurulta – âtman-buddhilta?

”Jos tahdot ymmärtää TOISASTEISTA [”luomista”, niin kutsuttua], oi Lanoo, niin opi ensin tutkimaan sen suhdetta ENSIMMÄISEEN.”[8]

Ensimmäisellä Rodulla oli kolme elementtiä mutta ei mitään elävää tulta. Miksi? Koska:

”Me sanomme neljä elementtiä, Poikani, mutta meidän pitäisi sanoa kolme”, sanoo Hermes Trismegistos. ”Ensimmäisessä piirissä” (luomisessa) se, mikä on merkitty , tarkoittaa ”juurta”, niin kuin myös toisasteisessa.

Alkemiasta eli länsimaisesta hermetismistä (toisinto itämaisesta esoterismista) me löydämme siis:

X                                                   X

Rikki                       Flamma [liekki]   Spiritus [henki]

           Hydrargyrum [elohopea]                    Natura [luonto]         Aqua [vesi]

Suola                      Mater [äiti]          Sanguis [veri]

[e114] Ja nämä kolme ovat kaikki nelinäisyyksiä, joita täydentää niiden juuri, tuli. Henki ilmenneen luonnon tuolla puolen on tulinen HENKÄYS ehdottomassa ykseydessään. Ilmenneessä universumissa se on henkinen keskusaurinko, kaiken elämän sähkötuli. Meidän aurinkokunnassamme se on näkyvä aurinko, luonnon henki, mainen jumala. Ja maassa, maan päällä ja sen ympärillä se on maan tulinen henki – ilma, juokseva tuli; vesi, nestemäinen tuli; maa, kiinteä tuli. Kaikki on tulta – ignis äärimmäisessä kokoonpanossaan eli 1, jonka juuri on 0 (nolla) meidän käsityskyvyllemme, luonnon kaikkisuus ja sen mieli. Pro-Metor on jumalallinen tuli. Se on luoja, hävittäjä, ylläpitäjä. Jumalien alkuperäiset nimet ovat kaikki yhteydessä tuleen aina arjalaisesta AGNISTA juutalaisten jumalaan, joka on ”kuluttava tuli”. Intiassa jumalaa kutsutaan eri murteissa nimillä Îshur, Esur, Iswar ja sanskritin kielellä Îshvara, ’Herra’, sanasta Îsha, mutta tämä on alun perin Shivan, hävittäjän nimi. Ja kolme vedalaista jumalaa ovat Agni (ignis), Vâyu ja Sûrya – tuli, ilma ja aurinko, okkulttisesti tulen kolme aspektia. Heprean kielessä !'! (aza) tarkoittaa valaista, ja !:! (eshsha) on tuli. Okkultismissa ”tulen sytyttäminen” tarkoittaa samaa kuin herättää joku kolmesta suuresta tulivoimasta eli ”kutsua avukseen jumala”. Sanskritin kielessä kantasana Ush eli Ash on tuli eli lämpö, ja egyptiläinen sana Osiris muodostuu (niin kuin Schelling on osoittanut) kahdesta alkusanasta aish ja asr eli ”tulilumoaja”. Aesar tarkoitti muinaisessa etruskin kielessä jumalaa ja on ehkä johtunut Vedojen Asurasta. ÎÑvara on vastaava sana, kuten arveli tri Kenealy. Bhagavad-Gîtâssa sanotaan: ”ÎÑvara asuu jokaisessa kuolevaisessa olennossa ja saa yliluonnollisilla kyvyillään liikkeelle kaikki oliot, jotka nousevat ajan pyörälle.”[9] Se on todella luoja ja hävittäjä.

Alkuperäisellä tulella arveltiin olevan tyydyttämätön tuhoamishalu. Maximus Tyrolainen kertoo, että muinaiset persialaiset heittivät tuleen palavia aineita huutaen: Tuhoa, oi Herra! Irlannin kielessä easam eli asam merkitsee tehdä eli luoda... [ja] Aesar oli myös erään muinaisen irlantilaisen jumalan nimi. Kirjaimellisesti sana merkitsee ”sytyttää tuli”.[10]

Kristilliset kabbalistit ja symbolien tutkijat, jotka turmelivat Poimandresin – huomattavin heistä oli Ayren piispa FranHois de Fois 16:nnella vuosisadalla – jakavat elementit seuraavalla tavalla:

Jumalallisista periaineista muodostuneet neljä elementtiä ja luonnonsuolojen henget, joita edustavat:

Matteus             Enkeli-ihminen         Vesi (Jeesus Kristus,

                                                           enkeli-ihminen, Mikael)

!-S   Markus              Leijona                    Tuli

+-m   Luukas              Härkä                     Maa

3-?   Johannes           Kotka                     Ilma[11]

[e115]

/,        KVINTESENSSI, Y M7?= [he floks], FLAMMA-VIRGO [neitsytöljy],

FLAMMA DURISSIMA,  VIRGO,  LUCIS,  AETERNA MATER.[12]

Ensimmäinen ihmisrotu oli siis yksinkertaisesti isiensä kuvia, astraalisia kaksoismuotoja. Isät olivat edelläkävijöitä eli kehittyneimpiä olentoja edellisestä, vaikkakin alemmasta piiristä, jonka kuori on nyt meidän kuumme. Mutta jopa tämä kuori on kaikkipotentiaalinen, sillä kun kuu oli synnyttänyt maan, sen haamu magneettisen vetovoiman johdosta yritti muodostaa maan ensimmäiset asukkaat, esi-inhimilliset hirviöt (ks. edellä II säkeistö). Vakuuttuakseen tästä tutkijan on jälleen käännyttävä kaldealaisten katkelmien puoleen ja luettava, mitä Berossos sanoo. Hän sanoo saaneensa tietonsa Ealta, miehis-naiselliselta viisauden jumalalta. Samalla kun jumalat syntyivät sen androgyynisessä helmassa (Svabhavat, äitiavaruus), sen (viisauden) heijastuksista tuli maan päällä Omoroka-niminen nainen, joka on kaldealaisten Thalatth eli kreikkalaisten Thalassa, syvyys eli meri, joka esoteerisesti ja jopa eksoteerisesti on kuu. Kuu (Omoroka) nimenomaan hallitsi kuvaamattoman kauheita luomuksia, joita dhyânit tappoivat.[13]

Kehityslaki pakotti ”kuuisät” kulkemaan monadisessa tilassaan kaikkien elämänmuotojen läpi tällä meidän pallollamme, mutta kolmannen kierroksen lopussa ne olivat jo inhimillisiä jumalallisessa luonnossaan ja niitä siis kutsuttiin luomaan muotoja, joiden oli tultava vähemmän kehittyneiden monadien majoiksi, niiden joiden vuoro oli nyt ruumiillistua. Näitä ”muotoja” kutsutaan ”joogan pojiksi”, koska jooga (yhtyminen Brahmâan eksoteerisesti) on passiivisen, äärettömän jumaluuden korkein tila, koska se sisältää kaikki jumalalliset energiat ja on Brahmân sisin olemus. Brahmân sanotaan luovan kaiken joogavoimalla. Brahmâ, Vishnu ja Ðiva ovat voimakkaimmat jumalan, Brahman, neutri, energiat, sanoo [e116] purânoiden teksti. Jooga on tässä sama kuin dhyâna, joka sana taas merkitsee samaa kuin jooga tiibetiläisissä teksteissä, missä ”joogan ”poikia” kutsutaan dhyânan eli sen abstraktisen mietiskelyn pojiksi, jonka kautta dhyâni-buddhat luovat taivaalliset poikansa, dhyâni-bodhisattvat. ”Kaikilla olennoilla maailmassa on ylempänsä ylhäällä. Tämä ylempi, jonka syvin ilo on emanoitua niihin, ei voi antaa emanaatiota, ennen kuin ne ovat palvoneet”, ts. mietiskelleet ikään kuin joogan aikana.[14]

__________

19. TOINEN ROTU OLI SILMIKOIMISEN JA LAAJENEMISEN TUOTE, SUKUPUOLETON (muoto) SUVUTTOMASTA (varjosta). NÄIN SYNTYI, OI LANOO, TOINEN ROTU.

Varmimmin tulevat tieteelliset auktoriteetit kiistämään tämän ei-suvullisen, toisen Rodun, niin kutsuttujen ”hiestä syntyneiden” isät, ja ehkä vielä ehdottomammin kolmannen Rodun, ”munasta syntyneet” androgyynit. Nämä kaksi lisääntymismuotoa ovat vaikeimmat käsittää, ainakin länsimaiselle mielelle. On selvää, ettei mitään selitystä voi edes yrittää antaa niille, jotka eivät ole tutkineet okkulttista metafysiikkaa. Eurooppalaisissa kielissä ei ole sanoja tulkitsemaan asioita, joita luonto ei enää toista tällä nykyisellä kehitysasteella ja joilla ei sen vuoksi voi olla mitään merkitystä materialisteille. On kuitenkin olemassa analogioita. Ei voida kieltää, että fyysisen kehityksen alussa on luonnossa täytynyt olla prosesseja, esim. itsesynnytys, jotka ovat nyt lakanneet, mutta jotka toistuvat muissa muodoissa. Niinpä kerrotaan mikroskooppisen tutkimuksen osoittavan, ettei missään erityisessä elämää tuottavassa tavassa ole mitään pysyvyyttä. Sillä ”[se osoittaa] että sama elimistö voi kulkea monien muodonmuutosten kautta elämänkierroksensa aikana ja voi muutamien aikana olla suvullinen ja muutamien aikana taas suvuton, ts. se voi tuottaa vuorotellen jälkeläisiä kahden erisukuisen olennon yhtymisen kautta ja myös jakautumalla tai silmikoitumalla ainoastaan yhdestä olennosta, joka on sukupuoleton”.[15] ”Silmikoituminen” on juuri se sana, jota käytetään säkeistössä. Kuinka nämä chhâyât olisivat muulla tavoin voineet lisätä lajiaan, nimittäin luoda toisen Rodun, koska ne olivat eteerisiä, suvuttomia ja myös siihen asti vailla himon välinettä eli kâma-rûpaa, joka kehittyi vasta kolmannessa Rodussa? Ne kehittivät toisen Rodun tiedottomasti, niin kuin muutamat kasvit tekevät. Tai ehkä niin kuin amebat, ainoastaan eteerisemmässä, tehokkaammassa ja laajemmassa mittakaavassa. Jos soluteoria todella pitää paikkansa sekä kasvi- että eläintieteessä ja ulottuu muoto-oppiin ja elimistöjen fysiologiaan [e117] ja jos fyysinen tiede pitää mikroskooppisia soluja itsenäisinä elävinä olentoina – aivan niin kuin okkultismi pitää ”tulieloja”[16] – niin ei ole ollenkaan vaikea käsittää varhaisia lisääntymismuotoja.

Ajatelkaa siemensolun kehityksen ensimmäisiä vaiheita. Sen tuma kasvaa, muuttuu ja muodostaa kaksoiskartion  solun sisällä. Tämä kaksoiskartio lähenee solun ulkopintaa ja puolet siitä työntyy ulos nk. ”polaarisolun” muodossa. Nämä polaarisolut kuolevat nykyään, ja sikiö kehittyy tuman muun osan kasvamisen ja jakautumisen seurauksena saaden ravintonsa solun sisällyksestä. Miksi sitten jotkut olennot eivät olisi voineet elää näin ja olla tällä tavoin luotuja – aivan ihmisten ja nisäkkäiden alkukehityksessä?

Tämä voi varmaankin kelvata vertauskohdaksi antaaksemme jonkin käsityksen prosessista, jolla toinen Rotu muodostui ensimmäisestä.

Monadia verhoavan astraalimuodon ympärillä oli ja on yhä vieläkin munan muotoinen aura, joka tässä vastaa siemen- eli munasolun sisällystä. Itse astraalimuoto on tuma, joka on nyt, kuten silloinkin, elämänprinsiipin täyttämä.

Kun lisääntymisen aika koittaa, niin aliastraalinen ”sysää ulos” ympäröivästä auramunasta pienoiskuvan itsestään. Tämä siemen kasvaa ja ottaa ravintonsa aurasta, kunnes se tulee täysin kehittyneeksi, jolloin se vähitellen eroaa vanhemmastaan ja vie mukanaan oman osansa aurasta, aivan niin kuin elävät solut lisäävät lajiaan kasvamalla ja sen jälkeen jakautumalla kahtia.

Yhdenmukaisuus ”polaarisolujen” kanssa näyttää pitävän paikkansa, koska niiden kuolema vastaa nykyään sitä muutosta, joka aiheutui sukupuolten erosta, jolloin sikiön kantaminen kohdussa ts. solun sisällä vakiintui.

”Aikaisempi toinen [juuri-] rotu oli ’hiestä syntyneiden’ isiä. Myöhempi toinen [juuri-] rotu oli juuri noita ”hiestä syntyneitä”.

Tämä kommentaarin kohta osoittaa kehitystyön Rodun alusta sen loppuun asti. ”Joogan pojilla” eli alkuperäisellä astraalisella Rodulla oli seitsemän kehitysvaihetta rodullisesti eli kollektiivisesti, kuten jokaisella yksilöllisellä olennolla oli siinä ja on nykyäänkin. Ei ainoastaan Shakespeare jakanut ihmisen ikäkausia seitsensarjaan vaan luonto itse. Niinpä toisen Rodun ensimmäiset alarodut syntyivät ensin äsken kuvatun analogian lain mukaisen prosessin kautta, kun taas viimeiset alkoivat asteittain muodostua samaan tahtiin ihmisruumiin kehityksen kanssa. Lisääntymisprosessissa oli myös seitsemän vaihetta [e118] kussakin Rodussa, ja kuhunkin kuului aioneja. Kuka fysiologi tai biologi pystyy sanomaan, onko nykyinen lisääntymismuoto sille ominaisine raskauden vaiheineen vanhempi kuin puoli miljoonaa tai korkeintaan miljoona vuotta, koska heidän havaintokautensa alkoi tuskin puoli vuosisataa sitten?

Muinaiset hermafrodiittiset ihmiset ovat luonnon tosiasia, jonka vanhat kansat tunsivat hyvin, mutta Darwinille se aiheutti suurta hämmennystä. Kuitenkaan ei varmasti ole mahdotonta, vaan päinvastoin hyvin todennäköistä, että hermafroditismi vallitsi varhaisimpien rotujen kehityksessä. Vieläpä analogisin perustein on oltava niin, koska fyysisessä kehityksessä vaikuttaa yksi ainoa universaali laki olipa sitten kyseessä kasvien, eläinten ja ihmisen kokoonpano. Nuo väärät teoriat, että ihminen on syntynyt yhdestä alkulähteestä ja että hän olisi polveutunut nisäkkäistä eivätkä nisäkkäät ihmisestä, ovat kohtalokkaita koko sille kehitysteorialle, jota nykyajan tieteessä opetetaan Darwinin linjoilla, ja ne tullaan hylkäämään niihin liittyvien ylipääsemättömien vaikeuksien takia. Okkulttinen traditio ainoastaan – jos muinaisilta kansoilta kielletään tieto ja tieteellisyys – voi sovittaa nuo ristiriitaisuudet ja täyttää aukon. Eräs Talmudin aksiomi sanoo: ”Jos tahdot oppia tuntemaan näkymättömän, avaa silmäsi aivan auki näkyvään.”

Darwinin teoksessa Ihmisen polveutuminen[17] on seuraava kohta, joka osoittaa, kuinka lähelle ikivanhan opetuksen hyväksymistä sen tekijä tuli.

On ollut kauan tunnettua, että selkärankaisten luokassa toisella sukupuolella on suvunjatkamisjärjestelmässään surkastumia erinäisistä lisäosista, jotka oikeastaan kuuluvat vastakkaiselle sukupuolelle…joku koko selkärankaisten luokan kaukainen esi-isä näyttää olleen hermafrodiittinen tai androgyyninen.[18] Mutta tässä kohtaamme merkillisen vaikeuden. Selkärankaisten luokassa koirailla on aiheita emästä siihen kuuluvine tiehyineen prostaattisessa rauhasessaan. Niillä on myös nisien aiheita ja muutamilla urospuolisilla pussieläimillä on jälkiä sikiöpussista. Muita samansuuntaisia tosiasioita voitaisiin lisätä. Onko meidän siis otaksuttava, että jokin erittäin vanha nisäkäslaji pysyi androgyynisenä sen jälkeen, kun se oli saanut nisäkkäille ominaiset tunnusmerkit ja oli siis eronnut alemmista selkärankaisista? Tämä näyttää hyvin epätodennäköiseltä,[19] sillä meidän on mentävä kaloihin asti, kaikista luokista alimpaan, löytääksemme vielä nykyään olemassa olevia androgyynisiä muotoja.

Darwin on nähtävästi varsin haluton omaksumaan sitä hypoteesia, johon tosiseikat niin voimakkaasti viittaavat, nim. että alkuaikoina on ollut androgyyninen [e119] kanta, josta nisäkkäät ovat lähteneet. Hänen selityksensä kuuluu: ”[se tosiasia] että erilaisia lisäelimiä, toiselle sukupuolelle ominaisia, löytyy surkastuneessa tilassa vastakkaiselta sukupuolelta, voidaan selittää siten, että toinen sukupuoli on vähitellen hankkinut nuo elimet ja ne ovat sitten siirtyneet enemmän tai vähemmän epätäydellisinä toiselle sukupuolelle.”[20] Hän mainitsee esimerkkejä siitä, että ”kannuksia, sulkia ja loistavia värejä, joita koiraslinnut ovat hankkineet taistelua ja koristautumista varten”, periytyy vain osittain naaraspuolisille jälkeläisille. Kuitenkin käsiteltävänä olevaan ongelmaan tarvitaan ilmeisesti tyydyttävämpi selitys, sillä nämä tosiasiat ovat niin paljon huomattavampia ja tärkeämpiä kuin ne pelkästään pintapuoliset yksityiskohdat, joihin Darwin niitä vertaa. Miksi ei avoimesti tunnusteta sitä perustetta, jonka muinainen eläimistö tarjoaa hermafroditismin puolesta? Okkultismi antaa ratkaisun, joka vastaa tosiasioita mitä täydellisimmällä ja yksinkertaisimmalla tavalla. Nämä entisen androgyynisen lajin jäänteet on asetettava samaan luokkaan kuin käpyrauhanen ja muut yhtä salaperäiset elimet, jotka ovat meille äänettömänä todisteena elintoiminnoista, jotka ovat kauan sitten heikentyneet eläin- ja ihmiskunnan kehityksen kuluessa, mutta joilla oli aikanaan merkittävä tehtävä muinaisen elämän yleistaloudessa.

Okkulttista oppia voidaan kuitenkin menestyksellisesti verrata ensimmäisen ihmisen alkuperästä teorioita rakennelleiden vapaamielisimpien tiedemiesten oppeihin.

Kauan ennen Darwinia Naudin, joka antoi blasteemin nimen sille, mitä darwinismi kutsuu protoplasmaksi, esitti puoleksi okkulttisen ja puoleksi tieteellis-materialistisen teorian. Hänen mukaansa Aadam, sukupuoleton, oli äkkiä putkahtanut esiin savesta, niin kuin raamatussa sanotaan, eli tieteen blasteemista. Kuten Naudin selittää: ”Tästä ihmiskunnan toukkamaisesta muodosta sai kehitysvoima aikaan kaikki lajien muodot. Tämän suuren ilmiön päätökseen saattamiseksi Aadamin oli kuljettava läpi liikkumattomuus- ja tajuttomuusvaiheen, joka oli hyvin samankaltainen kuin kotelokausi muodonmuutoksen kokevilla eläimillä.”[21] Tuon etevän kasvitieteilijän mielestä Aadam ei kuitenkaan ollut yksi ihminen vaan itse ihmissuku, ”joka pysyi kätkettynä ajalliseen elimistöön…. erilainen kuin kaikki muut ja kykenemätön yhtymään kehenkään niistä”. Hän osoittaa, että sukupuolten erilaistuminen tapahtui ”kehitysprosessin kautta, joka oli samanlainen kuin meduusoilla ja meritupeilla”. Ihmiskunta näin muodostettuna fysiologisesti ”säilytti tarpeeksi kehitysvoimaa, mikä sai nopeasti aikaan erilaiset suuret ihmisrodut”.

De Quatrefages arvostelee tätä näkökantaa kirjassaan The Human Species. Se on epätieteellinen, hän sanoo, eli oikeastaan Naudinin ajatukset ”eivät muodosta tieteellistä teoriaa”, koska hänen teoriassaan alkuperäinen blasteemi on yhteydessä [e120] ensimmäiseen syyhyn, jonka uskotaan tallettaneen blasteemiin kaikkien menneiden, nykyisten ja tulevien olentojen mahdollisuudet ja siten todellakin luoneen nuo olennot yhtä aikaa. Sitä paitsi Naudin ei edes ota huomioon toisasteisia syitä tai niiden vaikutusta tähän orgaanisen maailman kehitykseen. Koska tiede käsittelee ainoastaan toisasteisia syitä, sillä ei ole ”mitään sanottavaa Naudinin teorian suhteen”.[22]

Eikä sillä ole yhtään enempää sanottavaa okkulttisten opetusten suhteen, jotka jossain määrin lähenevät Naudinin ajatuksia. Sillä jos näemme hänen ”alkuperäisessä blasteemissaan” dhyâni-chohanisen ydinolemuksen, pitrien chhâyân eli kaksoismuodon, joka itsessään sisältää kaikkien muotojen mahdollisuuden, olemme aivan samaa mieltä. Mutta oppiemme välillä on kaksi olennaista ja tärkeää eroa. Naudin sanoo, että kehitys on edennyt äkkinäisin hyppäyksin eikä ole jatkunut hitaasti miljoonien vuosien läpi, ja hänen alkuperäisellä blasteemillaan on ainoastaan sokeita vaistoja – se on jonkinlainen tiedoton ensimmäinen syy ilmenneessä Kosmoksessa – mikä on mielettömyys. Sitä vastoin meidän dhyâni-chohaninen ydinolemuksemme – fyysisen ihmisen luovan alkusyyn syy-yhteys – on elävä, toimiva ja potentiaalinen aine sisältäen itsessään tuon korkeammanlaisen eläimellisen tietoisuuden, jollainen on muurahaisella ja majavalla, ja saaden aikaan pitkän sarjan fysiologisia erilaistumia. Näitä seikkoja lukuun ottamatta Naudinin ”ikivanha ja yleinen luomisprosessi”, joka lähtee alkuelimistöistä, on yhtä okkulttinen kuin mikä tahansa Paracelsuksen tai Khunrathin teoria saattoi olla.

Sitä paitsi kabbalistiset teokset ovat täynnä todisteita tästä. Esim. Zoharissa sanotaan, että jokaisella näkyvän maailman tyypillä on prototyyppinsä näkymättömässä universumissa. ”Kaikki se, mikä on alemmassa (meidän) maailmassa, on löydettävissä myös ylemmästä. Alempi ja ylempi vaikuttavat ja ottavat vaikutuksia toinen toiseltaan.[23]

20. HEIDÄN ISÄNSÄ OLIVAT ITSESYNTYISIÄ. ITSESYNTYISET OLIVAT CHHÂYOJA HERROJEN, ISIEN, HÄMÄRÄN POIKIEN LOISTAVISTA RUUMIISTA.

”Varjoja” eli chhâyoja kutsutaan ”itsesyntyisten” pojiksi, sillä itsesyntyinen tarkoittaa kaikkia jumalia ja olentoja, jotka ovat syntyneet tahdosta, joko jumalolennon tai adeptin. Paracelsuksen homunculukselle voitaisiin ehkä myös antaa tämä nimi, vaikka hänen prosessinsa tapahtuu paljon aineellisemmalla tasolla. Nimitys ”hämärän pojat” osoittaa, että oppimme ”itsesyntyiset” kantaisät ovat samoja kuin [121] brahmalaisen järjestelmän pitrit, koska tuo nimitys viittaa brahmalaiseen syntymistapaan. Purânoissa sanotaan nimittäin noiden pitrien lähteneen Brahmân ”hämäräruumiista”.

21. KUN ROTU VANHENI, VANHAT VEDET SEKAANTUIVAT RAIKKAAMPIIN (a).  KUN SEN PISARAT TULIVAT SAMEIKSI, NE KATOSIVAT UUTEEN VIRTAAN, KUUMAAN ELÄMÄNVIRTAAN.  ENSIMMÄISEN ULOMMASTA TULI TOISEN SISEMPI (b). VANHA SIIPI TULI UUDEKSI VARJOKSI JA SIIVEN VARJOKSI (c).

(a) Vanha (alkuperäinen) Rotu sulautui toiseen Rotuun ja tuli yhdeksi sen kanssa.

(b) Tämä on ihmiskunnan muuttumisen ja kehittymisen mystinen prosessi. Ensimmäisten muotojen – varjomaisten, eteeristen ja negatiivisten – ainekset vedettiin eli sulautettiin toisen Rodun muotoihin ja niin ne täydensivät ne. Kommentaari selittää tämän sanomalla, että koska ensimmäinen Rotu oli yksinkertaisesti muodostunut luovien kantaisien astraalivarjoista, ollen niin muodoin ilman omia astraalisia ja fyysisiä ruumiita – Rotu ei koskaan kuollut. Sen ”ihmiset” haihtuivat vähitellen pois, sulautuivat omien ”hiestä syntyneiden” jälkeläistensä ruumiisiin, jotka olivat kiinteämpiä kuin heidän omansa. Vanha muoto hävisi ja sulautui, katosi uuteen muotoon, joka oli inhimillisempi ja fyysisempi. Mitään kuolemaa ei ollut tuona aikana, joka oli onnellisempi kuin kulta-aika, mutta ensimmäisten eli vanhempien aines käytettiin uuden olennon muodostamiseen jälkeläisten ruumiin ja jopa sisäisten eli alempien prinsiippien eli ruumiiden aikaansaamiseksi.

(c) Kun varjo vetäytyy pois, ts. kun astraaliruumis tulee verhotuksi kiinteämpään lihaan, ihminen kehittää fyysisen ruumiin. ”Siipi” eli eteerinen muoto, joka aikaansai oman varjonsa ja kuvansa, tuli astraaliruumiin varjoksi ja omaksi jälkeläisekseen. Tuo sanamuoto on outo ja omaperäinen.

Koska myöhemmin ei ehkä ole tilaisuutta palata tähän mysteeriin, niin on hyvä tässä viitata tuota erikoista kehitysvaihetta koskevan kreikkalaisen tarun kaksinaiseen merkitykseen. Se tavataan Ledan ja hänen kahden poikansa, Kastorin ja Polydeukeen, allegoriassa, josta on olemassa useita muunnelmia, kullakin erikoinen merkityksensä. Odysseian XI kirjassa Ledaa sanotaan Tyndareoksen puolisoksi, joka synnytti miehelleen ”kaksi urheasydämistä poikaa” – Kastorin [e122] ja Polydeukeen. Zeus [Jupiter] antaa heille ihmeellisen lahjan ja etuoikeuden. He ovat puoleksi kuolemattomia; he elävät ja kuolevat vuorotellen joka toinen päivä (©J,DZ:,D@4).[24] Tyndareoksen poikina nuo kaksoispojat ovat astronominen symboli ja merkitsevät päivää ja yötä. Niiden puolisot, Foibe ja Hilaeira, Apollon eli auringon tyttäret, personoivat aamunkoittoa ja iltahämyä.[25] Lisäksi kokonaan teogoninen on allegoria, jossa Zeusta pidetään isänä noille kahdelle sankarille, jotka ovat lähteneet Ledan synnyttämästä munasta. Se koskee sitä kosmisten allegorioiden ryhmää, jossa maailma kuvataan munasta syntyneeksi. Sillä siinä Leda saa valkoisen joutsenen muodon yhdistyessään jumalalliseen joutseneen.[26] Leda on siis myyttinen lintu, joka esiintyy arjalaisen rodun eri kansojen traditioissa useissa lintumuodoissa, jotka kaikki munivat kultaisia munia.[27] Kalevalassa (Suomen kansalliseepoksessa) eetterin ihana tytär, ”Veen emonen” luo maailman yhdessä ”sotkan” (eräs muunnos joutsenesta tai hanhesta, Kalahamsasta) kanssa, joka munii kuusi kultaista munaa ja seitsemännen ”rautamunan” veen emosen polvelle. Mutta se Ledan allegorian muunnelma, joka viittaa suoraan mystiseen ihmiseen, on vain Pindaroksella,[28] ja ainoastaan vähäisempi viittaus siihen on Homeroksen hymneissä.[29] Kastor ja Polydeukes eivät siinä ole enää Apollodoroksen dioskuureja[30], vaan tulevat kaksinaisen ihmisen, kuolevaisen ja kuolemattoman, hyvin merkittäväksi symboliksi. Eikä siinä kaikki, vaan kuten nyt nähdään, ne kuvaavat myös kolmatta Rotua ja sen muodostumista eläin-ihmisestä jumala-ihmiseksi, jolla on vain eläimellinen ruumis.

Pindaros kertoo, miten Leda yhtyi samana yönä puolisoonsa ja myös jumalien isään – Zeukseen. Kastor on siten kuolevaisen poika, Polydeukes kuolemattoman. Siitä muodostetussa allegoriassa sanotaan, että Polydeukes kostokahakassa Afaretidesta vastaan[31] tappaa Lynkeuksen – ”sen jolla kuolevaisten joukossa on kaikkein läpitunkevin katse” – mutta Kastoria haavoittaa Idas, ”näkevä ja tietävä”. Zeus lopettaa taistelun sinkauttamalla salamansa ja tappaa viimeiset kaksi taistelijaa. Polydeukes löytää veljensä kuolleena.[32] [e123] Epätoivoissaan hän pyytää Zeusta tappamaan hänetkin. ”Sinä et voi kuolla kokonaan”, jumalten valtias vastaa, ”sinä olet jumalallista rotua.” Mutta hän antaa hänen valita: Polydeukes tulee joko pysymään kuolemattomana eläen ikuisesti Olympoksessa, tai jos hän haluaa jakaa veljensä kohtalon kaikessa, hänen on vietettävä puolet olemassaolostaan maan alla ja toinen puoli kultaisissa taivaallisissa asunnoissa. Polydeukes valitsee tuon puolikuolemattomuuden, joka on myös Kastorilla.[33] Ja niin kaksoisveljet elävät vuorottain, toinen päivällä ja toinen yöllä.[34]

Onko tämä ainoastaan runollinen taru? Onko se vain allegoria, yksi noista ”aurinkomyytin” tulkinnoista, joita ylemmäksi ei kukaan nykyaikainen orientalisti ilmeisesti kykene kohoamaan? Se on todella paljon enemmän. Tässä meillä on viittaus ”munasta syntyneeseen”, kolmanteen Rotuun. Sen ensimmäinen puoli on kuolevainen ts. tajuton persoonallisuudessaan eikä siinä ole mitään mikä jää jäljelle.[35] Toisesta puolesta tulee kuolematon yksilöllisyydessään, koska elävöittävät jumalat kutsuvat sen elämään sen viidennen prinsiipin takia ja yhdistävät siten monadin maahan. Tämä on Polydeukes, jota vastoin Kastor edustaa persoonallista, kuolevaa ihmistä, eläintä, joka ei ole edes korkeampaa lajia irrotettuna jumalallisesta yksilöllisyydestään. ”Kaksoset” todellakin, mutta kuolema erottaa ne ainiaaksi, ellei Polydeukes kaksoisuuden äänen liikuttamana anna vähemmän suositulle, kuolevaiselle veljelleen osaa omasta jumalallisesta luonnostaan ja tee häntä siten omasta kuolemattomuudestaan osalliseksi.

Tällainen on tuon allegorian metafyysisen puolen okkulttinen merkitys. Sen laajalle levinnyt nykyaikainen tulkinta – sitä oli Plutarkhoksen mukaan[36] juhlittu antiikin aikoina veljesrakkauden vertauskuvana – jonka mukaan se oli luonnosta lainattu auringon ja kuun kuva, on heikko ja riittämätön selittämään sen salaista merkitystä. Paitsi sitä seikkaa, että kuu kreikkalaisessa eksoteerisessa mytologiassa oli feminiininen ja sitä tuskin saatettiin pitää sen vuoksi Kastorina – ja samalla Artemiksena – niin muinaiset symbolien tutkijat, jotka pitivät aurinkoa, kaikkien taivaankappaleiden kuningasta, korkeimman jumaluuden näkyvänä kuvana, eivät olisi personoineet sitä Polydeukesina, pelkkänä puolijumalana.[37]

[124] Jos siirrymme kreikkalaisesta mytologiasta Mooseksen allegorioihin ja vertauskuvastoon, löydämme vielä huomiota herättävämmän vahvistuksen samalle opille toisessa muodossa. Vaikkemme voikaan löytää Genesiksestä ”munasta syntyneitä”, tulemme aivan varmasti löytämään sen neljästä ensimmäisestä luvusta salaisen opin androgyyniset olennot ja ensimmäiset kolme Rotua kätkettyinä mitä nerokkaimpaan symboliikkaan.

JUMALALLINEN HERMAFRODIITTI

Läpitunkematon salaisuuden verho levittyi okkulttisten ja uskonnollisten mysteerien ylle sen jälkeen, kun atlantislaisen rodun viimeiset jäännökset olivat uponneet noin 12 000 vuotta sitten, etteivät nuo mysteerit joutuisi arvottomien käsiin ja tulisi siten häväistyiksi. Näistä tieteistä monet ovat nykyisin tulleet eksoteerisiksi – kuten esim. astronomia puhtaasti matemaattiselta ja fysikaaliselta puoleltaan. Mutta niiden dogmit ja opinkappaleet, jotka on kaikki esitetty vertauskuvin ja jätetty ainoastaan vertausten ja allegorioiden suojaan, on unohdettu ja tästä syystä niiden merkitys on turmeltunut. Kuitenkin hermafrodiitteja tavataan lähes joka kansan pyhissä kirjoituksissa ja traditioissa. Miksi siitä vallitsisi sellainen yksimielisyys, jos väite olisi pelkkää mielikuvitusta?

Tämä salaperäisyys sai viidennen Rodun perustamaan tai oikeammin järjestämään uudelleen uskonnolliset mysteerit, joissa ikivanhoja allegoriaan ja symboliikkaan verhottuja totuuksia voitaisiin opettaa tuleville sukupolville. Katsokaa Egyptin sfinksiä, tuota aikakausien arvoitusta, joka on häviämätön todiste siitä, että inhimilliset rodut ovat kehittyneet jumalallisesta ja varsinkin androgyynisestä rodusta! Siinä kuvastuu jumalallinen viisaus, joka on ruumiillistunut maan päälle ja pakotettu maistamaan persoonallisen kokemuksen katkeria hedelmiä, tuskaa ja kärsimystä ja joka maan päällä kehittyy ainoastaan hyvän ja pahan tiedon puun varjossa – salaisuus, jonka ensiksi tunsivat vain elohimit, itsevihityt, ”korkeammat jumalat”.[38]

Henokin kirjassa kerrotaan, miten Aadam,[39] ensimmäinen jumalallinen androgyyni, [e125] erottautui mieheksi ja naiseksi ja tuli JaH-Hevaksi yhdessä muodossa eli Rodussa ja Kainiksi ja Abeliksi[40] (miehiseksi ja naiselliseksi) toisessa muodossaan eli Rodussaan. Hän on kaksisukuinen Jehova,[41] kaiku arjalaisesta prototyypistä, Brahmâ-Vâchista. Tämän jälkeen tulevat ihmiskunnan kolmas ja neljäs kantarotu[42] – toisin sanoen, miesten ja naisten eli vastakkaista sukupuolta olevien yksilöiden Rodut, jotka eivät enää ole suvuttomia puolihenkiä ja androgyynejä, niin kuin olivat kaksi aikaisempaa Rotua. Tähän tosiasiaan viitataan jokaisessa antropogoniassa. Se esiintyy taruissa ja allegorioissa, myyteissä ja paljastetuissa pyhissä kirjoituksissa, legendoissa ja traditioissa. Sillä kaikista suurista mysteereistä, jotka ovat kulkeneet vihittyjen keskuudessa perintönä hämärästä muinaisuudesta asti, tämä on yksi suurimmista. Se selittää kaksisukuisuuden, joka on jokaisessa luovassa jumalolennossa, Brahmâ-Virâj-Vâchissa, kuten Aadam-Jehova-Evassa ja myös Kain-Jehova-Abelissa. Sillä Luettelo Aadamin jälkeläisistä ei edes mainitse Kainia ja Abelia vaan sanoo ainoastaan: ”Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi...ja antoi heille nimeksi Aadam.” Sitten seuraava jae jatkuu: ”Ja hänelle [Aadamille] syntyi poika, joka oli hänen näköisensä, hänen kaltaisensa, ja hän antoi pojalle nimen Set.”[43] Tämän jälkeen hän synnyttää muita poikia ja tyttäriä, mikä vahvistaa, että Kain ja Abel ovat hänen omia allegorisia muunnoksiaan. Aadam vastaa ensimmäistä inhimillistä Rotua, varsinkin kosmosideerisessä merkityksessä. Ei kuitenkaan teoantropologisessa merkityksessä. Jehovan yhdistettyä nimeä Jah-Havah, joka merkitsee miehistä elämää ja naisellista elämää – ensin androgyynistä, sitten sukupuoliin jakautunutta – käytetään tässä merkityksessä Genesiksessä viidennestä luvusta eteenpäin.

Niin kuin The Source of Measures -kirjan tekijä sanoo: ”...kaksi sanaa, joista Jehovah on muodostunut, ilmaisevat alkuperäisen aatteen mies-naisesta syntymän aiheuttajana”. Sillä heprealainen kirjain jod oli miehen elin ja Hovah oli Eeva”, kaiken elävän äiti eli synnyttäjätär, maa ja luonto. Tekijä uskoo sen vuoksi, että ”nähdään, että tuo täydellinen yksi [täydellinen naisellinen ympyrä eli yoni, 20612 numeroin], joka on mittojen alkuunpanija, ottaa myös syntymän ja alkuperän muodon hermafrodiittisena yhtenä. Tästä johtuu fallinen muoto ja käyttö”.

Aivan niin, mutta ”fallinen muoto ja käyttö” tulivat vasta pitkiä aikakausia myöhemmin. Enos, Setin poika, merkitsi ensin ja alun perin ensimmäistä Rotua, joka syntyi nykyisellä tavalla miehestä ja naisesta – sillä Set ei ole mikään ihminen vaan rotu. Ennen häntä ihmiskunta oli hermafrodiittinen. [e126] Samalla kun Set on ensimmäinen tulos (fysiologisesti) lankeemuksen jälkeen, hän on myös ensimmäinen ihminen. Sen vuoksi hänen poikaansa Enosta sanotaan ”ihmisen pojaksi”. (Ks. edempänä.) Set edustaa myöhempää kolmatta Rotua.

Salatakseen todellisen mysteerinimen Ain SOf – rajaton ja loppumaton ei-olio – kabbalistit ovat ottaneet käyttöön yhdistetyn ominaisuus-nimityksen persoonalliselle luovalle Elohimille, jonka nimi oli Yah ja Jah, kirjainten i tai j tai y ollessa vaihdettavissa,[44] eli Jah-Havah, ts. miehinen ja naisellinen;[45] hermafrodiitti Jah-Eva eli ihmiskunnan ensimmäinen muoto, maan alkuperäinen Aadam, ei edes adam kadmon, jonka ”järkisyntyinen poika” on maallinen Jah-Havah mystisesti. Tämän tietäessään ovelat rabbi-kabbalistit ovat tehneet nimestä niin salaisen, että he eivät voineet ilmoittaa sitä myöhemmin paljastamatta koko järjestelmää, ja sen vuoksi heidän oli pakko tehdä se pyhäksi.

Kuinka läheinen on Brahmâ-Prajâpatin ja Jehova-Sefirotin, Brahmâ-Virâjin ja Jehovah-Aadamin yhtäläisyys, sen voivat ainoastaan raamattu ja purânat toisiinsa verrattuina osoittaa. Jos niitä analysoidaan ja luetaan samassa valossa, ne tarjoavat vakuuttavan todisteen siitä, että ne ovat saman alkulähteen kaksi jäljennöstä, jotka on tehty kahtena hyvin kaukaisena aikakautena. Verratkaa vielä tämän aiheen yhteydessä Genesiksen 4:1 ja 26 jakeita ja Manun lakeja, I, 32. Niissä kummassakin on sama merkitys. Manun laeissa Brahmâ, joka on sekä ihminen että jumala ja jakaa ruumiinsa miehiseksi ja naiselliseksi, edustaa esoteerisessa merkityksessään, kuten Jehovah eli Aadam raamatussa, luovan ja synnyttävän voiman symbolista personoitumaa, sekä jumalallista että inhimillistä. Zohar tarjoaa vielä vakuuttavamman todisteen samuudesta, kun taas jotkut rabbit toistavat sana sanalta eräitä alkuperäisiä purânan ilmaisuja. Esim. maailman ”luomista” pidetään yleensä brahmalaisissa kirjoissa Lîlâna, huvina eli leikkinä, korkeimman luojan nautintona:

Vishnu ollen siis erotettu ja erottamaton periaine, henki ja aika, huvittelee kuin leikkivä poika, kuten huomaatte kuuntelemalla hänen kujeitaan.[46]

Verratkaa tätä nyt siihen mitä sanotaan Novelet Hokhmah -kirjassa:

Kabbalistit sanovat, että maailmojen astuminen olemassaoloon tapahtui riemulla, sillä Ain Sof [?!] iloitsi itsessään ja leimusi ja sädehti itsestään itselleen... mitä kaikkea kutsutaan riemuksi.[47]

Siten se ei ole ”omituinen kabbalistinen idea”, kuten tuo tekijä huomauttaa, vaan puhtaasti purânalainen, arjalainen aate. Mutta miksi Ain Sofista tehdään luoja?

”Jumalallinen hermafrodiitti” on siis Brahmâ-Vâch-Virâj. Seemiläisillä eli oikeammin juutalaisilla se on Jehovah-Kain-Abel. Mutta ”pakanat” olivat ja ovat suorempia ja vilpittömämpiä kuin olivat [e127] myöhemmät israelilaiset ja rabbit, jotka kieltämättä tunsivat eksoteerisen jumalolentonsa todellisen merkityksen. Juutalaiset pitävät heille annettua nimeä – Jahudi – loukkauksena. Kuitenkin heillä on, tai olisi, jos vain he haluaisivat, yhtä kieltämätön oikeus kutsua itseään vanhoiksi jahudeiksi, ”jah-havalaisiksi”, kuin brahmalaisilla on oikeus kutsua itseään brahmalaisiksi kansallisjumalansa mukaan. Sillä Jah-Havah on yleisnimi sille luovien planeettaenkelien ryhmälle eli hierarkialle, jonka tähden alaisena heidän kansansa on kehittynyt. Hän on yksi Saturnuksen hallitsijaryhmän planeettaelohimeistä. Genesiksen 4. luvun 26. jae oikein luettuna antaa pelkästään heille tuon oikeuden, sillä se kutsuu uutta Setistä ja Enoksesta lähtenyttä ihmisrotua nimellä Jehovah, mikä poikkeaa täysin raamattuun omaksutusta käännöksestä, jonka pitäisi kuulua: ”Hänelle syntyi myös poika, Enos. Silloin ihmiset alkoivat kutsua itseään Jahiksi eli Jah-Havahiksi”, nim. miehiksi ja naisiksi, ”luomakunnan herroiksi”. On vain luettava edellä mainittu säe alkuperäisestä heprealaisesta tekstistä ja kabbalan valossa, niin huomataan, että nykyisen tekstin sijasta oikean käännöksen tulisi kuulua: ”Silloin ihmiset alkoivat kutsua itseään Jehovaksi”, mikä on oikea käännös, eikä: ”Silloin alettiin nimeltä kutsuen rukoilla avuksi Herraa”. Sillä viimeksi mainittu on väärä käännös, joko tahallinen tai tahaton. Edelleen tuon tunnetun kohdan: ”Minä olen saanut ihmisen Herralta”, pitäisi olla: ”Minä olen saanut ihmisen, niin Jehovan”.[48] Luther käänsi kohdan yhdellä tavalla, roomalaiskatolilaiset aivan toisella tavalla. Piispa Wordsworth selittää sen: ”Kainin – minä olen saanut; Kainin, sanasta Kânithi, minä olen saanut.” Luther: ”Minä olen saanut ihmisen – niin Herran” [Jehovah], ja The Source of Measures -kirjan tekijä: ”Minä olen mitannut ihmisen, niin Jehovan.” Viimeksi mainittu on oikea käännös, sillä a) eräs kuuluisa rabbi ja kabbalisti selitti lauseen tämän tekijälle juuri tällä tavalla, ja b) tämä käännös on sama kuin Idän salaisen opin selitys Brahmân suhteen.

Hunnuttomassa Isiksessä[49] tekijä selitti, että ”Kain... on ’Herran’ poika, ei Aadamin poika” (1. Moos. 4:1). ”Herra” on adam kadmon, Jod-Hevan, ”Aadam-Eevan”, ”isä” eli Jehovah, syntisen ajatuksen poika, eikä lihasta ja verestä tullut jälkeläinen. Set on toisaalta maapallon Rotujen johtaja ja kantaisä, sillä hän on Aadamin poika eksoteerisesti, mutta esoteerisesti hän on Kainin ja Abelin jälkeläinen, koska Abel eli Hebel on naispuolinen, miehisen Kainin vastine ja naisellinen puoli, ja Aadam on miehen ja naisen yhteisnimi: ”mieheksi ja naiseksi (zakhar va neqebah) loi hän heidät... ja antoi heille nimen Aadam.”[50] Genesiksen luvut 1-5 on tarkoituksellisesti sekoitettu kabbalistisista syistä. Kun [e128] kohdassa 1. Moos. 1:26 on IHMINEN ja kohdassa 4:26 Enos, ihmisen poika, kun Aadam on ensimmäinen androgyyni ja kun adam kadmon, suvuton (ensimmäinen) logos, Aadam ja Eeva ovat jakautuneet erilleen, niin lopuksi tulevat Jehovah-Eva ja Kain-Jehovah. Nämä edustavat eri kantarotuja ja niiden välillä on kulunut miljoonia vuosia.

Sen vuoksi arjalaiset ja seemiläiset jumala-ihmiskuvaukset ovat saman rungon kaksi lehteä. Niiden vastaavat personoinnit ja symboliset henkilöt vastaavat toisiaan seuraavalla tavalla:

I Tuntematon, johon viitataan eri tavoilla Rigvedan säkeessä, kuten ”Ei-mitään oli”, jota kutsuttiin myöhemmin Parabrahmaniksi; 0*! (Ain, ei mitään eli kabbalistien Ain Sof) ja vielä (Jumalan) ”henki”, joka liikkuu vetten päällä Genesiksen mukaan. Kaikki nämä ovat aivan samoja. Lisäksi Genesiksen 1. luvun 2. jae on salaisten kabbalististen tekstien ensimmäisenä jakeena, mistä seuraa, että elohimit ”loivat taivaan ja maan”. Tämä jakeiden järjestyksen harkittu muutos oli välttämätön yksijumalaisuudelle ja kabbalistisiin tarkoituksiin. Jeremiaan kirous niitä elohimejä (jumalia) vastaan, jotka eivät luoneet taivaita eivätkä maata, 10:11, osoittaa, että oli muita elohimejä, jotka loivat.

II ”Taivaallinen” Manu-Svâyambhuva, joka lähti Svayambhû-nârâyanasta, ”itseolevasta”, ja kabbalistien adam kadmon sekä Genesiksen 1. luvun androgyyni IHMINEN ovat myös samaa merkitseviä.

III Manu-Svâyambhuva on Brahmâ eli logos. Hän on adam kadmon, joka Genesiksessä, 4:5, jakautuu kahteen puoliskoon, miehiseen ja naiselliseen, jolloin hänestä tulee Jah-Havah eli Jehovah-Eva, niin kuin Manu Svâyambhuva eli Brahmâ jakautuu ja tulee Brahmâ-Virâjiksi ja Vâch-Virâjiksi, miehiseksi ja naiselliseksi. Kaikki muut tekstit ja versiot ovat salaverhoja.

IV Vâch on Brahmân tytär ja hänen nimensä on Shata-Rûpa, ”satamuotoinen”, ja Sâvitrî, ”synnyttäjätär”, jumalien ja kaiken elollisen äiti. Hän on sama kuin Eeva, [kaikkien herrojen eli jumalien eli] ”kaiken elollisen äiti”. Tämän lisäksi on monia muita okkulttisia merkityksiä.

Se, mitä kirjoitettiin tästä aiheesta Hunnuttomassa Isiksessä, vaikka se on hajallaan ja tuohon aikaan hyvin varovasti ilmaistu, on silti oikein.

Selitettäessä esoteerisesti Hesekielin pyörää sanotaan Jod-Havasta eli Jehovasta:

Kun kolme kirjainta otetaan tetragrammatonin alusta, ne ilmaisevat jumalallista luomista henkisesti, ts. ilman minkäänlaista lihallista syntiä. Sanan toisesta päästä otettuina ne ilmaisevat viimeksi mainittua ja ovat feminiinisiä. Nimi Eeva (HVH) koostuu kolmesta kirjaimesta, alkuaikaisen eli taivaallisen [e129] Aadamin nimi kirjoitetaan vain yhdellä kirjaimella [jod eli (nykyenglannissa) yod]. Sen vuoksi sitä ei tule lukea Jehovah vaan Ieva eli Eeva. Ensimmäisen luvun Aadam on henkinen ja siksi myös puhdas ja androgyyninen, adam kadmon. Kun nainen kehkeytyy Aadamin vasemmanpuoleisesta kylkiluusta (tomusta), puhdas Neitsyt astuu erilleen, ja ”synnytykseen” eli alaspäiseen kierrokseen langenneena siitä tulee Skorpioni, synnin ja aineen vertauskuva. Koska nouseva kierros viittaa puhtaasti henkisiin rotuihin eli kymmeneen ennen vedenpaisumusta eläneeseen patriarkkaan, prajâpateja ja sefirotheja johtaa itse luova jumaluus, joka on adam kadmon eli Jod-Havah. [Henkisesti katsottuna] alempi kierros [Jehovah] kuuluu maallisille roduille, joita johtaa Henok eli Vaaka, seitsemäs merkki, josta sanotaan, koska hän on puoleksi jumalallinen ja puoleksi maallinen, että Jumala otti hänet elävänä. Henok, Hermes ja Vaaka ovat yhtä.[51]

Tämä on ainoastaan yksi useista merkityksistä. Ei tarvitse muistuttaa tutkijoille, että skorpioni on synnytyselimiä vastaava astrologinen merkki. Niin kuin intialaisten rishien, patriarkkojenkin lukumäärät ovat kaikki muutettavissa samoin kuin vaihdettavissa. Sen mukaan, mihin ne kulloinkin liittyvät, niitä on kymmenen, kaksitoista, seitsemän tai viisi ja jopa neljätoista, ja niillä on sama esoteerinen merkitys kuin Manuilla tai risheillä.

Sitä paitsi Jehova-nimen sananselityksiä on paljon, kuten voidaan osoittaa, mutta ainoastaan kabbalasta löydettävät ovat oikeita. %&%* (Ieve) on vanhan testamentin sana ja se lausuttiin Ja-va. Inman olettaa sen olevan lyhennys kahdesta sanasta %* &%*, Yaho-Iah, Jaho-Jah eli Jaho on Jah. Pistein varustettuna se on %|%*, joka on kuitenkin rabbien mielivaltainen sananjohto, jotta se yhdistäisi sen nimeen Adoni eli *1$!, jossa on samat pisteet. On omituista ja lähes käsittämätöntä, että juutalaiset muinoin lukivat nimen %&%* Adonina, kun heillä oli niin monia nimiä, joissa Jeho ja Jah ja Iah olivat yhdysosana. Mutta niin tehtiin, ja Philon Byblos, joka on antanut meille niin kutsutun Sankhuniatonin katkelman, kirjoitti tuon nimen kreikkalaisilla kirjaimilla ’3+mS , Iavo eli Ievo. Theodoretus sanoo, että samarialaiset äänsivät sen Yahve [Iabe] ja juutalaiset YahoVa [AVa].[52] Prof. Gibbs [53] ehdottaa kuitenkin sen merkitsemistä näin: %&%* (Je-hou-vih). Hän katkaisee Gordionin solmun osuen sen todelliseen okkulttiseen merkitykseen. Sillä tässä viimeisessä muodossa se merkitsee heprean kielen verbinä ”tahtoo olla”.[54] Se on myös johdettu kaldean kielen[55] verbistä !&% eli %&%, eue (eve) eli eua (Eva), ”olla”. Ja näin se olikin, koska vasta Enoshista, ”ihmisen pojasta”, alkoi todellinen ihmisrotu ”olla” miehinä ja naisina. Tämä sananjohto saa lisävahvistusta, koska Parkhurst sanoo verbin %&% merkitsevän: [e130] 1) ”langeta alas” (ts. synnytykseen eli aineeseen); ja 2) ”olla, jatkua” – rotuna. Kun aspiraatio sanaan eua (Eva), ”olla”, on %&%, Heve (Eve), joka on feminiininen muoto %&%* ja sama kuin Hebe, kreikkalaisten nuoruuden jumalatar ja Herakleen olympolainen morsian, niin tämä saa Jehovah-nimen esiintymään vielä selvemmin alkuperäisessä kaksisukuisessa muodossaan.

Kun sanskritin kielestä löytyy sellaisia tavuja kuin Jah ja Yah, ts. Jah (navî), ”Ganges” ja Jagannâtha, ”maailman Herra”, niin on selvää, miksi George Rawlinson on teoksissaan niin kovin varma arjalaisesta eli vedalaisesta vaikutuksesta Babylonin vanhaan mytologiaan. Ei tunnu kovinkaan kummalliselta, että Israelin otaksutut 10 sukukuntaa hävisivät vankeuden aikana jättämättä jälkeäkään itsestään, kun meille kerrotaan, että juutalaisilla oli itse asiassa vain kaksi sukukuntaa – Juudan ja Leevin heimot. Eivätkä leeviläiset olleet lainkaan mikään heimo vaan pappiskasti. Jälkeläiset ovat vain seuranneet esi-isiään, monia patriarkkoja ohueen tähti-ilmaan. Todella kaukaisina aikoina oli Brahmoja ja A-brahmoja jo ennen kuin ensimmäinen juutalainen oli syntynytkään. Kaikki kansat pitivät ensimmäistä jumalaansa ja jumaliaan androgyyneinä eikä toisin voinut ollakaan, koska he pitivät kaukaisia esiaikaisia kantaisiään, kaksisukuisia esi-isiään jumalallisina olentoina ja jumalina, aivan kuten kiinalaiset tekevät tänäkin päivänä. Ja he olivat jumalallisia tietyssä mielessä, kuten olivat myös heidän ensimmäiset ihmisjälkeläisensä, ”järjestä syntynyt” ensimmäinen ihmiskunta, joka aivan varmasti oli kaksisukuinen, kuten kaikki vanhat symbolit ja traditiot osoittavat.

Muinaisaikojen pappien vertauskuvallisissa piirroksissa ja merkillisessä kielenkäytössä piilee viittauksia tieteisiin, jotka nykyisen kehityskierroksen aikana ovat vielä keksimättä. Vaikka tutkija olisi kuinka hyvin perehtynyt egyptiläisten pyhään kirjoitukseen ja hieroglyfiseen järjestelmään, niin hänen on ennen kaikkea opittava olemaan tarkka heidän kirjoitustensa suhteen. Hänen on saatava varmuus kompassia ja viivainta käyttäen, että hänen tutkimansa kuvakirjoitus sopii pikkupiirtoakin myöten yhteen määrättyjen geometristen kuvioiden kanssa, jotka ovat näiden kirjoitusten salaisia avaimia, ennen kuin hän rohkenee tulkita niitä.

Mutta on myyttejä, jotka itse puhuvat puolestaan. Tähän ryhmään laskemme kuuluvaksi kaikkien luomiskertomusten ensimmäiset kaksisukuiset luojat. Kreikkalaisten Zeus-Zen (eetteri) sekä Ktonia (kaoottinen maa) ja Metis (vesi), jotka ovat hänen kaksi vaimoansa. Osiris ja Isis-Latona, joista ensin mainittu jumala vastaa myös eetteriä, ensimmäistä emanaatiota korkeimmasta jumaluudesta, Ammonista, valon alkulähteestä. Jälkimmäiset jumalattaret vastaavat jälleen maata ja vettä. Mithras, kalliosta syntynyt jumala, maskuliinisen maailmantulen symboli eli personoitu alkuvalo, ja Mithra, tulijumalatar, joka on samalla hänen äitinsä ja vaimonsa. Puhdas tulielementti (aktiivinen eli maskuliininen prinsiippi), jota pidetään valona ja lämpönä yhdessä maan ja veden eli aineen kanssa (feminiininen eli passiivinen elementti kosmisessa synnytysprosessissa).[56]

Kaikki nämä ovat todisteita alkuaikaisesta jumalallisesta hermafrodiitista.

_________

[131]

VI SÄKEISTÖ

”HIESTÄ SYNTYNEIDEN” KEHITYS

(22) Kolmen Rodun kehitys jatkuu. (23) Toinen Rotu luo kolmannen ja häviää.

22. SITTEN TOINEN KEHITTI MUNASTA SYNTYNEEN, KOLMANNEN (Rodun). HIKI KASVOI, SEN PISARAT KASVOIVAT JA PISARAT TULIVAT KOVIKSI JA PYÖREIKSI. AURINKO LÄMMITTI SITÄ. KUU VIILENSI JA MUOVAILI SITÄ. TUULI ELÄTTI SITÄ SEN KYSPYMISEEN ASTI. VALKOINEN JOUTSEN TÄHTITAIVAALTA (kuu) VARJOSTI SUURTA PISARAA. TULEVAN RODUN MUNA, MYÖHEMMÄN KOLMANNEN IHMISJOUTSEN (Hamsa) (a). ENSIN MIES-NAINEN, SITTEN MIES JA NAINEN (b).

(a) Säkeistön teksti ilmaisee selvästi, että kosmiset voimat ravitsivat ihmissikiötä ulkopuolelta ja että ”isä-äiti” antoi ilmeisesti idun, joka kypsyi. Se oli hyvin todennäköisesti ”hiestä syntynyt muna”, joka oli haudottava jollakin salaperäisellä tavalla erillään ”kaksinkertaisesta vanhemmastaan”. On verrattain helppo muodostaa käsitys munia synnyttävästä ihmiskunnasta, koska nytkin ihminen on yhdessä mielessä ”munasta syntynyt”. Magendie mainitsee sitä paitsi teoksessaan Précis Élémentaire de Physiologie ”tapauksen, jossa napanuora oli katkennut ja täysin arpeutunut”, ja kuitenkin lapsi syntyi elävänä. Hän kysyy asiallisesti: ”Kuinka verenkierto toimi tuossa elimessä?” Seuraavalla sivulla hän sanoo: ”Mitään ei vielä tiedetä sikiön ruuansulatuksesta.” Ja sen ravinnonsaannista hän esittää seuraavan kysymyksen: ”Mitä voimme siis sanoa sikiön ravitsemuksesta? Fysiologiset teokset sisältävät ainoastaan epämääräisiä arveluja siitä.” ”No, mutta”, skeptikko voi lisätä, ”Magendien kirja kuuluu edelliselle sukupolvelle, ja tiede on sittemmin ottanut sellaisia edistysaskelia, että hänen tietämättömyytensä ei päde enää tieteen nykyisiin edustajiin.” Vai niin. Kääntykäämme sitten fysiologian erään toisen erittäin suuren auktoriteetin, Sir M. Fosterin puoleen, niin nykyisen tieteen harmiksi huomaamme hänen sanovan: ”Mitä sikiön ruumiintoimintojen alkamiseen ja kehittymiseen tulee, sitä koskeva tietomme on kuin tyhjä aukko. Tiedämme tuskin mitään niistä eri vaiheista, joilla munasolun alkuliman ensimmäiset perusominaisuudet erilaistuvat niiksi monimutkaisiksi ilmiöiksi, joita olemme tässä kirjassa yrittäneet [e132] selittää.”[57] Cambridgen Trinity Collegen tutkijat saisivat nyt vetää verhon Hygieian patsaan ylle ja sitoa Galenoksen ja Hippokrateen rintakuvilta silmät, etteivät ne katselisi moittivasti degeneroituneita jälkeläisiään. Vielä yksi seikka meidän on huomattava. Sir M. Foster on hienovaraisesti vaiti siitä tapauksesta, jonka hänen suuri ranskalainen virkaveljensä mainitsee, nim. sikiön katkenneesta napanuorasta.

(b) Tämä on hyvin omituinen lausunto, kuten kommentaarissa on selitetty. Sen selventämiseksi: Ensimmäisen Rodun luotua toisen ”silmikoimalla”, kuten edellä selitettiin, toinen Rotu synnyttää kolmannen – joka puolestaan jakautuu kolmeen eri jaksoon, joissa ihmiset synnyttävät eri tavoin jälkeläisiä. Kahdessa ensimmäisessä jaksossa synnytetään munia tavalla, joka on luultavasti nykyiselle luonnontieteelle tuntematon. Kun kolmannen ihmiskunnan aikaisemmat alarodut synnyttivät jälkeläisensä jollain tavoin hikoilemalla itsestään kosteutta eli elämännestettä, jonka pisarat hyytyessään muodostivat munanmuotoisen pallon – tai sanoisimmeko munan – joka toimi ulkonaisena välineenä sikiön ja lapsen kehittymiseksi sen sisällä, niin myöhempien alarotujen lisääntymistapa muuttui ainakin seurauksiltaan. Varhempien alarotujen pienokaiset olivat täysin suvuttomia – vieläpä muodottomia sikäli kuin tiedämme.[58] Mutta myöhempien alarotujen lapset syntyivät androgyyneinä. Kolmannessa kantarodussa tapahtui sukupuoliin erottautuminen. Ihmiskunnasta, joka oli aiemmin ollut sukupuoleton, tuli selvästi hermafrodiittinen eli kaksineuvoinen, ja lopulta ihmisiä sisältävistä munista alkoi syntyä asteittain ja melkein huomaamattomasti kehityksen edetessä, ensin olentoja, joissa toinen sukupuoli oli toista voimakkaampi, ja lopulta selvästi erotettavia miehiä ja naisia.

Etsikäämme nyt tukea näille esityksille itä- ja länsimaiden uskonnollisista taruista. Ottakaamme ensin ”munasta syntynyt Rotu”. Ajatelkaa Kashyapaa, vedalaista viisasta ja luojista hedelmällisintä. Hän oli Marîchin, Brahmân järkisyntyisen pojan, poika. Hänen sanotaan tulevan muiden olentojen lisäksi myös nâgojen eli käärmeiden isäksi. Eksoteerisesti nâgat ovat puolijumalallisia olentoja, joilla on ihmisen kasvot ja käärmeen takaosa. Kuitenkin oli olemassa nâgojen heimo, jonka lukumäärän sanotaan olleen vain tuhat ja joka syntyi eli oikeammin polveutui Kadrûsta, Kashyapan vaimosta, Pâtâlan kansoittamista varten. Pâtâla on kieltämättä Amerikka, kuten tullaan osoittamaan. Ja oli myös olemassa NÂGA-DVÎPA, yksi Bhârata-Varshan, Intian, seitsemästä osasta, jossa asui samanniminen kansa, jonka jo muutamat orientalistit tunnustavat olleen historiallinen ja jättäneen monta jälkeä itsestään tähän päivään asti.

Tässä on erityisesti painotettava sitä seikkaa, että mikä alkuperä ihmiselle sitten vaaditaankin, hänen kehityksensä tapahtui seuraavassa järjestyksessä: 1) suvuton, kuten kaikki varhemmat muodot ovat; 2) sitten luonnollisen siirtymävaiheen kautta hänestä tuli [e133] ”yksinäinen hermafrodiitti”, kaksisukuinen olento; ja 3) lopulta hän erottautui ja tuli siksi, mikä hän nyt on. Tiede opettaa, että kaikki alkeismuodot, vaikka ne olivat suvuttomia, ”säilyttivät kuitenkin kyvyn käydä läpi sukupuolettoman lisääntymisen prosessit”. Miksi ihminen pitäisi sitten sulkea tuon luonnonlain ulkopuolelle? Kaksisukuisten lisääntyminen on eräs kehitysvaihe, jossa erikoistunut ja täydellistynyt muoto lisääntyy jakautumalla aineen tasolla. Okkulttiset opetukset kannattavat ennen kaikkea oppia, jonka mukaan kaikki syntyy siemenestä, ja ihmiskunnan varhaishistoria on salattu ainoastaan ”tavallisilta kuolevaisilta”. Eikä alkuperäisten Rotujen historiaa ole kaivettu vihityiltä ajan hautaan, niin kuin se on maalliselta tieteeltä. Sen vuoksi meitä tukee toisaalta se tieto, että jo luonnon lakina jokainen ulkonainen muunnos syntyy progressiivisesta kehityksestä ja sisäisestä syystä, ja toisaalta meitä tukee vilpitön usko siihen viisauteen – voimmepa sanoa pansofiaan – joka piilee universaaleissa traditioissa ja jota vihityt ovat koonneet ja säilyttäneet sekä kehittäneet miltei virheettömäksi järjestelmäksi. Näin tuettuina uskallamme esittää oppimme suoraan.

Erinomaisessa artikkelissa, joka on kirjoitettu viitisentoista vuotta sitten, oppinut ja kunnioitettu ystävämme, prof. Alexander Wilder New Yorkista osoittaa, kuinka ehdottoman loogista ja välttämätöntä on uskoa ”alkuaikaiseen kaksisukuiseen rotuun”, ja esittää joukon tieteellisiä syitä sen puolesta.[59] Hän väittää ensiksikin,

.... että suuri osa kasvikunnasta osoittautuu kaksisukuiseksi, sillä Linnén luokitteluun kuuluvat miltei kaikki kasvit. Tämä koskee kasvikunnan korkeampia heimoja yhtä hyvin kuin alempia muotoja hamppukasvista lombardialaiseen poppeliin ja ailanthukseen asti. Eläinkunnassa hyönteisten suvussa perhonen synnyttää toukan ja toukka tulee perhoseksi, niin kuin tuo suuri salaisuus lausuttiin mysteereissä – Taurus Draconem genuit et Taurum Draco[60]... koralliheimo, joka Agassizin mukaan on viettänyt monta sataa tuhatta vuotta nykyisellä geologisella kaudella ja rakentanut Floridan niemimaan… lisääntyy lähettämällä itsestään silmuja ja haarakkeita kuin puu. Mehiläisten laita on lähes sama. Kirvat elävät niin kuin amatsonit, ja neitseelliset vanhemmat pitävät yllä rotua kymmenen peräkkäisen polven aikana.

Mitä sanovat muinaiset viisaat, entisajan filosofi-opettajat? Aristofanes sanoo näin aiheesta Platonin Pidoissa:[61]

Luontomme ei ollut ennen vanhaan sama kuin nyt. Se oli androgyyninen. Muoto ja nimi oli sama sekä miehillä että naisilla.... Niiden ruumiit olivat pyöreät, ja niiden kulkutapa oli pyöriminen.[62] Ne olivat kauhistuttavan voimakkaita ja [e134] niillä oli suunnaton kunnianhimo. Sen vuoksi Zeus jakoi jokaisen niistä kahdeksi tehden ne heikommiksi. Apollo hänen ohjauksessaan sulki umpeen nahan.

Meshia ja Meshiane olivat yksi ainoa yksilö muinaisilla persialaisilla. ”He opettivat myös, että ihminen oli elämänpuun tuote, joka kasvoi androgyynisinä pareina, kunnes ne erottautuivat ihmismuodon myöhemmin muuttuessa.”[63]

Aadamin jälkeläisten luettelossa (Toledot) säe ”Jumala loi (bara, toi esiin) ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät”, luettuna esoteerisesti antaa oikean merkityksen, nim.: ”Elohimit [Jumalat] synnyttivät itsestään [muuntumalla] ihmisen kuvakseen... he loivat hänet [kollektiivisen ihmiskunnan eli Aadamin], mieheksi ja naiseksi hän [kollektiivinen jumaluus] loi heidät.”[64]

Tässä tulee esoteerinen oppi esille. Suvuton Rotu oli jumalien ensimmäinen tuote, heidän itsensä muunnos ja heistä lähtenyt puhdas henkinen olemassaolo, ja tämä oli Aadam yksin. Sitten tuli toinen Rotu: Aadam-Eva eli Jod-Hovah, passiiviset androgyynit. Ja lopulta tuli kolmas Rotu eli ”erottautuvat hermafrodiitit”, Kain ja Abel, jotka saivat aikaan neljännen, Set-Enoksen jne. Juuri kolmas, viimeinen puolihenkinen rotu oli myös jumalallisen ja synnynnäisen viisauden viimeinen välittäjä. Tuo viisaus oli synnynnäisenä Enokeissa, ihmiskunnan näkijöissä. Neljännen Rodun, joka oli maistanut hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää – viisautta yhdistyneenä jo maalliseen ja sen vuoksi epäpuhtaaseen älyyn[65] –, oli siis hankittava tuota viisautta vihkimyksen ja ankaran ponnistelun avulla. Ja hermeettisissä kirjoissa kutsutaan viisauden ja älyn – joista edellinen hallitsee jälkimmäistä – yhtymää ”Jumalaksi, jolla on kahden sukupuolen kaksinkertainen hedelmällisyys”. Mystisesti Jeesusta pidettiin mies-naisena. Ja löydämme myös mysteereissä lauletuista orfilaisista hymneistä: [e135] ”Zeus on mies, Zeus on kuolematon neito.” Egyptiläinen Ammon oli Neith-jumalatar toiselta puoleltaan. Jupiterilla on naisen rinnat, Venus on parrakas joissakin patsaissaan, ja Ilâ-jumalatar on myös Sudyumna, jumala, Vaivasvatan jälkeläisenä.

Sana Aadam [sanoo professori A. Wilder] eli ihminen sisältää jo itsessään nuo kaksi olemusmuotoa. Se on sama kuin Athamas eli Thomas (tamilin Tam), jonka kreikkalaiset käänsivät sanaksi didymos, kaksonen. Jos siis ensimmäinen nainen muodostettiin ensimmäisen miehen jälkeen, niin loogisesti ajatellen hänet on pitänyt ”ottaa ulos miehestä”... Ja kyljestä, jonka elohimit olivat ottaneet miehestä, ”hän teki naisen” [Genesis, 2]. Tässä käytetty heprean sana on tzala, joka vastaa meidän käännöstämme. Tuota tarua on helppo seurata Berosukseen, joka sanoo, että Thalatth (Omoroka eli Urkan puoliso) oli luomisen alku. Hän oli myös Melita, kuun kuningatar.... Nuo Genesiksen kaksi unohtumatonta kaksossyntymää, Kain ja Abel sekä Esau ja Jaakob, koskevat samaa aatetta. Nimi Hebel on sama kuin Eeva ja se näyttää olevan luonteeltaan feminiininen. ”Hänen himonsa olkoon tykönäsi”, sanoi Herra Jumala Kainille, ”mutta sinun on pidettävä se kurissa” [Genesis, 4:7]. Samaan tapaan oli puhuttu Eevalle: ”Sinun halusi pitää olla mieheesi ja hän on sinua hallitseva.”[66]

Siten ihmiskunnan kolmannen kantarodun muinainen kaksisukuinen ykseys on salaisessa opissa selviö. Sen neitseelliset yksilöt kohotettiin ”jumaliksi”, koska tuo Rotu edusti heidän ”jumalallista hallitsijasukuaan”. Nykyajan kansat tyytyvät palvomaan neljännen Rodun miehisiä sankareita, jotka loivat jumalia oman sukupuolisen kuvansa mukaan, jota vastoin alkuperäisen ihmiskunnan jumalat olivat ”miehiä ja naisia”.

Niin kuin teoksemme I osassa esitettiin, ihmiskunnat kehittyivät yhtä aikaa ja rinnakkain neljän elementin kanssa, ja jokainen uusi Rotu sopeutui fysiologisesti ottamaan vastaan uuden elementin. Viides Rotumme on nopeasti lähenemässä viidettä elementtiä – kutsukaa sitä tähtien väliseksi eetteriksi, jos tahdotte – jolla on kuitenkin enemmän tekemistä psykologian kuin fysiikan kanssa. Me ihmiset olemme oppineet elämään kaikissa ilmastoissa sekä kylmissä että kuumissa, mutta kahdella ensimmäisellä Rodulla ei ollut mitään väliä ilmaston suhteen eivätkä ne tunteneet mitään lämpötilaa tai sen muutosta. Ja meille on opetettu, että tällä tavoin ihmiset elivät aina kolmannen kantarodun loppupuolelle asti, jolloin ikuinen kevät vallitsi koko maapallolla, samanlainen kuin nykyään on Jupiterin asukkailla; ”maailma”, sanoo Flammarion, ”joka ei ole niin kuin meidän maapallomme vuodenaikojen vaihtelujen eikä äkkinäisten ilmaston muutosten alainen, vaan ikuisen kevään kaikki rikkaudet hedelmöittävät sitä.”[67] Ne astronomit, jotka väittävät, että Jupiter on sulassa tilassa, siinä merkityksessä kuin me sen käsitämme, ratkaiskoot kiistansa tuon oppineen ranskalaisen [e136] astronomin kanssa.[68] On kuitenkin aina pidettävä mielessä, että ”ikuinen kevät”, josta Flammarion puhuu, on ainoastaan tila, jonka Jupiterin asukkaat tuntevat sellaiseksi. Se ei ole ”kevät” niin kuin me sen tunnemme. Tässä huomautuksessa piilee sovittelu kahden tässä esitetyn teorian välillä. Molemmat sisältävät osittaisia totuuksia.

Universaalin tradition mukaan ihmiskunta on siis vähitellen kehittynyt nykyiseen muotoonsa lähes läpinäkyvästä rakenteellisesta tilasta eikä ihmeen tai sukupuoliyhteyden kautta. Sitä paitsi tämä on täysin yhtäpitävä muinaisten filosofioiden kanssa, niiden jotka ovat lähtöisin Egyptin ja Intian jumalallisten hallitsijasukujen opeista aina Platonin filosofiaan asti. Ja kaikki nämä yleiset uskomukset on luokiteltava samaan joukkoon kuin kansanomaisten uskojen ”aavistukset” ja ”itsepintaiset käsitykset”, joista muutamat ovat syvään juurtuneita. Louis Figuier sanoo, että tuollaiset uskot ovat ”useimmiten tuloksia lukemattomien ihmispolvien viisaudesta ja havainnoista”. Sillä, ”traditiolla, joka on yhtenäinen ja universaali, [e137] on tieteellisen todistuksen arvo”.[69] Ja tällaisia traditioita on enemmän kuin yksi purânoiden allegorioissa, niin kuin on osoitettu. Lisäksi oppi, jonka mukaan ihmiskunnan ensimmäinen Rotu muodostui pitrien chhâyoista (astraalikuvista), on täysin vahvistettu Zoharissa. ”Elohimien [pitrien] tzelemistä, heijastuskuvasta, Hän teki Aadamin (ihmisen).”[70]

Toistuvasti on painotettu vastaväitettä, että olipa muinaisen Intian metafyysisen ajattelun aste kuinka korkea tahansa, niin vanhoilla egyptiläisillä ei ollut muuta ylpeiltävää kuin karkea epäjumalanpalvelus ja eläinten palvonta. On myös väitetty, että Hermes oli Egyptissä eläneiden kreikkalaisten mystikkojen laatima teos. Tähän voidaan vastata: suoranaisena todisteena siitä, että egyptiläiset uskoivat salaiseen oppiin, on se, että sitä opetettiin heille vihkimyksessä. Avatkoot vastaväittäjät kreikkalaisen Stobaioksen, viidennellä vuosisadalla jaa. eläneen muinaisten katkelmien kokoajan, teoksen Eclogae Physicae et Ethicae. Seuraava on hänen transkriptionsa eräästä vanhasta hermeettisestä katkelmasta, joka osoittaa, mikä oli egyptiläisten teoria sieluista:

Yhdestä sielusta, KAIKKEUDEN sielusta, lähtevät kaikki sielut, jotka leviävät ikään kuin tarkoituksellisesti jaettuina ympäri maailman. Nämä sielut käyvät monen muodonmuutoksen läpi. Ne, jotka ovat jo matelijoita muuttuvat vesieläimiksi. Näistä vesieläimistä polveutuvat maaeläimet, ja viimeksi mainituista linnut. Olennoista, jotka elävät korkealla ilmassa [taivaassa], syntyvät ihmiset. Saavutettuaan tämän ihmistilan [e138] sielut saavat [tietoisen] kuolemattomuuden prinsiipin, tulevat hengiksi ja siirtyvät sitten jumalten kuoroon.[71]

23. ITSESYNTYISET OLIVAT CHHÂYOJA: VARJOJA HÄMÄRÄN POIKIEN RUUMIISTA. EI VESI EIKÄ TULI VOINUT NIITÄ HÄVITTÄÄ. NIIDEN POIKIA KYLLÄ (hävitettiin siten).

Tätä säettä ei voi ymmärtää ilman kommentaarien apua. Se merkitsee, että ensimmäistä kantarotua, kantaisien ”varjoja” ei voinut kuolema vahingoittaa eikä hävittää. Koska he olivat niin eteerisiä ja rakenteeltaan niin vähän ihmismäisiä, heihin ei voinut vaikuttaa mikään elementti – tulvavesi tai tuli. Mutta heidän ”poikansa”, toinen kantarotu, saattoivat tulla ja tulivatkin siten hävitetyiksi. Niin kuin ”alkuunpanijat” sulautuivat kokonaan omiin astraaliruumiisiinsa, jotka olivat heidän jälkeläisiään, niin nuo jälkeläiset sulautuivat omiin jälkeläisiinsä, ”hiestä syntyneisiin”. Nämä olivat toinen ihmiskunta – joka oli muodostunut mitä heterogeenisimmistä, jättiläismäisistä, puoli-inhimillisistä hirviöistä – aineellisen luonnon ensimmäisiä yrityksiä ihmisruumiiden rakentamiseksi. Toisen mantereen ikivihreät maat (Grönlanti mm.) muuttuivat ikuisen kevään Edeneistä hyperborealaiseksi Haadekseksi. Tämä muutos johtui siitä, että maapallon suuret vedet siirtyivät ja valtameret vaihtoivat paikkaa. Suurin osa toisesta Rodusta tuhoutui näissä ensimmäisissä suurissa synnytystuskissa, jotka maapallo kävi läpi kehityksessään ja lujittumisessaan inhimillisen kauden aikana. Tällaisia suuria mullistuksia on ollut jo neljä.[72] Ja me puolestamme voimme odottaa viidettä aikanaan.

__________

MUUTAMA SANA ”VEDENPAISUMUKSISTA” JA ”NOOISTA”

Eri purânoiden kertomukset kantaisistämme ovat yksityiskohdissaan yhtä ristiriitaisia kuin kaikki muukin. Kun esim. Rigvedassa Idâa (Ilâa) kutsutaan Vaivasvata Manun opettajattareksi, Sâyana tekee hänestä maata hallitsevan jumalattaren, ja Shatapatha-Brâhmana osoittaa hänen olevan Manun tytär, Manun uhrautumisen tuote ja myöhemmin hänen (Vaivasvatan) vaimonsa, josta hänelle syntyi Manujen rotu. Purânoissa hän taas on Vaivasvatan tytär, mutta kuitenkin Budhan (viisauden) vaimo, joka Budha on kuun (Soman) ja planeetta Jupiterin (Brihaspatin) vaimon, Târân avioton poika. Kaikki tämä, mikä vaikuttaa sekavalta maallikosta, on täynnä filosofista merkitystä okkultistille. Jo kertomuksen ulkomuodossa on havaittavissa salainen ja pyhä [e139] merkitys, mutta kaikki yksityiskohdat on tarkoituksellisesti niin sekoitettu, että ainoastaan vihityn kokenut silmä voi seurata niitä ja sijoittaa tapahtumat oikeaan järjestykseen.

Kertomus, sellaisena kuin se on esitetty Mahâbhâratassa, antaa perussuunnan, mutta se kaipaa vielä selityksekseen Bhagavad-Gîtân sisältämän salaisen merkityksen. Se on alkunäytös meidän (viidennen) ihmiskuntamme näytelmään. Vaivasvatan ollessa hartauden harjoituksessa joen rannalla muuan kala anoo häneltä suojelua suuremmalta kalalta. Hän pelastaa sen ja asettaa sen saviruukkuun, jossa se kasvaa yhä suuremmaksi ja kertoo hänelle tulevasta vedenpaisumuksesta. Tämä kala on tunnettu ”Matsya Avatâra”, Vishnun ensimmäinen avatâra, kaldealaisen Xisuthroksen Dagon[73] ja paljon muuta sen lisäksi. Kertomus on liian tuttu vaatiakseen toistamista. Vishnu käskee rakentamaan laivan, jossa Manun sanotaan pelastuneen seitsemän rishin kanssa. Tämä kohta puuttuu kuitenkin muista teksteistä. Tässä seitsemän rishiä vastaavat seitsemää Rotua, seitsemää prinsiippiä ja paljon muuta, sillä tähän allegoriaan sisältyy jälleen kaksoismysteeri.

Olemme sanoneet toisaalla, että suurella vedenpaisumuksella oli useita merkityksiä ja että se koski lankeemuksen tavoin sekä henkisiä että fyysisiä, sekä kosmisia että maallisia tapahtumia: niin kuin ylhäällä, niin myös alhaalla. Laiva eli arkki – navis – on lyhyesti sanottuna naisellisen synnytysprinsiipin symboli, ja sitä kuvaa taivaalla kuu ja maan päällä kohtu. Molemmat ovat elämän ja olemassaolon siementen kantajia, joita aurinko eli Vishnu, miehinen prinsiippi, elähdyttää ja hedelmöittää.[74] Ensimmäinen kosminen tulva koskee alkuperäistä luomista eli taivaan ja maiden muodostamista. Siinä kaaos ja suuri syvyys vastaavat ”vedenpaisumusta”, ja kuu tarkoittaa ”äitiä”, josta lähtevät kaikki elonsiemenet. Mutta maisella vedenpaisumuksella ja [e140] sen kertomuksella on myös kaksinainen merkitys.[75] Toisaalta se koskee sitä mysteeriä, kun ihmiskunta pelastui täydelliseltä hävitykseltä siten, että kuolevainen nainen tuli ihmissiemenen vastaanottajaksi kolmannen Rodun lopulla,[76] ja toisaalta se koskee todellista ja historiallista Atlantiksen uppoamista. Kummassakin tapauksessa ”isäntää” – eli Manua, joka pelasti siemenen – kutsutaan Vaivasvata Manuksi. Tästä johtuu purânoiden ja muiden tekstien erilaisuus. Shatapatha-Brâhmanassa Vaivasvata saa tyttären ja siittää hänestä Manun heimon. Tämä on viittaus ensimmäisiin inhimillisiin mânushyoihin, joiden oli luotava naisia tahdonvoimalla (kriyâshaktilla), ennen kuin he syntyivät luonnollisella tavalla hermafrodiiteista erillisenä sukupuolena, ja joita pidettiin siksi luojiensa ”tyttärinä”. Purânoiden kertomukset tekevät hänestä (Idâsta eli Ilâsta) Budhan (viisauden) puolison. Tämä versio koskee atlantislaisen vedenpaisumuksen tapahtumia, kun Vaivasvata, suuri mainen viisas, pelasti viidennen kantarodun hukkumasta neljännen jäännösten mukana.

Tämä käy hyvin selvästi ilmi Bhagavad-Gîtâsta, missä Krishna pannaan sanomaan:

”Seitsemän suurta rishiä, neljä edeltävää Manua, osallisina minun olemuksestani syntyivät minun mielestäni: niistä lähti (syntyi) ihmisrotu ja maailma.[77]

Tässä neljä edeltävää Manua seitsemästä ovat neljä Rotua,[78] jotka ovat jo eläneet, sillä Krishna kuuluu viidenteen, ja hänen kuolemastaan alkoi kali-yuga. Siten Vaivasvata [e141] Manu, Sûryan (auringon) poika ja meidän Rotumme vapauttaja, on yhteydessä elämän siemeneen sekä fyysisesti että henkisesti. Mutta vaikka puhumme nyt kaikista Manuista, meidän on keskityttävä ainoastaan kahteen ensimmäiseen.

”Vedenpaisumus” on kieltämättä yleismaailmallinen traditio. ”Jääkausia” oli useita ja niin oli myös ”vedenpaisumuksia” useista syistä. Stockwell ja Croll luettelevat puolisen tusinaa jääkausia ja niitä seuraavia vedenpaisumuksia – joista varhaisin tapahtui 850 000 ja viimeisin 100 000 vuotta sitten.[79] Mutta mikä oli meidän vedenpaisumuksemme? Varmasti edellinen, se joka on tähän päivään asti säilynyt kaikkien kansojen traditioissa kaukaisimmasta muinaisuudesta saakka; se joka lopulta hävitti Atlantiksen viimeiset niemimaat alkaen Rutasta ja Daityasta ja päättyen Platonin mainitsemaan (suhteellisen) pieneen saareen. Tämän osoittaa kaikkien legendojen tiettyjen yksityiskohtien yhtäpitävyys. Se oli viimeinen jättiläismäinen vedenpaisumus. Pienellä vedenpaisumuksella, jonka jälkiä paroni Bunsen löysi Keski-Aasiasta ja jonka hän sijoittaa noin 10 000 vuoden päähän eaa.,[80] ei ollut mitään tekemistä puoliksi yleismaailmallisen vedenpaisumuksen eli Nooan tulvan kanssa. Viimeksi mainittu oli puhtaasti myyttinen toisinto vanhoista traditioista eikä edes Atlantiksen viimeisen saaren vajoamisen kanssa, tai korkeintaan sillä on moraalinen yhteys.

Meidän viides Rotumme (sen vihkimättömät jäsenet) kuullessaan monista vedenpaisumuksista ovat sekoittaneet ne toisiinsa ja tuntevat nyt vain yhden. Tämä vedenpaisumus muutti maapallon koko ulkomuodon vaihtaessaan ja siirtäessään maita ja meriä.

Voimme verrata perulaisten traditioita: ”Inkat, seitsemän lukumäärältään, ovat kansoittaneet uudelleen maan vedenpaisumuksen jälkeen”, he sanovat.[81] Humbolt mainitsee saman legendan meksikolaisen version, mutta sekoittaa hieman yhä säilyneen, amerikkalaista Nooaa koskevan legendan yksityiskohtia. Kuitenkin tuo etevä luonnontieteilijä mainitsee kaksi kertaa seitsemän kumppania ja jumalallisen linnun, joka lensi atsteekkien laivan edellä, ja saa siten viisitoista valittua eikä seitsemän tai neljätoista. Tämän hän kirjoitti ehkä tahattomasti muistellessaan Moosesta, jonka sanotaan maininneen viisitoista Nooan pojanpoikaa, jotka pelastuivat isoisänsä kanssa. Sitten vielä Xisuthros, kaldealaisten Nooa, pelastuu ja otetaan elävänä taivaaseen – kuten Enok – seitsemän jumalan, kabiirin, eli seitsemän jumalallisen titaanin kanssa. Edelleen kiinalaisella Yaolla on seitsemän hahmoa, jotka purjehtivat hänen kanssaan ja jotka hän ”elähdyttää” noustessaan maalle ja käyttää ”ihmisen siemeneksi”. Osiris astuessaan arkkiin eli aurinkoveneeseen ottaa seitsemän sädettä mukaansa jne.

Sankhuniaton tekee aletaesta eli titaaneista (kabirim) [e142] Agruerosin, foinikialaisten suuren jumalan aikalaisia (jonka Faber yritti samastaa Nooaan).[82] Lisäksi on luultavaa, että titaani-nimitys johtuu sanoista Tit-Ain – ”kaoottisen syvyyden lähteet”[83] (Tit-Theus eli Tityus on ”jumalallinen vedenpaisumus”). Siten titaanien, joita on seitsemän, osoitetaan olevan yhteydessä tulvaan ja Vaivasvata Manun pelastamaan seitsemään rishiin.[84]

Nämä titaanit ovat Kronoksen (Ajan) ja Rhean (Maan) poikia. Ja koska Agrueros ja Saturnus ja Tsadik ovat sama henkilö ja koska seitsemän kabiirin sanotaan myös olleen Tsadikin eli Kronos-Saturnuksen poikia, kabiirit ja titaanit ovat samoja. Ainakin tässä hurskas Faber teki oikean johtopäätöksen kirjoittaessaan:

Minä en ensinkään epäile, etteikö seitsemän titaania eli kabiiria olisi samoja kuin hindulaisen mytologian [?] seitsemän rishiä, joiden sanotaan pelastuneen laivassa Manun, perheen pään [?] mukana.[85]

Mutta hän on vähemmän onnekas päätelmissään, kun hän lisää:

Hindulaiset ovat hurjissa taruissaan vääristelleet eri tavalla Nooan jälkeläisten historian [? !], mutta on kuitenkin merkillistä, että he näyttävät pitäneen uskollisesti kiinni luvusta seitsemän.[86] Sen vuoksi kapteeni [ev.] Wilford aivan oikein huomauttaa, että ”ehkä seitsemän Manua, seitsemän brahmâdicaa ja seitsemän rishiä ovat samoja ja ovat yhteensä ainoastaan seitsemän yksilöllistä henkilöä.[87] Seitsemän brahmâdicaa olivat prajâpateja eli prajojen eli luontokappaleiden herroja. Niistä syntyi ihmiskunta ja ne ovat luultavasti samoja kuin seitsemän Manua. Nämä ihmisrodun seitsemän suurta esi-isää luotiin täyttämään maa asukkailla.”[88] Kabiirien, titaanien, rishien ja Nooan perheen keskinäinen yhtäläisyys on liian silmiinpistävä ollakseen pelkän sattuman tulosta.[89]

Faber erehtyi tässä ja myöhemmin rakensi koko kabiireja koskevan teoriansa sille pohjalle, että raamatun [e143] Jafet on eräässä orfilaisessa hymnissä titaanien luettelossa. Orfeuksen mukaan seitsemän ”arkkititaanin” (jotka Faber kieltäytyy samastamasta jumalattomiin titaaneihin, niiden jälkeläisiin) nimet olivat Koios, Krios, Forkys, Kronos, Okeanos, Hyperion ja Iapetos:

5@Ã`< J,, 5D@Ã`< J, :X("< M`D6L< J, 6D"J"4`<

5"Â 5D`<@<, ’S6,"<`< 2’ ’KB,D\@<V J’, ["B,J`< J,.[90]

Mutta miksi babylonialainen Esra ei olisi voinut antaa Japetoksen nimeä eräälle Nooan pojista? Arnobiuksen mukaan[91] kabiireja, jotka ovat titaaneja, kutsutaan myös nimellä manet, ja heidän äitiään Maniaksi. Hindut voivat sen vuoksi vielä suuremmalla syyllä väittää, että manet merkitsevät heidän Manujaan ja että Mania on naispuolinen Manu. (Ks. Râmâyana.) Mania on Ilâ eli Idâ, Vaivasvata Manun vaimo ja tytär, josta ”hän synnytti Manujen rodun”. Niin kuin Rhea, titaanien äiti, hän on Maa (Sâyanan tehdessä hänestä maan jumalattaren) ja hän on vain Vâchin toinen muunnos ja toisinto. Sekä Idâ että Vâch muuttuvat mieheksi ja naiseksi. Idâsta tulee Sudyumna, ja Vâch, ”naispuolinen Virâj”, muuttuu naiseksi rangaistakseen gandharvoja. Edellinen versio koskee kosmista ja jumalallista teogoniaa, jälkimmäinen myöhempää aikakautta. Arnobiuksen maanit ja Mania ovat intialaista alkuperää, ja kreikkalaiset ja roomalaiset ovat ne sieltä omaksuneet ja pilanneet ne.

Niinpä se ei ole mikään sattuma, vaan johtuu ikivanhasta, kaikille yhteisestä opista, jonka viimeisiä muokkaajia olivat israelilaiset Esran, uudistettujen Mooseksen kirjojen tekijän välityksellä. Niin häikäilemättömiä he olivat muiden kansojen omaisuuden suhteen, että Berossos[92] osoittaa, että Titaea – josta Diodoros tekee titaanien eli vedenpaisumuksessa olleiden äidin[93] – oli Nooan puoliso. Tästä syystä Faber kutsuu häntä ”pseudo-Berossokseksi”, mutta omaksuu kuitenkin tuon tiedon saadakseen yhden todisteen lisää siitä, että pakanat ovat lainanneet kaikki jumalansa juutalaisilta muuttaen patriarkkoja koskevaa aineistoa. Vaatimattoman mielipiteemme mukaan tämä on yksi parhaista mahdollisista todisteista päinvastaiseen suuntaan. Se osoittaa niin selvästi kuin tosiasiat voivat näyttää, että raamatun pseudohenkilöt ne on kaikki lainattu pakanallisista myyteistä, jos ne sitten myyttejä ovatkaan. Se osoittaa joka tapauksessa, että Berossos oli hyvin selvillä Genesiksen alkuperästä ja että sillä oli sama kosmis-astronominen luonne kuin Isis-Osiriksen allegorioilla ja arkilla ja muilla vanhoilla ”arkki”-symboleilla. Sillä Berossos sanoo, että ”Titae Magnaa” kutsuttiin myöhemmin Aretiaksi[94] ja palvottiin maan kanssa, ja tämä [e144] samastaa ”Titaean”, Nooan puolison, Rheaan, titaanien äitiin, ja Idâan – molemmat ovat jumalattaria, jotka hallitsevat maata ja Manujen ja maanien (eli ti-tan-kabiirien) äitejä. Ja Titaea-Aretiaa palvottiin Horchiana, sanoo samainen Berossos, ja se on Vestan, maan jumalattaren, nimitys. ”Sicanus deificavit Aretiam, et nominavit eam lingua Janigena Horchiam.”[95]

Tuskin kukaan muinainen runoilija historialliselta tai esihistorialliselta ajalta jättäisi muodossa tai toisessa mainitsematta kahden – usein saariksi kutsutun – mantereen vajoamista. Siitä johtuu paitsi Atlantiksen myös Phlegyan saaren häviäminen. Pausanias ja Nonnos kertovat molemmat kuinka:

              Ankara Neptunus kiskoi Phlegyan saaren

Irti syvään juurtuneelta perustaltaan

              Ja upotti aaltojen alle sen jumalattomat asukkaat....[96]

Faber oli vakuuttunut, että Phlegyan saari oli Atlantis. Mutta kaikki tuollaiset allegoriat ovat enemmän tai vähemmän vääristyneitä kaikuja hindulaisesta perimätiedosta, joka kertoo suuresta tuhotulvasta, joka hävitti neljännen, todella inhimillisen vaikka jättiläismäisen, arjalaista edeltäneen Rodun. Ja kuten juuri sanottiin, niin kuin kaikilla muillakin legendoilla vedenpaisumustarulla on useampia merkityksiä. Se koskee teogoniassa esikosmisia muutoksia, henkisiä vastaavuussuhteita – kuinka typeriltä nuo nimitykset kuulostavatkin tiedemiesten korvissa – ja myös myöhempää kosmogoniaa. Se koskee suurta vesien (aineen) tulvaa kaaoksessa, kun sen herättävät ja hedelmöittävät nuo henkisäteet, jotka upposivat ja hautautuivat salaperäisessä erilaistumisessa – se on esikosminen mysteeri, johdanto olemassaolon näytelmään. Anu, Bel ja Nooa edelsivät adam kadmonia, punaista Aadamia, ja Nooaa, aivan niin kuin Brahmâ, Vishnu ja Shiva edelsivät Vaivasvataa ja muita.[97]

Kaikki tämä osoittaa, että geologian tunteman puoliksi yleismaailmallisen vedenpaisumuksen (ensimmäisen jääkauden) on täytynyt tapahtua juuri salaisen opin määrittämään aikaan, nim. 200 000 vuotta (pyörein luvuin) VIIDENNEN ROTUMME alkamisen jälkeen eli jokseenkin siihen aikaan, johon Croll ja Stockwell ajoittavat ensimmäisen jääkauden, ts. noin 850 000 vuotta sitten. Niinpä geologit ja astronomit arvelevat viimeksi mainitun häiriön johtuneen ”maan [e145] radan äärimmäisen suuresta poikkeavuudesta”, ja salainen oppi sanoo sen johtuneen samasta syystä, mutta lisää siihen toisen tekijän, maan akselin siirtymisen – mistä löytyy todiste Henokin kirjasta,[98] ellei purânoiden verhottua kieltä ymmärretä. Kaiken tämän pitäisi osoittaa, että muinaiset kansat tiesivät jotakin tieteen ”uudenaikaisista keksinnöistä”. Enokin puhe ”maan suuresta kallistumasta” ja sen ”synnytystuskista” on paljon ilmaiseva ja selvä.

Eikö tämä ole ilmiselvää? Nuah on Nooa, joka kelluu vetten päällä arkissaan, joka puolestaan symboloi arghaa eli kuuta, naisellista prinsiippiä. Nooa on aineeseen lankeava ”henki”. Näemme hänen heti maahan laskeutumisensa jälkeen istuttaneen viinitarhan, juoneen viiniä ja juopuneen siitä, so. puhdas henki huumaantui heti jouduttuaan lopullisesti aineen vangiksi. Genesiksen seitsemäs luku on vain toisinto ensimmäisestä. Niin kuin jälkimmäisessä lukee: ”...ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä”, niin seitsemännessä luvussa sanotaan: ”Ja vedet saivat vallan... ja arkki ajelehti [Nooan eli hengen keralla] veden pinnalla.” Niinpä Nooa on, mikäli hänet samastetaan kaldealaiseen Nuahiin, henki joka elävöittää ainetta, [joka viimeksi mainittu on] kaaosta jota kuvaa syvyys eli vedenpaisumuksen vedet. Babylonialaisessa kertomuksessa (jossa esikosminen tapahtuma on sekoittunut maalliseen tapaukseen) onkin Ishtar [Astarte eli Venus, kuujumalatar] se joka suljetaan arkkiin ja joka lähettää kyyhkysen (Venuksen ja muiden kuujumalattarien) vertauskuvan etsimään kuivaa maata.

George Smith pistää kirjoitustauluissa merkille ensiksi kuun luomisen ja sitten auringon luomisen: ”Sen kauneutta ja täydellisyyttä ylistetään, kuten myös sen radan säännöllisyyttä, joka aiheutti sen että sitä alettiin pitää maailman oikeudenmukaisen säätelijän perikuvana.” Mikäli tämä kertomus vedenpaisumuksesta viittasi yksinkertaisesti kosmiseen mullistukseen – vaikka yleismaailmalliseenkin – miksi Ishtar – eli Astarte-jumalatar (kuu) puhuu auringon luomisesta vedenpaisumuksen jälkeen? Vesi kohosi ehkä jopa Nizir-vuorelle (kaldealainen versio) tai Jebel-Judille (arabialaisten kertomusten vedenpaisumusvuoret) tai vieläpä Araratille (Raamatun kertomuksessa) ja hindujen perimätietojen mukaan Himalajalle, saavuttamatta silti aurinkoa – ei edes Raamattu pystynyt esittämään tällaista ihmettä. On ilmeistä, että ensimmäiseksi muistiinmerkityllä vedenpaisumuksella oli jokin toinen merkitys, ongelmattomampi ja paljon filosofisempi kuin sen yleismaailmallisen vedenpaisumuksen, josta ei ole minkäänlaisia geologisia johtolankoja.[99]

Kaikki tuollaiset mullistukset ovat aikakautisia ja jaksollisia, ja niin kuin Manu Vaivasvata on yleisolento, joka kuuluu erilaisiin olosuhteisiin ja tapahtumiin,[100] ei näytä olevan mitään painavaa vastaväitettä oletukselle, että [e146] ensimmäisellä ”suurella tulvalla” oli allegorinen yhtä hyvin kuin kosminen merkitys ja että se tapahtui Satya-yugan, ”totuuden ajan”, lopulla, jolloin toinen kantarotu, ”luurakenteinen Manu”, alkoi alkuaikaisen esiintymisensä ”hiestä syntyneenä”.

Toinen tulva – niin sanottu ”yleismaailmallinen” – joka koski neljättä kantarotua (jota teologia pitää nykyään sopivasti” kirottuna jättiläisten rotuna”, KAINILAISINA ja ”Haamin poikina”), on ensimmäinen geologian havaitsema tulva. Jos verrataan huolellisesti eri legendojen kertomuksia kaldealaisten ja muiden kansojen eksoteerisissa teoksissa, niin huomataan, että ne kaikki ovat yhtäpitävät brahmalaisten kirjojen oikeaoppisten kertomusten kanssa. Ja silloin huomataan, että samalla kun ensimmäisessä kertomuksessa ”ei ollut yhtään jumalaa tai kuolevaista maan päällä” Manu Vaivasvatan astuessa maihin Himavânissa, niin toisessa kertomuksessa seitsemän rishiä ovat hänen seuranaan. Tämä osoittaa, että kun muutamat kertomukset koskevat sideeristä ja kosmista tulvaa ennen niin kutsuttua luomista, muut käsittelevät, yksi suurta aineen tulvaa maan päällä ja toinen todellista vedenpaisumusta. Shatapatha-Brâhmanassa Manu huomaa, että ”tulva oli pyyhkäissyt pois kaikki elävät olennot, ja hän yksin oli jäljellä” – ts. elämän siemen yksin jäi jäljelle edellisestä maailman hajoamisesta eli mahâpralayasta yhden ”Brahmân päivän” jälkeen. Mahâbhârata viittaa yksinkertaisesti geologiseen mullistukseen, joka pyyhkäisi pois lähes koko neljännen Rodun tehdäkseen tilaa viidennelle. Sen vuoksi Vaivasvata Manu esiintyy kolmessa eri ominaisuudessa esoteerisessa kosmogoniassamme:[101] a) Juuri-Manuna” [e147] A-pallolla ensimmäisessä kierroksessa; b) ”elämän siemenenä” D-pallolla neljännessä kierroksessa; ja c) ”ihmisen siemenenä” jokaisen kantarodun alussa – varsinkin viidennessä Rodussamme. Viimeksi mainitun Rodun alkuosa oli dvâpara-yugan aikana[102] todistamassa kirottujen noitien tuhoa, ”sen saaren [Platon puhuu ainoastaan sen viimeisestä saaresta], joka oli Herakleen patsaiden tuolla puolen Atlantin valtameressä, josta oli helppo päästä toisen suuren mantereen [Amerikan] läheisyydessä oleviin muihin saariin”.[103]

Tämä ”atlantilainen” maa oli yhteydessä ”Valkoisen saaren” kanssa, ja tämä Valkoinen saari oli Ruta, mutta se ei ollut eversti Wilfordin mainitsema Atala ja ”valkoinen piru”,[104] kuten edellä on jo osoitettu. Tässä on varmaan hyvä huomauttaa, että dvâpara-yuga kestää 864 000 vuotta sanskritin tekstien mukaan. Ja jos kali-yuga alkoi vasta 5 000 vuotta sitten, tuosta hävityksestä on juuri kulunut 869 000 vuotta. Nämä luvut eivät poikkea kovin paljon geologien esittämistä luvuista. He sijoittavat jääkautensa 850 000 vuoden päähän.

Sitten ”syntyi nainen, joka tuli Manun luo ja ilmoitti olevansa hänen tyttärensä, ja Manun kanssa hän eli ja synnytti tämän jälkeläiset”. Tämä koskee sukupuolten fysiologista muuttumista kolmannen kantarodun aikana. Ja allegoria on liiankin selvä, niin että se ei vaadi paljon selittämistä. Niin kuin jo huomautettiin, sukupuolten eriytymisen oletettiin tietysti tapahtuneen niin, että androgyyni jakoi ruumiinsa kahteen puoliskoon (kuten on Brahmân ja Vâchin ja jopa Aadamin ja Eevan tapauksissa), ja siten nainen on eräässä merkityksessä Manun tytär, aivan niin kuin Manu tulee olemaan hänen poikansa, ”liha hänen (miehen ja naisen) lihastaan ja luu hänen (miehen ja naisen) luustaan”. Muistettakoon myös, ettei ainoakaan orientalisteistamme ole vielä oppinut näkemään noiden ”ristiriitojen ja hämmästyttävien mielettömyyksien” suhteen, niin kuin jotkut nimittävät purânoita, että viittaus yugaan saattaa tarkoittaa kierrosta, kantarotua ja usein alarotua, vieläpä saattaa olla yksi esikosmisesta teogoniasta repäisty sivu. Tämän kaksin- ja kolminkertaisen merkityksen todistavat eri viittaukset, jotka koskevat näennäisesti yhtä ja samaa yksilöä samalla nimellä, vaikka todellisuudessa tarkoitetaan tapahtumia, joita kokonaiset kalpat erottavat toisistaan. Hyvä esimerkki tästä on Ilâ. Hänet esitetään ensin yhtenä, sitten toisena. Eksoteerisissa kertomuksissa sanotaan, että Manu Vaivasvata halutessaan luoda poikia asetti uhrin Mitralle ja Varunalle, mutta toimeenpanevan bramiinin tekemän virheen takia [e148] saatiin ainoastaan tytär – Ilâ. Sitten ”noiden kahden jumaluuden suopeudella” hänen sukupuolensa muutetaan ja hänestä tulee mies, Sudyumna. Sitten hän muuttuu jälleen naiseksi ja niin edelleen. Taru lisää, että Ðiva ja hänen puolisonsa olivat mielissään siitä, että ”hän olisi mies yhtenä kuukautena ja nainen toisena”. Tämä viittaa suoranaisesti kolmanteen kantarotuun, jonka ihmiset olivat kaksisukuisia. Mutta jotkut hyvin oppineet orientalistit[105] ajattelevat ja ovat sanoneet, että ”Ilâ oli alkuaan ravinto, virvoke tai maitouhri, siitä syystä ylistyksen virta, jota on personoitu puheen jumalattarena”. ”Tietämättömille” ei kuitenkaan kerrota syytä, miksi ”maitouhrin” tai ”ylistyksen virran” pitää olla vuoroin miehinen, vuoroin naisellinen, ellei siihen todellakaan ole jotakin ”sisäistä todistetta”, jota okkultistit eivät käsitä.

Kaikkein mystisimmässä merkityksessään Svâyambhuva Manun yhtyminen Vâch-Shata-Rûpaan, omaan tyttäreensä (tämä on kaksinaisen prinsiipin ensimmäinen ”euhemerisointi”, jolloin Vaivasvata Manu ja Ilâ ovat toinen ja kolmas muoto), edustaa kosmisessa symboliikassa juurielämää, itua, josta lähtevät kaikki aurinkokunnat, maailmat, enkelit ja jumalat. Sillä, kuten Vishnu sanoo:

Manusta kaikki luominen, jumalat, asurat ja ihminen on aikaansaatava

Hänen on maailma luotava, niin liikkuva kuin liikkumaton....

Mutta voimme löytää vielä pahempia vastaväittäjiä kuin länsimaiset tiedemiehet ja orientalistit. Jos bramiinit voivat lukujen suhteen olla samaa mieltä kuin meidän opetuksemme, emme ole niinkään varmoja, etteivätkö monet vanhoillisista oikeaoppineista nousisi vastustamaan niitä lisääntymistapoja, joiden sanomme kuuluvan heidän pitar-devatoilleen. Meitä pyydettäneen esittämään ne teokset, joita käytämme lähteinämme, mutta me kehotamme heitä lukemaan omia purânoitaan hiukan huolellisemmin ja tutkimaan niiden esoteerista merkitystä. Ja silloin, toistamme sen vielä kerran, he tulevat löytämään enemmän tai vähemmän läpinäkyvien allegorioiden verhon alta jokaisen tässä tehdyn väitteen vahvistettuna heidän omissa teoksissaan. Yksi tai kaksi esimerkkiä on jo annettu toisen Rodun, niin kutsuttujen ”hiestä syntyneiden” esiintymisestä. Tätä allegoriaa pidetään satuna ja kuitenkin siinä piilee psykofysiologinen ilmiö ja yksi luonnon suurimmista mysteereistä.

Mutta ottaen huomioon esittämämme kronologiset väitteet on luonnollista kysyä:

SAATTOIKO IHMISIÄ OLLA OLEMASSA

18 MILJOONAA VUOTTA SITTEN?

Tähän okkultismi vastaa myöntävästi kaikista tiedemiesten vastaväitteistä huolimatta. Sitä paitsi tähän aikaan sisältyy ainoastaan Vaivasvata Manun ihminen, ts. jo sukupuoliin jakautunut [e149] mies ja nainen. Ne kaksi ja puoli Rotua, jotka edelsivät tuota tapahtumaa, ovat saattaneet elää 300 miljoonaa vuotta sitten kaikesta siitä päätellen, mitä tiede voi havaita. Sillä teorian esteenä olevat geologiset ja fyysiset vaikeudet eivät voineet koskea salaisten opetusten eteeristä alkuihmistä. Koko erimielisyyden perusta tavallisen tieteen ja esoteerisen tiedon välillä pohjaa siihen, että voidaan käsittää ja todistaa astraalisen ruumiin olemassaolo fyysisen ruumiin sisällä, joista edellinen on riippumaton jälkimmäisestä. Positivisti Paul d’Assier näyttää todistaneen tuon tosiasian melko selvästi,[106] puhumattakaan aikakausien runsaista todisteista sekä nykyaikaisten spiritualistien ja mystikkojen lausunnoista. Tulee olemaan vaikeata kieltää tämä tosiasia meidän aikanamme, joka vaatii aina todisteita, kokeita ja silminnäkijähavaintoja.

Salainen oppi vahvistaa, että fyysinen ihmiskunta on ollut maan päällä viimeiset 18 miljoonaa vuotta huolimatta maapallomme neljännen kierroksen yleisistä vedenpaisumuksista ja mullistuksista, jotka olivat paljon kauheampia ja voimakkaampia kuin millään muulla kolmesta edeltävästä kierroksesta (sen varhemman psyykkisen ja henkisen elämän ajanjaksoista puolieteerisine olosuhteineen) – koska tuo aikakausi oli maapallon suurimman fyysisen kehityksen aikaa, sillä neljäs kierros on sen elämänkierroksen keskikohta.[107] Tätä aikakautta edelsi 300 miljoonan vuoden pituinen kasvi- ja eläinkunnan kehityskausi. Tähän esittävät vastalauseen ne kaikki, jotka kieltäytyvät hyväksymästä teoriaa ”luuttomasta”, puhtaasti eteerisestä ihmisestä. Tiede, joka tuntee ainoastaan fyysisiä elimistöjä, tulee närkästymään, ja materialistinen teologia vielä enemmän. Tiede tulee väittämään vastaan loogisin ja järkevin perustein, jotka pohjaavat ennakkokäsityksiin, että kaikki elävät organismit ovat aina olleet samalla aineellisuuden tasolla kaikkina aikoina; teologia taas mitä mielettömimpien sepitystensä nojalla. Teologien tavallisesti esittämä naurettava väite perustuu siihen olettamukseen, että tämän planeetan ihmiset (lue kristityt) ovat koko Kosmoksen ainoita ihmisolentoja ja että sen vuoksi he ovat lajinsa parhaita.[108]

[e150] Okkultistit, jotka uskovat lujasti perusfilosofian opetuksiin, hylkäävät sekä teologien että tiedemiesten vastaväitteet. He sanovat puolestaan, että noina aikoina, jolloin on täytynyt vallita sietämätön kuumuus napaseudullakin ja jolloin esiintyi perättäisiä tulvia, laaksojen mullistuksia ja suurten merien kohoamisia, mitkään näistä olosuhteista eivät voineet olla esteenä inhimilliselle elämälle ja sellaisille elimistöille, joita kerrotaan olleen varhaisella ihmiskunnalla. Ei ympäröivien, täynnä vahingollisia kaasuja olevien seutujen epäyhtenäisyys eivätkä tuskin lujittuneen maankuoren aiheuttamat vaarat voineet estää ensimmäistä ja toista Rotua esiintymästä jo kivihiilikaudella, vieläpä siluurisella kaudella.

Ne monadit, joiden oli määrä elävöittää tulevat Rodut, olivat siis valmiita uuteen muutokseen. Ne olivat käyneet metalloitumisen ja kasvi- ja eläinelämän vaiheiden läpi, alimmista korkeimpiin ja odottivat nyt inhimillistä, tajuisempaa muotoa. Mutta mitä muuta saattoivat plastiset muovaajat tehdä kuin seurata kehittyvän luonnon lakeja? Saattoivatko he, kuten raamatun kuollut kirjain esittää, muodostaa ”Herra Jumalan” kaltaisia olentoja, tai niin kuin kreikkalaisen allegorian Pygmalion luoda Adam-Galateian tulivuoren tuhkasta ja hengittää elävän sielun ihmiseen? Eivät, koska sielu oli jo uinuvana monadissaan ja tarvitsi ainoastaan puvun. Pygmalion, joka ei onnistunut elähdyttämään patsastaan, ja nasarealaisten gnostikkojen Bahak Ziwa, jonka ei onnistunut muodostaa ”inhimillistä sielua luontokappaleeseen”, ovat käsitteinä paljon filosofisempia ja tieteellisempiä kuin Aadam käsitettynä kuolleen kirjaimen mukaan tai raamatun elohim-luojat. Esoteerinen filosofia, joka opettaa itsesynnytystä – sitten kun Shishta ja Prajâpati ovat sirotelleet elämänsiemenen maan päälle – osoittaa, että alemmat enkelit eivät kyenneet luonnonkaan avulla muodostamaan muuta kuin fyysisen ihmisen, kehitettyään itsestään sille eteerisen muodon ja heidän täytyi jättää fyysinen muoto kehittymään asteittain eteerisestä, eli niin kuin nyt sanottaisiin, protoplasmisesta mallista.

Tätä tullaan jälleen vastustamaan. ”Itsesynnytys” on hylätty teoria, meille sanotaan. Pasteurin kokeet kumosivat sen kaksikymmentä vuotta sitten, ja professori Tyndall on sitä vastaan. No, vastustakoon vain! Hänen pitäisi tietää, että jos itsesynnytys todistettaisiin [e151] todella mahdottomaksi nykyisellä maailmankaudellamme ja nykyisissä olosuhteissa – minkä okkultistit kieltävät – silti se ei todistaisi sitä, etteikö itsesynnytys olisi voinut tapahtua erilaisissa kosmisissa olosuhteissa, ei ainoastaan laurentisen[109] kauden merissä vaan myös silloisten luonnonmullistusten vallitessa maan päällä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka tiede voi selittää lajien ja elämän esiintymisen maan päällä ja varsinkin ihmisen esiintymisen, kun se kerran kieltää sekä raamatulliset opetukset että itsesynnytyksen. Pasteurin havainnot ovat kuitenkin kaukana täydellisistä tai todistetuista. Blanchard ja tri Lutaud kieltävät noiden kokeiden tärkeyden ja itse asiassa osoittavat, ettei niillä ole mitään arvoa. Kysymys on toistaiseksi ratkaisematta, samoin kuin se, milloin, millä kaudella elämä ilmestyi maan päälle. Mitä tulee ajatukseen, että Haeckelin moneeri – suolahippunen! – olisi ratkaissut elämänsynnyn probleeman, on se suorastaan mieletön. Ne materialistit, jotka ovat taipuvaisia huitaisemaan kädellä teorialle ”itseolevaisesta” eli ”itsesyntyisestä taivaallisesta ihmisestä”, jota kuvataan eteeriseksi, astraaliseksi ihmiseksi, saavat hyväksyä sen, että jo okkultismin vasta-alkajatkin nauravat vuorostaan muutamille uudenaikaisen ajattelun pohdinnoille. Kun on todistettu mitä oppineimmin, että protoplasman (moneerin) alkeishiukkanen ei ole eläin eikä kasvi vaan molempia ja ettei sillä ole mitään esi-isiä kummassakaan näistä luontokunnista, koska moneeri on kaiken järjestäytyneen olemassaolon lähtökohta, meille kerrotaan lopuksi, että moneerit ovat omia esi-isiään. Tämä voi olla hyvin tieteellistä, mutta se on myös metafyysistä, jopa liiaksikin okkultistin mielestä.

Jos itsesynnytys on nyttemmin muuttanut menetelmiään, ehkä sen vuoksi että käytettävissä on niin paljon aineksia, joten sitä tuskin on mahdollista huomata, niin se oli kuitenkin täysin vallitsevana maallisen elämän alkaessa. Jo pelkkä fyysinen muoto ja lajien kehitys näyttää, kuinka luonto etenee. Suomuinen jättilisko, siivekäs lentolisko, megalosaurus ja sata jalkaa pitkä iguanodon myöhemmältä kaudelta ovat muunnoksia eläinkunnan varhemmista edustajista, jotka löytyvät alkuaikojen kerrostumista. Oli aika, jolloin kaikki edellä mainitut ”antediluviaaniset” hirviöt esiintyivät säikeisinä likoeläiminä, joilla ei ollut kuorta, ei hermostoa, lihaksia, elimiä eikä sukupuolta ja jotka saivat jälkeläisiä silmikoitumalla, niin kuin lisääntyvät myös mikroskooppiset eläimet, nuo vuorijonojemme arkkitehdit ja rakentajat tieteen opetusten mukaan. Miksi tämä ei pitäisi paikkaansa ihmisenkin suhteen? Miksi hän ei olisi seurannut samaa lakia kasvussaan, ts. asteittaisessa tiivistymisessään? Jokainen ennakkoluuloton henkilö haluaisi kernaammin uskoa, että alkuihmiskunnalla oli ensin eteerinen, tai jos pidetään parempana, valtavan suuri säiemäinen, hyytelömäinen muoto, jonka jumalat eli ”luonnonvoimat” olivat kehittäneet ja joka kasvoi, tiivistyi miljoonien vuosien aikana ja tuli jättiläismäiseksi fyysisiltä impulsseiltaan ja taipumuksiltaan, kunnes se asettui neljännen Rodun ihmisen valtavaan fyysiseen muotoon – mieluummin [152] kuin uskoisi häntä luoduksi maan tomusta (kirjaimellisesti) tai jostakin tuntemattomasta apinamaisesta esi-isästä.

Eikä meidän esoteerinen teoriamme ole ristiriidassa tieteellisten tosiasioiden kanssa, paitsi ensi näkemältä, kuten tri A. Wilson, K.T.J., sanoo kirjeessään Knowledge-lehdelle:[110] ”Kehitystä... oikeammin luontoa kehitysopin valossa on tutkittu vasta noin kaksikymmentäviisi vuotta. Sehän on tietysti vain mitätön ajanjakso ihmisajattelun historiassa.” Ja juuri sen takia jaksamme vielä toivoa, että materialistinen tiede tulee parantamaan tapansa ja hyväksymään vähitellen esoteeriset opetukset – vaikka niistä ensin erotettaisiin niiden (tieteelle) liian metafyysiset ainekset.

Onko viimeistä sanaa ihmisen kehityksestä vielä sanottu? Professori Huxley sanoo:

Jokainen tuollainen vastaus suureen kysymykseen [joka koskee ihmisen todellista paikkaa luonnossa] on muka täydellinen ja lopullinen. Näin väittävät poikkeuksetta joko sen esittäjä tai hänen kannattajansa, ja vastaus pysyy korkeassa arvovalta-asemassaan ehkä yhden vuosisadan, ehkä kaksikymmentä. Mutta yhtä varmasti aika todistaa jokaisen vastauksen olleen ainoastaan lähestulkoon totta – siedettävä pääasiassa niiden tietämättömyyden vuoksi, jotka sen ensin hyväksyivät, ja täysin sietämätön arvioituna heidän seuraajiensa laajemman tiedon valossa. [ ! ! ][111]

Tuleekohan tämä etevä darwinisti myöntämään mahdollisuuden, että hänen oma apinamainen esi-isänsä tulee siirrettäväksi ”täysin sietämättömien uskomusten” joukkoon okkultistien ”laajemman tiedon” valossa? Mutta mistä on villi-ihminen tullut? ”Ihmisen kohoaminen sivistysasteelle” ei sinänsä selitä muodon kehitystä.

Samassa kirjeessään ”Ihmisen kehitys” tri Wilson tekee muita outoja tunnustuksia. Niinpä hän lausuu vastaukseksi ”G.M:n” Knowledge-lehdelle esittämiin kysymyksiin:

”Onko kehitys saanut ihmisessä aikaan mitään muutoksia? Jos on, niin minkälaisia? Jos ei, niin miksi ei?” Jos kieltäydymme myöntämästä [kuten tiede tekee], että ihminen luotiin täydelliseksi olennoksi, joka sitten turmeltui, niin on olemassa vain eräs toinen olettamus – nimittäin kehitys. Jos ihminen on kohonnut villi-ihmisestä sivistysasteelle, niin se on varmasti kehitystä. Me emme vielä tiedä, koska sellaista tietoa on vaikea saada, onko ihmisen ruumiinrakenne samojen vaikutusten alainen kuin alempien eläinten. Mutta on melko varmaa, että kohoaminen raakalaisasteesta sivistyneeseen elämään tarkoittaa ja edellyttää ”kehitystä” ja vielä huomattavassa määrin. Ihmisen mentaalista kehitystä ei voida kieltää. Yhä laajeneva ajatusten piiri on lähtenyt pienestä ja yksinkertaisesta alusta, niin kuin itse kielikin. Mutta ihmisen elämäntavat, hänen kykynsä mukautua ympäristöönsä ja lukemattomat muut seikat ovat tehneet hänen ”kehitystään” koskevat tosiasiat ja sen kulun hyvin vaikeaksi seurata.

Juuri tämän vaikeuden pitäisi tehdä kehitysopin kannattajat varovaisemmiksi väitteissään. Mutta miksi kehitys on mahdotonta, jos ”ihminen luotiin täydelliseksi olennoksi, joka sitten turmeltui”? Korkeintaan se voi koskea vain [e153] ulkonaista, fyysistä ihmistä. Niin kuin Hunnuttomassa Isiksessä[112] huomautettiin, Darwinin kehitysoppi alkaa keskikohdasta sen sijaan että se alkaisi ihmisen ja kaiken muun suhteen yleiskäsitteistä. Aristoteelis-baconilaisella menetelmällä saattaa olla etunsa, mutta se on jo kieltämättä näyttänyt puutteensa. Pythagoras ja Platon, jotka lähtivät yleiskäsitteistä alaspäin, osoittautuvat nyt uudenaikaisen tieteen valossa oppineemmiksi kuin Aristoteles. Sillä viimeksi mainittu vastusti ajatusta maan kiertämisestä, vieläpä sen pyöreydestä ja kielsi sen kirjoittaessaan: ”Miltei kaikki ne, jotka vakuuttavat tutkineensa taivasta kauttaaltaan, väittävät, että maapallo on keskellä, mutta italialaisen koulun viisaat, joita muuten kutsutaan pythagoralaisiksi, opettavat aivan päinvastaista.” Tämä siksi, että a) pythagoralaiset olivat vihittyjä ja b) seurasivat deduktiivista menetelmää. Mutta Aristoteles, induktiivisen metodin isä, valitti noiden toisten opettavan että: ”meidän järjestelmämme keskuksena oli aurinko, ja maa oli ainoastaan tähti, joka kiertämällä tuon saman keskuksen ympäri aikaansai yön ja päivän”.[113] Samoin on ihmisen suhteen. Salaisen opin opettama ja tässä esitetty teoria on ainoa, joka voi selittää ihmisen esiintymisen maan päällä vajoamatta siihen mielettömyyteen, että ”ihmeellinen” ihminen luotiin maan tomusta, tai siihen vielä suurempaan erehdykseen, että ihminen on kehittynyt kalkkisuolan hitusesta (entisestä protoplasmisesta moneerista).

Analogia on luontoa ohjaava laki, ainoa todellinen Ariadnen lanka, joka voi johtaa meidät luontokuntien monimutkaisia polkuja pitkin luonnon alkuperäisiin ja lopullisiin salaisuuksiin. Luovana voimana luonto on rajaton, eikä mikään fyysisten tiedemiesten sukupolvi voi koskaan ylpeillä tyhjentäneensä kaikkea tietoa luonnon keinoista ja menetelmistä, kuinka yhtenäisiä luonnon seuraamat lait ovatkin. Jos voimme ajatella, että tulisumupallo – pyörittyään aioneja tähtien välisissä avaruuksissa – tulee vähitellen planeetaksi, itseloistavaksi palloksi asettuakseen ihmisiä kantavaksi maailmaksi eli maapalloksi ja on siten muuttunut pehmeästä plastisesta taivaankappaleesta kivipeitteiseksi maapalloksi; ja jos näemme, että sen päällä kaikki kehittyy ytimettömästä hyytelökimpaleesta, josta tulee moneerin sarkodi,[114] ja muuttuu sitten alkueliötilasta[115] eläimen muotoon kasvaakseen mesotsooisen kauden suunnattomaksi matelijahirviöksi; sitten taas kutistuu (suhteellisen) kääpiömäiseksi krokotiiliksi, joka esiintyy nykyään ainoastaan trooppisilla [e154] seuduilla, ja kaikkialla yleiseksi sisiliskoksi[116] – jos voimme käsittää kaiken tämän, kuinka sitten ihminen yksin olisi poikkeus yleisestä laista? ”Noina aikoina oli maan päällä jättiläisiä”, sanotaan Genesiksessä [6:4], joka toistaa kaikkien muiden itämaisten pyhien kirjojen lausuntoja. Titaanit perustuvat antropologiseen ja fysiologiseen tosiasiaan.

Ja niin kuin kovakuorinen äyriäinen oli kerran hyytelöhitunen, ”kauttaaltaan homogeeninen valkuaishiukkanen koossa pysyvässä tilassa”, sellainen oli myös alkuihmisen ulkonainen päällys, hänen varhainen ”nahka-peitteensä”, ja lisäksi tuon kuoren sisällä oli kuolematon henkinen monadi ja psyykkinen katoavainen muoto ja ruumis. Nykyaikainen, kova, lihaksikas ihminen, joka voi elää miltei kaikissa ilmastoissa, oli ehkä noin 25 miljoonaa vuotta siten aivan sama kuin Haeckelin moneeri, vain ”elimistö ilman elimiä”, täysin homogeeninen aines, sisältä rakenteetonta proteiinia ja ainoastaan ulkoapäin ihmisen muotoinen.

Tällä vuosisadalla ei kellään tiedemiehellä ole oikeutta pitää bramiinien kronologisia lukuja naurettavana, sillä tieteen omat laskelmat ylittävät usein reilusti esoteerisen tieteen väitteet. Tämä on helposti osoitettavissa.

Helmholtz laski, että maapallomme jäähtymisen 2000 asteesta 200 asteeseen Celsiusta on täytynyt kestää vähintään 350 miljoonaa vuotta. Länsimainen tiede (geologia mukaan luettuna) näyttää yleisesti myöntävän, että maapallon ikä on kaiken kaikkiaan noin 500 miljoonaa vuotta. Sir William Thomson rajoittaa kuitenkin varhaisimman kasvillisuuden esiintymisen alkaneeksi 100 miljoonaa vuotta sitten – kunnioitettava lausunto, joka on muinaisten aikakirjojen kanssa ristiriidassa. Tiedemaailman pohdiskelut vaihtelevat sitä paitsi päivittäin. Nytkin jo monet geologit vastustavat kovasti tuota rajoitusta.

Volger... laskee, että sen ajan, joka vaaditaan tuntemiemme kerrosten kasautumiseen, on täytynyt olla ainakin 648 miljoonaa vuotta..... Sekä aika että paikka ovat rajattomia ja ikuisia.... Maa aineellisena olemassaolona on todella ikuinen; ainoastaan sen läpikäymät muutokset voidaan määrittää rajallisin aikakausin [Burmeister]... Meidän on sen vuoksi oletettava, että tähtitaivas ei ole pelkästään paikassa, mitä kukaan tähtitieteilijä ei epäile, vaan myös aluttomassa ja loputtomassa ajassa; että sitä ei ole koskaan luotu ja että se on häviämätön. [Ks. Czolbe].[117]

Czolbe toistaa täsmälleen sen, mitä okkultistit sanovat. Mutta jotkut voivat sanoa, että arjalaiset okkultistit eivät tienneet mitään näistä myöhemmistä pohdiskeluista. ”He eivät tienneet edes maan pallomaisesta muodosta.” [e155] (Coleman.) Tähän antaa Vishnupurâna vastauksen, joka on pakottanut joidenkin orientalistien silmät avautumaan selkoselälleen.

....Aurinko on sijoittunut kaiken aikaa keskipäivään ja vastapäätä keskiyötä kaikilla dvipoilla [mantereilla], oi Maitreya. Mutta koska auringon nousu ja lasku ovat ikuisesti toisilleen vastakkaiset – ja samoin kaikki ilmansuunnat ja taivaan risteyskohdat, niin sen vuoksi, oi Maitreya, ihmiset puhuvat auringon noususta siellä, missä he sen näkevät. Ja missä aurinko katoaa näkyvistä, siellä heidän mielestään on sen lasku. Auringolla, joka on aina yhdessä ja samassa paikassa, ei ole nousua eikä laskua, sillä se mitä kutsutaan nousuksi ja laskuksi, on ainoastaan auringon näkyminen ja näkymättömyys.[118]

Tähän Fitzedwarf Hall huomauttaa: ”Tämän kohdan sisältämä heliosentrinen oppi on merkittävä. Kuitenkin hiukan edempänä puhutaan päinvastoin.” Puhutaan päinvastoin tahallaan, koska se oli salaista temppeliopetusta. Martin Haug huomautti samasta opetuksesta toisessa kohdassa. On hyödytöntä parjata arjalaisia enempää.

Palatessamme geologien ja antropologien kronologiaan pelkäämme, että tieteellä ei ole mitään järkeviä perusteita, joilla vastustaa okkultistien näkemyksiä tässä asiassa. Se, että ”ihmisestä, luomakunnan korkeimmasta elimellisestä olennosta, ei löydetä jälkeäkään alkuperäisistä kerroksista, vaan ainoastaan ylimmästä, niin kutsutusta tulvakerroksesta”, on kaikki, mitä voidaan toistaiseksi sanoa. Se, että ihminen ei ollut nisäkäsluokan viimeinen jäsen, vaan ensimmäinen tässä kierroksessa, on tieteen pakko tunnustaa jonakin päivänä. Samaa näkökantaa on myös jo pohdittu Ranskassa hyvin arvovaltaisella taholla.

Että ihmisen voidaan osoittaa eläneen tertiäärikauden puolivälissä ja sellaisella geologisella kaudella, jolloin ei vielä ollut olemassa ainoatakaan nykyisistä nisäkäslajeista, on väite, jota tiede ei voi kieltää ja jonka de Quatrefages on nyt todistanut.[119] Mutta vaikka ihmisen olemassaoloa eoseenikaudella ei olisikaan vielä todistettu, niin mikä ajanjakso on kulunut liitukaudesta? Olemme selvillä siitä, että ainoastaan rohkeimmat geologit uskaltavat sijoittaa ihmisen mioseenikautta kauemmas. Mutta me kysymme, kuinka kauan ovat kestäneet mesotsooisen kauden jälkeiset ajanjaksot? Tästä tiede vaikenee monien pohdiskelujen ja riitojen jälkeen, sillä sen suurimmat auktoriteetit tällä alalla ovat pakotettuja vastaamaan: ”Me emme tiedä.” Tämän pitäisi osoittaa, että tiedemiehet eivät ole sen suurempia asiantuntijoita tässä asiassa kuin tavalliset ihmiset. Jos professori Huxleyn mukaan ”pelkästään hiilenmuodostuksen vaatima aika olisi kuusi miljoonaa vuotta”,[120] kuinka monta miljoonaa vuotta tarvittaisiin kattamaan [e156] se aika, joka on kulunut jurakaudesta eli puolivälistä niin kutsuttua matelijoiden aikaa (jolloin kolmas Rotu esiintyi) aina mioseenikauteen asti, jolloin suurin osa neljättä Rotua upposi?[121]

Tämän kirjoittaja tietää, että ne asiantuntijat, joiden laskelmat maapallon ja ihmisen aikakausista ovat uskaliaimmat, ovat aina saaneet varovaisemman enemmistön vastaansa. Mutta tämä todistaa kovin vähän, koska enemmistö harvoin jos koskaan osoittautuu olevan oikeassa ajan mittaan. Harvey oli yksin monta vuotta. Ne, jotka puolustivat ajatusta Atlantin ylittämisestä höyrylaivoilla, olivat vaarassa päättää päivänsä mielisairaalassa. Mesmer on luokiteltu tähän päivään asti (tietosanakirjoissa) Cagliostron ja de St. Germainin lailla petkuttajaksi ja huijariksi. Ja nyt kun herrat Charcot ja Richet ovat todistaneet oikeiksi Mesmerin väitteet ja kun tiede on hyväksynyt mesmerismin uudella ”hypnotismin” nimellä – valenenä perin vanhalle naamalle –, kunnioituksemme ei kasva tuota enemmistöä kohtaan nähdessämme, kuinka huolettomasti ja välinpitämättömästi tieteen edustajat käsittelevät hypnotismia, telepaattisia vaikutuksia ja muita senkaltaisia ilmiöitä. He puhuvat siitä, lyhyesti sanottuna, niin kuin he olisivat uskoneet siihen Salomonin päivistä asti eivätkä olisi vain muutama vuosi sitten sanoneet sen kannattajia ”mielisairaiksi ja pettureiksi”.[122]

Sama ajatustapojen muutos on edessä niiden pitkien ajanjaksojen suhteen, jotka esoteerinen filosofia lukee sukupuolisen ja fysiologisen ihmiskunnan iäksi. Sen vuoksi sekin säkeistö, joka sanoo:

”Järkisyntyiset, luuttomat, antoivat elämän tahdosta syntyneille luurakenteisille”, lisäten että tämä tapahtui kolmannen Rodun puolessa välissä 18 miljoonaa vuotta sitten – voi vielä saada tulevien tiedemiesten hyväksymisen.

Mitä yhdeksännentoista vuosisadan ajatustapaan tulee, meille sanovat jo muutamat henkilökohtaiset ystävämme, joilla on tavaton kunnioitus tieteen vaihtuvia johtopäätöksiä kohtaan, että tuollainen väite on mieletön. Kuinka paljon epätodennäköisemmältä vaikuttaakaan seuraava väitteemme, että ensimmäisen Rodun elinaika ulottuu vielä tuostakin ajasta miljoonia vuosia taaksepäin. Sillä vaikka tarkkoja lukuja ei ole annettu – eikä ole puhettakaan, että muinaisten jumalallisten [e157] rotujen alkukehitys voitaisiin laskea täydellä varmuudella kuuluvaksi geologian varhaissekundaari- tai primaarikaudelle – niin se asia on selvä, että niihin 18 miljoonaa vuoteen, jotka vastaavat sukupuolisen, fyysisen ihmisen aikaa, on tehtävä suunnaton lisäys, jos otetaan huomioon koko henkinen, astraalinen ja fyysinen kehitys. Monet geologit ovat tosin sitä mieltä, että kvartääri- ja tertiäärikauden pituus vaatii tuollaisen arvion myöntämistä, ja on aivan varmaa, että mitkään maanpäälliset olosuhteet eivät kumoa sitä hypoteesia, että ihminen olisi elänyt eoseenikaudella, jos vain muuten saadaan todisteita siitä. Okkultistit, jotka väittävät, että edellä mainittu ajanjakso vie meidät takaisin kauas sekundaari- eli ”matelijoiden” aikaan, voivat saada de Quatrefagesilta tukea sille, että ihmisen olemassaolo oli mahdollinen tuossa kaukaisessa muinaisuudessa. Mutta varhaisten kantarotujen suhteen asia on aivan toinen. Jos hiilihapolla kyllästetyt sakeat höyrykasaumat, jotka virtasivat maasta eli leijuivat ilmakehässä kerrostumisen alusta alkaen, estivät tuhoisasti nykyään tunnettujen ihmiseliöiden elämää, niin kuinka, kysyttäneen, olisi alkuihminen voinut elää? Tällainen huomautus on kuitenkin täysin naurettava. Silloin vallitsevilla maisilla olosuhteilla ei ollut mitään tekemistä sen tason kanssa, jolla eteeris-astraalisten rotujen kehitys tapahtui. Vasta verrattain myöhäisinä geologisina kausina on syklisen lain spiraaliliike vetänyt ihmiskunnan fyysisen kehityksen alimmalle asteelle – karkean aineellisen syysuhteen tasolle. Noina varhaisimpina aikoina eteni ainoastaan astraalinen kehitys, ja nuo kaksi tasoa, astraalinen ja fyysinen,[123] eivät olleet missään suoranaisessa kosketuksessa toisiinsa, vaikka ne kehittyivät rinnakkain. On ilmeistä, että varjomainen eteerinen ihminen on elimistönsä puolesta – jos sitä voi elimistöksi kutsua – tekemisissä ainoastaan sen tason kanssa, josta hänen upâdhinsa aines on peräisin.

Kenties on asioita, jotka ovat voineet jäädä huomaamatta nykyajan kauas näkeviltä – mutta ei kaikki näkeviltä – luonnontieteilijöiltämme. Kuitenkin luonto itse ottaa tarjotakseen puuttuvat renkaat. Agnostisten teoreettisten ajattelijoiden on ihmisen synnyn osalta valittava Idän salaisen opin esittämän version ja toivottoman materialististen darwinilaisten ja raamatullisten kertomusten väliltä: tahtovatko he uskoa, ettei ole mitään sielua eikä henkistä kehitystä, vai pohtia okkulttista oppia, joka kieltää sekä ”erikoisluomisen” että ”kehitysopin” ihmissynnyn.

Ottakaamme vielä esille ”itsesynnytys”. Elämää – sellaisena kuin tiede tuntee sen – ei ole aina ollut maallisella tasolla. [e158] Oli aika, jolloin ei edes Haeckelin moneeri – tuo yksinkertainen protoplasman hitunen – ollut vielä esiintynyt merien pohjassa. Mistä tuli se sysäys, joka sai hiili-, typpi- ja happimolekyylit jne. ryhmittymään Lorenz Okenin Urschleimiksi, tuoksi elimelliseksi ”limaksi”, jolle on nyt annettu nimeksi protoplasma? Mitkä olivat moneerin esityypit? Ainakaan ne eivät voineet pudota meteoriittien mukana muilta jo muodostuneilta taivaankappaleilta, vaikka Sir William Thomson on esittänyt tällaisen hurjan teorian. Ja vaikka ne olisivatkin pudonneet ja vaikka maapallomme olisi saanut elonsiemenensä muilta planeetoilta, niin kuka tai mikä oli tuonut ne näille planeetoille? Ellei hyväksytä salaista opetusta, meidän on tässä jälleen kerran pakko kohdata ihme – hyväksyä teoria persoonallisesta antropomorfisesta Luojasta, jonka ominaisuudet ja määritelmät, yksijumalaisten laatimissa sanamuodoissa, ovat yhtä paljon filosofian kuin logiikan kanssa ristiriidassa, koska ne alentavat ihanteen äärettömästä universaalista jumaluudesta, jonka käsittämättömän, valtavan suuruuden edessä korkeinkin inhimillinen äly tuntee pienuutensa.

Älköön nykyaikainen filosofi, vaikka hän mielivaltaisesti asettaakin itsensä korkeimmalle tähän asti saavutetulle inhimillisen älykkyyden huipulle, osoittautuko niin paljon henkisesti ja intuitiivisesti alemmaksi jopa muinaisia kreikkalaisia, jotka ovat tässä suhteessa paljon alemmalla tasolla kuin Idän vanhat arjalaiset filosofit. Hylotsoismi[124] filosofisesti ymmärrettynä on panteismin korkein muoto. Se on ainoa mahdollinen poispääsy typerästä kuolettavaan aineellisuuteen perustuvasta ateismista ja yksijumalaisten vielä typerämmistä antropomorfisista käsitteistä, joiden välissä se on omalla aivan puolueettomalla perustallaan. Hylotsoismi edellyttää absoluuttista, jumalallista ajattelua, joka läpäisee lukemattomat toimivat, luovat voimat eli ”luojat”, jotka olennot pitää liikkeellä tuo jumalallinen ajatus ja niiden olemassaolo on siinä, siitä ja sen kautta. Tuolla jumalallisella ajatuksella ei kuitenkaan ole enempää persoonallista osallisuutta niihin tai niiden luomuksiin kuin auringolla on auringonkukkaan ja sen siemeniin tai kasvullisuuteen yleensä. Noiden toimivien ”luojien” tiedetään olevan olemassa ja niihin uskotaan, koska okkultistin sisäinen ihminen aistii ja havaitsee ne.

Niinpä okkultisti sanoo, että ABSOLUUTTISta jumaluutta, jonka on oltava ehdollistamaton ja erillinen, ei voida ajatella samanaikaisesti toimivana, luovana, yhtenä elävänä Jumalana, alentamatta heti sen ihannetta.[125] Sellainen jumaluus, joka ilmenee ajassa ja paikassa – näiden kahden ollessa yksinkertaisesti muotoja SIITÄ, mikä on absoluuttinen kaikki – voi olla ainoastaan murto-osa [e159] kokonaisuudesta. Ja koska tuo ”kaikki” ei voi jakautua absoluuttisuudessaan, sen vuoksi tuo aisteilla havaittu luoja (sanomme luojat) voi olla korkeintaan pelkkä olemuspuoli siitä. Käyttääksemme samaa metaforaa – joka on riittämätön ilmaisemaan koko aatetta, mutta sopii kuitenkin hyvin käsiteltävään asiaan – nämä luojat ovat niin kuin auringon lukemattomat säteet, joka aurinko pysyy tietämättömänä ja välinpitämättömänä vaikutuksesta; kun taas nuo vaikuttavat välittäjät, säteet, tulevat vaikuttajiksi joka kevät – maapallon manvantarisessa päivänkoitossa – ja hedelmöittävät ja herättävät luonnossa ja sen erilaistuneessa aineessa uinuvan elinvoiman. Tämä ymmärrettiin niin hyvin muinaisuudessa, että jopa kohtalaisen uskonnollinen Aristoteles sanoi tuollaisen luomistyön olevan aivan sopimatonta Jumalalle – •BD,B¥H Jè 1,è. Platon ja muut filosofit opettivat samaa: jumaluus ei itse voi käydä käsiksi luomistyöhön – "bJ@LD(,Ã< žB"<J". Tätä Cudworth kutsuu ”hylotsoismiksi”. Laertios kertoo vanhan Zenonin sanoneen: ”Luonto on itseään liikuttava voima, joka määrätyin ajanjaksoin tuottaa ja pitää koossa siemenenä toimivien periaatteiden mukaisesti siitä itsestään syntyvät oliot, ja se luo oliot samanlaisiksi kuin ne vanhemmat, joista ne ovat peräisin.”[126]

Palatkaamme aiheeseemme ja pysähtykäämme ajattelemaan sitä. Jos noina aikakausina todella oli kasvielämää, joka saattoi ottaa ravintoa silloisista vahingollisista aineksista, ja jos oli vielä eläimellistä elämää, jonka vetinen elimistö saattoi kehittyä huolimatta hapen oletetusta niukkuudesta, niin miksi ei olisi voinut olla myös inhimillistä elämää alkeellisessa fyysisessä muodossaan, ts. olentoja, jotka sopeutuivat tuohon geologiseen kauteen ja sen olosuhteisiin? Sitä paitsi tiede tunnustaa, ettei se tiedä mitään geologisten ajanjaksojen todellisesta pituudesta.

Edessämme oleva pääkysymys on kuitenkin, onko aivan varmaa, että atsooiseksi kaudeksi kutsutusta ajasta asti olisi koskaan ollut sellaista ilmakehää kuin luonnontieteilijät olettavat. Kaikki fyysikotkaan eivät ole tästä samaa mieltä. Jos tämän kirjoittaja olisi halukas tukemaan salaisen opin opetuksia eksaktin tieteen avulla, olisi helppo osoittaa usean fyysikon tunnustuksen nojalla, että ilmakehä on muuttunut vähän, jos lainkaan, valtamerien ensimmäisestä tiivistymisestä – ts. laurentisesta ajasta, pyroliittisesta kaudesta lähtien. Tämä on ainakin Blanchardin, S. Meunierin, jopa Bischoffin mielipide – niin kuin viimeksi mainitun tiedemiehen kokeet basaltilla ovat osoittaneet. Sillä jos uskoisimme, mitä tiedemiesten enemmistö sanoo vaarallisten kaasujen määrästä ja niistä hiilen ja typen kokonaan kyllästämistä elementeistä, joissa kasvi- ja eläinkuntaa on todistettu eläneen, menestyneen ja kehittyneen, niin tultaisiin siihen omituiseen johtopäätökseen, että noina aikoina oli olemassa valtameriä, [e160] joissa oli nestemäistä hiilihappoa veden sijasta. Tuollaisen elementin kyseessä ollen on hyvin epävarmaa, ovatko kiillesuomuiset tai edes itse alkuperäiset trilobiitit saattaneet elää primaarikauden, puhumattakaan siluurikauden valtamerissä, niin kuin Blanchard on esittänyt.

Ne olosuhteet, jotka olivat välttämättömiä varhaisimmalle ihmisrodulle, eivät kuitenkaan tarvitse mitään elementtejä, eivät yksinkertaisia eivätkä yhdistettyjä. Pidämme kiinni siitä, mitä esitimme alussa. Se henkis-eteerinen olento, joka eli maapallolle tuntemattomissa avaruuksissa ennen kuin ensimmäinen sideerinen ”hyytelöhitunen” kehittyi alkuperäisen kosmisen aineen valtameressä – biljoonia vuosia ennen kuin meidän maapalloksi kutsumamme äärettömyyden pallohitunen astui olemassaoloon ja synnytti moneereita omissa pisaroissaan, joita kutsutaan valtameriksi – se olento ei kaivannut ”elementtejä”. ”Pehmeäluinen Manu” saattoi hyvin olla vailla kalsiumfosfaattia, koska hänellä ei ollut luita, paitsi vertauskuvallisessa merkityksessä. Ja vaikka moneerit, kuinka homogeeninen niiden elimistö olikaan, tarvitsivat kuitenkin fyysisiä elinolosuhteita, jotka auttaisivat niitä eteenpäin kehityksessä, niin se olento, josta tuli alkuihminen ja ”ihmisen isä” kehityttyään olemassaolon tasoilla, joista tiede ei ole edes uneksinut, saattoi hyvin olla olemassa tuntematta mitään ympärillään vallitsevista ilmasto-oloista. Se varhainen esi-isä, joka esiintyy Brasseur de Bourbourgin Popol Vuh -teoksessa ja joka –meksikolaisten taruissa – saattoi toimia ja elää yhtä helposti maan ja veden alla kuin maan pinnalla, vastaa ainoastaan tekstiemme toista ja aikaisempaa kolmatta Rotua. Ja jos kolme luontokuntaa olivat niin erilaiset vedenpaisumusta varhempina aikoina, miksi ei ihminen olisi voinut olla muodostunut aineksista ja atomiyhdisteistä, jotka ovat nykyään täysin tuntemattomia fyysiselle tieteelle? Nykyisin tunnetut kasvit ja eläimet miltei lukemattomine lajeineen ja muunnoksineen ovat kaikki tieteen olettamusten mukaan kehittyneet alkuperäisistä ja paljon harvalukuisemmista elimellisistä muodoista. Miksi ei sama olisi voinut tapahtua myös ihmiselle, elementeille ja muulle? ”Universaali synty lähtee yhdestä, puhkeaa kolmeksi, sitten viideksi ja lopulta saavuttaa huippunsa seitsemässä palatakseen neljään, kolmeen ja yhteen.” (Kommentaari.)

Lisätodisteita varten katsokaa teoksemme II kirjasta kohtaa ”Seitsemäisyys luonnossa”.[127]

[e161]

VII SÄKEISTÖ

PUOLIKSI JUMALALLISESTA ENSIMMÄISIIN INHIMILLISIIN ROTUIHIN

(24) Korkeammat luojat hylkäävät ylpeydessään ”joogan poikien” kehittämät muodot. (25) He eivät tahdo ruumiillistua varhaisiin ”munasta syntyneisiin”... (26) He valitsevat myöhemmät androgyynit. (27) Ensimmäinen ihminen sai älyn.

24. VIISAUDEN POJAT, YÖN POJAT (lähteneet Brahmân ruumiista sen tultua yöksi) VALMIINA JÄLLEENSYNTYMÄÄN, TULIVAT ALAS.  HE NÄKIVÄT ENSIMMÄISEN KOLMANNEN (vielä älyttömän Rodun älyllisesti) KURJAT MUODOT (a).  ”ME VOIMME VALITA”, SANOIVAT HERRAT, ”MEILLÄ ON VIISAUS.” JOTKUT ASTUIVAT CHHÂYOIHIN.  JOTKUT HEIJASTIVAT KIPINÄN. JOTKUT SLYKKÄSIVÄT NELJÄNTEEN (Rotuun). OMASTA RÛPASTAAN HE TÄYTTIVÄT (vahvistivat) KÂMAN (himon välineen).  NE, JOTKA ASTUIVAT SISÄÄN, TULIVAT ARHATEIKSI.  NE, JOTKA SAIVAT VAIN KIPINÄN, JÄIVÄT ILMAN (korkeampaa) TIETOA. KIPINÄ PALOI HEIKOSTI. KOLMANNET JÄIVÄT ÄLYTTÖMIKSI.  HEIDÄN JÎVANSA (monadit) EIVÄT OLLEET VALMIITA (b).  NÄMÄ ASETETTIIN ERIKSEEN SEITSEMÄN (alkuperäisen ihmislajin) JOUKKOON.  HEISTÄ TULI KAPEAPÄISIÄ. KOLMANNET OLIVAT VALMIITA.  ”HEISSÄ TULEMME ASUMAAN”, SANOIVAT LIEKIN JA PIMEÄN VIISAUDEN HERRAT (c).

Tämä säkeistö sisältää täydellisen avaimen pahan mysteereihin, niin kutsuttuun enkelien lankeemukseen ja moniin ongelmiin, jotka ovat askarruttaneet filosofien ajatuksia niin kaukaa kuin ihmismuisti ulottuu. Se ratkaisee salaisuuden, miksi älylliset kyvyt, syntyperä tai yhteiskunnallinen asema ovat myöhemmin niin erilaiset, ja selvittää johdonmukaisesti karman käsittämättömät vaiheet läpi pitkien ajanjaksojen. Yritämme antaa parhaan mahdollisen selityksen tästä vaikeasta aiheesta.

(a) Aina neljänteen kierrokseen asti ja vieläpä kolmannen Rodun myöhempään puoliskoon saakka tässä kierroksessa ihminen – jos tämä harhaan johtava nimi voidaan antaa niille aina muuttuville muodoille, joihin monadit olivat pukeutuneet kolmen ensimmäisen kierroksen ja nykyisen kierroksen kahden ja puolen ensimmäisen rodun aikana – on toistaiseksi älyllisesti ainoastaan eläin. Vasta nykyisen kierroksen keskivälissä hän kehittää kokonaan itsessään neljännen prinsiipin viidennelle [e162] sopivaksi välineeksi. Mutta manas tulee olemaan suhteellisen täydellisesti kehittynyt vasta seuraavassa kierroksessa, jolloin sillä on mahdollisuus tulla täysin jumalalliseksi kierrosten loppuun asti. Niin kuin Christian Schoettgen sanoo teoksessaan Horae Hebraicae jne., ensimmäisellä maallisella Aadamilla ”oli vain elonhenkäys”, Nefesh, mutta ei elävää sielua.

(b) Tässä tarkoitetaan alempia Rotuja, joista on vielä joitakin vastaavia jäljellä – kuten australialaiset (jotka ovat nyt nopeasti kuolemassa sukupuuttoon) ja muutamat afrikkalaiset ja valtamerien heimot. ”He eivät olleet valmiita” merkitsee, että näiden monadien karmallinen kehitys ei ollut vielä tehnyt heitä sopiviksi asumaan niissä ihmismuodoissa, joiden oli määrä ruumiillistua korkeampiin älyllisiin Rotuihin. Mutta tämä selitetään myöhemmin.

(c) Zoharissa puhutaan ”mustasta tulesta”, joka on absoluuttista valo-viisautta. Niille, jotka vanhan teologisen ennakkoluulon yllyttäminä sanovat: ”Mutta asurathan ovat kapinoivia devoja, jumalien vastustajia – tästä syystä piruja ja pahoja henkiä”, me vastaamme: Esoteerinen filosofia ei tunnusta mitään sinänsä hyvää eikä pahaa, joka olisi olemassa riippumattomana luonnossa. Syy kumpaankin on, Kosmoksen kyseessä ollen, vastakohtien eli vastakkaisuuksien välttämättömyydessä, ja ihmisen tapauksessa on syy hänen inhimillisessä luonnossaan, hänen tietämättömyydessään ja himoissaan. Ei ole mitään paholaisia tai täysin turmeltuneita olentoja, niin kuin ei ole mitään ehdottoman täydellisiä enkeleitä, vaikka valon ja pimeyden henkiä voi kyllä olla olemassa. Siten Lucifer – älyllisen valaistuksen ja ajatuksenvapauden henki – on vertauskuvallisesti se ohjaava merkkituli, joka auttaa ihmistä löytämään tiensä elämän karien ja hiekkasärkkien yli, sillä Lucifer on LOGOS korkeimmalta olemuspuoleltaan ja ”vastustaja” alimmalta puoleltaan – joista kumpikin on heijastuneena egossamme. Lactantius puhuessaan Kristuksen luonnosta sanoo, että LOGOS, Sana, on Saatanan esikoisveli, ”ensimmäinen kaikista luoduista”.[128]

Vishnupurâna kuvaa näitä alkuluomuksia (tiryaksroteja) mutkikkaine ruuansulatustiehyeineen: Niillä oli ”sisäisiä ilmiöitä, mutta keskenään ne olivat tietämättömiä laadustaan ja luonnostaan”.[129] Tuossa teoksessa mainitut kaksikymmentäkahdeksan lajia bâdhoja eli ”vajavuuksia” eivät tarkoita nykyisin tunnettuja eläimiä, niin kuin Wilson luuli, sillä niitä ei ollut olemassa noina geologisina kausina. Tämä on aivan selvää sanotun teoksen perusteella, jossa ensin luodaan (tällä maapallolla) ”viisinkertainen liikkumaton luomakunta”,[130] kivennäiset ja kasvit; sitten tulevat nuo tarunomaiset eläimet, tiryaksrotat (syvyyden hirviöt, jotka II ja III säkeistön ”Herrat” tappavat); sitten ûrdhvasrotat, onnelliset taivaalliset olennot, jotka elävät ambrosialla; ja viimeksi arvâksrotat, inhimilliset olennot – Brahmân [e163] seitsemäs niin kutsuttu luominen. Mutta nämä ”luomiset”, viimeinen mukaan luettuna, eivät tapahtuneet tällä maapallolla, missä ne sitten lienevätkään tapahtuneet. Ei Brahmâ luo olioita ja ihmisiä täällä maan päällä, vaan luojana on prajâpatien, olemassaolon ja maallisen luomakunnan herrojen, päämies ja Herra. Totellen Brahmân käskyä Daksha (synteesi eli yhdistelmä maallisista luojista ja esivanhemmista pitrit mukaan luettuina) teki ylemmät ja alemmat (vara ja avara) oliot, mikä ”tarkoittaa putraa”, jälkeläisiä, ja ”kaksijalkaisia ja nelijalkaisia, ja myöhemmin tahdollaan [tarkoittaa tahdon ja joogan poikia] synnytti naispuolisia”,[131] ts. erotti androgyynit. Tässä jälleen ”kaksijalkaiset” eli ihmiset luotiin ennen ”nelijalkaisia” niin kuin esoteerisissa opetuksissakin.[132]

Koska eksoteerisissa kertomuksissa asurat ovat ensimmäisiä ”yö-ruumiista” luotuja olentoja, kun taas pitrit lähtevät hämäräruumiista; ja koska (Vishnupurânassa) ParâÑara sijoittaa ”jumalat” näiden kahden väliin ja sanoo niiden kehittyvän ”päiväruumiista”, niin tässä on helppo huomata selvä tarkoitus salata luomisjärjestys. Ihminen on arvâksrota, joka tulee ”päivänkoiton ruumiista”. Toisaalla ihmiseen viitataan taas, kun maailman luojan, Brahmân, osoitetaan ”luoneen hurjia olentoja, joita kutsuttiin peikoiksi, bhûtoiksi ja lihansyöjiksi”, eli niin kuin teksti sanoo, ”paholaisia, pelottavia, koska olivat apinanvärisiä ja lihansyöjiä”.[133] Sitä vastoin râkshasat käännetään yleensä ”pahoiksi hengiksi” ja ”jumalien vihollisiksi”, mikä samastaa ne asuroihin. Râmâyanassa kerrotaan, että kun Hanuman tutkii vihollisia Lankâssa, hän tapaa siellä râkshasoita, joista muutamat ovat rumia, ”kun taas jotkut ovat kauniita katsella”, ja Vishnupurânassa on suora viittaus, että heistä tulee ”ihmiskunnan” eli Brahmân pelastajia.

Allegoria on hyvin nerokas. Suuri äly ja liiallinen tietomäärä ovat kaksiteräisiä aseita elämässä ja välineitä sekä pahaan että hyvään. Yhdistettyinä itsekkyyteen ne tekevät koko ihmiskunnasta astinlaudan näiden kykyjen hallitsijalle ja välikappaleen hänen tarkoitustensa saavuttamiseksi. Mutta kun niitä käytetään epäitsekkäisiin humanitaarisiin tarkoituksiin, niistä voi tulla monelle pelastuksen välikappale. Joka tapauksessa itsetietoisuuden ja älyn puute tekee ihmisestä tylsämielisen, ihmismuotoisen eläimen. Brahmâ on mahat – maailmanjärki – tästä syystä liian itsekkäät râkshasoiden joukossa halusivat omistaa sen kokonaan – ”nielaista” mahatin. Allegoria on läpinäkyvä.

Joka tapauksessa esoteerinen filosofia samastaa esibrahmalaiset [e164] asurat, rudrat,[134] râkshasat ja kaikki allegoriassa esiintyvät jumalien ”vastustajat” egoihin, jotka ruumiillistumalla yhä järjettömään kolmannen Rodun ihmiseen tekivät hänestä tietoisesti kuolemattoman. He ovat sitten ruumiillistumien kierroskauden aikana todellinen kaksinainen logos – ihmisessä oleva taisteleva ja kaksikasvoinen jumalallinen prinsiippi. Seuraava kommentaari ja seuraavat säkeistöt voivat epäilemättä antaa enemmän valoa tähän hyvin vaikeaan oppiin, mutta kirjoittaja ei tunne kykenevänsä esittämään sitä kokonaan. Rotujen peräkkäisyydestä kommentaari sanoo kuitenkin:

”Ensin tulevat ITSEOLEVAISET maan päällä. Ne ovat ’henkisiä eloja’, jotka absoluuttinen TAHTO ja LAKI heijastaa liikkeelle maailmojen jokaisen jälleensyntymän aamunkoitteessa. Nämä ELOT ovat jumalallinen ’Shishta’ [Siemen-Manuja eli prajâpateja ja pitrejä].”

Näistä lähtevät:

1. Ensimmäinen rotu, ”itsesyntyiset”, jotka ovat alkuunpanijoidensa [astraalisia] varjoja.[135] Ruumis oli vailla kaikkea ymmärrystä [mieltä, älyä ja tahtoa]. Sisäinen olento [korkeampi itse eli monadi] asui maallisen muodon sisällä, eikä ollut siihen yhdistynyt. Yhdysside, manas, ei ollut vielä siinä.

2. Ensimmäisestä [rodusta] lähti toinen, jota kutsutaan ”hiestä syntyneeksi”[136] ja [e165] ”luuttomaksi”. Tämä on toinen kantarotu, jolle säilyttäjät [râkshasat][137] ja ruumiillistuvat jumalat [asurat ja kumârat] antavat ensimmäisen alkuperäisen ja heikon kipinän [älyn idun]... Ja näistä vuorostaan lähtee:

3. Kolmas kantarotu, ”kaksinkertaiset” [androgyynit]. Sen ensimmäiset rodut ovat kuoria, kunnes viimeinen tulee dhyânien ”asumaksi” [ts. elähdyttämäksi].

Toinen Rotu, kuten edellä sanottiin, oli myös suvuton ja kehitti itsestään alkaessaan kolmannen, androgyynisen Rodun yhdenmukaisella mutta jo paljon mutkikkaammalla prosessilla. Niin kuin kommentaarissa kuvataan, tuon Rodun kaikkein varhaisimmat olennot olivat:

”Passiivisen joogan poikia.”[138] He lähtivät toisista mânushyoista [e166] [toisesta ihmisrodusta] ja tulivat munia synnyttäviksi [oviparous]. Ne emanaatiot, jotka lähtivät heidän ruumiistaan synnytysaikoina, olivat munanmuotoisia. Pienet pallomaiset sisukset kehittyivät suureksi pehmeäksi, munan kaltaiseksi käyttövälineeksi, joka koveni vähitellen, kunnes se raskausajan jälkeen meni rikki ja nuori ihmiseläin tuli siitä esiin ilman apua, niin kuin linnunpojat tekevät meidän rodussamme.”

Tämän on tunnuttava lukijasta naurettavan mielettömältä. Kuitenkin se on aivan yhdenmukainen niiden kehityslinjojen kanssa, jotka tiede havaitsee elävien eläinlajien kehityksessä. Ensin on moneerien tapainen lisääntyminen jakautumalla (ks. Haeckel); sitten muutamien vaiheiden jälkeen munien synnytys [ovipaarinen tapa], niin kuin matelijoilla, joita seuraavat linnut; sitten on lopulta nisäkkäiden ovovivipaarinen tapa synnyttää poikasensa.

Jos nimitystä ovovivipaarinen käytetään joistakin kaloista ja matelijoista, jotka hautovat muniaan omissa ruumiissaan, miksi sitä ei sovellettaisi nisäkkäiden naaraisiin ihminen mukaan luettuna? Se munasolu, jossa hedelmöityksen jälkeen tapahtuu sikiön kehitys, on muna.

Joka tapauksessa tämä käsite on filosofisempi kuin se, että Eeva äkkiä luodun istukan avulla synnyttäisi Kainin omenan vaikutuksesta, kun edes pussieläimet, varhaisimmat nisäkkäät, eivät ole istukallisia.

Sitä paitsi lisääntymismenetelmien progressiivinen järjestys, kuten tiede on paljastanut, on loistava vahvistus esoteeriselle etnologialle. Ei tarvitse muuta kuin taulukoida tieteen tosiseikat, niin väitteemme on todistettu.[139]

I    Jakautuminen

(a) Nähdään moneerina eli ameebana tunnetun yhtenäisen protoplasmahitusen jakautumisessa kahtia.

(b) Nähdään ydinsolun jakautumisessa, jolloin solutuma jakautuu kahdeksi alatumaksi, jotka joko kehittyvät alkuperäisen soluseinämän sisällä tai puhkaisevat sen ja monistuvat sen ulkopuolella itsenäisinä olioina. (Vrt. ensimmäinen kantarotu.)

II   Silmikoituminen

Pieni osa emäelimistöstä paisuu pinnaltaan ja lopuksi eroaa kasvaen alkuperäisen elimistön kokoiseksi: esim. monet kasvit, merivuokko ym. (Vrt. toinen kantarotu.)[140]

[e167]

III  Itiöt

Emäelimistöstä erottunut yksittäinen solu, joka kehittyy monisoluiseksi elimistöksi ja on alkuperänsä kaltainen ominaisuuksiltaan, esim. bakteerit ja sammaleet.

IV  Kaksisukuinen välitila

Koiraan ja naaraan elimet ovat samassa yksilössä: esim. useimmat kasvit, madot ja etanat jne.; silmikoitumisen kaltaista. (Vrt. toinen kantarotu ja kolmannen alkuosa.)

V   Todellinen sukupuolinen yhtyminen

(Vrt. kolmannen kantarodun loppuosa.)

Tulemme nyt tärkeään kohtaan, joka koskee ihmisrodun kaksinaista kehitystä. Viisauden pojat eli henkiset dhyânit olivat tulleet ”älyllisiksi” joutuessaan kosketuksiin aineen kanssa, koska he olivat jo edellisissä ruumiillistumiskausissaan saavuttaneet sen älykkyysasteen, joka mahdollisti sen, että he tulivat itsenäisiksi ja itsetietoisiksi olennoiksi tällä aineen tasolla. He jälleensyntyivät ainoastaan karmallisten vaikutusten vuoksi. He astuivat niihin, jotka olivat ”valmiita” ja tulivat arhateiksi eli viisaiksi, kuten on viitattu edellä. Tämä kaipaa selvitystä.

Se ei tarkoita, että monadit astuivat muotoihin, joissa jo oli toiset monadit. He olivat ”ydinolemuksia”, ”älyjä” ja tietoisia henkiä, olentoja, jotka yrittivät tulla vielä tietoisemmiksi yhtymällä kehittyneempään aineeseen. Heidän olemuksensa oli liian puhdas ollakseen erillään universaalista olemuksesta, mutta heidän ”egojensa” eli manaksensa (heitä kutsutaan nimittäin mânasa-putroiksi, ”mahatista” eli Brahmâsta syntyneiksi) oli kuljettava maallisten inhimillisten kokemusten läpi tullakseen kaikkiviisaiksi ja kyetäkseen lähtemään takaisinpaluun nousevalle kaarelle. Nuo monadit eivät ole erillisiä prinsiippejä, rajallisia eli ehdonalaisia, vaan yhden universaalin absoluuttisen prinsiipin säteitä. Yhden auringonsäteen tuleminen toisen jälkeen samasta aukosta pimeään huoneeseen ei muodosta kahta sädettä vaan yhden voimakkaamman säteen. Luonnonlakien kulku ei sanele, että ihmisestä pitäisi tulla täydellinen seitsemäinen olento ennen seitsemättä Rotua seitsemännessä kierroksessa. Kuitenkin hänessä on kaikki nämä prinsiipit latenttina jo hänen syntymästään lähtien. Kehityslakiin ei myöskään kuulu, että viidennen prinsiipin (manaksen) pitäisi saavuttaa täydellinen kehityksensä ennen viidettä kierrosta. Kaikki tuollaiset ennenaikaisesti (henkisellä tasolla) kehittyneet älyt ovat epänormaaleja meidän Rodussamme. He ovat niitä, joita me olemme kutsuneet ”viidennen kierroksen ihmisiksi”. Ei edes tulevassa seitsemännessä Rodussa tämän neljännen kierroksen lopussa, jolloin neljä alempaa prinsiippiämme ovat täysin kehittyneet, manas-prinsiippi ole kehittynyt muuta kuin suhteellisesti. Tämä rajoitus koskee kuitenkin yksinomaan henkistä kehitystä. Älyllinen kehitys fyysisellä tasolla saavutettiin neljännen kantarodun aikana.

Siten ne, jotka olivat ”puolivalmiita”, jotka saivat ”ainoastaan yhden kipinän”, muodostavat keskitason ihmiskunnan, jonka on saavutettava älyllisyytensä nykyisen manvantarisen kehityksen aikana, [e168] minkä jälkeen he ovat valmiita ottamaan seuraavassa manvantarassa ”viisauden pojat” täydellisesti vastaan. Sitä vastoin ne, jotka ”eivät olleet valmiita” ollenkaan, viimeisimmät monadit, jotka olivat tuskin kehittyneet viimeisistä väliasteista ja alemmista eläimellisistä muodoistaan kolmannen kierroksen lopulla, jäivät säkeistöjemme ”kapeapäisiksi”. Tämä selittää sen muutoin vaikeasti käsitettävän asian, miksi älykkyysaste on vielä nytkin niin erilainen eri roduilla – villeillä bushmanneilla ja eurooppalaisilla. Ne villit heimot, joiden järjenkyvyt ovat vain hyvin vähän eläinten yläpuolella, eivät ole epäoikeudenmukaisesti jääneet osattomiksi tai joutuneet epäsuosituiksi, niin kuin jotkut voivat luulla – ei mitään sellaista. He ovat vain viimeksi saapuneita ihmismonadeja, jotka eivät olleet valmiita ja joiden on kehityttävä nykyisen kierroksen aikana, kuten myös kolmella jäljellä olevalla pallolla (näin ollen neljällä eri olemisen tasolla) saavuttaakseen keskinkertaisen luokan tason saapuessaan viidennelle kierrokselle.  Eräs huomautus voi tässä yhteydessä olla hyödyllinen ja antaa tutkijalle ajattelemisen aihetta. Ihmiskunnan alimpien jäsenten monadeilla (Etelämeren saarten ”kapeapäisillä”[141] villeillä, afrikkalaisilla, australialaisilla) ei ollut mitään karmaa työstettävänä syntyessään ensimmäisen kerran ihmisiksi, kuten heidän älyllisesti edistyneemmillä veljillään oli. Ensin mainitut kutovat vasta nyt itselleen karmaa. Jälkimmäisillä on taakkanaan mennyt, nykyinen ja tuleva karmansa. Tässä suhteessa villiraukka on onnellisempi kuin sivistysmaiden suurimmat nerot.

Pysähtykäämme hetkeksi, ennen kuin esitämme enemmän tällaisia outoja oppeja.  Yrittäkäämme saada selville, missä määrin vanhat pyhät kirjoitukset ja jopa tiede myöntävät mahdollisiksi tai suorastaan vahvistavat sellaiset hurjat käsitykset, joita on ihmisrotujen syntyopissamme.

Toistaen sen, mitä on edellä sanottu, huomaamme salaisen opin väittävän että: 1) ihmisellä on monisyntyinen [polygeneettinen] alkuperä; 2) ihmisellä on ollut monia lisääntymiskeinoja ennen kuin ihmiskunta lankesi tavalliseen synnytysmenetelmään; 3) eläinten kehitys – varsinkin nisäkkäiden – seurasi ihmisen kehitystä eikä päinvastoin. Ja tämä on aivan vastakkaista nykyään yleisesti hyväksytyille kehitysteorioille ja sille, että ihminen olisi polveutunut eläinesi-isästä.

[e169] Antakaamme keisarille mikä keisarille kuuluu ja tutkikaamme ihan ensin, mitä mahdollisuuksia on monisyntyteorialla tiedemiesten keskuudessa.

Nykyään suurin osa darwinilaisen kehitysopin kannattajia on taipuvaisia selittämään rotujen alkuperän monisyntyteorialla. Tästä erityiskysymyksestä, kuten monesta muustakin tapauksesta, tiedemiehet ovat kuitenkin eri mieltä. Yksimielisiä he ovat erimielisyydestään.

Polveutuuko ihminen yhdestä parista vai useista ryhmistä – monogenesis vai polygenesis? Mikäli uskallamme esittää mielipiteemme asiasta, jota todistajien puutteessa [?] ei tulla koskaan tietämään [?], jälkimmäinen hypoteesi on paljon todennäköisempi.[142]

Abel Hovelacque tulee kirjassaan The Science of Language samanlaiseen johtopäätökseen tehden päätelmiä kielitieteen tarjoamista todisteista.

British Associationin edessä pitämässään puheessa professori W. H. Flower huomautti tästä kysymyksestä:

Sitä käsitystä, joka tuntuu parhaiten soveltuvan siihen, mitä nykyään tiedetään ihmisrotujen luonteesta ja levinneisyydestä sekä yleisistä luonnonilmiöistä… voidaan sanoa muunnokseksi [monegeneettisestä hypoteesista] [!]. Tunkeutumatta tuohon vaikeaan kysymykseen, miten ihminen on alkuaan maailmaan ilmestynyt, meidän on oletettava sen tapahtuneen hyvin kauan sitten – ainakin, jos mittana käytetään historiallista standardia... Jos voisimme mitenkään päästä käsiksi täydelliseen paleontologiseen arkistoon, ihmisen historia voitaisiin laatia uudelleen, mutta mitään sen kaltaista ei ole tiedossa.

Tällaista myönnytystä on pidettävä kohtalokkaana fyysisen kehitysopin kannattajien ehdottomuudelle, ja se avaa laajan liikkuma-alan okkulttisille pohdiskeluille. Darwinilaisen teorian vastustajat olivat ja ovat yhä monogenesiksen kannattajia. Sellaiset ”älyn jättiläiset” kuin John Crawford ja James Hunt pohtivat kysymystä ja suosivat monisyntyisyyttä, ja heidän aikanaan tällä teorialla oli paljon voimakkaampi kannatus kuin vastakkaisella. Vasta v. 1864 darwinistit alkoivat innostua yksisyntyteoriasta, jonka ensimmäisiksi kuoronjohtajiksi tulivat Huxley ja Lubbock.

Mitä tulee toiseen kysymykseen, onko ihminen eläimiä aikaisempi kehitysjärjestelmässä, tähän on vastaus helposti annettu. Jos ihminen on todella makrokosmoksen mikrokosmos, silloin tuossa opissa ei ole mitään mahdotonta, vaan se on aivan looginen. Näin ollen ihmisestä tulee makrokosmos kolmelle häntä alemmalle luontokunnalle. Fyysiseltä kannalta katsoen kaikki alemmat luontokunnat – paitsi kivikunta joka kristalloituneena ja metalloituneena on valoa itseään – kasveista olentoihin, jotka edelsivät ensimmäisiä nisäkkäitä, kaikki ovat saaneet lujan fyysisen rakenteensa noiden kivennäisten ”pois heitetystä pölystä” ja inhimillisen aineen jätteistä, joko elävistä tai kuolleista [e170] ruumiista, joita ne käyttivät ravinnokseen ja jotka antoivat niille niiden ulkoiset ruumiit. Ihminenkin kasvoi vuorostaan fyysisemmäksi sulattamalla uudelleen rakenteeseensa sitä, minkä hän oli poistanut ja mikä oli muuntunut eläinten elävissä sulattamoissa, joiden läpi se oli kulkenut, luonnon alkemiallisten muodonmuutosten kautta. Noina aikoina oli eläimiä, joista nykyajan luonnontieteilijät eivät ole edes uneksineetkaan. Ja mitä vahvemmaksi tuli fyysinen aineellinen ihminen, noiden aikojen jättiläiset, sitä voimakkaampia olivat hänen emanaationsa. Kun androgyyni ”ihmiskunta” oli jakautunut sukupuoliin ja luonto muuttanut ihmiset synnytyskoneiksi, he lakkasivat lisäämästä jälkeläisiään ruumiista tihkuvien elinvoimapisaroiden avulla. Mutta silloin kun ihminen ei vielä tiennyt miten lisääntyä inhimillisellä tasolla (ennen hänen lankeemustaan, kuten Aadamiin uskoja sanoisi), kaikkea tätä elinvoimaa, joka hänestä levisi kauas ja laajalle, käytti luonto ensimmäisten nisäkkäiden aikaansaamiseksi. Kehitys on ikuinen muuttumisen pyörä, meille on opetettu, eikä luonto koskaan jätä atomiakaan käyttämättä. Sitä paitsi kierroksen alusta asti kaikki luonnossa pyrkii tulemaan ihmiseksi. Kaikki tuon kaksinaisen, keskihakuisen ja keskipakoisen, voiman impulssit tähtäävät yhteen pisteeseen – ihmiseen. Peräkkäisten olentojen kehitys, sanoo Agassiz:

on siinä, että elävä eläinkunta lähestyy samanlaisuutta ja selkärankaisten joukossa erityisesti se alkaa muistuttaa ihmistä... Ihminen on se päämäärä, jota kohti koko eläimellinen luomakunta on pyrkinyt ensimmäisten paleotsooisten kalojen ilmaantumisesta alkaen.[143]

Aivan niin, mutta ”paleotsooiset kalat” ovat muotojen kehityskierroksen alemmalla kaarella, ja tämä kierros alkoi astraalisesta ihmisestä, ”rakenta-jiksi” kutsuttujen dhyâni-chohanien heijastuksesta. Ihminen on objektiivisen luomiston alku- ja loppukohta. Niin kuin Hunnuttomassa Isiksessä sanottiin, ”kaikella on alkunsa hengessä – evoluutio on alun perin alkanut ylhäältä ja kulkenut alaspäin eikä päinvastoin, kuten darwinistisessa teoriassa selitetään”.[144] Sen vuoksi tuo taipumus, josta edellä lainattu huomattava luonnontieteilijä puhuu, kuuluu luonnostaan jokaiseen atomiin. Mutta jos sitä sovellettaisiin kehityksen kumpaankin puoleen, siitä tehdyt johtopäätökset poikkeaisivat suuresti nykyaikaisesta teoriasta, josta on nyt tullut miltei (darwinilainen) laki.

Mutta toistaessamme hyväksyen tuon kohdan Agassizin teoksesta, meidän ei tule käsittää, että okkultistit ovat tekemässä myönnytyksiä sen teorian suhteen, jonka mukaan ihminen on peräisin eläinkunnasta. Sitä tosiasiaa vastaan, että hän oli tässä kierroksessa ennen nisäkkäitä, ei ilmeisestikään sodi se seikka, että nisäkkäät seuraavat ihmisen vanavedessä.

[e171] 25. KUINKA MÂNASAT, VIISAUDEN POJAT, TOIMIVAT?  HE HYLKÄSIVÄT ITSESYNTYISET (luuttomat).  NE EIVÄT OLE VALMIITA.  HE HYLKÄSIVÄT (ensimmäiset) HIESTÄ SYNTYNEET.[145]  NE EIVÄT OLE VIELÄ AIVAN VALMIITA.  HE EIVÄT TAHTONEET ASTUA ENSIMMÄISIIN MUNASTA SYNTYNEISIIN.[146]

Teistille eli kristitylle tämä säe tuo oikeastaan mieleen teologisen aatteen: enkelien lankeamisen ylpeyden vuoksi. Salaisessa opissa näyttävät syyt puolivalmiisiin fyysisiin ruumiisiin ruumiillistumisesta kieltäytymiseen olevan enemmän fysiologisia kuin metafyysisiä. Eivät kaikki elimistöt olleet riittävän valmiita. Ruumiillistuvat voimat valitsivat kypsimmät hedelmät ja hylkäsivät loput.[147]

Omituisen sattuman seurauksena, pohtiessaan tutunomaista nimeä mantereelle, jolla ensimmäiset androgyynit, kolmas kantarotu, erottautuivat toisistaan, tämän kirjoittaja valitsi maantieteellisin perustein P. L. Sclaterin keksimän nimen ”Lemuria”. Vasta myöhemmin lukiessaan Haeckelin teosta Pedigree of Man hän huomasi, että tuo saksalainen ”animalisti” oli valinnut saman nimen muinaiselle mantereelle. Hän jäljittää aivan oikein ihmiskehityksen keskustaksi Lemurian, mutta pienin tieteellisin muunnoksin. Puhuessaan siitä ”ihmiskunnan kehtona” hän kuvaa ihmisenmuotoisen nisäkkään asteittaista muodostumista alkuajan villiksi! ! Vogt taas arvelee, että Amerikassa ihminen syntyi eräästä leveänenäisestä apinaheimosta, erillään afrikkalaisista ja aasialaisista kantaroduista, jotka saivat alkunsa vanhan maailman kapeanenäisistä apinoista. Antropologit ovat tapansa mukaan tukkanuottasilla tämän kysymyksen kuten niin monen muun asian suhteen. VIII säkeistössä tutkimme tätä väitettä esoteerisen filosofian valossa. Sillä välin voimme hetkeksi kiinnittää huomiomme erilaisiin peräkkäisiin kehityslain mukaisiin lisääntymismuotoihin.

Aloittakaamme siitä tavasta, millä kolmannen Ihmisrodun myöhemmät alarodut jatkoivat sukua, ne jotka olivat saaneet pyhän tulen korkeampien ja tuolloin itsenäisten olentojen kipinästä, olentojen, jotka olivat ihmisen psyykkisiä ja henkisiä vanhempia, niin kuin alemmat pitar-devatat (pitrit) olivat hänen fyysisen ruumiinsa alkuunpanijoita. Tuo kolmas ja pyhä Rotu muodostui ihmisistä, jotka kehityksensä huippukohdassa kuvataan [e172] ”torninkorkuisiksi jättiläisiksi jumalallisessa voimassaan ja kauneudessaan ja kaikkien taivaan ja maan mysteerien tallettajiksi”. Ovatko hekin langenneet, jos ruumiillistumista pidetään siis lankeemuksena?

Tästä enemmän piakkoin. Huomautamme tässä ainoastaan, että neljännen ja viidennen Rodun samoin kuin myöhemmän muinaisajankin pääjumalat ja -sankarit ovat kolmannen Rodun ihmisten jumaloituja kuvia. Heidän fysiologisen puhtautensa ja niin kutsutun lankeemuksensa ajat ovat säilyneet samalla tavoin heidän jälkeläistensä mielissä ja muistissa. Tästä johtuu jälkimaailman laatimissa elämäkerroissa esitettyjen jumalten kaksinainen luonto, sekä hyveen että synnin ollessa kohonneena korkeimpaan asteeseensa. Ne olivat Aadamia aikaisempia, jumalallisia Rotuja, joiden kanssa jopa teologia, jonka silmissä ne kaikki ovat ”kirottuja kainilaisia rotuja”, alkaa nyt puuhastella.

Mutta ensin on puhuttava tuon Rodun ”henkisten kantaisien” toiminnasta. Hyvin vaikeatajuinen kohta on selitettävä säkeiden 26 ja 27 yhteydessä.

26. KUN HIESTÄ SYNTYNEET SAIVAT AIKAAN MUNASTA SYNTYNEET, KAKSINKERTAISET (androgyynisen kolmannen Rodun[148]), MAHTAVAT, VOIMAKKAAT SELKÄRANKAISET, NIIN VIISAUDEN HERRAT SANOIVAT: ”NYT ME LUOMME.”

Miksi ”nyt” – eikä aiemmin? Tämän selittää seuraava säe.

27. (Silloin) KOLMANNESTA (rodusta) TULI VIISAUDEN HERROJEN VÂHANA (käyttöväline). SE LOI ”TAHDON JA JOOGAN POIKIA”, KRIYÂÐAKTIN AVULLA (b) SE LOI HEIDÄT, PYHÄT ISÄT, ARHATIEN KANTAISÄT....

(a) Kuinka he loivat, koska ”Viisauden Herrat” ovat samoja kuin ne hindulaiset devat, jotka kieltäytyvät ”luomasta”? Ne ovat selvästi [e173] hindulaisen pantheonin ja purânoiden kumâroita, noita Brahmân vanhempia poikia, ”Sanandana ja Vedhojen muut pojat”, jotka hän oli aiemmin luonut ja jotka ”haluttomina ja himottomina pysyivät puhtaina, täynnä pyhää viisautta ja haluamatta jälkeläisiä”.[149]

Se voima, jolla ne ensin loivat, on sama, joka on myöhemmin saanut ne alentumaan korkeasta asemastaan pahoiksi hengiksi, Saatanaksi ja hänen joukokseen – jotka vuorostaan luotiin ulkonaisten uskontunnustusten epäpuhtaissa kuvitelmissa. Ja kriyâÑakti, tuo salaperäinen ja jumalallinen voima, joka on piilevänä jokaisen ihmisen tahdossa, ellei sitä herätetä, elvytetä ja kehitetä joogaharjoituksilla, pysyy uinuvana 999.999 ihmisessä miljoonasta ja surkastuu siten. Tätä voimaa selitetään ”Eläinradan kaksitoista merkkiä” -luvussa[150] seuraavasti:

(b) Kriyâshakti – salaperäinen ajatuksenvoima, joka mahdollistaa ulkonaisten, havaittavien, ilmiöllisten tulosten aikaansaamisen sen omalla sisäisellä energialla. Muinaiset kansat olivat sitä mieltä, että jokainen aate tulee ilmenemään ulkonaisesti, jos huomio [ja tahto] keskitetään siihen voimakkaasti. Samoin voimakasta tahtoa seuraa toivottu tulos. Joogi tekee tavallisesti ihmeitään itchâshaktin [tahdonvoiman] ja kriyâshaktin avulla.

Kolmas Rotu oli siis luonut todella tahrattomasti niin kutsutut tahdon ja joogan pojat eli kaikkien myöhempien ja nykyisten arhatien eli mahâtmojen ”esivanhemmat” (henkiset esi-isät). Heidät luotiin todellakin eikä synnytetty, niin kuin heidän neljännen Rodun veljensä, jotka saivat alkunsa sukupuolisesti sukupuolisen erottautumisen, ihmisen lankeemuksen jälkeen. Sillä luominen on ainoastaan seuraus tahdon vaikutuksesta ilmiölliseen aineeseen, alkuperäisen jumalallisen valon ja ikuisen elämän herättämistä esiin aineesta. Ne olivat ihmiskunnan tulevien vapauttajien ”pyhät siemenjyvät”.

Tässä meidän on jälleen pidettävä tauko selittääksemme muutamia vaikeita kohtia, joita onkin monia. Tällaista keskeytystä on miltei mahdotonta välttää. Saadakseen selityksiä ja filosofisen perusteen noiden olentojen luonteesta, joita pidetään nykyisin ”pahoina” ja kapinallisina henkinä ja jotka loivat kriyâÑaktin avulla, lukija tutkikoon myöhempiä lukuja.[151]

Ihmisrotujen kehitysjärjestys on siis kommentaarien viidennessä kirjassa seuraava ja on jo esitettykin:

Ensimmäiset ihmiset olivat chhâyoja (1); toiset ”hiestä syntyneitä” (2); kolmannet ”munasta syntyneitä” ja kriyâshaktin voimalla syntyneitä pyhiä isiä (3); neljännet olivat padmapânin (Chenrezin) lapsia (4).

[e174] Tietysti tuollaiset alkuaikaiset lisääntymismuodot – oman kuvansa kehittämisellä, hikipisaroiden avulla, sitten joogan avulla ja sen jälkeen siten että ihmiset pitäisivät sitä magiana (kriyâshaktin avulla) – on jo ennakolta tuomittu pidettäviksi satuina. Kuitenkaan ensimmäisestä viimeiseen asti niissä ei ole mitään yliluonnollista eikä mitään, mitä ei voitaisi osoittaa luonnolliseksi. Tämä on todistettava.

1. Chhâyâ-syntymään eli alkuaikaiseen suvuttomaan lisääntymiseen – kun ensimmäinen Rotu oli niin sanoaksemme tihkunut ulos pitrien ruumiista – viitataan purânoiden kosmisessa allegoriassa.[152] Se on kaunis allegoria ja kertomus Samjñasta, Vishvakarmanin tyttärestä, joka oli naitettu auringolle ja joka ”kykenemättä kestämään herransa hehkua” antoi hänelle chhâyânsa (varjonsa, kuvansa eli astraaliruumiinsa), samalla kun hän itse vetäytyi viidakkoon suorittamaan uskonnollisia hartaudenharjoituksia eli Tapasta. Aurinko luullen chhâyâa vaimokseen synnytti hänestä lapsia, kuten Aadam Lilithin kanssa – joka Lilith oli myös eteerinen varjo, niin kuin tarussa, vaikka todellinen elävä naishirviö miljoonia vuosia sitten.

Ehkä tämä esimerkki ei kuitenkaan todista muuta kuin purânoiden tekijöiden ylenpalttista mielikuvitusta. Meillä on toinenkin todiste valmiina. Jos ne aineellistuneet muodot, joita toisinaan tihkuu ulos muutamien meedioiden ruumiista, voisivat pysyä katoamatta ja tulla kiinteiksi, niin ensimmäisen Rodun luominen olisi täysin käsitettävissä. Tämän kaltainen lisääntyminen ei voi olla tuomatta ajatuksia tutkijan mieleen. Eikä tällainen tapa ole varmastikaan ihmeellisempi eikä mahdottomampi – se on paljon ymmärrettävämpi todellisen metafyysisen ajattelijan järjelle – kuin sikiön hedelmöityksen mysteeri, sen raskausaika ja syntymä lapsena, kuten nyt tiedämme.

Tulemme nyt purânoiden kummalliseen ja harvoin ymmärrettyyn kertomukseen ”hiestä syntyneistä”.

2. Kandu on viisas ja joogi, kuuluisa pyhästä viisaudestaan ja hurskaasta pidättyvyydestään, joka herätti viimein jumalien kateuden. Näitä jumalia kuvataan hindujen pyhissä kirjoissa loputtomasti riitelemässä askeettien kanssa. Indra, ”jumalien kuningas”,[153] lähettää lopulta yhden naisellisista apsarasoistaan viisasta koettelemaan. Tämä ei ole sen pahempaa kuin että Jehova lähettäisi Abrahamin vaimon Saaran faaraota koettelemaan. Mutta tottahan näitä jumalia (ja jumalaa), jotka yrittävät aina häiritä askeetteja ja saada heidät menettämään pidättyvyytensä tulokset, olisi pidettävä ”kiusaavina demoneina” sen sijaan, että nimitystä käytetään rudroista, kumâroista ja asuroista, joiden suuri pyhyys ja siveys näyttää ainaiselta moitteelta pantheonin don-juanisia jumalia kohtaan. Mutta [e175] löydämme juuri päinvastaista kaikista purânoiden allegorioista, eikä ilman hyvää esoteerista syytä.

Jumalien kuningas (eli Indra) lähettää kauniin Apsaraksen (nymfin) nimeltään Pramlochâ viettelemään Kandun ja häiritsemään hänen katumusharjoitustaan. Hän onnistuu pahassa tarkoituksessaan ja ”907 vuotta kuusi kuukautta ja kolme päivää”[154] vietettynä hänen seurassaan tuntuivat viisaasta yhdeltä ainoalta päivältä. Kun tämä psyykkinen eli hypnoottinen tila päättyy, Muni kiroaa katkerasti sen olennon, joka on vietellyt hänet ja häirinnyt hänen hartaudenharjoituksiaan. ”Painu tiehesi!” hän huutaa, ”sinä kurjista kurjin harhauttaja!” Ja Pramlochâ lentää pelästyneenä tiehensä pyyhkien hikeä ruumiistaan puiden lehdillä liikkuessaan ilman halki.

Nymfi lensi puusta puuhun ja kun hän niiden latvoissa olevilla tummilla versoilla kuivasi jäseniään, tuli rishin hänelle siittämä lapsi esiin hänen ihohuokosistaan hikipisaroina. Puut ottivat vastaan elävät kastehelmet, ja tuulet kokosivat ne yhteen. ”Tämän”, sanoi Soma [kuu], ”minä kypsytin säteilläni”, ja vähitellen se kasvoi kooltaan, kunnes puunlatvoihin jäänyt erite tuli ihanaksi tytöksi nimeltään Mârishâ.[155]

Tässä Kandu edustaa ensimmäistä Rotua. Hän on pitrien poika, tästä syystä vailla älyä, johon seikkaan viitataan sillä, ettei hän kyennyt erottamaan lähes tuhannen vuoden ajanjaksoa yhdestä päivästä. Sen vuoksi hänen osoitetaan niin helposti tulleen petetyksi ja sokaistuksi. Tämä on toisinto Genesiksen allegoriasta. Siinä Aadam syntyi savikimpaleesta, johon ”Herra Jumala” hengittää elämän hengen, mutta ei älyä eikä erottamiskykyä, jotka kehittyvät vasta sen jälkeen kun hän on maistanut Tiedon Puun hedelmää; toisin sanoen kun hän on saavuttanut älyn ensimmäisen kehitysasteen ja häneen on juurtunut manas, jonka mainen puoli on maasta, maallinen, vaikka sen korkeimmat kyvyt liittävät sen henkeen ja jumalalliseen sieluun. Pramlochâ on arjalaisen Aadamin hindulainen Lilith. Mârishâ, tytär, joka syntyi hänen huokostensa hiestä, on ”hiestä syntynyt” ja edustaa symbolina ihmiskunnan toista Rotua.

Kuten alahuomautuksessa sanottiin (ks. edellä), Pramlochâa ei lähetä maan päälle Indra, jota tässä kohdassa kuvataan purânoissa, vaan Kâmadeva, rakkauden ja halun jumala. Johdonmukaisuuden samoin kuin esoteerisen opin pohjalta näin on oltava. Sillä Kâma on apsarasojen kuningas ja herra, joista Pramlochâ on yksi. Ja kun Kandu hänet kirotessaan [e176] huudahtaa: ”Sinä olet täyttänyt jumalien hallitsijan sinulle antaman tehtävän, mene!” – hänen täytyy tarkoittaa tuolla hallitsijalla Kâmaa eikä Indraa, jonka alamaisia apsarasat eivät ole. Sillä Kâma puolestaan on Rigvedassa[156] luomiseen johtavan ja pakottavan tunteen personoituma. Hän oli ensimmäinen liikahdus, joka herätti YHDEN, sen ilmennyttyä puhtaasti abstraktisesta prinsiipistä luomaan. ”Halu syntyi ensin Siinä, mikä oli mielen ensimmäinen itu ja minkä viisaat älyllään etsiessään ovat huomanneet olevan yhdysside, joka yhdistää Olevaisen Ei-olevaiseen.” Eräs Atharva-Vedan hymni korottaa Kâman korkeimmaksi jumalaksi ja luojaksi sanoen: ”Kâma syntyi ensin. Hänen veroisiaan eivät ole jumalat eivätkä isät [pitrit] eivätkä ihmiset.” Atharva-Veda samastaa hänet Agniin, mutta tekee hänestä tuota jumalaa ylemmän. Taittirîya-Brâhmana tekee hänestä allegorisesti Dharman (siveellinen uskonnollinen velvollisuus, kunnioitus ja oikeus) ja Shraddhân (usko) pojan. Muualla Kâma syntyy Brahmân sydämestä. Sen vuoksi hän on Âtma-bhû, ”itseolevainen”, ja Aja, ”syntymätön”. Kun hän lähettää Pramlochân, sillä on syvä filosofinen merkitys, ja jos Indra on lähettäjänä – kertomuksella ei olisi mitään merkitystä. Niin kuin Eros yhdistettiin kreikkalaisessa varhaismytologiassa maailman luomiseen ja vasta myöhemmin hänestä tuli sukupuolinen Cupido, samoin oli Kâman laita hänen alkuperäisen vedalaisen luonteensa mukaisesti. Harivamsha tekee hänestä Lakshmîn pojan, joka on Venus. Tämä allegoria, kuten sanottu, osoittaa psyykkisen aineksen kehittävän fysiologista ennen Dakshan, todellisten fyysisten ihmisten kantaisän, syntymää. Dakshan sanotaan syntyneen Mârishâsta, ja ennen hänen aikaansa elävät olennot ja ihmiset saivat alkunsa ”tahdosta, näkemisestä, kosketuksesta ja joogasta”, kuten tullaan osoittamaan.

Tämä allegoria koskee siis toisen Rodun eli ”hiestä syntyneiden” alkuperää. Sama koskee myös kolmatta Rotua sen lopullisessa kehityksessä.

Soman, kuun, ponnistusten avulla Mârishâ joutuu vaimoksi prâchetasoille, jotka ovat myös Brahmân ”järkisyntyisten” poikien jälkeläisiä.[157] Hänen kanssaan he aikaansaavat patriarkka Dakshan, joka on myös Brahmân poika [e177] aikaisemmassa kalpassa eli elämässä, selitetään ja lisätään purânoissa lukijan harhaan johtamiseksi, mutta kuitenkin totta puhuen.

3. Varhainen kolmas Rotu muodostui siis ”hikipisaroista”, jotka monien muutosten jälkeen kasvoivat ihmisruumiiksi. Tätä ei ole sen vaikeampi kuvitella tai käsittää kuin sikiön kasvua huomaamattomasta idusta ja kehittymistä lapseksi ja sitten vahvaksi, isoksi ihmiseksi. Mutta kommentaarien mukaan kolmas Rotu muutti kuitenkin vielä lisääntymistapaansa. Sen sanotaan herättäneen vis formativan [muodostusvoiman], joka muutti hikipisarat suuremmiksi pisaroiksi, jotka kasvoivat, laajenivat ja tulivat munanmuotoisiksi kappaleiksi – valtaviksi muniksi. Näissä ihmissikiö kehittyi useita vuosia. Purânoissa Mârishâ, viisaan Kandun tytär, tulee prâchetasojen vaimoksi ja Dakshan äidiksi. Daksha taas on ensimmäisten ihmisen kaltaisten esi-isien isä, joka oli syntynyt tällä tavalla. Hänestä kerrotaan myöhemmin. Ihmisen, mikrokosmoksen, kehitys on analoginen universumin, makrokosmoksen, kehityksen kanssa. Hänen kehityksensä on universumin ja eläimen kehityksen välissä, ja ihminen on vuorostaan eläimelle makrokosmos.

Sitten rotu muuttuu:

4. Androgyyneiksi eli hermafrodiiteiksi. Tämä ihmissynnytyksen prosessi selittää ehkä, miksi Aristofanes kuvaa vanhempaa rotua androgyyniseksi. Jokainen yksilö oli muodoltaan pyöreä ja ”selkä ja kyljet olivat kuin kehässä”, ja hänen ”juoksemistapansa oli pyöriminen... [hän oli] kauhistuttava voimassaan ja suunnattoman kunnianhimoinen”. Sen vuoksi heidän heikentämisekseen ”Zeus jakoi heidät [kolmannessa kantarodussa] kahdeksi, ja Apollo [aurinko] hänen valvonnassaan sulki umpeen ihon”.[158]

Madagaskarin (Lemuriaan kuuluneen saaren) asukkailla on perimätieto ensimmäisestä ihmisestä. Hän eli ensin syömättä ja alettuaan nauttia ruokaa hänen jalkaansa ilmestyi paisuma. Sen puhjettua siitä tuli esiin nainen, josta tuli heidän rotunsa äiti. Todella.... ”meidän tieteessämme puhutaan heterogeneesistä ja partenogeneesistä,[159] mikä osoittaa kentän olevan avoinna.... Polyypit tuottavat jälkeläisiä itsestään, niin kuin puun haarat ja silmut”. Miksei siis alkuperäinen inhimillinen polyyppi tuottaisi. Hyvin mielenkiintoinen polyyppi stauridium siirtyy vuorotellen silmikoitumisesta sukupuoliseen lisääntymistapaan. Kummallista kyllä, vaikka se kasvaa ainoastaan polyyppinä varresta, se saa aikaan pikku silmuja, jotka kehittyvät lopulta meduusaksi. Meduusa on aivan erilainen kuin sen emäelimistö, stauridium. Se lisääntyy myös eri tavalla, sukupuolisesti, ja siitä lähtevistä munista ilmestyvät jälleen kerran stauridiumit. [e178] Tämä hämmästyttävä tosiasia voi auttaa monia ymmärtämään, että jokin muoto saattaa kehittyä – kuten sukupuoliin jakautuneet lemurialaiset hermafrodiittisista vanhemmista – aivan eri tavalla kuin sen lähimmät synnyttäjät. Sitä paitsi on kiistatonta, että ihmisten ruumiillistumissa karman laki, rodullinen tai yksilöllinen, voittaa ”perinnöllisyyden” toissijaiset taipumukset, sillä perinnöllisyys on karman palvelija.

Viimeisen lauseen merkitys edellä olevan säkeen 27 kommentaarissa, nimittäin että neljäs Rotu oli Padmapânin lapsia, saa selityksensä eräästä Esoteric Buddhismin innoittajan kirjeestä:

...Ihmiskunnan enemmistö kuuluu neljännen kantarodun seitsemänteen alarotuun – edellä mainitut kiinalaiset ja heidän sivuhaaransa (malaijit, tiibetiläiset, jaavalaiset jne.). [Unkarilaiset, suomalaiset ja vieläpä eskimot ovat tämän viimeisen haaran jäännöksiä. – H.P.B.][160]

Padmapâni eli AvalokiteÑvara sanskritiksi on tiibetin kielellä Chenrezi. AvalokiteÑvara on suuri logos korkeammassa aspektissaan ja jumalallisissa piireissä. Mutta ilmenneillä tasoilla hän on, niin kuin Daksha, ihmisten kantaisä (henkisessä merkityksessä). Padmapâni-Avalokiteshvaran esoteerinen nimi on bodhisattva (eli Dhyâni-Chohan) Chenrezi Jangchub, ”voimakas ja kaikkinäkevä”. Häntä pidetään nykyään Aasian suurimpana suojelijana yleensä ja erityisesti Tiibetin. Ohjatakseen tiibetiläisiä ja lamoja pyhyyteen ja suojellakseen suuria arhateja maailmassa tämä taivaallinen olento, niin uskotaan, ilmenee aika ajoin ihmismuodossa. Kansanomainen taru kertoo, että aina kun usko alkaa kuolla maailmasta, Padmapâni Chenrezi, ”lootuksen kantaja”, lähettää ulos kirkkaan valonsäteen ja ruumiillistuu heti toiseen kahdesta suuresta lamasta – Dalai-lamaan tai Tashi-lamaan. Lopuksi, niin uskotaan, hän ruumiillistuu ”täydellisimpänä Buddhana” Tiibetiin eikä Intiaan, jossa hänen edeltäjänsä, suuret rishit ja Manut ovat esiintyneet Rotumme alussa, mutta eivät esiinny enää. Myös Dhyâni-Chenrezin ulkonäkö tuo mieleen esoteerisen opetuksen. Hän on selvästikin Dakshan tavoin kaikkien edeltävien Rotujen synteesi ja kaikkien inhimillisten Rotujen kantaisä kolmannen – ensimmäisen täydellisen – Rodun jälkeen ja siten häntä kuvataan neljän alkuperäisen Rodun huippukohtana yksitoistakasvoisessa muodossaan. Tämä pilari muodostuu neljästä osasta, joissa kussakin on kolmet eriväriset kasvot eli kolme päätä. Nämä kolmet kasvot kutakin Rotua varten kuvaavat kolmea tärkeintä fysiologista muodonmuutosta.

Ensimmäinen on valkea (kuun värinen); toinen on keltainen; kolmas on punaruskea; neljäs on tummanruskea ja siinä on ainoastaan kahdet kasvot – kolmannet kasvot on jätetty tyhjiksi, mikä viittaa atlantislaisten ennenaikaiseen loppuun. Padmapâni (Daksha) istuu pilarin päällä ja muodostaa sen huipun. Tämän suhteen [e179] verratkaa säkeeseen 39. Dhyâni-Chohanilla on neljä käsivartta, mikä taas viittaa neljään Rotuun. Sillä samalla kun kaksi käsivartta on ristissä, kolmas pitelee lootusta (Padmapâni, ”lootuksen kantaja”), kukan symboloidessa synnyttämistä, ja neljäs pitelee käärmettä, joka kuvaa hänen omaamaansa viisautta. Hänen kaulassaan on rukousnauha ja hänen päänsä päällä veden – aineen, vedenpaisumuksen – tunnusmerkki  ÚÚÚÚ ja hänen otsallaan on kolmas silmä (Shivan silmä, henkisen ymmärtämyksen merkki). Hänen nimensä on (Tiibetin) ”suojelija”, ”ihmiskunnan vapauttaja”. Toisissa tapauksissa, jolloin hänellä on ainoastaan kaksi käsivartta, hän on Chenrezi, Dhyâni ja bodhisattva, Phag-na padma dkarpo, ”valkoisen lootuskukan pitäjä”. Hänen toinen nimensä on Chantong, ”tuhatsilmäinen”, jolloin hänellä on tuhat käsivartta ja kättä, ja kunkin kämmenellä on kuvattuna viisauden silmä näiden käsivarsien lähtiessä säteittäin hänen ruumiistaan kuin säteiden metsä. Yksi hänen nimistään on Lokapati eli Lokanâtha (sanskritiksi), ”maailman herra”, ja (tiibetiksi) Jigten-gonpo, ”suojelija ja vapauttaja (kaikenlaista) pahaa vastaan”.

Padmapâni on kuitenkin ”lootuksen kantaja” symbolisesti ainoastaan tietämättömiä varten. Esoteerisesti se merkitsee kalpojen ylläpitäjää, joista viimeinen, nykyinen mahâ-kalpa (Vârâha) on nimeltään Padma ja edustaa Brahmân elinkauden toista puolta. Vaikka se on todellisuudessa pienempi kalpa, sitä kutsutaan Mahâksi, ”suureksi”, koska se sisältää sen aikakauden, jolloin Brahmâ ilmestyi lootuskukasta. Teoreettisesti kalpoja on lukemattomia, mutta käytännössä ne on jaettu ja jälleen jaettu ajassa ja paikassa, ja jokaisella osastolla – aina pienimpään asti – on oma Dhyâninsa suojelijana eli hallitsijana. Padmapâni (Avalokiteshvara) tulee Kiinassa naiselliselta aspektiltaan Kuan-yiniksi, ”joka omaksuu minkä tahansa muodon mielensä mukaan pelastaakseen ihmiskunnan”. Jos okkultisti haluaa suorittaa niin kutsuttuja ”maagisia” tekoja, hänellä on tarjolla suurimmat mahdollisuudet, jos hän tuntee ne tähtikuvioiden astrologiset aspektit, jotka vallitsevat näiden dhyânien – Amitabha (A-mi-ta Fo Kiinassa) mukaan luettuna – vastaavina ”syntymäpäivinä”: esim. toisen kuukauden 19. päivänä, yhdennentoista kuukauden 17. päivänä ja kolmannen kuukauden 7. päivänä jne. Yksilön tulevaisuus kaikkine tulevine tapahtumineen peräkkäisessä järjestyksessä nähdään taikapeilistä, joka sijoitetaan määrättyjen tähtien säteen alle. Mutta – varokaa mitalin nurjaa puolta, NOITUUTTA.

__________

[e180]

VIII SÄKEISTÖ

NISÄKÄSELÄINTEN KEHITYS –

ENSIMMÄINEN LANKEEMUS

(28) Kuinka ensimmäiset nisäkkäät saivat alkunsa. (29) Näennäisesti darwinilainen kehitys. (30) Eläimet saavat kiinteät ruumiit. (31) Niiden erottautuminen sukupuoliin. (32) Älyttömien ihmisten ensimmäinen synti.

28. HIKIPISAROISTA (a), AINESTEN JÄTTEISTÄ, EDELLISEN PYÖRÄN (edellisen, kolmannen kierroksen) IHMISTEN JA ELÄINTEN KUOLLEISTA RUUMIISTA SEKÄ IRRONNEESTA TOMUSTA MUODOSTUIVAT (tämän kierroksen) ENSIMMÄISET ELÄIMET.

(a) Salainen oppi väittää, että tässä kierroksessa nisäkkäät olivat myöhempi kehitystuote kuin ihmiset. Kehitys tapahtuu kierroksissa. Suuri seitsenkierroksinen manvantarinen kausi, joka alkaa ensimmäisessä kierroksessa kivennäisistä, kasveista ja eläimistä, vie kehitystyönsä laskevalla kaarella käännekohtaan neljännen Rodun puolivälissä, neljännen kierroksen ensimmäisen puoliskon lopussa. Meidän maapallollamme (joka on neljäs piiri ja alin) siis ja nykyisessä kierroksessa on tämä keskikohta saavutettu. Ja koska monadi on ensimmäisen A-pallolla tapahtuneen ”metalloitumisensa” jälkeen kulkenut kivi-, kasvi- ja eläinmaailmojen läpi kolmen ainetilan kaikissa asteissa, paitsi kolmannen eli kiinteän tilan viimeisessä asteessa, jonka se saavuttaa vasta ”kehityksen keskikohdalla”, on vain johdonmukaista ja luonnollista, että neljännen kierroksen alussa D-pallolla ihminen esiintyy ensimmäisenä; ja myös, että hänen ruumiinsa on hienointa objektiivisuuteen soveltuvaa ainetta. Selvemmin ilmaistuna: jos monadi alkaa ruumiillistumiskautensa läpi kolmen objektiivisen luontokunnan laskevalla kaarella, sen on myös välttämättä lähdettävä piirin ylöspäiselle kaarelle ihmisenä. Laskevalla kaarella henkisyys muuttuu vähitellen aineelliseksi. Pohjaviivan keskikohdalla henki ja aine ovat tulleet tasapainoon ihmisessä. Nousevalla kaarella henki pääsee taas hitaasti johtoon fyysisyyden eli aineen kustannuksella, niin että seitsemännen kierroksen seitsemännen Rodun lopussa monadi tuntee olevansa yhtä [e181] vapaa aineesta ja kaikista sen ominaisuuksista kuin se oli alussa. Se on lisäksi saavuttanut kokemusta ja viisautta, kaikkien persoonallisten elämiensä täyttymyksen ilman niiden synnyttämää pahaa ja kiusauksia.

Tämä kehitysjärjestys on löydettävissä myös Genesiksen ensimmäisestä ja toisesta luvusta, jos niitä luetaan niiden todellisessa esoteerisessa merkityksessä. Sillä luku 1 sisältää kolmen ensimmäisen kierroksen historian samoin kuin neljännen kierroksen kolmen ensimmäisen Rodun historian siihen hetkeen asti, jolloin viisauden elohimit herättivät ihmisen tietoiseen elämään. Ensimmäisessä luvussa eläimet, valaat ja ilman linnut luodaan ennen androgyynistä Aadamia.[161] Toisessa luvussa Aadam (suvuton) tulee ensimmäisenä, ja eläimet esiintyvät vasta hänen jälkeensä. Jopa kahden ensimmäisen Rodun ja kolmannen Rodun alkupuoliskon mentaalista tylsyyttä ja tajuttomuutta kuvataan Genesiksen toisessa luvussa Aadamin syvällä unella. Tällä ”unella” tarkoitetaan mentaalisen toimettomuuden unetonta unta, sielun ja mielen nukkumista, eikä suinkaan sukupuolten erottautumisen fysiologista prosessia, niin kuin oppinut ranskalainen teoreetikko (Naudin) kuvitteli.

Purânat, kaldealaiset ja egyptiläiset katkelmat ja myös kiinalaiset perimätiedot sopivat kaikki yhteen salaisen opin kehitysprosessin ja -järjestyksen kanssa. Löydämme niistä vahvistuksen melkein koko oppiimme: esimerkiksi esityksen, joka koskee kolmannen Rodun lisääntymistä ovipaarisesti, ja jopa viittauksen vähemmän viattomaan lisääntymistapaan, joka oli ensimmäisillä nisäkäsmuodoilla. ”Jättiläismäisiä, läpinäkyviä, mykkiä ja hirvittäviä ne olivat”, sanoo kommentaari. Tutkikaa esim. kertomuksia useista risheistä ja heidän moninaisista jälkeläisistään. Pulastya esim. on kaikkien käärmeiden ja nâgojen isä – ovipaarinen joukko; KaÑyapa on vaimonsa Tâmran kautta lintujen ja Garudan, siivekkäiden heimon kuninkaan isoisä; kun taas vaimonsa Surabhin kautta hän oli lehmien ja puhveleiden ym. isä.

Salaisessa opissa ovat ensimmäiset nâgat – käärmeitä viisaammat olennot – ”tahdon ja joogan poikia”, jotka olivat syntyneet ennen sukupuolten täydellistä eroa, ”kypsyneet ihmismunissa,[162] jotka saatiin aikaan (aikaisemman kolmannen Rodun) pyhien viisaiden voimalla” (kriyâshaktilla).[163]

[e182] ”.....Näihin ruumiillistuivat kolmen [ylemmän] maailman herrat – erilaatuiset rudrat, jotka olivat olleet tushitoja, jotka olivat olleet jayoja, jotka ovat adityoja”. Sillä niin kuin ParâÑara selittää: ”Mittaamattoman mahtavilla rudroilla oli satoja nimityksiä.”

Jotkut alkuperäisten nâgojen, viisauden käärmeiden, jälkeläisistä kansoittivat Amerikan, kun tuo maanosa kohosi merestä suuren Atlantiksen kukoistusaikana (Amerikan ollessa Jambu-dvipan, ei Bharata-Varshan Pâtâla eli vastakkaisella puolella oleva maa). Mistä muuten johtuvat traditiot ja legendat – viimeksi mainitut aina todenperäisempiä kuin historia, kuten Augustin Thierry sanoo – ja joillakin ”poppamiehillä” ja papeilla jopa samat nimet, joita vielä tänä päivänä tavataan Meksikossa? Meidän on sanottava jotakin nergaleista ja nagualeista ja myös nagualismista jota lähetyssaarnaajat kutsuivat ”paholaisen palvelukseksi”.

Miltei kaikissa purânoissa esiintyy kertomus ”Dakshan uhrista”, jonka vanhin kuvaus löytyy Vâyupurânasta. Vaikka se on allegorinen, siinä on enemmän merkitystä ja biologista tietoa luonnontieteilijälle kuin kaikissa pseudotieteellisissä päähänpistoissa, joita pidetään tieteellisinä teorioina ja hypoteeseina.

Daksha, jota pidetään pääkantaisänä, mainitaan sitä paitsi fyysisen ihmisen luojana ”tarussa”, jossa hänen kerrotaan menettäneen päänsä ruumiistaan jumalien ja raumojen välisessä yleisessä taistelussa. Pää palaa tulessa, ja sen tilalle pannaan oinaan pää.[164] Mutta oinaan pää ja sarvet ovat aina siitos- ja synnytysvoiman symboleja ja fallisia. Kuten olemme esittäneet, Daksha perustaa aikakauden, jolloin ihmiset syntyvät sukupuolisen yhteyden kautta. Tämä lisääntymistapa ei kuitenkaan esiintynyt yhtäkkiä, niin kuin voisi luulla, vaan vaati pitkiä ajanjaksoja, ennen kuin siitä tuli ainoa ”luonnollinen” tapa. Sen vuoksi kerrotaan, että Dakshan uhrin jumalille keskeytti Ðiva, hävittävä jumaluus, kehityksen ja edistyksen personoituma, joka on samalla kertaa uudelleen synnyttäjä. Hän hävittää oliot yhdessä muodossa, mutta kutsuu ne jälleen elämään toisessa, täydellisemmässä muodossa. Shiva-Rudra luo kauhean Vîrabhadran (joka syntyy hänen henkäyksestään), ”tuhatpäisen, tuhatkätisen” hirviön, ja antaa hänen tehtäväkseen Dakshan valmistaman uhrin tuhoamisen. Sitten Vîrabhadra, ”joka asui haamujen [eetteri-ihmisten] alueella.... [e183] loi ihohuokosistaan (romakûpat) voimakkaita raumoja”[165] (eli raumyoja). Kuinka myyttinen tuo allegoria onkin, niin Mahâbhâratassa, joka on yhtä hyvin historiaa kuin Iliadi, kerrotaan[166] raumyojen ja muiden rotujen lähteneen samalla tavoin romakûpoista, hius- tai ihohuokosista. Tämä allegorinen kuvaus ”uhrista” on täynnä merkitystä salaisen opin tutkijoille, jotka tuntevat ”hiestä syntyneet”.

Vâyupurânan kertomuksessa sanotaan Dakshan uhrin tapahtuneen sitä paitsi, kun paikalla oli olentoja, jotka olivat syntyneet munasta, höyrystä, kasveista, ihohuokosista ja vasta lopuksi kohdusta.

Daksha edustaa varhempaa kolmatta Rotua, pyhää ja puhdasta, joka oli vielä vailla yksilöllistä egoa ja jolla oli ainoastaan passiivisia kykyjä. Brahmâ käskee hänet sen vuoksi luomaan (eksoteerisissa teksteissä). Totellen käskyä hän teki silloin ”alemmat ja ylemmät” (avara ja vara) jälkeläiset (putra), kaksijalkaiset ja nelijalkaiset.  Tahdollaan hän synnytti naiset, jumalat, daityat (neljännen Rodun jättiläiset), käärmejumalat, eläimet, karjan ja dânavat (titaanit ja demoni-maagikot) ja muut olennot.

....Tuosta ajasta eteenpäin elävät olennot syntyivät sukupuolisen yhteyden kautta. Ennen Dakshan aikaa ne lisääntyivät eri tavalla – tahdon, näkökyvyn, kosketuksen [ja joogavoiman] avulla.[167]

Ja nyt seuraa puhtaasti eläintieteellinen oppi.

29. SELKÄRANKAISIA ELÄIMIÄ, SYVYYDEN LOHIKÄÄRMEITÄ JA LENTÄVIÄ SARPOJA [SARPAS] (käärmeitä) TULI RYÖMIVIEN OLENTOJEN LISÄKSI.  MAAN MATELEVAT SAIVAT SIIPIÄ. VESIEN PITKÄNISKAISISTA TULI ILMAN LINTUJEN EDELTÄJIÄ.

Tässä kohdassa ovat oppimme ja nykyaikainen biologinen pohdiskelu täysin yhtä mieltä. Tätä ylimenoprosessia edustavat, puuttuvat renkaat matelijoiden ja lintujen välillä ovat ilmeisiä pahimmalle kiihkoilijallekin, varsinkin jos hän katsoo ornitoscelidaetä, hesperornista ja Vogtin liskolintuja.

30. KOLMANNEN RODUN AIKANA LUUTTOMAT ELÄIMET KASVOIVAT JA MUUTTUIVAT. NIISTÄ TULI SELKÄRANKAISIA (a), (myös) NIIDEN CHHÂYÂT TULIVAT KIINTEIKSI.

31. ELÄIMET EROTTAUTUIVAT ENSIN (koiraiksi ja naaraiksi) (b)…

[e184] (a) Selkärankaisia ja sen jälkeen nisäkkäitä. Ennen sitä eläimet olivat myös eteerisiä alkuelimistöjä, aivan niin kuin ihminen.

(b) Se seikka, että aiemmin oli kaksisukuisia nisäkkäitä ja myöhemmin tapahtui sukupuoliin erottautuminen, on nyt kiistaton jopa biologian näkökulmasta katsottuna. Niin kuin prof. Oscar Schmidt, tunnettu darwinisti, sanoo:

Käyttö ja käyttämättömyys yhdessä valinnan kanssa selvittävät [?] sukupuolten erottautumista ja alkeellisten sukuelinten olemassaoloa, mikä on muuten täysin käsittämätöntä. Varsinkin selkärankaisten joukossa kummallakin sukupuolella on niin selvät jäljet toiselle sukupuolelle ominaisista lisääntymiselimistä, että jo muinaisuudessa pidettiin kaksisukuisuutta ihmiskunnan luonnollisena alkutilana.... Merkittävää on näiden alkeellisten sukuelinten periytymisen itsepintaisuus. Varsinaisille nisäkkäille ei kuulu lainkaan vallitseva kaksisukuisuus, vaikkakin ne ovat koko kehityskautensa läpi tuoneet mukanaan noita jäänteitä, jotka olivat olleet niiden tuntemattomilla esivanhemmilla ties kuinka kauan sitten.[168]

31. …NE (ELÄIMET) ALKOIVAT SIITTÄÄ JA SYNNYTTÄÄ.  KAKSINKERTAINEN IHMINEN (sitten) EROTTAUTUI MYÖS.  HÄN (ihminen) SANOI: ”TEHKÄÄMME NIIN KUIN NE. YHTYKÄÄMME JA TEHKÄÄMME OLENTOJA.”  HE TEKIVÄT.

__________

32. JA NE, JOILLA EI OLLUT KIPINÄÄ (”kapeapäiset”[169]), OTTIVAT LUOKSEEN VALTAVAN SUURIA NAARASELÄIMIÄ (a).  HE SIITTIVÄT NIISTÄ MYKKIÄ ROTUJA.  MYKKIÄ HE (”kapeapäiset”) OLIVAT ITSEKIN.  MUTTA HEIDÄN KIELENSÄ OLIVAT SITOMATTOMAT (b).  HEIDÄN JÄLKELÄISTENSÄ KIELET JÄIVÄT ÄÄNETTÖMIKSI.  HIRVIÖITÄ HE SYNNYTTIVÄT.  KÖYRYISTEN, PUNAKARVAISTEN HIRVIÖIDEN RODUN, JOKA KULKI NELJÄLLÄ JALALLA.[170]  MYKÄN RODUN, JOKA JÄTTI HÄPEÄN KERTOMATTA.[171]

(a) Eläimet ”erottautuivat ensin”, sanoo säe 31. Pitäkää mielessä, että tuona aikana ihmiset olivat erilaisia jopa fysiologisesti kuin [e185] he ovat nykyisin, kun viidennen Rodun keskikohta on jo ohitettu. Meille ei kerrota, mitä nuo ”valtavan suuret naaraseläimet” olivat, mutta ne poikkesivat varmasti yhtä paljon nykyisin tuntemistamme eläimistä, kuin silloiset ”ihmiset” poikkesivat tämän päivän ihmisistä.

Tämä oli ensimmäinen fyysinen ”aineeseen lankeemus”, joka tapahtui joillekin silloisille alemmille roduille. Pitäkää mielessänne säe 24.  ”Viisauden pojat” olivat halveksineet varhempaa kolmatta Rotua, ts. kehittymättömiä, ja heidän osoitetaan ruumiillistuvan myöhempään kolmanteen Rotuun ja antavan sillä tavoin sille älyn. Siten aivottomien ja ”älyttömien”, ”kipinää” vailla olevien, vastuuttomien Rotujen synti lankesi niiden päälle, jotka eivät olleet heihin nähden tehneet karmallista velvollisuuttaan.

(b) Katsokaa myöhempää lukua ihmispuheen alkamisesta.

MITÄ VASTAVÄITTEITÄ VOI OLLA EDELLISEEN

Okkultismi hylkää siis ajatuksen, että luonto olisi kehittänyt ihmisen apinasta tai edes kummallekin yhteisestä esi-isästä, mutta seuraa sitä vastoin joidenkin eniten ihmisenmuotoisten lajien jälkiä varhaisatlantislaisen kauden kolmannen Rodun ihmiseen. Koska tulemme tukemaan ja puolustamaan tätä väitettä edempänä, tässä ei tarvitse mainita kuin muutama sana. Toistamme kuitenkin selvyyden vuoksi lyhyesti sen, mitä sanoimme aiemmin I Osan VI säkeistön yhteydessä, s. 201-204.

Oppimme osoittavat, että vaikka on aivan oikein sanoa luonnon aikanaan rakentaneen inhimillisen astraalimuodon ympärille apinan kaltaisen ulkonaisen muodon, on myös yhtä oikein sanoa, että tämä muoto ei ollut yhtään enempää ”puuttuvan renkaan” muoto kuin olivat tuon astraalimuodon peitteet sen luonnollisen kehityskulun aikana läpi kaikkien luontokuntien. Eikä tämä kehitys tapahtunut tällä neljännen kierroksen planeetalla, niin kuin on osoitettu, vaan jo ensimmäisen, toisen ja kolmannen kierroksen aikana, jolloin ihminen oli vuorotellen ”kivi, kasvi ja eläin”, kunnes hänestä tuli se, mikä hän oli nykyisen ihmiskunnan ensimmäisessä kantarodussa. Todellinen kehityslinja eroaa darwinilaisesta, ja noita kahta järjestelmää on mahdotonta sovittaa yhteen, ellei darwinismista poisteta oppia ”luonnollisesta valinnasta” ja vastaavasta. Todellakin Haeckelin moneerin ja Manun sarîsripan välillä on ylipääsemätön kuilu jîvan muodossa. Sillä ”inhimillinen” monadi, olkoon se metalloitunut kiviatomiksi tai kasvillistunut taimeksi tai eläimellistynyt eläimeksi, on kuitenkin yhä jumalallinen, tästä syystä myös inhimillinen monadi. Se lakkaa olemasta inhimillinen vasta silloin, kun siitä tulee ehdottoman jumalallinen.

Nimityksillä ”kivennäis-”, ”kasvi-” ja ”eläin”-monadi on tarkoitus ilmaista pintapuolinen eroavuus. Ei ole mitään muuta monadia (jîvaa) [e186] kuin jumalallinen, ja niin muodoin se on kerran ollut inhimillinen tai sen on kerran tultava siksi. Viimeksi mainitun nimityksen on jäävä tarkoituksettomaksi, jollei tätä eroa ymmärretä hyvin. Monadi on pisara rannattomasta valtamerestä, alkuaikaisen erilaistumistason tuolta puolen tai, oikeammin sanottuna, sen sisältä. Se on jumalallinen korkeammassa ja inhimillinen alemmassa tilassaan – adjektiiveja korkeampi ja alempi käytetään parempien sanojen puutteessa – mutta monadina se pysyy kaikkina aikoina, paitsi nirvânisessa tilassa, olkoot olosuhteet tai ulkonaiset muodot minkälaiset tahansa. Niin kuin logos heijastaa universumia jumalallisessa tajunnassa ja niin kuin ilmennyt universumi on heijastuneena sen jokaisessa monadissa, kuten Leibnitz sanoi toistaen itämaista oppia, niin monadin tulee inkarnaatioidensa kierrosaikana heijastua kunkin luontokunnan jokaiseen juurimuotoon. Sen vuoksi kabbalisti sanoo oikein, että ”ihmiNEN” tulee kiveksi, kasviksi, eläimeksi, hengeksi ja lopulta jumalaksi suorittaen siten kierroksensa ja palaten kohtaan, josta hän lähti taivaallisena ihmisenä. Mutta ”ihmisellä” tarkoitetaan jumalallista monadia eikä ajattelevaa olentoa, vielä vähemmän hänen fyysistä ruumistaan. Samalla kun tiedemiehet kieltävät kuolemattoman sielun, he yrittävät nyt jäljittää sitä kautta koko eläinmuotojen sarjan alimmasta korkeimpaan. Mutta todellisuudessa koko nykyinen eläinkunta on niiden alkuaikaisten hirviöiden jälkeläisiä, joista säkeistöt puhuvat. Eläimet – matelijat ja ne vesieläimet, jotka edelsivät ihmistä tässä neljännessä kierroksessa, samoin kuin ne, jotka olivat samanaikaisia kuin kolmas Rotu, ja vielä ne nisäkkäät, jotka ovat myöhempiä kuin kolmas ja neljäs Rotu – ovat kaikki joko välittömästi tai välillisesti ihmiseen keskinäisessä vastaavuussuhteessa olevia tuotteita (fyysisesti). On aivan oikein sanoa, että ihminen on tässä manvantarassa, ts. kolmessa edellisessä kierroksessa, käynyt läpi kaikki luontokunnat. Hän on siis ollut ”kivi, kasvi ja eläin”. Mutta (a) nämä kivet, kasvit ja eläimet olivat prototyyppejä, utumaisia esityksiä neljännen kierroksen olioista; ja (b) nekin, jotka esiintyivät neljännen kierroksen alussa, olivat nykyisten kivien, kasvien ja eläinten astraalivarjoja, niin kuin okkultistit sanovat. Ja lopuksi, ihmisten, eläinten ja kasvien muodot ja lajit eivät olleet sellaisia, miksi ne tulivat myöhemmin. Niinpä neljännen kierroksen eläinkunnan alempien olentojen astraaliset prototyypit, jotka edelsivät ihmisiä (heidän chhâyojaan), olivat tiivistyneitä, vaikka vielä hyvin eteerisiä kuoria, jotka kuuluivat D-pallolla[172] kolmannen kierroksen lopussa syntyneille, vielä eteerisemmille muodoille eli malleille. Ne oli ”aikaansaatu ainesten jätteistä, edellisen pyörän eli edellisen kolmannen kierroksen ihmisten ja (muiden sukupuuttoon kuolleiden) eläinten kuolleista ruumiista”, kuten VIII säkeistön säkeessä 28 kerrotaan. Vaikka siis [e187] astraali-ihmistä edeltäneet kuvailemattomat ”eläimet” tämän elämänkauden alussa maapallollamme olivat yhä niin sanoaksemme kolmannen kierroksen ihmisen jälkeläisiä, niin nykyisen kierroksen nisäkkäät ovat taas velkaa olemassaolostaan suuressa määrin ihmiselle. Sitä paitsi nykyisen ihmismuotoisen eläimen, apinan, ”esi-isä” on suoranainen aikaansaannos tuosta vielä älyttömästä ihmisestä, joka häpäisi ihmisarvonsa asettumalla fyysisesti eläimen tasolle.

Edellä oleva selittää jotakin niistä niin väitetyistä fysiologisista todisteista, joita antropologit ovat esittäneet todistaakseen ihmisen polveutumisen eläimestä.

Se kohta, josta kehitysopin kannattajat erityisesti pitävät kiinni, on että ”sikiön historia edustaa koko rodun historiaa”. Että ”jokainen elimistö kehittyessään munasta käy läpi muotojen sarjan, jonka sen esi-isät ovat läpikäyneet samassa järjestyksessä maapallon historian pitkässä kulussa.[173] Sikiön historia.... on pienoiskuva ja pääpiirteittäin koko rodun historia. Tässä on ydin biogeneettisestä peruslaistamme, joka meidän on pakko asettaa etusijalle tutkittaessa orgaanisen kehityksen peruslakeja.”[174]

Tämä nykyinen teoria oli tunnettu tosiasia mitä kaukaisimman muinaisajan viisaille ja okkultisteille, ja he ilmaisivat sen paljon filosofisemmin. Muuan kohta Hunnuttomasta Isiksestä[175] voidaan toistaa tässä vertailun vuoksi. Kysyttiin, miksi fysiologit suuressa oppineisuudessaan eivät kyenneet selittämään epämuodostumailmiöitä?

Jokainen anatomi, joka on ottanut ”erityiseksi tutkimusaiheekseen” sikiön kasvun ja kehityksen, voi kertoa ilman suurempaa päänvaivaa sen, mitä jokapäiväinen kokemus ja hänen omien silmiensä antama todistus osoittaa, nimittäin että tiettyyn vaiheeseen saakka ihmissikiö on täsmälleen samannäköinen kuin kudun jälkeisessä ensimmäisessä kehitysvaiheessa oleva sammakkoeläin – nuijapää. Mutta kellekään fysiologille tai anatomille ei näytä johtuneen mieleen soveltaa ihmisen kehitykseen – aina sen [e188] fyysisen muodon ensimmäisestä hetkestä sen lopulliseen muotoon ja syntymään – Pythagoraan esoteerista metempsykoosioppia, jonka kriitikot ovat tulkinneet niin väärin. Kabbalistisen aksiooman ”kivestä tulee kasvi, kasvista eläin, eläimestä ihminen” jne. merkitystä selitettiin toisaalla käsiteltäessä ihmisen henkistä ja fyysistä kehitystä tämän maan päällä. Lisäämme nyt muutamia näkökohtia asian selventämiseksi.

Mikä on tulevan ihmisen alkuperäisin muoto? Jyvänen, pikku hitunen, sanovat muutamat fysiologit, molekyyli, munasolun tuma, sanovat toiset. Jos se voitaisiin analysoida – mikroskoopilla tai muuten – niin mistä meidän tulisi otaksua sen olevan muodostunut? Analogian perusteella meidän olisi sanottava, että epäorgaanisen aineen jyväsestä, joka sikiämishetkellä lakkaa liikkumasta ja yhdistyy orgaanisen aineen saostumaan. Toisin sanoen tämä pienen pieni tulevan ihmisen ydin on muodostunut samoista alkuaineista kuin kivi – samoista alkuaineista kuin maa, joka on annettu ihmisen asuttavaksi. Kabbalistit siteeraavat Moosesta auktoriteettinaan sanoessaan, että tarvitaan maata ja vettä elävän olennon tekemiseksi. Ja niinpä voidaan sanoa, että ihmisen ensimmäinen ilmennysmuoto on kivi.

Kolmen tai neljän viikon lopulla muna on tullut ulkonäöltään kasvia muistuttavaksi: toinen pää on pallomainen ja toinen suippeneva kuin porkkana. Jos se leikataan, voidaan sen havaita muodostuvan kuten sipulikin melkein huomaamattomista liuskoista eli kerrostumista, jotka sisältävät nestettä. Nuo kerrostumat lähenevät toisiaan alemmassa päässä ja sikiö riippuu kuin hedelmä oksasta. Kivi on nyt muuttunut metempsykoosin kautta kasviksi. Sitten sikiö alkaa työntää sisältään raajoja ja sen piirteet alkavat kehittyä. Silmät näkyvät kahtena tummana pisteenä, korvat, nenä ja suu ilmenevät syvennyksinä muistuttaen ananashedelmän pisteitä ennen kuin ne alkavat työntyä ulospäin. Sikiö kehittyy eläinsikiöksi – nuijapään muotoiseksi – ja niin kuin ambifiset matelijat se elää ja kehittyy vedessä. Sen monadi ei ole vielä tullut inhimilliseksi eikä kuolemattomaksi, sillä kabbalistit sanovat tämän tapahtuvan ”neljännellä tunnilla”. Vähitellen sikiö saa ihmismäisiä piirteitä lisää, kuolemattoman henkäyksen ensimmäinen värähdys kulkee sen olemuksen läpi, se liikuttelee itseään… ja jumalallinen ydinolemus, essenssi, asettuu lapsen fyysiseen ruumiiseen, jossa se asuu fyysisen kuoleman hetkeen asti, jolloin ihmisestä tulee henkiolento.

Kabbalistit nimittävät tätä salaperäistä yhdeksän kuukauden pituista prosessia ”yksilön evoluutiokierroksen” päätökseen saattamiseksi. Niin kuin sikiö kehittyy amnionnesteessä kohdun sisällä, samoin maailmat kehittyvät universaalista eetteristä eli astraalifluidumista universumin kohdussa. Nämä kosmoksen lapset samoin kuin niiden pikkuruiset asukkaat ovat ensin eräänlaisia alkeisituja, sitten munasoluja, jotka vähitellen kehittyvät ja tulevat [e189] vuorostaan äideiksi: kehittävät kivi-, kasvi-, eläin- ja ihmismuotoja. Nuo nerokkaat ajattelijat, okkultistit pystyvät tutkimaan asioita keskipisteestä aina ympyränkehälle saakka, näkymättömästä rakkulasta kosmoksen äärimmäisiin käsitettäviin rajoihin saakka, kuinka kiertokaudet liittyvät yhteen toinen toisensa sisässä loppumattomana sarjana. Sikiö kehittyy omassa piirissään ennen syntymäänsä, yksilö perheensä piirissä, perhe valtiossa, valtio ihmiskunnassa, maa aurinkokunnassa, tämä aurinkokunta sen keskusuniversumissa, universumi kosmoksessa ja kosmos Ensimmäisessä Alkusyyssä… Näin kuuluu heidän kehitysfilosofiansa, joka eroaa niin kuin näemme, Haeckelin kehitysopista:

              ”Kaikki ovat vain osia suunnattomasta kokonaisuudesta,

jonka ruumis on Luonto, ja sielu [Parabrahman]...”

Nämä ovat okkultismin todisteita, ja tiede hylkää ne. Mutta kuinka on silloin ihmisen ja eläimen tajunnan välinen kuilu ylitettävissä? Jos ihmisen kaltaisella apinalla ja homo primigeniuksella, alkuihmisellä, oli argumenti gratia, yhteinen esi-isä (sillä tavoin kuin nykyisin arvellaan), kuinka nuo kaksi ryhmää ovat eronneet mentaalisilta kyvyiltään niin kauas toisistaan? Totta kyllä, okkultistille voidaan sanoa, että okkultismi tekee joka tapauksessa sen, minkä tiede toistaa. Se antaa yhteisen esi-isän apinalle ja ihmiselle, koska se sanoo edellisen lähteneen alkuihmisestä. Kyllä, mutta tuo ”alkuihminen” oli ihminen ainoastaan ulkonaiselta muodoltaan. Hän oli älytön ja sieluton siihen aikaan, kun hän siitti naaraseläinhirviöille apinoiden sarjan esi-isän. Tämä arvelu – jos se on arvelua – on ainakin looginen ja täyttää kuilun ihmisen ja eläimen tajunnan välillä. Se siis selittää tähän asti käsittämättömän ja selittämättömän. Sitä tosiasiaa – josta tiede on miltei varma – että nykyisellä kehitysasteella ei voi tulla mitään jälkeläisiä ihmisen ja eläimen yhtymästä, pohditaan ja selitetään muualla.

Mikä nyt on se perusseikka, joka erottaa tieteen hyväksymät (tai lähes hyväksymät) johtopäätökset – niin kuin ne esiintyvät Haeckelin teoksessa The Pedigree of Man, että ihmisellä ja apinalla on yhteinen esi-isä – okkultismin opetuksista, jotka kieltävät tämän johtopäätöksen ja hyväksyvät sen tosiasian, että kaikki oliot ja kaikki elävät olennot ovat lähtöisin yhdestä yhteisestä lähteestä? Materialistinen tiede sanoo ihmisen kehittyneen asteittain siksi, mitä hän nyt on, ja alkaen ensimmäisestä protoplasmisesta hitusesta, nk. moneerista (jonka sanotaan muiden lailla ”saaneen alkunsa mittaamattomien aikojen kuluessa muutamasta tai yhdestä yksinkertaisesta itsestään syntyneestä alkumuodosta, joka on totellut yhtä ainoaa kehityslakia”), hänet pannaan sitten kulkemaan läpi ”tuntemattomat ja tutkimattomat” tyypit aina apinaan asti ja siitä ihmisolennoksi. Meille ei kerrota, missä ylimenomuodot ovat löydettävissä, siitä yksinkertaisesta syystä, että mitään ”puuttuvia renkaita” ei ole vielä koskaan löydetty ihmisen ja apinoiden välillä, vaikka tämä seikka ei suinkaan mitenkään estä Haeckelin kaltaisia henkilöitä keksimästä niitä ad libitum.

[e190] Eikä niitä koskaan tulla löytämään yksinkertaisesti siitä syystä, että tuota sidettä, joka yhdistää ihmisen todellisiin esi-isiinsä, etsitään objektiiviselta tasolta ja aineellisten muotojen maailmasta, vaikka se on turvallisesti kätketty mikroskoopilta ja leikkelyveitseltä itse ihmisen eläimellisen asuinmajan sisään. Toistamme sen, minkä olemme sanoneet Hunnuttomassa Isiksessä:

Kaikella on alkunsa hengessä – evoluutio on alun perin alkanut ylhäältä ja kulkenut alaspäin eikä päinvastoin, kuten darwinistisessa teoriassa selitetään. Toisin sanoen on tapahtunut muotojen asteittainen aineellistuminen, kunnes on saavutettu tietty ääriraja niiden alenemisessa. Tällä kohdalla nykyajan evoluutio-oppi astuu areenalle spekulatiivisine olettamuksineen. Kun olemme päässeet tähän vaiheeseen, on helpompi ymmärtää Haeckelin teosta Anthropogenie, joka johtaa ihmisen alkuperän ”merten liejusta kuohuneesta alkulimasta”. Nämä meret olivat olemassa jo ennen kuin vanhimmat kivettymät sisältävät kalliot olivat kerrostuneet, professori Huxleyn selityksen mukaan. Saatamme uskoa [kolmannen kierroksen] ihmisen kehittyneen apinankaltaisesta [astraali-] nisäkkäästä ”asteittaisen muuntelun kautta” vielä helpommin, kun muistamme, että Berossos on sanonut ihmiskala Oanneksen eli Dagonin, babylonialaisen puolidemonin,[176] opettaneen tätä samaa oppia tuhansia vuosia ennen hänen aikaansa (vaikkakin paljon lyhyemmin ja ilmaisultaan kömpelömmin, mutta silti ymmärrettävällä tavalla) [vaikka jonkin verran lievemmillä linjoilla]...

Mutta mitä tämä darwinistinen polveutumisoppi oikein pitää sisällään? Mitä Darwinin esityksiin tulee, niin ne sisältävät pelkkiä ”hypoteeseja, joita on mahdotonta todistaa oikeiksi”. Sillä hänen käsityksensä mukaan kaikki luontokappaleet ”ovat polveutuneet suoraan muutamasta eliöstä, jotka ovat eläneet kauan ennen kuin ensimmäinen siluurikauden kerrostuma oli muodostunut”, kuten hän on väittänyt.[177] Hän ei yritäkään esittää, mitä nämä ”muutamat eliöt” olivat. Mutta tämä jo vastaa hyvin tarkoitustamme, sillä niiden olemassaolon myöntäminen merkitsee, että turvautuminen muinaisuuteen jonkun idean vahvistamiseksi ja tarkentamiseksi on tieteellisesti hyväksyttävää...[178]

Tosiaankin, kuten jo sanoimme ensimmäisessä teoksessamme:

Jos hyväksymme Darwinin teorian lajien kehityksestä, huomaamme, että hänen lähtökohtansa on sijoitettu avoimen oven eteen. Voimme jäädä hänen kanssaan sisäpuolelle tai astua kynnyksen yli sille puolelle, jossa vallitsee rajattomuus ja selittämättömyys tai paremmin sanoen sanoinkuvaamattomuus. Jos emme kykene ilmaisemaan tavanomaisin sanoin, mitä henkemme aavistaa suuressa ”tuonpuoleisuudessa” – ollessaan vielä maan päällä – meidän täytyy joskus ajattomassa ikuisuudessa kyetä käsittämään sitä.[179]

Mutta mikä on Haeckelin teorian ”tuonpuoleisuus”? Bathybius Haeckelii, eikä muuta!

Lisävastaus on III kirjan liitteessä.

___________

[e191]

IX SÄKEISTÖ

IHMISEN LOPULLINEN KEHITYS

(33) Luojat katuvat. (34) Ne sovittavat laiminlyöntinsä. (35) Ihmiset saavat älyn. (36) Neljäs Rotu kehittää täydellisen kielen. (37) Jokainen androgyyninen yksikkö erottautuu ja tulee kaksisukuiseksi.

33. NÄHDESSÄÄN TÄMÄN (eläinten kanssa tehdyn synnin) NE LHAT (henget, ”viisauden pojat”), JOTKA EIVÄT OLLEET MUODOSTANEET IHMISIÄ (jotka olivat kieltäytyneet luomasta), ITKIVÄT SANOEN:

34. ”AMÂNASAT (”älyttömät”) OVAT SAASTUTTANEET TULEVAT ASUNTOMME (a). TÄMÄ ON KARMAA.  ASUKAAMME MUISSA.  OPETTAKAAMME NIITÄ PAREMMIN, ETTEI PAHEMMIN KÄVISI.”  HE TEKIVÄT....

35. SILLOIN KAIKKI IHMISET SAIVAT MANAKSEN (mielet).  HE NÄKIVÄT ÄLYTTÖMIEN SYNNIN.

Mutta he olivat jo erottautuneet ennen kuin jumalallisen järjen säde oli valaissut heidän tähän asti uinuneen mielensä pimentoja ja ennen kuin he olivat tehneet syntiä. Toisin sanoen, he olivat tehneet pahaa tiedottomasti, saamalla aikaan luonnottomia vaikutuksia. Kuitenkin, niin kuin muut kuusi alkuaikaista veljes- tai kumppanuusrotua, niin myös tämä seitsemäs, siitä asti turmeltunut rotu, jonka on tekemänsä synnin vuoksi odotettava lopullisen kehityksensä aikaa – myös tämä rotu on kulkeva viimeisenä päivänä jollakin seitsemästä polusta. Sillä ”viisaat[180] vartioivat luonnonjärjestyksen kotia, he ottavat salassa erinomaisia muotoja”.[181] Mutta meidän on tutkittava, olivatko nämä eläimet, joihin oli vaikutettu, samanlaisia kuin eläintieteen tuntemat.

[e192] (a) ”Lankeemus” tapahtui muinaisen viisauden ja vanhojen aikakirjojen todisteen mukaan niin pian kuin Daksha (ihmisten ja olioiden luoja, joka oli ruumiillistunut uudelleen kolmannen Rodun varhaisvaiheessa) oli kadonnut antaakseen tilaa sille ihmiskunnan osalle, joka oli ”erottautunut”. Eräs kommentaari selittää ”lankeemusta” edeltäneet tapahtumat seuraavasti:

”Ihmisen neljännen kehityksen alkuaikana ihmiskunta haarautui moneen eri suuntaan. Sen ensimmäisten yksilöiden ulkoinen muoto ei ollut yhtenäinen. Käyttövälineisiin [munan kaltaisiin ulkonaisiin kuoriin, joissa tuleva täysin fyysinen ihminen oli kehittymässä] olivat näet usein vaikuttaneet ennen niiden kovettumista valtavan suuret eläimet, jotka olivat nykyisin tuntematonta lajia ja jotka kuuluivat luonnon koeyrityksiin. Seurauksena oli, että saatiin aikaan hirviömäisiä välirotuja, puoleksi eläimiä, puoleksi ihmisiä. Mutta koska ne olivat epäonnistuneita, ne eivät saaneet kauan elää ja hengittää, ja vaikka luontaisesti korkeampi psyykkinen puoli oli fyysiseen luontoon nähden vielä hyvin heikko ja tuskin vakiintunut, niin ’munasta syntyneet’ pojat olivat ottaneet useita niiden naaraita itselleen kumppaneiksi ja siittäneet muita ihmishirviöitä. Myöhemmin kun eläinlajit ja ihmisrodut olivat asteittain vakaantuneet, ne erosivat eivätkä enää paritelleet. Ihminen ei enää luonut – hän synnytti. Mutta hän synnytti muinaisina aikoina myös eläimiä samoin kuin ihmisiä. Sen vuoksi totuudenmukaisesti ja oikein puhuivat Viisaat kertoessaan miehistä, joilla ei enää ollut tahdosta syntyneitä jälkeläisiä, vaan jotka siittivät erilaisia eläimiä ja dânavoita [jättiläisiä] muiden lajien naaraista – eläimiä, jotka olivat heidän luuloteltuja poikiaan [eli poikien asemassa]. He [miespuoliset ihmiset] eivät sallineet aikanaan pitää itseään mykkien luontokappaleiden [luuloteltuina] isinä. Nähdessään tämän [asioiden tilan] viimeisten Rotujen [kolmannen ja neljännen] kuninkaat ja herrat sulkivat kiellon sinetillä tuon synnillisen kanssakäymisen. Se häiritsi karmaa, se kehitti uutta [karmaa].[182] He [jumalalliset kuninkaat] iskivät syyllisiä hedelmättömyydellä. He hävittivät punaisen ja sinisen Rodun.”[183]

Eräästä toisesta kommentaarista löydämme:

”Oli sini- ja punakasvoisia eläinihmisiä jopa myöhempinä aikoina, ei [ihmis- ja eläinlajien] suoranaisesta sukupuolisesta yhteydestä vaan polveutumisen kautta.”

Ja vielä toinen kohta mainitsee:

”Punatukkaisia, mustaihoisia ihmisiä, jotka kulkevat neljällä jalalla, jotka kyykistyvät ja jälleen suoristuvat [seisovat pystyssä ja putoavat taas käsilleen], jotka puhuvat kuten esi-isänsä ja juoksevat käsillään niin kuin niiden jättiläismäiset esiäidit.”

Ehkä haeckeliläiset voivat tunnistaa näissä olioissa, ei [e193] ”homo primigeniusta” [alkuihmistä], vaan joitakin alempia heimoja kuten australialaisia villiheimoja. Kuitenkaan nämäkään eivät ole polveutuneet ihmismuotoisista apinoista vaan inhimillisistä isistä ja puoli-inhimillisistä äideistä eli oikeammin sanottuna ihmishirviöistä – ensimmäisessä kommentaarissa mainituista ”epäonnistumisista”. Todelliset ihmisapinat, Haeckelin kapea- ja leveänenäiset apinat, tulivat paljon myöhemmin, Atlantiksen loppuaikoina. Oranki, gorilla, simpanssi ja paviaani ovat viimeisimpiä ja puhtaasti fyysisiä kehitystuotteita alemmista ihmisen kaltaisista nisäkkäistä. Niissä on kipinä puhdasta ihmisolemusta, toisaalta ihmisellä ei ole pisaraakaan apinamaista[184] verta suonissaan. Niin sanoo vanha viisaus ja universaali traditio.

Miten sukupuolten ero tapahtui? Onko meidän uskottava vanhaa juutalaista satua Aadamin kylkiluusta, josta syntyi Eeva? Tosin tämäkin usko on loogisempi ja järkevämpi kuin että ihminen olisi varauksetta polveutunut nelikätisistä. Tuo edellinen kertomus kätkee esoteerisen totuuden tarunomaisen muodon taakse, mutta jälkimmäisessä ei piile muuta syvempää totuutta kuin halu pakottaa ihmiskunta omaksumaan materialistinen kuvitelma. Kylkiluu on luuta, ja kun luemme Genesiksestä, että Eeva tehtiin kylkiluusta, se tarkoittaa vain, että luurakenteinen rotu muodostui aikaisemmasta Rodusta tai Roduista, jotka olivat ”luuttomia”. Tämä on esoteerinen oppi, joka on levinnyt kauas ja laajalle. Se on miltei yleismaailmallinen erilaisissa muodoissaan. Tahitilainen traditio kertoo, että ihminen luotiin araeasta, [e194] ”punamaasta”. Taaroa, luova voima, pääjumala, ”pani ihmisen nukkumaan pitkiksi vuosiksi, moniksi elämiksi”. Tämä tarkoittaa rodullisia ajanjaksoja ja viittaa hänen mentaaliseen uneensa, kuten muualla on osoitettu. Tuona aikana jumalolento veti ivin (luun) ihmisestä ja hänestä tuli nainen.[185]

Joka tapauksessa, mitä tuo allegoria tarkoittaaneekin, jo sen eksoteerinen merkitys edellyttää ihmisen jumalallista rakentajaa – ”alkuunpanijaa”. Uskommeko sitten tuollaisiin ”yliluonnollisiin” olentoihin? Me sanomme: Emme. Okkultismi ei ole koskaan uskonut mihinkään luonnon ulkopuolella olevaan elolliseen tai elottomaan. Emme siis ole ”kosmoksen lakien palvojia” tai polyteistejä, jotka uskovat ”taivaalliseen ihmiseen” ja jumalallisiin ihmisiin, sillä meillä on aikakausien ajalta karttuneet todisteet, jotka tukevat poikkeuksetta meitä jokaisessa tärkeässä kohdassa, muinaiskansojen viisaus ja UNIVERSAALI traditio. Me hylkäämme kuitenkin sellaiset perusteettomat traditiot, jotka ovat loitontuneet tarkasta allegoriasta ja symboliikasta, vaikka ne olisi hyväksytty eksoteerisissa uskonnoissa. Ja ainoastaan ehdoin tahdoin sokeat voisivat hylätä sen, mikä on säilynyt yksimielisessä traditiossa. Tästä syystä me uskomme olleen muunlaisia rotuja kuin meidän omamme entisinä kaukaisina geologisina kausina. Me uskomme ruumiittomia, ”arûpa”-ihmisiä seuraaviin eteerisiin ihmisiin, joilla oli muoto, mutta ei mitään kiinteää olemusta. He olivat jättiläisiä, jotka edelsivät meitä kääpiöitä. Me uskomme jumalallisten olentojen hallitsijasukuihin, niihin kolmannen Rodun kuninkaisiin ja tieteiden ja taiteiden opettajiin, joihin verrattuina meidän nykyinen tieteemme on vähäpätöisempi kuin alkeislaskuoppi on geometriaan nähden.

Ei, varmasti ei. Me emme usko yliluonnollisiin vaan ainoastaan yli-inhimillisiin eli mieluummin ihmisten sisäisiin järkiolentoihin. Voi helposti ymmärtää, kuinka vastenmieliseltä sivistyneestä ihmisestä tuntuu tulla sijoitetuksi taikauskoisten ja tietämättömien luokkaan, ja lisäksi tajuta Renanin esittämä suuri totuus hänen sanoessaan että:

Yliluonnollisesta on tullut perisynnin tavoin tahra, jota jokainen tuntuu häpeävän. Jopa kaikkein uskonnollisimmatkin ihmiset kieltäytyvät meidän päivinämme hyväksymästä pienintäkään raamatun ihmeistä koko karkeudessaan. He koettavat yhä vähätellä niitä ja kätkeä ja salata ne menneisyyden kaukaisimpiin sopukoihin.[186]

Mutta Renanin ”yliluonnollinen” kuuluu dogmeihin ja niiden kuolleeseen kirjaimeen. Sillä ei ole mitään tekemistä sen hengen eikä luonnon tosiasioiden kanssa. Jos teologia vaatii meitä uskomaan, että vain neljä tai viisi tuhatta vuotta sitten ihmiset elivät 900 vuotta tai pitempään, että osa ihmiskunnasta, Israelin kansan viholliset ainoastaan, muodostui jättiläisistä [e195] ja hirviöistä, niin me kieltäydymme uskomasta, että luonnossa oli sellaista vain viisi tuhatta vuotta taaksepäin. Sillä luonto ei koskaan etene hyppäyksittäin, ja logiikka ja terve järki, paitsi geologia, antropologia ja etnologia, ovat syystä nousseet kapinaan tuollaisia väitteitä vastaan. Mutta jos sama teologia luopuen kuvitellusta kronologiastaan olisi väittänyt, että ihmiset elivät 969 vuotta – Metusalemin iän – viisi miljoonaa vuotta sitten, meillä ei olisi mitään sanottavaa tällaista väitettä vastaan. Sillä noina aikoina ihmisten fyysinen rakenne oli nykyiseen ihmisruumiiseen verrattuna niin kuin megalosauruksen ruumis suhteessa tavalliseen sisiliskoon.

Luonnontieteilijä tuo esiin erään toisen vaikeuden. Ihmissuku on ainoa laji, jossa rodut voivat lisääntyä miten erilaisia ne ovatkin. ”Ihmisrotujen välillä ei ole kyse valinnasta”, sanovat Darwinin vastustajat, eikä kukaan kehitysopin kannattaja voi kumota tätä väitettä, joka hyvin voittoisasti todistaa lajin ykseyden. Kuinka siis okkultismi voi väittää, että osa neljännen Rodun ihmiskunnasta synnytti sikiöitä toisesta, vain puoliksi inhimillisestä, jollei aivan eläimellisestä rodusta ja että tästä yhtymästä syntyneet sekamuodot eivät ainoastaan lisääntyneet vapaasti, vaan saivat aikaan nykyisten ihmisenmuotoisten apinoiden esi-isät? Esoteerinen tiede vastaa tähän, että se tapahtui aivan fyysisen ihmisen alkuaikoina. Siitä lähtien luonto on muuttanut tapojaan ja hedelmättömyys on ainoa seuraus tuosta ihmisen eläimeen sekaantumisen rikoksesta. Mutta meillä on tänäkin päivänä todisteita tästä. Salainen oppi opettaa, että ihmiskunnan lajiykseydestä on poikkeuksia nykyäänkin. Sillä on olemassa eli oikeammin oli olemassa vielä muutamia vuosia sitten jälkeläisiä noista puoleksi eläimellisistä heimoista eli roduista, jotka olivat kaukaista lemurialaista ja lemurialais-atlantislaista alkuperää. Maailma tuntee heidät tasmanialaisina (nykyään sukupuuttoon kuolleita), australialaisina, andamaaneina jne. Tasmanialaisten polveutuminen voidaan miltei todistaa tosiasiana, joka hämmästytti kovasti Darwinia ilman että hän kykeni mitenkään ymmärtämään sitä. Tämä seikka ansaitsee tulla huomatuksi.

De Quatrefages ja muut luonnontieteilijät, jotka yrittivät todistaa yhdestä alkulähteestä syntymisen sen perusteella, että ihmiskunnan jokainen rotu kykenee risteytymään jokaisen toisen rodun kanssa, ovat jättäneet pois laskelmistaan poikkeukset, jotka eivät tässä tapauksessa vahvista sääntöä. Ihmisten risteytys on voinut olla yleinen sääntö sukupuolten erottautumisesta asti, mutta se ei estä toisen lain esiintymistä, nim. hedelmättömyyden vallitsemista kahden ihmisrodun välillä, aivan niin kuin kahden erilaisen eläinlajin välillä, sellaisissa harvinaisissa tapauksissa, kun eurooppalainen alentuu ottamaan puolisokseen villiheimon naisen ja sattuu valitsemaan jonkun tuollaisesta sekaheimosta.[187] Darwin huomasi tällaisen [e196] tapauksen tasmanialaisessa heimossa, jonka naisia kohtasi äkkiä joukoittain hedelmättömyys jonkin ajan kuluttua eurooppalaisten siirtolaisten saapumisesta heidän keskuuteensa. Tuo suuri luonnontieteilijä yritti selittää tätä tosiasiaa ruokavalion muutoksella, ravinto-olosuhteilla jne., mutta lopulta jätti mysteerin ratkaisematta. Okkultistille se on aivan ilmeinen. Niin kutsuttu ”risteytys” eurooppalaisten miesten ja tasmanialaisten naisten välillä – ts. sellaisen rodun edustajien, joiden esi-isinä olivat ”sieluton”[188] ja älytön hirviö sekä todellinen inhimillinen vaikka yhtä älytön ihminen – sai aikaan hedelmättömyyden. Eikä tämä johtunut ainoastaan fysiologisen lain seurauksesta, vaan myös karmallisen kehityslain tarkoituksesta olla jättämättä eloon epänormaalia rotua. Yhteenkään ainoaan edellä olevaan kohtaan tiede ei ole valmis uskomaan vielä – mutta sen on pakko ajan myötä uskoa. Muistettakoon, että esoteerinen filosofia vain täyttää tieteen jättämät aukot ja oikaisee sen väärät lähtökohdat.

Kuitenkin tässä yksittäisessä kohdassa geologia ja myös kasvi- sekä eläintiede tukevat esoteerisia oppeja. Monet geologit ovat arvelleet, että Australian alkuasukkaiden – jotka ovat eläneet ikivanhan eläimistön ja kasviston kanssa yhtä kauan – on oltava peräisin suunnattoman kaukaiselta muinaisajalta. Kansatiede vaikenee tämän salaperäisen rodun alkuperästä, mutta koko sen ympäristö todistaa esoteeristen tietojen todenperäisyydestä. Niin kuin Jukes sanoo:

On hyvin omituista, etteivät ainoastaan nämä pussieläimet [nisäkkäät, joita löytyy Oxfordshiren liuskekivikerroksista] vaan myös monet näkinkengistä – esimerkiksi trigoniat ja myös jotkut ooliittisten kallioiden fossiilisista kasveista – muistuttavat paljon läheisemmin nykyään Australiassa eläviä lajeja kuin mitään muita eläviä muotoja missään muussa maailman kolkassa. Tämä voitaisiin selittää sillä olettamuksella, että ooliittisen [jura] kauden jälkeen on Australiassa tapahtunut vähemmän muutoksia kuin muualla ja että Australian eläimistö ja kasvisto on sen vuoksi säilyttänyt jotakin [e197] ooliittisesta tyypistä, kun sitä vastoin muualla maapallolla se on kokonaan syrjäytynyt toisten muotojen tieltä. [!!][189]

Miksi nyt sitten on tapahtunut vähemmän muutoksia Australiassa kuin muualla? Mikä on perussyy tällaiseen ”hidastuksen kiroukseen”? Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että ympäröivä luonto kehittyy rinnakkain asianomaisen rodun kanssa. Vastaavuudet vallitsevat joka puolella. Niiden myöhempien lemurialaisten selviytyjätyypit, jotka välttivät kumppaniensa tuhon päämantereen vajotessa meren syvyyksiin, tulivat esi-isiksi osalle nykyisistä alkuasukasheimoista. Koska he olivat hyvin alhainen alarotu, joka oli alun perin syntynyt eläimistä, hirviöistä, joiden fossiileja lepää nyt kilometrien syvyydessä merenpohjan alla, niiden runko on siitä asti elänyt ympäristössä, joka on ollut vahvasti hidastuksen lain alainen. Australia on vanhimpia nykyään vesien päällä sijaitsevia maita ja vanhuudenheikkouden tilassa sen ”maaperän neitseellisyydestä” huolimatta. Se ei voi synnyttää mitään uusia muotoja ilman uusien ja terveiden rotujen apua eikä ilman keinotekoista viljelyä ja jalostusta.

Palatkaamme kuitenkin vielä kerran kolmannen Rodun historiaan, ”hiestä syntyneisiin”, ”munia synnyttäviin” ja ”androgyyneihin”. Oltuaan ihan alussa miltei suvuton se tuli kaksisukuiseksi eli androgyyniksi, tietysti asteittain. Siirtyminen ensimmäisestä viimeiseen muodonmuutokseen vaati lukemattomia sukupolvia, joiden aikana varhaisimmasta vanhemmasta (kaksi yhdessä) lähtenyt yksinkertainen solu kehittyi ensin kaksisukuiseksi olennoksi, ja sitten solu tullen säännölliseksi munaksi synnytti yksisukuisen olennon. Kolmannen rodun ihmiskunta on salaperäisin kaikista viidestä tähän asti kehittyneestä Rodusta. Arvoitus ”miten” eri sukupuolet syntyivät, on pakostakin tietysti hämärän peitossa, koska se kuuluu sikiöopin tutkijan ja asiantuntijan alaan. Tämä teos tarjoaa ainoastaan heikot ääriviivat tuosta prosessista. Mutta on selvää, että kolmannen Rodun ihmiskunnan yksilöt alkoivat erottautua sikiökauden kuorissaan eli munissaan[190] ja tulivat niistä esiin selvästi poika- ja tyttölapsina pitkiä aikakausia sen jälkeen kun niiden varhaisimmat alkuunpanijat olivat ilmestyneet. Ja sitä mukaa kuin aika vieri geologisine kausineen, vasta syntyneet alarodut alkoivat menettää alkuperäisiä ominaisuuksiaan. Kolmannen Rodun neljännen alarodun loppua kohti lapset alkoivat menettää kykynsä kävellä heti vapauduttuaan kuorestaan, ja viidennen alarodun loppuun mennessä ihmiset syntyivät samassa tilassa ja samalla tavalla kuin meidän historialliset sukupolvemme. Tähän kului tietysti miljoonia vuosia. [e198] Lukija on saanut tutustua likimääräisiin lukuihin, ainakin eksoteeristen laskelmien mukaan, II säkeistössä, s. 66 eteenpäin.

Olemme lähestymässä Rotujen kehityksen käännekohtaa. Katsokaamme, mitä okkulttinen filosofia sanoo kielen synnystä.

__________

36. NELJÄS ROTU KEHITTI PUHEKYVYN.

Kommentaarit selittävät, että ensimmäinen Rotu – eteeriset eli astraaliset joogan pojat, joita kutsutaan myös ”itsesyntyisiksi” – oli meidän kannaltamme mykkä, sillä se oli vailla ymmärrystä meidän tasollamme. Toisella Rodulla oli ”äänikieli”, nimittäin pelkistä vokaaleista muodostuneita lauluntapaisia ääniä. Kolmas Rotu kehitti alussa eräänlaisen kielen, joka oli ainoastaan vähäinen parannus luonnon erilaisista äänistä, jättiläismäisten hyönteisten ja ensimmäisten eläinten huudosta, eläinten, jotka kuitenkin olivat tuskin syntyneet ”hiestä syntyneiden” (varhaisen kolmannen Rodun) aikana. Toisessa puoliskossaan kun ”hiestä syntyneet” synnyttivät ”munasta syntyneet” (keskimmäisen kolmannen Rodun); ja kun nämä eivät enää ”hautoneet” (lukija suokoon anteeksi tämän ilmauksen, joka on melko naurettava meidän aikamme ihmisolentojen kannalta) niin kuin androgyyniset olennot, vaan alkoivat kehittyä erilleen miehiksi ja naisiksi; ja kun sama kehityksen laki johti heidät synnyttämään jälkeläisiä sukupuolisesti, teko joka pakotti luovat jumalat karman lain voimasta ruumiillistumaan älyttömiin ihmisiin; vasta silloin kehittyi puhekyky. Mutta sekään ei ollut vielä muuta kuin koeyritys. Koko ihmisrodulla oli tuolloin ”yksi kieli ja yksi puhe”. Tämä ei estänyt kolmannen Rodun[191] kahta viimeistä alarotua rakentamasta kaupunkeja ja levittämästä kauas ja laajalti sivistyksen ensimmäisiä siemeniä jumalallisten opettajiensa johdolla[192] ja oman jo heränneen mielensä avulla. Lukija pitäköön myös mielessään, että niin kuin kukin seitsemästä Rodusta jakautuu neljään aikakauteen – kulta-, hopea, pronssi- ja rautakauteen – niin jakautuu myös näiden päärotujen jokainen pienin osasto.[193] Puhekyky kehittyi sitten okkulttisen opetuksen mukaan seuraavassa järjestyksessä:

I  Yksitavuinen puhe, joka kuului ensimmäisille lähes täydellisesti kehittyneille ihmisolennoille kolmannen kantarodun loppupuolella, ”kullanvärisille” keltaihoisille ihmisille, sen jälkeen kun he olivat erottautuneet sukupuoliin ja heidän mielensä oli [e199] täysin herännyt. Ennen sitä he olivat yhteydessä toisiinsa tavalla, jota nykyisin kutsuttaisiin ”ajatuksen siirroksi”, vaikka lukuun ottamatta ”tahdon ja joogan poikien” Rotua – ensimmäisiä joihin ”viisauden pojat” olivat ruumiillistuneet – ajatus oli vain hyvin vähän kehittynyt tuolloisessa fyysisessä ihmisessä eikä koskaan kohonnut alhaisen maallisen tason yläpuolelle. Heidän fyysiset ruumiinsa kuuluivat maahan, heidän monadinsa jäivät kokonaan korkeammalle tasolle. Kieli ei voinut kehittyä kunnolla ennen heidän ajattelukykynsä täydellistä saavuttamista ja kehittymistä. Tämä yksitavuinen puhe oli niin sanoaksemme vokaalinen alku yksitavuisille kielille, joissa on kovia konsonantteja ja jotka ovat yhä käytössä antropologien tuntemien keltaisten rotujen keskuudessa.[194]

II  Nämä kielelliset ominaisuudet kehittyivät agglutinoiviksi [liittäviksi] kieliksi. Tällaista kieltä puhuivat jotkut atlantislaiset rodut, kun taas toiset neljännen Rodun emärungot säilyttivät äidinkielensä. Ja kuten kielilläkin on aikakautinen kehityksensä, lapsuutensa, puhtautensa, kasvunsa, aineeseen lankeamisensa, muihin kieliin sekoittumisensa, kypsyytensä, rappeutumisensa ja lopulta kuolemansa,[195] samoin rappeutui ja miltei kuoli pois useimpien sivistyneiden atlantislaisten rotujen alkukieli – tuo kieli johon on viitattu râkshasî bhâshâna vanhoissa sanskritin kielisissä teoksissa. Samalla kun neljännen Rodun ”kerma” pyrki yhä enemmän fyysisen ja älyllisen kehityksen huipulle ja jätti sitten perintönä syntymässä olevalle viidennelle (arjalaiselle) Rodulle taipuvat, erittäin kehittyneet kielensä, niin agglutinoiva kieli rappeutui ja jäi katkelmalliseksi ikivanhaksi murteeksi, joka on nyt hajaantunut ja melkein rajoittunut Amerikan alkuasukasheimojen pariin.

[e200] III  Taivutuspuhe – sanskritin kantakieli, jota on kutsuttu virheellisesti kreikan kielen ”vanhemmaksi sisareksi” eikä sen äidiksi – oli viidennen Rodun ensimmäinen kieli (nykyään vihittyjen mysteerikieli). Joka tapauksessa ”seemiläiset” kielet ovat varhaisimman sanskritin vanhimpien lasten ensimmäisiä foneettisesti turmeltuneita polveutumia. Okkulttinen oppi ei tunnusta mitään sellaista jaotusta kuin arjalaiset ja seemiläiset ja hyväksyy turanialaisetkin vain suurin varauksin. Seemiläiset, varsinkin arabit, ovat myöhempiä arjalaisia, jotka ovat rappeutuneet henkisesti ja täydellistyneet aineellisuudessa. Näihin kuuluvat kaikki juutalaiset ja arabit. Juutalaiset polveutuvat Intian chandâloista, kastittomista, monet heistä ex-bramiineja, jotka etsivät turvapaikkaa Kaldeasta, Sindistä ja Ariasta (Iranista), ja monet heistä ovat todella syntyneet A-bramistaan (ei-brahmanista) noin 8 000 vuotta eaa.  Arabit ovat polveutuneet niistä arjalaisista, jotka eivät tahtoneet mennä Intiaan kansojen hajaantumisen aikoihin, vaan jotkut heistä jäivät Intian rajamaihin, Afganistaniin ja Kabuliin[196] ja Oxus-virran [Amudarjan] varsille, kun taas toiset tunkeutuivat Arabiaan ja valtasivat sen.

Mutta tämä tapahtui silloin kun Afrikka oli jo mantereena kohonnut merestä. Meidän on kuitenkin seurattava niin tarkoin kuin rajoitettu tila sallii, nyttemmin todella inhimillisen lajin asteittaista kehitystä. Ihmisapinoiden alkua on etsittävä ihmisten eräiden alarotujen äkillisesti pysähtyneestä kehityksestä, jolloin ne keinotekoisella ristisiitoksella – joka on todella analoginen sen risteyttämisen kanssa, jota olemme nyt oppineet hyödyntämään kasvi- ja eläinkunnassa – kääntyivät pakosta ja rajusti puhtaasti eläimelliseen suuntaan.

[e201] Näihin punatukkaisiin ja karvapeitteisiin hirviöihin, jotka olivat tuloksena ihmisten ja eläinten luonnottomasta yhteydestä, eivät ”viisauden herrat” ruumiillistuneet, kuten huomamme. Niinpä pitkän muodonmuutossarjan kautta, joka johtui luonnottomasta ristisiitoksesta (luonnottomasta ”sukupuoli-valinnasta”), saivat aikaa myöten alkunsa ihmiskunnan alimmat lajit, samalla kun yhä jatkuva eläimellisyys sekä niiden ensimmäisten eläimellisten suvunjatkamisyritysten hedelmät synnyttivät lajin, josta kehittyi aikakausia myöhemmin nisäkäsapinat.[197]

Sukupuolten erottautuminen ei tapahtunut yhtäkkiä, niin kuin voisi luulla. Luonto etenee hitaasti kaikessa toiminnassaan.

---

[1]  Sitä kuvaa pythagoralainen kolmio, jossa on kymmenen pilkkua, ja kolmion ja neliön seitsemän pistettä. Ks. III kirja, XIV, ”Jumalat, monadit ja atomit”.

[2]  Tästä johtuu kabbalistinen nimitys kuoret, jolla tarkoitetaan astraalimuotoa, kâma-rûpaksi kutsuttua ruumista; sen jättävät jälkeensä korkeammat enkelit korkeamman manaksen muodossa, kun viimeksi mainittu lähtee devachaniin hyläten jäännöksensä.

[3] Viisauden kirja, 8:20 [Vanhan testamentin apogryfikirjat].

[4] De Bello Judaeo, II, 2.

[5] De gigantibus, § 222c; De somniis, I, 455. Tämä osoittaa, että essealaiset uskoivat jälleensyntymään ja moniin reinkarnaatioihin maan päällä, kuten Jeesus itse uskoi, mikä voidaan todistaa Uuden testamentin avulla.

[6] Zohar, ii, 229b, Brody-painos; Cremona-pain., ii, fol. 103 b, p. 411-412.

[7]   Tätä tukee kuitenkin, kuten olemme osoittaneet, Genesiksen esoterismi. Siinä ei ainoastaan luoda eläimiä ”tomun Aadamin” jälkeen, vaan kasvillisuuden osoitetaan olevan maassa ennen kuin ”taivaat ja maa luotiin” (2:5). Ellei nyt omaksuta sitä okkulttista tulkintaa, joka osoittaa, että tässä neljännessä kierroksessa maapallo oli kasvien peitossa ja ensimmäinen (astraalinen) ihmiskunta oli aikaansaatu ennen kuin oikeastaan mitään saattoi kasvaa ja kehittyä sen päällä, niin mitä tämä kuollut kirjain voi merkitä? Sitäkö yksinkertaisesti, että ruoho oli maan päällä ennen kuin maapallo oli luotu? Ja kuitenkin toisen luvun 6:nnen säkeen merkitys, että ”sumu nousi maasta ja kastoi kaiken maan” ennen kuin oli satanut ja sai puut ym. kasvamaan, on aivan selvä. Se osoittaa myös, millä geologisella kaudella se tapahtui ja edelleen, mitä tarkoitetaan ”taivaalla ja maalla”. Se tarkoitti taivaankantta ja kuivaa kuorettunutta maata, joka oli vapautunut huuruistaan ja höyryistään. Sitä paitsi lukijan on pidettävä mielessään, että adam kadmon, 1. Moos. kirjan ”mies ja nainen”, ei ole mikään fyysinen olento, vaan elohimien joukko, johon kuului itse Jehova. Siksi eläimet, jotka mainitaan tuossa luvussa ”luotuina” ennen ihmistä kuolleen kirjaimen mukaisessa tekstissä, eivät olleet eläimiä vaan eläinradan merkkejä ja muita taivaankappaleita.

[8]  Kommentaari, Dzyanin kirja, III, 9.

[9]  XVIII, 61.

[10]  Kenealy, The Apocalypse of Adam-Oannes.

[11]  Niille, jotka kysyvät ”Mitä vedyllä on tekemistä ilman tai hapettumisen kanssa”, vastaamme: ”Tutkikaa ensin okkulttisen alkemian aakkosia.” Kun kristityt symbolien tutkijat tahtoivat samastaa Poimandresin, ”mysteerin suun”, Johannes Kastajaan profeetallisesti, he samastivat siten myös 7 kabiiria ja assyrialaiset härät juutalaisten kerubeihin ja apostoleihin. Kun heidän oli sitä paitsi vedettävä rajaviiva neljän ja kolmen välille – jälkimmäiset olivat langenneita enkeleitä – ja kun heidän oli lisäksi vältettävä yhdistämästä näitä ”seitsemään läsnäolon henkeen” eli arkkienkeleihin, niin he muitta mutkitta heittivät pois kaiken, mitä eivät halunneet tunnustaa. Tästä syystä he väärensivät elementtien järjestyksen saadakseen ne sopimaan yhteen evankeliumien järjestyksen kanssa ja samastaakseen enkeli-ihmisen Kristukseen. Kaldealaisilla, egyptiläisillä, joilta Mooses otti Khrubin (kerubit eläinmuodossaan), ja ofiiteilla, kaikki nämä symboloivat enkeleitä, planeettoja ja elementtejä mystisesti ja alkemiallisesti näin: Leijona (Mikael) [Mikhael]; Härkä (Uriel); Lohikäärme (Rafael) [Refael]; Kotka (Gabriel); Karhu (Thot-Tsebaoth) [Thantzabaoth]; Koira (Erataoth); Muuli (Uriel eli Thartharaoth) [Onioth]. Kaikilla näillä on paljon ilmaiseva merkitys.

[12] Ydinolemus, liekki, liekki-neitsyt, kestävin liekki, neitsyt, ikuisen valon äiti. – Suom. toim.

[13]  Sayce, Hibbert Lectures, s. 370 eteenp. Myös II kirja, XVI, ”Aadam-Aadami”.

[14]  R. Isak Lurija, Sefer M’vo Shearim, käänt. Isaac Myer, Qabbalah, s. 110.

[15]  Ks. Laing, Modern Science and Modern Thought, s. 90.

[16]  Ks. Osa I, I kirja, säkeistö VII, kommentaari, s. 249-250.

[17] The Descent of Man, toinen painos, vi, 161.

[18]  Entä miksi eivät kaikki lisääntymiskykyiset ensimmäiset rodut, sekä ihmisten että eläinten, miksi vain yksi ”kaukainen esi-isä”? [H.P.B.]

[19]  Ilmeisesti näin on kehitysopin kannalta, koska se johtaa nisäkkäiden synnyn joidenkin sammakkoeläinten esi-isästä. [H.P.B.]

[20] Main. teos, s. 161-162.

[21]  De Quatrefages, The Human Species, s. 124.

[22] De Quatrefages, main. teos, s. 125.

[23] Zohar, I, folio 156. Ks. II kirja, ”Esoteeriset opit saivat tukea kaikista pyhistä kirjoituksista”.

[24]  Homeros, Odysseia, XI, 298-304; Ilias, III, 235-238.

[25] Hyginus, Fabularum liber, lxxx, Ovid, Fasti, 700. Vrt. Decharme, Mythologie de la Grèce antique, s. 653.

[26]  Ks. Brahmâ-Kalahamsa, Osassa I, III säkeistö, s. 78.

[27]  Decharme, main. teos, s. 652.

[28]  Pindaros, Nemeonikai, X, 80 ja seur; Theokritos, Idyllejä, XXIV, 131.

[29] XXXIII, 1-7; XVII; Theokritos, Idyllejä, XXII, 1.

[30] Bibliotheke, III, x, 7.

[31] Sama, III, xi, 1.

[32]  Kastorin hautaa näytettiin muinoin Spartassa, sanoo Pausanias (Periegesis tes Hellados, III, xiii, 1), ja Plutarkhos sanoo, että häntä kutsuttiin Argosissa puoli-ihmiseksi tai puolisankariksi, :4>"DP"(XJ"H [Miksarkhagetas]. (Quaestiones Graecae, 23.)

[33]  Pindaros, Nemeonikai, X, 55 ja seur.

[34] Scholia in Euripides Orestes, 463 (Dindorf). Vrt. Decharme, main. teos, s. 654.

[35] Monadi on persoonaton ja jumala itsessään, vaikka se tällä tasolla on tajuton. Sillä erotettuna kolmannesta (usein kutsuttu viidenneksi) prinsiipistään, manaksesta, joka on ensimmäisen ilmenneen kolmion eli kolminaisuuden vaakasuora linja, sillä ei voi olla tajuntaa eikä käsitystä asioista tällä maisella tasolla. ”Korkein näkee alimman silmillä” ilmenneessä maailmassa. Purusha (henki) pysyy sokeana ilman prakritin (aineen) apua aineellisissa piireissä, ja niin pysyy myös âtma-buddhi ilman manasta.

[36] Moralia: Veljellisestä rakkaudesta.

[37]  Decharme on kirjassaan Mythologie de la Grèce Antique (s. 654-655) hyväksynyt tämän oudon ajatuksen ja tulkinnan. ”Kastor ja Polydeukes”, hän sanoo, ”eivät ole muuta kuin aurinko ja kuu kaksosiksi ajateltuina..... Aurinko, kuolematon ja mahtava olento, joka katoaa joka ilta taivaanrannalta ja laskeutuu maan alle, ikään kuin se tekisi tilaa veljespallolle, joka yöllä astuu elämään, on Polydeukes, joka uhrautuu Kastorin hyväksi. Kastor, joka on veljeään alempi, saa tältä kuolemattomuutensa, sillä kuu, sanoo Theofrastos, on ainoastaan toinen mutta heikompi aurinko.” (Theophrastus, De Ventis, 17.)

[38] Ks. Henokin kirja (suomennettu nimellä Etiopialainen Eenokin kirja.)

[39]  Adam (Kadmon) on, niin kuin Brahmâ ja Mars, synnytys- ja luomisvoiman symboli edustaen vettä ja maata – alkemiallinen salaisuus. ”Tarvitaan maata ja vettä ihmissielun luomiseksi”, sanoo Mooses. Mars on hindujen Mangala, Mars-planeetta, sama kuin Kârttikeya, ”Sodan jumala”, syntynyt Gharma-jasta (Shivan hiestä) ja maasta. Hän on Lohita, punainen, niin kuin myös Brahmâ ja Aadam. Hindulainen Mars on naisetta ja äidittä syntynyt samoin kuin Aadam. Egyptiläisillä Mars oli ensimmäinen synnyttävä prinsiippi ja niin on myös Brahmâ eksoteerisessa opissa ja Aadam kabbalassa.

[40]  Abel on Hebel, joka merkitsee ”synnytystuskia”, synnytystä.

[41]  Ks. Hunnuton Isis, Teologia osa 1, 423, missä osoitetaan, että Jehova on Aadam ja Eeva yhdistettynä sekä Hovah ja Abel, naisellinen käärme.

[42]  Ks. Hunnuton Isis, Tiede osa 2, 64: ”Näiden kahden Rodun yhtymä tuotti kolmannen – aadamisen rodun.”

[43]  1. Moos. 5:1-3.

[44]  Heprean jod-kirjainta vastaa suomessa j, nykyenglannissa y. – Suom. huom.

[45] Jodin symboli on kabbalassa käsi, etusormi ja linga, samalla kun se on numeerisesti täydellinen yksi, mutta se on myös luku 10, miehinen ja naisellinen, jakautuessaan.

[46] Vishnupurâna, kirja I, ii.

[47] Toistettu Myerin Qabbalah-kirjassa, s. 110.

[48] 1. Moos. 4:1. Ks. Source of Measures, s. 277.

[49]  Teologia osa 2, s. 64.

[50] 1. Moos. 5:2.

[51]  Teologia osa 2, 63-64.

[52] Quaest. xv in Exodum.

[53] Josiah W. Gibbs, A Manual Hebrew and English Lexicon, including the Biblical Chaldee.

[54]  Ks. vertailun vuoksi Hoosea, 12:6, missä se on näin merkitty.

[55]  Kaldean kieleksi kutsuttiin H. P. B:n aikana arameaa, etenkin itäarameaa.  – Suom. huom.

[56] Hunnuton Isis, Tiede osa 1, 282-283.

[57] Textbook of Physiology, 3. painos, 1879, s. 623.

[58] Ks. Timaios, 42 a; Pidot, 189 D, E; 190.

[59] Ks. tri Wilder, ”The Primeval Race Double-Sexed”, The Theosophist, helmikuu 1883, s. 112-114.

[60]  Härkä synnytti lohikäärmeen ja lohikäärme härän. – Suom. toim.

[61]  S. 189-190 [engl. painos].

[62]  Vrt. Hesekielin näkyä (1. luku) neljästä jumalallisesta olennosta, jotka ”olivat ihmisen muotoisia” ja kuitenkin näyttivät pyörältä, ”kun ne liikkuivat neljällä puolellaan... sillä elävän olennon henki oli pyörissä”.

[63]  Ks. tri Wilder, ”The Primeval Race Double-Sexed”.

[64]  Eugibinus, kristitty, ja rabbit Samuel, Manasseh ben Israel ja Maimonides opettivat, että ”Aadamilla oli kahdet kasvot ja yksi persoona, ja alusta asti hän oli sekä mies että nainen – mies yhdeltä puoleltaan ja nainen toiselta [niin kuin Manun Brahmâ], mutta myöhemmin osat erottautuivat”. Rabbi Jeremiah ben Eleazar toisti Davidin 139. psalmin todisteena tästä. ”Sinä olet muovannut minut edestä ja takaa”, eikä saartanut, kuten sanotaan raamatussa (jae 5), mikä on mieletöntä ja tarkoituksetonta, ja se osoittaa, kuten prof. Wilder ajattelee, ”että ihmiskunnan alkumuoto oli androgyyninen”.

[65]  Ks. Hokhma, viisauden, yhdistyminen Binaan, älyyn eli Jehovaan, demiurgiin, jota kutsutaan ymmärrykseksi Sananlaskujen kirjassa (8:5). Ihmisille viisaus (jumalallinen okkulttinen viisaus) huusi: ”Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, ja te houkkiot, tulkaa ymmärtäviksi sydämiksi.” Se on henki ja aine, nous ja psykhe, josta viimeksi mainitusta Jaakob (3:15) sanoo, että se on ”maallista, aistillista ja saatanallista”.

[66] Wilder, main. teos.

[67] La Pluralité des mondes habités (1864), s. 69.

[68]  Mattieu Williamsin vuonna 1881 esittämä hypoteesi näyttää vaikuttaneen astronomeihin hyvin vähän. Tämä The Fuel of the Sun -artikkelin kirjoittaja sanoo 23. joulukuuta 1881 ilmestyneessä Knowledge-lehdessä: ”Kun vertaan tri Andrewsin tutkimuksia auringossa vallitseviin olosuhteisiin... tulen siihen johtopäätökseen, että auringossa ei ole mitään ydintä, ei kiinteää, ei nestemäistä eikä kaasumaista, vaan se muodostuu kriittisessä tilassa olevasta hajonneesta aineesta, jota ympäröi ensinnäkin liekehtivä verho, joka johtuu purkautuneen aineen jälleenyhdistymisestä, ja tämän ulkopuolella toinen verho höyryistä, jotka ovat syntyneet tuosta yhdistymisestä.”

   Tämä on uusi teoria lisättäväksi muihin hypoteeseihin, kaikki tieteellisiä ja oikeaoppisia.  M. Williams selittää ”kriittisen tilan” merkitystä saman lehden (9.12.1881) artikkelissa ”Kiinteät aineet, nesteet ja kaasut”. Puhuessaan tri T. A. Andrewsin hiilihapolla tekemästä kokeesta tuo tiedemies sanoo, että ”kun tullaan 88 asteeseen, raja nesteen ja kaasun välillä häviää: neste ja kaasu ovat yhdistyneet yhdeksi salaperäiseksi väliaineeksi eli nesteeksi, siinä jokin epämääräinen aaltoileva täyttää putken – eetteriksi muuttunut neste tai näkyvä kaasu. Pitäkää tulikuumaa hiilihankoa silmänne ja valon välillä. Silloin näette ylöspäin kulkevan aaltoliikkeen ikään kuin nestemäisessä ilmassa. Nesteyhdistelmä putkessa näyttää tällaiselta, mutta se on huomattavasti tiiviimpää ja on ilmeisesti nestemäisen ja kaasumaisen välillä, kuten piki tai siirappi on kiinteän ja nesteen välillä.”

   ”Sitä lämpötilaa, jossa tämä tapahtuu, kutsuu tri Andrews ’kriittiseksi lämpötilaksi’. Tässä kaasu- ja nestetilat ovat ’jatkuvia’, ja on todennäköistä, että kaikilla muilla aineilla, jotka voivat olla molemmissa tiloissa, on oma erikoinen kriittinen lämpötilansa.”

   Pohtiessaan edelleen tätä ”kriittistä” tilaa Mattieu Williams esittää muutamia aivan okkulttisia teorioita Jupiterista ja muista planeetoista. Hän sanoo: ”Käsityksemme kiinteistä aineista, nesteistä ja kaasuista ovat peräisin niistä kokemuksista, joita meillä on aineen tilasta täällä maan päällä. Jos voimme siirtyä toiselle planeetalle, niin käsityksemme muuttuisivat kummasti.  Merkuriuksella vesi olisi yksi tiivistyvistä kaasuista. Marsilla se olisi helposti sulava kiinteä aine, mutta mitä se olisi Jupiterilla?

   ”Viimeaikaiset havainnot oikeuttavat meitä pitämään Jupiteria pienoisaurinkona, jolla on ympärillään pilviaineverho, joka on nähtävästi osittain tiivistynyttä vettä, mutta sisältä punahehkuinen tai ehkä vielä kuumempi. Sen höyrymäinen kehä on ilmeisesti suunnattoman syvä ja koska painovoima on sen näkyvällä ulkopinnalla kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin maapallomme pinnalla, niin tultaessa tämän näkyvän pinnan alapuolelle ilmanpaineen täytyy lähetä sitä painetta, jolloin vesihöyry saavuttaisi kriittisen tilan. Sen vuoksi voimme päätellä, että Jupiterin valtameret eivät ole jäätynyttä, sulaa eivätkä kaasumaista vettä, vaan kriittisestä vedestä muodostuneita valtameriä tai ilmakehiä. Jos siinä uisi kaloja tai lentäisi lintuja, niiden elimistön pitäisi olla näiden kriittisten olosuhteiden mukaisia.

   ”Koska Jupiterin koko massa on 300 kertaa suurempi kuin maan ja sen puristusvoima keskusta kohti on tähän verrannollinen, sen ainekset, jos ne olisivat samanlaisia kuin maan, eivätkä kuumempia, olisivat huomattavasti tiiviimpiä ja koko planeetalla olisi korkeampi ominaispaino. Mutta tiedämme sen satelliittien liikkeistä, että päinvastoin sen ominaispaino on pienempi kuin neljäsosa maan ominaispainosta. Tämä oikeuttaa sen johtopäätöksen, että se on erittäin kuuma. Sillä jopa vety, jos se on kylmä, tulisi tiiviimmäksi kuin Jupiter tuollaisessa paineessa.

   ”Koska kaikki alkuaineet voivat esiintyä kiinteinä, nestemäisinä tai kaasumaisina tai kriittisessä tilassa riippuen lämpötilasta ja paineesta, minulla on täysi oikeus johtopäätökseen, että Jupiter ei ole kiinteä, nestemäinen eikä kaasumainen planeetta, vaan kriittinen planeetta eli taivaankappale, joka on muodostunut sisältä kriittisessä tilassa olevista yhdistyneistä alkuaineista ja jota ympäröi tiheä ilmakehä, joka on muodostunut näiden alkuaineiden ja muutamien niiden yhdisteiden kuten veden höyryistä. Sama päätelmä koskee Saturnusta ja muita suuria ja ohutrakenteisia planeettoja.” (Knowledge, 23.12.1881, s. 157.)

   On ilahduttavaa havaita, kuinka tieteellinen mielikuvitus lähestyy vuosi vuodelta okkulttisten opetustemme rajamaita.

[69] The Day After Death, s. 23.

[70] Zohar, Cremona-editio, iii, 76a; Brody-editio, iii, 159a ja b. Vrt. I. Myer, Qabbalah, s. 420.

[71]  Stobaeus, Physica, I, luku 41, osa 48.

[72]  Ensimmäinen tapahtui, kun nykyinen pohjoisnapa erosi myöhemmistä mantereista.

[73]  Meidän on muistettava, että babylonialaisten jumalien johdossa olivat Ea, Anu ja alkuperäinen Bel; ja että Ea, ensimmäinen, oli viisaudenjumala, suuri syvyyden ja ”valon jumala”, ja hän oli sama kuin Oannes eli raamatun lohikäärme – ihmiskala, joka kohosi Persian lahdesta.

[74]  Ks. II kirja, ”Pyhistä pyhin”, s. 459 eteenp.

[75]  Vasta paljon myöhemmin kuu tulee miehiseksi jumalaksi. Hinduilla se oli Soma, kaldealaisilla Nanak eli Nannar ja Sin, Mu-lu-lin eli vanhemman Belin poika. Akkadilaiset kutsuivat häntä ”haamujen Herraksi”, ja hän oli pohjois-Babylonian Nippurin (Nifferin) jumala. Mulil sai tulvavedet laskemaan taivaasta maan päälle, koska Xisuthros ei sallinut hänen lähestyä alttariaan. Niin kuin nykyajan assyriologit ovat nyt todenneet, pohjoinen Nippur oli keskus, josta kaldealainen (musta) magia levisi. Eridu (eteläinen) oli jumalallisen viisauden, sivistyksen jumalan, alkuperäinen palvontapaikka, mutta aurinkojumala oli korkein jumaluus kaikkialla. Juutalaisilla kuu liittyy israelilaiseen Jehovaan ja hänen siemeneensä, koska Ur oli kuujumalan tärkein palvontapaikka ja koska Abrahamin sanotaan tulleen Urista, jolloin A-bra(h)mista tulee Abraham.

[76]  Kun Nârada, neitsytaskeetti, uhkasi tehdä lopun ihmisrodusta estämällä Dakshan poikia lisäämästä sitä.

[77]  X, 6.

[78]  Tämän vahvistaa oppinut bramiini. Erinomaisissa Bhagavad-Gîtâ -luennoissaan (ks. The Theosophist, huhtikuu, 1887, s. 444 [suom. T. Subba Row, Bhagavad Gîtân filosofiaa, s. 94]) hän sanoo: ”Yhteen erikoisuuteen minun on kiinnitettävä huomionne. Hän [Krishna] puhuu tässä neljästä Manusta. Miksi hän puhuu neljästä? Olemme nyt seitsemännessä – Vaivasvatan – manvantarassa. Jos hän tarkoittaa menneitä Manuja, hänen pitäisi puhua kuudesta, mutta hän mainitsee ainoastaan neljä. Joissakin kommentaareissa tätä on yritetty tulkita kummallisesti. Sana ’Chatvâraha’ erotetaan sanasta ’Manavaha’ ja pannaan tarkoittamaan Sanakaa, Sanandanaa, Sanat-kumâraa ja Sanat-sujâtaa, jotka kuuluvat myös Prajâpatin järkisyntyisten poikien joukkoon. Mutta tämä tulkinta johtaa aivan mielettömään johtopäätökseen ja tekee lauseesta täysin ristiriitaisen. Teksteissä mainituilla henkilöillä on määrittävä ehto lauseessa. On hyvin tunnettua, että Sanaka ja muut kolme kieltäytyivät luomasta, vaikka muut pojat olivat suostuneet luomaan. Sen vuoksi puhuttaessa niistä henkilöistä, joista ihmiskunta on syntynyt olemassaoloon, olisi mieletöntä laskea nämä neljä samaan joukkoon. Tuo kohta on tulkittava halkaisematta yhdyssanaa kahdeksi substantiiviviksi. Manujen lukumäärä on siis neljä, ja esitys kyllä sotii purânoiden kertomusta vastaan, mutta on sopusoinnussa okkulttisen teorian kanssa. Te muistatte, että (okkultismissa) sanotaan, että me olemme nyt viidennessä kantarodussa. Jokaista kantarotua pidetään jonkin erityisen Manun Samtatina. Neljäs Rotu on nyt loppunut eli toisin sanoen tähän asti on ollut neljä Manua...”

[79]  Stockwell, Smithsonian Contributions to Knowledge, xviii; R. W. McFarland, American Journal of Science, III, xi, 456; ja Crollin Climate and Time. Lemuriaa ei upottanut tulva vaan sen hävittivät tulivuoren purkaukset ja se vajosi myöhemmin.

[80] Egypt’s Place in Universal History.

[81]  Coste, I, IV, 19.

[82]  Agrueros on Kronos eli Saturnus ja israelilaisten Jehovan prototyyppi. Nooa yhdistettynä Arghaan, kuuhun eli pelastuksen arkkiin, on mytologisesti sama kuin Saturnus. Mutta silloin tämä ei voi koskea maallista tulvaa. (Ks. Faber, A Dissertation on the Mysteries of the Kabiri, vol. I, s. 35, 43-45.)

[83] Sama, vol. II, s. 240.

[84]  Sankhuniaton sanoo, että titaanit olivat Kronoksen poikia ja niitä oli seitsemän, ja hän kutsuu niitä tulen palvojiksi, aletae (Agnin pojat?) ja vedenpaisumuksessa olleiksi. Al-ait on tulen jumala.

[85]  Faber, main. teos, vol. I, s. 130 alahuomautus.

[86]  Joka seitsemän, sallittakoon meidän huomauttaa, on arjalaisilta eikä seemiläisiltä lähtöisin. Juutalaiset saivat sen puolestaan kaldealaisilta.

[87]  Seitsemän yksilöllistä jumalan poikaa eli pitaraa ja pitriä, myös tässä tapauksessa Kronoksen eli Saturnuksen (Kâlan, ”ajan”) poikia ja arkkilaisia, niin kuin kabiirit ja titaanit, kuten niiden nimi – ”kuuesi-isät” – osoittaa. Kuu on arkki eli Argha avaruuden vedellisessä syvyydessä.

[88] Asiatick Researches, vol. V, s. 246.

[89]  Ks. ”Kabiiri”, vol. I, s. 131.

[90] Orpheus apud Proclum, Timaeum,  v, s. 295.

[91] Adversus gentes, kirja III, s. 124.

[92] Antiquitates Libyae, I, fol. 8.

[93]  Ks. Bibl. hist. III, s. 170.

[94]  Aretia on  Artesin (egyptiläisen Marsin) naispuolinen muoto. Tästä johtuu kaldealainen (ja nykyään heprealainen) sana 79! (Aretz), ”maa”. Beiträge zur Kenntniss -kirjan tekijä [Seyffarth], esittää hakusanan kohdalla ”Artes”, Mars, seuraavan lainauksen: ”Addit Cedrenus (Salmasius, I, c): Stella Martis ab Aegyptis vocatus Ertosi (plantare, generare). Significat autem hoc omnis generis procreationem et vivificationem, omnisque substantiae et materiae naturam et vim ordinantem atque procreantem.” [”Cedrenus lisää: Egyptiläiset kutsuivat Mars-tähteä Ertosiksi (istuttaa, synnyttää). Mutta se merkitsee kaikenlaista suvun lisäämistä ja elävöittämistä, kaiken substanssin ja aineen luontoa ja voimaa, joka synnyttää ja järjestää.”] Aretia on maa ”olemassaolon lähteenä” eli niin kuin The Source of Measures -kirjan tekijä sanoo (s. 186), Arts on sama hepreaksi ja egyptiksi, ja molemmat ”yhdistävät alkuperäisen ajatuksen maasta lähteenä, täsmälleen niin kuin itse heprean kielessä toisessa muodossa Aadam ja Madim, Mars, tarkoittavat samaa ja yhdistävät ajatuksen maasta Aadamiin muodossa H-adam-H”.

[95] Sama., V, fol. 64. [”Sicanus palvoi Aretiaa ja kutsui häntä Horchiaksi Januksen suvusta.”]

[96] Dionysiaka, xviii, s. 319.

[97]  Ks. Hunnuton Isis, Teologia osa 2, s. 24 eteenpäin, missä viitataan pariin noista seitsemästä merkityksestä.

[98] Luku LXIV, kappale xi.

[99] Hunnuton Isis, teologia osa 2, s. 27 ja alaviite 35, s. 73. Vrt. G. Smith, Chaldean Account jne.., s. 75.

[100] Ks. edempänä: ”Ihmiskunnan alkuaikaiset Manut”.

[101]  On muistettava, että hindulaisessa filosofiassa jokainen erilaistunut yksikkö on sitä ainoastaan mâyân kausina, koska se on ydinolemukseltaan yhtä Korkeimman eli Ainoan Hengen kanssa. Tästä johtuu näennäinen sekaannus ja ristiriita eri purânoissa ja joskus samassa purânassa yhden ja saman yksilön suhteen. Vishnu – monimuotoisena Brahmâna  ja Brahmana (neutrina) – on yksi ja kuitenkin hänen sanotaan olevan kaikki kaksikymmentäkahdeksan Vyâsaa.

    ”Jokaisella dvâpara- (eli kolmannella) kaudella Vishnu Vyâsan olemuksessa… jakaa Vedan, joka on yksi, moneen osaan... Kaksikymmentäkahdeksan kertaa ovat suuret rishit järjestäneet Vedat Vaivasvata manvantarassa dvâpara-kaudella, ja niin muodoin kaksikymmentäkahdeksan vyâsaa on mennyt pois... [Ne jotka olivat kaikki] Veda-Vyasan muodossa, jotka olivat kukin aikakautensa vyâsoja...” (Vishnupurâna, III, iii; Wilson, vol. III.)  ”Tämä maailma on Brahmâ Brahmâssa, Brahmâsta... ei voi mitään muuta tietää.” Sitten taas Harivamshassa: ”ensimmäisessä manvantarassa oli seitsemän maineikasta Vasishthan poikaa, jotka kolmannessa manvantarassa olivat Brahmân poikia (ts. rishejä), Ûrjân kuuluisia jälkeläisiä.” (Wilson, vol. III, s. 6 alav.) Tämä on selvää: ensimmäisen manvantaran ihmiskunta on sama kuin seitsemännen ja kaikkien välissä olevien. Ensimmäisen kantarodun ihmiskunta oli toisen, kolmannen, neljännen, viidennen jne. ihmiskunta. Viimeiseen asti se muodostaa niiden monadien aikakautisen ja jatkuvan jälleensyntymisen, jotka kuuluvat planeettaketjumme dhyâni-chohaneille.

[102]  Dvâpara-yuga on erilainen kussakin Rodussa. Kaikilla roduilla on omat kautensa, joka seikka saa aikaan suuren eron. Esimerkiksi atlantislaisten neljäs alarotu oli kali-yugassaan, kun se hävitettiin, kun taas viides oli satya- tai krita-yugassaan. Arjalainen rotu on nyt kali-yugassaan ja jatkaa siinä vielä 427 000 vuotta, kun taas eri ”perherodut”, kuten seemiläiset, hamilaiset ym. ovat omissa erityisissä kausissaan. Tuleva kuudes alarotu – joka voi alkaa hyvin pian – tulee olemaan satya- (kulta-) ajassaan, samalla kun me niitämme pahuutemme sadon kali-yugassamme.

[103] Timaios, 24 E ja seur.

[104] Asiatick Researches, vol. VIII, 1805, s. 280.

[105]  Ks. Hindu Classical Dictionary, hakusana Ilâ.

[106] Posthumous Humanity, kääntänyt H. S. Olcott, Lontoo, 1887.

[107]  Professori Newcomb sanoo, ”että maan kutistumisesta aiheutunut lämpö olisi voinut kestää vain 18 miljoonaa vuotta” (Popular Astronomy, s. 509),  kun taas ”veden syntymiseen tarvittava lämpötila olisi maapallolla ilmennyt varhemmin kuin 10 miljoonaa vuotta sitten” (Winchell, World-Life, s. 356). Mutta Sir William Thomson sanoo, että koko maanpinnan kuorettuma-aika on 18 miljoonaa vuotta, vaikka hän on taas tänä vuonna muuttanut mielipidettään ja laskee auringon iäksi ainoastaan 15 miljoonaa vuotta. Niin kuin teoksemme liitteissä osoitetaan, tieteellisten lausuntojen eroavuus on niin suuri, ettei tieteellisiin  pohdiskeluihin voida koskaan luottaa.

[108]  Tutkielma nimeltä Plurality of Worlds (”Maailmojen monilukuisuus”, 1854) – jonka tekijä on nimetön, vaikka sen tiedetään kyllä olleen tri William Whewellin tuote – on hyvänä todisteena tästä. Tuo tekijä väittää, että kenenkään kristityn ei pitäisi uskoa maailmojen suureen määrään eikä maapallon geologiseen ikään. Sillä jos väitetään, että tämä maailma on ainoastaan yksi monien samanlaisten joukossa, jotka kaikki ovat Jumalan tekoa, niin kuin sekin on; että kaikki ovat elämän tyyssijoja, kaikissa asuu älyllisiä, tahdolla varustettuja olentoja, jotka ovat luonnonlakien alaisia ja vapaan tahdon omaavia; silloin olisi aivan kohtuutonta ajatella, että meidän maailmamme olisi ollut Jumalan suosion ja erityisen huomion kohteena ja että Hän olisi ollut yhteydessä tänne ja henkilökohtaisesti käynyt täällä… Hän kysyy, voidaanko maapalloa pitää universumin moraalisena ja uskonnollisena keskuksena, jollei sillä ole tukenaan pienintäkään eroa muista taivaankappaleista fyysisessä maailmankaikkeudessa? Eikö ole yhtä mieletöntä kannattaa tuollaista väitettä (että asuttuja maailmoja olisi useampia), kuin jos vielä tänä päivänä hyväksyttäisiin Ptolemaioksen vanha hypoteesi, että maapallo on aurinkokunnan keskus?… Edellä oleva on toistettu muistista, mutta se on silti melkein sanatarkka lainaus. Tekijä ei huomaa, että hän rikkoo oman saippuakuplansa tuollaisella puolustuksella.

[109] Prekambriseen maailmankauteen kuuluva geologinen kausi Pohjois-Amerikassa. Nimi johtuu Saint Lawrencen joesta. – Suom. toim.

[110] 23.12.1881.

[111]  ”Evidence as to Man’s Place in Nature” [Lectures and Essays (1908), s. 245].

[112]  Tiede osa 1, s. 129, 281; tiede osa 2, s. 193.

[113] De caelo, II, 13.

[114]  Eli se, mikä tunnetaan yleensä protoplasmana. Tämä aines sai ”sarkodin” nimen prof. Dujardin Beaumetzilta paljon ennen sanan nykyistä käyttöä.

[115]  Moneerit ovat todella alkueliöitä. Ne eivät ole eläimiä ”eivätkä kasveja”, kirjoittaa Haeckel,  ”...moneerin koko ruumis ei ole mitään muuta kuin yksinkertainen, kauttaaltaan homogeeninen valkuaishiukkanen koossa pysyvässä tilassa”. (Quarterly Journal of Microscopical Science, tammikuu 1869, s. 28.)

[116]  Huomatkaa, kuinka mesotsooisen kauden iguanodon – 30 metrin pituinen hirviö – on nyttemmin muuttunut Etelä-Amerikan pieneksi iguaani-sisiliskoksi. Yleiset traditiot muinaisajan jättiläisistä, jotka mainitaan kaikissa tarustoissa mukaan luettuna raamattu, voivat kerran osoittautua tosiasioihin perustuviksi. Luonnossa jo analogian johdonmukaisuuden pitäisi saada meidät tunnustamaan nämä perimätiedot tieteellisiksi totuuksiksi.

[117]  L. Büchner, Force and Matter, toimittanut J. F. Collingwood, F.R.S.L., s. 61.

[118] Vishnupurâna, II, viii.

[119] ”Introduction à l’Etude des Races Humaines”.