[Sivut e 201-300]
__________
37. YKSI (androgyyni) TULI KAHDEKSI, MYÖS KAIKKI ELÄVÄT JA RYÖMIVÄT OLIOT, JOTKA OLIVAT VIELÄ YHTENÄ, JÄTTILÄISKALA, LINNUT JA KUORIPÄISET KÄÄRMEET.
Tämä koskee selvästi niin kutsuttua vedessä ja maalla elävien matelijoiden aikakautta, jolloin tieteen mukaan ihmiset eivät vielä olleet olemassa! Mutta mitä muinaiskansat saattoivat tietää vedenpaisumusta aikaisemmista eläimistä ja hirviöistä? Kommentaarien VI kirjassa on kohta, jossa vapaasti käännettynä sanotaan:
”Kun kolmas erottautui ja lankesi syntiin synnyttämällä ihmiseläimiä, näistä [eläimistä] tuli raivoisia ja ihmisistä ja niistä molemminpuolisesti tuhoisia. Siihen asti ei ollut mitään syntiä eikä tappamista. [Erottautumisen] jälkeen satya [yuga] oli lopussa. Ikuisen kevään tilalle tuli jatkuva muutos ja vuodenajat seurasivat toisiaan. Kylmyys pakotti ihmiset rakentamaan suojia ja keksimään vaatteita. Sitten ihmiset kääntyivät ylhäisten isiensä [korkeampien jumalien tai enkelien] puoleen. Nâgojen, viisaiden valon käärmeiden ja lohikäärmeiden nirmânakâyat tulivat ja valaistuneiden [buddhojen] edeltäjät. Jumalalliset kuninkaat laskeutuivat ja opettivat ihmisille tieteitä ja taiteita, sillä ihminen ei enää voinut asua ensimmäisessä maassa [Âdi-varshassa, ensimmäisten Rotujen Edenissä], joka oli muuttunut valkoiseksi jäätyneeksi ruumiiksi.”
Edellä oleva on ajatuksia herättävä. Tulemme näkemään, mitä tästä lyhyestä selostuksesta voidaan päätellä. Jotkut ovat ehkä taipuvaisia arvelemaan, että siinä on enemmän kuin ensi silmäyksellä näkyy.
[e202]
EDENIT, KÄÄRMEET JA LOHIKÄÄRMEET
Mistä tulee ”Eden”-sanan käsite ja todellinen merkitys? Kristityt pitävät kiinni siitä, että Edenin puutarha on pyhä paratiisi, paikka jonka Aadamin ja Eevan synti häpäisi. Okkultisti kieltää tämän kuolleen kirjaimen mukaisen tulkinnan ja osoittaa päinvastaisen. Ei tarvitse uskoa raamattuun ja nähdä siinä Jumalan ilmoitusta, vaikka sanookin, että tämä ikivanha kirja esoteerisesti luettuna perustuu samoihin universaaleihin traditioihin. Hunnuttomassa Isiksessä on osittain sanottu, mitä Eden oli:[1]
…Edenin puutarha
paikallisuutena ei ole lainkaan myytti. Se kuuluu niihin historiallisiin maamerkkeihin,
joista tutkijoille silloin tällöin ilmenee, että Raamatussa kaikki ei
ole pelkkää allegoriaa. ”Eden eli heprean 0$3-0#, Gan-Eden, tarkoittaen puistoa eli Edenin puutarhaa,
oli muinaisen maan nimi, jolle Eufrat ja sen monet haaraumat antoivat vetensä
ja joka ulottui Aasiasta ja Armeniasta Eritrean [Punaiseen] mereen saakka.”
Kaldean Lukujen kirjassa sen sijainti on selvästi merkitty lukusanoissa
ja se on kokonaan kuvattu salakielisessä ruusuristiläisessä käsikirjoituksessa,
jonka on jättänyt kreivi de Saint-Germain. Assyrian kirjoitustauluissa
se on esitetty nimellä Gan-Dunîas.[2] ”Katso”, sanovat Genesiksen .*%-!, Elohim, ”ihminen on tullut yhdeksi meistä.” Elohimit
saatetaan hyväksyä tarkoittamaan eräässä mielessä jumalia eli voimia ja
toisessa mielessä Aleimeja eli pappeja, tämän maailman hyvään ja pahaan
vihkiytyneitä hierofantteja. Sillä oli olemassa kollegio, jota kutsuttiin
nimellä Aleim, kun taas kastin pää eli hierofanttien johtaja oli
tunnettu nimellä Yava-Aleim. Sen sijasta, että tulisi ensin neofyytiksi
ja asteittain saavuttaisi esoteerisen tiedon säännöllisten vihkimysten kautta,
käyttää Aadam eli ihminen intuitiivisia kykyjään ja Käärmeen – Naisen
ja aineen – yllyttämänä maistaa luvattomasti esoteerisen eli salaisen opin
Tiedon puusta. Herkuleksen eli Mel-Kartin, Edenin ”Herran”, papit käyttivät
kaikki ”nahkapukua”. Teksti sanoo: ”Ja Yava-Aleim teki Aadamille ja
tämän vaimolle 9&3 ;1;,, Kotnot Or:n.”[3] Tämä hepreankielinen sana on sama kuin
kreikan
, kitoni.
Siitä tuli slaavilainen sana, joka omaksuttiin Raamatusta ja tarkoittaa takkia,
päällysvaatetta.
Vaikka heprealainen Pyhä kirja sisältää saman esoteerisen totuuden perustan kuin jokainen aikaisempikin kosmogonia, se kätkee kasvonsa kaksoisalkuperään. Sen Genesis on puhtaasti muistelma Babylonian vankeudesta. Paikkojen, ihmisten, jopa asioiden nimet voidaan johtaa alkuperäisistä teksteistä kaldealaisiin ja akkadilaisiin, jotka olivat edellisten arjalaisia opettajia ja kantaisiä. On voimakkaasti kiistelty siitä, olivatko Kaldean, Babylonian ja Assyrian akkadilaiset heimot missään yhteydessä Hindustanin brahmaanien kanssa. [e203] Tämän ajatuksen puolesta on todistettu enemmän kuin sitä vastaan. Seemiläisiä eli assyrialaisia olisi pitänyt mahdollisesti kutsua turaanilaisiksi ja mongoleja skyyteiksi. Mutta – jos akkadilaisia olisi ollut olemassa muutenkin kuin vain eräiden filologien ja etnologien mielikuvituksessa, he eivät varmasti olisi koskaan olleet turaanilaisena heimona, kuten jotkut assyriologit ovat saattaneet meidät uskomaan. He olivat yksinkertaisesti siirtolaisia Intiasta, ihmisyyden kehdosta, matkalla Vähään-Aasiaan, ja heidän pappisadeptinsa jäivät paikalleen sivistämään ja vihkimään barbaarista kansaa. Halevy todisti harhakäsityksen turaanilaisten kiihkosta Akkadin kansaa kohtaan…toiset tiedemiehet ovat todistaneet, että Babylonian sivistys ei ollut syntynyt eikä kehittynyt tuossa maassa. Se oli tuotu Intiasta ja sen tuojina olivat brahmalaiset hindut.
Ja nyt kymmenen vuotta edellisen tekstin kirjoittamisen jälkeen saamme vahvistuksen professori Saycelta, joka sanoo ensimmäisessä Hibbert-luennossaan, että babylonialaisen Eridu-kaupungin sivistys oli ulkomaista tuontia. Se tuli Intiasta.
Seemiläiset lainasivat paljon teologiaansa ei-seemiläisiltä akkadilaisilta eli kantakaldealaisilta, jotka he syrjäyttivät ja joiden paikallisia kultteja he eivät tahtoneet eivätkä kyenneet hävittämään. Nuo kaksi rotua, seemiläiset ja akkadilaiset, elivät tosiaankin pitkiä ajanjaksoja rinnakkain, ja heidän käsityksensä jumalista ja niiden palvonta sekoittuivat huomaamatta toisiinsa.
Tässä akkadilaisia kutsutaan ”ei-seemiläisiksi”, niin kuin me sanoimme Hunnuttomassa Isiksessä heidän olevan, mikä on toinen vahvistus. Ja yhtä oikeassa olemme väittäessämme aina, että juutalaisten raamatunhistoria on kokoelma historiallisia tosiasioita, jotka on järjestetty muiden kansojen historiasta juutalaiseen asuun – lukuun ottamatta Genesistä, joka on puhdasta ja yksinkertaista esoterismia. Mutta Mustalta mereltä Kashmiriin ja sen taakse on tieteen todella mentävä etsimään ihmiskunnan ja Ad-ahin poikien kehtoa – eli oikeammin yhtä pääkehdoista – ja varsinkin myöhempinä aikoina, jolloin Edenin puutarhasta Eufratin varrella tuli astrologien ja tietäjien, aleimien, opisto.
Mutta tämä ”opisto” ja tämä Eden kuuluvat viidenteen Rotuun ja ovat vain
heikko muisto Âdi-Varshasta, alkuperäisestä kolmannesta Rodusta. Mikä on Eden-sanan
etymologinen merkitys? Kreikan kielessä se on
[Eden], joka merkitsee nautintoa. Tältä
puoleltaan se ei ole yhtään parempi kuin kreikkalaisten Olympos, Indran taivas
(Svarga) Meru-vuorella tai edes huurien täyttämä paratiisi, jonka
Muhammad lupasi uskollisilleen. Edenin puutarha ei ole koskaan ollut
juutalaisten yksinomaisuutta, sillä kiinalaisilla, joiden tuskin voidaan
otaksua tietäneen mitään juutalaisista 2 000 eaa., oli tällainen alkuperäinen
puutarha Keski-Aasiassa, missä asuivat ”viisauden lohikäärmeet”, vihityt.
Klaprothin mukaan [e204] eräästä japanilaisesta tietosanakirjasta kopioitu
hieroglyfinen taulu Fo-kue-ki -kirjassa[4]
sijoittaa ”viisauden puutarhansa” Pamirin ylätasangolle Himalajan vuoriston
korkeimpien huippujen väliin ja kuvaten sitä Keski-Aasian huippukohtana
osoittaa, miten neljä jokea – Amudarja, Indus, Ganges ja Silo – virtaavat
yhteisestä lähteestä, ”Lohikäärmeiden järvestä”.
Mutta tämä ei ole Genesiksen Eden eikä se ole kabbalistinen Edenin puutarha. Sillä edellinen – Eden Ilâ-âh – merkitsee yhdessä mielessä viisautta, nirvânan kaltaista tilaa, autuuden paratiisia. Toiselta merkitykseltään se taas tarkoittaa itse älyllistä ihmistä, Edenin haltijaa, jossa Edenissä kasvaa hyvän ja pahan tiedon puu, ja ihminen tietää sen.
Renan ja Barthélemy Saint-Hilaire nojautuen ”kaikkein lujimpiin perusteluihin” pitävät mahdottomana epäillä enää yhtään tätä asiaa ja molemmat sijoittavat ihmiskunnan kehdon ”Timauksen seudulle”. Lopulta Journal Asiatique sanoo:
Kun seurataan ihmisrodun alkuperäisiä perheitä niiden synnyinseuduille, kaikki perimätiedot osoittavat noiden perheiden ryhmittyneen niihin maihin, joihin juutalainen traditio asettaa Edenin puutarhan ja joihin arjalaiset [zoroasterilaiset] sijoittivat Airyana-Vaêjahinsa eli Merun [?]. Niitä ympäröivät… pohjoisessa Aral-järven ympärillä olevat maat ja etelässä Baltistan eli Pikku-Tibet. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että siellä oli alkuperäisen ihmiskunnan asuinsija, josta olemme lähteneet.[5]
Tuo ”alkuperäinen ihmiskunta” oli viidennessä alarodussaan, kun ”nelikitainen lohikäärme”, järvi, josta on enää jäljellä hyvin vähän, oli ”viisauden poikien”, kolmannen Rodun järkisyntyisten poikien, asuinsijana. Silti se ei ollut ainoa eikä edes alkuperäinen ihmiskunnan kehto, vaikka se oli todella jäljennös ensimmäisen ajattelevan jumalallisen ihmisen kehdosta. Se oli Paradea, ensimmäisten sanskritia puhuvien ihmisten ylänkömaa, Hedone, kreikkalaisten ilonmaa, mutta se ei ollut kaldealaisten ”nautinnon maja”, sillä viimeksi mainittu oli vain muisto siitä, eikä siellä liioin tapahtunut ihmisen lankeemusta ”erottautumisen” jälkeen. Juutalaisten Eden oli kopioitu kaldealaisesta jäljennöksestä.
Että ihmisen lankeemus synnytykseen tapahtui tieteen nimittämän mesotsooisen kauden alkupuoliskolla eli matelijoiden aikakaudella, käy ilmi Raamatun käärmettä koskevasta sanontatavasta, jota selitetään Zoharissa. Kysymys ei ole siitä, onko Eevan kokemus viettelevän matelijan kanssa allegorinen vai tekstiin pitäytyvä, sillä kukaan ei voi epäilläkään, etteikö se olisi allegorinen, vaan tarkoitus on osoittaa, että symboliikka oli selvästi ikivanha ja ettei se ollut juutalainen vaan yleismaailmallinen aate.
[e205]
Löydämme Zoharista hyvin omituisen väitteen, jonka hullunkurinen
mielettömyys saa luultavasti lukijassa aikaan iloisen naurun. Se kertoo, että
käärme, jota Shamael (oletettu Saatana) käytti Eevan viettelemiseksi,
oli jonkinlainen lentävä kameli (
).[6]
”Lentävä kameli” on todella liikaa kaikkein vapaamielisimmällekin K.T.J:lle[7]. Kuitenkin Zohar, jossa tuskin voidaan otaksua käytetyn Cuvierin kieltä, on oikeassa kuvauksessaan. Sillä sitä kutsutaan eräässä vanhassa zoroasterilaisessa käsikirjoituksessa Ashmoghiksi, jonka sanotaan Avestan mukaan menettäneen lankeemuksen jälkeen luontonsa ja nimensä ja jota kuvataan suunnattomana kamelikaulaisena käärmeenä.
”Ei ole olemassa mitään siivekkäitä käärmeitä eikä todellisia lohikäärmeitä”, väittää Salverte. ”...kreikkalaiset kutsuvat yhä heinäsirkkoja siivekkäiksi käärmeiksi, ja tämä metafora on voinut luoda useita kertomuksia siivekkäiden käärmeiden olemassaolosta.”[8]
Niitä ei ole olemassa nykyään, mutta ei ole mitään syytä, miksei niitä olisi ollut olemassa mesotsooisella kaudella. Cuvier, joka on rekonstruoinut niiden luurankoja, todistaa ”lentävien kamelien” puolesta. Löydettyään eräiden liskojen yksinkertaisia fossiileja tuo suuri luonnontieteilijä jo kirjoitti, että ”jos mikään voi oikeuttaa hydran [vesikäärmeen] ja muiden hirviöiden olemassaolon, joiden hahmoja keskiaikaiset historioitsijat niin usein kuvasivat, niin joutsenlisko on eittämättä sellainen”.[9]
Emme tiedä, onko Cuvier lisännyt tähän mitään muuta synnintunnustusta, mutta voimme hyvin kuvitella hänen hämmennyksensä, kun hän niin paljon paneteltuaan muinaisaikaista totuudenrakkautta näki (Saksasta löytyneen) 24-metrisen lentoliskon, ”pterodaktyloksen”, joka kantoi matelijanruumiissaan voimakkaita siipiä. Tätä fossiilia sanotaan matelijaksi, jonka eturaajojen pikkuvarpaat ovat niin pidentyneet, että saattoivat kannatella pitkää kalvomaista siipeä. Tässä on siis Zoharin ”lentävä kameli” saanut vahvistuksen. Sillä varmasti pitkäkaulaisen joutsenliskon ja kalvosiipisen pterodaktyloksen tai vielä paremmin mosasauruksen välillä on riittävästi tieteellistä todennäköisyyttä ”lentävän kamelin” eli pitkäkaulaisen lohikäärmeen tueksi. Prof. Cope Philadelfiasta on todistanut, että liitukerroksista löytynyt mosasaurus oli tämänlaatuinen siivekäs käärme. Sen selkänikamissa on piirteitä, jotka viittaavat yhteyteen käärmeheimon mieluummin kuin sisiliskojen kanssa.
Ja nyt tulemme pääkysymykseen. On hyvin tunnettua, että muinaisina aikoina ei ollut taiteiden eikä tieteiden joukossa paleontografiaa eikä paleontologiaa, eikä silloin myöskään ollut Cuvierin kaltaisia oppineita. Kuitenkin babylonialaisissa tauluissa ja varsinkin vanhoissa kiinalaisissa ja japanilaisissa piirroksissa, joita esiintyy vanhimmissa pagodoissa ja [e206] muistomerkeissä sekä Pekingin keisarillisessa kirjastossa, on moni matkailija nähnyt ja tunnistanut joutsenliskon ja pterodaktyloksen täydellisiä kuvia monenmuotoisten kiinalaisten lohikäärmeiden joukossa.[10] Sitä paitsi raamatun profeetat puhuvat lentävistä tulisista käärmeistä[11] ja Job mainitsee merihirviön.[12] Seuraavat kysymykset esitetään nyt ihan suoraan:
I Kuinka muinaiset kansat saattoivat tietää mitään kivihiili- ja mesotsooisen kauden sukupuuttoon kuolleista hirviöistä ja vieläpä esittää ja kuvata niitä suullisesti ja kuvissa, elleivät ne joko olleet itse nähneet noita hirviöitä tai ellei niillä ollut kuvauksia niistä traditioissaan. Tällaiset kuvaukset edellyttävät eläviä ja älykkäitä silminnäkijöitä?
II Ja jos tuollaisten silminnäkijöiden olemassaolo myönnetään (ellei myönnetä taaksepäin katsovaa selvänäköä), kuinka silloin ihmiskunta ja ensimmäiset paleoliittiset ihmiset eivät olisi voineet esiintyä aiemmin kuin suunnilleen tertiäärikauden puolivälissä? Meidän on muistettava, että useimmat tiedemiehet eivät oleta ihmisen esiintyneen ennen kvartäärikautta ja sulkevat hänet siten kokonaan pois kenotsooiselta kaudelta. Tässä meillä on sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja, jotka katosivat maan päältä miljoonia vuosia sitten ja joita kuvaavat ja tuntevat kansat, joiden sivistyksen sanotaan tuskin voineen alkaa muutama tuhat vuotta sitten. Kuinka tämä on mahdollista? Ilmeisesti joko mesotsooinen aika on ulotettava kvartääriaikaan tai ihmisestä on tehtävä samanaikainen kuin pterodaktylos ja joutsenlisko.
Vaikka okkultistit uskovat ikivanhaan viisauteen ja tieteeseen ja puolustavat sitä ja vaikka Zoharin käännöksissä siivekkäitä liskoja kutsutaan ”lentä-viksi kameleiksi”, tästä ei seuraa, että olemme sen vuoksi valmiit uskomaan kaikkia kertomuksia, joita keskiaikana esitettiin tällaisista lohikäärmeistä. Pterodaktylokset ja joutsenliskot lakkasivat olemasta samaan aikaan kuin [e207] kolmannen Rodun pääosa. Kun siis roomalaiskatoliset kirjailijat pyytävät vakavissaan meitä uskomaan Christopher Schererin ja isä Kircherin mielikuvituksellisiin juttuihin, joiden mukaan he ovat omin silmin nähneet eläviä tulisia ja lentäviä lohikäärmeitä, edellinen v. 1619 ja jälkimmäinen 1669, meidän sallittaneen pitää heidän väitteitään joko unina tai hätävalheina.[13] Emmekä voi pitää muuna kuin runollisena vapautena sitä Petrarcasta kerrottua tarinaa, miten hän eräänä päivänä seuratessaan Lauraansa metsässä ja tullessaan lähelle erästä luolaa muka löysi lohikäärmeen, jonka hän heti lävisti tikarillaan ja tappoi estäen siten hirviötä nielaisemasta hänen sydämensä valittua.[14] Haluaisimme kovasti uskoa tuohon kertomukseen, jos Petrarca olisi elänyt Atlantiksen aikoina, jolloin tuollaisia vedenpaisumusta edeltäneitä hirviöitä saattoi ehkä vielä olla olemassa. Me kiellämme niiden olemassaolon meidän nykyisellä ajallamme. Merikäärme on eri asia kuin lohikäärme. Merikäärmeen kieltävät useimmat ihmiset, koska se elää valtamerten suurissa syvyyksissä, on hyvin harvinainen ja nousee pinnalle ainoastaan pakosta, ehkä nälkäisenä. Näkymättömänä pysytellen se voi olla olemassa tullen silti kielletyksi. Mutta jos edellä kuvatun kaltainen lohikäärme olisi ollut olemassa, kuinka se olisi voinut jäädä havaitsematta? Tuo olento oli kyllä olemassa samaan aikaan kuin varhainen viides Rotu, mutta enää sitä ei ole.
[e208] Lukija voi kysyä, miksi me ylipäänsä puhumme lohikäärmeistä? Me vastaamme: ensiksikin, koska tällaisista eläimistä säilynyt tieto on todiste ihmisrodun suunnattomasta vanhuudesta; ja toiseksi osoittaaksemme, mikä ero on sanojen lohikäärme, nâga ja käärme todellisen eläintieteellisen ja metaforisen merkityksen välillä, kun niitä käytetään symbolisesti. Vihkimätön lukija, joka ei tiedä mitään mysteerikielestä, aina tavattuaan jonkun näistä mainituista sanoista hyväksyy sen helposti kirjaimellisesti. Tästä johtuvat sekaannukset ja väärät syytökset. Muutama esimerkki riittäköön.
Sed et serpens?[15] Niin, mutta mikä olikaan käärmeen luonto? Mystikot näkevät intuitiivisesti Genesiksen käärmeessä eläinvertauskuvan ja korkean henkisen olemuksen: kosmisen, yliälyllisen voiman, ”suuren langenneen valon”, hengen, samalla kertaa sideerisen, ilmamaisen ja maallisen, ”jonka vaikutus käy yli maapallon” (qui circumambulat terram), kuten eräs kristillinen, fanaattinen kuolleen kirjaimen kannattaja (de Mirville) sanoo, ja joka ainoastaan ilmeni sellaisen fyysisen vertauskuvan avulla, joka sopi parhaiten ”moraalisiin ja älyllisiin kiemuroihin” – ts. käärmeen muodossa.[16]
Mitä kristityt nyt sitten arvelevat pronssikäärmeestä, ”jumalaLLisesta parantajasta”, jos käärmettä on pidettävä viekkauden ja pahan, itse ”Paholaisen” symbolina? Kuinka rajaviiva voidaan koskaan asettaa, kun se on vedettävä mielivaltaisesti teologisessa lahkolaishengessä? Sillä jos roomalaisen kirkon seuraajille opetetaan, että Merkurius ja Eskulapius eli Asklepios, jotka todellisuudessa tarkoittivat samaa, ovat ”paholaisia ja paholaisten lapsia” ja että Asklepioksen sauva ja käärme on ”paholaisen sauva”, mitä silloin sanotaan Mooseksen pronssikäärmeestä? Jokainen oppinut tietää, että pakanoiden sauva ja juutalaisten ”käärme” ovat yksi ja sama, nimittäin Merkuriuksen, Apollo-Pythonin pojan, sauva. On helppo käsittää, miksi juutalaiset valitsivat käärmemuodon ”kiusaajalleen”. Heille se oli puhtaasti fysiologinen ja fallinen, eikä roomalaiskatolisen kirkon viisastelevinkaan järkeily voi antaa sille toista merkitystä, jos vain mysteerikieltä tutkitaan perusteellisesti ja heprealaisia kirjakääröjä luetaan numeroarvojen mukaan. Okkultistit tietävät, että käärmeellä, nâgalla ja lohikäärmeellä on kullakin seitsemäinen merkitys; että esim. aurinko oli gnostikkojen kahden vastakkaisen valon ja kahden käärmeen, hyvän ja pahan, astronominen ja kosminen vertauskuva. He tietävät myös, että tieteen ja teologian yleistetyt johtopäätökset sisältävät kaksi mitä naurettavinta äärimmäisyyttä.
Sillä kun tiede kertoo meille, että käärmetaruja ei tarvitse seurata kuin niiden alkuperäiseen lähteeseen, astrologiseen legendaan asti ja että riittää kun miettii vakavasti aurinkoa, Pythonin voittajaa, ja eläinradan taivaallista neitsyttä, joka pakottaa kaikki nielevän lohikäärmeen peräytymään, jos tahdomme löytää avaimen kaikkiin myöhempiin uskonnollisiin dogmeihin – niin on helppo huomata, [e209] että se joka näin sanoo, on yleistämisen sijasta vain pitänyt silmällä kristinuskoa ja Ilmestyskirjaa. Me kutsumme tätä toiseksi äärimmäisyydeksi. Toisen äärimmäisyyden huomaamme, kun teologia toistaen Trenton kokouksen kuuluisaa päätöstä yrittää saada kansanjoukkoja vakuuttuneiksi siitä, että ”ihmisen lankeemuksesta aina kasteeseen asti paholaisella on täysi voima häneen ja se omistaa hänet oikeudenmukaisesti (diabolum dominium et potestatem super homines habere et jure eos possidere)”.[17] Tähän okkulttinen filosofia vastaa: Todistakaa ensin sellaisen olennon kuin paholaisen olemassaolo, että me voimme uskoa tuollaiseen synnynnäiseen haltuunottoon. Ei tarvitse tarkkailla ja tuntea paljonkaan inhimillistä luontoa, jotta voitaisiin osoittaa tuollainen teologinen dogmi vääräksi. Jos Saatana olisi mitenkään todellinen objektiivisessa tai edes subjektiivisessa maailmassa (kirkollisessa merkityksessä), niin paholaisraukka voisi jatkuvasti pitää itseään pahojen olentojen – tästä syystä ihmiskunnan enemmistön – riivaamana, jopa hallitsemana. Ihmiskunta itse ja erityisesti papisto on ylimielisen, häikäilemättömän ja suvaitsemattoman roomalaisen kirkon johtamana siittänyt, synnyttänyt ja rakkaudella kasvattanut paholaisen. Mutta tämä poikkeaa asiasta. Kirkko syyttää koko ajattelevaa maailmaa siitä, että se on palvonut käärmettä.
Koko ihmiskunta suitsutti sille ja samalla kivitti sitä. Zend Avesta puhuu siitä samoin kuin Kuningasten kirjat ja Vedat sekä Edda ja Raamattu... Kaikkialla oli pyhällä käärmeellä pyhättönsä ja pappinsa. Roomassa Vestan neitsyt... valmistaa sen aterian samalla huolella kuin hän hoitaa pyhää tulta. Kreikassa Eskulapius ei voi parantaa ilman sen apua ja uskoo voimansa lähtevän siitä. Jokainen on kuullut kuuluisasta roomalaislähetystöstä, jonka senaatti lähetti lääketaidon jumalan luo ja joka palasi yhtä kuuluisan käärmeen kanssa, joka lähti omasta tahdostaan ja itsestään jatkamaan matkaa mestarinsa temppeliä kohti eräälle Tiberin saarelle. Ei ollut bakkanttilaista, joka ei olisi sitä [käärmettä] kiertänyt hiuksiinsa, ei auguuria, joka ei olisi oraakkelimaisesti kysynyt siltä neuvoa, eikä henkien manaajaa, jonka hautakiveltä se puuttuisi! Kainiitit ja ofiitit kutsuivat sitä Luojaksi samalla kun tunnustivat, kuten Schelling, että käärme on ”paha olemukseltaan ja persoonaltaan”.[18]
Niin, tekijä on oikeassa, ja jos tahtoisimme saada täydellisen
käsityksen siitä arvosta, mikä käärmeellä on ollut tähän päivään asti, meidän
pitäisi tutkia asiaa Intiassa ja perehtyä kaikkeen, mitä siellä uskotaan nâgoista
(kobrista) ja mitä voimia niille yhä liitetään. Meidän pitäisi myös käydä
Whydahin afrikkalaisten, Port-au-Princen ja Jamaikan voodoo-pappien, Meksikon
nagualien ja Kiinan pa- eli ihmiskäärmeiden jne. luona. Mutta miksi pitäisi
ihmetellä, että käärmettä ”palvotaan” ja samalla se kirotaan, kun kerran [e210]
tiedämme sen olleen alusta asti symboli?[19]
Kaikissa ikivanhoissa kielissä lohikäärme-sanan merkitys oli sama kuin
nykyään kiinan kielessä (lung) eli ”älyltään etevä olento”, ja
kreikaksi 
[drakon]
eli ”se joka näkee ja tarkkailee”. Voivatko kaikki nämä nimitykset kuulua tuon
nimiselle eläimelle? Eikö ole ilmeistä, että vaikka taikausko ja alkuperäisen
merkityksen unohtaminen on ehkä johtanut nykyiset villi-ihmiset harhaan, niin
edellä olevat nimitykset oli tarkoitettu käytettäviksi tietyistä ihmisistä,
joita kuvattiin käärmeillä ja lohikäärmeillä? Nuo omaperäiset ihmiset – joita
Kiinassa on tähän päivään asti kutsuttu ”viisauden lohikäärmeiksi” – olivat
dhyânien, opettajiensa, ensimmäisiä oppilaita. Lyhyesti sanoen, he olivat
kolmannen Rodun ja myöhemmin neljännen ja viidennen Rodun alkuperäisiä
adepteja. Tuosta nimestä tuli yleismaailmallinen, eikä kukaan tervejärkinen
ihminen ennen kristillistä aikaa olisi koskaan sekoittanut keskenään ihmistä ja
symbolia.
Khnufiksen eli maailmansielun symbolina, kirjoittaa J. F. Champollion,
...on muun muassa suunnaton käärme, joka seisoo ihmisjaloilla. Tämä matelija, hyvän haltijan kuva, on todellinen Agathodaimon. Se kuvataan usein parrakkaana… Tämä pyhä eläin, joka on sama kuin ofiittien käärme, tavataan kaiverrettuna lukuisiin gnostilaisiin eli basilideslaisiin kiviin… Käärmeellä on erilaisia päitä, mutta siihen on aina kirjoitettu kirjaimet O;?m%3E [Khnoubis].[20]
Agathodaimonilla oli ”tieto hyvästä ja pahasta”, ts. hänellä oli jumalallista viisautta, sillä ilman jälkimmäistä edellinen on mahdoton.[21] Toistaen Jamblikhoksen sanoja Champollion sanoo sen olevan:
...jumaluus, jota kutsuttiin nimellä +ÆPJä< [Eikhton] [eli taivaallisten jumalien tuli – suuri Thot-Hermes[22]], jota Hermes Trismegistos pitää magian keksijänä.[23]
[e211] ”Magian keksijä!” Outo sanontatapa, ikään kuin luonnon ikuisten ja todellisten mysteerien paljastaminen voisi olla keksittyä! Yhtä hyvin Crookesia voitaisiin tuhansien vuosien päästä pitää säteilevän aineen keksijänä eikä löytäjänä. Hermes ei ollut keksijä eikä edes löytäjä, sillä niin kuin alahuomautuksessa juuri sanottiin, Thot-Hermes on yleisnimi, niin kuin on Enok (Enoichion, ”sisäinen henkinen silmä”), Nabu, profeetta ja näkijä jne. Se ei ole kenenkään elävän ihmisen oikea nimi vaan monien adeptien yleisnimi. Heidän yhteytensä käärmeen kanssa symbolisissa allegorioissa johtuu siitä, että he saivat valaistusta aurinko- ja planeettajumalilta varhaisimman älyllisen Rodun, kolmannen aikana. He kaikki ovat salaisen viisauden edustajia ja suojelijoita. Asklepios on aurinkojumala Apollon poika – ja hän on Merkurius. Nabu [Nebo] on Bel-Mardukin poika. Vaivasvata Manu, suuri rishi, on Vivasvatin – auringon eli Sûryan – poika jne. Ja samalla kun astronomisesti nâgat ja rishit, gandharvat, apsarasat, grâmanît (eli yakshat, pienemmät jumalat) yâtudhânat ja devat ovat auringon seuralaisia läpi koko kahdentoista aurinkokuukauden, niin teogoniassa ja myös antropologisessa kehityksessä ne ovat jumalia ja ihmisiä – ruumiillistuneina alempaan maailmaan. Lukija muistakoon tässä yhteydessä sen tosiasian, että Apollonios tapasi Kashmirissa buddhalaisia nâgoja – jotka eivät ole eläintieteen käärmeitä eivätkä liioin kansatieteen nâgoja vaan ”viisaita ihmisiä”.
Raamattu on Genesiksestä Ilmestyskirjaan vain sarja historiallisia muistiinpanoja suuresta taistelusta valkoisen ja mustan magian välillä, oikeanpuoleisen tien adeptien, profeettojen, ja vasemmanpuoleisen tien seuraajien, leviittojen, karkeiden joukkojen papiston, välillä. Jopa okkultismin tutkijat, vaikka joillakin heistä on enemmän ikivanhoja käsikirjoituksia ja suoranaista opetusta tukenaan, pitävät vaikeana vetää rajaviivaa oikean tien ja vasemman tien seuraajien välille. Jaakobin poikien kertomuksessa on vertauskuvallinen esitys suuresta hajaannuksesta, joka syntyi neljännen Rodun poikien välille niin pian kuin ensimmäiset vihkimystemppelit ja -salit oli pystytetty ”jumalien poikien” johdolla. Kuolevan Jaakobin lausumat sanat osoittavat, että oli olemassa kaksi magian koulua eivätkä ortodoksiset leviitat kuuluneet pyhään kouluun. Tässä kohtaa lienee syytä toistaa muutamia Hunnuttoman Isiksen lauseita:[24]
Näin kuoleva Jaakob kuvailee poikiaan: ”Daan”, hän sanoo, ”on käärmeenä tiellä, on polulla kyynä, joka puree hevosta kavioon, niin että ratsastaja syöksyy selin maahan [ts. hän opettaa kokelaille mustaa magiaa]. Sinulta odotan pelastusta, Herra.” Simeonista ja Leevistä patriarkka huomauttaa, että he ovat ”veljekset, [e212] heidän aseensa ovat väkivallan aseet. Heidän neuvoonsa ei suostu minun sieluni, heidän seuraansa ei yhdy minun sydämeni”.[25] Alkutekstissä on sanojen ”heidän seuraansa” paikalla heidän SODiinsa.[26] Ja Sod oli Baalin, Adoniksen ja Bacchuksen suurten mysteerien nimi, ja kaikki nämä olivat aurinkojumalia ja kaikilla oli käärme vertauskuvanaan. Kabbalistit selittävät tulisten käärmeiden allegorian sanomalla, että se oli Leevin heimolle, sanalla sanoen kaikille leviitoille annettu nimi ja että Mooses oli sodalien johtajia.[27]
Mysteereistä on löydettävissä ”lohikäärmeen tappajien” alkuperäinen merkitys, ja jäljempänä kysymystä käsitellään perusteellisesti.
Sillä välin voimme todeta, että jos Mooses oli mysteerien johtaja, hän oli niiden hierofantti. Ja edelleen, jos samalla kertaa profeetat pauhasivat tuomioitaan Israelin kansan ”kauheuksia” vastaan, silloin oli oltava kaksi koulukuntaa. ”Tuliset käärmeet” oli siis yksinkertaisesti nimitys, joka annettiin pappiskastiin kuuluville leviitoille, sen jälkeen kun he olivat eronneet hyvästä laista, Mooseksen traditionaalisista opetuksista, ja tuo lisänimi annettiin kaikille, jotka seurasivat mustaa magiaa. Jesaja viitatessaan ”kapinallisiin lapsiin”, joiden on vietävä rikkautensa maihin, joista tulevat ”kyykäärmeet ja tuliset lentävät käärmeet” (30:6), eli Kaldeaan ja Egyptiin, joiden vihityt olivat jo pahoin turmeltuneet hänen päivinään (700 eaa.), tarkoitti näillä sanoilla noiden maiden noitia.[28] Mutta nämä on huolellisesti erotettava ”tulisista viisauden lohikäärmeistä” ja ”tulisumun pojista”.
Suuressa mysteerien kirjassa sanotaan: ”Seitsemän Herraa loi seitsemän ihmistä; kolme Herraa [Dhyâni-Chohania eli pitriä] olivat pyhiä ja hyviä, neljä vähemmän taivaallisia ja täynnä intohimoa.... Isien chhâyât [haamut] olivat kuten he itse.”
Tämä selittää eroavuuksia ihmisluonnossa, joka jakautuu seitsemään hyvän ja pahan asteeseen. Seitsemän majaa oli valmiina monadien asuttaviksi seitsemässä erilaisessa karmallisessa olotilassa. Kommentaarit selittävät tältä pohjalta pahan helppoa leviämistä niin pian kuin inhimilliset muodot olivat tulleet todellisiksi ihmisiksi. Jotkut muinaiset [e213] filosofit jättivät kuitenkin periytymiskertomuksissa mainitsematta seitsemän ja esittivät ainoastaan neljä. Niinpä meksikolainen paikallinen luomiskertomus puhuu neljästä hyvästä ihmisestä ihmisrodun neljänä todellisena esi-isänä, ”jotka eivät olleet jumalien siittämiä eivätkä naisesta syntyneitä”, vaan joiden luominen oli luovien voimien aikaansaama ihme ja jotka tehtiin vasta sitten kun ”kolme yritystä ihmisten valmistamiseksi oli epäonnistunut”. Egyptiläisten teologiassa oli vain ”neljä jumalan poikaa” – kun taas Poimandresissa esitetään seitsemän – jolloin vältyttiin ihmisen pahan luonnon mainitsemisesta. Mutta kun Seteh vajosi jumalasta Seteh-Tyfoniksi, häntä alettiin kutsua ”seitsemänneksi pojaksi”, mistä varmaankin syntyi uskomus, että ”seitsemännen pojan seitsemäs poika” on aina synnynnäinen taikuri – vaikka aluksi tarkoitettiin ainoastaan noitaa. Apepin, pahaa symboloivan käärmeen, tappaa Aker, Setehin käärme;[29] sen vuoksi Seteh-Tyfon ei voinut olla tuo paha. Kuolleiden kirjassa määrätään (rivi 13), että luku 163 pitää lukea ”kaksijalkaisen käärmeen läsnä ollessa”, mikä merkitsee korkeaa vihittyä, hierofanttia, sillä sitä ilmaisevat kiekko ja oinaan sarvet,[30] jotka koristavat hänen ”käärmeen” päätään kyseisen luvun otsikon hieroglyfeissä. ”Käärmeen” yläpuolella on kuvattuna Ammonin,[31] salatun ”mysteerijumalan”, kaksi mystistä silmää. Tämä kohta tukee väitettämme ja osoittaa, mitä sana ”käärme” todella tarkoitti muinaisuudessa.
Mutta nagualien ja nergalien kyseessä ollen, mistä johtuu intialaisten nâga- ja amerikkalaisten nagual-nimien yhtäläisyys?
Nergal oli kaldealaisten ja assyrialaisten maagien [Rab-Mag] päämies, ja nagual oli meksikolaisten intiaanien päänoita. Kummatkin nimet johtuvat Nergal-Sharezerista, assyrialaisesta jumalasta [ja hindulaisista nâgoista]. Kummallakin on samat kyvyt ja voima pitää palvelevaa daimonia, johon he samastuvat täydellisesti. Kaldealainen ja assyrialainen Nergal säilytti daimoninsa temppelin sisäpuolella jonkin pyhänä pidetyn eläimen muodossa. Intiaanien Nagual säilyttää omansa missä vain voi – läheisessä järvessä tai metsässä tai talossa jonkin kotieläimen muodossa.[32]
Tällaista yhtäläisyyttä ei voida pitää yhteensattumana. Löytyy uusi maailma, ja huomaamme, että neljännen Rodun esi-isillemme [e214] se oli jo vanha; että Arjunan, Krishnan kumppanin ja chelan, sanotaan laskeutuneen Pâtâlaan, ”maapallon vastakkaiselle puolelle”, ja siellä naineen Ulûpîn,[33] nâgan (eli oikeammin nâgîn), nâgojen kuninkaan Kauravyan tyttären.[34]
Ja nyt voi toivoa, että käärmesymbolin täydellinen merkitys on todistettu. Se ei ole pahan, kaikkein vähiten paholaisen vertauskuva, vaan on todella C+9+C +37!9 !#C!E!= (”Ikuinen Aurinko Abrasax”), kaikkien kabbalistien henkinen keskusaurinko, jota joissakin piirroksissa kuvaa Tiferethin ympyrä.
Ja tässä voimme ottaa lainauksen aikaisemmasta teoksestamme ja ryhtyä lisäselityksiin.
Tältä käsittämättömän syvyyden alueelta [Bythos, Aditi, Shekhinah, tuntemattoman verho] lähtee spiraaleista muodostunut ympyrä. [Tämä on Tifereth], joka vertauskuvakielessä merkitsee suurta kierrosta, joka koostuu pienemmistä. Sen sisällä, kerälle kiertyneenä, noudattaakseen siten spiraalien muotoa, on käärme – viisauden ja ikuisuuden vertauskuva – kaksinainen androgyyni. Ympyrä edustaa Ennoiaa, jumalallista älyä [voimaa, joka ei luo, mutta jonka täytyy sulautua], ja käärme – Agathodaimôn, Ofis – Valon [ei ikuinen ja kuitenkin suurin jumalallinen valo meidän tasollamme] varjoa. Molemmat olivat ofiittien logoksia eli ykseys Logoksena, joka ilmensi itsensä hyvän ja pahan kaksinaisena prinsiippinä.[35]
Jos se olisi vain valo, toimeton ja ehdoton, ihmismieli ei voisi sitä ymmärtää eikä edes tajuta. Varjo on se, joka sallii valon ilmentyä ja suo sille objektiivisen todellisuuden. Sen vuoksi varjo ei ole paha, vaan se on välttämätön ja tarpeellinen seuraus, joka täydentää Valon eli hyvän. Se on sen luoja maan päällä.
Gnostikkojen näkemysten mukaan nämä kaksi prinsiippiä ovat muuttumaton valo ja varjo. Hyvä ja paha ovat itse asiassa yhtä ja ovat olleet olemassa kautta koko ikuisuuden, kuten ne tulevat aina olemaan niin kauan kuin on ilmenneitä maailmoja.
Tämä vertauskuva selittää sen, miksi tämä lahko palvoi Vapahtajana käärmettä, joka oli kiertynyt joko sakramentillisen leivän tai taun (fallisen symbolin) ympärille. Ykseytenä Ennoia ja Ofis ovat Logos. Kun ne ovat erillään, toinen on (henkinen) elämän puu, toinen [e215] on hyvän ja pahan tiedon puu. Sen vuoksi näemme Ofiksen kehottaneen ensimmäistä ihmisparia – joka on Jaldabaothin aineellinen aikaansaannos mutta joka oli kuitenkin saanut henkisen perusolemuksensa Sofia-Akhamothilta – syömään kielletystä puusta, vaikka Ofis edustaakin jumalallista Viisautta.
Käärme, hyvän ja pahan tiedon puu sekä elämän puu ovat kaikki uudelleen käyttöön otettuja, Intiasta saatuja vertauskuvia. Hindut pitävät Araa-maramia eli banian-puuta sangen pyhänä, koska Vishnu eräässä inkarnaatiossaan lepäsi sen mahtavassa varjossa opettaessaan ihmisille filosofiaa ja tieteitä, ja sitä kutsutaan tiedon puuksi ja elämän puuksi. Tämän metsien kuninkaan suojaavassa katveessa gurut antavat oppilailleen ensimmäiset opetukset kuolemattomuudesta ja vihkivät heidät elämän ja kuoleman mysteerioihin. Kaldealaisen perimätiedon mukaan pappien korkeakoulun Yava-Aleimit opettivat ihmisten poikia tulemaan heidän kaltaisikseen. Vielä tänäkin päivänä Fo-ch’ou,[36] joka asuu Fo-mai-yussaan eli Buddhan temppelissä suuren vuoren, ”Kuen-lun-shanin[37] huipulla, tekee suurimmat uskonnolliset ihmeensä puun alla, jota kutsutaan kiinankielellä Sung-ming-shuksi eli tiedon puuksi ja elämän puuksi, sillä tietämättömyys on kuolemaa, ja vain tieto tuo kuolemattomuuden. Tuo ihmeellinen näytös annetaan joka kolmas vuosi kiinalaisten buddhalaisten valtaisan joukon kokoonnuttua pyhiinvaellusmatkallaan tuolle pyhälle paikalle.[38]
Nyt tullee käsitettäväksi, miksi varhaisimpia vihittyjä ja adepteja eli ”viisaita ihmisiä”, joiden väitetään saaneen vihkimyksensä luonnon mysteereihin korkeimpien enkelien edustamalta mAAILMANJÄRJeltä, kutsuttiin ”viisauden käärmeiksi” ja ”lohikäärmeiksi”; ja myös, miksi ensimmäiset fysiologisesti täydelliset parit – tultuaan vihityiksi ihmisen luomismysteeriin Ofiksen, ilmenneen logoksen, ja androgyynin kautta syömällä tiedon hedelmää – alkoivat vähitellen tulla aineellisen jälkimaailman mielessä syytetyiksi siitä, että ne olivat tehneet syntiä, olleet tottelematta ”Herra Jumalaa” ja tullut käärmeen viettelemiksi.
Kovin vähän ovat ensimmäiset kristityt (jotka ryöstivät juutalaisilta näiden raamatun) ymmärtäneet Genesiksen neljän ensimmäisen luvun esoteerista puolta, kun eivät ole koskaan käsittäneet, että tuossa tottelemattomuudessa ei edes ollut mitään synnin aikomusta, vaan vieläpä ”käärme” oli todellisuudessa itse ”Herra Jumala”, joka Ofiksena, logoksena eli jumalallisen luovan viisauden haltijana opetti ihmiskuntaa tulemaan vuorostaan luojiksi.[39] He [e216] eivät koskaan tajunneet, että risti oli kehittynyt ”puusta ja käärmeestä” ja siten tullut ihmiskunnan pelastukseksi. Tämän mukaan risti tulisi olemaan luovan syyn ensimmäinen perussymboli, joka soveltuu geometriaan, lukuihin, astronomiaan, mittoihin ja eläinten lisääntymiseen. Kabbalan mukaan kirous tuli ihmisen päälle naisen muodostamisen myötä.[40] Ympyrä erosi halkaisijastaan.
Siitä kun kaksoisprinsiippi oli ollut yhdessä, ts. androgyynisessä tilassa, tapahtui kaksinaisen prinsiipin erottautuminen, ja näin ilmeni kaksi vastakohtaa, joiden oli määrä aina sen jälkeen tavoitella yhdistymistä alkuperäiseen ykseystilaan. Kirous oli siinä, että luonto, joka yllytti tuohon etsintään, vältti halutun tuloksen aikaansaamalla uuden olennon, erilaisen kuin tuo toivottu yhtyminen eli ykseys. Sen kautta luonnollinen kaipaus menetetyn tilan uudelleen löytämiseen tuli ja tulee ikuisesti petetyksi. Tämän jatkuvan kirouksen piinaavan prosessin kautta luonto elää.[41]
Allegoria Aadamin karkottamisesta ”elämän puun” luota tarkoittaa esoteerisesti, että vastikään erottautunut Rotu käytti väärin elämän mysteeriä ja alensi sen eläimellisyydeksi ja raakuudeksi. Sillä kuten Zohar osoittaa, Matronetah (Shekhinah, Metatronin vaimo symbolisesti) ”on tie suuren elämän puun, mahtavan puun luo”, ja Shekhinah on jumalallinen armo. Niin kuin on selitetty, tämä puu ulottuu taivaalliseen laaksoon ja kätkeytyy kolmen vuoren väliin [ihmisen prinsiippien ylempään kolminaisuuteen]. Näiltä kolmelta vuorelta puu nousee ylös [adeptin tieto pyrkii taivasta kohti] ja laskeutuu sitten alas [adeptin egoon maan päällä]. Tämä puu paljastuu päiväsaikaan ja kätkeytyy yön aikana, ts. paljastuu valaistuneelle mielelle ja kätkeytyy tietämättömyydeltä, joka on yö.[42] ”Hyvän ja pahan tiedon puu kasvaa elämän puun juurista.”[43] Mutta sitten myös:
Kabbalasta on selvästi löydettävissä, että ”elämän puu” oli [e217] silmukkaristi sukupuolisessa merkityksessään ja että ”tiedon puu” oli erottautuminen ja paluu jälleen yhteen täyttämään kohtalon määräämä ehto. Tämän esittämiseksi luvuilla sanan ets (6 3), puu, muodostamien kirjainten arvot ovat 7 ja 9, joista seitsemän on pyhä naisellinen luku ja yhdeksän kuvaa fallista eli miehistä energiaa. Tämä silmukkaristi on egyptiläisen nais-miehen, Isis-Osiriksen, symboli. Se on idulla oleva prinsiippi kaikissa muodoissa ja perustuu alkuilmennykseen sopien kaikkiin suuntiin ja kaikissa merkityksissä.[44]
Tämä on länsimaisten okkultistien kabbalistinen näkemys ja se eroaa itämaisten eli arjalaisten filosofisemmista näkemyksistä.[45] Sukupuoliin erottautuminen kuului luonnon ohjelmaan ja luonnolliseen kehitykseen, ja miehen ja naisen luomiskyky oli lahja jumalalliselta viisaudelta. Näiden perimätietojen totuuteen on koko muinaisaika, ylimyksellisestä filosofista nöyrimpään, henkisyyteen taipuvaiseen moukkaan uskonut. Ja voimme edetessämme osoittaa menestyksellisesti, että tällaisten tarujen suhteellinen totuus, joskaan ei niiden ehdoton tarkkuus – minkä sellaiset älyn jättiläiset kuin Solon, Pythagoras, Platon ja muut ovat vahvistaneet – alkaa valjeta useammalle kuin yhdelle nykyajan tiedemiehelle. Hän hämmästyy; hän seisoo yllättyneenä ja häkeltyneenä niiden todisteiden edessä, joita kasautuu joka päivä hänen eteensä; hänestä tuntuu, ettei ole mitään keinoa noiden hänen edessään olevien monien historiallisten ongelmien ratkaisemiseksi, ellei hän ala hyväksyä muinaisia perimätietoja. Sen vuoksi sanoessamme uskovamme ehdottomasti muinaisiin aikakirjoihin ja yleismaailmallisiin taruihin meidän tarvitsee tuskin tunnustaa syyllisyytemme puolueettoman tarkkailijan edessä, sillä muut ja paljon oppineemmat kirjoittajat, vieläpä sellaisten joukossa, jotka kuuluvat nykyaikaiseen tieteelliseen oppisuuntaan, uskovat ilmeisesti suurelta osin sellaiseen, mihin okkultistit uskovat: esim. ”lohikäärmeisiin” eikä ainoastaan symbolisesti vaan myös niiden todelliseen olemassaoloon aikanaan.
Olisi todella ollut rohkea teko keneltä tahansa, joka olisi noin 30 vuotta sitten uskaltanut tarjota yleisölle kokoelmaa kertomuksia, joita oli tavallisesti pidetty tarunomaisina, ja vaatia niiden huomioonottamista suoranaisina todellisuuksina; eli jos joku olisi puolustanut kauan sepityksinä pidettyjä tarinoita oikeina tosiasioina tai sanonut, että lastenkamarisadut ovat olleet monessa tapauksessa enemmän tai vähemmän turmeltuneita kuvauksia todellisista olennoista ja tapahtumista. Nykyään se ei enää ole niin uskaliasta.
Näin alkaa Charles Gouldin äskettäin (1886) ilmestyneen ja erittäin mielenkiintoisen teoksen Mythical Monsters esipuhe. Hän sanoo rohkeasti uskovansa useimpiin näistä hirviöistä. Hän esittää käsityksenään että:
monet niin kutsutuista myyttisistä eläimistä, jotka pitkinä ajanjaksoina ja kaikkien kansojen parissa ovat olleet tarujen ja sepitysten hedelmällisinä aiheina, saavat [e218] oikeutetun paikkansa yksinkertaisen, asiallisen luonnonhistorian piirissä, ja niitä voidaan pitää, ei runsaan mielikuvituksen tuloksena, vaan olentoina, jotka ovat todella kerran olleet olemassa ja joista meille asti on valitettavasti suodattunut ainoastaan vaillinaisia ja epätarkkoja kuvauksia, luultavasti hyvin paljon taittuneina heijastuessaan aikojen sumun läpi… Perimätietoja luontokappaleista, jotka olivat kerran samanaikaisia ihmisen kanssa ja joista muutamat ovat niin kummallisia ja kauhistuttavia, että ne näyttävät ensi näkemältä mahdottomilta... Mielestäni useimmat näistä olennoista eivät ole kuvitelmia, vaan kuuluvat rationaaliseen tutkimukseen. Lohikäärme sen sijaan että olisi arjalaisen ihmisen mielikuvituksen kehittämä luomus hänen katsellessaan salamointia asumissaan luolissa niin kuin jotkut mytologit arvelevat, on eläin, joka kerran eli ja laahusti raskain kiemuroin ja ehkä lensi… Minulle yksisarvisten olemassaolo ei näytä uskomattomalta vaan itse asiassa todennäköisemmältä kuin se teoria, joka pitää sitä kuumyytteihin kuuluvana[46]… Omasta puolestani epäilen myyttien yleistä johtamista ”ulkonaisen luonnon näkyvien toimintojen tarkkailun pohjalta”. Minusta tuntuu helpommalta olettaa, että ajan herpaisu on heikentänyt näiden usein kerrottujen tarujen ilmaisua, kunnes niiden alkuperäinen muoto on tullut lähes tunnistamattomaksi, kuin jos pitäisi uskoa, että sivistymättömät villi-ihmiset omasivat sellaisia mielikuvituksen ja runollisen kekseliäisyyden kykyjä, jotka ovat kaukana tämän päivän valistuneiden kansojen ulottumattomissa. Helpompi on uskoa, että nämä ihmeelliset kertomukset jumalista ja puolijumalista, jättiläisistä ja kääpiöistä, lohikäärmeistä ja kaikenlaisista hirviöistä ovat muodonmuutoksia kuin uskoa niiden olevan sepitelmiä.[47]
Tuo sama geologi on osoittanut, että ”paleontologit ovat toinen
toisensa jälkeen seuranneet ihmisen olemassaoloa taaksepäin aikakausiin, jotka
on eri tavalla arvioitu kolmestakymmenestä tuhannesta vuodesta yhteen
miljoonaan vuoteen – joina aikoina hän oli elänyt eläinten kanssa, jotka
ovat kauan sitten kuolleet sukupuuttoon….”[48]
Näitä eläimiä, ”kummallisia ja kauhistuttavia”, olivat, muutamia esimerkkejä
antaaksemme: 1) ”Cidastes-suku… jonka suuret luut ja…nikamat osoittavat
niiden kasvaneen lähes
Hyvin konservatiivinen Jukes kirjoittaa:
Näyttää siltä, että tarinoiden lentävät lohikäärmeet olivat todella olleet olemassa maailman entisinä aikoina.[51]
Ja tekijä kysyy seuraavaksi:
Sisältääkö ihmisen kirjoitettu, muutamia tuhansia vuosia käsittävä historia koko hänen älyllisen olemassaolonsa kauden? Vai onko niissä pitkissä myyttisissä aikakausissa, jotka ulottuvat satojen tuhansien vuosien päähän ja jotka mainitaan Kaldean ja Kiinan kronologioissa, onko niissä esihistoriallisesta ihmisestä utumaisia muistoja, jotka perimätieto on tallettanut ja muutamat eloon jääneet ihmiset ehkä kuljettaneet nykyisin olemassa oleviin maihin muista maista, jotka Platonin tarunomaisen Atlantiksen tavoin ovat voineet upota merten syvyyksiin tai joutua jonkin suuren luonnonmullistuksen kohteeksi häviten kaikkine sivistyksineen.[52]
Muutamat harvat jäljellä olevat jättiläiseläimet kuten elefantit, nekin
pienempiä kuin niiden esi-isät mastodontit, ja virtahevot ovat ainoat säilyneet
jäännökset ja ovat koko ajan häviämässä yhä täydellisemmin. Mutta niidenkin
tulevalla lajilla on jo ollut muutamia edeltäjiä ja ne ovat pienentyneet
kooltaan samassa suhteessa kuin ihmisetkin. Sillä Maltan luolaesiintymistä on
löydetty jäännöksiä kääpiöelefanteista (E. Falconeri); ja sama
kirjoittaja väittää, että niiden yhteydessä oli jäännöksiä kääpiövirtahevoista
ja että edelliset olivat ”vain
Skeptikot voivat hymyillä ja leimata teoksemme täydeksi hölynpölyksi ja saduiksi. Näin tehdessään he kuitenkin vahvistavat vain kiinalaisen filosofin Chuang Tzun viisautta, kun tämä sanoo, että ”ne asiat, jotka ihminen tuntee, eivät lukumääräisesti voi olla mitenkään verrattavissa niihin asioihin, joita hän ei tunne ”;[54] ja he siis nauravat vain omalle tietämättömyydelleen.
[e220]
”JUMALAN POJAT” JA ”PYHÄ SAARI”
Hunnuttoman Isiksen tarina siitä maapallon osasta, jota tiede pitää nyt ihmiskunnan kehtona – vaikka se todellisuudessa oli vain yksi seitsemästä kehdosta – kuuluu seuraavasti:
Perimätieto kertoo ja Suuren kirjan [Dzyanin kirjan] muistiinpanot selittävät, että kauan ennen Aadamin ja hänen tiedonhaluisen vaimonsa He-van [Hovah] päiviä, paikalla, missä nyt on vain suolajärviä ja karuja autiomaita, oli laaja sisämaan meri, joka ulottui yli Keski-Aasian, mahtavan Himalajan pohjoisiin vuorijonoihin ja sen läntisiin jatkeisiin saakka. Saarta, jonka verrattomalla kauneudella ei ole kilpailijaa maailmassa, asutti meidän rotuamme edeltäneen rodun viimeiset jälkeläiset.[55]
”Viimeiset jälkeläiset” tarkoittaa ”tahdon ja joogan poikia”, jotka joidenkin heimojen kanssa selvisivät suuresta luonnonmullistuksesta. Sillä kolmas Rotu, joka asui suurella Lemurian mantereella, edelsi varsinaisia ja täydellisiä inhimillisiä rotuja – neljättä ja viidettä. Sen vuoksi Hunnuttomassa Isiksessä sanotaan:
Tämä rotu kykeni elämään yhtä helposti veden, ilman tai tulen kanssa, koska sillä oli rajaton valta elementtien yli. Nämä olivat ”Jumalan poikia”, eivät noita, jotka näkivät ihmisten tyttäret, vaan todellisten elohimien, vaikka idän kabbalassa heillä on toinen nimi. He olivat niitä, jotka ilmoittivat Luonnon salaperäisimmät salaisuudet ihmiselle ja paljastivat heille sanomattoman ja nyt kadotetun ”sanan”.[56]