C. W. Leadbeater
Kuolleitten auttaminen
Suurissa katastrofeissa voivat maailmalle tuntemattomat henkilöt usein tehdä hyvin paljon. Joskus sattuu, että katastrofin tapahtuessa muutama ihminen pelastuu ja niin kuulemme tuollaisten totaalisten tuhojen yhteydessä silloin tällöin sattuneista ns. ihmeistä. Mutta näin tapahtuu vain silloin, kun vaarassa olleiden keskuudessa on joitakin, joille ei kuulu kuolla sillä tavalla — yksilöitä, jotka eivät ole Jumalalliselle Laille tuolla tavoin maksettavissa olevaa velkaa. Suurimmassa osassa tapauksista kaikki mitä voidaan tehdä on vuodattaa uhreille voimaa ja rohkeutta kohtaamaan sitä, minkä on tapahduttava ja sen jälkeen kohdata astraalitasolle saapuvat sielut, lausua heidät tervetulleiksi ja auttaa heitä siellä.
Tämä saa meidät pohtimaan kaikkein tärkeintä osaa astraalitasolla tehtävästä työstä — kuolleitten auttamista. Voidaksemme ymmärtää sitä meidän on heitettävä kokonaan pois tavalliset jäykät ja erheelliset mielikuvat kuolemasta ja kuolleitten tilasta. He eivät ole meistä kaukana, he eivät ole yhtäkkiä kokonaan muuttuneet, heistä ei ole tullut enkeleitä tai demoneja. He ovat tavallisia inhimillisiä olentoja, aivan samanlaisia kuin he olivat ennen, eivät parempia eivätkä pahempia, ja he ovat lähellämme tuntien herkästi tunteemme ja ajatuksemme, jopa paremmin kuin ennen. Siksi hallitsematon suru ja kaipaus kuollutta kohtaan on väärin ja itsekästä. Kuollut tuntee jokaisen rakkaansa sydämen kautta kulkevan tunteen ja jos he antavat surulle ymmärtämättömästi vallan, se heittää vastaavan masennuksen pilven hänen ylitseen tehden hänen tiensä vaikeammaksi kuin sen tarvitsisi olla, jos hänen jäljelle jääneet ystävänsä tietäisivät enemmän.
Kuolleille voidaan antaa paljon apua monin eri tavoin. Ensimmäiseksi useat heistä — todella useimmat — tarvitsevat paljon tietoa siitä uudesta maailmasta, johon he ovat tulleet. Heidän olisi pitänyt saada uskonnostaan opetusta siitä, mikä heitä odottaa ja kuinka elää näissä uusissa olosuhteissa. Mutta useimmissa tapauksissa mitään opetusta ei ole annettu. Siten heistä hyvin monet tuntevat itsensä hyvin levottomiksi ja toiset joutuvat kauhun valtaan. Heitä on tyynnytettävä ja lohdutettava, sillä kun he kohtaavat ne kauheat ajatusmuodot, joita he ja heidän tapaisensa ovat luoneet satoja vuosia — ajatuksia paholaisesta ja julmasta ja vihaisesta Jumalasta — he usein vaipuvat säälittävän pelon valtaan, mikä on paitsi epämiellyttävä myös paha heidän kehitykselleen. Vaatii auttajalta usein paljon aikaa ja vaivaa saattaa heidät järkiinsä.
Joillekin ihmisille tämä tulo uuteen elämään näyttää antavan ensimmäistä kertaa tilaisuuden nähdä itsensä sellaisina kuin he todella ovat ja jotkut heistä joutuvat siksi täydelliseen katumuksen tilaan. Tässä tarvitaan jälleen auttajaa selvittämään mennyt menneeksi ja että ainoa tehokas katumus on päättää, ettei enää tee samalla tavoin — selvittää, että mitä tahansa kuollut lieneekin tehnyt, hän ei ole kadotettu sielu, vaan että hänen yksinkertaisesti on aloitettava siitä missä hän on ja yritettävä elää todellista elämää tulevassa jälleensyntymässään. Eräät heistä takertuvat intohimoisesti maahan, jossa heidän kaikki ajatuksensa ja mielenkiintonsa ovat löytäneet kiinnekohdan. He kärsivät tavattomasti huomatessaan menettäneensä otteen siihen. Toisia kiinnittävät maahan tekemänsä rikokset tai suorittamatta jättämänsä velvollisuudet, kun taas toiset vuorostaan ovat huolissaan niiden omaistensa ja ystäviensä tilasta, jotka he ovat jättäneet taakseen. Kaikissa näissä tapauksissa tarvitaan selvitystä. Joskus auttajan on myös suoritettava jotakin fyysisellä tasolla täyttääkseen kuolleen toivomuksen ja siten vapauttaakseen hänet rauhassa siirtymään korkeampiin tiloihin. Ihmisillä on taipumus tuijottaa spiritualismin varjopuoliin, mutta emme saa koskaan unohtaa, että se on tehnyt valtavasti hyvää tämän tapaisessa työssä — antaessaan kuolleelle mahdollisuuden järjestää asiansa äkillisen ja odottamattoman poismenon jälkeen.
On todella onnellista ajatella, että ruumiin välttämättä tarvitsema lepo unen aikana ei merkitse toimettomuutta sisällä asuvalle todelliselle ihmiselle. Yhteen aikaan ajattelin, että nukkumisaika oli surullisesti hukkaan heitettyä. Nyt ymmärrän, ettei luonto hoida asioitaan niin huonosti, että menettäisi kolmanneksen elämästään. Tietenkin tähän työhön tarvitaan kykyjä. Olen kertonut niistä huolella ja tarkasti kirjassani "Invisible Helpers" [Näkymättömät auttajat. Ei ole suomennettu.], niin että voin niistä tässä yhteydessä vain lyhyesti mainita. Ensiksi, auttajan on oltava tervejärkinen ja toisten auttamisen on aina oltava hänen ensimmäinen ja korkein velvollisuutensa. Toiseksi, hänellä täytyy olla täydellinen itsehallinta — hänen on hallittava luonteensa ja hermonsa. Hän ei saa koskaan antaa vähimmässäkään määrin tunteittensa sekoittaa työtään. Hänen on oltava vihan ja pelon yläpuolella. Kolmanneksi, hänen täytyy olla täysin tyyni, vakaa ja iloinen. Masentumiseen ja huolestumiseen alttiit ihmiset ovat hyödyttömät, sillä suuren osan työstä muodostaa toisten lohduttaminen ja tyynnyttäminen. Kuinka he voisivat sen tehdä, jos he kaiken aikaa itse ovat huolen ja mielenliikutusten pyörteessä? Neljänneksi, ihmisellä täytyy olla tietoa. Hänen on täytynyt jo täällä, tällä tasolla oppia kaikki mahdollinen astraalitasosta, sillä ei voida olettaa, että ihmiset siellä tuhlaisivat kallisarvoista aikaa hänen opettamisekseen asioissa, joista hän olisi voinut itse hankkia tietoa. Viidenneksi, hänen on oltava täysin epäitsekäs. Haavoitetut tunteet eivät saa häneen vaikuttaa, eikä hän saa ajatella itseään vaan tehtävänään olevaa työtä niin, että hän ottaa yhtä iloisena vastaan vähäarvoisen työn kuin suurenkin tehtävän tuntematta kateutta sen paremmin kuin itserakkauttakaan. Kuudenneksi, hänellä täytyy olla sydän täynnä rakkautta — ei sentimentaalisuutta vaan syvää halua palvella, tulla kanavaksi sille Jumalan rakkaudelle, joka Jumalan rauhan tavoin käy yli ihmisen ymmärryksen.
Voidaan ajatella, että tätä mittaa on mahdoton täyttää. Mutta päinvastoin, se on mahdollista jokaiselle ihmiselle. Sen saavuttaminen saattaa viedä aikaa, mutta tuo aika on varmasti hyvin vietetty. Älä peräänny masentuneena, vaan aloita työ tässä ja nyt yrittäen valmistua sopivaksi tähän loistavaan tehtävään. Ja pyrkiessämme tähän älkäämme odottako laiskoina, vaan ottakaamme tehtäväksemme saman suuntaisia pieniä osatehtäviä. Jokainen tietää joitakin tapauksia, joissa suru tai masennus vallitsee. Ei ole väliä, ovatko ne elävien tai kuolleiden keskuudessa. Jos tiedät sellaisen tapauksen, paina se mieleesi nukkumaan mennessäsi ja päätä heti fyysisestä ruumiistasi vapauduttuasi lähteä tuon henkilön luokse ja yritä lohduttaa häntä. Et ehkä ole tietoinen tuloksesta, et ehkä aamulla muista siitä mitään, mutta voit olla varma, ettei päätöksesi ole hedelmätön ja että muistatpa tai et mitä olet tehnyt, olet aivan varmasti tehnyt jotakin. Jonakin päivänä, ennemmin tai myöhemmin tulet saamaan todisteen onnistumisestasi. Muista, että samalla tavalla kuin me autamme, meitä voidaan auttaa. Muista, että alimmasta korkeimpaan olemme sidotut yhteen pitkällä keskinäisen palvelun ketjulla ja että vaikka seisommekin portaiden alemmilla askelmilla, ne ylettyvät maisten usvien yläpuolelle, missä Jumalan valo loistaa aina.
Teosofi
— 1-2, 1980