H. P. Blavatsky

Ketkä ovat sokeita?

Tiede on kieltämättä äärimmäisen materialistinen meidän päivinämme; mutta sillä on yhdeltä kannalta oikeutuksensa. Luonto näyttäytyy aina esoteerisena toiminnassaan, ja on, kuten kabbalistit sanovat, salattu (in abscondito). Sen tähden tietämättömät voivat sitä arvostella ainoastaan ulkonäön mukaan ja se ulkonäkö on aina petollinen fyysisellä tasolla. Toisaalta katsoen luonnontieteilijät eivät tahdo yhdistää fysiikkaa metafysiikkaan, ruumista sitä elähdyttävään sieluun ja henkeen. He jättävät viimemainitut huomioonottamatta. Tämä on muutamilla tarkoituksenhakuista, mutta vähempi joukko pyrkii järkevästi laajentamaan fyysisen tieteen aluetta, rohjeten astua metafysiikan kielletylle maaperälle, joka useimmille materialisteille on niin epämieluinen. Nämä tiedemiehet ovat oman sukupolvensa viisaita. Sillä kaikki heidän ihmeelliset keksintönsä joutuvat mitättömiksi ja pysyvät alati päättöminä ruumiina, jolleivät he kohota aineen huntua ja pinnistä silmiään katsomaan sen taakse. Kun he nyt ovat tutkineet luonnon fyysistä muotoa sen pituudelta, leveydeltä ja paksuudelta, on aika siirtää tämä runko toiselle tasolle ja etsiä sen tason tuntemattomista syvyyksistä elävää ja todellista olevaista, sen periainetta – katoavaisen aineen ydinolemusta.

Ainoastaan työskentelemällä tähän suuntaan, tulevat muutamat niistä totuuksista, joita nyt kutsutaan "hylätyksi taikauskoksi", näyttäytymään tosiasioiksi ja ikivanhan tiedon ja viisauden pyhiksi jäännöksiksi.

Yksi tällainen "alentava" usko – nimittäin alentava kaikkikieltävän epäilijän mielestä – on se aate, että Kosmos – paitsi sen ulkokohtaisten planeettojen asukkaita, paitsi sen muissa asutuissa maailmoissa olevia ihmiskuntia, – on täynnä muita Olevaisia, näkymättömiä, älyllisiä olentoja. Länsimaiden nk. pääenkelit, enkelit ja henget, jotka ovat jäljennöksiä esikuvistaan, itämaitten Dhjaan Tshoohaneista, Deevoista ja Pitreistä, ovat todellisia Olentoja eivätkä sepityksiä. Tässä kohdassa materialistinen tiede on taipumaton. Asemaansa kannattaakseen se tekee tyhjäksi oman ehdottoman periaatteensa, että luonnonlait ovat yhtenäisiä ja toisiaan kannattavia, ja kumoaa samalla kaiken johdonmukaisen vastaavaisuuden ja syysuhteen Olemassaolon kehityksessä. Tietämättömiä joukkoja käsketään ja saatetaan uskomaan, että historian koottu todistusvoima on väärä kun historia näyttää, että muinaiset "ateistitkin", sellaiset kuin Epikuros ja Demokritos uskoivat jumaliin. Ja kun sellaiset suuret filosofit kuin Sokrates ja Platon vakuuttivat noita jumalia olevan, niin hekin olivat muka harhautuneita haaveilijoita ja löylynlyömiä. Jos me olisimme omaksuneet mielipiteemme ainoastaan historiallisin perustein ja luottaisimme lukemattomien mitä suurimpien viisaitten auktoriteettiin, uusplatonikkojen ja kaikkien aikojen mystikkojen Pythagoraasta aina tämän vuosisadan moniin eteviin tiedemiehiin ja professoreihin asti, jotka viimemainitut ainakin uskovat "henkiin", vaikka hylkäävätkin "jumalat", niin täytyisikö meidän pitää näitä auktoriteetteja yhtä vähämielisinä ja typerinä kuin ketä tahansa roomalaiskatolilaista talonpoikaa, joka uskoo kerran ihmisenä eläneeseen pyhimykseen tai pääenkeli Mikaeliin ja rukoilee näitä? Eikö sitten todellakaan ole eroa sen välillä, mitä tuo talonpoika uskoo, ja mitä uskovat länsimaiset salatieteilijät, keskiajan rosenkreutsiläisten ja alkemistien perilliset? Olivatko Van Helmontit, Khunrathit, Paracelsukset ja Agrippat, Roger Baconista aina St. Germainiin asti kaikki sokeita intoilijoita, hourupäitä tai petkuttajia vai onko ehkä tuo pieni kourallinen uudenaikaisia skeptikkoja – "ajattelun johtajia" – oman kieltämissokeutensa lyömiä? Me uskomme, että jälkimäinen on totta. Olisi todella ihme, aivan luonnoton asia todennäköisyyden ja johdonmukaisuuden valtakunnassa, jos tuo pieni ryhmä kieltäjiä olisi ainoa totuuden vartijajoukko, sitä vastoin miljooniin nousevat ihmiset – yksin Euroopassa ja Amerikassa – jotka uskovat jumaliin, enkeleihin ja henkiin nimittäin kreikkalais- ja roomalaiskatolilaiset kristityt, teosofit, spiritistit, mystikot jne. eivät olisi muuta kuin petettyjä kiihkoilijoita ja harhaan joutuneita mediumeja ja usein vielä petkuttajien ja keinottelijoiden uhreja! Usko eriasteisten näkymättömien järkiolentojen sotalaumoihin lepää aina samalla perustalla, vaikka sen ulkonainen esitystapa ja opinkaava vaihtelisikin eri tahoilla. Totuus ja erehdys on kaikkialla sekoittuneena toisiinsa. Ihan täsmällistä tarkkuutta, mitä tulee luonnon mysteerioitten syvyyteen, leveyteen, pituuteen ja kaikkiin ulottuvaisuuksiin, tavataan ainoastaan itämaisessa esoteerisessa tieteessä. Niin laajat ja syvälliset ovat luonnon salaisuudet, että tuskin edes muutamat korkeimmista vihityistä – ne, joiden olemassaolonkin tuntevat vain ani harvat adeptit – kykenevät kaikkea sitä tietoa sulattamaan. Kuitenkin se tieto on olemassa, ja luonnon työpajojen tosiasiat ja prosessit löytävät yksi kerrallaan tiensä virallisen tieteen piiriin, siten että salaista apua annetaan joillekin yksilöille muutamien salaisuuksien paljastamiseen.

Lähde: Salainen oppi I, s. 666-668


Etusivu

Salainen oppi

Teosofia